Siirry suoraan sisältöön

Terveyden edistämisen osaaminenLaajuus (11 op)

Tunnus: SH00BY90

Laajuus

11 op

Opetuskieli

  • suomi

Osaamistavoitteet

Opiskelija osaa soveltaa terveyden edistämisen teoreettista ja säädösperustaa sekä erilaisia terveyden edistämisen työmenetelmiä suunnitellessaan, toteuttaessaan ja arvioidessaan yksilöön ja yhteisöön suunnattuja terveyden edistämiseen tähtääviä toimia. Opiskelija osaa hyödyntää uutta teknologiaa ohjauksessa.

Opiskelija osaa kuvata terveyden edistämisen periaatteet ja toimia terveyttä edistävien arvolähtökohtien mukaisesti.

Ohjaaminen terveyden edistämisessä 2op
Opiskelija tietää ohjauksen ja opetuksen filosofiset, eettiset ja pedagogiset lähtökohdat ja niiden merkityksen toteuttaessaan ohjausta ja opetusta.
Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida ohjausta ja opetusta asiakas- ja ryhmälähtöisesti yhteistyössä muiden asiantuntijoiden kanssa.
Opiskelija osaa käyttää tarkoituksenmukaisesti asiakaslähtöisiä opetus- ja ohjausmenetelmiä sekä opetus- ja ohjausmateriaaleja.
Osaa hyödyntää sosiaalista mediaa hoitotyössä sekä erottaa yksityisen ja ammatillisen roolin sosiaalisen median käytössä.
Opiskelija kykenee suunnittelemaan, toteuttamaan ja arvioimaan terveyden ja toimintakyvyn edistämisen interventioita yksilö-, ryhmä ja yhteisötasoilla hyödyntäen moniasiantuntija- ja moniammatillista verkostoa.
Opiskelija tietää kulttuurin ja taiteen merkityksen hyvinvoinnin edistämisessä ja osaa hyödyntää sitä suunnitellessaan terveyden ja toimintakyvyn edistämisen interventioita.

Päihteet ja päihteettömyys 1op.
Opiskelija ymmärtää päihteettömyyden merkityksen yksilön terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä.

Seksuaaliterveys 2op.
Tavoitteet koostuvat valtakunnallisen ohjelman mukaan.

Ravitsemus 2op.
Opiskelija ymmärtää ravitsemuksen merkityksen terveyden edistämisessä ja sairauksien hoitamisessa. Opiskelija osaa selittää terveyttä edistävän ruokavalion periaatteet ja käytännön toteutuksen.

Terveysliikunta 2op.
Opiskelija ymmärtää liikunnan merkityksen terveyden edistämisessä ja sairauksien hoitamisessa. Opiskelija osaa selittää terveysliikunnan periaatteet ja hallitsee liikuntaneuvonnan työprosessin.

Rokotusosaaminen 2op.
Opiskelija tietää rokotuksilla ehkäistävät taudit, ymmärtää rokotusten hyödyt ja tietää, mistä löytää luotettavaa tietoa rokotusten mahdollisista haittavaikutuksista. Opiskelija oppii ohjaamaan ja tukemaan asiakasta rokotuspäätöksen teossa tutkitun tiedon perusteella.
Opiskelija oppii, mitä asioita tulee huomioida ennen rokottamista, rokottaessa ja rokottamisen jälkeen. Opiskelija saa valmiuksia laadukkaaseen rokottamiseen.
Arviointikriteerit. Valtakunnallisen verkko-opintojakson mukaiset.

Sisältö

Ohjaaminen terveyden edistämisessä 2op
Erilaiset oppimisnäkemykset ja niiden merkitys sekä eettiset näkökohdat ohjaus- ja opetusprosessissa
Ohjaus- ja opetusprosessi: tarpeen arviointi, suunnittelu, toteutus, arviointi ja kirjaaminen
Ohjaus- ja opetusmenetelmät ja muodot
Ohjaus ja viestintä tieto- ja viestintätekniikkaa (digitaaliset ratkaisut) hyödyntäen.
Päihteet ja päihteettömyys 1op.
Erilaiset päihteet ja niiden vaikutukset yksilön terveyteen ja hyvinvointiin.

Seksuaaliterveys 2op.
Sisältö koostuvat valtakunnallisen ohjelman mukaan.

Ravitsemus 2op.
Ravintoaineiden tehtävät elimistössä
Suositusten mukainen terveyttä edistävä ruokavalio ja sen koostaminen
Elintarviketuntemus
Ravitsemukselliset tarpeet eri ikäryhmissä
Yleisimpien erityisruokavalioiden toteuttaminen

Terveysliikunta 2op.
Liikunta terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä
Terveysliikunta eri elämänvaiheissa ja terveydentiloissa

Rokotusosaaminen 2op.
Rokottamisen tietoperusta 1op
Rokotustaidot 1op

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa suhteessa osaamistavoitteisiin:
Tiedot:
käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti am-mattialansa käsitteitä sekä yhdistää niitä kokonaisuuksiksi
Taidot:
analysoida, vertailla, yhdistellä ja valita tietoa sekä esittää vaihtoehtoisia toimintatapoja
analysoida, reflektoida ja arvioida kriittisesti omaa osaamistaan ja ammattialansa toimintatapoja hankkimansa tiedon avulla
toimia itsenäisesti, vastuullisesti, aloitteellisesti ja joustavasti kulloisessakin oppimis- ja toimintaympäristössä
valita ja arvioida kriittisesti ammattialansa tekniikoita ja malleja sekä käyttää niitä toiminnassaan
Asenteet:
toimia asiakaslähtöisesti, tavoitteellisesti ja työelämää kehittävästi
toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa
soveltaa kriittisesti ammattieettisiä periaatteita toiminnassaan

