Kliinisen asiantuntijan koulutus
Terveydenhoitaja(ylempi AMK)
Yhteiset osaamistavoitteet (kompetenssit)
Ammattikorkeakoulut ovat yhteistyössä työelämän edustajien kanssa määritelleet ne valmiudet eli kompetenssit, joita ammattikorkeakoulusta valmistuneen tulisi omata. Kompetenssit ovat laajoja osaamiskokonaisuuksia, jotka kuvaavat pätevyyttä, suorituspotentiaalia ja kykyä suoriutua ammattiin kuuluvista työtehtävistä. Kompetenssit jaetaan koulutusohjelmakohtaisiin (ammatillisiin) ja yhteisiin kompetensseihin. Yhteiset kompetenssit ovat eri koulutusohjelmille yhteisiä osaamisalueita, mutta niiden erityispiirteet ja tärkeys voivat vaihdella eri ammateissa ja työtehtävissä. Yhteiset kompetenssit luovat perustan työelämässä toimimiselle, yhteistyölle ja asiantuntijuuden kehittymiselle.
Ammatilliset kompetenssit esitetään opinto-oppaassa erikseen kunkin koulutusohjelman kohdalla.
OPPIMISEN TAIDOT
-osaa monipuolisesti ja tavoitteellisesti arvioida ja kehittää asiantuntijuuttaan
-osaa hankkia, käsitellä, tuottaa ja arvioida tietoa kriittisesti ja eri alojen näkökulmista
-kykenee ottamaan vastuuta yhteisön tavoitteellisesta oppimisesta
EETTINEN OSAAMINEN
-kykenee ottamaan vastuuta yhteisön toiminnasta ja sen seurauksista
-osaa soveltaa alansa ammattieettisiä periaatteita asiantuntijana ja työelämän kehittäjänä
-osaa tehdä ratkaisuja ottaen huomioon yksilön ja yhteisön näkökulmat
-osaa edistää tasa-arvoisuuden periaatteiden toteutumista työyhteisössä
-osaa edistää kestävän kehityksen periaatteiden ja yhteiskuntavastuun toteutumista
-kykenee johtamaan yhteiskunnallisesti vaikuttavaa toimintaa eettisiin arvoihin perustuen
TYÖYHTEISÖOSAAMINEN
-osaa kehittää työyhteisön toimintaa ja työhyvinvointia
-osaa kehittää työelämän monialaista viestintää ja vuorovaikutusta
-osaa soveltaa tieto- ja viestintätekniikkaa tehtävissään
-osaa luoda verkostoja ja kumppanuuksia
-osaa johtaa ja uudistaa toimintaa monimutkaisissa ja ennakoimattomissa toimintaympäristöissä
-kykenee toimimaan vaativissa asiantuntijatehtävissä, johtamistehtävissä tai yrittäjänä
INNOVAATIO-OSAAMINEN
-osaa tuottaa uutta tietoa ja uudistaa toimintatapoja yhdistäen eri alojen osaamista
-osaa johtaa projekteja
-osaa johtaa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiohankkeita sekä hallitsee tutkimus- ja kehitystoiminnan menetelmiä
-osaa kehittää asiakaslähtöistä, kestävää ja taloudellisesti kannattavaa toimintaa
KANSAINVÄLISTYMIS-OSAAMINEN
-kykenee kansainväliseen viestintään työtehtävissään ja toiminnan kehittämisessä
-osaa toimia kansainvälisissä toimintaympäristöissä
-osaa ennakoida kansainvälisyyskehityksen vaikutuksia ja mahdollisuuksia omalla ammattialallaan
KLIINISEN ASIANTUNTIJAN KOULUTUS 90 OP (SKY25S)
KLIINISEN ASIANTUNTIJAN KOULUTUS 90 OP (SKY23S)
KLIINISEN ASIANTUNTIJAN KOULUTUS 90 OP (SKY21S)
KLIINISEN ASIANTUNTIJAN KOULUTUS 90 OP ( SKY20S)
Ilmoittautumisaika
01.08.2024 - 31.12.2024
Ajoitus
01.01.2025 - 16.03.2025
Opintopistemäärä
5 op
Virtuaaliosuus
5 op
TKI-osuus
3 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
KAMK Master School
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tiedolla johtaminen sosiaali- ja terveysalan kehittämisessä
- Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus
- Kliinisen asiantuntijan koulutus
Opettaja
- Master Opex Virtuaali Master Opex Virtuaali
Ryhmät
-
AYM24SAYM24S
-
LYL24SVLYL24SV
-
SJY24SSJY24S
-
LYL24SLYL24S
-
ALY24SALY24S
-
SYT24SSYT24S
Tavoitteet
Opiskelija
* ymmärtää eettisyyden ja arvojen merkityksen globalisoituvassa maailmassa
* ymmärtää YK:n Agenda 2030 -tavoiteohjelman pääpiirteet ja sen oikeudenmukaisen soveltamisen haasteita
* osaa soveltaa ekososiaalisuuteen liittyvää keskeistä käsitteistöä
* osaa lisätä tietoisuutta ympäristöihin vaikuttavista syrjivistä ja kestämättömistä rakenteista
* osaa tarkastella tai arvioida ja kehittää organisaationsa kestävyyden eri ulottuvuuksia
Sisältö
Opintojaksolla keskitytään eettisyyden ja arvojen merkitykseen globalisoituvassa maailmassa sekä YK:n Agenda 2030 -tavoiteohjelman mukaiseen oikeudenmukaisen kehityksen rooliin ja teknis-taloudellisen globalisaation vastapainona inhimilliseen kehitykseen. Kestävän kehityksen teemoja tarkastellaan kestävyyden eri ulottuvuuksien (inhimillinen, sosiaalinen ja ekologinen) näkökulmista sekä ekososiaalisuuteen liittyvän keskeisen käsitteistön avulla. Kurssi antaa opiskelijoille sekä teoreettisia että käytännöllisiä välineitä toteuttaa kestävyysajattelua perehtymällä erilaisten organisaatioiden ja hankkeiden sisältöihin sekä lähiyhteisöjä havainnoimalla.
Oppimateriaalit
Ilmoitetaan opintojaksolla
Arviointiasteikko
0 - 5
Ilmoittautumisaika
01.01.2024 - 31.08.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
KAMK Master School
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Kliinisen asiantuntijan koulutus
Opettaja
- Kirsi Moisanen
Ryhmät
-
SKY23SSKY23S
Tavoitteet
Opiskelija
·osallistuu eettiseen keskusteluun monialaisissa ja-tieteellisissä verkostoissa.
·toimii eettisesti korkeatasoisesti palliatiivisessa hoidossa varmistaen potilaan ja hänen läheistensä edun.
·analysoi monitieteistä ja -ammatillista lähestymistapaa palliatiivisessa hoidossa
-ymmärtää oman tieteenalansa ja palliatiivisen hoidon arvoperustan osallistuessaan monialaiseen ja -ammatilliseen kehittämistoimintaan.
·arvioi moniammatillista yhteistyötä palliatiivisessa hoidossa ja määrittelee menetelmiä yhteistyön kehittämiseksi hyödyntäen moniammatillista yhteistyötä tukevia menetelmiä.
·kehittää, organisoi ja koordinoi organisaatiossaan hyödyntäen toimintatapoja, jotka tukevat moniammatillista yhteistyötä, henkilöstön työhyvinvointia ja osaamisen kehittymistä.
·ymmärtää palliatiivisen hoidon asiantuntijaverkostoissa toimimisen merkityksen ja on sitoutunut verkostojen koordinoimiseen, ylläpitämiseen ja kehittämiseen
-edistää näyttöön perustuvan tiedon levittämistä ja hyödyntämistä alueellisissa, kansallisissa moniammatillisissa sosiaali- ja terveysalan verkostoissa
Sisältö
·Elämänlaatu ja hyvä elämä
·Verkostotoiminta työelämäyhteistyön muotona
·Tiimityömalli, ryhmädynamiikka ja johtaminen asiantuntijatoiminnassa
·Moniammatillisen työn kehittäminen, organisointi ja koordinointi palliatiivisessa hoidossa
·Konsultaatiokäytänteet, neuvottelutaidot ja tuki tiimin konfliktitilanteissa
·Työyhteisön osaamisen hyödyntäminen ja työhyvinvoinnin edistäminen
·Potilas ja hänen läheisensä osana asiantuntijatoimintaa
Oppimateriaalit
Kuorilehto, R. 2014. Moniasiantuntijuus sosiaali- ja terveydenhuollon perhetyössä. Väitöskirja Oulun yliopisto.
Palliatiivinen hoito ja saattohoito. 2018. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Palliatiivisen Lääketieteen yhdistyksen asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim
Saarto, T., Hänninen, J., Antikainen, R. & Vainio, A. 2018. Palliatiivisen hoidon hyvät käytännöt. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim.
Muu opintojaksolla ilmoitettava kirjallisuus.
Izumi, S. 2019. Advance Care Planning. Teoksessa BR. Ferrel & JA. Paice (eds.) Oxford Textbook of palliative Nursing. Fifth edition. Oxford university press, 79-86.
Mazanec, P., Reimer, R., Bullington, J., Coyne, PJ., Harris, H., Dubois, MC., Rogers, C. & Aron, J. 2019. Interdiciplinary Palliative Care Teams, Specialists in Delivering Palliative Care. Teoksessa BR. Ferrel & JA. Paice (eds.) Oxford Textbook of palliative Nursing. Fifth edition. Oxford university press. 89-97.
Wittenberg, E. & Sun, V. 2016. Interdiciplinary Team Collaboration and the Provision of Spiritual Care. Teoksessa C., Dahlin, PJ. Coyne & BR. Ferrell (eds.) Advanced Practice Palliative Nursing. Oxford University Press. 454- 460
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija
-osaa tarkastella ja analysoida perustellen moniammatillisuuden ja monitieteisen tietoperustan merkitystä palliatiivisessa hoidossa. Opiskelija hyödyntää reflektoinnissa kansallista ja kansainvälistä tutkimus- ja asiantuntijatietoa.
