MATKAILUN KOULUTUS 2021: AMA21S
Tunnus: AMA21S
Kuvaus
Matkailualan koulutuksessa opiskelija suorittaa matkailu- ja ravitsemisalan ammattikorkeakoulututkinnon. Tutkintonimikkeenä on restonomi (AMK). Opintojen laajuus on 210 opintopistettä ja koulutuksen kesto 3,5 vuotta. Koulutus muodostuu perusopinnoista, ammattiopinnoista, vaihtoehtoisista ammattiopinnoista, vapaasti valittavista opinnoista, harjoittelusta ja opinnäytetyöstä. Matkailun koulutus on osa Business-osaamisaluetta, johon kuuluvat matkailun lisäksi liiketalouden ja liikunnan koulutukset sekä suomeksi että englanniksi. Opiskelijan onkin näin mahdollista ottaa opintoja myös toisista koulutuksista.
Koulutuksen tavoitteena on, että opiskelijasta kehittyy monialaiseen yhteistyöhön kykenevä matkailualan osaaja. Opintojen läpikulkevana teemana ovat tapahtumien järjestäminen, matkailun tuotekehitys sekä matkailuyrittäjyyden, kansainvälisyyden ja itsetuntemuksen ja hyvinvoivan työyhteisön kehittäminen. Erilaisissa oppimistehtävissä tehdään tiivistä yhteistyötä matkailun toimijoiden kanssa. Opintojen aikana tehdään opintomatkoja sekä perusopinnoissa että suuntautumisvaihtoehdoissa esim. Matkamessut osana Tapahtumatuotannon opintoja.
Opintojen alussa keskitytään perustaitojen ja tietämyksen kartuttamiseen, jonka jälkeen siirrytään opitun soveltamiseen. Opiskelet asiakaslähtöistä ja kokonaisvaltaista tuotekehitys- ja markkinointiosaamista sekä opettelet tuntemaan eri kulttuureja kansainvälistä matkailua varten.
Matkailupalvelut koostuvat monista eri osista, kuten majoitus-, ravitsemis-, ohjelma- ja liikennepalveluista sekä tapahtuma-, kokous- ja kongressipalveluista. Opintojen lopussa korostuu osaamisen hyödyntäminen käytännössä ja erilaisissa älykkäissä ratkaisuissa.
Syventääksesi osaamistasi matkailun eri osa-alueilla jokainen opiskelijamme rakentaa toisen vuoden opinnoista alkaen itselleen yksilöllisen oppimispolun vaihtoehtoisten aineopintojen kautta. Osaamisalueellamme voit syventää osaamistasi tapahtumatuotannossa, yrittäjyydessä, asiakaskokemuksen kehittämisessä tai markkinointiviestinnässä. Tarjolla on myös englanninkieliset syventävät opinnot: Event Management, Hospitality Management tai Arctic Sports and Tourism. Yksilöllisellä polulla voit myös syventää kansainvälisyysosaamistasi (kv-vaihto ja/tai kv-harjoittelu). Omaa yksilöllistä polkuasi vahvistat erilaisten työelämälähtöisten tehtävien ja harjoitteluiden avulla. Opinnäytetyöllä voit vielä vahvistaa omaa osaamistasi valitsemallasi polulla.