Arviointikriteerit, hyvä (3)

käyttää johdonmukaisesti ammattialansa käsitteitä
nimetä, kuvailla ja perustella ammattialansa perustiedot
Taidot:
valita tarkoituksenmukaisia toimintatapoja hankkimansa tiedon ja ohjeistuksen perusteella
osaa arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan ja ammattialansa toimintatapoja
osaa toimia itsenäisesti ja vastuullisesti erilaisissa tehtävissä kulloisessakin oppimis- ja toiminta-ympäristössä
osaa soveltaa tarkoituksenmukaisesti am-mattialansa toimintaan soveltuvia tekniikoita ja malleja
Asenteet:
toimia ammatillisesti asiakastilanteissa
toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi
perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

käyttää asianmukaisesti keskeisiä/ yksittäisiä ammattialansa käsitteitä
nimetä ja kuvailla ammattialansa perustiedot
Taidot:
toimia tarkoituksenmukaisesti, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa
toimia ohjattuna asianmukaisesti erilaisissa oppimis- ja toimintaympäristöissä
käyttää toiminnassaan tarkoituksenmukaisesti ammattialansa tekniikoita ja malleja
Asenteet:
ottaa toiminnassaan asiakkaat huomioon
toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut ryhmän jäsenet huomioon
toimia ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

Hylätty:
Tiedot:
ei käytä asianmukaisesti keskeisiä/yksittäisiä am-mattialansa käsitteitä
ei osaa nimetä ja kuvailla ammattialansa perustietoja
Taidot:
ei toimi tarkoituksenmukaisesti
ei osaa toimia ohjattuna asianmukaisesti erilaisissa oppimis- ja toiminta-ympäristöissä
ei käytä toiminnassaan tarkoituksenmukaisesti ammattialansa tekniikoita ja malleja

Asenteet:
ei ota toiminnassaan asiakkaita huomioon
ei toimi ryhmän jäsenenä eikä ota toiminnassaan muita ryhmän jäseniä huomioon
ei toimi ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Väestön terveys ja hyvinvointi 1op.
Hyväksytty:
Esseekirjoitelmassa opiskelija osoittaa kykyä itsenäiseen ajatteluun, tiedon analysointiin ja integrointiin. Opiskelija kykenee hahmottamaan erilaisten valtakunnallisten terveysohjelmien ja strategioiden merkityksen kuntatason terveydenedistämistyössä. Esseekirjoitelman ulkoasu vastaa annettuja ohjeita ja lähdemerkinnät on merkitty oikein.
Hylätty:
Esseekirjoitelmassa opiskelija tarkastelee keskeisiä asioita: terveyden edistämistä, terveyttä edistäviä strategioita sekä ohjelmia pinnallisesti. Kuvailu on yksinomaan referointia ja reflektointi ja perustelut puuttuvat kokonaan tai jäävät toteavalle tasolle. Esseekirjoitelman ulkoasu ei vastaa annettuja ohjeita ja lähdemerkinnät ovat puutteelliset.

Rokotusosaaminen 2op
Valtakunnallisen verkko-opintojakson mukaiset.

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2022 - 31.01.2023

Ajoitus

01.01.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

11 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

55 % Lähiopetus, 45 % Etäopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Sari Pyykkönen
  • Anna-Kaisa Korpinen
  • Teija Vainikka
  • Liisa Paavola
  • Maarit Leinonen
Ryhmät
  • SMM22K2
    SMM22K2
  • SMM22K1
    SMM22K1

Tavoitteet

Aika ja paikka

OSA I: Kevät 2023

Info SMM22K1 ja K2 Ke 11.01.2023 08.00 - 09.30. TA21L146 Taito2_Rakennus

Ohjaaminen terveyden edistämisessä verkkokurssi (2op) / opettajana Sari Pyykkönen

Päihteet ja päihteettömyys -verkkokurssi 1op/ opettajana Maarit Leinonen
(ohjeistus moodlessa https://devmoodle.kamit.fi/course/view.php?id=5381 avain: Terveys23 ; Päihteet ja päihteettömyys -osiossa. Itse verkkokurssi suoritetaan Edukamun kurssisivustolla: https://edukamu.fi/paihteet-ja-paihteettomyys Salasana paihteet23
Ensimmäisellä kerralla kurssille mennessäsi sinun tulee rekisteröityä. Suoritus 15.4.2023 mennessä)

Seksuaaliterveys (2op) / opettajana Anna-Kaisa Korpinen

Ravitsemus (2op) / opettajana Teija Vainikka

Rokotusosaaminen 2op / verkko-opintoina. Opettajana Sari Pyykkönen

Ylläolevat opintojaksot toteutuvat osin lähiopetuksena ja osin verkko-opintoina.

Opintojaksojen läsnäolo sovitaan jokaisen opintojakson tunneilla.

Terveyden edistämisen 11 opintopisteen kokonaissuoritus edellyttää eri opintojaksoihin liittyvien yksilö- ja ryhmätehtävien / tentin suorittamista hyväksytysti.

Opintojaksot arvioidaan hyväksytty-hylätty tai numeroarvioinnilla. Arvioinneista sovitaan kunkin opintojakson alussa.

OSA II: Syksy 2023

Terveysliikunta (2op) / opettajana Liisa Paavola

Ohjeistus verkko-kurssille annetaan lähempänä opintojakson alkamista.

Oppimateriaalit

Devmoodlessa ja opettajien erikseen osoittamat materiaalit

Opetusmenetelmät

verkko-opinnot, Lähiopinnot, pienryhmä työskentely, itsenäiset tehtävät, opetuskeskustelut, tentti,oppimistehtävät

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet sovitaan erikseen opintojaksojen alkaessa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

1op = 27h/ opiskelijan työtä

Sisällön jaksotus

OSA I: Kevät 2023

Ohjaaminen terveyden edistämisessä verkkokurssi (2op) / opettajana Sari Pyykkönen

Rokotusosaaminen 2op / verkko-opintoina. Opettajana Sari Pyykkönen

Päihteet ja päihteettömyys -verkkokurssi 1op/ opettajana Maarit Leinonen

Seksuaaliterveys (2op) / opettajana Anna-Kaisa Korpinen

Ravitsemus (2op) / opettajana Teija Vainikka

Ylläolevat opintojaksot toteutuvat osin lähiopetuksena ja osin verkko-opintoina.

