Siirry suoraan sisältöön

MATKAILUN KOULUTUS 2020: AMA20S

Tunnus: AMA20S

Tutkinto:
Matkailu- ja ravitsemisalan ammattikorkeakoulututkinto

Tutkintonimike:
Restonomi (AMK)

Laajuus:
210 op

Kesto:
3.5 vuotta (210 op)

Aloituslukukausi:
Syksy 2020

Opetuskieli:
suomi

Kuvaus

Matkailualan koulutuksessa opiskelija suorittaa matkailu- ja ravitsemisalan ammattikorkeakoulututkinnon. Tutkintonimikkeenä on restonomi (AMK). Opintojen laajuus on 210 opintopistettä ja koulutuksen kesto 3,5 vuotta. Koulutus muodostuu perusopinnoista, ammattiopinnoista, vaihtoehtoisista ammattiopinnoista, vapaasti valittavista opinnoista, harjoittelusta ja opinnäytetyöstä. Matkailun koulutus on osa Business-osaamisaluetta, johon kuuluvat matkailun lisäksi liiketalouden ja liikunnan koulutukset sekä suomeksi että englanniksi. Opiskelijan onkin näin mahdollista ottaa opintoja myös toisista koulutuksista.

Koulutuksen tavoitteena on, että opiskelijasta kehittyy monialaiseen yhteistyöhön kykenevä matkailualan osaaja. Opintojen läpikulkevana teemana ovat tapahtumien järjestäminen, matkailun tuotekehitys sekä matkailuyrittäjyyden, kansainvälisyyden, sekä hyvinvoivan työyhteisön kehittäminen. Erilaisissa oppimistehtävissä tehdään tiivistä yhteistyötä matkailun toimijoiden kanssa.

Opintojen alussa keskitytään perustaitojen ja tietämyksen kartuttamiseen, jonka jälkeen siirrytään opitun soveltamiseen. Opiskelet asiakaslähtöistä ja kokonaisvaltaista tuotekehitys- ja markkinointiosaamista sekä opettelet tuntemaan eri kulttuureja kansainvälistä matkailua varten.

Matkailupalvelut koostuvat monista eri osista, kuten majoitus-, ravitsemis-, ohjelma- ja liikennepalveluista sekä tapahtuma-, kokous- ja kongressipalveluista. Opintojen lopussa korostuu osaamisen hyödyntäminen käytännössä.

Syventääksesi osaamistasi matkailun eri osa-alueilla jokainen opiskelijamme rakentaa toisen vuoden opinnoista alkaen itselleen yksilöllisen oppimispolun vaihtoehtoisten aineopintojen kautta. Osaamisalueellamme voit syventää osaamistasi tapahtumatuotannossa, yrittäjyydessä, asiakaskokemuksen kehittämisessä tai markkinointiviestinnässä. Tarjolla on myös englanninkieliset syventävät opinnot: Event Management, Hospitality Management tai Arctic Sports and Tourism. Yksilöllisellä polulla voit myös syventää kansainvälisyysosaamistasi (kv-vaihto ja/tai kv-harjoittelu) . Omaa yksilöllistä polkuasi vahvistat erilaisten työelämälähtöisten tehtävien ja harjoitteluiden avulla. Opinnäytetyöllä voit vielä vahvistaa omaa osaamistasi valitsemallasi polulla.

Lisätiedot

Vuositeemat / osaamistavoitteet
1. vuosi
Matkailualan havainnoija
• peruskäsitteiden hallinta
• tietää matkailualan toimijat
• hallitsee matkailualan asiakaspalvelun perustaidot
2. ja 3. vuosi
Matkailupalveluiden toteuttaja ja osaaja
• tuntee keskeiset matkailualan tietosisällöt
• pystyy toimimaan asiakasrajapinnassa ja erilaisissa matkailutoimijoiden verkostoissa
• osaa toimia matkailualan työtehtävissä ja hallitsee keskeiset työmenetelmät
• kehittyy tiedonhakijana ja tiimien jäsenenä
• osaa suunnitella ja toteuttaa matkailutuotteita ja tapahtumia

3. ja 4. vuosi
Matkailupalvelujen kehittäjä
• osaa soveltaa uusinta tietoa matkailutuotteiden ja alan kehittämiseen
• osaa kehittää ja arvioida asiakaslähtöistä ja vastuullista matkailuliiketoimintaa

