Siirry suoraan sisältöön

Sairaanhoitajakoulutus

Tutkinto:
Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto

Tutkintonimike:
Sairaanhoitaja (AMK)

Laajuus:
210 op

Yleistä

Sairaanhoitaja- ja terveydenhoitajakoulutuksessa suoritetaan sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulu-tutkinto. Sairaanhoitajatutkinnon laajuus on 210 opintopistettä ja terveydenhoitajatutkinnon 240 opintopistettä. Koulutus kestää 3,5 – 4 vuotta. Opinnot koostuvat perus- ja ammattiopinnoista, ammattitaitoa edistävästä harjoittelusta, opinnäytetyöstä ja kypsyysnäytteestä sekä vapaasti valittavista opinnoista.

Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkintoa säätelevät ammattikorkeakouluopintoja koskeva laki (932/2014) ja asetus (1129/2014). Ammatinharjoittamisoikeuksien saavuttamiseksi koulutus täyttää Kajaanin ammattikorkeakoulun tutkintosäännön 3 §:ssä mainittujen säädösten lisäksi terveydenhuollon ammattihenkilöstöstä annetun lain (559/94) ja asetuksen (564/94) 2005/36/EY ja 2013/55/EU mukaiset vaatimukset.

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) hyväksyy sairaanhoitajalle ja terveydenhoitajalle heidän suoritettuaan ammattiin johtavan koulutuksen, hakemuksesta oikeuden toimia laillistettuna terveydenhuollon ammattihenkilönä sekä oikeuden käyttää asetuksella säädettyä terveydenhuollon ammattihenkilön ammattinimikettä sairaanhoitaja (AMK) tai sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja (AMK). Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto pitää terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriä valvontatehtäviensä hoitamiseksi.

Vuositeemat

1. vuosikurssi Hoitotyöhön perehtyjä
Opiskelija perehtyy hoitotyön perusteisiin sekä ymmärtää monitieteellisen tiedon merkityksen ammatillisen osaamisen lähtökohtana.

2. vuosikurssi Kliinisen hoitotyön osaaja
Opiskelija pystyy ohjattuna suunnittelemaan, toteuttamaan ja arvioimaan asiakkaan/ potilaan kokonaishoitoa yhdessä asiakkaan/potilaan ja hänen läheistensä kanssa hoitotyön arvojen ja periaatteiden ohjaamana. Opiskelija laajentaa hoitotyössä tarvittavaa monitieteistä tietoperustaa.

3. vuosikurssi Hoitotyön / terveydenhoitotyön soveltaja
Opiskelija toimii kehittävän työotteen mukaisesti näyttöön perustuvassa hoitotyössä ja terveydenhoitotyössä yksilö-, perhe-, ryhmä- ja yhteisötasolla.

4. vuosikurssi Hoitotyön /terveydenhoitotyön kehittäjä
Opiskelijan ammatillista päätöksentekoa ohjaa monitieteinen tietoperusta ja hän kykenee kehittämään näyttöön perustuvaa hoitotyötä ja terveydenhoitotyötä. Opiskelija ymmärtää vastuunsa itsensä ja alan kehittämisessä sekä moniammatillisissa ja – alaisissa yhteisöissä. Opiskelija käyttää paikallisen päätöksenteon vaikuttamiskanavia väestön terveydenedistämisessä.

Yleiset tavoitteet ja ammatillinen osaaminen

Sairaanhoitaja- ja terveydenhoitajakoulutuksen opetussuunnitelma perustuu valtakunnallisesti määritellyille ja yhteisesti hyväksytyille ammatillisille osaamisalueille eli kompetensseille. Ne on määritelty sekä ammattikorkeakoulututkintojen yhteisinä kompetensseina (Arene ry.) että sairaanhoitajan ja terveydenhoitajan tutkintokohtaisina kompetensseina. Kompetenssit, osaamisen tavoitteet ja osaamisen keskeiset sisällöt on kuvattu seuraavissa taulukoissa.

Yhteiset osaamistavoitteet (kompetenssit)

Ammattikorkeakoulut ovat yhteistyössä työelämän edustajien kanssa määritelleet ne valmiudet eli kompetenssit, joita ammattikorkeakoulusta valmistuneen tulisi omata.

Kompetenssit ovat laajoja osaamiskokonaisuuksia, jotka kuvaavat pätevyyttä, suorituspotentiaalia ja kykyä suoriutua ammattiin kuuluvista työtehtävistä. Kompetenssit jaetaan koulutusohjelmakohtaisiin (ammatillisiin) ja yhteisiin kompetensseihin. Yhteiset kompetenssit ovat eri koulutusohjelmille yhteisiä osaamisalueita, mutta niiden erityispiirteet ja tärkeys voivat vaihdella eri ammateissa ja työtehtävissä. Yhteiset kompetenssit luovat perustan työelämässä toimimiselle, yhteistyölle ja asiantuntijuuden kehittymiselle.
Ammatilliset kompetenssit esitetään opinto-oppaassa erikseen kunkin koulutusohjelman kohdalla.

OPPIMAAN OPPIMINEN
Valmistuva opiskelija tunnistaa osaamisensa ja oppimistapojensa vahvuuksia ja kehityskohteita sekä hyödyntää oppimisessaan yhteisöllisyyden ja digitalisaation mahdollisuuksia.
- arvioi ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan erilaisissa oppimisympäristöissä.
- osaa hankkia, kriittisesti arvioida sekä tarkoituksenmukaisesti soveltaa oman alansa
kansallista ja kansainvälistä tietoperustaa ja käytäntöjä.
- ottaa vastuuta myös ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta

TYÖELÄMÄSSÄ TOIMIMINEN
Valmistuva opiskelija omaa monipuoliset työelämävalmiudet ja osaa toimia alansa työyhteisöissä
- osaa toimia rakentavasti työyhteisössä ja edistää omaa ja työyhteisön hyvinvointia.
- osaa toimia ammatillisesti työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa.
- hyödyntää teknologian ja digitalisaation tuomia mahdollisuuksia omassa työssään.
- ymmärtää muuttuvan työelämän kompleksisuuden ja omaa resilienssiä muuttuvissa
työelämän tilanteissa.
- omaa valmiudet yrittäjämäiseen toimintatapaan

EETTISYYS
Valmistuva opiskelija toimii ammattialan eettisten periaatteiden ja arvojen mukaisesti huomioiden tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden periaatteet.
- kykenee vastaamaan omasta toiminnastaan ja sen seurauksista ja reflektoimaan niitä alansa ammattieettisten periaatteiden ja arvojen mukaisesti.
- ottaa toiset huomioon ja edistää tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta.
- huomioi toiminnassaan moninaisuuden ja saavutettavuuden toteutumista.
- ymmärtää hyvän tieteellisen käytännön periaatteet ja toimii niiden mukaisesti.
- kykenee eettisiin arvoihin perustuvaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.

KESTÄVÄ KEHITYS
Valmistuva opiskelija tuntee kestävän kehityksen periaatteet, edistää niiden toteutumista sekä toimii vastuullisesti ammattilaisena ja yhteiskunnan jäsenenä.

- osaa käyttää omaan alaansa liittyvää tietoa kestävien ratkaisujen ja toimintamallien
etsimiseen, käyttöönottamiseen ja vakiinnuttamiseen.
- ymmärtää kestävyyshaasteita, niiden keskinäisiä riippuvuuksia sekä asioiden ja
ongelmien monia näkökulmia.

KANSAINVÄLISYYS JA MONIKULTTUURISUUS
Valmistuva opiskelija osaa toimia monikulttuurisissa ja kansainvälisissä toimintaympäristöissä ja verkostoissa.

- tuntee oman kulttuuritaustansa vaikutuksia toimintaansa ja osaa kehittää
monikulttuurisuutta huomioivia toimintatapoja työyhteisössään.
- osaa seurata ja hyödyntää oman alansa kansainvälistä kehitystä työssään.
- kykenee kansainväliseen viestintään työtehtävissään

ENNAKOIVA KEHITTÄMINEN
Valmistuva opiskelija osaa kehittää oman alan tulevaisuutta ennakoivia ratkaisuja soveltaen olemassa olevaa tietoa sekä tutkimus-ja kehittämismenetelmiä.
- ratkaisee ongelmatilanteita luovasti ja uudistaa toimintatapoja yhdessä muiden kanssa.
- osaa työskennellä projekteissa yhteistyössä eri alojen toimijoiden kanssa.
- osaa soveltaa kehittämisessä alan olemassa olevaa tietoa ja hyödyntää tutkimus- ja
kehittämismenetelmiä.
- osaa etsiä asiakaslähtöisiä, kestäviä ja taloudellisesti kannattavia ratkaisuja oman
alansa tulevaisuutta ennakoiden.

Koulutuskohtaiset osaamistavoitteet ( kompetenssit)

Sairaanhoitajan kompetenssit.

1. Ammatillisuus ja eettisyys,
2. Asiakaslähtöisyys,
3. Kommunikointi ja moniammatillisuus,
4. Terveyden edistäminen,
5. Johtaminen ja työntekijyysosaaminen,
6. Informaatioteknologia ja kirjaaminen,
7. Ohjaus- ja opetusosaaminen sekä omahoidon tukeminen,
8. Kliininen hoitotyö,
9. Näyttöön perustuva toiminta, tutkimustiedon hyödyntäminen ja päätöksenteko,
10. Yrittäjyys ja kehittäminen,
11. Laadun varmistus,
12. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmä ja
13. Potilas- ja asiakasturvallisuus.

Sairaanhoitajakoulutus monimuoto 2025S
Tunnus
(SMM25S)
Sairaanhoitajakoulutus 2024S
Tunnus
(SMM24S)

Sairaanhoitajakoulutus 2025K
Tunnus
(SMM25K)
Sairaanhoitajakoulutus 2024K
Tunnus
(SMM24K)
Sairaanhoitajakoulutus 2022S, SMM22SPy
Tunnus
(SMM22SPY)

Sairaanhoitajakoulutus 2023K
Tunnus
(SMM23K)
SAIRAANHOITAJAKOULUTUS 2021S Raahe
Tunnus
(SMM21SRAA)

SAIRAANHOITAJAKOULUTUS 2022K
Tunnus
(SMM22K)

SAIRAANHOITAJAKOULUTUS 2022KKuu Kuusamo
Tunnus
(SMM22KKUU)
SAIRAANHOITAJAKOULUTUS 2020S TEC
Tunnus
(SMM20STEC)

SAIRAANHOITAJAKOULUTUS 2021K
Tunnus
(SMM21K)
fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 22.09.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2027

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Eeva Kähkönen
  • Jani Vattula
  • Salla Janhunen
  • Riitta-Liisa Karjalainen
  • Taina Romppanen
Ryhmät
  • SMM24S
    SMM24S
  • SMT24S
    SMT24S

Tavoitteet

Opiskelija:
Osaa tunnistaa ja arvioida opiskelutaitojaan ja edistää omaa ja opiskeluyhteisönsä hyvinvointia.
Kykenee arvioimaan ja kehittämään omaa osaamistaan.
Tunnistaa jaksamisensa rajat, osaa hakea tukea ja käyttää saatavilla olevia tukimuotoja.
Omaksuu sairaanhoitajan ammatti-identiteetin ja sitoutuu palveluammatin periaatteisiin.
Ymmärtää sairaanhoitajan urakehitysmahdollisuudet.
Osaa käyttää oman opiskelunsa tukena mikrotietokonetta sekä digitaalisia sovellusohjelmia ja työvälineitä.
Perehtyy informaatiolukutaidon osa-alueisiin ja keskeisiin tiedonhaun menetelmiin.
Osaa käyttää terveydenhuollon sähköisiä tietokantoja.
Osaa viestiä ammatillisesti.
Perehtyy ammatilliseen ja hoidolliseen vuorovaikutukseen.