Opintojaksojen läsnäolo sovitaan jokaisen opintojakson tunneilla.

Terveydenedistämisen 11 opintopisteen kokonaissuoritus edellyttää eri opintojaksoihin liittyvien yksilö- ja ryhmätehtävien / tentin suorittamista hyväksytysti.

Opintojaksot arvioidaan hyväksytty-hylätty tai numeroarvioinnilla. Arvioinneista sovitaan kunkin opintojakson alussa.

OSA II: Syksy 2023
Terveysliikunta (2op) / opettajana Liisa Paavola

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa suhteessa osaamistavoitteisiin:
Tiedot:
käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti am-mattialansa käsitteitä sekä yhdistää niitä kokonaisuuksiksi
Taidot:
analysoida, vertailla, yhdistellä ja valita tietoa sekä esittää vaihtoehtoisia toimintatapoja
analysoida, reflektoida ja arvioida kriittisesti omaa osaamistaan ja ammattialansa toimintatapoja hankkimansa tiedon avulla
toimia itsenäisesti, vastuullisesti, aloitteellisesti ja joustavasti kulloisessakin oppimis- ja toimintaympäristössä
valita ja arvioida kriittisesti ammattialansa tekniikoita ja malleja sekä käyttää niitä toiminnassaan
Asenteet:
toimia asiakaslähtöisesti, tavoitteellisesti ja työelämää kehittävästi
toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa
soveltaa kriittisesti ammattieettisiä periaatteita toiminnassaan

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa suhteessa osaamistavoitteisiin:
Tiedot:
käyttää johdonmukaisesti ammattialansa käsitteitä
nimetä, kuvailla ja perustella ammattialansa perustiedot
Taidot:
valita tarkoituksenmukaisia toimintatapoja hankkimansa tiedon ja ohjeistuksen perusteella
osaa arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan ja ammattialansa toimintatapoja
osaa toimia itsenäisesti ja vastuullisesti erilaisissa tehtävissä kulloisessakin oppimis- ja toiminta-ympäristössä
osaa soveltaa tarkoituksenmukaisesti am-mattialansa toimintaan soveltuvia tekniikoita ja malleja
Asenteet:
toimia ammatillisesti asiakastilanteissa
toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi
perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa suhteessa osaamistavoitteisiin:
Tiedot:
käyttää asianmukaisesti keskeisiä/ yksittäisiä ammattialansa käsitteitä
nimetä ja kuvailla ammattialansa perustiedot
Taidot:
toimia tarkoituksenmukaisesti, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa
toimia ohjattuna asianmukaisesti erilaisissa oppimis- ja toimintaympäristöissä
käyttää toiminnassaan tarkoituksenmukaisesti ammattialansa tekniikoita ja malleja
Asenteet:
ottaa toiminnassaan asiakkaat huomioon
toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut ryhmän jäsenet huomioon
toimia ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

Hylätty:
Tiedot:
ei käytä asianmukaisesti keskeisiä/yksittäisiä am-mattialansa käsitteitä
ei osaa nimetä ja kuvailla ammattialansa perustietoja
Taidot:
ei toimi tarkoituksenmukaisesti
ei osaa toimia ohjattuna asianmukaisesti erilaisissa oppimis- ja toiminta-ympäristöissä
ei käytä toiminnassaan tarkoituksenmukaisesti ammattialansa tekniikoita ja malleja

Asenteet:
ei ota toiminnassaan asiakkaita huomioon
ei toimi ryhmän jäsenenä eikä ota toiminnassaan muita ryhmän jäseniä huomioon
ei toimi ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Väestön terveys ja hyvinvointi 1op.
Hyväksytty:
Esseekirjoitelmassa opiskelija osoittaa kykyä itsenäiseen ajatteluun, tiedon analysointiin ja integrointiin. Opiskelija kykenee hahmottamaan erilaisten valtakunnallisten terveysohjelmien ja strategioiden merkityksen kuntatason terveydenedistämistyössä. Esseekirjoitelman ulkoasu vastaa annettuja ohjeita ja lähdemerkinnät on merkitty oikein.
Hylätty:
Esseekirjoitelmassa opiskelija tarkastelee keskeisiä asioita: terveyden edistämistä, terveyttä edistäviä strategioita sekä ohjelmia pinnallisesti. Kuvailu on yksinomaan referointia ja reflektointi ja perustelut puuttuvat kokonaan tai jäävät toteavalle tasolle. Esseekirjoitelman ulkoasu ei vastaa annettuja ohjeita ja lähdemerkinnät ovat puutteelliset.

Rokotusosaaminen 2op
Valtakunnallisen verkko-opintojakson mukaiset.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arvioinneista kerrotaan erikseen opintojaksojen alkaessa.

Hylätty (0)

Tiedot:
ei käytä asianmukaisesti keskeisiä/yksittäisiä am-mattialansa käsitteitä
ei osaa nimetä ja kuvailla ammattialansa perustietoja
Taidot:
ei toimi tarkoituksenmukaisesti
ei osaa toimia ohjattuna asianmukaisesti erilaisissa oppimis- ja toiminta-ympäristöissä
ei käytä toiminnassaan tarkoituksenmukaisesti ammattialansa tekniikoita ja malleja

Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Opiskelija osaa suhteessa osaamistavoitteisiin:
Tiedot:
käyttää asianmukaisesti keskeisiä/ yksittäisiä ammattialansa käsitteitä
nimetä ja kuvailla ammattialansa perustiedot
Taidot:
toimia tarkoituksenmukaisesti, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa
toimia ohjattuna asianmukaisesti erilaisissa oppimis- ja toimintaympäristöissä
käyttää toiminnassaan tarkoituksenmukaisesti ammattialansa tekniikoita ja malleja
Asenteet:
ottaa toiminnassaan asiakkaat huomioon
toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut ryhmän jäsenet huomioon
toimia ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2022 - 31.01.2023