Näytä opintojen ajoitukset lukuvuosittain, lukukausittain tai periodeittain

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op) 2020-2021 2021-2022 2022-2023 2023-2024 Syksy 2020 Kevät 2021 Syksy 2021 Kevät 2022 Syksy 2022 Kevät 2023 Syksy 2023 1. / 2020 2. / 2020 3. / 2021 4. / 2021 1. / 2021 2. / 2021 3. / 2022 4. / 2022 1. / 2022 2. / 2022 3. / 2023 4. / 2023 1. / 2023 2. / 2023
AMA20S-1001
MATKAILUN PERUSTAIDOT

(Valitaan kaikki )

23
MMPA101 Matkailun perusteet 5 5 5 5
AM00BY29 Matkailun toimintaympäristöt 3 3 3 3
AM00BG95 Töissä matkailualalla 5 5 5 5
AM00BH00 Matkailuyrityksen toiminta 5 5 5 5
BY00BX23 Asiakassuuntainen markkinointi 5 5 5 5
AMA20S-1002
MATKAILUN ASIAKASPALVELU

(Valitaan kaikki )

18
AM00BG89 Asiakkaan kohtaaminen 3 3 3 3
AM00BG91 Majoituspalvelut 5 5 5 5
AM00BH01 Matkailun kuljetus-, myynti- ja varauspalvelut 5 5 5 5
AM00BG92 Matkailun ruokapalvelut 5 5 5 5
AMA20S-1005
TAPAHTUMIEN JA MATKAILUTUOTTEIDEN KEHITTÄMINEN

(Valitaan kaikki )

25
BY00BX49 Tapahtuman järjestämisen perusteet 5 5 5 2.5 2.5
BY00BX50 Uudet teknologiat businessajureina 3 3 3 3
BY00BX43 Palveluiden tuotteistaminen ja kehittäminen 4 4 4 2 2
AMA20S-1008
MATKAILULIIKETOIMINTA

(Valitaan kaikki )

13
BY00BX29 Liiketoimintaosaamisen perusteet 5 5 5 5
BY00BY35 Liike-elämän perusmatematiikka 3 3 3 1.5 1.5
AM00BH03 Matkailupalveluiden myyntiprosessit 5 5 5 2.5 2.5
AMA20S-1029
VIESTINTÄOSAAMINEN

(Valitaan kaikki )

26
BY00BX31 ICT-valmiudet 3 3 3 1.5 1.5
BY00BX35 Svenska i arbetslivet 5 5 5 2.5 2.5
BY00BX37 Business English 5 5 5 2.5 2.5
BY00BX38 Osaajana kehittyminen 3 2 1 1 1 1 0.5 0.5 0.5 0.5 1
BY00BX39 Työelämän viestintätaidot 5 5 5 2.5 2.5
BY00BX40 Professional English 5 5 5 2.5 2.5
AMA20S-1009
ESIMIESTAIDOT MATKAILUALALLA

(Valitaan kaikki )

18
BY00BX41 Johdon laskenta 5 5 5 2.5 2.5
AM00BH04 Matkailuyrityksen vastuullinen johtaminen 5 5 5 2.5 2.5
AM00BY30 Matkailun lainsäädäntö 3 3 3 1.5 1.5
AM00BY44 Matkailun strateginen suunnittelu 5 5 5 2.5 2.5
AMA20S-1027
JOHTAJUUS JA TYÖYHTEISÖN HYVINVOINTI

(Valitaan kaikki )

15
BY00BX52 Henkilöstövoimavarojen johtaminen HRM 5 5 5 2.5 2.5
BY00BX53 Työyhteisöosaaminen ja johtaminen 5 5 5 2.5 2.5
BY00BX54 Työhyvinvointi 5 5 5 2.5 2.5
AMA20S-1010
TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISTOIMINTA

(Valitaan kaikki )

5
BY00BX48 Tutkimus- ja kehittämismenetelmät 5 5 5 2.5 2.5
AMA20S-1011
VAIHTOEHTOISET AMMATTIOPINNOT

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 30)

30
AMA20S-1032
TAPAHTUMATUOTANTO

(Valitaan kaikki )

