Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Yleistä
Missionamme on kouluttaa liikunta-alan asiantuntijoita, jotka osaavat tuottaa laadukkaita liikunta- ja hyvinvointipalveluita vastuullisesti yhteiskunnan tarpeisiin.
Korkeakouluopintomme auttavat sinua edistämään ihmisen hyvinvointia kokonaisvaltaisesti laadukkaita liikunta- ja hyvinvointipalveluja tuottamalla. Löydät keinoja luoda itsellesi mieluista uraa liikunta-alalla yrittäjämäisellä asenteella. Opintojen aikana ohjaamme ja tuemme sinua yhdessä vertaisryhmän kanssa. Opintojen aikana pääset elämään ja hengittämään hyvinvointia Vuokatissa, joka on ainutlaatuinen ja ympärivuotinen huippu-urheilun, aktiiviliikkujan ja matkailijan ympäristö.
Vuositeemat
1. vsk Kipinä
Hienoa, sinulle on syttynyt kipinä liikunta- ja hyvinvointialalle. Nyt sinulle alkaa muodostua käsitys alasta ja alat kirjoittamaan omaa tarinaasi kohti ammatillista unelmaasi.
2. vsk Liekki
Kipinästä liekkiin. Liekki vaatii happea, jota pääset hengittämään Vuokatin sykkeessä. Nyt pääset jo tosi toimiin liikunnan suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa.
3. vsk Tuli
Kolmantena vuonna olet tulessa opinnoissasi liikunta- ja hyvinvointialalla! Voit hyödyntää jo saamiasi työkaluja liikunta- ja hyvinvointialan kehittämistehtävissä ja osaat perustella toimintaasi vastuullisesti.
4. vsk Roihu
Tulesta roihuksi. Nyt sinulla on rohkeutta soveltaa tietoja ja taitoja liikunta- ja hyvinvointialalla verkostoituen alan toimijoiden ja muiden yhteistyötahojen kanssa yrittäjämäisellä asenteella. Olet valmis loistamaan omalla persoonallisella osaamisella jatkaen kohti seuraavaa luvun tarinassasi liikunta- ja hyvinvointialalla.
Yleiset tavoitteet ja ammatillinen osaaminen
Koulutuksemme johtoajatus on hyvinvointi ja vastuullinen liiketoiminta. Tämä johtoajatus näkyy koko koulutuksen punaisena lankana. Hyvinvoinnilla tarkoitetaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämistä elämänkaaren eri vaiheissa yksilöllisyys huomioiden. Vastuullinen liiketoiminta sisältää yhteiskunnan tarpeista lähtevien laadukkaiden liikunta- ja hyvinvointipalvelujen tuottamisen.
Yhteiset osaamistavoitteet (kompetenssit)
OPPIMAAN OPPIMINEN
Valmistuva opiskelija tunnistaa osaamisensa ja oppimistapojensa vahvuuksia ja kehityskohteita sekä hyödyntää oppimisessaan yhteisöllisyyden ja digitalisaation mahdollisuuksia.
TYÖELÄMÄSSÄ TOIMIMINEN
Valmistuva opiskelija omaa monipuoliset työelämävalmiudet ja osaa toimia alansa työyhteisöissä
EETTISYYS
Valmistuva opiskelija toimii ammattialan eettisten periaatteiden ja arvojen mukaisesti huomioiden tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden periaatteet.
KESTÄVÄ KEHITYS
Valmistuva opiskelija tuntee kestävän kehityksen periaatteet, edistää niiden toteutumista sekä toimii vastuullisesti ammattilaisena ja yhteiskunnan jäsenenä.
KANSAINVÄLISYYS JA MONIKULTUURISUUS
Valmistuva opiskelija osaa toimia monikulttuurisissa ja kansainvälisissä toimintaympäristöissä ja verkostoissa.
ENNAKOIVA KEHITTÄMINEN
Valmistuva opiskelija osaa kehittää oman alan tulevaisuutta ennakoivia ratkaisuja soveltaen olemassa olevaa tietoa sekä tutkimus-ja kehittämismenetelmiä.
Koulutuskohtaiset osaamistavoitteet ( kompetenssit)
HYVINVOINTIOSAAMINEN
Opiskelija tuntee ihmisen kasvuun, kehitykseen ja käyttäytymiseen vaikuttavia tekijöitä elämänkaaren eri vaiheissa ja osaa huomioida asiakkaan kokonaisvaltaisesti. Opiskelija osaa suunnitella ja ohjata terveyttä ja toimintakykyä edistävää liikuntaa sekä psyykkistä hyvinvointia edistäviä toimia asiakaslähtöisesti. Opiskelija kykenee toimimaan liikunnan terveysvaikutusten asiantuntijana ja osaa tunnistaa yhteiskunnallisesti tärkeät hyvinvointiin liittyvät sidosryhmät ja asiakaspolut. Opiskelija osaa hyödyntää liikuntaneuvonnan suosituksia valmennuksen prosessissa ja arvioida, analysoida ja tulkita hyvinvointipalvelujen vaikuttavuutta yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Opiskelija tunnistaa hyvinvoinnin edistämisessä tarvittavat vuorovaikutustaidot ja osaa soveltaa niitä käytännössä. Opiskelija tunnistaa ja arvioi voimavarojaan oman hyvinvoinnin lähtökohtana
LIIKETOIMINTAOSAAMINEN
Opiskelija sisäistää yrittäjämäisen asenteen merkityksen liikunta- ja hyvinvointipalvelujen tuottajana ja toteuttajana. Opiskelija tunnistaa yhteiskunnan tarpeista lähtevää liiketoimintapotentiaalia vastuullisten ja laadukkaiden liikunta- ja hyvinvointipalvelujen tarjoamiseksi. Opiskelija tunnistaa yritystoiminnan perustoiminnot sekä kannattavan liiketoiminnan perusteet ja omaa valmiudet yritystoimintaan.
PEDAGOGINEN JA DIDAKTINEN OSAAMINEN
Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida laajoja liikunnan ohjauskokonaisuuksia ja toimintamalleja huomioiden liikuntakasvatuksen tavoitteet sekä liikunta-aktiivisuuden suositukset. Opiskelija osaa hyödyntää liikunnan mahdollisuuksia kasvun, kehityksen ja liikunnallisen elämäntavan tukemisessa. Opiskelija osaa käyttää ja soveltaa tavoitteellisesti ja monipuolisesti ohjaus- ja opetusmenetelmiä erilaisten kohderyhmien ohjauksessa sekä vaihtelevissa ohjaustilanteissa ja liikuntaympäristöissä turvallisuus huomioiden. Opiskelija hallitsee ammattiosaamisensa kehittymisen kannalta tarvittavat liikuntamuotojen perustiedot ja -taidot ja osaa soveltaa niitä erilaisten kohderyhmien ohjaukseen. Opiskelija osaa käyttää liikuntataitoja fyysisten ominaisuuksien kehittämisen välineenä. Opiskelija muodostaa omiin arvoihinsa ja tietorakenteisiinsa perustuvan ohjaus- ja oppimiskäsityksen liikunnanohjaajana.
VALMENNUSOSAAMINEN
Opiskelija tuntee liikuntaharjoittelun vaikutusmekanismit ja osaa suunnitella ja toteuttaa hyvinvoinnin edistämiseksi ja fyysisten ominaisuuksien kehittämiseksi tavoitteellisia, turvallisia ja testaukseen perustuvia valmennusohjelmia. Opiskelija osaa analysoida omaa valmennusosaamistaan ja sen kehittymistä. Opiskelija osaa hyödyntää valmennusosaamistaan kokonaisvaltaisen ja asiakaslähtöisen palvelutuotteen kehittämisessä. Opiskelija pystyy tuottamaan henkilökohtaisia valmennusohjelmia holistista lähestymistapaa hyödyntäen.
YHTEISKUNTA- JA JOHTAMISOSAAMINEN
Opiskelija tuntee liikuntakulttuurin- ja palvelujen kehitysnäkymiä ja osaa edistää liikunnan asemaa yhteiskunnassa vastuullisesti. Opiskelija osaa toimia liikunta- ja hyvinvointialojen organisaatioiden asiantuntija-, esimies- ja johtamistehtävissä. Opiskelija tunnistaa johtamisen malleja sekä työhyvinvoinnin edistämisen menetelmiä työskentelyn tehokkuuden, tuloksellisen toiminnan ja työelämän laadun parantamiseksi. Opiskelija ymmärtää tiedolla johtamisen merkityksen päätöksenteossa.
.
LIIKUNNAN JA VAPAA-AJAN KOULUTUS 2024K, monimuoto
LIIKUNNAN JA VAPAA-AJAN KOULUTUS 2023K, monimuoto
LIIKUNNAN JA VAPAA-AJAN KOULUTUS 2022K monimuoto
LIIKUNNAN JA VAPAA-AJAN KOULUTUS 2021K monimuoto
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 26.05.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Kirsi Huotari
- Kaisa Loikkanen
Ryhmät
-
ALK23SALK23S
-
ALM23KALM23K
Tavoitteet
Opiskelija osaa hyödyyntää liikuntaneuvonnan suosituksia hyvinvointivalmennuksen prosessissa. Opiskelija tunnistaa yhteiskunnallisesti tärkeät hyvinvointiin liittyvät sidosryhmät (esim. hyvinvointialueet) ja asiakaspolut. Opiskelija osaa arvioida, analysoida ja tulkita hyvinvointipalvelujen vaikuttavuutta yhteiskunnallisesta näkökulmasta.
Sisältö
Liikuntaneuvonnan suositukset
Hyvinvointivalmennukseen liittyvät työkalut
Asiakasvalmennusprosessi
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Tiedot:
käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti ammattialansa käsitteitä sekä yhdistää niitä kokonaisuuksiksi.
Taidot:
analysoida, vertailla, yhdistellä ja valita tietoa sekä esittää vaihtoehtoisia toimintatapoja
analysoida, reflektoida ja arvioida kriittisesti omaa osaamistaan ja ammattialansa
toimintatapoja hankkimansa tiedon avulla
toimia itsenäisesti, vastuullisesti, aloitteellisesti ja joustavasti kulloisessakin oppimis- ja toimintaympäristössä
valita ja arvioida kriittisesti ammattialansa tekniikoita ja malleja sekä käyttää niitä toiminnassaan.
Asenteet:
toimia asiakaslähtöisesti, tavoitteellisesti ja työelämää kehittävästi
toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa
soveltaa kriittisesti ammattieettisiä periaatteita toiminnassaan.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Tiedot:
käyttää johdonmukaisesti ammattialansa käsitteitä
nimetä, kuvailla ja perustella ammattialansa perustiedot
Taidot:
valita tarkoituksenmukaisia toimintatapoja hankkimansa tiedon ja ohjeistuksen perusteella
arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan ja ammattialansa toimintatapoja
toimia itsenäisesti ja vastuullisesti erilaisissa tehtävissä kulloisessakin oppimis- ja toimintaympäristössä
soveltaa tarkoituksenmukaisesti ammattialansa toimintaan soveltuvia tekniikoita ja malleja

toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi
perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Tiedot:
käyttää asianmukaisesti keskeisiä/yksittäisiä ammattialansa käsitteitä
nimetä ja kuvailla ammattialansa perustiedot
Taidot:
toimia tarkoituksenmukaisesti, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa
toimia ohjattuna asianmukaisesti erilaisissa oppimis- ja toimintaympäristöissä
käyttää toiminnassaan tarkoituksenmukaisesti ammattialansa tekniikoita ja malleja
Asenteet:
toimia ammatillisesti asiakastilanteissa
toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut ryhmän jäsenet huomioon
toimia ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
Esitietovaatimukset
Opintojaksolla sovelletaan aikaisemmin opinnoissa hankittua tietoa mm. seuraavilta opintojaksoilta: Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, Valmennus, Kuntosaliharjoittelu sekä Ravitsemus.
Lisätiedot
Opintojakso toteutetaan yhdessä päivä- ja monimuoto-opiskelijoille, joten opetusta voi olla myös viikonloppuisin.
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
10 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Joonas Rissanen
Ryhmät
-
ALM23KALM23K
Tavoitteet
Multidisciplinary coaching for inidividual athletes/clients - the big picture.
Sisältö
Identify athlete/client strengths and weaknesses, goal setting, fitness testing (strength, endurance, flexibility, etc), exercise prescription, nutritional councelling and exercise programming for an athlete or client according to your personal interests.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Pass: The student achieves the self-set goals that have been approved by the supervising teacher.
Failed: The student has not been able to achieve the self-set goals that have been approved by the supervising teacher.
Esitietovaatimukset
Minimum of 4 out of 7 credits in coaching course performed
Ilmoittautumisaika
11.12.2024 - 09.01.2025
Ajoitus
10.01.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
10 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Joonas Rissanen
Ryhmät
-
ALM24KALM24K

18 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Kirsi Huotari
- Liisa Paavola
Ryhmät
-
ALK21SALK21S
Tavoitteet
Tavoitteena on työelämävalmiuksien ja ammattiosaamisen syventäminen. Opiskelija soveltaa osaamistaan ja osoittaa kehittävää työotetta.
Sisältö
Harjoittelun ennakkosuunnittelu
12 viikon harjoittelujakso liikunta-alan työympäristössä
Kehittämistehtävän toteutus harjoittelun aikana
Turvallisuus ja varautuminen harjoittelupaikalla-tarkastelu
Harjoittelun raportointi ja arviointi
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hyväksytty:
Esitietovaatimukset
Edeltävyysehto: suoritettuja opintoja noin 120 op (sis. Orientoiva harjoittelu)
Lisätiedot
TKI-opintoina suoritetaan 18op.
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 26.05.2025
Opintopistemäärä
18 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Kaisa Loikkanen
- Tiina Virtanen
- Mikko Törmälehto
- Liisa Paavola
Ryhmät
-
ALM22KALM22K

01.01.2025 - 27.05.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Joonas Rissanen
- Liisa Paavola
Ryhmät
-
ALK24SALK24S
Tavoitteet
Opiskelija ymmärtää ihmisruumiin rakenteen ja toiminnan siten, että osaa käyttää tietoperustaa asiakaslähtöisessä liikunnanohjaajan työssä, terveyden edistämisessä ja liikuntakäyttäytymisen vahvistamisessa.
Sisältö
Anatomia:
Tuki- ja liikuntaelimistön rakenne
Fysiologia:
Hengitys- ja verenkiertoelimistön toiminta
Hermoston ja aistien toiminta
Luurankolihasten toiminta
Ruuansulatusjärjestelmän toiminta
Virtsaneritysjärjestelmän toiminta
Umpieritysjärjestelmän toiminta ja hormonieritys
Immuunijärjestelmän toiminta
Aika ja paikka
Tammikuu- huhtikuu 2025. Kajaanin ammattikorkeakoulun tiloissa.
Oppimateriaalit
Oppimateriaalit löytyvät Repusta.
Kurssikirja: Leppäluoto J, Rintamäki H, Vakkuri O, Vierimaa H, Lauri T. (2019) Anatomia ja fysiologia -rakenteesta toimintaan.
Myös aiemmat painokset sopivat.
Opetusmenetelmät
Fysiologia:
-Lähiopetus ja pineryhmätyöskentely luokassa
-Anatomisten mallien käyttö luokassa
-Opiskelijoiden tekemät alustukset ja keskustelu niiden pohjalta "flipped learning" (100% läsnäolopakko)
-Itsenäinen opiskelu tehtävien ja tenttimateriaalin avulla
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
-Anatomia tentitään kahdessa osiossa: 1) luut, 2) lihakset
-Fysiologiasta yksi tentti
-Varsinaiset tentit helmi-huhtikuussa, uusinnat huhti-kesäkuussa.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
-Urheilijaopiskelijoille voidaan soveltaa joiltakin osin kurssin suoritustapaa itsenäisemmin suoritettavaksi.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Anatomian osuus on 2op, joka vastaa n. 54h opiskelijan työtä
Lähiopetusta 18h + tentit
Itsenäistä opiskelua ja tehtäviä n. 34h
Fysiologian laajuus opintojaksosta on 3 op, joka vastaa 81 tuntia opiskelijan työtä.
Lähiopetusta + tentti : 32 h
Pakolliset tehtävät ja niiden valmistelu: 15 h
Itsenäistä opiskelua ja tehtäviä: 15-34 h
Sisällön jaksotus
-Tammi-huhtikuu
Lisätietoja opiskelijoille
-Anatomian osuuden vastaa Liisa Paavola
-Fysiologian osuudesta vastaa Joonas Rissanen
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija hallitsee pääteemojen sisällöt yksityiskohtaisesti sekä ymmärtää eri elinjärjestelmien toimintojen yhteydet säätelyjärjestelmiin.Opiskelija hallitsee elimistön toimintojen perusmittaukset ja niiden tulosten tulkinnat ja pystyy analysoimaan elimistön tilaa sekä soveltamaan tietojaan asiakaslähtöisesti.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija hallitsee pääteemojen sisällöt yksityiskohtineen.Liikuntakoneiston sekä hengitys ja verenkieroelimistön toiminnat ja niiden yhteydet säätelyjärjestelmiin ovat hallinnassa.Opiskelija hallitsee kehon toimintojen perusmittaukset,mutta tulkinnassa ja siten elimistön tilan analysoinnissa on parannettavaa.Perustietoa pystytään kuitenkin hyödyntämään asiakaslähtöisesti.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opskelija hallitsee pääteemojen sisällöt kokonaisvaltaisesti.Erityisesti liikuntakoneiston sekä hengitys ja verenkiertoelimistön rakenne ja toiminta ovat hallussa. mutta eri elinjärjestelmien yhteistoiminnan hahmottamisessa on kuitenkin puutteita.Opiskelija hallitsee elimistön toimintojen perusmittaukset,mutta tulkinnassa ja elimistön tilan analysoinnissa sekä yksityiskohtien hallinnassa on puutteita,mutta asiakkaiden kanssa toimintaan tiedot ovat riittävät.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
-Kokonaisarvosana on muodostuu tenttien painotetusta keskiarvosta.
-Anatomian luustotentti (1 op = 20 % painotus)
-Anatomian lihastentti (1 op = 20 % painotus)
-Fysiologian tentti (3 op = 60 % painotus)
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
09.01.2025 - 16.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Joonas Rissanen
- Liisa Paavola
Ryhmät
-
ALM25KALM25K
Tavoitteet
Opiskelija ymmärtää ihmisruumiin rakenteen ja toiminnan siten, että osaa käyttää tietoperustaa asiakaslähtöisessä liikunnanohjaajan työssä, terveyden edistämisessä ja liikuntakäyttäytymisen vahvistamisessa.
Sisältö
Anatomia:
Tuki- ja liikuntaelimistön rakenne
Fysiologia:
Hengitys- ja verenkiertoelimistön toiminta
Hermoston ja aistien toiminta
Luurankolihasten toiminta
Ruuansulatusjärjestelmän toiminta
Virtsaneritysjärjestelmän toiminta
Umpieritysjärjestelmän toiminta ja hormonieritys
Immuunijärjestelmän toiminta
Oppimateriaalit
Oppimateriaalit löytyvät Moodlesta.
Kurssikirja: Leppäluoto J, Rintamäki H, Vakkuri O, Vierimaa H, Lauri T. (2019) Anatomia ja fysiologia -rakenteesta toimintaan.
Myös aiemmat painokset sopivat.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija hallitsee pääteemojen sisällöt yksityiskohtaisesti sekä ymmärtää eri elinjärjestelmien toimintojen yhteydet säätelyjärjestelmiin.Opiskelija hallitsee elimistön toimintojen perusmittaukset ja niiden tulosten tulkinnat ja pystyy analysoimaan elimistön tilaa sekä soveltamaan tietojaan asiakaslähtöisesti.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija hallitsee pääteemojen sisällöt yksityiskohtineen.Liikuntakoneiston sekä hengitys ja verenkieroelimistön toiminnat ja niiden yhteydet säätelyjärjestelmiin ovat hallinnassa.Opiskelija hallitsee kehon toimintojen perusmittaukset,mutta tulkinnassa ja siten elimistön tilan analysoinnissa on parannettavaa.Perustietoa pystytään kuitenkin hyödyntämään asiakaslähtöisesti.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opskelija hallitsee pääteemojen sisällöt kokonaisvaltaisesti.Erityisesti liikuntakoneiston sekä hengitys ja verenkiertoelimistön rakenne ja toiminta ovat hallussa. mutta eri elinjärjestelmien yhteistoiminnan hahmottamisessa on kuitenkin puutteita.Opiskelija hallitsee elimistön toimintojen perusmittaukset,mutta tulkinnassa ja elimistön tilan analysoinnissa sekä yksityiskohtien hallinnassa on puutteita,mutta asiakkaiden kanssa toimintaan tiedot ovat riittävät.
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.05.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailun koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Ari Teirilä
Ryhmät
-
AMA24SAMA24S
Tavoitteet
Opiskelija hallitsee yritysmaailmassa tarvittavat matematiikan perustaidot sekä osaa käyttää ja soveltaa niitä käytännön tilanteissa.
Sisältö
Matematiikan perusasioiden kertaaminen ja matemaattisten valmiuksien luominen
Kate ja arvonlisävero
Korkolaskenta sovelluksineen
Luotot
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Osaa määritellä ja selittää kaikki kurssin keskeiset käsitteet ja laskuperiaatteet. Osaa johtaa tai todistaa kurssin aikana esitetyt tulokset ja perustella niiden käyttökelpoisuus.
Osaa soveltaa kurssin tietoja myös uusiin, oivaltamista vaativiin tehtäviin, joista ei ole käyty esimerkkejä aikaisemmin kurssin aikana. Laskuissa ei esiinny virheitä.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Osaa esittää ja luetella sekä käyttää keskeisten laskuperiaatteiden taustalla olevia ideoita. Osaa tulkita laskujen tulosten järkevyyttä ja merkitystä.
Osaa vertailla eri laskumenetelmiä ja valita kulloiseenkin tilanteeseen sopivan laskumenetelmän. Laskeminen on pääosin virheetöntä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Tunnistaa kurssin keskeiset käsitteet ja laskuperiaatteet.
- prosenttilaskenta sovelluksineen
- korkolaskenta
- luotot
Osaa ratkaista tenttitilanteessa pääosan tunneilla aikaisemmin käytyjen esimerkkitilanteiden mukaisia laskuja laskukaavoja käyttäen. Pienet, ei periaatteelliset virheet, ovat mahdollisia.
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.05.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailun koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Ari Teirilä
Ryhmät
-
AMM24KAMM24K

01.01.2025 - 31.12.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailun koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Ajoitusryhmät
- KAMK Avoin AMK 1 (Koko: 999. Avoin AMK: 999.)
Ryhmät
-
AAMKAvoin AMK
Pienryhmät
- KAMK Avoin AMK 1

01.10.2024 - 29.11.2024
Opintopistemäärä
5 op
Virtuaaliosuus
5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailun koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
- Terveydenhoitajakoulutus
- Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
- Anu Piirainen
Ajoitusryhmät
- Avoin AMK 1 (Koko: 20. Avoin AMK: 20.)
Ryhmät
-
AVOINAMK2024AVOINAMK2024
-
AAMKAvoin AMK
Pienryhmät
- Avoin AMK 1
Tavoitteet
1. Opiskelija ymmärtää luonnon merkityksen ihmisen hyvinvoinnille, tuntee vaikuttavuuden taustateorioita sekä luonnon vaikuttavuuden esimerkkejä sekä osaa hyödyntää luonnon hyvinvointivaikutuksia omassa toiminnassaan. Opiskelija osaa kunnioittaa erilaisia luontosuhteita ja ymmärtää ohjaustaitojen merkityksen Green Care –toiminnassa.
- Osaa luokitella luonnon tuottamia hyvinvointi- ja terveysvaikutuksia ja selittää niiden syntymekanismeja
- Osaa arvioida omaa luontosuhdetta ja valita keinoja sen vahvistamiseen
- Osaa tukea asiakkaan luontosuhteen vahvistumista ammatillisesti ja tavoitteellisesti
2. Opiskelija tuntee Green Care –toimintaa määrittelevät tekijät ja alan laatukriteerit, osaa analysoida Green Care -toiminnan erityispiirteitä ja erottaa sen muista hyvinvointia edistävistä menetelmistä ja muusta luontolähtöisestä toiminnasta sekä tuntee Green Care –toimintakenttää Suomessa ja alan keskeisissä maissa.
- Osaa analysoida Green Caren kokonaislaatua ja sen osatekijöitä
- Osaa arvioida ja tulkita Green Care -toiminnan erityispiirteitä ja erottaa sen muista hyvinvointia edistävistä menetelmistä
- Osaa arvioida Green Care -toiminnan merkitystä ja vaikutusta yhteiskunnassa
- Osaa kuvata GC-toimijakentän (kansallisen ja kansainvälisen) piirteitä
Sisältö
Luonnon vaikuttavuus: luontosuhde, luonnon hyvinvointivaikutukset, ohjaustyö Green Care –toiminta: termit ja käsitteet, toimintakenttä, laatukriteerit
Aika ja paikka
Opintojakso suoritetaan suurimmaksi osaksi verkossa. Opintojakson aloitusinfo pidetään ti 8.10.2024 klo 15-16.00.
Vapaaehtoinen ohjaustapaaminen ti 22.10. klo 16-16.30 ja ti 19.11. klo 16-16.30
Kontaktiopetuspäivä on tiistaina 12.11.2024 (etänä, mutta voidaan toteuttaa opiskelijaryhmän mukaan myös lähiopetuksena)
Opetusmenetelmät
Kontaktiopetus ja verkko-opiskelu, ryhmätyöskentely ja itsenäinen opiskelu, asiantuntijaluennot tallenteina ja kirjalliset aineistot.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
5 op / 135h (1op=27h). 1 lähipäivä, 1 webinaari, verkko-opiskelua itsenäisesti ja ryhmässä.
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty
Hyväksytty
Opiskelija suorittaa jaksolle sisältyvät oppimistehtävät määräajan puitteissa sekä osallistuu webinaariin ja lähipäivään.
Opiskelija osoittaa ymmärtävänsä luonnon merkityksen ihmisen hyvinvoinnille, sekä tuntevansa vaikuttavuuden taustateorioita. Opiskelija havainnollistaa osaamistaan esimerkeillä luonnon vaikuttavuudesta sekä hyvinvointivaikutusten soveltamisessa omaan toimintaansa.
Opiskelija tuo esiin havainnoimiaan asioita Green Care -toiminnan yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta eri tasoilla yhteiskunnan toiminnassa.
Opiskelija osoittaa tuntevansa erilaisia luontosuhteita ja ymmärtävänsä ohjaustaitojen merkityksen Green Gare –toiminnassa.
Opiskelija osoittaa tuntevansa Green Care –toiminnan keskiset tekijät ja laatukriteerit. Opiskelija osaa analyyttisesti tarkastella Green Care –toiminnan erityispiirteitä ja sen eroja suhteessa muihin hyvinvointia edistäviin menetelmiin ja muuhun luontolähtöiseen toimintaan.
Opiskelija tuntee Green Care –toimintakenttää Suomessa ja alan keskeisissä maissa.
Hylätty
Opiskelija ei suorita jaksolle sisältyviä oppimistehtäviä eikä osallistu webinaariin tai lähipäivään.
Opiskelija ei ymmärrä luonnon merkitystä ihmisen hyvinvoinnille, ei tunne vaikuttavuuden taustateorioita eikä osaa hyödyntää luonnon hyvinvointivaikutuksia omassa toiminnassaan. Opiskelija ei tunne erilaisia luontosuhteita eikä ymmärrä ohjaustaitojen merkitystä Green Care –toiminnassa.
Opiskelija ei tunne Green Care –toimintaa määritteleviä tekijöitä eikä alan laatukriteereitä. Opiskelija ei osaa analysoida Green Care -toiminnan erityispiirteitä eikä erota sitä muista hyvinvointia edistävistä menetelmistä ja muusta luontolähtöisestä toiminnasta. Opiskelija ei tunne Green Care –toimintakenttää Suomessa eikä muissa alan keskeisissä maissa.
Kuormittavuus.
Arviointiasteikko
Hylätty/Hyväksytty
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Arviointi perustuu tuotettavien dokumenttien lisäksi aktiivisuuteen webinaarissa ja lähipäivässä.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arviointi koostuu seuraavista osa-alueista:
- Opiskelijoiden vertaisarviointi toimijaesittelystä ja verkkokeskustelusta
- Opettajan kirjallinen arviointi toimijan kuvaamisesta
- Opettajan antama suullinen palaute webinaarissa
- Opettajan antama suullinen palaute Luontosuhde-tehtävästä lähipäivässä
- Opettajan kirjallinen arviointi Luontosuhde-tehtävän kirjallisesta analyysistä
Arviointi perustuu tuotettavien dokumenttien lisäksi aktiivisuuteen webinaarissa ja lähipäivässä.
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailun koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
- Liiketalouden koulutus
Opettaja
- Anne Karhu
Ryhmät
-
ALM24KALM24K
Tavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa suunnitella liikunta-alan liiketoimintaa, osaa kuvailla asiakasymmärryksen merkityksen liiketoiminnassa ja kertoa alan yrittäjyyden mahdollisuuksista.
Sisältö
Perehtyminen oman mielenkiinnon mukaisesti yrittäjyyteen / liiketoimintaan / johtamiseen
Asiakasymmärrys
Liiketoiminnan suunnittelu
Liikunta-alan yrittäjyyden mahdollisuudet
Tekoälyn hyödyntäminen ideoinnissa
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti yritystalouden käsitteitä sekä yhdistää niitä kokonaisuuksiksi. Opiskelija osaa analysoida, vertailla ja arvioida kriittisesti yritystalouden osaamistaan ja yritystalouden toimintatapoja hankkimansa tiedon perusteella. Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija käyttää johdonmukaisesti liiketoimintaosaamisen käsitteitä. Opiskelija osaa nimetä, kuvailla ja perustella yritystalouden ja yrittäjyyden toimintatapoja. Hän osaa toimia itsenäisesti tiedon ja ohjeistuksen perusteella ja soveltaa yritystalouden toimintaan liittyviä tekniikoita ja malleja. Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteiden saavuttamiseksi ja perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa määritellä ja käyttää yritystalouden peruskäsitteitä asianmukaisesti ammattieettisten periaatteiden mukaisesti. Hän osaa nimetä ja kuvailla yritytalouden perustiedot. Hän osaa toimia tarkoituksenmukaisesti, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa.
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija osallistuu aktiivisesti lähiopetustunneilla. Opiskelija osaa suunnitella liiketoimintaa ja kuvata asiakasymmärrystään. Opiskelija huolehtii vastuullisesti itsenäisten tehtävien suorittamisesta. Opiskelija toimii aktiivisena ryhmän jäsenenä edistäen ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamista.
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailun koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
- Liiketalouden koulutus
Opettaja
- Maritta Seppälä
- Pia Kuittinen
Ryhmät
-
LLT24SMLLT24SM
-
LLT24SHLLT24SH
Tavoitteet
Opiskelija on sisäistänyt yrittäjämäisen asenteen. Hän osaa käyttää yritystoiminnan peruskäsitteitä asianmukaisesti. Hän ymmärtää liiketoimintapotentiaalien tunnistamisen ja luomisen merkityksen yhteiskunnan kehitykseen ja hyvinvointiin. Lisäksi opiskelija osaa kuvata yrityksen perustoiminnot ja ymmärtää kannattavan liiketoiminnan perusteet.
Opiskelija osaa keskustella yritystoiminnasta ja soveltaa oppimiaan asioita käytäntöön
Kaikissa koulutuksissa on yhteistä sisältöä ja koulutuksittain eriytyvää sisältöä.
Liiketalalouden koulutuksessa opiskelija tutustuu käytännönläheisesti liiketoimintaan.
Liikunnan ja vapaa-ajan koulutuksessa opiskelija tutustuu käytännönläheisesti toimialansa yritystoimintaan,
Matkailun koulutuksessa opiskelija tutustuu käytännönläheisesti matkailualan yritystoimintaan.
Sisältö
Opintojakson yhteiset:
Yritystoiminnan merkitys yhteiskunnassa
Yrittäjämäinen tapa toimia
Toiminta-ajatus ja liikeidea
Yritystoiminnan perusmalli
Sidosryhmät ja verkostoituminen
Yritysmuodot
Markkinoinnin peruskilpailukeinot
Liiketoiminnan kannattavuuden perusteet
Liiketalouden koulutuksessa päivätoteutuksessa opintojaksoon kuuluu yrityshaastattelu sekä esitys ja
työelämäjakso. Liiketalouden monimuotototeutuksessa opintojaksoon kuuluu yrityshaastattelu sekä esitys ja sekä raportti opiskelijaa kiinnostavan toimialan esittely TEM:n toimialaraporttien pohjalta.

Matkailun koulutuksessa kuuluu käytännönläheistä tutustumista matkailualan yritystoimintaan.
Aika ja paikka
Syyslukukaudella 2024 lähiopetukset kerran viikossa (2,5 h) Kajaanin kampuksella (4 op).
Keväällä 2025 työelämäjakso (1 op).
Oppimateriaalit
Oppikirja: Liiketoimintaosaaminen; Menestyvän liiketoiminnan perusta
Tekijät: Viitala R, Jylhä E.
Kustantaja: Edita. Kirja on saatavana Kajaanin ammattikorkeakoulun kirjastosta myös e-kirjana.
Myös muut liiketalouden oppikirjat käyvät, sillä perusasiat on kaikissa kirjoissa samat.
Reppu-verkko-oppimisympäristön aineistot ja testit.
Opetusmenetelmät
Lähiopetus, luennot, ohjatut harjoitukset, yhteistoiminnallinen opiskelu (esim. ryhmätyöskentely)
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Keväällä 2025 suoritettava työelämäjakso (1 op).
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Sovitaan opintojakson alussa.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Sovitaan opettajan kanssa tapauskohtaisesti KAMKin pääperiaatteiden mukaisesti:
- Aiemmat yrityksen perusteita käsittelevät korkeakoulusuoritukset voidaan hyväksilukea tapauskohtaisesti.
- Työelämässä aiemmin hankittua osaamista tunnistetaan (AHOT) tapauskohtaisesti.
- Opinnollistaminen eli nykyisessä työssä hankittava ja osoitettava yritystoiminnan osaaminen sovitaan tapauskohtaisesti.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1 op on 27 tuntia, yhteensä 5 * 27 h = 135 tuntia
Sisällön jaksotus
Syksyllä 2024 lähiopetus kampuksella (4 op) ja kevällä 2025 työelämäjakso (1 op).
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti yritystalouden käsitteitä sekä yhdistää niitä kokonaisuuksiksi. Opiskelija osaa analysoida, vertailla ja arvioida kriittisesti yritystalouden osaamistaan ja yritystalouden toimintatapoja hankkimansa tiedon perusteella. Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija käyttää johdonmukaisesti liiketoimintaosaamisen käsitteitä. Opiskelija osaa nimetä, kuvailla ja perustella yritystalouden ja yrittäjyyden toimintatapoja. Hän osaa toimia itsenäisesti tiedon ja ohjeistuksen perusteella ja soveltaa yritystalouden toimintaan liittyviä tekniikoita ja malleja. Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteiden saavuttamiseksi ja perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa määritellä ja käyttää yritystalouden peruskäsitteitä asianmukaisesti ammattieettisten periaatteiden mukaisesti. Hän osaa nimetä ja kuvailla yritytalouden perustiedot. Hän osaa toimia tarkoituksenmukaisesti, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa.
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailun koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
- Liiketalouden koulutus
Opettaja
- Pia Kuittinen
Ryhmät
-
LLM24SELLM24SE
-
LLM24SHLLM24SH
Tavoitteet
Opiskelija on sisäistänyt yrittäjämäisen asenteen. Hän osaa käyttää yritystoiminnan peruskäsitteitä asianmukaisesti. Hän ymmärtää liiketoimintapotentiaalien tunnistamisen ja luomisen merkityksen yhteiskunnan kehitykseen ja hyvinvointiin. Lisäksi opiskelija osaa kuvata yrityksen perustoiminnot ja ymmärtää kannattavan liiketoiminnan perusteet.
Opiskelija osaa keskustella yritystoiminnasta ja soveltaa oppimiaan asioita käytäntöön
Kaikissa koulutuksissa on yhteistä sisältöä ja koulutuksittain eriytyvää sisältöä.
Liiketalalouden koulutuksessa opiskelija tutustuu käytännönläheisesti liiketoimintaan.
Liikunnan ja vapaa-ajan koulutuksessa opiskelija tutustuu käytännönläheisesti toimialansa yritystoimintaan,
Matkailun koulutuksessa opiskelija tutustuu käytännönläheisesti matkailualan yritystoimintaan.
Sisältö
Opintojakson yhteiset:
Yritystoiminnan merkitys yhteiskunnassa
Yrittäjämäinen tapa toimia
Toiminta-ajatus ja liikeidea
Yritystoiminnan perusmalli
Sidosryhmät ja verkostoituminen
Yritysmuodot
Markkinoinnin peruskilpailukeinot
Liiketoiminnan kannattavuuden perusteet
Liiketalouden koulutuksessa päivätoteutuksessa opintojaksoon kuuluu yrityshaastattelu sekä esitys ja
työelämäjakso. Liiketalouden monimuotototeutuksessa opintojaksoon kuuluu yrityshaastattelu sekä esitys ja sekä raportti opiskelijaa kiinnostavan toimialan esittely TEM:n toimialaraporttien pohjalta.
Liikunnan ja vapaa-ajan koulutuksessa opiskelija tutustuu käytännönläheisesti toimialansa yritystoimintaan,
Matkailun koulutuksessa kuuluu käytännönläheistä tutustumista matkailualan yritystoimintaan.
Aika ja paikka
Lähi- ja etäopetus lukujärjestyksen mukaisesti syyslukukauden 2024 aikana.
Oppimateriaalit
Oppikirja: Liiketoimintaosaaminen; Menestyvän liiketoiminnan perusta.
Tekijät: Viitala R, Jylhä E. Kustantaja: Edita. Kirja on saatavana Kajaanin ammattikorkeakoulun kirjastosta myös e-kirjana.
Myös muut liiketalouden oppikirjat käyvät, sillä perusasiat on kaikissa kirjoissa samat.
Reppu-verkko-oppimisympäristön aineistot ja testit.
Opetusmenetelmät
Luennot, ohjatut harjoitukset, yhteistoiminnallinen opiskelu (esim. ryhmätyöskentely)
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Yrittäjän haastattelu on yksi opintojakson tehtävä.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1 op on 27 tuntia, yhteensä 5 * 27 h = 135 tuntia
Sisällön jaksotus
Syksylukukauden 2024 aikana
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti yritystalouden käsitteitä sekä yhdistää niitä kokonaisuuksiksi. Opiskelija osaa analysoida, vertailla ja arvioida kriittisesti yritystalouden osaamistaan ja yritystalouden toimintatapoja hankkimansa tiedon perusteella. Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija käyttää johdonmukaisesti liiketoimintaosaamisen käsitteitä. Opiskelija osaa nimetä, kuvailla ja perustella yritystalouden ja yrittäjyyden toimintatapoja. Hän osaa toimia itsenäisesti tiedon ja ohjeistuksen perusteella ja soveltaa yritystalouden toimintaan liittyviä tekniikoita ja malleja. Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteiden saavuttamiseksi ja perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa määritellä ja käyttää yritystalouden peruskäsitteitä asianmukaisesti ammattieettisten periaatteiden mukaisesti. Hän osaa nimetä ja kuvailla yritytalouden perustiedot. Hän osaa toimia tarkoituksenmukaisesti, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa.
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 30.04.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailun koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
- Liiketalouden koulutus
Opettaja
- Anne Karhu
Ryhmät
-
ALK24SALK24S
Tavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa suunnitella liikunta-alan liiketoimintaa, osaa kuvailla asiakasymmärryksen merkityksen liiketoiminnassa ja kertoa alan yrittäjyyden mahdollisuuksista.
Sisältö
Perehtyminen oman mielenkiinnon mukaisesti yrittäjyyteen / liiketoimintaan / johtamiseen
Asiakasymmärrys
Liiketoiminnan suunnittelu
Liikunta-alan yrittäjyyden mahdollisuudet
Tekoälyn hyödyntäminen ideoinnissa
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti yritystalouden käsitteitä sekä yhdistää niitä kokonaisuuksiksi. Opiskelija osaa analysoida, vertailla ja arvioida kriittisesti yritystalouden osaamistaan ja yritystalouden toimintatapoja hankkimansa tiedon perusteella. Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija käyttää johdonmukaisesti liiketoimintaosaamisen käsitteitä. Opiskelija osaa nimetä, kuvailla ja perustella yritystalouden ja yrittäjyyden toimintatapoja. Hän osaa toimia itsenäisesti tiedon ja ohjeistuksen perusteella ja soveltaa yritystalouden toimintaan liittyviä tekniikoita ja malleja. Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteiden saavuttamiseksi ja perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa määritellä ja käyttää yritystalouden peruskäsitteitä asianmukaisesti ammattieettisten periaatteiden mukaisesti. Hän osaa nimetä ja kuvailla yritytalouden perustiedot. Hän osaa toimia tarkoituksenmukaisesti, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa.
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija osallistuu aktiivisesti lähiopetustunneilla. Opiskelija osaa suunnitella liiketoimintaa ja kuvata asiakasymmärrystään. Opiskelija huolehtii vastuullisesti itsenäisten tehtävien suorittamisesta. Opiskelija toimii aktiivisena ryhmän jäsenenä edistäen ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamista.
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.05.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailun koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
- Liiketalouden koulutus
Opettaja
- Mika Pietarinen
Ryhmät
-
AMA24SAMA24S
Tavoitteet
Opiskelija on sisäistänyt yrittäjämäisen asenteen. Hän osaa käyttää yritystoiminnan peruskäsitteitä asianmukaisesti. Hän ymmärtää liiketoimintapotentiaalien tunnistamisen ja luomisen merkityksen yhteiskunnan kehitykseen ja hyvinvointiin. Lisäksi opiskelija osaa kuvata yrityksen perustoiminnot ja ymmärtää kannattavan liiketoiminnan perusteet.
Opiskelija osaa keskustella yritystoiminnasta ja soveltaa oppimiaan asioita käytäntöön
Kaikissa koulutuksissa on yhteistä sisältöä ja koulutuksittain eriytyvää sisältöä.
Liiketalalouden koulutuksessa opiskelija tutustuu käytännönläheisesti liiketoimintaan.
Liikunnan ja vapaa-ajan koulutuksessa opiskelija tutustuu käytännönläheisesti toimialansa yritystoimintaan,
Matkailun koulutuksessa opiskelija tutustuu käytännönläheisesti matkailualan yritystoimintaan.
Sisältö
Opintojakson yhteiset:
Yritystoiminnan merkitys yhteiskunnassa
Yrittäjämäinen tapa toimia
Toiminta-ajatus ja liikeidea
Yritystoiminnan perusmalli
Sidosryhmät ja verkostoituminen
Yritysmuodot
Markkinoinnin peruskilpailukeinot
Liiketoiminnan kannattavuuden perusteet
Liiketalouden koulutuksessa päivätoteutuksessa opintojaksoon kuuluu yrityshaastattelu sekä esitys ja
työelämäjakso. Liiketalouden monimuotototeutuksessa opintojaksoon kuuluu yrityshaastattelu sekä esitys ja sekä raportti opiskelijaa kiinnostavan toimialan esittely TEM:n toimialaraporttien pohjalta.
Liikunnan ja vapaa-ajan koulutuksessa opiskelija tutustuu käytännönläheisesti toimialansa yritystoimintaan,
Matkailun koulutuksessa kuuluu käytännönläheistä tutustumista matkailualan yritystoimintaan.
Oppimateriaalit
Luentomateriaali ja muu materiaali ilmoitetaan opintojakson alussa.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti yritystalouden käsitteitä sekä yhdistää niitä kokonaisuuksiksi. Opiskelija osaa analysoida, vertailla ja arvioida kriittisesti yritystalouden osaamistaan ja yritystalouden toimintatapoja hankkimansa tiedon perusteella. Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija käyttää johdonmukaisesti liiketoimintaosaamisen käsitteitä. Opiskelija osaa nimetä, kuvailla ja perustella yritystalouden ja yrittäjyyden toimintatapoja. Hän osaa toimia itsenäisesti tiedon ja ohjeistuksen perusteella ja soveltaa yritystalouden toimintaan liittyviä tekniikoita ja malleja. Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteiden saavuttamiseksi ja perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa määritellä ja käyttää yritystalouden peruskäsitteitä asianmukaisesti ammattieettisten periaatteiden mukaisesti. Hän osaa nimetä ja kuvailla yritytalouden perustiedot. Hän osaa toimia tarkoituksenmukaisesti, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa.
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailun koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
- Liiketalouden koulutus
Opettaja
- Kaisa Enticknap-Seppänen
- Erja Karppinen
Ryhmät
-
LLM23SLLM23S
Tavoitteet
Opiskelija hallitsee liike- ja työelämän englannin perusteet suullisesti ja kirjallisesti.
Sisältö
Työelämän viestintä ja asiakaspalvelu
Koulutus ja opinnot
Työnhaku
Liikeviestintä
Yritysesittely
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa selittää toisin sanoin ja korvata sanaston puutteet huomaamattomasti. Opiskelija ymmärtää ja käyttää täsmällisesti liike- ja työelämän sanastoa. Opiskelija osaa viestiä taitavasti vaativissakin vuorovaikutustilanteissa.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa tarvittaessa ilmaista asian toisin sanoin. Opiskelija ymmärtää ja käyttää liike- ja työelämän sanastoa melko täsmällisesti. Opiskelija osaa viestiä selkeästi keskeisissä vuorovaikutustilanteissa.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija käyttää liike- ja työelämän perussanastoa niin, että olennainen viesti välittyy. Opiskelija osaa viestiä ymmärrettävästi yksinkertaisissa, rutiiniluonteisissa vuorovaikutustilanteissa.
Arvosana 1 edellyttää, että opintojakson kaikki arvioitavat tehtävät on suoritettu hyväksytysti ja mahdollisen tenttisuorituksen pistemäärä on vähintään 50%.
Esitietovaatimukset
Eurooppalainen viitekehys taitotaso B2
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Iina Korhonen

Yhteistä ja alakohtaista sisältöä

01.01.2025 - 10.04.2025

- Nina Jyrkäs
Ryhmät
-
ASL24SASL24S

01.01.2025 - 31.07.2025

ATA24SATA24S

LBI24SLBI24S

LBE24SLBE24S

- Liiketalouden koulutusohjelma
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Ari Teirilä
Ryhmät
-
LLT24SMLLT24SM
-
LLT24SHLLT24SH
Tavoitteet
Opiskelija hallitsee yritysmaailmassa tarvittavat matematiikan perustaidot sekä osaa käyttää ja soveltaa niitä. Opiskelija osaa hyödyntää myös digitaalisia apuvälineitä.
Sisältö
Matematiikan perusasioiden kertaaminen ja matemaattisten valmiuksien luominen
Kate ja arvonlisävero
Indeksit
Valuutat
Korkolasku sovelluksineen
Koronkorkolasku sovelluksineen
Jaksolliset suoritukset
Luotot
Investointimenetelmät
Talouselämän funktiot (käyttöä, optimointia)
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Osaa määritellä ja selittää kaikki kurssin keskeiset käsitteet ja laskuperiaatteet. Osaa johtaa tai todistaa kurssin aikana esitetyt tulokset ja perustella niiden käyttökelpoisuus.
Osaa soveltaa kurssin tietoja myös uusiin, oivaltamista vaativiin tehtäviin, joista ei ole käyty esimerkkejä aikaisemmin kurssin aikana. Laskuissa ei esiinny virheitä.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Osaa esittää ja luetella sekä käyttää keskeisten laskuperiaatteiden taustalla olevia ideoita. Osaa tulkita laskujen tulosten järkevyyttä ja merkitystä.
Osaa vertailla eri laskumenetelmiä ja valita kulloiseenkin tilanteeseen sopivan laskumenetelmän. Laskeminen on pääosin virheetöntä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Tunnistaa kurssin keskeiset käsitteet ja laskuperiaatteet.
- prosenttilaskenta sovelluksineen
- indeksit ja rahan arvo
- korkolaskenta
- luotot
- investointimenetelmät
Osaa ratkaista tenttitilanteessa pääosan tunneilla aikaisemmin käytyjen esimerkkitilanteiden mukaisia laskuja laskukaavoja käyttäen. Pienet, ei periaatteelliset virheet, ovat mahdollisia.
Lisätiedot
Vaihtoehtoinen suoritustapa monimuodossa

Opiskelija kehittää valmiuttaan käyttää ruotsin kieltä oman alansa työtehtävissä. Opiskelija osaa toimia kirjallisesti ja suullisesti ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa.
Sisältö
Työelämän viestintä ja asiakaspalvelu
Koulutus ja opinnot
Työnhaku
Yritys- ja tuote-esittelyt
Oman alan keskeiset käsitteet ja sanasto
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija kykenee etsimään tietoa itsenäisesti eri medioista ja tuottaa kielellisesti ja sisällöllisesti monipuolisia, virheettömiä esityksiä.
Opiskelija hallitsee oman alansa keskeisen sanaston sekä pystyy keskustelemaan ajankohtaisista asioista spontaanisti.
Kykenee edustamaan työpaikkaansa erinomaisesti.
Opiskelijan suullinen kielitaito on sujuvaa ja johdonmukaista, ääntämis- tai kielioppivirheitä ei esiinny mainittavasti.
Opiskelijan viesti välittyy monipuolisin rakentein ja sanastoin ongelmitta.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija kykenee etsimään tietoa ohjeiden ja apuvälineiden kanssa eri medioista, ja käyttää ammattikieltä hyvin niiden esittämisessä.
Opiskelija osaa oman alansa keskeisen sanaston sekä pystyy keskustelemaan ajankohtaisista asioista valmistautumalla aiheeseen etukäteen.
Opiskelija kykenee hyvin edustamaan työpaikkaansa, mutta voi tarvita tukea ja valmistautumista.
Opiskelijan suullinen kielitaito on johdonmukaista, mutta ääntämis- tai kielioppivirheitä esiintyy.
Opiskelijan viesti välittyy hyvin perusrakentein ja perussanastolla.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija kykenee kattavien ohjeiden ja apuvälineiden kanssa etsimään tietoa eri medioista, asioiden esittäminen voi olla sisällöltään yksinkertaista ja peruskieltä.
Opiskelija ymmärtää oman alansa keskeisen sanaston mutta niistä keskusteleminen on hankalaa.
Opiskelijan suullinen kielitaito on katkonaista ja sanoja hakevaa, ääntämis- tai kielioppivirheitä esiintyy usein.
Opiskelijan yksinkertaiset viestit välittyvät, rakenteissa ja sanastossa on virheitä.
Arvosana 1 edellyttää, että opintojakson kaikki arvioitavat tehtävät on suoritettu hyväksytysti ja tenttisuorituksen pistemäärä on vähintään 50%.
Esitietovaatimukset
Eurooppalainen viitekehys B1
Lisätiedot
Suoritettuaan tämän opintojakson hyväksytysti opiskelija saavuttaa sellaisen ruotsin kielen taidon, joka julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003) mukaan vaaditaan korkeakoulututkintoa edellyttävään virkaan kaksikielisellä virka-alueella ja joka ammattikorkeakouluista annetun asetuksen (1129/2014 §7) mukaan on ammatin harjoittamisen ja ammatillisen kehityksen kannalta tarpeellinen.
Julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittava ruotsin kielen taito arvioidaan asetuksen (481/2003 § 16 ja 17) mukaan arvosanalla hyvä tai tyydyttävä. Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan opintojaksolla erikseen ja niistä annetaan erilliset arvosanat.
Opintojakson suoritusten arvosanat 1, 2 ja 3 vastaavat tyydyttävää ja 4 ja 5 hyvää.
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
5 op
Virtuaaliosuus
1 op
Toteutustapa
80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailun koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
- Liiketalouden koulutus
Opettaja
- Iina Korhonen
- Marjaana Seppi