Sisältö

Opiskelu ammattikorkeakoulussa (3op)
Informaatiolukutaito (1 op)
Ammatillinen ja hoidollinen vuorovaikutus (1op)

Opiskelu ammattikorkeakoulussa (3op)

Opiskelun taidot, tuutorointi, starttipaketti, opiskelu amk:ssa, e-Hops, tulo-, kehitys- ja päättökeskustelut
Digitaidot, tietotekniikan merkitys ja peruskäsitteet. Suoritetaan verkossa Digitaidot kunnolla vauhtiin verkkokurssin valituista kokonaisuuksista.
Windows-ympäristö ja työvälineohjelmat
Tekstinkäsittelyn, taulukkolaskennan, internetin, kuvankäsittelyn ja julkaisuohjelman käytön perusteet
Tietoverkkojen hyödyntäminen

Informaatiolukutaito (1 op)
Informaatiolukutaidon osa-alueet
Tiedonhaku
Sähköisten aineistojen hyödyntäminen tiedon haussa
Tiedonkäytön eettiset perusteet
Tietosuoja ja tietoturva, perusteet
Harjoitusosio sisältyy opintojakson Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmä yhteyteen. Opintojakso sovitaan kirjaston kanssa.

Tavoitteellinen ja tilanteenmukainen viestintä
Viestintä eri-ikäisten asiakkaiden ja heidän läheistensä kanssa
Assertiivisuus viestinnässä
Asiakasta kunnioittava vuorovaikutus
Asiakaslähtöinen vuorovaikutus
Asiakastyötaidot ja viestintätaidot
Palveluammatin periaatteet
Kognitiiviset ja emotionaaliset viestintätaidot

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty:
Opiskelija hallitsee amk-opiskelussa vaadittavat taidot ja suoriutuu opinnoista tavoitteellisesti.
Opiskelijan ammatillinen kasvu etenee opiskelun myötä ja hän sisäistää hoitotyön ammattieettisen ajattelun.
Opiskelija tuntee tiedonhaun prosessin, ymmärtää tiedonhaun kriittisen arvioinnin tärkeyden ja tiedonhakuun liittyvät eettiset ja lailliset kysymykset.
Opiskelija tunnistaa oman alansa keskeiset tietokannat.
Opiskelija osallistuu opettajatuutorin kanssa käytäviin keskusteluihin.
Opiskelija kykenee osoittamaan hallitsevansa tietotekniset perustaidot opiskelun ja työelämän edellyttämällä tasolla.
Opiskelija omaa valmiudet ammatilliseen ja hoidolliseen vuorovaikutukseen eri-ikäisten asiakkaiden ja heidän läheistensä kanssa.
Opiskelija tuntee palveluammatin periaatteet.

Hylätty:
Opiskelija ei hallitse amk-opiskelussa vaadittavia taitoja eikä suoriudu opinnoista tavoitteellisesti.
Opiskelijan ammatillinen kasvu ei etene opiskelun myötä ja hän ei sisäistä hoitotyön ammattieettistä ajattelua.
Opiskelija ei ymmärrä tiedonhaun, tiedon käytön ja lähteiden arvioinnin merkitystä omassa opiskelussaan.
Opiskelija ei kykene omatoimiseen tietokantojen käyttöön.
Opiskelija ei osallistu opettajatuutorin kanssa käytäviin keskusteluihin.
Opiskelija ei hallitse tietoteknisiä perustaitoja opiskelun ja työelämän edellyttämällä tasolla.
Opiskelija ei kykene ammatilliseen ja hoidolliseen vuorovaikutukseen eri-ikäisten asiakkaiden ja heidän läheistensä kanssa.
Opiskelija ei tunnista palveluammatin periaatteita.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 28.09.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2027

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Maija-Liisa Punta-Saastamoinen
  • Sari Pyykkönen
  • Jani Vattula
  • Riitta-Liisa Karjalainen
Ryhmät
  • SMM24SRAA
    SMM24SRAA

19.08.2024 - 22.09.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Jutta Keränen
Ryhmät
  • SMM24S
    SMM24S
  • SMT24S
    SMT24S
  • SEHM24S
    Ensihoitaja SEHM24S

Tavoitteet

Opiskelija:
Osaa nimetä ja kuvata ihmisen elinjärjestelmien rakenteen.
Osaa selittää elinjärjestelmien toiminnan.
Osaa rakentaa kuvan ihmisestä fyysisenä toiminnallisena kokonaisuutena.
Ymmärtää solu- ja kudostasolla sairauksien keskeistä etiologiaa sekä sairauksiin liittyviä rakenteellisia muutoksia sekä ymmärtää perimän ja ympäristön mahdollisia vaikutuksia tautitilojen synnyssä.

Osasuoritukset:
Tietotestit 2 op
Tentti 2 op
Tautioppi 1 op

Sisältö

Anatomia ja fysiologia 4 op

Sisältö:
Ihmiselimistö – toimiva kokonaisuus
Solu
Kudokset ja iho
Luusto
Lihakset
Veri
Happo-emästasapaino
Osasuoritus yllä oleviin aiheisiin: Tietotestit 2 op

Ruuansulatus
Virtsaneritys
Elimistön nestetilat ja nestetasapaino
Lämmönsäätely
Verenkierto
Hengitys
Hermoston rakenne ja toiminta
Hormonieritys
Osasuoritus yllä oleviin aiheisiin: Tentti 2 op

Elimistön puolustusjärjestelmä
Lisääntyminen ja ihmisen elinkaari
Aistit

Tautioppi 1 op
Sisältö:
Tautien synty ja mekanismit yleisellä tasolla
Perimän ja ympäristön aiheuttamat muutokset erilaisissa tautitiloissa ja kudosvaurioissa
Osasuoritus yllä oleviin: Tautioppi 1 op (luennot ja tautiopin koe Skholessa)

Oppimateriaalit

Opiskelijan tulee hankkia opintojakson aloitustunteihin mennessä kirja:
Anatomia ja fysiologia Rakenteesta toimintaan (2017)
Kirjailijat: Juhani Leppäluoto, Raimo Kettunen, Hannu Rintamäki, Olli Vakkuri, Heidi Vierimaa, Sole Lätti.
tai
Anatomia ja fysiologia Rakenteesta toimintaan (2019)
Kirjailijat: Juhani Leppäluoto, Hannu Rintamäki, Olli Vakkuri, Heidi Vierimaa, Timo Lauri.

Nidottu tai e-kirja.

Verkko-oppimisympäristö Skhole: Tautiopin kurssi

+ muu opintojaksolla osoitettu materiaali (Repussa)

Opetusmenetelmät

Anatomia ja fysiologia 4op:
Opetuskeskustelut, yksilö- ja pienryhmätyöskentely, itsenäinen opiskelu sekä verkkoympäristössä että opintojakson kirjan avulla.

Tautioppi 1 op:
Skholen verkko-opinnot

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

TIETOTESTIT (7 KPL)
Testeistä on kolme yrityskertaa.
Arviointiasteikko T1-K5 (läpimenoraja 50%)

Testit tehdään kotona sen viikon aikana, jolloin ne ovat auki.
Niitä ei avata millään perusteella uudelleen ilmoitettujen aikojen ulkopuolella.
Testien aukioloaika: 30.9.-6.10.-24

Testit ovat Repun kurssilla: Anatomia ja fysiologia tentit
Easy enrollments: m7f3ty

Suoritukset kirjataan neljän viikon kuluessa testien sulkeutumisesta.

Mikäli opiskelija ei läpäise testejä kolmella yrityskerralla, seuraava mahdollisuus on seuraavan ryhmän toteutuksessa.

Ohje puuttuvan suorituksen tekemiseen seuraavassa toteutuksessa:
Kirjaudu Repun kurssille puuttuvan testin aukioloaikana. Tee testit.
Suoritukset kirjataan neljän viikon kuluessa testien sulkeutumisesta.

HUOM! Ennen syksyä 2022 aloittaneiden ryhmien opiskelija:
Testien määrä on vaihtunut edellisistä toteutuksista -> Luusto ja lihakset testi on eriytetty kahteen eri testiin.

ANATOMIAN JA FYSIOLOGIAN TENTTI
Tentistä järjestetään opintojakson aikana varsinainen tenttikerta ja kaksi uusintaa eli yhteensä kolme yrityskertaa.

Arviointiasteikko T1-K5 (läpimenoraja 50 % oikein).

Tentit tehdään valvotusti koululla omalla tietokoneella.
Tenttiaika on 3 x 45 min. = 2 h 15 min.
Lisäaika siihen oikeuttavalla todistuksella on 30 min.

Tentit ovat Repun kurssilla: Anatomia ja fysiologia tentit
Easy enrollments: m7f3ty
Kirjaudu kurssille ajoissa ja lue siellä olevat ohjeet ennen tenttiä.

Tentin aiheet:
Verenkierto / Hengitys / Ruoansulatus / Virtsaneritys / Elimistön nestetilat ja nestetasapaino / Lämmönsäätely / Hormonieritys / Hermoston rakenne ja toiminta.

Varsinainen tentti: 5.12.-24 klo 12.30-15.00
1. uusintatentti 9.1.-25
2. uusintatentti 13.2.-25

Suoritukset kirjataan peppiin uusintatentin ilmoittautumispäivään mennessä.

Ohje uusintatenttiin ilmoittautumiseen:
Uusintatentteihin ilmoittaudutaan sähköisellä tentti-ilmoittautumislomakkeella viimeiseen ilmoittautumispäivään mennessä (myöhässä tulleita lomakkeita ei hyväksytä).
- Kirjoita lomakkeen kohtaan "Materiaali, joka saa olla tentissä":
Oma tietokone.
Lue tarvittaessa yleisten uusintojen tarkemmat ohjeet: KAMK:n intra -> Opiskelijoille -> tenttikäytännöt.

Mikäli tenttiä ei ole läpäisty em. kolmella yrityskerralla, seuraava yritysmahdollisuus on seuraavan ryhmän toteutuksen uusintatenteissä yleisinä uusintatenttipäivinä.
Ilmoittaudu seuraavan ryhmän uusintatenttipäivälle em. ohjeiden mukaisesti.
Ohje koskee myös edellisten ryhmien opiskelijoita!

Huom! Edellisten ryhmien opiskelijat:
Tenttien määrä ja aiheet ovat mahdollisesti vaihtuneet ryhmäsi toteutuksesta.

