Siirry suoraan sisältöön

PalvelumuotoiluLaajuus (5 op)

Tunnus: YA00BR17

Laajuus

5 op

Opetuskieli

  • suomi

Vastuuhenkilö

Osaamistavoitteet

Sinä kykenet kuvaamaan keskeisimmät palvelumuotoilun käsitteet, painotukset ja tavoitteet. Sinä ymmärrät muotoiluajattelun perusperiaatteet liiketoiminnan kehittämistyössä ja osaat tavoitella sekä tulkita käyttäjän ja asiakkaan tarpeita oman osaamisalasi erityispiirteiden valossa. Sinä osaat kehittää ja johtaa työyhteisöä käyttämällä olemassa olevia palveluprosesseja muotoilu- ja innovaatiolähtöisesti. Uudet innovatiiviset ratkaisumallit suunnitellaan toteutettavaksi tehokkaasti huomioiden ennakoivan kehittämisen. Sinä tunnet palvelumuotoiluprosessin eri vaiheet ja osaat hyödyntää tätä osaamista luovasti käytännössä. Sinä opit tuntemaan ja soveltamaan palvelumuotoilussa hyödynnettäviä luovia työkaluja ja tutkimusmenetelmiä sekä omaksut vastuullisia toimintatapoja ja tuet kestävyysmuutosta työyhteisössä ja yhteiskunnassa.

Sisältö

Muotoiluajattelun perusperiaatteet ja tärkeimmät käsitteet
Palvelumuotoiluprosessin vaiheet (tutki, ymmärrä, kehitä, toteuta)
Palvelumuotoilussa hyödynnettävät luovat työkalut ja tutkimusmenetelmät
Muotoilulähtöinen innovaatioprosessi ja ennakoiva kehittäminen
Kestävyysmuutoksen tukeminen työyhteisössä ja yhteiskunnassa
Palvelumuotoilu-case valitusta aiheesta: suunnittelu, organisointi, tiedonkeruu, ideointi

Oppimateriaalit

Ilmoitetaan toteutussuunnitelmassa.

Lisätiedot

Arviointiasteikko 1-5
Erinomainen (5) - Kaikki kurssitehtävät on suoritettu erittäin korkeatasoisesti: Teorioita, käsitteitä, prosesseja ja luovia työkaluja on hyödynnetty ja sovellettu omintakeisesti. Arvioitavan tehtävän ohjeistusta on noudatettu tarkasti. Työn rakenne ja esitystapa sekä työpajatyöskentely on korkealaatuista. Viestintä ja tiimityöskentely on ollut dialogiin perustuvaa ja tehokasta. Ratkaisujen perustelut ovat tarkkoja ja monipuolisia sekä vastaavat tehtävänantoon. Kurssityöt on suoritettu laajalla ja luovalla otteella. Opiskelijalla on erinomainen kyky tehdä realistisia ratkaisuja vaikeankin aineiston perusteella. Sisällön analyysi, synteesi, arviointi ja kriittinen reflektointi on erittäin monipuolista. Opiskelija osoittaa luovuutta ja systemaattisuutta sekä tarjoaa myös vaihtoehtoisia lähestymistapoja.

Hyvä (3-4) - Kurssitehtävien suorittaminen on ollut hyvällä tasolla:
Teorioita, käsitteitä, prosesseja ja luovia työkaluja on hyödynnetty ja sovellettu hyvin ja tavoitteiden mukaisesti. Tehtävissä ei havaittavia merkittäviä väärinkäsityksiä tai virheitä. Arvioitavien tehtävien ohjeistuksia on noudatettu tavoitteiden mukaisesti. Työn rakenne ja esitystapa sekä työpajatyöskentely saavuttanut tavoitteet hyvin. Viestintä ja tiimityöskentely on ollut dialogiin perustuvaa ja rakentavaa. Argumentointi on osittain jäsenneltyä ja / tai selkeää. Tehtävissä on hyödynnetty jossakin määrin omaperäisyyttä. Tehtävissä on päädytty asianmukaisiin johtopäätöksiin vaikeankin aineiston kohdalla. Sisällön analyysi, synteesi, arviointi ja kriittinen reflektointi on kohtuullista. Opiskelija osoittaa riittävää ongelmanratkaisutaitoa, luovuutta ja systemaattisuutta.