15
AM00BY93 Tapahtumien elämyksellisyys 5 5 5 2.5 2.5
AM00BY92 Kannattava tapahtumatuotanto 5 5 5 2.5 2.5
AM00BY94 Tuotanto I 5 5 2.5 2.5 1.3 1.3 1.3 1.3
AMA20S-1036
EVENT MANAGEMENT

(Valitaan kaikki )

15
BC00BY75 Experiential Events 5
BC00BY76 Profitable Event Management 5
BC00BY77 Field-specific Event Production 5
AMA20S-1043
HOSPITALITY MANAGEMENT

(Valitaan kaikki )

15
AT00BY61 Congress and Meeting Management MICE 5
AT00BY62 Hospitality and Facility Management 5
AT00BY63 Managing Customer Experience 5
AMA20S-1037
ARCTIC SPORTS AND TOURISM

(Valitaan kaikki )

15
AS00BY85 Sport & Adventure Tourism 5
AS00BY86 Nature-based Activity Management 5
AS00BY87 Technology and Trends in Sports Tourism 5
AMA20S-1038
BUSINESS VALUE FROM MARKETING COMMUNICATIONS DYNAMICS

(Valitaan kaikki )

15
LB00BY72 Integrated Marketing Communications 5
LB00BY73 Digital Media Tools for Marketing Purposes 5
LB00BY74 Brand Strategies 5
AMA20S-1039
YRITTÄJYYS KÄYTÄNNÖSSÄ

(Valitaan opintopisteitä: 15)

15
LT00BF31 Yrittäjyys käytännössä erityisalue 5
LT00CA58 Vuosi Yrittäjänä, korkeakoulu 10
AMA20S-1040
ASIAKASKOKEMUKSEN KEHITTÄMINEN

(Valitaan kaikki )

15
LT00BX68 Asiakaskokemus ja ostokäyttäytyminen 5
LT00BX69 Palvelumuotoilu 5
LT00BX70 Brändiasiantuntijuus 5
AMA20S-1042
MARKKINOINTIVIESTINNÄN TYÖKALUT

(Valitaan kaikki )

15
LT00BX64 Markkinointiviestintä 5
LT00BX66 Mediasuunnittelu 5
LT00BX67 Sisällöntuotanto 5
AMA20S-1023
INTERNATIONAL STUDIES ABROAD

(Valitaan opintopisteitä: 0)

0
AMA20S-1024
HARJOITTELU

(Valitaan kaikki )

30
AM00BY43 Harjoittelu 30 30 30 15 15
AMA20S-1026
VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT

(Valitaan opintopisteitä: 5)

5
MMWA018 Matkailun historia 3
AM00BL13 Matkalla viinien ja oluiden maailmaan 5
MHAA003 Muu vapaavalintainen kokonaisuus 5
AI00BC23 Ensiapu 1 1
AI00BC24 Ensiapu 2 1
AMA20S-1025
OPINNÄYTETYÖ

(Valitaan kaikki )

15
MMOA001 Opinnäytetyö 15 15 7.5 7.5 3.8 3.8 3.8 3.8
Yhteensä 210 64 55 41 30 32 32 32.5 22.5 18.5 22.5 30 12 20 20 12 16.3 16.3 9.8 12.8 9.75 8.75 11.25 11.25 15 15

Lukukausi- ja lukuvuosikohtaiset opintopistekertymät vaihtelevat valinnaisten ja vapaasti valittavien opintojen ajoituksesta johtuen.

yhteiset kompetenssit,AMK

Osaamisen kuvaus, ammattikorkeakoulututkinto

1. OPPIMISEN TAIDOT

•osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
•osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
•kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta

Matkailun perusteet
Matkailun historia
Opinnäytetyö
2. EETTINEN OSAAMINEN

•kykenee ottamaan vastuun omasta toiminnastaan ja sen seurauksista
•osaa toimia alansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
•osaa ottaa erilaiset toimijat huomioon työskentelyssään
•osaa soveltaa tasa-arvoisuuden periaatteita
•osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita
•kykenee vaikuttamaan yhteiskunnallisesti osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin perustuen