TAUTIOPIN KOE
Kokeesta on kolme yrityskertaa.
Arviointiasteikko on hyväksytty/hylätty (läpimenoraja 70% oikein).

Koe tehdään kotona sen viikon aikana, jolloin se on auki.
Sitä ei avata millään perusteella uudelleen ilmoitetun ajankohdan ulkopuolella.

Aukioloaika: 25.11.-1.12.-24

Koekoodi: TM27H4

Koe on Skholen verkko-oppimisalustalla.
Suoritus näkyy automaattisesti opettajalle, joten suorituksesta ei tarvitse tallentaa/tulostaa todistusta eikä laittaa opettajalle sähköpostia.
Suoritukset kirjataan peppiin neljän viikon kuluessa testien sulkeutumisesta.

Mikäli opiskelija ei läpäise koetta kolmella yrityskerralla, seuraava mahdollisuus on seuraavan ryhmän toteutuksessa.

Ohje puuttuvan suorituksen tekemiseen seuraavassa toteutuksessa:
Ohje koskee myös edellisten ryhmien opiskelijoita!
Opiskelija kirjautuu itsenäisesti Skholen tautiopin kokeeseen ko. ryhmän koekoodilla kokeen aukioloaikana ja tekee kokeen.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Kolme suoritusvaihtoehtoa:

a) Opiskelija osallistuu kaikille opetustunneille.
Huom! Opetustunneille valmistavat ennakkotehtävät löytyvät Repusta.
+ tietotestit 7 kpl
+ tentti
+ tautiopin kurssi ja koe Skholen verkko-oppimisympäristössä

b) Opiskelija ei osallistu opetustunneille.
Huom! Pakollisia ovat kuitenkin opintojakson aloitustunnit.

c) Opiskelija osallistuu tarpeen mukaan valitsemilleen opetustunneille.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Anatomia ja fysiologia opiskelijan kokonaistyöskentelyaika 4 op (4 x 27h= 108h)
Opetusta (sis. tentti 3 h) 20h
Itsenäistä opiskelua 88h

Tautioppi 1 op (27h): itsenäinen opiskelu ja tautiopin koe verkko-oppimisympäristössä 27 tuntia.

Sisällön jaksotus

VK 36
3.9.-24 klo 8.00-9.30 Orientaatio/Ihmiselimistö-toimiva kokonaisuus
4.9.-24 8.00-9.30 Solu, kudokset ja iho/ Luusto ja lihakset

VK38
17.9.-24 klo 8.00-10.30 (lähiopetus kampus) Veri ja happo-emästasapaino
verenkierto (aloitus)
18.9.-24 klo 8.00-10.30 Verenkierto/Ruoansulatus

VK40
2.10.-24 klo 8.00-9.30 Virtsaneritys

VK43
21.10.-24 klo 10.00-11.30 Elimistön nestetilat ja nestetasapaino sekä lämmönsäätely
22.10.-24 klo 12.30-14.00 (lähiopetus kampus) Hengitys

VK45
5.11.-24 klo 8.00-9.30 Hormonieritys
8.11.-24 klo 10.00-11.30 (lähiopetus kampus) hermoston rakenne ja toiminta sekä kertaus

VK 49 TENTTI 5.12.-24 klo 12.30- 15.00

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakson kokonaisarvosanan saaminen edellyttää, että opiskelija on:
- ilmoittautunut opintojaksolle pepissä
- paikalla opintojakson aloitustunneilla (Vain pätevästä syystä johtunut poissaolo korvataan opettajan kanssa etukäteen sovitulla tavalla -> Laita sähköposti edeltävästi opettajalle.)
- suorittanut tietotestit (7 kpl) vähintään T1 tasoisesti
- suorittanut anatomian ja fysiologian tentin vähintään T1 tasoisesti
- suorittanut hyväksytysti tautiopin kokeen

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa kuvata ihmisen elimistön elinjärjestelmien toiminnan loogisesti ja syvällisesti osoittaen kokonaisuuksien hallinnan.
Tautiopin koe Skholessa (hyväksytyn suorituksen läpäisyraja 70 %).

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija tietää ihmisen elimistön rakenteen ja toiminnan ja osaa kuvata toimintojen suhdetta toisiinsa.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija tunnistaa ihmisen elimistön rakenteita ja toimintoja osittain.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakson arvosana määräytyy anatomian ja fysiologian tentin arvosanan ja tietotestien yhteispisteistä muodostetun arvosanan keskiarvosta normaalien pyöristyssääntöjen mukaisesti.

Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Lisätiedot

Täysin digitaalisesti suoritettava osasuoritus: Tautioppi 1 op

fi
Ilmoittautumisaika

19.08.2024 - 22.09.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Jutta Keränen
Ryhmät
  • SMM24SRAA
    SMM24SRAA

Tavoitteet

Opiskelija:
Osaa nimetä ja kuvata ihmisen elinjärjestelmien rakenteen.
Osaa selittää elinjärjestelmien toiminnan.
Osaa rakentaa kuvan ihmisestä fyysisenä toiminnallisena kokonaisuutena.
Ymmärtää solu- ja kudostasolla sairauksien keskeistä etiologiaa sekä sairauksiin liittyviä rakenteellisia muutoksia sekä ymmärtää perimän ja ympäristön mahdollisia vaikutuksia tautitilojen synnyssä.

Osasuoritukset:
Tietotestit 2 op
Tentti 2 op
Tautioppi 1 op

Sisältö

Anatomia ja fysiologia 4 op

Sisältö:
Ihmiselimistö – toimiva kokonaisuus
Solu
Kudokset ja iho
Luusto
Lihakset
Veri
Happo-emästasapaino
Osasuoritus yllä oleviin aiheisiin: Tietotestit 2 op

Ruuansulatus
Virtsaneritys
Elimistön nestetilat ja nestetasapaino
Lämmönsäätely
Verenkierto
Hengitys
Hermoston rakenne ja toiminta
Hormonieritys
Osasuoritus yllä oleviin aiheisiin: Tentti 2 op

Elimistön puolustusjärjestelmä
Lisääntyminen ja ihmisen elinkaari
Aistit

Tautioppi 1 op
Sisältö:
Tautien synty ja mekanismit yleisellä tasolla
Perimän ja ympäristön aiheuttamat muutokset erilaisissa tautitiloissa ja kudosvaurioissa
Osasuoritus yllä oleviin: Tautioppi 1 op (luennot ja tautiopin koe Skholessa)

Oppimateriaalit

Opiskelijan tulee hankkia opintojakson aloitustunteihin mennessä kirja:
Anatomia ja fysiologia Rakenteesta toimintaan (2017)
Kirjailijat: Juhani Leppäluoto, Raimo Kettunen, Hannu Rintamäki, Olli Vakkuri, Heidi Vierimaa, Sole Lätti.
tai
Anatomia ja fysiologia Rakenteesta toimintaan (2019)
Kirjailijat: Juhani Leppäluoto, Hannu Rintamäki, Olli Vakkuri, Heidi Vierimaa, Timo Lauri.

Nidottu tai e-kirja.

Verkko-oppimisympäristö Skhole: Tautiopin kurssi

+ muu opintojaksolla osoitettu materiaali (Repussa)

Opetusmenetelmät

Anatomia ja fysiologia 4op:
Opetuskeskustelut, yksilö- ja pienryhmätyöskentely, itsenäinen opiskelu sekä verkkoympäristössä että opintojakson kirjan avulla.

Tautioppi 1 op:
Skholen verkko-opinnot

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

TIETOTESTIT (7 KPL)
Testeistä on kolme yrityskertaa.
Arviointiasteikko T1-K5 (läpimenoraja 50%)

Testit tehdään kotona sen viikon aikana, jolloin ne ovat auki.
Niitä ei avata millään perusteella uudelleen ilmoitettujen aikojen ulkopuolella.
Testien aukioloaika: 30.9-6.10.-24

Testit ovat Repun kurssilla: Anatomia ja fysiologia tentit
Easy enrollments: m7f3ty

Suoritukset kirjataan neljän viikon kuluessa testien sulkeutumisesta.

Mikäli opiskelija ei läpäise testejä kolmella yrityskerralla, seuraava mahdollisuus on seuraavan ryhmän toteutuksessa.

Ohje puuttuvan suorituksen tekemiseen seuraavassa toteutuksessa:
Kirjaudu Repun kurssille ? puuttuvan testin aukioloaikana. Tee testit.
Suoritukset kirjataan neljän viikon kuluessa testien sulkeutumisesta.

HUOM! Ennen syksyä 2022 aloittaneiden ryhmien opiskelija:
Testien määrä on vaihtunut edellisistä toteutuksista -> Luusto ja lihakset testi on eriytetty kahteen eri testiin.

ANATOMIAN JA FYSIOLOGIAN TENTTI
Tentistä järjestetään opintojakson aikana varsinainen tenttikerta ja kaksi uusintaa eli yhteensä kolme yrityskertaa.

Arviointiasteikko T1-K5 (läpimenoraja 50 % oikein).

Tentit tehdään valvotusti koululla omalla tietokoneella.
Tenttiaika on 3 x 45 min. = 2 h 15 min.
Lisäaika siihen oikeuttavalla todistuksella on 30 min.

Tentit ovat Repun kurssilla: Anatomia ja fysiologia tentit
Kurssiavain: m7f3ty
Kirjaudu kurssille ajoissa ja lue siellä olevat ohjeet ennen tenttiä.

Tentin aiheet:
Verenkierto / Hengitys / Ruoansulatus / Virtsaneritys / Elimistön nestetilat ja nestetasapaino / Lämmönsäätely / Hormonieritys / Hermoston rakenne ja toiminta.

Varsinainen tentti: 3.12.-24 klo 8.00-11.30
1. uusintatentti 9.1.-25
2. uusintatentti 13.2.-25

Suoritukset kirjataan peppiin uusintatentin ilmoittautumispäivään mennessä.

Ohje uusintatenttiin ilmoittautumiseen:
Uusintatentteihin ilmoittaudutaan sähköisellä tentti-ilmoittautumislomakkeella viimeiseen ilmoittautumispäivään mennessä (myöhässä tulleita lomakkeita ei hyväksytä).
- Kirjoita lomakkeen kohtaan "Materiaali, joka saa olla tentissä":
Oma tietokone.
Lue tarvittaessa yleisten uusintojen tarkemmat ohjeet: KAMK:n intra -> Opiskelijoille -> tenttikäytännöt.

Mikäli tenttiä ei ole läpäisty em. kolmella yrityskerralla, seuraava yritysmahdollisuus on seuraavan ryhmän toteutuksen uusintatenteissä yleisinä uusintatenttipäivinä.
Ilmoittaudu seuraavan ryhmän uusintatenttipäivälle em. ohjeiden mukaisesti.
Ohje koskee myös edellisten ryhmien opiskelijoita!

Huom! Edellisten ryhmien opiskelijat:
Tenttien määrä ja aiheet ovat mahdollisesti vaihtuneet ryhmäsi toteutuksesta.

TAUTIOPIN KOE
Kokeesta on kolme yrityskertaa.
Arviointiasteikko on hyväksytty/hylätty (läpimenoraja 70% oikein).

