Siirry suoraan sisältöön

Tietojenkäsittelyn koulutus

Tutkinto:
Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto

Tutkintonimike:
Tradenomi (AMK)

Laajuus:
210 op

Yleistä

Kajaanin ammattikorkeakoulussa Teknologia yksikössä toimii tietojenkäsittelyn (tradenomi) koulutus, jossa on kaksi erillistä koulutusta.

Datacenter
Datacenter -ratkaisujen opinnoissa opinnot painottuvat laitteistojen ja käyttöjärjestelmien asennukseen ja hallintaan, tietoverkkojen ja palvelinten toimintaan sekä ylläpitoon, virtuali-sointiteknologioihin ja pilvipalveluihin. Opiskelija saa valmiudet toimia esimerkiksi järjestelmäasiantuntijana, käyttöpäällikkönä tai kouluttajana.

Peliala
Pelialan syventäviksi opintokokonaisuuksiksi opiskelija voi valita seuraavia kokonaisuuksia: pelituotanto, peligrafiikka tai peliohjelmointi. Peliohjelmoinnin opintojen kautta opiskelija saa valmiudet myös perinteiseen ohjelmointityöhön. Opiskelija saa valmiudet toimia esimerkiksi ohjelmistosuunnittelijana, peliohjelmoijana, pelisuunnittelijana, tuottajana, peligraafikkona tai kouluttajana.

Vuositeemat

1. vuosikurssi: IT-osaajaksi
Tietojenkäsittelyn tradenomiopiskelijalla on valmiudet käyttää tietokonetta päivittäisessä työs-sään. Opiskelija hallitsee ja ymmärtää liike-elämän peruskäsitteet ja opiskelija osaa toimia ja viestiä ryhmässä.

2. vuosikurssi: IT-ammattilaiseksi
Opiskelija oppii oman erikoistumisalansa ammattitaitoja ja -tietoja. Erikoistumisopintoina on jo-ko datacenter -ratkaisut tai peliala. Opiskelija osaa hyödyntää tiimityötaitojaan ammattiopinnoissaan.

3. vuosikurssi: IT-soveltajaksi
Opiskelija harjaantuu asiantuntijuuteen omalla erikoitumisalallaan. Opiskelija osaa käyttää erilaisia tiedonhankintatapoja, osaa toimia tiimin jäsenenä ja osaa kouluttaa.

4.vuosikurssi: IT-taitajaksi
Opiskelija osaa soveltaa oppimiaan ammattitaitoja ja -tietoja käytäntöön. Opiskelija osaa tehdä pienimuotoisen tutkimus- ja kehittämistyön.

Yhteiset osaamistavoitteet (kompetenssit)

Ammattikorkeakoulut ovat yhteistyössä työelämän edustajien kanssa määritelleet ne valmiudet eli kompetenssit, joita ammattikorkeakoulusta valmistuneen tulisi omata.

Kompetenssit ovat laajoja osaamiskokonaisuuksia, jotka kuvaavat pätevyyttä, suorituspotentiaalia ja kykyä suoriutua ammattiin kuuluvista työtehtävistä. Kompetenssit jaetaan koulutusohjelmakohtaisiin (ammatillisiin) ja yhteisiin kompetensseihin. Yhteiset kompetenssit ovat eri koulutusohjelmille yhteisiä osaamisalueita, mutta niiden erityispiirteet ja tärkeys voivat vaihdella eri ammateissa ja työtehtävissä. Yhteiset kompetenssit luovat perustan työelämässä toimimiselle, yhteistyölle ja asiantuntijuuden kehittymiselle.
Ammatilliset kompetenssit esitetään opinto-oppaassa erikseen kunkin koulutusohjelman kohdalla.

OPPIMISEN TAIDOT
- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta

EETTINEN OSAAMINEN
- kykenee ottamaan vastuun omasta toiminnastaan ja sen seurauksista
- osaa toimia alansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- osaa ottaa erilaiset toimijat huomioon työskentelyssään
- osaa soveltaa tasa-arvoisuuden periaatteita
- osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita
- kykenee vaikuttamaan yhteiskunnallisesti osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin perustuen

TYÖYHTEISÖOSAAMINEN
- osaa toimia työyhteisön jäsenenä ja edistää yhteisön hyvinvointia
- osaa toimia työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa
- osaa hyödyntää tieto- ja viestintätekniikkaa oman alansa tehtävissä
- kykenee luomaan henkilökohtaisia työelämäyhteyksiä ja toimimaan verkostoissa
- osaa tehdä päätöksiä ennakoimattomissa tilanteissa
- kykenee työn johtamiseen ja itsenäiseen työskentelyyn asiantuntijatehtävissä
- omaa valmiuksia yrittäjyyteen

INNOVAATIOOSAAMINEN
- kykenee luovaan ongelmanratkaisuun ja työtapojen kehittämiseen
- osaa työskennellä projekteissa
- osaa toteuttaa tutkimus- ja kehittämishankkeita soveltaen alan olemassa olevaa tietoa ja menetelmiä
- osaa etsiä asiakaslähtöisiä, kestäviä ja taloudellisesti kannattavia ratkaisuja

KANSAINVÄLISTYMISOSAAMINEN
- omaa alansa työtehtävissä ja niissä kehittymisessä tarvittavan kielitaidon
- kykenee monikulttuuriseen yhteistyöhön
- osaa ottaa työssään huomioon alansa kansainvälisyyskehityksen vaikutuksia ja mahdollisuuksia

Koulutuskohtaiset osaamistavoitteet ( kompetenssit)

Tietojärjestelmäosaaminen, jonka tavoitteena on, että tradenomi
* ymmärtää tietojärjestelmät kokonaisuutena ja niiden tuottamis-, hankinta- ja käyttöönotto-prosessin sekä tiedonhallinnan periaatteet toiminnan kehittämisen näkökulmasta
* osaa määritellä, suunnitella ja testata ohjelmiston, tietokannan ja käyttöliittymän ottaen huomioon tietoturvan
* osaa ohjelmoida
* osaa dokumentoida ja tulkita dokumentteja esimerkiksi ylläpitäessään ohjelmistoja
* osaa suunnitella ja toteuttaa koulutuksen.

ICT-infrastruktuuri-osaaminen, jonka tavoitteena on, että tradenomi
* ymmärtää tietoverkon eri komponenttien (laite- ja ohjelmistokomponentit) merkityksen ja toimintaperiaatteet
* osaa hyödyntää tietoverkkoja eri komponentteineen ratkaisuja tehdessään
* osaa rakentaa ja ylläpitää tietoverkkojen perusratkaisuja
* osaa ottaa tietoturvan huomioon organisaation ICT-infrastruktuuriratkaisussa.

ICT-projektiosaaminen, jonka tavoitteena on, että tradenomi
* ymmärtää erilaisten ICT-projektien luonteen ja projektitoiminnan kokonaisuuden organisaa-tiossa
* ymmärtää systemaattisen toimintatavan merkityksen projektityössä ja osaa toimia ICT-projektissa vastuullisesti
* osaa käyttää ja soveltaa ICT-projektien suunnittelun ja hallinnan menetelmiä
* osaa tunnistaa ICT-projektitoiminnan riskejä ja varautua niihin.

Liiketoimintaosaaminen, jonka tavoitteena on, että tradenomi
* ymmärtää liiketoiminnan keskeiset prosessit ja toiminnot
* ymmärtää tietotekniikan merkityksen osana organisaation toimintaa ja sen roolin toiminnan kehittämisessä
* osaa kehittää liiketoiminnan prosesseja ja etsiä tukea ratkaisuihin tietotekniikasta
* ymmärtää sopimusten, tarjousten, lisenssien ja tekijänoikeuksien merkityksen omassa työssään
* osaa palvella asiakasta

ICT-erikoisosaaminen, jonka tavoitteena on, että tradenomi
* osaa soveltaa tietojaan ja taitojaan jollakin ICT:n osa-alueella sekä analysoida, arvioida ja kehittää toimintaa tällä alueella.

TIETOJENKÄSITTELYN KOULUTUS DC 2024
Tunnus
(TTK24SD)

TIETOJENKÄSITTELYN KOULUTUS PELIALA 2024
Tunnus
(TTK24SP)
TIETOJENKÄSITTELYN KOULUTUS DC 2023
Tunnus
(TTK23SD)

TIETOJENKÄSITTELYN KOULUTUS PELIALA 2023
Tunnus
(TTK23SP)
TIETOJENKÄSITTELYN KOULUTUS DC 2022
Tunnus
(TTK22SD)

TIETOJENKÄSITTELYN KOULUTUS PELIALA 2022
Tunnus
(TTK22SP)
TIETOJENKÄSITTELYN KOULUTUS DC 2021
Tunnus
(TTK21SD)

TIETOJENKÄSITTELYN KOULUTUS PELIALA 2021
Tunnus
(TTK21SP)
TIETOJENKÄSITTELYN KOULUTUS DC 2020
Tunnus
(TTK20SD)

TIETOJENKÄSITTELYN KOULUTUS PELIALA 2020
Tunnus
(TTK20SP)
fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 29.10.2023

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Ope_pelituotanto Ope_pelituotanto
  • Kiia Aihkisalo
Ryhmät
  • TTK22SPGRaahe
    TTK22SPGRaahe

Tavoitteet

Opiskelijat ymmärtävät animaation perusteet ja kykenevät luomaan 2D animaatioita peleihin.

Sisältö

Animaation historia
Animaation peruskäsitteet.
Kävely, juoksu, lyönti ja hyppyanimaatiot.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Käsitteiden syvempi ymmärrys, erittäin hyvät harjoitustyöt ja ylimääräisiä harjoituksia.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Ymmärtää käsitteet, kaikki harjoitukset tehty hyvin.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

basic attendance and understanding, assignments submitted.
On läsnä, palauttaa tehtävät.

Esitietovaatimukset

2D Character design

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 03.09.2023

Ajoitus

11.09.2023 - 15.09.2023

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Englanti
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Ope_pelituotanto Ope_pelituotanto
  • Kiia Aihkisalo
Ryhmät
  • TTK22SPG
    TTK22SPG

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Kiia Aihkisalo
Ryhmät
  • TTK22SPGRaahe
    TTK22SPGRaahe

Tavoitteet

Opiskelija oppii perusteet 2D taustojen ja konseptitaiteen tekemiseen pelejä varten.

Sisältö

Katsaus taustojen tekemiseen peleihin, elokuviin ja animaatioihin.
Perspektiivin, valaistuksen, sommittelun ja värien ymmärrys.
Digitaalisten työkalujen käyttäminen taustojen tekemiseen.

2D Grafiikan perusteet

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Englanti
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Nick Sweetman

Opiskelijat ymmärtävät 2D pelihahmojen suunnittelun perusteet.

Sisältö

Katsaus hahmosuunnitteluun ja sen historiaan viihdeteolisuudessa
Ihmisen anatomia ja mittasuhteet.
Hahmosuunnittelu eri kohdeyleisöille.

Basics of 2D Game Graphics

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 17.03.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Kiia Aihkisalo
Ryhmät
  • TTK23SPO
    TTK23SPO
  • TTK23SPT
    TTK23SPT
  • TTK23SPG
    TTK23SPG
  • TTK23SP
    TTK23SP

Tavoitteet

Johdatus 2D peligrafiikan perusteisiin ja työkaluihin.

Sisältö

Peligraafikon työkalut ja toimenkuva.
Peligrafiikan tuotanto ja graafikon osa pelituotannossa.
Photoshopin perusteet.
Illustratorin perusteet.
2D peligrafiikka pelimoottorissa
Sommittelun, värin, valon, muodon ja tekstuurin perusteet.
Peligrafiikan historia ja viittauksia yleiseen taidehistoriaan.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty = Kaikki tehtävät palautettu ja ne on tehty asiallisesti
Hylätty = Tehtäviä ei ole palautettu tai niitä ei ole tehty asiallisesti

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Englanti
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Nick Sweetman
  • Tommi Helin
Ryhmät
  • TTK22SPG
    TTK22SPG

Tavoitteet

Opiskelija ymmärtää 3D animaation ja pelimoottoriin siirtämisen perusteet.

Sisältö

Yleiskatsaus 3D animaatioon.
Animaation taiteelliset periaatteet ja käsitteet
Yksinkertaisia animaatioita joissa käydään läpi esineiden käyttäytymistä liikkeessä, käyttäen ajamukaista 3D animointiohjelmistoa.
Ihmishahmon liikeanimaatioiden toteutus

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Käsitteiden syvempi ymmärrys, erittäin hyvät harjoitustyöt ja ylimääräisiä harjoituksia.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Ymmärtää käsitteet, kaikki harjoitukset tehty hyvin.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

On läsnä, palauttaa tehtävät.

Esitietovaatimukset

2D Animation

  • TTK22SP
    TTK22SP

Tavoitteet

Opiskelija hallitsee pelikäyttöön soveltuvan 3D hahmomallinnuksen periaatteet.

Sisältö

Humanoidihahmon digitaalinen veistäminen, retopologia, tekniikat, UV-kartoitus ja teksturointi.
Hahmon riggaus ja skinnaus 3D-ohjelmistossa.
Katsaus hahmomallinnuksen työnkulkuun.

3D Modelling and Texturing I

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Kiia Aihkisalo
Ryhmät
  • TTK22SPGRaahe
    TTK22SPGRaahe
  • TTK22SPRaahe
    TTK22SPRaahe

30.10.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Kiia Aihkisalo
Ryhmät
  • TTK22SPGRaahe
    TTK22SPGRaahe

Tavoitteet

Opiskelijat ymmärtävät tyyliteltyjen matalaresoluutiomallien ja niiden teksturoinnin periaatteet pelituotantoa varten.

Sisältö

Matalaresoluutiomallinnuksen tekniikat.
Matalaresoluutioisten käsinmaalattujen tyyliteltyjen tekstuurien luontitekniikat.
UV kartoitus
Toistuvien tekstuurien luonti
Optimointitekniikat pelejä varten

Opiskelijat ymmärtävät ja hallitsevat kovapintaisten 3D-mallien mallinnustekniikat ja tutustuvat korkearesoluutiomallinnukseen.

Sisältö

PBR-teksturointitekniikat
Tekniikat proppien, arkkitehtuurin, ajoneuvojen ja ympäristöelementtien luomista varten.
Realistisen matalaresoluutiomallin geometrian luominen.
Tutustuminen korkearesoluutiomallinnustekniikoihin.

18.03.2024 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Kiia Aihkisalo
Ryhmät
  • TTK22SPGRaahe
    TTK22SPGRaahe
  • TTK22SPRaahe
    TTK22SPRaahe

Tavoitteet

Opiskelijat tutustuvat digitaaliseen veistämiseen ja korkearesoluutiomallinnukseen

Sisältö

Tutustuminen digitaaliseen veistämiseen ja Mudboxin käyttöliittymään ja perustyökaluihin.
Mudbox ja 3DS Max työnkulku
Teksturointi Substance Livessä
Korkearesoluutiomallinustekniikat

3D Modelling and Texturing I and II

  • Ari Teirilä
Ryhmät
  • TTK23SPO
    TTK23SPO
  • TTK23SPT
    TTK23SPT
  • TTK23SPG
    TTK23SPG
  • TTK23SP
    TTK23SP

Tavoitteet

Lukion ja ammatillisten oppilaitosten algebran perusteiden osittainen
kertaaminen ja täydentäminen. Kurinalaiseen ja määrätietoiseen työskentelyyn oppiminen sekä vuorovaikutustaitojen kehittäminen.

Sisältö

Lukujoukot ja laskutoimitukset
Lausekkeet ja funktiot
Yhtälöt ja yhtälöryhmät
Eksponenttifunktio ja logaritmi

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija hallitsee sanallisten tehtävien kuvaamisen matematiikan kielellä ja osaa tulkita saamiensa tuloksien merkitystä ammattiaineissa esiintyviin probleemoihin.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa ratkaista toisen asteen yhtälön ja esittää kuvaajia graafisesti. Opiskelija hallitsee yhtälöparien ja yhtälöryhmien ratkaisemisen. Opiskelija hallitsee ammattiaineissa tarvittavan eksponentti- ja logaritmilaskennan.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija hallitsee lausekkeiden tavanomaiset lavennukset ja sievennykset. Opiskelija osaa potenssi- ja juurilausekkeiden muokkaamisen ja osaa ratkaista ensimmäisen asteen yhtälöitä.

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Ari Teirilä
Ryhmät
  • TTK23SD
    TTK23SD

  • Mikko Romppainen
Ryhmät
  • TTK22SPO
    TTK22SPO

Tavoitteet

Students will have basic knowledge of different AI techniques used in games. Students will be able to select and implement specific AI techniques required in a game.

Sisältö

Introduction to game AI
Finite state machines
Path finding
Game genre specific AI techniques
Learning AI
Distributed AI, Team AI and crowd techniques

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

The students are able to apply their learning to different tasks in a variety of ways.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

The students are able to use the methods they learn during the course appropriately.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

The students know and are proficient in the basic concepts of the course.

Esitietovaatimukset

Data Structures and Algorithms

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Mikko Romppainen
Ryhmät
  • TTK22SPORaahe
    TTK22SPORaahe

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Mika Sorsa
Ryhmät
  • TTK21SD
    TTK21SD

Tavoitteet

Opiskelija suorittaa toimeksiantona kohdennetun asiakasprojektin, jossa soveltaa omaa oppimaansa.

Sisältö

Asiakasprojekti:
- Projektisuunnitelma
- Toimeksiantosopimus
- Toteutus
- Raportointi
- Asiakaspalaverit

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Opiskelija osaa toimia monimutkaisissa työtilanteissa ja toimia vastuullisesti. Kurssi on suoritettu hyväksytysti kun projekti valmistuu ja siihen käytetty aika vastaa kurssiin varattua aikaa.
Hylätty: Opiskelija ei osaa toimia monimutkaisissa työtilanteissa, organisoida ja ohjata ryhmän toimintaa ja ei osaa toimia vastuullisesti. 1op= 27h työtä.

Esitietovaatimukset

Projetitoiminnan perusteet tai vastaava opintojakso sekä perusopinnot pitää olla suoritettuna.

Lisätiedot

TKI pisteet 5

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 29.10.2023

Ajoitus

30.10.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Englanti
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Joonas Muhonen
  • Antti Junttila
Ryhmät
  • TTK22SPTRaahe
    TTK22SPTRaahe
  • TTK22SPT
    TTK22SPT

Tavoitteet

To provide students with a comprehensive view of game business and game product marketing. Participants will gain a through understanding of the distinctive characteristics of game business, whilst understanding the importance of marketing in competitive business environment.

Sisältö

Game product revenue planning
Marketing plan for a game
Sales and customer acquisition
Sales channels

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Excellent knowledge in Game Business proved by assignments and activity during classes.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Good knowledge in Game Business proved by assignments and activity during classes.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Average knowledge in Game Business proved by assignments and activity during classes.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Failed if poor knowledge in Game Business proved by assignments and activity during classes.

Esitietovaatimukset

Basics of Game Business

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 29.10.2023

Ajoitus

30.10.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Vesa Vaihoja
Ryhmät
  • TTK22SPORaahe
    TTK22SPORaahe

Tavoitteet

Opiskelija hallitsee C++-kielen kehittyneet piirteet ja osaa soveltaa oppimaansa pelinkehityksessä.

Sisältö

STL:n algoritmit
Aliohjelma- ja luokkamallit
Poikkeuskäsittely
Moniperintä

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Kiitettävä (5): Opiskelija osaa soveltaa monipuolisesti oppimaansa erilaisissa ohjelmointitehtävissä.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Hyvä (3-4): Opiskelija osaa käyttää ohjelmoinnin menetelmiä tarkoituksenmukaisella tavalla.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Tyydyttävä (1-2): Opiskelija tuntee ja hallitsee C++-ohjelmointiin liittyvät peruskäsitteet ja menetelmät.

Esitietovaatimukset

Ohjelmoinnin perusteet, Olio-ohjelmoinnin perusteet, Programming C++

Lisätiedot

Kurssin voi suorittaa verkko-opintoina

Virtuaaliosuus

2.5 op

Toteutustapa

17 % Lähiopetus, 83 % Etäopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Englanti
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Sami Malm
Ryhmät
  • TTK22SPTRaahe
    TTK22SPTRaahe
  • TTK22SPT
    TTK22SPT

Tavoitteet

Opiskelija osaa sopimusoikeuden yleiset periaatteet ja osaa ICT alan yritystoimintaan liittyvät keskeisimmät sopimustyypit.

Sisältö

Sopimukset ja niiden tekeminen
Yritysmuodot
Työsuhde, työaika ja vuosiloma
Erityinen sopimusoikeus
Sopimukset ICT alan yrityksissä
Asiantuntijaluennot yrityksistä

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty:
Opiskelija osaa tulkita ammattikäsitteiden välisiä suhteita sekä vertailla ja perustella ratkaisuvalintojaan.
Opiskelija osaa itsenäisesti arvioida ja tehdä johtopäätöksiä sekä kehittää vaihtoehtoisia ratkaisuja oikeudellista tietoperustaa käyttäen.

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 12.03.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Englanti
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Mika Sorsa
Ryhmät
  • TTK22SPO
    TTK22SPO

Tavoitteet

Students will understand the importance of utilizing common algorithms and data stuctures and know how to select the most suitable algorithm for a given task.

Sisältö

Using the most common algorithms and data structures:
Basics of an algorithm analysis
Sorting and search algorithms
Stacks, queues and lists
Tree structures

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

The students are able to apply their learning to programming different tasks in a variety of ways.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

The students are able to use the data structures and algorithms they learn during the course appropriately.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

The students know and are proficient in the basic concepts of data structures and algorithms.

Esitietovaatimukset

Programming C++

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Vesa Vaihoja
Ryhmät
  • TTK22SPORaahe
    TTK22SPORaahe
  • TTK22SPRaahe
    TTK22SPRaahe

Tavoitteet

Students will understand the importance of utilizing common algorithms and data stuctures and know how to select the most suitable algorithm for a given task.

Sisältö

Using the most common algorithms and data structures:
Basics of an algorithm analysis
Sorting and search algorithms
Stacks, queues and lists
Tree structures

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

The students are able to apply their learning to programming different tasks in a variety of ways.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

The students are able to use the data structures and algorithms they learn during the course appropriately.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

The students know and are proficient in the basic concepts of data structures and algorithms.

Esitietovaatimukset

Programming C++

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Jarkko Tolonen
  • Timo Partanen
  • Harri Honkanen
  • Heikki Kattainen
Ryhmät
  • TTK23SD
    TTK23SD

Tavoitteet

Opiskelija saa käsityksen konesalitoimialasta Suomessa ja tutustuu keskeisiin konesalikomponentteihin.

Sisältö

Konesalin sijaintipaikka
Erilaiset konesalityypit
Sähkönjakelu ja ekotehokkuus
Jäähdytysratkaisut
Fyysinen turvallisuus
IT-laitteisto
Valvonta ja hallinta
Jatkuvan palvelun turvaaminen
Tutustumiskäynnit paikallisiin konesaleihin

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa toimia monimutkaisissa työtilanteissa, organisoida ja ohjata ryhmän toimintaa ja toimia vastuullisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa soveltaa ammatillista osaamistaan eri työtehtävissä, toimia itsenäisesti ja vastuullisesti ja toimii ryhmässä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osoittaa perehtyneisyytensä alan tietoperustaan, toimii annetuissa tehtävissä
asianmukaisesti, osallistuu ryhmän toimintaan omalla osaamisellaan.

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

3 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Jani Vattula
Ryhmät
  • LLT23SM
    LLT23SM
  • LLT23SH
    LLT23SH

Tavoitteet

Opiskelija ymmärtää Word-, Excel-, PowerPoint-, ja Teams-ohjelmistojen perusteet sekä pystyy käyttämään niitä ammattimaisella otteella itsenäisesti opinnoissaan sekä työelämässä.

Sisältö

Kolmen opintopisteen laajuus kattaa Office-ohjelmistojen Perusteet-, Edistynyt- sekä Pro-tasot.

Perusteet:
- Tekstinkäsittelyn perusteet
- Taulukkolaskennan perusteet
- Diaesitysten perusteet
- Teams ja kokoukseen osallistuminen

Edistynyt:
- Pitkät asiakirjat
- Excelin edistynyt käyttö
- Hyvän esityksen avaimet

Pro:
- Wordin edistynyt käyttö
- PowerPoint-esityksen elävöittäminen
- Data-aineiston analysointi

Aika ja paikka

Syksy 2023

Oppimateriaalit

Verkkomateriaali on saatavilla kurssialustalla.

Opetusmenetelmät

Itsenäiset verkko-opinnot Edukamu-alustalla.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Uusinta (tehtävien suoritus loppuun) on mahdollista myöhemmillä kurssitoteutuksilla. Ohjaava opettaja ohjaa opiskelijan sopivalle toteutukselle.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Office-ohjelmien AHOT on mahdollista työelämäprojektien tai ohjaavan opettajan tehtävien kautta.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Tehtäviin on hyvä varata aikaa noin 2-4h per tehtävä. Materiaali on kattavaa ja helppolukuista mutta sitä on runsaasti. Office-ohjelmien aikaisempi osaaminen nopeuttaa opintojakson suorittamista mutta aloittelijan on hyvä varautua käyttämään enemmän aikaa.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty

Opiskelija palauttaa kaikki yhdeksän tehtävää hyväksytysti. Tehtävän hyväksytty suoritus vaatii myös palautteessa mahdollisesti ilmenevät korjaukset.

Sisällön jaksotus

Alkuinfo yhteisesti koko ryhmälle jonka jälkeen itsenäistä opiskelua.

Lisätietoja opiskelijoille

Tarvitaan Office-yhteensopiva tietokone (ei puhelin tai tabletti). Opiskelijoilla on käytössään korkeakoulun Microsoft-lisenssi jolla ohjelmat saa asennettua ja aktivoitua omille laitteille.

Arviointiasteikko

Hylätty/Hyväksytty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Opiskelija palauttaa kaikki yhdeksän tehtävää hyväksytysti. Tehtävän hyväksytty suoritus vaatii myös palautteessa mahdollisesti ilmenevät korjaukset.

Lisätiedot

Opiskelija saa rekisteröitymisohjeet verkkokurssille sähköpostitse.

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

3 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Jani Vattula
Ryhmät
  • LLM23S
    LLM23S

  • AMA23S
    AMA23S

1 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Jani Vattula
Ryhmät
  • ALK23S
    ALK23S

Yhden opintopisteen laajuus kattaa Office-ohjelmistojen Perusteet-tason.

Opiskelija palauttaa kaikki kolme tehtävää hyväksytysti. Tehtävän hyväksytty suoritus vaatii myös palautteessa mahdollisesti ilmenevät korjaukset.

Sisällön jaksotus

Alkuinfo yhteisesti koko ryhmälle jonka jälkeen itsenäistä opiskelua.

Lisätietoja opiskelijoille

Tarvitaan Office-yhteensopiva tietokone (ei puhelin tai tabletti). Opiskelijoilla on käytössään korkeakoulun Microsoft-lisenssi jolla ohjelmat saa asennettua ja aktivoitua omille laitteille.

Arviointiasteikko

Hylätty/Hyväksytty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Opiskelija palauttaa kaikki kolme tehtävää hyväksytysti. Tehtävän hyväksytty suoritus vaatii myös palautteessa mahdollisesti ilmenevät korjaukset.

Lisätiedot

Opiskelija saa rekisteröitymisohjeet verkkokurssille sähköpostitse.

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

3 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Jani Vattula
Ryhmät
  • TTM23SAI
    TTM23SAI

Tavoitteet

Opiskelija ymmärtää Word-, Excel-, PowerPoint-, ja Teams-ohjelmistojen perusteet sekä pystyy käyttämään niitä ammattimaisella otteella itsenäisesti opinnoissaan sekä työelämässä.

Sisältö

Kolmen opintopisteen laajuus kattaa Office-ohjelmistojen Perusteet-, Edistynyt- sekä Pro-tasot.

Perusteet:
- Tekstinkäsittelyn perusteet
- Taulukkolaskennan perusteet
- Diaesitysten perusteet
- Teams ja kokoukseen osallistuminen

Edistynyt:
- Pitkät asiakirjat
- Excelin edistynyt käyttö
- Hyvän esityksen avaimet

Pro:
- Wordin edistynyt käyttö
- PowerPoint-esityksen elävöittäminen
- Data-aineiston analysointi

Aika ja paikka

Syksy 2023

Oppimateriaalit

Verkkomateriaali on saatavilla kurssialustalla.

Opetusmenetelmät

Itsenäiset verkko-opinnot Edukamu-alustalla.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Uusinta (tehtävien suoritus loppuun) on mahdollista myöhemmillä kurssitoteutuksilla. Ohjaava opettaja ohjaa opiskelijan sopivalle toteutukselle.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Office-ohjelmien AHOT on mahdollista työelämäprojektien tai ohjaavan opettajan tehtävien kautta.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Tehtäviin on hyvä varata aikaa noin 2-4h per tehtävä. Materiaali on kattavaa ja helppolukuista mutta sitä on runsaasti. Office-ohjelmien aikaisempi osaaminen nopeuttaa opintojakson suorittamista mutta aloittelijan on hyvä varautua käyttämään enemmän aikaa.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty

Opiskelija palauttaa kaikki yhdeksän tehtävää hyväksytysti. Tehtävän hyväksytty suoritus vaatii myös palautteessa mahdollisesti ilmenevät korjaukset.

Sisällön jaksotus

Alkuinfo yhteisesti koko ryhmälle jonka jälkeen itsenäistä opiskelua.

Lisätietoja opiskelijoille

Tarvitaan Office-yhteensopiva tietokone (ei puhelin tai tabletti). Opiskelijoilla on käytössään korkeakoulun Microsoft-lisenssi jolla ohjelmat saa asennettua ja aktivoitua omille laitteille.

Arviointiasteikko

Hylätty/Hyväksytty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Opiskelija palauttaa kaikki yhdeksän tehtävää hyväksytysti. Tehtävän hyväksytty suoritus vaatii myös palautteessa mahdollisesti ilmenevät korjaukset.

Lisätiedot

Opiskelija saa rekisteröitymisohjeet verkkokurssille sähköpostitse.

