Siirry suoraan sisältöön

OrganisaatiopsykologiaLaajuus (3 op)

Tunnus: AM00BW51

Laajuus

3 op

Opetuskieli

  • suomi

Osaamistavoitteet

Opiskelija syventää tietojaan organisaatiokäyttäytymisestä.

Sisältö

Johdon tehtävät ja vastuu konfliktitilanteissa, työyhteisön ongelmat ja ongelmien käsittely tai työtyytyväisyyden perusteet, kannustaminen ja palkitseminen ja osaamisen kehittäminen.

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Erinomaisessa ja kiitettävässä oppimistehtävässä opiskelija on kirjoittanut annetun tehtävänannon pohjalta informatiivisen, monipuolisen ja kattavan esseen. Oppimistehtävässä on sovellettu kaikkia lähteitä tarkoituksenmukaisesti ja näkyvästi annettujen kysymysten erittelyssä. Eri lähteiden näkökulmia on arvioitu, vertailtu ja yhdistelty toisiinsa siten, että aiheen kannalta keskeiset teoriat ja käsitteet tulevat sujuvasti esille.
Tekstissä esiintyy myös perusteltuja omia pohdintoja, sovelluksia ja kriittisiä huomioita. Teksti on kauttaaltaan selkeästi jäsenneltyä ja etenee johdonmukaisesti niin, että kaikki tehtävänannon osa-alueet on käsitelty tasapainoisesti. Lähdeviittaukset on merkitty asianmukaisesti ja oppimistehtävän ulkoasu on huoliteltu. Lisäksi esille tulee opiskelijan omaperäinen ja luova tapa jäsentää tehtävänannon haettua asiaa.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Hyvässä oppimistehtävässä opiskelija on kirjoittanut annetun tehtävänannon pohjalta esseen, jossa aihealueen keskeiset teoriat ja käsitteet tulevat hyvin esille. Oppimistehtävässä on hyödynnetty kaikkia lähteitä, mutta niiden annin arviointi, yhdistely ja vertailu jäävät satunnaiseksi. Teksti voi olla luonteeltaan hieman mekaanista, persoonatonta ja referoivaa, joskin hyvin informatiivista. Kriittinen pohdinta voi myös olla vähäistä. Lähdemerkinnöissä voi olla pientä epätarkkuutta. Kokonaisuudessaan esseessä on kuitenkin johdonmukaisesti ja yhtenäisesti käsitelty kaikkia tehtävänannon osa-alueita.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Tyydyttävässä ja välttävässä oppimistehtävässä opiskelija on kirjoittanut tehtävänannon pohjalta hajanaisen ja pintapuolisen esseen. Kaikkia tehtävänannon kysymyksiä ja osa-alueita ei ole tarkasteltu. Lähdemateriaalin hyödyntäminen voi myös olla epätasaista, nojautuen vahvasti esim. yhteen lähteeseen muiden jäädessä taustalle. Tiedon yhdistely, vertailu ja kriittinen arviointi puuttuvat lähes kokonaan. Tekstin jäsennys ei ole selkeä, jolloin siitä voi olla hankala hahmottaa johdonmukaista kokonaiskertomusta. Aiheen kannalta olennaisia teorioita ja käsitteitä on kuitenkin onnistuttu tuomaan ymmärrettävästi esille ja niitä on pyritty soveltamaan tehtävänannon mukaisesti. Lähdeviittauksissa on joitain puutteellisuuksia. Arvosanalla 1 arvioitu oppimistehtävä sisältää jotain hyväksyttyyn tehtävään riittävää.