Siirry suoraan sisältöön

LIIKETALOUDEN KOULUTUS 210 OP ( 2024) TALOUSHALLINTO, MONIMUOTO: LLM24SH

Tunnus: LLM24SH

Tutkinto:
Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto

Tutkintonimike:
Tradenomi (AMK)

Laajuus:
210 op

Kesto:
3.5 vuotta (210 op)

Aloituslukukausi:
Syksy 2024

Opetuskieli:
suomi

Kuvaus

TALOUSHALLINTO

Opintojen tavoitteena on laaja-alaisen liiketalouden tutkinnon suorittaminen. Opiskelija kehittää kykyään taloudellisen toiminnan lainalaisuuksien ja keskinäisten riippuvuussuhteiden ymmärtämiseen. Hän ymmärtää taloudellisen toiminnan ja yrittäjyyden yhteiskunnalliset vaikutukset. Hän osaa tunnistaa ja jalostaa liiketoimintamahdollisuuksia kannattavaksi liiketoiminnaksi myös kansainvälisesti ja monikulttuurisesti.

Liiketalouden monimuotokoulutuksesta valmistuttuaan opiskelija kykenee ennakoimaan oman alansa tulevaisuuden ratkaisuja soveltaen olemassa olevaa tietoa sekä tutkimus- ja kehittämismenetelmiä. Hän myös tunnistaa omat oppimisen tapansa ja osaa hyödyntää jatkuvassa oppimisessaan yhteisöllisyyttä ja digitalisaatiota.

Taloushallinnon opintojen tavoitteena on, että valmistunut opiskelija osaa toimia asiantuntijana ja kehittää organisaation taloushallintoa lainsäädännön sekä ammattialan eettisten periaatteiden ja arvojen mukaisesti. Hän osaa hyödyntää työssään alan älykästä teknologiaa. Hän osaa tunnistaa ja kehittää organisaation prosesseja sekä jalostaa kannattavaa liiketoimintaa ja vaikuttavaa julkista taloutta kansallisesti ja kansainvälisesti.

Taloushallinnon tradenomi tuntee yritysjuridiikan keskeiset alueet sekä osaa hakea ja soveltaa lainsäädäntöä. Hän osaa viestiä organisaation taloudellisista asioista myös englannin ja ruotsin kielellä.

Opiskelija saa valmiudet toimia monipuolisissa taloushallinnon suunnittelu-, ohjaus- ja analysointitehtävissä. Hän voi työskennellä kirjanpidossa, henkilöstöhallinnossa, sisäisessä tarkastuksessa, tilintarkastuksessa, verotuksessa ja finanssitehtävissä. Työtehtävissään hän toimii vastuullisesti taloushallinnon asiantuntijana edistäen hyvää hallintoa ja kestää kehitystä. Opiskelija voi suorittaa muun muassa HT-tutkintovaatimuksen edellyttämiä opintoja.

Näytä opintojen ajoitukset lukuvuosittain, lukukausittain tai periodeittain

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op) 2024-2025 2025-2026 2026-2027 2027-2028 Syksy 2024 Kevät 2025 Syksy 2025 Kevät 2026 Syksy 2026 Kevät 2027 Syksy 2027 1. / 2024 2. / 2024 3. / 2025 4. / 2025 1. / 2025 2. / 2025 3. / 2026 4. / 2026 1. / 2026 2. / 2026 3. / 2027 4. / 2027 1. / 2027 2. / 2027
LLM24SH-1017
LIIKETOIMINTAOSAAMINEN

(Valitaan kaikki )

30
BY00BX23 Asiakassuuntainen markkinointi 5 5 5 2.5 2.5
LT00BX25 Laskentatoimen perusteet 5 5 5 2.5 2.5
LT00BX27 Sopimus- ja kauppaoikeus 5 5 5 2.5 2.5
BY00BX29 Liiketoimintaosaamisen perusteet 5 5 5 2.5 2.5
LT00BX30 Kilpailukykyä markkinoille 5 5 5 2.5 2.5
LT00CG85 Aluetalouden perusteet 5 5 5 2.5 2.5
LLM24SH-1018
MENETELMÄOSAAMINEN

(Valitaan kaikki )