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

3 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Jani Vattula
Ryhmät
  • TTV23SA
    TTV23SA

  • TTV23SP
    TTV23SP

  • TTV23SRAA
    TTV23SRAA

  • Simo Määttä
Ryhmät
  • TTK23SD
    TTK23SD

Tavoitteet

Opiskelija tietää tietokoneen toiminnan matemaattiset perusteet, osaa ohjelmoinnissa tarvittavat loogiset ilmaisut, matemaattisten mallien merkityksen ja todennäköisyyslaskennan perusteet.

Sisältö

Loogisten lausekkeiden sieventäminen
Lukujärjestelmät ja niiden väliset muunnokset
Boolen algebra
Joukko-oppi
Todennäköisyyslaskennan perusteet sovelluksineen

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa muodostaa ja sieventää loogisia lausekkeita.
opiskelija tietää joukko-opin operaatiot ja muodostaa ja sieventää niillä lausekkeita.
opiskelija osaa piirtää Boolen lasekkeista loogisia piirejä.
opiskelija osaa eri lukujärjestelmien väliset muunnokset ja lakutoimitukset eri lukujärjestelmillä.
opiskelija osaa laskea järjestysten ja osajoukkojen lukumäärän ja laskea vaativiakin todennäköisyyksiä.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija tietää, mitä tarkoittavat loogiset konnektiivit ja osaa muodostaa niiden välille totuusavotauluja.
opiskelija tuntee joukko-opin operaatiot ja laskusäännöt.
opiskelija osaa piirtää Boolen lasekkeista loogisia piirejä.
opiskelija osaa eri lukujärjestelmien väliset muunnokset.
opiskelija osaa laskea todennäköisyyksiä käyttäen tulo- ja yhteenlaskusääntöjä.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija tietää, mitä tarkoittavat loogiset konnektiivit.
opiskelija tuntee joukko-opin operaatiot ja osaa piirtää niistä Vennin diagrammeja.
opiskelija osaa piirtää Boolen lasekkeista yksinkertaisia loogisia piirejä.
opiskelija osaa lukujärjestelmämuunnokset 10- ja 2- järjestelmien välillä ja tuntee muitakin lukujärjestelmiä.
opiskelija osaa laske yksinkertaisen todennäköisyyden.

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 15.10.2023

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Englanti
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Joonas Muhonen
  • Ope_pelituotanto Ope_pelituotanto
Ryhmät
  • TTK22SPTRaahe
    TTK22SPTRaahe
  • TTK22SPT
    TTK22SPT

Tavoitteet

Students will understand the characteristics of game analytics and monetization in free-to-play games and become familiar with different analytics tools and software. Student will also understand basics of user acquisition.

Sisältö

Analytics and metrics in free-to-play games
Monetization in free-to-play games
Player behaviour
User acquisition
Analytics tools and software

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Excellent knowledge in proved by assignments and activity during classes.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Good knowledge in proved by assignments and activity during classes.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Average knowledge in proved by assignments and activity during classes.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Failed if poor knowledge in proved by assignments and activity during classes.

fi
Ilmoittautumisaika

02.08.2023 - 09.10.2023

Ajoitus

09.10.2023 - 06.11.2023

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Englanti
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Nick Sweetman
Ryhmät
  • VAPVAL2023
    VAPVAL2023

Tavoitteet

Student learns
• Using value, depth and readability to construct a 2D mock-up
screenshot of a platform game
• Applying colour theory to create mood
• To use thumbnail sketching to brainstorm different concepts
• To adapt professional game artist workflow: Research, sketching
and final execution to game graphics

Sisältö

• Plan, iterate and execute a 2D platform mock-up screenshot with the
use of reference
• Create readable thumbnails sketches in black and white and colour
• Construct consistent 2D platform elements in terms of colour and shape
• Analyze a 2D platform mock-up in terms of value, colour, depth and shape

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

In pass grade, student is expected to:
• Research a given theme for a stylized platform game?
• Create a mood-board of reference
• Demonstrate the ability to brainstorm multiple solutions
through the use of black and white thumbnails
• Apply the use of value through the brainstorming process??

The finalized mock-up shot should contain:
• Scale to give the illusion of basic perspective?
• Clear visual depth (foreground, mid-ground, background)?
• Composition & colour theory? to create mood
• The use of simple shapes to create a unified style?
• Readable user Interface that suits the theme
• A Focal point and clear hierarchy of importance (characters, platforms, pickups & background)

Lisätiedot

This video explains what a mock-up screenshot is and why you use it for a game project:
https://www.youtube.com/watch?v=waBqrY6dE4Q&t=70s

fi
Ilmoittautumisaika

22.03.2024 - 30.04.2024

Ajoitus

06.05.2024 - 11.06.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Englanti
Paikat

0 - 40

Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Klaus Kääriäinen
Ryhmät
  • VAPVAL2024
    VAPVAL2024

Tavoitteet

Uncover the vision for your upcoming/current game company and leverage the current markets to drive forward with your idea. Learn how to plan your game company and create strategies for long-term goals.

Sisältö

- How to structure your vision to leverage current markets
- How to form long-term strategies and split them into clearly defined actions
- Concrete examples of dedicating into specific actions and setting deadlines
- Constructing the motivation and belief in your vision and how it affects others
- Forming a team that shares the same vision

Aika ja paikka

Remotely

Oppimateriaalit

All required course related literature/materials is included in the course materials; no additional materials are needed.

Opetusmenetelmät

Online lectures + group / individual assignments

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

The course instructor, drawing on more than 13 years of experience and industry networks, will invite experts from various fields within the game industry to provide students with valuable insights through specialized lectures.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Online Lecture #1 - 6.5. 16:30 - 20:00 (Assignment 1 given for the week 19)
Online Lecture #2 - 13.5. 16:30 - 20:00 (Assignment 2 given for the week 20)
Online Lecture #3 - 20.5. 16:30 - 20:00 (Assignment 3 given for the week 21)
Online Lecture #4 - 27.5. 16:30 - 20:00 (Assignment 4 given for the week 22)
Online Lecture #5 - 4.6. 16:30 - 20:00 (Assignment given for the week 23)
Online Lecture #6 - 11.6. 16:30 - 20:00 (Final Assignment given for the week 24)

Kansainvälisyys

-

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

All required course related literature/materials is included in the course materials; no additional materials are needed.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

The student is expected to attend all online lectures and complete all assignments offline. Offline assignments are estimated to take approximately 3-4 hours per week.

Sisällön jaksotus

Week 1: How to structure your vision to leverage current markets
Week 2: How to form long-term strategies and split them into clearly defined actions
Week 3: Concrete examples of dedicating specific actions and setting deadlines
Week 4: Constructing the motivation and belief in your vision and how it affects others
Week 5: Forming a team that shares the same vision
Week 6: Final Assignment: Build your own Strategy & Vision

Each of the “Weeks” include an online lesson (~3 hours, Week 5 ~ 2 hours) + Weekly Assignment (est. completion ~2-5 hours)

Lisätietoja opiskelijoille

The course is designed for individuals, particularly those interested in establishing their own company, although it is not a requirement. Prior basic studies or self-learning in game business and/or development are recommended.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

The student attended all required lectures (75%) and submitted all assignments (100%). Furthermore, the student exhibited exceptional interest in the given topic by presenting novel and unique approaches for planning the strategy and realistic vision for a company and identifying a business opportunity.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

The student attended the required lectures (75%) and submitted most of the assignments (80%). Additionally, the student demonstrated extra interest in the topic by proposing new and unique methods for strategies and clearly explaining the vision for a company and finding a business for it.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

The student attended the required number of lectures (75%) and completed the necessary assignments (50%).

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

The student failed to meet the required attendance for lectures (75%) and did not submit the necessary assignments (50%).

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

The evaluation method aims to gauge the depth of the student's comprehension regarding the maturity and reality of the planned strategies and vision and how the student is able to articulate that. Ideally, students will not only grasp the information but also skillfully leverage it to generate innovative and realistic ideas for planning the strategy & vision for a game company.

Hylätty (0)

Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

The student attended the required number of lectures (75%) and completed the necessary assignments (50%).

Esitietovaatimukset

Prior basic studies or self-learning in game business and/or development are recommended.

Lisätiedot

The Game Company Strategy & Vision course is designed for anyone seeking to plan and put into practice game company strategies through clear vision. It is also beneficial for individuals, including those in the industry, who are exploring ways to establish a game company, either now or in the future.

fi
Ilmoittautumisaika

27.03.2024 - 30.04.2024

Ajoitus

06.05.2024 - 11.06.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Englanti
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Klaus Kääriäinen
Ajoitusryhmät
  • Avoin AMK 1 (Koko: 20. Avoin AMK: 20.)
Ryhmät
  • AVOINAMK2024
    AVOINAMK2024
  • AAMK
    Avoin AMK
Pienryhmät
  • Avoin AMK 1

Tavoitteet

Uncover the vision for your upcoming/current game company and leverage the current markets to drive forward with your idea. Learn how to plan your game company and create strategies for long-term goals.

Sisältö

- How to structure your vision to leverage current markets
- How to form long-term strategies and split them into clearly defined actions
- Concrete examples of dedicating into specific actions and setting deadlines
- Constructing the motivation and belief in your vision and how it affects others
- Forming a team that shares the same vision

Aika ja paikka

Remotely
Online Lecture #1 - 6.5. 16:30 - 20:00 (Assignment 1 given for the week 19)
Online Lecture #2 - 13.5. 16:30 - 20:00 (Assignment 2 given for the week 20)
Online Lecture #3 - 20.5. 16:30 - 20:00 (Assignment 3 given for the week 21)
Online Lecture #4 - 27.5. 16:30 - 20:00 (Assignment 4 given for the week 22)
Online Lecture #5 - 4.6. 16:30 - 20:00 (Assignment given for the week 23)

Online Lecture #6 - 11.6. 16:30 - 20:00 (Final Assignment given for the week 24)

Oppimateriaalit

All learning materials and sources are provided within the course; no additional materials are required.

Opetusmenetelmät

Online lectures + group / individual assignments

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

The course instructor, drawing on more than 13 years of experience and industry networks, will invite experts from various fields within the game industry to provide students with valuable insights through specialized lectures.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Online Lecture #1 - 6.5. 16:30 - 20:00 (Assignment 1 given for the week 19)
Online Lecture #2 - 13.5. 16:30 - 20:00 (Assignment 2 given for the week 20)
Online Lecture #3 - 20.5. 16:30 - 20:00 (Assignment 3 given for the week 21)
Online Lecture #4 - 27.5. 16:30 - 20:00 (Assignment 4 given for the week 22)
Online Lecture #5 - 4.6. 16:30 - 20:00 (Assignment given for the week 23)
Online Lecture #6 - 11.6. 16:30 - 20:00 (Final Assignment given for the week 24)

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

The student is expected to attend all online lectures and complete all assignments offline. Offline assignments are estimated to take approximately 3-4 hours per week.

Sisällön jaksotus

Week 1: How to structure your vision to leverage current markets
Week 2: How to form long-term strategies and split them into clearly defined actions
Week 3: Concrete examples of dedicating specific actions and setting deadlines
Week 4: Constructing the motivation and belief in your vision and how it affects others
Week 5: Forming a team that shares the same vision
Week 6: Final Assignment: Build your own Strategy & Vision

Each of the “Weeks” include an online lesson (~3 hours, Week 5 ~ 2 hours) + Weekly Assignment (est. completion ~2-5 hours)

Lisätietoja opiskelijoille

The course is designed for individuals, particularly those interested in establishing their own company, although it is not a requirement. Prior basic studies or self-learning in game business and/or development are recommended.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

The student attended all required lectures (75%) and submitted all assignments (100%). Furthermore, the student exhibited exceptional interest in the given topic by presenting novel and unique approaches for planning the strategy and realistic vision for a company and identifying a business opportunity.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

The student attended the required lectures (75%) and submitted most of the assignments (80%). Additionally, the student demonstrated extra interest in the topic by proposing new and unique methods for strategies and clearly explaining the vision for a company and finding a business for it.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

The student attended the required number of lectures (75%) and completed the necessary assignments (50%).

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

The evaluation method aims to gauge the depth of the student's comprehension regarding the maturity and reality of the planned strategies and vision and how the student is able to articulate that. Ideally, students will not only grasp the information but also skillfully leverage it to generate innovative and realistic ideas for planning the strategy & vision for a game company.

Hylätty (0)

The student failed to meet the required attendance for lectures (75%) and did not submit the necessary assignments (50%).

Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)

The student attended all required lectures (75%) and submitted all assignments (100%). Furthermore, the student exhibited exceptional interest in the given topic by presenting novel and unique approaches for planning the strategy and realistic vision for a company and identifying a business opportunity.

Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)

The student attended the required lectures (75%) and submitted most of the assignments (80%). Additionally, the student demonstrated extra interest in the topic by proposing new and unique methods for strategies and clearly explaining the vision for a company and finding a business for it.

Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

The student attended the required number of lectures (75%) and completed the necessary assignments (50%).

Esitietovaatimukset

Prior basic studies or self-learning in game business and/or development are recommended.

Lisätiedot

The Game Company Strategy & Vision course is designed for anyone seeking to plan and put into practice game company strategies through clear vision. It is also beneficial for individuals, including those in the industry, who are exploring ways to establish a game company, either now or in the future.

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 01.04.2024

Ajoitus

20.03.2024 - 31.05.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Englanti
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Joonas Muhonen
Ryhmät
  • VAPVAL2024
    VAPVAL2024

Tavoitteet

- Oppilas ymmärtää narratiivin ja tarinankerronnan periaatteet peleissä.
- Oppilas osaa luoda pelihahmoja.
- Oppilas osaa luoda tarinalliseen brändiin perustuvan pelikonseptin.

Sisältö

Narratiivit
Tarinat
Genret
Hahmonluonti
Pelianalyysi

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

The students are able to analyse a game and can use that knowledge to make GDD's and Script writing for the game. Attendance 80%, Pass/fail

Esitietovaatimukset

Game Design I

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 29.10.2023

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Englanti
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Joonas Muhonen
  • Antti Junttila
Ryhmät
  • TTK22SPTRaahe
    TTK22SPTRaahe
  • TTK22SPT
    TTK22SPT

Tavoitteet

Students will learn game production, understand the significance of industrialization and roles in game production, and discover the art of people management.

Sisältö

Game Production techniques and process.
Industrialization in Game production
Basic business concepts.
Team building and people management skills.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Excellent knowledge proved by assignments and activity during classes.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Good knowledge proved by assignments and activity during classes.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Average knowledge proved by assignments and activity during classes.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Failed if poor knowledge proved by assignments and activity during classes.

Esitietovaatimukset

Introduction to Game Production

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 29.10.2023

Ajoitus

30.10.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Englanti
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Joonas Muhonen
  • Antti Junttila
Ryhmät
  • TTK22SPTRaahe
    TTK22SPTRaahe
  • TTK22SPT
    TTK22SPT

Tavoitteet

Students will deepen their skills in game production, team management and leadership as well as learn principles of running a game studio. Students will also get advanced knowledge about game business. This course prepares students to run their own game company.

Sisältö

Advanced game production studies
Team leading and management
Recruiting process
Advanced game business concepts
Applying for funding

Game Production I

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.05.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Englanti
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Joonas Muhonen
  • OPE_Tietojärjestelmät OPE_Tietojärjestelmä
Ryhmät
  • TTK22SPTRaahe
    TTK22SPTRaahe
  • TTK22SPT
    TTK22SPT

Tavoitteet

Students will deepen their skills in game production, outsourcing and understanding in development of larger game projects. Course is attached to the project studies at hand.

Sisältö

Advanced game production studies
Outsourcing
MMOG games
Software ratings
1on1 meetings

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Failed if poor knowledge proved by assignments and activity during classes.

Esitietovaatimukset

Game Production I, Game Production II

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Englanti
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Mikko Romppainen
Ryhmät
  • TTK22SPO
    TTK22SPO

Tavoitteet

Students can implement a game using middleware game engine (2D or 3D). They will be able to set up a game project using low level programming libraries and implement game architecture and gameplay components to the game. Student is able to make Technical Desing Document of the game project.

Sisältö

Making the project which utilizes 3rd party libraries
Game software architectures and design patterns
Using of 3rd party low-level libraries and integrating those to the game
Game technical design documentation

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

The students are able to apply their learning to different tasks in a variety of ways. Student can implement 2D/3D game using middleware libraries. Student has coded difficult/more complex gameplay components on top of low-level libraries.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

The students are able to use the methods they learn during the course appropriately. Student can implement 2D/3D game using middleware libraries. Student has coded few simple gameplay components on top of low-level libraries.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

The students know and are proficient in the basic concepts of the course. Student can implement simple 2D/3D game using middleware libraries.

Esitietovaatimukset

Game Programming I

Kurssilla tutustutaan pilvipelaamiseen käytännön tehtävien ja teorian avulla. Kurssilla asennetaan pelipalvelin konttitekniikka hyödyntäen yleisimpiin pilviratkaisuihin. Palvelun asentaminen tehdään projektityyppisesti.

Sisältö

Pilvipelaaminen
Pelipalvelin pilvessä
Pilvipalveluratkaisut
Konttitekniikka

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa toimia monimutkaisissa työtilanteissa, organisoida ja ohjata ryhmän toimintaa ja toimia vastuullisesti

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa soveltaa ammatillista osaamistaan eri työtehtävissä, toimia itsenäisesti ja vastuullisesti ja toimii ryhmässä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osoittaa perehtyneisyytensä alan tietoperustaan, toimii annetuissa tehtävissä asianmukaisesti, osallistuu ryhmän toimintaan omalla osaamisellaan.

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Marjaana Seppi
Ryhmät
  • TTK23SD
    TTK23SD

Tavoitteet

Opiskelija kehittää toisen kotimaisen kielen suullista ja kirjallista taitoa oman ammattialansa näkökulmasta.

Sisältö

Omasta koulutuksesta, osaamisesta ja alan työtehtävistä kertominen. Asiakirjat esim. työhakemus ja CV. Suullisia tilanteita kuten työhaastattelu, puhelinasiointi ja asiakaspalvelu. Liikekirjeenvaihtoa kuten kyselyt, tarjoukset, reklamaatiot. Suullinen esitys, esim. yritysesittely tai peliprojekti.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa suullisesti ja kirjallisesti soveltaa ja muokata kieltä työelämän tarpeisiin käyttäen alansa sanastoa, ajankohtaisia sisältöjä käsitteleviä aiheita sekä monipuolisia lauserakenteita.
Opiskelija hallitsee alan perusterminologian.
Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa kattavan ja luontevan suullisen esityksen alaansa liittyvästä asiasta.
Opiskelija hallitsee liikekirjeenvaihdossa käytettyjen asiakirjojen ilmaisut ja niiden laatimisen.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija pystyy tuottamaan arjessa ja työelämän perustilanteissa peruslauserakenteita suullisesti ja kirjallisesti.
Opiskelija tunnistaa ja kykenee käyttämään alan perusterminologiaa.
Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa tukimateriaalia apuna käyttäen sujuvahkon suullisen esityksen alaansa liittyvästä asiasta, kielioppi- ja ääntämisvirheitä esiintyy ajoittain.
Opiskelija tunnistaa ja pystyy kirjoittamaan liikekirjeenvaihdossa käytettyjä asiakirjoja.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija pystyy tuottamaan arjessa ja työelämän perustilanteissa yksinkertaisia lauserakenteita suullisesti ja kirjallisesti.
Opiskelija tunnistaa alan perusterminologiaan liittyviä termejä.
Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa tukimateriaalia apuna käyttäen suullisen esityksen alaansa liittyvästä asiasta, kielioppi- ja ääntämisvirheitä esiintyy.
Opiskelija tunnistaa liikekirjeenvaihdossa käytetyt asiakirjat.

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Jaana Bäckman

The students will be able to define the concepts pertaining to culture and communication and can identify the dimensions that are used to compare cultures. They will become aware of the impact of culture on communication and give examples of and identify differences in communication due to culture. They will be able to describe the process of adapting to a new culture and will recognise the factors that impact this process.

Sisältö

Language, culture and communication
Dimensions of culture
When cultures meet
Field-specific communication

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

The student knows well the main theory, principles, models and concepts of intercultural communication.
The student is able to discuss and write about the above-mentioned items fluently and proficiently.
The student can use the specific terminology relating to the subject matter variedly in descriptions and explanations.
The student can give well-structured and organised presentations.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

The student knows the main theory, principles, models and concepts of intercultural communication to a reasonable extent.
The student is able to discuss and write about the above-mentioned items within limits.
The student can use the specific terminology relating to the subject matter moderately well in descriptions and explanations.
The student gives presentations that are to some extent structured and organised.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

The student knows some of the main theory, principles, models and concepts of intercultural communication.
The student is able to discuss and write about the above-mentioned items only to a very limited extent.
The student can use only a small part of the specific terminology relating to the subject matter in descriptions and explanations.
 
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

The students can compare cultures and describe differences between cultures at the culture general level using different variables. They are aware of the impact of their own cultural background on communication and can assess their own intercultural communication competence development.

Johdatus 3D peligrafiikkan perusteisiin ja käsitteisiin.
3D-ohjelmiston perusteet

Sisältö

3D-ohjelmiston käyttölittymä ja navigointi.
Polygonimallinnuksen perustyökalut.
UV kartan luonti
Teksturointi
Animaation perusteet.
Kamerat
Valaistuksen ja renderöinnin perusteet.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Opiskelija osaa luoda yksinkertaisen 3D mallin, UV kartoittaa sen ja tehdä yksinkertaisen animaation käyttäen nykyaikaista 3D-mallinnusohjelmaa
Opiskelija osaa luoda mallille yksinkertaisen tekstuurin ja renderöidä mallista kuvan yksinkertaisessa valaistuksessa.

Hyväksytty: 70% paikallaolo ja kaikki tehtävät palautettuna hyväksytysti

20.11.2023 - 31.12.2023

Ajoitus

05.01.2024 - 01.04.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Englanti
Paikat

0 - 50

Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
  • Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
  • Tommi Kauppinen
Ajoitusryhmät
  • Avoin AMK 1 (Koko: 75. Avoin AMK: 75.)
Ryhmät
  • AVOINAMK2023
    AVOINAMK2023
  • AAMK
    Avoin AMK
  • VAPVAL2023
    VAPVAL2023
Pienryhmät
  • Avoin AMK 1

Tavoitteet

Johdanto lohkoketjuihin -opintojakson tavoitteena tutustuttaa opiskelija lohkoketjuteknologiaan ja esitellä samalla lohkoketjujen käyttöä finanssialalla, hallinnossa, lainsäädännössä ja liiketaloudessa. Opintojakson sisällöt on jaksotettu siten, että tekniset osiot vuorottelevat soveltavien aiheiden kanssa. Kurssin ensisijainen tarkoitus on tarjota opiskelijalle yleishyödyllinen johdatus lohkoketjujen toimintaan ja soveltamiseen.

Sisältö

Opintojakso käsittelee lohkoketjujen keskeisiä toimintaperiaatteita sekä lohkoketjujen eri sovellusalueita.

Opintojakson aihepiirit:

Lohkoketjujen tekninen toiminta (ei-teknisenä esityksenä)
salausmenetelmät (esim. ECDSA)
älysopimukset
lohkoketjujen koodaamisen perusteet
lohkoketjujen sovelluksia, kuten
finanssiala
logistiikka
turismi
hallinto
lainsäädäntö
liiketoiminta, ja
lohkoketjujen tulevaisuus

Aika ja paikka

Opintojakso suoritetaan omien aikataulujen mukaan 1.4.2024 mennessä.

Oppimateriaalit

Verkkokurssilla määritellyt oppimateriaalit.

Opetusmenetelmät

Itsenäinen verkkokurssi.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakso on 5 opintopistettä laajudeltaan. 5 opintopistettä vastaa noin 135 työtuntia (27 h x 5 op).

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty

Arviointi perustuu opintojakson lopuksi verkossa tehtävään, koneellisesti tarkastettavaan tenttiin, jonka kysymykset käsittelevät opintojakson keskeisiä asioita.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Arviointi perustuu opintojakson lopuksi verkossa tehtävään, koneellisesti tarkastettavaan tenttiin, jonka kysymykset käsittelevät opintojakson keskeisiä asioita. Kurssin läpäiseminen edellyttää vähintään 50 prosenttia oikeita vastauksia.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi perustuu opintojakson lopuksi verkossa tehtävään, koneellisesti tarkastettavaan tenttiin, jonka kysymykset käsittelevät opintojakson keskeisiä asioita. Opintojakso arvioidaan huhtikuun 2024 alussa.

Esitietovaatimukset

Opintojaksolla ei ole esitietovaatimuksia.

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Maritta Seppälä
Ryhmät
  • TTK22SPTRaahe
    TTK22SPTRaahe
  • TTK22SPT
    TTK22SPT

Tavoitteet

Opiskelija osaa laatia ja hyväksikäyttää yrityksen johdon päätöksentekoa tukevia taloudellisia laskelmia ICT-toimialalla.

Sisältö

Tuloslaskelman ja taseen rakenne
Kannattavuuslaskenta
Hinnoittelu
Toimintolaskennan perusteet

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa tulkita ja soveltaa johdon laskennan taustalla olevaa teoriaa.
Opiskelija laatii itsenäisesti vaativia kannattavuuden suunnitteluun ja hallintaan liittyviä laskelmia.
Opiskelija toimii ryhmän ja tiimin kehittäjänä ja hengen luojana.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa tulkita johdon laskennan taustalla olevaa teoriaa.
Opiskelija laatii itsenäisesti kannattavuuden suunnitteluun ja hallintaan liittyviä laskelmia.
Opiskelija osallistuu toimintaan yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi ryhmässä ja tiimeissä.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija tunnistaa johdon laskennan taustalla olevaa teoriaa.
Opiskelija laatii ohjatusti kannattavuuden suunnitteluun ja hallintaan liittyviä laskelmia.
Opiskelija osallistuu toimintaan ryhmässä (luokka).

Esitietovaatimukset

Liiketoimintaosaamisen perusteet

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

1 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Juha Hauhia
Ryhmät
  • TTK22SD
    TTK22SD

Tavoitteet

Opiskelija ymmärtää, mistä konesali ja erityisesti sen tietotekninen laitteisto koostuu. Kurssin jälkeen opiskelija osaa erotella konesalilaitteiston eri osat, purkaa ja kasata tietoteknisen laitteistoratkaisun esimerkkitoteutuksen käytännössä.

Sisältö

Konesalin LVI-osat, tietotekninen laitteisto ja niiden muodostama kokonaisuus.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Läsnäolo ja osallistuminen opetukseen molempina päivinä.
Jos opiskelija saa lähtötasotestissä täydet pisteet, niin kurssi katsotaan hyväksytysti suoritetuksi.

Esitietovaatimukset

Ei edeltävyysvaatimuksia.

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

08.01.2024 - 20.12.2024

Opintopistemäärä

6 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Tuomo Huusko
  • Miika Knuutinen
Ryhmät
  • TTK22SD
    TTK22SD

Tavoitteet

Opiskelija saa käytännön kokemusta konesaliympäristön vaatimista työtehtävistä.

Sisältö

Laitteiston ylläpito
Palvelinten ylläpito
Valvonta ja hallinta
Varmuuskopiointi ja palveluiden turvaaminen
Ongelmatilanteet
Muut ylläpitotoimet

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa toimia monimutkaisissa työtilanteissa, organisoida ja ohjata ryhmän toimintaa ja toimia vastuullisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa soveltaa ammatillista osaamistaan eri työtehtävissä, toimia itsenäisesti ja vastuullisesti ja toimii ryhmässä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osoittaa perehtyneisyytensä alan tietoperustaan, toimii annetuissa tehtävissä
asianmukaisesti, osallistuu ryhmän toimintaan omalla osaamisellaan.

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Jarkko Tolonen
Ryhmät
  • TTK22SD
    TTK22SD

Tavoitteet

Kurssilla tutustutaan konttitekniikoihin käytännön projektin sekä teorioiden avulla. Kurssilla asennetaan Kubernetes-ympäristö, jota käytetään projektissa.

Sisältö

Docker
Kubernetes
Vikasietoisuus
Verkkolevyjärjestelmä

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa toimia monimutkaisissa työtilanteissa, organisoida ja ohjata ryhmän toimintaa ja toimia vastuullisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa soveltaa ammatillista osaamistaan eri työtehtävissä, toimia itsenäisesti ja vastuullisesti ja toimii ryhmässä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osoittaa perehtyneisyytensä alan tietoperustaan, toimii annetuissa tehtävissä asianmukaisesti, osallistuu ryhmän toimintaan omalla osaamisellaan.

Esitietovaatimukset

Ohjelmoinnin perusteet, Linux, Skripti-ohjelmointi

fi
Ilmoittautumisaika

17.04.2023 - 30.04.2023

Ajoitus

01.01.2024 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Jarkko Tolonen
Ryhmät
  • VAPVAL2024
    VAPVAL2024

Tavoitteet

Kurssilla tutustutaan kyberturvallisuuteen käytännön esimerkein ja teorioin. Kurssilla käydään läpi verkkoratkaisuja, joilla suojataan organisaation ja yksityisen käyttäjän toimia verkkouhkia vastaan.

Sisältö

Tiedon eheys
Tietomurrot
Kybersodat
Haittaohjelmat
Kyberhyökkäykset
Tietoturvalaitteet

Kurssilla tutustutaan kyberturvallisuuteen käytännön esimerkein ja teorioin. Kurssilla käydään läpi verkkoratkaisuja, joilla suojataan organisaation toimintaa verkkouhkia vastaan.

Sisältö

Sosiaalinen manipulointi
Tiedon salaaminen
Organisaation tietoturvaroolit
Palvelimen tietoturva
Sertifikaatit

01.09.2023 - 20.12.2023

  • Janne Remes
  • Kiia Aihkisalo
Ryhmät
  • TTK22SPGRaahe
    TTK22SPGRaahe
  • TTK22SPTRaahe
    TTK22SPTRaahe
  • TTK22SPORaahe
    TTK22SPORaahe
  • TTK22SPRaahe
    TTK22SPRaahe

Tavoitteet

Opiskelija ymmärtää käyttöliittymäsuunnitelun periaatteet ja osaa toteuttaa käyttöliittymän videopeliin

Sisältö

Käyttöliittymäanalyysi
Rautalankamalli
Alustarajoitukset
Alustariippumaton käyttöliittymä
Käyttöliittymien yleiset käytänteet ja standardit
Käyttöliittymän toteutus

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa soveltaa osaamistaan ja osoittaa harjoitustyöllä hallitsevansa kurssilla läpikäydyt tekniikat erinomaisesti. Erittäin hyvät harjoitustyöt.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osoittaa harjoitustyöllä hallitsevansa kurssilla läpikäydyt tekniikat hyvin. Kaikki harjoitustyöt tehty hyvin.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija ymmärtää perusteet kurssilla läpikäydyistä tekniikoista. Palauttaa harjoitustyöt.