Koe tehdään kotona sen viikon aikana, jolloin se on auki.
Sitä ei avata millään perusteella uudelleen ilmoitetun ajankohdan ulkopuolella.

Aukioloaika: 25.11.-1.12.-24
Koekoodi: TM27H4

Koe on Skholen verkko-oppimisalustalla.
Suoritus näkyy automaattisesti opettajalle, joten suorituksesta ei tarvitse tallentaa/tulostaa todistusta eikä laittaa opettajalle sähköpostia.
Suoritukset kirjataan peppiin neljän viikon kuluessa testien sulkeutumisesta.

Mikäli opiskelija ei läpäise koetta kolmella yrityskerralla, seuraava mahdollisuus on seuraavan ryhmän toteutuksessa.

Ohje puuttuvan suorituksen tekemiseen seuraavassa toteutuksessa:
Ohje koskee myös edellisten ryhmien opiskelijoita!
Opiskelija kirjautuu itsenäisesti Skholen tautiopin kokeeseen ko. ryhmän koekoodilla kokeen aukioloaikana ja tekee kokeen.
Suoritukset kirjataan peppiin neljän viikon kuluessa testien sulkeutumisesta.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Kolme suoritusvaihtoehtoa:

a) Opiskelija osallistuu kaikille opetustunneille.
Huom! Opetustunneille valmistavat ennakkotehtävät löytyvät Repusta.
+ tietotestit 7 kpl
+ tentti
+ tautiopin kurssi ja koe Skholen verkko-oppimisympäristössä

b) Opiskelija ei osallistu opetustunneille.
Huom! Pakollisia ovat kuitenkin opintojakson aloitustunnit.
+ tietotestit 7 kpl
+ tentti
+ tautiopin kurssi ja koe Skholen verkko-oppimisympäristössä

c) Opiskelija osallistuu tarpeen mukaan valitsemilleen opetustunneille.
Huom! Pakollisia ovat kuitenkin opintojakson aloitustunnit.
Huom! Opetustunneille valmistavat ennakkotehtävät löytyvät Repusta.
+ tietotestit 7 kpl
+ tentti
+ tautiopin kurssi ja koe Skholen verkko-oppimisympäristössä

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Anatomia ja fysiologia opiskelijan kokonaistyöskentelyaika 4 op (4 x 27h= 108h)
Opetusta (sis. tentti 3 h) 20h
Itsenäistä opiskelua 88h

Tautioppi 1 op (27h): itsenäinen opiskelu ja tautiopin koe verkko-oppimisympäristössä 27 tuntia.

Sisällön jaksotus

VK 35
27.8.-24 klo 14.15-15.45 Orientaatio/Ihmiselimistö-toimiva kokonaisuus
28.8.-24 klo 12.30-14.00 Solu, kudokset ja iho/ Luusto ja lihakset

VK 37
10.9.-24 klo 8.00-9.30 Veri ja happo-emästasapaino
11.9.-24 klo 10.00-11.30 Verenkierto

VK 39
24.9.-24 klo 8.00-9.30 Ruoansulatus

VK 41
8.10.-24 klo 10.00-11.30 Virtsaneritys
9.10.-24 klo 10.00-11.30 Elimistön nestetilat ja nestetasapaino sekä
lämmönsäätely

VK 43
22.10.-24 klo 14.15-15.45 Hengitys
23.10.-24 klo 12.30-14.00 Hormonieritys

VK 45
5.11.-24 klo 12.30-14.00 Hermoston rakenne ja toiminta sekä kertaus

VK 49 TENTTI 3.12.-24 klo 8.00 11.30

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakson kokonaisarvosanan saaminen edellyttää, että opiskelija on:
- ilmoittautunut opintojaksolle pepissä
- paikalla opintojakson aloitustunneilla (Vain pätevästä syystä johtunut poissaolo korvataan opettajan kanssa etukäteen sovitulla tavalla -> Laita sähköposti edeltävästi opettajalle.)
- suorittanut tietotestit (7 kpl) vähintään T1 tasoisesti
- suorittanut anatomian ja fysiologian tentin vähintään T1 tasoisesti
- suorittanut hyväksytysti tautiopin kokeen

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa kuvata ihmisen elimistön elinjärjestelmien toiminnan loogisesti ja syvällisesti osoittaen kokonaisuuksien hallinnan.
Tautiopin koe Skholessa (hyväksytyn suorituksen läpäisyraja 70 %).

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija tietää ihmisen elimistön rakenteen ja toiminnan ja osaa kuvata toimintojen suhdetta toisiinsa.
Tautiopin koe Skholessa (hyväksytyn suorituksen läpäisyraja 70 %).

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija tunnistaa ihmisen elimistön rakenteita ja toimintoja osittain.
Tautiopin koe Skholessa (hyväksytyn suorituksen läpäisyraja 70 %).

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakson arvosana määräytyy anatomian ja fysiologian tentin arvosanan ja tietotestien yhteispisteistä muodostetun arvosanan keskiarvosta normaalien pyöristyssääntöjen mukaisesti.

Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa kuvata ihmisen elimistön elinjärjestelmien toiminnan loogisesti ja syvällisesti osoittaen kokonaisuuksien hallinnan.

Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Opiskelija tietää ihmisen elimistön rakenteen ja toiminnan ja osaa kuvata toimintojen suhdetta toisiinsa.

Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Opiskelija tunnistaa ihmisen elimistön rakenteita ja toimintoja osittain.

Lisätiedot

Täysin digitaalisesti suoritettava osasuoritus: Tautioppi 1 op

fi
Ilmoittautumisaika

02.12.2024 - 31.12.2024

Ajoitus

01.01.2025 - 31.05.2025

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
  • Ensihoitajakoulutus
Opettaja
  • Jutta Keränen
Ryhmät
  • SMM25K2
    SMM25K2
  • SMM25K1
    SMM25K1

Tavoitteet

Opiskelija:
Osaa nimetä ja kuvata ihmisen elinjärjestelmien rakenteen.
Osaa selittää elinjärjestelmien toiminnan.
Osaa rakentaa kuvan ihmisestä fyysisenä toiminnallisena kokonaisuutena.
Ymmärtää solu- ja kudostasolla sairauksien keskeistä etiologiaa sekä sairauksiin liittyviä rakenteellisia muutoksia sekä ymmärtää perimän ja ympäristön mahdollisia vaikutuksia tautitilojen synnyssä.

Osasuoritukset:
Tietotestit 2 op
Tentti 2 op
Tautioppi 1 op

Sisältö

Anatomia ja fysiologia 4 op

Sisältö:
Ihmiselimistö – toimiva kokonaisuus
Solu
Kudokset ja iho
Luusto
Lihakset
Veri
Happo-emästasapaino
Osasuoritus yllä oleviin aiheisiin: Tietotestit 2 op

Ruuansulatus
Virtsaneritys
Elimistön nestetilat ja nestetasapaino
Lämmönsäätely
Verenkierto
Hengitys
Hermoston rakenne ja toiminta
Hormonieritys
Osasuoritus yllä oleviin aiheisiin: Tentti 2 op

Elimistön puolustusjärjestelmä
Lisääntyminen ja ihmisen elinkaari
Aistit

Tautioppi 1 op
Sisältö:
Tautien synty ja mekanismit yleisellä tasolla
Perimän ja ympäristön aiheuttamat muutokset erilaisissa tautitiloissa ja kudosvaurioissa
Osasuoritus yllä oleviin: Tautioppi 1 op (luennot ja tautiopin koe Skholessa)

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa kuvata ihmisen elimistön elinjärjestelmien toiminnan loogisesti ja syvällisesti osoittaen kokonaisuuksien hallinnan.
Tautiopin koe Skholessa (hyväksytyn suorituksen läpäisyraja 70 %).

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija tietää ihmisen elimistön rakenteen ja toiminnan ja osaa kuvata toimintojen suhdetta toisiinsa.
Tautiopin koe Skholessa (hyväksytyn suorituksen läpäisyraja 70 %).

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija tunnistaa ihmisen elimistön rakenteita ja toimintoja osittain.
Tautiopin koe Skholessa (hyväksytyn suorituksen läpäisyraja 70 %).

Lisätiedot

Täysin digitaalisesti suoritettava osasuoritus: Tautioppi 1 op

fi
Ilmoittautumisaika

19.08.2024 - 22.09.2024

Ajoitus

16.09.2024 - 03.11.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

20 % Lähiopetus, 80 % Etäopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Eeva Kähkönen
  • Sari Pyykkönen
Ryhmät
  • SMM24K1
    SMM24K1
  • SMM24K2
    SMM24K2

Tavoitteet

Opiskelija:
Osaa selittää terveyden edistämisen, prevention ja promootion käsitteet.
Ymmärtää terveyden edistämisen strategisten ohjelmien merkityksen ja osaa soveltaa niitä omassa toiminnassaan asiakaslähtöisessä terveyden edistämisessä.
Osaa soveltaa ajankohtaista terveyden edistämisen tutkimustietoa ja muuta näyttöön perustuvaa tietoa asiakas-/potilastyössä.
Tunnistaa olemassaolevia ja uusia terveysuhkia sekä osaa tuoda ne osaksi asiakkaiden/ potilaiden terveyden edistämistä.
Tunnistaa asiakkaidensa/ potilaidensa terveydellisiä riskitekijöitä ja osaa kohdentaa varhaista tukea sitä tarvitseville.
Ymmärtää seksuaaliterveyden edistämisen osana terveyden edistämistä.
Ymmärtää yleisvaarallisten tartuntatautien torjunnan osana terveyden edistämistä.
Tietää rokotuksilla ehkäistävät taudit, ymmärtää rokotusten hyödyt ja tietää, mistä löytää luotettavaa tietoa rokotusten mahdollisista haittavaikutuksista.
Opiskelija osaa ohjata ja tukea asiakasta rokotuspäätöksen teossa tutkitun tiedon perusteella.

