SAIRAANHOITAJAKOULUTUS 2020S: SHS20S
Tunnus: SHS20S
Kuvaus
Sairaanhoitajakoulutus johtaa sairaanhoitaja (AMK) -tutkintoon. Koulutus täyttää terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain ja asetuksen sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/55/EU ammattipätevyyden tunnustamiselle asettamat vaatimukset. Direktiivin mukaan yleissairaanhoidosta vastaavan sairaanhoitajan koulutuksen pituuden tulee olla vähintään kolme vuotta ja sisältää vähintään 4600 tuntia (180 op) opetusta. Suomalainen sairaanhoitajakoulutus (210 op) sisältää lisäksi 30 op hoitotyön opintoja, joilla syvennetään ja laajennetaan osaamista työelämälähtöisesti alueen tarpeen ja ammattikorkeakoulun profiilin mukaisesti.
Sairaanhoitaja on hoitotyön asiantuntija. Sairaanhoitaja edistää ja ylläpitää terveyttä, ehkäisee ja hoitaa sairauksia sekä lievittää kärsimyksiä. Koulutus valmentaa osaajia, jotka kykenevät työskentelemään itsenäisesti alan asiantuntijatehtävissä. Sairaanhoitajalla on myös valmiudet kehittää hoitotyötä.
Sairaanhoitaja suunnittelee, toteuttaa ja arvioi potilaan hoitoa yhdessä potilaan, tämän perheen ja yhteisön kanssa. Sairaanhoitaja voi toimia myös tiimin vastuuhenkilönä. Sairaanhoitajalla on valmiudet hyödyntää työssään terveydenhuollon teknologiaa ja digitalisaation tuomia mahdollisuuksia. Kansainvälistyvässä maailmassa myös hoitoalan toimintaympäristöt kansainvälistyvät ja sairaanhoitaja osaa toimia eri kulttuureista tulevien potilaiden kanssa.
Koulutuksen yleisenä tavoitteena on kouluttaa sosiaali- ja terveydenhuoltoon osaavaa ammattihenkilöstöä, joka moniammatillisen yhteistyön osaajana turvaa väestölle yhdenvertaiset ja potilasturvallisuuden takaavat näyttöön perustuvat hoitotyön palvelut. Sairaanhoitajan osaaminen perustuu monitieteiseen, alati uudistuvaan ja laaja-alaiseen tietoperustaan, käytännölliseen osaamiseen sekä sosiaalisiin taitoihin.
Sairaanhoitajan hankittava osaaminen
Sairaanhoitajakoulutuksen opetussuunnitelman perustana toimivat työelämän osaamisvaatimuksista johdetut laajat osaamisalueet eli kompetenssit ja niihin liittyvät osaamistavoitteet arviointikriteereineen. Kompetenssit jakautuvat kaikille koulutuksille yhteisiin yleisiin työelämäkompetensseihin (Arene ry) sekä valtakunnallisesti yhtenäisiin koulutuskohtaisiin kompetensseihin (Eriksson ym. 2015). Yhteiset kompetenssit ovat eri koulutuksille yleisiä työelämän osaamisalueita, mutta niiden erityispiirteet ja tärkeys vaihtelevat eri ammateissa ja työtehtävissä. Yhteiset kompetenssit luovat perustan työelämässä toimimiselle, yhteistyölle ja asiantuntijuuden kehittymiselle. Yhteisiä kompetensseja ovat oppimisen taidot, eettinen osaaminen, työyhteisöosaaminen, innovaatio-osaaminen sekä kansainvälistymisosaaminen. Yhteisten kompetenssien arviointi toteutuu koulutuskohtaisten kompetenssien arvioinnin yhteydessä.
Sairaanhoitajakoulutuksen alakohtaiset kompetenssit pohjautuvat Sairaanhoitajakoulutuksen tulevaisuus -hankkeen (2014) tuloksiin (Eriksson ym. 2015).
Kompetenssit ovat:
1. Asiakaslähtöisyys
2. Hoitotyön eettisyys ja ammatillisuus (yhdistetty yhteinen kompetenssi "eettinen osaaminen ja vastuullisuus")
3. Johtaminen ja yrittäjyys
4. Kliininen hoitotyö
5. Näyttöön perustuva toiminta ja päätöksenteko
6. Ohjaus- ja opetusosaaminen
7. Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen
8. Sosiaali - ja terveydenhuollon toimintaympäristö
9. Sosiaali - ja terveyspalvelujen laatu ja turvallisuus
Alakohtaiset kompetenssit on päivitetty yleSHarviointi -hankkeessa ja valmistuivat joulukuussa 2019 (Liite).