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Englanti
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Niko Kinnunen

  • Mikko Helén
Ryhmät
  • TTK23SP
    TTK23SP

Tavoitteet

Opiskelija on sisäistänyt yrittäjämäisen asenteen. Hän osaa käyttää yritystoiminnan peruskäsitteitä asianmukaisesti. Hän ymmärtää liiketoimintapotentiaalien tunnistamisen ja luomisen merkityksen yhteiskunnan kehitykseen ja hyvinvointiin. Lisäksi opiskelija osaa kuvata yrityksen perustoiminnot ja ymmärtää kannattavan liiketoiminnan perusteet.

Sisältö

Yritystoiminnan merkitys yhteiskunnassa
Ulkoinen ja sisäinen yrittäjyys
Toiminta-ajatus ja liikeidea
Yritystoiminnan perusmalli ja älykkäät prosessit
Sidosryhmät ja verkostoituminen
Yritysmuodot
Markkinointi ja asiakaslähtöinen toimintatapa
Liiketoiminnan kannattavuus
Liiketoimintapotentiaalit

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti yritystalouden käsitteitä sekä yhdistää niitä kokonaisuuksiksi. Opiskelija osaa analysoida, vertailla ja arvioida kriittisesti yritystalouden osaamistaan ja yritystalouden toimintatapoja hankkimansa tiedon perusteella. Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija käyttää johdonmukaisesti liiketoimintaosaamisen käsitteitä. Opiskelija osaa nimetä, kuvailla ja perustella yritystalouden ja yrittäjyyden toimintatapoja. Hän osaa toimia itsenäisesti tiedon ja ohjeistuksen perusteella ja soveltaa yritystalouden toimintaan liittyviä tekniikoita ja malleja. Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteiden saavuttamiseksi ja perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa määritellä ja käyttää yritystalouden peruskäsitteitä asianmukaisesti ammattieettisten periaatteiden mukaisesti. Hän osaa nimetä ja kuvailla yritytalouden perustiedot. Hän osaa toimia tarkoituksenmukaisesti, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa.

Lisätiedot

PA 25.4.2016
AH/MS 3.5.2016

01.01.2024 - 12.04.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Jani Sourander
Ryhmät
  • TTK22SD
    TTK22SD

Tavoitteet

Opiskelija ymmärtää Linuxin käytön palvelinjärjestelmänä. Opiskelija pystyy asentamaan ja konfiguroimaan Linux-käyttöjärjestelmän palvelinympäristöksi. Opiskelija pystyy suunnittelemaan, asentamaan ja konfiguroimaan yleisimmät palvelinsovellukset

Sisältö

Vaihtelevien palvelujen rakentaminen Linux-käyttöjärjestelmän päälle.

Opetusmenetelmät

Lähiopetus.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

yli 95% kokonaispistemäärästä.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

65% - 95% kokonaispistemäärästä.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

50% - 65% kokonaispistemäärästä.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

yli 50% kokonaispistemäärästä. Alle 50% on hylätty.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tentti ja oppimispäiväkirja. Kummankin paino arvosanassa on 50 %. Kumpikin pitää olla tehtynä kurssin suorittamista varten. Oppimispäiväkirjan arviointiin vaikuttaa sisällön laadun lisäksi päiväkirjan kirjoittamisen aktiivisuus sekä palauttamisen ajantasaisuus.

Esitietovaatimukset

Linux-kurssi (TT00CB25)

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Jani Sourander
Ryhmät
  • TTK22SD
    TTK22SD

Tavoitteet

Kurssilla tutustutaan Linux käyttöjärjestelmän perusteisiin, aiheeseen liittyvään terminologiaan sekä asennetaan oma Linux. Mitään edeltävää osaamista käyttöjärjestelmästä ei tarvita.

Sisältö

1. Käyttöönotto
1.1. Terminologia
1.2. Jakeluja
1.3. Asentaminen
2. Graafinen käyttöympäristö
2.1. Eri käyttöympäristöjä
2.2. Ohjelmistojen asentaminen
2.3. Toimistosovellukset
2.4. Päivitykset
3. Hakemistorakenne
3.1. Filesystem Hierarchy Standard 3.0
3.2. Hakemistorakenteessa liikkuminen
3.3. Tiedostojen muokkaaminen
4. Tekstipohjainen käyttöliittymä
4.1. Komentotulkki
4.2. bash
4.3. Komennot
4.4. Ohjelmistojen asentaminen
4.5. Edistyneempi käyttö
5. Käyttäjien hallinta
5.1. Käyttäjät
5.2. Ryhmät
5.3. root käyttäjä ja sudo-komento
6. Ohjelmistojen jakelu
6.1. Jakeluriippuvaiset järjestelmät
6.2. Jakeluriippumattomat järjestelmät
7. Prosessit
7.1. Käsite
7.2. Käytäntö
7.3. Hallinta
8. Edistyneempi käyttö
8.1. IO ja putkittaminen
8.2. Skriptaus
8.3. Ohjelmointi

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

yli 95% kokonaispistemäärästä.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

65% - 95% kokonaispistemäärästä.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

50% - 65% kokonaispistemäärästä.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

yli 50% kokonaispistemäärästä. Alle 50% on hylätty.

Esitietovaatimukset

Kurssilla ei ole esitietovaatimuksia

Lisätiedot

TKI pisteet 0-5

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Mikko Romppainen
  • Vesa Vaihoja
Ryhmät
  • TTK22SPORaahe
    TTK22SPORaahe

Tavoitteet

Students will know the basics of trigonometry, basics of vector and matrix calculus and how to utilize them in 3D graphics.

Sisältö

Analytical geometry, trigonometry, vectors, matrices, affine transformations, complex numbers.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

The students are able to apply their learning to different tasks in a variety of ways.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

The students are able to use the methods they learn during the course appropriately.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

The students know and are proficient in the basic concepts of the course.

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Englanti
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Simo Määttä
  • Mikko Romppainen
Ryhmät
  • TTK22SPO
    TTK22SPO

Tavoitteet

Students will know the basics of trigonometry, basics of vector and matrix calculus and how to utilize them in 3D graphics.

Sisältö

Analytical geometry, trigonometry, vectors, matrices, affine transformations, complex numbers.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

The students are able to apply their learning to different tasks in a variety of ways.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

The students are able to use the methods they learn during the course appropriately.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

The students know and are proficient in the basic concepts of the course.

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 23.05.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Eero Huusko
  • Markku Karppinen
Ryhmät
  • TTV23SP
    TTV23SP
  • TTV23SA
    TTV23SA

Tavoitteet

Opiskelija hallitsee mikrokontrolleripohjaisen järjestelmän rakenneosat, toimintaperiaatteet ja ymmärtää älykkään kontrolleripohjaisen laitteen toiminnan. Opiskelija hallitsee laiteläheisen ohjelmoinnin ohjelmistotyökalut ja mittalaitteet.

Sisältö

Mikrokontrollerin sisäinen toiminta ja rekisteri- ja perusrakenne.
Mikrokontrollerin ja keskeisten I/O-piirien toiminta. 
Ohjelmisto- kehitysympäristöön / työkaluihin tutustuminen. Ohjelmointi C-kielellä. 
Ohjautetut laboratorioharjoitukset ja projektityöt

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Läsnäolopakko 100% (harjoitustyöt) 
Teoriakoe 

Lisätiedot

Kurssilla käytetään ATMEGA128 mikrokontrolleri pohjaista KAMKopetuskorttia.

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Jani Vattula
Ryhmät
  • AMM24K
    AMM24K

Tavoitteet

Opiskelija ymmärtää Word-, Excel-, PowerPoint-, ja Teams-ohjelmistojen perusteet sekä pystyy käyttämään niitä ammattimaisella otteella itsenäisesti opinnoissaan sekä työelämässä.

Sisältö

Kolmen opintopisteen laajuus kattaa Office-ohjelmistojen Perusteet-, Edistynyt- sekä Pro-tasot.

Perusteet:
- Tekstinkäsittelyn perusteet
- Taulukkolaskennan perusteet
- Diaesitysten perusteet
- Teams ja kokoukseen osallistuminen

Edistynyt:
- Pitkät asiakirjat
- Excelin edistynyt käyttö
- Hyvän esityksen avaimet

Pro:
- Wordin edistynyt käyttö
- PowerPoint-esityksen elävöittäminen
- Data-aineiston analysointi

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Opiskelija palauttaa kaikki yhdeksän tehtävää hyväksytysti. Tehtävän hyväksytty suoritus vaatii myös palautteessa mahdollisesti ilmenevät korjaukset.

Lisätiedot

Opiskelija saa rekisteröitymisohjeet verkkokurssille sähköpostitse.

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Jarkko Tolonen
  • Timo Partanen
Ryhmät
  • TTK21SD
    TTK21SD

Tavoitteet

Opiskelija osaa suunnitella ja toimia koulutus- tai ohjaustilanteessa.

Sisältö

Kouluttajan ja/tai ohjaajan tehtävät, mentorointi, valmistelu ja suunnittelu, käytännön ohjaustehtävät. Koulutusmenetelmät, eri tyyppisten koulutusten erot. Reflektointi.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa toimia monimutkaisissa työtilanteissa, organisoida ja ohjata toimintaa ja toimia vastuullisesti koulutus- tai ohjaustilanteessa.Opiskelija osaa analyyttisesti reflektoida toimintaansa.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa soveltaa ammatillista osaamistaan eri koulutus- tai ohjaustehtävíssä, toimia itsenäisesti ja vastuullisesti. Opiskelija reflektoi toimintaansa.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osoittaa perehtyneisyytensä alan tietoperustaan, selviää annetuissa tehtävissä asianmukaisesti.

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Mika Sorsa
Ryhmät
  • TTK21SPTRaa
    TTK21SPTRaa
  • TTK21SPRaahe
    TTK21SPRaahe
  • TTK21SPORaa
    TTK21SPORaa
  • TTK21SPGRaa
    TTK21SPGRaa

Pääosin etäopetuksena Teamsissa, 15 opetuskertaa maanantaisin ja tiistaisin (28.8-24.10.), [?viikolla 37 lähiopetus Raahessa (11.-12.9.)?]

Oppimateriaalit

Oppimateriaali Moodle-kurssissa
lisäksi
Kirja: Kupias P. & Koski M. 2012. Hyvä kouluttaja. Sanoma Pro.

Opetusmenetelmät

Kurssin teoriaosuus käydään läpi luennoilla ja ohjatuilla harjoituksilla, joiden jälkeen on tentti.

Opintojakson kuluessa opiskelijat toteuttavat käytännön koulutustilaisuuden, ohjeistus oppitunneilla ja Moodlessa

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Ilmoitetaan tunneilla ja Moodlessa

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

AHOT-prosessi voi olla mahdollista opintojakson aiheeseen rinnastettavalla työkokemuksella tai aikaisemmilla opinnoilla. Kysy asiasta opintojakson ohjaavalta opettajalta.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- Lähitunneille osallistuminen
- Tenttiin valmistautuminen
- Käytännön koulutustehtävän suunnittelu, toteutus ja dokumentointi

Läpipääsyraja 50% (arvosana 1). 60% = 2, 70 % = 3, jne.

Teoriaosuuden tentti: 40% pisteistä
Käytännön koulutustehtävä: 60% pisteistä (suunnittelu, materiaalit ja palaute)

Läsnäolosta +1% per oppitunti.

Hylätty (0)

Opiskelija ei hallitse koulutusteoriaa tai käytännön koulutustehtävä on riittämätön.

Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa toimia monimutkaisissa työtilanteissa, organisoida ja ohjata
toimintaa ja toimia vastuullisesti koulutus- tai ohjaustilanteessa.Opiskelija osaa analyyttisesti
reflektoida toimintaansa.

Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Opiskelija osaa soveltaa ammatillista osaamistaan koulutus- tai
ohjaustehtävíssä, toimia itsenäisesti ja vastuullisesti. Opiskelija reflektoi toimintaansa

Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Opiskelija osaa tyydyttävällä tasolla osoittaa perehtyneisyytensä kouluttamisen ja ohjaamisen tietoperustaan. Opiskelija on suorittanut käytännön koulutustehtävän.

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Jani Vattula
Ryhmät
  • TTK21SPG
    TTK21SPG
  • TTK21SPT
    TTK21SPT
  • TTK21SPO
    TTK21SPO

Kirjallisuus: Kupias P. & Koski M. 2012. Hyvä kouluttaja. Sanoma Pro.

Opetusmenetelmät

Kurssin teoriaosuus käydään läpi luennoilla ja ohjatuilla harjoituksilla, joiden jälkeen on tentti. Opintojakson päätteeksi opiskelijat toteuttavat käytännön koulutustilaisuuden.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tenttien ja palautusten ajankohdat sovitaan yhteisesti opintojakson alussa.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

AHOT-prosessi voi olla mahdollista opintojakson aiheeseen rinnastettavalla työkokemuksella tai aikaisemmilla opinnoilla. Kysy asiasta opintojakson ohjaavalta opettajalta.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- Lähitunneille osallistuminen
- Tenttiin valmistautuminen
- Käytännön koulutustehtävän suunnittelu, toteutus ja raportointi

Sisällön jaksotus

1. Opintojakson aloitus
2. Koulutuksen tavoitteet ja ohjaajan tehtävät
3. Erilaiset oppimistyylit ja motivaatio
4. Kouluttajan osaaminen ja koulutuksen sisältö
5. Materiaalit, havainnollistaminen ja oppimistila
6. Koulutusmenetelmät
7. Ryhmän ohjaaminen ja esiintyminen
8. Arviointi ja palaute

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa toimia monimutkaisissa työtilanteissa, organisoida ja ohjata toimintaa ja toimia vastuullisesti koulutus- tai ohjaustilanteessa.Opiskelija osaa analyyttisesti reflektoida toimintaansa.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa soveltaa ammatillista osaamistaan eri koulutus- tai ohjaustehtävíssä, toimia itsenäisesti ja vastuullisesti. Opiskelija reflektoi toimintaansa.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osoittaa perehtyneisyytensä alan tietoperustaan, selviää annetuissa tehtävissä asianmukaisesti.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Läpipääsyraja 50% (arvosana 1). 60% = 2, 70 % = 3, jne.

Teoriaosuuden tentti: 50% pisteistä
Käytännön koulutustehtävä: 50% pisteistä (suunnittelu, materiaalit ja palaute)

Läsnäolosta +1% per oppitunti.

Hylätty (0)

Opiskelija ei hallitse koulutusteoriaa tai käytännön koulutustehtävä on riittämätön.

Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa toimia monimutkaisissa koulutus- ja ohjaustilanteissa sekä kykenee organisoimaan ja ohjaamaan omaa toimintaansa. Opiskelija kykenee reflektoimaan omaa osaamistaan kouluttajana sekä liittämään alan teoriaperustaa käytännön työhön laadukkaasti.

Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Opiskelija osaa tuoda esille kouluttamisen ja ohjaamisen teoriaosaamistaan sekä pystyy soveltamaan teoreettista tietoa käytännön koulutus- ja ohjaustehtävissä. Opiskelija osaa reflektoida omaa oppimistaan ja käytännön työskentelyä.

Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Opiskelija osaa tyydyttävällä tasolla osoittaa perehtyneisyytensä kouluttamisen ja ohjaamisen tietoperustaan. Opiskelija on suorittanut käytännön koulutustehtävän.

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 29.10.2023

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Eero Huusko
Ryhmät
  • TTK23SPO
    TTK23SPO
  • TTK23SPT
    TTK23SPT
  • TTK23SPG
    TTK23SPG
  • TTK23SP
    TTK23SP

Tavoitteet

Ohjelmoinnin perusteet kurssilla opitaan perusteet ohjelmoinnista. Ohjelmointikielenä käytetään C# tai Java ohjelmointikieltä.

Sisältö

1. Yleistä ohjelmoinnista
2. Työkalut
2.1 Kääntäjä ja tulkki
2.2 Tekstinkäsittelijä
2.3 Virheenjäljitin
2.4 Versionhallinta
3. Muuttujat, osa 1
3.1 Muuttujan käsite
3.2 Perustietotyypit
4. Kontrollirakenteet
4.1 If
4.2 Switch-case
4.3 While / Do-while
4.4 For
4.5 Exceptions / Poikkeukset
5. Aliohjelmat / funktiot / metodit
5.1 Metodit
6. Muuttujat, osa 2
6.1 Arrays / taulukot
6.2 Tietueet
6.3 Pointer / references
7. Dokumentaatio
7.1 Koodin dokumentointi
7.2 Kehitysympäristöt, kirjastot ja API:t

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

yli 95% kokonaispistemäärästä.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

65% - 95% kokonaispistemäärästä.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

50% - 65% kokonaispistemäärästä.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

yli 50% kokonaispistemäärästä. Alle 50% on hylätty.

Esitietovaatimukset

Kurssin suorittaminen ei vaadi edeltävää ohjelmointiosaamista.

Olio-ohjelmoinnin perusteet kurssilla puhutaan luokista ja olioista. Ohjelmointikielenä käytetään C# ohjelmointikieltä.

Sisältö

1. Luokka ja olio
2. Näkyvyysmääreet
3. Olion elinkaari
3.1 Konstruktori
3.2 Destruktori
4. Harjoitustehtävä
5. Olio-ominaisuudet
5.1 Periminen
5.2 Polymorfismi
6. Luokkien erityistapaukset
6.1 Abstract / virtuaaliset luokat
6.2 Rajapinta / interface
7. Muistin hallinta
7.1 Garbage collection
7.2 Heap, stack

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa soveltaa monipuolisesti oppimaansa erilaisissa ohjelmointi- ja suunnittelutehtävissä.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa käyttää olio-ohjelmoinnin menetelmiä tarkoituksenmukaisella tavalla.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija tuntee ja hallitsee olio-ohjelmointiin liittyvät peruskäsitteet ja menetelmät.

Esitietovaatimukset

Ennen olio-ohjelmoinnin perusteet kurssia olisi hyvä osata perusteet ohjelmoinnista (kurssi-ID: TT00CB41).

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 22.04.2024

https://digicampus.fi/course/view.php?id=444&lang=fi

15 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Jarkko Tolonen
  • Timo Partanen
  • Juha Hauhia
Ryhmät
  • TTK21SD
    TTK21SD

Tavoitteet

Opinnäytetyön tavoitteena on kehittää ja osoittaa opiskelijan valmiuksia soveltaa tietojaan ja taitojaan ammattiopintoihin liittyvässä käytännön asiantuntijatehtävässä. Opinnäytetyö voi olla referaattitutkielma tai käytännön tietojenkäsittelytyö, joka sisältää myös teoreettisen viitekehyksen. Opinnäytteen tulee palvella työelämää ja opiskelijan asiantuntijuuden kehittymistä.

Sisältö

Opinnäytteen aloitusseminaari (harjoittelun aikana)
Oman aiheen hyväksyttäminen ja aiheanalyysi
Opinnäytetyösuunnitelma
Tiedonhaun perusteet
Suunnitelman esitys ja opponointi
Opinnäytetyö
Opinnäytetyön esitys
Kypsyysnäyte (etukäteen ilmoitettuina ajankohtina)

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Ilmoitetaan opintojakson alussa.

Esitietovaatimukset

Tutkimustoiminnan ja asiakirjoittamisen perusteet

Lisätiedot

TKI pisteet 0-15.

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

15 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Jarkko Tolonen
  • Timo Partanen
  • Juha Hauhia
Ryhmät
  • TTK20SD
    TTK20SD

  • Teija Mursula
  • Niko Kinnunen
  • Joonas Muhonen
  • Tommi Helin
Ryhmät
  • TTK21SPG
    TTK21SPG
  • TTK21SPT
    TTK21SPT
  • TTK21SPO
    TTK21SPO

Tavoitteet

Opinnäytetyön tavoitteena on kehittää ja osoittaa opiskelijan valmiuksia soveltaa tietojaan ja taitojaan ammattiopintoihin liittyvässä käytännön asiantuntijatehtävässä. Opinnäytetyö voi olla referaattitutkielma tai käytännön tietojenkäsittelytyö, joka sisältää myös teoreettisen viitekehyksen. Opinnäytteen tulee palvella työelämää ja opiskelijan asiantuntijuuden kehittymistä.

Sisältö

Opinnäytteen aloitusseminaari (harjoittelun aikana)
Oman aiheen hyväksyttäminen ja aiheanalyysi
Opinnäytetyösuunnitelma
Tiedonhaun perusteet
Suunnitelman esitys ja opponointi
Opinnäytetyö
Opinnäytetyön esitys
Kypsyysnäyte (etukäteen ilmoitettuina ajankohtina)

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Ilmoitetaan opintojakson alussa.

Esitietovaatimukset

Tutkimustoiminnan ja asiakirjoittamisen perusteet

Lisätiedot

TKI pisteet 0-15.

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

15 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Teija Mursula
  • Joonas Muhonen
  • Timo Partanen
  • Mikko Romppainen
  • OPE_Tietojärjestelmät OPE_Tietojärjestelmä
  • Antti Junttila
  • Ope_pelituotanto Ope_pelituotanto
  • Tommi Helin
  • Kiia Aihkisalo
  • Vesa Vaihoja
Ryhmät
  • TTK20SPO
    TTK20SPO
  • TTK20SPT
    TTK20SPT
  • TTK20SD
    TTK20SD
  • TTK20SPG
    TTK20SPG

  • TTK20SPRaahe
    TTK20SPRaahe

  • Johanna Puirava
  • Mika Sorsa
  • Marika Mustalahti
  • Tommi Helin
  • Vesa Vaihoja
Ryhmät
  • TTK21SP
    TTK21SP

Opiskelija tutustuu ajankohtaisiin organisaation tietoturvallisuuteen liittyviin kysymyksiin. Opiskelija tuntee ja osaa tehdä ratkaisuja organisaation tietoturvaan ja riskien hallintaan.

Sisältö

Tietoturvan lähtökohdat ja käsitteet
Tietoturvan kohteet
Tietoturvan lainsäädäntöä
Tietoturvasuunnittelu
Riskianalyysi ja riskien hallinta
Johtaminen ja sen kehittäminen

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija tuntee lainsäädäntöä sekä tietoturvan kohteet ja ymmärtää riskien hallinnan merkityksen.
Opiskelija osaa riskianalyysin pohjalta tehdä tietoturvasuunnittelua. 90 – 100% kokeen pistemäärästä.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Tyydyttävän osaamisen lisäksi opiskelija osaa tunnistaa tietoturvan tarpeet ja kohteet. Hallitsee tietoturvan menetelmiä ja osaa käyttää niitä tarvittaessa. 65 – 90% kokeen pistemäärästä.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija tuntee tietoturvan lähtökohdat, käsitteet ja vaatimukset ja osaa hyödyntää niitä omassa toiminnassaan, 50 – 65% kokeen pistemäärästä.

Lisätiedot

Virtuaaliopintopisteet 1

01.08.2023 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Jonna Kalermo-Poranen
  • Pasi Puskala
  • Leena Vidqvist
Ryhmät
  • TTK23SD
    TTK23SD
  • TTK23SP
    TTK23SP

Tavoitteet

Opiskelija osaa seurata ammatillisen osaamisensa kehittymistä ja osaa viestiä siitä.

Opintojakso on yhteinen tietojenkäsittelyn opiskelijoille.

Sisältö

1. lukuvuonna 1op
Ammatilliset tavoitteet ja yksilöllisen oppimispolun suunnittelu
Tutoropettajan ja koulutusvastaavan ohjaustunnit

2.lukuvuonna 1op
Opiskelu- ja työhyvinvointi. Harjoitteluun orientoituminen, yritysesittelyt.

3. lukuvuonna 1op
Opintojen ohjaus, urasuunnittelu,

Aika ja paikka

Lukujärjestyksen mukaisesti ja tarkempi aikataulu löytyy devmoodlesta.

Oppimateriaalit

Devmoodlessa.

Opetusmenetelmät

Lähiopetus ja pienryhmissä työskentely.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Mahdolliset yritys- ja alumnivierailijat.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakson laajuus on 3op, josta lukuvuonna 2021-22 suoritetaan 1op osuus. 1op vastaa 27h opiskelijan työtä.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty

Opiskelija on osallistunut lähiopetustunneille ja tehnyt vaaditut tehtävät hyväksytysti.

Sisällön jaksotus

Tarkempi jaksotus Devmoodlesta. Opintojakso on 3op laajuinen ja se jaksottuu kolmelle vuodelle.
1. opiskeluvuosi / 1op
2. opiskeluvuosi / 1op
3. opiskeluvuosi / 1op

Arviointiasteikko

Hylätty/Hyväksytty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty: Opiskelija on osallistunut kehityskeskusteluihin, ohjaustunneille ja koonnut ammatillista kasvua kuvaavan verkkoportfolion.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Pakollinen läsnäolo lähiopetustunneilla (korvaava tehtävä poissaoloista, ohje Moodlessa), kotitehtävät, LinkedIn, haastatteluun valmistautuminen ja osallistuminen.

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

2 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Juha Hauhia
Ryhmät
  • TTK21SD
    TTK21SD

Tavoitteet

Kurssilla tutustutaan palomuureihin käytännön ja teorian avulla. Kurssin aikana käydään läpi palomuurien merkitystä tietoturvan suhteen.

Sisältö

Kurssilla tehdään käytännön tehtävinä asetuksia Datacenter-opetusympäristön fyysiseen palomuuriin, sekä asennetaan ja säädetään ohjelmistopalomuureja eri käyttöjärjestelmiin. Kurssiin kuuluu raportin tekeminen asennuksista. Kurssi sisältää teorialuentoja palomuureista.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa toimia monimutkaisissa työtilanteissa, organisoida ja ohjata ryhmän toimintaa ja
toimia vastuullisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa soveltaa ammatillista osaamistaan eri työtehtävissä, toimia itsenäisesti ja
vastuullisesti ja toimii ryhmässä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osoittaa perehtyneisyytensä alan tietoperustaan, toimii annetuissa tehtävissä
asianmukaisesti, osallistuu ryhmän toimintaan omalla osaamisellaan.

Esitietovaatimukset

Verkkojen jatkokurssi

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

7 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Jarkko Tolonen
  • Timo Partanen
Ryhmät
  • TTK22SD
    TTK22SD

Tavoitteet

Opiskelija ymmärtää palvelinympäristön virtualisointiratkaisut ja niiden hyödyntämisen organisaatiossa

Sisältö

Pilvipalvelut
Palvelinvirtualisointituotteet
Virtuaaliympäristön suunnittelu
Virtuaalipalvelimen rakentaminen ja hallinta
Verkkoliikenne
Virtuaali-infran pääsynhallinta
Resurssien hallinta ja valvonta

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa toimia monimutkaisissa työtilanteissa, organisoida ja ohjata ryhmän toimintaa ja toimia vastuullisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa soveltaa ammatillista osaamistaan eri työtehtävissä, toimia itsenäisesti ja vastuullisesti ja toimii ryhmässä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osoittaa perehtyneisyytensä alan tietoperustaan, toimii annetuissa tehtävissä asianmukaisesti, osallistuu ryhmän toimintaan omalla osaamisellaan.

Esitietovaatimukset

Virtualisoinnin perusteet

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 16.04.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Englanti
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • OPE_Tietojärjestelmät OPE_Tietojärjestelmä
  • Johanna Puirava
Ryhmät
  • TTK22SPTRaahe
    TTK22SPTRaahe
  • TTK22SPT
    TTK22SPT

Tavoitteet

Opiskelija tietää johtamisen peruskäsitteitä ja ymmärtää organisaatiossa työskentelevien ihmisten toimintaa. Opiskelija osaa arvioida omaa toimintaansa suhteessa muihin. Opiskelija osaa hahmottaa ICT-alan erityispiirteet johtamisessa.

Sisältö

Johtajan tehtävät ja roolit
Johtamista ohjaavat teoriat
Yksilö organisaatiossa
Ryhmät ja tiimit organisaatiossa
Organisaatiokulttuuri
Innovatiivisuuden johtaminen
Asiantuntija luennot

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa käyttää osaamistavoitteen mukaisia käsitteitä perustellusti ja jäsentäen.
Opiskelija osaa analysoida omaa ja ryhmänsä toimintaa ja tehdä perusteltuja ehdotuksia toiminnan kehittämiseksi.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa selittää ja kuvailla osaamistavoitteen mukaiset käsitteet tunnistaen mahdollisia vahvuuksia ja kehittämiskohtia sekä tehden ehdotuksia toiminnan kehittämiseksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa määritellä ja käyttää osaamistavoitteen mukaisia peruskäsitteitä.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Ilmoitetaan opintojakson alussa.

fi
Ilmoittautumisaika

22.03.2024 - 30.04.2024

Ajoitus

27.05.2024 - 11.08.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Marika Mustalahti
  • Kiia Aihkisalo
Ryhmät
  • VAPVAL2024
    VAPVAL2024

Tavoitteet

Opiskelijat toteuttavat ja yksin tai tuotantotiimeissä portfoliotöitä tai valmiin pelin.

Sisältö

Hyväksytyn projektisuunnitelman mukainen pelin tai portfoliotyön tekeminen. Pelillä voi osallistua saman vuoden aikana pidettävään pelinkehityskilpailuun tai julkaista peli jossakin kauppapaikassa.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija on palauttanut kaikki kurssin vaaditut tehtävät ajoissa.
Opiskelija on noudattanut kurssin alussa tekemäänsä suunnitelmaa tai kykenee soveltamaan sitä muutosten tapahtuessa ja pysyy aikataulussa.
Opiskelija on dokumentoinut kurssin erinomaisesti.
Opiskelija on suorittanut opintopisteitä vastaavan tuntimäärän.

Arvioinnissa käytetään myös itse- ja vertaisarviointia.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija on palauttanut kaikki kurssin vaaditut tehtävät ajoissa.
Opiskelija on noudattanut kurssin alussa tekemäänsä suunnittelmaa tai soveltanut sitä
Opiskelija on dokumentoinut kurssin hyvin.
Opiskelija on suorittanut opintopisteitä vastaavan tuntimäärän.