-osaa kuvata oman roolinsa ja vastuunsa moniammatillisen tiimin jäsenenä palliatiivisessa ja saattohoidossa näyttöön perustuen. Osaa arvioida kriittisesti ja monialaisesti toisten tiimi toimijoiden ja asiakkaan/potilaan roolin yhteistyössä ja jaetussa päätöksenteossa ihmislähtöistä palliatiivista hoitoa toteutettaessa.
-osaa laatia näyttöön perustuvan suunnitelman moniammatillisen tiimin toiminnasta palliatiivisessa hoidossa, sekä analysoida kriittisesti tiimin toimintaa, sen jäsenten rooleja ja tiimin johtamista. Opiskelija hyödyntää reflektoinnissa kansallista ja kansainvälistä tutkimus- ja asiantuntijatietoa.
-ymmärtää laaja-alisesti konfliktien ratkaisutaitojen merkityksen tiimin toiminnalle ja omalle työhyvinvoinnilleen ja osaa soveltaa ja perustella taitoja kuvatessaan omaa toimintaansa.
-osaa arvioida kriittisesti oman asiantuntijuutensa kehittymistä palliatiivisen ja saattohoidon moniammatillisen tiimin toimijana.
-Osaa perustella näyttöön perustuvan tiedon levittämistä ja hyödyntämistä alueellisissa, kansallisissa sosiaali- ja terveysalan verkostoissa monipuolisesti ja kriittisesti.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija
-osaa tarkastella ja perustella moniammatillisuuden ja monitieteisen tietoperustan merkitystä palliatiivisessa hoidossa. Opiskelija hyödyntää reflektoinnissa kansallista ja kansainvälistä tutkimus- ja asiantuntijatietoa.
-osaa kuvata oman roolinsa ja vastuunsa moniammatillisen tiimin jäsenenä palliatiivisessa ja saattohoidossa. Tunnistaa toisten tiimin jäsenten ja asiakkaan / potilaan roolin yhteistyössä ja jaetussa päätöksenteossa ihmislähtöistä palliatiivista hoitoa toteutettaessa.
-osaa laatia suunnitelman moniammatillisen tiimin toiminnasta palliatiivisessa hoidossa, sekä analysoida kriittisesti tiimin toimintaa, sen jäsenten rooleja ja tiimin johtamista. Opiskelija hyödyntää reflektoinnissa kansallista ja kansainvälistä tutkimus- ja asiantuntijatietoa.
-ymmärtää konfliktien ratkaisutaitojen merkityksen tiimin toiminnalle ja omalle työhyvinvoinnilleen ja osaa soveltaa taitoja kuvatessaan omaa toimintaansa.
-osaa arvioida oman asiantuntijuutensa kehittymistä palliatiivisen ja saattohoidon moniammatillisen tiimin jäsenenä.
-osaa perustella näyttöön perustuvan tiedon levittämistä ja hyödyntämistä alueellisissa ja kansallisissa sosiaali- ja terveysalan verkostoissa monipuolisesti.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija
-tietää moniammatillisuuden ja monitieteisen tietoperustan merkityksen palliatiivisessa hoidossa. Opiskelija hyödyntää kansallista ja kansainvälistä tutkimus- ja asiantuntijatietoa.
-osaa kuvata oman roolinsa ja vastuunsa moniammatillisen tiimin jäsenenä palliatiivisessa ja saattohoidossa. Pyrkii tunnistamaan toisten tiimin jäsenten ja asiakkaan / potilaan roolin yhteistyössä ja jaetussa päätöksenteossa ihmislähtöistä palliatiivista hoitoa toteutettaessa.
-osaa laatia suunnitelman moniammatillisen tiimin toiminnasta palliatiivisessa hoidossa, sekä analysoida tiimin toimintaa, sen jäsenten rooleja ja tiimin johtamista. Opiskelija hyödyntää kansallista ja kansainvälistä tutkimus- ja asiantuntijatietoa.
-tietää konfliktien ratkaisutaitojen merkityksen tiimin toiminnalle ja omalle työhyvinvoinnilleen ja osaa soveltaa taitoja kuvatessaan omaa toimintaansa.
-pyrkii arvioimaan oman asiantuntijuutensa kehittymistä palliatiivisen ja saattohoidon moniammatillisen tiimin jäsenenä.
- tunnistaa ja raportoi näyttöön perustuvan tiedon levittämisen merkityksen sosiaali- ja terveysalan verkostoissa.
Ilmoittautumisaika
01.01.2024 - 31.08.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
KAMK Master School
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Kliinisen asiantuntijan koulutus
Opettaja
- Arja Oikarinen
- Kirsi Moisanen
Ryhmät
-
SKY23SSKY23S
Tavoitteet
Opiskelija
·kuvaa potilaan palliatiivisen hoitotyön palveluketjun hyvinvointialueellaan ja tunnistaa hoitohenkilöstön osaamisvaatimukset palveluketjun eri tasoilla
-soveltaa palliatiivisen hoitotyön osaamisen kehittämisen ja johtamisen taustalla olevaa keskeistä tietoperustaa
-kehittää ja johtaa ihmis-/asiakaslähtöistä palliatiivista hoitotyötä organisaation strategiaan liittyviä arvoja ja periaatteita soveltaen.
-arvioi ja kehittää ihmis-/asiakaslähtöistä palliatiivista hoitotyötä näyttöön perustuen.
-tunnistaa palliatiivisen hoitotyön tutkimukseen ja kehittämiseen liittyviä rajoituksia ja erityskysymyksiä.
-arvioi ja kehittää analyyttisesti ja kriittisesti henkilöstön työhyvinvoinnin merkitystä palliatiivisen hoitotyön laatutekijänä
Sisältö
·Palliatiivisen hoidon järjestämisen yleinen malli
-Palliatiivisen potilaan palveluketju hyvinvointialueella ja hoiohenkilöstön osaamisvaatimukset
·Ihmis/asiakaslähtöisen osaamisen ja johtamisen tietoperusta palliatiivisessa hoitotyössä
·Organisaation strategia ja sen taustalla olevat arvot ja niiden merkitys palliatiivisen ihmis/asiakaslähtöisessä kehittämisessä ja johtamisessa
·Hoitohenkilöstön osaamisen kompetenssit ihmis-/asiakaslähtöisen ja eettisen palliatiivisen hoitotyön perustana
-Näyttöön perustuvan palliatiivisen hoidon tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta ja sitä tukevat menetelmät
·Henkilöstön työhyvinvointi, sen kehittäminen ja johtaminen
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija
- osaa kriittisesti tarkastella palliatiivisen hoitotyön järjestämisen tasoja peilaten niitä ja niiden edellyttämää henkilöstön osaamisen kehittämisen tarpeita innovatiivisesti organisaation strategiaa, arvoja ja periaatteita sekä yhteiskunnallisia ja tulevaisuuden ennusteita hyödyntäen
- osaa analysoida ja perustella palliatiivisen hoitotyön kehittämistarpeita tulevaisuusorientoituneesti yhteistyössä organisaation toimijoiden ja alan asiantuntijoiden kanssa sekä integroi ne toimintakontekstiin, yhteiskunnalliseen kontekstiin ja näyttöön perustuvaan tietoon
- osaa laatia palliatiivisen hoitotyön tarpeisiin perustuvan suunnitelmallisen, jäsennellyn ja hyödynnettävissä olevan henkilöstön osaamisen kehittymissuunnitelman
- osaa arvioida kriittisesti henkilöstön osaamisen kehittymissuunnitelmaa ja kehittää sitä organisaation arvoja, periaatteita ja henkilöstön osaamistarpeita tukevaksi
-osaa ottaa huomioon tutkimus- ja kehittämistoiminnassa palliatiivisen hoitotyön kontekstin erityispiirteet
- osaa kehittää ja johtaa palliatiivisen hoitotyön laatutekijää, hoitohenkilökunnan työhyvinvointia, näyttöön perustuen
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija
- osaa tarkastella palliatiivisen hoitotyön järjestämisen tasoja peilaten niitä sekä niiden edellyttämää henkilöstön osaamisen kehittämisen tarpeita organisaation strategiaa, arvoja ja periaatteita sekä osin yhteiskunnallisia ja tulevaisuuden ennusteita hyödyntäen
- osaa perustella palliatiivisen hoitotyön kehittämistarpeita tulevaisuusorientoituneesti yhteistyössä organisaation toimijoiden ja alan asiantuntijoiden kanssa sekä pyrkii integroimaan ne toimintakontekstiin, yhteiskunnalliseen kontekstiin ja näyttöön perustuvaan tietoon
-osaa kartoittaa palliatiivisen hoitotyön tarpeisiin perustuvaa henkilöstön osaamista ja laatii hyödynnettävissä olevan henkilöstön osaamisen kehittymissuunnitelman
- osaa arvioida henkilöstön osaamisen kehittymissuunnitelmaa ja pyrkii kehittämään sitä organisaation arvoja, periaatteita ja tarpeita hyödyntäen
- osaa ottaa huomioon tutkimus- ja kehittämistoiminnassa palliatiivisen hoitotyön kontekstin erityispiirteet
-osaa kehittää ja johtaa palliatiivisen hoitotyön laatutekijää, hoitohenkilökunnan työhyvinvointia, osittain näyttöön perustuen
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija
-tietää palliatiivisen hoitotyön järjestämisen tasot ja pyrkii peilaamaan niitä sekä niiden edellyttämää henkilöstön osaamisen kehittämisen tarpeita organisaation strategiaan, arvoihin ja periaatteisiin
- osaa perustella palliatiivisen hoitotyön kehittämistarpeita tulevaisuusorientoituneesti yhteistyössä organisaation toimijoiden ja alan asiantuntijoiden kanssa
-osaa kartoittaa palliatiivisen hoitotyön tarpeisiin perustuvaa henkilöstön osaamista ja laatii henkilöstön osaamisen kehittymissuunnitelman
-pyrkii arvioimaan henkilöstön osaamisen kehittymissuunnitelmaa
Ilmoittautumisaika
23.04.2024 - 30.09.2024
Ajoitus
07.10.2024 - 13.12.2024
Opintopistemäärä
5 op
Virtuaaliosuus
5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
KAMK Master School
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Kliinisen asiantuntijan koulutus
Opettaja
- Kirsi Moisanen
Ajoitusryhmät
- Avoin AMK 1 (Koko: 5. Avoin AMK: 5.)