Ajoitus

01.01.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

11 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

55 % Lähiopetus, 45 % Etäopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Sari Pyykkönen
  • Anna-Kaisa Korpinen
  • Teija Vainikka
  • Maarit Leinonen
  • Liisa Paavola
Ryhmät
  • SMM22KKuu
    SMM22KKuu

Tavoitteet

Opiskelija osaa soveltaa terveyden edistämisen teoreettista ja säädösperustaa sekä erilaisia terveyden edistämisen työmenetelmiä suunnitellessaan, toteuttaessaan ja arvioidessaan yksilöön ja yhteisöön suunnattuja terveyden edistämiseen tähtääviä toimia. Opiskelija osaa hyödyntää uutta teknologiaa ohjauksessa.

Opiskelija osaa kuvata terveyden edistämisen periaatteet ja toimia terveyttä edistävien arvolähtökohtien mukaisesti.

Ohjaaminen terveyden edistämisessä 2op
Opiskelija tietää ohjauksen ja opetuksen filosofiset, eettiset ja pedagogiset lähtökohdat ja niiden merkityksen toteuttaessaan ohjausta ja opetusta.
Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida ohjausta ja opetusta asiakas- ja ryhmälähtöisesti yhteistyössä muiden asiantuntijoiden kanssa.
Opiskelija osaa käyttää tarkoituksenmukaisesti asiakaslähtöisiä opetus- ja ohjausmenetelmiä sekä opetus- ja ohjausmateriaaleja.
Osaa hyödyntää sosiaalista mediaa hoitotyössä sekä erottaa yksityisen ja ammatillisen roolin sosiaalisen median käytössä.
Opiskelija kykenee suunnittelemaan, toteuttamaan ja arvioimaan terveyden ja toimintakyvyn edistämisen interventioita yksilö-, ryhmä ja yhteisötasoilla hyödyntäen moniasiantuntija- ja moniammatillista verkostoa.
Opiskelija tietää kulttuurin ja taiteen merkityksen hyvinvoinnin edistämisessä ja osaa hyödyntää sitä suunnitellessaan terveyden ja toimintakyvyn edistämisen interventioita.

Päihteet ja päihteettömyys 1op.
Opiskelija ymmärtää päihteettömyyden merkityksen yksilön terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä.

Seksuaaliterveys 2op.
Tavoitteet koostuvat valtakunnallisen ohjelman mukaan.

Ravitsemus 2op.
Opiskelija ymmärtää ravitsemuksen merkityksen terveyden edistämisessä ja sairauksien hoitamisessa. Opiskelija osaa selittää terveyttä edistävän ruokavalion periaatteet ja käytännön toteutuksen.

Terveysliikunta 2op.
Opiskelija ymmärtää liikunnan merkityksen terveyden edistämisessä ja sairauksien hoitamisessa. Opiskelija osaa selittää terveysliikunnan periaatteet ja hallitsee liikuntaneuvonnan työprosessin.

Rokotusosaaminen 2op.
Opiskelija tietää rokotuksilla ehkäistävät taudit, ymmärtää rokotusten hyödyt ja tietää, mistä löytää luotettavaa tietoa rokotusten mahdollisista haittavaikutuksista. Opiskelija oppii ohjaamaan ja tukemaan asiakasta rokotuspäätöksen teossa tutkitun tiedon perusteella.
Opiskelija oppii, mitä asioita tulee huomioida ennen rokottamista, rokottaessa ja rokottamisen jälkeen. Opiskelija saa valmiuksia laadukkaaseen rokottamiseen.
Arviointikriteerit. Valtakunnallisen verkko-opintojakson mukaiset.

Sisältö

Ohjaaminen terveyden edistämisessä 2op
Erilaiset oppimisnäkemykset ja niiden merkitys sekä eettiset näkökohdat ohjaus- ja opetusprosessissa
Ohjaus- ja opetusprosessi: tarpeen arviointi, suunnittelu, toteutus, arviointi ja kirjaaminen
Ohjaus- ja opetusmenetelmät ja muodot
Ohjaus ja viestintä tieto- ja viestintätekniikkaa (digitaaliset ratkaisut) hyödyntäen.
Päihteet ja päihteettömyys 1op.
Erilaiset päihteet ja niiden vaikutukset yksilön terveyteen ja hyvinvointiin.

Seksuaaliterveys 2op.
Sisältö koostuvat valtakunnallisen ohjelman mukaan.

Ravitsemus 2op.
Ravintoaineiden tehtävät elimistössä
Suositusten mukainen terveyttä edistävä ruokavalio ja sen koostaminen
Elintarviketuntemus
Ravitsemukselliset tarpeet eri ikäryhmissä
Yleisimpien erityisruokavalioiden toteuttaminen

Terveysliikunta 2op.
Liikunta terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä
Terveysliikunta eri elämänvaiheissa ja terveydentiloissa

Rokotusosaaminen 2op.
Rokottamisen tietoperusta 1op
Rokotustaidot 1op

Aika ja paikka

OSA I ;Kevät 2023

Info 20.1.2023 klo 800-930 Teams

Ohjaaminen terveyden edistämisessä verkkokurssi (2op) / opettajana Sari Pyykkönen

Päihteet ja päihteettömyys -verkkokurssi 1op/ opettajana Maarit Leinonen
(opintojakson ohjeistus moodlessa https://devmoodle.kamit.fi/course/view.php?id=5371 avain: Terveys23 ; Päihteet ja päihteettömyys -osiossa. Itse verkkokurssi suoritetaan Edukamun kurssisivustolla: https://edukamu.fi/paihteet-ja-paihteettomyys Salasana paihteet23
Ensimmäisellä kerralla kurssille mennessäsi sinun tulee rekisteröityä. Suoritus 15.4.2023 mennessä.)