Arvioinnissa käytetään myös itse- ja vertaisarviointia.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija on palauttanut kaikki kurssin vaaditut tehtävät.
Opiskelija on dokumentoinut kurssin työt, mutta dokumentaatio jää vajaaksi.
Opiskelija on suorittanut opintopisteitä vastaavan tuntimäärän.

Arvioinnissa käytetään myös itse- ja vertaisarviointia.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Opintosuoritus hylätään mikäli opiskelija ei palauta vaadittuja tehtäviä.
Opintopisteitä vastaava tuntimäärä jää vajaaksi.

Esitietovaatimukset

Riittävät valmiudet toimia pelikehitystiimissä pelituottajan, -suunnittelijan, -ohjelmoijan tai -graafikon roolissa. Riittävät valmiudet itsenäiseen toimintaan pelituottajan, -suunnittelijan, -ohjelmoijan tai -graafikon roolissa.

fi
Ilmoittautumisaika

22.03.2024 - 30.04.2024

Ajoitus

27.05.2024 - 11.08.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Marika Mustalahti
Ryhmät
  • VAPVAL2024
    VAPVAL2024

Tavoitteet

Opiskelijat toteuttavat ja yksin tai tuotantotiimeissä portfoliotöitä tai pelin.

10 op

Pelialan kesäopinnot 1- ja Pelialan kesäopinnot 2-opintojaksot oltava suoritettuna ennen Pelialan kesäopinnot 4-opintojaksolle ilmottautumista.

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 21.05.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Englanti
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • OPE_Tietojärjestelmät OPE_Tietojärjestelmä
  • Johanna Puirava
Ryhmät
  • TTK22SPTRaahe
    TTK22SPTRaahe
  • TTK22SPT
    TTK22SPT
  • TTK22SP
    TTK22SP

Tavoitteet

Opiskelija osaa käyttää asiakaskeskeisen markkinoinnin peruskäsitteitä ja arvioida ICT alan yrityksen liiketoiminnallisen onnistumisen edellytyksiä markkinoinnillisesta näkökulmasta sekä ratkaista yksinkertaisia yrityksen markkinoinnillisia ongelmia.

Sisältö

Markkinoinnin peruskäsitteet
Markkinointiajattelun kehittyminen
Markkinoinnin toimintaympäristöt
ICT alan markkinointi (mm. peliala, ict alan palvelut, ..)
Ostokäyttäytymisen perusteet
Markkinoinnin kilpailukeinot
Asiantuntijaluennot yrityksistä

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija tuntee erittäin hyvin markkinoinnin peruskäsitteet ja osaa soveltaa niitä monipuolisesti käytännön tilanteissa.
Opiskelija tuntee ja ymmärtää markkinoinnin kilpailukeinot erinomaisesti ja osaa soveltaa niitä itsenäisesti ja asiakaslähtöisesti yrityksen markkinoinnissa.
Opiskelija osoittaa tehtävissä oma-aloitteisuutta, käsitteellistä ja ansiokasta pohdintaa sekä laaja-alaista markkinointiympäristön ymmärrystä.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija tuntee markkinoinnin peruskäsitteet ja osaa hyödyntää niitä käytännön tilanteissa.
Opiskelija tunnistaa markkinoinnin kilpailukeinot ja osaa soveltaa niitä asiakaslähtöisesti yrityksen markkinoinnissa.
Opiskelija osoittaa tehtävissä oma-aloitteisuutta, ansiokasta ajattelua ja markkinointiympäristön ymmärrystä.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija tuntee markkinoinnin peruskäsitteet.
Opiskelija hahmottaa markkinoinnin kilpailukeinojen ydinkohdat ja tunnistaa asiakaslähtöisen markkinoinnin perusteet.
Opiskelija osoittaa tehtävissä yksipuolista ajattelua ja konkreettisella tasolla ymmärrystä markkinointiympäristöstä.

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

2 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Janne Remes
Ryhmät
  • TTK21SPTRaa
    TTK21SPTRaa
  • TTK21SPRaahe
    TTK21SPRaahe
  • TTK21SPORaa
    TTK21SPORaa
  • TTK21SPGRaa
    TTK21SPGRaa

Tavoitteet

Opiskelija valitsee verkkotarjonnasta omaa, pelialan ammatillista osaamista lisäävän opintojakson ja dokumentoi suorituksen. Opintojakson voi suorittaa opintojen missä vaiheessa tahansa.

Sisältö

Omaa pelialan ammatillista osaamista täydentävä opintojakso verkkotarjonnasta valiten esim. Pluralsight, edX, Udemy, mooc.org, coursera, Khan Academy, mooc.helsinki.fi, Campusonline.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Opiskelija osoittaa hallitsevansa opintojakson sisällön ja osaa käyttää sisältöön liittyviä käsitteitä.. Dokumentaatio on tehty riittävällä tarkkuudella ja siitä käy ilmi oppimisen vaiheet.

Lisätiedot

Opintojakson voi suorittaa opintojen missä vaiheessa tahansa.

01.08.2023 - 17.10.2023

Ajoitus

18.10.2023 - 19.12.2023

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Englanti
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Joonas Muhonen
  • Ope_pelituotanto Ope_pelituotanto
Ryhmät
  • TTK22SPTRaahe
    TTK22SPTRaahe
  • TTK22SPT
    TTK22SPT

Tavoitteet

Opiskelija tietää julkaisijoiden roolin pelikehityksessä, ymmärtää peliyrityksen ja julkaisijan julkisen kuvan merkityksen ja pystyy arvioimaan kriittisesti erilaisia julkaisumenetelmiä digitaalisille peleille. Kurssi on yhteydessä projektiopintoihin, jonka aikana julkaistaan peli joka viedään Live opsiin.

Sisältö

Julkaisukanavat
Yrityksen ja julkaisijan imago pelien tuottajana
Jälleenmyyjät
Live ops

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Erinomainen osaaminen perustuen tehtäviin ja tuntiaktiivisuuteen.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Hyvä osaaminen perustuen tehtäviin ja tuntiaktiivisuuteen.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Heikko osaaminen perustuen tehtäviin ja tuntiaktiivisuuteen.

Esitietovaatimukset

Pelituotannon perusteet

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Niko Kinnunen
Ryhmät
  • TTK23SPO
    TTK23SPO

Tavoitteet

Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja dokumentoida pelin Unreal Engine -pelimoottoria käyttäen.

Sisältö

Unreal Enginen -pelimoottorin käyttäminen pelinkehityksessä.
Pelin suunnittelu, toteutus ja dokumentointi.
UE4 Blueprints / visuaalinen skriptaaminen.
C++-ohjelmointi UE -pelimoottorissa
Widgetit (UI-elementit)

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelja osaa soveltaa UE-pelimoottoria monipuolisesti erilaisissa pelinkehitykseen liittyvissä tehtävissä.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa hyödyntää UE-pelimoottoria kurssilla opeteltujen menetelmien avulla.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija hallitsee UE-pelimoottorin perusteet.

Esitietovaatimukset

C++ -ohjelmointi
Olio-ohjelmoinnin kurssi

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 09.04.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • OPE_Tietojärjestelmät OPE_Tietojärjestelmä
  • Johanna Puirava
Ryhmät
  • TTK23SPO
    TTK23SPO
  • TTK23SPT
    TTK23SPT
  • TTK23SPG
    TTK23SPG
  • TTK23SP
    TTK23SP

Tavoitteet

Students will understand the characteristics of game business and be familiar with business operation models and the different opportunities of financing and marketing.

Sisältö

Characteristics of Game Business
Business Operation Models
Financing in Game Industry
Earning logics
Basics of Game Marketing

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Excellent knowledge in Game Business proved by assignments and activity during classes.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Good knowledge in Game Business proved by assignments and activity during classes.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Average knowledge in Game Business proved by assignments and activity during classes.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Failed if poor knowledge in Game Business proved by assignments and activity during classes.

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 17.03.2024

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Niko Kinnunen
Ryhmät
  • TTK23SPO
    TTK23SPO
  • TTK23SPT
    TTK23SPT
  • TTK23SPG
    TTK23SPG
  • TTK23SP
    TTK23SP

Tavoitteet

Opiskelija osaa suunnitella, dokumentoida, toteuttaa ja testata 2D-pelin C#-ohjelmointikielellä.

Sisältö

Pelisovelluksen toimintaperiaatteet
XNA:n tai Unity3D:n peruskäyttö
Pelimekaniikan ohjelmointi

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Ilmoitetaan opintojakson alussa.

Esitietovaatimukset

Ohjelmoinnin perusteet

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

20.03.2024 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Niko Kinnunen
  • Joonas Muhonen
  • Marika Mustalahti
Ryhmät
  • TTK23SPO
    TTK23SPO
  • TTK23SPT
    TTK23SPT
  • TTK23SPG
    TTK23SPG
  • TTK23SP
    TTK23SP

Tavoitteet

Opiskelija ymmärtää pelituotannon vaiheet. Opiskelija osaa tuottaa 2D grafiikkaa käyttävän pelidemon.

Sisältö

Opiskelijat muodostavat tiimit, jotka toteuttavat 2D pelidemon mille tahansa alustalle.

Arviointiasteikko

0 - 5

Lisätiedot

Muutoksia ja tarkennuksia voi tulla opettajilta.

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 29.10.2023

Ajoitus

30.10.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Joonas Muhonen
Ryhmät
  • TTK23SP
    TTK23SP

Tavoitteet

Opiskelija hallitsee pelisuunnittelun teorian ja ymmärtää pelisuunnittelun perusperiaatteet. Osaa analysoida pelejä, tuottaa peli-ideoita, tuottaa pelikonseptin ja alustavan pelisuunnitelman. Hallitsee prototypoinnin ja pitchauksen perusteet.

Sisältö

Vuorovaikutus ja pelimekaniikka
Pelianalyysit
Alustava konseptikuvaus
Ominaisuuksien luokittelu
Alustava kenttä ja hahmosuunnittelu
Prototypointi
Pitchaus

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty:
Opiskelija hallitsee pelisuunnittelun eri vaiheet ja osaa soveltaa niitä työtilanteissa, osaa toimia itsenäisesti ja ryhmässä sekä pystyy osoittamaan perehtyneisyytensä alan tietoperustaan ja selviää annetuissa tehtävissä asianmukaisesti.

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Niko Kinnunen
Ryhmät
  • TTK22SPT
    TTK22SPT
  • TTK22SPO
    TTK22SPO
  • TTK22SPG
    TTK22SPG

Tavoitteet

Opiskelija hallitsee pelitestaukseen liittyvän peruskäsitteistön ja testausprosessit, tuntee testauksen eri vaiheet ja pystyy suunnittelemaan ja raportoimaan testaustapahtuman.

Sisältö

Opiskelijat suorittavat pelitestauksen erikseen annetulle, mahdollisesti tuotantovaiheessa olevalle pelille. Kurssi järjestetään mahdollisuuksien mukaan yhdessä pelialan yrityksen kanssa.
Testauksen peruskäsitteistö
Testauksen suunnittelu ja raportointi
Testaustekniikat ja automatisointi

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty

Opiskelija palauttaa kaikki vaaditut tehtävät ja suorittaa annetut harjoitteet ja mahdolliset esitykset. Tehtävät on suoritettu asiallisesti.

Arviointiasteikko

Hylätty/Hyväksytty

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Englanti
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Niko Kinnunen
Ryhmät
  • TTK22SPGRaahe
    TTK22SPGRaahe
  • TTK22SPTRaahe
    TTK22SPTRaahe
  • TTK22SPORaahe
    TTK22SPORaahe
  • TTK22SPRaahe
    TTK22SPRaahe

Tavoitteet

Opiskelija hallitsee pelitestaukseen liittyvän peruskäsitteistön ja testausprosessit, tuntee testauksen eri vaiheet ja pystyy suunnittelemaan ja raportoimaan testaustapahtuman.

Sisältö

Opiskelijat suorittavat pelitestauksen erikseen annetulle, mahdollisesti tuotantovaiheessa olevalle pelille. Kurssi järjestetään mahdollisuuksien mukaan yhdessä pelialan yrityksen kanssa.
Testauksen peruskäsitteistö
Testauksen suunnittelu ja raportointi
Testaustekniikat ja automatisointi

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty

Opiskelija palauttaa kaikki vaaditut tehtävät ja suorittaa annetut harjoitteet ja mahdolliset esitykset. Tehtävät on suoritettu asiallisesti.

Lisätietoja opiskelijoille

Kurssi toteutetaan etäopetuksena Teamsin välityksellä.

Arviointiasteikko

Hylätty/Hyväksytty

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 17.03.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Joonas Muhonen
Ryhmät
  • TTK23SPO
    TTK23SPO
  • TTK23SPT
    TTK23SPT
  • TTK23SPG
    TTK23SPG
  • TTK23SP
    TTK23SP

Tavoitteet

Opiskelija hahmottaa peliohjelmistotuotannon eri vaiheet. Tuntee KAMK:in pelituotannossa käytettävän projektinhallinnan perusteet. Osaa käyttää versionhallintaa.

Sisältö

Johdatus pelikehityksen maailmaan
Pelituotantoprosessi
Johdatus pelituotannossa käytettäviin projektinhallintamenetelmiin
Tutustuminen versionhallintaan

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osoittaa erinomaista osaamista pelituotantoon liittyen ja osaa toimia vastuullisesti sekä kehittävästi.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa soveltaa käytännössä oppimaansa.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija tietää peliohjelmistotuotannon eri vaiheet. Tuntee KAJAK:in pelituotannossa käytettävän projektinhallinnan perusteet. Osaa käyttää versionhallintaa.

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Joonas Muhonen
Ryhmät
  • TTK23SPT
    TTK23SPT

Tavoitteet

Kurssilla käydään läpi päivittäisiä tuottajan tehtäviä ja vastaan tulevia ongelmia. Kurssi on liitetty tiiviisti Projektiopinnot 1 -kurssiin.

Sisältö

Projektinhallinta
1on1 ohjaus projektikohtaisesti
Jatkuva riskinhallinta
Ryhmädynamiikan ylläpito ja ongelmien ratkominen
Rutiinien luominen pelituotantoon

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Opiskelija osallistuu kurssilla annettuihin tehtäviin vähintään 80% kaikista tehtävistä.

Esitietovaatimukset

Pelituotannon perusteet

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Englanti
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Kalle Pakalén
Ryhmät
  • TTK22SPT
    TTK22SPT
  • TTK22SPO
    TTK22SPO
  • TTK22SPG
    TTK22SPG

Tavoitteet

Opiskelija tuntee äänen- ja äänilaitteistojen keskeiset periaatteet. Opiskelija osaa käyttää äänityövälineita. Opiskelija ymmärtää äänityön aseman ja merkityksen pelituotannossa. Osaa suunnitella ja tuottaa äänitys- ja peliääniprojekteja.

Sisältö

Äänityön asema pelituotannossa
Äänen merkitys pelille ja pelaajalle
Äänityövälineet - ohjelmistot ja laitteistot
Äänet pelissä
Äänisuunnitelman laatiminen
Äänitys- ja peliääniprojektit

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty:
Opiskelija hallitsee äänituotannon perustyövälineet ja ohjelmat, Ymmärtää äänityön merkityksen peleille ja palaajille, Osaa suunnitella ja tuottaa äänitys- ja peliääniprojekteja, Tekee vaaditut harjoitustyöt, 80% läsnäolo.

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Kalle Pakalén
Ryhmät
  • TTK22SPGRaahe
    TTK22SPGRaahe
  • TTK22SPTRaahe
    TTK22SPTRaahe
  • TTK22SPORaahe
    TTK22SPORaahe

Tavoitteet

Opiskelija tuntee äänen- ja äänilaitteistojen keskeiset periaatteet. Opiskelija osaa käyttää äänityövälineita. Opiskelija ymmärtää äänityön aseman ja merkityksen pelituotannossa. Osaa suunnitella ja tuottaa äänitys- ja peliääniprojekteja.

Sisältö

Äänityön asema pelituotannossa
Äänen merkitys pelille ja pelaajalle
Äänityövälineet - ohjelmistot ja laitteistot
Äänet pelissä
Äänisuunnitelman laatiminen
Äänitys- ja peliääniprojektit

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty:
Opiskelija hallitsee äänituotannon perustyövälineet ja ohjelmat, Ymmärtää äänityön merkityksen peleille ja palaajille, Osaa suunnitella ja tuottaa äänitys- ja peliääniprojekteja, Tekee vaaditut harjoitustyöt, 80% läsnäolo.

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Mikko Romppainen
  • Vesa Vaihoja
Ryhmät
  • TTK22SPORaahe
    TTK22SPORaahe

Tavoitteet

Students will have competence in physics required for other courses in this field of study.

Sisältö

Physics quantity and unit system
Kinematics
Dynamics
Work, power and energy
Momentum and impulse

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Excellent (5): The student can analyze problems related to the field of study and solve these problems using consistent methods

Good (3-4): The student can make decisions concerning problems related to the field of study and solve related problems

1-2: The student knows the quantities and units related to the field of study and can solve related problems

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Englanti
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Simo Määttä
  • Mikko Romppainen
Ryhmät
  • TTK22SPO
    TTK22SPO

Tavoitteet

Students will have competence in physics required for other courses in this field of study.

Sisältö

Physics quantity and unit system
Kinematics
Dynamics
Work, power and energy
Momentum and impulse

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Excellent (5): The student can analyze problems related to the field of study and solve these problems using consistent methods

Good (3-4): The student can make decisions concerning problems related to the field of study and solve related problems

1-2: The student knows the quantities and units related to the field of study and can solve related problems

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

2 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Marika Mustalahti
  • Kiia Aihkisalo
Ryhmät
  • TTK21SPTRaa
    TTK21SPTRaa
  • TTK21SPRaahe
    TTK21SPRaahe
  • TTK21SPORaa
    TTK21SPORaa
  • TTK21SPGRaa
    TTK21SPGRaa

Tavoitteet

Opiskelija toteuttaa porftolion, jolla hän näyttää omaa osaamistaan opiskellulta alalta. Portfolion avulla työnantajat ja yhteistyökumppanit saavat todenmukaisen käsityksen opiskelijan kyvyistä ja lahjakkuudesta.

Sisältö

Verkkoportfolio (www-sivut tai valmis alusta)

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty: Opiskelijan portfolio on kattava otos hänen kyvyistään ja lahjakkuudestaan ja tarvittaessa helposti saatavilla.

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 17.04.2024

Opintopistemäärä

2 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Marika Mustalahti
  • Kiia Aihkisalo
Ryhmät
  • TTK21SP
    TTK21SP
  • TTK21SPG
    TTK21SPG
  • TTK21SPT
    TTK21SPT
  • TTK21SPO
    TTK21SPO

Tavoitteet

Opiskelija toteuttaa porftolion, jolla hän näyttää omaa osaamistaan opiskellulta alalta. Portfolion avulla työnantajat ja yhteistyökumppanit saavat todenmukaisen käsityksen opiskelijan kyvyistä ja lahjakkuudesta.

Sisältö

Verkkoportfolio (www-sivut tai valmis alusta)

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty: Opiskelijan portfolio on kattava otos hänen kyvyistään ja lahjakkuudestaan ja tarvittaessa helposti saatavilla.

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Englanti
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Marika Mustalahti
  • Kiia Aihkisalo
Ryhmät
  • TTK22SPG
    TTK22SPG
  • TTK22SP
    TTK22SP

Tavoitteet

Opiskelijat oppivat paperisen ja digitaalisen portfolion luomisen työ-ja harjoittelupaikan hakua varten.

Sisältö

Mitä sisällyttää portfolioon
Miten esittää 2D ja 3D työt parhaalla mahdollisella tavalla
Uusien portfoliotöiden luonti ja nykyisten parantaminen

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Esittää portfolion alkutilanteen ja kykenee esittämään sisällöllisen kehityksen kurssin lopussa.
Luo kurssin loppuun mennessä digitaalisen portfolion verkkoon, sekä tulostettavan PDF portfolion.

Esitietovaatimukset

3D Modelling and Texturing I-III

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Marika Mustalahti
  • Kiia Aihkisalo
Ryhmät
  • TTK22SPGRaahe
    TTK22SPGRaahe
  • TTK22SPRaahe
    TTK22SPRaahe

Tavoitteet

Opiskelijat oppivat paperisen ja digitaalisen portfolion luomisen työ-ja harjoittelupaikan hakua varten.

Sisältö

Mitä sisällyttää portfolioon
Miten esittää 2D ja 3D työt parhaalla mahdollisella tavalla
Uusien portfoliotöiden luonti ja nykyisten parantaminen

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Esittää portfolion alkutilanteen ja kykenee esittämään sisällöllisen kehityksen kurssin lopussa.
Luo kurssin loppuun mennessä digitaalisen portfolion verkkoon, sekä tulostettavan PDF portfolion.

Esitietovaatimukset

3D Modelling and Texturing I-III

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 29.10.2023

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Vesa Vaihoja
Ryhmät
  • TTK22SPORaahe
    TTK22SPORaahe

Tavoitteet

Opiskelija hallitsee C++-kielen perusteet

Sisältö

C++-kielen perustietotyypit, taulukot, luokat ja oliot.
Dynaaminen muistinhallinta ja osoittimet.
Tiedostojen käsittely.
STL:n säiliöt ja iteraattorit.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Kiitettävä (5): Opiskelija osaa soveltaa monipuolisesti oppimaansa erilaisissa ohjelmointitehtävissä.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Hyvä (3-4): Opiskelija osaa käyttää ohjelmoinnin menetelmiä tarkoituksenmukaisella tavalla.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Tyydyttävä (1-2): Opiskelija tuntee ja hallitsee C++-ohjelmointiin liittyvät peruskäsitteet ja menetelmät.

Esitietovaatimukset

Ohjelmoinnin perusteet. Olio-ohjelmoinnin perusteet.

Lisätiedot

Kurssin voi suorittaa itsenäisesti verkko-opintoina.

Students will understand the limitations and constraints of mobile platforms in game programming. They will be able to identify the differences between different mobile platforms and understand the requirements of code portability. Students will be able to implement game or other real time graphics applications in a mobile device.

Sisältö

Different mobile platforms and differences between them.
Code portability and constraints.
Use of different SDKs

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa soveltaa monipuolisesti oppimaansa erilaisissa tehtävissä.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa käyttää kurssilla opeteltuja menetelmiä tarkoituksenmukaisella tavalla.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija tuntee ja hallitsee kurssiin liittyvät peruskäsitteet.

Opiskelija osaa toimia ylialaisessa projektiryhmässä ja tuntee ryhmän tehtävät ja vastuut. Opiskelija käyttää projektissa projektinhallintatyökaluja kuten versionhallintaa, sekä etenee projektityöskentelyssä projektinhallintamenetelmiä hyödyntäen. Hän osaa dokumentoida työnsä viralliseen projektidokumentaatioon, sekä viestiä ja tiedottaa siitä. Lisäksi tavoitteena on pysyä projektille asetetussa aikataulussa ja kustannuksissa.

Sisältö

Projekti koostuu joko oman koulutusalan tai poikkialaisesti usean koulutusalan opiskelijoista. Jokainen opiskelija tuo projektiin oman osaamisalueensa osaamisen, sekä siihen liittyvät työkalut. Projektissa sovitaan yhteisesti projektin tavoitteet ja tehdään projektisuunnitelma, johon listataan alustava aikataulu, työpaketit, sekä tavoitteet. Projektin vaadittavat tuotokset ovat:

1. Projektidokumentaatio:
- suunnitelma
- ajankäytön seuranta
- sekä muut, valitun menetelmän mukaiset dokumentit
2. Seminaariesitys
3. Lehdistötiedote

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Opiskelija osaa toimia monimutkaisissa työtilanteissa ja toimia vastuullisesti. Kurssi on suoritettu hyväksytysti kun projekti valmistuu ja siihen käytetty aika vastaa kurssiin varattua aikaa.
Hylätty: Opiskelija ei osaa toimia monimutkaisissa työtilanteissa, organisoida ja ohjata ryhmän toimintaa ja ei osaa toimia vastuullisesti. 1op= 27h työtä.

Lisätiedot

Yhteistoteutus (Ajallisesti) TTV ja TTK ryhmien kanssa. Tarvittaessa myös oman ryhmän projektiryhmät ovat sallittuja (esimerkiksi kurssia etukäteen suoritettaessa)

Kurssi voi suorittaa kolmella eri tavalla:
1. Jos olet suorittanut kesäprojektin (Kaupallisen pelisovelluksen kehittäminen), tuosta suorituksesta voidaan siirtää 5 op kurssiksi Projektiopinnot. Samalla vapaasti valittavien opintojen opintopistemäärä vähenee tuolla viidellä opintopisteellä. Tee tässä tapauksessa hyväksilukuhakemus Pakin kautta.
2. Jos olet töissä pelialalla tai koulutustasi vastaavalla alalla tai jäät työharjoittelun jälkeen töihin, voit opinnollistaa ko. kurssin. Opinnollistamissopimus pitää tehdä etukäteen. Jos olet kiinnostunut tästä vaihtoehdosta, laita opettajalle sähköpostia!
3. Voit tehdä projektin normaalisti syksyllä alempien vuosikurssien kanssa. Ole tässä tapauksessa yhteydessä Joonas Muhoseen, joka koordinoi syksyn projektiopintoja

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

-

Kansainvälisyys

-

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

-

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

5 op = 135 opiskelijan työtä

Arviointiasteikko

Hylätty/Hyväksytty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Opiskelija osaa toimia monimutkaisissa työtilanteissa ja toimia vastuullisesti. Kurssi on suoritettu hyväksytysti kun projekti valmistuu ja siihen käytetty aika vastaa kurssiin varattua aikaa.
Hylätty: Opiskelija ei osaa toimia monimutkaisissa työtilanteissa, organisoida ja ohjata ryhmän toimintaa ja ei osaa toimia vastuullisesti. 1op= 27h työtä.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Jos haet hyväksilukua aikaisemmin suorittamallasi projektikurssilla, saamasi arvosana siirtyy sellaisenaan tämän kurssin arvosanaksi.
Jos teet kurssin opinnollistamalla, arviointiasteikko on Hyväksytty/Hylätty.
Jos osallistut alempien vuosikurssien projektiin, arvosanasi määräytyy ko. projektiopintokurssin arviointiperusteiden mukaan.

Lisätiedot

Yhteistoteutus (Ajallisesti) TTV ja TTK ryhmien kanssa. Tarvittaessa myös oman ryhmän projektiryhmät ovat sallittuja (esimerkiksi kurssia etukäteen suoritettaessa)

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Antti Junttila
Ryhmät
  • TTK20SPRaahe
    TTK20SPRaahe

Tavoitteet

Opiskelija osaa toimia ylialaisessa projektiryhmässä ja tuntee ryhmän tehtävät ja vastuut. Opiskelija käyttää projektissa projektinhallintatyökaluja kuten versionhallintaa, sekä etenee projektityöskentelyssä projektinhallintamenetelmiä hyödyntäen. Hän osaa dokumentoida työnsä viralliseen projektidokumentaatioon, sekä viestiä ja tiedottaa siitä. Lisäksi tavoitteena on pysyä projektille asetetussa aikataulussa ja kustannuksissa.

Sisältö

Projekti koostuu joko oman koulutusalan tai poikkialaisesti usean koulutusalan opiskelijoista. Jokainen opiskelija tuo projektiin oman osaamisalueensa osaamisen, sekä siihen liittyvät työkalut. Projektissa sovitaan yhteisesti projektin tavoitteet ja tehdään projektisuunnitelma, johon listataan alustava aikataulu, työpaketit, sekä tavoitteet. Projektin vaadittavat tuotokset ovat:

1. Projektidokumentaatio:
- suunnitelma
- ajankäytön seuranta
- sekä muut, valitun menetelmän mukaiset dokumentit
2. Seminaariesitys
3. Lehdistötiedote

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Opiskelija osaa toimia monimutkaisissa työtilanteissa ja toimia vastuullisesti. Kurssi on suoritettu hyväksytysti kun projekti valmistuu ja siihen käytetty aika vastaa kurssiin varattua aikaa.
Hylätty: Opiskelija ei osaa toimia monimutkaisissa työtilanteissa, organisoida ja ohjata ryhmän toimintaa ja ei osaa toimia vastuullisesti. 1op= 27h työtä.

Lisätiedot

Yhteistoteutus (Ajallisesti) TTV ja TTK ryhmien kanssa. Tarvittaessa myös oman ryhmän projektiryhmät ovat sallittuja (esimerkiksi kurssia etukäteen suoritettaessa)

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 23.05.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Eero Huusko
  • Markku Karppinen
Ryhmät
  • TTV23SP
    TTV23SP
  • TTV23SA
    TTV23SA

Tavoitteet

Opiskelija osaa itsenäisesti ottaa käyttöön kehitysalustan, suunnitella ja toteuttaa annetun kytkennän valmiitat evaluointi moduuleita hyödyntäen. Opiskelija oppii suunnittelemaan, ohjelmoimaan, rakentamaan ja testaamaan mikrokontrolleripohjaisen laitteen ja käyttämään ohjelmointityökaluja. Opiskelija ymmärtää sulautetun laitteen käyttöliittymän toiminnollisuuden toteutuksen perusteet.
Projektityössä toimitaan ryhmässä opiskelija tuntee ryhmän tehtävät ja vastuut.
Ohjelmionti C-kielellä.

Sisältö

Osa 1/2: Laboraatio harjoitukset
Osa 2/2: Ryhmässä toteutettava projektityö

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Läsnäolo / palautetut laboraatiot
Projektityö
* Suunnitelma
* Työskentely
* Seminaariesitys

Lisätiedot

Laiteläheinen opintojakso missä tutustutaan Arduino UNO tai vastaavaan kehitysalustaan.
c-kielinen ohjelmointi
Valmiiden laiteaureiden käyttö ja asennus.

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

6 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Antti Junttila
  • Kiia Aihkisalo
  • Vesa Vaihoja
Ryhmät
  • TTK22SPGRaahe
    TTK22SPGRaahe
  • TTK22SPTRaahe
    TTK22SPTRaahe
  • TTK22SPORaahe
    TTK22SPORaahe
  • TTK22SPRaahe
    TTK22SPRaahe

Tavoitteet

Opiskelija oppii mobiilipelin tuotantoprojektin vaiheet. Opiskelija osaa soveltaa taitoja ja hyödyntää tietoa ongelman ratkaisussa itsenäisesti. Opiskelija osaa työskennellä monialaisessa projektiryhmässä.

