Siirry suoraan sisältöön

MATKAILUN KOULUTUS 2023S: AMA23S

Tunnus: AMA23S

Tutkinto:
Matkailu- ja ravitsemisalan ammattikorkeakoulututkinto

Tutkintonimike:
Restonomi (AMK)

Laajuus:
210 op

Kesto:
3.5 vuotta (210 op)

Aloituslukukausi:
Syksy 2023

Opetuskieli:
suomi

Kuvaus

Matkailualan koulutuksessa opiskelija suorittaa matkailu- ja ravitsemisalan ammattikorkeakoulututkinnon. Tutkintonimikkeenä on restonomi (AMK). Opintojen laajuus on 210 opintopistettä ja koulutuksen kesto 3,5 vuotta. Koulutus muodostuu perusopinnoista, ammattiopinnoista, vaihtoehtoisista ammattiopinnoista, vapaasti valittavista opinnoista, harjoittelusta ja opinnäytetyöstä. Matkailun koulutus on osa Business-osaamisaluetta, johon kuuluvat matkailun lisäksi liiketalouden ja liikunnan koulutukset sekä suomeksi että englanniksi. Opiskelijan onkin näin mahdollista ottaa opintoja myös toisista koulutuksista.

Koulutuksen tavoitteena on, että opiskelijasta kehittyy monialaiseen yhteistyöhön kykenevä matkailualan osaaja. Opintojen läpikulkevana teemana ovat tapahtumien järjestäminen, matkailun tuotekehitys sekä matkailuyrittäjyyden, kansainvälisyyden ja itsetuntemuksen ja hyvinvoivan työyhteisön kehittäminen. Erilaisissa oppimistehtävissä tehdään tiivistä yhteistyötä matkailun toimijoiden kanssa. Opintojen aikana tehdään opintomatkoja sekä perusopinnoissa että suuntautumisvaihtoehdoissa esim. Matkamessut osana Tapahtumatuotannon opintoja.

Opintojen alussa keskitytään perustaitojen ja tietämyksen kartuttamiseen, jonka jälkeen siirrytään opitun soveltamiseen. Opiskelet asiakaslähtöistä ja kokonaisvaltaista tuotekehitys- ja markkinointiosaamista sekä opettelet tuntemaan eri kulttuureja kansainvälistä matkailua varten.

Matkailupalvelut koostuvat monista eri osista, kuten majoitus-, ravitsemis-, ohjelma- ja liikennepalveluista sekä tapahtuma-, kokous- ja kongressipalveluista. Opintojen lopussa korostuu osaamisen hyödyntäminen käytännössä ja erilaisissa älykkäissä ratkaisuissa.

Syventääksesi osaamistasi matkailun eri osa-alueilla jokainen opiskelijamme rakentaa toisen vuoden opinnoista alkaen itselleen yksilöllisen oppimispolun vaihtoehtoisten aineopintojen kautta. Osaamisalueellamme voit syventää osaamistasi tapahtumatuotannossa, yrittäjyydessä, asiakaskokemuksen kehittämisessä tai markkinointiviestinnässä. Tarjolla on myös englanninkieliset syventävät opinnot: Event Management, Hospitality Management tai Arctic Sports and Tourism. Yksilöllisellä polulla voit myös syventää kansainvälisyysosaamistasi (kv-vaihto ja/tai kv-harjoittelu). Omaa yksilöllistä polkuasi vahvistat erilaisten työelämälähtöisten tehtävien ja harjoitteluiden avulla. Opinnäytetyöllä voit vielä vahvistaa omaa osaamistasi valitsemallasi polulla.