Ryhmät
-
AVOINAMK2024AVOINAMK2024
-
AAMKAvoin AMK
Pienryhmät
- Avoin AMK 1
Tavoitteet
Opiskelija
·kuvaa potilaan palliatiivisen hoitotyön palveluketjun hyvinvointialueellaan ja tunnistaa hoitohenkilöstön osaamisvaatimukset palveluketjun eri tasoilla
-soveltaa palliatiivisen hoitotyön osaamisen kehittämisen ja johtamisen taustalla olevaa keskeistä tietoperustaa
-kehittää ja johtaa ihmis-/asiakaslähtöistä palliatiivista hoitotyötä organisaation strategiaan liittyviä arvoja ja periaatteita soveltaen.
-arvioi ja kehittää ihmis-/asiakaslähtöistä palliatiivista hoitotyötä näyttöön perustuen.
-tunnistaa palliatiivisen hoitotyön tutkimukseen ja kehittämiseen liittyviä rajoituksia ja erityskysymyksiä.
-arvioi ja kehittää analyyttisesti ja kriittisesti henkilöstön työhyvinvoinnin merkitystä palliatiivisen hoitotyön laatutekijänä
Sisältö
Palliatiivisen hoidon järjestämisen yleinen malli
Palliatiivisen potilaan palveluketju hyvinvointialueella ja hoitohenkilöstön osaamisvaatimukset
Ihmis/asiakaslähtöisen osaamisen ja johtamisen tietoperusta palliatiivisessa hoitotyössä
Organisaation strategia ja sen taustalla olevat arvot ja niiden merkitys palliatiivisen ihmis/asiakaslähtöisessä kehittämisessä ja johtamisessa
Hoitohenkilöstön osaamisen kompetenssit ihmis-/asiakaslähtöisen ja eettisen palliatiivisen hoitotyön perustana
Näyttöön perustuvan palliatiivisen hoidon tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta ja sitä tukevat menetelmät
Henkilöstön työhyvinvointi, sen kehittäminen ja johtaminen
Aika ja paikka
Opintojakso toteutuu syksyn 2024 aikana
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija
- osaa kriittisesti tarkastella palliatiivisen hoitotyön järjestämisen tasoja peilaten niitä ja niiden edellyttämää henkilöstön osaamisen kehittämisen tarpeita innovatiivisesti organisaation strategiaa, arvoja ja periaatteita sekä yhteiskunnallisia ja tulevaisuuden ennusteita hyödyntäen
- osaa analysoida ja perustella palliatiivisen hoitotyön kehittämistarpeita tulevaisuusorientoituneesti yhteistyössä organisaation toimijoiden ja alan asiantuntijoiden kanssa sekä integroi ne toimintakontekstiin, yhteiskunnalliseen kontekstiin ja näyttöön perustuvaan tietoon
- osaa laatia palliatiivisen hoitotyön tarpeisiin perustuvan suunnitelmallisen, jäsennellyn ja hyödynnettävissä olevan henkilöstön osaamisen kehittymissuunnitelman
- osaa arvioida kriittisesti henkilöstön osaamisen kehittymissuunnitelmaa ja kehittää sitä organisaation arvoja, periaatteita ja henkilöstön osaamistarpeita tukevaksi
-osaa ottaa huomioon tutkimus- ja kehittämistoiminnassa palliatiivisen hoitotyön kontekstin erityispiirteet
- osaa kehittää ja johtaa palliatiivisen hoitotyön laatutekijää, hoitohenkilökunnan työhyvinvointia, näyttöön perustuen
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija
- osaa tarkastella palliatiivisen hoitotyön järjestämisen tasoja peilaten niitä sekä niiden edellyttämää henkilöstön osaamisen kehittämisen tarpeita organisaation strategiaa, arvoja ja periaatteita sekä osin yhteiskunnallisia ja tulevaisuuden ennusteita hyödyntäen
- osaa perustella palliatiivisen hoitotyön kehittämistarpeita tulevaisuusorientoituneesti yhteistyössä organisaation toimijoiden ja alan asiantuntijoiden kanssa sekä pyrkii integroimaan ne toimintakontekstiin, yhteiskunnalliseen kontekstiin ja näyttöön perustuvaan tietoon
-osaa kartoittaa palliatiivisen hoitotyön tarpeisiin perustuvaa henkilöstön osaamista ja laatii hyödynnettävissä olevan henkilöstön osaamisen kehittymissuunnitelman
- osaa arvioida henkilöstön osaamisen kehittymissuunnitelmaa ja pyrkii kehittämään sitä organisaation arvoja, periaatteita ja tarpeita hyödyntäen
- osaa ottaa huomioon tutkimus- ja kehittämistoiminnassa palliatiivisen hoitotyön kontekstin erityispiirteet
-osaa kehittää ja johtaa palliatiivisen hoitotyön laatutekijää, hoitohenkilökunnan työhyvinvointia, osittain näyttöön perustuen
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija
-tietää palliatiivisen hoitotyön järjestämisen tasot ja pyrkii peilaamaan niitä sekä niiden edellyttämää henkilöstön osaamisen kehittämisen tarpeita organisaation strategiaan, arvoihin ja periaatteisiin
- osaa perustella palliatiivisen hoitotyön kehittämistarpeita tulevaisuusorientoituneesti yhteistyössä organisaation toimijoiden ja alan asiantuntijoiden kanssa
-osaa kartoittaa palliatiivisen hoitotyön tarpeisiin perustuvaa henkilöstön osaamista ja laatii henkilöstön osaamisen kehittymissuunnitelman
-pyrkii arvioimaan henkilöstön osaamisen kehittymissuunnitelmaa
Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

01.02.2025 - 18.05.2025
Opintopistemäärä
5 op
Virtuaaliosuus
5 op
TKI-osuus
4 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
KAMK Master School
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus
- Kliinisen asiantuntijan koulutus
Opettaja
- Susanna Veteläinen
- Saija Huhtala
Ryhmät
-
SJY24SSJY24S
-
SYT24SSYT24S
Tavoitteet
Opiskelija
- perehtyy oman organisaation RAI-vertailutietokantoihin tai selvittää, mitä tietoa tietokannoista on saatavilla (huom. tutkimukset)
- osaa kriittisesti analysoida ja tulkita RAI-arvioinnin avulla saatua tietoa
- osaa määritellä RAI-vertailutiedon perusteella työyhteisön ja organisaation muutos- ja kehittämistarpeita
- osaa edistää laadukkaiden sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämistä ja johtamista
- osaa vakiinnuttaa, argumentoida ja arvioida RAI-arviointeihin perustuvaa tki-työtä sosiaali- ja terveysalan moniammatillisessa ja-alaisessa toiminnassa
- osaa johtaa näyttöön perustuvaa RAI-toimintaa organisaatiossa ja työyhteisössä
Sisältö
- RAI-tieto ja RAI-vertailutiedolla johtaminen
- RAI-arvioinnin mittarit ja niillä saadun tiedon tulkinta
- RAI-mittaritietojen ja laadusta kertovien indikaattoritietojen hyödyntäminen
- RAI-arvioinnin nykytila työyhteisössä ja organisaatiossa
- Muutos- ja kehittämisinterventiot
- Moniammatillinen ja -alainen sosiaali- ja terveysalan palvelujen kehittäminen
- Implementointimallit
- RAI-toiminnan muutoksen vakiinnuttaminen, seuraaminen ja arviointi
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija
hallitsee omassa organisaatiossa käytössä olevat RAI-vertailutietokannat ja niistä saatavan tiedon tulkinnan
analysoi ja tulkitsee kriittisesti RAI-arvioinnin avulla saatavaa tietoa
analysoi RAI-vertailutietoa ja määrittää perustellen organisaation tai työyhteisön muutos- ja kehittämistarpeita
edistää näyttöön perustuen ja RAI-vertailutietoa hyödyntäen ja yhdistäen laadukkaiden sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämistä ja johtamista
osaa integroida työyhteisössä valitut RAI-vertailutiedon kehittämisprosessit toimintakontekstiin sitouttaen yhteistyöhön innovatiivisesti myös eri toimijoita
uudistaa organisaation ja työyhteisön RAI-toimintaa innovatiivisesti näyttöön perustuen
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija
hallitsee omassa organisaatiossa käytössä olevat RAI-vertailutietokannat ja osaa hyödyntää niistä saatavaa tietoa
analysoi ja tulkitsee RAI-arvioinnin avulla saatavaa tietoa
analysoi RAI-vertailutietoa ja määrittää organisaation tai työyhteisön muutos- tai kehittämistarpeita
edistää näyttöön perustuen ja RAI-vertailutietoa hyödyntäen laadukkaiden sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämistä ja johtamista
osaa integroida työyhteisössä valitut RAI-vertailutiedon kehittämisprosessit toimintakontekstiin sitouttaen yhteistyöhön myös eri toimijoita
uudistaa organisaation ja työyhteisön RAI-toimintaa näyttöön perustuen
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija
tuntee omassa organisaatiossa käytössä olevat RAI-vertailutietokannat ja ymmärtää, mitä tietoa niistä on saatavilla
pyrkii arvioimaan ja tulkitsemaan RAI-arvioinnin avulla saatavaa tietoa
kartoittaa RAI-vertailutietoa ja pyrkii määrittelemään työyhteisön muutos- ja kehittämistarpeita
osaa hyödyntää näyttöä ja RAI-vertailutietoa sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämisessä ja johtamisessa
osaa integroida työyhteisössä valitut RAI-vertailutiedon kehittämisprosessit toimintakontekstiin sitouttaen yhteistyöhön osittain myös eri toimijoita
pyrkii uudistamaan organisaation ja työyhteisön RAI-toimintaa näyttöön perustuen
Ilmoittautumisaika
02.08.2024 - 21.12.2024
Ajoitus
01.02.2025 - 18.05.2025
Opintopistemäärä
5 op
Virtuaaliosuus
5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
KAMK Master School
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus
- Kliinisen asiantuntijan koulutus
Ajoitusryhmät
- KAMK Avoin AMK 1 (Koko: 5. Avoin AMK: 5.)