Päivitetyt kompetenssit ovat:
1. Ammatillisuus ja eettisyys, 2. Asiakaslähtöisyys, 3. Kommunikointi ja moniammatillisuus, 4. Terveyden edistäminen, 5. Johtaminen ja työntekijyysosaaminen, 6. Informaatioteknologia ja kirjaaminen, 7. Ohjaus- ja opetusosaaminen sekä omahoidon tukeminen, 8. Kliininen hoitotyö, 9. Näyttöön perustuva toiminta, tutkimustiedon hyödyntäminen ja päätöksenteko, 10. Yrittäjyys ja kehittäminen, 11. Laadun varmistus, 12. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmä ja 13. Potilas- ja asiakasturvallisuus.
Kansainvälisyys toteutuu opetussuunnitelman läpäisevänä jatkumona vieraskielisen lähdemateriaalin hyödyntämisenä opetuksessa sekä kieliopintoina. Englanninkielistä opetusta toteuttavat myös kansainvälisessä asiantuntijavaihdossa olevat yhteistyökumppaneiden opettajat. Lisäksi opiskelijat osallistuvat kansainväliseen vaihtoon ja myös erilaisiin kotikansainvälistymistä tukeviin tilaisuuksiin ja tapahtumiin sekä kansainvälisten opiskelijoiden tutorointiin. Kansainvälistymistavoitteiden saavuttamiseksi kotikansainvälistäminen on osa opintoja ja opiskelijalla on mahdollisuus vähintään kolmen kuukauden vaihto-opiskeluun ulkomailla.
Sairaanhoitajakoulutuksen rakenne:
1) perus- ja ammattiopinnot 115 op sisältäen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiomenetelmät 5 op
2) vapaasti valittavat opinnot 5 op
3) ammattitaitoa edistävä harjoittelu 90 op sisältäen opinnäytetyön 15 op ja kypsyysnäytteen
Perus- ja ammattiopintojen tavoitteena on, että opiskelija oppii laaja-alaiset käytännölliset perustiedot ja -taidot sekä teoreettiset perusteet toimia työelämässä sairaanhoitotyön asiantuntijatehtävissä tai yrittäjänä sekä saa edellytykset oman ammattitaidon kehittämiseen ja elinikäiseen oppimiseen. Sairaanhoitajan koulutuksessa opiskelija voi syventää osaamista jollakin hoitotyön alalla (30 op) viimeisen lukukauden aikana.
Opintojen tavoitteena on myös, että opiskelija hallitsee ammattikorkeakouluasetuksessa (1129/2014, 7§) vaadittavan kielitaidon, joka ilmoitetaan tutkintotodistuksessa. Kielitaitoa merkittäessä otetaan huomioon mitä valtioneuvoston asetuksessa (481/2003) 15§-19§ :ssä säädetään. Englannin kieliopinnot on opetussuunnitelmassa integroitu kahteen opintojaksoon, joissa kielen oppimista arvioidaan. Ruotsin kieliopinnot toteutetaan yhteen opintojaksoon integroituna kokonaisuutena. Suomen kielen viestintäosaaminen kehittyy koko koulutuksen ajan ja sitä arvioidaan vuosittain eri opintojaksoissa (kompetenssimatriisi).
Vapaasti valittavien opintojen tavoitteena on syventää ja täydentää ammatillista osaamista. Vapaasti valittavia opintoja voi toteutua hankkeissa, projektiopinnoissa ja innovaatiotoiminnassa. Vapaasti valittaviin opintoihin voidaan sisällyttää muiden koulutuksien ja muiden korkeakoulujen opintosuorituksia.
Ammattitaitoa edistävän harjoittelun tavoitteena on perehdyttää opiskelija ohjatusti erityisesti ammattiopintojen kannalta keskeisiin käytännön työtehtäviin sekä tietojen ja taitojen soveltamiseen työelämässä. Ammattitaitoa edistävä harjoittelu toteutuu sairaanhoitajan tutkinnossa 90 opintopisteen laajuisena, josta 15 op toteutuu työelämän toimeksiantamana opinnäytetyönä. Opinnäytetyön tavoitteena on, että kehittää valmiuksia soveltaa tietoja ja taitoja ammattiopintoihin liittyvässä käytännön asiantuntijatehtävässä. Opinnäytetyön toteutuksessa on mahdollisuus monialaiseen ja koulutuksien väliseen yhteistyöhön. Opetussuunnitelmassa on tehty opiskelijan oppimisprosessi näkyväksi ja kuvattu opiskelijan ammatillinen kasvu perehtyjästä kehittäjäksi. Opetussuunnitelma rakentuu lukukausien mukaisista opintojaksoista ja teemoista. Opintojaksojen osaamistavoitteet ja teemojen sisällöt kuvaavat alan keskeisen ammatillisen ydinosaamisen. Vuosi- ja lukukausiteemat kokoavat opintoja ammatillisen kasvun etenemisen näkökulmasta.