Lisätiedot

Vuositeemat / osaamistavoitteet
1. vuosi
Matkailualan havainnoija
• peruskäsitteiden hallinta
• tietää matkailualan toimijat
• hallitsee matkailualan asiakaspalvelun perustaidot
2. ja 3. vuosi
Matkailupalveluiden toteuttaja ja osaaja
• tuntee keskeiset matkailualan tietosisällöt
• pystyy toimimaan asiakasrajapinnassa ja erilaisissa matkailutoimijoiden verkostoissa
• osaa toimia matkailualan työtehtävissä ja hallitsee keskeiset työmenetelmät
• kehittyy tiedonhakijana ja tiimien jäsenenä
• osaa suunnitella ja toteuttaa matkailutuotteita
3. ja 4. vuosi
Matkailupalvelujen kehittäjä
• osaa soveltaa uusinta tietoa matkailutuotteiden ja alan kehittämiseen
• kehittää ja arvioida asiakaslähtöistä ja vastuullista matkailuliiketoimintaa

Näytä opintojen ajoitukset lukuvuosittain, lukukausittain tai periodeittain

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op) 2023-2024 2024-2025 2025-2026 2026-2027 Syksy 2023 Kevät 2024 Syksy 2024 Kevät 2025 Syksy 2025 Kevät 2026 Syksy 2026 1. / 2023 2. / 2023 3. / 2024 4. / 2024 1. / 2024 2. / 2024 3. / 2025 4. / 2025 1. / 2025 2. / 2025 3. / 2026 4. / 2026 1. / 2026 2. / 2026
AMA23S-1001
MATKAILUN PERUSTAIDOT

(Valitaan kaikki )

23
MMPA101 Matkailun perusteet 5 5 5 5
AM00BY29 Matkailun toimintaympäristöt 3 3 3 3
AM00BG95 Töissä matkailualalla 5 5 5 5
AM00BH00 Matkailuyrityksen toiminta 5 5 5 2.5 2.5
BY00BX23 Asiakassuuntainen markkinointi 5 5 5 5
AMA23S-1002
MATKAILUN ASIAKASPALVELU

(Valitaan kaikki )

18
AM00BG89 Asiakkaan kohtaaminen 3 3 3 3
AM00BG91 Majoituspalvelut 5 5 5 5
AM00BH01 Matkailun kuljetus-, myynti- ja varauspalvelut 5 5 5 5
AM00CE44 Ruoka matkailussa 5 5 5 2.5 2.5
AMA23S-1003
TAPAHTUMIEN JA MATKAILUTUOTTEIDEN KEHITTÄMINEN

(Valitaan kaikki )

12
BY00BX49 Tapahtuman järjestämisen perusteet 5 5 5 2.5 2.5
BY00BX50 Uudet teknologiat businessajureina 3 3 3 3
BY00BX43 Palveluiden tuotteistaminen ja kehittäminen 4 4 4 2 2
AMA23S-1004
VIESTINTÄOSAAMINEN

(Valitaan kaikki )

26
ED00CE13 Digitaidot kunnolla vauhtiin 3 3 3 1.5 1.5
BY00BX35 Svenska i arbetslivet 5 5 5 2.5 2.5
BY00BX37 Business English 5 5 5 2.5 2.5
BY00BX39 Työelämän viestintätaidot 5 5 5 2.5 2.5
BY00BX40 Professional English 5 5 5 2.5 2.5
AM00CH16 Osaajana kehittyminen 3 2 1 2 1 1 1 1
AMA23S-1005
MATKAILULIIKETOIMINTA

(Valitaan kaikki )

13
BY00BX29 Liiketoimintaosaamisen perusteet 5 5 5 2.5 2.5
BY00BY35 Liike-elämän perusmatematiikka 3 3 3 1.5 1.5
AM00BH03 Matkailupalveluiden myyntiprosessit 5 5 5 2.5 2.5
AMA23S-1006
ESIMIESTAIDOT MATKAILUALALLA

(Valitaan kaikki )

18
BY00BX41 Johdon laskenta 5 5 5 2.5 2.5
AM00BH04 Matkailuyrityksen vastuullinen johtaminen 5 5 5 2.5 2.5
AM00BY30 Matkailun lainsäädäntö 3 3 3 3
AM00BY44 Matkailun strateginen suunnittelu 5 5 5 2.5 2.5
AMA23S-1007
JOHTAJUUS JA TYÖYHTEISÖN HYVINVOINTI

(Valitaan kaikki )