Sisältö

Terveyden edistämistä koskeva lainsäädäntö
Kansanterveys ja terveyden edistäminen
Preventio ja promootio
Terveyden edistämisen etiikka
Terveyden edistämisen strategiset ohjelmat
Hyvinvointianalytiikka kuntien hyvinvointikertomustyössä
Elintapojen yhteydet terveyteen (esim. liikunta, liikkumattomuus, ravitsemus, päihteet)
Seksuaaliterveys
Rokotusosaamisen perusteet

Oppimateriaalit

Opettajan osoittama materiaali

Opetusmenetelmät

Itsenäisiä verkkotehtäviä, essee, verkkokurssi
ja lähiopetus

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Ei tenttiä

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Opettajan osoittama materiaali

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

1 op= 27h, 5op=135h

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty

Opintojakso arvioidaan hyväksytty–hylätty. Hyväksytty–hylätty-arvioinnissa hyväksytyn suorituksen raja on 70 %

Hyväksytty
Opiskelija:
Käyttää johdonmukaisesti ammattialansa käsitteitä.
Osaa nimetä, kuvailla ja perustella ammattialansa perustiedot.
Osaa valita tarkoituksenmukaisia toimintatapoja hankkimansa tiedon ja ohjeistuksen perusteella.
Osaa arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan ja ammattialansa toimintatapoja.
Osaa toimia itsenäisesti ja vastuullisesti erilaisissa tehtävissä kulloisessakin oppimis- ja toimintaympäristössä.
Osaa soveltaa tarkoituksenmukaisesti ammattialansa toimintaan soveltuvia tekniikoita ja malleja.
Toimii asiakaslähtöisesti, tavoitteellisesti ja työelämää kehittävästi.
Toimii ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Perustelee toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

Hylätty
Opiskelija:
Ei osaa nimetä, kuvailla ja perustella ammattialansa peruskäsitteitä.
Ei osaa valita tarkoituksenmukaisia toimintatapoja hankkimansa tiedon ja ohjeistuksen perusteella.
Ei osaa arvioida omaa osaamistaan ja ammattialansa toimintatapoja.
Ei osaa toimia itsenäisesti ja vastuullisesti erilaisissa tehtävissä.
Ei toimi asiakaslähtöisesti eikä tavoitteellisesti
Ei toimi ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi
Ei osaa perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

Sisällön jaksotus

INFO- TEAMS 16.09.2024 14.15 - 15.45

TERVEYDEN EDISTÄMISEN PERUSTEET JA ESSEE 2 OP
Tämä tehdään repussa olevilla verkkotehtävillä

TERVEYDEN EDISTÄMISEN ESSEE
Itsenäisesti suoritettava essee. .Arviointi hyväksytty /täydennettävä. Tähän ohjeistus info tunnilla.Palautus 3.11.24 mennessä

ROKOTUSOSAAMISEN PERUSTEET 2 OP
Itsenäisesti suoritettava Metropolian amk hallinoima verkkokurssi. Kurssilla 2 arvioitavaa tehtävää. Arviointi hyväksytty /täydennettävä.Palautus 3.11.24 mennessä

SEKSUAALITERVEYS 1 op, syksy 2024
- Aiheena seksuaalisuuden käsitteet ja monimuotoisuus
- Näillä tunneilla aiheena seksuaalisuuden kohtaaminen ja puheeksiotto hoitotyössä (pienryhmätehtävät).
Lisäksi itsenäisiä tehtäviä Reppu-ympäristössä.

Arviointiasteikko

Hylätty/Hyväksytty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty
Opiskelija:
Käyttää johdonmukaisesti ammattialansa käsitteitä.
Osaa nimetä, kuvailla ja perustella ammattialansa perustiedot.
Osaa valita tarkoituksenmukaisia toimintatapoja hankkimansa tiedon ja ohjeistuksen perusteella.
Osaa arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan ja ammattialansa toimintatapoja.
Osaa toimia itsenäisesti ja vastuullisesti erilaisissa tehtävissä kulloisessakin oppimis- ja toimintaympäristössä.
Osaa soveltaa tarkoituksenmukaisesti ammattialansa toimintaan soveltuvia tekniikoita ja malleja.
Toimii asiakaslähtöisesti, tavoitteellisesti ja työelämää kehittävästi.
Toimii ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Perustelee toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

Hylätty
Opiskelija:
Ei osaa nimetä, kuvailla ja perustella ammattialansa peruskäsitteitä.
Ei osaa valita tarkoituksenmukaisia toimintatapoja hankkimansa tiedon ja ohjeistuksen perusteella.
Ei osaa arvioida omaa osaamistaan ja ammattialansa toimintatapoja.
Ei osaa toimia itsenäisesti ja vastuullisesti erilaisissa tehtävissä.
Ei toimi asiakaslähtöisesti eikä tavoitteellisesti
Ei toimi ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi
Ei osaa perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Ei edeltävyysehtoja

fi
Ilmoittautumisaika

01.04.2025 - 30.04.2025

Ajoitus

01.05.2025 - 05.10.2025

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
  • Ensihoitajakoulutus
Opettaja
  • Eeva Kähkönen
  • Sari Pyykkönen
Ryhmät
  • SMM24S
    SMM24S
  • SMT24S
    SMT24S
  • SEHM24S
    Ensihoitaja SEHM24S

Tavoitteet

Opiskelija:
Osaa selittää terveyden edistämisen, prevention ja promootion käsitteet.
Ymmärtää terveyden edistämisen strategisten ohjelmien merkityksen ja osaa soveltaa niitä omassa toiminnassaan asiakaslähtöisessä terveyden edistämisessä.
Osaa soveltaa ajankohtaista terveyden edistämisen tutkimustietoa ja muuta näyttöön perustuvaa tietoa asiakas-/potilastyössä.
Tunnistaa olemassaolevia ja uusia terveysuhkia sekä osaa tuoda ne osaksi asiakkaiden/ potilaiden terveyden edistämistä.
Tunnistaa asiakkaidensa/ potilaidensa terveydellisiä riskitekijöitä ja osaa kohdentaa varhaista tukea sitä tarvitseville.
Ymmärtää seksuaaliterveyden edistämisen osana terveyden edistämistä.
Ymmärtää yleisvaarallisten tartuntatautien torjunnan osana terveyden edistämistä.
Tietää rokotuksilla ehkäistävät taudit, ymmärtää rokotusten hyödyt ja tietää, mistä löytää luotettavaa tietoa rokotusten mahdollisista haittavaikutuksista.
Opiskelija osaa ohjata ja tukea asiakasta rokotuspäätöksen teossa tutkitun tiedon perusteella.

Sisältö

Terveyden edistämistä koskeva lainsäädäntö
Kansanterveys ja terveyden edistäminen
Preventio ja promootio
Terveyden edistämisen etiikka
Terveyden edistämisen strategiset ohjelmat
Hyvinvointianalytiikka kuntien hyvinvointikertomustyössä
Elintapojen yhteydet terveyteen (esim. liikunta, liikkumattomuus, ravitsemus, päihteet)
Seksuaaliterveys
Rokotusosaamisen perusteet

Oppimateriaalit

Opettajan osoittama materiaali

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty
Opiskelija:
Käyttää johdonmukaisesti ammattialansa käsitteitä.
Osaa nimetä, kuvailla ja perustella ammattialansa perustiedot.
Osaa valita tarkoituksenmukaisia toimintatapoja hankkimansa tiedon ja ohjeistuksen perusteella.
Osaa arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan ja ammattialansa toimintatapoja.
Osaa toimia itsenäisesti ja vastuullisesti erilaisissa tehtävissä kulloisessakin oppimis- ja toimintaympäristössä.
Osaa soveltaa tarkoituksenmukaisesti ammattialansa toimintaan soveltuvia tekniikoita ja malleja.
Toimii asiakaslähtöisesti, tavoitteellisesti ja työelämää kehittävästi.
Toimii ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Perustelee toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

Hylätty
Opiskelija:
Ei osaa nimetä, kuvailla ja perustella ammattialansa peruskäsitteitä.
Ei osaa valita tarkoituksenmukaisia toimintatapoja hankkimansa tiedon ja ohjeistuksen perusteella.
Ei osaa arvioida omaa osaamistaan ja ammattialansa toimintatapoja.
Ei osaa toimia itsenäisesti ja vastuullisesti erilaisissa tehtävissä.
Ei toimi asiakaslähtöisesti eikä tavoitteellisesti
Ei toimi ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi
Ei osaa perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Ei edeltävyysehtoja

fi
Ilmoittautumisaika

05.04.2025 - 04.05.2025

Ajoitus

05.05.2025 - 05.10.2025

  • Päivi Dahl
  • OPE_Sote OPE_Sote
Ryhmät
  • SMM24S
    SMM24S
  • SMT24S
    SMT24S
  • SEHM24S
    Ensihoitaja SEHM24S

Tavoitteet

Opiskelija hallitsee erilaiset viestintätilanteet ja kehittää suullisen ja kirjallisen viestinnän taitojaan osana ammattitaitoaan.

Sisältö

Puhetilanteeseen valmistautuminen, esityksen toteutus ja analysointi
Asiatekstien laadinta
Kokous- ja neuvottelukäytännöt
Lähdeviitteiden käyttö ja lähdeluettelon laadinta osana omaa kirjoittamista
Tieteellinen kirjoittaminen (1 op) toteutuu opinnäytetyön suunnitelmavaiheessa, Kokoustaito omana kokonaisuutenaan (1 op). 2 op Asiantuntijaviestintä omana kokonaisuutenaan heti opintojen alussa.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija viestii monipuolisesti sekä suullisesti että kirjallisesti oman alansa vaativissa vuorovaikutustilanteissa.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija selviää hyvin sekä suullisesti että kirjallisesti oman alansa vuorovaikutustilanteista.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija viestii pääosin ymmärrettävästi sekä suullisesti että kirjallisesti oman alansa rutiininomaisissa työtehtävissä.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 28.09.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.07.2027

01.01.2025 - 31.12.2025

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Maija-Liisa Punta-Saastamoinen
  • OPE_Kielet_Viestintä OPE_Kielet_Viestintä
Ryhmät
  • SMM25K2
    SMM25K2
  • SMM25K1
    SMM25K1

Tavoitteet

Opiskelija hallitsee erilaisia opiskelun ja työelämän viestintätilanteita ja kehittää suullisen ja kirjallisen viestinnän taitojaan osana ammatillista osaamistaan.

Sisältö

Viestinnän perusteet ja vastuullinen viestintä
Asiakirjoittaminen ja lähteiden käyttö
Kielen- ja tekstinhuollon kertaus
Puhe-esityksen suunnittelu, toteutus ja analysointi
Vuorovaikutustaidot ryhmässä
Kokouskäytännöt ja neuvottelutaidot
Kokousasiakirjat

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija viestii monipuolisesti sekä suullisesti että kirjallisesti. Opiskelija kirjoittaa kiitettävää asiatekstiä ja osaa lähdeviittausten sujuvan käytön. Opiskelija kykenee arvioimaan realistisesti omaa viestintäänsä ja on kiinnostunut kehittämään sitä. Opiskelija toimii rakentavasti ryhmäviestintätilanteissa.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija selviää hyvin sekä suullisesti että kirjallisesti oman alansa vuorovaikutustilanteista. Opiskelija kirjoittaa hyvää asiatekstiä ja osaa lähdeviittausten käytön. Opiskelija arvioi omaa viestintäänsä ja tunnistaa siitä kehittämiskohteet. Opiskelija osallistuu aktiivisesti ryhmäviestintätilanteissa.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija viestii pääosin ymmärrettävästi sekä suullisesti että kirjallisesti. Opiskelija kirjoittaa tyydyttävää asiatekstiä ja pyrkii käyttämään lähteitä oman ajattelunsa tukena. Opiskelija pyrkii arvioimaan omaa vuorovaikutusosaamistaan ja osallistuu ryhmätilanteessa.

fi
Ilmoittautumisaika

19.08.2024 - 22.09.2024

Ajoitus

04.11.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Jaana Härkönen
Ryhmät
  • SMM23K2
    SMM23K2
  • SMM23K1
    SMM23K1

Tavoitteet

Opiskelija osaa viestiä englanniksi ammattialansa suullisissa ja kirjallisissa vuorovaikutustilanteissa sekä pystyy käyttämään englantia oman ammattitaitonsa kehittämisessä.