Ryhmät
-
AAMKAvoin AMK
-
AVOINAMK2025AVOINAMK2025
Pienryhmät
- KAMK Avoin AMK 1
Tavoitteet
Opiskelija
- perehtyy oman organisaation RAI-vertailutietokantoihin tai selvittää, mitä tietoa tietokannoista on saatavilla (huom. tutkimukset)
- osaa kriittisesti analysoida ja tulkita RAI-arvioinnin avulla saatua tietoa
- osaa määritellä RAI-vertailutiedon perusteella työyhteisön ja organisaation muutos- ja kehittämistarpeita
- osaa edistää laadukkaiden sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämistä ja johtamista
- osaa vakiinnuttaa, argumentoida ja arvioida RAI-arviointeihin perustuvaa tki-työtä sosiaali- ja terveysalan moniammatillisessa ja-alaisessa toiminnassa
- osaa johtaa näyttöön perustuvaa RAI-toimintaa organisaatiossa ja työyhteisössä
Sisältö
- RAI-tieto ja RAI-vertailutiedolla johtaminen
- RAI-arvioinnin mittarit ja niillä saadun tiedon tulkinta
- RAI-mittaritietojen ja laadusta kertovien indikaattoritietojen hyödyntäminen
- RAI-arvioinnin nykytila työyhteisössä ja organisaatiossa
- Muutos- ja kehittämisinterventiot
- Moniammatillinen ja -alainen sosiaali- ja terveysalan palvelujen kehittäminen
- Implementointimallit
- RAI-toiminnan muutoksen vakiinnuttaminen, seuraaminen ja arviointi
Opetusmenetelmät
Opintojakso suoritetaan verkossa.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson laajuus on 5 opintopistettä. 5 opintopistettä vastaa noin 135 tuntia opiskelijan työtä.
Arviointiasteikko
0 - 5
Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)
hallitsee omassa organisaatiossa käytössä olevat RAI-vertailutietokannat ja niistä saatavan tiedon tulkinnan
analysoi ja tulkitsee kriittisesti RAI-arvioinnin avulla saatavaa tietoa
analysoi RAI-vertailutietoa ja määrittää perustellen organisaation tai työyhteisön muutos- ja kehittämistarpeita
edistää näyttöön perustuen ja RAI-vertailutietoa hyödyntäen ja yhdistäen laadukkaiden sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämistä ja johtamista
osaa integroida työyhteisössä valitut RAI-vertailutiedon kehittämisprosessit toimintakontekstiin sitouttaen yhteistyöhön innovatiivisesti myös eri toimijoita
uudistaa organisaation ja työyhteisön RAI-toimintaa innovatiivisesti näyttöön perustuen
Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)
hallitsee omassa organisaatiossa käytössä olevat RAI-vertailutietokannat ja osaa hyödyntää niistä saatavaa tietoa
analysoi ja tulkitsee RAI-arvioinnin avulla saatavaa tietoa
analysoi RAI-vertailutietoa ja määrittää organisaation tai työyhteisön muutos- tai kehittämistarpeita
edistää näyttöön perustuen ja RAI-vertailutietoa hyödyntäen laadukkaiden sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämistä ja johtamista
osaa integroida työyhteisössä valitut RAI-vertailutiedon kehittämisprosessit toimintakontekstiin sitouttaen yhteistyöhön myös eri toimijoita
uudistaa organisaation ja työyhteisön RAI-toimintaa näyttöön perustuen
Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
tuntee omassa organisaatiossa käytössä olevat RAI-vertailutietokannat ja ymmärtää, mitä tietoa niistä on saatavilla
pyrkii arvioimaan ja tulkitsemaan RAI-arvioinnin avulla saatavaa tietoa
kartoittaa RAI-vertailutietoa ja pyrkii määrittelemään työyhteisön muutos- ja kehittämistarpeita
osaa hyödyntää näyttöä ja RAI-vertailutietoa sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämisessä ja johtamisessa
osaa integroida työyhteisössä valitut RAI-vertailutiedon kehittämisprosessit toimintakontekstiin sitouttaen yhteistyöhön osittain myös eri toimijoita
pyrkii uudistamaan organisaation ja työyhteisön RAI-toimintaa näyttöön perustuen
Ilmoittautumisaika
01.01.2024 - 31.08.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 15.12.2024
Opintopistemäärä
5 op
Virtuaaliosuus
5 op
TKI-osuus
3 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus
- Kliinisen asiantuntijan koulutus
Opettaja
- Arja Oikarinen
- Matti Heikkinen
Ajoitusryhmät
- Avoin AMK 1 (Koko: 2. Avoin AMK: 2.)
Ryhmät
-
SKY23SSKY23S
-
SJY23SSJY23S
-
SYT23SSYT23S
-
AAMKAvoin AMK
Pienryhmät
- Avoin AMK 1
Tavoitteet
Opiskelija
- Perehtyy sosiaali- ja terveydenhuollon organisointiin, palvelujen tuottamisen ja järjestämisen tapoihin sekä ohjaukseen ja valvontaan Suomessa
- Osaa seurata sosiaali- ja terveydenhuollon ajankohtaisia toimenpideohjelmia ja sosiaali- ja terveyspalvelurakenteen uudistumista ja osaa analysoida ja arvioida kriittisesti niiden merkitystä työhönsä
- Ennakoi ja analysoi yhteiskunnallisten muutosten vaikutuksia työhön ja työyhteisön toimintaan
- Hallitsee oman toimialansa julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin tuottamat sote-palvelut
- Analysoi ja kehittää työtä ja tarjottavia sote-palveluita osana organisaation strategiaa
- Vastaa monitoimijaisten sote- palvelujen kehittämisestä yhteistyössä eri toimijoiden ja palvelujen tuottajien kanssa
- Osaa hyödyntää kansalaisten ja organisaatioiden yhteiskunnallisia vaikutusmahdollisuuksia
- Osaa soveltaa vaikuttamisen menetelmiä käytännön työssä
Sisältö
Sosiaali- ja terveydenhuollon lähtökohdat (ajankohtaiset lainsäädäntö uudistukset, vireillä olevat lainsäädännön uudistukset, ajankohtaiset toimenpideohjelmat)
Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenne, ohjaus, rahoitus ja valvonta
Organisaation strategia, megatrendit ja yhteiskunnalliset muutokset
Monitoimijuus ja yhteiskehittäminen
Yhteiskunnallisen vaikuttamisen keinot ja kontekstit
Tiedon, tutkimuksen ja vaikuttamisen väliset yhteydet sosiaali- ja terveysalalla
Kansainvälisyys
Opintojaksolla hyödynnetään kansallista ja kansainvälistä tieteellistä kirjallisuutta ja tutkimusta.
Lisätietoja opiskelijoille
Oppimateriaali saatavilla Reppu-oppimisympäristössä: https://reppu.kamk.fi/.
Syötä kurssiavain Easy Enrollment -kohtaan Repun etusivulla kirjautumisen jälkeen ja klikkaa kurssille painiketta.
Kurssiavain syksyn 2024 opiskelijoille: zcsm82
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija
- hyödyntää kriittisesti perustellen kansallisen sosiaali- ja terveydenhuollon (sote) organisoinnin, sote-palvelujen
tuottamisen ja järjestämisen tapoja sekä ohjauksen ja valvonnan periaatteita
- hyödyntää soten keskeisimpiä toimenpideohjelmia ja arvioi kriittisesi niiden merkitystä sote-palvelujärjestelmän
kannalta
- arvioi ja kehittää yhteiskunnallisten muutosvaikutusten perusteella toimialan työtä ja toimintaa
- hyödyntää perustellusti työssään toimialan julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin tuottamia sote-palveluja
- kehittää kriittisesti työtään ja sote-palveluita erityisesti Leaniä hyödyntäen organisaation strategian mukaisesti
- kehittää monitoimijaisuutta hyödyntäen sote-palveluja yhteistyössä eri toimijoiden ja palvelujen tuottajien kanssa
- hyödyntää perustellen kansalaisten ja organisaatiotoimijoiden yhteiskunnallisia vaikutusmahdollisuuksia
- hyödyntää perustellen vaikuttamisen menetelmiä kehittäessään käytännön sote-työtä ja -palveluja
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija
- hyödyntää kansallisen sosiaali- ja terveydenhuollon (sote) organisoinnin, sote-palvelujen
tuottamisen ja järjestämisen tapoja sekä ohjauksen ja valvonnan periaatteita
- hyödyntää soten keskeisimpiä toimenpideohjelmia ja arvioi niiden merkitystä sote-palvelujärjestelmän kannalta
- arvioi ja hyödyntää yhteiskunnallisia muutosvaikutuksia toimialan työhön ja toimintaan
- hyödyntää työssään julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin tuottamia sote-palveluja
- kehittää työtään ja sote-palveluita erityisesti Leaniä hyödyntäen organisaation strategian mukaisesti
- hyödyntää monitoimijaisuutta sote-palveluissa yhteistyössä eri toimijoiden ja palvelujen tuottajien kanssa
- hyödyntää kansalaisten ja organisaatiotoimijoiden yhteiskunnallisia vaikutusmahdollisuuksia
- hyödyntää vaikuttamisen menetelmiä kehittäessään käytännön sote-työtä ja -palveluja
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija
- tietää kansallisen sosiaali- ja terveydenhuollon (sote) organisoinnin, sote-palvelujen tuottamisen ja
järjestämisen tavat sekä ohjauksen ja valvonnan periaatteet
- tietää soten keskeisimmät toimenpideohjelmat ja pyrkii arvioimaan niiden merkitystä sote-palvelujärjestelmän
kannalta
- tuntee yhteiskunnallisia muutosvaikutuksia toimialan työhön ja toimintaan
- pyrkii hyödyntämään työssään toimialan julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin tuottamia sote-palveluja
- pyrkii kehittämään työtään ja sote-palveluita Leaniä hyödyntäen organisaation strategian mukaisesti
- ymmärtää monitoimijaisuuden merkityksen sote-palvelujen yhteistyön kehittämisen tukena
- pyrkii hyödyntämään kansalaisten ja organisaatiotoimijoiden yhteiskunnallisia vaikutusmahdollisuuksia
- tietää muutamia vaikuttamisen menetelmiä kehittäessään käytännön sote-työtä ja -palveluja
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Hyväksytty arvosana edellyttää kaikkien osatehtävien tekemistä ja verkkokeskusteluihin osallistumista.