Seksuaaliterveys (2op) / opettajana Anna-Kaisa Korpinen

Ravitsemus (2op) / opettajana Teija vainikka

Rokotusosaaminen 2op / verkko-opintoina. Opettajana Sari Pyykkönen

Ylläolevat opintojaksot toteutuvat osin lähiopetuksena ja osin verkko-opintoina.

Opintojaksojen läsnäolo sovitaan jokaisen opintojakson tunneilla.

Terveyden edistämisen 12 opintopisteen kokonaissuoritus edellyttää eri opintojaksoihin liittyvien yksilö- ja ryhmätehtävien / tentin suorittamista hyväksytysti.

Opintojaksot arvioidaan hyväksytty-hylätty tai numeroarvioinnilla. Arvioinneista sovitaan kunkin opintojakson alussa.

OSA II: Syksy 2023

Terveysliikunta (2op) / opettajana Liisa Paavola

Ohjeistus verkko-opintoihin annetaan lähempänä opintojakson alkamista.

Oppimateriaalit

Devmoodlessa ja opettajien erikseen osoittamat materiaalit

Opetusmenetelmät

Lähiopinnot,verkko-opinnot, pienryhmätyöskentely, itsenäiset tehtävät, opetuskeskustelut, tentti

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet sovitaan erikseen opintojaksojen alkaessa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

1op = 27h/ opiskelijan työtä

Sisällön jaksotus

OSA I: Kevät 2023

Ohjaaminen terveyden edistämisessä verkkokurssi (2op) / opettajana Sari Pyykkönen

Päihteet ja päihteettömyys -verkkokurssi 1op/ opettajana Maarit Leinonen
(opintojakson ohjeistus moodlessa https://devmoodle.kamit.fi/course/view.php?id=5371 avain: Terveys23 ; Päihteet ja päihteettömyys -osiossa. Itse verkkokurssi suoritetaan Edukamun kurssisivustolla: https://edukamu.fi/paihteet-ja-paihteettomyys Salasana paihteet23
Ensimmäisellä kerralla kurssille mennessäsi sinun tulee rekisteröityä.)

Seksuaaliterveys (2op) / opettajana Anna-Kaisa Korpinen

Ravitsemus (2op) / opettajana Merja Leskinen

Terveysliikunta (2op) / opettajana Merja Leskinen

Ylläolevat opintojaksot toteutuvat osin lähiopetuksena ja osin verkko-opintoina.

Opintojaksojen läsnäolo sovitaan jokaisen opintojakson tunneilla.

Terveydenedistämisen 11 opintopisteen kokonaissuoritus edellyttää eri opintojaksoihin liittyvien yksilö- ja ryhmätehtävien / tentin suorittamista hyväksytysti.

Opintojaksot arvioidaan hyväksytty-hylätty tai numeroarvioinnilla. Arvioinneista sovitaan kunkin opintojakson alussa.

OSA II: syksy 2023

Rokotusosaaminen 2op / verkko-opintoina. Opettajana Sari Pyykkönen

Tehtävät ja ohjaus molempiin verkko-opintoihin annetaan lähempänä opintojakson alkamista.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa suhteessa osaamistavoitteisiin:
Tiedot:
käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti am-mattialansa käsitteitä sekä yhdistää niitä kokonaisuuksiksi
Taidot:
analysoida, vertailla, yhdistellä ja valita tietoa sekä esittää vaihtoehtoisia toimintatapoja
analysoida, reflektoida ja arvioida kriittisesti omaa osaamistaan ja ammattialansa toimintatapoja hankkimansa tiedon avulla
toimia itsenäisesti, vastuullisesti, aloitteellisesti ja joustavasti kulloisessakin oppimis- ja toimintaympäristössä
valita ja arvioida kriittisesti ammattialansa tekniikoita ja malleja sekä käyttää niitä toiminnassaan
Asenteet:
toimia asiakaslähtöisesti, tavoitteellisesti ja työelämää kehittävästi
toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa
soveltaa kriittisesti ammattieettisiä periaatteita toiminnassaan

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa suhteessa osaamistavoitteisiin:
Tiedot:
käyttää johdonmukaisesti ammattialansa käsitteitä
nimetä, kuvailla ja perustella ammattialansa perustiedot
Taidot:
valita tarkoituksenmukaisia toimintatapoja hankkimansa tiedon ja ohjeistuksen perusteella
osaa arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan ja ammattialansa toimintatapoja
osaa toimia itsenäisesti ja vastuullisesti erilaisissa tehtävissä kulloisessakin oppimis- ja toiminta-ympäristössä
osaa soveltaa tarkoituksenmukaisesti am-mattialansa toimintaan soveltuvia tekniikoita ja malleja
Asenteet:
toimia ammatillisesti asiakastilanteissa
toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi
perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa suhteessa osaamistavoitteisiin:
Tiedot:
käyttää asianmukaisesti keskeisiä/ yksittäisiä ammattialansa käsitteitä
nimetä ja kuvailla ammattialansa perustiedot
Taidot:
toimia tarkoituksenmukaisesti, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa
toimia ohjattuna asianmukaisesti erilaisissa oppimis- ja toimintaympäristöissä
käyttää toiminnassaan tarkoituksenmukaisesti ammattialansa tekniikoita ja malleja
Asenteet:
ottaa toiminnassaan asiakkaat huomioon
toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut ryhmän jäsenet huomioon
toimia ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

Hylätty:
Tiedot:
ei käytä asianmukaisesti keskeisiä/yksittäisiä am-mattialansa käsitteitä
ei osaa nimetä ja kuvailla ammattialansa perustietoja
Taidot:
ei toimi tarkoituksenmukaisesti
ei osaa toimia ohjattuna asianmukaisesti erilaisissa oppimis- ja toiminta-ympäristöissä
ei käytä toiminnassaan tarkoituksenmukaisesti ammattialansa tekniikoita ja malleja