15
BY00BX52 Henkilöstövoimavarojen johtaminen HRM 5 5 5 2.5 2.5
BY00BX53 Työyhteisöosaaminen ja johtaminen 5 5 5 2.5 2.5
BY00BX54 Työhyvinvointi 5 5 5 2.5 2.5
AMA23S-1008
TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISTOIMINTA

(Valitaan kaikki )

5
BY00BX48 Tutkimus- ja kehittämismenetelmät 5 5 5 2.5 2.5
AMA23S-1009
VAIHTOEHTOISET AMMATTIOPINNOT

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 30)

30
AMA23S-1010
TAPAHTUMATUOTANTO

(Valitaan kaikki )

15
AM00BY92 Kannattava tapahtumatuotanto 5 5 5 2.5 2.5
AM00BY93 Tapahtumien elämyksellisyys 5 5 5 2.5 2.5
AM00BY94 Tuotanto I 5 5 2.5 2.5 1.3 1.3 1.3 1.3
AMA23S-1011
EVENT MANAGEMENT

(Valitaan kaikki )

15
BC00BY75 Experiential Events 5
BC00BY76 Profitable Event Management 5
BC00BY77 Field-specific Event Production 5
AMA23S-1012
HOSPITALITY MANAGEMENT

(Valitaan kaikki )

15
AT00BY61 Congress and Meeting Management MICE 5
AT00BY62 Hospitality and Facility Management 5
AT00BY63 Managing Customer Experience 5
AMA23S-1013
ARCTIC SPORTS AND TOURISM

(Valitaan kaikki )

15
AS00BY85 Sport & Adventure Tourism 5 5 5 2.5 2.5
AS00BY86 Nature-based Activity Management 5 5 5 2.5 2.5
AS00BY87 Technology and Trends in Sports Tourism 5 5 5 2.5 2.5
AMA23S-1014
BUSINESS VALUE FROM MARKETING COMMUNICATIONS DYNAMICS

(Valitaan kaikki )

15
LB00BY72 Integrated Marketing Communications 5
LB00BY73 Digital Media Tools for Marketing Purposes 5
LB00BY74 Brand Strategies 5
AMA23S-1015
YRITTÄJYYS KÄYTÄNNÖSSÄ

(Valitaan opintopisteitä: 15)

15
LT00BF31 Yrittäjyys käytännössä erityisalue 5
LT00CA58 Vuosi Yrittäjänä, korkeakoulu 10
AMA23S-1016
ASIAKASKOKEMUKSEN KEHITTÄMINEN

(Valitaan kaikki )

15
LT00BX68 Asiakaskokemus ja ostokäyttäytyminen 5 5 5 2.5 2.5
LT00CF25 Palveluiden tuotteistaminen ja kehittäminen 5 5 5 2.5 2.5
LT00BX69 Palvelumuotoilu 5 5 5 2.5 2.5
AMA23S-1017
MARKKINOINTIVIESTINNÄN TYÖKALUT

(Valitaan kaikki )

15
LT00BX64 Markkinointiviestintä 5 5 5 2.5 2.5
LT00CF23 Mediasuunnittelu ja sisällöntuotanto 5 5 5 2.5 2.5
LT00CF24 Brändistrategia 5 5 5 2.5 2.5
AMA23S-1018
INTERNATIONAL STUDIES ABROAD 5-30 op

(Valitaan opintopisteitä: 0)

0
AMA23S-1019
HARJOITTELU

(Valitaan kaikki )

30
AM00BY43 Harjoittelu 30 30 30 15 15
AMA23S-1020
VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT

(Valitaan opintopisteitä: 5)

5
MHAA002 Foreign Language 5
MHAA003 Muu vapaavalintainen kokonaisuus 5
AM00BL13 Matkalla viinien ja oluiden maailmaan 5
AI00BC23 Ensiapu 1 1
AI00BC24 Ensiapu 2 1
AMA23S-1021
OPINNÄYTETYÖ

(Valitaan kaikki )

15
MMOA001 Opinnäytetyö 15 15 7.5 7.5 3.8 3.8 3.8 3.8
Yhteensä 210 64 92 49 30 33 31 42.5 49.5 26.5 22.5 30 15 18 17 14 23.8 18.8 23.3 26.3 12.25 14.25 11.25 11.25 15 15

Lukukausi- ja lukuvuosikohtaiset opintopistekertymät vaihtelevat valinnaisten ja vapaasti valittavien opintojen ajoituksesta johtuen.