Tyydyttävä (1-2) – Kurssitehtävien suorittaminen on täyttänyt arviointiperusteet: Teorioita, käsitteitä, prosesseja ja luovia työkaluja on tarkasteltu, mutta niissä on epätarkkuuksia ja / tai pieniä väärinkäsitykset, ei kuitenkaan merkittäviä virheitä. Arvioitavien tehtävien ohjeistuksia on noudatettu osittain tai suurin piirtein tavoitteiden mukaisesti. Työn rakenne ja esitystapa sekä työpajatyöskentely saavuttanut tavoitteet osittain tai hyvin. Viestintä ja tiimityöskentely onnistuu hyvin tai tuottaa hieman hankaluuksia. Oppimistehtävät on ratkaistu / suoritettu tavanmukaisella tavalla. Tehtävissä on päädytty yksinkertaisiin johtopäätöksiin ja teoria-aineiston hyödyntäminen on suppeaa tai vajaata. Sisällön analyysi, synteesi, arviointi sekä kriittinen reflektointi on rajallista tai sitä ei ole lainkaan. Opiskelija osoittaa tyydyttävää ongelmanratkaisutaitoa, luovuutta ja systemaattisuutta.

fi
Ilmoittautumisaika

02.08.2026 - 31.08.2026

Ajoitus

01.09.2026 - 13.12.2026

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

4 op

TKI-osuus

3 op

Toteutustapa

20 % Lähiopetus, 80 % Etäopetus

Yksikkö

KAMK Master School

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Vastuullisen liiketoiminnan kehittämisen ja johtamisen koulutus
Opettaja
  • Maarit Vuorinen
Ryhmät
  • SJY25S
    SJY25S
  • SYT25S
    SYT25S
  • SKY25S
    SKY25S
  • LYL25SV
    LYL25SV
  • TJY25S
    TJY25S
  • LYL25S
    LYL25S
  • ALY25S
    ALY25S
  • AYM25S
    AYM25S

Tavoitteet

Sinä kykenet kuvaamaan keskeisimmät palvelumuotoilun käsitteet, painotukset ja tavoitteet. Sinä ymmärrät muotoiluajattelun perusperiaatteet liiketoiminnan kehittämistyössä ja osaat tavoitella sekä tulkita käyttäjän ja asiakkaan tarpeita oman osaamisalasi erityispiirteiden valossa. Sinä osaat kehittää ja johtaa työyhteisöä käyttämällä olemassa olevia palveluprosesseja muotoilu- ja innovaatiolähtöisesti. Uudet innovatiiviset ratkaisumallit suunnitellaan toteutettavaksi tehokkaasti huomioiden ennakoivan kehittämisen. Sinä tunnet palvelumuotoiluprosessin eri vaiheet ja osaat hyödyntää tätä osaamista luovasti käytännössä. Sinä opit tuntemaan ja soveltamaan palvelumuotoilussa hyödynnettäviä luovia työkaluja ja tutkimusmenetelmiä sekä omaksut vastuullisia toimintatapoja ja tuet kestävyysmuutosta työyhteisössä ja yhteiskunnassa.

Sisältö

Muotoiluajattelun perusperiaatteet ja tärkeimmät käsitteet
Palvelumuotoiluprosessin vaiheet (tutki, ymmärrä, kehitä, toteuta)
Palvelumuotoilussa hyödynnettävät luovat työkalut ja tutkimusmenetelmät
Muotoilulähtöinen innovaatioprosessi ja ennakoiva kehittäminen
Kestävyysmuutoksen tukeminen työyhteisössä ja yhteiskunnassa
Palvelumuotoilu-case valitusta aiheesta: suunnittelu, organisointi, tiedonkeruu, ideointi

Aika ja paikka

Opintojakson opetus järjestetään online-lähiopetuksena syyslukukaudella lukujärjestyksen mukaisesti sekä myös itsenäisesti luentonauhotteita kuunnellen. Opiskelijoille tehdään tallenteet online-lähitapaamisista. Arviointi tehdään kuukauden sisällä kurssin päättymisestä.