1. vuosikurssi Hoitotyöhön perehtyjä
Opiskelija perehtyy hoitotyön perusteisiin sekä ymmärtää monitieteellisen tiedon merkityksen ammatillisen osaamisen lähtökohtana.
2. vuosikurssi Kliinisen hoitotyön osaaja
Opiskelija pystyy ohjattuna suunnittelemaan, toteuttamaan ja arvioimaan asiakkaan/ potilaan kokonaishoitoa yhdessä asiakkaan/potilaan ja hänen läheistensä kanssa hoitotyön arvojen ja periaatteiden ohjaamana. Opiskelija laajentaa hoitotyössä tarvittavaa monitieteistä tietoperustaa.
3. vuosikurssi Hoitotyön soveltaja
Opiskelija toimii kehittävän työotteen mukaisesti näyttöön perustuvassa hoitotyössä yksilö-, perhe-, ryhmä- ja yhteisötasolla.
4. vuosikurssi Hoitotyön kehittäjä
Opiskelijan ammatillista päätöksentekoa ohjaa monitieteinen tietoperusta ja hän kykenee kehittämään näyttöön perustuvaa hoitotyötä. Opiskelija ymmärtää vastuunsa itsensä ja alan kehittämisessä sekä moniammatillisissa ja – alaisissa yhteisöissä. Opiskelija käyttää paikallisen päätöksenteon vaikuttamiskanavia väestön terveydenedistämisessä.
Valitse opintojen ajoitus-, rakenne- tai jäsentelynäkymä
Näytä opintojen ajoitukset lukuvuosittain, lukukausittain tai periodeittain
Tunnus | Opinnon nimi | Laajuus (op) | 2020-2021 | 2021-2022 | 2022-2023 | 2023-2024 | Syksy 2020 | Kevät 2021 | Syksy 2021 | Kevät 2022 | Syksy 2022 | Kevät 2023 | Syksy 2023 | 1. / 2020 | 2. / 2020 | 3. / 2021 | 4. / 2021 | 1. / 2021 | 2. / 2021 | 3. / 2022 | 4. / 2022 | 1. / 2022 | 2. / 2022 | 3. / 2023 | 4. / 2023 | 1. / 2023 | 2. / 2023 |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
SHS20S-1000 |
ALOITA SAIRAANHOITAJAN TARINASI
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0) |
0 | |||||||||||||||||||||||||
SHS20S-1001 |
OSAAJANA KEHITTYMINEN
(Valitaan kaikki ) |
5 | |||||||||||||||||||||||||
SH00BS54 | Opiskelu ammattikorkeakoulussa | 2 | 2 | 2 | 1 | 1 | |||||||||||||||||||||
SH00BS55 | Sairaanhoitajan tietoperusta | 1 | 1 | 1 | 0.5 | 0.5 | |||||||||||||||||||||
SH00BS56 | Digitaaliset valmiudet | 2 | 2 | 2 | 1 | 1 | |||||||||||||||||||||
SHS20S-1002 |
SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUJÄRJESTELMÄOSAAMINEN
(Valitaan kaikki ) |
5 | |||||||||||||||||||||||||
SH00BL37 | Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmäosaaminen | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
SHS20S-1003 |
ASIAKASLÄHTÖINEN OSAAMINEN
(Valitaan kaikki ) |
10 | |||||||||||||||||||||||||
SH00BS57 | Etiikka hoitotyössä | 2 | 2 | 2 | 1 | 1 | |||||||||||||||||||||
SH00BS58 | Asiakkaan osallisuuden tukeminen | 2 | 2 | 2 | 1 | 1 | |||||||||||||||||||||
SH00BS59 | Asiantuntijaviestintä | 3 | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | |||||||||||||||||||||
SH00BS60 | Vårdsvenska | 3 | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | |||||||||||||||||||||
SHS20S-1004 |
KLIININEN OSAAMINEN
(Valitaan kaikki ) |
10 | |||||||||||||||||||||||||
SH00BS81 | Anatomia, fysiologia ja tautioppi | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
SH00BS82 | Mikrobiologia, tarttuvat taudit ja infektioiden torjunta | 3 | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | |||||||||||||||||||||
SH00BS83 | Lääkehoito ja farmakologia | 2 | 2 | 2 | 1 | 1 | |||||||||||||||||||||
SHS20S-1005 |
OTA ASIAKKAAN HOITAMINEN HALTUUN
(Valitaan kaikki ) |
30 | |||||||||||||||||||||||||
SH00BS87 | Projektiopinnot | 1 | 1 | 1 | 0.5 | 0.5 | |||||||||||||||||||||
SH00BS86 | Ergonomia ja turvalliset potilassiirrot | 2 | 2 | 2 | 1 | 1 | |||||||||||||||||||||