2022_KAMK_Yhteiset Kompetenssit

Suositus ammattikorkeakoulujen yhteisistä kompetensseista ja niiden soveltamisesta.

1.Oppimaan oppiminen

Valmistuva opiskelija tunnistaa osaamisensa ja oppimistapojensa vahvuuksia ja kehityskohteita sekä hyödyntää oppimisessaan yhteisöllisyyden ja digitalisaation mahdollisuuksia.
- arvioi ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan erilaisissa oppimisympäristöissä.
- osaa hankkia, kriittisesti arvioida sekä tarkoituksenmukaisesti soveltaa oman alansa
kansallista ja kansainvälistä tietoperustaa ja käytäntöjä.
- ottaa vastuuta myös ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta

Ei liitettyjä opintojaksoja

2.Työelämässä toimiminen

Valmistuva opiskelija omaa monipuoliset työelämävalmiudet ja osaa toimia alansa työyhteisöissä
- osaa toimia rakentavasti työyhteisössä ja edistää omaa ja työyhteisön hyvinvointia.
- osaa toimia ammatillisesti työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa.
- hyödyntää teknologian ja digitalisaation tuomia mahdollisuuksia omassa työssään.
- ymmärtää muuttuvan työelämän kompleksisuuden ja omaa resilienssiä muuttuvissa
työelämän tilanteissa.
- omaa valmiudet yrittäjämäiseen toimintatapaan

Ei liitettyjä opintojaksoja

3.Eettisyys

Valmistuva opiskelija toimii ammattialan eettisten periaatteiden ja arvojen mukaisesti huomioiden tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden periaatteet.
- kykenee vastaamaan omasta toiminnastaan ja sen seurauksista ja reflektoimaan niitä alansa ammattieettisten periaatteiden ja arvojen mukaisesti.
- ottaa toiset huomioon ja edistää tasa?arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta.
- huomioi toiminnassaan moninaisuuden ja saavutettavuuden toteutumista.
- ymmärtää hyvän tieteellisen käytännön periaatteet ja toimii niiden mukaisesti.
- kykenee eettisiin arvoihin perustuvaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.

Ei liitettyjä opintojaksoja

4.Kestävä kehitys

Valmistuva opiskelija tuntee kestävän kehityksen periaatteet, edistää niiden toteutumista sekä toimii vastuullisesti ammattilaisena ja yhteiskunnan jäsenenä.

- osaa käyttää omaan alaansa liittyvää tietoa kestävien ratkaisujen ja toimintamallien
etsimiseen, käyttöönottamiseen ja vakiinnuttamiseen.
- ymmärtää kestävyyshaasteita, niiden keskinäisiä riippuvuuksia sekä asioiden ja
ongelmien monia näkökulmia.

Ei liitettyjä opintojaksoja

5.Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus

Valmistuva opiskelija osaa toimia monikulttuurisissa ja kansainvälisissä toimintaympäristöissä ja verkostoissa.

- tuntee oman kulttuuritaustansa vaikutuksia toimintaansa ja osaa kehittää
monikulttuurisuutta huomioivia toimintatapoja työyhteisössään.
- osaa seurata ja hyödyntää oman alansa kansainvälistä kehitystä työssään.
- kykenee kansainväliseen viestintään työtehtävissään

Ei liitettyjä opintojaksoja

6.Ennakoiva kehittäminen

Valmistuva opiskelija osaa kehittää oman alan tulevaisuutta ennakoivia ratkaisuja soveltaen olemassa olevaa tietoa sekä tutkimus-ja kehittämismenetelmiä.
- ratkaisee ongelmatilanteita luovasti ja uudistaa toimintatapoja yhdessä muiden kanssa.
- osaa työskennellä projekteissa yhteistyössä eri alojen toimijoiden kanssa.
- osaa soveltaa kehittämisessä alan olemassa olevaa tietoa ja hyödyntää tutkimus- ja
kehittämismenetelmiä.
- osaa etsiä asiakaslähtöisiä, kestäviä ja taloudellisesti kannattavia ratkaisuja oman
alansa tulevaisuutta ennakoiden.