Lisätiedot
Vuositeemat / osaamistavoitteet
1. vuosi
Matkailualan havainnoija
• peruskäsitteiden hallinta
• tietää matkailualan toimijat
• hallitsee matkailualan asiakaspalvelun perustaidot
2. ja 3. vuosi
Matkailupalveluiden toteuttaja ja osaaja
• tuntee keskeiset matkailualan tietosisällöt
• pystyy toimimaan asiakasrajapinnassa ja erilaisissa matkailutoimijoiden verkostoissa
• osaa toimia matkailualan työtehtävissä ja hallitsee keskeiset työmenetelmät
• kehittyy tiedonhakijana ja tiimien jäsenenä
• osaa suunnitella ja toteuttaa matkailutuotteita
3. ja 4. vuosi
Matkailupalvelujen kehittäjä
• osaa soveltaa uusinta tietoa matkailutuotteiden ja alan kehittämiseen
• kehittää ja arvioida asiakaslähtöistä ja vastuullista matkailuliiketoimintaa
Valitse opintojen ajoitus-, rakenne- tai jäsentelynäkymä
Näytä opintojen ajoitukset lukuvuosittain, lukukausittain tai periodeittain
Tunnus | Opinnon nimi | Laajuus (op) | 2021-2022 | 2022-2023 | 2023-2024 | 2024-2025 | Syksy 2021 | Kevät 2022 | Syksy 2022 | Kevät 2023 | Syksy 2023 | Kevät 2024 | Syksy 2024 | 1. / 2021 | 2. / 2021 | 3. / 2022 | 4. / 2022 | 1. / 2022 | 2. / 2022 | 3. / 2023 | 4. / 2023 | 1. / 2023 | 2. / 2023 | 3. / 2024 | 4. / 2024 | 1. / 2024 | 2. / 2024 |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
AMA21S-1001 |
MATKAILUN PERUSTAIDOT
(Valitaan kaikki ) |
23 | |||||||||||||||||||||||||
MMPA101 | Matkailun perusteet | 5 | 5 | 5 | 5 | ||||||||||||||||||||||
AM00BY29 | Matkailun toimintaympäristöt | 3 | 3 | 3 | 3 | ||||||||||||||||||||||
AM00BG95 | Töissä matkailualalla | 5 | 5 | 5 | 5 | ||||||||||||||||||||||
AM00BH00 | Matkailuyrityksen toiminta | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
BY00BX23 | Asiakassuuntainen markkinointi | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
AMA21S-1002 |
MATKAILUN ASIAKASPALVELU
(Valitaan kaikki ) |
18 | |||||||||||||||||||||||||
AM00BG89 | Asiakkaan kohtaaminen | 3 | 3 | 3 | 3 | ||||||||||||||||||||||
AM00BG91 | Majoituspalvelut | 5 | 5 | 5 | 5 | ||||||||||||||||||||||
AM00BH01 | Matkailun kuljetus-, myynti- ja varauspalvelut | 5 | 5 | 5 | 5 | ||||||||||||||||||||||
AM00BG92 | Matkailun ruokapalvelut | 5 | 5 | 5 | 5 | ||||||||||||||||||||||
AMA21S-1003 |
TAPAHTUMIEN JA MATKAILUTUOTTEIDEN KEHITTÄMINEN
(Valitaan kaikki ) |
12 | |||||||||||||||||||||||||
BY00BX49 | Tapahtuman järjestämisen perusteet | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
BY00BX50 | Uudet teknologiat businessajureina | 3 | 3 | 3 | 3 | ||||||||||||||||||||||
BY00BX43 | Palveluiden tuotteistaminen ja kehittäminen | 4 | 4 | 4 | 2 | 2 | |||||||||||||||||||||
AMA21S-1004 |
VIESTINTÄOSAAMINEN
(Valitaan kaikki ) |
26 | |||||||||||||||||||||||||
BY00BX31 | ICT-valmiudet | 3 | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | |||||||||||||||||||||
BY00BX35 | Svenska i arbetslivet | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
BY00BX37 | Business English | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