Oppimateriaalit

Ilmoitetaan toteutussuunnitelmassa. Luentomateriaalin päälähde: Stickdorn, Lawrence, Horness & Schneider (2018). This is service design doing: applying service design thinking in the real world: a practitioner's handbook.

Opetusmenetelmät

Opetusjakso koostuu kaikille pakollisista online tapaamisista (12h) sekä luentonauhoitteista, joihin liittyy itsenäisesti suoritettavia oppimistehtäviä Repussa. Oppimistehtävien avulla harjoittelet opintojakson keskeisten sisältöjen hallintaa ja ymmärtämistä. Kurssin suorittamiseen kuuluu itsenäinen ennakkotehtävä (3 h), kirjasukellus (22h) sekä akateemisen artikkelin reflektointi (10h). Lisäksi opintojaksoon kuuluu ryhmässä tehtävä projektityö, jonka laajuus on noin 2,5op eli noin 70 h työtä. Projektityö ohjaa sinua opitun tiedon soveltamiseen. Projektitehtävä arvioidaan numeraalisesti ja se on osa opintojakson suoritusta. Mut kurssitehtävät arvioidaan hyväksytty tai hylätty.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

-

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Kurssi voidaan hyväksilukea jollakin vastaavalla korkeakoulutasoisella kurssisuorituksella tai osittain hyväksilukea, jos sinulla on käytännön palvelumuotoilukokemusta esimerkiksi työsi kautta.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakso vaatii noin 135 tuntia opiskelijan työtä. Luentojen osuus noin 35 tuntia. Loput 100 h tuntia työtä liittyvät arvioitavan projektityön sekä erilliset tehtävät. Nämä määrät ovat suubntaa antavia ja lopullinen työmäärä määrittyy opiskelijan itsensä käyttämästä ajasta työstkentelyyn.

Sisällön jaksotus

Opintojakso koostuu verkossa toteutettavista luennoista, jotka ovat koko ryhmälle yhteiset. Lisäksi opintojaksi sisältää käytännön harjoituksia, joissa opiskelijat ovat jaettuna ryhmiin. Ryhmäjako tehdään yhdessä opintojakson alkaessa.

Lisätietoja opiskelijoille

Tekoälyn käyttö:

Ennakkotehtävässä, kirjasukelluksessa ja laajennetussa abstraktissa EI saa käyttää tekoälyä. Väärinkäytöskestä seuraa KAMKin ohjeiden mukaisesti opintojakson hylkääminen ja tehtävän uudelleen suorittaminen.
Kts. Arenen liikennevalosuositukset, PUNAINEN – Kielletty, ei saa käyttää: Tuotos tulee luoda ilman tekoälyn apua. Opiskelijan tulee käyttää vain omia tietojaan, ymmärrystään ja taitojaan. Tekoälyn käyttäminen on kielletty perustellusta syystä ja tulkitaan vilpiksi.

Palvelumuotoilun projektityössä saa käyttää tekoälyä, erityisesti esityksen suunnittelussa ja toteutuksessa. AIn käytöstä tulee kertoa itse tuotoksessa.
Kts. Arenen lliikennevalosuositukset, KELTAINEN – Sallittu: saa käyttää, pitää kertoa Tuotosten luomisessa voi käyttää tekoälyä, mutta opiskelijan tulee ilmoittaa sen käyttö selkeästi. Tekoälytyökalun käyttäminen voidaan kertoa menetelmät tai vastaavassa osiossa. Tekoälyn käytön ilmoittamatta jättäminen tulkitaan vilpiksi.

Opiskelijoille tehdään tallenteet online-lähitapaamisista.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Kirjalliset tuotokset: ennakkotehtävä, kirjasukellus, laajennettu abstrakti. Arviointi hyväksytty tai hylätty (hyväksytty vastaa numeraalista arviota 3)
Palvelumuotoilu-projektityön presentaatio ja kirjallinen raportti. Arviointi 1 - 5.

Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Erinomainen (5) - Kaikki kurssitehtävät on suoritettu erittäin korkeatasoisesti: Teorioita, käsitteitä, prosesseja ja luovia työkaluja on hyödynnetty ja sovellettu omintakeisesti. Arvioitavan tehtävän ohjeistusta on noudatettu tarkasti. Työn rakenne ja esitystapa sekä työpajatyöskentely on korkealaatuista. Viestintä ja tiimityöskentely on ollut dialogiin perustuvaa ja tehokasta. Ratkaisujen perustelut ovat tarkkoja ja monipuolisia sekä vastaavat tehtävänantoon. Kurssityöt on suoritettu laajalla ja luovalla otteella. Opiskelijalla on erinomainen kyky tehdä realistisia ratkaisuja vaikeankin aineiston perusteella. Sisällön analyysi, synteesi, arviointi ja kriittinen reflektointi on erittäin monipuolista. Opiskelija osoittaa luovuutta ja systemaattisuutta sekä tarjoaa myös vaihtoehtoisia lähestymistapoja.

Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Hyvä (3-4) - Kurssitehtävien suorittaminen on ollut hyvällä tasolla:
Teorioita, käsitteitä, prosesseja ja luovia työkaluja on hyödynnetty ja sovellettu hyvin ja tavoitteiden mukaisesti. Tehtävissä ei havaittavia merkittäviä väärinkäsityksiä tai virheitä. Arvioitavien tehtävien ohjeistuksia on noudatettu tavoitteiden mukaisesti. Työn rakenne ja esitystapa sekä työpajatyöskentely saavuttanut tavoitteet hyvin. Viestintä ja tiimityöskentely on ollut dialogiin perustuvaa ja rakentavaa. Argumentointi on osittain jäsenneltyä ja / tai selkeää. Tehtävissä on hyödynnetty jossakin määrin omaperäisyyttä. Tehtävissä on päädytty asianmukaisiin johtopäätöksiin vaikeankin aineiston kohdalla. Sisällön analyysi, synteesi, arviointi ja kriittinen reflektointi on kohtuullista. Opiskelija osoittaa riittävää ongelmanratkaisutaitoa, luovuutta ja systemaattisuutta.

Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Tyydyttävä (1-2) – Kurssitehtävien suorittaminen on täyttänyt arviointiperusteet: Teorioita, käsitteitä, prosesseja ja luovia työkaluja on tarkasteltu, mutta niissä on epätarkkuuksia ja / tai pieniä väärinkäsitykset, ei kuitenkaan merkittäviä virheitä. Arvioitavien tehtävien ohjeistuksia on noudatettu osittain tai suurin piirtein tavoitteiden mukaisesti. Työn rakenne ja esitystapa sekä työpajatyöskentely saavuttanut tavoitteet osittain tai hyvin. Viestintä ja tiimityöskentely onnistuu hyvin tai tuottaa hieman hankaluuksia. Oppimistehtävät on ratkaistu / suoritettu tavanmukaisella tavalla. Tehtävissä on päädytty yksinkertaisiin johtopäätöksiin ja teoria-aineiston hyödyntäminen on suppeaa tai vajaata. Sisällön analyysi, synteesi, arviointi sekä kriittinen reflektointi on rajallista tai sitä ei ole lainkaan. Opiskelija osoittaa tyydyttävää ongelmanratkaisutaitoa, luovuutta ja systemaattisuutta.

Lisätiedot

Arviointiasteikko 1-5
Erinomainen (5) - Kaikki kurssitehtävät on suoritettu erittäin korkeatasoisesti: Teorioita, käsitteitä, prosesseja ja luovia työkaluja on hyödynnetty ja sovellettu omintakeisesti. Arvioitavan tehtävän ohjeistusta on noudatettu tarkasti. Työn rakenne ja esitystapa sekä työpajatyöskentely on korkealaatuista. Viestintä ja tiimityöskentely on ollut dialogiin perustuvaa ja tehokasta. Ratkaisujen perustelut ovat tarkkoja ja monipuolisia sekä vastaavat tehtävänantoon. Kurssityöt on suoritettu laajalla ja luovalla otteella. Opiskelijalla on erinomainen kyky tehdä realistisia ratkaisuja vaikeankin aineiston perusteella. Sisällön analyysi, synteesi, arviointi ja kriittinen reflektointi on erittäin monipuolista. Opiskelija osoittaa luovuutta ja systemaattisuutta sekä tarjoaa myös vaihtoehtoisia lähestymistapoja.