TKI-osuus
3 op
Toteutustapa
50 % Lähiopetus, 50 % Etäopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Kirsi Huotari
- Helka Leimu-Pelkonen
Ryhmät
-
ALM22KALM22K
-
ALK22SALK22S
Tavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida tavoitteellisia lasten ja nuorten liikuntapalveluja eri toimintaympäristöissä.
Sisältö
Liikunta lapsen ja nuoren kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja vuorovaikutuksen edistäjänä
Lasten ja nuorten liikuntakulttuuri
Lasten ja nuorten liikunnan suunnittelu, toteutus ja arviointi
Aika ja paikka
Katso ALK22S/ALM22K lukujärjestys.
Oppimateriaalit
Osoitetaan opintojakson yhteydessä.
Opetusmenetelmät
Luennot / ohjatut harjoitukset, itsenäinen opiskelu
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Opiskelijan valitsema päiväkoti- ja kouluympäristö.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Opintojakso sisältää useita erilaisia tehtäviä, jotka esitetään tarkemmin opintojakson alussa.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Opintojakson suorittaminen edellyttää läsnäolo-opiskelua.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
10 op = 270h
Sisällön jaksotus
Osa 1: Liikunta lapsen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja vuorovaikutuksen edistäjänä.
Osa 2: Lasten ja nuorten liikuntakulttuuri.
Osa 3: Lasten ja nuorten liikunnan suunnittelu, toteutus ja arviointi.
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakso toteutetaan yhdessä päivä- ja monimuoto-opiskelijoille. Opetus ajoittuu monimuotoryhmän aikataulun mukaan, joten opetusta saattaa olla satunnaisesti myös lauantaisin.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa valita asiantuntevasti opetusmenetelmät ja sisällöt eri toimintaympäristöissä toteutettavissa liikuntapalveluissa lapsen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämisen huomioiden.
Opiskelija toimii aloitteellisesti, ammatillisesti ja tavoitteellisesti opetus- ja ohjaustilanteessa.
Opiskelija toimii aktiivisena ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa nimetä, kuvailla ja perustella eri toimintaympäristöissä toteutettavissa liikuntapalveluissa käyttämiään opetusmenetelmiä ja sisältöjä lapsen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseksi.
Opiskelija toimii itsenäisesti ja vastuullisesti oppimis- ja ohjaustilanteissa.
Opiskelija toimii ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa nimetä ja kuvailla eri toimintaympäristöissä toteutettavissa liikuntapalveluissa käyttämiään opetusmenetelmiä ja sisältöjä. Opiskelija tunnistaa liikunnan merkityksen lapsen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistäjänä.
Opiskelija toimii asianmukaisesti oppimis- ja ohjaustilanteissa.
Opiskelija ottaa toiminnassaan toiset huomioon.
Opiskelija toimii ryhmän jäsenenä.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arviointi 1-5, katso arviointikriteerit opintojakson tiedoista. Tehtäväkohtainen tarkempi arviointi ilmoitetaan opintojakson yhteydessä.
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
7 op
TKI-osuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Joonas Rissanen
Ryhmät
-
ALK23SALK23S
Tavoitteet
Opiskelija tuntee valmennusjärjestelmien systematiikan,valmennuksen edellyttämän fysiologisen ja biomekaanisen perustan, urheilijoiden yleiset testausmenetelmät ja osaa käyttää tietojaan analyyttisesti tehokkaassa ja turvallisessa valmennusprosessissa. Opiskelija ymmärtää valmentamisessa tarvittavat vuorovaikutustaidot ja osaa soveltaa niitä käytännössä. Lisäksi opiskelija osaa analysoida omaa valmennusosaamistaan ja sen kehittymistä.
Opiskelija osaa selittää voimaharjoittelun eri muodot ja pystyy tuottamaan henkilökohtaisia voimaharjoitteluohjelmia.
Opiskelija osaa selittää kestävyysharjoittelun eri muotoja ja rakentaa kestävyysharjoitteluohjelmia.
Opiskelijaa ymmärtää voima- ja kestävyysharjoittelun yhdistämiseen liittyvät hyödyt ja haasteet sekä osaa ottaa ne huomioon harjoittelun suunnittelussa.
Sisältö
- Valmennuksen peruskäsitteet ja niiden sovaltaminen valmennuksen ohjelmoinnissa (adaptaatiomallien, superkompensaation sekä ikä- ja herkkyyskausien osalta
- Aerobisen ja anaerobisen energiantuoton periaatteitden soveltaminen kestävyysominaisuuksien kehittämisessä
- Hermo-lihasjärjestelmän toiminnan periaatteiden soveltaminen voima- ja nopeusominaisuuksien kehittämisessä
- Eri ominaisuuksien testausmenetelmät ja niiden käyttö käytännön valmennuksessa
- Oman valmennusosaamisen kartoittaminen ja kehittymisen seuranta
Voimaharjoittelu ja voimaharjoittelun ohjelmointi
Kuntosaliharjoittelun ohjaaminen
Kestävyysharjoittelu ja kestävyysharjoittelun ohjelmoin
Aika ja paikka
-Lähiopetus Vuokatissa elokuu 2024-maaliskuu 2025 (4op)
-Käytännön Urheiluakatemia-valmennusharjoittelu (3 op)
*Vuokatissa lokakuu 2024-maaliskuu 2025
*Tai Kajaanissa syyskuu 2025-joulukuu 2025 (jalkapallossa marraskuu 2025-maaliskuu 2026)
Oppimateriaalit
Varsinaisena kurssikirjana toimii:
Mero A, Nummela A, Kalaja S ja Häkkinen K. (2016) Huippu-urheiluvalmennus 1. painos
Muita hyviä tukimateriaaleja ovat:
Keskinen K, Häkkinen K ja Kallinen M. (2018) Fyysisen kunnon mittaaminen - käsi ja oppikirja kuntotestaajille. 1. painos
Keskinen K, Häkkinen K ja Kallinen M. (2007) Kuntotestauksen käsikirja 2. painos
Mäennenä J, Olli J, Puputti J, Roininen T, Haverinen M, Kuukasjärvi K, Parkkinen J. (2019) Voimaharjoittelu. Vk-kustannus 1. painos.
Rytkönen, T. 2018. Voimaharjoittelun käsikirja. Fitra.
Mero A, Nummela A, Keskinen K ja Häkkinen K. (2007) Urheiluvalmennus 2. painos
Mero A, Uusitalo A, Hiilloskorpi H, Nummela A ja Häkkinen K. (2012) Naisten ja tyttöjen urheiluvalmennus 1. painos
Hämäläinen K, ym. (2015) Lasten ja nuorten hyvä harjoittelu. 1. painos
Opetusmenetelmät
Opetus (4op)
-Lähiopetus Vuokatissa
-Opiskelijoiden tekemät alustukset ja niiden avulla opiskelu pienryhmissä "palapelimalli"
-Käytännön harjoitukset ulkona
Käyttännön valmennusharjoittelu Vuokatti-Ruka urheiluakatemian valmennusryhmissä Vuokatissa tai Kajaanissa (3 op)
-Opiskelijat toimivat apuvalmentajina kurssin ajan Vuokatti-Ruka urheiluakatemian (VRUA) valmennusryhmissä.
Kajaanin lajit:
-Jääkiekko
-Jalkapallo
-Salibandy
-Kilpa-aerobic ja telinevoimistelu
-Tanssi
-Uinti
Vuokatin lajit:
-Maastohiihto
-Ampumahiihto
-Jääkiekko
-Suunnistus
-Uinti
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
- Kurssi tapahtuu tiiviisstä työelämäyhteistyössä Vuokatti-Ruka urheiluakatemian (VRUA) kanssa, joka tarjoaa todellisen työelämäympäristön valmennustaitojen harjoitteluun.
Kansainvälisyys
-Urheiluakatemiaharjoitteluissa toimitaan yhdessä englanninkielisen ASL-opiskelijaryhmän kanssa, joten valmennusta tehdään kansainvälisissä pienryhmissä.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Kurssin laajuus 7 op vastaa 189 hopiskelijan työtä.
-Lähiopetus luokassa ja käytännön harjoitukset 40 h
-Itsenänäinen opiskelu ja kurssitehtävät 20 h
-Urheiluakatemiaharjoittelu VRUA:n lajiryhmässä 80 h
-Harjoitusohjelman suunnittelu ja kirjoittaminen esimerkkiurheilijalle sekä arvioitavan loppuraportin kirjoittaminen 49 h
Sisällön jaksotus
-Lähiopetus Vuokatissa elokuu 2024-maaliskuu 2025 (4op)
-Käytännön Urheiluakatemia-valmennusharjoittelu (3 op)
*Vuokatissa lokakuu 2024-maaliskuu 2025
*Tai Kajaanissa syyskuu 2025-joulukuu 2025 (jalkapallossa marraskuu 2025-maaliskuu 2026)
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Soveltaa jo olemassa olevaa osaamistaan ja käsittelee kokonaisuutta asiakaslähtöisesti. Kykenee arvioimaan ja reflektoimaan omaa osaamistaan ja ammattialansa toimintatapoja hankkimansa tiedon avulla. Valmennusprosessi pystytään suunnittelemaan ja toteuttamaan yksityiskohtaisesti ja turvallisesti kohteen ominaisuuksien ja tarpeiden mukaisesti kokonaisvaltaisen analyysin pohjalta.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Ammattialan käsitteistö ja perustiedot hallinnassa.Osaa arvioida omaa osaamistaan ja ammattialan toimintatapoja.Kykenee ammattitaitoiseen toimintaan asiakastilanteissa ja perustelemaan toimintaansa ammatillisesti. Valmennusprosessi pystytään suunnittelemaan turvallisesti ja valmennusopin perusteiden mukaisesti, mutta yksityiskohtien hallinnassa puutteita. Analyysikyky ei täysin kokonaisvaltainen.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Osaa käyttää yksittäisiä käsitteitä toiminnassa ja nimetä alan perustiedot. Kykenee tarkoituksenmukaiseen toimintaan, mutta valmennuksen osa-alueiden yhteyksissä puutteita.Osaa kuitenkin suunnitella turvallisen harjoitusohjelman ja kykenee yksittäisten osa-alueiden analyysiin.
Esitietovaatimukset
Anatomia ja fysiologia
Ilmoittautumisaika
02.12.2024 - 31.12.2024
Ajoitus
01.01.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
7 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Joonas Rissanen
Ryhmät
-
ALM24KALM24K
Tavoitteet
Opiskelija tuntee valmennusjärjestelmien systematiikan,valmennuksen edellyttämän fysiologisen ja biomekaanisen perustan, urheilijoiden yleiset testausmenetelmät ja osaa käyttää tietojaan analyyttisesti tehokkaassa ja turvallisessa valmennusprosessissa. Opiskelija ymmärtää valmentamisessa tarvittavat vuorovaikutustaidot ja osaa soveltaa niitä käytännössä. Lisäksi opiskelija osaa analysoida omaa valmennusosaamistaan ja sen kehittymistä.
Opiskelija osaa selittää voimaharjoittelun eri muodot ja pystyy tuottamaan henkilökohtaisia voimaharjoitteluohjelmia.
Opiskelija osaa selittää kestävyysharjoittelun eri muotoja ja rakentaa kestävyysharjoitteluohjelmia.
Opiskelijaa ymmärtää voima- ja kestävyysharjoittelun yhdistämiseen liittyvät hyödyt ja haasteet sekä osaa ottaa ne huomioon harjoittelun suunnittelussa.
Sisältö
- Valmennuksen peruskäsitteet ja niiden sovaltaminen valmennuksen ohjelmoinnissa (adaptaatiomallien, superkompensaation sekä ikä- ja herkkyyskausien osalta
- Aerobisen ja anaerobisen energiantuoton periaatteitden soveltaminen kestävyysominaisuuksien kehittämisessä
- Hermo-lihasjärjestelmän toiminnan periaatteiden soveltaminen voima- ja nopeusominaisuuksien kehittämisessä
- Eri ominaisuuksien testausmenetelmät ja niiden käyttö käytännön valmennuksessa
- Oman valmennusosaamisen kartoittaminen ja kehittymisen seuranta
Voimaharjoittelu ja voimaharjoittelun ohjelmointi
Kuntosaliharjoittelun ohjaaminen
Kestävyysharjoittelu ja kestävyysharjoittelun ohjelmoin
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Soveltaa jo olemassa olevaa osaamistaan ja käsittelee kokonaisuutta asiakaslähtöisesti. Kykenee arvioimaan ja reflektoimaan omaa osaamistaan ja ammattialansa toimintatapoja hankkimansa tiedon avulla. Valmennusprosessi pystytään suunnittelemaan ja toteuttamaan yksityiskohtaisesti ja turvallisesti kohteen ominaisuuksien ja tarpeiden mukaisesti kokonaisvaltaisen analyysin pohjalta.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Ammattialan käsitteistö ja perustiedot hallinnassa.Osaa arvioida omaa osaamistaan ja ammattialan toimintatapoja.Kykenee ammattitaitoiseen toimintaan asiakastilanteissa ja perustelemaan toimintaansa ammatillisesti. Valmennusprosessi pystytään suunnittelemaan turvallisesti ja valmennusopin perusteiden mukaisesti, mutta yksityiskohtien hallinnassa puutteita. Analyysikyky ei täysin kokonaisvaltainen.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Osaa käyttää yksittäisiä käsitteitä toiminnassa ja nimetä alan perustiedot. Kykenee tarkoituksenmukaiseen toimintaan, mutta valmennuksen osa-alueiden yhteyksissä puutteita.Osaa kuitenkin suunnitella turvallisen harjoitusohjelman ja kykenee yksittäisten osa-alueiden analyysiin.
Esitietovaatimukset
Anatomia ja fysiologia
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
10 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailun koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
- Liiketalouden koulutus
Opettaja
- Kaisa Loikkanen
Ryhmät
-
ALM24KALM24K
Tavoitteet
Opiskelija tutustuu liikunta-alan työkenttään ja alalla tarvittavaan osaamiseen. Opiskelija osaa hakea omaa urasuunnittelua tukevan työelämäjaksopaikan. Opiskelija havainnoi työpaikan erilaisia työtehtäviä ja arvioi niissä tarvittavia tietoja, taitoja ja asenteita suhteessa omaan osaamiseen ja kiinnostuksen kohteisiin. Opiskelija toimii omaa osaamistaan vastaavissa työtehtävissä liikunta-alalla. Opiskelija osaa seurata ammatillisen osaamisensa kehittymistä ja osaa viestiä siitä.
Sisältö
Työelämäjakso (6 op) 1.vuoden loppupuolella
Osaajana kehittyminen (4 op):
Päiväryhmät:
1. kevät (1 op)
2. syksy ja kevät (1+1 op)
3. lukuvuosi (1. op)
Monimuoto:
1. syksy (1 op)
2. kevät ja syksy (1+1 op)
3. lukuvuosi (1. op)
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hyväksytty: Opiskelija on osallistunut tulo-, kehitys- ja päättökeskusteluihin, suorittanyt työelämään tutustumisjakson hyväksytysti ja koonnut ammatillista kasvua kuvaavan verkkoportfolion.
Lisätiedot
Työelämään tutustumisjakso: opiskelija etsii/valitsee paikan itse. Paikka hyväksytettävä etukäteen tuutoropettajalla. HUOM! Harjoittelusopimus on laadittava ennen työelämään tutustumisen aloittamista. Työelämään tutustumisjakson edellytyksenä on 25 op:n opintosuoritukset.
Opintojakso sisältää itsenäisesti verkossa suoritettavia (digi) opintoja 3 op.
Ilmoittautumisaika
02.07.2024 - 31.07.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.07.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailun koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
- Liiketalouden koulutus
Opettaja
- Teija Vainikka
Ryhmät
-
AMA24SAMA24S
Tavoitteet
Opiskelija osaa toimia ammattikorkeakouluympäristössä ja tietää tarjolla olevat ohjaus- ja tukipalvelut. Hän osaa suunnitella omaa opintopolkua ja käyttää suunnittelussa tarvittavia työkaluja. Opiskelija osaa asettaa oman oppimisen tavoitteita ja sekä osaa arvioida tavoitteiden toteutumista. Hän oppii tunnistamaan omat vahvuudet ja kehittämiskohteet oppijana sekä löytämään omaa oppimista tukevia työtapoja. Opiskelija oppii edistämään koko ryhmän yhteishenkeä ja osaamisen jakamista.
Opiskelija osaa käyttää ura- ja rekrypalveluita sekä alumnivierailuita oman työllistymisen ja jatko-opiskelumahdollisuuksien suunnittelussa.
Sisältö
Perehtyminen ammattikorkeakouluopiskeluun
Ryhmäytyminen
Vahvuuksien tunnistaminen
Työelämän osaamisvaatimukset ja oman opintopolun suunnittelu
Opiskelutaidot
Urasuunnittelu
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hyväksytty: Opiskelija on palauttanut sovitut harjotustehtävät, osallistunut kehityskeskusteluihin ja ryhmälle järjestettyihin ura- ja rekrytapahtumiin ja alumnitapaamisiin.
Ilmoittautumisaika
30.08.2024 - 30.12.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 25.12.2026
Opintopistemäärä
10 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailun koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
- Liiketalouden koulutus
Opettaja
- Liisa Paavola
Ryhmät
-
ALK24SALK24S
Tavoitteet
Opiskelija tutustuu liikunta-alan työkenttään ja alalla tarvittavaan osaamiseen. Opiskelija osaa hakea omaa urasuunnittelua tukevan työelämäjaksopaikan. Opiskelija havainnoi työpaikan erilaisia työtehtäviä ja arvioi niissä tarvittavia tietoja, taitoja ja asenteita suhteessa omaan osaamiseen ja kiinnostuksen kohteisiin. Opiskelija toimii omaa osaamistaan vastaavissa työtehtävissä liikunta-alalla. Opiskelija osaa seurata ammatillisen osaamisensa kehittymistä ja osaa viestiä siitä.
Sisältö
Työelämäjakso (6 op) 1.vuoden loppupuolella
Osaajana kehittyminen (4 op):
Päiväryhmät:
1. kevät (1 op)
2. syksy ja kevät (1+1 op)
3. lukuvuosi (1. op)
Monimuoto:
1. syksy (1 op)
2. kevät ja syksy (1+1 op)
3. lukuvuosi (1. op)
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hyväksytty: Opiskelija on osallistunut tulo-, kehitys- ja päättökeskusteluihin, suorittanyt työelämään tutustumisjakson hyväksytysti ja koonnut ammatillista kasvua kuvaavan verkkoportfolion.
Lisätiedot
Työelämään tutustumisjakso: opiskelija etsii/valitsee paikan itse. Paikka hyväksytettävä etukäteen tuutoropettajalla. HUOM! Harjoittelusopimus on laadittava ennen työelämään tutustumisen aloittamista. Työelämään tutustumisjakson edellytyksenä on 25 op:n opintosuoritukset.
Opintojakso sisältää itsenäisesti verkossa suoritettavia (digi) opintoja 3 op.
Ilmoittautumisaika
01.08.2024 - 30.11.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
5 op
Virtuaaliosuus
5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Englanti
Koulutus
- Bachelor's Degree in Sports and Leisure Management
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
- Bachelor’s Degree in International Business
- Bachelor’s Degree in Tourism
- Bachelor's Degree in Esports Business
Opettaja
- Mikko Törmälehto
Vastuuopettaja
Mikko Törmälehto
Ajoitusryhmät
- Avoin AMK 1 (Koko: 10. Avoin AMK: 10.)
Ryhmät
-
AVOINAMK2024AVOINAMK2024
-
AAMKAvoin AMK
Pienryhmät
- Avoin AMK 1
Tavoitteet
The students will be able to identify the main principles of occupational wellbeing and applying this awareness in working life connections. They will be able to improve their own wellbeing during their studies.
Sisältö
Wellbeing services
Ergonomic and occupational safety perspectives
Wellbeing technology
Aika ja paikka
Opintojakson voi suorittaa oman aikataulun mukaisesti syksyn 2024 aikana.
Opetusmenetelmät
Itsenäisesti verkossa suoritettava opintojakso
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakso vastaa n. 135 tuntia opiskelijan työtä (5 op)
Arviointiasteikko
0 - 5
Ilmoittautumisaika
01.01.2025 - 30.10.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Virtuaaliosuus
5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Englanti
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Mikko Törmälehto
Ajoitusryhmät
- KAMK Avoin AMK 1 (Koko: 5. Avoin AMK: 5.)
Ryhmät
-
AAMKAvoin AMK
Pienryhmät
- KAMK Avoin AMK 1
Tavoitteet
The students will be able to identify the main principles of occupational wellbeing and applying this awareness in working life connections. They will be able to improve their own wellbeing during their studies.
Sisältö
Wellbeing services
Ergonomic and occupational safety perspectives
Wellbeing technology
Aika ja paikka
Opintojakson voi suorittaa itsenäisesti Reppu-ympäristössä non-stop -toteutuksena.
Oppimateriaalit
Oppimateriaalina toimii videomuotoiset luennot Repussa.
Opetusmenetelmät
Opintojakso koostuu kymmenestä lyhyestä luennosta sekä niihin liittyvistä itsenäisesti suoritettavista tehtävistä Repussa. Tehtäviä on yhteensä 12 kpl, joista viimeinen on videomuotoinen oppimispäiväkirja. Oppimistehtävien avulla harjoittelet opintojakson keskeisten sisältöjen hallintaa ja ymmärtämistä. Opintojakso arvioidaan hyväksytty-hylätty -skaalalla.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Tätä opintojaksoa ei voi suorittaa tenttimällä vaan osallistumalla joko lähiopetuksen tai suorittamalla opintojakson itsenäisesti.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Kurssin voi suorittaa itsenäisenä Reppu-versiona tai osallistumalla lähiopetukseen.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson luentojen (10kpl) osuus on noin 5h.
Sisällön jaksotus
Opintojakso arvioidaan asteikolla hyväksytty-hylätty. Hyväksyttyyn suoritukseen vaaditaan kaikkien 12 tehtävän tekeminen tehtävänannon mukaisestil.
Lisätietoja opiskelijoille
Osassa tehtävissä tekoälyn käyttö on sallittu ja osassa tehtävissä kielletty. Tekoälyn väärinkäyttä johtaa opintojakson hylkäämiseen.
Arviointiasteikko
0 - 5
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailualan koulutus
- Liiketalouden koulutusohjelma
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Pia Kuittinen
Ryhmät
-
LLT24SMLLT24SM
-
LLT24SHLLT24SH
Tavoitteet
Opiskelija osaa käyttää asiakaskeskeisen markkinoinnin peruskäsitteitä ja arvioida organisaation kannattavan liiketoiminnan edellytyksiä markkinoinnillisesta näkökulmasta. Lisäksi opiskelija saa valmiudet tunnistaa organisaation markkinointitoimintoja ja luoda tulevaisuuden mahdollisuuksia.
Opintojakso on yhteinen liiketalouden tradenomiopiskelijoille sekä liikunnanohjaaja-,ja restonomiopiskelijoille.
Sisältö
Markkinoinnin peruskäsitteet
Markkinointiajattelun kehittyminen
Markkinoinnin toimintaympäristöt
Asiakaskäyttäytyminen ja segmentointi
Markkinoinnin kilpailukeinovalikoima
Myynnin ja asiakassuhdeajattelun perusteet
Aika ja paikka
Syyslukukaudella eli syys-joulukuussa lähiopetus kampuksella kerran viikossa 2,5 tuntia
Oppimateriaalit
Bergström & Leppänen. 2023 (paikoin myös vanhempi versio käy). Yrityksen asiakasmarkkinointi. Saatavana KAMK:n kirjastossa painettuna sekä e-kirjana.
Opetusmenetelmät
Luennot, ohjatut harjoitukset, yhteistoiminnallinen opiskelu (esim. pari- ja ryhmätyöskentely) ja itsenäinen opiskelu
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Luennoilla mahdolliset (yrittäjä)vierailijat ja ohjatuttuina harjoituksina yrityksille tehtävät projektit.
Mahdolliset yritysvierailut lähialueen yrityksiin.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Tenttiajankohta sovitaan yhdessä opintojakson alussa. Uusinta yleisinä uusintapäivinä.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Sovitaan opettajan kanssa tapauskohtaisesti KAMKin pääperiaatteiden mukaisesti:
- Aiemmat markkinoinnin korkeakoulusuoritukset voidaan hyväksilukea tapauskohtaisesti.
- Työelämässä aiemmin hankittua osaamista tunnistetaan (AHOT) tapauskohtaisesti.
- Opinnollistaminen eli nykyisessä työssä hankittava ja osoitettava markkinointiosaaminen voidaan suorittaa tapauskohtaisella päätöksellä yhteistyössä opettajan kanssa.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
5 op = 135 h opiskelijan työtä
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija tuntee hyvin markkinoinnin peruskäsitteet ja osaa soveltaa niitä monipuolisesti käytännön tilanteissa.
Opiskelija tuntee ja ymmärtää markkinoinnin kilpailukeinot ja osaa soveltaa niitä itsenäisesti ja asiakaslähtöisesti yrityksen markkinoinnissa.
Opiskelija osoittaa tehtävissä oma-aloitteisuutta, käsitteellistä ja kriittistä pohdintaa sekä laaja-alaista markkinointiympäristön ymmärrystä.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija tuntee markkinoinnin peruskäsitteet ja osaa hyödyntää niitä käytännön tilanteissa.
Opiskelija tunnistaa markkinoinnin kilpailukeinot ja osaa soveltaa niitä asiakaslähtöisesti yrityksen markkinoinnissa.
Opiskelija osoittaa tehtävissä oma-aloitteisuutta, itsenäistä ajattelua ja markkinointiympäristön ymmärrystä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija tunnistaa markkinoinnin peruskäsitteet.
Opiskelija hahmottaa markkinoinnin kilpailukeinojen ydinkohdat ja kykenee selittämään asiakaslähtöisen markkinoinnin perusteet.
Opiskelija tarvitsee ohjausta ratkaisujen löytämisessä ja kykenee tarkastelemaan konkreettisella tasolla markkinointiympäristöä.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Kurssin hyväksytty suorittaminen edellyttää tentin läpäisyä, kaikkien kurssitehtävien tekemistä sekä läsnäoloa ja osallistumista oppitunneille. Opintojaksolla suoritetaan seuraavat tehtävät (max 70 pistettä). Myöhästyneitä töistä ei arvioida eli niiden pisteet on automaattisesti nolla.
1 op = 20 p. Läsnäolo luennoilla ja osallistuminen tuntitehtäviin
1 op = 20 p. Portolio (pari- tai pienryhmätyö)
1,5 op = 15 p. Essee (yksilötehtävä)
1,5 op = 15 p. Tentti
Opintojakson arviointi (1-5) perustuu tentistä saatuun pistemäärään (max 70 p.) seuraavasti:
5 = 90 % = 70-63
4 = 80 % = 64-56
3 = 70 % = 55-49
2 = 60 % = 48-42
1 = vähintään 50 % = 41-35 ja tentti hyväksytysti läpi
Arviointikriteerit
Kiitettävä 5
Opiskelija tuntee hyvin markkinoinnin peruskäsitteet ja osaa soveltaa niitä monipuolisesti käytännön tilanteissa. Opiskelija tuntee ja ymmärtää markkinoinnin kilpailukeinot ja osaa soveltaa niitä itsenäisesti ja asiakaslähtöisesti yrityksen markkinoinnissa. Opiskelija osoittaa tehtävissä oma-aloitteisuutta, käsitteellistä ja kriittistä pohdintaa sekä laaja-alaista markkinointiympäristön ymmärrystä.
Hyvä 3 - 4
Opiskelija tuntee markkinoinnin peruskäsitteet ja osaa hyödyntää niitä käytännön tilanteissa. Opiskelija tunnistaa markkinoinnin kilpailukeinot ja osaa soveltaa niitä asiakaslähtöisesti yrityksen markkinoinnissa. Opiskelija osoittaa tehtävissä oma-aloitteisuutta, itsenäistä ajattelua ja markkinointiympäristön ymmärrystä.
Tyydyttävä 1 - 2
Opiskelija tunnistaa markkinoinnin peruskäsitteet. Opiskelija hahmottaa markkinoinnin kilpailukeinojen ydinkohdat ja kykenee selittämään asiakaslähtöisen markkinoinnin perusteet. Opiskelija tarvitsee ohjausta ratkaisujen löytämisessä ja kykenee tarkastelemaan konkreettisella tasolla markkinointiympäristöä.
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailualan koulutus
- Liiketalouden koulutusohjelma
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Outi Lundahl
- Olli Jääskeläinen
Ryhmät
-
LLM24SELLM24SE
-
LLM24SHLLM24SH
Tavoitteet
Opiskelija osaa käyttää asiakaskeskeisen markkinoinnin peruskäsitteitä ja arvioida organisaation kannattavan liiketoiminnan edellytyksiä markkinoinnillisesta näkökulmasta. Lisäksi opiskelija saa valmiudet tunnistaa organisaation markkinointitoimintoja ja luoda tulevaisuuden mahdollisuuksia.
Opintojakso on yhteinen liiketalouden tradenomiopiskelijoille sekä liikunnanohjaaja-,ja restonomiopiskelijoille.
Sisältö
Markkinoinnin peruskäsitteet
Markkinointiajattelun kehittyminen
Markkinoinnin toimintaympäristöt
Asiakaskäyttäytyminen ja segmentointi
Markkinoinnin kilpailukeinovalikoima
Myynnin ja asiakassuhdeajattelun perusteet
Oppimateriaalit
Luentomateriaali on Moodlessa.
Oppikirja on Bergström & Leppänen. 2016 (tai uudempi). Yrityksen asiakasmarkkinointi.Saatavana KAMK:n kirjastossa painettuna sekä e-kirjana.

01.01.2025 - 16.03.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailualan koulutus
- Liiketalouden koulutusohjelma
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Petri Lintumäki
- Pia Kuittinen
Ryhmät
-
AMA24SAMA24S
Tavoitteet
Opiskelija osaa käyttää asiakaskeskeisen markkinoinnin peruskäsitteitä ja arvioida organisaation kannattavan liiketoiminnan edellytyksiä markkinoinnillisesta näkökulmasta. Lisäksi opiskelija saa valmiudet tunnistaa organisaation markkinointitoimintoja ja luoda tulevaisuuden mahdollisuuksia.
Opintojakso on yhteinen liiketalouden tradenomiopiskelijoille sekä liikunnanohjaaja-,ja restonomiopiskelijoille.
Sisältö
Markkinoinnin peruskäsitteet
Markkinointiajattelun kehittyminen
Markkinoinnin toimintaympäristöt
Asiakaskäyttäytyminen ja segmentointi
Markkinoinnin kilpailukeinovalikoima
Myynnin ja asiakassuhdeajattelun perusteet
Aika ja paikka
Kevätlukukaudella tammi-maaliskuussa lähiopetus kampuksella kerran viikossa 2,5 tuntia.

Opiskelija oppii projektimaisen työtavan ja projektin hallinnan. Opiskelija tuntee tapahtumatyypit. Hän hahmottaa tapahtumien merkityksen alueelle. Opiskelija osaa suunnitella tapahtuman järjestämiseen liittyviä toimintoja huomioiden monimuotoisten toimintaympäristöjen tarjoamat mahdollisuudet. Hän saa valmiudet toimia eri rooleissa tapahtuman toteuttamisessa.
Sisältö
Projektin käsite ja hallinta
Tapahtumanjärjestämisen tietoperusta
Tapahtumatyypit
Tapahtuman operationaalinen ja strateginen ulottuvuus
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa itsenäisesti, oma-aloitteisesti, vastuullisesti suunnitella ja järjestää käytännössä tapahtuman alusta loppuun saakka noudattaen onnistuneen tapahtuman järjestämisen periaatteita. Opiskelija osaa toimia kiitettävästi edistäen ryhmän toimintaa jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut tapahtumatiimin jäsenet huomioon. Opiskelija osaa analysoida tapahtumien merkityksen matkailun vetovoimatekijänä. Lisäksi hän osaa laajasti perustella tapahtumien taloudellisen merkityksen yhteiskunnalle.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa itsenäisesti suunnitella ja järjestää käytännössä tapahtuman alusta loppuun saakka noudattaen onnistuneen tapahtuman järjestämisen periaatteita. Opiskelija osaa toimia hyvin ryhmän jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut tapahtumatiimin jäsenet huomioon. Opiskelija osaa arvioida yleisötapahtumien merkityksen matkailun vetovoimatekijänä. Lisäksi hän osaa hyvin perustella tapahtumien taloudellisen merkityksen yhteiskunnalle.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa ohjattuna suunnitella ja järjestää käytännössä mukaisen tapahtuman alusta loppuun saakka noudattaen onnistuneen tapahtuman järjestämisen periaatteita. Opiskelija osaa toimia tyydyttävästi ryhmän jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut tapahtumatiimin jäsenet huomioon. Opiskelija osaa tyydyttävästi arvioida yleisötapahtumien merkityksen matkailun vetovoimatekijänä. Lisäksi hän osaa pintapuolisesti kuvailla tapahtumien taloudellisen merkityksen yhteiskunnalle.
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
.
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailun koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
- Liiketalouden koulutus
Opettaja
- Mika Pietarinen
- Annamaija Juntunen

Oppimateriaalit ovat saatavilla Moodlessa.

- Katja-Mari Kärkkäinen
- Hannele Siipola
Vastuuopettaja
Hannele Siipola

2 op
Toteutustapa
60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Joonas Rissanen
Ryhmät
-
ALK23SALK23S
Tavoitteet
Opiskelija hallitsee perustiedot kehon toimintojen muutoksissa siirryttäessä
lepotilasta maksimaaliseen suoritukseen.
Sisältö
Liikunnan vaikutus elimistön toimintoihin
Elintoimintojen muutokset
Harjoittelu ja sen vaikutukset
Fyysisen kunnon mittaaminen
Aika ja paikka
-Elokuu-joulukuu 2024
Oppimateriaalit
-Oppimateriaalit löytyvät Repusta.
Opetusmenetelmät
-Lähiopetus luokassa Vuokatissa
-Testausdemot Vuokatti Sportin testilaboratoriossa (7 kertaa)
-Itsenäinen opiskelu verkkomateriaalien ja tehtävien avulla
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
-Työelämäyhteistyötä tehdään Vuokatti Sportin ja Jyväsksylän yliopiston Vuokatin liikuntateknologian laitoksen kanssa.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
-Varsinainen tentti 9.12.2024
-Uusinnat tammikuussa 2025
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
5 opintopistettä vastaa 135 h opiskelijan työtä.
-36 h lähiopetusta luokassa + tentti
-14 h työskentelyä testilaboratiossa (100 % läsnäolopakko)
-35 h itsenäistä opiskelua ja tehtäviä
-50 h lajinalyysin kirjoitusta
Sisällön jaksotus
-Opetus tapahtuu välillä 26.8.-9.12.2024
-Lajianalyysin kirjoittaminen 30.11.2024 mennessä
-Tentti 9.12.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija hallitsee yksityiskohdittain kuormituksen vaikutukset elimistön peustoimintoihin.Hermo-lihasjärjestelmän toiminnot voimantuotossa yhdistettyinä hapenkuljetusjärjestelmän ja energiantuotto- ja lämmönsäätelymekanismien toimintaan ja niiden säätelyyn sekä näiden alueiden perusmittaukset ja niiden tulosten analysointi ovat hallinnassa eikä tulkinnoissa harjoittelun ohjelmointia ajatellen ole puutteita.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija hallitsee yksityiskohdittain kuormituksen vaikutukset elimistön perustoimintoihin.Hermo-lihasjärjestelmän toiminnot voimantuotossa yhdistettyinä hapenkuljetusjärjestelmän ja energiantuotto- ja lämmönsäätelymekanismien toimintaan ja niiden säätelyyn sekä näiden alueiden perusmittaukset ja niiden tulosten analysointi ovat hallinnassa,mutta tulkinnoissa harjoittelun ohjelmointia ajatellen voi olla puutteita.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija hallitsee kokonaisvaltaisesti kuormituksen vaikutukset elimistön perustoimintoihin,erityiseti liikuntakoneiston sekä hengitys ja verenkieroelimistön toimintoihin.Hän tuntee hermo-lihasjärjestelmän toiminnan voimantuoton säätelyssä, hapenkuljetusjärjestelmän sekä energiantuotto- ja lämmönsäätelymekanismien toimintojen periaatteet ja tietää harjoittelun vaikutukset niihin kokonaisvaltaisesti.Näiden alueiden perusmittaukset ovat hallinnassa,mutta tulosten analysoinnissa ja niiden tulkinnoissa harjoittelua ajatellen on puutteita.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Kurssilla on kaksi arvioitavaa osiota: tentti (3 op) ja lajianalyysi (2 op), jotka molemmat arvioidaan asteikolla 0-5. Kurssin kokonaisarvosana on näiden osasuoritusten keskiarvo.
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
06.01.2025 - 18.05.2025

34 % Lähiopetus, 66 % Etäopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Liisa Paavola
Ryhmät
-
ALM24KALM24K
Tavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa toimia liikunnan terveysvaikutusten asiantuntijana. Hän osaa arvioida liikuntakelpoisuutta, laatia yksilölliset liikuntaohjeet eri terveydentiloissa sekä ohjata pitkäaikaissairaiden liikuntaryhmiä.
Sisältö
Liikunnan merkitys sairauksien ennaltaehkäisyssä ja hoidossa
Liikuntakelpoisuuden arviointi
Liikunta eri terveydentiloissa
Pitkäaikaissairaiden ryhmäliikunta
Aika ja paikka
Toteutus 31.8. - 4.11.2024
Oppimateriaalit
Repussa
Opetusmenetelmät
Kontaktiopetus (Kamk ja Teams)
Herjoitukset
Verkkotentti
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Oma asiakas
Pitkäaikaissairaiden liikuntaryhmän seuraaminen/ohjaaminen omalla paikkakunnalla
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Verkkotentti viikolla 45 (ajankohta suunnitellaan opiskelijoiden kanssa)
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Kontaktiopetus 20h, itsenäinen opiskelu 60h (jaettu välitehtäviin)
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija käyttää laaja-alaisesti tietoperustaa ja osoittaa kriittisyyttä toiminnassaan.
Opiskelija käyttää asiantuntevasti alan käsitteistöä ja systemaattisesti alan tiedonlähteitä.
Opiskelija hallitsee laaja-alaisesti liikuntakelpoisuuden arvioinnin.
Opiskelija osaa suhteuttaa sisältöä laajoihin kokonaisuuksiin.
Opiskelijaosaa monipuolisesti arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan suhteessa teoriatietoon.
Opiskelija huomioi asiantuntevasti yksilön erityishuomioita vaativissa ryhmissä.
Opiskelija toimii itsenäisesti, vastuullisesti ja aloitteellisesti ohjaustilanteissa.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa toimia asiakaslähtöisesti ja teoriaperustaa soveltaen laatiessaan liikuntaohjeita.
Opiskelija osaa perustella valintojaan teoreettisesti.
Opiskelija osaa soveltaa liikuntakelpoisuuden arviointia tapauskohtaisesti.
Opiskelija huomioi yksilön erityishuomioita vaativissa ryhmissä.
Opiskelija toimii itsenäisesti ja vastuullisesti ohjaustilanteissa
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa selittää, miten fyysinen aktiivisuus liittyy terveyteen.
Opiskelija tunnistaa arkitiedon ja tutkitun tiedon eron.
Opiskelija käyttää keskeisiä tiedonlähteitä.
Opiskelija osaa arvioida asiakkaan liikuntakelpoisuutta sekä liikuntaohjeiden laatimisen perusteet eri terveydentiloissa.
Opiskelija osaa toteuttaa ohjaustilanteen erityishuomioita vaativalle kohderyhmälle.
Opiskelija toimii asianmukaisesti ohjaustilanteissa
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Suoritukset:
- oma asiakas tehtävä, ja ryhmien seuraaminen/ohjaaminen ja kontaktitunnit 1,5op, arviointi hyv-hyl
- ryhmätehtävä 0,5op, arviointi 1-5/hyl
- verkkotentti Repussa 1op, arviointi 1-5/hyl
Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Osaa käyttää laaja-alaisesti tietoperustaa ja osoittaa kriittisyyttä toiminnassaan.
Käyttää asiantuntevasti alan käsitteistöä ja systemaattisesti alan tietolähteitä.
Hallitsee laaja-alaisesti liikuntakelpoisuuden arvioinnin.
Osaa suhteuttaa sisältöä laajoihin kokonaisuuksiin.
Osaa monipuolisesti arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan suhteessa teoriatietoon.
Huomioi asiantuntevasti yksilön erityishuomioita vaativissa ryhmissä.
Toimii itsenäisesti, vastuullisesti ja aloitteellisesti ohjaustilanteissa.
Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)
Osaa toimia asiakaslähtöisesti ja teoriaperustaa soveltaen laatiessaan liikuntaohjeita.
Osaa perustella valintojaan teoreettisesti.
Osaa soveltaa liikuntakelpoisuuden arviointia tapaukohtaisesti.
Huomioi yksilön erityishuomioita vaativissa ryhmissä.
Toimii itsenäisesti ja vastuullisesti ohjaustilanteissa.
Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Opiskelija osaa selittää, miten fyysinen aktiivisuus liittyy terveyteen.
Tunnistaa arkitiedon ja tutkitun tiedon eron.
Opiskelija käyttää keskeisiä tiedonlähteitä.
Osaa arvioida asiakkaan liikuntakelpoisuutta ja liikuntaohjeiden laatimisen perusteet eri terveydentiloissa.
Osaa toteuttaa ohjaustilanteen erityishuomioita vaativalle kohderyhmälle ja toimii asianmukaisesti ohjaustilanteissa.
Esitietovaatimukset
Liikunnan perusteet
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
03.01.2025 - 27.04.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Liisa Paavola
Ryhmät
-
ALK24SALK24S
Tavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa toimia liikunnan terveysvaikutusten asiantuntijana. Hän osaa arvioida liikuntakelpoisuutta, laatia yksilölliset liikuntaohjeet eri terveydentiloissa sekä ohjata pitkäaikaissairaiden liikuntaryhmiä.
Sisältö
Liikunnan merkitys sairauksien ennaltaehkäisyssä ja hoidossa
Liikuntakelpoisuuden arviointi
Liikunta eri terveydentiloissa
Pitkäaikaissairaiden ryhmäliikunta
Aika ja paikka
Toteutus tammi-huhtikuussa
Oppimateriaalit
Repussa
Opetusmenetelmät
Lähiopetus
Ryhmätehtävä
Ohjausharjoitukset
oma asiakas -tehtävä
Ryhmätentti
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Ohjausharjoituksissa on työelämäyhteistyö
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Ryhmätentti, jonka ajankohta sovitaan ryhmän kanssa opintojakson alussa
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
3op mikä vastaa n. 80h opiskelijan työtä
Lähiopetus: n. 24h
Ohjaukset: 4h
Ryhmätehtävä 14h
Oma asiakas tehtävä 14h
Itsenäinen opiskelu: n. 24h
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija käyttää laaja-alaisesti tietoperustaa ja osoittaa kriittisyyttä toiminnassaan.
Opiskelija käyttää asiantuntevasti alan käsitteistöä ja systemaattisesti alan tiedonlähteitä.
Opiskelija hallitsee laaja-alaisesti liikuntakelpoisuuden arvioinnin.
Opiskelija osaa suhteuttaa sisältöä laajoihin kokonaisuuksiin.
Opiskelijaosaa monipuolisesti arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan suhteessa teoriatietoon.
Opiskelija huomioi asiantuntevasti yksilön erityishuomioita vaativissa ryhmissä.
Opiskelija toimii itsenäisesti, vastuullisesti ja aloitteellisesti ohjaustilanteissa.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa toimia asiakaslähtöisesti ja teoriaperustaa soveltaen laatiessaan liikuntaohjeita.
Opiskelija osaa perustella valintojaan teoreettisesti.
Opiskelija osaa soveltaa liikuntakelpoisuuden arviointia tapauskohtaisesti.
Opiskelija huomioi yksilön erityishuomioita vaativissa ryhmissä.
Opiskelija toimii itsenäisesti ja vastuullisesti ohjaustilanteissa
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa selittää, miten fyysinen aktiivisuus liittyy terveyteen.
Opiskelija tunnistaa arkitiedon ja tutkitun tiedon eron.
Opiskelija käyttää keskeisiä tiedonlähteitä.
Opiskelija osaa arvioida asiakkaan liikuntakelpoisuutta sekä liikuntaohjeiden laatimisen perusteet eri terveydentiloissa.
Opiskelija osaa toteuttaa ohjaustilanteen erityishuomioita vaativalle kohderyhmälle.
Opiskelija toimii asianmukaisesti ohjaustilanteissa
Esitietovaatimukset
Liikunnan perusteet
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
5 op
Virtuaaliosuus
2.5 op
TKI-osuus
3 op
Toteutustapa
50 % Lähiopetus, 50 % Etäopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Teija Vainikka
- Liisa Paavola
Ryhmät
-
ALM22KALM22K
-
ALK22SALK22S
Tavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa toimia ikäihmisten liikunnan ja ravitsemuksen asiantuntijana.
Opiskelija tunnistaa ikäihmisten liikuntapalveluja ohjaavia asiakirjoja sekä osaa soveltaa tutkittua tietoa ikäihmisten liikuntapalvelujen kehittämisessä.
Opiskelija syventää tietoja ja taitoja iäkkäiden voima- ja tasapainoharjoittelusta sekä sen vaikutuksesta liikkumiskykyyn.
Opiskelija osaa valita ja käyttää toimintakyvyltään heikentyneille iäkkäille soveltuvia lihasvoiman ja tasapainon mittaamismenetelmiä sekä osaa laatia mittausten perusteella sopivia harjoitusohjelmia.
Opiskelija osaa käyttää voimavarakeskeisiä työskentelytapoja iäkkäiden liikunnanohjauksessa.
Opiskelija osaa ohjata ikääntyneen asiakkaan ravitsemusta huomioiden ikääntymiseen liittyvät erityiskysymykset sekä asiakkaan yksilölliset tarpeet.
Opiskelijalla on mahdollisuus suorittaa Ikäinstituutin VoiTas -Valmentaja-tutkinto.
Sisältö
Iäkkään väestön terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen
Terveyden ja toimintakyvyn muutokset ikääntyessä
Ikäihmisten liikuntaharjoittelu ja terveyskuntotestaus
Ikäihmisten ravinto-ohjaus
Ikäihmisen yksilöllinen ohjaaminen
Aika ja paikka
29.8. - 30.11.2024
Oppimateriaalit
Ikäinstituutin Voitas -valmentaja materiaali
Opettajien materiaalit Repussa
Opetusmenetelmät
Kontaktiopetus (Kamk ja Teams), harjoitukset, itsenäiset tehtävät
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa arvioida ja kehittää ikääntyvän väestön liikunnan edistämisen keinoja.
Opiskelija osaa toimia ikäihmisten liikunnan ja ravitsemuksen asiantuntijana laaja-alaista tietoperustaa käyttäen.
Opiskelija osaa toimia itsenäisesti ja arvioida kriittisesti toimintaansa.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija soveltaa asiakaslähtöisesti tietoperustaa sekä neuvontamenetelmiä ikäihmisten ohjauksessa.
Opiskelija osaa teoreettisesti perustellen toteuttaa ikäihmisten liikunta- ja ravinto-ohjausta.
Opiskelija toteuttaa ikäihmisten terveyskuntotestausta turvallisesti ja laadukkaasti.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa selittää liikunnan merkitystä ikäihmisten terveydelle ja hyvinvoinnille.
Opiskelija osaa määritellä terveyden ja toimintakyvyn muutoksia ikääntyessä.
Opiskelija osaa kuvata ikäihmisten liikuntaharjoittelun ja ravinto-ohjauksen periaatteet.
Opiskelija osaa toteuttaa ikäihmisten terveyskuntotestausta.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Suoritukset:
- orientaatio- ja laatutehtävä, laajuus 1,5op, arvointi 0-5
- VoiTasValmentaja (Ikäinstituutin konseptin mukaan), osallistuminen opetukseen ja harjoituksiin, laajuus 1op, arviointi hyv (erillinen todistus)
- ohjaukset ja niiden kirjallinen itsearviointi, laajuus 0,5op, hyv-hyl
- vanhusvalmentajatehtävä, laajuus 1op , 0-5
- ravitsemusosuus, laajuus 1op, arviointi 0-5
Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa arvioida ja kehittää ikääntyvän väestön liikunnan edistämisen keinoja.
Opiskelija osaa toimia ikäihmisten liikunnan ja ravitsemuksen asiantuntijana laaja-alaista tietoperustaa käyttäen.
Opiskelija osaa suhteuttaa sisältöä laajoihin ja ajankohtaisiin kokonaisuuksiin.
Opiskelija osaa toimia itsenäisesti ja arvioida kriittisesti toimintaansa
Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)
Opiskelija soveltaa asiakaslähtöisesti tietoperustaa sekä neuvontamenetelmiä ikäihmisten ohjauksessa.
Opiskelija osaa teoreettisesti perustellen toteuttaa ikäihmisten liikunta- ja ravinto-ohjausta.
Opiskelija osaa tarkastella sisältöjä useasta eri näkökulmasta.
Opiskelija toteuttaa ikäihmisten terveyskuntotestausta turvallisesti ja laadukkaasti.
Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Opiskelija osaa selittää liikunnan merkitystä ikäihmisten terveydelle ja hyvinvoinnille.
Opiskelija osaa määritellä terveyden ja toimintakyvyn muutoksia ikääntyessä.
Opiskelija osaa kuvata ikäihmisten liikuntaharjoittelun ja ravinto-ohjauksen periaatteet.
Opiskelija osaa toteavalla tasolla tuoda esille sisältöjen ydinkohtia.
Opiskelija osaa toteuttaa ikäihmisten terveyskuntotestausta.
Esitietovaatimukset
Liikunnan perusteet, anatomia ja fysiologia, kuormitusfysiologia, ravitsemus ja kuntosaliharjoittelu
Lisätiedot
TKI- opintoina suoritetaan 2-3 op.
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
3 op
TKI-osuus
1 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Kirsi Huotari
Ryhmät
-
ALK24SALK24S
Tavoitteet
Opiskelija tutustuu Exergaming käsitteeseen ja perehtyy liikunnallisiin peleihin. Opiskelija tutustuu myös ilmiöön yleisesti ja kartoittaa alan keskeisiä toimijoita kansallisesti ja kansainvälisesti. Opiskelija tunnistaa pelien vaikuttavuuden liikunnalliseen suorituskykyyn ja kykenee käyttämään pelejä liikunnan ja terveyden edistämisessä.
Sisältö
Tutkimukset
Pelisovellukset
Sovellettavuus
Pelikehitys
Aika ja paikka
Katso ALK24S/ALK24SLT lukujärjestys.
Oppimateriaalit
Ilmoitetaan opintojakson yhteydessä.
Opetusmenetelmät
Luennot / ohjatut harjoitukset, itsenäinen opiskelu
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Opiskelijalla on mahdollista suorittaa käytäntönnössä toteutettava Exergaming -tapahtuma halutessaan työelämäyhteistyönä valitsemansa tahon kanssa.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Opintojakso sisältää useita tehtäviä, jotka esitetään tarkemmin opintojakson alussa.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Opintojakso on mahdollista suorittaa täysin itsenäiseksi, mutta opettajan ohjausta kontaktiopetuksen tavoin ei tällöin ole saatavilla. Lisätiedot opintojakson opettajalta.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opiskelijan työmäärä on noin 81h (sis. lähiopetusta sekä itsenäistätyöskentelyä)
Sisällön jaksotus
Katso tunnit lukujärjestyksestä, tarkempi etenemissuunnitelma Repussa.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa...
Tiedot:
Käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti ammattialansa käsitteitä sekä yhdistää niitä
kokonaisuuksiksi.
Taidot:
• analysoida, vertailla, yhdistellä ja valita tietoa sekä esittää vaihtoehtoisia toimintatapoja
• analysoida, reflektoida ja arvioida kriittisesti omaa osaamistaan ja ammattialansa
toimintatapoja hankkimansa tiedon avulla
• toimia itsenäisesti, vastuullisesti, aloitteellisesti ja joustavasti kulloisessakin oppimis- ja
• toimintaympäristössä
• valita ja arvioida kriittisesti ammattialansa tekniikoita ja malleja sekä käyttää niitä
toiminnassaan.
Asenteet:
• toimia asiakaslähtöisesti, tavoitteellisesti ja työelämää kehittävästi
• toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa
• soveltaa kriittisesti ammattieettisiä periaatteita toiminnassaan.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa...
Tiedot:
• käyttää johdonmukaisesti ammattialansa käsitteitä
• nimetä, kuvailla ja perustella ammattialansa perustiedot.
Taidot:
• valita tarkoituksenmukaisia toimintatapoja hankkimansa tiedon ja ohjeistuksen perusteella
• arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan ja ammattialansa toimintatapoja
• toimia itsenäisesti ja vastuullisesti erilaisissa tehtävissä kulloisessakin oppimis- ja
toimintaympäristössä
• soveltaa tarkoituksenmukaisesti ammattialansa toimintaan soveltuvia tekniikoita ja malleja.

• toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi
• perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa...
Tiedot:
• käyttää asianmukaisesti keskeisiä/yksittäisiä ammattialansa käsitteitä
• nimetä ja kuvailla ammattialansa perustiedot.
Taidot:
• toimia tarkoituksenmukaisesti, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa
• toimia ohjattuna asianmukaisesti erilaisissa oppimis- ja toimintaympäristöissä
• käyttää toiminnassaan tarkoituksenmukaisesti ammattialansa tekniikoita ja malleja.
Asenteet:
• toimia ammatillisesti asiakastilanteissa
• toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut ryhmän jäsenet huomioon
• toimia ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arviointi 1-5, katso tarkemmat arviointikriteerit opintojakson tiedoista. Tehtäkohtaiset arvionnit nähtävissä Repussa.
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
18.03.2025 - 27.05.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Kirsi Huotari
Ryhmät
-
ALM25KALM25K
Tavoitteet
Opiskelija tutustuu Exergaming käsitteeseen ja perehtyy liikunnallisiin peleihin. Opiskelija tutustuu myös ilmiöön yleisesti ja kartoittaa alan keskeisiä toimijoita kansallisesti ja kansainvälisesti. Opiskelija tunnistaa pelien vaikuttavuuden liikunnalliseen suorituskykyyn ja kykenee käyttämään pelejä liikunnan ja terveyden edistämisessä.
Sisältö
Tutkimukset
Pelisovellukset
Sovellettavuus
Pelikehitys
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa...
Tiedot:
Käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti ammattialansa käsitteitä sekä yhdistää niitä
kokonaisuuksiksi.
Taidot:
• analysoida, vertailla, yhdistellä ja valita tietoa sekä esittää vaihtoehtoisia toimintatapoja
• analysoida, reflektoida ja arvioida kriittisesti omaa osaamistaan ja ammattialansa
toimintatapoja hankkimansa tiedon avulla
• toimia itsenäisesti, vastuullisesti, aloitteellisesti ja joustavasti kulloisessakin oppimis- ja
• toimintaympäristössä
• valita ja arvioida kriittisesti ammattialansa tekniikoita ja malleja sekä käyttää niitä
toiminnassaan.
Asenteet:
• toimia asiakaslähtöisesti, tavoitteellisesti ja työelämää kehittävästi
• toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa
• soveltaa kriittisesti ammattieettisiä periaatteita toiminnassaan.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa...
Tiedot:
• käyttää johdonmukaisesti ammattialansa käsitteitä
• nimetä, kuvailla ja perustella ammattialansa perustiedot.
Taidot:
• valita tarkoituksenmukaisia toimintatapoja hankkimansa tiedon ja ohjeistuksen perusteella
• arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan ja ammattialansa toimintatapoja
• toimia itsenäisesti ja vastuullisesti erilaisissa tehtävissä kulloisessakin oppimis- ja
toimintaympäristössä
• soveltaa tarkoituksenmukaisesti ammattialansa toimintaan soveltuvia tekniikoita ja malleja.
Asenteet:
• toimia asiakaslähtöisesti, tavoitteellisesti ja työelämää kehittävästi
• toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi
• perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa...
Tiedot:
• käyttää asianmukaisesti keskeisiä/yksittäisiä ammattialansa käsitteitä
• nimetä ja kuvailla ammattialansa perustiedot.
Taidot:
• toimia tarkoituksenmukaisesti, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa
• toimia ohjattuna asianmukaisesti erilaisissa oppimis- ja toimintaympäristöissä
• käyttää toiminnassaan tarkoituksenmukaisesti ammattialansa tekniikoita ja malleja.
Asenteet:
• toimia ammatillisesti asiakastilanteissa
• toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut ryhmän jäsenet huomioon
• toimia ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.
Ilmoittautumisaika
01.01.2025 - 31.10.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
3 - 5
Virtuaaliosuus
3 op
Toteutustapa
40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 5
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Vastuuopettaja
Kirsi Huotari
Ajoitusryhmät
- Pienryhmät 1 (Koko: 5. Avoin AMK: 5.)
Ryhmät
-
AAMKAvoin AMK
Pienryhmät
- Pienryhmät 1
Tavoitteet
Opiskelija tutustuu Exergaming käsitteeseen ja perehtyy liikunnallisiin peleihin. Opiskelija tutustuu myös ilmiöön yleisesti ja kartoittaa alan keskeisiä toimijoita kansallisesti ja kansainvälisesti. Opiskelija tunnistaa pelien vaikuttavuuden liikunnalliseen suorituskykyyn ja kykenee käyttämään pelejä liikunnan ja terveyden edistämisessä.
Sisältö
Tutkimukset
Pelisovellukset
Sovellettavuus
Pelikehitys
Aika ja paikka
Opintojakson voi suorittaa itsenäisesti Reppu-ympäristössä vapaasti valittavana ajankohtana. Opintojakson arvioinnit suoritetaan kaksi kertaa lukukauden aikana: keväällä maalis- ja toukokuu, syksyllä syys- ja joulukuu.
Oppimateriaalit
Ilmoitetaan Repussa opintojakson yhteydestä.
Opetusmenetelmät
Opintojakso koostuu itsenäisesti suoritettavista oppimistehtävistä, jotka löytyvät Repusta opintojakson yhteydestä. Oppimistehtävien avulla harjoittelet opintojakson keskeisten sisältöjen hallintaa ja ymmärtämistä.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei vaihtoehtoisia suoritustapoja.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakso vaatii noin 81 tuntia opiskelijan työtä. Määrät on suuntaa antava ja lopullinen työmäärä määrittyy opiskelijan itsensä käyttämästä ajasta työskentelyyn.
Sisällön jaksotus
Suositus opiskeluajaksi on noin kolme kuukautta.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Tehtävä 1: Exergaming -orientaatiotehtävä (hyv/hyl)
Tehtävä 2: Oppimistesti (hyv/hyl)
Tehtävä 3: Tutkimusartikkeli (hyv/hyl)
Tehtävä 4: Yritysesittely (hyv/hyl),
Tehtävä 5: Exergaming Experience Rating System EERS (hyv/hyl)
Tehtävä 6: SporKompas (hyv/hyl)
Tehtävä 7: Exergaming -tapahtuma (1-5/hyl)
Tehtävä 8: Opintojaksopalaute
Opintojakson arvosanan pääpaino on Exergaming -tapahtumatehtävässä, mutta kaikki muut tehtävät voivat vaikuttaa arvosanaan nostavasti/laskevasti.
Hylätty (0)
Opiskelija ei täytä tehtävien minimivaatimuksia (arvona 1).
Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Tiedot:
• käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti ammattialansa käsitteitä sekä yhdistää niitä
kokonaisuuksiksi.
Taidot:
• analysoida, vertailla, yhdistellä ja valita tietoa sekä esittää vaihtoehtoisia toimintatapoja
• analysoida, reflektoida ja arvioida kriittisesti omaa osaamistaan ja ammattialansa
toimintatapoja hankkimansa tiedon avulla
• toimia itsenäisesti, vastuullisesti, aloitteellisesti ja joustavasti kulloisessakin oppimis- ja
• toimintaympäristössä
• valita ja arvioida kriittisesti ammattialansa tekniikoita ja malleja sekä käyttää niitä
toiminnassaan.
Asenteet:
• toimia asiakaslähtöisesti, tavoitteellisesti ja työelämää kehittävästi
• toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa
• soveltaa kriittisesti ammattieettisiä periaatteita toiminnassaan.
Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)
Tiedot:
• käyttää johdonmukaisesti ammattialansa käsitteitä
• nimetä, kuvailla ja perustella ammattialansa perustiedot.
Taidot:
• valita tarkoituksenmukaisia toimintatapoja hankkimansa tiedon ja ohjeistuksen perusteella
• arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan ja ammattialansa toimintatapoja
• toimia itsenäisesti ja vastuullisesti erilaisissa tehtävissä kulloisessakin oppimis- ja toimintaympäristössä
• soveltaa tarkoituksenmukaisesti ammattialansa toimintaan soveltuvia tekniikoita ja malleja.
Asenteet:
• toimia asiakaslähtöisesti, tavoitteellisesti ja työelämää kehittävästi
• perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.
Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Tiedot:
• käyttää asianmukaisesti keskeisiä/yksittäisiä ammattialansa käsitteitä
• nimetä ja kuvailla ammattialansa perustiedot.
Taidot:
• toimia tarkoituksenmukaisesti, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa
• toimia ohjattuna asianmukaisesti erilaisissa oppimis- ja toimintaympäristöissä
• käyttää toiminnassaan tarkoituksenmukaisesti ammattialansa tekniikoita ja malleja.
Asenteet:
• toimia ammatillisesti asiakastilanteissa
• toimia ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailun koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
- Liiketalouden koulutus
Opettaja
- Anne Määttä
- Annamaija Juntunen
Ryhmät
-
AMA23SAMA23S
Tavoitteet
Opiskelija ymmärtää elämyksen ja tarinallistamisen merkityksen tapahtumatuotannossa sekä tarjoilun osana tapahtumakokemusta.
Opiskelija osaa suunnitella vastuullisia tapahtumia huomioiden alueen kulttuuriset erityispiirteet sekä ympäristön tarjoamat mahdollisuudet.
Sisältö
Elämys
Tarinallistaminen
Tarjoilut osana tapahtumia
Kulttuuriset erityispiirteet
Arviointiasteikko
0 - 5
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailun koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
- Liiketalouden koulutus
Opettaja
- Anne Määttä
- Katja-Mari Kärkkäinen
- Teija Vainikka
- Mika Pietarinen
- Annamaija Juntunen
Ryhmät
-
AMA23SAMA23S
Tavoitteet
Opiskelija osallistuu tapahtuman tuottamiseen. Opiskelija osaa toimia tapahtuman eri rooleissa vastuullisena ja asiantuntevana sekä arvioida tapahtuman onnistumista.
Sisältö
Tapahtuman käsikirjoittaminen ja tuotantoon osallistuminen.
Matkamessuille osallistuminen.
Arviointiasteikko
0 - 5
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailun koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
- Liiketalouden koulutus
Opettaja
- Kirsi Huotari
- Iina Korhonen
Ryhmät
-
ALK24SALK24S
Tavoitteet
Opiskelija tutustuu työelämäviestinnän ja vuorovaikutuksen perusteisiin. Opiskelija arvioi omaa viestintä- ja vuorovaikutusosaamistaan osana ammattitaitoaan ja kehittää sitä edelleen. Opiskelija valmistautuu opintojen ja työelämän erilaisiin vuorovaikutus- ja viestintätilanteisiin sekä oppii tuottamaan niihin liittyviä dokumentteja ja suullisia esityksiä. Opiskelija ilmaisee itseään selkeästi ja tavoitteellisesti niin suullisesti kuin kirjallisesti eri viestintätilanteissa ja kykenee argumentoimaan vaikuttavasti. Opiskelija hankkii ja arvioi kriittisesti alaansa koskevaa tietoa ja soveltaa sitä uusissa tilanteissa.
Sisältö
Viestinnän ja vuorovaikutuksen perusteet.
Tunne- ja vuorovaikutustaidot viestinnässä, ryhmäytyminen
Ryhmäviestintä, kokoukset, neuvottelut.
Opiskeluiden ja työelämän suullisen viestinnän tilanteet (esitykset, puheet).
Työelämän keskeiset asiatekstit (asiakirjastandardi, liikekirjeet, kokous- ja neuvotteluasiakirjat, työnhakuasiakirjat).
Hyvän asiatekstin laadinta ja ominaisuudet (esseet, raportit, mallipohjat, kielenhuolto).
Lähdeviitteiden käyttö ja lähdeluettelon laadinta osana omaa kirjoittamista.
Aika ja paikka
Katso ALK24S/ALK24SLT lukujärjestys.
Oppimateriaalit
Ilmoitetaan opintojakson yhteydessä
Opetusmenetelmät
Vuorovaikutus/ Kirsi Huotari (2 op):
Luennot / ohjatut harjoitukset, itsenäinen opiskelu
Viestintä / Iina Korhonen (2 op):
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Vuorovaikutus:
Ei tenttiä. Oppimistehtävän ajankohta ja oppimisraportin palautus sovitaan opintojakson alussa.
Viestintä:
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Vuorovaikutus:
Opiskelijan työmäärä on 54h (sis. lähiopetusta sekä itsenäistätyöskentelyä)
Viestintä:
Sisällön jaksotus
Vuorovaikutus:
Katso tuntien ajankohdat ryhmän työjärjestyksestä. Aloitustunnin, oman ohjauksen ja vertaisarvioinnin läsnäolovelvollisuus on 100%. Läsnäolovelvollisuus muutoin yleisesti 80%
Viestintä:
Lisätietoja opiskelijoille
Vuorovaikutus:
AHOT/muut hyväksiluvut: Lukujärjestykseen merkityt lähiopetustunnit (Kirsin tunnit) kuuluvat aina kaikille ryhmäytymisen vuoksi, niistä ei voi saada hyväksilukuja. Muutoin hyväksiluvut katsotaan aina tapauskohtaisesti.
Viestintä:
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Käsitteiden käyttö on monipuolista ja asiantuntevaa ja opintojakson osaamistavoitteet on saavutettu itseohjautuvasti. Opiskelija ymmärtää kielen merkityksen osana ammatillista osaamista ja jakaa asiantuntijuuttaan yhteisössä tilanteeseen sopivalla tavalla.
Opiskelija hakee aktiivisesti palautetta ja hän osaa analysoida, reflektoida ja arvioida kriittisesti omaa vuorovaikutus- ja viestintäosaamistaan.
Opiskelija toimii ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa.
Opiskelijat tuottaa täysin julkaisukelpoista tekstiä eri asiakirjoihin ja viestintäkanaviin. Opiskelija pystyy referoimaan lähteitä siten, että kokonaisuus muodostaa uuden, tuoreen ajatuksen ja osaa muokata tieteellisen tekstin toiseen viestintäkontekstiin sopivaan muotoon.
Opiskelija esiintyy vakuuttavasti opintojen ja työelämän esiintymistilanteissa ja hän argumentoi monipuolisesti, tehokkaasti ja tilanteen mukaisesti.
Opiskelija hakee itsenäisesti alan uusinta tietoa ja suhtautuu uuteen tietoon uteliaasti.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija käyttää johdonmukaisesti vuorovaikutuksen käsitteitä sekä osaa nimetä ja kuvailla niitä sekä perustella niiden käyttöä. Opiskelija on saavuttanut opintojakson osaamistavoitteet. Opiskelija ymmärtää käytetyn kielimuodon merkityksen ammatillisessa toiminnassa.
Opiskelija osaa arvioida ja reflektoida omaa vuorovaikutusosaamistaan ja eritellä heikkouksiaan ja vahvuuksiaan viestijänä. Opiskelija ottaa vastaan ja antaa rakentavaa palautetta.
Opiskelija toimii ryhmän jäsenenä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Opiskelija tuottaa lähes julkaisukelpoista tekstiä eri asiakirjoihin ja viestintäkanaviin. Opiskelija hyödyntää oman alansa lähdetekstejä monipuolisesti ja kriittisesti osana omaa tekstiään ja yhdistää lähteiden ajatuksia omiin ajatuksiinsa tyylillisesti yhtenäiseksi ja ehjäksi kokonaisuudeksi.
Opiskelija esiintyy luontevasti opintojen ja työelämän esiintymistilanteissa ja kykenee argumentoimaan viestejään.
Opiskelija hakee itsenäisesti alan uusinta tietoa.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija käyttää asianmukaisesti vuorovaikutuksen käsitteitä sekä osaa nimetä ja kuvailla niitä. Opiskelija on saavuttanut opintojakson osaamistavoitteet. Opiskelija on tietoinen oman viestintätyylinsä vaikutuksesta viestintäprosessissa.
Opiskelija pyrkii arvioimaan ja reflektoimaan omaa vuorovaikutusosaamistaan. Hän ottaa vastaan palautetta.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä asiallisesti ja muut huomioiden.
Opiskelija tuottaa jossain määrin julkaisukelpoista tekstiä eri asiakirjoihin ja viestintäkanaviin. Opiskelija noudattaa teksteissään asiatyyliä ja keskeisiä kielenhuollon normeja. Opiskelija erottaa oman ajattelun lähteestä lainatusta aineksesta, mutta lähteiden referointi on mekaanista.
Opiskelija esiintyy tyydyttävästi opintojen esiintymistilanteissa.
Opiskelija hakee oman alan tietoa.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
1-5, katso tarkemmat arviointikriteerit opintojakson tiedoista.
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailun koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
- Liiketalouden koulutus
Opettaja
- Päivi Dahl
Ryhmät
-
ATA23SATA23S
-
ASL24SASL24S
-
AMA24SAMA24S
Tavoitteet
Opiskelija tutustuu työelämäviestinnän ja vuorovaikutuksen perusteisiin. Opiskelija arvioi omaa viestintä- ja vuorovaikutusosaamistaan osana ammattitaitoaan ja kehittää sitä edelleen hyödyntäen yhteisöllisyyttä ja digitaalisuutta. Opiskelija valmistautuu opintojen ja työelämän erilaisiin vuorovaikutus- ja viestintätilanteisiin sekä oppii tuottamaan niihin liittyviä dokumentteja ja suullisia esityksiä. Opiskelija ilmaisee itseään selkeästi ja tavoitteellisesti niin suullisesti kuin kirjallisesti eri viestintätilanteissa ja kykenee argumentoimaan vaikuttavasti. Opiskelija hankkii ja arvioi kriittisesti alaansa koskevaa tietoa ja soveltaa sitä uusissa tilanteissa.
Osasuoritukset:
Puheviestintä 2 op
Kokous- ja neuvottelutaito 1 op
Kirjallinen viestintä 2 op
Opintojakso on yhteinen liikunnanohjaaja-, liiketalouden tradenomi- ja restonomiopiskelijoille.
Sisältö
Viestinnän ja vuorovaikutuksen perusteet.
Vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot, ryhmäviestintä, kokoukset, neuvottelut.
Opiskeluiden ja työelämän suullisen viestinnän tilanteet (esitykset, puheet).
Työelämän keskeiset asiatekstit (asiakirjastandardi, liikekirjeet, kokous- ja neuvotteluasiakirjat, työnhakuasiakirjat).
Hyvän asiatekstin laadinta ja ominaisuudet (esseet, raportit, mallipohjat, kielenhuolto).
Lähdeviitteiden käyttö ja lähdeluettelon laadinta osana omaa kirjoittamista.
Oppimateriaalit
Kuvataan toteutussuunnitelmassa.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Käsitteiden käyttö on monipuolista ja asiantuntevaa ja opintojakson oppimistavoitteet on saavutettu itsenäisesti ja itseohjautuvasti. Opiskelija ymmärtää kielen merkityksen osana ammatillista osaamista ja jakaa asiantuntijuuttaan yhteisössä tilanteeseen sopivalla tavalla.

LBE23SLBE23S
-
LBI23SLBI23S

- Tuula Rajander

Opetus on lähiopetusta. Monimuotototeutuksessa joka toinen kuukausi järjestetään opetus Teams-välitteisesti. Lähiopetukseen ei ole mahdollisuutta osallistua etänä.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Suoritukset
Oman viestijäkuvan sekä rooli- ja toimintatyylin pohdinta (hyv/hyl), 15.9.2024 mennessä.
Videoitu puhe-esitys (0 - 5), 13.10.2024 mennessä.
Palautettava essee (0 - 5), 20.10.2024 mennessä (huom! yhteinen suoritus Asiakassuuntainen markkinointi -opintojakson kanssa)
Palautettavat liikekirjeet (0 - 5), 30.11.2024 mennessä.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Sovittava opettajan kanssa.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
5 op = 135 tuntia opiskelijan työtä.
Sisällön jaksotus
Lähitunnit:
Pe 30.8.2024 2 h kampuksella: opintojakson aloitus, tutustuminen ja ryhmäytyminen (Tuula & Päivi), puheviestinnän perusteita (Päivi)
La 31.8.2024 2 h kampuksella: lähdeviitteet, esseen kirjoittaminen (Tuula)
Pe 27.9.2024 2 h Teamsissa: kokous- ja neuvottelutaito, verkkoviestintä (Päivi)
Pe 25.10.2024 2 h kampuksella: ryhmäviestintä, (neuvottelu)simulaatiot (Päivi)
Pe 22.11.2024 2 h Teamsissa: palautetta esseistä (Tuula)
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Käsitteiden käyttö on monipuolista ja asiantuntevaa ja opintojakson oppimistavoitteet on saavutettu itsenäisesti ja itseohjautuvasti. Opiskelija ymmärtää kielen merkityksen osana ammatillista osaamista ja jakaa asiantuntijuuttaan yhteisössä tilanteeseen sopivalla tavalla.
Opiskelija hakee aktiivisesti palautetta ja hän osaa analysoida, reflektoida ja arvioida kriittisesti omaa vuorovaikutus- ja viestintäosaamistaan.
Opiskelija toimii ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa.
Opiskelijat tuottaa täysin julkaisukelpoista tekstiä eri asiakirjoihin ja viestintäkanaviin. Opiskelija pystyy referoimaan lähteitä siten, että kokonaisuus muodostaa uuden, tuoreen ajatuksen ja osaa muokata tieteellisen tekstin toiseen viestintäkontekstiin sopivaan muotoon.
Opiskelija esiintyy vakuuttavasti opintojen ja työelämän esiintymistilanteissa ja hän argumentoi monipuolisesti, tehokkaasti ja tilanteen mukaisesti.
Opiskelija hakee itsenäisesti alan uusinta tietoa ja suhtautuu uuteen tietoon uteliaasti.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija käyttää johdonmukaisesti vuorovaikutuksen käsitteitä sekä osaa nimetä ja kuvailla niitä sekä perustella niiden käyttöä. Opiskelija on saavuttanut opintojakson osaamistavoitteet. Opiskelija ymmärtää käytetyn kielimuodon merkityksen ammatillisessa toiminnassa.
Opiskelija osaa arvioida ja reflektoida omaa vuorovaikutusosaamistaan ja eritellä heikkouksiaan ja vahvuuksiaan viestijänä. Opiskelija ottaa vastaan ja antaa rakentavaa palautetta.
Opiskelija toimii ryhmän jäsenenä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Opiskelija tuottaa lähes julkaisukelpoista tekstiä eri asiakirjoihin ja viestintäkanaviin. Opiskelija hyödyntää oman alansa lähdetekstejä monipuolisesti ja kriittisesti osana omaa tekstiään ja yhdistää lähteiden ajatuksia omiin ajatuksiinsa tyylillisesti yhtenäiseksi ja ehjäksi kokonaisuudeksi.
Opiskelija esiintyy luontevasti opintojen ja työelämän esiintymistilanteissa ja kykenee argumentoimaan viestejään.
Opiskelija hakee itsenäisesti alan uusinta tietoa.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija käyttää asianmukaisesti vuorovaikutuksen käsitteitä sekä osaa nimetä ja kuvailla niitä. Opiskelija on saavuttanut opintojakson osaamistavoitteet. Opiskelija on tietoinen oman viestintätyylinsä vaikutuksesta viestintäprosessissa.
Opiskelija pyrkii arvioimaan ja reflektoimaan omaa vuorovaikutusosaamistaan. Hän ottaa vastaan palautetta.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä asiallisesti ja muut huomioiden.
Opiskelija tuottaa jossain määrin julkaisukelpoista tekstiä eri asiakirjoihin ja viestintäkanaviin. Opiskelija noudattaa teksteissään asiatyyliä ja keskeisiä kielenhuollon normeja. Opiskelija erottaa oman ajattelun lähteestä lainatusta aineksesta, mutta lähteiden referointi on mekaanista.
Opiskelija esiintyy tyydyttävästi opintojen esiintymistilanteissa.
Opiskelija hakee oman alan tietoa.
Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Käsitteiden käyttö on monipuolista ja asiantuntevaa ja opintojakson oppimistavoitteet on saavutettu itsenäisesti ja itseohjautuvasti. Opiskelija ymmärtää kielen merkityksen osana ammatillista osaamista ja jakaa asiantuntijuuttaan yhteisössä tilanteeseen sopivalla tavalla.
Opiskelija hakee aktiivisesti palautetta ja hän osaa analysoida, reflektoida ja arvioida kriittisesti omaa vuorovaikutus- ja viestintäosaamistaan.
Opiskelija toimii ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa.
Opiskelijat tuottaa täysin julkaisukelpoista tekstiä eri asiakirjoihin ja viestintäkanaviin. Opiskelija pystyy referoimaan lähteitä siten, että kokonaisuus muodostaa uuden, tuoreen ajatuksen ja osaa muokata tieteellisen tekstin toiseen viestintäkontekstiin sopivaan muotoon.
Opiskelija esiintyy vakuuttavasti opintojen ja työelämän esiintymistilanteissa ja hän argumentoi monipuolisesti, tehokkaasti ja tilanteen mukaisesti.
Opiskelija hakee itsenäisesti alan uusinta tietoa ja suhtautuu uuteen tietoon uteliaasti.
Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)
Opiskelija käyttää johdonmukaisesti vuorovaikutuksen käsitteitä sekä osaa nimetä ja kuvailla niitä sekä perustella niiden käyttöä. Opiskelija on saavuttanut opintojakson osaamistavoitteet. Opiskelija ymmärtää käytetyn kielimuodon merkityksen ammatillisessa toiminnassa.
Opiskelija osaa arvioida ja reflektoida omaa vuorovaikutusosaamistaan ja eritellä heikkouksiaan ja vahvuuksiaan viestijänä. Opiskelija ottaa vastaan ja antaa rakentavaa palautetta.
Opiskelija toimii ryhmän jäsenenä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Opiskelija tuottaa lähes julkaisukelpoista tekstiä eri asiakirjoihin ja viestintäkanaviin. Opiskelija hyödyntää oman alansa lähdetekstejä monipuolisesti ja kriittisesti osana omaa tekstiään ja yhdistää lähteiden ajatuksia omiin ajatuksiinsa tyylillisesti yhtenäiseksi ja ehjäksi kokonaisuudeksi.
Opiskelija esiintyy luontevasti opintojen ja työelämän esiintymistilanteissa ja kykenee argumentoimaan viestejään.
Opiskelija hakee itsenäisesti alan uusinta tietoa.
Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Opiskelija käyttää asianmukaisesti vuorovaikutuksen käsitteitä sekä osaa nimetä ja kuvailla niitä. Opiskelija on saavuttanut opintojakson osaamistavoitteet. Opiskelija on tietoinen oman viestintätyylinsä vaikutuksesta viestintäprosessissa.
Opiskelija pyrkii arvioimaan ja reflektoimaan omaa vuorovaikutusosaamistaan. Hän ottaa vastaan palautetta.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä asiallisesti ja muut huomioiden.
Opiskelija tuottaa jossain määrin julkaisukelpoista tekstiä eri asiakirjoihin ja viestintäkanaviin. Opiskelija noudattaa teksteissään asiatyyliä ja keskeisiä kielenhuollon normeja. Opiskelija erottaa oman ajattelun lähteestä lainatusta aineksesta, mutta lähteiden referointi on mekaanista.
Opiskelija esiintyy tyydyttävästi opintojen esiintymistilanteissa.
Opiskelija hakee oman alan tietoa.
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
2 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Heikki Kattainen
- OPE_Sote OPE_Sote
Ryhmät
-
ALM24KALM24K
Tavoitteet
EA 1® -kurssi antaa perustiedot ja taidot auttaa hätätilanteissa sekä tavalisimmissa sairaus- ja onnettomuustilanteissa. EA 2®-kurssi syventää jo opittuja tietoja ja taitoja ensiavusta.
Sisältö
Ensiapukurssi EA1
Ensiapukurssi EA2
Oppimateriaalit
Korte, H. & Myllyrinne, K. 2017. Ensiapu. Keuruu. Otavan kirjapaino Oy.
Terveyskirjasto: Ensiapuopas. https://www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p_teos=spr
Mahdollista käyttää myös:
SPR Uudet ensiapu- ja elvytysohjeet: https://rednet.punainenristi.fi/node/36969
SPR Ensiapuohjeet. https://www.punainenristi.fi/ensiapuohjeet
Opetusmenetelmät
Ensiavun peruskurssi (1 op)
Aktivoivat luennot (20%)
Ohjatut harjoitukset (80%)
Ensiavun jatkokurssi (1 op):
Aktivoivat luennot (20%)
Ohjatut harjoitukset (80%)
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Ensiavun peruskurssi lähiopetus 16h
Ensiavun jatkokurssi lähiopetus 16h
Lisätietoja opiskelijoille
1. Jos opiskelijalla on tuore (alle 1 vuoden suoritettu) ea1- tai ea2 -kurssi.
a. opiskelija esittää viimeistään ensimmäisillä oppitunneilla dokumentin (opintokortti tai ea- todistus) aiemmasta suorituksesta
b. osallistuu PPE-D- oppitunneille
Tekee hyväksiluvun AHOT-lomakkeella.
Vastuuopettajaksi laitetaan Heikki Kattainen.
Liitteeksi dokumentti todistuksesta (valokuva, skannattu todistus tms.)
Lomake löytyy KAMK:n intrasta.
Arviointiasteikko
0 - 5
Ilmoittautumisaika
02.12.2024 - 31.12.2024
Ajoitus
01.01.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
2 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Riitta Sievänen

Ensiavun peruskurssi 16h
Ensiavun jatkokurssi

Vastuuopettajaksi laitetaan Riitta Sievänen.

Lomake löytyy KAMK:n intrasta kohdasta ”Lomakkeet opiskelijoille”.
Arviointiasteikko
Hylätty/Hyväksytty
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
100% läsnäolo harjoitustunneilla. Aktiivinen osallistuminen tunneilla/harjoituksissa.
Ilmoittautumisaika
02.02.2025 - 03.03.2025
Ajoitus
04.03.2025 - 20.10.2027

75 % Lähiopetus, 25 % Etäopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Kaisa Loikkanen
- Tiina Virtanen
Ryhmät
-
ALK24SALK24S
Tavoitteet
Opiskelija osaa kehittää elämyksellisiä ryhmäliikuntatuotteita.
Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida ryhmäliikuntatunteja. Opiskelija osaa perustella toimintaansa teorian kautta.
Opiskelija tuntee ryhmäliikuntaympäristöihin liittyviä liiketoiminnan periaatteita sekä ryhmäliikunnan erilaisia ilmiöitä.
Sisältö
Ryhmäliikunnan eri muodot (mm. askellus, lihaskunto, sisäpyöräily, vesitreeni)
Musiikin käyttö liikunnassa
Ryhmäliikunta osana liiketoimintaa
Aika ja paikka
Tarkempi etenemissuunnitelma on Repussa.
Opintojakso ajoittuu syyslukukaudelle 2024 alkaen syyskuusta ja päättyen marraskuuhun.
Oppimateriaalit
Oppimateriaali on osoitettu Repussa.
Opetusmenetelmät
Lähiopetus
Itsenäiset tehtävät
Ohjausnäyttö
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Työelämäyhteistyö Kainuun Ammattiopiston kanssa
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Opintojaksolla ei ole tenttejä.
Kansainvälisyys
-
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Opinnollistaminen sovitusti vastuuopettajien kanssa.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
4op = 108h opiskelijan työtä.
Sisällön jaksotus
Tarkempi etenemissuunnitelma on nähtävillä Repussa.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa kehittää asiantuntevasti elämyksellisiä ja monipuolisia ryhmäliikuntatuotteita.
Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida kriittisesti ja taitavasti ryhmäliikuntatunteja. Opiskelija perustelee toimintaansa teoriaan pohjautuen. Opiskelija osaa kiitettävästi kuvailla liiketoiminnan periaatteita ryhmäliikuntaympäristöissä ja analysoida kriittisesti ryhmäliikunnan ilmiöitä.
Opiskelija osaa toimia itsenäisesti, vastuullisesti ja aloitteellisesti erilaisissa oppimis- ja toimintaympäristöissä. Lisäksi hän osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa kehittää monipuolisia ryhmäliikuntatuotteita.
Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida hyvin ryhmäliikuntatunteja. Opiskelija perustelee toimintaansa. Opiskelija osaa hyvin kuvailla liiketoiminnan periaatteita ryhmäliikuntaympäristöissä ja analysoida ryhmäliikunnan ilmiöitä.
Opiskelija osaa toimia hyvin erilaisissa oppimis- ja toimintaympäristöissä. Lisäksi hän osaa toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija kehittää tyydyttävästi monipuolisia ryhmäliikuntatuotteita.
Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida tyydyttävästi ryhmäliikuntatunteja. Opiskelija ei osaa perustella toimintaansa. Opiskelija osaa tyydyttävästi kuvailla liiketoiminnan periaatteita ryhmäliikuntaympäristöissä ja analysoida ryhmäliikunnan ilmiöitä.
Opiskelija osaa toimia ohjattuna asianmukaisesti erilaisissa oppimis- ja toimintaympäristöissä. Lisäksi hän osaa toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut ryhmän jäsenet huomioon.
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Opintopistemäärä
5 op
Virtuaaliosuus
5 op
TKI-osuus
3 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailun koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
- Liiketalouden koulutus
Opettaja
- Hannele Siipola
- Päivi Auno
Ryhmät
-
LLM22SLLM22S
Tavoitteet
Kaikki koulutukset (3op): Opiskelija ymmärtää henkilöstövoimavarojen merkityksen ja tuntee määrän säätelyyn, tarvittavan osaamisen varmistamiseen sekä henkilöstön hyvinvoinnin ja motivaation ylläpitoon tarvittavia toimenpiteitä.
Liiketalouden koulutus (2op): Opiskelija osaa laatia opintojakson alussa sovittavan HRM suunnitelman.
Liikunnan ja matkailun koulutukset (2op): Työoikeus.
Sisältö
Kaikille yhteinen osio (3op):
Henkilöstösuunnittelu ja rekrytointi
Perehdyttäminen ja työnopastus
Työn organisointi ja muotoilu
Henkilöstön kehittäminen
Palkitseminen.
Liiketalouden koulutus (2op): Erikseen sovittu HRM suunnitelma (esim. Perehdyttämissuunnitelma).
Liikunnan- ja matkailun koulutukset (2op): Työoikeus.
Aika ja paikka
Itsenäinen työskentely ja verkkototeutus. Voit suorittaa opintojakson omaan tahtiin. Opintojaksosta järjestetään aloitustunti lukujärjestyksen mukaisesti teams -toteutuksena.
Oppimateriaalit
Suositeltava kirjallisuus ja oppimateriaalit on ilmoitettu verkko-opintojaksolla. Oppimateriaalit ovat KAMK kirjaston e-kirjoja ja muuta verkossa olevaa materiaalia.
Opetusmenetelmät
Itsenäisesti verkossa suoritettava opintojakso.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Opiskelija reflektoi oppisisältöjä tuntemansa organisaation käytänteisiin.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Opintojaksossa ei ole aikataulutettua tenttiä.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Lisätietoja vaihtoehtoisista toteutustavoista saat tarvittaessa opintojakson opettajilta.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson laajuus on 5 op x 27 tuntia = n. 135 tuntia.
Sisällön jaksotus
Sisällön tarkempi jaksotus löytyy opintojaksolta repusta.
Kaikille opiskelijoille yhteinen osio 3 op Henkilöstövoimavarojen kokonaisuus
- henkilöstösuunnittelu ja rekrytointi
- perehdyttäminen ja työnopastus
- työnorganisointi ja muotoilu
- henkilöstön kehittäminen
- palkitseminen
Eriytyvä osio 2 op liiketalous
- HRM- suunnitelmat, suunnitelman teoria ja suunnitelman laadinta
Eriytyvä osio 2 op: matkailu ja liikunta
- työoikeus, itsenäinen ja itsenäisesti aikataulutettava tentti
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa soveltaa perustellusti ja eri yhteyksissä henkilöstöjohtamisen käsitteistöä, selittää prosessien strategisia kytkentöjä kilpailukyvyn kannalta ja eri tekijöiden merkityksiä.
Opiskelija osaa analysoida henkilöstöprosesseja ja esittää vaihtoehtoja.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa kuvata ja selittää perustellusti eri toimijoiden rooleja ja merkitystä henkilöstöprosessien toteuttajina sekä henkilöstöprosessien ja strategian välistä yhteyttä.
Opiskelija osaa jakaa tietoa henkilöstöasiantuntijan roolissa.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa kuvata yrityksen tärkeimmät henkilöstöprosessit pääpiirteissään sekä henkilöstöjohtamisen ja strategian kytkennän.
Opiskelija osaa ohjatusti hankkia tietoa henkilöstöasiantuntijan roolissa ja pystyy käyttämään henkilöstöjohtamisen keskeisiä käsitteitä pääosin oikealla tavalla.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Liiketalouden koulutus: Tutkielmaesseen arviointikriteerien perusteella 5 op.
Matkailun ja liikunnan koulutukset:
- Tutkielmaesseen arviointikriteerien perusteella 3 op .
- Tentti, jossa automatiikan arvioimia kysymyksiä 2op.
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Opintopistemäärä
5 op
Virtuaaliosuus
5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailun koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
- Liiketalouden koulutus
Opettaja
- Olli Jääskeläinen
- Päivi Auno
Ryhmät
-
AMA22SAMA22S

Viitala, R. (2021). Henkilöstöjohtaminen. Keskeiset käsitteet, teoriat ja trendit. Edita.
Oppimateriaalit ovat KAMK kirjaston e-kirjoja ja muita verkossa olevia materiaaleja.

LLT22SMLLT22SM
-
LLT22SHLLT22SH

01.01.2025 - 30.11.2025

0.5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Liisa Paavola
Ryhmät
-
ALK24SALK24S
Tavoitteet
Opiskelija osaa selittää, miten terveyden edistämisen teoreettinen perusta on rakentunut sekä määritellä terveyden edistämisen keskeiset käsitteet.
Opiskelija tunnistaa terveyden edistämisen keskeisiä sisältöalueita sekä kykenee analysoimaan millaiset tekijät uhkaavat eri-ikäisten terveyttä ja hyvinvointia.
Opiskelija tunnistaa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen menetelmiä, asiakirjoja sekä indikaattoreita.
Opiskelija osaa kuvata terveysliikunnan perusteita sekä tunnistaa liikunnallisen elämäntavan merkityksen terveydelle ja hyvinvoinnille.
Opiskelija osaa suorittaa terveyskunnon mittaukset turvallisesti
Sisältö
Hyvinvointi yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan näkökulmasta
Terveyden edistämisen käsitteet
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen menetelmät, asiakirjat ja indikaattorit
Terveysliikunnan perusteet: terveyskunto, vaikutukset, suositukset, annostelu
Terveyskunnon mittaaminen
Oppimateriaalit
Repussa
Opetusmenetelmät
Lähiopetus, harjoitukset, työelämäcase: Kainuun liikkumisohjelma
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Kainuun Liikunta ry: Kainuun liikkumisohjelma
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Verkkotentti Repussa
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Lähitunnit n.36h, itsenäinen opiskelu n.44h
Lisätietoja opiskelijoille
Suoritukset:
- ryhmätehtävä 0,5op, arviointi 1-5/hyl
- terveyskunnon mittaukset 0,5op -> 100% osallistuminen, hyv-hyl
- Kainuun liikkumisohjelma 0,5op, hyv-hyl
- lähiopetus 1op, 80% läsnäolo, hyv-hyl
- verkkotentti 1op, 1-5/hyl
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa arvioida kriittisesti sekä analysoida liikunnallisen elämäntavan merkitystä.
Opiskelija osaa tulkita ja soveltaa hyvinvoinnin ja terveyden keskeisiä käsitteitä ja sisältöjä, terveysliikunnan vaikutusmekanismeja, suosituksia sekä annostuksia.
Opiskelija toimii ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa perustella ja arvioida liikunnallisen elämäntavan merkitystä.
Opiskelija osaa nimetä, kuvailla ja perustella hyvinvoinnin ja terveyden keskeisiä käsitteitä ja sisältöjä, terveysliikunnan vaikutusmekanismit, suositukset sekä terveysliikuntalajeja.
Opiskelija toimii ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija tunnistaa liikunnallisen elämäntavan merkityksen.
Opiskelija osaa nimetä ja kuvailla hyvinvoinnin ja terveyden keskeisiä käsitteitä ja sisältöjä, terveysliikunnan vaikutukset, suositukset sekä annostelun sekä terveysliikuntalajeja.
Opiskelija ottaa toiminnassaan toiset huomioon.
Opiskelija toimii ryhmän jäsenenä.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Suoritukset:
- ryhmätehtävä 0,5op, arviointi 1-5/hyl
- terveyskunnon mittaukset 0,5op -> 100% osallistuminen, hyv-hyl
- Lähiopetus ja Kainuun liikkumisohjelma 1op, 80% läsnäolo, hyv-hyl
- verkkotentti 1op, 1-5/hyl
Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa arvioida kriittisesti sekä analysoida liikunnallisen elämäntavan merkitystä.
Opiskelija osaa tulkita ja soveltaa hyvinvoinnin ja terveyden keskeisiä käsitteitä ja sisältöjä, terveysliikunnan vaikutusmekanismeja, suosituksia sekä annostuksia.
Opiskelija toimii ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa.
Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)
Opiskelija osaa perustella ja arvioida liikunnallisen elämäntavan merkitystä.
Opiskelija osaa nimetä, kuvailla ja perustella hyvinvoinnin ja terveyden keskeisiä käsitteitä ja sisältöjä, terveysliikunnan vaikutusmekanismit, suositukset sekä terveysliikuntalajeja.
Opiskelija toimii ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Opiskelija tunnistaa liikunnallisen elämäntavan merkityksen.
Opiskelija osaa nimetä ja kuvailla hyvinvoinnin ja terveyden keskeisiä käsitteitä ja sisältöjä, terveysliikunnan vaikutukset, suositukset sekä annostelun sekä terveysliikuntalajeja.
Opiskelija ottaa toiminnassaan toiset huomioon.
Opiskelija toimii ryhmän jäsenenä.
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 23.05.2025
Opintopistemäärä
3 op
Virtuaaliosuus
1 op
Toteutustapa
67 % Lähiopetus, 33 % Etäopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Liisa Paavola
Ryhmät
-
ALM25KALM25K
Tavoitteet
Opiskelija osaa selittää, miten terveyden edistämisen teoreettinen perusta on rakentunut sekä määritellä terveyden edistämisen keskeiset käsitteet.
Opiskelija tunnistaa terveyden edistämisen keskeisiä sisältöalueita sekä kykenee analysoimaan millaiset tekijät uhkaavat eri-ikäisten terveyttä ja hyvinvointia.
Opiskelija tunnistaa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen menetelmiä, asiakirjoja sekä indikaattoreita.
Opiskelija osaa kuvata terveysliikunnan perusteita sekä tunnistaa liikunnallisen elämäntavan merkityksen terveydelle ja hyvinvoinnille.
Opiskelija osaa suorittaa terveyskunnon mittaukset turvallisesti
Sisältö
Hyvinvointi yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan näkökulmasta
Terveyden edistämisen käsitteet
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen menetelmät, asiakirjat ja indikaattorit
Terveysliikunnan perusteet: terveyskunto, vaikutukset, suositukset, annostelu
Terveyskunnon mittaaminen
Aika ja paikka
Toteutus tammi-maaliskuussa
Oppimateriaalit
Repussa
Opetusmenetelmät
Kontaktiopetus
Itsenäiset tehtävät
Ryhmätehtävä
Verkkotentti
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Itsenäinen verkkotentti, ajankohta sovitaan ryhmän kanssa
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
3op, mikä vastaa n. 80h opiskelijan työtä
Kontaktiopetus 20h, sisältää harjoituksia 6h, joissa on 100% läsnäolo
Ryhmätehtävä, jonka laajuus on 0,5op eli n. 14h opiskelija työtä
Itsenäiset tehtävät ja itsenäinen opiskelu n. 46h
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa arvioida kriittisesti sekä analysoida liikunnallisen elämäntavan merkitystä.
Opiskelija osaa tulkita ja soveltaa hyvinvoinnin ja terveyden keskeisiä käsitteitä ja sisältöjä, terveysliikunnan vaikutusmekanismeja, suosituksia sekä annostuksia.
Opiskelija toimii ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa perustella ja arvioida liikunnallisen elämäntavan merkitystä.
Opiskelija osaa nimetä, kuvailla ja perustella hyvinvoinnin ja terveyden keskeisiä käsitteitä ja sisältöjä, terveysliikunnan vaikutusmekanismit, suositukset sekä terveysliikuntalajeja.
Opiskelija toimii ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija tunnistaa liikunnallisen elämäntavan merkityksen.
Opiskelija osaa nimetä ja kuvailla hyvinvoinnin ja terveyden keskeisiä käsitteitä ja sisältöjä, terveysliikunnan vaikutukset, suositukset sekä annostelun sekä terveysliikuntalajeja.
Opiskelija ottaa toiminnassaan toiset huomioon.
Opiskelija toimii ryhmän jäsenenä.
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Helka Leimu-Pelkonen
- Mikko Törmälehto
- Anne Karhu
Ryhmät
-
ALK23SALK23S
Tavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa
* suunnitella ja ohjata hyvinvointia edistävää liikuntaa
* selittää luonnon merkitystä ihmisen hyvinvoinnille
* huomioida luontoperustaisuuden, kokemuksellisuuden ja osallisuuden osana liikuntapalvelua
* ottaa huomioon fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen turvallisuuden palvelun suunnittelussa ja ohjauksessa
* arvioida omaa hyvinvointiaan suhteessa opintojakson sisältöihin
Sisältö
Hyvinvointia edistävät liikuntamuodot
Luonnon hyvinvointivaikutukset
Hyvinvointia tavoittelevan palvelun ohjaaminen
Opintojakson sisältöjen reflektointi suhteessa omaan hyvinvoinnin kokemukseen
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hyväksytty
Opiskelija käyttäytyy asianmukaisesti ja toimii vastuullisesti opintojakson aikana noudattaen liikunta-alan arvoperustaa ja ammattieettisiä periaatteita. Opiskelija toimii itseohjautuvasti, on motivoitunut ja osoittaa halua kehittää osaamistaan. Hän ottaa muut huomioon toiminnassaan ja osaa työskennellä joustavasti ryhmässä. Opiskelija soveltaa opinnoissa läpikäytyjä tietoja ja taitoja ja osaa perustella toimintaansa teoreettisesti. Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida liikunnan ohjauskokonaisuuksia. Opiskelija osaa arvioida toimintaansa ja kykenee vuorovaikutteiseen palautekeskusteluun. Opiskelija palauttaa vaaditut dokumentit.