Sisältö

Opiskelijat muodostavat tiimejä, jotka toteuttavat 2D pelin mobiilalustalle ja joka julkaistaan jossakin digitaalisessa kauppapaikassa.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Opintosuoritus hylätään, mikäli opiskelija ei osallistu aktiivisesti kehitystiimin toimintaan.

Lisätiedot

Muutoksia ja tarkennuksia voi tulla opettajilta.

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

6 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Englanti
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Niko Kinnunen
  • Joonas Muhonen
  • Tommi Helin
Ryhmät
  • TTK22SPT
    TTK22SPT
  • TTK22SPO
    TTK22SPO
  • TTK22SPG
    TTK22SPG

Tavoitteet

Opiskelija oppii mobiilipelin tuotantoprojektin vaiheet. Opiskelija osaa soveltaa taitoja ja hyödyntää tietoa ongelman ratkaisussa itsenäisesti. Opiskelija osaa työskennellä monialaisessa projektiryhmässä.

Sisältö

Opiskelijat muodostavat tiimejä, jotka toteuttavat 2D pelin mobiilalustalle ja joka julkaistaan jossakin digitaalisessa kauppapaikassa.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Opintosuoritus hylätään, mikäli opiskelija ei osallistu aktiivisesti kehitystiimin toimintaan.

Lisätiedot

Muutoksia ja tarkennuksia voi tulla opettajilta.

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

10 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Englanti
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Niko Kinnunen
  • Joonas Muhonen
  • Mikko Romppainen
  • Janne Remes
  • Tommi Helin
Ryhmät
  • TTK21SPG
    TTK21SPG
  • TTK21SPT
    TTK21SPT
  • TTK21SPO
    TTK21SPO

Tavoitteet

Opiskelija osaa tehdä tuotantotiimissä teknisesti vaativan ja visuaalisesti korkeatasoisen, uusinta teknologiaa hyödyntävän pelin.

Sisältö

Opiskelijoista muodostuvat tuotantotiimit tekevät teknisesti vaativan ja visuaalisesti korkeatasoisen pelin ja julkaisevat pelin jossakin digitaalisessa kauppapaikassa.

Arviointiasteikko

0 - 5

Esitietovaatimukset

Projektiopinnot 1, Projektiopinnot 2

Lisätiedot

Muutoksia ja tarkennuksia voi tulla opettajilta.

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

6 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Niko Kinnunen
  • Joonas Muhonen
  • Marika Mustalahti
  • Tommi Helin
  • Vesa Vaihoja
Ryhmät
  • TTK21SP
    TTK21SP
  • TTK21SPG
    TTK21SPG
  • TTK21SPT
    TTK21SPT
  • TTK21SPO
    TTK21SPO

Tavoitteet

Opiskelija osaa työskennellä asiakasrajapinnassa (asiakas: yritys, hanke, koulu) ja kehittää tuotekehitysideoita asiakaslähtöisesti.

Sisältö

Opiskelijatiimit toteuttavat asiakasprojektin.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Opintosuoritus hylätään, mikäli opiskelija ei osallistu aktiivisesti kehitystiimin toimintaan.

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

6 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Kiia Aihkisalo
  • Vesa Vaihoja
Ryhmät
  • TTK21SPTRaa
    TTK21SPTRaa
  • TTK21SPRaahe
    TTK21SPRaahe
  • TTK21SPORaa
    TTK21SPORaa
  • TTK21SPGRaa
    TTK21SPGRaa

Tavoitteet

Opiskelija osaa työskennellä asiakasrajapinnassa (asiakas: yritys, hanke, koulu) ja kehittää tuotekehitysideoita asiakaslähtöisesti.

Sisältö

Opiskelijatiimit toteuttavat asiakasprojektin.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Opintosuoritus hylätään, mikäli opiskelija ei osallistu aktiivisesti kehitystiimin toimintaan.

fi
Ilmoittautumisaika

04.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

03.09.2023 - 17.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Jani Sourander
Ryhmät
  • TTK22SD
    TTK22SD

Tavoitteet

Skripti-ohjelmoinnin kurssilla opitaan perusteet muutamasta yleisimmästä skriptikielestä, sekä sovelletaan kyseisiä skriptikieliä käytännössä. Kurssilla tuotetaan yksinkertaisia skriptejä esimerkkien avulla ja lisäksi pyritään luomaan esimerkiksi automatisointia edistäviä tms. hyödyllisiä skriptejä esimerkkejä soveltaen.

Sisältö

Kurssilla käydään läpi kolme eri skriptauskieltä: PowerShell, Bash ja Python. Sisältö kustakin kielestä on seuraava:

1. Yleistä ohjelmoinnista
2. Työkalut
2.1 Kääntäjä ja tulkki
2.2 Tekstinkäsittelijä
2.3 Virheenjäljitin
2.4 Versionhallinta
3. Muuttujat, osa 1
3.1 Muuttujan käsite
3.2 Perustietotyypit
4. Kontrollirakenteet
4.1 If
4.2 Switch-case
4.3 While / Do-while
4.4 For
4.5 Exceptions / Poikkeukset
5. Aliohjelmat / funktiot / metodit
5.1 Metodit
6. Muuttujat, osa 2
6.1 Arrays / taulukot
6.2 Tietueet
6.3 Pointer / references
7. Dokumentaatio
7.1 Koodin dokumentointi
7.2 Kehitysympäristöt, kirjastot ja API:t

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

yli 95% kokonaispistemäärästä.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

65% - 95% kokonaispistemäärästä.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

50% - 65% kokonaispistemäärästä.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

yli 50% kokonaispistemäärästä. Alle 50% on hylätty.

Esitietovaatimukset

Ennen skripti-ohjelmoinnin kurssia olisi hyvä osata perusteet ohjelmoinnista (TT00CB41), sekä Windows että Linux (TT00CB25) käyttöjärjestelmistä.

Lisätiedot

Skriptiohjelmointi liittyy syventävänä osaamisena Microsoft ja Linux-sertifikaattipolkuihin.

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Juha Hauhia
Ryhmät
  • TTK21SD
    TTK21SD

Tavoitteet

Opiskelija saa käytännön kokemusta HPC-ympäristön vaatimista työtehtävistä.

Sisältö

Supertietokoneen laitteiston ylläpito
Supertietokoneen valvonta ja hallinta
Jäähdytys- ja virransyöttöautomaation valvonta ja hallinta
Asennusautomaatiotyökalujen hallinta
Supertietokone-ympäristön tallennusratkaisut
Ongelmatilanteet
Muut ylläpitotoimet

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa toimia monimutkaisissa työtilanteissa, organisoida ja ohjata ryhmän toimintaa ja toimia vastuullisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa soveltaa ammatillista osaamistaan eri työtehtävissä, toimia itsenäisesti ja vastuullisesti ja toimii ryhmässä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osoittaa perehtyneisyytensä alan tietoperustaan, toimii annetuissa tehtävissä
asianmukaisesti, osallistuu ryhmän toimintaan omalla osaamisellaan.

Esitietovaatimukset

Verkkojen jatkokurssi

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Kiia Aihkisalo
Ryhmät
  • TTK23SPG
    TTK23SPG

Tavoitteet

Opiskelija ymmärtää taiteen perusteet ja osaa soveltaa niitä käytäntöön. Opiskelija kykenee havannoimaan ympäristöään ja toistamaan sen visuaalisesti taiteen perusteita hyödyntäen. Opiskelija ymmärtää taiteen perusperiaatteet ja -tekniikat.

Sisältö

Ihmisen anatomian piirtämisen perusteet
Valaistus ja varjo
Perspektiivi
Viivapiirtäminen
Sommittelu
Väriteoria

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Kaikki tehtävät palautettu. Töiden laatu on on erinomaista ja niihin on nähty vaivaa, palautukset on hyvin viimeistelty.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

4 = Kaikki tehtävät palautettu. Laatu on erinomainen.
3 = Kaikki tehtävät palautettu. Laatu on hyvä.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

2 = Kaikki tehtävät palautettu. Laatu on epätasainen ja epäselvä, mutta ymmärrettävissä tai vaivaa ei ole nähty.
1 = Kaikki tehtävät palautettu. Laatu on erittäin vajaavainen.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Numeroarviointi. Hylätty suoritus = Kaikki tai osa tehtävistä palauttamatta tai laatu on hyvin huonoa ja epäselvää.

Lisätiedot

Opiskelija hankkii itse vaaditun välineistön

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Englanti
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Marjaana Seppi
Ryhmät
  • TTK22SD
    TTK22SD

Tavoitteet

Opiskelija hallitsee alansa keskeisimpien aihe-alueiden sanaston ja osaa soveltaa sitä sekä suullisesti että kirjallisesti. Kurssin tehtävät integroidaan soveltuvin osin substanssiaineisiin.

Sisältö

Oman alan keskeiset aihealueet ja niiden sanasto; analysointi, raportointi ja esittäminen.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa taitavasti mukauttaa viestintätyyliään tilanteen ja viestintäkumppanin kulttuurin mukaan. Opiskelija osaa suullisesti ja kirjallisesti soveltaa ja muokata kieltä työelämän tarpeisiin käyttäen alansa sanastoa, ajankohtaisia sisältöjä käsitteleviä aiheita sekä monipuolisia lauserakenteita. Opiskelija hallitsee alan perusterminologian. Opiskelija osaa hakea alaansa kuuluvaa ajankohtaista kirjallisuutta ja prosessoida sitä. Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa kattavan ja luontevan suullisen esityksen prosessoimastaan tekstistä ja alaansa liittyvästä asiasta. Opiskelija osaa ääntää ja artikuloida selvästi.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa mukauttaa viestintätyyliään tilanteen ja viestintäkumppanin kulttuurin mukaan. Opiskelija pystyy tuottamaan arjessa ja työelämän perustilanteissa peruslauserakenteita suullisesti ja kirjallisesti. Opiskelija tunnistaa ja kykenee käyttämään alan perusterminologiaa. Opiskelija osaa hakea alaansa kuuluvaa ajankohtaista kirjallisuutta ja muokata sitä. Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa suullisen esityksen muokkaamastaan tekstistä. Opiskelija ääntää ja artikuloi jokseenkin selvästi, vaikka virheitä esiintyykin.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija pystyy tuottamaan arjessa ja työelämän perustilanteissa yksinkertaisia lauserakenteita suullisesti ja kirjallisesti, vaikkakin ääntämis- ja kielioppivirheitä esiintyy.
Opiskelija tunnistaa alan perusterminologiaan liittyviä termejä. Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa tukimateriaalia apuna käyttäen suullisen esityksen alaansa liittyvästä asiasta.

Esitietovaatimukset

Eurooppalainen viitekehys taitotaso B2.

Kurssilla tutustutaan teknisiin tietoturvaratkaisuihin käytännön tehtävien ja teorialuentojen avulla. Kurssin aikana opitaan tietoturvan perusteet ja ymmärretään niiden merkitys organisaatiossa.

Sisältö

Haittaohjelmat
Tietomurroilta suojautuminen
Tietoturvan tavoitteet
Riskienhallintaprosessi
Tiedon luokittelu
Tiedon salausalgoritmit

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa toimia monimutkaisissa työtilanteissa, organisoida ja ohjata ryhmän toimintaa ja toimia vastuullisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa soveltaa ammatillista osaamistaan eri työtehtävissä, toimia itsenäisesti ja vastuullisesti ja toimii ryhmässä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osoittaa perehtyneisyytensä alan tietoperustaan, toimii annetuissa tehtävissä asianmukaisesti, osallistuu ryhmän toimintaan omalla osaamisellaan.

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Jarkko Tolonen
  • Juha Hauhia
Ryhmät
  • TTK22SD
    TTK22SD

Tavoitteet

Opiskelijat toteuttavat kurssin aikana IoT- infrastruktuurin, jossa sulatetut laitteet kommunikoivat pilvipalveluympäristöön. Työskentely tapahtuu opiskelijoista muodostettavissa projektiryhmissä, Ryhmät organisoituvat sisäisiin rooleihin. Projektinaihe voidaan toteuttaa ulkopuolisen toimeksiannon mukaan. Ryhmä suunnittelee ja valitsee toteutus ratkaisut. Kohde voi olla esimerkiksi sovellutus IoT datakeräys- ja tallennusinfrasta tai peliohjain-peli-pelipalvelininfrasta. Ryhmät kykenevät toimimaan projektissa itsenäisesti.

Sisältö

Kurssilla käydään keskeiset "IoT"-infrastruktuurin komponentit läpi pajatyyppisessä toteutuksessa. Järjestelmän osat ovat:
* Sulautettu anturiyksikkö.
* Tiedon kerääminen paikallisesti, kerätyn tiedon hyödyntäminen ja siirto palvelimelle.
* Palvelinratkaisut, kommunikaatiorajapinta, sekä tiedon luotettava varastointi.
* Tallennetun tiedon jatkohyödyntäminen ja soveltaminen muissa ympäristöissä.

Teknologiapaja 1 (TT00BL28)

  • TTV21SP
    TTV21SP

01.01.2024 - 24.05.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Eero Huusko
  • Markku Karppinen
Ryhmät
  • TTV22SA
    TTV22SA

Opiskelija osaa toimia organisaation tietohallinnossa ja osaa ratkaista käyttäjätukeen liittyviä ongelmatilanteita.

Sisältö

Mikrotuen tehtävät ja kehittäminen
Käyttäjätuki
Arkkitehtuurin, työnjaon ja henkilöstön kehittäminen
Hankinnat
Ongelmanratkaisu
Tiedonhaku

Aika ja paikka

DC-labra/Linux-luokka.

Oppimateriaalit

ITIL 3 ja 4 kirjat.

Opetusmenetelmät

Kurssi toteutetaan lähiopetuksena. Kurssilla asennetaan kaksi tiketöintijärjestelmää konttitekniikalla. Tiketöintijärjestelmien asennukset dokumentoidaan raportiksi.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

KAMITin pitämä luento Tietohallinnosta.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Kurssillä on kaksi välitenttiä ja lopputentti.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Itsenäinen suoritus sisältäen kurssin tehtävät ja tentit.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa toimia monimutkaisissa tietohallinnon työtilanteissa, organisoida ja ohjata ryhmän toimintaa ja toimia vastuullisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa soveltaa tietohallinnossa ammatillista osaamistaan eri työtehtävissä, toimia itsenäisesti ja vastuullisesti ja toimii ryhmässä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osoittaa perehtyneisyytensä tietohallinnon alan tietoperustaan, toimii annetuissa tehtävissä asianmukaisesti, osallistuu ryhmän toimintaan omalla osaamisellaan.

Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa toimia monimutkaisissa työtilanteissa, organisoida ja ohjata ryhmän toimintaa ja
toimia vastuullisesti.

Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Opiskelija osaa soveltaa ammatillista osaamistaan eri työtehtävissä, toimia itsenäisesti ja
vastuullisesti ja toimii ryhmässä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Opiskelija osoittaa perehtyneisyytensä alan tietoperustaan, toimii annetuissa tehtävissä
asianmukaisesti, osallistuu ryhmän toimintaan omalla osaamisellaan.

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

6 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Jarkko Tolonen
Ryhmät
  • TTK22SD
    TTK22SD

Tavoitteet

Kurssilla tutustutaan relaatiotietokantoihin teorian ja käytännön kautta. Kurssilla asennetaan vikasietoinen relaatiotietokantaratkaisu ja liitetään se valittuun palveluun.

Sisältö

Relaatiotietokannat
Tietokantaklusteri

Opiskelija osaa suunnitella relaatiomallin mukaisen tietokannan rakenteen ja toteuttaa sitä hyödyntävän ohjelmiston.

Sisältö

Relaatiotietokannan suunnittelu
SQL-kyselyt
Ohjelmointirajapinta

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa soveltaa monipuolisesti oppimaansa erilaisissa tehtävissä.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa käyttää kurssilla opeteltuja menetelmiä tarkoituksenmukaisella tavalla.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija tuntee ja hallitsee kurssiin liittyvät peruskäsitteet.

Esitietovaatimukset

Tietokantojen perusteet

Opiskelija tuntee relaatiotietokantojen periaatteet, osaa suunnitella ja toteuttaa yksinkertaisen tietokannan, osaa käyttää relaatiotietokantaohjelmistoa sekä valmista tietokantaa SQL-kyselykielellä.

Sisältö

Tietokantojen peruskäsitteitä
ER-mallinnus
Normalisointi
SQL:n perustoimintoja

Oppimateriaalit

Kaikki kurssin materiaali on saatavilla Repussa.
Kysy kurssiavain opettajalta.

Opetusmenetelmät

Luennot ja harjoitukset.
Kurssin voi suorittaa myös itsenäisesti Repun materiaalin avulla.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

-

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Loppukoe viimeisellä viikolla lukujärjestyksen mukaisesti.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Kurssin voi suorittaa itsenäisesti tekemällä palautettavat tehtävät ja harjoitustyön sekä osallistumalla loppukokeeseen.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Luennot ja harjoitukset 40 h
Itsenäinen työskentely 40 h

Sisällön jaksotus

Relaatiotietokannan mallintaminen
Tietokannan normalisointi ja eheysvaatimukset
SQL:n perusteet
SELECT-lause
Haku useasta taulusta
Sisäkkäiset SELECT-lauseet
Tilastolliset koostefunktiot
Taulujen luonti ja muuttaminen

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa suunnitella ja rakentaa 3. normaalimuodossa olevan relaatiotietokannan annetusta kohteesta ja noudattaa työssä annettuja teoreettisia sääntöjä.
Opiskelija osaa suorittaa vaativiakin hakuja tietokannasta sql-lausein.
Opiskelija hallitsee tietokannan päivittämisen sql-lausein.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa selittää relaatiotietokannan rakenteen, avaimet ja viiteavaimet.
Opiskelija osaa piirtää ER-kaavion annetusta kohteesta ja määrittää kaaviosta tietokannan taulut,taulujen attribuutit ja avaimet.
Opiskelija osaa selittää normalisoinnin tarkoituksen ja osaa alustavasti normalisoida tietokannan 3. normaalimuotoon.
Opiskelija osaa hakea annetusta tietokannasta tietoja SQL-lausein erilaisin ehdoin ja päivittää tietokantaa SQL-lausein.
Opiskelija osaa muodostaa yksinkertaisen tietokannan jollakin tietokannan hallintaohjelmistolla.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa määritellä, mikä on relaatiotietokanta.
Opiskelija osaa nimetä valmiista ER-kaaviosta entiteetit, attribuutit ja käsitteet.
Opiskelija osaa piirtää yksinkertaisen ER-kaavion annetusta kohteesta ja määritellä kaaviosta taulut.
Opiskelija osaa antaa esimerkkejä taulujen avaimista ja viiteavaimista.
Opiskelija osaa kirjoittaa yksinkertaisia SQL-lauseita.
Opiskelija osaa ohjatusti muodostaa yksinkertaisen tietokannan jollakin tietokannan hallintaohjelmistolla.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Loppukoe, harjoitustyö ja kolme palautettavaa tehtävää

Lisätiedot

Kurssin voi suorittaa verkko-opintoina

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

18.03.2024 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Leena Vidqvist
Ryhmät
  • TTK23SPO
    TTK23SPO
  • TTK23SPT
    TTK23SPT
  • TTK23SPG
    TTK23SPG
  • TTK23SP
    TTK23SP

Tavoitteet

Opiskelija tuntee relaatiotietokantojen periaatteet, osaa suunnitella ja toteuttaa yksinkertaisen tietokannan, osaa käyttää relaatiotietokantaohjelmistoa sekä valmista tietokantaa SQL-kyselykielellä.

Sisältö

Tietokantojen peruskäsitteitä
ER-mallinnus
Normalisointi
SQL:n perustoimintoja

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa suunnitella ja rakentaa 3. normaalimuodossa olevan relaatiotietokannan annetusta kohteesta ja noudattaa työssä annettuja teoreettisia sääntöjä.
Opiskelija osaa suorittaa vaativiakin hakuja tietokannasta sql-lausein.
Opiskelija hallitsee tietokannan päivittämisen sql-lausein.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa selittää relaatiotietokannan rakenteen, avaimet ja viiteavaimet.
Opiskelija osaa piirtää ER-kaavion annetusta kohteesta ja määrittää kaaviosta tietokannan taulut,taulujen attribuutit ja avaimet.
Opiskelija osaa selittää normalisoinnin tarkoituksen ja osaa alustavasti normalisoida tietokannan 3. normaalimuotoon.
Opiskelija osaa hakea annetusta tietokannasta tietoja SQL-lausein erilaisin ehdoin ja päivittää tietokantaa SQL-lausein.
Opiskelija osaa muodostaa yksinkertaisen tietokannan jollakin tietokannan hallintaohjelmistolla.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa määritellä, mikä on relaatiotietokanta.
Opiskelija osaa nimetä valmiista ER-kaaviosta entiteetit, attribuutit ja käsitteet.
Opiskelija osaa piirtää yksinkertaisen ER-kaavion annetusta kohteesta ja määritellä kaaviosta taulut.
Opiskelija osaa antaa esimerkkejä taulujen avaimista ja viiteavaimista.
Opiskelija osaa kirjoittaa yksinkertaisia SQL-lauseita.
Opiskelija osaa ohjatusti muodostaa yksinkertaisen tietokannan jollakin tietokannan hallintaohjelmistolla.

Lisätiedot

Kurssin voi suorittaa verkko-opintoina

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Jussi Ala-Hiiro
Ryhmät
  • TTK23SPO
    TTK23SPO
  • TTK23SPT
    TTK23SPT
  • TTK23SPG
    TTK23SPG
  • TTK23SP
    TTK23SP

Tavoitteet

Opiskelija ymmärtää peruskäsitteet tietoverkoista, erityisesti lähiverkoista.

Sisältö

Tietoliikenteen perusteet
TCP/IP -verkon perusteet
Lähiverkon perusteet
Internet-perusteet

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa toimia monimutkaisissa työtilanteissa, organisoida ja ohjata ryhmän toimintaa ja toimia vastuullisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa soveltaa ammatillista osaamistaan eri työtehtävissä, toimia itsenäisesti ja vastuullisesti ja toimii ryhmässä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa osoittaa perehtyneisyytensä alan tietoperustaan, toimii annetuissa tehtävissä asianmukaisesti, osallistuu ryhmän toimintaan omalla osaamisellaan.

Opiskelija saa valmiuksia opinnäytetyön tekemiseen. Opiskelija osaa lukea tutkimusraportteja kriittisesti ja soveltaa näiden tuloksia käytännön työelämän kehittämiseen luovasti ja pätevästi. Opiskelija oppii tieteellistä katsomusta ja loogista päättelykykyä ja argumentaatiota eli valmiuksia edelleen opiskeluun ja yleiseen itsensä kehittämiseen mm. työelämän asiantuntijuuden suhteen.

Sisältö

Työelämän tarpeet ja ongelmat
Tutkimuksen peruskäsitteet ja tutkimus amk:ssa
Yleinen tutkimusprosessi
Määrällinen tutkimusprosessi
Laadullinen tutkimusprosessi
Tutkimusstrategiat

Opiskelija tutustuu uutuussovelluksiin ja tietojenkäsittelyn uusiin menetelmiin. Opiskelija osaa hakea tietoa ammattilehdistä ym. tietolähteistä ja yhdistellä niitä esityskelpoiseen muotoon. Opiskelija osaa laatia tieteellisen tutkielman jäsennellysti ja selkeästi.

Sisältö

Seminaariesitelmän aiheen valinta
Lähdemateriaalin haku/käyttö
Merkitys- ja lauseoppi
Kielenhuolto, tekstianalyysi
Tekstin laatimisen ohjeet
Seminaariesitelmän laatiminen ja esittäminen
Seminaaritilaisuuksiin osallistuminen

Kurssi linkittyy Kouluttajakoulutus-opintojakson sisältöön ja aikatauluun.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija suorittaa annetut kirjalliset tehtävät virheettömästi ja pystyy tuottamaan hyvin onnistuneen ajankohtaiaiheisen seminaariesityksen.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osallistuu aktiivisesti kirjallisen viestinnän kehittämiseen ja laatii seminaarityönsä moitteettomalla asiasuomella.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osallistuu aktiivisesti seminaaritilaisuuksiin, tunnistaa asiasuomen kielehuollolliset pääpiirteet ja tuottaa hyvää suorasanaista asiatekstiä.

  • Jaana Tolonen
Ryhmät
  • TTK23SPO
    TTK23SPO
  • TTK23SPT
    TTK23SPT
  • TTK23SPG
    TTK23SPG
  • TTK23SP
    TTK23SP

Tavoitteet

Opiskelija osaa hankkia ja käyttää alansa tietoa kriittisesti sekä työstää viestinnän taitojaan osana omaa ammattitaitoaan. Opiskelija osaa tuottaa hyvää ja tilanteeseen sopivaa kieltä ja tyyliä, tuntee työelämän keskeisiä tekstilajeja sekä käyttää alansa kieltä kielenhuollon suositusten mukaisesti.

Sisältö

Liike-elämän ja ammattialan suullinen ja kirjallinen viestintä. Kielenhuolto, raportti, referaatti, essee, esitelmä. Liikekirjeet, neuvotteleva viestintä.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa tuottaa täysin julkaisukelpoista tekstiä viestinnän eri asiakirjoihin ja viestintäkanaviin.
Opiskelijan käsitteiden käyttö on monipuolista ja asiantuntevaa sekä kurssin tavoitteet on saavutettu itsenäisesti ja itseohjautuvasti.
Opiskelija esiintyy erittäin vakuuttavasti liike-elämän esiintymistilanteissa.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa tuottaa lähes täysin julkaisukelpoista tekstiä viestinnän eri asiakirjoihin ja viestintäkanaviin.
Opiskelija osaa valita tilanteeseen parhaiten soveltuvat kanavat ja itsenäisesti hyödyntää niitä käytännön tilanteissa.
Opiskelija esiintyy luontevasti liike-elämän esiintymistilanteissa.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa jossain määrin tuottaa julkaisukelpoista tekstiä viestinnän eri asiakirjoihin ja viestintäkanaviin.
Opiskelija osaa valita tilanteeseen tarkoituksenmukaiset keinot ja kanavat eri puhe- ja kirjallisen viestinnän tilanteisiin.
Opiskelija esiintyy tyydyttävästi liike-elämän esiintymistilanteissa.

01.04.2024 - 31.05.2024

Ajoitus

01.06.2024 - 30.09.2024

Opintopistemäärä

3 - 5

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
  • Rakennus- ja yhdyskuntatekniikan koulutus
  • Konetekniikan koulutus
  • Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
  • Arja Sirviö
Ryhmät
  • KKT23S
    KKT23S

Tavoitteet

Tavoitteena on tutustua työelämän peruspelisääntöihin jo opintojensa alkuvaiheessa, ennen varsinaista harjoittelua.

Sisältö

Työelämän toimintatavat.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Kirjallinen loppuraportti harjoittelujaksosta.

Esitietovaatimukset

Vähintään 1. vuoden opinnot.
Voi suorittaa vain kerran opintojen aikana.

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Kiia Aihkisalo
Ryhmät
  • TTK22SPGRaahe
    TTK22SPGRaahe

Tavoitteet

Opiskelijat oppivat vektorigrafiikkatekniikat pelejä varten

Sisältö

Syvempi perehtyminen vektorigrafiikan työkaluihin.
Taustojen ja hahmojen vektoritekniikat.
Mallikuvien jäljentäminen vektrotekniikalla
9-slice tekniikan käyttö käyttöliittymäelementeissä.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Käsitteiden syvempi ymmärrys, erittäin hyvät harjoitustyöt ja ylimääräisiä harjoituksia.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Ymmärtää käsitteet, kaikki harjoitukset tehty hyvin.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

On läsnä, palauttaa tehtävät.

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Englanti
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Tommi Helin
Ryhmät
  • TTK22SPG
    TTK22SPG

Tavoitteet

Opiskelijat oppivat vektorigrafiikkatekniikat pelejä varten

Sisältö

Syvempi perehtyminen vektorigrafiikan työkaluihin.
Taustojen ja hahmojen vektoritekniikat.
Mallikuvien jäljentäminen vektrotekniikalla
9-slice tekniikan käyttö käyttöliittymäelementeissä.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Käsitteiden syvempi ymmärrys, erittäin hyvät harjoitustyöt ja ylimääräisiä harjoituksia.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Ymmärtää käsitteet, kaikki harjoitukset tehty hyvin.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

On läsnä, palauttaa tehtävät.

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

7 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Juha Hauhia
Ryhmät
  • TTK23SD
    TTK23SD

Tavoitteet

Opiskelija tuntee tietoverkkojen suunnittelun lähtökohdat ja verkon ylläpidon keskeiset tehtävät.

Sisältö

Liikenne lähiverkossa
Lähiverkkojen arkkitehtuuri
TCP/IP -perusteet
Aliverkotus
Verkkojen välinen liikenne
Kytkentäisen lähiverkon ylläpito
Lähiverkon suunnittelu
Lähiverkon tietoturva

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa toimia monimutkaisissa työtilanteissa, organisoida ja ohjata ryhmän toimintaa ja toimia vastuullisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa soveltaa ammatillista osaamistaan eri työtehtävissä, toimia itsenäisesti ja vastuullisesti ja toimii ryhmässä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osoittaa perehtyneisyytensä alan tietoperustaan, toimii annetuissa tehtävissä
asianmukaisesti, osallistuu ryhmän toimintaan omalla osaamisellaan.

Esitietovaatimukset

Tietoverkkojen perusteet

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Englanti
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Janne Remes
Ryhmät
  • TTK22SPO
    TTK22SPO

Tavoitteet

Opiskelija ymmärtää verkkopelien tyypit ja ominaispiirteet sekä osaa kehittää yksinkertaisen monen pelaajan verkkopelin.

Sisältö

Verkkopelien eri tyypit
Verkkoarkkitehtuurit, protokollat ja tiedonsiirto
Tilan synkronointi ja ennustaminen
Verkkoarkkitehtuurit
Verkkopelien tietoturvaongelmat ja huijausten ja hyökkäysten estäminen

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Ilmoitetaan opintojakson alussa.

Esitietovaatimukset

Peliohjelmointi I ja Game Programming II

Kurssin aikana opiskelija asentaa verkkosivupalvelimen ja tutustuu sen ylläpitoon.