Asenteet:
ei ota toiminnassaan asiakkaita huomioon
ei toimi ryhmän jäsenenä eikä ota toiminnassaan muita ryhmän jäseniä huomioon
ei toimi ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Väestön terveys ja hyvinvointi 1op.
Hyväksytty:
Esseekirjoitelmassa opiskelija osoittaa kykyä itsenäiseen ajatteluun, tiedon analysointiin ja integrointiin. Opiskelija kykenee hahmottamaan erilaisten valtakunnallisten terveysohjelmien ja strategioiden merkityksen kuntatason terveydenedistämistyössä. Esseekirjoitelman ulkoasu vastaa annettuja ohjeita ja lähdemerkinnät on merkitty oikein.
Hylätty:
Esseekirjoitelmassa opiskelija tarkastelee keskeisiä asioita: terveyden edistämistä, terveyttä edistäviä strategioita sekä ohjelmia pinnallisesti. Kuvailu on yksinomaan referointia ja reflektointi ja perustelut puuttuvat kokonaan tai jäävät toteavalle tasolle. Esseekirjoitelman ulkoasu ei vastaa annettuja ohjeita ja lähdemerkinnät ovat puutteelliset.

Rokotusosaaminen 2op
Valtakunnallisen verkko-opintojakson mukaiset.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arvioinneista sovitaan erikseen opintojaksojen alkaessa.

01.12.2021 - 31.01.2022

Ajoitus

01.01.2022 - 30.10.2022

Opintopistemäärä

11 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Tiina Rissanen
  • Sari Pyykkönen
  • Minna Alatalo
  • Teija Vainikka
  • Liisa Paavola
Ryhmät
  • SHS21S
    SHS21S
  • SHT21S
    SHT21S

Tavoitteet

Opiskelija osaa soveltaa terveyden edistämisen teoreettista ja säädösperustaa sekä erilaisia terveyden edistämisen työmenetelmiä suunnitellessaan, toteuttaessaan ja arvioidessaan yksilöön ja yhteisöön suunnattuja terveyden edistämiseen tähtääviä toimia. Opiskelija osaa hyödyntää uutta teknologiaa ohjauksessa.

Opiskelija osaa kuvata terveyden edistämisen periaatteet ja toimia terveyttä edistävien arvolähtökohtien mukaisesti.

Ohjaaminen terveyden edistämisessä 2op
Opiskelija tietää ohjauksen ja opetuksen filosofiset, eettiset ja pedagogiset lähtökohdat ja niiden merkityksen toteuttaessaan ohjausta ja opetusta.
Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida ohjausta ja opetusta asiakas- ja ryhmälähtöisesti yhteistyössä muiden asiantuntijoiden kanssa.
Opiskelija osaa käyttää tarkoituksenmukaisesti asiakaslähtöisiä opetus- ja ohjausmenetelmiä sekä opetus- ja ohjausmateriaaleja.
Osaa hyödyntää sosiaalista mediaa hoitotyössä sekä erottaa yksityisen ja ammatillisen roolin sosiaalisen median käytössä.
Opiskelija kykenee suunnittelemaan, toteuttamaan ja arvioimaan terveyden ja toimintakyvyn edistämisen interventioita yksilö-, ryhmä ja yhteisötasoilla hyödyntäen moniasiantuntija- ja moniammatillista verkostoa.
Opiskelija tietää kulttuurin ja taiteen merkityksen hyvinvoinnin edistämisessä ja osaa hyödyntää sitä suunnitellessaan terveyden ja toimintakyvyn edistämisen interventioita.

Päihteet ja päihteettömyys 1op.
Opiskelija ymmärtää päihteettömyyden merkityksen yksilön terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä.

Seksuaaliterveys 2op.
Tavoitteet koostuvat valtakunnallisen ohjelman mukaan.

Ravitsemus 2op.
Opiskelija ymmärtää ravitsemuksen merkityksen terveyden edistämisessä ja sairauksien hoitamisessa. Opiskelija osaa selittää terveyttä edistävän ruokavalion periaatteet ja käytännön toteutuksen.

Terveysliikunta 2op.
Opiskelija ymmärtää liikunnan merkityksen terveyden edistämisessä ja sairauksien hoitamisessa. Opiskelija osaa selittää terveysliikunnan periaatteet ja hallitsee liikuntaneuvonnan työprosessin.

Rokotusosaaminen 2op.
Opiskelija tietää rokotuksilla ehkäistävät taudit, ymmärtää rokotusten hyödyt ja tietää, mistä löytää luotettavaa tietoa rokotusten mahdollisista haittavaikutuksista. Opiskelija oppii ohjaamaan ja tukemaan asiakasta rokotuspäätöksen teossa tutkitun tiedon perusteella.
Opiskelija oppii, mitä asioita tulee huomioida ennen rokottamista, rokottaessa ja rokottamisen jälkeen. Opiskelija saa valmiuksia laadukkaaseen rokottamiseen.
Arviointikriteerit. Valtakunnallisen verkko-opintojakson mukaiset.

Sisältö

Ohjaaminen terveyden edistämisessä 2op
Erilaiset oppimisnäkemykset ja niiden merkitys sekä eettiset näkökohdat ohjaus- ja opetusprosessissa
Ohjaus- ja opetusprosessi: tarpeen arviointi, suunnittelu, toteutus, arviointi ja kirjaaminen
Ohjaus- ja opetusmenetelmät ja muodot
Ohjaus ja viestintä tieto- ja viestintätekniikkaa (digitaaliset ratkaisut) hyödyntäen.
Päihteet ja päihteettömyys 1op.
Erilaiset päihteet ja niiden vaikutukset yksilön terveyteen ja hyvinvointiin.

Seksuaaliterveys 2op.
Sisältö koostuvat valtakunnallisen ohjelman mukaan.