Osoitettu Reppu-Moodlessa

Opiskelija hallitsee erilaisissa kuntosaliharjoitteissa työskentelevät lihakset ja kyseisten harjoitteiden suoritustekniikat. Opiskelija osaa ohjata ja valmentaa kuntosaliharjoittelua asiakkailleen heidän lähtötasonsa ja tavoitteidensa mukaisesti.
Sisältö
- Laitteilla tapahtuva harjoittelu
- Vapailla painoilla harjoittelu
- Käytännön tekniikka- ja ohajusharjoittelu kuntosaliympäristössä
- Harjoitusohjaukset asiakkaille
Oppimateriaalit
Oppimateriaalit löytyvät Moodlesta.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija pystyy erittelemään tarkasti kuntosaliharjoittelun erilaiset muodot sekä harjoitusmetodit. Hän pystyy nimeämään yksityiskohtaisesti harjoitteissa käytettävät lihasryhmät ja lihakset sekä ymmärtää syvällisesti lihasryhmien lihastyötavan, lihasten toimintaroolit ja yhteistoiminnan harjoitteissa. Hän hallitsee erilaisten kuntosaliharjoitteiden tekniikat yksityiskohtaisesti ja pystyy selkeään ja asiantuntevaan ohajustyöhön. Hän pystyy suunnittelemaan ja ohjaamaan kuntosaliharjoittelua asiakaslähtöisesti ja yksilöllisesti ottaen huomioon asiakkaan lähtötason ja tavoitteet.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija pystyy erittelemään kuntosaliharjoittelun erilaiset muodot sekä harjoitusmetodit yleisellä tasolla. Hän pystyy nimeämään harjoitteissa käytettävät lihasryhmät ja lihakset sekä ymmärtää yleisellä tasolla lihasryhmien lihastyötavan, lihasten toimintaroolit ja yhteistoiminnan harjoitteissa. Hän hallitsee erilaisten kuntosaliharjoitteiden tekniikat yleisellä tasolla ja pystyy selkeään ja tarkoituksenmukaiseen ohajustyöhön. Hän pystyy suunnittelemaan ja ohjaamaan kuntosaliharjoittelua asiakaslähtöisesti ottaen yleisellä tasolla huomioon asiakkaan lähtötason ja tavoitteet.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija pystyy erittelemään kuntosaliharjoittelun erilaiset muodot yleisellä tasolla. Hän pystyy nimeämään harjoitteissa käytettävät lihasryhmät. Hän hallitsee yleisimpien kuntosaliharjoitteiden tekniikat yleisellä tasolla ja pystyy ohjaamaan asiakasta. Hän pystyy suunnittelemaan ja ohjaamaan kuntosaliharjoittelua asiakkaille yleisellä tasolla huomioon asiakkaan lähtötason.
Esitietovaatimukset
Seuraavat kurssit tulee olla suoritettuina:
Anatomia ja fysiologia
Kuormitusfysiologia
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.03.2025

31.07.2025
Opintopistemäärä
2 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Tiina Virtanen
Ryhmät
-
ALK24SALK24S
Tavoitteet
Opiskelija tietää erilaisissa pelastustapahtumissa ja -tilanteissa turvallisen toiminnan
periaatteet ja osaa toimia turvallisesti erilaisissa pelastustilanteissa.
Sisältö
Uinninvalvojakurssi on tarkoitettu uimahallin valvonnassa toimiville tai valvojiksi
aikoville. Kurssin tavoitteena on antaa perustiedot ja -taidot hengenpelastuksesta,
asiakaspalvelusta sekä pelastajan tehtävistä uimahallissa.
Oppimateriaalit
SUH:n (Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto) määrittelemät materiaalit.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hyväksytty/Hylätty. Arviointi perustuu SUH ry:n säädöksiin.
Esitietovaatimukset
Hyvä uimataito = Pystyä uimaan 500 metriä noin 12 minuuttiin. Sukeltamaan 2 metrin syvyyteen pari kertaa peräkkäin ja sukeltamaan noin 12-15 metriä ilman suurta ongelmaa (SUH, 2021).
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Mikko Törmälehto
Ryhmät
-
ALK24SALK24S
Tavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija tunnistaa keskeiset oppimiskäsitykset ja menetelmät. Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida opetus- ja ohjaustilanteita. Opiskelija osaa huomioida turvallisuuden ohjaustilanteissa. Opiskelija tietää liikunnan kasvatukselliset, tiedolliset ja taidolliset tavoitteet sekä liikunnanohjauksen opetustyylit.
Sisältö
Oppimiskäsitykset ja menetelmät
Oppimis- ja ohjausprosessi: ohjaustuokion suunnittelu, toteutus ja arviointi
Liikuntakasvatus
Liikunnan suunnittelu, toteutus ja arviointi
Opetustyylit
Turvallisuus liikunnanohjauksessa
Oppimateriaalit
Kurssilla käytettävät oppimateriaalit löytyvät moodlesta
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija valitsee asiantuntevasti käytettävän opetusmenetelmän ohjaus- ja opetustuokiolle sekä arvioi niiden toteutusta.
Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida liikunnan ryhmäohjaus- sekä luokkahuoneopetustuokion tavoitteiden toteutumista.
Opiskelija toimii aloitteellisesti, ammatillisesti ja tavoitteellisesti opetus- ja ohjaustilanteissa.
Opiskelija osaa, tulkita ja analysoida laaja-alaisesti ja asiantuntevasti liikuntakasvatukseen liittyviä käsityksiä ja menetelmiä.
Ohjaustilanteessa huomioi yksilön ryhmässä (eriyttäminen)
Valitsee ja käyttää monipuolisesti tarkoituksenmukaisia ohjaus- ja opetustyylejä sekä arvioi ja perustelee niiden toteutusta
Toimii itsenäisesti, vastuullisesti ja aloitteellisesti oppimis- ja ohjaustilanteissa.
Opiskelija osaa ennakoida tulevaa ja luo uutta (innovatiivisuus).
Hän osaa toimia ammatillisesti ja tavoitteellisesti opetus- ja ohjaustilanteessa
Opiskelija toimii ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa nimetä, kuvailla ja perustella oppimiskäsityksiä ja opetusmenetelmiä sekä yhdistellä ohjaustyylejä.
Opiskelija valitsee tarkoituksenmukaisia toimintatapoja liikunnan ryhmänohjaus- sekä luokkahuoneopetustuokiolle sekä arvioi niiden toteutusta.
Opiskelija osaa nimetä, kuvailla ja perustella liikuntakasvatukseen liittyviä käsityksiä ja menetelmiä Ohjauksessa opiskelija osaa huomioida yksilön ryhmässä (eriyttäminen)
Suunnitelmat ovat loogisia, opiskelija osaa valita ja käyttää tarkoituksenmukaisia ohjaustyylejä, sekä arvioi niiden toteutusta.
Hän osaa toimia itsenäisesti ja vastuullisesti oppimis- ja ohjaustilanteissa.
Opiskelija toimii ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa nimetä ja kuvailla oppimiskäsityksiä, opetusmenetelmiä sekä liikuntakasvatukseen liittyviä käsityksiä ja menetelmiä
Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa ohjaus- ja opetustilanteen sekä luokkahuoneopetustilanteen (suunnitelmissa on epäloogisuutta ja tavoitteiden asettamisessa täydennettävää).
Opiskelija toimii asiallisesti oppimis- ja ohjaustilanteissa.
Ohjaaminen toistaa hyviä käytänteitä rutiininomaisesti (pysyy tutussa ja turvallisessa).
Opiskelija ottaa toiminnassaan toiset huomioon.
Opiskelija toimii ryhmän jäsenenä.
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Luennot / 80% läsnäolovelvollisuus
Ryhmätentti / 50 % kurssin arvosanasta
Ryhmätietoisku / 25 % kurssin arvosanasta
Ryhmäohjaus / 25 % kurssin arvosanasta
Lisätiedot
Lähiopetus
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 03.04.2025

Opiskelija osaa kuvata ihmisen motorista kehitystä ja taitoharjoittelua motorisen oppimisen eri vaiheissa. Opiskelija osaa selittää liikkeen analysoinnin perusmenetelmät.
Sisältö
Motorisen kehityksen vaiheet ja herkkyyskaudet
Motoristen taitojen havainnointi
Taidon oppiminen ja taitoharjoittelu
Urheilijan polku
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa nimetä ja kuvailla perusvoimistelun ja telinevoimistelun perusliikkeitä sekä soveltaa niitä.
Opiskelija osaa monipuolisesti ja turvallisesti avustaa liikkeissä sekä turvata suoritusympäristön.
Opiskelija yhdistää liikkeitä monipuolisesti sujuviksi liikesarjoiksi.
Opiskelija käyttää perus- ja telinevoimistelua motoristen taitojen kehittämisessä ja ymmärtää niiden merkityksen motorisessa kehityksessä.
Opiskelijan lajitaidot ovat monipuoliset ja puhtaat.
Opiskelija osaa suunnitella yksilöllisiä harjoitteita eri pelitilanteisiin.
Opiskelija kykenee analysoimaan ja soveltamaan oppimaansa.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa nimetä ja kuvailla perusvoimistelun ja telinevoimistelun perusliikkeitä.
Opiskelija osaa turvallisesti avustaa liikkeissä.
Opiskelija osaa yhdistellä liikkeitä liikesarjoiksi.
Opiskelija käyttää perus- ja telinevoimistelua motoristen taitojen kehittämisessä.
Opiskelijan osaa tehdä teknisesti puhtaat näytöt lajien ydintekniikoista.
Opiskelija osaa suunnitella harjoituksia loogisesti lajin ydin kohtia korostaen.
Opiskelija kykenee suunnittelemaan harjoitteita pelikäsityksen kehittämiseksi.
Opiskelija osaa suunnitella ja muuntaa taktiikkaa pelitilanteiden mukaisesti.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa nimetä ja kuvailla joitakin perusvoimistelun ja telinevoimistelun perusliikkeitä.
Opiskelija osaa avustaa joissakin liikkeissä.
Opiskelija osaa yhdistellä muutamia liikkeitä liikesarjoiksi.
Opiskelija käyttää joitakin perus- ja telinevoimistelua motoristen taitojen kehittämisessä.
Opiskelija osaa tehdä näytöt lajien ydintekniikoista
Opiskelija osaa suunnitella harjoituksia lajin ydinkohtia korostaen
Opiskelija osaa pelikäsitys käsitteen määritelmän
Opiskelija osaa suunnitella harjoitteita TGFU:n periaatteiden mukaan
Opiskelija tunnistaa, osaa nimetä ja soveltaa lentopallon, koripallon, pesäpallon, jalkapallon ja salibandyn taktiikoiden perusteita
Opiskelija tunnistaa pelaajien roolit eritilanteissa
Englanniksi
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 25.04.2025

03.03.2025 - 30.05.2025

Opiskelija tunnistaa lihashuollon kokonaisuuden ja hallitsee lihaksiin kohdistuvat venyttävät harjoitukset, osaa ohjata asiakkaille lihashuollollisia toimenpiteitä sekä muuttaa perusharjoitteita vastaamaan työn kuormitusta ohjatessaan erilaisia liikuntaryhmiä. Opiskelija osaa suorittaa toiminnalliset liikkuvuustestit ja tunnistaa toiminnallisen harjoittelun keskeiset sisällöt.
Sisältö
Lihashuollon menetelmät
Venyttävät harjoitukset
Toiminnalliset liikkuvuustestit
Toiminnallinen harjoittelu
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa käyttää asiantuntevasti ja monipuolisesti lihashuollon ja lihaskuntoharjoittelun eri työtapoja sekä perustella ja analysoida valintojaan.
Opiskelija osaa käyttää monipuolisesti lihaksiin kohdistuvia vahvistavia ja venyttäviä harjoitteita ja soveltaa sisältöä vastaamaan työn kuormitusta sekä analysoida ja perustella valintojaan.
Opiskelija osaa asiantuntevasti ja monipuolisesti soveltaa toiminnallista harjoittelua osaksi lihashuoltoa
toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa sekä ammattieettisiä periaatteita soveltaen.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija käyttää johdonmukaisesti lihashuollon ja lihaskuntoharjoittelun eri työtapoja sekä osaa perustella valintojaan.
Opiskelija käyttää monipuolisesti lihaksiin kohdistuvia vahvistavia ja venyttäviä harjoitteita ja osaa soveltaa sisältöä vastaamaan työn kuormitusta.
Opiskelija osaa soveltaa toiminnallista harjoittelua osaksi lihashuoltoa.
Opiskelija toimii ryhmän jäsenenä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi sekä perustelee toimintansa eettisten periaatteiden mukaisesti.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija tunnistaa lihashuollon ja lihaskuntoharjoittelun työtapoja.
Opiskelija käyttää lihaksiin kohdistuvia vahvistavia ja venyttäviä harjoitteita ohjatessaan asiakasryhmää, mutta toiminta on kaavamaista.
Opiskelija tunnistaa toiminnallisen harjoittelun keskeiset elementit.
Opiskelija toimii ryhmän jäsenenä ja ottaa vastuun omasta toiminnastaan.

- Taneli Rantaharju
Ryhmät
-
LLM23SLLM23S
Tavoitteet
Kurssin tavoitteena on johdattaa opiskelija uusiin teknologioihin, niiden synnyttämiin liiketoimintamahdollisuuksiin sekä oppia uusien teknologioiden termistöä sekä historiaa. Opiskelija osaa soveltaa uusia teknologioita omalla koulutusalallaan sekä tunnistaa niiden erityispiirteet. Opiskelijalle syntyy kuva teknologian nykytilanteesta sekä tulevaisuuden mahdollisuuksista.
Sisältö
• Digitalisaation vaikutukset
• Älypuhelimet ja mobiilisovellukset
• Pilvipalvelut ja Big Data
• Internet of Things (IoT)
• Virtuaalitodellisuus (VR) ja lisätty todellisuus (AR)
• Tekoäly ja koneoppiminen
• Lohkoketju eli blockchain
Aika ja paikka
Lukujärjestykseen merkityt ajankohdat ja paikat.
Oppimateriaalit
Opettajan osoittama materiaali (Reppu-ympäristö)
Opetusmenetelmät
Opintojakson uudistetut osaamistavoitteet
Opintojakson tavoitteena on johdattaa opiskelija uusiin teknologioihin ja niiden synnyttämiin hyödyntämis- ja liiketoimintamahdollisuuksiin. Opintojaksolla perehdytään uusien teknologioiden keskeiseen termistöön ja yleisiin toimintaperiaatteisiin sekä opitaan tunnistamaan uusien teknologioiden sovellus- ja käyttökohteita sekä erityispiirteitä omalla koulutusalalla. Tavoitteena on synnyttää opiskelijoille kokonaiskuva teknologian nykytilanteesta sekä tulevaisuuden mahdollisuuksista. Opintojakson soveltavassa osuudessa tutustutaan liiketoimintatiedon hallintaan ja visualisoimiseen (Business Intelligence, BI) Microsoftin Power BI Desktop -työkalun avulla.
Opetusmenetelmät: Lähiopetus, verkko-opetus, videotallenteet, itsenäisesti opiskeltavat materiaalit
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Power BI -harjoitustyön saa tehdä työelämälähtöisestä aiheesta.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Teoriaosuus (1 op) suoritetaan Reppu-tentillä, jossa on rajaton määrä yrityskertoja.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Vaihtoehtoisista suoritustavoista sovitaan opintojakson vastuuopettajan kanssa. Käydään läpi aloitusluennoilla.
Sisällön jaksotus
Teoriaosuuden (1 op) sisältöalueet
• Älypuhelimet ja mobiilisovellukset
• Pilvipalvelut ja Big Data
• Internet of Things (IoT)
• Business Intelligence (BI)
• Data-analytiikka ja tekoäly
• Lohkoketjut (blockchain)
Soveltavan Power BI -osuuden (2 op) sisältöalueet
• Microsoft Power BI Desktop -sovelluksen ominaisuudet ja asentaminen
• Datan käsittelyn perusteet
• Datamallien luomisen perusteet
• Datan analysoinnin ja DAX-kielen perusteet
• Visuaalisten ja interaktiivisten raporttien luominen
Lisätietoja opiskelijoille
Koska opintojaksolla käytetään Microsoftin Power BI -sovellusta, toivon jokaisen hankkivan kurssille käyttöönsä kannettavan tietokoneen Windows-käyttöjärjestelmällä. Mikäli tämä ei ole mahdollista, pyrin KamIT:n kautta järjestämään MAC-käyttäjille pääsyn PBI-sovellukseen virtuaalikoneiden avulla (VDI, Virtual Desktop Infrastructure). Suosittelen myös langallisen tai langattoman hiiren kuskaamista mukana soveltavan osuuden oppitunneilla.
Arviointiasteikko
Hylätty/Hyväksytty
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Hyväksytty/Hylätty
Teoriaosuus: verkkotenteissä hyväksytyn suorituksen raja on 70 % maksimipistemäärästä.
Soveltava osuus: harjoitustehtävien/harjoitustyön suorittaminen hyväksytysti (vähintään 70 % maksimipisteistä). Yksityiskohtaiset harjoitustyön arviointikriteerit esitetään opintojakson alussa.
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
17.03.2025 - 31.05.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailun koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
- Liiketalouden koulutus
Opettaja
- Taneli Rantaharju
Ryhmät
-
AMA23SAMA23S
-
LLT23SMLLT23SM
-
LLT23SHLLT23SH
Tavoitteet
Kurssin tavoitteena on johdattaa opiskelija uusiin teknologioihin, niiden synnyttämiin liiketoimintamahdollisuuksiin sekä oppia uusien teknologioiden termistöä sekä historiaa. Opiskelija osaa soveltaa uusia teknologioita omalla koulutusalallaan sekä tunnistaa niiden erityispiirteet. Opiskelijalle syntyy kuva teknologian nykytilanteesta sekä tulevaisuuden mahdollisuuksista.
Sisältö
• Digitalisaation vaikutukset
• Älypuhelimet ja mobiilisovellukset
• Pilvipalvelut ja Big Data
• Internet of Things (IoT)
• Virtuaalitodellisuus (VR) ja lisätty todellisuus (AR)
• Tekoäly ja koneoppiminen
• Lohkoketju eli blockchain
Arviointiasteikko
0 - 5
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Teija Vainikka
Ryhmät
-
ALK23SALK23S
Tavoitteet
Opiskelija osaa kuvailla ravinnon tehtävät ja merkitykset ihmiselle sekä terveyttä edistävän ruokavalion pääperiaatteet. Hän osaa selittää, miten ravitsemuksella voidaan vaikuttaa valmennettavan asiakkaan kehittymiseen, suoriutumiseen, palautumiseen ja hyvinvointiin. Opiskelija osaa käyttää luotettavia tietolähteitä liikunnanohjaajan keskeisten asiakasryhmien ravinto-ohjauksen suunnittelussa ja toteutuksessa. Opiskelija osaa käyttää ravitsemukseen liittyviä käsitteitä perustellusti.
Sisältö
Ravitsemusosaaminen liikunnanohjaajan työssä
Terveyttä edistävä ruokavaliokokonaisuus ja keskeiset ravitsemus- ja ruokasuositukset terveysliikkujille
Urheiluravitsemuksen kulmakivet
Energian ja ravintoaineiden tarpeen arviointi, tehtävät elimistössä ja lähteet ruokavaliossa
Ravitsemuksen painotukset urheiluun/terveysliikuntaan liittyvien tavoitteiden saavuttamisessa
Ravitsemuksen erityiskysymykset: painonhallinta, erityisruokavaliot, lisäravinteet
Urheilijan terve ruokasuhde ja syömisen häiriintyminen
Ravitsemusvalmennuksen periaatteet urheilijalla ja kestävän elämäntapamuutoksen ohjauksessa
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa käyttää asiantuntevasti ja monipuolisesti ravitsemukseen liittyviä käsitteitä sekä kuvata ja perustella terveyttä edistävän ravitsemuksen periaatteet sekä fyysisestä aktiivisuudesta johtuvat tarpeet asiantuntevasti ja laaja-alaisesti.
Opiskelija osaa arvioida asiakkaan ruokavaliota ja antaa ravinto-ohjausta hyödyntäen opintojaksolla opiskeltuja asioita monipuolisesti ja kriittisesti.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa sekä ammattieettisiä periaatteita soveltaen.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa käyttää johdonmukaisesti ravitsemukseen liittyviä keskeisiä käsitteitä sekä kuvata ja perustella terveyttä edistävä ravitsemuksen periaatteet sekä fyysisestä aktiivisuudesta johtuvat tarpeet.
Opiskelija osaa arvioida asiakkaan ruokavaliota ja antaa ravinto-ohjausta hyödyntäen opintojaksolla opiskeltuja asioita monipuolisesti.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi sekä perustella toimintansa eettisten periaatteiden mukaisesti.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa käyttää keskeisiä ravitsemukseen liittyviä käsitteitä ja kuvata pääpiirteissään terveyttä edistävän ravitsemuksen periaatteet sekä fyysisestä aktiivisuudesta johtuvat tarpeet.
Opiskelija osaa arvioida asiakkaan ruokavaliota ja antaa ravinto-ohjausta, mutta toiminta on epävarmaa ja osittain epätarkoituksenmukaista.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa vastuun omasta toiminnastaan.
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
12.01.2025 - 30.05.2025

Kuvataan Moodlessa.

01.01.2025 - 24.05.2025

Opintojakson opetus on kevätlukukaudella työjärjestyksen mukaan kontaktiopetuksena kampuksella tai teamsissä. Opintojakson arviointi suoritetaan viimeistään viikolla 23.
Oppimateriaalit
Opintojakson oppimateriaalit on kerrottu Repussa.
Opetusmenetelmät
Opintojakso koostuu kaikille pakollisista luennoista, joihin liittyy itsenäisesti suoritettavia oppimistehtäviä Repussa. Oppimistehtävien avulla harjoittelet opintojakson keskeisten sisältöjen hallintaa ja ymmärtämistä. Lisäksi opintojaksoon kuuluu itsenäisesti tai parityönä tehtäviä harjoitustöitä, joiden laajuus on noin 2 opintopistettä. Harjoitustyöt ohjaavat sinua opitun tiedon soveltamiseen. Harjoitustehtävät arvioidaan numeerisesti.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Opintojaksoon kuuluva verkkotentti järjestetään toukokuun alussa (tarkempi ajankohta selviää myöhemmin) ja mahdollisista uusintatenttikerroista sovitaan tarpeen mukaan erikseen.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakso vaatii noin 110 tuntia opiskelijan työtä. Luentojen osuus on noin 20 tuntia. Loput 90 tuntia käytetään itsenäiseen opiskeluun, tenttiin valmistatumiseen ja arviotavien harjoitustöiden tekemiseen.
Sisällön jaksotus
Opintojakso koostuu työjärjestyksenmukaisesta kontaktiopetuksesta sekä itsenäisesti/parityönä tehtävien harjoitustöiden tekemisestä. Kontaktiopetuksessa on 80% osallistumisvelvoite.
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakson hyväksilukemisessa noudatetaan Kamkin yhteisiä ohjeita.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa käyttää asiantuntevasti ja monipuolisesti ravitsemukseen liittyviä käsitteitä sekä kuvata ja perustella terveyttä edistävän ravitsemuksen periaatteet sekä fyysisestä aktiivisuudesta johtuvat tarpeet asiantuntevasti ja laaja-alaisesti.
Opiskelija osaa arvioida asiakkaan ruokavaliota ja antaa ravinto-ohjausta hyödyntäen opintojaksolla opiskeltuja asioita monipuolisesti ja kriittisesti.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa sekä ammattieettisiä periaatteita soveltaen.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa käyttää johdonmukaisesti ravitsemukseen liittyviä keskeisiä käsitteitä sekä kuvata ja perustella terveyttä edistävä ravitsemuksen periaatteet sekä fyysisestä aktiivisuudesta johtuvat tarpeet.
Opiskelija osaa arvioida asiakkaan ruokavaliota ja antaa ravinto-ohjausta hyödyntäen opintojaksolla opiskeltuja asioita monipuolisesti.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi sekä perustella toimintansa eettisten periaatteiden mukaisesti.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa käyttää keskeisiä ravitsemukseen liittyviä käsitteitä ja kuvata pääpiirteissään terveyttä edistävän ravitsemuksen periaatteet sekä fyysisestä aktiivisuudesta johtuvat tarpeet.
Opiskelija osaa arvioida asiakkaan ruokavaliota ja antaa ravinto-ohjausta, mutta toiminta on epävarmaa ja osittain epätarkoituksenmukaista.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa vastuun omasta toiminnastaan.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Tentti ja kaksi harjoitustyötä. Tentin painotus arvioinnissa on 25 % ja harjoitustöiden painotus 75 %.
Hylätty (0)
Opiskelija ei osallistunut kontaktiopetukseen tai verkkotenttiin eikä ole palauttaunut vaadittuja harjoitustehtäviä.
Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa käyttää asiantuntevasti ja monipuolisesti ravitsemukseen liittyviä käsitteitä. Hän osaa kuvata ja perustella terveyttä edistävän ravitsemuksen periaatteet sekä urheiluravitsemuksen painotukset asiantuntevasti ja laaja-alaisesti.
Opiskelija osaa arvioida asiakkaan ruokavaliota ja antaa ravinto-ohjausta hyödyntäen opintojaksolla opiskeltuja asioita monipuolisesti ja kriittisesti.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa sekä ammattieettisiä periaatteita soveltaen.
Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)
Opiskelija osaa käyttää johdonmukaisesti ravitsemukseen liittyviä keskeisiä käsitteitä. Hän osaa kuvata ja perustella terveyttä edistävä ravitsemuksen periaatteet sekä urheiluravitsemuksen keskeisimmät painotukset monipuolisesti.
Opiskelija osaa arvioida asiakkaan ruokavaliota ja antaa ravinto-ohjausta hyödyntäen opintojaksolla opiskeltuja asioita monipuolisesti.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi sekä perustella toimintansa eettisten periaatteiden mukaisesti.
Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Opiskelija osaa käyttää keskeisiä ravitsemukseen liittyviä käsitteitä. Hän osaa kuvata pääpiirteissään terveyttä edistävän ravitsemuksen periaatteet sekä urheiluravitsemuksen tärkeimmät painotukset.
Opiskelija osaa arvioida asiakkaan ruokavaliota ja antaa ravinto-ohjausta, mutta toiminta on epävarmaa ja osittain epätarkoituksenmukaista.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa vastuun omasta toiminnastaan.
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
3 op
Virtuaaliosuus
3 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Jani Vattula
Ryhmät
-
ALK24SALK24S
Tavoitteet
Opiskelija ymmärtää Word-, Excel-, PowerPoint-, ja Teams-ohjelmistojen perusteet sekä pystyy käyttämään niitä ammattimaisella otteella itsenäisesti opinnoissaan sekä työelämässä.
Sisältö
Yhden opintopisteen laajuus kattaa Office-ohjelmistojen Perusteet-tason.
Perusteet:
- Tekstinkäsittelyn perusteet
- Taulukkolaskennan perusteet
- Diaesitysten perusteet
- Teams ja kokoukseen osallistuminen
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija palauttaa kaikki kolme tehtävää hyväksytysti. Tehtävän hyväksytty suoritus vaatii myös palautteessa mahdollisesti ilmenevät korjaukset.
Lisätiedot
Opiskelija saa rekisteröitymisohjeet verkkokurssille sähköpostitse.
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 27.05.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Kari Partanen
Ryhmät
-
ALM25KALM25K
Tavoitteet
Opiskelija ymmärtää Word-, Excel-, PowerPoint-, ja Teams-ohjelmistojen perusteet sekä pystyy käyttämään niitä ammattimaisella otteella itsenäisesti opinnoissaan sekä työelämässä.
Sisältö
Kolmen opintopisteen laajuus kattaa Office-ohjelmistojen Perusteet-, Edistynyt- sekä Pro-tasot.
Perusteet:
- Tekstinkäsittelyn perusteet
- Taulukkolaskennan perusteet
- Diaesitysten perusteet
- Teams ja kokoukseen osallistuminen
Edistynyt:
- Pitkät asiakirjat
- Excelin edistynyt käyttö
- Hyvän esityksen avaimet
Pro:
- Wordin edistynyt käyttö
- PowerPoint-esityksen elävöittäminen
- Data-aineiston analysointi
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija palauttaa kaikki yhdeksän tehtävää hyväksytysti. Tehtävän hyväksytty suoritus vaatii myös palautteessa mahdollisesti ilmenevät korjaukset.

01.01.2025 - 17.12.2025
Opintopistemäärä
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Anne Karhu
Ryhmät
-
ALM25KALM25K
Tavoitteet
Opiskelija osaa tunnistaa, arvioida ja kehittää opiskelutaitojaan ja edistää omaa ja opiskeluyhteisönsä hyvinvointia. Opiskelija tunnistaa jaksamisensa rajat, osaa hakea tukea ja käyttää saatavilla olevia tukimuotoja oikea-aikaisesti. Hän osaa seurata ammatillisen osaamisensa kehittymistä ja viestiä siitä. Opiskelija saa valmiuksia omaksua alakohtaisen ammatti-identiteetin ja sitoutuu työelämän yleisiin periaatteisiin. Ymmärtää oman alansa urakehitysmahdollisuudet.
Sisältö
Ajoitus:
1. lukukausi: 0,5 op
2. lukukausi: 1 op
3. lukukausi: 1 op
4. lukukausi: 0,5
5. lukukausi: 0,5
6. lukukausi: 0,5
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hyväksytty:
Opiskelija ottaa muut huomioon toiminnassaan ja osaa työskennellä joustavasti ja vastuullisesti, niin itsenäisesti kuin ryhmässäkin. Opiskelija osaa arvioida toimintaansa ja opiskeluhyvinvointiaan, tunnistaa realistisesti osaamisensa ja jaksamisensa tason ja kykenee vuorovaikutteiseen keskusteluun. Opiskelija suorittaa annetut tehtävät hyväksytysti ja osallistuu tuutorkeskusteluihin.
Hylätty:
Opiskelija ei suorita vaadittuja tehtäviä hyväksyttävästi, opiskelija ei osallistu tuutorkeskusteluihin.
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 27.10.2024
Opintopistemäärä
12 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Kirsi Huotari
- Helka Leimu-Pelkonen
- Liisa Paavola
Ryhmät
-
ALM23KALM23K
Tavoitteet
Tavoitteena on edistää opiskelijan työelämävalmiuksia. Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida liikunnan ohjauskokonaisuuksia. Hän osaa kuvata liikunta-alan hallintoa harjoittelupaikkansa näkökulmasta.
Sisältö
Harjoittelun ennakkosuunnittelu
Kahdeksan (8) viikon harjoittelujakso liikunta-alan työympäristössä
Harjoittelun raportointi ja arviointi
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hyväksytty:
Opiskelija huolehtii ennakkosuunnittelusta (osallistuu harjoitteluinfoon ja laatii harjoittelusopimuksen ja tavoitteet). Harjoittelujakson aikana opiskelija käyttäytyy asianmukaisesti ja toimii vastuullisesti noudattaen liikunta-alan arvoperustaa ja ammattieettisiä periaatteita. Opiskelija sopeutuu harjoittelupaikan toimintakulttuuriin ja osaa perehdyttämisen jälkeen suorittaa työtehtäviä. Opiskelija toimii itseohjautuvasti, on motivoitunut ja osoittaa halua kehittää osaamistaan. Hän ottaa muut huomioon toiminnassaan ja osaa työskennellä joustavasti ryhmässä. Opiskelija soveltaa opinnoissa jo läpikäytyjä tietoja ja taitoja ja osaa perustella toimintaansa teoreettisesti. Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida liikunnan ohjauskokonaisuuksia. Hän osaa kuvata liikunta-alan hallintoa; organisaation perustehtävää, toiminta-ajatusta ja rakennetta. Opiskelija osaa arvioida toimintaansa, tunnistaa realistisesti osaamisensa tason ja kykenee vuorovaikutteiseen palautekeskusteluun. Opiskelija raportoi harjoittelun etenemisen, on yhteydessä ohjaavaan opettajaan ja palauttaa vaaditut dokumentit.
Hylätty:
Opiskelija ei suorita sovittuja työtehtäviä harjoittelupaikassa, ei toimi vastuullisesti tai ei palauta vaadittuja dokumentteja.
Esitietovaatimukset
Edeltävä osaaminen: suoritettuja opintoja 55 op.
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.04.2025 - 31.05.2025

Opiskelija tunnistaa palveluihin liittyviä kehittämistarpeita ja osaa tuottaa niihin ratkaisuja. Opiskelija osaa soveltaa palvelumuotoilun menetelmiä liikunta- ja hyvinvointipalveluiden kehittämisessä. Opiskelija osaa kehittää organisaation palveluita käyttäjälähtöisesti liiketoiminnalliset periaatteet huomioiden.
Sisältö
Palveluiden kehittämisen prosessi
Palveluiden kehittämisen menetelmät ja työkalut
Palveluiden tuotteistaminen
Kehittämistyön toteuttaminen
Aika ja paikka
Syksy 2024: lähiopetustunnit Vuokatissa
Oppimateriaalit
Materiaali ja kirjallisuus osoitettu Repussa
Opetusmenetelmät
Monimuotototeutus: lähiopetus ja itsenäinen työskentely
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Työelämäyhteistyö: palvelujen kehittäminen / tuotteistaminen käytännössä
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Ei tenttiä, pakolliset oppimistehtävät osoitetaan Repussa.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Vaihtoehtoinen suoritustapa: täysin itsenäisesti suoritettava toteutus
Jos haluat suorittaa opintojakson täysin itsenäisesti tai et pysty osallistumaan lähiopetukseen läsnäolovaatimusten mukaisesti, pyydä Annelta pääsyoikeus itsenäisesti suoritettavaan Reppu-toteutukseen.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
5 op: kokonaisaika 133h
Sisällön jaksotus
Eteneminen osoitettu Repussa
Lisätietoja opiskelijoille
Lähiopetustunneista osa Vuokatissa ja osa etänä Teamsissä (ks. etenemissuunnitelma Repussa), huomioi läsnäolovelvollisuus
Läsnäolovelvollisuus 80%.
100% läsnäolovaatimus la 26.10. (2 h), pe 22.11. (2 h) ja la 23.11. (6 h).
Opintojakson aloitustehtävien tekeminen to 25.10. mennessä.
Arviointiasteikko
Hylätty/Hyväksytty
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Tiedot:
Opiskelija käyttää keskeisiä käsitteitä asianmukaisesti ja osaa kuvailla palveluiden kehittämisen prosessin ja työkaluja.
Taidot:
Opiskelija osaa valita tarkoituksenmukaisia toimintatapoja hankkimansa tiedon ja ohjeistuksen perusteella ja toteuttaa kehittämistyötä asianmukaisesti. Opiskelija osaa arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan ja alan toimintatapoja. Opiskelija osaa toimia itsenäisesti ja vastuullisesti erilaisissa tehtävissä ja soveltaa tarkoituksenmukaisesti toimintaan soveltuvia tekniikoita ja malleja.
Asenteet:
Opiskelija osaa toimia ammatillisesti asiakastilanteissa ja ryhmän jäsenenä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Opiskelija osaa toimia ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Hyv / Hyl
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.03.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Anne Karhu
Ryhmät
-
ALK23SALK23S
Tavoitteet
Opiskelija tunnistaa palveluihin liittyviä kehittämistarpeita ja osaa tuottaa niihin ratkaisuja. Opiskelija osaa soveltaa palvelumuotoilun menetelmiä liikunta- ja hyvinvointipalveluiden kehittämisessä. Opiskelija osaa kehittää organisaation palveluita käyttäjälähtöisesti liiketoiminnalliset periaatteet huomioiden.
Sisältö
Palveluiden kehittämisen prosessi
Palveluiden kehittämisen menetelmät ja työkalut
Palveluiden tuotteistaminen
Kehittämistyön toteuttaminen
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Tiedot:
Opiskelija käyttää keskeisiä käsitteitä asianmukaisesti ja osaa kuvailla palveluiden kehittämisen prosessin ja työkaluja.
Taidot:
Opiskelija osaa valita tarkoituksenmukaisia toimintatapoja hankkimansa tiedon ja ohjeistuksen perusteella ja toteuttaa kehittämistyötä asianmukaisesti. Opiskelija osaa arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan ja alan toimintatapoja. Opiskelija osaa toimia itsenäisesti ja vastuullisesti erilaisissa tehtävissä ja soveltaa tarkoituksenmukaisesti toimintaan soveltuvia tekniikoita ja malleja.
Asenteet:
Opiskelija osaa toimia ammatillisesti asiakastilanteissa ja ryhmän jäsenenä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Opiskelija osaa toimia ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.05.2025
Opintopistemäärä
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailualan koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
- Liiketalouden koulutus
Opettaja
- Katja-Mari Kärkkäinen
Ryhmät
-
AMA23SAMA23S
Tavoitteet
Tavoitteena on, että opiskelija ymmärtää tuotekehityksen ja palvelumuotoilun perusteet.
Opiskelija tuntee palveluiden kehittämisen sekä asiakassuhdeajattelun merkityksen osana kannattavan liiketoiminnan toteutusta.
Opiskelija osaa kehittää organisaation palveluja liiketoiminnalliset periaatteet huomioiden.
Sisältö
Tuotekehitys
Palvelut ja palvelujen tuottaminen
Palvelujen tuotteistaminen
Palveluinnovaatiot ja palveluliiketoiminnan kehittäminen
Uudet teknologiat ja niiden mahdollisuus palveluiden tuottamisessa
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija käyttää keskeisiä palvelumuotoilun ja tuotekehityksen käsitteitä asianmukaisesti ja osaa kuvailla palveluiden kehittämisen prosessin ja työkaluja.
Opiskelija osaa valita tarkoituksenmukaisia palvelumuotoilun työkaluja hankkimansa tiedon ja ohjeistuksen perusteella ja toteuttaa kehittämistyötä asianmukaisesti. Opiskelija osaa toimia itsenäisesti ja vastuullisesti ja osaa käyttää tarkoituksenmukaisesti toimintaan soveltuvia tekniikoita ja malleja.
Opiskelija osaa toimia ammatillisesti asiakastilanteissa ja ryhmän jäsenenä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Opiskelija osaa toimia ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 29.05.2025
Opintopistemäärä
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Kirsi Huotari
- Päivi Dahl
Ryhmät
-
ALM25KALM25K
Tavoitteet
Opiskelija hallitsee erilaisia opiskelun ja työelämän viestintätilanteita ja kehittää suullisen ja kirjallisen viestinnän taitojaan osana ammatillista osaamistaan.
Sisältö
- Viestinnän perusteet ja vastuullinen viestintä
- Asiakirjoittaminen ja lähteiden käyttö
- Kielen- ja tekstinhuollon kertaus
- Puhe-esityksen suunnittelu, toteutus ja analysointi
- Vuorovaikutustaidot ryhmässä
- Kokouskäytännöt ja neuvottelutaidot
- Kokousasiakirjat
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija viestii monipuolisesti sekä suullisesti että kirjallisesti. Opiskelija kirjoittaa kiitettävää asiatekstiä ja osaa lähdeviittausten sujuvan käytön. Opiskelija kykenee arvioimaan realistisesti omaa viestintäänsä ja on kiinnostunut kehittämään sitä. Opiskelija toimii rakentavasti ryhmäviestintätilanteissa.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija selviää hyvin sekä suullisesti että kirjallisesti oman alansa vuorovaikutustilanteista. Opiskelija kirjoittaa hyvää asiatekstiä ja osaa lähdeviittausten käytön. Opiskelija arvioi omaa viestintäänsä ja tunnistaa siitä kehittämiskohteet. Opiskelija osallistuu aktiivisesti ryhmäviestintätilanteissa.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija viestii pääosin ymmärrettävästi sekä suullisesti että kirjallisesti. Opiskelija kirjoittaa tyydyttävää asiatekstiä ja pyrkii käyttämään lähteitä oman ajattelunsa tukena. Opiskelija pyrkii arvioimaan omaa vuorovaikutusosaamistaan ja osallistuu ryhmätilanteessa.
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailun koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
- Liiketalouden koulutus
Opettaja
- Erja Karppinen
Ryhmät
-
LLT23SHLLT23SH
Tavoitteet
Opiskelija osaa toimia englanniksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa sekä kansainvälisissä että monikulttuurisissa työtehtävissä.
Opintojakso on yhteinen liikunnanohjaaja-, liiketalouden tradenomi- ja restonomiopiskelijoille.
Sisältö
Oman alan keskeiset käsitteet ja viestintätilanteet
Asiatekstin tuottaminen ja ymmärtäminen
Monikulttuurinen työelämä
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa suullisesti ja kirjallisesti soveltaa ja muokata kieltä työelämän tarpeisiin käyttäen alansa sanastoa, ajankohtaisia sisältöjä käsitteleviä aiheita sekä monipuolisia lauserakenteita.
Opiskelija hallitsee alan perusterminologian.
Opiskelija osaa keskustella ja kirjoittaa alaan liittyvistä teemoista oikeaa terminologiaa käyttäen.
Opiskelija ääntää ja artikuloi selvästi ja sujuvasti.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija pystyy tuottamaan arjessa ja työelämän perustilanteissa peruslauserakenteita suullisesti ja kirjallisesti.
Opiskelija tunnistaa ja kykenee käyttämään alan perusterminologiaa.
Opiskelija ääntää ja artikuloi jokseenkin selvästi, vaikka virheitä esiintyykin.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija pystyy tuottamaan arjessa ja työelämän perustilanteissa yksinkertaisia lauserakenteita suullisesti ja kirjallisesti, vaikkakin ääntämis- ja kielioppivirheitä esiintyy.
Opiskelija tunnistaa alan perusterminologiaan liittyviä termejä.
Arvosana 1 edellyttää, että opintojakson kaikki arvioitavat tehtävät on suoritettu hyväksytysti ja mahdollisen tenttisuorituksen pistemäärä on vähintään 50%.
Esitietovaatimukset
Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso B2

08.12.2024 - 06.01.2025
Ajoitus
07.01.2025 - 15.12.2025

Opiskelija osaa suunnitella turvallisen, vastuullisen ja liiketoiminnallisesti kannattavan tapahtuman.
Sisältö
Tapahtumien sisällöllinen, tekninen ja taloudellinen tuotanto
Tapahtumien aluetaloudelliset vaikutukset
Tapahtumien ekosysteemi
Tapahtumamarkkinointi
Turvallinen ja vastuullinen tapahtuma
Arviointiasteikko
0 - 5
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Tiina Virtanen
- Liisa Paavola
Ryhmät
-
ALK22SALK22S
Tavoitteet
Opiskelija osaa soveltaa oppimaansa (vaihtoehtoisten ammattiopintojen sisältöjä) liikunta- ja hyvinvointialan palvelutuotteiden kehittämisessä sekä osoittaa innovatiivista ja kehittävää työotetta omassa projektissaan.
Opiskelija osaa toimia ryhmässä.
Sisältö
Liikunta- ja hyvinvointipalveluiden projektin toteutus poikkialaisessa tiimissä.
Liikunnan ja hyvinvoinnin palvelutuotteiden kehittäminen.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija osaa tuottaa liikunta- ja hyvinvointialan projektin.
Opiskelija osaa soveltaa sekä kehittää uutta.
Opiskelija osaa toimia tavoitteellisesti ja projektin tavoitetta kehittäen.
Opiskelija osaa toimia projektiryhmän jäsenenä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Ilmoittautumisaika
02.12.2024 - 31.12.2024
Ajoitus
01.01.2025 - 19.12.2025

Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida työelämälähtöisen liikunta-alan intervention, esimerkiksi liikunta- tai urheilutapahtuman.
Opiskelija hallitsee projektioppimisen prosessin sekä siihen kuuluvat asiakirjat.
Opiskelija osaa viestiä projektista asiantuntevasti.
Opiskelija osaa toimia yhteistyökykyisesti ryhmässä tai poikkialaisessa tiimissä.
Sisältö
Liikunta-alan intervention/toimintajakson/projektin/tapahtuman tuottaminen
Aika ja paikka
Käytännön työelämälähtöisten projektien toteutus
Opetusmenetelmät
Projektimainen työskentely
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Lost In Kainuu
Kasva Urheilijaksi -leirit
Sisällön jaksotus
Losti in Kainuu syyskuu
Kasva Urheilijaksi leirit marraskuu 2024 ja tammikuu 2025
Arviointiasteikko
Hylätty/Hyväksytty
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija osaa työskennellä tavoitteellisesti, vastuullisesti ja oma-aloitteisesti sekä yhteistyössä työelämän edustajien kanssa työelämää kehittävästi.
Opiskelija osaa soveltaa projektitoiminnan ja tapahtumatuotannon prosesseja omassa projektissaan. Hän osaa arvioida ja reflektoida osaamistaan.
Opiskelija osaa viestiä selkeästi ja asiallisesti omasta projektistaan.
Opiskelija osaa toimia joustavasti projektitiimissä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Kaikki projektiin kuuluvat tehtävät on palautettu ohjaavalle opettajalle hyväksytysti.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
kts. OPS
Ilmoittautumisaika
07.12.2024 - 05.01.2025
Ajoitus
06.01.2025 - 15.12.2025
Opintopistemäärä
3 op
Virtuaaliosuus
1 op
TKI-osuus
3 op
Toteutustapa
67 % Lähiopetus, 33 % Etäopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Tiina Virtanen
- Helka Leimu-Pelkonen
- Liisa Paavola
Ryhmät
-
ALM24KALM24K
Tavoitteet
Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida työelämälähtöisen liikunta-alan intervention, esimerkiksi liikunta- tai urheilutapahtuman.
Opiskelija hallitsee projektioppimisen prosessin sekä siihen kuuluvat asiakirjat.
Opiskelija osaa viestiä projektista asiantuntevasti.
Opiskelija osaa toimia yhteistyökykyisesti ryhmässä tai poikkialaisessa tiimissä.
Sisältö
Liikunta-alan intervention/toimintajakson/projektin/tapahtuman tuottaminen
Aika ja paikka
Toteutus kevätlukukaudella 2025
Oppimateriaalit
Repussa
Opetusmenetelmät
Projektimainen työskentely tiimeissä
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Projektit toteutetaan työelämälähtöisten toimeksiantojen pohjalta
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Itsenäinen projekti
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
3op vastaa n. 80h opiskelijan työtä
Kontaktitunnit: projektien toimeksiantojen esittely, tiimien jako, projektisuunnitelmien esittely, projektien toteutus, projektin arviointi, tämä on noin 50% opintojaksosta.
50% opintojaksosta työskennellään joko itsenäisesti, tai pienryhmissä/tiimeissä
Arviointiasteikko
Hylätty/Hyväksytty
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija osaa työskennellä tavoitteellisesti, vastuullisesti ja oma-aloitteisesti sekä yhteistyössä työelämän edustajien kanssa työelämää kehittävästi.
Opiskelija osaa soveltaa projektitoiminnan ja tapahtumatuotannon prosesseja omassa projektissaan. Hän osaa arvioida ja reflektoida osaamistaan.
Opiskelija osaa viestiä selkeästi ja asiallisesti omasta projektistaan.
Opiskelija osaa toimia joustavasti projektitiimissä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Kaikki projektiin kuuluvat tehtävät on palautettu ohjaavalle opettajalle hyväksytysti.
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Mikko Törmälehto
Ryhmät
-
ALK23SALK23S
-
ALM23KALM23K
Tavoitteet
* Opiskelija osaa edistää yksilön psyykkistä hyvinvointia ja ymmärtää, millaiset tekijät liittyvät käsitteeseen psyykkinen hyvinvointi.
* Opiskelija osaa selittää, mistä psyykkisen valmennuksen perusta rakentuu sekä psyykkisen valmennuksen keskeiset käsitteet.
* Opiskelija osaa käyttää tietojaan ja taitojaan edistääkseen psyykkistä valmennusta turvallisesti, eettisesti ja tehokkaasti.
* Opiskelija ymmärtää psyykkisen taitoharjoittelun osa-taidot ja sen, kuinka nämä osataidot liittyvät toisiinsa.
* Opiskelija ymmärtää, kuinka psykologista joustavuutta kehittämällä voidaan tukea niin yleistä hyvinvointia ja elämänlaatua kuin huippusuorituskykyä.
Sisältö
Tavoitteenasetteluprosessi
Motivaatio
Psykologinen joustavuus
Kilpailujännitys ja sen kanssa toimiminen
Valmentajan/ohjaajan vuorovaikutus

01.08.2024 - 15.12.2024
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailun koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
- Liiketalouden koulutus
Opettaja
- Aki Kortelainen
Ryhmät
-
AMA22SAMA22S
Tavoitteet
Opiskelijalla on asiantuntijaksi oppimisen perusvalmiudet erilaisten tutkimus- ja kehittämishankkeiden tekemiseksi ja hän ymmärtää niiden merkityksen ammatillisen osaamisen kehittymisessä. Osaa soveltaa tutkimusmentelmiä yrityksen toiminnan kehittämisessä. Lisäksi opiskelija osaa arvioida tutkimus- ja kehittämistyön avulla tuotettua tietoa kriittisesti.
Sisältö
- Tutkimus- ja kehittämistoiminnan lähtökohdat,
- Laadullinen tutkimusprosessi,
- Määrällinen tutkimusprosessi,
- Tutkimusaineiston analyysi ja tulkinta
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija käyttää asiantuntevasti ja monipuolisesti tutkimus- ja kehittämistoiminnan sekä laadunhallinnan käsitteitä.
Opiskelija osaa analysoida ja arvioida kriittisesti valmiita tutkimuksia.
Opiskelija osaa analysoida, vertailla, yhdistellä ja valita tietoa sekä esittää vaihtoehtoisia toimintatapoja tutkimus-, kehittämis- ja laadunhallintaprosesseissa.
Opiskelija osaa analysoida, reflektoida ja arvioida kriittisesti omaa osaamistaan.
Opiskelija osaa toimia itsenäisesti, vastuullisesti ja aloitteellisesti.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Opiskelija soveltaa kriittisesti eettisiä periaatteita toiminnassaan.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija käyttää johdonmukaisesti keskeisiä tutkimus- ja kehittämistoiminnan käsitteitä.
Opiskelija osaa kuvata tutkimus- ja kehittämistoiminnan eri prosessit ja perustella niihin liittyvät ratkaisut.
Opiskelija osaa analysoida valmiin tutkimuksen.
Opiskelija osaa valita tarkoituksenmukaisia toimintatapoja tutkimus- ja kehittämistyöhön sekä laadunhallintaan hankkimansa tiedon perusteella.
Opiskelija osaa arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan.
Opiskelija osaa toimia itsenäisesti ja vastuullisesti.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Opiskelija osaa perustella toimintansa eettisten periaatteiden mukaisesti.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija käyttää asianmukaisesti keskeisiä tutkimus- ja kehittämistoiminnan käsitteitä.
Opiskelija osaa kuvata pääpiirteissään tutkimus- ja kehittämistoiminnan yleisprosessin.
Opiskelija osaa tehdä yhteenvedon valmiista tutkimuksesta.
Opiskelija osaa suunnitella tarkoituksenmukaisesti tutkimusprosessiin liittyvän/liittyvien menetelmien toteutuksen, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa.
Opiskelija osaa ohjattuna käyttää asianmukaisesti tutkimus- ja kehittämismenetelmiä sekä laatutyökaluja.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa vastuun omasta toiminnastaan sekä ottaa muut ryhmän jäsenet huomioon.

Opintojaksosta on oltava suoritettuna vähintään 3 op ennen oman opinnäytetyösuunnitelman hyväksymistä.