Sisältö

Verkkosivupalvelimen asennus ja ylläpito.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa toimia monimutkaisissa työtilanteissa, organisoida ja ohjata ryhmän toimintaa ja
toimia vastuullisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa soveltaa ammatillista osaamistaan eri työtehtävissä, toimia itsenäisesti ja
vastuullisesti ja toimii ryhmässä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osoittaa perehtyneisyytensä alan tietoperustaan, toimii annetuissa tehtävissä
asianmukaisesti, osallistuu ryhmän toimintaan omalla osaamisellaan

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Jarkko Tolonen
Ryhmät
  • TTK23SD
    TTK23SD

Tavoitteet

Opiskelija tuntee virtualisointiteknologiat, eri virtualisointituotteet sekä virtualisoinnin käyttökohteet.

Sisältö

Yleiskuvaus
Virtualisointiteknologiat
Virtualisointituotteet
Virtualisoinnin hyödyntäminen organisaatiossa
Johdatus pilvipalveluihin

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa toimia monimutkaisissa työtilanteissa, organisoida ja ohjata ryhmän toimintaa ja toimia vastuullisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa soveltaa ammatillista osaamistaan eri työtehtävissä, toimia itsenäisesti ja vastuullisesti ja toimii ryhmässä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osoittaa perehtyneisyytensä alan tietoperustaan, toimii annetuissa tehtävissä asianmukaisesti, osallistuu ryhmän toimintaan omalla osaamisellaan.

Lisätiedot

Virtuaaliopintopisteet 2

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

7 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Jarkko Tolonen
  • Timo Partanen
Ryhmät
  • TTK22SD
    TTK22SD

Tavoitteet

Opiskelija hallitsee Windows -palvelinkäyttöjärjestelmän asentamisen ja konfiguroinnin. Lisäksi opiskelija kykenee hallinoimaan ja ylläpitämään palvelinympäristöä.

Sisältö

Windows -palvelinversioiden erilaiset asennukset ja konfigurointi. Active Directoryn asennus ja käyttö. Peruspalvelujen hallinnointi.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa toimia monimutkaisissa työtilanteissa, organisoida ja ohjata ryhmän toimintaa ja toimia vastuullisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa soveltaa ammatillista osaamistaan eri työtehtävissä, toimia itsenäisesti ja vastuullisesti ja toimii ryhmässä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osoittaa perehtyneisyytensä alan tietoperustaan, toimii annetuissa tehtävissä
asianmukaisesti, osallistuu ryhmän toimintaan omalla osaamisellaan.

fi
Ilmoittautumisaika

17.04.2023 - 30.04.2023

Ajoitus

16.10.2023 - 20.10.2023

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
  • Konetekniikan koulutus
  • Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
  • Jonna Kalermo-Poranen
  • Joonas Nieminen
Ryhmät
  • VAPVAL2023
    VAPVAL2023

Tavoitteet

Opiskelija pääsee tutustumaan XR ympäristöön, sen pystyttämiseen, laitteiden toimintoihin ja käyttämään, sekä ideoimaan niille pelejä ja sovelluksia. Opiskelija ymmärtää, miten VR/AR voisi hyödyntää uusilla tavoilla. Kurssilla toteutettavassa projektityössä suunnitellaan yksin tai pienissä ryhmissä oma VR/AR-sovellus, jossa otetaan huomioon kurssilla opittuja asioita. Projektityön aihe voi olla joko peleihin tai hyötysovelluksiin suuntautuva.

Sisältö

• VR/AR yleisesti
o historia
o nykytilanne
o mihin ollaan menossa
• VR/AR laitteisiin tutustuminen
o markkinoilla olevat laitteet.
o kurssilla käytössä oleviin laitteisiin tutustuminen
• VR/AR ympäristön käyttäminen
o kurssilla käytössä olevien laitteiden käyttöönotto
o turvallisuus
o asetuksien läpikäyminen
• Valmiisiin sovelluksiin tutustuminen
o sovellusten asennus
o sovellustestausta
• Unity/Unreal-projektin valmistelu VR:ää varten
• Projektityö
o suunnittele oma VR/AR-sovellus

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty:
Opiskelija palauttaa projektityön, jossa on otettu huomioon kurssilla opetetut asiat
Opiskelija osaa valmistella Unity/Unreal -projektin VR/AR sovellusta varten.

Hylätty:
Opiskelijan tekemässä projektityössä ei näy tunnilla opetetut asiat tai projektityötä ei palauta ollenkaan.
Opiskelija ei osaa valmistella Unity/Unreal -projektia VR/AR sovellusta varten.
Englanniksi

Esitietovaatimukset

Ohjelmoinnin perusteet tai Unity/Unreal perusteet.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 27.10.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • OPE_Tietojärjestelmät OPE_Tietojärjestelmä
  • Kiia Aihkisalo
Ryhmät
  • TTK23SPG
    TTK23SPG

Tavoitteet

Opiskelijat ymmärtävät animaation perusteet ja kykenevät luomaan 2D animaatioita peleihin.

Sisältö

Animaation historia
Animaation peruskäsitteet.
Kävely, juoksu, lyönti ja hyppyanimaatiot.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Käsitteiden syvempi ymmärrys, erittäin hyvät harjoitustyöt ja ylimääräisiä harjoituksia.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Ymmärtää käsitteet, kaikki harjoitukset tehty hyvin.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

basic attendance and understanding, assignments submitted.
On läsnä, palauttaa tehtävät.

Esitietovaatimukset

2D Character design

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Kiia Aihkisalo
Ryhmät
  • TTK23SPG
    TTK23SPG

Tavoitteet

Opiskelija oppii perusteet 2D taustojen ja konseptitaiteen tekemiseen pelejä varten.

Sisältö

Katsaus taustojen tekemiseen peleihin, elokuviin ja animaatioihin.
Perspektiivin, valaistuksen, sommittelun ja värien ymmärrys.
Digitaalisten työkalujen käyttäminen taustojen tekemiseen.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Käsitteiden syvempi ymmärrys, erittäin hyvät harjoitustyöt ja ylimääräisiä harjoituksia.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Ymmärtää käsitteet, kaikki harjoitukset tehty hyvin.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

On läsnä, palauttaa tehtävät.

Esitietovaatimukset

2D Grafiikan perusteet

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Kiia Aihkisalo
Ryhmät
  • TTK23SPG
    TTK23SPG

Tavoitteet

Opiskelijat ymmärtävät 2D pelihahmojen suunnittelun perusteet.

Sisältö

Katsaus hahmosuunnitteluun ja sen historiaan viihdeteolisuudessa
Ihmisen anatomia ja mittasuhteet.
Hahmosuunnittelu eri kohdeyleisöille.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Käsitteiden syvempi ymmärrys, erittäin hyvät harjoitustyöt ja ylimääräisiä harjoituksia.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Ymmärtää käsitteet, kaikki harjoitukset tehty hyvin.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

On läsnä, palauttaa tehtävät.

Esitietovaatimukset

Basics of 2D Game Graphics

fi
Ilmoittautumisaika

28.09.2024 - 27.10.2024

Ajoitus

28.10.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Tommi Helin
Ryhmät
  • TTK23SPG
    TTK23SPG

Tavoitteet

Opiskelijat ymmärtävät tyyliteltyjen matalaresoluutiomallien ja niiden teksturoinnin periaatteet pelituotantoa varten.

Sisältö

Matalaresoluutiomallinnuksen tekniikat.
Matalaresoluutioisten käsinmaalattujen tyyliteltyjen tekstuurien luontitekniikat.
UV kartoitus
Toistuvien tekstuurien luonti
Optimointitekniikat pelejä varten

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Käsitteiden syvempi ymmärrys, erittäin hyvät harjoitustyöt ja ylimääräisiä harjoituksia.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Ymmärtää käsitteet, kaikki harjoitukset tehty hyvin.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

On läsnä, palauttaa tehtävät.

Esitietovaatimukset

Basics of 2D Game Graphics

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Ari Teirilä
Ryhmät
  • TTK24SD
    TTK24SD

Tavoitteet

Lukion ja ammatillisten oppilaitosten algebran perusteiden osittainen
kertaaminen ja täydentäminen. Kurinalaiseen ja määrätietoiseen työskentelyyn oppiminen sekä vuorovaikutustaitojen kehittäminen.

Sisältö

Lukujoukot ja laskutoimitukset
Lausekkeet ja funktiot
Yhtälöt ja yhtälöryhmät
Eksponenttifunktio ja logaritmi

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija hallitsee sanallisten tehtävien kuvaamisen matematiikan kielellä ja osaa tulkita saamiensa tuloksien merkitystä ammattiaineissa esiintyviin probleemoihin.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa ratkaista toisen asteen yhtälön ja esittää kuvaajia graafisesti. Opiskelija hallitsee yhtälöparien ja yhtälöryhmien ratkaisemisen. Opiskelija hallitsee ammattiaineissa tarvittavan eksponentti- ja logaritmilaskennan.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija hallitsee lausekkeiden tavanomaiset lavennukset ja sievennykset. Opiskelija osaa potenssi- ja juurilausekkeiden muokkaamisen ja osaa ratkaista ensimmäisen asteen yhtälöitä.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Ari Teirilä
Ryhmät
  • TTK24SP
    TTK24SP

Tavoitteet

Lukion ja ammatillisten oppilaitosten algebran perusteiden osittainen
kertaaminen ja täydentäminen. Kurinalaiseen ja määrätietoiseen työskentelyyn oppiminen sekä vuorovaikutustaitojen kehittäminen.

Sisältö

Lukujoukot ja laskutoimitukset
Lausekkeet ja funktiot
Yhtälöt ja yhtälöryhmät
Eksponenttifunktio ja logaritmi

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija hallitsee sanallisten tehtävien kuvaamisen matematiikan kielellä ja osaa tulkita saamiensa tuloksien merkitystä ammattiaineissa esiintyviin probleemoihin.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa ratkaista toisen asteen yhtälön ja esittää kuvaajia graafisesti. Opiskelija hallitsee yhtälöparien ja yhtälöryhmien ratkaisemisen. Opiskelija hallitsee ammattiaineissa tarvittavan eksponentti- ja logaritmilaskennan.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija hallitsee lausekkeiden tavanomaiset lavennukset ja sievennykset. Opiskelija osaa potenssi- ja juurilausekkeiden muokkaamisen ja osaa ratkaista ensimmäisen asteen yhtälöitä.

fi
Ilmoittautumisaika

28.09.2024 - 27.10.2024

Ajoitus

28.10.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • OPE_Tietojärjestelmät OPE_Tietojärjestelmä
Ryhmät
  • TTK23SPT
    TTK23SPT

Tavoitteet

To provide students with a comprehensive view of game business and game product marketing. Participants will gain a through understanding of the distinctive characteristics of game business, whilst understanding the importance of marketing in competitive business environment.

Sisältö

Game product revenue planning
Marketing plan for a game
Sales and customer acquisition
Sales channels

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Excellent knowledge in Game Business proved by assignments and activity during classes.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Good knowledge in Game Business proved by assignments and activity during classes.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Average knowledge in Game Business proved by assignments and activity during classes.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Failed if poor knowledge in Game Business proved by assignments and activity during classes.

Esitietovaatimukset

Basics of Game Business

fi
Ilmoittautumisaika

28.09.2024 - 27.10.2024

Ajoitus

28.10.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Mika Sorsa
Ryhmät
  • TTK23SPO
    TTK23SPO

Tavoitteet

Opiskelija hallitsee C++-kielen kehittyneet piirteet ja osaa soveltaa oppimaansa pelinkehityksessä.

Sisältö

STL:n algoritmit
Aliohjelma- ja luokkamallit
Poikkeuskäsittely
Moniperintä

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Kiitettävä (5): Opiskelija osaa soveltaa monipuolisesti oppimaansa erilaisissa ohjelmointitehtävissä.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Hyvä (3-4): Opiskelija osaa käyttää ohjelmoinnin menetelmiä tarkoituksenmukaisella tavalla.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Tyydyttävä (1-2): Opiskelija tuntee ja hallitsee C++-ohjelmointiin liittyvät peruskäsitteet ja menetelmät.

Esitietovaatimukset

Ohjelmoinnin perusteet, Olio-ohjelmoinnin perusteet, Programming C++

Lisätiedot

Kurssin voi suorittaa verkko-opintoina

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Jarkko Tolonen
  • Harri Honkanen
  • Heikki Kattainen
Ryhmät
  • TTK24SD
    TTK24SD

Tavoitteet

Opiskelija saa käsityksen konesalitoimialasta Suomessa ja tutustuu keskeisiin konesalikomponentteihin.

Sisältö

Konesalin sijaintipaikka
Erilaiset konesalityypit
Sähkönjakelu ja ekotehokkuus
Jäähdytysratkaisut
Fyysinen turvallisuus
IT-laitteisto
Valvonta ja hallinta
Jatkuvan palvelun turvaaminen
Tutustumiskäynnit paikallisiin konesaleihin

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa toimia monimutkaisissa työtilanteissa, organisoida ja ohjata ryhmän toimintaa ja toimia vastuullisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa soveltaa ammatillista osaamistaan eri työtehtävissä, toimia itsenäisesti ja vastuullisesti ja toimii ryhmässä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osoittaa perehtyneisyytensä alan tietoperustaan, toimii annetuissa tehtävissä
asianmukaisesti, osallistuu ryhmän toimintaan omalla osaamisellaan.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Joonas Muhonen
  • OPE_Tietojärjestelmät OPE_Tietojärjestelmä
Ryhmät
  • TTK23SPT
    TTK23SPT

Tavoitteet

Students will understand the characteristics of game analytics and monetization in free-to-play games and become familiar with different analytics tools and software. Student will also understand basics of user acquisition.

Sisältö

Analytics and metrics in free-to-play games
Monetization in free-to-play games
Player behaviour
User acquisition
Analytics tools and software

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Excellent knowledge in proved by assignments and activity during classes.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Good knowledge in proved by assignments and activity during classes.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Average knowledge in proved by assignments and activity during classes.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Failed if poor knowledge in proved by assignments and activity during classes.

fi
Ilmoittautumisaika

19.08.2024 - 22.09.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Joonas Muhonen
Ryhmät
  • VAPVAL2024
    VAPVAL2024

Tavoitteet

- Opiskelija oppii soveltamaan pelimekaniikkoja projekteissa
- Opiskelija oppii analysoimaan pelien mekaniikkoja
- Opiskelija oppii käyttöliittymän suunnittelua
- Opiskelija oppii suunnittelemaan lisenssi ja/tai asiakastuotteita
- Opiskelija saa jatko-opetusta dokumentaatioiden kirjoittamiseen

Sisältö

Opiskelijat perehtyvät tarkemmin pelimekaniikkaan liittyviin ongelmiin ja haasteisiin. Oppisisältö rakennetaan oppilaiden omia peliprojekteja tukevaksi. Käytännön sisältö muodostuu näiden pelien kautta.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

The students understand the game concept and can make an appropriate and functional game design document, participation 80%, Pass / Fail

Esitietovaatimukset

- Pelisuunnittelun perusteet
- Pelituotannon perusteet

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 27.10.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Joonas Muhonen
Ryhmät
  • TTK23SPT
    TTK23SPT

Tavoitteet

Students will learn game production, understand the significance of industrialization and roles in game production, and discover the art of people management.

Sisältö

Game Production techniques and process.
Industrialization in Game production
Basic business concepts.
Team building and people management skills.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Excellent knowledge proved by assignments and activity during classes.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Good knowledge proved by assignments and activity during classes.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Average knowledge proved by assignments and activity during classes.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Failed if poor knowledge proved by assignments and activity during classes.

Esitietovaatimukset

Introduction to Game Production

fi
Ilmoittautumisaika

28.09.2024 - 27.10.2024

Ajoitus

28.10.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Joonas Muhonen
Ryhmät
  • TTK23SPT
    TTK23SPT

Tavoitteet

Students will deepen their skills in game production, team management and leadership as well as learn principles of running a game studio. Students will also get advanced knowledge about game business. This course prepares students to run their own game company.

Sisältö

Advanced game production studies
Team leading and management
Recruiting process
Advanced game business concepts
Applying for funding

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Excellent knowledge proved by assignments and activity during classes.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Good knowledge proved by assignments and activity during classes.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Average knowledge proved by assignments and activity during classes.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Failed if poor knowledge proved by assignments and activity during classes.

Esitietovaatimukset

Game Production I

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

30 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Jarkko Tolonen
  • Juha Hauhia
  • Mika Sorsa
  • Arja Sirviö
Ryhmät
  • TTK21SD
    TTK21SD

Tavoitteet

Harjoittelun tavoitteena on, että opiskelija perehtyy ohjatusti oman erikoistumisalansa keskeisiin työtehtäviin joko kotimaassa tai ulkomailla alaan liittyvässä työympäristössä. Tavoitteena on, että opiskelija osaa soveltaa teoriassa opittuja tietoja ja taitoja käytäntöön sekä kehittää valmiuksia itsenäiseen työskentelyyn.

Sisältö

Harjoitteluinfot ennen harjoittelua ja palauteseminaari harjoittelun jälkeen.
800 työtunnin (noin 5 kuukauden) harjoittelu, joka suoritetaan yhtäjaksoisesti.
Harjoitteluraportti ja -tehtävät.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty/ Hylätty

Esitietovaatimukset

Vähintään 135 op suoritettuja opintoja.

Lisätiedot

TKI pisteet 30. Katso Intranetissä oleva harjoittelun ohjeistus.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

30 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Johanna Puirava
  • Mika Sorsa
  • Marika Mustalahti
  • Tommi Helin
  • Arja Sirviö
Ryhmät
  • TTK21SP
    TTK21SP

Tavoitteet

Harjoittelun tavoitteena on, että opiskelija perehtyy ohjatusti oman erikoistumisalansa keskeisiin työtehtäviin joko kotimaassa tai ulkomailla alaan liittyvässä työympäristössä. Tavoitteena on, että opiskelija osaa soveltaa teoriassa opittuja tietoja ja taitoja käytäntöön sekä kehittää valmiuksia itsenäiseen työskentelyyn.

Sisältö

Harjoitteluinfot ennen harjoittelua ja palauteseminaari harjoittelun jälkeen.
800 työtunnin (noin 5 kuukauden) harjoittelu, joka suoritetaan yhtäjaksoisesti.
Harjoitteluraportti ja -tehtävät.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty/ Hylätty

Esitietovaatimukset

Vähintään 135 op suoritettuja opintoja.

Lisätiedot

TKI pisteet 30. Katso Intranetissä oleva harjoittelun ohjeistus.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

30 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Vesa Vaihoja
Ryhmät
  • TTK21SPRaahe
    TTK21SPRaahe

Tavoitteet

Harjoittelun tavoitteena on, että opiskelija perehtyy ohjatusti oman erikoistumisalansa keskeisiin työtehtäviin joko kotimaassa tai ulkomailla alaan liittyvässä työympäristössä. Tavoitteena on, että opiskelija osaa soveltaa teoriassa opittuja tietoja ja taitoja käytäntöön sekä kehittää valmiuksia itsenäiseen työskentelyyn.

Sisältö

Harjoitteluinfot ennen harjoittelua ja palauteseminaari harjoittelun jälkeen.
800 työtunnin (noin 5 kuukauden) harjoittelu, joka suoritetaan yhtäjaksoisesti.
Harjoitteluraportti ja -tehtävät.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty/ Hylätty

Esitietovaatimukset

Vähintään 135 op suoritettuja opintoja.

Lisätiedot

TKI pisteet 30. Katso Intranetissä oleva harjoittelun ohjeistus.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

30 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Mikko Romppainen
  • Mika Sorsa
  • Arja Sirviö
Ryhmät
  • TTK21SPG
    TTK21SPG

Tavoitteet

Harjoittelun tavoitteena on, että opiskelija perehtyy ohjatusti oman erikoistumisalansa keskeisiin työtehtäviin joko kotimaassa tai ulkomailla alaan liittyvässä työympäristössä. Tavoitteena on, että opiskelija osaa soveltaa teoriassa opittuja tietoja ja taitoja käytäntöön sekä kehittää valmiuksia itsenäiseen työskentelyyn.

Sisältö

Harjoitteluinfot ennen harjoittelua ja palauteseminaari harjoittelun jälkeen.
800 työtunnin (noin 5 kuukauden) harjoittelu, joka suoritetaan yhtäjaksoisesti.
Harjoitteluraportti ja -tehtävät.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty/ Hylätty

Esitietovaatimukset

Vähintään 135 op suoritettuja opintoja.

Lisätiedot

TKI pisteet 30. Katso Intranetissä oleva harjoittelun ohjeistus.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Englanti
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Marjaana Seppi
Ryhmät
  • TTK24SD
    TTK24SD

Tavoitteet

The students will be able to define the concepts pertaining to culture and communication and can identify the dimensions that are used to compare cultures. They will become aware of the impact of culture on communication and give examples of and identify differences in communication due to culture. They will be able to describe the process of adapting to a new culture and will recognise the factors that impact this process.

Sisältö

Language, culture and communication
Dimensions of culture
When cultures meet
Field-specific communication

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

The student knows well the main theory, principles, models and concepts of intercultural communication.
The student is able to discuss and write about the above-mentioned items fluently and proficiently.
The student can use the specific terminology relating to the subject matter variedly in descriptions and explanations.
The student can give well-structured and organised presentations.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

The student knows the main theory, principles, models and concepts of intercultural communication to a reasonable extent.
The student is able to discuss and write about the above-mentioned items within limits.
The student can use the specific terminology relating to the subject matter moderately well in descriptions and explanations.
The student gives presentations that are to some extent structured and organised.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

The student knows some of the main theory, principles, models and concepts of intercultural communication.
The student is able to discuss and write about the above-mentioned items only to a very limited extent.
The student can use only a small part of the specific terminology relating to the subject matter in descriptions and explanations.
 
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

The students can compare cultures and describe differences between cultures at the culture general level using different variables. They are aware of the impact of their own cultural background on communication and can assess their own intercultural communication competence development.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Opetuskielet
  • Englanti
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Marjaana Seppi
Ryhmät
  • TBIT24S
    TBIT24S
  • TTK24SP
    TTK24SP

Tavoitteet

The students will be able to define the concepts pertaining to culture and communication and can identify the dimensions that are used to compare cultures. They will become aware of the impact of culture on communication and give examples of and identify differences in communication due to culture. They will be able to describe the process of adapting to a new culture and will recognise the factors that impact this process.

Sisältö

Language, culture and communication
Dimensions of culture
When cultures meet
Field-specific communication

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

The student knows well the main theory, principles, models and concepts of intercultural communication.
The student is able to discuss and write about the above-mentioned items fluently and proficiently.
The student can use the specific terminology relating to the subject matter variedly in descriptions and explanations.
The student can give well-structured and organised presentations.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

The student knows the main theory, principles, models and concepts of intercultural communication to a reasonable extent.
The student is able to discuss and write about the above-mentioned items within limits.
The student can use the specific terminology relating to the subject matter moderately well in descriptions and explanations.
The student gives presentations that are to some extent structured and organised.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

The student knows some of the main theory, principles, models and concepts of intercultural communication.
The student is able to discuss and write about the above-mentioned items only to a very limited extent.
The student can use only a small part of the specific terminology relating to the subject matter in descriptions and explanations.
 
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

The students can compare cultures and describe differences between cultures at the culture general level using different variables. They are aware of the impact of their own cultural background on communication and can assess their own intercultural communication competence development.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Tommi Helin
Ryhmät
  • TTK23SPO
    TTK23SPO
  • TTK23SPT
    TTK23SPT
  • TTK23SPG
    TTK23SPG
  • TTK23SP
    TTK23SP

Tavoitteet

Johdatus 3D peligrafiikkan perusteisiin ja käsitteisiin.
3D-ohjelmiston perusteet

Sisältö

3D-ohjelmiston käyttölittymä ja navigointi.
Polygonimallinnuksen perustyökalut.
UV kartan luonti
Teksturointi
Animaation perusteet.
Kamerat
Valaistuksen ja renderöinnin perusteet.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Opiskelija osaa luoda yksinkertaisen 3D mallin, UV kartoittaa sen ja tehdä yksinkertaisen animaation käyttäen nykyaikaista 3D-mallinnusohjelmaa
Opiskelija osaa luoda mallille yksinkertaisen tekstuurin ja renderöidä mallista kuvan yksinkertaisessa valaistuksessa.

Hyväksytty: 70% paikallaolo ja kaikki tehtävät palautettuna hyväksytysti

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

1 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Juha Hauhia
Ryhmät
  • TTK23SD
    TTK23SD

Tavoitteet

Opiskelija ymmärtää, mistä konesali ja erityisesti sen tietotekninen laitteisto koostuu. Kurssin jälkeen opiskelija osaa erotella konesalilaitteiston eri osat, purkaa ja kasata tietoteknisen laitteistoratkaisun esimerkkitoteutuksen käytännössä.

Sisältö

Konesalin LVI-osat, tietotekninen laitteisto ja niiden muodostama kokonaisuus.

Aika ja paikka

DC-labra

Oppimateriaalit

Kurssimateriaali saatavilla DC-labran DC-jaossa.

Opetusmenetelmät

Lähiopetus

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty

Läsnäolo ja osallistuminen opetukseen molempina päivinä

Sisällön jaksotus

Intensiivikurssi 2 päivää DC-labrassa

Arviointiasteikko

Hylätty/Hyväksytty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Läsnäolo ja osallistuminen opetukseen molempina päivinä.
Jos opiskelija saa lähtötasotestissä täydet pisteet, niin kurssi katsotaan hyväksytysti suoritetuksi.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Läsnäolo ja osallistuminen opetukseen molempina päivinä
Jos opiskelija saa lähtötasotestissä täydet pisteet, niin kurssi katsotaan hyväksytysti suoritetuksi

Esitietovaatimukset

Ei edeltävyysvaatimuksia.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

6 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Miika Knuutinen
Ryhmät
  • TTK23SD
    TTK23SD

Tavoitteet

Opiskelija saa käytännön kokemusta konesaliympäristön vaatimista työtehtävistä.

Sisältö

Laitteiston ylläpito
Palvelinten ylläpito
Valvonta ja hallinta
Varmuuskopiointi ja palveluiden turvaaminen
Ongelmatilanteet
Muut ylläpitotoimet

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa toimia monimutkaisissa työtilanteissa, organisoida ja ohjata ryhmän toimintaa ja toimia vastuullisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa soveltaa ammatillista osaamistaan eri työtehtävissä, toimia itsenäisesti ja vastuullisesti ja toimii ryhmässä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osoittaa perehtyneisyytensä alan tietoperustaan, toimii annetuissa tehtävissä
asianmukaisesti, osallistuu ryhmän toimintaan omalla osaamisellaan.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Jarkko Tolonen
Ryhmät
  • TTK22SD
    TTK22SD

Tavoitteet

Kurssilla tutustutaan kyberturvallisuuteen käytännön esimerkein ja teorioin. Kurssilla käydään läpi verkkoratkaisuja, joilla suojataan organisaation toimintaa verkkouhkia vastaan.

Sisältö

Sosiaalinen manipulointi
Tiedon salaaminen
Organisaation tietoturvaroolit
Palvelimen tietoturva
Sertifikaatit

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa toimia monimutkaisissa työtilanteissa, organisoida ja ohjata ryhmän toimintaa ja toimia vastuullisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa soveltaa ammatillista osaamistaan eri työtehtävissä, toimia itsenäisesti ja vastuullisesti ja toimii ryhmässä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osoittaa perehtyneisyytensä alan tietoperustaan, toimii annetuissa tehtävissä asianmukaisesti, osallistuu ryhmän toimintaan omalla osaamisellaan.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Niko Kinnunen
  • Kiia Aihkisalo
Ryhmät
  • TTK23SPO
    TTK23SPO
  • TTK23SPT
    TTK23SPT
  • TTK23SPG
    TTK23SPG
  • TTK23SP
    TTK23SP

Tavoitteet

Opiskelija ymmärtää käyttöliittymäsuunnitelun periaatteet ja osaa toteuttaa käyttöliittymän videopeliin

Sisältö

Käyttöliittymäanalyysi
Rautalankamalli
Alustarajoitukset
Alustariippumaton käyttöliittymä
Käyttöliittymien yleiset käytänteet ja standardit
Käyttöliittymän toteutus

Opetusmenetelmät

Luennot ja harjoitteet

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa soveltaa osaamistaan ja osoittaa harjoitustyöllä hallitsevansa kurssilla läpikäydyt tekniikat erinomaisesti. Erittäin hyvät harjoitustyöt.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osoittaa harjoitustyöllä hallitsevansa kurssilla läpikäydyt tekniikat hyvin. Kaikki harjoitustyöt tehty hyvin.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija ymmärtää perusteet kurssilla läpikäydyistä tekniikoista. Palauttaa harjoitustyöt.

Hylätty (0)

Opiskelija ei ole palauttanut harjoitustöitä ja/tai ei osaa soveltaa vaadittua tietotaitoa.

Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa soveltaa osaamistaan ja osoittaa harjoitustyöllä hallitsevansa kurssilla läpikäydyt tekniikat erinomaisesti. Erittäin hyvät harjoitustyöt

Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Opiskelija osoittaa harjoitustyöllä hallitsevansa kurssilla läpikäydyt tekniikat hyvin. Kaikki harjoitustyöt tehty hyvin.

Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Opiskelija ymmärtää perusteet kurssilla läpikäydyistä tekniikoista. Palauttaa harjoitustyöt.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Johanna Puirava
  • Marika Mustalahti
Ryhmät
  • TTK24SD
    TTK24SD

Tavoitteet

Opiskelija on sisäistänyt yrittäjämäisen asenteen. Hän osaa käyttää yritystoiminnan peruskäsitteitä asianmukaisesti. Hän ymmärtää liiketoimintapotentiaalien tunnistamisen ja luomisen merkityksen yhteiskunnan kehitykseen ja hyvinvointiin. Lisäksi opiskelija osaa kuvata yrityksen perustoiminnot ja ymmärtää kannattavan liiketoiminnan perusteet.