Hylätty (0)
Opiskelijan on saatava vähintään tyydyttävä arvosana erikseen arvioitavista tehtävistä, jotta opintojakso on suoritettu.
Opiskelija ei ole saavuttanut opintojakson keskeisiä osaamistavoitteita ja tyydyttävän arvosanan (1-2) perusvaatimuksia.
Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija
- hyödyntää kriittisesti perustellen kansallisen sosiaali- ja terveydenhuollon (sote) organisoinnin, sote-palvelujen tuottamisen ja järjestämisen tapoja sekä ohjauksen ja valvonnan periaatteita
- hyödyntää soten keskeisimpiä toimenpideohjelmia ja arvioi kriittisesi niiden merkitystä sote-palvelujärjestelmän kannalta
- arvioi ja kehittää yhteiskunnallisten muutosvaikutusten perusteella toimialan työtä ja toimintaa
- hyödyntää perustellusti työssään toimialan julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin tuottamia sote-palveluja
- kehittää kriittisesti työtään ja sote-palveluita erityisesti Leaniä hyödyntäen organisaation strategian mukaisesti
- kehittää monitoimijaisuutta hyödyntäen sote-palveluja yhteistyössä eri toimijoiden ja palvelujen tuottajien kanssa
- hyödyntää perustellen kansalaisten ja organisaatiotoimijoiden yhteiskunnallisia vaikutusmahdollisuuksia
- hyödyntää perustellen vaikuttamisen menetelmiä kehittäessään käytännön sote-työtä ja -palveluja
Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)
Opiskelija
- hyödyntää kansallisen sosiaali- ja terveydenhuollon (sote) organisoinnin, sote-palvelujen
tuottamisen ja järjestämisen tapoja sekä ohjauksen ja valvonnan periaatteita
- hyödyntää soten keskeisimpiä toimenpideohjelmia ja arvioi niiden merkitystä sote-palvelujärjestelmän kannalta
- arvioi ja hyödyntää yhteiskunnallisia muutosvaikutuksia toimialan työhön ja toimintaan
- hyödyntää työssään julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin tuottamia sote-palveluja
- kehittää työtään ja sote-palveluita erityisesti Leaniä hyödyntäen organisaation strategian mukaisesti
- hyödyntää monitoimijaisuutta sote-palveluissa yhteistyössä eri toimijoiden ja palvelujen tuottajien kanssa
- hyödyntää kansalaisten ja organisaatiotoimijoiden yhteiskunnallisia vaikutusmahdollisuuksia
- hyödyntää vaikuttamisen menetelmiä kehittäessään käytännön sote-työtä ja -palveluja
Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Opiskelija
- tietää kansallisen sosiaali- ja terveydenhuollon (sote) organisoinnin, sote-palvelujen tuottamisen ja
järjestämisen tavat sekä ohjauksen ja valvonnan periaatteet
- tietää soten keskeisimmät toimenpideohjelmat ja pyrkii arvioimaan niiden merkitystä sote-palvelujärjestelmän
kannalta
- tuntee yhteiskunnallisia muutosvaikutuksia toimialan työhön ja toimintaan
- pyrkii hyödyntämään työssään toimialan julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin tuottamia sote-palveluja
- pyrkii kehittämään työtään ja sote-palveluita Leaniä hyödyntäen organisaation strategian mukaisesti
- ymmärtää monitoimijaisuuden merkityksen sote-palvelujen yhteistyön kehittämisen tukena
- pyrkii hyödyntämään kansalaisten ja organisaatiotoimijoiden yhteiskunnallisia vaikutusmahdollisuuksia
- tietää muutamia vaikuttamisen menetelmiä kehittäessään käytännön sote-työtä ja -palveluja
Ilmoittautumisaika
01.01.2024 - 30.09.2024
Ajoitus
01.09.2024 - 15.12.2024
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
KAMK Master School
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus
- Kliinisen asiantuntijan koulutus
Opettaja
- Arja Oikarinen
- Matti Heikkinen
Ryhmät
-
SJY24SSJY24S
-
SYT24SSYT24S
Tavoitteet
Opiskelija
- Perehtyy sosiaali- ja terveydenhuollon organisointiin, palvelujen tuottamisen ja järjestämisen tapoihin sekä ohjaukseen ja valvontaan Suomessa
- Osaa seurata sosiaali- ja terveydenhuollon ajankohtaisia toimenpideohjelmia ja sosiaali- ja terveyspalvelurakenteen uudistumista ja osaa analysoida ja arvioida kriittisesti niiden merkitystä työhönsä
- Ennakoi ja analysoi yhteiskunnallisten muutosten vaikutuksia työhön ja työyhteisön toimintaan
- Hallitsee oman toimialansa julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin tuottamat sote-palvelut
- Analysoi ja kehittää työtä ja tarjottavia sote-palveluita osana organisaation strategiaa
- Vastaa monitoimijaisten sote- palvelujen kehittämisestä yhteistyössä eri toimijoiden ja palvelujen tuottajien kanssa
- Osaa hyödyntää kansalaisten ja organisaatioiden yhteiskunnallisia vaikutusmahdollisuuksia
- Osaa soveltaa vaikuttamisen menetelmiä käytännön työssä
Sisältö
Sosiaali- ja terveydenhuollon lähtökohdat (ajankohtaiset lainsäädäntö uudistukset, vireillä olevat lainsäädännön uudistukset, ajankohtaiset toimenpideohjelmat)
Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenne, ohjaus, rahoitus ja valvonta
Organisaation strategia, megatrendit ja yhteiskunnalliset muutokset
Monitoimijuus ja yhteiskehittäminen
Yhteiskunnallisen vaikuttamisen keinot ja kontekstit
Tiedon, tutkimuksen ja vaikuttamisen väliset yhteydet sosiaali- ja terveysalalla
Oppimateriaalit
Ilmoiteaan DevMoodlessa
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija
- hyödyntää kriittisesti perustellen kansallisen sosiaali- ja terveydenhuollon (sote) organisoinnin, sote-palvelujen
tuottamisen ja järjestämisen tapoja sekä ohjauksen ja valvonnan periaatteita
- hyödyntää soten keskeisimpiä toimenpideohjelmia ja arvioi kriittisesi niiden merkitystä sote-palvelujärjestelmän
kannalta
- arvioi ja kehittää yhteiskunnallisten muutosvaikutusten perusteella toimialan työtä ja toimintaa
- hyödyntää perustellusti työssään toimialan julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin tuottamia sote-palveluja
- kehittää kriittisesti työtään ja sote-palveluita erityisesti Leaniä hyödyntäen organisaation strategian mukaisesti
- kehittää monitoimijaisuutta hyödyntäen sote-palveluja yhteistyössä eri toimijoiden ja palvelujen tuottajien kanssa
- hyödyntää perustellen kansalaisten ja organisaatiotoimijoiden yhteiskunnallisia vaikutusmahdollisuuksia
- hyödyntää perustellen vaikuttamisen menetelmiä kehittäessään käytännön sote-työtä ja -palveluja
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija
- hyödyntää kansallisen sosiaali- ja terveydenhuollon (sote) organisoinnin, sote-palvelujen
tuottamisen ja järjestämisen tapoja sekä ohjauksen ja valvonnan periaatteita
- hyödyntää soten keskeisimpiä toimenpideohjelmia ja arvioi niiden merkitystä sote-palvelujärjestelmän kannalta
- arvioi ja hyödyntää yhteiskunnallisia muutosvaikutuksia toimialan työhön ja toimintaan
- hyödyntää työssään julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin tuottamia sote-palveluja
- kehittää työtään ja sote-palveluita erityisesti Leaniä hyödyntäen organisaation strategian mukaisesti
- hyödyntää monitoimijaisuutta sote-palveluissa yhteistyössä eri toimijoiden ja palvelujen tuottajien kanssa
- hyödyntää kansalaisten ja organisaatiotoimijoiden yhteiskunnallisia vaikutusmahdollisuuksia
- hyödyntää vaikuttamisen menetelmiä kehittäessään käytännön sote-työtä ja -palveluja
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija
- tietää kansallisen sosiaali- ja terveydenhuollon (sote) organisoinnin, sote-palvelujen tuottamisen ja
järjestämisen tavat sekä ohjauksen ja valvonnan periaatteet
- tietää soten keskeisimmät toimenpideohjelmat ja pyrkii arvioimaan niiden merkitystä sote-palvelujärjestelmän
kannalta
- tuntee yhteiskunnallisia muutosvaikutuksia toimialan työhön ja toimintaan
- pyrkii hyödyntämään työssään toimialan julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin tuottamia sote-palveluja
- pyrkii kehittämään työtään ja sote-palveluita Leaniä hyödyntäen organisaation strategian mukaisesti
- ymmärtää monitoimijaisuuden merkityksen sote-palvelujen yhteistyön kehittämisen tukena
- pyrkii hyödyntämään kansalaisten ja organisaatiotoimijoiden yhteiskunnallisia vaikutusmahdollisuuksia
- tietää muutamia vaikuttamisen menetelmiä kehittäessään käytännön sote-työtä ja -palveluja
Ilmoittautumisaika
01.08.2025 - 30.09.2025
Ajoitus
25.08.2025 - 21.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Virtuaaliosuus
5 op
TKI-osuus
3 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
KAMK Master School
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Kliinisen asiantuntijan koulutus
Opettaja
- Kirsi Moisanen
Ryhmät
-
SKY25SSKY25S
Tavoitteet
Opiskelija
·soveltaa vaativan tason tietojaan palliatiivisessa hoitotyössä ja saattohoidossa hoidon suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioimisessa.
