Sosionomin ammattiin orientoiva harjoitteluLaajuus (10 op)
Tunnus: SO00CA37
Laajuus
10 op
Vastuuhenkilö
- Maija Leinonen
Osaamistavoitteet
- Tutustuu itseään kiinnostavaan sosiaalialan tehtävään julkisella, yksityisellä tai järjestösektorilla siten, että opiskelijalle muodostuu kokonaiskuva työn ja tehtävän sisällöistä.
- Opiskelija harjoittelee asiakkaan kohtaamista ja ohjaamista käytännön tilanteissa.
- Tutustuu dokumentaation ja kirjaamisen käytänteisiin sosiaalialalla.
- Ymmärtää alan yksilön tietosuojaan ja yleiseen tietoturvallisuuteen liittyvät kysymykset.
- Tutustuu yksikön toimintaa ja työyhteisöä ohjaaviin ja sääteleviin suunnitelmiin ja ohjeistuksiin ja osaa nimetä työyksikkönsä tavoitteita ja toiminnan periaatteita.
- Hahmottaa omaa ihmiskäsitystään sosiaali- ja kasvatusalan ohjaajana ja löytää suuntaa omalle sosionomin uralle.
Lisäksi varhaiskasvatuksessa opiskelija:
- Tutustuu ja osallistuu aktiivisesti päivittäin lapsiryhmän ohjaamiseen.
- Tutustuu yksikön varhaiskasvatussuunnitelmaan ja muihin varhaiskasvatuksen toimintaa ohjaaviin suunnitelmiin, ohjeistuksiin ja säädöksiin.
- Osallistuu perheen kanssa tehtävään yhteistyöhön.
- Suunnittelee ja toteuttaa pienimuotoisen pedagogisen projektin lapsiryhmälle.
Sisältö
Alaa ohjaava lainsäädäntö, asiakkaan kohtaaminen, asiakkaan ohjaaminen, dokumentaatio, osallisuus, sosiaalialan / varhaiskasvatuksen menetelmät, tietoturva, eettinen toiminta, palveluohjaus, sosiaali- ja terveysalan palvelujärjestelmä, moniammatillisuus ja verkostotyö, sähköiset palvelut / digitaaliset oppimisympäristöt ja menetelmät, työyhteisön toimivuus
Ensimmäisen viikon aikana opiskelijalle hahmottuu työpäivän rakenne ja siinä olevat ja tapahtuvat keskeiset asiat ja tapahtumat. Opiskelija perehdytetään työn ja työyhteisön keskeisiin toimintatapoihin, ohjaistuksiin ja säädöksiin. Opiskelija on aktiivinen työhön ja työyhteisöön tutustuja.
Viikkojen 2 - 3 aikana opiskelija on aktiivisesti mukana osaavien ammattilaisten työssä. Hän havainnoi ammattilaisten työtä, sen keskeisiä tapahtumia sekä ammattilaisten ja asiakkaiden välistä vuorovaikutusta ja työssä käytettäviä menetelmiä. Opiskelija voi ottaa vastuuta osaamistasonsa mukaisesti työyhteisön tehtävistä.
Viikkojen 4 - 8 aikana opiskelija osallistuu työyhteisön työhön vastuullisten ammattilaisten ohjauksessa. Hän vahvistaa ymmärrystään työn käytänteistä ja menetelmistä. Hän osallistuu asiakkaiden ohjaamiseen arjessa sekä palveluissa. Hänelle muodostuu ymmärrys asiakastyön eri vaiheista palvelujen ohjeuksessa sekä asiakkaan arjen sujuvuuden tukemisessa. Hän tutustuu ja osallistuu työn / tehtävän kannalta keskeisiin sidosryhmiin ja moniammatillisten verkostojen toimintaan.
Lisätiedot
Ennen harjoittelua opiskelijalla tulee olla suoritettuna tai hyväksyttynä seuraavat opintojaksot, joiden avulla opiskelija pystyy hahmottaman sosiaali- ja kasvatusalan perustehtävää:
Ammatillinen osaaminen sosiaalialan asiakastyössä 5 op (PO)
Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmäosaaminen 5 op (PO)
Varhaiskasvatuksen perusteet 5 op (AO)
Asiakkaan osallisuuden tukeminen 2 op (PO)
Harjoittelun kesto: 270 h eli noin 7,5 viikkoa (38,15h / vk)
Tuotos: harjoittelusta pidetään harjoittelupäiväkirjaa, joka on opiskelijan omaa toimintaa reflektoiva kirjallinen tai videotuotos.
Arviointi: hyväksytty / täydennettävä / hylätty
Ilmoittautumisaika
24.11.2024 - 31.07.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Opintopistemäärä
10 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Sosionomikoulutus
Opettaja
- Kaisa Kepanen
- Jenni Korhonen
- Maija Leinonen
Ryhmät
-
SOS24SBSOS24SB
-
SOS24SASOS24SA
-
SOS24SCSOS24SC
Tavoitteet