BY00BX38 | Osaajana kehittyminen | 3 | 2 | 1 | 2 | 1 | 1 | 1 | 1 | ||||||||||||||||||
BY00BX39 | Työelämän viestintätaidot | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
BY00BX40 | Professional English | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
AMA21S-1005 |
MATKAILULIIKETOIMINTA
(Valitaan kaikki ) |
13 | |||||||||||||||||||||||||
BY00BX29 | Liiketoimintaosaamisen perusteet | 5 | 5 | 5 | 5 | ||||||||||||||||||||||
BY00BY35 | Liike-elämän perusmatematiikka | 3 | 3 | 3 | 1.5 | 1.5 | |||||||||||||||||||||
AM00BH03 | Matkailupalveluiden myyntiprosessit | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
AMA21S-1006 |
ESIMIESTAIDOT MATKAILUALALLA
(Valitaan kaikki ) |
18 | |||||||||||||||||||||||||
BY00BX41 | Johdon laskenta | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
AM00BH04 | Matkailuyrityksen vastuullinen johtaminen | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
AM00BY30 | Matkailun lainsäädäntö | 3 | 3 | 3 | 3 | ||||||||||||||||||||||
AM00BY44 | Matkailun strateginen suunnittelu | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
AMA21S-1007 |
JOHTAJUUS JA TYÖYHTEISÖN HYVINVOINTI
(Valitaan kaikki ) |
15 | |||||||||||||||||||||||||
BY00BX52 | Henkilöstövoimavarojen johtaminen HRM | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
BY00BX53 | Työyhteisöosaaminen ja johtaminen | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
BY00BX54 | Työhyvinvointi | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
AMA21S-1008 |
TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISTOIMINTA
(Valitaan kaikki ) |
5 | |||||||||||||||||||||||||
BY00BX48 | Tutkimus- ja kehittämismenetelmät | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
AMA21S-1009 |
VAIHTOEHTOISET AMMATTIOPINNOT
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 30) |
30 | |||||||||||||||||||||||||
AMA21S-1010 |
TAPAHTUMATUOTANTO
(Valitaan kaikki ) |
15 | |||||||||||||||||||||||||
AM00BY92 | Kannattava tapahtumatuotanto | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
AM00BY93 | Tapahtumien elämyksellisyys | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
AM00BY94 | Tuotanto I | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | 1.3 | ||||||||||||||||||
AMA21S-1011 |
EVENT MANAGEMENT
(Valitaan kaikki ) |
15 | |||||||||||||||||||||||||
BC00BY75 | Experiential Events | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
BC00BY76 | Profitable Event Management | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
BC00BY77 | Field-specific Event Production | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
AMA21S-1012 |
HOSPITALITY MANAGEMENT
(Valitaan kaikki ) |
15 | |||||||||||||||||||||||||
AT00BY61 | Congress and Meeting Management MICE | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
AT00BY62 | Hospitality and Facility Management | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
AT00BY63 | Managing Customer Experience | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