Hyvä (3-4) - Kurssitehtävien suorittaminen on ollut hyvällä tasolla:
Teorioita, käsitteitä, prosesseja ja luovia työkaluja on hyödynnetty ja sovellettu hyvin ja tavoitteiden mukaisesti. Tehtävissä ei havaittavia merkittäviä väärinkäsityksiä tai virheitä. Arvioitavien tehtävien ohjeistuksia on noudatettu tavoitteiden mukaisesti. Työn rakenne ja esitystapa sekä työpajatyöskentely saavuttanut tavoitteet hyvin. Viestintä ja tiimityöskentely on ollut dialogiin perustuvaa ja rakentavaa. Argumentointi on osittain jäsenneltyä ja / tai selkeää. Tehtävissä on hyödynnetty jossakin määrin omaperäisyyttä. Tehtävissä on päädytty asianmukaisiin johtopäätöksiin vaikeankin aineiston kohdalla. Sisällön analyysi, synteesi, arviointi ja kriittinen reflektointi on kohtuullista. Opiskelija osoittaa riittävää ongelmanratkaisutaitoa, luovuutta ja systemaattisuutta.

Tyydyttävä (1-2) – Kurssitehtävien suorittaminen on täyttänyt arviointiperusteet: Teorioita, käsitteitä, prosesseja ja luovia työkaluja on tarkasteltu, mutta niissä on epätarkkuuksia ja / tai pieniä väärinkäsitykset, ei kuitenkaan merkittäviä virheitä. Arvioitavien tehtävien ohjeistuksia on noudatettu osittain tai suurin piirtein tavoitteiden mukaisesti. Työn rakenne ja esitystapa sekä työpajatyöskentely saavuttanut tavoitteet osittain tai hyvin. Viestintä ja tiimityöskentely onnistuu hyvin tai tuottaa hieman hankaluuksia. Oppimistehtävät on ratkaistu / suoritettu tavanmukaisella tavalla. Tehtävissä on päädytty yksinkertaisiin johtopäätöksiin ja teoria-aineiston hyödyntäminen on suppeaa tai vajaata. Sisällön analyysi, synteesi, arviointi sekä kriittinen reflektointi on rajallista tai sitä ei ole lainkaan. Opiskelija osoittaa tyydyttävää ongelmanratkaisutaitoa, luovuutta ja systemaattisuutta.

fi
Ilmoittautumisaika

02.08.2025 - 31.08.2025

Ajoitus

01.09.2025 - 15.12.2025

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

TKI-osuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

KAMK Master School

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Vastuullisen liiketoiminnan kehittämisen ja johtamisen koulutus
Opettaja
  • Maarit Vuorinen
Ryhmät
  • AYM24S
    AYM24S
  • TLY24S
    TLY24S
  • LYL24SV
    LYL24SV
  • SJY24S
    SJY24S
  • LYL24S
    LYL24S
  • ALY24S
    ALY24S
  • SYT24S
    SYT24S

Tavoitteet

Sinä kykenet kuvaamaan keskeisimmät palvelumuotoilun käsitteet, painotukset ja tavoitteet. Sinä ymmärrät muotoiluajattelun perusperiaatteet liiketoiminnan kehittämistyössä ja osaat tavoitella sekä tulkita käyttäjän ja asiakkaan tarpeita oman osaamisalasi erityispiirteiden valossa. Sinä osaat kehittää ja johtaa työyhteisöä käyttämällä olemassa olevia palveluprosesseja muotoilu- ja innovaatiolähtöisesti. Uudet innovatiiviset ratkaisumallit suunnitellaan toteutettavaksi tehokkaasti huomioiden ennakoivan kehittämisen. Sinä tunnet palvelumuotoiluprosessin eri vaiheet ja osaat hyödyntää tätä osaamista luovasti käytännössä. Sinä opit tuntemaan ja soveltamaan palvelumuotoilussa hyödynnettäviä luovia työkaluja ja tutkimusmenetelmiä sekä omaksut vastuullisia toimintatapoja ja tuet kestävyysmuutosta työyhteisössä ja yhteiskunnassa.