·työskentelee itsenäisesti ja vastuullisesti laajavastuisena palliatiivisen hoitotyön asiantuntijasairaanhoitajana omalla asiantuntijuusalueellaan välittömässä hoitotyössä.
·tunnistaa palliatiivisessa tai saattohoidossa olevan potilaan palvelukokonaisuuden sekä hallitsee palvelunohjauksen potilaan ja hänen läheistensä hoidon tarpeisiin vastaamiseksi.
·konsultoi moniammatillisen tiimin jäseniä ja/tai toimii konsultoivana asiantuntijana ammattilaisille ja muille potilaan hoitoon osallistuville.
·toimii palliatiivisen hoitotyön koordinoijana ja kouluttajana oman alueensa ammattilaisille.
Sisältö
·Palliatiivisessa tai saattohoidossa hoidettavat potilasryhmät ja heidän erityistarpeensa
·Potilaan oireenmukainen hoito, hoidon seuranta ja vaikuttavuus ja hoidon suunnittelun päivittäminen (total pain, yleisempien ja erityisosaamista vaativien oireiden hoito kuten kivun hoito, invasiiviset erityistekniikat, hätätilanteet)
·Palliatiivisen hoidon ja hoitotyön suunnitelmallinen toteutus (lääkkeelliset ja lääkkeettömät hoidot)
·Saattohoidon suunnitelmallinen toteutus
·Farmakologia ja soveltava farmakologia palliatiivisessa hoidossa
·Konsultoiva ja koordinoiva sairaanhoitaja palliatiivisessa hoidossa ja saattohoidossa
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija
Kuvaa potilasnäyttö tehtävässä monipuolisesti anamneesin (potilaan tulosyy, esitiedot) tekijöitä. Oman asiantuntijuuden osaamisesta ja hyödyntämisestä välittyy potilaan nykytila ja potilaan tutkimisen kautta havainnot, tutkimustulokset välittävät selkeän kokonaisuuden. Lääkehoidon tarkistus perustuu monipuoliseen taustakirjallisuuteen. Tehtävässä tuodaan esille hoitotyön suunnitelma ja perustellaan erittäin hyvin sekä oman toiminnan vahvuuksia, että kehittymiskohteita. Hoidon suunnittelu perustuu lähteisiin ja selkeästi jäsenneltyyn kliiniseen päätöksentekoon. Potilaan ja omaisten ohjausprofiili on kuvattu ja omaa toimintaa on tavoitteellisesti kehitetty valittujen näkökulmien avulla. Eettiset kysymykset on perusteltu ja käsitteitä käytetty johdonmukaisesti ja asiantuntevasti. Kielellinen ilmaisu on virheetöntä ja tehtävä muodostaa täsmällisen ja selkeän kokonaisuuden, jossa tehtävänantoa on noudatettu ja lähdeviitteet merkitty asianmukaisesti.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija
Kuvaa potilasnäyttö tehtävässä anamneesin (potilaan tulosyy, esitiedot) tekijöitä. Oman asiantuntijuuden osaamisesta ja hyödyntämisestä välittyy potilaan nykytila ja potilaan tutkimisen kautta havainnot, tutkimustulokset välittävät melko selkeän kokonaisuuden. Lääkehoidon tarkistus perustuu taustakirjallisuuteen. Tehtävässä tuodaan esille hoitotyön suunnitelma ja sekä oman toiminnan vahvuuksia, että kehittymiskohteita. Hoidon suunnittelu perustuu lähteisiin. Kliininen päätöksenteko näyttäytyy mutta jäsentelyssä voi olla puutteita. Potilaan ja omaisten ohjausprofiili on kuvattu ja omaa toimintaa on pyritty kehittää valittujen näkökulmien avulla. Eettiset kysymykset on perusteltu ja käsitteitä on tuotu esille Kielellisessä ilmaisussa voi olla joitain kirjoitusvirheitä tehtävä. Potilasnäyttötehtävä muodostaa selkeän kokonaisuuden, jossa tehtävänantoa on noudatettu ja lähdeviitteet merkitty asianmukaisesti.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskleija
Kuvaa potilasnäyttö tehtävässä anamneesin (potilaan tulosyy, esitiedot) tekijöitä mutta kuvaus jää suppeaksi ja tai pinnalliseksi. Oman asiantuntijuuden osaamisesta ja hyödyntämisestä välittyy niukka kuvaus potilaan nykytilasta. Potilaan tutkimisen kautta havainnot, tutkimustulokset välittävät melko selkeän kokonaisuuden. Lääkehoidon tarkistus perustuu taustakirjallisuuteen. Tehtävän toteutuksessa pyritään tuomaan esille hoitotyön suunnitelma ja sekä oman toiminnan vahvuuksia, että kehittymiskohteita. Hoidon suunnittelu perustuu lähteisiin. Kliininen päätöksenteko näyttäytyy mutta jäsentelyssä voi olla puutteita. Potilaan ja omaisten ohjausprofiili on kuvattu, mutta se jää paikoin pinnalliseksi. Omaa toimintaa on pyritty kehittää valittujen näkökulmien avulla. Eettiset kysymyksiä on pyritty perustelemaan. Kielellisessä ilmaisussa voi olla joitain kirjoitusvirheitä. Potilasnäyttötehtävä muodostaa ymmärrettävän kokonaisuuden, jossa tehtävänantoa on pääsääntöisesti noudatettu ja lähdeviitteet on merkitty asianmukaisesti tosin joitain puutteita voi näkyä.
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hylätty: Annettua lähdemateriaalia ei ole hyödynnetty. Potilasnäyttötehtävästä puuttuu teoriaperusta, eikä se vastaa tehtävänantoon. Työ on ulkoasultaan epäsiisti ja viimeistelemätön, eikä annettuja ohjeita myöskään lähdeviitteiden merkinnästä ole noudatettu.
Lisätiedot
Opintojakson arviointi koostuu seuraavista:
Tentti Hylätty – Hyväksytty (70% maksimipisteistä)
Potilasnäyttö, jossa ydin on terveydentilan kokonaisarvio, näyttöön perustuva kliininen päätöksenteko, hoidon suunnittelu ja arviointi HYL(0)-K5,
Ilmoittautumisaika
01.01.2025 - 30.09.2025
Ajoitus
31.10.2025 - 31.03.2026
Opintopistemäärä
5 op
Virtuaaliosuus
5 op
TKI-osuus
5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
KAMK Master School
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Kliinisen asiantuntijan koulutus
Opettaja
- Saija Huhtala
Ryhmät
-
SKY25SSKY25S
Tavoitteet
Opiskelija
-osaa analysoida kriittisesti ja käsitteellistää hoito- ja sosiaalityöstä sekä organisaation strategiasta esille tulevia ongelmia/kehittämistarpeita ja määritellä ne järjestelmällisen kirjallisuuskatsauksen lähtökohdaksi
-hallitsee järjestelmällisen kirjallisuuskatsauksen tekemisen hyödyntäen näyttöön perustuvia tietokantoja, kansallisia ja kansainvälisiä hoitosuosituksia
-osaa hyödyntää näyttöä ja arvioida sen soveltuvuutta hoito- ja sosiaalityön kehittämistarpeen/ongelman ratkaisemisessa
-osaa soveltaa ja kriittisesti arvioida näyttöön perustuvaa hoito- ja sosiaalityötä tukevia implementointimalleja sosiaali- ja terveysalan kehittämisessä yksilö- ja yhteisötasoilla
-osaa vakiinnuttaa ja argumentoida näyttöön perustuvaa toimintaa hoito- ja sosiaalityössä
-osaa johtaa ja kehittää näyttöön perustuvaa toimintaa
-arvostaa näyttöön perustuvaa toimintaa osana sosiaali- ja terveysalan ammatillista, kansallista ja kansainvälistä yhteisöllistä asiantuntijuutta
Sisältö
Ihmisten terveys ja hyvinvointi
-Näyttöön perustuva toiminta ja sen taustalla olevat moninaiset muutostekijät
-Näyttöön perustuvan toiminnan nykytila
Näytön tuottaminen
-Työntekijän ja lähijohtajan vastuu näyttöön perustuvan toiminnan kehittämisessä
-Tieto ja tiedonhankinta
Näytön tiivistäminen
-Kirjallisuuskatsaus, tutkimusnäytön ja sen vahvuuden arviointi
-Hoitosuositukset
Näytön levittäminen ja käyttöönotto
-Näyttöön perustuvan toiminnan kehittämistä tukevat implementointimallit ja muut menetelmät
-Näyttöön perustuvan toiminnan muutoksen vakiinnuttaminen, seuraaminen ja arviointi
Oppimateriaalit
Ilmoitetaan DevMoodlessa
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija
- hallitsee tutkimustiedon kriittiseen etsimisen, analysoinnin, arvioinnin ja kansainvälisten tutkimusten
laaja-alaisen hyödyntämisen työelämässä
- hallitsee erinomaisesti tutkimustiedon ja näyttöön perustuvan hoitotyön seuraamisen, arvioinnin ja
kehittämisen työelämässä
- hallitsee näyttöön perustuvan toiminnan kokonaisprosessin
- osoittaa hallitsevansa erinomaisesti työelämässä vaadittavaa viestintä- ja kielitaitoa tehtävien
raportoinnissa ja esittämisessä sekä käyttää vieraskielistä aineistoa kriittisesti
- osaa dokumentoida tehtävistä kansainvälisesti
- osaa analysoida ja perustella npt:n kehittämistarpeita tulevaisuusorientoituneesti yhteistyössä
työyhteisön toimijoiden ja alan asiantuntijoiden kanssa sekä integroi ne toimintakontekstiin,
yhteiskunnalliseen kontekstiin ja koulutusalan tietoperustaan
- uudistaa työelämän käytäntöjä näyttöön perustuen ja digitaalisuutta hyödyntäen
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija
- hallitsee tutkimustiedon kriittiseen etsimisen, analysoinnin, arvioinnin ja kansainvälisten tutkimusten
hyödyntämisen työelämässä
- hallitsee tutkimustiedon ja näyttöön perustuvan hoitotyön seuraamisen, arvioinnin ja kehittämisen
työelämässä
- osaa soveltaa näyttöön perustuvan toiminnan kokonaisprosessia
- osoittaa hallitsevansa työelämässä vaadittavaa viestintä- ja kielitaitoa tehtävien raportoinnissa ja
esittämisessä sekä pykii käyttämään vieraskielistä aineistoa
- osaa perustella npt:n kehittämistarpeita tulevaisuusorientoituneesti yhteistyössä työyhteisön toimijoiden
ja alan asiantuntijoiden kanssa sekä integroi ne toimintakontekstiin, yhteiskunnalliseen kontekstiin ja
koulutusalan tietoperustaan
- uudistaa työelämän käytäntöjä näyttöön perustuen ja digitaalisuutta hyödyntäen
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija
- pyrkii tutkimustiedon kriittiseen etsimiseen, tarkasteluun ja kansainvälisten tutkimusten lukemiseen
- hallitsee perusteita tutkimustiedon ja näyttöön perustuvan hoitotyön seuraamisesta ja arvioinnista
- tuntee näyttöön perustuvan toiminnan kokonaisprosessin
- osaa perustella npt: kehittämistarpeita tulevaisuusorientoituneesti yhteistyössä työyhteisön toimijoiden ja
alan asiantuntijoiden kanssa
- pyrkii tuottamaan työelämän käytäntöjä hyödyttävää tietoa
Ilmoittautumisaika
01.08.2025 - 30.09.2025
Ajoitus
25.08.2025 - 21.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Virtuaaliosuus
5 op
TKI-osuus
3 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
KAMK Master School
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Kliinisen asiantuntijan koulutus
Opettaja
- Kirsi Moisanen
Ryhmät
-
SKY25SSKY25S
Tavoitteet
Opiskelija
- analysoi ja vertailee kansainvälisiä ja kansallisia palliatiivisen hoidon asiantuntijatehtävien osaamista uudistuvissa toimintaympäristöissä
- reflektoi oman asiantuntijuuteensa ja kliinisen osaamisensa vahvuuksia ja kehittymisen tarpeita
- laatii henkilökohtaisen palliatiivisen hoidon osaamisen ja asiantuntijuuden kehittymissuunnitelman yhdessä oman amk:n tutoropettajansa kanssa
- arvioi näyttöön perustuen palliatiivisen hoidon ja palveluiden muutoksia sekä niiden merkitystä omaan ja työyhteisön osaamiseen ja kehittämiseen.