AMA21S-1013 |
ARCTIC SPORTS AND TOURISM
(Valitaan kaikki ) |
15 | |||||||||||||||||||||||||
AS00BY85 | Sport & Adventure Tourism | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
AS00BY86 | Nature-based Activity Management | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
AS00BY87 | Technology and Trends in Sports Tourism | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | |||||||||||||||||||||
AMA21S-1014 |
BUSINESS VALUE FROM MARKETING COMMUNICATIONS DYNAMICS
(Valitaan kaikki ) |
15 | |||||||||||||||||||||||||
LB00BY72 | Integrated Marketing Communications | 5 | |||||||||||||||||||||||||
LB00BY73 | Digital Media Tools for Marketing Purposes | 5 | |||||||||||||||||||||||||
LB00BY74 | Brand Strategies | 5 | |||||||||||||||||||||||||
AMA21S-1015 |
YRITTÄJYYS KÄYTÄNNÖSSÄ
(Valitaan opintopisteitä: 15) |
15 | |||||||||||||||||||||||||
LT00BF31 | Yrittäjyys käytännössä erityisalue | 5 | |||||||||||||||||||||||||
LT00CA58 | Vuosi Yrittäjänä, korkeakoulu | 10 | |||||||||||||||||||||||||
AMA21S-1016 |
ASIAKASKOKEMUKSEN KEHITTÄMINEN
(Valitaan kaikki ) |
15 | |||||||||||||||||||||||||
LT00BX68 | Asiakaskokemus ja ostokäyttäytyminen | 5 | |||||||||||||||||||||||||
LT00BX69 | Palvelumuotoilu | 5 | |||||||||||||||||||||||||
LT00BX70 | Brändiasiantuntijuus | 5 | |||||||||||||||||||||||||
AMA21S-1017 |
MARKKINOINTIVIESTINNÄN TYÖKALUT
(Valitaan kaikki ) |
15 | |||||||||||||||||||||||||
LT00BX64 | Markkinointiviestintä | 5 | |||||||||||||||||||||||||
LT00BX66 | Mediasuunnittelu | 5 | |||||||||||||||||||||||||
LT00BX67 | Sisällöntuotanto | 5 | |||||||||||||||||||||||||
AMA21S-1018 |
INTERNATIONAL STUDIES ABROAD 5-30 op
(Valitaan opintopisteitä: 0) |
0 | |||||||||||||||||||||||||
AMA21S-1019 |
HARJOITTELU
(Valitaan kaikki ) |
30 | |||||||||||||||||||||||||
AM00BY43 | Harjoittelu | 30 | 30 | 30 | 15 | 15 | |||||||||||||||||||||
AMA21S-1020 |
VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT
(Valitaan opintopisteitä: 5) |
5 | |||||||||||||||||||||||||
MHAA002 | Foreign Language | 5 | |||||||||||||||||||||||||
MHAA003 | Muu vapaavalintainen kokonaisuus | 5 | |||||||||||||||||||||||||
AM00BL13 | Matkalla viinien ja oluiden maailmaan | 5 | |||||||||||||||||||||||||
AI00BC23 | Ensiapu 1 | 1 | |||||||||||||||||||||||||
AI00BC24 | Ensiapu 2 | 1 | |||||||||||||||||||||||||
AMA21S-1021 |
OPINNÄYTETYÖ
(Valitaan kaikki ) |
15 | |||||||||||||||||||||||||
MMOA001 | Opinnäytetyö | 15 | 15 | 7.5 | 7.5 | 3.8 | 3.8 | 3.8 | 3.8 | ||||||||||||||||||
Yhteensä | 210 | 64 | 82 | 59 | 30 | 33 | 31 | 42.5 | 39.5 | 36.5 | 22.5 | 30 | 12.5 | 20.5 | 17 | 14 | 23.8 | 18.8 | 18.3 | 21.3 | 20.25 | 16.25 | 11.25 | 11.25 | 15 | 15 |
Lukukausi- ja lukuvuosikohtaiset opintopistekertymät vaihtelevat valinnaisten ja vapaasti valittavien opintojen ajoituksesta johtuen.
yhteiset kompetenssit,AMK
Osaamisen kuvaus, ammattikorkeakoulututkinto
1. OPPIMISEN TAIDOT
•osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan |
Matkailun perusteet |
Opinnäytetyö |
2. EETTINEN OSAAMINEN
•kykenee ottamaan vastuun omasta toiminnastaan ja sen seurauksista |
Matkailun perusteet |
Opinnäytetyö |
3. TYÖYHTEISÖOSAAMINEN
•osaa toimia työyhteisön jäsenenä ja edistää yhteisön hyvinvointia |
Opinnäytetyö |
4. INNOVAATIO-OSAAMINEN
•kykenee luovaan ongelmanratkaisuun ja työtapojen kehittämiseen |
Opinnäytetyö |
5. KANSAINVÄLISTYMISOSAAMINEN
•omaa alansa työtehtävissä ja niissä kehittymisessä tarvittavan kielitaidon |
Matkailun perusteet |
Opinnäytetyö |
Luokittelemattomat |
Matkailun toimintaympäristöt |
Töissä matkailualalla |
Matkailuyrityksen toiminta |
Asiakassuuntainen markkinointi |
Asiakkaan kohtaaminen |
Majoituspalvelut |
Matkailun kuljetus-, myynti- ja varauspalvelut |
Matkailun ruokapalvelut |
Tapahtuman järjestämisen perusteet |
Uudet teknologiat businessajureina |
Palveluiden tuotteistaminen ja kehittäminen |
ICT-valmiudet |
Svenska i arbetslivet |
Business English |
Osaajana kehittyminen |
Työelämän viestintätaidot |
Professional English |
Liiketoimintaosaamisen perusteet |
Liike-elämän perusmatematiikka |
Matkailupalveluiden myyntiprosessit |
Johdon laskenta |
Matkailuyrityksen vastuullinen johtaminen |
Matkailun lainsäädäntö |
Matkailun strateginen suunnittelu |
Henkilöstövoimavarojen johtaminen HRM |
Työyhteisöosaaminen ja johtaminen |
Työhyvinvointi |
Tutkimus- ja kehittämismenetelmät |
Kannattava tapahtumatuotanto |
Tapahtumien elämyksellisyys |
Tuotanto I |
Experiential Events |
Profitable Event Management |
Field-specific Event Production |
Congress and Meeting Management MICE |
Hospitality and Facility Management |
Managing Customer Experience |
Sport & Adventure Tourism |
Nature-based Activity Management |
Technology and Trends in Sports Tourism |
Integrated Marketing Communications |
Digital Media Tools for Marketing Purposes |
Brand Strategies |
Yrittäjyys käytännössä erityisalue |
Vuosi Yrittäjänä, korkeakoulu |
Asiakaskokemus ja ostokäyttäytyminen |
Palvelumuotoilu |
Brändiasiantuntijuus |
Markkinointiviestintä |
Mediasuunnittelu |
Sisällöntuotanto |
Harjoittelu |
Foreign Language |
Muu vapaavalintainen kokonaisuus |
Matkalla viinien ja oluiden maailmaan |
Ensiapu 1 |
Ensiapu 2 |
Opintotyyppi_AMK
AMA_2017---_kompetenssit
RESTONOMI (AMK), MATKAILU- JA PALVELULIIKETOIMINTA 2017 vuodesta lähtien
01_Palvelukulttuuriosaaminen
-osaa soveltaa vieraanvaraisuutta (Hospitality) alan keskeisenä arvona ja menestystekijänä palveluliiketoiminnassa |
Ei liitettyjä opintojaksoja |
02_Teknologiaosaaminen
-osaa suunnitella, tuottaa ja kehittää Mara-alan palveluja toimintaympäristön vaatimusten mukaisesti |
Ei liitettyjä opintojaksoja |
03_Palveluliiketoiminta- ja esimiesosaaminen
-osaa myydä ja kehittää palvelutuotteita asiakaslähtöisesti ja kannattavasti |
Ei liitettyjä opintojaksoja |
04_Globaaliymmärrys
-osaa toimia vastuullisesti ja ympäristöystävällisesti |
Ei liitettyjä opintojaksoja |