Sisältö

Muotoiluajattelun perusperiaatteet ja tärkeimmät käsitteet
Palvelumuotoiluprosessin vaiheet (tutki, ymmärrä, kehitä, toteuta)
Palvelumuotoilussa hyödynnettävät luovat työkalut ja tutkimusmenetelmät
Muotoilulähtöinen innovaatioprosessi ja ennakoiva kehittäminen
Kestävyysmuutoksen tukeminen työyhteisössä ja yhteiskunnassa
Palvelumuotoilu-case valitusta aiheesta: suunnittelu, organisointi, tiedonkeruu, ideointi

Oppimateriaalit

Ilmoitetaan toteutussuunnitelmassa.

Arviointiasteikko

0 - 5

Lisätiedot

Arviointiasteikko 1-5
Erinomainen (5) - Kaikki kurssitehtävät on suoritettu erittäin korkeatasoisesti: Teorioita, käsitteitä, prosesseja ja luovia työkaluja on hyödynnetty ja sovellettu omintakeisesti. Arvioitavan tehtävän ohjeistusta on noudatettu tarkasti. Työn rakenne ja esitystapa sekä työpajatyöskentely on korkealaatuista. Viestintä ja tiimityöskentely on ollut dialogiin perustuvaa ja tehokasta. Ratkaisujen perustelut ovat tarkkoja ja monipuolisia sekä vastaavat tehtävänantoon. Kurssityöt on suoritettu laajalla ja luovalla otteella. Opiskelijalla on erinomainen kyky tehdä realistisia ratkaisuja vaikeankin aineiston perusteella. Sisällön analyysi, synteesi, arviointi ja kriittinen reflektointi on erittäin monipuolista. Opiskelija osoittaa luovuutta ja systemaattisuutta sekä tarjoaa myös vaihtoehtoisia lähestymistapoja.

Hyvä (3-4) - Kurssitehtävien suorittaminen on ollut hyvällä tasolla:
Teorioita, käsitteitä, prosesseja ja luovia työkaluja on hyödynnetty ja sovellettu hyvin ja tavoitteiden mukaisesti. Tehtävissä ei havaittavia merkittäviä väärinkäsityksiä tai virheitä. Arvioitavien tehtävien ohjeistuksia on noudatettu tavoitteiden mukaisesti. Työn rakenne ja esitystapa sekä työpajatyöskentely saavuttanut tavoitteet hyvin. Viestintä ja tiimityöskentely on ollut dialogiin perustuvaa ja rakentavaa. Argumentointi on osittain jäsenneltyä ja / tai selkeää. Tehtävissä on hyödynnetty jossakin määrin omaperäisyyttä. Tehtävissä on päädytty asianmukaisiin johtopäätöksiin vaikeankin aineiston kohdalla. Sisällön analyysi, synteesi, arviointi ja kriittinen reflektointi on kohtuullista. Opiskelija osoittaa riittävää ongelmanratkaisutaitoa, luovuutta ja systemaattisuutta.

Tyydyttävä (1-2) – Kurssitehtävien suorittaminen on täyttänyt arviointiperusteet: Teorioita, käsitteitä, prosesseja ja luovia työkaluja on tarkasteltu, mutta niissä on epätarkkuuksia ja / tai pieniä väärinkäsitykset, ei kuitenkaan merkittäviä virheitä. Arvioitavien tehtävien ohjeistuksia on noudatettu osittain tai suurin piirtein tavoitteiden mukaisesti. Työn rakenne ja esitystapa sekä työpajatyöskentely saavuttanut tavoitteet osittain tai hyvin. Viestintä ja tiimityöskentely onnistuu hyvin tai tuottaa hieman hankaluuksia. Oppimistehtävät on ratkaistu / suoritettu tavanmukaisella tavalla. Tehtävissä on päädytty yksinkertaisiin johtopäätöksiin ja teoria-aineiston hyödyntäminen on suppeaa tai vajaata. Sisällön analyysi, synteesi, arviointi sekä kriittinen reflektointi on rajallista tai sitä ei ole lainkaan. Opiskelija osoittaa tyydyttävää ongelmanratkaisutaitoa, luovuutta ja systemaattisuutta.

fi
Ilmoittautumisaika

01.01.2024 - 15.08.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 15.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