02.08.2024 - 30.12.2024
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailun koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
- Liiketalouden koulutus
Opettaja
- Mervi Väisänen
- Pia Kuittinen
Ryhmät
-
LLT23SMLLT23SM
-
LLT23SHLLT23SH
Tavoitteet
Opiskelija ymmärtää palveluliiketoimintaa, jossa palvelu muodostaa arvonluonnin perustan. Tavoitteena on, että opiskelija tunnistaa erilaisia palveluihin liittyviä prosesseja sekä kehittämistarpeita. Opiskelija tuntee palvelujen markkinoinnin erityispiirteet ja ymmärtää asiakastyytyväisyyden sekä asiakassuhdeajattelun merkityksen osana kannattavan liiketoiminnan toteutusta. Opiskelija myös omaksuu palvelun ja asiakaskokemuksen tärkeyden ja vahvistaa osaamistaan palvelujen käyttäjälähtöisessä kehittämisessä. Opiskelija tuntee palvelumyynnin vaiheet ja myynnin johtamisen kokonaisuuden.
Sisältö
Palvelut ja palvelujen tuottaminen
Palvelukonseptit ja asiakaskokemus
Palvelujen laatu
Palvelujen markkinointi ja myynti
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa hyödyntää ja soveltaa monipuolisesti aihealueen käsitteitä käytännön työ- ja tehtävätilanteiden ratkaisuissa. Käsitteiden käyttö on perusteltua ja asiantuntevaa.
Opiskelija osaa itsenäisesti ja kriittisesti hyödyntää ja vertailla eri teoriataustoja käytännön tilanteissa, ohjata tehtäväkokonaisuuden toteutusta, toimia itseohjautuvasti sekä reflektoida oppimaansa.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Käsitteiden käyttö ja hyödyntäminen on johdonmukaista ja loogista.
Opiskelija osaa itsenäisesti hyödyntää teoriataustoja käytännön tilanteissa, perustella tehtäväkokonaisuuden toteutusta ja ratkaisujen valintaa sekä arvioida ratkaisujen onnistuneisuutta.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija kykenee kuvaamaan aihealueen peruskäsitteet ja pääelementtien sisällöt. Kuvaus vielä irrallista ja kokonaisuuden muodostaminen puutteellista.
Opiskelija osaa valita tilanteeseen sopivia keinoja ja kanavia sekä hyödyntää ainakin osittain eri teoriataustoja käytännön tehtävässä.
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
2 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Anne Karhu
Ryhmät
-
ALK22SALK22S
Tavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa käyttää SOSTAC -mallia markkinoinnin suunnittelun ja toteutuksen tukena. Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa markkinoinnin toimenpiteitä asiakkaan ostopolkuun peilaten.
Sisältö
Digitaalisen markkinoinnin suunnittelun perusteet
Digitaalisen markkinoinnin keinot
Myynnin luominen digitaalisissa kanavissa
Oppimateriaalit
Opiskelumateriaali Reppu-Moodlessa
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Kriteerit hyväksytylle suoritukselle
Tiedot:
Opiskelija käyttää keskeisiä käsitteitä asianmukaisesti ja osaa kuvailla SOSTAC ja SIKS -mallien pääperiaatteet.
Taidot:
Opiskelija osaa käyttää SOSTAC -mallia markkinoinnin suunnittelun ja toteutuksen tukena. Opiskelija osaa toteuttaa digitaalisen markkinoinnin toimenpiteitä SIKS -mallin avulla. Opiskelija osaa arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan ja alan toimintatapoja. Opiskelija osaa toimia itsenäisesti ja vastuullisesti erilaisissa tehtävissä.
Asenteet:
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Opiskelija osaa toimia ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 28.05.2025

Opiskelija käyttää eri liikuntalajeja motoristen taitojen kehittämisessä. Opiskelija osaa yleisimpien liikuntamuotojen perustiedot ja taidot ja osaa toteuttaa taitoharjoittelua sekä lajitaitoja kehittäviä harjoitteita asiakaslähtöisesti. Opiskelija osaa avustaa liikkeissä sekä varmistaa turvallisen suoritusympäristön. Opiskelija osaa käsiteltävien pallopelien taktiikoiden perusteet.
Sisältö
Taito- ja lajiharjoittelu
Keskeisimmät liikuntalajit, säännöt, taktiikka ja välineet
Turvallinen suoritusympäristö
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Ilmoitetaan opintojakson alussa
Esitietovaatimukset
Motorinen oppiminen
Lisätiedot
Ainoastaan lähiopetuksena
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
24.08.2024 - 31.12.2024

Lajit suunnitellaan/valitaan ryhmän kanssa jakson alussa
Turvallinen suoritusympäristö
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Ilmoitetaan opintojakson alussa
Esitietovaatimukset
Motorinen oppiminen
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.03.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Tiina Virtanen
- Mikko Törmälehto
- Peter Stricker

11.09.2024 - 31.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 30.11.2025
Opintopistemäärä
5 op
Virtuaaliosuus
3.5 op
TKI-osuus
2 op
Toteutustapa
30 % Lähiopetus, 70 % Etäopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Liisa Paavola
Ryhmät
-
ALK23SALK23S
-
ALM23KALM23K
Tavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija,
- osaa kuvata erityistukea tarvitsevien liikunnan ja sen kehittämisen keskeiset elementit
- tunnistaa liikunnan merkityksen erityistä tukea tarvitseville ryhmille sekä osaa arvioida liikunnan saavutettavuutta
- tunnistaa eri ohjaus- ja opetusmenetelmiä sekä osaa soveltaa ohjatessaan erityistukea tarvitsevia erilaisissa toimintaympäristöissä
Sisältö
Opintojakson sisältö
- Mitä soveltava liikunta on
- Erilaiset toimintakyvyt ja niiden huomioiminen mm. kehitysvammaisuus ja aistivammaisuus
- Esteettömyys ja saavutettavuus
- Ohjaaminen, eriyttäminen, ennakkoluulojen poistaminen
- Paralympiakomitean Valttiohjelma
Aika ja paikka
Toteutus kevätlukukaudella 2025
Oppimateriaalit
Repussa
Opetusmenetelmät
Kontaktiopetus
Itsenäinen opiskelu verkossa
Valinnainen osio
Kokoava pohdinta
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Opintojakso sisätää 1op laajuisen valinnaisen osion, jossa toteutuu työelämäyhteistyö
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Vaihtoehtoinen suoritustapa: itsenäisen osion tehtäviä voi jatkaa vielä 15.11. saakka
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Kontaktitunnit ja harjoitukset: 16h
Oma valinnainen osio: 27h
Itsenäiset tehtävät verkossa ja kirjallinen kokoava pohdinta n. 94h
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa tulkita ja analysoida laaja-alaisesti ja asiantuntevasti soveltavan liikunnan keskeisiä elementtejä
Opiskelija osaa ennakoida tulevaa ja tuo esille laajaa kehittämisotetta erityistä tukea tarvitsevien liikuntaan (innovatiivisuus)
Osaa analysoida esteettömyyden ja saavutettavuuden elementtejä ratkaisukeskeisesti
Osaa soveltaa liikuntaa erityistukea tarvitseville erilaisissa toimintaympäristöissä. Tunnistaa ohjaustilanteissa ja ohjauksessaan erilaisia keinoja inkluusion kirjosta ja osaa perustella valintoja.
Osaa toimia itsenäisesti, vastuullisesti ja aloitteellisesti oppimis- ja ohjaustilanteissa sekä huomioida yksilön ryhmässä (eriyttäminen)
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa nimetä, kuvailla ja yhdistellä soveltavan liikunnan keskeisiä elementtejä
Tunnistaa perustellusti liikunnan merkityksen erityistä tukea tarvitseville ryhmille
Osaa arvioida liikunnan saavutettavuutta laajalti
Osaa soveltaa liikuntaa erityistukea tarvitseville perustellusti
Osaa toimia itsenäisesti ja vastuullisesti oppimis- ja ohjaustilanteissa sekä huomioida yksilön ryhmässä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa nimetä ja kuvailla soveltavan liikunnan keskeisiä elementtejä
Opiskelija tunnistaa liikunnan merkityksen erityistä tukea tarvitseville ryhmille
Osaa arvioida liikunnan saavutettavuutta perustasolla.
Osaa toteuttaa ohjaus- ja opetustilanteen erityishuomiota vaativalle kohderyhmälle.
Toimii asianmukaisesti oppimis- ja ohjaustilanteissa, toistaa hyviä käytänteitä rutiininomaisesti (pysyy tutussa ja turvallisessa).
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Joonas Rissanen
Ryhmät
-
ALM23KALM23K
Tavoitteet
Opiskelija voi suorittaa opintojakson joko urheilijan tai valmentajan roolissa.
Mikäli opiskelija tulee valituksi urheiluakatemian valmennusryhmään ja harjoittelee tavoitteellisesti kilpaurheilun vaatimusten mukaan, voi hän halutessaan suorittaa opintojakson sille määritettyjen kuvausten mukaisesti.
Mikäli opiskelija haluaa kehittää ja syventää valmennusosaamistaan ja tulee hyväksytyksi akatemian valmennusryhmään, voi hän suorittaa opintojakson kuvausten mukaisesti.
URHEILIJANA:
• tuntee paikallisen urheiluakatemian palvelutarjonnan ja osaa neuvotella tarvittaessa erilaisista, paremmin itseä hyödyttävistä palvelun muodoista
• osaa neuvotella urheilun ja opiskelun yhdistämisen edellyttämistä ratkaisuista hyvissä ajoin etukäteen sekä oppilaitoksen että urheiluakatemian toimijoiden kanssa
• tunnistaa ammatillisen ja urheilu-uran yhteensovittamisen vaatimukset sekä osaa asettaa tavoitteet ja laatia suunnitelman kahden uran eteenpäin viemiseksi
• kykenee suunnitelmalliseen toimintaan opinnoissaan ja urheiluvalmennuksessa
• osaa antaa kehittävää palautetta oppilaitokselle ja urheiluakatemialle
VALMENTAJANA:
• tunnistaa urheiluvalmennusosaamisen vaatimukset sekä osaa asettaa tavoitteet ja laatia suunnitelman valmennusuran eteenpäin viemiseksi

• osaa antaa kehittävää palautetta urheilijoille
Sisältö
URHEILIJANA:
• Osallistuminen urheiluakatemian järjestämiin tilaisuuksiin ja starttikeskusteluun
• Henkilökohtaisen valmentautumissuunnitelman laatiminen ja valmennuspäiväkirjan täyttäminen
• Urheiluvalmennuksen huomioivan henkilökohtaisen opintosuunnitelman laatiminen
• Valmennukseen osallistuminen

• Valmennuksen suunnittelu ja valmennuspäiväkirjan täyttäminen
• Valmentaminen Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian harjoituksissa yhden lukukauden (2. vuoden kevät) ajan 3 kertaa viikossa
• Tuntikirjauksen tekeminen valmennukseen käytetyistä tunneista ja sen hyväksyttäminen akatemiavalmentajalla (5 op = 125-135 tuntia opiskelijan työtä sisältäen suunnittelun, palaverit ja toteutuksen)
• Oman osaamisen kehittymisen kuvaaminen raportin muodossa (Urheiluakatemiavalmentaja hyväksyy)
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hyväksytty / Hylätty
Lisätiedot
Kenelle opinnot on tarkoitettu?
Urheilijana:
* opiskelija on valittu Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian opiskelijaksi (VRU valitsee)
* opiskelija on Kajaanin ammattikorkeakoulun tutkinto-opiskelija
Valmentajana:
* opiskelija on Kajaanin ammattikorkeakoulun liikunnanohjaajakoulutuksen tutkinto-opiskelija
* opiskelija on valittu suorittanut toisen vuoden syksyn valmennusosaamisen opinnot (Valmennusoppi, Voima- ja kestävyysharjoittelu, lihashuolto, ravitsemus)
Opintojen tavoite
Urheilijana:
* urheilija statuksella olevalle opiskelijalle annetaan mahdollisuus, että valmennuksessa saatua osaamista voidaan hyödyntää ammattikorkeakouluopinnoissa
* opiskelija saa sovittuja joustoja, tavoitteellisen urheilun ja opiskelun yhdistämiseen.
Valmentajana:
* Valmentamisosaamisen kehittämisestä kiinnostuneelle opiskelijalle annetaan mahdollisuus kehittää ja syventää käytännön valmennusosaamistaan työelämäympäristössä

13.12.2024 - 11.01.2025
Ajoitus
12.01.2025 - 17.12.2025

Jatkoa Urheiluakatemiavalmennus1 opintojaksolle. Myös tässä opiskelija toimii joko Urheilijana tai Valmentajana. Opintojakson aloittamisen edeltävyysehtona on Urheiluakatemiavalmennus1 suorittaminen.
URHEILIJANA:
• tuntee valtakunnallisen urheiluakatemiaohjelman keskeiset osa-alueet ja mahdollisuudet omassa toiminnassaan
• osaa hyödyntää urheiluakatemiavalmennuksen maksimaalisesti henkilökohtaisena urheilijana kehittymiseen ja osaa tehdä rohkeitakin valintoja tavoitteena olevien tulosten parantamiseksi
• Urheiluun ja opiskeluun liittyvää tietämyksen ja osaamisen jakaminen opiskelu- ja urheiluyhteisölle (esim. blogi, opiskelijarekrytointitapahtumaan osallistuminen, opiskelijaliikuntatapahtumissa mukana asiantuntijana, mukana messuilla/oppilaitosvierailuilla tms.) utteen antaminen ja urheilijakyselyyn vastaaminen
* Arviointi hyväksytty/ hylätty
• tunnistaa ja osaa ennakoida urheilun ja opiskelun tuottaman kokonaiskuorman ja ennakoi mahdolliset muutostarpeet henkilökohtaisissa urheilu- ja opiskelusuunnitelmissaan
• kehittyy urheilun asiantuntijana ja oman alansa opiskelijana sekä osaa jakaa urheiluun ja ammatin opiskeluun liittyvää osaamista erilaisissa tilanteissa
• tunnistaa urheilu-uran ja opiskelu-uran mahdolliset synergian paikat (harjoittelut, opinnäytetyö jne.)
• osaa arvioida realistisesti omaa kehittymistään urheilijana ja opiskelijana
* osaa antaa palautetta ja osallistuu aktiivisesti urheiluakatemian ja oppilaitoksen toiminnan kehittämiseen

• osaa hyödyntää urheiluakatemiavalmennuksen maksimaalisesti henkilökohtaisesti valmentajana kehittymiseen
• Urheiluun ja opiskeluun liittyvää tietämyksen ja osaamisen jakaminen opiskelu- ja urheiluyhteisölle (esim. blogi, opiskelijarekrytointitapahtumaan osallistuminen, opiskelijaliikuntatapahtumissa mukana asiantuntijana, mukana messuilla/oppilaitosvierailuilla tms.)
• tunnistaa ja osaa ennakoida valmentamisen ja opiskelun tuottaman kokonaiskuorman ja ennakoi mahdolliset muutostarpeet henkilökohtaisissa valmennus- ja opiskelusuunnitelmissaan
• osaa huomioida opiskelun ja urheilun tuottaman kokonaiskuorman valmentamilleen urheilijoille ja sovittaa harjoittelun kuormaan sopivaksi

• tunnistaa valmentajauran ja opiskelu-uran mahdolliset synergian paikat (harjoittelut, opinnäytetyö jne.)
• osaa arvioida realistisesti omaa kehittymistään valmentajana ja opiskelijana
• osaa antaa palautetta ja osallistuu aktiivisesti urheiluakatemian ja oppilaitoksen toiminnan kehittämiseen
Sisältö
URHEILIJANA:
Valmennukseen osallistuminen ja oman kehittymisen arviointi
• Henkilökohtaisen valmentautumis- ja opintosuunnitelman päivittäminen
• Urheiluakatemian tapaamisiin osallistuminen

• Henkilökohtaisen valmennussuunnitelman- ja opintosuunnitelman päivittäminen

• Osallistuu 2. vuoden syksyn valmennusharjoitteluiden opiskelijoiden ohjaukseen urheiluakatemian päävalmentajan kanssa
• Urheiluun ja opiskeluun liittyvää tietämyksen ja osaamisen jakaminen opiskelu- ja urheiluyhteisölle (esim. blogi, opiskelijarekrytointitapahtumaan osallistuminen, valmennuksen kursseilla luennon tai testausdemon pitäminen, mukana messuilla/oppilaitosvierailuilla tms.)
• Valmentaminen Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian harjoituksissa yhden lukukauden (3. vuoden syksy) ajan 3 kertaa viikossa

URHEILIJA:
* opiskelija on valittu Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian opiskelijaksi (VRUA valitsee)

VALMENTAJA:

' Valmentamisosaamisen kehittämisestä kiinnostuneelle opiskelijalle annetaan mahdollisuus kehittää ja syventää käytännön valmennusosaamistaan työelämäympäristössä

Jatkoa Urheiluakatemiavalmennus opintojaksoille 1 ja 2.
URHEILIJANA:
• osaa toteuttaa menestyksellisesti kahta uraa koskevia suunnitelmiaan
• tunnistaa urheilu-uran tuottaman osaamisen ja osaa peilata sen hyötyjä elämän muille osa-alueille
• osaa hyödyntää akatemian valmennusta ja tukipalveluja omaa kehittymistään parhaiten hyödyttävällä tavalla
• osaa hyödyntää urheiluverkoston luomia mahdollisuuksia osana opinnäyteprosessia sekä työharjoitteluja
• tunnistaa omat mahdollisuutensa valmistumisen jälkeisessä työelämään sijoittumisessa (ml. urheilu-ura)
• osaa arvioida kriittisesti omaa kehittymistään ammatillisesti ja urheilijana sekä niihin vaikuttavia tekijöitä
• osaa antaa rakentavaa palautetta ja osallistuu aktiivisesti urheiluakatemian ja oppilaitoksen toiminnan kehittämiseen
VALMENTAJANA:
• osaa toteuttaa menestyksellisesti kahta uraa (valmentajaura ja koulutus) koskevia suunnitelmiaan
• tunnistaa valmentajauran tuottaman osaamisen ja osaa peilata sen hyötyjä elämän muille osa-alueille
• osaa hyödyntää akatemiavalmennusharjoittelua omaa kehittymistään parhaiten hyödyttävällä tavalla

• tunnistaa omat mahdollisuutensa valmistumisen jälkeisessä työelämään sijoittumisessa (ml. valmentajaura)
• osaa arvioida kriittisesti omaa kehittymistään ammatillisesti valmentajana sekä niihin vaikuttavia tekijöitä

• kahden uran tekemiseen liittyvien suunnitelmien päivittäminen
• urheilun tuottamien työelämäkontaktien, opinnäytetyön toimeksiantojen tms. hyödyntäminen osana opintoja
• oman urheilijana kehittymisen arviointi
• palautteen antaminen ja urheilijakyselyyn vastaaminen
• oman ammatillisen ja urheiluosaamisen näkyväksi tekeminen (portfolio, CV)
VALMENTAJANA:
• Valmennussuunnitelmien päivittäminen

• oman ammatillisen valmennusosaamisen näkyväksi tekeminen (portfolio, CV)
• Valmentaminen Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian harjoituksissa yhden lukukauden (3. vuoden kevät) ajan 3 kertaa viikossa

• Oman valmennusosaamisen kehittymisen syvällinen arviointi kuvaaminen raportin muodossa (Urheiluakatemiavalmentaja hyväksyy)
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hyväksytty / hylätty
Opintojakson arvioinnin tekee urheiluakateminan vastuuhenkilö.
Lisätiedot
Kenelle opinnot on tarkoitettu?
URHEILIJA:
? opiskelija on valittu Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian opiskelijaksi (VRUA valitsee)
? opiskelija on Kajaanin ammattikorkeakoulun tutkinto-opiskelija

1.5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Helka Leimu-Pelkonen
- Liisa Paavola
Ryhmät
-
ALM24KALM24K
Tavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija ymmärtää kansallisen liikuntakulttuurin kolmen sektorin (julkinen, yksityinen ja kansalaistoiminta) työnjaon.
Opiskelija osaa luetella rahoituslähteitä ja laatia hankehakemuksen. Opiskelija osaa kuvata hankkeen toteutusprosessin.
Sisältö
Liikunta yhteiskunnassa 3op
- Liikuntalaki
- Valtion rooli liikunnan edistämisessä
- Kuntien vastuu edellytysten luomisessa liikunnalle
- Liikuntaliiketoiminta
Liikunnan hanketoiminta 2op
- hanketyöskentelyn perusteet
- hankesuunnittelu ja sen arviointi
- hankehakemus
- liikunnan edistämisen rahoituskanavat
Aika ja paikka
Liikunnan hanketoiminta 2op toteutus 29.8. - 15.11.2024
Oppimateriaalit
Repussa
Opetusmenetelmät
Liikunnan hanketoiminta 2op:
Toteutus lähes kokonaan itsenäisesti verkko-opintoina (sis. 2x2h kontaktiopetusta) TAI kokonaan itsenäisesti verkko-opintoina
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Liikunnan hanketoiminta 2op: kokonaan itsenäisesti verkko-opintoina. Toteutus on mahdollista 3x vuodessa, ajankohta sovittava opettajan kanssa
- syyslukukaudella
- kevätlukukaudela
- kesäopintoina 15.5.-31.7.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Ilmoitetaan opintojakson alussa
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Liikunnan hanketoiminta 2op suoritukset:
- oppimistesti verkossa, laajuus 0,5 op, arviointi 1-5/hyl
- hankesuunnitelma, laajuus 1,5op, arviointi 1-5/hyl
Kokonaan itsenäinen opiskelu: ohjeistetaan erikseen
Hylätty (0)
Opintojaksoon kuuluvia tehtäviä ei ole palautettu annettujen aikataulujen puitteissa. Tehtävien sisältö perustuu arkitietoon.
Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa laatia hankesuunnitelman ja rahoitushakemuksen laaja-alaista tietoperustaa käyttäen. Opiskelija osaa tehdä johtopäätöksiä hanketoiminnan vaikutuksista ja vaikuttavuudesta ja luetella alueellisia, kansallisia ja kansainvälisiä rahoituslähteitä. Opiskelija osaa kriittisesti analysoida ja perustella vertaisen hankesuunnitelmaa ja rahoitushakemusta. Opiskelija osaa arvioida kriittisesti toimintaansa.
Opiskelija arvioi kriittisesti opintojaksolla oppimaansa, ja analysoi liikunnan yhteiskunnallista merkitystä lähteisiin perustuen.
Opiskelija oivaltaa merkityksensä liikunnan edistämisessä yhteiskunnassa.
Opiskelija ymmärtää, miten liikuntakulttuuri on kansallisesti organisoitunut ja pystyy soveltamaan tietoa.
Opiskelija on kontaktiopetuksessa aktiivinen ja edistää ryhmän toimintaa.
Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)
Opiskelija osaa analysoida liikunnan hanketyön merkitystä. Opiskelija osaa laatia hankehakemuksen. Opiskelija soveltaa liikunnan edistämisen teoreettista perustaa kirjallisissa tuotoksissa. Opiskelija osaa arvioida vertaisen hankesuunnitelmaa ja rahoitushakemusta sekä omaa hanketoimintaansa.
Opiskelija soveltaa opintojaksolla oppimaansa, ja kuvailee liikunnan yhteiskunnallista merkitystä lähteisiin perustuen.
Opiskelija pohtii merkitystään liikunnan edistämisessä yhteiskunnassa.
Opiskelija tunnistaa, miten liikuntakulttuuri on kansallisesti organisoitunut.
Opiskelija on kontaktiopetuksessa satunnaisesti aktiivinen ja toimii ryhmässä.
Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Opiskelija osaa kuvata liikunnan edistämisen suunnittelua ja arviointia sekä kartoittaa rahoituslähteitä. Opiskelija osaa kuvata hanketyön prosessin. Hän osaa laatia hankesuunnitelman jonkun toisen hankkeen ja/tai mallin pohjalta. Opiskelija tunnistaa arkitiedon ja tutkitun tiedon eron. Opiskelija osaa vertais- ja itsearvioinnin perustasolla.
Opiskelija kuvailee opintojaksolla oppimaansa ja liikunnan yhteiskunnallista merkitystä.
Opiskelija muistaa, miten liikuntakulttuuri on kansallisesti organisoitunut.
Opiskelijan osallistuminen kontaktiopetukseen ja ryhmässä toimiminen on puutteellista.
Lisätiedot
Liikunnan hanketoiminta 2 op opiskellaan itsenäisesti verkossa.
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 29.04.2025
Opintopistemäärä
5 op
TKI-osuus
1.5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Helka Leimu-Pelkonen
- Liisa Paavola
Ryhmät
-
ALK24SALK24S
Tavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija ymmärtää kansallisen liikuntakulttuurin kolmen sektorin (julkinen, yksityinen ja kansalaistoiminta) työnjaon.
Opiskelija osaa luetella rahoituslähteitä ja laatia hankehakemuksen. Opiskelija osaa kuvata hankkeen toteutusprosessin.
Sisältö
Liikunta yhteiskunnassa 3op
- Liikuntalaki
- Valtion rooli liikunnan edistämisessä
- Kuntien vastuu edellytysten luomisessa liikunnalle
- Liikuntaliiketoiminta
Liikunnan hanketoiminta 2op
- hanketyöskentelyn perusteet
- hankesuunnittelu ja sen arviointi
- hankehakemus
- liikunnan edistämisen rahoituskanavat
Aika ja paikka
Kevätlukukaudella 2025
Oppimateriaalit
Repussa
Opetusmenetelmät
Liikunnan hanketoiminta 2op:
Toteutus lähes kokonaan itsenäisesti verkko-opintoina (sis. 3x2h kontaktiopetusta) TAI kokonaan itsenäisesti verkko-opintoina
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Liikunnan hanketoiminta 2op: kokonaan itsenäisesti verkko-opintoina. Toteutus on mahdollista 3x vuodessa, ajankohta sovittava opettajan kanssa
- syyslukukaudella
- kevätlukukaudela
- kesäopintoina 15.5.-31.7.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Ilmoitetaan opintojakson alussa
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Liikunnan hanketoiminta 2op suoritukset:
- oppimistesti verkossa, laajuus 0,5 op, arviointi 1-5/hyl
- hankesuunnitelma, laajuus 1,5op, arviointi 1-5/hyl
Kokonaan itsenäinen opiskelu: ohjeistetaan erikseen
Hylätty (0)
Opintojaksoon kuuluvia tehtäviä ei ole palautettu annettujen aikataulujen puitteissa. Tehtävien sisältö perustuu arkitietoon.
Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa laatia hankesuunnitelman ja rahoitushakemuksen laaja-alaista tietoperustaa käyttäen. Opiskelija osaa tehdä johtopäätöksiä hanketoiminnan vaikutuksista ja vaikuttavuudesta ja luetella alueellisia, kansallisia ja kansainvälisiä rahoituslähteitä. Opiskelija osaa kriittisesti analysoida ja perustella vertaisen hankesuunnitelmaa ja rahoitushakemusta. Opiskelija osaa arvioida kriittisesti toimintaansa.
Opiskelija arvioi kriittisesti opintojaksolla oppimaansa, ja analysoi liikunnan yhteiskunnallista merkitystä lähteisiin perustuen.
Opiskelija oivaltaa merkityksensä liikunnan edistämisessä yhteiskunnassa.
Opiskelija ymmärtää, miten liikuntakulttuuri on kansallisesti organisoitunut ja pystyy soveltamaan tietoa.
Opiskelija on kontaktiopetuksessa aktiivinen ja edistää ryhmän toimintaa.
Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)
Opiskelija osaa analysoida liikunnan hanketyön merkitystä. Opiskelija osaa laatia hankehakemuksen. Opiskelija soveltaa liikunnan edistämisen teoreettista perustaa kirjallisissa tuotoksissa. Opiskelija osaa arvioida vertaisen hankesuunnitelmaa ja rahoitushakemusta sekä omaa hanketoimintaansa.
Opiskelija soveltaa opintojaksolla oppimaansa, ja kuvailee liikunnan yhteiskunnallista merkitystä lähteisiin perustuen.
Opiskelija pohtii merkitystään liikunnan edistämisessä yhteiskunnassa.
Opiskelija tunnistaa, miten liikuntakulttuuri on kansallisesti organisoitunut.
Opiskelija on kontaktiopetuksessa satunnaisesti aktiivinen ja toimii ryhmässä.
Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Opiskelija osaa kuvata liikunnan edistämisen suunnittelua ja arviointia sekä kartoittaa rahoituslähteitä. Opiskelija osaa kuvata hanketyön prosessin. Hän osaa laatia hankesuunnitelman jonkun toisen hankkeen ja/tai mallin pohjalta. Opiskelija tunnistaa arkitiedon ja tutkitun tiedon eron. Opiskelija osaa vertais- ja itsearvioinnin perustasolla.
Opiskelija kuvailee opintojaksolla oppimaansa ja liikunnan yhteiskunnallista merkitystä.
Opiskelija muistaa, miten liikuntakulttuuri on kansallisesti organisoitunut.
Opiskelijan osallistuminen kontaktiopetukseen ja ryhmässä toimiminen on puutteellista.
Lisätiedot
Liikunnan hanketoiminta 2 op opiskellaan itsenäisesti verkossa.
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Iina Korhonen
Ryhmät
-
ALK24SALK24S
Tavoitteet
Opiskelija hallitsee liikunta-alan sanaston pystyäkseen kommunikoimaan suullisesti ja kirjallisesti ruotsin kieltä vaativissa vuorovaikutuksellisissa tilanteissa.
Sisältö
Liikunta-alan ja liikunnan ohjaajan työtehtäviin liittyvää terminologiaa ja sanastoa
Kirjallinen ja suullinen kommunikaatio
Oppimateriaalit
Opetusmoniste ja muu opettajan osoittama materiaali
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa kommunikoida ongelmitta suullisissa ja kirjallisissa ruotsinkieltä vaativissa tilanteissa jopa ilman apuvälineitä (esim. puhelinkeskustelut, esiintyminen ja esitysten teko), pystyy ohjaamaan ja konsultoimaan asiakkaita alaan liittyvän tilanteen vaatimalla tavalla.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa lähes ongelmitta ja viestin hyvin kuljettavana kommunikoida suullisissa ja kirjallisissa ruotsinkieltä vaativissa tilanteissa apuvälineistä tarkistaen (esim. puhelinkeskustelut, suullinen ja kirjallinen raportointi, esitysten teko), pystyy valmistautuessaan ohjaamaan ja konsultoimaan asiakkaita alaan liittyvän tilanteen vaatimalla tavalla.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa kommunikoira yksinkertaisissa ruotsin kieltä vaativissa suullisissa ja kirjallisissa rutiininomaisissa tilanteissa apuvälineitä käyttäen (esim. sähköpostin kirjoittaminen, CV, lomakkeiden täyttäminen ja perusteellisesti valmistautuessaan tukien muistiinpanoihin lyhyen esityksen teko tai oman työpaikan esittely), pystyy valmistautuessaan antamaan suullisia tai kirjallisia lyhyitä ohjeita asiakkaalle.
Lisätiedot
Aiempi osaaminen ruotsi B1
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.03.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Tiina Virtanen
- Mikko Törmälehto
Ryhmät
-
ALM25KALM25K
Arviointiasteikko
0 - 5
Ilmoittautumisaika
01.08.2024 - 27.10.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.05.2025
Opintopistemäärä
15 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Kirsi Huotari
- Päivi Dahl
- Joonas Rissanen
- Mikko Törmälehto
- Iina Korhonen
- Anne Karhu
Ryhmät
-
ALK22SALK22S
Tavoitteet
Opiskelija kehittää ja osoittaa valmiuksiaan soveltaa tietojaan ja taitojaan. Hän syventää ammatillista osaamistaan tutkimalla ja kehittämällä käytännön työelämässä ilmenevää ongelmaa. Opiskelija osoittaa hallitsevansa kriittisen, tutkimuksellisen, kehittävän ja eettisen ajattelun asiantuntijuutensa kehittymisen perustana.
Sisältö
Käytännön työelämän ongelman tutkiminen ja kehittäminen
Vaihe 1. Aiheanalyysi, tiedonhankinta ja toimeksiantosopimus (1 op)
Vaihe 2. Opinnäytetyösuunnitelma ja sen esitys, tiedonhaun tehtävä ja vertaisohjaus (5 op)
Vaihe 3. Opinnäytetyön toteutus, tieteellinen kirjoittaminen, raportointi (sis. tiivistelmä, abstract ja Urkund-tarkistus), esitys, vertaisohjaus ja kypsyysnäyte (9 op)
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Arviointikriteerit löytyvät Intrasta Opinnäytetyö-sivulta: https://edukainuu.sharepoint.com/sites/KAMKOpiskelijapalvelut2/SitePages/Opinn%C3%A4ytety%C3%B6.aspx
Esitietovaatimukset
Tutkimus- ja kehittämistoiminta-opintojakson 1.osa (3 op) sekä opinnäytetyön aiheanalyysivaihe tulee olla hyväksytysti suoritettuina ennen opinnäytetyösuunnitelman hyväksymistä. Opinnäytetyösuunnitelma tulee olla hyväksytty ennen käytännön empiirisen osan aloittamista. Opinnäytetyö tulee olla esitetty ennen kypsyysnäytteen kirjoittamista.
Lisätiedot
Katso esitietovaatimukset
Ilmoittautumisaika
08.12.2024 - 06.01.2025
Ajoitus
07.01.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
15 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Maija-Liisa Punta-Saastamoinen

Opinnäytetyön Moodle-opintojakso osoitteessa: https://devmoodle.kamit.fi/course/view.php?id=1517
Moodlessa osoitettu muu materiaali: https://www.kamk.fi/fi/Opiskelijalle/Opiskelu-KAMKissa/Opinnaytetyo
Tutkimus- ja kehittämistoiminta-opintojakson materiaalit
Tutkimus- ja kehittämistoiminnan kirjallisuus
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Arviointikriteerit löytyvät Intrasta Opinnäytetyö-sivulta: https://edukainuu.sharepoint.com/sites/KAMKOpiskelijapalvelut2/SitePages/Opinn%C3%A4ytety%C3%B6.aspx
Esitietovaatimukset
Tutkimus- ja kehittämistoiminta-opintojakson 1.osa (3 op) sekä opinnäytetyön aiheanalyysivaihe tulee olla hyväksytysti suoritettuina ennen opinnäytetyösuunnitelman hyväksymistä. Opinnäytetyösuunnitelma tulee olla hyväksytty ennen käytännön empiirisen osan aloittamista. Opinnäytetyö tulee olla esitetty ennen kypsyysnäytteen kirjoittamista.
Lisätiedot
Katso esitietovaatimukset
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
15.04.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
6 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Anne Karhu
Ryhmät
-
ALM25KALM25K
Tavoitteet
Opiskelija osaa hakea omaa urasuunnittelua tukevan työelämäjaksopaikan. Opiskelija havainnoi työpaikan erilaisia työtehtäviä ja arvioi niissä tarvittavia tietoja, taitoja ja asenteita suhteessa omaan osaamiseen ja kiinnostuksen kohteisiin. Opiskelija toimii omaa osaamistaan vastaavissa työtehtävissä liikunta-alalla.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hyväksytty:
Opiskelija huolehtii ennakkosuunnittelusta (osallistuu työelämän tutustumisjaksoon liittyvään kontaktiopetukseen ja laatii harjoittelusopimuksen ja tavoitteet). Työelämäjakson aikana opiskelija käyttäytyy asianmukaisesti ja toimii vastuullisesti noudattaen liikunta-alan arvoperustaa ja ammattieettisiä periaatteita. Opiskelija sopeutuu työelämäpaikan toimintakulttuuriin ja osaa suorittaa osaamistaan vastaavia työtehtäviä. Opiskelija toimii itseohjautuvasti ja on motivoitunut perehtymään työelämässä vaadittavaan osaamiseen. Hän ottaa muut huomioon toiminnassaan ja osaa työskennellä joustavasti ja vastuullisesti ryhmässä, niin työelämässä kuin omassa pienryhmässä muiden opiskelijoiden kanssa. Opiskelija osaa arvioida toimintaansa, tunnistaa realistisesti osaamisensa tason ja kykenee vuorovaikutteiseen keskusteluun. Opiskelija raportoi työelämätutustumisjakson etenemistä vertaisryhmässä ja/tai muilla sovituilla tavoilla.
Hylätty:
Opiskelija ei suorita sovittuja työtehtäviä työelämäpaikassa, ei toimi vastuullisesti ja/tai ei suorita vaadittuja tehtäviä.
Lisätiedot
Työelämään tutustumisjakso: opiskelija etsii/valitsee paikan itse. Paikka hyväksytettävä etukäteen tuutoropettajalla. HUOM! Työelämän tutustumisjakso edellyttää harjoittelusopimuksen laadintaa ennen työelämään tutustumisen aloittamista. Työelämään tutustumisjakson edellytyksenä on 25 op:n opintosuoritukset.
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
5 op
Virtuaaliosuus
5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailun koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
- Liiketalouden koulutus
Opettaja
- Maritta Seppälä
- Päivi Auno
- Sami Malm
Ryhmät
-
ALM22KALM22K
Tavoitteet
Kaikki koulutukset (3op): Opiskelija ymmärtää henkilöstövoimavarojen merkityksen ja tuntee määrän säätelyyn, tarvittavan osaamisen varmistamiseen sekä henkilöstön hyvinvoinnin ja motivaation ylläpitoon tarvittavia toimenpiteitä.
Liiketalouden koulutus (2op): Opiskelija osaa laatia opintojakson alussa sovittavan HRM suunnitelman.
Liikunnan ja matkailun koulutukset (2op): Työoikeus.
Sisältö
Kaikille yhteinen osio (3op):
Henkilöstösuunnittelu ja rekrytointi
Perehdyttäminen ja työnopastus
Työn organisointi ja muotoilu
Henkilöstön kehittäminen
Palkitseminen.
Liiketalouden koulutus (2op): Erikseen sovittu HRM suunnitelma (esim. Perehdyttämissuunnitelma).
Liikunnan- ja matkailun koulutukset (2op): Työoikeus.
Opetusmenetelmät
Oppimistehtävät ja tarvittavat materiaalit löytyvät Repusta, avain welcome
Itsenäisesti suoritettava opintojakso, jonka voi tehdä oman aikataulun mukaan.
Repussa olevan ohjeen mukainen tutkielmaessee (HRM) 3 op ja työoikeuden nettitentti 2 op
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa soveltaa perustellusti ja eri yhteyksissä henkilöstöjohtamisen käsitteistöä, selittää prosessien strategisia kytkentöjä kilpailukyvyn kannalta ja eri tekijöiden merkityksiä.
Opiskelija osaa analysoida henkilöstöprosesseja ja esittää vaihtoehtoja.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa kuvata ja selittää perustellusti eri toimijoiden rooleja ja merkitystä henkilöstöprosessien toteuttajina sekä henkilöstöprosessien ja strategian välistä yhteyttä.
Opiskelija osaa jakaa tietoa henkilöstöasiantuntijan roolissa.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa kuvata yrityksen tärkeimmät henkilöstöprosessit pääpiirteissään sekä henkilöstöjohtamisen ja strategian kytkennän.
Opiskelija osaa ohjatusti hankkia tietoa henkilöstöasiantuntijan roolissa ja pystyy käyttämään henkilöstöjohtamisen keskeisiä käsitteitä pääosin oikealla tavalla.
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailualan koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
- Liiketalouden koulutus
Opettaja
- Hannele Siipola
Ryhmät
-
ALM22KALM22K
Tavoitteet
Opiskelija hallitsee ryhmä- ja tiimityön sekä alaistaitojen periaatteet. Opiskelija ymmärtää työhön vaikuttavia kulttuureja ja organisaatiota sekä yksilön ja ryhmän käyttäytymiseen vaikuttavia tekijöitä. Opiskelija soveltaa johtamisen malleja. Opiskelija osaa kehittää omia toimintatapoja ryhmän jäsenenä, alaisena ja esihenkilönä ammattieettisesti sekä vastuullisesti. Opiskelija osaa kehittää työskentelyn tehokkuutta, tuloksellista toimintaa ja työelämän laatua organisaatiossa.
Opintojakso on yhteinen liikunnanohjaaja-, liiketalouden tradenomi- ja restonomiopiskelijoille.
Sisältö
Yksilö organisaatiossa, ryhmät ja tiimit organisaatiossa, organisaatiot ja kulttuurit työympäristönä, ihmisten johtaminen ja alaistaidot.
Oppimateriaalit
Oppimateriaalit ovat KAMK kirjaston e-kirjoja ja muuta verkossa olevaa materiaalia. Materiaalit ilmoitetaan Moodessa / Repussa.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa käyttää osaamistavoitteen mukaisia käsitteitä perustellusti yhdistellen.
Opiskelija osaa analysoida omaa ja ryhmänsä toimintaa ja tehdä perusteltuja ehdotuksia toiminnan kehittämiseksi.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa selittää ja kuvailla osaamistavoitteen mukaiset käsitteet omasta organisaatiostaan tunnistaen mahdollisia vahvuuksia ja kehittämiskohtia sekä tehden ehdotuksia toiminnan kehittämiseksi.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa määritellä ja käyttää osaamistavoitteen mukaisia peruskäsitteitä sekä osaa kuvailla/ tunnistaa ne omassa organisaatiossaan.
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Opintopistemäärä
5 op
Virtuaaliosuus
5 op
TKI-osuus
3 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailualan koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
- Liiketalouden koulutus
Opettaja
- Hannele Siipola
- Päivi Auno
Ryhmät
-
LLM22SLLM22S
Tavoitteet
Opiskelija hallitsee ryhmä- ja tiimityön sekä alaistaitojen periaatteet. Opiskelija ymmärtää työhön vaikuttavia kulttuureja ja organisaatiota sekä yksilön ja ryhmän käyttäytymiseen vaikuttavia tekijöitä. Opiskelija soveltaa johtamisen malleja. Opiskelija osaa kehittää omia toimintatapoja ryhmän jäsenenä, alaisena ja esihenkilönä ammattieettisesti sekä vastuullisesti. Opiskelija osaa kehittää työskentelyn tehokkuutta, tuloksellista toimintaa ja työelämän laatua organisaatiossa.
Opintojakso on yhteinen liikunnanohjaaja-, liiketalouden tradenomi- ja restonomiopiskelijoille.
Sisältö
Yksilö organisaatiossa, ryhmät ja tiimit organisaatiossa, organisaatiot ja kulttuurit työympäristönä, ihmisten johtaminen ja alaistaidot.
Aika ja paikka
Itsenäinen työskentely ja verkkototeutus. Voit suorittaa opintojakson omaan tahtiin ja voit aloittaa sen suorittamisen milloin haluat. Opintojaksosta järjestetään aloitustunti lukujärjestyksen mukaisesti teams -toteutuksena.
Oppimateriaalit
Suositeltava kirjallisuus ja oppimateriaalit on ilmoitettu verkko-opintojaksolla. Oppimateriaalit ovat KAMK kirjaston e-kirjoja ja muuta verkossa olevaa materiaalia.
Opetusmenetelmät
Opiskelija kirjoittaa yksilötyönä tutkielmaesseen annettujen ohjeiden mukaisesti. Opintojakson aloitustunnit teams -toteutuksena. Verkkototeutus.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Opintojakson tehtävissä hyödynnetään kokemuksia nykyisestä tai aiemmista työnantajaorganisaatioista. Mikäli työkokemuksia ei olisi, tehtävissä ohjataan vaihtoehtoisiin tarkasteluihin.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Lisätietoja vaihtoehtoisista toteutustavoista saat tarvittaessa opintojakson opettajilta.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson laajuus on 5 op x 27 tuntia = n. 135 tuntia.
Sisällön jaksotus
Opintojaikson suoritus on yksilötyönä tehtävä tutkielmaessee:
Tutkielmaesseen rakenne;
Johdanto
Yksilö organisaatiossa
Ryhmät ja tiimit
Organisaatiot ja kulttuurit työympäristönä
Ihmisten johtaminen ja alaistaidot
Kokoava pohdinta
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakso on yhteinen liikunnanohjaaja-, liiketalouden tradenomi- ja restonomiopiskelijoille.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa käyttää osaamistavoitteen mukaisia käsitteitä perustellusti yhdistellen.
Opiskelija osaa analysoida omaa ja ryhmänsä toimintaa ja tehdä perusteltuja ehdotuksia toiminnan kehittämiseksi.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa selittää ja kuvailla osaamistavoitteen mukaiset käsitteet omasta organisaatiostaan tunnistaen mahdollisia vahvuuksia ja kehittämiskohtia sekä tehden ehdotuksia toiminnan kehittämiseksi.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa määritellä ja käyttää osaamistavoitteen mukaisia peruskäsitteitä sekä osaa kuvailla/ tunnistaa ne omassa organisaatiossaan.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakson arviointi perustuu yksilötyönä tehtyyn tutkielmaesseen. Opintojaksolla oleva arviointikriteeristö ohjaa opiskelijan oppimista ja arvosanatavoitteen mukaisen raportin aikaansaamista.
Hylätty (0)
Oppimistehtävässä opiskelija on kirjoittanut esseen, jossa on selkeitä sisällöllisiä puutteita tehtävänantoon nähden.
Keskeisiä teorioita ja käsitteitä ei ole tarkasteltu ja sovellettu riittävän perusteellisesti tai tarkoituksenmukaisesti.
Ajankohtaisia lähteitä tai omakohtaisia kokemuksia ei ole esitetty eli työ on pelkkää teoriaa.
Jokin olennainen osa tehtävänantoa on saattanut jäädä huomioimatta.
Lähdemateriaalin hyödyntämisessä on puutteita, esim. jotain tiettyä peruslähdettä ei ole käytetty riittävästi tai ei lainkaan tekstin tuottamisessa.
Teksti saattaa olla luonteeltaan vahvasti referoivaa, jopa kopioivaa.
Lähdeviittaukset on merkitty puutteellisesti tai ne puuttuvat kokonaan.
Esseessä on yli 20 % kopiointia.
Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Erinomaisessa ja kiitettävässä oppimistehtävässä opiskelija on kirjoittanut annetun tehtävänannon pohjalta informatiivisen, monipuolisen ja kattavan esseen.
Oppimistehtävässä on sovellettu kaikkia lähteitä tarkoituksenmukaisesti ja näkyvästi annettujen kysymysten erittelyssä.
Ajankohtaiset lähteet ja omakohtaiset kokemukset linkittyvät teoriaan rikastaen sitä.
Eri lähteiden näkökulmia on arvioitu, vertailtu ja yhdistelty toisiinsa siten, että aiheen kannalta keskeiset teoriat ja käsitteet tulevat sujuvasti esille.
Tekstissä esiintyy myös perusteltuja omia pohdintoja, sovelluksia ja kriittisiä huomioita.
Teksti on kauttaaltaan selkeästi jäsenneltyä ja etenee johdonmukaisesti niin, että kaikki tehtävänannon osa-alueet on käsitelty tasapainoisesti.
Lähdeviittaukset on merkitty asianmukaisesti ja oppimistehtävän ulkoasu on huoliteltu.
Arvolauseessa 5 tulee lisäksi esille opiskelijan omaperäinen ja luova tapa jäsentää tehtävänannon haettua asiaa.
Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)
Hyvässä oppimistehtävässä opiskelija on kirjoittanut annetun tehtävänannon pohjalta esseen, jossa aihealueen keskeiset teoriat ja käsitteet tulevat hyvin esille.
Oppimistehtävässä on hyödynnetty kaikkia lähteitä, mutta niiden annin arviointi, yhdistely ja vertailu jäävät satunnaiseksi.
Ajankohtaiset lähteet ja omakohtaiset kokemukset linkittyvät teoriaan satunnaisesti.
Teksti voi olla luonteeltaan hieman mekaanista, persoonatonta ja referoivaa, joskin hyvin informatiivista. Kriittinen pohdinta voi myös olla vähäistä.
Lähdemerkinnöissä voi olla pientä epätarkkuutta.
Kokonaisuudessaan esseessä on kuitenkin johdonmukaisesti ja yhtenäisesti käsitelty kaikkia tehtävänannon osa-alueita.
Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Tyydyttävässä ja välttävässä oppimistehtävässä opiskelija on kirjoittanut tehtävänannon pohjalta hajanaisen ja pintapuolisen esseen. Kaikkia tehtävänannon kysymyksiä ja osa-alueita ei ole tarkasteltu.
Lähdemateriaalin hyödyntäminen voi myös olla epätasaista, nojautuen vahvasti esim. yhteen lähteeseen muiden jäädessä taustalle.
Ajankohtaisia lähteitä ja omakohtaisia kokemuksia esitetään satunnaisesti.
Tiedon yhdistely, vertailu ja kriittinen arviointi puuttuvat lähes kokonaan.
Tekstin jäsennys ei ole selkeä, jolloin siitä voi olla hankala hahmottaa johdonmukaista kokonaiskertomusta.
Aiheen kannalta olennaisia teorioita ja käsitteitä on kuitenkin onnistuttu tuomaan ymmärrettävästi esille ja niitä on pyritty soveltamaan tehtävänannon mukaisesti.
Lähdeviittauksissa on joitain puutteellisuuksia.
Arvosanalla 1 arvioitu oppimistehtävä sisältää jotain hyväksyttyyn tehtävään riittävää.

Oppimateriaalit ovat KAMK kirjaston e-kirjoja ja muuta verkossa olevaa materiaalia. Materiaalit ilmoitetaan Repussa.

Opiskelija tunnistaa työhyvinvoinnin keskeiset periaatteet.
Opiskelija tunnistaa turvalliseen työympäristöön liittyviä tekijöitä ja osaa soveltaa tietämystään työelämäyhteyksissä
Opiskelija osaa kehittää/parantaa omaa hyvinvointiaan opintojensa aikana
Sisältö
Työhyvinvoinnin teoria
Työhyvinvoinnin edistäminen
Turvallinen työympäristö
Aika ja paikka
syyskuu-marraskuu 2024
Oppimateriaalit
Oppimateriaali löytyy repusta
Opetusmenetelmät
Verkko-opetus Reppu-alustalla
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
5op = 135h opiskelijan työtä
Repussa on määritelty tehtävien laajuus osioittain
Sisällön jaksotus
Opiskelija voi edetä opintojaksolla oman aikataulun mukaisesti. Suositeltava osioiden suoritusjärjestys on kerrottu repussa.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Tiedot:
• käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti ammattialansa käsitteitä sekä yhdistää niitä
kokonaisuuksiksi.
Taidot:
• analysoida, vertailla, yhdistellä ja valita tietoa sekä esittää vaihtoehtoisia toimintatapoja
• analysoida, reflektoida ja arvioida kriittisesti omaa osaamistaan ja ammattialansa
toimintatapoja hankkimansa tiedon avulla
• toimia itsenäisesti, vastuullisesti, aloitteellisesti ja joustavasti kulloisessakin oppimis- ja
• toimintaympäristössä
• valita ja arvioida kriittisesti ammattialansa tekniikoita ja malleja sekä käyttää niitä
toiminnassaan.
Asenteet:
• toimia asiakaslähtöisesti, tavoitteellisesti ja työelämää kehittävästi
• toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa
• soveltaa kriittisesti ammattieettisiä periaatteita toiminnassaan.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Tiedot:
• käyttää johdonmukaisesti ammattialansa käsitteitä
• nimetä, kuvailla ja perustella ammattialansa perustiedot.
Taidot:
• valita tarkoituksenmukaisia toimintatapoja hankkimansa tiedon ja ohjeistuksen perusteella
• arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan ja ammattialansa toimintatapoja
• toimia itsenäisesti ja vastuullisesti erilaisissa tehtävissä kulloisessakin oppimis- ja
toimintaympäristössä
• soveltaa tarkoituksenmukaisesti ammattialansa toimintaan soveltuvia tekniikoita ja malleja.
Asenteet:
• toimia asiakaslähtöisesti, tavoitteellisesti ja työelämää kehittävästi
• toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi
• perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Tiedot:
• käyttää asianmukaisesti keskeisiä/yksittäisiä ammattialansa käsitteitä
• nimetä ja kuvailla ammattialansa perustiedot.
Taidot:
• toimia tarkoituksenmukaisesti, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa
• toimia ohjattuna asianmukaisesti erilaisissa oppimis- ja toimintaympäristöissä
• käyttää toiminnassaan tarkoituksenmukaisesti ammattialansa tekniikoita ja malleja.
Asenteet:
• toimia ammatillisesti asiakastilanteissa
• toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut ryhmän jäsenet huomioon
• toimia ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 30.05.2025

Opetus alkaa viikolla 6 ja päättyy viikolla 20.
Opintojaksolla esitellään tarkempi etenemissuunnitelma opintojakson sisällöistä.
Oppimateriaalit
Oppimateriaali Reppukurssilla
Opetusmenetelmät
Luento-opetus
Workshopit
Pienryhmätyöskentely
Itsenäinen työskentely
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Opintojaksolla toteutetaan käytännön projekti työelämän kanssa yhteistyössä.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Opiskelijalla on mahdollisuus aloitustunnin jälkeen valita täysin itsenäinen suoritustapa (verkkototeutus). Eri toteutusvaihtoehdot esitellään opintojakson aloitustunnilla.