Sisältö

Yritystoiminnan merkitys yhteiskunnassa
Ulkoinen ja sisäinen yrittäjyys
Toiminta-ajatus ja liikeidea
Yritystoiminnan perusmalli ja älykkäät prosessit
Sidosryhmät ja verkostoituminen
Yritysmuodot
Markkinointi ja asiakaslähtöinen toimintatapa
Liiketoiminnan kannattavuus
Liiketoimintapotentiaalit

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti yritystalouden käsitteitä sekä yhdistää niitä kokonaisuuksiksi. Opiskelija osaa analysoida, vertailla ja arvioida kriittisesti yritystalouden osaamistaan ja yritystalouden toimintatapoja hankkimansa tiedon perusteella. Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija käyttää johdonmukaisesti liiketoimintaosaamisen käsitteitä. Opiskelija osaa nimetä, kuvailla ja perustella yritystalouden ja yrittäjyyden toimintatapoja. Hän osaa toimia itsenäisesti tiedon ja ohjeistuksen perusteella ja soveltaa yritystalouden toimintaan liittyviä tekniikoita ja malleja. Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteiden saavuttamiseksi ja perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa määritellä ja käyttää yritystalouden peruskäsitteitä asianmukaisesti ammattieettisten periaatteiden mukaisesti. Hän osaa nimetä ja kuvailla yritytalouden perustiedot. Hän osaa toimia tarkoituksenmukaisesti, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa.

Lisätiedot

PA 25.4.2016
AH/MS 3.5.2016

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Johanna Puirava
  • Marika Mustalahti
Ryhmät
  • TTK24SP
    TTK24SP

Tavoitteet

Opiskelija on sisäistänyt yrittäjämäisen asenteen. Hän osaa käyttää yritystoiminnan peruskäsitteitä asianmukaisesti. Hän ymmärtää liiketoimintapotentiaalien tunnistamisen ja luomisen merkityksen yhteiskunnan kehitykseen ja hyvinvointiin. Lisäksi opiskelija osaa kuvata yrityksen perustoiminnot ja ymmärtää kannattavan liiketoiminnan perusteet.

Sisältö

Yritystoiminnan merkitys yhteiskunnassa
Ulkoinen ja sisäinen yrittäjyys
Toiminta-ajatus ja liikeidea
Yritystoiminnan perusmalli ja älykkäät prosessit
Sidosryhmät ja verkostoituminen
Yritysmuodot
Markkinointi ja asiakaslähtöinen toimintatapa
Liiketoiminnan kannattavuus
Liiketoimintapotentiaalit

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti yritystalouden käsitteitä sekä yhdistää niitä kokonaisuuksiksi. Opiskelija osaa analysoida, vertailla ja arvioida kriittisesti yritystalouden osaamistaan ja yritystalouden toimintatapoja hankkimansa tiedon perusteella. Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija käyttää johdonmukaisesti liiketoimintaosaamisen käsitteitä. Opiskelija osaa nimetä, kuvailla ja perustella yritystalouden ja yrittäjyyden toimintatapoja. Hän osaa toimia itsenäisesti tiedon ja ohjeistuksen perusteella ja soveltaa yritystalouden toimintaan liittyviä tekniikoita ja malleja. Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteiden saavuttamiseksi ja perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa määritellä ja käyttää yritystalouden peruskäsitteitä asianmukaisesti ammattieettisten periaatteiden mukaisesti. Hän osaa nimetä ja kuvailla yritytalouden perustiedot. Hän osaa toimia tarkoituksenmukaisesti, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa.

Lisätiedot

PA 25.4.2016
AH/MS 3.5.2016

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Jani Sourander
Ryhmät
  • TTK23SD
    TTK23SD

Tavoitteet

Kurssilla tutustutaan Linux käyttöjärjestelmän perusteisiin, aiheeseen liittyvään terminologiaan sekä asennetaan oma Linux. Mitään edeltävää osaamista käyttöjärjestelmästä ei tarvita.

Sisältö

1. Käyttöönotto
1.1. Terminologia
1.2. Jakeluja
1.3. Asentaminen
2. Graafinen käyttöympäristö
2.1. Eri käyttöympäristöjä
2.2. Ohjelmistojen asentaminen
2.3. Toimistosovellukset
2.4. Päivitykset
3. Hakemistorakenne
3.1. Filesystem Hierarchy Standard 3.0
3.2. Hakemistorakenteessa liikkuminen
3.3. Tiedostojen muokkaaminen
4. Tekstipohjainen käyttöliittymä
4.1. Komentotulkki
4.2. bash
4.3. Komennot
4.4. Ohjelmistojen asentaminen
4.5. Edistyneempi käyttö
5. Käyttäjien hallinta
5.1. Käyttäjät
5.2. Ryhmät
5.3. root käyttäjä ja sudo-komento
6. Ohjelmistojen jakelu
6.1. Jakeluriippuvaiset järjestelmät
6.2. Jakeluriippumattomat järjestelmät
7. Prosessit
7.1. Käsite
7.2. Käytäntö
7.3. Hallinta
8. Edistyneempi käyttö
8.1. IO ja putkittaminen
8.2. Skriptaus
8.3. Ohjelmointi

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

yli 95% kokonaispistemäärästä.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

65% - 95% kokonaispistemäärästä.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

50% - 65% kokonaispistemäärästä.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

yli 50% kokonaispistemäärästä. Alle 50% on hylätty.

Esitietovaatimukset

Kurssilla ei ole esitietovaatimuksia

Lisätiedot

TKI pisteet 0-5

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Simo Määttä
  • Mikko Romppainen
Ryhmät
  • TTK23SPO
    TTK23SPO

Tavoitteet

Students will know the basics of trigonometry, basics of vector and matrix calculus and how to utilize them in 3D graphics.

Sisältö

Analytical geometry, trigonometry, vectors, matrices, affine transformations, complex numbers.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

The students are able to apply their learning to different tasks in a variety of ways.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

The students are able to use the methods they learn during the course appropriately.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

The students know and are proficient in the basic concepts of the course.

fi
Ilmoittautumisaika

18.07.2024 - 19.09.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Jani Vattula
Ryhmät
  • LLT24SM
    LLT24SM
  • LLT24SH
    LLT24SH

Tavoitteet

Opiskelija ymmärtää Word-, Excel-, PowerPoint-, ja Teams-ohjelmistojen perusteet sekä pystyy käyttämään niitä ammattimaisella otteella itsenäisesti opinnoissaan sekä työelämässä.

Sisältö

Kolmen opintopisteen laajuus kattaa Office-ohjelmistojen Perusteet-, Edistynyt- sekä Pro-tasot.

Perusteet:
- Tekstinkäsittelyn perusteet
- Taulukkolaskennan perusteet
- Diaesitysten perusteet
- Teams ja kokoukseen osallistuminen

Edistynyt:
- Pitkät asiakirjat
- Excelin edistynyt käyttö
- Hyvän esityksen avaimet

Pro:
- Wordin edistynyt käyttö
- PowerPoint-esityksen elävöittäminen
- Data-aineiston analysointi

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Opiskelija palauttaa kaikki yhdeksän tehtävää hyväksytysti. Tehtävän hyväksytty suoritus vaatii myös palautteessa mahdollisesti ilmenevät korjaukset.

Lisätiedot

Opiskelija saa rekisteröitymisohjeet verkkokurssille sähköpostitse.

fi
Ilmoittautumisaika

18.07.2024 - 19.09.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Jani Vattula
Ryhmät
  • LLM24SE
    LLM24SE
  • LLM24SH
    LLM24SH

  • AMA24S
    AMA24S

  • TTV24SA
    TTV24SA

  • TTV24SP
    TTV24SP

  • TTM24SAI
    TTM24SAI

02.08.2024 - 30.09.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

2 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Jani Vattula
Ryhmät
  • KRY24S
    KRY24S

Tavoitteet

Opiskelija ymmärtää Word-, Excel-, PowerPoint-, ja Teams-ohjelmistojen perusteet sekä pystyy käyttämään niitä ammattimaisella otteella itsenäisesti opinnoissaan sekä työelämässä.

Sisältö

Kahden opintopisteen laajuus kattaa Office-ohjelmistojen Perusteet- sekä Edistynyt-tasot.

Perusteet:
- Tekstinkäsittelyn perusteet
- Taulukkolaskennan perusteet
- Diaesitysten perusteet
- Teams ja kokoukseen osallistuminen

Edistynyt:
- Pitkät asiakirjat
- Excelin edistynyt käyttö
- Hyvän esityksen avaimet

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Opiskelija palauttaa kaikki kuusi tehtävää hyväksytysti. Tehtävän hyväksytty suoritus vaatii myös palautteessa mahdollisesti ilmenevät korjaukset.

Lisätiedot

Opiskelija saa rekisteröitymisohjeet verkkokurssille sähköpostitse.

fi
Ilmoittautumisaika

18.07.2024 - 19.09.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

2 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Jani Vattula
Ryhmät
  • SOS24SB
    SOS24SB
  • SOS24SA
    SOS24SA
  • SOS24SC
    SOS24SC

01.08.2024 - 30.09.2024

Ajoitus

26.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

2 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Jani Vattula
Ryhmät
  • KKT24SRaa
    KKT24SRaa

01.08.2024 - 15.09.2024

Ajoitus

26.08.2024 - 17.12.2024

Opintopistemäärä

2 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Jani Vattula
Ryhmät
  • KRM24S
    KRM24S

Tavoitteet

Opiskelija ymmärtää Word-, Excel-, PowerPoint-, ja Teams-ohjelmistojen perusteet sekä pystyy käyttämään niitä ammattimaisella otteella itsenäisesti opinnoissaan sekä työelämässä.

Sisältö

Kahden opintopisteen laajuus kattaa Office-ohjelmistojen Perusteet- sekä Edistynyt-tasot.

Perusteet:
- Tekstinkäsittelyn perusteet
- Taulukkolaskennan perusteet
- Diaesitysten perusteet
- Teams ja kokoukseen osallistuminen

Edistynyt:
- Pitkät asiakirjat
- Excelin edistynyt käyttö
- Hyvän esityksen avaimet

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Opiskelija palauttaa kaikki kuusi tehtävää hyväksytysti. Tehtävän hyväksytty suoritus vaatii myös palautteessa mahdollisesti ilmenevät korjaukset.

Lisätiedot

Opiskelija saa rekisteröitymisohjeet verkkokurssille sähköpostitse.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Jarkko Tolonen
  • Mika Sorsa
Ryhmät
  • TTK22SD
    TTK22SD

Tavoitteet

Opiskelija osaa suunnitella ja toimia koulutus- tai ohjaustilanteessa.

Sisältö

Kouluttajan ja/tai ohjaajan tehtävät, mentorointi, valmistelu ja suunnittelu, käytännön ohjaustehtävät. Koulutusmenetelmät, eri tyyppisten koulutusten erot. Reflektointi.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa toimia monimutkaisissa työtilanteissa, organisoida ja ohjata toimintaa ja toimia vastuullisesti koulutus- tai ohjaustilanteessa.Opiskelija osaa analyyttisesti reflektoida toimintaansa.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa soveltaa ammatillista osaamistaan eri koulutus- tai ohjaustehtävíssä, toimia itsenäisesti ja vastuullisesti. Opiskelija reflektoi toimintaansa.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osoittaa perehtyneisyytensä alan tietoperustaan, selviää annetuissa tehtävissä asianmukaisesti.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Jani Vattula
Ryhmät
  • TTK22SPT
    TTK22SPT
  • TTK22SPO
    TTK22SPO
  • TTK22SPG
    TTK22SPG

Tavoitteet

Opiskelija osaa suunnitella ja toimia koulutus- tai ohjaustilanteessa.

Sisältö

Kouluttajan ja/tai ohjaajan tehtävät, mentorointi, valmistelu ja suunnittelu, käytännön ohjaustehtävät. Koulutusmenetelmät, eri tyyppisten koulutusten erot. Reflektointi.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa toimia monimutkaisissa työtilanteissa, organisoida ja ohjata toimintaa ja toimia vastuullisesti koulutus- tai ohjaustilanteessa.Opiskelija osaa analyyttisesti reflektoida toimintaansa.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa soveltaa ammatillista osaamistaan eri koulutus- tai ohjaustehtävíssä, toimia itsenäisesti ja vastuullisesti. Opiskelija reflektoi toimintaansa.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osoittaa perehtyneisyytensä alan tietoperustaan, selviää annetuissa tehtävissä asianmukaisesti.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Mika Sorsa
Ryhmät
  • TTK22SPRaahe
    TTK22SPRaahe

Tavoitteet

Opiskelija osaa suunnitella ja toimia koulutus- tai ohjaustilanteessa.

Sisältö

Kouluttajan ja/tai ohjaajan tehtävät, mentorointi, valmistelu ja suunnittelu, käytännön ohjaustehtävät. Koulutusmenetelmät, eri tyyppisten koulutusten erot. Reflektointi.

Aika ja paikka

Pääosin etäopetuksena Teamsissa, 15 opetuskertaa maanantaisin ja tiistaisin (28.8-24.10.), [?viikolla 37 lähiopetus Raahessa (11.-12.9.)?]

Oppimateriaalit

Oppimateriaali Moodle-kurssissa
lisäksi
Kirja: Kupias P. & Koski M. 2012. Hyvä kouluttaja. Sanoma Pro.

Opetusmenetelmät

Kurssin teoriaosuus käydään läpi luennoilla ja ohjatuilla harjoituksilla, joiden jälkeen on tentti.

Opintojakson kuluessa opiskelijat toteuttavat käytännön koulutustilaisuuden, ohjeistus oppitunneilla ja Moodlessa

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Ilmoitetaan tunneilla ja Moodlessa

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

AHOT-prosessi voi olla mahdollista opintojakson aiheeseen rinnastettavalla työkokemuksella tai aikaisemmilla opinnoilla. Kysy asiasta opintojakson ohjaavalta opettajalta.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- Lähitunneille osallistuminen
- Tenttiin valmistautuminen
- Käytännön koulutustehtävän suunnittelu, toteutus ja dokumentointi

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa toimia monimutkaisissa työtilanteissa, organisoida ja ohjata toimintaa ja toimia vastuullisesti koulutus- tai ohjaustilanteessa.Opiskelija osaa analyyttisesti reflektoida toimintaansa.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa soveltaa ammatillista osaamistaan eri koulutus- tai ohjaustehtävíssä, toimia itsenäisesti ja vastuullisesti. Opiskelija reflektoi toimintaansa.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osoittaa perehtyneisyytensä alan tietoperustaan, selviää annetuissa tehtävissä asianmukaisesti.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Läpipääsyraja 50% (arvosana 1). 60% = 2, 70 % = 3, jne.

Teoriaosuuden tentti: 40% pisteistä
Käytännön koulutustehtävä: 60% pisteistä (suunnittelu, materiaalit ja palaute)

Läsnäolosta +1% per oppitunti.

Hylätty (0)

Opiskelija ei hallitse koulutusteoriaa tai käytännön koulutustehtävä on riittämätön.

Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa toimia monimutkaisissa työtilanteissa, organisoida ja ohjata
toimintaa ja toimia vastuullisesti koulutus- tai ohjaustilanteessa.Opiskelija osaa analyyttisesti
reflektoida toimintaansa.

Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Opiskelija osaa soveltaa ammatillista osaamistaan koulutus- tai
ohjaustehtävíssä, toimia itsenäisesti ja vastuullisesti. Opiskelija reflektoi toimintaansa

Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Opiskelija osaa tyydyttävällä tasolla osoittaa perehtyneisyytensä kouluttamisen ja ohjaamisen tietoperustaan. Opiskelija on suorittanut käytännön koulutustehtävän.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 27.10.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Mika Sorsa
Ryhmät
  • TTK24SD
    TTK24SD

Tavoitteet

Ohjelmoinnin perusteet kurssilla opitaan perusteet ohjelmoinnista. Ohjelmointikielenä käytetään C# tai Java ohjelmointikieltä.

Sisältö

1. Yleistä ohjelmoinnista
2. Työkalut
2.1 Kääntäjä ja tulkki
2.2 Tekstinkäsittelijä
2.3 Virheenjäljitin
2.4 Versionhallinta
3. Muuttujat, osa 1
3.1 Muuttujan käsite
3.2 Perustietotyypit
4. Kontrollirakenteet
4.1 If
4.2 Switch-case
4.3 While / Do-while
4.4 For
4.5 Exceptions / Poikkeukset
5. Aliohjelmat / funktiot / metodit
5.1 Metodit
6. Muuttujat, osa 2
6.1 Arrays / taulukot
6.2 Tietueet
6.3 Pointer / references
7. Dokumentaatio
7.1 Koodin dokumentointi
7.2 Kehitysympäristöt, kirjastot ja API:t

Oppimateriaalit

https://digicampus.fi/course/view.php?id=445&lang=fi

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

yli 95% kokonaispistemäärästä.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

65% - 95% kokonaispistemäärästä.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

50% - 65% kokonaispistemäärästä.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

yli 50% kokonaispistemäärästä. Alle 50% on hylätty.

Esitietovaatimukset

Kurssin suorittaminen ei vaadi edeltävää ohjelmointiosaamista.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 27.10.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Mika Sorsa
Ryhmät
  • TTK24SP
    TTK24SP

Tavoitteet

Ohjelmoinnin perusteet kurssilla opitaan perusteet ohjelmoinnista. Ohjelmointikielenä käytetään C# tai Java ohjelmointikieltä.

Sisältö

1. Yleistä ohjelmoinnista
2. Työkalut
2.1 Kääntäjä ja tulkki
2.2 Tekstinkäsittelijä
2.3 Virheenjäljitin
2.4 Versionhallinta
3. Muuttujat, osa 1
3.1 Muuttujan käsite
3.2 Perustietotyypit
4. Kontrollirakenteet
4.1 If
4.2 Switch-case
4.3 While / Do-while
4.4 For
4.5 Exceptions / Poikkeukset
5. Aliohjelmat / funktiot / metodit
5.1 Metodit
6. Muuttujat, osa 2
6.1 Arrays / taulukot
6.2 Tietueet
6.3 Pointer / references
7. Dokumentaatio
7.1 Koodin dokumentointi
7.2 Kehitysympäristöt, kirjastot ja API:t

Oppimateriaalit

https://digicampus.fi/course/view.php?id=445&lang=fi

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

yli 95% kokonaispistemäärästä.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

65% - 95% kokonaispistemäärästä.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

50% - 65% kokonaispistemäärästä.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

yli 50% kokonaispistemäärästä. Alle 50% on hylätty.

Esitietovaatimukset

Kurssin suorittaminen ei vaadi edeltävää ohjelmointiosaamista.

fi
Ilmoittautumisaika

28.09.2024 - 27.10.2024

Ajoitus

28.10.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Mika Sorsa
Ryhmät
  • TTK24SP
    TTK24SP

Tavoitteet

Olio-ohjelmoinnin perusteet kurssilla puhutaan luokista ja olioista. Ohjelmointikielenä käytetään C# ohjelmointikieltä.

Sisältö

1. Luokka ja olio
2. Näkyvyysmääreet
3. Olion elinkaari
3.1 Konstruktori
3.2 Destruktori
4. Harjoitustehtävä
5. Olio-ominaisuudet
5.1 Periminen
5.2 Polymorfismi
6. Luokkien erityistapaukset
6.1 Abstract / virtuaaliset luokat
6.2 Rajapinta / interface
7. Muistin hallinta
7.1 Garbage collection
7.2 Heap, stack

Oppimateriaalit

https://digicampus.fi/course/view.php?id=444&lang=fi

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa soveltaa monipuolisesti oppimaansa erilaisissa ohjelmointi- ja suunnittelutehtävissä.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa käyttää olio-ohjelmoinnin menetelmiä tarkoituksenmukaisella tavalla.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija tuntee ja hallitsee olio-ohjelmointiin liittyvät peruskäsitteet ja menetelmät.

Esitietovaatimukset

Ennen olio-ohjelmoinnin perusteet kurssia olisi hyvä osata perusteet ohjelmoinnista (kurssi-ID: TT00CB41).

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Leena Vidqvist
Ryhmät
  • TTK24SP
    TTK24SP
  • TTK24SD
    TTK24SD

Tavoitteet

Opiskelija osaa seurata ammatillisen osaamisensa kehittymistä ja osaa viestiä siitä.

Opintojakso on yhteinen tietojenkäsittelyn opiskelijoille.

Sisältö

1. lukuvuonna 1op
Ammatilliset tavoitteet ja yksilöllisen oppimispolun suunnittelu
Tutoropettajan ja koulutusvastaavan ohjaustunnit

2.lukuvuonna 1op
Opiskelu- ja työhyvinvointi. Harjoitteluun orientoituminen, yritysesittelyt.

3. lukuvuonna 1op
Opintojen ohjaus, urasuunnittelu,

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty: Opiskelija on osallistunut kehityskeskusteluihin, ohjaustunneille ja koonnut ammatillista kasvua kuvaavan verkkoportfolion.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Leena Vidqvist
Ryhmät
  • TBIT24S
    TBIT24S

Tavoitteet

Opiskelija osaa seurata ammatillisen osaamisensa kehittymistä ja osaa viestiä siitä.

Opintojakso on yhteinen tietojenkäsittelyn opiskelijoille.

Sisältö

1. lukuvuonna 1op
Ammatilliset tavoitteet ja yksilöllisen oppimispolun suunnittelu
Tutoropettajan ja koulutusvastaavan ohjaustunnit

2.lukuvuonna 1op
Opiskelu- ja työhyvinvointi. Harjoitteluun orientoituminen, yritysesittelyt.

3. lukuvuonna 1op
Opintojen ohjaus, urasuunnittelu,

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty: Opiskelija on osallistunut kehityskeskusteluihin, ohjaustunneille ja koonnut ammatillista kasvua kuvaavan verkkoportfolion.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

2 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Juha Hauhia
Ryhmät
  • TTK22SD
    TTK22SD

Tavoitteet

Kurssilla tutustutaan palomuureihin käytännön ja teorian avulla. Kurssin aikana käydään läpi palomuurien merkitystä tietoturvan suhteen.

Sisältö

Kurssilla tehdään käytännön tehtävinä asetuksia Datacenter-opetusympäristön fyysiseen palomuuriin, sekä asennetaan ja säädetään ohjelmistopalomuureja eri käyttöjärjestelmiin. Kurssiin kuuluu raportin tekeminen asennuksista. Kurssi sisältää teorialuentoja palomuureista.

Aika ja paikka

DC-labra

Oppimateriaalit

Kurssimateriaali saatavilla DC-jaossa

Opetusmenetelmät

Lähiopetus

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty

Läsnäolo tunneilla ja suoritettu palomuuriharjoitus

Arviointiasteikko

Hylätty/Hyväksytty

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa toimia monimutkaisissa työtilanteissa, organisoida ja ohjata ryhmän toimintaa ja
toimia vastuullisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa soveltaa ammatillista osaamistaan eri työtehtävissä, toimia itsenäisesti ja
vastuullisesti ja toimii ryhmässä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osoittaa perehtyneisyytensä alan tietoperustaan, toimii annetuissa tehtävissä
asianmukaisesti, osallistuu ryhmän toimintaan omalla osaamisellaan.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Kurssilla suoritetaan palomuurin asennusharjoitus sekä palomuurin hallintaharjoituksia

Esitietovaatimukset

Verkkojen jatkokurssi

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

7 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Jarkko Tolonen
Ryhmät
  • TTK23SD
    TTK23SD

Tavoitteet

Opiskelija ymmärtää palvelinympäristön virtualisointiratkaisut ja niiden hyödyntämisen organisaatiossa

Sisältö

Pilvipalvelut
Palvelinvirtualisointituotteet
Virtuaaliympäristön suunnittelu
Virtuaalipalvelimen rakentaminen ja hallinta
Verkkoliikenne
Virtuaali-infran pääsynhallinta
Resurssien hallinta ja valvonta

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa toimia monimutkaisissa työtilanteissa, organisoida ja ohjata ryhmän toimintaa ja toimia vastuullisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa soveltaa ammatillista osaamistaan eri työtehtävissä, toimia itsenäisesti ja vastuullisesti ja toimii ryhmässä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osoittaa perehtyneisyytensä alan tietoperustaan, toimii annetuissa tehtävissä asianmukaisesti, osallistuu ryhmän toimintaan omalla osaamisellaan.

Esitietovaatimukset

Virtualisoinnin perusteet

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

2 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Janne Remes
Ryhmät
  • TTK22SPT
    TTK22SPT
  • TTK22SPO
    TTK22SPO
  • TTK22SPG
    TTK22SPG

Tavoitteet

Opiskelija valitsee verkkotarjonnasta omaa, pelialan ammatillista osaamista lisäävän opintojakson ja dokumentoi suorituksen. Opintojakson voi suorittaa opintojen missä vaiheessa tahansa.

Sisältö

Omaa pelialan ammatillista osaamista täydentävä opintojakso verkkotarjonnasta valiten esim. Pluralsight, edX, Udemy, mooc.org, coursera, Khan Academy, mooc.helsinki.fi, Campusonline.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Opiskelija osoittaa hallitsevansa opintojakson sisällön ja osaa käyttää sisältöön liittyviä käsitteitä.. Dokumentaatio on tehty riittävällä tarkkuudella ja siitä käy ilmi oppimisen vaiheet.

Lisätiedot

Opintojakson voi suorittaa opintojen missä vaiheessa tahansa.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Joonas Muhonen
  • OPE_Tietojärjestelmät OPE_Tietojärjestelmä
Ryhmät
  • TTK23SPT
    TTK23SPT

Tavoitteet

Opiskelija tietää julkaisijoiden roolin pelikehityksessä, ymmärtää peliyrityksen ja julkaisijan julkisen kuvan merkityksen ja pystyy arvioimaan kriittisesti erilaisia julkaisumenetelmiä digitaalisille peleille. Kurssi on yhteydessä projektiopintoihin, jonka aikana julkaistaan peli joka viedään Live opsiin.

Sisältö

Julkaisukanavat
Yrityksen ja julkaisijan imago pelien tuottajana
Jälleenmyyjät
Live ops

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Erinomainen osaaminen perustuen tehtäviin ja tuntiaktiivisuuteen.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Hyvä osaaminen perustuen tehtäviin ja tuntiaktiivisuuteen.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Heikko osaaminen perustuen tehtäviin ja tuntiaktiivisuuteen.

Esitietovaatimukset

Pelituotannon perusteet

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

7 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Joonas Muhonen
  • Janne Remes
  • Tommi Helin
Ryhmät
  • TTK23SPO
    TTK23SPO
  • TTK23SPT
    TTK23SPT
  • TTK23SPG
    TTK23SPG
  • TTK23SP
    TTK23SP

Tavoitteet

Opiskelija oppii mobiilipelin tuotantoprosessin vaiheet. Opiskelija osaa soveltaa taitoja ja hyödyntää tietoa ongelman ratkaisussa itsenäisesti. Opiskelija osaa työskennellä monialaisessa projektiryhmässä.

Sisältö

Opiskelijat muodostavat tiimejä, jotka toteuttavat 2D pelin mobiilalustalle ja joka julkaistaan jossakin digitaalisessa kauppapaikassa.

Arviointiasteikko

0 - 5

Lisätiedot

Muutoksia ja tarkennuksia voi tulla opettajilta.

fi
Ilmoittautumisaika

28.09.2024 - 27.10.2024

Ajoitus

28.10.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Marika Mustalahti
Ryhmät
  • TTK24SP
    TTK24SP

Tavoitteet

Opiskelija hallitsee pelisuunnittelun teorian ja ymmärtää pelisuunnittelun perusperiaatteet. Osaa analysoida pelejä, tuottaa peli-ideoita, tuottaa pelikonseptin ja alustavan pelisuunnitelman. Hallitsee prototypoinnin ja pitchauksen perusteet.

Sisältö

Vuorovaikutus ja pelimekaniikka
Pelianalyysit
Alustava konseptikuvaus
Ominaisuuksien luokittelu
Alustava kenttä ja hahmosuunnittelu
Prototypointi
Pitchaus

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty:
Opiskelija hallitsee pelisuunnittelun eri vaiheet ja osaa soveltaa niitä työtilanteissa, osaa toimia itsenäisesti ja ryhmässä sekä pystyy osoittamaan perehtyneisyytensä alan tietoperustaan ja selviää annetuissa tehtävissä asianmukaisesti.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Simo Määttä
  • Mikko Romppainen
Ryhmät
  • TTK23SPO
    TTK23SPO

Tavoitteet

Students will have competence in physics required for other courses in this field of study.

Sisältö

Physics quantity and unit system
Kinematics
Dynamics
Work, power and energy
Momentum and impulse

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Excellent (5): The student can analyze problems related to the field of study and solve these problems using consistent methods

Good (3-4): The student can make decisions concerning problems related to the field of study and solve related problems

1-2: The student knows the quantities and units related to the field of study and can solve related problems

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 27.10.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Mika Sorsa
Ryhmät
  • TTK23SPO
    TTK23SPO

Tavoitteet

Opiskelija hallitsee C++-kielen perusteet

Sisältö

C++-kielen perustietotyypit, taulukot, luokat ja oliot.
Dynaaminen muistinhallinta ja osoittimet.
Tiedostojen käsittely.
STL:n säiliöt ja iteraattorit.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Kiitettävä (5): Opiskelija osaa soveltaa monipuolisesti oppimaansa erilaisissa ohjelmointitehtävissä.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Hyvä (3-4): Opiskelija osaa käyttää ohjelmoinnin menetelmiä tarkoituksenmukaisella tavalla.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Tyydyttävä (1-2): Opiskelija tuntee ja hallitsee C++-ohjelmointiin liittyvät peruskäsitteet ja menetelmät.

Esitietovaatimukset

Ohjelmoinnin perusteet. Olio-ohjelmoinnin perusteet.

Lisätiedot

Kurssin voi suorittaa itsenäisesti verkko-opintoina.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Janne Remes
Ryhmät
  • TTK23SPO
    TTK23SPO

Tavoitteet

Students will understand the limitations and constraints of mobile platforms in game programming. They will be able to identify the differences between different mobile platforms and understand the requirements of code portability. Students will be able to implement game or other real time graphics applications in a mobile device.

Sisältö

Different mobile platforms and differences between them.
Code portability and constraints.
Use of different SDKs

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa soveltaa monipuolisesti oppimaansa erilaisissa tehtävissä.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa käyttää kurssilla opeteltuja menetelmiä tarkoituksenmukaisella tavalla.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija tuntee ja hallitsee kurssiin liittyvät peruskäsitteet.