- on sitoutunut asiantuntijuuden ja osaamisensa jatkuvaan kehittämiseen vertaisoppimiseen ja asiantuntijuuden jakamiseen monialaisissa ja monitoimijaisissa verkostoissa
- selittää palliatiivisen hoidon filosofiset ja eettiset lähtökohdat kliinisessä päätöksenteossa palliatiivisessa hoidossa sekä edistää niiden toteutumista käytännössä
Sisältö
·Laajavastuiset tehtävänkuvat terveydenhuollossa; palliatiivisen hoidon kliininen asiantuntijuus, osaamisen kehittäminen ja jatkuva oppiminen
·Palliatiivisen hoidon asiantuntijuuden ja osaamisen arviointi - lähtökohdat ja kehittämistavoitteet
·Palliatiivista hoitoa ja osaamista ohjaavat kansainväliset ja kansalliset säädökset ja suositukset
·Filosofiset ja eettiset lähtökohdat kliinisessä päätöksenteossa
·Kansainväliset ja kansalliset trendit ja haasteet palliatiivisessa hoidossa ja niiden yhteys tulevaisuuden osaamiseen
Oppimateriaalit
Kotila, J., Axelin, A., Fageström, L., Flinkman, M., Heikkinen, K., Jokiniemi, K., Meretoja, R. & Suutarla, A. 2016. Sairaanhoitajien uudet työnkuvat – laatua tulevaisuuden sote-palveluihin. Sairaanhoitajat/Fioca e-julkaisu. Viitattu 1.5.2019. https://sairaanhoitajat.fi/2016/laajavastuinen-sairaanhoitaja-muuttaa-sote-palveluita/
Ferrell, BR. & Paice, JA. (toim.) 2019. Oxford Textbook of Palliative Nursing New York: Oxford University Press. Julkaistu myös e-kirjana. Section VII: Special Issues for Nurse in End-of-Life Care, 809-880.
TAI. Dahlin, C., Coyne, PJ. & Ferrell, B R. (toim.) 2016. Advanced Practice Palliative Nursing. New York: Oxford University Press. Part One: The Palliative Advanced Practice Registered Nurse, 3-56.
Saarto, T. & Finne-Soveri, H. 2019. Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon tila Suomessa. Alueellinen kartoitus ja suositusehdotukset laadun ja saatavuuden parantamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 146. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-4041-3
Meier ym. 2017. OECD raportti
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija ymmärtää palliatiivisen hoidon asiantuntijuuden kansainväliset ja kansalliset osaamisvaatimukset ja hyödyntää niitä oman asiantuntijuutensa arvioinnissa ja kehittämisessä.
Hän arvioi kriittisesti ja näyttöön perustuen palliatiivisen hoidon ja palveluiden muutoksia sekä niiden merkitystä osaamiseen ja sen kehittämiseen. Opiskelija osallistuu aktiivisesti yhdessä oppimiseen ja asiantuntijuuden jakamiseen monialaisissa verkostoissa.
Hän ymmärtää palliatiivisen hoidon filosofiset ja eettiset lähtökohdat kliinisessä päätöksenteossa palliatiivisessa hoidossa ja edistää niiden toteutumista käytännössä.
Hylätty (0):
Opiskelija ei saavuta opintojakson osaamistavoitteita arviontikriteereiden hyväksytyllä tasolla.
Ilmoittautumisaika
01.08.2025 - 30.09.2025
Ajoitus
25.08.2025 - 21.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Virtuaaliosuus
5 op
TKI-osuus
3 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
KAMK Master School
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Kliinisen asiantuntijan koulutus
Opettaja
- Saija Huhtala
- Terhi Kukkonen
Ryhmät
-
SKY25SSKY25S
Tavoitteet
Opiskelija
·hallitsee asiakkaan terveydentilan kokonaisarvioinnin, oireenmukaisen hoidon tarpeen määrittelyn, oireiden vaikeusasteen arvioinnin, kliinisen hoidon ja terveyden edistämisen menetelmät.
- soveltaa erityistason osaaamista potilaan ja hänen läheistensä yksilöllisiin tarpeisiin ja tilanteeseen perustuvan palliatiivisen ja saattohoidon asiakaslähtöisessä suunnittelussa
- arvioi kriittisesti ja hyödyntää potilas- ja lääkitysturvallisuuden edistämiseen kehitettyjä interventioita sekä osaa selittää riskien hallinnan merkityksen palliatiivisen hoidon kontekstissa
·hallitsee potilaan vaativan kokonaisvaltaisen kliinisen tutkimisen (sisältäen terveyteen liittyvän fyysisen, psyykkisen, etnisen ja kulttuurisen näkökulman huomioimisen)
Sisältö
·Hoitoprosessi ja systemaattinen hoidon suunnittelu palliatiivisessa hoitotyössä
·Potilas- ja lääkitysturvallisuus ja riskien hallinta
·Kliininen päätöksenteko näyttöön perustuvassa palliatiivisessa ja saattohoidossa
-Holistinen terveydentilan kokonaisarviointi (fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen, spirituaalinen, kulttuurinen)
Oppimateriaalit
Käypä hoito suositukset, muut hoitosuositukset
Saha, H., Salonen, T. & Sane, T. (toim.) 2019. Potilaan kliininen tutkiminen. Helsinki: Kustannus oy Duodecim.
Bickley, L.S. 2009. Bate's Guide to Physical Examination and History Taking. Philadelphia: Wolters Kluwer/Lippincott Williams & Wilkins.
Bickley, L.S. 2009. Bate's pocket guide to physical examination and history taking / Lynn S. Bickley, Peter G Szilagyi. Philadelphia: Wolters Kluwer/Lippincott Williams & Wilkins.
Dahlin, C., Coyne, P. J. & Ferrell, B. R. 2016. Advanced Practice Palliative Nursing. New York: Oxford University Press.
Dahlin, C., Coyne, P. J. & Ferrell, B. R. 2016. Clinical Pocket Guide to Advanced Practice Palliative Nursing. New York: Oxford University Press
Ferral, BR. & Paice, JA. 2019. Oxford Textbook of Palliative Nursing. New York: Oxford University Press. E-kirja
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Tehtävien 1 ja 2 hyväksytty suorittaminen (tehtävien arviointikriteerit on ilmoitettu opintojakson verkkoalustalla tehtävien yhteydessä) sekä verkkokeskusteluun osallistuminen.
OSCE näytön hyväksytty suorittaminen.
Potilaan kliinisen tutkimuksen taitopajoihin osallistuminen.