02.12.2025 - 31.12.2025
Ajoitus
01.01.2026 - 31.03.2026
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Kirsi Huotari
- Kaisa Loikkanen
Ryhmät
-
ALM24KALM24K
-
ALK24SALK24S
Tavoitteet
Opiskelija osaa hyödyyntää liikuntaneuvonnan suosituksia hyvinvointivalmennuksen prosessissa. Opiskelija tunnistaa yhteiskunnallisesti tärkeät hyvinvointiin liittyvät sidosryhmät (esim. hyvinvointialueet) ja asiakaspolut. Opiskelija osaa arvioida, analysoida ja tulkita hyvinvointipalvelujen vaikuttavuutta yhteiskunnallisesta näkökulmasta.
Sisältö
Liikuntaneuvonnan suositukset
Hyvinvointivalmennukseen liittyvät työkalut
Asiakasvalmennusprosessi
Oppimateriaalit
Ilmoitetaan opintojakson yhteydessä.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Tiedot:
käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti ammattialansa käsitteitä sekä yhdistää niitä kokonaisuuksiksi.
Taidot:
analysoida, vertailla, yhdistellä ja valita tietoa sekä esittää vaihtoehtoisia toimintatapoja
analysoida, reflektoida ja arvioida kriittisesti omaa osaamistaan ja ammattialansa
toimintatapoja hankkimansa tiedon avulla
toimia itsenäisesti, vastuullisesti, aloitteellisesti ja joustavasti kulloisessakin oppimis- ja toimintaympäristössä
valita ja arvioida kriittisesti ammattialansa tekniikoita ja malleja sekä käyttää niitä toiminnassaan.
Asenteet:
toimia asiakaslähtöisesti, tavoitteellisesti ja työelämää kehittävästi
toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa
soveltaa kriittisesti ammattieettisiä periaatteita toiminnassaan.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Tiedot:
käyttää johdonmukaisesti ammattialansa käsitteitä
nimetä, kuvailla ja perustella ammattialansa perustiedot
Taidot:
valita tarkoituksenmukaisia toimintatapoja hankkimansa tiedon ja ohjeistuksen perusteella
arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan ja ammattialansa toimintatapoja
toimia itsenäisesti ja vastuullisesti erilaisissa tehtävissä kulloisessakin oppimis- ja toimintaympäristössä
soveltaa tarkoituksenmukaisesti ammattialansa toimintaan soveltuvia tekniikoita ja malleja
Asenteet:
toimia asiakaslähtöisesti, tavoitteellisesti ja työelämää kehittävästi
toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi
perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Tiedot:
käyttää asianmukaisesti keskeisiä/yksittäisiä ammattialansa käsitteitä
nimetä ja kuvailla ammattialansa perustiedot
Taidot:
toimia tarkoituksenmukaisesti, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa
toimia ohjattuna asianmukaisesti erilaisissa oppimis- ja toimintaympäristöissä
käyttää toiminnassaan tarkoituksenmukaisesti ammattialansa tekniikoita ja malleja
Asenteet:
toimia ammatillisesti asiakastilanteissa
toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut ryhmän jäsenet huomioon
toimia ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
Esitietovaatimukset
Opintojaksolla sovelletaan aikaisemmin opinnoissa hankittua tietoa mm. seuraavilta opintojaksoilta: Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, Valmennus, Kuntosaliharjoittelu sekä Ravitsemus.
Lisätiedot
Opintojakso toteutetaan yhdessä päivä- ja monimuoto-opiskelijoille, joten opetusta voi olla myös viikonloppuisin.
Ilmoittautumisaika
06.08.2025 - 04.09.2025
Ajoitus
05.09.2025 - 16.12.2025
Opintopistemäärä
18 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Tiina Virtanen
- Mikko Törmälehto
- Liisa Paavola
Ryhmät
-
ALK22SALK22S
Tavoitteet
Tavoitteena on työelämävalmiuksien ja ammattiosaamisen syventäminen. Opiskelija soveltaa osaamistaan ja osoittaa kehittävää työotetta.
Sisältö
Harjoittelun ennakkosuunnittelu
12 viikon harjoittelujakso liikunta-alan työympäristössä
Kehittämistehtävän toteutus harjoittelun aikana
Turvallisuus ja varautuminen harjoittelupaikalla-tarkastelu
Harjoittelun raportointi ja arviointi
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hyväksytty:
Esitietovaatimukset
Edeltävyysehto: suoritettuja opintoja noin 120 op (sis. Orientoiva harjoittelu)
Lisätiedot
TKI-opintoina suoritetaan 18op.
Ilmoittautumisaika
06.08.2025 - 04.09.2025
Ajoitus
05.09.2025 - 30.10.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailun koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
- Liiketalouden koulutus
Opettaja
- Anne Karhu
Ryhmät
-
ALM25KALM25K
Tavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa suunnitella liikunta-alan liiketoimintaa, osaa kuvailla asiakasymmärryksen merkityksen liiketoiminnassa ja kertoa alan yrittäjyyden mahdollisuuksista.
Sisältö
Perehtyminen oman mielenkiinnon mukaisesti yrittäjyyteen / liiketoimintaan / johtamiseen
Asiakasymmärrys
Liiketoiminnan suunnittelu
Liikunta-alan yrittäjyyden mahdollisuudet
Tekoälyn hyödyntäminen ideoinnissa
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti yritystalouden käsitteitä sekä yhdistää niitä kokonaisuuksiksi. Opiskelija osaa analysoida, vertailla ja arvioida kriittisesti yritystalouden osaamistaan ja yritystalouden toimintatapoja hankkimansa tiedon perusteella. Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija käyttää johdonmukaisesti liiketoimintaosaamisen käsitteitä. Opiskelija osaa nimetä, kuvailla ja perustella yritystalouden ja yrittäjyyden toimintatapoja. Hän osaa toimia itsenäisesti tiedon ja ohjeistuksen perusteella ja soveltaa yritystalouden toimintaan liittyviä tekniikoita ja malleja. Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteiden saavuttamiseksi ja perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa määritellä ja käyttää yritystalouden peruskäsitteitä asianmukaisesti ammattieettisten periaatteiden mukaisesti. Hän osaa nimetä ja kuvailla yritytalouden perustiedot. Hän osaa toimia tarkoituksenmukaisesti, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa.
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija osallistuu aktiivisesti lähiopetustunneilla. Opiskelija osaa suunnitella liiketoimintaa ja kuvata asiakasymmärrystään. Opiskelija huolehtii vastuullisesti itsenäisten tehtävien suorittamisesta. Opiskelija toimii aktiivisena ryhmän jäsenenä edistäen ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamista.
Ilmoittautumisaika
14.09.2023 - 05.11.2023
Ajoitus
21.08.2025 - 28.12.2025
Opintopistemäärä
10 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Ryhmät
-
ALM22KALM22K
-
ALK22SALK22S
Tavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida tavoitteellisia lasten ja nuorten liikuntapalveluja eri toimintaympäristöissä.
Sisältö
Liikunta lapsen ja nuoren kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja vuorovaikutuksen edistäjänä
Lasten ja nuorten liikuntakulttuuri
Lasten ja nuorten liikunnan suunnittelu, toteutus ja arviointi
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa valita asiantuntevasti opetusmenetelmät ja sisällöt eri toimintaympäristöissä toteutettavissa liikuntapalveluissa lapsen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämisen huomioiden.
Opiskelija toimii aloitteellisesti, ammatillisesti ja tavoitteellisesti opetus- ja ohjaustilanteessa.
Opiskelija toimii aktiivisena ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa nimetä, kuvailla ja perustella eri toimintaympäristöissä toteutettavissa liikuntapalveluissa käyttämiään opetusmenetelmiä ja sisältöjä lapsen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseksi.
Opiskelija toimii itsenäisesti ja vastuullisesti oppimis- ja ohjaustilanteissa.
Opiskelija toimii ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa nimetä ja kuvailla eri toimintaympäristöissä toteutettavissa liikuntapalveluissa käyttämiään opetusmenetelmiä ja sisältöjä. Opiskelija tunnistaa liikunnan merkityksen lapsen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistäjänä.
Opiskelija toimii asianmukaisesti oppimis- ja ohjaustilanteissa.
Opiskelija ottaa toiminnassaan toiset huomioon.
Opiskelija toimii ryhmän jäsenenä.
Ilmoittautumisaika
22.09.2024 - 03.09.2025
Ajoitus
04.09.2025 - 22.12.2025

07.08.2025 - 05.09.2025
Ajoitus
06.09.2025 - 17.12.2026
Opintopistemäärä
7 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Joonas Rissanen
Ryhmät
-
ALK24SALK24S
Tavoitteet
Opiskelija tuntee valmennusjärjestelmien systematiikan,valmennuksen edellyttämän fysiologisen ja biomekaanisen perustan, urheilijoiden yleiset testausmenetelmät ja osaa käyttää tietojaan analyyttisesti tehokkaassa ja turvallisessa valmennusprosessissa. Opiskelija ymmärtää valmentamisessa tarvittavat vuorovaikutustaidot ja osaa soveltaa niitä käytännössä. Lisäksi opiskelija osaa analysoida omaa valmennusosaamistaan ja sen kehittymistä.
Opiskelija osaa selittää voimaharjoittelun eri muodot ja pystyy tuottamaan henkilökohtaisia voimaharjoitteluohjelmia.
Opiskelija osaa selittää kestävyysharjoittelun eri muotoja ja rakentaa kestävyysharjoitteluohjelmia.
Opiskelijaa ymmärtää voima- ja kestävyysharjoittelun yhdistämiseen liittyvät hyödyt ja haasteet sekä osaa ottaa ne huomioon harjoittelun suunnittelussa.
Sisältö
- Valmennuksen peruskäsitteet ja niiden sovaltaminen valmennuksen ohjelmoinnissa (adaptaatiomallien, superkompensaation sekä ikä- ja herkkyyskausien osalta
- Aerobisen ja anaerobisen energiantuoton periaatteitden soveltaminen kestävyysominaisuuksien kehittämisessä
- Hermo-lihasjärjestelmän toiminnan periaatteiden soveltaminen voima- ja nopeusominaisuuksien kehittämisessä
- Eri ominaisuuksien testausmenetelmät ja niiden käyttö käytännön valmennuksessa
- Oman valmennusosaamisen kartoittaminen ja kehittymisen seuranta
Voimaharjoittelu ja voimaharjoittelun ohjelmointi
Kuntosaliharjoittelun ohjaaminen
Kestävyysharjoittelu ja kestävyysharjoittelun ohjelmoin
Aika ja paikka
-Lähiopetus Vuokatissa elokuu 2025-maaliskuu 2026 (4op)
-Käytännön Urheiluakatemia-valmennusharjoittelu (3 op)
*Vuokatissa lokakuu 2025-maaliskuu 2026
*Tai Kajaanissa syyskuu 2026-joulukuu 2026 (jalkapallossa marraskuu 2026-maaliskuu 2027)
Oppimateriaalit
Varsinaisena kurssikirjana toimii:
Mero A, Nummela A, Kalaja S ja Häkkinen K. (2016) Huippu-urheiluvalmennus 1. painos
Muita hyviä tukimateriaaleja ovat:
Keskinen K, Häkkinen K ja Kallinen M. (2018) Fyysisen kunnon mittaaminen - käsi ja oppikirja kuntotestaajille. 1. painos
Keskinen K, Häkkinen K ja Kallinen M. (2007) Kuntotestauksen käsikirja 2. painos
Mäennenä J, Olli J, Puputti J, Roininen T, Haverinen M, Kuukasjärvi K, Parkkinen J. (2019) Voimaharjoittelu. Vk-kustannus 1. painos.
Rytkönen, T. 2018. Voimaharjoittelun käsikirja. Fitra.
Mero A, Nummela A, Keskinen K ja Häkkinen K. (2007) Urheiluvalmennus 2. painos
Mero A, Uusitalo A, Hiilloskorpi H, Nummela A ja Häkkinen K. (2012) Naisten ja tyttöjen urheiluvalmennus 1. painos
Hämäläinen K, ym. (2015) Lasten ja nuorten hyvä harjoittelu. 1. painos
Opetusmenetelmät
Opetus (4op)
-Lähiopetus Vuokatissa
-Opiskelijoiden tekemät alustukset ja niiden avulla opiskelu pienryhmissä "palapelimalli"
-Käytännön harjoitukset ulkona
Käyttännön valmennusharjoittelu Vuokatti-Ruka urheiluakatemian valmennusryhmissä Vuokatissa tai Kajaanissa (3 op)
-Opiskelijat toimivat apuvalmentajina kurssin ajan Vuokatti-Ruka urheiluakatemian (VRUA) valmennusryhmissä.
Kajaanin lajit:
-Jääkiekko
-Jalkapallo
-Salibandy
-Kilpa-aerobic ja telinevoimistelu
-Tanssi
-Uinti
Vuokatin lajit:
-Maastohiihto
-Ampumahiihto
-Jääkiekko
-Suunnistus
-Uinti
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
- Kurssi tapahtuu tiiviisstä työelämäyhteistyössä Vuokatti-Ruka urheiluakatemian (VRUA) kanssa, joka tarjoaa todellisen työelämäympäristön valmennustaitojen harjoitteluun.
Kansainvälisyys
-Urheiluakatemiaharjoitteluissa toimitaan yhdessä englanninkielisen ASL-opiskelijaryhmän kanssa, joten valmennusta tehdään kansainvälisissä pienryhmissä.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Kurssin laajuus 7 op vastaa 189 hopiskelijan työtä.
-Lähiopetus luokassa ja käytännön harjoitukset 40 h
-Itsenänäinen opiskelu ja kurssitehtävät 20 h
-Urheiluakatemiaharjoittelu VRUA:n lajiryhmässä 80 h
-Harjoitusohjelman suunnittelu ja kirjoittaminen esimerkkiurheilijalle sekä arvioitavan loppuraportin kirjoittaminen 49 h
Sisällön jaksotus
-Lähiopetus Vuokatissa elokuu 2025-maaliskuu 2026 (4op)
-Käytännön Urheiluakatemia-valmennusharjoittelu (3 op)
*Vuokatissa lokakuu 2025-maaliskuu 2026
*Tai Kajaanissa syyskuu 2026-joulukuu 2026 (jalkapallossa marraskuu 2026-maaliskuu 2027)
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Soveltaa jo olemassa olevaa osaamistaan ja käsittelee kokonaisuutta asiakaslähtöisesti. Kykenee arvioimaan ja reflektoimaan omaa osaamistaan ja ammattialansa toimintatapoja hankkimansa tiedon avulla. Valmennusprosessi pystytään suunnittelemaan ja toteuttamaan yksityiskohtaisesti ja turvallisesti kohteen ominaisuuksien ja tarpeiden mukaisesti kokonaisvaltaisen analyysin pohjalta.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Ammattialan käsitteistö ja perustiedot hallinnassa.Osaa arvioida omaa osaamistaan ja ammattialan toimintatapoja.Kykenee ammattitaitoiseen toimintaan asiakastilanteissa ja perustelemaan toimintaansa ammatillisesti. Valmennusprosessi pystytään suunnittelemaan turvallisesti ja valmennusopin perusteiden mukaisesti, mutta yksityiskohtien hallinnassa puutteita. Analyysikyky ei täysin kokonaisvaltainen.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Osaa käyttää yksittäisiä käsitteitä toiminnassa ja nimetä alan perustiedot. Kykenee tarkoituksenmukaiseen toimintaan, mutta valmennuksen osa-alueiden yhteyksissä puutteita.Osaa kuitenkin suunnitella turvallisen harjoitusohjelman ja kykenee yksittäisten osa-alueiden analyysiin.
Esitietovaatimukset
Anatomia ja fysiologia
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailualan koulutus
- Liiketalouden koulutusohjelma
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Outi Lundahl
- Olli Jääskeläinen
Ryhmät
-
LLM25SELLM25SE
-
LLM25SHLLM25SH
Tavoitteet
Opiskelija osaa käyttää asiakaskeskeisen markkinoinnin peruskäsitteitä ja arvioida organisaation kannattavan liiketoiminnan edellytyksiä markkinoinnillisesta näkökulmasta. Lisäksi opiskelija saa valmiudet tunnistaa organisaation markkinointitoimintoja ja luoda tulevaisuuden mahdollisuuksia.
Opintojakso on yhteinen liiketalouden tradenomiopiskelijoille sekä liikunnanohjaaja-,ja restonomiopiskelijoille.
Sisältö
Markkinoinnin peruskäsitteet
Markkinointiajattelun kehittyminen
Markkinoinnin toimintaympäristöt
Asiakaskäyttäytyminen ja segmentointi
Markkinoinnin kilpailukeinovalikoima
Myynnin ja asiakassuhdeajattelun perusteet
Oppimateriaalit
Luentomateriaali on Repussa.
Oppikirja on Bergström & Leppänen. 2016 (tai uudempi). Yrityksen asiakasmarkkinointi.Saatavana KAMK:n kirjastossa painettuna sekä e-kirjana.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija tuntee hyvin markkinoinnin peruskäsitteet ja osaa soveltaa niitä monipuolisesti käytännön tilanteissa.
Opiskelija tuntee ja ymmärtää markkinoinnin kilpailukeinot ja osaa soveltaa niitä itsenäisesti ja asiakaslähtöisesti yrityksen markkinoinnissa.
Opiskelija osoittaa tehtävissä oma-aloitteisuutta, käsitteellistä ja kriittistä pohdintaa sekä laaja-alaista markkinointiympäristön ymmärrystä.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija tuntee markkinoinnin peruskäsitteet ja osaa hyödyntää niitä käytännön tilanteissa.
Opiskelija tunnistaa markkinoinnin kilpailukeinot ja osaa soveltaa niitä asiakaslähtöisesti yrityksen markkinoinnissa.
Opiskelija osoittaa tehtävissä oma-aloitteisuutta, itsenäistä ajattelua ja markkinointiympäristön ymmärrystä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija tunnistaa markkinoinnin peruskäsitteet.
Opiskelija hahmottaa markkinoinnin kilpailukeinojen ydinkohdat ja kykenee selittämään asiakaslähtöisen markkinoinnin perusteet.
Opiskelija tarvitsee ohjausta ratkaisujen löytämisessä ja kykenee tarkastelemaan konkreettisella tasolla markkinointiympäristöä.
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 15.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailualan koulutus
- Liiketalouden koulutusohjelma
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Elina Jääskeläinen
Ryhmät
-
LLT25SMLLT25SM
-
LLT25SHLLT25SH

06.10.2025 - 19.12.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- OPE_Kielet_Viestintä OPE_Kielet_Viestintä
Ryhmät
-
ALM25KALM25K
Tavoitteet
Opiskelija kehittää valmiuttaan käyttää englannin kieltä oman alansa työtehtävissä. Opiskelija osaa toimia kirjallisesti ja suullisesti englannin kielellä työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa.
Sisältö
Alan keskeinen sanasto, suulliset ja kirjalliset vuorovaikutus- ja viestintätilanteet
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija viestii monipuolisesti sekä suullisesti että kirjallisesti alansa vaativissa viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija viestii hyvin sekä suullisesti että kirjallisesti alansa viestintä- ja vuorovaikutustilanteista.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija viestii pääosin ymmärrettävästi sekä suullisesti että kirjallisesti alansa rutiininomaisissa viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa.
Esitietovaatimukset
Eurooppalainen viitekehys: B2
Ilmoittautumisaika
02.08.2025 - 31.08.2025
Ajoitus
01.09.2025 - 19.12.2025