SH00BS84 | Lääkehoito ja farmakologia | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
SH00BS85 | Potilasturvallisuus ja hoitotyön dokumentointi | 2 | 2 | 2 | 1 | 1 | |||||||||||||||||||||
SH00BL41 | Harjoittelu asiakastyössä | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | ||||||||||||||||||
SH00BL42 | Sisätauti- ja kirurgisen potilaan hoitotyö | 15 | 15 | 15 | 7.5 | 7.5 | |||||||||||||||||||||
SHS20S-1006 |
EDISTÄ ASIAKKAIDEN TERVEYTTÄ
(Valitaan kaikki ) |
35 | |||||||||||||||||||||||||
SH00BL43 | Terveyden edistämisen osaaminen | 12 | 12 | 6 | 6 | 3 | 3 | 3 | 3 | ||||||||||||||||||
SH00BS88 | Ensiapu ja turvallisuus | 3 | 1 | 1 | 1 | 1 | 1 | 1 | 0.5 | 0.5 | 0.5 | 0.5 | 0.5 | 0.5 | |||||||||||||
SH00BL45 | Sisätautipotilaan hoitotyön harjoittelu | 10 | 10 | 10 | 5 | 5 | |||||||||||||||||||||
SH00BL44 | Kirurgisen potilaan hoitotyön harjoittelu | 10 | 10 | 10 | 5 | 5 | |||||||||||||||||||||
SHS20S-1007 |
VAHVISTA HOITOTYÖN OSAAMISTASI
(Valitaan kaikki ) |
30 | |||||||||||||||||||||||||
SH00BL46 | Perheen hoitotyö | 10 | 10 | 10 | 5 | 5 | |||||||||||||||||||||
SH00BL47 | Voimavaralähtöinen mielenterveys- ja päihdehoitotyö | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
SH00BL48 | Gerontologinen hoitotyö ja kotihoito | 7 | 7 | 7 | 3.5 | 3.5 | |||||||||||||||||||||
SH00BS96 | Tutkimus-, ja kehittämis- ja innovaatio-osaaminen | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
SH00BS89 | English for Nursing and Health Care | 3 | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | |||||||||||||||||||||
SHS20S-1008 |
SOVELLA ASIAKASLÄHTÖISTÄ OSAAMISTASI
(Valitaan kaikki ) |
30 | |||||||||||||||||||||||||
SH00BL50 | Perheen hoitotyön harjoittelu | 10 | 10 | 10 | 5 | 5 | |||||||||||||||||||||
SH00BL51 | Mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelu | 10 | 10 | 10 | 5 | 5 | |||||||||||||||||||||
SH00BL52 | Ikääntyneen hoitotyön ja kotihoidon harjoittelu | 10 | 10 | 10 | 5 | 5 | |||||||||||||||||||||
SHS20S-1009 |
SYVENNÄ KEHITTÄMISOSAAMISTASI
(Valitaan kaikki ) |
5 | |||||||||||||||||||||||||
SH00BL54 | Johtaminen ja yrittäjyysosaaminen sosiaali- ja terveysalalla | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
SHS20S-1010 |
NÄYTTÖÖN PERUSTUVA HOITOTYÖN KEHITTÄMINEN 30 op
(Valitaan opintopisteitä: 30) |
30 | |||||||||||||||||||||||||
SHS20S-1013 |
AKUUTTI HOITOTYÖ
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0) |
0 | |||||||||||||||||||||||||
SH00BT02 | Akuutti hoitotyö, syventävä harjoittelu | 15 | 15 | 15 | 7.5 | 7.5 | |||||||||||||||||||||
YY00BD88 | Intercultural Communication | 3 | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | |||||||||||||||||||||
VV00BN94 | Näytön käyttö hoitotyössä | 3 | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | |||||||||||||||||||||
SH00BZ58 | Akuutti hoitotyö | 9 | 9 | 9 | 4.5 | 4.5 | |||||||||||||||||||||
SHS20S-1016 |
VASTAANOTTO- JA POLIKLIININEN HOITOTYÖ
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0) |
0 | |||||||||||||||||||||||||
SH00BT14 | Vastaanotto- ja polikliininen hoitotyö | 15 | 15 | 15 | 7.5 | 7.5 | |||||||||||||||||||||
SH00BT15 | Vastaanotto- ja polikliininen hoitotyö, syventävä harjoittelu | 15 | 15 | 15 | 7.5 | 7.5 | |||||||||||||||||||||
SHS20S-1017 |
LIIKETOIMINTAOSAAMINEN
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0) |
0 | |||||||||||||||||||||||||
SH00BG26 | Liiketoimintaosaaminen | 15 | 15 | 15 | 7.5 | 7.5 | |||||||||||||||||||||