8
BY00BX33 Liike-elämän matematiikka 5 5 5 2.5 2.5
ED00CH69 Office kunnolla vauhtiin 3 3 3 1.5 1.5
LLM24SH-1019
VIESTINTÄOSAAMINEN

(Valitaan kaikki )

23
BY00BX35 Svenska i arbetslivet 5 5 5 2.5 2.5
BY00BX39 Työelämän viestintätaidot 5 5 5 2.5 2.5
BY00BX37 Business English 5 5 5 2.5 2.5
BY00BX40 Professional English 5 5 5 2.5 2.5
LT00CG93 Osaajana kehittyminen 3 1 1 1 0.5 0.5 0.5 0.5 0.5 0.5 0.3 0.3 0.3 0.3 0.3 0.3 0.3 0.3 0.3 0.3 0.3 0.3
LLM24SH-1020
LAAJA-ALAINEN LIIKETOIMINTAOSAAMINEN

(Valitaan kaikki )

16
BY00BX41 Johdon laskenta 5 5 5 2.5 2.5
LT00CE41 Palveluiden markkinointi ja myyntiosaaminen 5 5 5 2.5 2.5
LT00BX46 Työoikeus 3 3 3 1.5 1.5
LT00BX47 Palkkahallinto 3 3 3 1.5 1.5
LLM24SH-1021
YRITYKSEN KEHITTÄMISOSAAMINEN

(Valitaan kaikki )

23
BY00BX49 Tapahtuman järjestämisen perusteet 5 5 5 2.5 2.5
LT00CG92 Palveluiden tuotteistaminen ja kehittäminen 5 5 5 2.5 2.5
LT00CG84 Uudet teknologiat businessajureina 3 3 3 1.5 1.5
LT00BX51 Liiketoiminnan suunnittelu ja kehittäminen 5 5 5 2.5 2.5
BY00BX48 Tutkimus- ja kehittämismenetelmät 5 5 5 2.5 2.5
LLM24SH-1022
JOHTAJUUS JA HYVINVOIVA TYÖYHTEISÖ

(Valitaan kaikki )

15
BY00BX52 Henkilöstövoimavarojen johtaminen HRM 5 5 5 2.5 2.5
BY00BX53 Työyhteisöosaaminen ja johtaminen 5 5 5 2.5 2.5
BY00BX54 Työhyvinvointi 5 5 5 2.5 2.5
LLM24SH-1023
TALOUSHALLINNON SYVENTÄVÄ OSAAMINEN

(Valitaan kaikki )

43
LLM24SH-1024
TALOUDEN HALLINTA JA ANALYYSI

(Valitaan kaikki )

15
LT00BE85 Käytännön kirjanpito 5 5 5 2.5 2.5
LT00BX57 Digitaalinen laskentatoimi 5 5 5 2.5 2.5
LT00BX58 Tilinpäätös ja analysointi 5 5 5 2.5 2.5
LLM24SH-1025
VEROTUS

(Valitaan kaikki )

13
LT00BE88 Arvonlisäverotus 5 5 5 2.5 2.5
LT00BX59 Yritysverotus 5 5 5 2.5 2.5
LT00BX60 Henkilöverotus 3 3 3 1.5 1.5
LLM24SH-1026
TALOUSHALLINNON KEHITTÄMINEN

(Valitaan kaikki )

15
LT00BX55 Yritysoikeus 5 5 5 2.5 2.5
LT00BX62 Älykäs taloushallinto 5 5 5 2.5 2.5
LT00BX63 Tilintarkastuksen perusteet 5 5 5 2.5 2.5
LLM24SH-1029
HARJOITTELU

(Valitaan kaikki )

30
LT00CG86 Harjoittelu 1 10 10 10 5 5
LT00CG87 Harjoittelu 2 20 20 20 10 10
LLM24SH-1030
VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT

(Valitaan opintopisteitä: 7)

7
LLM24SH-1031
OPINNÄYTETYÖ

(Valitaan kaikki )

15
KLOO001 Opinnäytetyö 15 15 7.5 7.5 3.8 3.8 3.8 3.8
Yhteensä 210 59 63 51 30 28.5 30.5 30.5 32.5 33 18 30 14.3 14.3 15.3 15.3 15.3 15.3 16.3 16.3 16.55 16.55 9.05 9.05 15 15

Lukukausi- ja lukuvuosikohtaiset opintopistekertymät vaihtelevat valinnaisten ja vapaasti valittavien opintojen ajoituksesta johtuen.