Ei liitettyjä opintojaksoja

Luokittelemattomat
Matkailun perusteet
Matkailun toimintaympäristöt
Töissä matkailualalla
Matkailuyrityksen toiminta
Asiakassuuntainen markkinointi
Asiakkaan kohtaaminen
Majoituspalvelut
Matkailun kuljetus-, myynti- ja varauspalvelut
Ruoka matkailussa
Tapahtuman järjestämisen perusteet
Uudet teknologiat businessajureina
Palveluiden tuotteistaminen ja kehittäminen
Digitaidot kunnolla vauhtiin
Svenska i arbetslivet
Business English
Työelämän viestintätaidot
Professional English
Osaajana kehittyminen
Liiketoimintaosaamisen perusteet
Liike-elämän perusmatematiikka
Matkailupalveluiden myyntiprosessit
Johdon laskenta
Matkailuyrityksen vastuullinen johtaminen
Matkailun lainsäädäntö
Matkailun strateginen suunnittelu
Henkilöstövoimavarojen johtaminen HRM
Työyhteisöosaaminen ja johtaminen
Työhyvinvointi
Tutkimus- ja kehittämismenetelmät
Kannattava tapahtumatuotanto
Tapahtumien elämyksellisyys
Tuotanto I
Experiential Events
Profitable Event Management
Field-specific Event Production
Congress and Meeting Management MICE
Hospitality and Facility Management
Managing Customer Experience
Sport & Adventure Tourism
Nature-based Activity Management
Technology and Trends in Sports Tourism
Integrated Marketing Communications
Digital Media Tools for Marketing Purposes
Brand Strategies
Yrittäjyys käytännössä erityisalue
Vuosi Yrittäjänä, korkeakoulu
Asiakaskokemus ja ostokäyttäytyminen
Palveluiden tuotteistaminen ja kehittäminen
Palvelumuotoilu
Markkinointiviestintä
Mediasuunnittelu ja sisällöntuotanto
Brändistrategia
Harjoittelu
Foreign Language
Muu vapaavalintainen kokonaisuus
Matkalla viinien ja oluiden maailmaan
Ensiapu 1
Ensiapu 2
Opinnäytetyö

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op)
AMA23S-1001
MATKAILUN PERUSTAIDOT

(Valitaan kaikki)

23
MMPA101 Matkailun perusteet 5
AM00BY29 Matkailun toimintaympäristöt 3
AM00BG95 Töissä matkailualalla 5
AM00BH00 Matkailuyrityksen toiminta 5
BY00BX23 Asiakassuuntainen markkinointi 5
AMA23S-1002
MATKAILUN ASIAKASPALVELU

(Valitaan kaikki)

18
AM00BG89 Asiakkaan kohtaaminen 3
AM00BG91 Majoituspalvelut 5
AM00BH01 Matkailun kuljetus-, myynti- ja varauspalvelut 5
AM00CE44 Ruoka matkailussa 5
AMA23S-1003
TAPAHTUMIEN JA MATKAILUTUOTTEIDEN KEHITTÄMINEN

(Valitaan kaikki)

12
BY00BX49 Tapahtuman järjestämisen perusteet 5
BY00BX50 Uudet teknologiat businessajureina 3
BY00BX43 Palveluiden tuotteistaminen ja kehittäminen 4
AMA23S-1004
VIESTINTÄOSAAMINEN

(Valitaan kaikki)

26
ED00CE13 Digitaidot kunnolla vauhtiin 3
BY00BX35 Svenska i arbetslivet 5
BY00BX37 Business English 5
BY00BX39 Työelämän viestintätaidot 5
BY00BX40 Professional English 5
AM00CH16 Osaajana kehittyminen 3
AMA23S-1005
MATKAILULIIKETOIMINTA

(Valitaan kaikki)