Esitietovaatimukset

Programming C++

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

10 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Niko Kinnunen
  • Joonas Muhonen
  • Janne Remes
  • Marika Mustalahti
  • Tommi Helin
Ryhmät
  • TTK22SPT
    TTK22SPT
  • TTK22SPO
    TTK22SPO
  • TTK22SPG
    TTK22SPG
  • TTK22SP
    TTK22SP

Tavoitteet

Opiskelija osaa tehdä tuotantotiimissä teknisesti vaativan ja visuaalisesti korkeatasoisen, uusinta teknologiaa hyödyntävän pelin.

Sisältö

Opiskelijoista muodostuvat tuotantotiimit tekevät teknisesti vaativan ja visuaalisesti korkeatasoisen pelin ja julkaisevat pelin jossakin digitaalisessa kauppapaikassa.

Arviointiasteikko

0 - 5

Esitietovaatimukset

Projektiopinnot 1, Projektiopinnot 2

Lisätiedot

Muutoksia ja tarkennuksia voi tulla opettajilta.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

10 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Marika Mustalahti
  • Vesa Vaihoja
  • Kiia Aihkisalo
Ryhmät
  • TTK22SPRaahe
    TTK22SPRaahe

Tavoitteet

Opiskelija osaa tehdä tuotantotiimissä teknisesti vaativan ja visuaalisesti korkeatasoisen, uusinta teknologiaa hyödyntävän pelin.

Sisältö

Opiskelijoista muodostuvat tuotantotiimit tekevät teknisesti vaativan ja visuaalisesti korkeatasoisen pelin ja julkaisevat pelin jossakin digitaalisessa kauppapaikassa.

Arviointiasteikko

0 - 5

Esitietovaatimukset

Projektiopinnot 1, Projektiopinnot 2

Lisätiedot

Muutoksia ja tarkennuksia voi tulla opettajilta.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Juha Hauhia
Ryhmät
  • TTK22SD
    TTK22SD

Tavoitteet

Opiskelija saa käytännön kokemusta HPC-ympäristön vaatimista työtehtävistä.

Sisältö

Supertietokoneen laitteiston ylläpito
Supertietokoneen valvonta ja hallinta
Jäähdytys- ja virransyöttöautomaation valvonta ja hallinta
Asennusautomaatiotyökalujen hallinta
Supertietokone-ympäristön tallennusratkaisut
Ongelmatilanteet
Muut ylläpitotoimet

Aika ja paikka

DC-labra

Oppimateriaalit

Kurssimateriaali saatavilla DC-jaossa

Opetusmenetelmät

Lähiopetus

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty

Kurssilla ryhmässä suoritettava harjoitus, sekä läsnäolo tunneilla

Arviointiasteikko

Hylätty/Hyväksytty

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa toimia monimutkaisissa työtilanteissa, organisoida ja ohjata ryhmän toimintaa ja toimia vastuullisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa soveltaa ammatillista osaamistaan eri työtehtävissä, toimia itsenäisesti ja vastuullisesti ja toimii ryhmässä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osoittaa perehtyneisyytensä alan tietoperustaan, toimii annetuissa tehtävissä
asianmukaisesti, osallistuu ryhmän toimintaan omalla osaamisellaan.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Kurssilla ryhmässä suoritettava harjoitus, sekä läsnäolo tunneilla

Esitietovaatimukset

Verkkojen jatkokurssi

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • OPE_Tietojärjestelmät OPE_Tietojärjestelmä
Ryhmät
  • TTK22SD
    TTK22SD

Tavoitteet

Opiskelija osaa toimia organisaation tietohallinnossa ja osaa ratkaista käyttäjätukeen liittyviä ongelmatilanteita.

Sisältö

Mikrotuen tehtävät ja kehittäminen
Käyttäjätuki
Arkkitehtuurin, työnjaon ja henkilöstön kehittäminen
Hankinnat
Ongelmanratkaisu
Tiedonhaku

Aika ja paikka

DC-labra/Linux-luokka.

Oppimateriaalit

ITIL 3 ja 4 kirjat.

Opetusmenetelmät

Kurssi toteutetaan lähiopetuksena. Kurssilla asennetaan kaksi tiketöintijärjestelmää konttitekniikalla. Tiketöintijärjestelmien asennukset dokumentoidaan raportiksi.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

KAMITin pitämä luento Tietohallinnosta.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Kurssillä on kaksi välitenttiä ja lopputentti.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Itsenäinen suoritus sisältäen kurssin tehtävät ja tentit.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa toimia monimutkaisissa tietohallinnon työtilanteissa, organisoida ja ohjata ryhmän toimintaa ja toimia vastuullisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa soveltaa tietohallinnossa ammatillista osaamistaan eri työtehtävissä, toimia itsenäisesti ja vastuullisesti ja toimii ryhmässä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osoittaa perehtyneisyytensä tietohallinnon alan tietoperustaan, toimii annetuissa tehtävissä asianmukaisesti, osallistuu ryhmän toimintaan omalla osaamisellaan.

Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa toimia monimutkaisissa työtilanteissa, organisoida ja ohjata ryhmän toimintaa ja
toimia vastuullisesti.

Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Opiskelija osaa soveltaa ammatillista osaamistaan eri työtehtävissä, toimia itsenäisesti ja
vastuullisesti ja toimii ryhmässä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Opiskelija osoittaa perehtyneisyytensä alan tietoperustaan, toimii annetuissa tehtävissä
asianmukaisesti, osallistuu ryhmän toimintaan omalla osaamisellaan.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

6 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Jarkko Tolonen
Ryhmät
  • TTK23SD
    TTK23SD

Tavoitteet

Kurssilla tutustutaan relaatiotietokantoihin teorian ja käytännön kautta. Kurssilla asennetaan vikasietoinen relaatiotietokantaratkaisu ja liitetään se valittuun palveluun.

Sisältö

Relaatiotietokannat
Tietokantaklusteri
Vikasietoisuus

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa toimia monimutkaisissa työtilanteissa, organisoida ja ohjata ryhmän toimintaa ja toimia vastuullisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa soveltaa ammatillista osaamistaan eri työtehtävissä, toimia itsenäisesti ja vastuullisesti ja toimii ryhmässä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osoittaa perehtyneisyytensä alan tietoperustaan, toimii annetuissa tehtävissä asianmukaisesti, osallistuu ryhmän toimintaan omalla osaamisellaan.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 27.10.2024

Opintopistemäärä

1 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • OPE_Tietojärjestelmät OPE_Tietojärjestelmä
  • Vesa Vaihoja
Ryhmät
  • TTK24SP
    TTK24SP

Tavoitteet

Oppilas oppii tai kertaa tietokoneen tärkeimmät osat. Osat esitellään yleisellä tasolla ja keskustellaan osien roolista tietokoneessa.
Oppilas ymmärtää myös tietokoneiden ohjelmistojen merkityksen ja tarkoituksen pääpiirteittäin.
Opintojaksolla myös keskustellaan lyhyesti tietokoneiden moninaisista käyttötarkoituksista ja niiden yhteentoimivuudesta Internetissä, esimerkiksi versionhallinnan yhteydessä.
Järjestelmäohjelmistojen lisäksi mainitaan lyhyesti tärkeimpiä sovelluksia, mitä niihin liittyy ja miten ne ovat vuorovaikutuksessa järjestelmäohjelmiston ja tietokonelaitteiston kanssa.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

95 % tai enemmän kokonaispistemäärästä.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

71 - 94 % kokonaispistemäärästä.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

50 - 70 % kokonaispistemäärästä.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Alle 50 % kokonaispistemäärästä.

Esitietovaatimukset

Ei esitietovaatimuksia

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 27.10.2024

Opintopistemäärä

1 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • OPE_Tietojärjestelmät OPE_Tietojärjestelmä
  • Vesa Vaihoja
Ryhmät
  • TBIT24S
    TBIT24S

Tavoitteet

Oppilas oppii tai kertaa tietokoneen tärkeimmät osat. Osat esitellään yleisellä tasolla ja keskustellaan osien roolista tietokoneessa.
Oppilas ymmärtää myös tietokoneiden ohjelmistojen merkityksen ja tarkoituksen pääpiirteittäin.
Opintojaksolla myös keskustellaan lyhyesti tietokoneiden moninaisista käyttötarkoituksista ja niiden yhteentoimivuudesta Internetissä, esimerkiksi versionhallinnan yhteydessä.
Järjestelmäohjelmistojen lisäksi mainitaan lyhyesti tärkeimpiä sovelluksia, mitä niihin liittyy ja miten ne ovat vuorovaikutuksessa järjestelmäohjelmiston ja tietokonelaitteiston kanssa.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

95 % tai enemmän kokonaispistemäärästä.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

71 - 94 % kokonaispistemäärästä.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

50 - 70 % kokonaispistemäärästä.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Alle 50 % kokonaispistemäärästä.

Esitietovaatimukset

Ei esitietovaatimuksia

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Jussi Ala-Hiiro
Ryhmät
  • TTK24SD
    TTK24SD

Tavoitteet

Opiskelija ymmärtää peruskäsitteet tietoverkoista, erityisesti lähiverkoista.

Sisältö

Tietoliikenteen perusteet
TCP/IP -verkon perusteet
Lähiverkon perusteet
Internet-perusteet

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa toimia monimutkaisissa työtilanteissa, organisoida ja ohjata ryhmän toimintaa ja toimia vastuullisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa soveltaa ammatillista osaamistaan eri työtehtävissä, toimia itsenäisesti ja vastuullisesti ja toimii ryhmässä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa osoittaa perehtyneisyytensä alan tietoperustaan, toimii annetuissa tehtävissä asianmukaisesti, osallistuu ryhmän toimintaan omalla osaamisellaan.

Lisätiedot

Virtuaaliopintopisteet 1

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Jussi Ala-Hiiro
Ryhmät
  • TTK24SP
    TTK24SP

Tavoitteet

Opiskelija ymmärtää peruskäsitteet tietoverkoista, erityisesti lähiverkoista.

Sisältö

Tietoliikenteen perusteet
TCP/IP -verkon perusteet
Lähiverkon perusteet
Internet-perusteet

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa toimia monimutkaisissa työtilanteissa, organisoida ja ohjata ryhmän toimintaa ja toimia vastuullisesti.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa soveltaa ammatillista osaamistaan eri työtehtävissä, toimia itsenäisesti ja vastuullisesti ja toimii ryhmässä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa osoittaa perehtyneisyytensä alan tietoperustaan, toimii annetuissa tehtävissä asianmukaisesti, osallistuu ryhmän toimintaan omalla osaamisellaan.

Lisätiedot

Virtuaaliopintopisteet 1

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

2 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Ari Teirilä
Ryhmät
  • TTK22SD
    TTK22SD

Tavoitteet

Opiskelija saa valmiuksia opinnäytetyön tekemiseen. Opiskelija osaa lukea tutkimusraportteja kriittisesti ja soveltaa näiden tuloksia käytännön työelämän kehittämiseen luovasti ja pätevästi. Opiskelija oppii tieteellistä katsomusta ja loogista päättelykykyä ja argumentaatiota eli valmiuksia edelleen opiskeluun ja yleiseen itsensä kehittämiseen mm. työelämän asiantuntijuuden suhteen.

Sisältö

Työelämän tarpeet ja ongelmat
Tutkimuksen peruskäsitteet ja tutkimus amk:ssa
Yleinen tutkimusprosessi
Määrällinen tutkimusprosessi
Laadullinen tutkimusprosessi
Tutkimusstrategiat

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Ilmoitetaan opintojakson alussa.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 27.10.2024

Opintopistemäärä

2 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Ari Teirilä
Ryhmät
  • TTK22SPT
    TTK22SPT
  • TTK22SPO
    TTK22SPO
  • TTK22SPG
    TTK22SPG
  • TTK22SP
    TTK22SP

Tavoitteet

Opiskelija saa valmiuksia opinnäytetyön tekemiseen. Opiskelija osaa lukea tutkimusraportteja kriittisesti ja soveltaa näiden tuloksia käytännön työelämän kehittämiseen luovasti ja pätevästi. Opiskelija oppii tieteellistä katsomusta ja loogista päättelykykyä ja argumentaatiota eli valmiuksia edelleen opiskeluun ja yleiseen itsensä kehittämiseen mm. työelämän asiantuntijuuden suhteen.

Sisältö

Työelämän tarpeet ja ongelmat
Tutkimuksen peruskäsitteet ja tutkimus amk:ssa
Yleinen tutkimusprosessi
Määrällinen tutkimusprosessi
Laadullinen tutkimusprosessi
Tutkimusstrategiat

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Ilmoitetaan opintojakson alussa.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 27.10.2024

Opintopistemäärä

2 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Ari Teirilä
Ryhmät
  • TTK22SPRaahe
    TTK22SPRaahe

Tavoitteet

Opiskelija saa valmiuksia opinnäytetyön tekemiseen. Opiskelija osaa lukea tutkimusraportteja kriittisesti ja soveltaa näiden tuloksia käytännön työelämän kehittämiseen luovasti ja pätevästi. Opiskelija oppii tieteellistä katsomusta ja loogista päättelykykyä ja argumentaatiota eli valmiuksia edelleen opiskeluun ja yleiseen itsensä kehittämiseen mm. työelämän asiantuntijuuden suhteen.

Sisältö

Työelämän tarpeet ja ongelmat
Tutkimuksen peruskäsitteet ja tutkimus amk:ssa
Yleinen tutkimusprosessi
Määrällinen tutkimusprosessi
Laadullinen tutkimusprosessi
Tutkimusstrategiat

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Ilmoitetaan opintojakson alussa.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

2 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Teija Mursula
Ryhmät
  • TTK22SD
    TTK22SD

Tavoitteet

Opiskelija tutustuu uutuussovelluksiin ja tietojenkäsittelyn uusiin menetelmiin. Opiskelija osaa hakea tietoa ammattilehdistä ym. tietolähteistä ja yhdistellä niitä esityskelpoiseen muotoon. Opiskelija osaa laatia tieteellisen tutkielman jäsennellysti ja selkeästi.

Sisältö

Seminaariesitelmän aiheen valinta
Lähdemateriaalin haku/käyttö
Merkitys- ja lauseoppi
Kielenhuolto, tekstianalyysi
Tekstin laatimisen ohjeet
Seminaariesitelmän laatiminen ja esittäminen
Seminaaritilaisuuksiin osallistuminen

Kurssi linkittyy Kouluttajakoulutus-opintojakson sisältöön ja aikatauluun.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija suorittaa annetut kirjalliset tehtävät virheettömästi ja pystyy tuottamaan hyvin onnistuneen ajankohtaiaiheisen seminaariesityksen.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osallistuu aktiivisesti kirjallisen viestinnän kehittämiseen ja laatii seminaarityönsä moitteettomalla asiasuomella.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osallistuu aktiivisesti seminaaritilaisuuksiin, tunnistaa asiasuomen kielehuollolliset pääpiirteet ja tuottaa hyvää suorasanaista asiatekstiä.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 27.10.2024

Opintopistemäärä

2 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Teija Mursula
Ryhmät
  • TTK22SPT
    TTK22SPT
  • TTK22SPO
    TTK22SPO
  • TTK22SPG
    TTK22SPG

Tavoitteet

Opiskelija tutustuu uutuussovelluksiin ja tietojenkäsittelyn uusiin menetelmiin. Opiskelija osaa hakea tietoa ammattilehdistä ym. tietolähteistä ja yhdistellä niitä esityskelpoiseen muotoon. Opiskelija osaa laatia tieteellisen tutkielman jäsennellysti ja selkeästi.

Sisältö

Seminaariesitelmän aiheen valinta
Lähdemateriaalin haku/käyttö
Merkitys- ja lauseoppi
Kielenhuolto, tekstianalyysi
Tekstin laatimisen ohjeet
Seminaariesitelmän laatiminen ja esittäminen
Seminaaritilaisuuksiin osallistuminen

Kurssi linkittyy Kouluttajakoulutus-opintojakson sisältöön ja aikatauluun.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija suorittaa annetut kirjalliset tehtävät virheettömästi ja pystyy tuottamaan hyvin onnistuneen ajankohtaiaiheisen seminaariesityksen.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osallistuu aktiivisesti kirjallisen viestinnän kehittämiseen ja laatii seminaarityönsä moitteettomalla asiasuomella.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osallistuu aktiivisesti seminaaritilaisuuksiin, tunnistaa asiasuomen kielehuollolliset pääpiirteet ja tuottaa hyvää suorasanaista asiatekstiä.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 27.10.2024

Opintopistemäärä

2 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Päivi Dahl

Opiskelija tutustuu ajankohtaisiin tietoturvallisuuteen liittyviin kysymyksiin. Opiskelija tuntee tietoturvan merkityksen työelämässä ja tutustuu tietoturvakäytäntöihin organisaatiossa.

Sisältö

Tietoturvan lähtökohdat ja käsitteet
Tietoturvan kohteet
Tietoturvan lainsäädäntöä
Tietoturvasuunnittelu
Johtaminen ja sen kehittäminen
Salauksen merkitys tietoturvassa

Oppimateriaalit

Kurssimateriaali saatavilla Repussa

Opetusmenetelmät

Lähiopetus

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija tuntee lainsäädäntöä sekä tietoturvan kohteet ja ymmärtää riskien hallinnan merkityksen.
Opiskelija osaa riskianalyysin pohjalta tehdä tietoturvasuunnittelua. 90 – 100% kokeen pistemäärästä.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Tyydyttävän osaamisen lisäksi opiskelija osaa tunnistaa tietoturvan tarpeet ja kohteet. Hallitsee tietoturvan menetelmiä ja osaa käyttää niitä tarvittaessa. 65 – 90% kokeen pistemäärästä.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija tuntee tietoturvan lähtökohdat, käsitteet ja vaatimukset ja osaa hyödyntää niitä omassa toiminnassaan, 50 – 65% kokeen pistemäärästä.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Reppu-tentti: arvointi 0-5
Tietoturva-aiheinen esitys: hyväksytty/hylätty

Hylätty (0)

Opiskelija ei ole suorittanut tenttiä hyväksytysti ja/tai opiskelija ei ole pitänyt tietoturva-aiheista esitystä.

Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija tuntee lainsäädäntöä sekä tietoturvan kohteet ja ymmärtää riskien hallinnan merkityksen.
Opiskelija osaa riskianalyysin pohjalta tehdä tietoturvasuunnittelua. 90 – 100% kokeen pistemäärästä.

Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Tyydyttävän osaamisen lisäksi opiskelija osaa tunnistaa tietoturvan tarpeet ja kohteet. Hallitsee tietoturvan menetelmiä ja osaa käyttää niitä tarvittaessa. 65 – 90% kokeen pistemäärästä.

Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Opiskelija tuntee tietoturvan lähtökohdat, käsitteet ja vaatimukset ja osaa hyödyntää niitä omassa toiminnassaan, 50 – 65% kokeen pistemäärästä.

Lisätiedot

Virtuaaliopintopisteet 1

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Juha Hauhia
Ryhmät
  • TTK24SP
    TTK24SP

Tavoitteet

Opiskelija tutustuu ajankohtaisiin tietoturvallisuuteen liittyviin kysymyksiin. Opiskelija tuntee tietoturvan merkityksen työelämässä ja tutustuu tietoturvakäytäntöihin organisaatiossa.

Sisältö

Tietoturvan lähtökohdat ja käsitteet
Tietoturvan kohteet
Tietoturvan lainsäädäntöä
Tietoturvasuunnittelu
Johtaminen ja sen kehittäminen
Salauksen merkitys tietoturvassa

Oppimateriaalit

Kurssimateriaali saatavilla Repussa

Opetusmenetelmät

Lähiopetus

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija tuntee lainsäädäntöä sekä tietoturvan kohteet ja ymmärtää riskien hallinnan merkityksen.
Opiskelija osaa riskianalyysin pohjalta tehdä tietoturvasuunnittelua. 90 – 100% kokeen pistemäärästä.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Tyydyttävän osaamisen lisäksi opiskelija osaa tunnistaa tietoturvan tarpeet ja kohteet. Hallitsee tietoturvan menetelmiä ja osaa käyttää niitä tarvittaessa. 65 – 90% kokeen pistemäärästä.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija tuntee tietoturvan lähtökohdat, käsitteet ja vaatimukset ja osaa hyödyntää niitä omassa toiminnassaan, 50 – 65% kokeen pistemäärästä.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Reppu-tentti: arvointi 0-5
Tietoturva-aiheinen esitys: hyväksytty/hylätty

Hylätty (0)

Opiskelija ei ole suorittanut tenttiä hyväksytysti ja/tai opiskelija ei ole pitänyt tietoturva-aiheista esitystä.

Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija tuntee lainsäädäntöä sekä tietoturvan kohteet ja ymmärtää riskien hallinnan merkityksen.
Opiskelija osaa riskianalyysin pohjalta tehdä tietoturvasuunnittelua. 90 – 100% kokeen pistemäärästä.

Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Tyydyttävän osaamisen lisäksi opiskelija osaa tunnistaa tietoturvan tarpeet ja kohteet. Hallitsee tietoturvan menetelmiä ja osaa käyttää niitä tarvittaessa. 65 – 90% kokeen pistemäärästä.

Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Opiskelija tuntee tietoturvan lähtökohdat, käsitteet ja vaatimukset ja osaa hyödyntää niitä omassa toiminnassaan, 50 – 65% kokeen pistemäärästä.

Lisätiedot

Virtuaaliopintopisteet 1

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Teija Mursula
Ryhmät
  • TTK24SD
    TTK24SD

Tavoitteet

Opiskelija osaa hankkia ja käyttää alansa tietoa kriittisesti sekä työstää viestinnän taitojaan osana omaa ammattitaitoaan. Opiskelija osaa tuottaa hyvää ja tilanteeseen sopivaa kieltä ja tyyliä, tuntee työelämän keskeisiä tekstilajeja sekä käyttää alansa kieltä kielenhuollon suositusten mukaisesti.

Sisältö

Liike-elämän ja ammattialan suullinen ja kirjallinen viestintä. Kielenhuolto, raportti, referaatti, essee, esitelmä. Liikekirjeet, neuvotteleva viestintä.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa tuottaa täysin julkaisukelpoista tekstiä viestinnän eri asiakirjoihin ja viestintäkanaviin.
Opiskelijan käsitteiden käyttö on monipuolista ja asiantuntevaa sekä kurssin tavoitteet on saavutettu itsenäisesti ja itseohjautuvasti.
Opiskelija esiintyy erittäin vakuuttavasti liike-elämän esiintymistilanteissa.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa tuottaa lähes täysin julkaisukelpoista tekstiä viestinnän eri asiakirjoihin ja viestintäkanaviin.
Opiskelija osaa valita tilanteeseen parhaiten soveltuvat kanavat ja itsenäisesti hyödyntää niitä käytännön tilanteissa.
Opiskelija esiintyy luontevasti liike-elämän esiintymistilanteissa.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa jossain määrin tuottaa julkaisukelpoista tekstiä viestinnän eri asiakirjoihin ja viestintäkanaviin.
Opiskelija osaa valita tilanteeseen tarkoituksenmukaiset keinot ja kanavat eri puhe- ja kirjallisen viestinnän tilanteisiin.
Opiskelija esiintyy tyydyttävästi liike-elämän esiintymistilanteissa.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Teknologia

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Teija Mursula
Ryhmät
  • TTK24SP
    TTK24SP

Tavoitteet

Opiskelija osaa hankkia ja käyttää alansa tietoa kriittisesti sekä työstää viestinnän taitojaan osana omaa ammattitaitoaan. Opiskelija osaa tuottaa hyvää ja tilanteeseen sopivaa kieltä ja tyyliä, tuntee työelämän keskeisiä tekstilajeja sekä käyttää alansa kieltä kielenhuollon suositusten mukaisesti.

Sisältö

Liike-elämän ja ammattialan suullinen ja kirjallinen viestintä. Kielenhuolto, raportti, referaatti, essee, esitelmä. Liikekirjeet, neuvotteleva viestintä.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa tuottaa täysin julkaisukelpoista tekstiä viestinnän eri asiakirjoihin ja viestintäkanaviin.
Opiskelijan käsitteiden käyttö on monipuolista ja asiantuntevaa sekä kurssin tavoitteet on saavutettu itsenäisesti ja itseohjautuvasti.
Opiskelija esiintyy erittäin vakuuttavasti liike-elämän esiintymistilanteissa.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa tuottaa lähes täysin julkaisukelpoista tekstiä viestinnän eri asiakirjoihin ja viestintäkanaviin.
Opiskelija osaa valita tilanteeseen parhaiten soveltuvat kanavat ja itsenäisesti hyödyntää niitä käytännön tilanteissa.
Opiskelija esiintyy luontevasti liike-elämän esiintymistilanteissa.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa jossain määrin tuottaa julkaisukelpoista tekstiä viestinnän eri asiakirjoihin ja viestintäkanaviin.
Opiskelija osaa valita tilanteeseen tarkoituksenmukaiset keinot ja kanavat eri puhe- ja kirjallisen viestinnän tilanteisiin.
Opiskelija esiintyy tyydyttävästi liike-elämän esiintymistilanteissa.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Tietojenkäsittelyn koulutus
Opettaja
  • Nina Jyrkäs
Ryhmät
  • TBIT24S
    TBIT24S

Tavoitteet

Opiskelija tutustuu työelämäviestinnän ja vuorovaikutuksen perusteisiin. Opiskelija arvioi omaa viestintä- ja vuorovaikutusosaamistaan osana ammattitaitoaan ja kehittää sitä edelleen hyödyntäen yhteisöllisyyttä ja digitaalisuutta. Opiskelija valmistautuu opintojen ja työelämän erilaisiin vuorovaikutus- ja viestintätilanteisiin sekä oppii tuottamaan niihin liittyviä dokumentteja ja suullisia esityksiä. Opiskelija ilmaisee itseään selkeästi ja tavoitteellisesti niin suullisesti kuin kirjallisesti eri viestintätilanteissa ja kykenee argumentoimaan vaikuttavasti. Opiskelija hankkii ja arvioi kriittisesti alaansa koskevaa tietoa ja soveltaa sitä uusissa tilanteissa.

Osasuoritukset:
Puheviestintä 2 op
Kokous- ja neuvottelutaito 1 op
Kirjallinen viestintä 2 op

Opintojakso on yhteinen liikunnanohjaaja-, liiketalouden tradenomi- ja restonomiopiskelijoille.

Sisältö

Viestinnän ja vuorovaikutuksen perusteet.

Vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot, ryhmäviestintä, kokoukset, neuvottelut.

Opiskeluiden ja työelämän suullisen viestinnän tilanteet (esitykset, puheet).

Työelämän keskeiset asiatekstit (asiakirjastandardi, liikekirjeet, kokous- ja neuvotteluasiakirjat, työnhakuasiakirjat).

Hyvän asiatekstin laadinta ja ominaisuudet (esseet, raportit, mallipohjat, kielenhuolto).

Lähdeviitteiden käyttö ja lähdeluettelon laadinta osana omaa kirjoittamista.

Oppimateriaalit

Kuvataan toteutussuunnitelmassa.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Käsitteiden käyttö on monipuolista ja asiantuntevaa ja opintojakson oppimistavoitteet on saavutettu itsenäisesti ja itseohjautuvasti. Opiskelija ymmärtää kielen merkityksen osana ammatillista osaamista ja jakaa asiantuntijuuttaan yhteisössä tilanteeseen sopivalla tavalla.
Opiskelija hakee aktiivisesti palautetta ja hän osaa analysoida, reflektoida ja arvioida kriittisesti omaa vuorovaikutus- ja viestintäosaamistaan.
Opiskelija toimii ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa.
Opiskelijat tuottaa täysin julkaisukelpoista tekstiä eri asiakirjoihin ja viestintäkanaviin. Opiskelija pystyy referoimaan lähteitä siten, että kokonaisuus muodostaa uuden, tuoreen ajatuksen ja osaa muokata tieteellisen tekstin toiseen viestintäkontekstiin sopivaan muotoon.
Opiskelija esiintyy vakuuttavasti opintojen ja työelämän esiintymistilanteissa ja hän argumentoi monipuolisesti, tehokkaasti ja tilanteen mukaisesti.
Opiskelija hakee itsenäisesti alan uusinta tietoa ja suhtautuu uuteen tietoon uteliaasti.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija käyttää johdonmukaisesti vuorovaikutuksen käsitteitä sekä osaa nimetä ja kuvailla niitä sekä perustella niiden käyttöä. Opiskelija on saavuttanut opintojakson osaamistavoitteet. Opiskelija ymmärtää käytetyn kielimuodon merkityksen ammatillisessa toiminnassa.
Opiskelija osaa arvioida ja reflektoida omaa vuorovaikutusosaamistaan ja eritellä heikkouksiaan ja vahvuuksiaan viestijänä. Opiskelija ottaa vastaan ja antaa rakentavaa palautetta.
Opiskelija toimii ryhmän jäsenenä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Opiskelija tuottaa lähes julkaisukelpoista tekstiä eri asiakirjoihin ja viestintäkanaviin. Opiskelija hyödyntää oman alansa lähdetekstejä monipuolisesti ja kriittisesti osana omaa tekstiään ja yhdistää lähteiden ajatuksia omiin ajatuksiinsa tyylillisesti yhtenäiseksi ja ehjäksi kokonaisuudeksi.
Opiskelija esiintyy luontevasti opintojen ja työelämän esiintymistilanteissa ja kykenee argumentoimaan viestejään.
Opiskelija hakee itsenäisesti alan uusinta tietoa.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija käyttää asianmukaisesti vuorovaikutuksen käsitteitä sekä osaa nimetä ja kuvailla niitä. Opiskelija on saavuttanut opintojakson osaamistavoitteet. Opiskelija on tietoinen oman viestintätyylinsä vaikutuksesta viestintäprosessissa.
Opiskelija pyrkii arvioimaan ja reflektoimaan omaa vuorovaikutusosaamistaan. Hän ottaa vastaan palautetta.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä asiallisesti ja muut huomioiden.
Opiskelija tuottaa jossain määrin julkaisukelpoista tekstiä eri asiakirjoihin ja viestintäkanaviin. Opiskelija noudattaa teksteissään asiatyyliä ja keskeisiä kielenhuollon normeja. Opiskelija erottaa oman ajattelun lähteestä lainatusta aineksesta, mutta lähteiden referointi on mekaanista.
Opiskelija esiintyy tyydyttävästi opintojen esiintymistilanteissa.
Opiskelija hakee oman alan tietoa.