ALK25SALK25S

04.08.2025 - 02.09.2025
Ajoitus
03.09.2025 - 15.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailun koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
- Liiketalouden koulutus
Opettaja
- Helka Leimu-Pelkonen
Ryhmät
-
ALK24SALK24S
Tavoitteet
Opiskelija oppii projektimaisen työtavan ja projektin hallinnan. Opiskelija tuntee tapahtumatyypit. Hän hahmottaa tapahtumien merkityksen alueelle. Opiskelija osaa suunnitella tapahtuman järjestämiseen liittyviä toimintoja huomioiden monimuotoisten toimintaympäristöjen tarjoamat mahdollisuudet. Hän saa valmiudet toimia eri rooleissa tapahtuman toteuttamisessa.
Sisältö
Projektin käsite ja hallinta
Tapahtumanjärjestämisen tietoperusta
Tapahtumatyypit
Tapahtuman operationaalinen ja strateginen ulottuvuus
Oppimateriaalit
Oppimateriaalit ovat saatavilla Moodlessa.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa itsenäisesti, oma-aloitteisesti, vastuullisesti suunnitella ja järjestää käytännössä tapahtuman alusta loppuun saakka noudattaen onnistuneen tapahtuman järjestämisen periaatteita. Opiskelija osaa toimia kiitettävästi edistäen ryhmän toimintaa jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut tapahtumatiimin jäsenet huomioon. Opiskelija osaa analysoida tapahtumien merkityksen matkailun vetovoimatekijänä. Lisäksi hän osaa laajasti perustella tapahtumien taloudellisen merkityksen yhteiskunnalle.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa itsenäisesti suunnitella ja järjestää käytännössä tapahtuman alusta loppuun saakka noudattaen onnistuneen tapahtuman järjestämisen periaatteita. Opiskelija osaa toimia hyvin ryhmän jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut tapahtumatiimin jäsenet huomioon. Opiskelija osaa arvioida yleisötapahtumien merkityksen matkailun vetovoimatekijänä. Lisäksi hän osaa hyvin perustella tapahtumien taloudellisen merkityksen yhteiskunnalle.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa ohjattuna suunnitella ja järjestää käytännössä mukaisen tapahtuman alusta loppuun saakka noudattaen onnistuneen tapahtuman järjestämisen periaatteita. Opiskelija osaa toimia tyydyttävästi ryhmän jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut tapahtumatiimin jäsenet huomioon. Opiskelija osaa tyydyttävästi arvioida yleisötapahtumien merkityksen matkailun vetovoimatekijänä. Lisäksi hän osaa pintapuolisesti kuvailla tapahtumien taloudellisen merkityksen yhteiskunnalle.
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
.
Ilmoittautumisaika
26.08.2025 - 24.09.2025
Ajoitus
25.09.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailun koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
- Liiketalouden koulutus
Opettaja
- Helka Leimu-Pelkonen
Ryhmät
-
ALM25KALM25K
Tavoitteet
Opiskelija oppii projektimaisen työtavan ja projektin hallinnan. Opiskelija tuntee tapahtumatyypit. Hän hahmottaa tapahtumien merkityksen alueelle. Opiskelija osaa suunnitella tapahtuman järjestämiseen liittyviä toimintoja huomioiden monimuotoisten toimintaympäristöjen tarjoamat mahdollisuudet. Hän saa valmiudet toimia eri rooleissa tapahtuman toteuttamisessa.
Sisältö
Projektin käsite ja hallinta
Tapahtumanjärjestämisen tietoperusta
Tapahtumatyypit
Tapahtuman operationaalinen ja strateginen ulottuvuus
Oppimateriaalit
Oppimateriaalit ovat saatavilla Moodlessa.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa itsenäisesti, oma-aloitteisesti, vastuullisesti suunnitella ja järjestää käytännössä tapahtuman alusta loppuun saakka noudattaen onnistuneen tapahtuman järjestämisen periaatteita. Opiskelija osaa toimia kiitettävästi edistäen ryhmän toimintaa jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut tapahtumatiimin jäsenet huomioon. Opiskelija osaa analysoida tapahtumien merkityksen matkailun vetovoimatekijänä. Lisäksi hän osaa laajasti perustella tapahtumien taloudellisen merkityksen yhteiskunnalle.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa itsenäisesti suunnitella ja järjestää käytännössä tapahtuman alusta loppuun saakka noudattaen onnistuneen tapahtuman järjestämisen periaatteita. Opiskelija osaa toimia hyvin ryhmän jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut tapahtumatiimin jäsenet huomioon. Opiskelija osaa arvioida yleisötapahtumien merkityksen matkailun vetovoimatekijänä. Lisäksi hän osaa hyvin perustella tapahtumien taloudellisen merkityksen yhteiskunnalle.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa ohjattuna suunnitella ja järjestää käytännössä mukaisen tapahtuman alusta loppuun saakka noudattaen onnistuneen tapahtuman järjestämisen periaatteita. Opiskelija osaa toimia tyydyttävästi ryhmän jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut tapahtumatiimin jäsenet huomioon. Opiskelija osaa tyydyttävästi arvioida yleisötapahtumien merkityksen matkailun vetovoimatekijänä. Lisäksi hän osaa pintapuolisesti kuvailla tapahtumien taloudellisen merkityksen yhteiskunnalle.
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
.
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
03.09.2025 - 15.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Virtuaaliosuus
2 op
Toteutustapa
60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Joonas Rissanen
Ryhmät
-
ALK24SALK24S
Tavoitteet
Opiskelija hallitsee perustiedot kehon toimintojen muutoksissa siirryttäessä
lepotilasta maksimaaliseen suoritukseen.
Sisältö
Liikunnan vaikutus elimistön toimintoihin
Elintoimintojen muutokset
Harjoittelu ja sen vaikutukset
Fyysisen kunnon mittaaminen
Aika ja paikka
-Elokuu-joulukuu 2025
Oppimateriaalit
-Oppimateriaalit löytyvät Repusta.
Opetusmenetelmät
-Lähiopetus luokassa Vuokatissa
-Testausdemot Vuokatti Sportin testilaboratoriossa (7 kertaa)
-Itsenäinen opiskelu verkkomateriaalien ja tehtävien avulla
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
-Työelämäyhteistyötä tehdään Vuokatti Sportin ja Jyväsksylän yliopiston Vuokatin liikuntateknologian laitoksen kanssa.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
-Varsinainen tentti joulukuussa 2025
-Uusinnat tammikuussa 2026
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
-Urheilijaopiskelijoiden osalta voidaan soveltaa suoritustapaa joiltakin osin ennen kurssin alkua.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
5 opintopistettä vastaa 135 h opiskelijan työtä.
-36 h lähiopetusta luokassa + tentti
-14 h työskentelyä testilaboratiossa (100 % läsnäolopakko)
-35 h itsenäistä opiskelua ja tehtäviä
-50 h lajinalyysin kirjoitusta
Sisällön jaksotus
-Opetus tapahtuu välillä elo-joulukuu 2025
-Lajianalyysin kirjoittamisen deadline marraskuussa
-Tentti joulukuussa 2025
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija hallitsee yksityiskohdittain kuormituksen vaikutukset elimistön peustoimintoihin.Hermo-lihasjärjestelmän toiminnot voimantuotossa yhdistettyinä hapenkuljetusjärjestelmän ja energiantuotto- ja lämmönsäätelymekanismien toimintaan ja niiden säätelyyn sekä näiden alueiden perusmittaukset ja niiden tulosten analysointi ovat hallinnassa eikä tulkinnoissa harjoittelun ohjelmointia ajatellen ole puutteita.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija hallitsee yksityiskohdittain kuormituksen vaikutukset elimistön perustoimintoihin.Hermo-lihasjärjestelmän toiminnot voimantuotossa yhdistettyinä hapenkuljetusjärjestelmän ja energiantuotto- ja lämmönsäätelymekanismien toimintaan ja niiden säätelyyn sekä näiden alueiden perusmittaukset ja niiden tulosten analysointi ovat hallinnassa,mutta tulkinnoissa harjoittelun ohjelmointia ajatellen voi olla puutteita.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija hallitsee kokonaisvaltaisesti kuormituksen vaikutukset elimistön perustoimintoihin,erityiseti liikuntakoneiston sekä hengitys ja verenkieroelimistön toimintoihin.Hän tuntee hermo-lihasjärjestelmän toiminnan voimantuoton säätelyssä, hapenkuljetusjärjestelmän sekä energiantuotto- ja lämmönsäätelymekanismien toimintojen periaatteet ja tietää harjoittelun vaikutukset niihin kokonaisvaltaisesti.Näiden alueiden perusmittaukset ovat hallinnassa,mutta tulosten analysoinnissa ja niiden tulkinnoissa harjoittelua ajatellen on puutteita.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Kurssilla on kaksi arvioitavaa osiota: tentti (3 op) ja lajianalyysi (2 op), jotka molemmat arvioidaan asteikolla 0-5. Kurssin kokonaisarvosana on näiden osasuoritusten keskiarvo.
Ilmoittautumisaika
11.09.2024 - 31.01.2025
Ajoitus
04.09.2025 - 15.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Teija Vainikka
- Liisa Paavola
Ryhmät
-
ALK23SALK23S
-
ALM23KALM23K
Tavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa toimia ikäihmisten liikunnan ja ravitsemuksen asiantuntijana.
Opiskelija tunnistaa ikäihmisten liikuntapalveluja ohjaavia asiakirjoja sekä osaa soveltaa tutkittua tietoa ikäihmisten liikuntapalvelujen kehittämisessä.
Opiskelija syventää tietoja ja taitoja iäkkäiden voima- ja tasapainoharjoittelusta sekä sen vaikutuksesta liikkumiskykyyn.
Opiskelija osaa valita ja käyttää toimintakyvyltään heikentyneille iäkkäille soveltuvia lihasvoiman ja tasapainon mittaamismenetelmiä sekä osaa laatia mittausten perusteella sopivia harjoitusohjelmia.
Opiskelija osaa käyttää voimavarakeskeisiä työskentelytapoja iäkkäiden liikunnanohjauksessa.
Opiskelija osaa ohjata ikääntyneen asiakkaan ravitsemusta huomioiden ikääntymiseen liittyvät erityiskysymykset sekä asiakkaan yksilölliset tarpeet.
Opiskelijalla on mahdollisuus suorittaa Ikäinstituutin VoiTas -Valmentaja-tutkinto.
Sisältö
Iäkkään väestön terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen
Terveyden ja toimintakyvyn muutokset ikääntyessä
Ikäihmisten liikuntaharjoittelu ja terveyskuntotestaus
Ikäihmisten ravinto-ohjaus
Ikäihmisen yksilöllinen ohjaaminen
Oppimateriaalit
Ikäinstituutin Voitas -valmentaja materiaali
Opettajien materiaalit Moodlessa
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa arvioida ja kehittää ikääntyvän väestön liikunnan edistämisen keinoja.
Opiskelija osaa toimia ikäihmisten liikunnan ja ravitsemuksen asiantuntijana laaja-alaista tietoperustaa käyttäen.
Opiskelija osaa toimia itsenäisesti ja arvioida kriittisesti toimintaansa.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija soveltaa asiakaslähtöisesti tietoperustaa sekä neuvontamenetelmiä ikäihmisten ohjauksessa.
Opiskelija osaa teoreettisesti perustellen toteuttaa ikäihmisten liikunta- ja ravinto-ohjausta.
Opiskelija toteuttaa ikäihmisten terveyskuntotestausta turvallisesti ja laadukkaasti.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa selittää liikunnan merkitystä ikäihmisten terveydelle ja hyvinvoinnille.
Opiskelija osaa määritellä terveyden ja toimintakyvyn muutoksia ikääntyessä.
Opiskelija osaa kuvata ikäihmisten liikuntaharjoittelun ja ravinto-ohjauksen periaatteet.
Opiskelija osaa toteuttaa ikäihmisten terveyskuntotestausta.
Esitietovaatimukset
Liikunnan perusteet, anatomia ja fysiologia, kuormitusfysiologia, ravitsemus ja kuntosaliharjoittelu
Lisätiedot
TKI- opintoina suoritetaan 2-3 op.
Ilmoittautumisaika
09.09.2025 - 08.10.2025
Ajoitus
09.10.2025 - 20.12.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Kirsi Huotari
Ryhmät
-
ALK25SALK25S
Tavoitteet
Opiskelija tutustuu Exergaming käsitteeseen ja perehtyy liikunnallisiin peleihin. Opiskelija tutustuu myös ilmiöön yleisesti ja kartoittaa alan keskeisiä toimijoita kansallisesti ja kansainvälisesti. Opiskelija tunnistaa pelien vaikuttavuuden liikunnalliseen suorituskykyyn ja kykenee käyttämään pelejä liikunnan ja terveyden edistämisessä.
Sisältö
Tutkimukset
Pelisovellukset
Sovellettavuus
Pelikehitys
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa...
Tiedot:
Käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti ammattialansa käsitteitä sekä yhdistää niitä
kokonaisuuksiksi.
Taidot:
• analysoida, vertailla, yhdistellä ja valita tietoa sekä esittää vaihtoehtoisia toimintatapoja
• analysoida, reflektoida ja arvioida kriittisesti omaa osaamistaan ja ammattialansa
toimintatapoja hankkimansa tiedon avulla
• toimia itsenäisesti, vastuullisesti, aloitteellisesti ja joustavasti kulloisessakin oppimis- ja
• toimintaympäristössä
• valita ja arvioida kriittisesti ammattialansa tekniikoita ja malleja sekä käyttää niitä
toiminnassaan.
Asenteet:
• toimia asiakaslähtöisesti, tavoitteellisesti ja työelämää kehittävästi
• toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa
• soveltaa kriittisesti ammattieettisiä periaatteita toiminnassaan.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa...
Tiedot:
• käyttää johdonmukaisesti ammattialansa käsitteitä
• nimetä, kuvailla ja perustella ammattialansa perustiedot.
Taidot:
• valita tarkoituksenmukaisia toimintatapoja hankkimansa tiedon ja ohjeistuksen perusteella
• arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan ja ammattialansa toimintatapoja
• toimia itsenäisesti ja vastuullisesti erilaisissa tehtävissä kulloisessakin oppimis- ja
toimintaympäristössä
• soveltaa tarkoituksenmukaisesti ammattialansa toimintaan soveltuvia tekniikoita ja malleja.
Asenteet:
• toimia asiakaslähtöisesti, tavoitteellisesti ja työelämää kehittävästi
• toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi
• perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa...
Tiedot:
• käyttää asianmukaisesti keskeisiä/yksittäisiä ammattialansa käsitteitä
• nimetä ja kuvailla ammattialansa perustiedot.
Taidot:
• toimia tarkoituksenmukaisesti, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa
• toimia ohjattuna asianmukaisesti erilaisissa oppimis- ja toimintaympäristöissä
• käyttää toiminnassaan tarkoituksenmukaisesti ammattialansa tekniikoita ja malleja.
Asenteet:
• toimia ammatillisesti asiakastilanteissa
• toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut ryhmän jäsenet huomioon
• toimia ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailun koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
- Liiketalouden koulutus
Ryhmät
-
AMA24SAMA24S
Tavoitteet
Opiskelija ymmärtää elämyksen ja tarinallistamisen merkityksen tapahtumatuotannossa sekä tarjoilun osana tapahtumakokemusta.
Opiskelija osaa suunnitella vastuullisia tapahtumia huomioiden alueen kulttuuriset erityispiirteet sekä ympäristön tarjoamat mahdollisuudet.
Sisältö
Elämys
Tarinallistaminen
Tarjoilut osana tapahtumia
Kulttuuriset erityispiirteet
Arviointiasteikko
0 - 5
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailun koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
- Liiketalouden koulutus
Opettaja
- Anne Määttä
- Katja-Mari Kärkkäinen
- Mika Pietarinen
Ryhmät
-
AMA24SAMA24S
Tavoitteet
Opiskelija osallistuu tapahtuman tuottamiseen. Opiskelija osaa toimia tapahtuman eri rooleissa vastuullisena ja asiantuntevana sekä arvioida tapahtuman onnistumista.
Sisältö
Tapahtuman käsikirjoittaminen ja tuotantoon osallistuminen.
Matkamessuille osallistuminen.
Arviointiasteikko
0 - 5
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailun koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
- Liiketalouden koulutus
Opettaja
- Päivi Dahl
Ryhmät
-
LBI24SLBI24S
-
LBE24SLBE24S
-
ATA24SATA24S
Tavoitteet
Opiskelija tutustuu työelämäviestinnän ja vuorovaikutuksen perusteisiin. Opiskelija arvioi omaa viestintä- ja vuorovaikutusosaamistaan osana ammattitaitoaan ja kehittää sitä edelleen hyödyntäen yhteisöllisyyttä ja digitaalisuutta. Opiskelija valmistautuu opintojen ja työelämän erilaisiin vuorovaikutus- ja viestintätilanteisiin sekä oppii tuottamaan niihin liittyviä dokumentteja ja suullisia esityksiä. Opiskelija ilmaisee itseään selkeästi ja tavoitteellisesti niin suullisesti kuin kirjallisesti eri viestintätilanteissa ja kykenee argumentoimaan vaikuttavasti. Opiskelija hankkii ja arvioi kriittisesti alaansa koskevaa tietoa ja soveltaa sitä uusissa tilanteissa.
Osasuoritukset:
Puheviestintä 2 op
Kokous- ja neuvottelutaito 1 op
Kirjallinen viestintä 2 op
Opintojakso on yhteinen liikunnanohjaaja-, liiketalouden tradenomi- ja restonomiopiskelijoille.
Sisältö
Viestinnän ja vuorovaikutuksen perusteet.
Vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot, ryhmäviestintä, kokoukset, neuvottelut.
Opiskeluiden ja työelämän suullisen viestinnän tilanteet (esitykset, puheet).
Työelämän keskeiset asiatekstit (asiakirjastandardi, liikekirjeet, kokous- ja neuvotteluasiakirjat, työnhakuasiakirjat).
Hyvän asiatekstin laadinta ja ominaisuudet (esseet, raportit, mallipohjat, kielenhuolto).
Lähdeviitteiden käyttö ja lähdeluettelon laadinta osana omaa kirjoittamista.
Oppimateriaalit
Kuvataan toteutussuunnitelmassa.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Käsitteiden käyttö on monipuolista ja asiantuntevaa ja opintojakson oppimistavoitteet on saavutettu itsenäisesti ja itseohjautuvasti. Opiskelija ymmärtää kielen merkityksen osana ammatillista osaamista ja jakaa asiantuntijuuttaan yhteisössä tilanteeseen sopivalla tavalla.
Opiskelija hakee aktiivisesti palautetta ja hän osaa analysoida, reflektoida ja arvioida kriittisesti omaa vuorovaikutus- ja viestintäosaamistaan.
Opiskelija toimii ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa.
Opiskelijat tuottaa täysin julkaisukelpoista tekstiä eri asiakirjoihin ja viestintäkanaviin. Opiskelija pystyy referoimaan lähteitä siten, että kokonaisuus muodostaa uuden, tuoreen ajatuksen ja osaa muokata tieteellisen tekstin toiseen viestintäkontekstiin sopivaan muotoon.
Opiskelija esiintyy vakuuttavasti opintojen ja työelämän esiintymistilanteissa ja hän argumentoi monipuolisesti, tehokkaasti ja tilanteen mukaisesti.
Opiskelija hakee itsenäisesti alan uusinta tietoa ja suhtautuu uuteen tietoon uteliaasti.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija käyttää johdonmukaisesti vuorovaikutuksen käsitteitä sekä osaa nimetä ja kuvailla niitä sekä perustella niiden käyttöä. Opiskelija on saavuttanut opintojakson osaamistavoitteet. Opiskelija ymmärtää käytetyn kielimuodon merkityksen ammatillisessa toiminnassa.
Opiskelija osaa arvioida ja reflektoida omaa vuorovaikutusosaamistaan ja eritellä heikkouksiaan ja vahvuuksiaan viestijänä. Opiskelija ottaa vastaan ja antaa rakentavaa palautetta.
Opiskelija toimii ryhmän jäsenenä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Opiskelija tuottaa lähes julkaisukelpoista tekstiä eri asiakirjoihin ja viestintäkanaviin. Opiskelija hyödyntää oman alansa lähdetekstejä monipuolisesti ja kriittisesti osana omaa tekstiään ja yhdistää lähteiden ajatuksia omiin ajatuksiinsa tyylillisesti yhtenäiseksi ja ehjäksi kokonaisuudeksi.
Opiskelija esiintyy luontevasti opintojen ja työelämän esiintymistilanteissa ja kykenee argumentoimaan viestejään.
Opiskelija hakee itsenäisesti alan uusinta tietoa.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija käyttää asianmukaisesti vuorovaikutuksen käsitteitä sekä osaa nimetä ja kuvailla niitä. Opiskelija on saavuttanut opintojakson osaamistavoitteet. Opiskelija on tietoinen oman viestintätyylinsä vaikutuksesta viestintäprosessissa.
Opiskelija pyrkii arvioimaan ja reflektoimaan omaa vuorovaikutusosaamistaan. Hän ottaa vastaan palautetta.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä asiallisesti ja muut huomioiden.
Opiskelija tuottaa jossain määrin julkaisukelpoista tekstiä eri asiakirjoihin ja viestintäkanaviin. Opiskelija noudattaa teksteissään asiatyyliä ja keskeisiä kielenhuollon normeja. Opiskelija erottaa oman ajattelun lähteestä lainatusta aineksesta, mutta lähteiden referointi on mekaanista.
Opiskelija esiintyy tyydyttävästi opintojen esiintymistilanteissa.
Opiskelija hakee oman alan tietoa.
Ilmoittautumisaika
01.08.2023 - 30.09.2023
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
2 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Riitta Sievänen
- Heikki Kattainen
Ryhmät
-
ALM23KALM23K
Tavoitteet
EA 1® -kurssi antaa perustiedot ja taidot auttaa hätätilanteissa sekä tavalisimmissa sairaus- ja onnettomuustilanteissa. EA 2®-kurssi syventää jo opittuja tietoja ja taitoja ensiavusta.
Sisältö
Ensiapukurssi EA1
Ensiapukurssi EA2
Oppimateriaalit
Korte, H. & Myllyrinne, K. 2017. Ensiapu. Keuruu. Otavan kirjapaino Oy.
Terveyskirjasto: Ensiapuopas. https://www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p_teos=spr
Mahdollista käyttää myös:
SPR Uudet ensiapu- ja elvytysohjeet: https://rednet.punainenristi.fi/node/36969
SPR Ensiapuohjeet. https://www.punainenristi.fi/ensiapuohjeet
Opetusmenetelmät
Ensiavun peruskurssi (1 op)
Aktivoivat luennot (20%)
Ohjatut harjoitukset (80%)
Ensiavun jatkokurssi (1 op):
Aktivoivat luennot (20%)
Ohjatut harjoitukset (80%)
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Ensiavun peruskurssi lähiopetus 16h
Ensiavun jatkokurssi lähiopetus 16h
Lisätietoja opiskelijoille
1. Jos opiskelijalla on tuore (alle 1 vuoden suoritettu) ea1- tai ea2 -kurssi.
a. opiskelija esittää viimeistään ensimmäisillä oppitunneilla dokumentin (opintokortti tai ea- todistus) aiemmasta suorituksesta
b. osallistuu PPE-D- oppitunneille
Tekee hyväksiluvun AHOT-lomakkeella.
Vastuuopettajaksi laitetaan Heikki Kattainen.
Liitteeksi dokumentti todistuksesta (valokuva, skannattu todistus tms.)
Lomake löytyy KAMK:n intrasta.
Arviointiasteikko
Hylätty/Hyväksytty
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
100% läsnäolo harjoitustunneilla. Aktiivinen osallistuminen tunneilla/harjoituksissa.
Ilmoittautumisaika
06.09.2025 - 05.10.2025
Ajoitus
06.10.2025 - 20.12.2025
Opintopistemäärä
2 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Riitta Sievänen
- OPE_Sote OPE_Sote
Ryhmät
-
ALK25SALK25S
Tavoitteet
EA 1® -kurssi antaa perustiedot ja taidot auttaa hätätilanteissa sekä tavalisimmissa sairaus- ja onnettomuustilanteissa. EA 2®-kurssi syventää jo opittuja tietoja ja taitoja ensiavusta.
Sisältö
Ensiapukurssi EA1
Ensiapukurssi EA2
Oppimateriaalit
Korte, H. & Myllyrinne, K. 2017. Ensiapu. Keuruu. Otavan kirjapaino Oy.
Terveyskirjasto: Ensiapuopas. https://www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p_teos=spr
Mahdollista käyttää myös:
SPR Uudet ensiapu- ja elvytysohjeet: https://rednet.punainenristi.fi/node/36969
SPR Ensiapuohjeet. https://www.punainenristi.fi/ensiapuohjeet
Opetusmenetelmät
Ensiavun peruskurssi (1 op)
Aktivoivat luennot (20%)
Ohjatut harjoitukset (80%)
Ensiavun jatkokurssi (1 op):
Aktivoivat luennot (20%)
Ohjatut harjoitukset (80%)
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Ensiavun peruskurssi lähiopetus 16h
Ensiavun jatkokurssi lähiopetus 16h
Sisällön jaksotus
Ensiavun peruskurssi 16h
Ensiavun jatkokurssi
Lisätietoja opiskelijoille
1. Jos opiskelijalla on tuore (alle 1 vuoden suoritettu) ea1- tai ea2 -kurssi.
a. opiskelija esittää viimeistään ensimmäisillä oppitunneilla dokumentin (opintokortti tai ea- todistus) aiemmasta suorituksesta
b. osallistuu PPE-D- oppitunneille
Tekee hyväksiluvun AHOT-lomakkeella.
Vastuuopettajaksi laitetaan Riitta Sievänen.
Liitteeksi dokumentti todistuksesta (valokuva, skannattu todistus tms.)
Lomake löytyy KAMK:n intrasta kohdasta ”Lomakkeet opiskelijoille”.
Arviointiasteikko
Hylätty/Hyväksytty
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
100% läsnäolo harjoitustunneilla. Aktiivinen osallistuminen tunneilla/harjoituksissa.
Ilmoittautumisaika
05.08.2025 - 03.09.2025
Ajoitus
04.09.2025 - 26.10.2025
Opintopistemäärä
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Kaisa Loikkanen
- Tiina Virtanen
Ryhmät
-
ALM25KALM25K
Tavoitteet
Opiskelija osaa kehittää elämyksellisiä ryhmäliikuntatuotteita.
Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida ryhmäliikuntatunteja. Opiskelija osaa perustella toimintaansa teorian kautta.
Opiskelija tuntee ryhmäliikuntaympäristöihin liittyviä liiketoiminnan periaatteita sekä ryhmäliikunnan erilaisia ilmiöitä.
Sisältö
Ryhmäliikunnan eri muodot (mm. askellus, lihaskunto, sisäpyöräily, vesitreeni)
Musiikin käyttö liikunnassa
Ryhmäliikunta osana liiketoimintaa
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa kehittää asiantuntevasti elämyksellisiä ja monipuolisia ryhmäliikuntatuotteita.
Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida kriittisesti ja taitavasti ryhmäliikuntatunteja. Opiskelija perustelee toimintaansa teoriaan pohjautuen. Opiskelija osaa kiitettävästi kuvailla liiketoiminnan periaatteita ryhmäliikuntaympäristöissä ja analysoida kriittisesti ryhmäliikunnan ilmiöitä.
Opiskelija osaa toimia itsenäisesti, vastuullisesti ja aloitteellisesti erilaisissa oppimis- ja toimintaympäristöissä. Lisäksi hän osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa kehittää monipuolisia ryhmäliikuntatuotteita.
Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida hyvin ryhmäliikuntatunteja. Opiskelija perustelee toimintaansa. Opiskelija osaa hyvin kuvailla liiketoiminnan periaatteita ryhmäliikuntaympäristöissä ja analysoida ryhmäliikunnan ilmiöitä.
Opiskelija osaa toimia hyvin erilaisissa oppimis- ja toimintaympäristöissä. Lisäksi hän osaa toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija kehittää tyydyttävästi monipuolisia ryhmäliikuntatuotteita.
Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida tyydyttävästi ryhmäliikuntatunteja. Opiskelija ei osaa perustella toimintaansa. Opiskelija osaa tyydyttävästi kuvailla liiketoiminnan periaatteita ryhmäliikuntaympäristöissä ja analysoida ryhmäliikunnan ilmiöitä.
Opiskelija osaa toimia ohjattuna asianmukaisesti erilaisissa oppimis- ja toimintaympäristöissä. Lisäksi hän osaa toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut ryhmän jäsenet huomioon.
Ilmoittautumisaika
02.12.2025 - 31.12.2025
Ajoitus
01.01.2026 - 31.07.2026
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailun koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
- Liiketalouden koulutus
Opettaja
- Hannele Siipola
- Päivi Auno
Ryhmät
-
LLM23SLLM23S
Tavoitteet
Kaikki koulutukset (3op): Opiskelija ymmärtää henkilöstövoimavarojen merkityksen ja tuntee määrän säätelyyn, tarvittavan osaamisen varmistamiseen sekä henkilöstön hyvinvoinnin ja motivaation ylläpitoon tarvittavia toimenpiteitä.
Liiketalouden koulutus (2op): Opiskelija osaa laatia opintojakson alussa sovittavan HRM suunnitelman.
Liikunnan ja matkailun koulutukset (2op): Työoikeus.
Sisältö
Kaikille yhteinen osio (3op):
Henkilöstösuunnittelu ja rekrytointi
Perehdyttäminen ja työnopastus
Työn organisointi ja muotoilu
Henkilöstön kehittäminen
Palkitseminen.
Liiketalouden koulutus (2op): Erikseen sovittu HRM suunnitelma (esim. Perehdyttämissuunnitelma).
Liikunnan- ja matkailun koulutukset (2op): Työoikeus.
Oppimateriaalit
Oppimateriaalit ovat KAMK kirjaston e-kirjoja ja muita verkossa olevia materiaaleja.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa soveltaa perustellusti ja eri yhteyksissä henkilöstöjohtamisen käsitteistöä, selittää prosessien strategisia kytkentöjä kilpailukyvyn kannalta ja eri tekijöiden merkityksiä.
Opiskelija osaa analysoida henkilöstöprosesseja ja esittää vaihtoehtoja.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa kuvata ja selittää perustellusti eri toimijoiden rooleja ja merkitystä henkilöstöprosessien toteuttajina sekä henkilöstöprosessien ja strategian välistä yhteyttä.
Opiskelija osaa jakaa tietoa henkilöstöasiantuntijan roolissa.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa kuvata yrityksen tärkeimmät henkilöstöprosessit pääpiirteissään sekä henkilöstöjohtamisen ja strategian kytkennän.
Opiskelija osaa ohjatusti hankkia tietoa henkilöstöasiantuntijan roolissa ja pystyy käyttämään henkilöstöjohtamisen keskeisiä käsitteitä pääosin oikealla tavalla.
Ilmoittautumisaika
05.08.2025 - 03.09.2025
Ajoitus
04.09.2025 - 19.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Virtuaaliosuus
5 op
TKI-osuus
3 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailun koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
- Liiketalouden koulutus
Opettaja
- Hannele Siipola
- Päivi Auno
Ryhmät
-
ALM23KALM23K
Tavoitteet
Kaikki koulutukset (3op): Opiskelija ymmärtää henkilöstövoimavarojen merkityksen ja tuntee määrän säätelyyn, tarvittavan osaamisen varmistamiseen sekä henkilöstön hyvinvoinnin ja motivaation ylläpitoon tarvittavia toimenpiteitä.
Liiketalouden koulutus (2op): Opiskelija osaa laatia opintojakson alussa sovittavan HRM suunnitelman.
Liikunnan ja matkailun koulutukset (2op): Työoikeus.
Sisältö
Kaikille yhteinen osio (3op):
Henkilöstösuunnittelu ja rekrytointi
Perehdyttäminen ja työnopastus
Työn organisointi ja muotoilu
Henkilöstön kehittäminen
Palkitseminen.
Liiketalouden koulutus (2op): Erikseen sovittu HRM suunnitelma (esim. Perehdyttämissuunnitelma).
Liikunnan- ja matkailun koulutukset (2op): Työoikeus.
Aika ja paikka
Itsenäinen työskentely ja verkkototeutus. Voit suorittaa opintojakson omaan tahtiin. Opintojaksosta järjestetään aloitustunti lukujärjestyksen mukaisesti teams -toteutuksena.
Oppimateriaalit
Suositeltava kirjallisuus ja oppimateriaalit on ilmoitettu verkko-opintojaksolla. Oppimateriaalit ovat KAMK kirjaston e-kirjoja ja muuta verkossa olevaa materiaalia.
Opetusmenetelmät
Itsenäisesti verkossa suoritettava opintojakso.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Opiskelija reflektoi oppisisältöjä tuntemansa organisaation käytänteisiin.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Opintojaksossa ei ole aikataulutettua tenttiä.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Lisätietoja vaihtoehtoisista toteutustavoista saat tarvittaessa opintojakson opettajilta.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson laajuus on 5 op x 27 tuntia = n. 135 tuntia.
Sisällön jaksotus
Sisällön tarkempi jaksotus löytyy opintojaksolta repusta.
Kaikille opiskelijoille yhteinen osio 3 op Henkilöstövoimavarojen kokonaisuus
- henkilöstösuunnittelu ja rekrytointi
- perehdyttäminen ja työnopastus
- työnorganisointi ja muotoilu
- henkilöstön kehittäminen
- palkitseminen
Eriytyvä osio 2 op liiketalous
- HRM- suunnitelmat, suunnitelman teoria ja suunnitelman laadinta
Eriytyvä osio 2 op: matkailu ja liikunta
- työoikeus, itsenäinen ja itsenäisesti aikataulutettava tentti
Englanniksi
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa soveltaa perustellusti ja eri yhteyksissä henkilöstöjohtamisen käsitteistöä, selittää prosessien strategisia kytkentöjä kilpailukyvyn kannalta ja eri tekijöiden merkityksiä.
Opiskelija osaa analysoida henkilöstöprosesseja ja esittää vaihtoehtoja.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa kuvata ja selittää perustellusti eri toimijoiden rooleja ja merkitystä henkilöstöprosessien toteuttajina sekä henkilöstöprosessien ja strategian välistä yhteyttä.
Opiskelija osaa jakaa tietoa henkilöstöasiantuntijan roolissa.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa kuvata yrityksen tärkeimmät henkilöstöprosessit pääpiirteissään sekä henkilöstöjohtamisen ja strategian kytkennän.
Opiskelija osaa ohjatusti hankkia tietoa henkilöstöasiantuntijan roolissa ja pystyy käyttämään henkilöstöjohtamisen keskeisiä käsitteitä pääosin oikealla tavalla.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Liiketalouden koulutus: Tutkielmaesseen arviointikriteerien perusteella 5 op.
Matkailun ja liikunnan koulutukset:
- Tutkielmaesseen arviointikriteerien perusteella 3 op .
- Tentti, jossa automatiikan arvioimia kysymyksiä 2op.
Ilmoittautumisaika
02.12.2025 - 31.12.2025
Ajoitus
01.01.2026 - 15.05.2026
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailun koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
- Liiketalouden koulutus
Opettaja
- Olli Jääskeläinen
Ryhmät
-
LLT23SMLLT23SM
-
LLT23SHLLT23SH
Tavoitteet
Kaikki koulutukset (3op): Opiskelija ymmärtää henkilöstövoimavarojen merkityksen ja tuntee määrän säätelyyn, tarvittavan osaamisen varmistamiseen sekä henkilöstön hyvinvoinnin ja motivaation ylläpitoon tarvittavia toimenpiteitä.
Liiketalouden koulutus (2op): Opiskelija osaa laatia opintojakson alussa sovittavan HRM suunnitelman.
Liikunnan ja matkailun koulutukset (2op): Työoikeus.
Sisältö
Kaikille yhteinen osio (3op):
Henkilöstösuunnittelu ja rekrytointi
Perehdyttäminen ja työnopastus
Työn organisointi ja muotoilu
Henkilöstön kehittäminen
Palkitseminen.
Liiketalouden koulutus (2op): Erikseen sovittu HRM suunnitelma (esim. Perehdyttämissuunnitelma).
Liikunnan- ja matkailun koulutukset (2op): Työoikeus.
Oppimateriaalit
Oppimateriaalit ovat KAMK kirjaston e-kirjoja ja muita verkossa olevia materiaaleja.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa soveltaa perustellusti ja eri yhteyksissä henkilöstöjohtamisen käsitteistöä, selittää prosessien strategisia kytkentöjä kilpailukyvyn kannalta ja eri tekijöiden merkityksiä.
Opiskelija osaa analysoida henkilöstöprosesseja ja esittää vaihtoehtoja.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa kuvata ja selittää perustellusti eri toimijoiden rooleja ja merkitystä henkilöstöprosessien toteuttajina sekä henkilöstöprosessien ja strategian välistä yhteyttä.
Opiskelija osaa jakaa tietoa henkilöstöasiantuntijan roolissa.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa kuvata yrityksen tärkeimmät henkilöstöprosessit pääpiirteissään sekä henkilöstöjohtamisen ja strategian kytkennän.
Opiskelija osaa ohjatusti hankkia tietoa henkilöstöasiantuntijan roolissa ja pystyy käyttämään henkilöstöjohtamisen keskeisiä käsitteitä pääosin oikealla tavalla.
Ilmoittautumisaika
02.12.2025 - 31.12.2025
Ajoitus
01.01.2026 - 31.07.2026
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailun koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
- Liiketalouden koulutus
Opettaja
- Päivi Auno
Ryhmät
-
ALK23SALK23S
Tavoitteet
Kaikki koulutukset (3op): Opiskelija ymmärtää henkilöstövoimavarojen merkityksen ja tuntee määrän säätelyyn, tarvittavan osaamisen varmistamiseen sekä henkilöstön hyvinvoinnin ja motivaation ylläpitoon tarvittavia toimenpiteitä.
Liiketalouden koulutus (2op): Opiskelija osaa laatia opintojakson alussa sovittavan HRM suunnitelman.
Liikunnan ja matkailun koulutukset (2op): Työoikeus.
Sisältö
Kaikille yhteinen osio (3op):
Henkilöstösuunnittelu ja rekrytointi
Perehdyttäminen ja työnopastus
Työn organisointi ja muotoilu
Henkilöstön kehittäminen
Palkitseminen.
Liiketalouden koulutus (2op): Erikseen sovittu HRM suunnitelma (esim. Perehdyttämissuunnitelma).
Liikunnan- ja matkailun koulutukset (2op): Työoikeus.
Oppimateriaalit
Oppimateriaalit ovat KAMK kirjaston e-kirjoja ja muita verkossa olevia materiaaleja.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa soveltaa perustellusti ja eri yhteyksissä henkilöstöjohtamisen käsitteistöä, selittää prosessien strategisia kytkentöjä kilpailukyvyn kannalta ja eri tekijöiden merkityksiä.
Opiskelija osaa analysoida henkilöstöprosesseja ja esittää vaihtoehtoja.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa kuvata ja selittää perustellusti eri toimijoiden rooleja ja merkitystä henkilöstöprosessien toteuttajina sekä henkilöstöprosessien ja strategian välistä yhteyttä.
Opiskelija osaa jakaa tietoa henkilöstöasiantuntijan roolissa.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa kuvata yrityksen tärkeimmät henkilöstöprosessit pääpiirteissään sekä henkilöstöjohtamisen ja strategian kytkennän.
Opiskelija osaa ohjatusti hankkia tietoa henkilöstöasiantuntijan roolissa ja pystyy käyttämään henkilöstöjohtamisen keskeisiä käsitteitä pääosin oikealla tavalla.
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Liisa Paavola
Ryhmät
-
ALK25SALK25S
Tavoitteet
Opiskelija osaa selittää, miten terveyden edistämisen teoreettinen perusta on rakentunut sekä määritellä terveyden edistämisen keskeiset käsitteet.
Opiskelija tunnistaa terveyden edistämisen keskeisiä sisältöalueita sekä kykenee analysoimaan millaiset tekijät uhkaavat eri-ikäisten terveyttä ja hyvinvointia.
Opiskelija tunnistaa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen menetelmiä, asiakirjoja sekä indikaattoreita.
Opiskelija osaa kuvata terveysliikunnan perusteita sekä tunnistaa liikunnallisen elämäntavan merkityksen terveydelle ja hyvinvoinnille.
Opiskelija osaa suorittaa terveyskunnon mittaukset turvallisesti
Sisältö
Hyvinvointi yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan näkökulmasta
Terveyden edistämisen käsitteet
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen menetelmät, asiakirjat ja indikaattorit
Terveysliikunnan perusteet: terveyskunto, vaikutukset, suositukset, annostelu
Terveyskunnon mittaaminen
Oppimateriaalit
Moodlessa
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa arvioida kriittisesti sekä analysoida liikunnallisen elämäntavan merkitystä.
Opiskelija osaa tulkita ja soveltaa hyvinvoinnin ja terveyden keskeisiä käsitteitä ja sisältöjä, terveysliikunnan vaikutusmekanismeja, suosituksia sekä annostuksia.
Opiskelija toimii ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa perustella ja arvioida liikunnallisen elämäntavan merkitystä.
Opiskelija osaa nimetä, kuvailla ja perustella hyvinvoinnin ja terveyden keskeisiä käsitteitä ja sisältöjä, terveysliikunnan vaikutusmekanismit, suositukset sekä terveysliikuntalajeja.
Opiskelija toimii ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija tunnistaa liikunnallisen elämäntavan merkityksen.
Opiskelija osaa nimetä ja kuvailla hyvinvoinnin ja terveyden keskeisiä käsitteitä ja sisältöjä, terveysliikunnan vaikutukset, suositukset sekä annostelun sekä terveysliikuntalajeja.
Opiskelija ottaa toiminnassaan toiset huomioon.
Opiskelija toimii ryhmän jäsenenä.
Ilmoittautumisaika
06.08.2025 - 04.09.2025
Ajoitus
05.09.2025 - 15.12.2025
Opintopistemäärä
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Kaisa Loikkanen
- Helka Leimu-Pelkonen
- Anne Karhu
Ryhmät
-
ALK24SALK24S
Tavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa
* suunnitella ja ohjata hyvinvointia edistävää liikuntaa
* selittää luonnon merkitystä ihmisen hyvinvoinnille
* huomioida luontoperustaisuuden, kokemuksellisuuden ja osallisuuden osana liikuntapalvelua
* ottaa huomioon fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen turvallisuuden palvelun suunnittelussa ja ohjauksessa
* arvioida omaa hyvinvointiaan suhteessa opintojakson sisältöihin
Sisältö
Hyvinvointia edistävät liikuntamuodot
Luonnon hyvinvointivaikutukset
Hyvinvointia tavoittelevan palvelun ohjaaminen
Opintojakson sisältöjen reflektointi suhteessa omaan hyvinvoinnin kokemukseen
Oppimateriaalit
Osoitettu Reppu-Moodlessa
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hyväksytty
Opiskelija käyttäytyy asianmukaisesti ja toimii vastuullisesti opintojakson aikana noudattaen liikunta-alan arvoperustaa ja ammattieettisiä periaatteita. Opiskelija toimii itseohjautuvasti, on motivoitunut ja osoittaa halua kehittää osaamistaan. Hän ottaa muut huomioon toiminnassaan ja osaa työskennellä joustavasti ryhmässä. Opiskelija soveltaa opinnoissa läpikäytyjä tietoja ja taitoja ja osaa perustella toimintaansa teoreettisesti. Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida liikunnan ohjauskokonaisuuksia. Opiskelija osaa arvioida toimintaansa ja kykenee vuorovaikutteiseen palautekeskusteluun. Opiskelija palauttaa vaaditut dokumentit.
Ilmoittautumisaika
05.08.2025 - 03.09.2025
Ajoitus
04.09.2025 - 15.12.2025
Opintopistemäärä
2 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Joonas Rissanen
- Mikko Törmälehto
Ryhmät
-
ALM24KALM24K
Tavoitteet
Opiskelija hallitsee erilaisissa kuntosaliharjoitteissa työskentelevät lihakset ja kyseisten harjoitteiden suoritustekniikat. Opiskelija osaa ohjata ja valmentaa kuntosaliharjoittelua asiakkailleen heidän lähtötasonsa ja tavoitteidensa mukaisesti.
Sisältö
- Laitteilla tapahtuva harjoittelu
- Vapailla painoilla harjoittelu
- Käytännön tekniikka- ja ohajusharjoittelu kuntosaliympäristössä
- Harjoitusohjaukset asiakkaille
Oppimateriaalit
Oppimateriaalit löytyvät Moodlesta.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija pystyy erittelemään tarkasti kuntosaliharjoittelun erilaiset muodot sekä harjoitusmetodit. Hän pystyy nimeämään yksityiskohtaisesti harjoitteissa käytettävät lihasryhmät ja lihakset sekä ymmärtää syvällisesti lihasryhmien lihastyötavan, lihasten toimintaroolit ja yhteistoiminnan harjoitteissa. Hän hallitsee erilaisten kuntosaliharjoitteiden tekniikat yksityiskohtaisesti ja pystyy selkeään ja asiantuntevaan ohajustyöhön. Hän pystyy suunnittelemaan ja ohjaamaan kuntosaliharjoittelua asiakaslähtöisesti ja yksilöllisesti ottaen huomioon asiakkaan lähtötason ja tavoitteet.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija pystyy erittelemään kuntosaliharjoittelun erilaiset muodot sekä harjoitusmetodit yleisellä tasolla. Hän pystyy nimeämään harjoitteissa käytettävät lihasryhmät ja lihakset sekä ymmärtää yleisellä tasolla lihasryhmien lihastyötavan, lihasten toimintaroolit ja yhteistoiminnan harjoitteissa. Hän hallitsee erilaisten kuntosaliharjoitteiden tekniikat yleisellä tasolla ja pystyy selkeään ja tarkoituksenmukaiseen ohajustyöhön. Hän pystyy suunnittelemaan ja ohjaamaan kuntosaliharjoittelua asiakaslähtöisesti ottaen yleisellä tasolla huomioon asiakkaan lähtötason ja tavoitteet.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija pystyy erittelemään kuntosaliharjoittelun erilaiset muodot yleisellä tasolla. Hän pystyy nimeämään harjoitteissa käytettävät lihasryhmät. Hän hallitsee yleisimpien kuntosaliharjoitteiden tekniikat yleisellä tasolla ja pystyy ohjaamaan asiakasta. Hän pystyy suunnittelemaan ja ohjaamaan kuntosaliharjoittelua asiakkaille yleisellä tasolla huomioon asiakkaan lähtötason.
Esitietovaatimukset
Seuraavat kurssit tulee olla suoritettuina:
Anatomia ja fysiologia
Kuormitusfysiologia
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.10.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Mikko Törmälehto
Ryhmät
-
ALK25SALK25S
Tavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija tunnistaa keskeiset oppimiskäsitykset ja menetelmät. Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida opetus- ja ohjaustilanteita. Opiskelija osaa huomioida turvallisuuden ohjaustilanteissa. Opiskelija tietää liikunnan kasvatukselliset, tiedolliset ja taidolliset tavoitteet sekä liikunnanohjauksen opetustyylit.
Sisältö
Oppimiskäsitykset ja menetelmät
Oppimis- ja ohjausprosessi: ohjaustuokion suunnittelu, toteutus ja arviointi
Liikuntakasvatus
Liikunnan suunnittelu, toteutus ja arviointi
Opetustyylit
Turvallisuus liikunnanohjauksessa
Oppimateriaalit
Kurssilla käytettävät oppimateriaalit löytyvät moodlesta
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija valitsee asiantuntevasti käytettävän opetusmenetelmän ohjaus- ja opetustuokiolle sekä arvioi niiden toteutusta.
Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida liikunnan ryhmäohjaus- sekä luokkahuoneopetustuokion tavoitteiden toteutumista.
Opiskelija toimii aloitteellisesti, ammatillisesti ja tavoitteellisesti opetus- ja ohjaustilanteissa.
Opiskelija osaa, tulkita ja analysoida laaja-alaisesti ja asiantuntevasti liikuntakasvatukseen liittyviä käsityksiä ja menetelmiä.
Ohjaustilanteessa huomioi yksilön ryhmässä (eriyttäminen)
Valitsee ja käyttää monipuolisesti tarkoituksenmukaisia ohjaus- ja opetustyylejä sekä arvioi ja perustelee niiden toteutusta
Toimii itsenäisesti, vastuullisesti ja aloitteellisesti oppimis- ja ohjaustilanteissa.
Opiskelija osaa ennakoida tulevaa ja luo uutta (innovatiivisuus).
Hän osaa toimia ammatillisesti ja tavoitteellisesti opetus- ja ohjaustilanteessa
Opiskelija toimii ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa nimetä, kuvailla ja perustella oppimiskäsityksiä ja opetusmenetelmiä sekä yhdistellä ohjaustyylejä.
Opiskelija valitsee tarkoituksenmukaisia toimintatapoja liikunnan ryhmänohjaus- sekä luokkahuoneopetustuokiolle sekä arvioi niiden toteutusta.
Opiskelija osaa nimetä, kuvailla ja perustella liikuntakasvatukseen liittyviä käsityksiä ja menetelmiä Ohjauksessa opiskelija osaa huomioida yksilön ryhmässä (eriyttäminen)
Suunnitelmat ovat loogisia, opiskelija osaa valita ja käyttää tarkoituksenmukaisia ohjaustyylejä, sekä arvioi niiden toteutusta.
Hän osaa toimia itsenäisesti ja vastuullisesti oppimis- ja ohjaustilanteissa.
Opiskelija toimii ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa nimetä ja kuvailla oppimiskäsityksiä, opetusmenetelmiä sekä liikuntakasvatukseen liittyviä käsityksiä ja menetelmiä
Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa ohjaus- ja opetustilanteen sekä luokkahuoneopetustilanteen (suunnitelmissa on epäloogisuutta ja tavoitteiden asettamisessa täydennettävää).
Opiskelija toimii asiallisesti oppimis- ja ohjaustilanteissa.
Ohjaaminen toistaa hyviä käytänteitä rutiininomaisesti (pysyy tutussa ja turvallisessa).
Opiskelija ottaa toiminnassaan toiset huomioon.
Opiskelija toimii ryhmän jäsenenä.
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Luennot / 80% läsnäolovelvollisuus
Ryhmätentti / 50 % kurssin arvosanasta
Ryhmätietoisku / 25 % kurssin arvosanasta
Ryhmäohjaus / 25 % kurssin arvosanasta
Lisätiedot
Lähiopetus
Ilmoittautumisaika
01.09.2025 - 30.09.2025
Ajoitus
01.10.2025 - 21.12.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Tiina Virtanen
- Mikko Törmälehto
Ryhmät
-
ALK25SALK25S
Tavoitteet
Opiskelija osaa kuvata ihmisen motorista kehitystä ja taitoharjoittelua motorisen oppimisen eri vaiheissa. Opiskelija osaa selittää liikkeen analysoinnin perusmenetelmät.
Sisältö
Motorisen kehityksen vaiheet ja herkkyyskaudet
Motoristen taitojen havainnointi
Taidon oppiminen ja taitoharjoittelu
Urheilijan polku
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa nimetä ja kuvailla perusvoimistelun ja telinevoimistelun perusliikkeitä sekä soveltaa niitä.
Opiskelija osaa monipuolisesti ja turvallisesti avustaa liikkeissä sekä turvata suoritusympäristön.
Opiskelija yhdistää liikkeitä monipuolisesti sujuviksi liikesarjoiksi.
Opiskelija käyttää perus- ja telinevoimistelua motoristen taitojen kehittämisessä ja ymmärtää niiden merkityksen motorisessa kehityksessä.
Opiskelijan lajitaidot ovat monipuoliset ja puhtaat.
Opiskelija osaa suunnitella yksilöllisiä harjoitteita eri pelitilanteisiin.
Opiskelija kykenee analysoimaan ja soveltamaan oppimaansa.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa nimetä ja kuvailla perusvoimistelun ja telinevoimistelun perusliikkeitä.
Opiskelija osaa turvallisesti avustaa liikkeissä.
Opiskelija osaa yhdistellä liikkeitä liikesarjoiksi.
Opiskelija käyttää perus- ja telinevoimistelua motoristen taitojen kehittämisessä.
Opiskelijan osaa tehdä teknisesti puhtaat näytöt lajien ydintekniikoista.
Opiskelija osaa suunnitella harjoituksia loogisesti lajin ydin kohtia korostaen.
Opiskelija kykenee suunnittelemaan harjoitteita pelikäsityksen kehittämiseksi.
Opiskelija osaa suunnitella ja muuntaa taktiikkaa pelitilanteiden mukaisesti.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa nimetä ja kuvailla joitakin perusvoimistelun ja telinevoimistelun perusliikkeitä.
Opiskelija osaa avustaa joissakin liikkeissä.
Opiskelija osaa yhdistellä muutamia liikkeitä liikesarjoiksi.
Opiskelija käyttää joitakin perus- ja telinevoimistelua motoristen taitojen kehittämisessä.
Opiskelija osaa tehdä näytöt lajien ydintekniikoista
Opiskelija osaa suunnitella harjoituksia lajin ydinkohtia korostaen
Opiskelija osaa pelikäsitys käsitteen määritelmän
Opiskelija osaa suunnitella harjoitteita TGFU:n periaatteiden mukaan
Opiskelija tunnistaa, osaa nimetä ja soveltaa lentopallon, koripallon, pesäpallon, jalkapallon ja salibandyn taktiikoiden perusteita
Opiskelija tunnistaa pelaajien roolit eritilanteissa
Englanniksi
Ilmoittautumisaika
02.08.2025 - 31.08.2025
Ajoitus
01.09.2025 - 15.12.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Tiina Virtanen
Ryhmät
-
ALK24SALK24S
Tavoitteet
Opiskelija tunnistaa lihashuollon kokonaisuuden ja hallitsee lihaksiin kohdistuvat venyttävät harjoitukset, osaa ohjata asiakkaille lihashuollollisia toimenpiteitä sekä muuttaa perusharjoitteita vastaamaan työn kuormitusta ohjatessaan erilaisia liikuntaryhmiä. Opiskelija osaa suorittaa toiminnalliset liikkuvuustestit ja tunnistaa toiminnallisen harjoittelun keskeiset sisällöt.
Sisältö
Lihashuollon menetelmät
Venyttävät harjoitukset
Toiminnalliset liikkuvuustestit
Toiminnallinen harjoittelu
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa käyttää asiantuntevasti ja monipuolisesti lihashuollon ja lihaskuntoharjoittelun eri työtapoja sekä perustella ja analysoida valintojaan.
Opiskelija osaa käyttää monipuolisesti lihaksiin kohdistuvia vahvistavia ja venyttäviä harjoitteita ja soveltaa sisältöä vastaamaan työn kuormitusta sekä analysoida ja perustella valintojaan.
Opiskelija osaa asiantuntevasti ja monipuolisesti soveltaa toiminnallista harjoittelua osaksi lihashuoltoa
toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa sekä ammattieettisiä periaatteita soveltaen.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija käyttää johdonmukaisesti lihashuollon ja lihaskuntoharjoittelun eri työtapoja sekä osaa perustella valintojaan.
Opiskelija käyttää monipuolisesti lihaksiin kohdistuvia vahvistavia ja venyttäviä harjoitteita ja osaa soveltaa sisältöä vastaamaan työn kuormitusta.
Opiskelija osaa soveltaa toiminnallista harjoittelua osaksi lihashuoltoa.
Opiskelija toimii ryhmän jäsenenä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi sekä perustelee toimintansa eettisten periaatteiden mukaisesti.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija tunnistaa lihashuollon ja lihaskuntoharjoittelun työtapoja.
Opiskelija käyttää lihaksiin kohdistuvia vahvistavia ja venyttäviä harjoitteita ohjatessaan asiakasryhmää, mutta toiminta on kaavamaista.
Opiskelija tunnistaa toiminnallisen harjoittelun keskeiset elementit.
Opiskelija toimii ryhmän jäsenenä ja ottaa vastuun omasta toiminnastaan.
Ilmoittautumisaika
01.09.2025 - 30.09.2025
Ajoitus
15.10.2025 - 19.12.2025
Opintopistemäärä
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Teija Vainikka
Ryhmät
-
ALK25SALK25S
Tavoitteet
Opiskelija osaa kuvailla ravinnon tehtävät ja merkitykset ihmiselle sekä terveyttä edistävän ruokavalion pääperiaatteet. Hän osaa selittää, miten ravitsemuksella voidaan vaikuttaa valmennettavan asiakkaan kehittymiseen, suoriutumiseen, palautumiseen ja hyvinvointiin. Opiskelija osaa käyttää luotettavia tietolähteitä liikunnanohjaajan keskeisten asiakasryhmien ravinto-ohjauksen suunnittelussa ja toteutuksessa. Opiskelija osaa käyttää ravitsemukseen liittyviä käsitteitä perustellusti.
Sisältö
Ravitsemusosaaminen liikunnanohjaajan työssä
Terveyttä edistävä ruokavaliokokonaisuus ja keskeiset ravitsemus- ja ruokasuositukset terveysliikkujille
Urheiluravitsemuksen kulmakivet
Energian ja ravintoaineiden tarpeen arviointi, tehtävät elimistössä ja lähteet ruokavaliossa
Ravitsemuksen painotukset urheiluun/terveysliikuntaan liittyvien tavoitteiden saavuttamisessa
Ravitsemuksen erityiskysymykset: painonhallinta, erityisruokavaliot, lisäravinteet
Urheilijan terve ruokasuhde ja syömisen häiriintyminen
Ravitsemusvalmennuksen periaatteet urheilijalla ja kestävän elämäntapamuutoksen ohjauksessa
Oppimateriaalit
Kuvataan Moodlessa.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa käyttää asiantuntevasti ja monipuolisesti ravitsemukseen liittyviä käsitteitä sekä kuvata ja perustella terveyttä edistävän ravitsemuksen periaatteet sekä fyysisestä aktiivisuudesta johtuvat tarpeet asiantuntevasti ja laaja-alaisesti.
Opiskelija osaa arvioida asiakkaan ruokavaliota ja antaa ravinto-ohjausta hyödyntäen opintojaksolla opiskeltuja asioita monipuolisesti ja kriittisesti.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa sekä ammattieettisiä periaatteita soveltaen.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa käyttää johdonmukaisesti ravitsemukseen liittyviä keskeisiä käsitteitä sekä kuvata ja perustella terveyttä edistävä ravitsemuksen periaatteet sekä fyysisestä aktiivisuudesta johtuvat tarpeet.
Opiskelija osaa arvioida asiakkaan ruokavaliota ja antaa ravinto-ohjausta hyödyntäen opintojaksolla opiskeltuja asioita monipuolisesti.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi sekä perustella toimintansa eettisten periaatteiden mukaisesti.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa käyttää keskeisiä ravitsemukseen liittyviä käsitteitä ja kuvata pääpiirteissään terveyttä edistävän ravitsemuksen periaatteet sekä fyysisestä aktiivisuudesta johtuvat tarpeet.
Opiskelija osaa arvioida asiakkaan ruokavaliota ja antaa ravinto-ohjausta, mutta toiminta on epävarmaa ja osittain epätarkoituksenmukaista.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa vastuun omasta toiminnastaan.
Ilmoittautumisaika
04.08.2025 - 02.09.2025
Ajoitus
03.09.2025 - 14.12.2025
Opintopistemäärä
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Teija Vainikka
Ryhmät
-
ALK24SALK24S
Tavoitteet
Opiskelija osaa kuvailla ravinnon tehtävät ja merkitykset ihmiselle sekä terveyttä edistävän ruokavalion pääperiaatteet. Hän osaa selittää, miten ravitsemuksella voidaan vaikuttaa valmennettavan asiakkaan kehittymiseen, suoriutumiseen, palautumiseen ja hyvinvointiin. Opiskelija osaa käyttää luotettavia tietolähteitä liikunnanohjaajan keskeisten asiakasryhmien ravinto-ohjauksen suunnittelussa ja toteutuksessa. Opiskelija osaa käyttää ravitsemukseen liittyviä käsitteitä perustellusti.
Sisältö
Ravitsemusosaaminen liikunnanohjaajan työssä
Terveyttä edistävä ruokavaliokokonaisuus ja keskeiset ravitsemus- ja ruokasuositukset terveysliikkujille
Urheiluravitsemuksen kulmakivet
Energian ja ravintoaineiden tarpeen arviointi, tehtävät elimistössä ja lähteet ruokavaliossa
Ravitsemuksen painotukset urheiluun/terveysliikuntaan liittyvien tavoitteiden saavuttamisessa
Ravitsemuksen erityiskysymykset: painonhallinta, erityisruokavaliot, lisäravinteet
Urheilijan terve ruokasuhde ja syömisen häiriintyminen
Ravitsemusvalmennuksen periaatteet urheilijalla ja kestävän elämäntapamuutoksen ohjauksessa
Oppimateriaalit
Kuvataan Moodlessa.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa käyttää asiantuntevasti ja monipuolisesti ravitsemukseen liittyviä käsitteitä sekä kuvata ja perustella terveyttä edistävän ravitsemuksen periaatteet sekä fyysisestä aktiivisuudesta johtuvat tarpeet asiantuntevasti ja laaja-alaisesti.
Opiskelija osaa arvioida asiakkaan ruokavaliota ja antaa ravinto-ohjausta hyödyntäen opintojaksolla opiskeltuja asioita monipuolisesti ja kriittisesti.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa sekä ammattieettisiä periaatteita soveltaen.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa käyttää johdonmukaisesti ravitsemukseen liittyviä keskeisiä käsitteitä sekä kuvata ja perustella terveyttä edistävä ravitsemuksen periaatteet sekä fyysisestä aktiivisuudesta johtuvat tarpeet.
Opiskelija osaa arvioida asiakkaan ruokavaliota ja antaa ravinto-ohjausta hyödyntäen opintojaksolla opiskeltuja asioita monipuolisesti.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi sekä perustella toimintansa eettisten periaatteiden mukaisesti.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa käyttää keskeisiä ravitsemukseen liittyviä käsitteitä ja kuvata pääpiirteissään terveyttä edistävän ravitsemuksen periaatteet sekä fyysisestä aktiivisuudesta johtuvat tarpeet.
Opiskelija osaa arvioida asiakkaan ruokavaliota ja antaa ravinto-ohjausta, mutta toiminta on epävarmaa ja osittain epätarkoituksenmukaista.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa vastuun omasta toiminnastaan.
Ilmoittautumisaika
02.08.2025 - 31.08.2025
Ajoitus
01.09.2025 - 19.12.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Kari Partanen
Ryhmät
-
ALK25SALK25S
Tavoitteet
Opiskelija ymmärtää Word-, Excel-, PowerPoint-, ja Teams-ohjelmistojen perusteet sekä pystyy käyttämään niitä ammattimaisella otteella itsenäisesti opinnoissaan sekä työelämässä.
Sisältö
Kolmen opintopisteen laajuus kattaa Office-ohjelmistojen Perusteet-, Edistynyt- sekä Pro-tasot.
Perusteet:
- Tekstinkäsittelyn perusteet
- Taulukkolaskennan perusteet
- Diaesitysten perusteet
- Teams ja kokoukseen osallistuminen
Edistynyt:
- Pitkät asiakirjat
- Excelin edistynyt käyttö
- Hyvän esityksen avaimet
Pro:
- Wordin edistynyt käyttö
- PowerPoint-esityksen elävöittäminen
- Data-aineiston analysointi
Oppimateriaalit
Kurssin oppimateriaalit ovat opiskelijalle saatavilla kurssisivustolla.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija palauttaa kaikki yhdeksän tehtävää hyväksytysti. Tehtävän hyväksytty suoritus vaatii myös palautteessa mahdollisesti ilmenevät korjaukset.
Lisätiedot
Opiskelija saa rekisteröitymisohjeet verkkokurssille sähköpostitse.
Ilmoittautumisaika
02.08.2025 - 31.10.2025
Ajoitus
01.09.2025 - 21.12.2027
Opintopistemäärä
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Kirsi Huotari
Ryhmät
-
ALK25SALK25S
Tavoitteet
Opiskelija osaa tunnistaa, arvioida ja kehittää opiskelutaitojaan ja edistää omaa ja opiskeluyhteisönsä hyvinvointia. Opiskelija tunnistaa jaksamisensa rajat, osaa hakea tukea ja käyttää saatavilla olevia tukimuotoja oikea-aikaisesti. Hän osaa seurata ammatillisen osaamisensa kehittymistä ja viestiä siitä. Opiskelija saa valmiuksia omaksua alakohtaisen ammatti-identiteetin ja sitoutuu työelämän yleisiin periaatteisiin. Ymmärtää oman alansa urakehitysmahdollisuudet.
Sisältö
Ajoitus:
1. lukukausi: 0,5 op
2. lukukausi: 1 op
3. lukukausi: 1 op
4. lukukausi: 0,5
5. lukukausi: 0,5
6. lukukausi: 0,5
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hyväksytty:
Opiskelija ottaa muut huomioon toiminnassaan ja osaa työskennellä joustavasti ja vastuullisesti, niin itsenäisesti kuin ryhmässäkin. Opiskelija osaa arvioida toimintaansa ja opiskeluhyvinvointiaan, tunnistaa realistisesti osaamisensa ja jaksamisensa tason ja kykenee vuorovaikutteiseen keskusteluun. Opiskelija suorittaa annetut tehtävät hyväksytysti ja osallistuu tuutorkeskusteluihin.
Hylätty:
Opiskelija ei suorita vaadittuja tehtäviä hyväksyttävästi, opiskelija ei osallistu tuutorkeskusteluihin.
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 05.12.2025
Opintopistemäärä
12 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Kaisa Loikkanen
- Tiina Virtanen
- Liisa Paavola
Ryhmät
-
ALM24KALM24K
Tavoitteet
Tavoitteena on edistää opiskelijan työelämävalmiuksia. Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida liikunnan ohjauskokonaisuuksia. Hän osaa kuvata liikunta-alan hallintoa harjoittelupaikkansa näkökulmasta.
Sisältö
Harjoittelun ennakkosuunnittelu
Kahdeksan (8) viikon harjoittelujakso liikunta-alan työympäristössä
Harjoittelun raportointi ja arviointi
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hyväksytty:
Opiskelija huolehtii ennakkosuunnittelusta (osallistuu harjoitteluinfoon ja laatii harjoittelusopimuksen ja tavoitteet). Harjoittelujakson aikana opiskelija käyttäytyy asianmukaisesti ja toimii vastuullisesti noudattaen liikunta-alan arvoperustaa ja ammattieettisiä periaatteita. Opiskelija sopeutuu harjoittelupaikan toimintakulttuuriin ja osaa perehdyttämisen jälkeen suorittaa työtehtäviä. Opiskelija toimii itseohjautuvasti, on motivoitunut ja osoittaa halua kehittää osaamistaan. Hän ottaa muut huomioon toiminnassaan ja osaa työskennellä joustavasti ryhmässä. Opiskelija soveltaa opinnoissa jo läpikäytyjä tietoja ja taitoja ja osaa perustella toimintaansa teoreettisesti. Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida liikunnan ohjauskokonaisuuksia. Hän osaa kuvata liikunta-alan hallintoa; organisaation perustehtävää, toiminta-ajatusta ja rakennetta. Opiskelija osaa arvioida toimintaansa, tunnistaa realistisesti osaamisensa tason ja kykenee vuorovaikutteiseen palautekeskusteluun. Opiskelija raportoi harjoittelun etenemisen, on yhteydessä ohjaavaan opettajaan ja palauttaa vaaditut dokumentit.
Hylätty:
Opiskelija ei suorita sovittuja työtehtäviä harjoittelupaikassa, ei toimi vastuullisesti tai ei palauta vaadittuja dokumentteja.
Esitietovaatimukset
Edeltävä osaaminen: suoritettuja opintoja 55 op.
Ilmoittautumisaika
03.08.2025 - 01.09.2025
Ajoitus
02.09.2025 - 18.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Anne Karhu
Ryhmät
-
ALM24KALM24K
Tavoitteet
Opiskelija tunnistaa palveluihin liittyviä kehittämistarpeita ja osaa tuottaa niihin ratkaisuja. Opiskelija osaa soveltaa palvelumuotoilun menetelmiä liikunta- ja hyvinvointipalveluiden kehittämisessä. Opiskelija osaa kehittää organisaation palveluita käyttäjälähtöisesti liiketoiminnalliset periaatteet huomioiden.
Sisältö
Palveluiden kehittämisen prosessi
Palveluiden kehittämisen menetelmät ja työkalut
Palveluiden tuotteistaminen
Kehittämistyön toteuttaminen
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Tiedot:
Opiskelija käyttää keskeisiä käsitteitä asianmukaisesti ja osaa kuvailla palveluiden kehittämisen prosessin ja työkaluja.
Taidot:
Opiskelija osaa valita tarkoituksenmukaisia toimintatapoja hankkimansa tiedon ja ohjeistuksen perusteella ja toteuttaa kehittämistyötä asianmukaisesti. Opiskelija osaa arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan ja alan toimintatapoja. Opiskelija osaa toimia itsenäisesti ja vastuullisesti erilaisissa tehtävissä ja soveltaa tarkoituksenmukaisesti toimintaan soveltuvia tekniikoita ja malleja.
Asenteet:
Opiskelija osaa toimia ammatillisesti asiakastilanteissa ja ryhmän jäsenenä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Opiskelija osaa toimia ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.
Ilmoittautumisaika
03.08.2025 - 01.09.2025
Ajoitus
02.09.2025 - 20.12.2025
Opintopistemäärä
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Kirsi Huotari
- Iina Korhonen
Ryhmät
-
ALK25SALK25S
-
ASC25SASC25S
-
TBIT25SPTBIT25SP
Tavoitteet
Opiskelija hallitsee erilaisia opiskelun ja työelämän viestintätilanteita ja kehittää suullisen ja kirjallisen viestinnän taitojaan osana ammatillista osaamistaan.
Sisältö
- Viestinnän perusteet ja vastuullinen viestintä
- Asiakirjoittaminen ja lähteiden käyttö
- Kielen- ja tekstinhuollon kertaus
- Puhe-esityksen suunnittelu, toteutus ja analysointi
- Vuorovaikutustaidot ryhmässä
- Kokouskäytännöt ja neuvottelutaidot
- Kokousasiakirjat
Oppimateriaalit
Esitellään opintojakson alussa.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija viestii monipuolisesti sekä suullisesti että kirjallisesti. Opiskelija kirjoittaa kiitettävää asiatekstiä ja osaa lähdeviittausten sujuvan käytön. Opiskelija kykenee arvioimaan realistisesti omaa viestintäänsä ja on kiinnostunut kehittämään sitä. Opiskelija toimii rakentavasti ryhmäviestintätilanteissa.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija selviää hyvin sekä suullisesti että kirjallisesti oman alansa vuorovaikutustilanteista. Opiskelija kirjoittaa hyvää asiatekstiä ja osaa lähdeviittausten käytön. Opiskelija arvioi omaa viestintäänsä ja tunnistaa siitä kehittämiskohteet. Opiskelija osallistuu aktiivisesti ryhmäviestintätilanteissa.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija viestii pääosin ymmärrettävästi sekä suullisesti että kirjallisesti. Opiskelija kirjoittaa tyydyttävää asiatekstiä ja pyrkii käyttämään lähteitä oman ajattelunsa tukena. Opiskelija pyrkii arvioimaan omaa vuorovaikutusosaamistaan ja osallistuu ryhmätilanteessa.
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailun koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
- Liiketalouden koulutus
Opettaja
- OPE_Kielet_Viestintä OPE_Kielet_Viestintä
Ryhmät
-
ALK24SALK24S
Tavoitteet
Opiskelija osaa toimia englanniksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa sekä kansainvälisissä että monikulttuurisissa työtehtävissä.
Opintojakso on yhteinen liikunnanohjaaja-, liiketalouden tradenomi- ja restonomiopiskelijoille.
Sisältö
Oman alan keskeiset käsitteet ja viestintätilanteet
Asiatekstin tuottaminen ja ymmärtäminen
Monikulttuurinen työelämä
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa suullisesti ja kirjallisesti soveltaa ja muokata kieltä työelämän tarpeisiin käyttäen alansa sanastoa, ajankohtaisia sisältöjä käsitteleviä aiheita sekä monipuolisia lauserakenteita.
Opiskelija hallitsee alan perusterminologian.
Opiskelija osaa keskustella ja kirjoittaa alaan liittyvistä teemoista oikeaa terminologiaa käyttäen.
Opiskelija ääntää ja artikuloi selvästi ja sujuvasti.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija pystyy tuottamaan arjessa ja työelämän perustilanteissa peruslauserakenteita suullisesti ja kirjallisesti.
Opiskelija tunnistaa ja kykenee käyttämään alan perusterminologiaa.
Opiskelija ääntää ja artikuloi jokseenkin selvästi, vaikka virheitä esiintyykin.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija pystyy tuottamaan arjessa ja työelämän perustilanteissa yksinkertaisia lauserakenteita suullisesti ja kirjallisesti, vaikkakin ääntämis- ja kielioppivirheitä esiintyy.
Opiskelija tunnistaa alan perusterminologiaan liittyviä termejä.
Arvosana 1 edellyttää, että opintojakson kaikki arvioitavat tehtävät on suoritettu hyväksytysti ja mahdollisen tenttisuorituksen pistemäärä on vähintään 50%.
Esitietovaatimukset
Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso B2
Ilmoittautumisaika
02.12.2024 - 31.12.2024
Ajoitus
01.01.2026 - 31.03.2026
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Iina Korhonen
Ryhmät
-
ALM25KALM25K
Tavoitteet
Opiskelija kehittää valmiuttaan käyttää englannin kieltä oman alansa työtehtävissä.
Sisältö
Alan keskeinen sanasto, suulliset ja kirjalliset vuorovaikutus- ja viestintätilanteet
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija viestii monipuolisesti sekä suullisesti että kirjallisesti alansa vaativissa viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija viestii hyvin sekä suullisesti että kirjallisesti alansa viestintä- ja vuorovaikutustilanteista.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija viestii pääosin ymmärrettävästi sekä suullisesti että kirjallisesti alansa rutiininomaisissa viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa.
Esitietovaatimukset
Eurooppalainen viitekehys: B2
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailun koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
- Liiketalouden koulutus
Opettaja
- Erja Karppinen
Ryhmät
-
LLT24SMLLT24SM
-
LLT24SHLLT24SH
Tavoitteet
Opiskelija osaa toimia englanniksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa sekä kansainvälisissä että monikulttuurisissa työtehtävissä.
Opintojakso on yhteinen liikunnanohjaaja-, liiketalouden tradenomi- ja restonomiopiskelijoille.
Sisältö
Oman alan keskeiset käsitteet ja viestintätilanteet
Asiatekstin tuottaminen ja ymmärtäminen
Monikulttuurinen työelämä
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa suullisesti ja kirjallisesti soveltaa ja muokata kieltä työelämän tarpeisiin käyttäen alansa sanastoa, ajankohtaisia sisältöjä käsitteleviä aiheita sekä monipuolisia lauserakenteita.
Opiskelija hallitsee alan perusterminologian.
Opiskelija osaa keskustella ja kirjoittaa alaan liittyvistä teemoista oikeaa terminologiaa käyttäen.
Opiskelija ääntää ja artikuloi selvästi ja sujuvasti.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija pystyy tuottamaan arjessa ja työelämän perustilanteissa peruslauserakenteita suullisesti ja kirjallisesti.
Opiskelija tunnistaa ja kykenee käyttämään alan perusterminologiaa.
Opiskelija ääntää ja artikuloi jokseenkin selvästi, vaikka virheitä esiintyykin.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija pystyy tuottamaan arjessa ja työelämän perustilanteissa yksinkertaisia lauserakenteita suullisesti ja kirjallisesti, vaikkakin ääntämis- ja kielioppivirheitä esiintyy.
Opiskelija tunnistaa alan perusterminologiaan liittyviä termejä.
Arvosana 1 edellyttää, että opintojakson kaikki arvioitavat tehtävät on suoritettu hyväksytysti ja mahdollisen tenttisuorituksen pistemäärä on vähintään 50%.
Esitietovaatimukset
Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso B2
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 15.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailun koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
- Liiketalouden koulutus
Opettaja
- Kaisa Enticknap-Seppänen
- Erja Karppinen
Ryhmät
-
LLM24SELLM24SE
-
LLM24SHLLM24SH
Tavoitteet
Opiskelija osaa toimia englanniksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa sekä kansainvälisissä että monikulttuurisissa työtehtävissä.
Opintojakso on yhteinen liikunnanohjaaja-, liiketalouden tradenomi- ja restonomiopiskelijoille.
Sisältö
Oman alan keskeiset käsitteet ja viestintätilanteet
Asiatekstin tuottaminen ja ymmärtäminen
Monikulttuurinen työelämä
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa suullisesti ja kirjallisesti soveltaa ja muokata kieltä työelämän tarpeisiin käyttäen alansa sanastoa, ajankohtaisia sisältöjä käsitteleviä aiheita sekä monipuolisia lauserakenteita.
Opiskelija hallitsee alan perusterminologian.
Opiskelija osaa keskustella ja kirjoittaa alaan liittyvistä teemoista oikeaa terminologiaa käyttäen.
Opiskelija ääntää ja artikuloi selvästi ja sujuvasti.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija pystyy tuottamaan arjessa ja työelämän perustilanteissa peruslauserakenteita suullisesti ja kirjallisesti.
Opiskelija tunnistaa ja kykenee käyttämään alan perusterminologiaa.
Opiskelija ääntää ja artikuloi jokseenkin selvästi, vaikka virheitä esiintyykin.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija pystyy tuottamaan arjessa ja työelämän perustilanteissa yksinkertaisia lauserakenteita suullisesti ja kirjallisesti, vaikkakin ääntämis- ja kielioppivirheitä esiintyy.
Opiskelija tunnistaa alan perusterminologiaan liittyviä termejä.
Arvosana 1 edellyttää, että opintojakson kaikki arvioitavat tehtävät on suoritettu hyväksytysti ja mahdollisen tenttisuorituksen pistemäärä on vähintään 50%.
Esitietovaatimukset
Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso B2
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailun koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
- Liiketalouden koulutus
Opettaja
- Iina Korhonen
Ryhmät
-
AMA24SAMA24S
Tavoitteet
Opiskelija osaa toimia englanniksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa sekä kansainvälisissä että monikulttuurisissa työtehtävissä.
Opintojakso on yhteinen liikunnanohjaaja-, liiketalouden tradenomi- ja restonomiopiskelijoille.
Sisältö
Oman alan keskeiset käsitteet ja viestintätilanteet
Asiatekstin tuottaminen ja ymmärtäminen
Monikulttuurinen työelämä
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa suullisesti ja kirjallisesti soveltaa ja muokata kieltä työelämän tarpeisiin käyttäen alansa sanastoa, ajankohtaisia sisältöjä käsitteleviä aiheita sekä monipuolisia lauserakenteita.
Opiskelija hallitsee alan perusterminologian.
Opiskelija osaa keskustella ja kirjoittaa alaan liittyvistä teemoista oikeaa terminologiaa käyttäen.
Opiskelija ääntää ja artikuloi selvästi ja sujuvasti.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija pystyy tuottamaan arjessa ja työelämän perustilanteissa peruslauserakenteita suullisesti ja kirjallisesti.
Opiskelija tunnistaa ja kykenee käyttämään alan perusterminologiaa.
Opiskelija ääntää ja artikuloi jokseenkin selvästi, vaikka virheitä esiintyykin.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija pystyy tuottamaan arjessa ja työelämän perustilanteissa yksinkertaisia lauserakenteita suullisesti ja kirjallisesti, vaikkakin ääntämis- ja kielioppivirheitä esiintyy.
Opiskelija tunnistaa alan perusterminologiaan liittyviä termejä.
Arvosana 1 edellyttää, että opintojakson kaikki arvioitavat tehtävät on suoritettu hyväksytysti ja mahdollisen tenttisuorituksen pistemäärä on vähintään 50%.
Esitietovaatimukset
Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso B2
Ilmoittautumisaika
03.08.2025 - 01.09.2025
Ajoitus
02.09.2025 - 19.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Nina Jyrkäs
Ryhmät
-
ALK25SALK25S
Tavoitteet
Opiskelija kehittää valmiuttaan käyttää englannin kieltä oman alansa työtehtävissä.
Sisältö
Alan keskeinen sanasto, suulliset ja kirjalliset vuorovaikutus- ja viestintätilanteet
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija viestii monipuolisesti sekä suullisesti että kirjallisesti alansa vaativissa viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija viestii hyvin sekä suullisesti että kirjallisesti alansa viestintä- ja vuorovaikutustilanteista.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija viestii pääosin ymmärrettävästi sekä suullisesti että kirjallisesti alansa rutiininomaisissa viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa.
Esitietovaatimukset
Eurooppalainen viitekehys: B2
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailun koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
- Liiketalouden koulutus
Ryhmät
-
AMA24SAMA24S
Tavoitteet
Opiskelija osaa suunnitella turvallisen, vastuullisen ja liiketoiminnallisesti kannattavan tapahtuman.
Sisältö
Tapahtumien sisällöllinen, tekninen ja taloudellinen tuotanto
Tapahtumien aluetaloudelliset vaikutukset
Tapahtumien ekosysteemi
Tapahtumamarkkinointi
Turvallinen ja vastuullinen tapahtuma
Arviointiasteikko
0 - 5
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
05.09.2025 - 13.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Tiina Virtanen
- Liisa Paavola
Ryhmät
-
ALK23SALK23S
Tavoitteet
Opiskelija osaa soveltaa oppimaansa (vaihtoehtoisten ammattiopintojen sisältöjä) liikunta- ja hyvinvointialan palvelutuotteiden kehittämisessä sekä osoittaa innovatiivista ja kehittävää työotetta omassa projektissaan.
Opiskelija osaa toimia ryhmässä.
Sisältö
Liikunta- ja hyvinvointipalveluiden projektin toteutus poikkialaisessa tiimissä.
Liikunnan ja hyvinvoinnin palvelutuotteiden kehittäminen.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija osaa tuottaa liikunta- ja hyvinvointialan projektin.
Opiskelija osaa soveltaa sekä kehittää uutta.
Opiskelija osaa toimia tavoitteellisesti ja projektin tavoitetta kehittäen.
Opiskelija osaa toimia projektiryhmän jäsenenä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Ilmoittautumisaika
04.08.2025 - 18.09.2025
Ajoitus
03.09.2025 - 30.03.2026
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Tiina Virtanen
- Helka Leimu-Pelkonen
- Liisa Paavola
Ryhmät
-
ALK24SALK24S
Tavoitteet
Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida työelämälähtöisen liikunta-alan intervention, esimerkiksi liikunta- tai urheilutapahtuman.
Opiskelija hallitsee projektioppimisen prosessin sekä siihen kuuluvat asiakirjat.
Opiskelija osaa viestiä projektista asiantuntevasti.
Opiskelija osaa toimia yhteistyökykyisesti ryhmässä tai poikkialaisessa tiimissä.
Sisältö
Liikunta-alan intervention/toimintajakson/projektin/tapahtuman tuottaminen
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija osaa työskennellä tavoitteellisesti, vastuullisesti ja oma-aloitteisesti sekä yhteistyössä työelämän edustajien kanssa työelämää kehittävästi.
Opiskelija osaa soveltaa projektitoiminnan ja tapahtumatuotannon prosesseja omassa projektissaan. Hän osaa arvioida ja reflektoida osaamistaan.
Opiskelija osaa viestiä selkeästi ja asiallisesti omasta projektistaan.
Opiskelija osaa toimia joustavasti projektitiimissä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Kaikki projektiin kuuluvat tehtävät on palautettu ohjaavalle opettajalle hyväksytysti.
Ilmoittautumisaika
11.09.2024 - 03.09.2025
Ajoitus
04.09.2025 - 14.12.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Mikko Törmälehto
Ryhmät
-
ALM24KALM24K
-
ALK24SALK24S
Tavoitteet
* Opiskelija osaa edistää yksilön psyykkistä hyvinvointia ja ymmärtää, millaiset tekijät liittyvät käsitteeseen psyykkinen hyvinvointi.
* Opiskelija osaa selittää, mistä psyykkisen valmennuksen perusta rakentuu sekä psyykkisen valmennuksen keskeiset käsitteet.
* Opiskelija osaa käyttää tietojaan ja taitojaan edistääkseen psyykkistä valmennusta turvallisesti, eettisesti ja tehokkaasti.
* Opiskelija ymmärtää psyykkisen taitoharjoittelun osa-taidot ja sen, kuinka nämä osataidot liittyvät toisiinsa.
* Opiskelija ymmärtää, kuinka psykologista joustavuutta kehittämällä voidaan tukea niin yleistä hyvinvointia ja elämänlaatua kuin huippusuorituskykyä.
Sisältö
Tavoitteenasetteluprosessi
Motivaatio
Psykologinen joustavuus
Kilpailujännitys ja sen kanssa toimiminen
Valmentajan/ohjaajan vuorovaikutus
Arviointiasteikko
0 - 5
Ilmoittautumisaika
04.08.2025 - 02.09.2025
Ajoitus
03.09.2025 - 15.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailun koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
- Liiketalouden koulutus
Opettaja
- Aki Kortelainen
- Anne Karhu
Ryhmät
-
ALK23SALK23S
Tavoitteet
Opiskelijalla on asiantuntijaksi oppimisen perusvalmiudet erilaisten tutkimus- ja kehittämishankkeiden tekemiseksi ja hän ymmärtää niiden merkityksen ammatillisen osaamisen kehittymisessä. Osaa soveltaa tutkimusmentelmiä yrityksen toiminnan kehittämisessä. Lisäksi opiskelija osaa arvioida tutkimus- ja kehittämistyön avulla tuotettua tietoa kriittisesti.
Sisältö
- Tutkimus- ja kehittämistoiminnan lähtökohdat,
- Laadullinen tutkimusprosessi,
- Määrällinen tutkimusprosessi,
- Tutkimusaineiston analyysi ja tulkinta
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija käyttää asiantuntevasti ja monipuolisesti tutkimus- ja kehittämistoiminnan sekä laadunhallinnan käsitteitä.
Opiskelija osaa analysoida ja arvioida kriittisesti valmiita tutkimuksia.
Opiskelija osaa analysoida, vertailla, yhdistellä ja valita tietoa sekä esittää vaihtoehtoisia toimintatapoja tutkimus-, kehittämis- ja laadunhallintaprosesseissa.
Opiskelija osaa analysoida, reflektoida ja arvioida kriittisesti omaa osaamistaan.
Opiskelija osaa toimia itsenäisesti, vastuullisesti ja aloitteellisesti.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Opiskelija soveltaa kriittisesti eettisiä periaatteita toiminnassaan.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija käyttää johdonmukaisesti keskeisiä tutkimus- ja kehittämistoiminnan käsitteitä.
Opiskelija osaa kuvata tutkimus- ja kehittämistoiminnan eri prosessit ja perustella niihin liittyvät ratkaisut.
Opiskelija osaa analysoida valmiin tutkimuksen.
Opiskelija osaa valita tarkoituksenmukaisia toimintatapoja tutkimus- ja kehittämistyöhön sekä laadunhallintaan hankkimansa tiedon perusteella.
Opiskelija osaa arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan.
Opiskelija osaa toimia itsenäisesti ja vastuullisesti.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Opiskelija osaa perustella toimintansa eettisten periaatteiden mukaisesti.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija käyttää asianmukaisesti keskeisiä tutkimus- ja kehittämistoiminnan käsitteitä.
Opiskelija osaa kuvata pääpiirteissään tutkimus- ja kehittämistoiminnan yleisprosessin.
Opiskelija osaa tehdä yhteenvedon valmiista tutkimuksesta.
Opiskelija osaa suunnitella tarkoituksenmukaisesti tutkimusprosessiin liittyvän/liittyvien menetelmien toteutuksen, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa.
Opiskelija osaa ohjattuna käyttää asianmukaisesti tutkimus- ja kehittämismenetelmiä sekä laatutyökaluja.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa vastuun omasta toiminnastaan sekä ottaa muut ryhmän jäsenet huomioon.
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 15.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailun koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
- Liiketalouden koulutus
Opettaja
- Ari Teirilä
Ryhmät
-
LLT23SMLLT23SM
-
LLT23SHLLT23SH
Tavoitteet
Opiskelijalla on asiantuntijaksi oppimisen perusvalmiudet erilaisten tutkimus- ja kehittämishankkeiden tekemiseksi ja hän ymmärtää niiden merkityksen ammatillisen osaamisen kehittymisessä. Osaa soveltaa tutkimusmentelmiä yrityksen toiminnan kehittämisessä. Lisäksi opiskelija osaa arvioida tutkimus- ja kehittämistyön avulla tuotettua tietoa kriittisesti.
Sisältö
- Tutkimus- ja kehittämistoiminnan lähtökohdat,
- Laadullinen tutkimusprosessi,
- Määrällinen tutkimusprosessi,
- Tutkimusaineiston analyysi ja tulkinta
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija käyttää asiantuntevasti ja monipuolisesti tutkimus- ja kehittämistoiminnan sekä laadunhallinnan käsitteitä.
Opiskelija osaa analysoida ja arvioida kriittisesti valmiita tutkimuksia.
Opiskelija osaa analysoida, vertailla, yhdistellä ja valita tietoa sekä esittää vaihtoehtoisia toimintatapoja tutkimus-, kehittämis- ja laadunhallintaprosesseissa.
Opiskelija osaa analysoida, reflektoida ja arvioida kriittisesti omaa osaamistaan.
Opiskelija osaa toimia itsenäisesti, vastuullisesti ja aloitteellisesti.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Opiskelija soveltaa kriittisesti eettisiä periaatteita toiminnassaan.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija käyttää johdonmukaisesti keskeisiä tutkimus- ja kehittämistoiminnan käsitteitä.
Opiskelija osaa kuvata tutkimus- ja kehittämistoiminnan eri prosessit ja perustella niihin liittyvät ratkaisut.
Opiskelija osaa analysoida valmiin tutkimuksen.
Opiskelija osaa valita tarkoituksenmukaisia toimintatapoja tutkimus- ja kehittämistyöhön sekä laadunhallintaan hankkimansa tiedon perusteella.
Opiskelija osaa arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan.
Opiskelija osaa toimia itsenäisesti ja vastuullisesti.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Opiskelija osaa perustella toimintansa eettisten periaatteiden mukaisesti.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija käyttää asianmukaisesti keskeisiä tutkimus- ja kehittämistoiminnan käsitteitä.
Opiskelija osaa kuvata pääpiirteissään tutkimus- ja kehittämistoiminnan yleisprosessin.
Opiskelija osaa tehdä yhteenvedon valmiista tutkimuksesta.
Opiskelija osaa suunnitella tarkoituksenmukaisesti tutkimusprosessiin liittyvän/liittyvien menetelmien toteutuksen, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa.
Opiskelija osaa ohjattuna käyttää asianmukaisesti tutkimus- ja kehittämismenetelmiä sekä laatutyökaluja.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa vastuun omasta toiminnastaan sekä ottaa muut ryhmän jäsenet huomioon.
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 15.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailun koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
- Liiketalouden koulutus
Opettaja
- Ari Teirilä
Ryhmät
-
LLM23SLLM23S
Tavoitteet
Opiskelijalla on asiantuntijaksi oppimisen perusvalmiudet erilaisten tutkimus- ja kehittämishankkeiden tekemiseksi ja hän ymmärtää niiden merkityksen ammatillisen osaamisen kehittymisessä. Osaa soveltaa tutkimusmentelmiä yrityksen toiminnan kehittämisessä. Lisäksi opiskelija osaa arvioida tutkimus- ja kehittämistyön avulla tuotettua tietoa kriittisesti.
Sisältö
- Tutkimus- ja kehittämistoiminnan lähtökohdat,
- Laadullinen tutkimusprosessi,
- Määrällinen tutkimusprosessi,
- Tutkimusaineiston analyysi ja tulkinta
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija käyttää asiantuntevasti ja monipuolisesti tutkimus- ja kehittämistoiminnan sekä laadunhallinnan käsitteitä.
Opiskelija osaa analysoida ja arvioida kriittisesti valmiita tutkimuksia.
Opiskelija osaa analysoida, vertailla, yhdistellä ja valita tietoa sekä esittää vaihtoehtoisia toimintatapoja tutkimus-, kehittämis- ja laadunhallintaprosesseissa.
Opiskelija osaa analysoida, reflektoida ja arvioida kriittisesti omaa osaamistaan.
Opiskelija osaa toimia itsenäisesti, vastuullisesti ja aloitteellisesti.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Opiskelija soveltaa kriittisesti eettisiä periaatteita toiminnassaan.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija käyttää johdonmukaisesti keskeisiä tutkimus- ja kehittämistoiminnan käsitteitä.
Opiskelija osaa kuvata tutkimus- ja kehittämistoiminnan eri prosessit ja perustella niihin liittyvät ratkaisut.
Opiskelija osaa analysoida valmiin tutkimuksen.
Opiskelija osaa valita tarkoituksenmukaisia toimintatapoja tutkimus- ja kehittämistyöhön sekä laadunhallintaan hankkimansa tiedon perusteella.
Opiskelija osaa arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan.
Opiskelija osaa toimia itsenäisesti ja vastuullisesti.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Opiskelija osaa perustella toimintansa eettisten periaatteiden mukaisesti.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija käyttää asianmukaisesti keskeisiä tutkimus- ja kehittämistoiminnan käsitteitä.
Opiskelija osaa kuvata pääpiirteissään tutkimus- ja kehittämistoiminnan yleisprosessin.
Opiskelija osaa tehdä yhteenvedon valmiista tutkimuksesta.
Opiskelija osaa suunnitella tarkoituksenmukaisesti tutkimusprosessiin liittyvän/liittyvien menetelmien toteutuksen, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa.
Opiskelija osaa ohjattuna käyttää asianmukaisesti tutkimus- ja kehittämismenetelmiä sekä laatutyökaluja.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa vastuun omasta toiminnastaan sekä ottaa muut ryhmän jäsenet huomioon.
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailun koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
- Liiketalouden koulutus
Opettaja
- Aki Kortelainen
Ryhmät
-
AMA23SAMA23S
Tavoitteet
Opiskelijalla on asiantuntijaksi oppimisen perusvalmiudet erilaisten tutkimus- ja kehittämishankkeiden tekemiseksi ja hän ymmärtää niiden merkityksen ammatillisen osaamisen kehittymisessä. Osaa soveltaa tutkimusmentelmiä yrityksen toiminnan kehittämisessä. Lisäksi opiskelija osaa arvioida tutkimus- ja kehittämistyön avulla tuotettua tietoa kriittisesti.
Sisältö
- Tutkimus- ja kehittämistoiminnan lähtökohdat,
- Laadullinen tutkimusprosessi,
- Määrällinen tutkimusprosessi,
- Tutkimusaineiston analyysi ja tulkinta
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija käyttää asiantuntevasti ja monipuolisesti tutkimus- ja kehittämistoiminnan sekä laadunhallinnan käsitteitä.
Opiskelija osaa analysoida ja arvioida kriittisesti valmiita tutkimuksia.
Opiskelija osaa analysoida, vertailla, yhdistellä ja valita tietoa sekä esittää vaihtoehtoisia toimintatapoja tutkimus-, kehittämis- ja laadunhallintaprosesseissa.
Opiskelija osaa analysoida, reflektoida ja arvioida kriittisesti omaa osaamistaan.
Opiskelija osaa toimia itsenäisesti, vastuullisesti ja aloitteellisesti.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Opiskelija soveltaa kriittisesti eettisiä periaatteita toiminnassaan.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija käyttää johdonmukaisesti keskeisiä tutkimus- ja kehittämistoiminnan käsitteitä.
Opiskelija osaa kuvata tutkimus- ja kehittämistoiminnan eri prosessit ja perustella niihin liittyvät ratkaisut.
Opiskelija osaa analysoida valmiin tutkimuksen.
Opiskelija osaa valita tarkoituksenmukaisia toimintatapoja tutkimus- ja kehittämistyöhön sekä laadunhallintaan hankkimansa tiedon perusteella.
Opiskelija osaa arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan.
Opiskelija osaa toimia itsenäisesti ja vastuullisesti.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Opiskelija osaa perustella toimintansa eettisten periaatteiden mukaisesti.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija käyttää asianmukaisesti keskeisiä tutkimus- ja kehittämistoiminnan käsitteitä.
Opiskelija osaa kuvata pääpiirteissään tutkimus- ja kehittämistoiminnan yleisprosessin.
Opiskelija osaa tehdä yhteenvedon valmiista tutkimuksesta.
Opiskelija osaa suunnitella tarkoituksenmukaisesti tutkimusprosessiin liittyvän/liittyvien menetelmien toteutuksen, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa.
Opiskelija osaa ohjattuna käyttää asianmukaisesti tutkimus- ja kehittämismenetelmiä sekä laatutyökaluja.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa vastuun omasta toiminnastaan sekä ottaa muut ryhmän jäsenet huomioon.
Ilmoittautumisaika
03.08.2025 - 01.09.2025
Ajoitus
02.09.2025 - 15.12.2025
Opintopistemäärä
2 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Anne Karhu
Ryhmät
-
ALK23SALK23S
Tavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa käyttää SOSTAC -mallia markkinoinnin suunnittelun ja toteutuksen tukena. Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa markkinoinnin toimenpiteitä asiakkaan ostopolkuun peilaten.
Sisältö
Digitaalisen markkinoinnin suunnittelun perusteet
Digitaalisen markkinoinnin keinot
Myynnin luominen digitaalisissa kanavissa
Oppimateriaalit
Opiskelumateriaali Reppu-Moodlessa
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Kriteerit hyväksytylle suoritukselle
Tiedot:
Opiskelija käyttää keskeisiä käsitteitä asianmukaisesti ja osaa kuvailla SOSTAC ja SIKS -mallien pääperiaatteet.
Taidot:
Opiskelija osaa käyttää SOSTAC -mallia markkinoinnin suunnittelun ja toteutuksen tukena. Opiskelija osaa toteuttaa digitaalisen markkinoinnin toimenpiteitä SIKS -mallin avulla. Opiskelija osaa arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan ja alan toimintatapoja. Opiskelija osaa toimia itsenäisesti ja vastuullisesti erilaisissa tehtävissä.
Asenteet:
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Opiskelija osaa toimia ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailun koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
- Liiketalouden koulutus
Opettaja
- Mervi Väisänen
Ryhmät
-
LLT24SMLLT24SM
-
LLT24SHLLT24SH
Tavoitteet
Opiskelija ymmärtää palveluliiketoimintaa, jossa palvelu muodostaa arvonluonnin perustan. Tavoitteena on, että opiskelija tunnistaa erilaisia palveluihin liittyviä prosesseja sekä kehittämistarpeita. Opiskelija tuntee palvelujen markkinoinnin erityispiirteet ja ymmärtää asiakastyytyväisyyden sekä asiakassuhdeajattelun merkityksen osana kannattavan liiketoiminnan toteutusta. Opiskelija myös omaksuu palvelun ja asiakaskokemuksen tärkeyden ja vahvistaa osaamistaan palvelujen käyttäjälähtöisessä kehittämisessä. Opiskelija tuntee palvelumyynnin vaiheet ja myynnin johtamisen kokonaisuuden.
Sisältö
Palvelut ja palvelujen tuottaminen
Palvelukonseptit ja asiakaskokemus
Palvelujen laatu
Palvelujen markkinointi ja myynti
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa hyödyntää ja soveltaa monipuolisesti aihealueen käsitteitä käytännön työ- ja tehtävätilanteiden ratkaisuissa. Käsitteiden käyttö on perusteltua ja asiantuntevaa.
Opiskelija osaa itsenäisesti ja kriittisesti hyödyntää ja vertailla eri teoriataustoja käytännön tilanteissa, ohjata tehtäväkokonaisuuden toteutusta, toimia itseohjautuvasti sekä reflektoida oppimaansa.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Käsitteiden käyttö ja hyödyntäminen on johdonmukaista ja loogista.
Opiskelija osaa itsenäisesti hyödyntää teoriataustoja käytännön tilanteissa, perustella tehtäväkokonaisuuden toteutusta ja ratkaisujen valintaa sekä arvioida ratkaisujen onnistuneisuutta.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija kykenee kuvaamaan aihealueen peruskäsitteet ja pääelementtien sisällöt. Kuvaus vielä irrallista ja kokonaisuuden muodostaminen puutteellista.
Opiskelija osaa valita tilanteeseen sopivia keinoja ja kanavia sekä hyödyntää ainakin osittain eri teoriataustoja käytännön tehtävässä.
Ilmoittautumisaika
05.08.2025 - 03.09.2025
Ajoitus
04.09.2025 - 18.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Tiina Virtanen
- Mikko Törmälehto
Ryhmät
-
ALM24KALM24K
Tavoitteet
Opiskelija käyttää eri liikuntalajeja motoristen taitojen kehittämisessä. Opiskelija osaa yleisimpien liikuntamuotojen perustiedot ja taidot ja osaa toteuttaa taitoharjoittelua sekä lajitaitoja kehittäviä harjoitteita asiakaslähtöisesti. Opiskelija osaa avustaa liikkeissä sekä varmistaa turvallisen suoritusympäristön. Opiskelija osaa käsiteltävien pallopelien taktiikoiden perusteet.
Sisältö
Taito- ja lajiharjoittelu
Keskeisimmät liikuntalajit, säännöt, taktiikka ja välineet
Lajit suunnitellaan/valitaan ryhmän kanssa jakson alussa
Turvallinen suoritusympäristö
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Ilmoitetaan opintojakson alussa
Esitietovaatimukset
Motorinen oppiminen
Ilmoittautumisaika
02.12.2025 - 31.12.2025
Ajoitus
01.01.2026 - 27.05.2026
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Liisa Paavola
Ryhmät
-
ALM24KALM24K
-
ALK24SALK24S
Tavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija,
- osaa kuvata erityistukea tarvitsevien liikunnan ja sen kehittämisen keskeiset elementit
- tunnistaa liikunnan merkityksen erityistä tukea tarvitseville ryhmille sekä osaa arvioida liikunnan saavutettavuutta
- tunnistaa eri ohjaus- ja opetusmenetelmiä sekä osaa soveltaa ohjatessaan erityistukea tarvitsevia erilaisissa toimintaympäristöissä
Sisältö
Opintojakson sisältö
- Mitä soveltava liikunta on
- Erilaiset toimintakyvyt ja niiden huomioiminen mm. kehitysvammaisuus ja aistivammaisuus
- Esteettömyys ja saavutettavuus
- Ohjaaminen, eriyttäminen, ennakkoluulojen poistaminen
- Paralympiakomitean Valttiohjelma
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa tulkita ja analysoida laaja-alaisesti ja asiantuntevasti soveltavan liikunnan keskeisiä elementtejä
Opiskelija osaa ennakoida tulevaa ja tuo esille laajaa kehittämisotetta erityistä tukea tarvitsevien liikuntaan (innovatiivisuus)
Osaa analysoida esteettömyyden ja saavutettavuuden elementtejä ratkaisukeskeisesti
Osaa soveltaa liikuntaa erityistukea tarvitseville erilaisissa toimintaympäristöissä. Tunnistaa ohjaustilanteissa ja ohjauksessaan erilaisia keinoja inkluusion kirjosta ja osaa perustella valintoja.
Osaa toimia itsenäisesti, vastuullisesti ja aloitteellisesti oppimis- ja ohjaustilanteissa sekä huomioida yksilön ryhmässä (eriyttäminen)
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa nimetä, kuvailla ja yhdistellä soveltavan liikunnan keskeisiä elementtejä
Tunnistaa perustellusti liikunnan merkityksen erityistä tukea tarvitseville ryhmille
Osaa arvioida liikunnan saavutettavuutta laajalti
Osaa soveltaa liikuntaa erityistukea tarvitseville perustellusti
Osaa toimia itsenäisesti ja vastuullisesti oppimis- ja ohjaustilanteissa sekä huomioida yksilön ryhmässä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa nimetä ja kuvailla soveltavan liikunnan keskeisiä elementtejä
Opiskelija tunnistaa liikunnan merkityksen erityistä tukea tarvitseville ryhmille
Osaa arvioida liikunnan saavutettavuutta perustasolla.
Osaa toteuttaa ohjaus- ja opetustilanteen erityishuomiota vaativalle kohderyhmälle.
Toimii asianmukaisesti oppimis- ja ohjaustilanteissa, toistaa hyviä käytänteitä rutiininomaisesti (pysyy tutussa ja turvallisessa).
Ilmoittautumisaika
04.08.2025 - 02.09.2025
Ajoitus
03.09.2025 - 14.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Joonas Rissanen
Ryhmät
-
ALK24SALK24S
Tavoitteet
Jatkoa Urheiluakatemiavalmennus1 opintojaksolle. Myös tässä opiskelija toimii joko Urheilijana tai Valmentajana. Opintojakson aloittamisen edeltävyysehtona on Urheiluakatemiavalmennus1 suorittaminen.
URHEILIJANA:
• tuntee valtakunnallisen urheiluakatemiaohjelman keskeiset osa-alueet ja mahdollisuudet omassa toiminnassaan
• osaa hyödyntää urheiluakatemiavalmennuksen maksimaalisesti henkilökohtaisena urheilijana kehittymiseen ja osaa tehdä rohkeitakin valintoja tavoitteena olevien tulosten parantamiseksi
• Urheiluun ja opiskeluun liittyvää tietämyksen ja osaamisen jakaminen opiskelu- ja urheiluyhteisölle (esim. blogi, opiskelijarekrytointitapahtumaan osallistuminen, opiskelijaliikuntatapahtumissa mukana asiantuntijana, mukana messuilla/oppilaitosvierailuilla tms.) utteen antaminen ja urheilijakyselyyn vastaaminen
* Arviointi hyväksytty/ hylätty
• tunnistaa ja osaa ennakoida urheilun ja opiskelun tuottaman kokonaiskuorman ja ennakoi mahdolliset muutostarpeet henkilökohtaisissa urheilu- ja opiskelusuunnitelmissaan
• kehittyy urheilun asiantuntijana ja oman alansa opiskelijana sekä osaa jakaa urheiluun ja ammatin opiskeluun liittyvää osaamista erilaisissa tilanteissa
• tunnistaa urheilu-uran ja opiskelu-uran mahdolliset synergian paikat (harjoittelut, opinnäytetyö jne.)
• osaa arvioida realistisesti omaa kehittymistään urheilijana ja opiskelijana
* osaa antaa palautetta ja osallistuu aktiivisesti urheiluakatemian ja oppilaitoksen toiminnan kehittämiseen
VALMENTAJANA:
• tuntee valtakunnallisen urheiluakatemiaohjelman keskeiset osa-alueet ja mahdollisuudet omassa toiminnassaan
• osaa hyödyntää urheiluakatemiavalmennuksen maksimaalisesti henkilökohtaisesti valmentajana kehittymiseen
• Urheiluun ja opiskeluun liittyvää tietämyksen ja osaamisen jakaminen opiskelu- ja urheiluyhteisölle (esim. blogi, opiskelijarekrytointitapahtumaan osallistuminen, opiskelijaliikuntatapahtumissa mukana asiantuntijana, mukana messuilla/oppilaitosvierailuilla tms.)
• tunnistaa ja osaa ennakoida valmentamisen ja opiskelun tuottaman kokonaiskuorman ja ennakoi mahdolliset muutostarpeet henkilökohtaisissa valmennus- ja opiskelusuunnitelmissaan
• osaa huomioida opiskelun ja urheilun tuottaman kokonaiskuorman valmentamilleen urheilijoille ja sovittaa harjoittelun kuormaan sopivaksi
• kehittyy urheilun asiantuntijana ja oman alansa opiskelijana sekä osaa jakaa urheiluun ja ammatin opiskeluun liittyvää osaamista erilaisissa tilanteissa
• tunnistaa valmentajauran ja opiskelu-uran mahdolliset synergian paikat (harjoittelut, opinnäytetyö jne.)
• osaa arvioida realistisesti omaa kehittymistään valmentajana ja opiskelijana
• osaa antaa palautetta ja osallistuu aktiivisesti urheiluakatemian ja oppilaitoksen toiminnan kehittämiseen
Sisältö
URHEILIJANA:
Valmennukseen osallistuminen ja oman kehittymisen arviointi
• Henkilökohtaisen valmentautumis- ja opintosuunnitelman päivittäminen
• Urheiluakatemian tapaamisiin osallistuminen
• Urheiluun ja opiskeluun liittyvää tietämyksen ja osaamisen jakaminen opiskelu- ja urheiluyhteisölle (esim. blogi, opiskelijarekrytointitapahtumaan osallistuminen, opiskelijaliikuntatapahtumissa mukana asiantuntijana, mukana messuilla/oppilaitosvierailuilla tms.)
VALMENTAJANA:
Valmennukseen osallistuminen ja oman kehittymisen arviointi
• Henkilökohtaisen valmennussuunnitelman- ja opintosuunnitelman päivittäminen
• Urheiluakatemian tapaamisiin osallistuminen
• Osallistuu 2. vuoden syksyn valmennusharjoitteluiden opiskelijoiden ohjaukseen urheiluakatemian päävalmentajan kanssa
• Urheiluun ja opiskeluun liittyvää tietämyksen ja osaamisen jakaminen opiskelu- ja urheiluyhteisölle (esim. blogi, opiskelijarekrytointitapahtumaan osallistuminen, valmennuksen kursseilla luennon tai testausdemon pitäminen, mukana messuilla/oppilaitosvierailuilla tms.)
• Valmentaminen Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian harjoituksissa yhden lukukauden (3. vuoden syksy) ajan 3 kertaa viikossa
• Tuntikirjauksen tekeminen valmennukseen käytetyistä tunneista ja sen hyväksyttäminen akatemiavalmentajalla (5 op = 125-135 tuntia opiskelijan työtä sisältäen suunnittelun, palaverit ja toteutuksen)
• Oman osaamisen kehittymisen kuvaaminen raportin muodossa (Urheiluakatemiavalmentaja hyväksyy)
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hyväksytty / Hylätty
Lisätiedot
Kenelle opinnot on tarkoitettu?
URHEILIJA:
* opiskelija on valittu Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian opiskelijaksi (VRUA valitsee)
* opiskelija on Kajaanin ammattikorkeakoulun tutkinto-opiskelija
VALMENTAJA:
* opiskelija on Kajaanin ammattikorkeakoulun liikunnanohjaajakoulutuksen tutkinto-opiskelija
* opiskelija on valittu suorittanut toisen vuoden syksyn valmennusosaamisen opinnot (Valmennusoppi, Voima- ja kestävyysharjoittelu, lihashuolto, ravitsemus)
Opintojen tavoite
* urheilija statuksella olevalle opiskelijalle annetaan mahdollisuus, että valmennuksessa saatua osaamista voidaan hyödyntää ammattikorkeakouluopinnoissa
* opiskelija saa sovittuja joustoja, tavoitteellisen urheilun ja opiskelun yhdistämiseen.
' Valmentamisosaamisen kehittämisestä kiinnostuneelle opiskelijalle annetaan mahdollisuus kehittää ja syventää käytännön valmennusosaamistaan työelämäympäristössä
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Joonas Rissanen
Ryhmät
-
ALM24KALM24K
Tavoitteet
Jatkoa Urheiluakatemiavalmennus1 opintojaksolle. Myös tässä opiskelija toimii joko Urheilijana tai Valmentajana. Opintojakson aloittamisen edeltävyysehtona on Urheiluakatemiavalmennus1 suorittaminen.
URHEILIJANA:
• tuntee valtakunnallisen urheiluakatemiaohjelman keskeiset osa-alueet ja mahdollisuudet omassa toiminnassaan
• osaa hyödyntää urheiluakatemiavalmennuksen maksimaalisesti henkilökohtaisena urheilijana kehittymiseen ja osaa tehdä rohkeitakin valintoja tavoitteena olevien tulosten parantamiseksi
• Urheiluun ja opiskeluun liittyvää tietämyksen ja osaamisen jakaminen opiskelu- ja urheiluyhteisölle (esim. blogi, opiskelijarekrytointitapahtumaan osallistuminen, opiskelijaliikuntatapahtumissa mukana asiantuntijana, mukana messuilla/oppilaitosvierailuilla tms.) utteen antaminen ja urheilijakyselyyn vastaaminen
* Arviointi hyväksytty/ hylätty
• tunnistaa ja osaa ennakoida urheilun ja opiskelun tuottaman kokonaiskuorman ja ennakoi mahdolliset muutostarpeet henkilökohtaisissa urheilu- ja opiskelusuunnitelmissaan
• kehittyy urheilun asiantuntijana ja oman alansa opiskelijana sekä osaa jakaa urheiluun ja ammatin opiskeluun liittyvää osaamista erilaisissa tilanteissa
• tunnistaa urheilu-uran ja opiskelu-uran mahdolliset synergian paikat (harjoittelut, opinnäytetyö jne.)
• osaa arvioida realistisesti omaa kehittymistään urheilijana ja opiskelijana
* osaa antaa palautetta ja osallistuu aktiivisesti urheiluakatemian ja oppilaitoksen toiminnan kehittämiseen
VALMENTAJANA:
• tuntee valtakunnallisen urheiluakatemiaohjelman keskeiset osa-alueet ja mahdollisuudet omassa toiminnassaan
• osaa hyödyntää urheiluakatemiavalmennuksen maksimaalisesti henkilökohtaisesti valmentajana kehittymiseen
• Urheiluun ja opiskeluun liittyvää tietämyksen ja osaamisen jakaminen opiskelu- ja urheiluyhteisölle (esim. blogi, opiskelijarekrytointitapahtumaan osallistuminen, opiskelijaliikuntatapahtumissa mukana asiantuntijana, mukana messuilla/oppilaitosvierailuilla tms.)
• tunnistaa ja osaa ennakoida valmentamisen ja opiskelun tuottaman kokonaiskuorman ja ennakoi mahdolliset muutostarpeet henkilökohtaisissa valmennus- ja opiskelusuunnitelmissaan
• osaa huomioida opiskelun ja urheilun tuottaman kokonaiskuorman valmentamilleen urheilijoille ja sovittaa harjoittelun kuormaan sopivaksi
• kehittyy urheilun asiantuntijana ja oman alansa opiskelijana sekä osaa jakaa urheiluun ja ammatin opiskeluun liittyvää osaamista erilaisissa tilanteissa
• tunnistaa valmentajauran ja opiskelu-uran mahdolliset synergian paikat (harjoittelut, opinnäytetyö jne.)
• osaa arvioida realistisesti omaa kehittymistään valmentajana ja opiskelijana
• osaa antaa palautetta ja osallistuu aktiivisesti urheiluakatemian ja oppilaitoksen toiminnan kehittämiseen
Sisältö
URHEILIJANA:
Valmennukseen osallistuminen ja oman kehittymisen arviointi
• Henkilökohtaisen valmentautumis- ja opintosuunnitelman päivittäminen
• Urheiluakatemian tapaamisiin osallistuminen
• Urheiluun ja opiskeluun liittyvää tietämyksen ja osaamisen jakaminen opiskelu- ja urheiluyhteisölle (esim. blogi, opiskelijarekrytointitapahtumaan osallistuminen, opiskelijaliikuntatapahtumissa mukana asiantuntijana, mukana messuilla/oppilaitosvierailuilla tms.)
VALMENTAJANA:
Valmennukseen osallistuminen ja oman kehittymisen arviointi
• Henkilökohtaisen valmennussuunnitelman- ja opintosuunnitelman päivittäminen
• Urheiluakatemian tapaamisiin osallistuminen
• Osallistuu 2. vuoden syksyn valmennusharjoitteluiden opiskelijoiden ohjaukseen urheiluakatemian päävalmentajan kanssa
• Urheiluun ja opiskeluun liittyvää tietämyksen ja osaamisen jakaminen opiskelu- ja urheiluyhteisölle (esim. blogi, opiskelijarekrytointitapahtumaan osallistuminen, valmennuksen kursseilla luennon tai testausdemon pitäminen, mukana messuilla/oppilaitosvierailuilla tms.)
• Valmentaminen Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian harjoituksissa yhden lukukauden (3. vuoden syksy) ajan 3 kertaa viikossa
• Tuntikirjauksen tekeminen valmennukseen käytetyistä tunneista ja sen hyväksyttäminen akatemiavalmentajalla (5 op = 125-135 tuntia opiskelijan työtä sisältäen suunnittelun, palaverit ja toteutuksen)
• Oman osaamisen kehittymisen kuvaaminen raportin muodossa (Urheiluakatemiavalmentaja hyväksyy)
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hyväksytty / Hylätty
Lisätiedot
Kenelle opinnot on tarkoitettu?
URHEILIJA:
* opiskelija on valittu Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian opiskelijaksi (VRUA valitsee)
* opiskelija on Kajaanin ammattikorkeakoulun tutkinto-opiskelija
VALMENTAJA:
* opiskelija on Kajaanin ammattikorkeakoulun liikunnanohjaajakoulutuksen tutkinto-opiskelija
* opiskelija on valittu suorittanut toisen vuoden syksyn valmennusosaamisen opinnot (Valmennusoppi, Voima- ja kestävyysharjoittelu, lihashuolto, ravitsemus)
Opintojen tavoite
* urheilija statuksella olevalle opiskelijalle annetaan mahdollisuus, että valmennuksessa saatua osaamista voidaan hyödyntää ammattikorkeakouluopinnoissa
* opiskelija saa sovittuja joustoja, tavoitteellisen urheilun ja opiskelun yhdistämiseen.
' Valmentamisosaamisen kehittämisestä kiinnostuneelle opiskelijalle annetaan mahdollisuus kehittää ja syventää käytännön valmennusosaamistaan työelämäympäristössä
Ilmoittautumisaika
02.12.2024 - 31.12.2024
Ajoitus
12.10.2025 - 19.12.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Iina Korhonen
Ryhmät
-
ALM25KALM25K
Tavoitteet
Opiskelija kehittää valmiuttaan käyttää ruotsin kieltä oman alansa työtehtävissä. Opiskelija osaa toimia kirjallisesti ja suullisesti ruotsin kielellä työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa.
Sisältö
Alan keskeinen sanasto, suulliset ja kirjalliset vuorovaikutus- ja viestintätilanteet
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija viestii monipuolisesti sekä suullisesti että kirjallisesti alansa vaativissa viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija viestii hyvin sekä suullisesti että kirjallisesti alansa viestintä- ja vuorovaikutustilanteista.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija viestii pääosin ymmärrettävästi sekä suullisesti että kirjallisesti alansa rutiininomaisissa viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa.
Esitietovaatimukset
Eurooppalainen viitekehys: B1
Ilmoittautumisaika
06.12.2025 - 04.01.2026
Ajoitus
05.01.2026 - 30.04.2026