Ravitsemus 2op.
Ravintoaineiden tehtävät elimistössä
Suositusten mukainen terveyttä edistävä ruokavalio ja sen koostaminen
Elintarviketuntemus
Ravitsemukselliset tarpeet eri ikäryhmissä
Yleisimpien erityisruokavalioiden toteuttaminen

Terveysliikunta 2op.
Liikunta terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä
Terveysliikunta eri elämänvaiheissa ja terveydentiloissa

Rokotusosaaminen 2op.
Rokottamisen tietoperusta 1op
Rokotustaidot 1op

Aika ja paikka

OSA I: Kevät 2022
Info tunti 21S 31.1.2022 klo 1415 Taito 2 auditorio/ lk148

Ohjaaminen terveyden edistämisessä verkkokurssi (2op) / opettajana Sari Pyykkönen

Päihteet ja päihteettömyys -verkkokurssi 1op/ opettajana Minna Alatalo

Seksuaaliterveys (2op) / opettajana Tiina Rissanen

Ravitsemus (2op) / opettajana Teija Vainikka

Terveysliikunta (2op) / opettajana Liisa Paavola

Ylläolevat opintojaksot toteutuvat osin lähiopetuksena ja osin verkko-opintoina.

Opintojaksojen läsnäolo sovitaan jokaisen opintojakson tunneilla.

Terveyden edistämisen 12 opintopisteen kokonaissuoritus edellyttää eri opintojaksoihin liittyvien yksilö- ja ryhmätehtävien / tentin suorittamista hyväksytysti.

Opintojaksot arvioidaan hyväksytty-hylätty tai numeroarvioinnilla. Arvioinneista sovitaan kunkin opintojakson alussa.

OSA II: Syksy 2022

Rokotusosaaminen 2op / verkko-opintoina. Opettajana Sari Pyykkönen

Tehtävät ja ohjaus molempiin verkko-opintoihin annetaan lähempänä opintojakson alkamista.
Englanniksi

Oppimateriaalit

Devmoodlessa ja opettajien erikseen osoittamat materiaalit

Opetusmenetelmät

Lähiopinnot,verkko-opinnot, pienryhmätyöskentely, itsenäiset tehtävät, opetuskeskustelut, tentti

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet sovitaan erikseen opintojaksojen alkaessa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

1op = 27h/ opiskelijan työtä

Sisällön jaksotus

OSA I: Kevät 2022

Ohjaaminen terveyden edistämisessä verkkokurssi (2op) / opettajana Sari Pyykkönen

Päihteet ja päihteettömyys verkkokurssi 1op/ opettajana Minna Alatalo

Seksuaaliterveys (2op) / opettajana Tiina Rissanen(21S ja SMM21SRAA1 ja SMM21SRAA2 )

Ravitsemus (2op) / opettajana Teija Vainikka (21S ja SMM21SRAA1 ja SMM21SRAA2 )

Terveysliikunta (2op) / opettajana Liisa Paavola (21S ja SMM21SRAA1 ja SMM21SRAA2 )

Ylläolevat opintojaksot toteutuvat osin lähiopetuksena ja osin verkko-opintoina.

Opintojaksojen läsnäolo sovitaan jokaisen opintojakson tunneilla.

Terveydenedistämisen 11 opintopisteen kokonaissuoritus edellyttää eri opintojaksoihin liittyvien yksilö- ja ryhmätehtävien / tentin suorittamista hyväksytysti.

Opintojaksot arvioidaan hyväksytty-hylätty tai numeroarvioinnilla. Arvioinneista sovitaan kunkin opintojakson alussa.

OSA II: Syksy 2022

Rokotusosaaminen 2op / verkko-opintoina. Opettajana Sari Pyykkönen

Tehtävät ja ohjaus verkko-opintoihin annetaan lähempänä opintojakson alkamista.

  • SMM21SRaa2
    SMM21SRaa2
  • SMM21SRaa1
    SMM21SRaa1

Tavoitteet

Opiskelija osaa soveltaa terveyden edistämisen teoreettista ja säädösperustaa sekä erilaisia terveyden edistämisen työmenetelmiä suunnitellessaan, toteuttaessaan ja arvioidessaan yksilöön ja yhteisöön suunnattuja terveyden edistämiseen tähtääviä toimia. Opiskelija osaa hyödyntää uutta teknologiaa ohjauksessa.

Opiskelija osaa kuvata terveyden edistämisen periaatteet ja toimia terveyttä edistävien arvolähtökohtien mukaisesti.

Ohjaaminen terveyden edistämisessä 2op
Opiskelija tietää ohjauksen ja opetuksen filosofiset, eettiset ja pedagogiset lähtökohdat ja niiden merkityksen toteuttaessaan ohjausta ja opetusta.
Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida ohjausta ja opetusta asiakas- ja ryhmälähtöisesti yhteistyössä muiden asiantuntijoiden kanssa.
Opiskelija osaa käyttää tarkoituksenmukaisesti asiakaslähtöisiä opetus- ja ohjausmenetelmiä sekä opetus- ja ohjausmateriaaleja.
Osaa hyödyntää sosiaalista mediaa hoitotyössä sekä erottaa yksityisen ja ammatillisen roolin sosiaalisen median käytössä.
Opiskelija kykenee suunnittelemaan, toteuttamaan ja arvioimaan terveyden ja toimintakyvyn edistämisen interventioita yksilö-, ryhmä ja yhteisötasoilla hyödyntäen moniasiantuntija- ja moniammatillista verkostoa.
Opiskelija tietää kulttuurin ja taiteen merkityksen hyvinvoinnin edistämisessä ja osaa hyödyntää sitä suunnitellessaan terveyden ja toimintakyvyn edistämisen interventioita.

Päihteet ja päihteettömyys 1op.
Opiskelija ymmärtää päihteettömyyden merkityksen yksilön terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä.

Seksuaaliterveys 2op.
Tavoitteet koostuvat valtakunnallisen ohjelman mukaan.