Sisältö

Hoitotyön keskeinen sanasto, suullinen ja kirjallinen viestintä

Aika ja paikka

Lukujärjestyksen mukaisesti joko Teamsissa tai kampuksella

Oppimateriaalit

Materiaali Repussa

Opetusmenetelmät

Lähiopetus (kampus & Teams) ja itsenäinen opiskelu

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Kurssitentti 5.12.2024
1. uusinta 23.1.2025
2. uusinta 13.2.2025

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Lähiopetus 18h, itsenäinen opiskelu 62h

Lisätietoja opiskelijoille

CEFR: B2-taso

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija viestii monipuolisesti sekä suullisesti että kirjallisesti oman alansa vaativissa vuorovaikutustilanteissa.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija selviää hyvin sekä suullisesti että kirjallisesti oman alansa vuorovaikutustilanteista.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija viestii pääosin ymmärrettävästi sekä suullisesti että kirjallisesti oman alansa rutiininomaisissa työtehtävissä.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Kurssitehtävät:
#1: Initial self-assessment of English skills (pass-fail)
#2: Multimedia CV (pass-fail)
#3: Presentation (5-0)
#4: Summary (5-0)
#5: Course exam (5-0)
#6: Pakki course feedback (pass-fail)

Esitietovaatimukset

Edeltävyysehto: Eurooppalainen viitekehys taso B2

fi
Ilmoittautumisaika

25.01.2025 - 23.02.2025

Ajoitus

24.02.2025 - 13.04.2025

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
  • Ensihoitajakoulutus
Opettaja
  • Jaana Härkönen
Ryhmät
  • SHS23S
    SHS23S
  • SHT23S
    SHT23S

Tavoitteet

Opiskelija osaa viestiä englanniksi ammattialansa suullisissa ja kirjallisissa vuorovaikutustilanteissa sekä pystyy käyttämään englantia oman ammattitaitonsa kehittämisessä.

Sisältö

Hoitotyön keskeinen sanasto, suullinen ja kirjallinen viestintä

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija viestii monipuolisesti sekä suullisesti että kirjallisesti oman alansa vaativissa vuorovaikutustilanteissa.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija selviää hyvin sekä suullisesti että kirjallisesti oman alansa vuorovaikutustilanteista.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija viestii pääosin ymmärrettävästi sekä suullisesti että kirjallisesti oman alansa rutiininomaisissa työtehtävissä.

Esitietovaatimukset

Edeltävyysehto: Eurooppalainen viitekehys taso B2

fi
Ilmoittautumisaika

08.12.2024 - 06.01.2025

Ajoitus

07.01.2025 - 23.02.2025

Opintopistemäärä

3 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

67 % Lähiopetus, 33 % Etäopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Maarit Leinonen
Ryhmät
  • SHT22S
    SHT22S
  • SHS22S
    SHS22S

Tavoitteet

Opiskelija tietää miten lainsäädäntö ohjaa kehitysvammaisten ja muutoin vammautuneiden henkilöiden hoito- ja kuntoutuspalveluiden toteutumista sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmissä.
Opiskelija tietää vammaisuuden moninaisuuden; mitä kehitysvammaisuus on ja miten kehitysvammaisuus eroaa muusta vammaisuudesta.
Opiskelija osaa soveltaa potilas- ja asiakaslähtöisiä menetelmiä kehitysvammaisen ja vammaisen henkilön ohjauksessa sekä hoito- ja kuntoutustyössä monialaisissa tiimeissä.

Sisältö

Terveys- ja sosiaalipalveluiden vammais- ja kehitysvammatyötä määrittelevä lainsäädäntö (kehitysvammalaki, vammaispalvelulaki, sosiaalihuoltolaki, terveydenhuoltolaki jne.)
Tavallisimmat kehitysvammat ja niiden ilmeneminen.
Vammautuminen, vammaisuus
Kehitysvammaisen ja vammaisen henkilön toimintakyvyn arviointi ja tukeminen: palvelusuunnitelma ja palveluverkosto.
Kehitysvammaisuus ja vammaisuus yhteiskunnassa, hoitotyössä ja kuntoutuksessa.
Yhdenvertaisuus, syrjintä, esteettömyys, osallisuus, saavutettavuus, itsemääräämisoikeus ja itsemääräämisoikeuden mahdollinen rajoittaminen.
Erilaisten apuvälineiden, digitaalisuuden ja teknologian hyödyntäminen hoitotyössä ja kuntoutuksessa.
Monialainen yhteistyö myös eri kulttuureista tulevien kehitysvammaisten ja vammaisten hoitotyössä ja kuntoutuksessa.

Aika ja paikka

Kevät 2025. Lähiopetus Kajaanin kampuksella, sovitusti hybridimahdollisuus (TEAMS kamera, kuulokkeet ja mikrofoni toimii ja käytössä lähiopetuksen aikana).

Oppimateriaalit

Oppimateriaali ilmoitetaan opintojakson Reppu-moodlessa.

Opetusmenetelmät

Opintojakso koostuu lähiopetuksesta (opetuskeskustelu, harjoitukset), itsenäisistä tehtävistä (1. tutustumiskäynti/haastattelu sekä kirjallinen reflektoiva raportti 2. Reppu verkkokeskustelu ) sekä osaamisen näytöstä (tentti)

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon sisältyy vierailu työelämän yksikköön tai asiakkaan (asiakkaan läheisen) haastattelu.
Jos on työkokemusta, niin voi hyödyntää osaamistaan reflektiossaan.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Lukujärjestyksen mukaisesti

1. uusinta
2. uusinta

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Osallistuminen opetukseen: Osallistuminen lähiopetukseen, joissa mukana harjoituksia ja ryhmätehtäviä (hybridi mahdollisuus). TAI. Itsenäinen opiskelu vastaavasti korvaustehtävin.
Itsenäinen opiskelu - raportti voi olla kirjallista muotoa tai esim. äänitallenne/video.
Arviointi/näyttö: Osallistuminen lukujärjestyksen mukaisesti oman ryhmän tenttiin. TAI. Osallistuminen uusintatenttiin.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa käyttää laajasti vammaistyössä käytettäviä käsitteitä.
Opiskelija osaa kuvata keskeisen terveys- ja sosiaalipalveluiden vammais- ja kehitysvammatyötä määrittelevän lainsäädännön ja soveltaa tätä tietoa osana asiakkaan palveluprosessia.
Opiskelija tietää millaisia terveyden ja hyvinvoinnin ongelmia kehitysvammaisuus ja vammaisuus voi tuoda mukanaan ja osaa soveltaa palveluohjauksellista työotetta ja käyttää erilaisia apuvälineitä ja hoitotyön toimenpiteitä kehitysvammaisten ja vammaisten ihmisten ohjauksessa, hoidossa ja kuntoutuksessa osana monialaista tiimiä.
Opiskelija osaa toimia kehitysvammaisten ja vammaisten ihmisten tukihenkilönä ja konsultoivana tukena terveyden- ja sosiaalihuollon palveluissa.
Opiskelija tuntee hyvin digitaalisten palvelujen mahdollisuudet ja hyödyntämisen vammaispalveluissa ja osaa hyödyntää näitä itse.
Opiskelija soveltaa kriittisesti ammattieettisiä periaatteita toiminnassaan.
Opiskelija osaa analysoida, reflektoida ja arvioida kriittisesti ja kehittäen omaa osaamistaan ja alan toimintatapoja hankkimansa tiedon avulla.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa käyttää keskeisiä vammaistyössä käytettäviä käsitteitä.
Opiskelija osaa kuvata keskeisen vammais- ja kehitysvammatyötä määrittelevän lainsäädännön.
Opiskelija osaa soveltaa tietoa asiakkaan palveluihin ohjaamisessa ja soveltaa näyttöön perustuvaa tietoa asiakkaan palveluissa, niiden järjestämisessä.
Opiskelija tietää millaisia terveyden ja hyvinvoinnin ongelmia kehitysvammaisuus ja vammaisuus voi tuoda mukana ja ymmärtää hyvin palveluohjauksellista työotetta ja käyttää erilaisia apuvälineitä ja hoitotyön toimenpiteitä kehitysvammaisten ja vammaisten ihmisten ohjauksessa, hoidossa ja kuntoutuksessa osana monialaista tiimiä.
Opiskelija ymmärtää digitaalisten palvelujen mahdollisuudet ja hyödyntämisen vammaispalveluissa.
Opiskelija osaa perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti. Opiskelija osaa arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan ja alan toimintatapoja.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa kuvata keskeisiä vammais- ja kehitysvammaisten hoitotyössä käytettäviä käsitteitä.
Opiskelija osaa kertoa keskeisestä vammais- ja kehitysvammatyötä määrittelevästä lainsäädännöstä.
Opiskelija osaa kuvata millaisia terveyden ja hyvinvoinnin ongelmia kehitysvammaisuus ja vammaisuus voi tuoda mukanaan.
Opiskelija ymmärtää palveluohjauksellisen työotteen ja pystyy ohjattuna käyttämään erilaisia apuvälineitä ja hoitotyön toimenpiteitä kehitysvammaisten ja vammaisten ihmisten ohjauksessa, hoidossa ja kuntoutuksessa.
Opiskelija tietää digitaalisten palvelujen mahdollisuuksia vammaispalveluissa. Toimii asiakastilanteissa ammatillisesti ja ottaa toiminnassaan muut mahdolliset ryhmän jäsenet huomioon. Opiskelija toimii ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.
Opiskelija osaa arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hylätty: Opiskelija ei osaa kuvailla ja nimetä vammaistyöhön liittyviä ja käytettäviä käsitteitä ja perustietoja. Opiskelija ei osaa kuvailla ja kertoa keskeisestä vammaistyötä määrittelevästä lainsäädännöstä.
Opiskelija ei osaa kuvata millaisia terveyden ja hyvinvoinnin ongelmia kehitysvammaisuus ja vammaisuus voi tuoda mukanaan, ei ymmärrä palveluohjauksellista työotetta ja ei käytä erilaisia apuvälineitä ja hoitotyön toimenpiteitä kehitysvammaisten ja vammaisten ihmisten ohjauksessa, hoidossa ja kuntoutuksessa.
Opiskelija osaa toimia tarkoituksenmukaisesti, joskin toiminta hyvin epävarmaa.
Toimii asiakastilanteissa epäammatillisesti ja ryhmän jäsenet huomioon ottamisessa on vaikeuksia.
Opiskelija toimii epäammattieettisesti.

Hylätty (0)

Opiskelija ei osaa selittää ja yhdistää kehitysvammaisten ja vammaisten lainsäädännön merkitystä palveluohjauksessa ja millainen merkitys lainsäädännöllä on kehitysvammaisten ja vammaisten oikeuksien toteutumisessa yhteiskunnassa.
Opiskelija ei osaa soveltaa palveluohjauksellisia menetelmiä ja käyttää epätarkoituksenmukaisia apuvälineitä ja hoitotyön toimenpiteitä kehitysvammaisten ja vammaisten ihmisten ohjauksessa, hoidossa ja kuntoutuksessa.
Opiskelijalla ei ole tiedollisia valmiuksia tukea kehitysvammaisia ja vammaisia henkilöitä terveyden- ja sosiaalihuollon palveluissa.
Opiskelija käyttää ammattikäsitteitä kehitysvammaisuudesta ja vammaisuudesta epäjohdonmukaisesti ja väärillä termeillä ja tietolähteiden käyttö ei perustu näyttöön ja tutkittuun tietoon.