Arviointiasteikko
0 - 5
Lisätiedot
Ennen harjoittelua opiskelijalla tulee olla suoritettuna tai hyväksyttynä seuraavat opintojaksot, joiden avulla opiskelija pystyy hahmottaman sosiaali- ja kasvatusalan perustehtävää:
Ammatillinen osaaminen sosiaalialan asiakastyössä 5 op (PO)
Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmäosaaminen 5 op (PO)
Varhaiskasvatuksen perusteet 5 op (AO)
Asiakkaan osallisuuden tukeminen 2 op (PO)
Harjoittelun kesto: 270 h eli noin 7,5 viikkoa (38,15h / vk)
Tuotos: harjoittelusta pidetään harjoittelupäiväkirjaa, joka on opiskelijan omaa toimintaa reflektoiva kirjallinen tai videotuotos.
Arviointi: hyväksytty / täydennettävä / hylätty
Ilmoittautumisaika
01.12.2023 - 31.01.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 31.07.2024
Opintopistemäärä
10 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Sosionomikoulutus
Opettaja
- Kaisa Kepanen
- Ullamaija Niskanen
- Maija Leinonen
- Jenni Korhonen
- Veera Rinne
Ryhmät
-
SOS23SKuuSOS23SKuu
-
SOS23SBSOS23SB
-
SOS23SASOS23SA

01.12.2022 - 31.01.2023
Ajoitus
01.01.2023 - 31.07.2023
Opintopistemäärä
10 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Sosionomikoulutus
Opettaja
- Maija Leinonen
- Veera Rinne
Ryhmät
-
SOS22SBSOS22SB
-
SOS22SASOS22SA

01.12.2021 - 31.01.2022
Ajoitus
01.01.2022 - 31.07.2022
Opintopistemäärä
10 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sote
Opetuskielet
- Suomi
Opettaja
- Anne Lukkari
- Matti Heikkinen
Ryhmät
-
SOS21SASOS21SA
-
SOS21SBSOS21SB

Lisätietoja opiskelijoille
Opiskelijan tulee huolehtia seuraavista asioista ennen harjoittelua:
1) rikostaustaotteen tilaaminen oikeusrekisterikeskuksesta (huom. ei saa olla yli 6 kk vanha harjoittelun alkaessa), mikäli harjoittelupaikassa työskennellään alaikäisten kanssa
2) harjoittelupaikkaan liittyvään lakisääteiseen suunnitelmaan tutustuminen (mm. soveltuva suunnitelma/strategia-asiakirja, kuten varhaiskasvatussuunnitelma, lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma, kotouttamisohjelma, suunnitelma ikääntyneen väestön tukemiseksi (sosiaalialan harjoittelu)
3) rokotussuojan varmistaminen (ks. YTHS:n verkkosivut, https://www.yths.fi/palvelut/tartuntatautien-ehkaisy/tartuntatauti-ja-rokotusohjeistus/rokotusohjeet/).