Matkailun perusteet
Opinnäytetyö
3. TYÖYHTEISÖOSAAMINEN

•osaa toimia työyhteisön jäsenenä ja edistää yhteisön hyvinvointia
•osaa toimia työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa
•osaa hyödyntää tieto- ja viestintätekniikkaa oman alansa tehtävissä
•kykenee luomaan henkilökohtaisia työelämäyhteyksiä ja toimimaan verkostoissa
•osaa tehdä päätöksiä ennakoimattomissa tilanteissa
•kykenee työn johtamiseen ja itsenäiseen työskentelyyn asiantuntijatehtävissä
•omaa valmiuksia yrittäjyyteen

Opinnäytetyö
4. INNOVAATIO-OSAAMINEN

•kykenee luovaan ongelmanratkaisuun ja työtapojen kehittämiseen
•osaa työskennellä projekteissa
•osaa toteuttaa tutkimus- ja kehittämishankkeita soveltaen alan olemassa olevaa tietoa ja menetelmiä
•osaa etsiä asiakaslähtöisiä, kestäviä ja taloudellisesti kannattavia ratkaisuja

Opinnäytetyö
5. KANSAINVÄLISTYMISOSAAMINEN

•omaa alansa työtehtävissä ja niissä kehittymisessä tarvittavan kielitaidon
•kykenee monikulttuuriseen yhteistyöhön
•osaa ottaa työssään huomioon alansa kansainvälisyyskehityksen vaikutuksia ja mahdollisuuksia

Matkailun perusteet
Matkailun historia
Opinnäytetyö
Luokittelemattomat
Matkailun toimintaympäristöt
Töissä matkailualalla
Matkailuyrityksen toiminta
Asiakassuuntainen markkinointi
Asiakkaan kohtaaminen
Majoituspalvelut
Matkailun kuljetus-, myynti- ja varauspalvelut
Matkailun ruokapalvelut
Tapahtuman järjestämisen perusteet
Uudet teknologiat businessajureina
Palveluiden tuotteistaminen ja kehittäminen
Liiketoimintaosaamisen perusteet
Liike-elämän perusmatematiikka
Matkailupalveluiden myyntiprosessit
ICT-valmiudet
Svenska i arbetslivet
Business English
Osaajana kehittyminen
Työelämän viestintätaidot
Professional English
Johdon laskenta
Matkailuyrityksen vastuullinen johtaminen
Matkailun lainsäädäntö
Matkailun strateginen suunnittelu
Henkilöstövoimavarojen johtaminen HRM
Työyhteisöosaaminen ja johtaminen
Työhyvinvointi
Tutkimus- ja kehittämismenetelmät
Tapahtumien elämyksellisyys
Kannattava tapahtumatuotanto
Tuotanto I
Experiential Events
Profitable Event Management
Field-specific Event Production
Congress and Meeting Management MICE
Hospitality and Facility Management
Managing Customer Experience
Sport & Adventure Tourism
Nature-based Activity Management
Technology and Trends in Sports Tourism
Integrated Marketing Communications
Digital Media Tools for Marketing Purposes
Brand Strategies
Yrittäjyys käytännössä erityisalue
Vuosi Yrittäjänä, korkeakoulu
Asiakaskokemus ja ostokäyttäytyminen
Palvelumuotoilu
Brändiasiantuntijuus
Markkinointiviestintä
Mediasuunnittelu
Sisällöntuotanto
Harjoittelu
Matkalla viinien ja oluiden maailmaan
Muu vapaavalintainen kokonaisuus
Ensiapu 1
Ensiapu 2