LLT_LLM_kompetenssit

1. Laaja-alainen liiketoimintaosaamisen:

Tradenomi tunnistaa liiketalouden ja toimintaympäristön eri osaalueiden vaikutukset toisiinsa sekä omaksuu yrittäjyyden ja yrittäjämäisen tavan toimia. Hän ymmärtää yritystoiminnan kannattavuuden merkityksen ja osaa toimia tuloksellisesti. Hän ymmärtää yksilön merkityksen työyhteisössään. Hän ymmärtää viestinnän merkityksen ja luo aktiivisesti vuorovaikutussuhteita
– myös kansainvälisessä liiketoimintaympäristössä.

Asiakassuuntainen markkinointi
Laskentatoimen perusteet
Sopimus- ja kauppaoikeus
Liiketoimintaosaamisen perusteet
Kilpailukykyä markkinoille
Aluetalouden perusteet
Svenska i arbetslivet
Työelämän viestintätaidot
Harjoittelu 1
Harjoittelu 2
2. Liiketalouden syventävä osaamisen:

Tradenomi omaa oman pääaineensa mukaisen osaamisalueen syvällisen tuntemuksen (markkinointi tai taloushallinto ja juridiikka).

Business English
Professional English
Johdon laskenta
Palveluiden markkinointi ja myyntiosaaminen
Työoikeus
Palkkahallinto
Tapahtuman järjestämisen perusteet
Palveluiden tuotteistaminen ja kehittäminen
Uudet teknologiat businessajureina
Liiketoiminnan suunnittelu ja kehittäminen
Tutkimus- ja kehittämismenetelmät
Henkilöstövoimavarojen johtaminen HRM
Työyhteisöosaaminen ja johtaminen
Työhyvinvointi
Käytännön kirjanpito
Digitaalinen laskentatoimi
Tilinpäätös ja analysointi
Arvonlisäverotus
Yritysverotus
Henkilöverotus
Yritysoikeus
Älykäs taloushallinto
Tilintarkastuksen perusteet
Harjoittelu 1
Harjoittelu 2
Opinnäytetyö
3. Liiketalouden menetelmäosaamisen:

Tradenomi hallitsee syvällisen osaamisen tiedonhankinnassa ja sen omaksumisessa tarvittavan tutkimus- ja kehittämistoiminnan perusteet. Hän osaa soveltaa talousmatematiikkaa ja tilastollisia menetelmiä hyödyntäen tietotekniikkaan. Hän omaa riittävät taidot tutkimus- ja kehittämismenetelmien soveltamisessa.

Liike-elämän matematiikka
Osaajana kehittyminen
Palveluiden markkinointi ja myyntiosaaminen
Palkkahallinto
Palveluiden tuotteistaminen ja kehittäminen
Uudet teknologiat businessajureina
Liiketoiminnan suunnittelu ja kehittäminen
Tutkimus- ja kehittämismenetelmät
Harjoittelu 1
Harjoittelu 2
Opinnäytetyö
4. Liiketalouden soveltava osaamisen:

Tradenomi osaa soveltaa liiketalouden teorioita ja kykenee luovaan ongelmanratkaisuun. Hän osaa soveltaa liiketalouden uusinta tietoa työyhteisössään. Hän osaa kehittää liiketoimintaprosesseja ja soveltaa laatuajattelua.

Osaajana kehittyminen
Tapahtuman järjestämisen perusteet
Palveluiden tuotteistaminen ja kehittäminen
Liiketoiminnan suunnittelu ja kehittäminen
Harjoittelu 1
Harjoittelu 2
Opinnäytetyö
Luokittelemattomat
Office kunnolla vauhtiin

2022_KAMK_Yhteiset Kompetenssit

Suositus ammattikorkeakoulujen yhteisistä kompetensseista ja niiden soveltamisesta.

