TIETOJENKÄSITTELYN JA LIIKETOIMINTAOSAAMISEN KOULUTUS (TLY23S): TLY23S
Tunnus: TLY23S
Kuvaus
Tietojenkäsittelyn ja liiketoimintaosaamisen koulutus on työelämän kehittämistutkinto, jonka voit suorittaa työn ohessa. Koulutus sisältää osaamista laajentavia ja syventäviä opintoja johtamisesta ja kehittämisestä. Opinnoissa korostuvat johtamis- ja kehittämisosaaminen sekä kansallisessa että kansainvälisessä toimintaympäristössä. Voit valita opintoja henkilöstö- ja talousjohtamisesta, markkinoinnista, innovaatiotoiminnasta sekä tietojenkäsittelyn teknologioista ja liiketoiminnasta. Kaikissa opintojaksoissa lähtökohtana on strategisen tason ajattelu ja kehittäminen.
Osaamistavoitteet
Tietojenkäsittelyn ja liiketoimintaosaamisen koulutuksen yleisenä tavoitteena on kouluttaa yrityksiin ja organisaatioihin johtamisen ja kehittämisen asiantuntijoita. Koulutus on työelämän kehittämistutkinto, jossa opiskelija pääsee kehittämään sekä omaa asiantuntijuuttaan että työyhteisöään ja verkostoitumaan.
Koulutuksen jälkeen osaat toimia asiantuntijana, johtajana ja kehittäjänä sekä hallitset soveltavien kehittämismenetelmien hyödyntämisen erilaisissa yrityksissä ja organisaatioissa. Opit kehittämään ammatillista osaamistasi myös jatkossa. Koulutus antaa myös työyhteisöille mahdollisuuden kehittää toimintaansa erilaisten koulutukseen kuuluvien oppimistehtävien avulla. Opinnäytetyössä kehität työyhteisöäsi erilaisten tutkimus- ja kehittämismenetelmien avulla.
Lisätiedot
Koulutuksen laajuus on 90 opintopistettä ja opinnot kestävät noin 2 vuotta työn ohessa. Koulutus toteutetaan ns. monimuoto-opetuksena ja koulutuspäiviä on keskimäärin noin 1-2 pv kuukaudessa. Opinnot on mahdollista suorittaa myös osin verkossa.
Opinnot koostuvat johtamis-, henkilöstö- ja talousosaamisen opinnoista (50 op), tutkimus- ja kehittämisosaamisesta (10 op) sekä opinnäytetyöstä/ kehittämistehtävästä (30 op).
Koulutuksen kautta saatu tutkinto, tradenomi (ylempi amk) on tasoltaan ylempi korkeakoulututkinto ja se tuottaa saman kelpoisuuden kuin tiedekorkeakoulujen maisteritutkinnot.
Valitse opintojen ajoitus-, rakenne- tai jäsentelynäkymä
Näytä opintojen ajoitukset lukuvuosittain, lukukausittain tai periodeittain
Tunnus | Opinnon nimi | Laajuus (op) | 2023-2024 | 2024-2025 | Syksy 2023 | Kevät 2024 | Syksy 2024 | Kevät 2025 | 1. / 2023 | 2. / 2023 | 3. / 2024 | 4. / 2024 | 1. / 2024 | 2. / 2024 | 3. / 2025 | 4. / 2025 |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
TLY23S-1001 |
JOHTAMISOSAAMINEN
(Valitaan kaikki ) |
20 | ||||||||||||||
YA00BU06 | Itsensä johtaminen | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||
YA00BR22 | Strateginen johtaminen | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||
YA00BU07 | Henkilöstöjohtaminen | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||
YA00BR46 | Uudet teknologiat I | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||
TLY23S-1002 |
TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISOSAAMINEN
(Valitaan kaikki ) |
10 | ||||||||||||||
YA00BR13 | Tutkimuksellinen kehittämistoiminta | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||
YA00BR16 | Tutkimusaineiston analysointi ja tulkinta | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||
TLY23S-1003 |
VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT
(Valitaan opintopisteitä: 30) |
30 | ||||||||||||||
YA00BU24 | Talouden johtaminen | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||
YA00BU45 | Ennakointi ja innovaatiotoiminta | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||
YA00BR08 | Asiakaskokemuksen johtaminen | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||
YA00BR12 | Henkilöstöjohtamisen juridiikka | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||
YA00BR09 | Palveluliiketoiminta ja palvelujen tuotteistaminen | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||
YA00BR18 | Data-analytiikka ja tekoäly | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||