  • SMM22SPy
    SMM22SPy

01.10.2024 - 29.11.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Anu Piirainen
Ajoitusryhmät
  • Avoin AMK 1 (Koko: 20. Avoin AMK: 20.)
Ryhmät
  • AVOINAMK2024
    AVOINAMK2024
  • AAMK
    Avoin AMK
Pienryhmät
  • Avoin AMK 1

Tavoitteet

1. Opiskelija ymmärtää luonnon merkityksen ihmisen hyvinvoinnille, tuntee vaikuttavuuden taustateorioita sekä luonnon vaikuttavuuden esimerkkejä sekä osaa hyödyntää luonnon hyvinvointivaikutuksia omassa toiminnassaan. Opiskelija osaa kunnioittaa erilaisia luontosuhteita ja ymmärtää ohjaustaitojen merkityksen Green Care –toiminnassa.
- Osaa luokitella luonnon tuottamia hyvinvointi- ja terveysvaikutuksia ja selittää niiden syntymekanismeja
- Osaa arvioida omaa luontosuhdetta ja valita keinoja sen vahvistamiseen
- Osaa tukea asiakkaan luontosuhteen vahvistumista ammatillisesti ja tavoitteellisesti

2. Opiskelija tuntee Green Care –toimintaa määrittelevät tekijät ja alan laatukriteerit, osaa analysoida Green Care -toiminnan erityispiirteitä ja erottaa sen muista hyvinvointia edistävistä menetelmistä ja muusta luontolähtöisestä toiminnasta sekä tuntee Green Care –toimintakenttää Suomessa ja alan keskeisissä maissa.
- Osaa analysoida Green Caren kokonaislaatua ja sen osatekijöitä
- Osaa arvioida ja tulkita Green Care -toiminnan erityispiirteitä ja erottaa sen muista hyvinvointia edistävistä menetelmistä
- Osaa arvioida Green Care -toiminnan merkitystä ja vaikutusta yhteiskunnassa
- Osaa kuvata GC-toimijakentän (kansallisen ja kansainvälisen) piirteitä

Sisältö

Luonnon vaikuttavuus: luontosuhde, luonnon hyvinvointivaikutukset, ohjaustyö Green Care –toiminta: termit ja käsitteet, toimintakenttä, laatukriteerit

Aika ja paikka

Opintojakso suoritetaan suurimmaksi osaksi verkossa. Opintojakson aloitusinfo pidetään ti 8.10.2024 klo 15-16.00.
Vapaaehtoinen ohjaustapaaminen ti 22.10. klo 16-16.30 ja ti 19.11. klo 16-16.30

Kontaktiopetuspäivä on tiistaina 12.11.2024 (etänä, mutta voidaan toteuttaa opiskelijaryhmän mukaan myös lähiopetuksena)

Opetusmenetelmät

Kontaktiopetus ja verkko-opiskelu, ryhmätyöskentely ja itsenäinen opiskelu, asiantuntijaluennot tallenteina ja kirjalliset aineistot.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

5 op / 135h (1op=27h). 1 lähipäivä, 1 webinaari, verkko-opiskelua itsenäisesti ja ryhmässä.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty
Opiskelija suorittaa jaksolle sisältyvät oppimistehtävät määräajan puitteissa sekä osallistuu webinaariin ja lähipäivään.
Opiskelija osoittaa ymmärtävänsä luonnon merkityksen ihmisen hyvinvoinnille, sekä tuntevansa vaikuttavuuden taustateorioita. Opiskelija havainnollistaa osaamistaan esimerkeillä luonnon vaikuttavuudesta sekä hyvinvointivaikutusten soveltamisessa omaan toimintaansa.

Opiskelija tuo esiin havainnoimiaan asioita Green Care -toiminnan yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta eri tasoilla yhteiskunnan toiminnassa.

Opiskelija osoittaa tuntevansa erilaisia luontosuhteita ja ymmärtävänsä ohjaustaitojen merkityksen Green Gare –toiminnassa.
Opiskelija osoittaa tuntevansa Green Care –toiminnan keskiset tekijät ja laatukriteerit. Opiskelija osaa analyyttisesti tarkastella Green Care –toiminnan erityispiirteitä ja sen eroja suhteessa muihin hyvinvointia edistäviin menetelmiin ja muuhun luontolähtöiseen toimintaan.
Opiskelija tuntee Green Care –toimintakenttää Suomessa ja alan keskeisissä maissa.

Hylätty
Opiskelija ei suorita jaksolle sisältyviä oppimistehtäviä eikä osallistu webinaariin tai lähipäivään.
Opiskelija ei ymmärrä luonnon merkitystä ihmisen hyvinvoinnille, ei tunne vaikuttavuuden taustateorioita eikä osaa hyödyntää luonnon hyvinvointivaikutuksia omassa toiminnassaan. Opiskelija ei tunne erilaisia luontosuhteita eikä ymmärrä ohjaustaitojen merkitystä Green Care –toiminnassa.

Opiskelija ei tunne Green Care –toimintaa määritteleviä tekijöitä eikä alan laatukriteereitä. Opiskelija ei osaa analysoida Green Care -toiminnan erityispiirteitä eikä erota sitä muista hyvinvointia edistävistä menetelmistä ja muusta luontolähtöisestä toiminnasta. Opiskelija ei tunne Green Care –toimintakenttää Suomessa eikä muissa alan keskeisissä maissa.
Kuormittavuus.

Arviointiasteikko

Hylätty/Hyväksytty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Arviointi perustuu tuotettavien dokumenttien lisäksi aktiivisuuteen webinaarissa ja lähipäivässä.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi koostuu seuraavista osa-alueista:
- Opiskelijoiden vertaisarviointi toimijaesittelystä ja verkkokeskustelusta
- Opettajan kirjallinen arviointi toimijan kuvaamisesta
- Opettajan antama suullinen palaute webinaarissa
- Opettajan antama suullinen palaute Luontosuhde-tehtävästä lähipäivässä
- Opettajan kirjallinen arviointi Luontosuhde-tehtävän kirjallisesta analyysistä

Arviointi perustuu tuotettavien dokumenttien lisäksi aktiivisuuteen webinaarissa ja lähipäivässä.

fi
Ilmoittautumisaika

19.08.2024 - 22.09.2024

Ajoitus

01.09.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

3 - 5

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Paikat

10 - 20

Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Virpi Neuvonen
Ryhmät
  • VAPVAL2024
    VAPVAL2024

Tavoitteet

Opiskelija osaa perustiedot erilaisista haavoista ja ymmärtää, mikä vaikuttaa haavojen syntymiseen ja paranemiseen.
Opiskelija syventää osaamistaan haavahoitotuotteista ja haavan hoitomenetelmistä.
Opiskelija ymmärtää ennaltaehkäisyn ja kokonaisvaltaisen hoidon merkityksen potilaan haavanhoidossa.
Opiskelija osaa hyödyntää näyttöön perustuvaa tietoa potilaan haavanhoidossa ja kykenee tarkastelemaan sitä kriittisesti.

Sisältö

Haavan paranemisprosessi ja siihen vaikuttavat tekijät
Potilaan haavan hoitoprosessi
Haavan arviointi ja paikallishoito
Haavanhoitotuotteet ja niiden valinta
Akuutin haavanhoito
Kroonisten haavojen ennaltaehkäisy- ja hoito
Haavapotilaan ohjaus

Oppimateriaalit

Juutilainen, V. & Hietanen, H. (toim.) 2018 tai uudempi painos. Haavanhoidon periaatteet.
Repussa materiaali
www.Shhy.fi
Hotus: Painehaahaavan ehkäisy ja tunnistaminen aikuisilla 2023
Käypä hoito-suositukset: Krooninen alaraajahaava 2021, Diabeetikon jalkaongelmat 2021, Haavanhoitotuotteet 2021

Opetusmenetelmät

Opetuskeskustelut, verkko-opiskelu, harjoitukset, simulaatiot, teams

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Tutustuminen erikoissairaanhoidon haavapoliklinikalle, simulaatiot

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tehtävien palautukset ja suoritustavat kirjattu reppuun.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Opiskelija voi valita suorittaako 3 op vai 5 op.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

3 op = 80h
24h lähiopetus
56h itsenäinen opiskelu (verkkotehtävät, artikkelit, suulliseen esitykseen valmistautuminen, kirjalliset tehtävät)

5 op = 135h
24h lähiopetus
56h itsenäinen opiskelu (verkkotehtävät, suulliseen esitykseen valmistautuminen, kirjalliset tehtävät)
55h Itsenäinen opiskelu ja opettajan ohjaus (haavapoliklinikkaan tutustuminen ja kirjallinen tehtävä)

Sisällön jaksotus

29.10.24 klo.8-15.30
Opintojakson tavoitteet, sisältö, suoritustavat ja lähtötasokartoitus
Painehaavat ja niiden ennaltaehkäisy, haava ja erilaiset haavatyypit, haavan paikallishoito, haavanhoitotuotteet
4.11.24 klo.8-15.30
Haavanhoitotuotteet
Harjoitukset: krooniset haavacaset, alaraajahaavat ja kompressiosidonta haavanhoidossa
11.11.24 klo.8-15.30
Harjoitukset: Akuutit haavacaset, WoundED VR-peli, Haavasimulaatiot

Arviointiasteikko

Hylätty/Hyväksytty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty/hylätty

Esitietovaatimukset

Sisätautien sekä kirurgisen ja perioperatiivisen hoitotyön opinnot tulee olla suoritettuna.

fi
Ilmoittautumisaika

19.08.2024 - 22.09.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

10 op

Virtuaaliosuus

8 op

Toteutustapa

20 % Lähiopetus, 80 % Etäopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Anna-Leena Luukkonen
  • Teija Ravelin
  • Taina Romppanen
  • Jaana Härkönen
Ryhmät
  • SMM22K2
    SMM22K2
  • SMM22K1
    SMM22K1

Tavoitteet

Opiskelija osaa soveltaa hoitotyön kliinisiä tietoja ja taitoja huomioiden kestävän kehityksen periaatteita.
Opiskelija osaa soveltaa asiakaslähtöisyyttä kliinisessä hoitotyössä, ohjauksessa ja palveluohjauksessa.
Opiskelija kykenee toimimaan monialaisissa ja monikulttuurisissa työryhmissä, toimintaympäristöissä ja verkostoissa.
Opiskelija osaa suunnitella näyttöön perustuvia kehittämistoimenpiteitä.
Opiskelija omaksuu jatkuvan oppimisen merkityksen työelämässä omaa osaamistaan arvioiden.