1.Oppimaan oppiminen

Valmistuva opiskelija tunnistaa osaamisensa ja oppimistapojensa vahvuuksia ja kehityskohteita sekä hyödyntää oppimisessaan yhteisöllisyyden ja digitalisaation mahdollisuuksia.
- arvioi ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan erilaisissa oppimisympäristöissä.
- osaa hankkia, kriittisesti arvioida sekä tarkoituksenmukaisesti soveltaa oman alansa
kansallista ja kansainvälistä tietoperustaa ja käytäntöjä.
- ottaa vastuuta myös ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta

Ei liitettyjä opintojaksoja

2.Työelämässä toimiminen

Valmistuva opiskelija omaa monipuoliset työelämävalmiudet ja osaa toimia alansa työyhteisöissä
- osaa toimia rakentavasti työyhteisössä ja edistää omaa ja työyhteisön hyvinvointia.
- osaa toimia ammatillisesti työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa.
- hyödyntää teknologian ja digitalisaation tuomia mahdollisuuksia omassa työssään.
- ymmärtää muuttuvan työelämän kompleksisuuden ja omaa resilienssiä muuttuvissa
työelämän tilanteissa.
- omaa valmiudet yrittäjämäiseen toimintatapaan

Ei liitettyjä opintojaksoja

3.Eettisyys

Valmistuva opiskelija toimii ammattialan eettisten periaatteiden ja arvojen mukaisesti huomioiden tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden periaatteet.
- kykenee vastaamaan omasta toiminnastaan ja sen seurauksista ja reflektoimaan niitä alansa ammattieettisten periaatteiden ja arvojen mukaisesti.
- ottaa toiset huomioon ja edistää tasa?arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta.
- huomioi toiminnassaan moninaisuuden ja saavutettavuuden toteutumista.
- ymmärtää hyvän tieteellisen käytännön periaatteet ja toimii niiden mukaisesti.
- kykenee eettisiin arvoihin perustuvaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.

Ei liitettyjä opintojaksoja

4.Kestävä kehitys

Valmistuva opiskelija tuntee kestävän kehityksen periaatteet, edistää niiden toteutumista sekä toimii vastuullisesti ammattilaisena ja yhteiskunnan jäsenenä.

- osaa käyttää omaan alaansa liittyvää tietoa kestävien ratkaisujen ja toimintamallien
etsimiseen, käyttöönottamiseen ja vakiinnuttamiseen.
- ymmärtää kestävyyshaasteita, niiden keskinäisiä riippuvuuksia sekä asioiden ja
ongelmien monia näkökulmia.

Ei liitettyjä opintojaksoja

5.Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus

Valmistuva opiskelija osaa toimia monikulttuurisissa ja kansainvälisissä toimintaympäristöissä ja verkostoissa.

- tuntee oman kulttuuritaustansa vaikutuksia toimintaansa ja osaa kehittää
monikulttuurisuutta huomioivia toimintatapoja työyhteisössään.
- osaa seurata ja hyödyntää oman alansa kansainvälistä kehitystä työssään.
- kykenee kansainväliseen viestintään työtehtävissään

Ei liitettyjä opintojaksoja

6.Ennakoiva kehittäminen

Valmistuva opiskelija osaa kehittää oman alan tulevaisuutta ennakoivia ratkaisuja soveltaen olemassa olevaa tietoa sekä tutkimus-ja kehittämismenetelmiä.
- ratkaisee ongelmatilanteita luovasti ja uudistaa toimintatapoja yhdessä muiden kanssa.
- osaa työskennellä projekteissa yhteistyössä eri alojen toimijoiden kanssa.
- osaa soveltaa kehittämisessä alan olemassa olevaa tietoa ja hyödyntää tutkimus- ja
kehittämismenetelmiä.
- osaa etsiä asiakaslähtöisiä, kestäviä ja taloudellisesti kannattavia ratkaisuja oman
alansa tulevaisuutta ennakoiden.