01.08.2025 - 29.10.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Tiina Virtanen
- Mikko Törmälehto
Ryhmät
-
ALK25SALK25S
Arviointiasteikko
0 - 5
Ilmoittautumisaika
02.12.2024 - 31.12.2024
Ajoitus
01.01.2026 - 31.03.2026
Opintopistemäärä
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Tiina Virtanen
- Mikko Törmälehto
Ryhmät
-
ALM25KALM25K
Arviointiasteikko
0 - 5
Ilmoittautumisaika
05.08.2025 - 03.09.2025
Ajoitus
04.09.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
15 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Kirsi Huotari
- Kaisa Loikkanen
- OPE_Kielet_Viestintä OPE_Kielet_Viestintä
- Tiina Virtanen
- Mikko Törmälehto
- Liisa Paavola
- Anne Karhu
Ryhmät
-
ALK23SALK23S
Tavoitteet
Opiskelija kehittää ja osoittaa valmiuksiaan soveltaa tietojaan ja taitojaan. Hän syventää ammatillista osaamistaan tutkimalla ja kehittämällä käytännön työelämässä ilmenevää ongelmaa. Opiskelija osoittaa hallitsevansa kriittisen, tutkimuksellisen, kehittävän ja eettisen ajattelun asiantuntijuutensa kehittymisen perustana.
Sisältö
Käytännön työelämän ongelman tutkiminen ja kehittäminen
Vaihe 1. Aiheanalyysi, tiedonhankinta ja toimeksiantosopimus (1 op)
Vaihe 2. Opinnäytetyösuunnitelma ja sen esitys, tiedonhaun tehtävä ja vertaisohjaus (5 op)
Vaihe 3. Opinnäytetyön toteutus, tieteellinen kirjoittaminen, raportointi (sis. tiivistelmä, abstract ja Urkund-tarkistus), esitys, vertaisohjaus ja kypsyysnäyte (9 op)
Oppimateriaalit
Opinnäytetyön Moodle-opintojakso osoitteessa: https://devmoodle.kamit.fi/course/view.php?id=1517
Moodlessa osoitettu muu materiaali: https://www.kamk.fi/fi/Opiskelijalle/Opiskelu-KAMKissa/Opinnaytetyo
Tutkimus- ja kehittämistoiminta-opintojakson materiaalit
Tutkimus- ja kehittämistoiminnan kirjallisuus
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Arviointikriteerit löytyvät Intrasta Opinnäytetyö-sivulta: https://edukainuu.sharepoint.com/sites/KAMKOpiskelijapalvelut2/SitePages/Opinn%C3%A4ytety%C3%B6.aspx
Esitietovaatimukset
Tutkimus- ja kehittämistoiminta-opintojakson 1.osa (3 op) sekä opinnäytetyön aiheanalyysivaihe tulee olla hyväksytysti suoritettuina ennen opinnäytetyösuunnitelman hyväksymistä. Opinnäytetyösuunnitelma tulee olla hyväksytty ennen käytännön empiirisen osan aloittamista. Opinnäytetyö tulee olla esitetty ennen kypsyysnäytteen kirjoittamista.
Lisätiedot
Katso esitietovaatimukset
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 01.05.2026
Opintopistemäärä
6 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
- Kirsi Huotari
Ryhmät
-
ALK25SALK25S
Tavoitteet
Opiskelija osaa hakea omaa urasuunnittelua tukevan työelämäjaksopaikan. Opiskelija havainnoi työpaikan erilaisia työtehtäviä ja arvioi niissä tarvittavia tietoja, taitoja ja asenteita suhteessa omaan osaamiseen ja kiinnostuksen kohteisiin. Opiskelija toimii omaa osaamistaan vastaavissa työtehtävissä liikunta-alalla.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hyväksytty:
Opiskelija huolehtii ennakkosuunnittelusta (osallistuu työelämän tutustumisjaksoon liittyvään kontaktiopetukseen ja laatii harjoittelusopimuksen ja tavoitteet). Työelämäjakson aikana opiskelija käyttäytyy asianmukaisesti ja toimii vastuullisesti noudattaen liikunta-alan arvoperustaa ja ammattieettisiä periaatteita. Opiskelija sopeutuu työelämäpaikan toimintakulttuuriin ja osaa suorittaa osaamistaan vastaavia työtehtäviä. Opiskelija toimii itseohjautuvasti ja on motivoitunut perehtymään työelämässä vaadittavaan osaamiseen. Hän ottaa muut huomioon toiminnassaan ja osaa työskennellä joustavasti ja vastuullisesti ryhmässä, niin työelämässä kuin omassa pienryhmässä muiden opiskelijoiden kanssa. Opiskelija osaa arvioida toimintaansa, tunnistaa realistisesti osaamisensa tason ja kykenee vuorovaikutteiseen keskusteluun. Opiskelija raportoi työelämätutustumisjakson etenemistä vertaisryhmässä ja/tai muilla sovituilla tavoilla.
Hylätty:
Opiskelija ei suorita sovittuja työtehtäviä työelämäpaikassa, ei toimi vastuullisesti ja/tai ei suorita vaadittuja tehtäviä.
Lisätiedot
Työelämään tutustumisjakso: opiskelija etsii/valitsee paikan itse. Paikka hyväksytettävä etukäteen tuutoropettajalla. HUOM! Työelämän tutustumisjakso edellyttää harjoittelusopimuksen laadintaa ennen työelämään tutustumisen aloittamista. Työelämään tutustumisjakson edellytyksenä on 25 op:n opintosuoritukset.
Ilmoittautumisaika
02.12.2025 - 31.12.2025
Ajoitus
01.01.2026 - 31.07.2026
Opintopistemäärä
5 op
Virtuaaliosuus
5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailualan koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
- Liiketalouden koulutus
Opettaja
- Hannele Siipola
- Päivi Auno
Ryhmät
-
LLM23SLLM23S
Tavoitteet
Opiskelija hallitsee ryhmä- ja tiimityön sekä alaistaitojen periaatteet. Opiskelija ymmärtää työhön vaikuttavia kulttuureja ja organisaatiota sekä yksilön ja ryhmän käyttäytymiseen vaikuttavia tekijöitä. Opiskelija soveltaa johtamisen malleja. Opiskelija osaa kehittää omia toimintatapoja ryhmän jäsenenä, alaisena ja esihenkilönä ammattieettisesti sekä vastuullisesti. Opiskelija osaa kehittää työskentelyn tehokkuutta, tuloksellista toimintaa ja työelämän laatua organisaatiossa.
Opintojakso on yhteinen liikunnanohjaaja-, liiketalouden tradenomi- ja restonomiopiskelijoille.
Sisältö
Yksilö organisaatiossa, ryhmät ja tiimit organisaatiossa, organisaatiot ja kulttuurit työympäristönä, ihmisten johtaminen ja alaistaidot.
Oppimateriaalit
Oppimateriaalit ovat KAMK kirjaston e-kirjoja ja muuta verkossa olevaa materiaalia. Materiaalit ilmoitetaan Moodessa / Repussa.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa käyttää osaamistavoitteen mukaisia käsitteitä perustellusti yhdistellen.
Opiskelija osaa analysoida omaa ja ryhmänsä toimintaa ja tehdä perusteltuja ehdotuksia toiminnan kehittämiseksi.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa selittää ja kuvailla osaamistavoitteen mukaiset käsitteet omasta organisaatiostaan tunnistaen mahdollisia vahvuuksia ja kehittämiskohtia sekä tehden ehdotuksia toiminnan kehittämiseksi.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa määritellä ja käyttää osaamistavoitteen mukaisia peruskäsitteitä sekä osaa kuvailla/ tunnistaa ne omassa organisaatiossaan.
Ilmoittautumisaika
04.08.2025 - 02.09.2025
Ajoitus
03.09.2025 - 15.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Virtuaaliosuus
5 op
TKI-osuus
3 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailualan koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
- Liiketalouden koulutus
Opettaja
- Hannele Siipola
Ryhmät
-
ALM23KALM23K
Tavoitteet
Opiskelija hallitsee ryhmä- ja tiimityön sekä alaistaitojen periaatteet. Opiskelija ymmärtää työhön vaikuttavia kulttuureja ja organisaatiota sekä yksilön ja ryhmän käyttäytymiseen vaikuttavia tekijöitä. Opiskelija soveltaa johtamisen malleja. Opiskelija osaa kehittää omia toimintatapoja ryhmän jäsenenä, alaisena ja esihenkilönä ammattieettisesti sekä vastuullisesti. Opiskelija osaa kehittää työskentelyn tehokkuutta, tuloksellista toimintaa ja työelämän laatua organisaatiossa.
Opintojakso on yhteinen liikunnanohjaaja-, liiketalouden tradenomi- ja restonomiopiskelijoille.
Sisältö
Yksilö organisaatiossa, ryhmät ja tiimit organisaatiossa, organisaatiot ja kulttuurit työympäristönä, ihmisten johtaminen ja alaistaidot.
Aika ja paikka
Itsenäinen työskentely ja verkkototeutus. Voit suorittaa opintojakson omaan tahtiin ja voit aloittaa sen suorittamisen milloin haluat. Opintojaksosta järjestetään aloitustunti lukujärjestyksen mukaisesti teams -toteutuksena.
Oppimateriaalit
Suositeltava kirjallisuus ja oppimateriaalit on ilmoitettu verkko-opintojaksolla. Oppimateriaalit ovat KAMK kirjaston e-kirjoja ja muuta verkossa olevaa materiaalia.
Opetusmenetelmät
Opiskelija kirjoittaa yksilötyönä tutkielmaesseen annettujen ohjeiden mukaisesti. Opintojakson aloitustunnit teams -toteutuksena. Verkkototeutus.
Englanniksi
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Opintojakson tehtävissä hyödynnetään kokemuksia nykyisestä tai aiemmista työnantajaorganisaatioista. Mikäli työkokemuksia ei olisi, tehtävissä ohjataan vaihtoehtoisiin tarkasteluihin.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Lisätietoja vaihtoehtoisista toteutustavoista saat tarvittaessa opintojakson opettajilta.
Englanniksi
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson laajuus on 5 op x 27 tuntia = n. 135 tuntia.
Sisällön jaksotus
Opintojaikson suoritus on yksilötyönä tehtävä tutkielmaessee:
Tutkielmaesseen rakenne;
Johdanto
Yksilö organisaatiossa
Ryhmät ja tiimit
Organisaatiot ja kulttuurit työympäristönä
Ihmisten johtaminen ja alaistaidot
Kokoava pohdinta
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakso on yhteinen liikunnanohjaaja-, liiketalouden tradenomi- ja restonomiopiskelijoille.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa käyttää osaamistavoitteen mukaisia käsitteitä perustellusti yhdistellen.
Opiskelija osaa analysoida omaa ja ryhmänsä toimintaa ja tehdä perusteltuja ehdotuksia toiminnan kehittämiseksi.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa selittää ja kuvailla osaamistavoitteen mukaiset käsitteet omasta organisaatiostaan tunnistaen mahdollisia vahvuuksia ja kehittämiskohtia sekä tehden ehdotuksia toiminnan kehittämiseksi.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa määritellä ja käyttää osaamistavoitteen mukaisia peruskäsitteitä sekä osaa kuvailla/ tunnistaa ne omassa organisaatiossaan.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakson arviointi perustuu yksilötyönä tehtyyn tutkielmaesseen. Opintojaksolla oleva arviointikriteeristö ohjaa opiskelijan oppimista ja arvosanatavoitteen mukaisen raportin aikaansaamista.
Hylätty (0)
Oppimistehtävässä opiskelija on kirjoittanut esseen, jossa on selkeitä sisällöllisiä puutteita tehtävänantoon nähden.
Keskeisiä teorioita ja käsitteitä ei ole tarkasteltu ja sovellettu riittävän perusteellisesti tai tarkoituksenmukaisesti.
Ajankohtaisia lähteitä tai omakohtaisia kokemuksia ei ole esitetty eli työ on pelkkää teoriaa.
Jokin olennainen osa tehtävänantoa on saattanut jäädä huomioimatta.
Lähdemateriaalin hyödyntämisessä on puutteita, esim. jotain tiettyä peruslähdettä ei ole käytetty riittävästi tai ei lainkaan tekstin tuottamisessa.
Teksti saattaa olla luonteeltaan vahvasti referoivaa, jopa kopioivaa.
Lähdeviittaukset on merkitty puutteellisesti tai ne puuttuvat kokonaan.
Esseessä on yli 20 % kopiointia.
Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Erinomaisessa ja kiitettävässä oppimistehtävässä opiskelija on kirjoittanut annetun tehtävänannon pohjalta informatiivisen, monipuolisen ja kattavan esseen.
Oppimistehtävässä on sovellettu kaikkia lähteitä tarkoituksenmukaisesti ja näkyvästi annettujen kysymysten erittelyssä.
Ajankohtaiset lähteet ja omakohtaiset kokemukset linkittyvät teoriaan rikastaen sitä.
Eri lähteiden näkökulmia on arvioitu, vertailtu ja yhdistelty toisiinsa siten, että aiheen kannalta keskeiset teoriat ja käsitteet tulevat sujuvasti esille.
Tekstissä esiintyy myös perusteltuja omia pohdintoja, sovelluksia ja kriittisiä huomioita.
Teksti on kauttaaltaan selkeästi jäsenneltyä ja etenee johdonmukaisesti niin, että kaikki tehtävänannon osa-alueet on käsitelty tasapainoisesti.
Lähdeviittaukset on merkitty asianmukaisesti ja oppimistehtävän ulkoasu on huoliteltu.
Arvolauseessa 5 tulee lisäksi esille opiskelijan omaperäinen ja luova tapa jäsentää tehtävänannon haettua asiaa.
Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)
Hyvässä oppimistehtävässä opiskelija on kirjoittanut annetun tehtävänannon pohjalta esseen, jossa aihealueen keskeiset teoriat ja käsitteet tulevat hyvin esille.
Oppimistehtävässä on hyödynnetty kaikkia lähteitä, mutta niiden annin arviointi, yhdistely ja vertailu jäävät satunnaiseksi.
Ajankohtaiset lähteet ja omakohtaiset kokemukset linkittyvät teoriaan satunnaisesti.
Teksti voi olla luonteeltaan hieman mekaanista, persoonatonta ja referoivaa, joskin hyvin informatiivista. Kriittinen pohdinta voi myös olla vähäistä.
Lähdemerkinnöissä voi olla pientä epätarkkuutta.
Kokonaisuudessaan esseessä on kuitenkin johdonmukaisesti ja yhtenäisesti käsitelty kaikkia tehtävänannon osa-alueita.
Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Tyydyttävässä ja välttävässä oppimistehtävässä opiskelija on kirjoittanut tehtävänannon pohjalta hajanaisen ja pintapuolisen esseen. Kaikkia tehtävänannon kysymyksiä ja osa-alueita ei ole tarkasteltu.
Lähdemateriaalin hyödyntäminen voi myös olla epätasaista, nojautuen vahvasti esim. yhteen lähteeseen muiden jäädessä taustalle.
Ajankohtaisia lähteitä ja omakohtaisia kokemuksia esitetään satunnaisesti.
Tiedon yhdistely, vertailu ja kriittinen arviointi puuttuvat lähes kokonaan.
Tekstin jäsennys ei ole selkeä, jolloin siitä voi olla hankala hahmottaa johdonmukaista kokonaiskertomusta.
Aiheen kannalta olennaisia teorioita ja käsitteitä on kuitenkin onnistuttu tuomaan ymmärrettävästi esille ja niitä on pyritty soveltamaan tehtävänannon mukaisesti.
Lähdeviittauksissa on joitain puutteellisuuksia.
Arvosanalla 1 arvioitu oppimistehtävä sisältää jotain hyväksyttyyn tehtävään riittävää.
Ilmoittautumisaika
02.12.2025 - 31.12.2025
Ajoitus
01.01.2026 - 15.05.2026
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Matkailualan koulutus
- Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
- Liiketalouden koulutus
Opettaja
- Olli Jääskeläinen
Ryhmät
-
LLT23SMLLT23SM
-
LLT23SHLLT23SH
Tavoitteet
Opiskelija hallitsee ryhmä- ja tiimityön sekä alaistaitojen periaatteet. Opiskelija ymmärtää työhön vaikuttavia kulttuureja ja organisaatiota sekä yksilön ja ryhmän käyttäytymiseen vaikuttavia tekijöitä. Opiskelija soveltaa johtamisen malleja. Opiskelija osaa kehittää omia toimintatapoja ryhmän jäsenenä, alaisena ja esihenkilönä ammattieettisesti sekä vastuullisesti. Opiskelija osaa kehittää työskentelyn tehokkuutta, tuloksellista toimintaa ja työelämän laatua organisaatiossa.
Opintojakso on yhteinen liikunnanohjaaja-, liiketalouden tradenomi- ja restonomiopiskelijoille.
Sisältö
Yksilö organisaatiossa, ryhmät ja tiimit organisaatiossa, organisaatiot ja kulttuurit työympäristönä, ihmisten johtaminen ja alaistaidot.
Oppimateriaalit
Oppimateriaalit ovat KAMK kirjaston e-kirjoja ja muuta verkossa olevaa materiaalia. Materiaalit ilmoitetaan Repussa.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa käyttää osaamistavoitteen mukaisia käsitteitä perustellusti yhdistellen.
Opiskelija osaa analysoida omaa ja ryhmänsä toimintaa ja tehdä perusteltuja ehdotuksia toiminnan kehittämiseksi.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa selittää ja kuvailla osaamistavoitteen mukaiset käsitteet omasta organisaatiostaan tunnistaen mahdollisia vahvuuksia ja kehittämiskohtia sekä tehden ehdotuksia toiminnan kehittämiseksi.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa määritellä ja käyttää osaamistavoitteen mukaisia peruskäsitteitä sekä osaa kuvailla/ tunnistaa ne omassa organisaatiossaan.
Ilmoittautumisaika
05.08.2025 - 03.09.2025
Ajoitus
04.09.2025 - 17.12.2025