Opintotyyppi_AMK

1. Perusopinnot
Matkailun perusteet
2. Ammattiopinnot

Ei liitettyjä opintojaksoja

3. Vaihtoehtoiset ammattiopinnot

Ei liitettyjä opintojaksoja

4. Harjoittelu

Ei liitettyjä opintojaksoja

5. Opinnäytetyö
Opinnäytetyö
6. Vapaasti valittavat opinnot
Matkailun historia
Muu vapaavalintainen kokonaisuus
Luokittelemattomat
Matkailun toimintaympäristöt
Töissä matkailualalla
Matkailuyrityksen toiminta
Asiakassuuntainen markkinointi
Asiakkaan kohtaaminen
Majoituspalvelut
Matkailun kuljetus-, myynti- ja varauspalvelut
Matkailun ruokapalvelut
Tapahtuman järjestämisen perusteet
Uudet teknologiat businessajureina
Palveluiden tuotteistaminen ja kehittäminen
Liiketoimintaosaamisen perusteet
Liike-elämän perusmatematiikka
Matkailupalveluiden myyntiprosessit
ICT-valmiudet
Svenska i arbetslivet
Business English
Osaajana kehittyminen
Työelämän viestintätaidot
Professional English
Johdon laskenta
Matkailuyrityksen vastuullinen johtaminen
Matkailun lainsäädäntö
Matkailun strateginen suunnittelu
Henkilöstövoimavarojen johtaminen HRM
Työyhteisöosaaminen ja johtaminen
Työhyvinvointi
Tutkimus- ja kehittämismenetelmät
Tapahtumien elämyksellisyys
Kannattava tapahtumatuotanto
Tuotanto I
Experiential Events
Profitable Event Management
Field-specific Event Production
Congress and Meeting Management MICE
Hospitality and Facility Management
Managing Customer Experience
Sport & Adventure Tourism
Nature-based Activity Management
Technology and Trends in Sports Tourism
Integrated Marketing Communications
Digital Media Tools for Marketing Purposes
Brand Strategies
Yrittäjyys käytännössä erityisalue
Vuosi Yrittäjänä, korkeakoulu
Asiakaskokemus ja ostokäyttäytyminen
Palvelumuotoilu
Brändiasiantuntijuus
Markkinointiviestintä
Mediasuunnittelu
Sisällöntuotanto
Harjoittelu
Matkalla viinien ja oluiden maailmaan
Ensiapu 1
Ensiapu 2

AMA_2017---_kompetenssit

RESTONOMI (AMK), MATKAILU- JA PALVELULIIKETOIMINTA 2017 vuodesta lähtien

01_Palvelukulttuuriosaaminen

-osaa soveltaa vieraanvaraisuutta (Hospitality) alan keskeisenä arvona ja menestystekijänä palveluliiketoiminnassa
-osaa tuottaa terveellisiä, turvallisia ja taloudellisesti kannattavia Matkailu-ja ravitsemisalan (Mara-alan) palveluja edistämään asiakkaiden hyvinvointia
-osaa valita esteettiset ja eettiset ratkaisut palvelutoimintaan (palvelutuotteet, tilat, toimijat ja viestintä)
-osaa analysoida asiakkuuksia ja osaa hyödyntää/käyttää asiakasymmärrystä palvelumuotoilussa

Ei liitettyjä opintojaksoja

02_Teknologiaosaaminen

-osaa suunnitella, tuottaa ja kehittää Mara-alan palveluja toimintaympäristön vaatimusten mukaisesti
-osaa kuvata, ohjata ja arvioida palveluprosesseja (tuote- suunnittelu, toiminnan kannattavuus, työn organisointi, ohjaus ja kehittäminen)
-osaa käyttää uutta teknologiaa palveluliiketoiminnassa ja sen kehittämisessä
-osaa toimii oman asiantuntijuusalueensa säädösten ja ohjeiden mukaisesti sekä osaa soveltaa niitä työssään

Ei liitettyjä opintojaksoja

03_Palveluliiketoiminta- ja esimiesosaaminen

-osaa myydä ja kehittää palvelutuotteita asiakaslähtöisesti ja kannattavasti
-osaa soveltaa strategia-ajattelua palveluliiketoiminnan ohjauksen välineenä (liiketoiminnan käsitteet, ajattelumallit, eettisyys liiketoiminnassa)
-osaa ennakoida vaihtoehtoisten toimintatapojen vaikutuksia taloudelliseen tulokseen ja kilpailukykyyn
-osaa toimia yrittäjämäisesti eri rooleissa (sisäinen ja ulkoinen yrittäjyys)
-osaa suunnitella, toteuttaa, arvioida ja kehittää omaa sekä työyhteisön (yksilöt, tiimit ja yhteisöt) päivittäistä johtamista eettisesti
-osaa organisoida työyhteisön toimintaa sekä toimia erilaisissa verkostoissa