Ei liitettyjä opintojaksoja

Luokittelemattomat
Asiakassuuntainen markkinointi
Laskentatoimen perusteet
Sopimus- ja kauppaoikeus
Liiketoimintaosaamisen perusteet
Kilpailukykyä markkinoille
Aluetalouden perusteet
Liike-elämän matematiikka
Office kunnolla vauhtiin
Svenska i arbetslivet
Työelämän viestintätaidot
Business English
Professional English
Osaajana kehittyminen
Johdon laskenta
Palveluiden markkinointi ja myyntiosaaminen
Työoikeus
Palkkahallinto
Tapahtuman järjestämisen perusteet
Palveluiden tuotteistaminen ja kehittäminen
Uudet teknologiat businessajureina
Liiketoiminnan suunnittelu ja kehittäminen
Tutkimus- ja kehittämismenetelmät
Henkilöstövoimavarojen johtaminen HRM
Työyhteisöosaaminen ja johtaminen
Työhyvinvointi
Käytännön kirjanpito
Digitaalinen laskentatoimi
Tilinpäätös ja analysointi
Arvonlisäverotus
Yritysverotus
Henkilöverotus
Yritysoikeus
Älykäs taloushallinto
Tilintarkastuksen perusteet
Harjoittelu 1
Harjoittelu 2
Opinnäytetyö

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op)
LLM24SH-1017
LIIKETOIMINTAOSAAMINEN

(Valitaan kaikki)

30
BY00BX23 Asiakassuuntainen markkinointi 5
LT00BX25 Laskentatoimen perusteet 5
LT00BX27 Sopimus- ja kauppaoikeus 5
BY00BX29 Liiketoimintaosaamisen perusteet 5
LT00BX30 Kilpailukykyä markkinoille 5
LT00CG85 Aluetalouden perusteet 5
LLM24SH-1018
MENETELMÄOSAAMINEN

(Valitaan kaikki)

8
BY00BX33 Liike-elämän matematiikka 5
ED00CH69 Office kunnolla vauhtiin 3
LLM24SH-1019
VIESTINTÄOSAAMINEN

(Valitaan kaikki)

23
BY00BX35 Svenska i arbetslivet 5
BY00BX39 Työelämän viestintätaidot 5
BY00BX37 Business English 5
BY00BX40 Professional English 5
LT00CG93 Osaajana kehittyminen 3
LLM24SH-1020
LAAJA-ALAINEN LIIKETOIMINTAOSAAMINEN

(Valitaan kaikki)

16
BY00BX41 Johdon laskenta 5
LT00CE41 Palveluiden markkinointi ja myyntiosaaminen 5
LT00BX46 Työoikeus 3
LT00BX47 Palkkahallinto 3
LLM24SH-1021
YRITYKSEN KEHITTÄMISOSAAMINEN

(Valitaan kaikki)

23
BY00BX49 Tapahtuman järjestämisen perusteet 5
LT00CG92 Palveluiden tuotteistaminen ja kehittäminen 5
LT00CG84 Uudet teknologiat businessajureina 3
LT00BX51 Liiketoiminnan suunnittelu ja kehittäminen 5
BY00BX48 Tutkimus- ja kehittämismenetelmät 5
LLM24SH-1022
JOHTAJUUS JA HYVINVOIVA TYÖYHTEISÖ

(Valitaan kaikki)

15
BY00BX52 Henkilöstövoimavarojen johtaminen HRM 5
BY00BX53 Työyhteisöosaaminen ja johtaminen 5
BY00BX54 Työhyvinvointi 5
LLM24SH-1023
TALOUSHALLINNON SYVENTÄVÄ OSAAMINEN

(Valitaan kaikki)

43
LLM24SH-1024
TALOUDEN HALLINTA JA ANALYYSI

(Valitaan kaikki)

15
LT00BE85 Käytännön kirjanpito 5
LT00BX57 Digitaalinen laskentatoimi 5
LT00BX58 Tilinpäätös ja analysointi 5
LLM24SH-1025
VEROTUS

(Valitaan kaikki)

13
LT00BE88 Arvonlisäverotus 5
LT00BX59 Yritysverotus 5
LT00BX60 Henkilöverotus 3
LLM24SH-1026
TALOUSHALLINNON KEHITTÄMINEN

(Valitaan kaikki)

15
LT00BX55 Yritysoikeus 5
LT00BX62 Älykäs taloushallinto 5
LT00BX63 Tilintarkastuksen perusteet 5
LLM24SH-1029
HARJOITTELU

(Valitaan kaikki)

30
LT00CG86 Harjoittelu 1 10
LT00CG87 Harjoittelu 2 20
LLM24SH-1030
VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT

(Valitaan opintopisteitä: 7)

7
LLM24SH-1031
OPINNÄYTETYÖ

(Valitaan kaikki)

15
KLOO001 Opinnäytetyö 15