YA00BR17 | Palvelumuotoilu | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||
YA00BR21 | Osaamisen johtaminen | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||
YA00BS43 | Strateginen markkinointi | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||
YA00BU13 | Rekrytointiosaaminen ja työnantajamielikuva | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||
YA00BU23 | Johtamisviestintä | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||
YA00BU12 | Hankeosaaminen ja -johtaminen | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||
YA00BU27 | Investointilaskelmat ja päätöksenteko | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||
YA00BU26 | Asiakaslähtöinen matkailupalvelujen kehittäminen | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||
YA00BR50 | Aluevaikuttava tapahtuma | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||
YA00BU29 | Hyvinvointiteknologia | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||
YA00BU69 | Liikuntajohtaminen | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||
LY00BJ60 | Emerging Technologies and Business | 5 | ||||||||||||||
YA00CA51 | Tiedolla johtaminen | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||
LY00CG27 | Master Winter School | 5 | 5 | 5 | 2.5 | 2.5 | ||||||||||
YA00CF16 | Software production and business | 5 | ||||||||||||||
TLY23S-1004 |
OPINNÄYTETYÖ
(Valitaan kaikki ) |
30 | ||||||||||||||
YA00BT45 | Opinnäytetyö | 30 | 10 | 20 | 10 | 10 | 10 | 5 | 5 | 5 | 5 | 5 | 5 | |||
Yhteensä | 90 | 80 | 75 | 20 | 60 | 55 | 20 | 10 | 10 | 30 | 30 | 27.5 | 27.5 | 10 | 10 |
Lukukausi- ja lukuvuosikohtaiset opintopistekertymät vaihtelevat valinnaisten ja vapaasti valittavien opintojen ajoituksesta johtuen.
YAMK_kompetenssit_2022-
1. OPPIMAAM OPPIMINEN
Edistää omaa ja yhteisönsä jatkuvaa oppimista ja osaamisen kehittämistä hyödyntäen eri alojen tietoa ja digitalisaation mahdollisuuksia. |
Ei liitettyjä opintojaksoja |
2. EETTISYYS
Kykenee arvioimaan ja edistämään ammattialan eettisten periaatteiden ja arvojen totutumista työyhteisössä huomioiden tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden periaatteet. |
Ei liitettyjä opintojaksoja |
3. KANSAINVÄLISYYS JA MONIKULTTUURISUUS
Osaa kehittää ja johtaa monikulttuurisia ja kansainvälisiä toimintaympäristöjä ja verkostoja. |
Ei liitettyjä opintojaksoja |
4. TYÖELÄMÄSSÄ TOIMIMINEN
Omaa valmiudet kehittää ja johtaa työyhteisöään sekä uudistaa työelämää. |
Ei liitettyjä opintojaksoja |
5. KESTÄVÄ KEHITYS
Kehittää kestäviä ja vastuullisia toimintatapoja työssään sekä tukee kestävyysmuutosta työyhteisössään ja yhteiskunnassa. |
Ei liitettyjä opintojaksoja |
6. ENNAKOIVA KEHITTÄMINEN
Osaa johtaa uusien, tulevaisuutta ennakoivien ratkaisujen kehittämistä ja tuottaa uutta tietoa erilaisia tutkimus- ja kehittämismenetelmiä hyödyntäen. |
Ei liitettyjä opintojaksoja |
7. TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISOSAAMINEN |
Ei liitettyjä opintojaksoja |
8. JOHTAMISOSAAMINEN |
Ei liitettyjä opintojaksoja |
Luokittelemattomat |
Itsensä johtaminen |
Strateginen johtaminen |
Henkilöstöjohtaminen |
Uudet teknologiat I |
Tutkimuksellinen kehittämistoiminta |
Tutkimusaineiston analysointi ja tulkinta |
Talouden johtaminen |
Ennakointi ja innovaatiotoiminta |
Asiakaskokemuksen johtaminen |
Henkilöstöjohtamisen juridiikka |
Palveluliiketoiminta ja palvelujen tuotteistaminen |
Data-analytiikka ja tekoäly |
Palvelumuotoilu |
Osaamisen johtaminen |
Strateginen markkinointi |
Rekrytointiosaaminen ja työnantajamielikuva |
Johtamisviestintä |
Hankeosaaminen ja -johtaminen |
Investointilaskelmat ja päätöksenteko |
Asiakaslähtöinen matkailupalvelujen kehittäminen |
Aluevaikuttava tapahtuma |
Hyvinvointiteknologia |
Liikuntajohtaminen |
Emerging Technologies and Business |
Tiedolla johtaminen |
Master Winter School |
Software production and business |
Opinnäytetyö |