13
BY00BX29 Liiketoimintaosaamisen perusteet 5
BY00BY35 Liike-elämän perusmatematiikka 3
AM00BH03 Matkailupalveluiden myyntiprosessit 5
AMA23S-1006
ESIMIESTAIDOT MATKAILUALALLA

(Valitaan kaikki)

18
BY00BX41 Johdon laskenta 5
AM00BH04 Matkailuyrityksen vastuullinen johtaminen 5
AM00BY30 Matkailun lainsäädäntö 3
AM00BY44 Matkailun strateginen suunnittelu 5
AMA23S-1007
JOHTAJUUS JA TYÖYHTEISÖN HYVINVOINTI

(Valitaan kaikki)

15
BY00BX52 Henkilöstövoimavarojen johtaminen HRM 5
BY00BX53 Työyhteisöosaaminen ja johtaminen 5
BY00BX54 Työhyvinvointi 5
AMA23S-1008
TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISTOIMINTA

(Valitaan kaikki)

5
BY00BX48 Tutkimus- ja kehittämismenetelmät 5
AMA23S-1009
VAIHTOEHTOISET AMMATTIOPINNOT

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 30)

30
AMA23S-1010
TAPAHTUMATUOTANTO

(Valitaan kaikki)

15
AM00BY92 Kannattava tapahtumatuotanto 5
AM00BY93 Tapahtumien elämyksellisyys 5
AM00BY94 Tuotanto I 5
AMA23S-1011
EVENT MANAGEMENT

(Valitaan kaikki)

15
BC00BY75 Experiential Events 5
BC00BY76 Profitable Event Management 5
BC00BY77 Field-specific Event Production 5
AMA23S-1012
HOSPITALITY MANAGEMENT

(Valitaan kaikki)

15
AT00BY61 Congress and Meeting Management MICE 5
AT00BY62 Hospitality and Facility Management 5
AT00BY63 Managing Customer Experience 5
AMA23S-1013
ARCTIC SPORTS AND TOURISM

(Valitaan kaikki)

15
AS00BY85 Sport & Adventure Tourism 5
AS00BY86 Nature-based Activity Management 5
AS00BY87 Technology and Trends in Sports Tourism 5
AMA23S-1014
BUSINESS VALUE FROM MARKETING COMMUNICATIONS DYNAMICS

(Valitaan kaikki)

15
LB00BY72 Integrated Marketing Communications 5
LB00BY73 Digital Media Tools for Marketing Purposes 5
LB00BY74 Brand Strategies 5
AMA23S-1015
YRITTÄJYYS KÄYTÄNNÖSSÄ

(Valitaan opintopisteitä: 15)

15
LT00BF31 Yrittäjyys käytännössä erityisalue 5
LT00CA58 Vuosi Yrittäjänä, korkeakoulu 10
AMA23S-1016
ASIAKASKOKEMUKSEN KEHITTÄMINEN

(Valitaan kaikki)

15
LT00BX68 Asiakaskokemus ja ostokäyttäytyminen 5
LT00CF25 Palveluiden tuotteistaminen ja kehittäminen 5
LT00BX69 Palvelumuotoilu 5
AMA23S-1017
MARKKINOINTIVIESTINNÄN TYÖKALUT

(Valitaan kaikki)

15
LT00BX64 Markkinointiviestintä 5
LT00CF23 Mediasuunnittelu ja sisällöntuotanto 5
LT00CF24 Brändistrategia 5
AMA23S-1018
INTERNATIONAL STUDIES ABROAD 5-30 op

(Valitaan opintopisteitä: 0)

0
AMA23S-1019
HARJOITTELU

(Valitaan kaikki)

30
AM00BY43 Harjoittelu 30
AMA23S-1020
VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT

(Valitaan opintopisteitä: 5)

5
MHAA002 Foreign Language 5
MHAA003 Muu vapaavalintainen kokonaisuus 5
AM00BL13 Matkalla viinien ja oluiden maailmaan 5
AI00BC23 Ensiapu 1 1
AI00BC24 Ensiapu 2 1
AMA23S-1021
OPINNÄYTETYÖ

(Valitaan kaikki)

15
MMOA001 Opinnäytetyö 15