TKI-osuus

3 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

KAMK Master School

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Liiketoiminnan kehittämisen ja johtamisen koulutus
Opettaja
  • Maarit Vuorinen
Ryhmät
  • SJY23S
    SJY23S
  • LYL23S
    LYL23S
  • LYL23SV
    LYL23SV
  • SYT23S
    SYT23S
  • TLY23S
    TLY23S
  • AYM23S
    AYM23S
  • ALY23S
    ALY23S

01.01.2023 - 31.08.2023

Ajoitus

01.09.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

TKI-osuus

3 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Liiketoiminnan kehittämisen ja johtamisen koulutus
Opettaja
  • Maarit Vuorinen
Ryhmät
  • AYM22S
    AYM22S
  • SYT22S
    SYT22S
  • TLY22S
    TLY22S
  • LYL22SV
    LYL22SV
  • LYL22S
    LYL22S
  • ALY22S
    ALY22S
  • SJY22S
    SJY22S

Tavoitteet

Sinä kykenet kuvaamaan keskeisimmät palvelumuotoilun käsitteet, painotukset ja tavoitteet. Sinä ymmärrät muotoiluajattelun perusperiaatteet liiketoiminnan kehittämistyössä ja osaat tavoitella sekä tulkita käyttäjän ja asiakkaan tarpeita oman osaamisalasi erityispiirteiden valossa. Sinä osaat kehittää ja johtaa työyhteisöä käyttämällä olemassa olevia palveluprosesseja muotoilu- ja innovaatiolähtöisesti. Uudet innovatiiviset ratkaisumallit suunnitellaan toteutettavaksi tehokkaasti huomioiden ennakoivan kehittämisen. Sinä tunnet palvelumuotoiluprosessin eri vaiheet ja osaat hyödyntää tätä osaamista luovasti käytännössä. Sinä opit tuntemaan ja soveltamaan palvelumuotoilussa hyödynnettäviä luovia työkaluja ja tutkimusmenetelmiä sekä omaksut vastuullisia toimintatapoja ja tuet kestävyysmuutosta työyhteisössä ja yhteiskunnassa.

Sisältö

Muotoiluajattelun perusperiaatteet ja tärkeimmät käsitteet
Palvelumuotoiluprosessin vaiheet (tutki, ymmärrä, kehitä, toteuta)
Palvelumuotoilussa hyödynnettävät luovat työkalut ja tutkimusmenetelmät
Muotoilulähtöinen innovaatioprosessi ja ennakoiva kehittäminen
Kestävyysmuutoksen tukeminen työyhteisössä ja yhteiskunnassa
Palvelumuotoilu-case valitusta aiheesta: suunnittelu, organisointi, tiedonkeruu, ideointi

Aika ja paikka

Etäopiskeluna.

Oppimateriaalit

Kurssimateriaali ilmoitetaan kurssin oppimisalustalla.

Opetusmenetelmät

Ennakkotehtävä, verkko-opetus, ryhmätehtävät, yksilötehtävät

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Tavoitteena saada aito toimeksianto lopputehtävälle.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Ei valinnaisia suoritustapoja.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

22.9. online lähiopetus (4 h), 10.11. online lähiopetus (4 h) sekä 8.12. (4 h) sekä nauhoitettuja luentoja kurssin aikana.

Sisällön jaksotus

22.9. online lähiopetus (4 h), 10.11. online lähiopetus (4 h) sekä 8.12. (4 h) sekä nauhoitettuja luentoja kurssin aikana.

KURSSITEHTÄVÄT:
1_a Muotoiluajattelu vs. Palvelumuotoilu - konseptin kuvaus, hyv/hyl ( 4 tuntia)
1_b Asiakkaan tehtävä työ + Experience Economy -koonti (videot) (osa online-luentoa)
2. Vargo_Lusch_Reflektointi, hyv/hyl (3 tuntia)
3. Kirjareferaatti, hyv/hyl (20 tuntia)
4. Itsenäinen lukutehtävä, akateeminen artikkeli: hyv/hyl (8 tuntia)
5. Käytännön palvelumuotoilu -case 1 - 5, ryhmätyö 4-5 opiskelijaa, (70 tuntia)

Online-lähipäivät 12 h + nauhoitetut luennot 8 h

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Kts. arviointikriteerit alla