Luokittelemattomat |
Matkailun perusteet |
Matkailun toimintaympäristöt |
Töissä matkailualalla |
Matkailuyrityksen toiminta |
Asiakassuuntainen markkinointi |
Asiakkaan kohtaaminen |
Majoituspalvelut |
Matkailun kuljetus-, myynti- ja varauspalvelut |
Matkailun ruokapalvelut |
Tapahtuman järjestämisen perusteet |
Uudet teknologiat businessajureina |
Palveluiden tuotteistaminen ja kehittäminen |
ICT-valmiudet |
Svenska i arbetslivet |
Business English |
Osaajana kehittyminen |
Työelämän viestintätaidot |
Professional English |
Liiketoimintaosaamisen perusteet |
Liike-elämän perusmatematiikka |
Matkailupalveluiden myyntiprosessit |
Johdon laskenta |
Matkailuyrityksen vastuullinen johtaminen |
Matkailun lainsäädäntö |
Matkailun strateginen suunnittelu |
Henkilöstövoimavarojen johtaminen HRM |
Työyhteisöosaaminen ja johtaminen |
Työhyvinvointi |
Tutkimus- ja kehittämismenetelmät |
Kannattava tapahtumatuotanto |
Tapahtumien elämyksellisyys |
Tuotanto I |
Experiential Events |
Profitable Event Management |
Field-specific Event Production |
Congress and Meeting Management MICE |
Hospitality and Facility Management |
Managing Customer Experience |
Sport & Adventure Tourism |
Nature-based Activity Management |
Technology and Trends in Sports Tourism |
Integrated Marketing Communications |
Digital Media Tools for Marketing Purposes |
Brand Strategies |
Yrittäjyys käytännössä erityisalue |
Vuosi Yrittäjänä, korkeakoulu |
Asiakaskokemus ja ostokäyttäytyminen |
Palvelumuotoilu |
Brändiasiantuntijuus |
Markkinointiviestintä |
Mediasuunnittelu |
Sisällöntuotanto |
Harjoittelu |
Foreign Language |
Muu vapaavalintainen kokonaisuus |
Matkalla viinien ja oluiden maailmaan |
Ensiapu 1 |
Ensiapu 2 |
Opinnäytetyö |
Tunnus | Opinnon nimi | Laajuus (op) |
---|---|---|
AMA21S-1001 |
MATKAILUN PERUSTAIDOT
(Valitaan kaikki) |
23 |
MMPA101 | Matkailun perusteet | 5 |
AM00BY29 | Matkailun toimintaympäristöt | 3 |
AM00BG95 | Töissä matkailualalla | 5 |
AM00BH00 | Matkailuyrityksen toiminta | 5 |
BY00BX23 | Asiakassuuntainen markkinointi | 5 |
AMA21S-1002 |
MATKAILUN ASIAKASPALVELU
(Valitaan kaikki) |
18 |
AM00BG89 | Asiakkaan kohtaaminen | 3 |
AM00BG91 | Majoituspalvelut | 5 |
AM00BH01 | Matkailun kuljetus-, myynti- ja varauspalvelut | 5 |
AM00BG92 | Matkailun ruokapalvelut | 5 |
AMA21S-1003 |
TAPAHTUMIEN JA MATKAILUTUOTTEIDEN KEHITTÄMINEN
(Valitaan kaikki) |
12 |
BY00BX49 | Tapahtuman järjestämisen perusteet | 5 |
BY00BX50 | Uudet teknologiat businessajureina | 3 |
BY00BX43 | Palveluiden tuotteistaminen ja kehittäminen | 4 |
AMA21S-1004 |
VIESTINTÄOSAAMINEN
(Valitaan kaikki) |
26 |
BY00BX31 | ICT-valmiudet | 3 |
BY00BX35 | Svenska i arbetslivet | 5 |
BY00BX37 | Business English | 5 |
BY00BX38 | Osaajana kehittyminen | 3 |
BY00BX39 | Työelämän viestintätaidot | 5 |
BY00BX40 | Professional English | 5 |
AMA21S-1005 |
MATKAILULIIKETOIMINTA
(Valitaan kaikki) |
13 |
BY00BX29 | Liiketoimintaosaamisen perusteet | 5 |