Ilmoittautumisaika
01.01.2025 - 30.09.2025
Ajoitus
01.09.2025 - 19.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Virtuaaliosuus
5 op
TKI-osuus
3 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
KAMK Master School
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus
- Kliinisen asiantuntijan koulutus
Opettaja
- Arja Oikarinen
- Matti Heikkinen
Ryhmät
-
SJY25SSJY25S
-
SYT25SSYT25S
Tavoitteet
Opiskelija
- Perehtyy sosiaali- ja terveydenhuollon organisointiin, palvelujen tuottamisen ja järjestämisen tapoihin sekä ohjaukseen ja valvontaan Suomessa
- Osaa seurata sosiaali- ja terveydenhuollon ajankohtaisia toimenpideohjelmia ja sosiaali- ja terveyspalvelurakenteen uudistumista ja osaa analysoida ja arvioida kriittisesti niiden merkitystä työhönsä
- Ennakoi ja analysoi yhteiskunnallisten muutosten vaikutuksia työhön ja työyhteisön toimintaan
- Hallitsee oman toimialansa julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin tuottamat sote-palvelut
- Analysoi ja kehittää työtä ja tarjottavia sote-palveluita osana organisaation strategiaa
- Vastaa monitoimijaisten sote- palvelujen kehittämisestä yhteistyössä eri toimijoiden ja palvelujen tuottajien kanssa
- Osaa hyödyntää kansalaisten ja organisaatioiden yhteiskunnallisia vaikutusmahdollisuuksia
- Osaa soveltaa vaikuttamisen menetelmiä käytännön työssä
Sisältö
Sosiaali- ja terveydenhuollon lähtökohdat (ajankohtaiset lainsäädäntö uudistukset, vireillä olevat lainsäädännön uudistukset, ajankohtaiset toimenpideohjelmat)
Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenne, ohjaus, rahoitus ja valvonta
Organisaation strategia, megatrendit ja yhteiskunnalliset muutokset
Monitoimijuus ja yhteiskehittäminen
Yhteiskunnallisen vaikuttamisen keinot ja kontekstit
Tiedon, tutkimuksen ja vaikuttamisen väliset yhteydet sosiaali- ja terveysalalla
Oppimateriaalit
Ilmoiteaan DevMoodlessa
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija
- hyödyntää kriittisesti perustellen kansallisen sosiaali- ja terveydenhuollon (sote) organisoinnin, sote-palvelujen
tuottamisen ja järjestämisen tapoja sekä ohjauksen ja valvonnan periaatteita
- hyödyntää soten keskeisimpiä toimenpideohjelmia ja arvioi kriittisesi niiden merkitystä sote-palvelujärjestelmän
kannalta
- arvioi ja kehittää yhteiskunnallisten muutosvaikutusten perusteella toimialan työtä ja toimintaa
- hyödyntää perustellusti työssään toimialan julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin tuottamia sote-palveluja
- kehittää kriittisesti työtään ja sote-palveluita erityisesti Leaniä hyödyntäen organisaation strategian mukaisesti
- kehittää monitoimijaisuutta hyödyntäen sote-palveluja yhteistyössä eri toimijoiden ja palvelujen tuottajien kanssa
- hyödyntää perustellen kansalaisten ja organisaatiotoimijoiden yhteiskunnallisia vaikutusmahdollisuuksia
- hyödyntää perustellen vaikuttamisen menetelmiä kehittäessään käytännön sote-työtä ja -palveluja
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija
- hyödyntää kansallisen sosiaali- ja terveydenhuollon (sote) organisoinnin, sote-palvelujen
tuottamisen ja järjestämisen tapoja sekä ohjauksen ja valvonnan periaatteita
- hyödyntää soten keskeisimpiä toimenpideohjelmia ja arvioi niiden merkitystä sote-palvelujärjestelmän kannalta
- arvioi ja hyödyntää yhteiskunnallisia muutosvaikutuksia toimialan työhön ja toimintaan
- hyödyntää työssään julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin tuottamia sote-palveluja
- kehittää työtään ja sote-palveluita erityisesti Leaniä hyödyntäen organisaation strategian mukaisesti
- hyödyntää monitoimijaisuutta sote-palveluissa yhteistyössä eri toimijoiden ja palvelujen tuottajien kanssa
- hyödyntää kansalaisten ja organisaatiotoimijoiden yhteiskunnallisia vaikutusmahdollisuuksia
- hyödyntää vaikuttamisen menetelmiä kehittäessään käytännön sote-työtä ja -palveluja
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija
- tietää kansallisen sosiaali- ja terveydenhuollon (sote) organisoinnin, sote-palvelujen tuottamisen ja
järjestämisen tavat sekä ohjauksen ja valvonnan periaatteet
- tietää soten keskeisimmät toimenpideohjelmat ja pyrkii arvioimaan niiden merkitystä sote-palvelujärjestelmän
kannalta
- tuntee yhteiskunnallisia muutosvaikutuksia toimialan työhön ja toimintaan
- pyrkii hyödyntämään työssään toimialan julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin tuottamia sote-palveluja
- pyrkii kehittämään työtään ja sote-palveluita Leaniä hyödyntäen organisaation strategian mukaisesti
- ymmärtää monitoimijaisuuden merkityksen sote-palvelujen yhteistyön kehittämisen tukena
- pyrkii hyödyntämään kansalaisten ja organisaatiotoimijoiden yhteiskunnallisia vaikutusmahdollisuuksia
- tietää muutamia vaikuttamisen menetelmiä kehittäessään käytännön sote-työtä ja -palveluja
Ilmoittautumisaika
13.12.2025 - 11.01.2026
Ajoitus
12.01.2026 - 31.05.2026
Opintopistemäärä
5 op
Virtuaaliosuus
5 op
TKI-osuus
2.5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
KAMK Master School
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Vastuullisen liiketoiminnan kehittämisen ja johtamisen koulutus
- Liikunta-alan kehittämisen ja johtamisen koulutus
- Tiedolla johtaminen liiketoiminnan kehittämisessä
- Matkailualan kehittämisen ja johtamisen koulutus
- Tiedolla johtaminen sosiaali- ja terveysalan kehittämisessä
- Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus
- Kliinisen asiantuntijan koulutus
Opettaja
- Arja Oikarinen
- Saija Huhtala
- Nina Helander
- Sari Yli-Kauhaluoma
Ryhmät
-
SJY25SSJY25S
-
SYT25SSYT25S
-
SKY25SSKY25S
-
LYL25SVLYL25SV
-
LYL25SLYL25S
-
ALY25SALY25S
-
AYM25SAYM25S
Tavoitteet
Opiskelija
• vahvistaa metodologisia lähestymistapoja koskevaa osaamistaan tki-toiminnassa
• osaa johtaa ja uudistaa tki-toimintaa organisaation strategian mukaisesti
• hallitsee tki-toimintaa tukevia tieteellisen tiedon hankintamenetelmiä ja kehittämismenetelmiä, sekä niiden soveltamisen ja tulosten arvioinnin
• osaa kehittää ja johtaa (projekteja) alueellisesti ja yhteiskunnallisesti vaikuttavaa tki-toimintaa eettisiin arvot huomioiden
• osaa toimia yhteistyöverkostojen rajapinnoilla, joissa korostuu asiakaslähtöisyys ja asiakkaan osallisuus/toimijuus
• hallitsee tutkivan, kriittisen ja reflektoivan kehittämisotteen muutosprosessien hallinnassa
• osaa arvioida kriittisesti tk-toiminnan hyödynnettävyyttä
Sisältö
Tutkimus- ja kehittämistoiminnan käsitteet ja muutostekijät
Asiakaslähtöisyys ja asiakkaan osallisuus/toimijuus tki-toiminnassa
Kehittämistoimintaa tukevat metodologiset lähestymistavat
Tutkimus- ja kehittämistoimintaa tukevat aineiston hankintamenetelmät
Tutkimus- ja kehittämistoimintaa tukevat kehittämismenetelmät ja -interventiot
Tki-toiminnan arviointi
Tki-toimintaa tukeva arviointi
Oppimateriaalit
Ilmoitetaan Repussa.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa johtaa tk-prosessia tavoitteellisesti, innovatiivisesti ja suunnitelmallisesti arvioiden. Hän hallitsee tk-prosessin kokonaisuuden ja kehittää sitä systemaattisesti ja hallitusti perustellen ratkaisut kriittisesti ja monipuolisesti. Opiskelija hallitsee tk-prosessia tukevat metodologiat ja osaa arvioida niiden soveltuvuutta kriittisesti ja monipuolisesti. Hän osaa perustaa tk-prosessia tukevan projektiorganisaation osallistaen sen toimijat tk-toimintaan. Opiskelija osaa analysoida ja perustella alan kehittämistarpeita tulevaisuusorientoituneesti yhteistyössä työyhteisön toimijoiden ja alan asiantuntijoiden kanssa sekä integroi ne toimintakontekstiin, yhteiskunnalliseen kontekstiin ja koulutusalan aikaisempaan tietoon. Opiskelija osaa uudistaa työelämän käytäntöjä näyttöön perustuen ja luo uusia käsitteellisiä ajattelutapoja käytäntöön ja käytännöstä.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa johtaa tk-prosessia tavoitteellisesti arvioiden. Hän tunnistaa tk-prosessin kokonaisuuden ja osaa perustella ratkaisut. Opiskelija osaa arvioida tk-prosessia tukevan metodologian soveltuvuutta aiheen mukaisesti perustellen. Hän osaa perustaa tk-prosessia tukevan projektiorganisaation osallistaen sen toimijat tk-toimintaan.
-osaa perustella alan kehittämistarpeita tulevaisuusorientoituneesti yhteistyössä työyhteisön toimijoiden ja alan asiantuntijoiden kanssa sekä integroi ne toimintakontekstiin, yhteiskunnalliseen kontekstiin ja koulutusalan aikaisempaan tietoon
-osaa toimia verkostojen rajapinnoilla
-uudistaa työelämän käytäntöjä näyttöön perustuen ja kykenee osoittamaan hyödyn (muutoksen)
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa johtaa tk-prosessia tavoitteellisesti ja tunnistaa tk-prosessin kokonaisuuden. Hän osaa valita tk-prosessia tukevan metodologian aiheen mukaisesti heikosti perustellen. Opiskelija osaa perustaa tk-prosessia tukevan projektiorganisaation.
-osaa perustella alan kehittämistarpeita tulevaisuusorientoituneesti yhteistyössä työyhteisön toimijoiden ja alan asiantuntijoiden kanssa
-osaa hyödyntää olemassa olevia verkostoja
- osaa tuottaa työelämän käytäntöjä hyödyttävää tietoa