Ei liitettyjä opintojaksoja

04_Globaaliymmärrys

-osaa toimia vastuullisesti ja ympäristöystävällisesti
tunnistamalla luotettavan toiminnan merkityksen organisaatiolle (työyhteisö, asiakaspalvelu, kustannusrakenne ja imago)
-tiedostaa monikulttuurisuuden voimavarana ja osaa toimia ja viestiä kansainvälisissä palveluliiketoiminnan työyhteisöissä (kansainvälisyys, globalisaatio)
-ennakoida erilaisten kulttuurien ja trendien merkitystä palveluliiketoiminnan, toimialan ja alueen kehityksen näkökulmasta

Ei liitettyjä opintojaksoja

Luokittelemattomat
Matkailun perusteet
Matkailun toimintaympäristöt
Töissä matkailualalla
Matkailuyrityksen toiminta
Asiakassuuntainen markkinointi
Asiakkaan kohtaaminen
Majoituspalvelut
Matkailun kuljetus-, myynti- ja varauspalvelut
Matkailun ruokapalvelut
Tapahtuman järjestämisen perusteet
Uudet teknologiat businessajureina
Palveluiden tuotteistaminen ja kehittäminen
Liiketoimintaosaamisen perusteet
Liike-elämän perusmatematiikka
Matkailupalveluiden myyntiprosessit
ICT-valmiudet
Svenska i arbetslivet
Business English
Osaajana kehittyminen
Työelämän viestintätaidot
Professional English
Johdon laskenta
Matkailuyrityksen vastuullinen johtaminen
Matkailun lainsäädäntö
Matkailun strateginen suunnittelu
Henkilöstövoimavarojen johtaminen HRM
Työyhteisöosaaminen ja johtaminen
Työhyvinvointi
Tutkimus- ja kehittämismenetelmät
Tapahtumien elämyksellisyys
Kannattava tapahtumatuotanto
Tuotanto I
Experiential Events
Profitable Event Management
Field-specific Event Production
Congress and Meeting Management MICE
Hospitality and Facility Management
Managing Customer Experience
Sport & Adventure Tourism
Nature-based Activity Management
Technology and Trends in Sports Tourism
Integrated Marketing Communications
Digital Media Tools for Marketing Purposes
Brand Strategies
Yrittäjyys käytännössä erityisalue
Vuosi Yrittäjänä, korkeakoulu
Asiakaskokemus ja ostokäyttäytyminen
Palvelumuotoilu
Brändiasiantuntijuus
Markkinointiviestintä
Mediasuunnittelu
Sisällöntuotanto
Harjoittelu
Matkailun historia
Matkalla viinien ja oluiden maailmaan
Muu vapaavalintainen kokonaisuus
Ensiapu 1
Ensiapu 2
Opinnäytetyö

Tunnus Opinnon nimi Laajuus (op)
AMA20S-1001
MATKAILUN PERUSTAIDOT

(Valitaan kaikki)

23
MMPA101 Matkailun perusteet 5
AM00BY29 Matkailun toimintaympäristöt 3
AM00BG95 Töissä matkailualalla 5
AM00BH00 Matkailuyrityksen toiminta 5
BY00BX23 Asiakassuuntainen markkinointi 5
AMA20S-1002
MATKAILUN ASIAKASPALVELU

(Valitaan kaikki)

18
AM00BG89 Asiakkaan kohtaaminen 3
AM00BG91 Majoituspalvelut 5
AM00BH01 Matkailun kuljetus-, myynti- ja varauspalvelut 5
AM00BG92 Matkailun ruokapalvelut 5
AMA20S-1005
TAPAHTUMIEN JA MATKAILUTUOTTEIDEN KEHITTÄMINEN

(Valitaan kaikki)

25
BY00BX49 Tapahtuman järjestämisen perusteet 5
BY00BX50 Uudet teknologiat businessajureina 3
BY00BX43 Palveluiden tuotteistaminen ja kehittäminen 4
AMA20S-1008
MATKAILULIIKETOIMINTA

(Valitaan kaikki)

13
BY00BX29 Liiketoimintaosaamisen perusteet 5
BY00BY35 Liike-elämän perusmatematiikka 3
AM00BH03 Matkailupalveluiden myyntiprosessit 5
AMA20S-1029
VIESTINTÄOSAAMINEN