SH00BG27 | Liiketoimintaosaaminen, syventävä harjoittelu | 15 | 15 | 15 | 7.5 | 7.5 | |||||||||||||||||||||
SHS20S-1018 |
PALLIATIIVINEN HOITO
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0) |
0 | |||||||||||||||||||||||||
SH00CF21 | Palliatiivisen hoidon eettiset lähtökohdat ja eri potilasryhmät | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
SH00BX86 | Palliatiivisen potilaan oire- ja kivunhoito | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
SH00BX87 | Potilaan ja läheisten kokonaisvaltainen tuki ja vuorovaikutus palliatiivisessa hoidossa | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
SH00BX88 | Palliatiivinen, syventävä harjoittelu | 15 | 15 | 15 | 7.5 | 7.5 | |||||||||||||||||||||
SHS20S-1011 |
VAPAASTI VALITTAVAT
(Valitaan opintopisteitä: 5) |
5 | |||||||||||||||||||||||||
SHAU002 | Matematiikan orientoivat opinnot | 2 | 2 | 2 | 1 | 1 | |||||||||||||||||||||
SHS20S-1012 |
OPINNÄYTETYÖ
(Valitaan kaikki ) |
15 | |||||||||||||||||||||||||
SH00BL53 | Opinnäytetyö | 15 | 15 | 7.5 | 7.5 | 3.8 | 3.8 | 3.8 | 3.8 | ||||||||||||||||||
Yhteensä | 210 | 63 | 63 | 111 | 60 | 32.5 | 30.5 | 26 | 37 | 37.5 | 73.5 | 60 | 16.3 | 16.3 | 15.3 | 15.3 | 13 | 13 | 18.5 | 18.5 | 18.75 | 18.75 | 36.75 | 36.75 | 30 | 30 |
Lukukausi- ja lukuvuosikohtaiset opintopistekertymät vaihtelevat valinnaisten ja vapaasti valittavien opintojen ajoituksesta johtuen.
yhteiset kompetenssit,AMK
Osaamisen kuvaus, ammattikorkeakoulututkinto
1. OPPIMISEN TAIDOT
•osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan |
Ei liitettyjä opintojaksoja |
2. EETTINEN OSAAMINEN
•kykenee ottamaan vastuun omasta toiminnastaan ja sen seurauksista |
Ei liitettyjä opintojaksoja |
3. TYÖYHTEISÖOSAAMINEN
•osaa toimia työyhteisön jäsenenä ja edistää yhteisön hyvinvointia |
Ei liitettyjä opintojaksoja |
4. INNOVAATIO-OSAAMINEN
•kykenee luovaan ongelmanratkaisuun ja työtapojen kehittämiseen |
Ei liitettyjä opintojaksoja |
5. KANSAINVÄLISTYMISOSAAMINEN
•omaa alansa työtehtävissä ja niissä kehittymisessä tarvittavan kielitaidon |
Ei liitettyjä opintojaksoja |
Luokittelemattomat |
Opiskelu ammattikorkeakoulussa |
Sairaanhoitajan tietoperusta |
Digitaaliset valmiudet |
Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmäosaaminen |
Etiikka hoitotyössä |
Asiakkaan osallisuuden tukeminen |
Asiantuntijaviestintä |
Vårdsvenska |
Anatomia, fysiologia ja tautioppi |
Mikrobiologia, tarttuvat taudit ja infektioiden torjunta |
Lääkehoito ja farmakologia |
Projektiopinnot |
Ergonomia ja turvalliset potilassiirrot |
Lääkehoito ja farmakologia |
Potilasturvallisuus ja hoitotyön dokumentointi |
Harjoittelu asiakastyössä |
Sisätauti- ja kirurgisen potilaan hoitotyö |
Terveyden edistämisen osaaminen |
Ensiapu ja turvallisuus |
Sisätautipotilaan hoitotyön harjoittelu |
Kirurgisen potilaan hoitotyön harjoittelu |
Perheen hoitotyö |
Voimavaralähtöinen mielenterveys- ja päihdehoitotyö |
Gerontologinen hoitotyö ja kotihoito |
Tutkimus-, ja kehittämis- ja innovaatio-osaaminen |
English for Nursing and Health Care |
Perheen hoitotyön harjoittelu |
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelu |
Ikääntyneen hoitotyön ja kotihoidon harjoittelu |
Johtaminen ja yrittäjyysosaaminen sosiaali- ja terveysalalla |
Akuutti hoitotyö, syventävä harjoittelu |
Intercultural Communication |
Näytön käyttö hoitotyössä |
Akuutti hoitotyö |
Vastaanotto- ja polikliininen hoitotyö |
Vastaanotto- ja polikliininen hoitotyö, syventävä harjoittelu |
Liiketoimintaosaaminen |