BY00BY35 | Liike-elämän perusmatematiikka | 3 |
AM00BH03 | Matkailupalveluiden myyntiprosessit | 5 |
AMA21S-1006 |
ESIMIESTAIDOT MATKAILUALALLA
(Valitaan kaikki) |
18 |
BY00BX41 | Johdon laskenta | 5 |
AM00BH04 | Matkailuyrityksen vastuullinen johtaminen | 5 |
AM00BY30 | Matkailun lainsäädäntö | 3 |
AM00BY44 | Matkailun strateginen suunnittelu | 5 |
AMA21S-1007 |
JOHTAJUUS JA TYÖYHTEISÖN HYVINVOINTI
(Valitaan kaikki) |
15 |
BY00BX52 | Henkilöstövoimavarojen johtaminen HRM | 5 |
BY00BX53 | Työyhteisöosaaminen ja johtaminen | 5 |
BY00BX54 | Työhyvinvointi | 5 |
AMA21S-1008 |
TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISTOIMINTA
(Valitaan kaikki) |
5 |
BY00BX48 | Tutkimus- ja kehittämismenetelmät | 5 |
AMA21S-1009 |
VAIHTOEHTOISET AMMATTIOPINNOT
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 30) |
30 |
AMA21S-1010 |
TAPAHTUMATUOTANTO
(Valitaan kaikki) |
15 |
AM00BY92 | Kannattava tapahtumatuotanto | 5 |
AM00BY93 | Tapahtumien elämyksellisyys | 5 |
AM00BY94 | Tuotanto I | 5 |
AMA21S-1011 |
EVENT MANAGEMENT
(Valitaan kaikki) |
15 |
BC00BY75 | Experiential Events | 5 |
BC00BY76 | Profitable Event Management | 5 |
BC00BY77 | Field-specific Event Production | 5 |
AMA21S-1012 |
HOSPITALITY MANAGEMENT
(Valitaan kaikki) |
15 |
AT00BY61 | Congress and Meeting Management MICE | 5 |
AT00BY62 | Hospitality and Facility Management | 5 |
AT00BY63 | Managing Customer Experience | 5 |
AMA21S-1013 |
ARCTIC SPORTS AND TOURISM
(Valitaan kaikki) |
15 |
AS00BY85 | Sport & Adventure Tourism | 5 |
AS00BY86 | Nature-based Activity Management | 5 |
AS00BY87 | Technology and Trends in Sports Tourism | 5 |
AMA21S-1014 |
BUSINESS VALUE FROM MARKETING COMMUNICATIONS DYNAMICS
(Valitaan kaikki) |
15 |
LB00BY72 | Integrated Marketing Communications | 5 |
LB00BY73 | Digital Media Tools for Marketing Purposes | 5 |
LB00BY74 | Brand Strategies | 5 |
AMA21S-1015 |
YRITTÄJYYS KÄYTÄNNÖSSÄ
(Valitaan opintopisteitä: 15) |
15 |
LT00BF31 | Yrittäjyys käytännössä erityisalue | 5 |
LT00CA58 | Vuosi Yrittäjänä, korkeakoulu | 10 |
AMA21S-1016 |
ASIAKASKOKEMUKSEN KEHITTÄMINEN
(Valitaan kaikki) |
15 |
LT00BX68 | Asiakaskokemus ja ostokäyttäytyminen | 5 |
LT00BX69 | Palvelumuotoilu | 5 |
LT00BX70 | Brändiasiantuntijuus | 5 |
AMA21S-1017 |
MARKKINOINTIVIESTINNÄN TYÖKALUT
(Valitaan kaikki) |
15 |
LT00BX64 | Markkinointiviestintä | 5 |
LT00BX66 | Mediasuunnittelu | 5 |
LT00BX67 | Sisällöntuotanto | 5 |
AMA21S-1018 |
INTERNATIONAL STUDIES ABROAD 5-30 op
(Valitaan opintopisteitä: 0) |
0 |
AMA21S-1019 |
HARJOITTELU
(Valitaan kaikki) |
30 |
AM00BY43 | Harjoittelu | 30 |
AMA21S-1020 |
VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT
(Valitaan opintopisteitä: 5) |
5 |
MHAA002 | Foreign Language | 5 |
MHAA003 | Muu vapaavalintainen kokonaisuus | 5 |
AM00BL13 | Matkalla viinien ja oluiden maailmaan | 5 |
AI00BC23 | Ensiapu 1 | 1 |
AI00BC24 | Ensiapu 2 | 1 |
AMA21S-1021 |
OPINNÄYTETYÖ
(Valitaan kaikki) |
15 |
MMOA001 | Opinnäytetyö | 15 |