(Valitaan kaikki)

26
BY00BX31 ICT-valmiudet 3
BY00BX35 Svenska i arbetslivet 5
BY00BX37 Business English 5
BY00BX38 Osaajana kehittyminen 3
BY00BX39 Työelämän viestintätaidot 5
BY00BX40 Professional English 5
AMA20S-1009
ESIMIESTAIDOT MATKAILUALALLA

(Valitaan kaikki)

18
BY00BX41 Johdon laskenta 5
AM00BH04 Matkailuyrityksen vastuullinen johtaminen 5
AM00BY30 Matkailun lainsäädäntö 3
AM00BY44 Matkailun strateginen suunnittelu 5
AMA20S-1027
JOHTAJUUS JA TYÖYHTEISÖN HYVINVOINTI

(Valitaan kaikki)

15
BY00BX52 Henkilöstövoimavarojen johtaminen HRM 5
BY00BX53 Työyhteisöosaaminen ja johtaminen 5
BY00BX54 Työhyvinvointi 5
AMA20S-1010
TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISTOIMINTA

(Valitaan kaikki)

5
BY00BX48 Tutkimus- ja kehittämismenetelmät 5
AMA20S-1011
VAIHTOEHTOISET AMMATTIOPINNOT

(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 30)

30
AMA20S-1032
TAPAHTUMATUOTANTO

(Valitaan kaikki)

15
AM00BY93 Tapahtumien elämyksellisyys 5
AM00BY92 Kannattava tapahtumatuotanto 5
AM00BY94 Tuotanto I 5
AMA20S-1036
EVENT MANAGEMENT

(Valitaan kaikki)

15
BC00BY75 Experiential Events 5
BC00BY76 Profitable Event Management 5
BC00BY77 Field-specific Event Production 5
AMA20S-1043
HOSPITALITY MANAGEMENT

(Valitaan kaikki)

15
AT00BY61 Congress and Meeting Management MICE 5
AT00BY62 Hospitality and Facility Management 5
AT00BY63 Managing Customer Experience 5
AMA20S-1037
ARCTIC SPORTS AND TOURISM

(Valitaan kaikki)

15
AS00BY85 Sport & Adventure Tourism 5
AS00BY86 Nature-based Activity Management 5
AS00BY87 Technology and Trends in Sports Tourism 5
AMA20S-1038
BUSINESS VALUE FROM MARKETING COMMUNICATIONS DYNAMICS

(Valitaan kaikki)

15
LB00BY72 Integrated Marketing Communications 5
LB00BY73 Digital Media Tools for Marketing Purposes 5
LB00BY74 Brand Strategies 5
AMA20S-1039
YRITTÄJYYS KÄYTÄNNÖSSÄ

(Valitaan opintopisteitä: 15)

15
LT00BF31 Yrittäjyys käytännössä erityisalue 5
LT00CA58 Vuosi Yrittäjänä, korkeakoulu 10
AMA20S-1040
ASIAKASKOKEMUKSEN KEHITTÄMINEN

(Valitaan kaikki)

15
LT00BX68 Asiakaskokemus ja ostokäyttäytyminen 5
LT00BX69 Palvelumuotoilu 5
LT00BX70 Brändiasiantuntijuus 5
AMA20S-1042
MARKKINOINTIVIESTINNÄN TYÖKALUT

(Valitaan kaikki)

15
LT00BX64 Markkinointiviestintä 5
LT00BX66 Mediasuunnittelu 5
LT00BX67 Sisällöntuotanto 5
AMA20S-1023
INTERNATIONAL STUDIES ABROAD

(Valitaan opintopisteitä: 0)

0
AMA20S-1024
HARJOITTELU

(Valitaan kaikki)

30
AM00BY43 Harjoittelu 30
AMA20S-1026
VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT

(Valitaan opintopisteitä: 5)

5
MMWA018 Matkailun historia 3
AM00BL13 Matkalla viinien ja oluiden maailmaan 5
MHAA003 Muu vapaavalintainen kokonaisuus 5
AI00BC23 Ensiapu 1 1
AI00BC24 Ensiapu 2 1
AMA20S-1025
OPINNÄYTETYÖ

(Valitaan kaikki)

15
MMOA001 Opinnäytetyö 15