Liiketoimintaosaaminen, syventävä harjoittelu |
Palliatiivisen hoidon eettiset lähtökohdat ja eri potilasryhmät |
Palliatiivisen potilaan oire- ja kivunhoito |
Potilaan ja läheisten kokonaisvaltainen tuki ja vuorovaikutus palliatiivisessa hoidossa |
Palliatiivinen, syventävä harjoittelu |
Matematiikan orientoivat opinnot |
Opinnäytetyö |
Opintotyyppi_AMK
SHS20S_lähtien_Kompetenssit
01. Ammatillisuus ja eettisyys
-Osaa työskennellä hoitotyön arvojen, eettisten periaatteiden ja ohjeiden mukaisesti sekä osaa arvioida niiden toteutumista päivittäisessä työskentelyssä. |
Sairaanhoitajan tietoperusta |
Etiikka hoitotyössä |
Harjoittelu asiakastyössä |
Perheen hoitotyö |
Voimavaralähtöinen mielenterveys- ja päihdehoitotyö |
Gerontologinen hoitotyö ja kotihoito |
Perheen hoitotyön harjoittelu |
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelu |
02. Asiakaslähtöisyys
-Arvostaa asiakasta/ potilasta ja kohtaa hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana. |
Sairaanhoitajan tietoperusta |
Etiikka hoitotyössä |
Asiakkaan osallisuuden tukeminen |
Harjoittelu asiakastyössä |
Sisätauti- ja kirurgisen potilaan hoitotyö |
Perheen hoitotyö |
Voimavaralähtöinen mielenterveys- ja päihdehoitotyö |
Gerontologinen hoitotyö ja kotihoito |
Perheen hoitotyön harjoittelu |
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelu |
03. Kommunikointi ja moniammatillisuus
-Osaa viestiä ammatillisesti. |
Opiskelu ammattikorkeakoulussa |
Sairaanhoitajan tietoperusta |
Digitaaliset valmiudet |
Asiakkaan osallisuuden tukeminen |
Asiantuntijaviestintä |
Vårdsvenska |
Harjoittelu asiakastyössä |
Terveyden edistämisen osaaminen |
Sisätautipotilaan hoitotyön harjoittelu |
Kirurgisen potilaan hoitotyön harjoittelu |
Perheen hoitotyö |
Voimavaralähtöinen mielenterveys- ja päihdehoitotyö |
Gerontologinen hoitotyö ja kotihoito |
English for Nursing and Health Care |
Perheen hoitotyön harjoittelu |
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelu |
04. Terveyden edistäminen
-Osaa soveltaa ajankohtaista terveyden edistämisen tutkimustietoa ja muuta näyttöä asiakas/potilastyössä. |
Terveyden edistämisen osaaminen |
Perheen hoitotyö |
Voimavaralähtöinen mielenterveys- ja päihdehoitotyö |
Gerontologinen hoitotyö ja kotihoito |
Perheen hoitotyön harjoittelu |
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelu |
05. Johtaminen ja työntekijyysosaaminen
-Osaa priorisoida työtehtäviään joustavasti tilanteen mukaan. |
Projektiopinnot |
Johtaminen ja yrittäjyysosaaminen sosiaali- ja terveysalalla |
06. Informaatioteknologia ja kirjaaminen
-Osaa tietojen luomisessa, käytössä, säilyttämisessä ja hävittämisessä noudattaa sosiaali- ja terveydenhuollon tietosuoja- ja turvallisuusvaatimuksia sekä niitä ohjaavia säädöksiä. |
Opiskelu ammattikorkeakoulussa |
Digitaaliset valmiudet |
Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmäosaaminen |
Asiantuntijaviestintä |
07. Ohjaus- ja opetusosaaminen sekä omahoidon tukeminen
-Osaa arvioida asiakkaan/ potilaan tarpeet, voimavarat sekä oman vastuun ohjauksen suunnittelussa ja omahoidossa. |
Ergonomia ja turvalliset potilassiirrot |
Terveyden edistämisen osaaminen |
Ensiapu ja turvallisuus |
Perheen hoitotyö |
Voimavaralähtöinen mielenterveys- ja päihdehoitotyö |
Gerontologinen hoitotyö ja kotihoito |
Perheen hoitotyön harjoittelu |
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelu |
08. Kliininen hoitotyö