Ravitsemus 2op.
Opiskelija ymmärtää ravitsemuksen merkityksen terveyden edistämisessä ja sairauksien hoitamisessa. Opiskelija osaa selittää terveyttä edistävän ruokavalion periaatteet ja käytännön toteutuksen.

Terveysliikunta 2op.
Opiskelija ymmärtää liikunnan merkityksen terveyden edistämisessä ja sairauksien hoitamisessa. Opiskelija osaa selittää terveysliikunnan periaatteet ja hallitsee liikuntaneuvonnan työprosessin.

Rokotusosaaminen 2op.
Opiskelija tietää rokotuksilla ehkäistävät taudit, ymmärtää rokotusten hyödyt ja tietää, mistä löytää luotettavaa tietoa rokotusten mahdollisista haittavaikutuksista. Opiskelija oppii ohjaamaan ja tukemaan asiakasta rokotuspäätöksen teossa tutkitun tiedon perusteella.
Opiskelija oppii, mitä asioita tulee huomioida ennen rokottamista, rokottaessa ja rokottamisen jälkeen. Opiskelija saa valmiuksia laadukkaaseen rokottamiseen.
Arviointikriteerit. Valtakunnallisen verkko-opintojakson mukaiset.

Sisältö

Ohjaaminen terveyden edistämisessä 2op
Erilaiset oppimisnäkemykset ja niiden merkitys sekä eettiset näkökohdat ohjaus- ja opetusprosessissa
Ohjaus- ja opetusprosessi: tarpeen arviointi, suunnittelu, toteutus, arviointi ja kirjaaminen
Ohjaus- ja opetusmenetelmät ja muodot
Ohjaus ja viestintä tieto- ja viestintätekniikkaa (digitaaliset ratkaisut) hyödyntäen.
Päihteet ja päihteettömyys 1op.
Erilaiset päihteet ja niiden vaikutukset yksilön terveyteen ja hyvinvointiin.

Seksuaaliterveys 2op.
Sisältö koostuvat valtakunnallisen ohjelman mukaan.

Ravitsemus 2op.
Ravintoaineiden tehtävät elimistössä
Suositusten mukainen terveyttä edistävä ruokavalio ja sen koostaminen
Elintarviketuntemus
Ravitsemukselliset tarpeet eri ikäryhmissä
Yleisimpien erityisruokavalioiden toteuttaminen

Terveysliikunta 2op.
Liikunta terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä
Terveysliikunta eri elämänvaiheissa ja terveydentiloissa

Rokotusosaaminen 2op.
Rokottamisen tietoperusta 1op
Rokotustaidot 1op

Aika ja paikka

OSA I ;Kevät 2022

Info tunti SMM21SRAA1 ja SMM21SRAA2 4.2.2022 klo 1000-1130 Brahen koulutuskeskus auditorio

Ohjaaminen terveyden edistämisessä verkkokurssi (2op) / opettajana Sari Pyykkönen

Seksuaaliterveys (2op) / opettajana Tiina Rissanen

Ravitsemus (2op) / opettajana Teija Vainikka

Terveysliikunta (2op) / opettajana Liisa Paavola

Ylläolevat opintojaksot toteutuvat osin lähiopetuksena ja osin verkko-opintoina.

Opintojaksojen läsnäolo sovitaan jokaisen opintojakson tunneilla.

Terveyden edistämisen 12 opintopisteen kokonaissuoritus edellyttää eri opintojaksoihin liittyvien yksilö- ja ryhmätehtävien / tentin suorittamista hyväksytysti.

Opintojaksot arvioidaan hyväksytty-hylätty tai numeroarvioinnilla. Arvioinneista sovitaan kunkin opintojakson alussa.

OSA II: Syksy 2022

Päihteet ja päihteettömyys -verkkokurssi 1op/ opettajana Minna Alatalo

Rokotusosaaminen 2op / verkko-opintoina. Opettajana Sari Pyykkönen

Tehtävät ja ohjaus molempiin verkko-opintoihin annetaan lähempänä opintojakson alkamista.
Englanniksi

Oppimateriaalit

Devmoodlessa ja opettajien erikseen osoittamat materiaalit

Opetusmenetelmät

Lähiopinnot,verkko-opinnot, pienryhmätyöskentely, itsenäiset tehtävät, opetuskeskustelut, tentti

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet sovitaan erikseen opintojaksojen alkaessa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

1op = 27h/ opiskelijan työtä

Sisällön jaksotus

OSA I: Kevät 2022

Ohjaaminen terveyden edistämisessä verkkokurssi (2op) / opettajana Sari Pyykkönen ( SMM21SRAA1 ja SMM21SRAA2 )

Seksuaaliterveys (2op) / opettajana Tiina Rissanen( SMM21SRAA1 ja SMM21SRAA2 )

Ravitsemus (2op) / opettajana Teija Vainikka ( SMM21SRAA1 ja SMM21SRAA2 )

Terveysliikunta (2op) / opettajana Liisa Paavola ( SMM21SRAA1 ja SMM21SRAA2 )

Ylläolevat opintojaksot toteutuvat osin lähiopetuksena ja osin verkko-opintoina.

Opintojaksojen läsnäolo sovitaan jokaisen opintojakson tunneilla.

Terveydenedistämisen 11 opintopisteen kokonaissuoritus edellyttää eri opintojaksoihin liittyvien yksilö- ja ryhmätehtävien / tentin suorittamista hyväksytysti.

Opintojaksot arvioidaan hyväksytty-hylätty tai numeroarvioinnilla. Arvioinneista sovitaan kunkin opintojakson alussa.

OSA II: syksy 2022

Rokotusosaaminen 2op / verkko-opintoina. Opettajana Sari Pyykkönen ( SMM21SRAA1 ja SMM21SRAA2 )

Päihteet ja päihteettömyys verkkokurssi 1op/ opettajana Minna Alatalo (SMM21SRAA1 ja SMM21SRAA2 )