-Osaa vastata asiakkaan/ potilaan tarpeisiin suunnittelemalla, toteuttamalla ja arvioimalla sopivan ja yksilöllisen hoidon yhteistyössä asiakkaan/ potilaan, läheisten ja muiden sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten kanssa. |
Anatomia, fysiologia ja tautioppi |
Mikrobiologia, tarttuvat taudit ja infektioiden torjunta |
Lääkehoito ja farmakologia |
Ergonomia ja turvalliset potilassiirrot |
Sisätauti- ja kirurgisen potilaan hoitotyö |
Sisätautipotilaan hoitotyön harjoittelu |
Kirurgisen potilaan hoitotyön harjoittelu |
Perheen hoitotyö |
Voimavaralähtöinen mielenterveys- ja päihdehoitotyö |
Gerontologinen hoitotyö ja kotihoito |
Perheen hoitotyön harjoittelu |
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelu |
Ikääntyneen hoitotyön ja kotihoidon harjoittelu |
09. Näyttöön perustuva toiminta, tutkimustiedon hyödyntäminen ja päätöksenteko
-Ymmärtää sairaanhoitajan työskentelyn perustuvan näyttöön ja sitoutuu toteuttamaan sitä. |
Lääkehoito ja farmakologia |
Potilasturvallisuus ja hoitotyön dokumentointi |
Sisätauti- ja kirurgisen potilaan hoitotyö |
Sisätautipotilaan hoitotyön harjoittelu |
Kirurgisen potilaan hoitotyön harjoittelu |
Perheen hoitotyö |
Voimavaralähtöinen mielenterveys- ja päihdehoitotyö |
Gerontologinen hoitotyö ja kotihoito |
Tutkimus-, ja kehittämis- ja innovaatio-osaaminen |
Perheen hoitotyön harjoittelu |
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelu |
Ikääntyneen hoitotyön ja kotihoidon harjoittelu |
Akuutti hoitotyö, syventävä harjoittelu |
Opinnäytetyö |
10. Yrittäjyys ja kehittäminen
-Ymmärtää sisäisen yrittäjyyden idean ja sitoutuu noudattamaan sitä työssään. |
Projektiopinnot |
Akuutti hoitotyö, syventävä harjoittelu |
Opinnäytetyö |
11. Laadun varmistus
-Arvioi hoitotyön laatua kehittääkseen asiakkaan/ potilaan hoitoa ja omaa työskentelyään. |
Johtaminen ja yrittäjyysosaaminen sosiaali- ja terveysalalla |
Akuutti hoitotyö, syventävä harjoittelu |
12. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmä
-Ymmärtää sosiaali- ja terveydenhuollon organisoinnin, palvelujen tuottamisen ja järjestämisen tavat sekä ohjauksen ja valvonnan Suomessa. |
Asiakkaan osallisuuden tukeminen |
Akuutti hoitotyö, syventävä harjoittelu |
13. Potilas- ja asiakasturvallisuus
-Hallitsee potilas- ja asiakasturvallisuuden keskeisen tietoperustan |
Mikrobiologia, tarttuvat taudit ja infektioiden torjunta |
Lääkehoito ja farmakologia |
Lääkehoito ja farmakologia |
Potilasturvallisuus ja hoitotyön dokumentointi |
Harjoittelu asiakastyössä |
Ensiapu ja turvallisuus |
Akuutti hoitotyö, syventävä harjoittelu |
Luokittelemattomat |
Intercultural Communication |
Näytön käyttö hoitotyössä |
Akuutti hoitotyö |
Vastaanotto- ja polikliininen hoitotyö |
Vastaanotto- ja polikliininen hoitotyö, syventävä harjoittelu |
Liiketoimintaosaaminen |
Liiketoimintaosaaminen, syventävä harjoittelu |
Palliatiivisen hoidon eettiset lähtökohdat ja eri potilasryhmät |
Palliatiivisen potilaan oire- ja kivunhoito |
Potilaan ja läheisten kokonaisvaltainen tuki ja vuorovaikutus palliatiivisessa hoidossa |
Palliatiivinen, syventävä harjoittelu |
Matematiikan orientoivat opinnot |
Tunnus | Opinnon nimi | Laajuus (op) |
---|---|---|
SHS20S-1000 |
ALOITA SAIRAANHOITAJAN TARINASI
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0) |
0 |
SHS20S-1001 |
OSAAJANA KEHITTYMINEN
(Valitaan kaikki) |
5 |
SH00BS54 | Opiskelu ammattikorkeakoulussa | 2 |
SH00BS55 | Sairaanhoitajan tietoperusta | 1 |
SH00BS56 | Digitaaliset valmiudet | 2 |
SHS20S-1002 |
SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUJÄRJESTELMÄOSAAMINEN
(Valitaan kaikki) |
5 |
SH00BL37 | Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmäosaaminen | 5 |
SHS20S-1003 |
ASIAKASLÄHTÖINEN OSAAMINEN
(Valitaan kaikki) |
10 |
SH00BS57 | Etiikka hoitotyössä | 2 |
SH00BS58 | Asiakkaan osallisuuden tukeminen | 2 |
SH00BS59 | Asiantuntijaviestintä | 3 |
SH00BS60 | Vårdsvenska | 3 |
SHS20S-1004 |
KLIININEN OSAAMINEN
(Valitaan kaikki) |
10 |
SH00BS81 | Anatomia, fysiologia ja tautioppi | 5 |
SH00BS82 | Mikrobiologia, tarttuvat taudit ja infektioiden torjunta | 3 |
SH00BS83 | Lääkehoito ja farmakologia | 2 |
SHS20S-1005 |
OTA ASIAKKAAN HOITAMINEN HALTUUN
(Valitaan kaikki) |
30 |
SH00BS87 | Projektiopinnot | 1 |
SH00BS86 | Ergonomia ja turvalliset potilassiirrot | 2 |
SH00BS84 | Lääkehoito ja farmakologia | 5 |
SH00BS85 | Potilasturvallisuus ja hoitotyön dokumentointi | 2 |
SH00BL41 | Harjoittelu asiakastyössä | 5 |
SH00BL42 | Sisätauti- ja kirurgisen potilaan hoitotyö | 15 |
SHS20S-1006 |
EDISTÄ ASIAKKAIDEN TERVEYTTÄ
(Valitaan kaikki) |
35 |
SH00BL43 | Terveyden edistämisen osaaminen | 12 |
SH00BS88 | Ensiapu ja turvallisuus | 3 |
SH00BL45 | Sisätautipotilaan hoitotyön harjoittelu | 10 |
SH00BL44 | Kirurgisen potilaan hoitotyön harjoittelu | 10 |
SHS20S-1007 |
VAHVISTA HOITOTYÖN OSAAMISTASI
(Valitaan kaikki) |
30 |
SH00BL46 | Perheen hoitotyö | 10 |
SH00BL47 | Voimavaralähtöinen mielenterveys- ja päihdehoitotyö | 5 |
SH00BL48 | Gerontologinen hoitotyö ja kotihoito | 7 |
SH00BS96 | Tutkimus-, ja kehittämis- ja innovaatio-osaaminen | 5 |
SH00BS89 | English for Nursing and Health Care | 3 |
SHS20S-1008 |
SOVELLA ASIAKASLÄHTÖISTÄ OSAAMISTASI
(Valitaan kaikki) |
30 |
SH00BL50 | Perheen hoitotyön harjoittelu | 10 |
SH00BL51 | Mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelu | 10 |
SH00BL52 | Ikääntyneen hoitotyön ja kotihoidon harjoittelu | 10 |
SHS20S-1009 |
SYVENNÄ KEHITTÄMISOSAAMISTASI
(Valitaan kaikki) |
5 |
SH00BL54 | Johtaminen ja yrittäjyysosaaminen sosiaali- ja terveysalalla | 5 |
SHS20S-1010 |
NÄYTTÖÖN PERUSTUVA HOITOTYÖN KEHITTÄMINEN 30 op
(Valitaan opintopisteitä: 30) |
30 |
SHS20S-1013 |
AKUUTTI HOITOTYÖ
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0) |
0 |
SH00BT02 | Akuutti hoitotyö, syventävä harjoittelu | 15 |
YY00BD88 | Intercultural Communication | 3 |
VV00BN94 | Näytön käyttö hoitotyössä | 3 |
SH00BZ58 | Akuutti hoitotyö | 9 |
SHS20S-1016 |
VASTAANOTTO- JA POLIKLIININEN HOITOTYÖ
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0) |
0 |
SH00BT14 | Vastaanotto- ja polikliininen hoitotyö | 15 |
SH00BT15 | Vastaanotto- ja polikliininen hoitotyö, syventävä harjoittelu | 15 |
SHS20S-1017 |
LIIKETOIMINTAOSAAMINEN
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0) |
0 |
SH00BG26 | Liiketoimintaosaaminen | 15 |
SH00BG27 | Liiketoimintaosaaminen, syventävä harjoittelu | 15 |
SHS20S-1018 |
PALLIATIIVINEN HOITO
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 0) |
0 |
SH00CF21 | Palliatiivisen hoidon eettiset lähtökohdat ja eri potilasryhmät | 5 |
SH00BX86 | Palliatiivisen potilaan oire- ja kivunhoito | 5 |
SH00BX87 | Potilaan ja läheisten kokonaisvaltainen tuki ja vuorovaikutus palliatiivisessa hoidossa | 5 |
SH00BX88 | Palliatiivinen, syventävä harjoittelu | 15 |
SHS20S-1011 |
VAPAASTI VALITTAVAT
(Valitaan opintopisteitä: 5) |
5 |
SHAU002 | Matematiikan orientoivat opinnot | 2 |
SHS20S-1012 |
OPINNÄYTETYÖ
(Valitaan kaikki) |
15 |
SH00BL53 | Opinnäytetyö | 15 |