Sisältö

Kliinisen osaamisen vahvistaminen 2 op
- Lääkelaskut, lääkehoito, elintoimintojen häiriöiden tunnistaminen, hoitoelvytys, dialoginen vuorovaikutus ja kriisissä olevan ihmisen kohtaaminen.
Hoitotyön asiantuntijuuden suuntaaminen valitulla hoitotyön alueella 3 op
- Mielenterveys- ja päihdehoitotyö, perioperatiivinen hoitotyö, yleissairaanhoito (opiskelija valitsee näistä yhden suuntaavan hoitotyön alueen)

Näyttöön perustuvan tiedon kriittinen arviointi ja toiminnan kehittäminen 2 op

Communication across cultures 3 op (hyväksytty – hylätty)
- ICC 2 op: Culture, communication, and impact of culture on communication
- International perspectives 1 op: evidence-based practice
- Pass: The student can discuss the concepts of culture and communication and reflect on the
impact of culture on communication. The student participates actively in course activities.
- Fail: The student knows the concepts of culture and communication and can observe the
impact of culture on communication. The student does not participate in course activities.

Opetusmenetelmät:
Opetuskeskustelut, käänteinen luokkaopetus, pedagogiset pelit, teknologiatuetut oppimismenetelmät, verkko-opiskelu, simulaatiot, taitopajat, tutkimusklubi, kehittämissuunnitelma, oppimispäiväkirja, testit

Arviointimenetelmät ja arviointiperusteet:
Läsnäolovelvollisille tunneille osallistuminen
- 80% läsnäolovelvollisuus/ active participation ICC-opintojaksolla
- 100% läsnäolovelvollisuus / active participation in international perspectives
- 100% läsnäolovelvollisuus/ active participation pajoissa
- Yhteistoiminnallinen osaamisen näyttö

Opintojaksolle suoritettavat tehtävät hyväksytysti suoritettuna

Aika ja paikka

Kaikille yhteiset työpajat
27.8.2024 Lääkehoito ja kliininen farmakologia, lääkelaskennan koe
28.8.2024 Kriittisesti sairaan tunnistaminen
3.9.2024 Dialogisuus ja kriisissä olevan ihmisen kohtaaminen, lääkelaskennan koe 1. uusinta

Eriävät työpajat molemmille suuntautumisvaihtoehdoillle:
4.9., 10.9., 17.9., 24.9., 2.10.2024 (teemat Repussa)

Communication across cultures: tunnit ryhmäjaon mukaisesti lukujärjestykseen merkittyinä aikoina.
Mini-KV-viikko 22.-23.10.2024

Kehittämissuunnitelmien esitys 22.10.2024.
Yhteistoiminnallinen osaamisen näyttö 31.10.2024.

Oppimateriaalit

Opintojakson materiaali on Reppu -ympäristössä.

Opetusmenetelmät

Opetuskeskustelut, käänteinen luokkaopetus, pedagogiset pelit, teknologiatuetut oppimismenetelmät, verkko-opiskelu, simulaatiot, taitopajat, tutkimusklubi, kehittämissuunnitelma, oppimispäiväkirja, testit

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

27.8.2024 lääkelaskennan koe. Ensimmäinen uusinta 3.9.työpajan jälkeen. Tämän jälkeen lääkelaskennan uusinnat yleisissä lääkelaskennan uusintatenteissä.

31.10.2024 yhteistoiminnallinen osaamisen näyttö.
Uusinta yksilötenttinä yleisessä uusinnassa 28.11.2024 tai tammikuussa -25. Uusintatenttiin ilmoittautuminen viimeistään viikkoa ennen tenttiä sähköisellä lomakkeella Taina Romppaselle.

Kansainvälisyys

Mini kv-viikko

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Opintojaksolla on mahdollisuus osallistua opettajien kanssa erikseen sovituille oppitunneille etänä (Teams).
Näillä oppitunneilla opiskelijalla on oltava käytössään kamera, mikrofoni ja riittävän hyvä internet-yhteys. Etäopiskeluun osallistutaan opiskeluun soveltuvassa paikassa (esim. kotona) niin, että opiskelija voi osallistua kaikkeen toimintaan täysipainoisesti käyttäen kuva- ja ääniyhteyttä. Samassa tilassa ei saa olla ulkopuolisia henkilöitä (esim. työpaikka).

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- lähiopetus 60h
- itsenäinen opiskelu 210 h (valmistautuminen työpajoihin ja tunneille sekä opintojakson tehtävät)

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakson hyväksytty suorittaminen edellyttää 100 % läsnäoloa työpajoissa.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa
* käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti hoitotyön käsitteitä sekä yhdistää niitä kokonaisuuksiksi
* analysoida, vertailla, yhdistellä ja valita tietoa sekä esittää vaihtoehtoisia toimintatapoja hoitotyön päätöksentekoa vaativissa tilanteissa
* analysoida, reflektoida ja arvioida kriittisesti omaa osaamistaan ja hoitotyön toimintatapoja hankkimansa tiedon avulla
* toimia itsenäisesti, vastuullisesti, aloitteellisesti ja joustavasti erilaissa hoitotyön ympäristössä
* valita ja arvioida kriittisesti hoitotyön auttamismenetelmiä ja malleja sekä hyödyntää niitä toiminnassaan
* kehittää työelämää asiakaslähtöisesti ja tavoitteellisesti
* toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa
* soveltaa kriittisesti ammattieettisiä periaatteita toiminnassaan

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa…
* käyttää johdonmukaisesti hoitotyön käsitteitä
* nimetä, kuvailla ja perustella hoitotyön perustiedot
* valita tarkoituksenmukaisia hoitotyön toimintatapoja hankkimansa tiedon ja ohjeistuksen perusteella
* osaa arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan ja hoitotyön toimintatapoja
* toimia itsenäisesti ja vastuullisesti erilaisissa hoitotyön ympäristöissä
* soveltaa tarkoituksenmukaisesti hoitotyön auttamismenetelmiä ja malleja
* osaa soveltaa asiakaslähtöisiä ja tavoitteellisia työelämän kehittämismenetelmiä
* toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi
* perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa…
* käyttää asianmukaisesti keskeisiä/yksittäisiä hoitotyön käsitteitä
* nimetä ja kuvailla hoitotyön perustiedot
* toimia tarkoituksenmukaisesti hoitotyössä, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa
* osaa arvioida omaa osaamistaan
* toimia asianmukaisesti hoitotyön ympäristössä
* käyttää toiminnassaan tarkoituksenmukaisesti hoitotyön auttamismenetelmiä ja malleja
* tunnistaa työelämän kehittämiskohteita ja tekee asiakaslähtöisen kehittämissuunnitelman
* toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut ryhmän jäsenet huomioon
* toimia ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

fi
Ilmoittautumisaika

25.01.2025 - 23.02.2025

Ajoitus

24.02.2025 - 31.05.2025

Opintopistemäärä

10 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Anna-Leena Luukkonen
  • Teija Ravelin
  • Taina Romppanen
  • Jaana Härkönen
Ryhmät
  • SMM22SPy
    SMM22SPy

Tavoitteet

Opiskelija:
Osaa soveltaa käytäntöön valitsemassaan hoitotyön toimintaympäristössä hoitotyön kliinisiä tietoja ja taitoja huomioiden kustannustietoisuuden sekä ympäristövastuun hoitotyössä.
On sisäistänyt asiakaslähtöisyyden toimiessaan sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaympäristössä ja osaa soveltaa sitä kliinisessä potilastyössä sekä potilaan ja asiakkaan ohjauksessa ja palveluohjauksessa.
Kykenee toimimaan monialaisissa ja monikulttuurisissa työryhmissä, toimintaympäristöissä ja verkostoissa.
Tunnistaa kehittämiskohteita työyksikössä.
Osaa soveltaa näyttöön perustuvaa hoitotyötä valitsemassaan sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaympäristössä.
Osaa toimia lähdekriittisesti.
Ymmärtää jatkuvan oppimisen merkityksen työelämässä ja omaa valmiudet kehittää ja muuttaa omaa työskentelyään sosiaali- ja terveydenhuollon muutosten mukaisesti.

Sisältö

Asiakastyö- ja kliininen osaaminen (3op)
Työyhteisötaidot ja yhteistoimintaosaaminen (3op)
Palveluiden ja työn kehittäminen (4op)

Asiakastyö- ja kliininen osaaminen (3op):
Sisältö: Asiakaslähtöisyys, ohjaaminen, palveluohjaus, ympäristövastuinen hoitotyö, kliinisten taitojen kertaaminen, suuntaaviin opintoihin liittyvien kliinisten taitojen harjoittelu, (hoidon tarpeen ja palvelutarpeen arviointi, aseptiikka, lääkehoidon toteuttaminen, lääkelaskut)

Työyhteisötaidot ja yhteistoimintaosaaminen (3op):
Sisältö: kulttuurien välinen viestintä, kyky toimia monialaisissa työryhmissä ja toimintaympäristöissä, haasteelliset asiakaskohtaamiset, haasteelliset tilanteet työyhteisössä, potilasturvallisuutta ylläpitävä vuorovaikutus asiakkaan ja hänen läheisensä kanssa

Palveluiden ja työn kehittäminen (4op):
Sisältö: Näyttöön perustuva toiminta, vaikuttavuus, kustannus- ja laatutietoisuus, työntekijyysosaaminen (kyky kehittää ja muuttaa työskentelyään sosiaali- ja terveydenhuollon muutosten mukaisesti, jatkuva oppiminen).

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Työelämän arviointi, kehittämisprojekti

  • SMM22KKuu
    SMM22KKuu

Tavoitteet

Opiskelija osaa soveltaa hoitotyön kliinisiä tietoja ja taitoja huomioiden kestävän kehityksen periaatteita.
Opiskelija osaa soveltaa asiakaslähtöisyyttä kliinisessä hoitotyössä, ohjauksessa ja palveluohjauksessa.
Opiskelija kykenee toimimaan monialaisissa ja monikulttuurisissa työryhmissä, toimintaympäristöissä ja verkostoissa.
Opiskelija osaa suunnitella näyttöön perustuvia kehittämistoimenpiteitä.
Opiskelija omaksuu jatkuvan oppimisen merkityksen työelämässä omaa osaamistaan arvioiden.

Sisältö

Kliinisen osaamisen vahvistaminen 2 op
- Lääkelaskut, lääkehoito, elintoimintojen häiriöiden tunnistaminen, hoitoelvytys, dialoginen vuorovaikutus ja kriisissä olevan ihmisen kohtaaminen.
Hoitotyön asiantuntijuuden suuntaaminen valitulla hoitotyön alueella 3 op
- Mielenterveys- ja päihdehoitotyö, perioperatiivinen hoitotyö, yleissairaanhoito (opiskelija valitsee näistä yhden suuntaavan hoitotyön alueen)

Näyttöön perustuvan tiedon kriittinen arviointi ja toiminnan kehittäminen 2 op

Communication across cultures 3 op (hyväksytty – hylätty)
- ICC 2 op: Culture, communication, and impact of culture on communication
- International perspectives 1 op: evidence-based practice
- Pass: The student can discuss the concepts of culture and communication and reflect on the
impact of culture on communication. The student participates actively in course activities.
- Fail: The student knows the concepts of culture and communication and can observe the
impact of culture on communication. The student does not participate in course activities.

Opetusmenetelmät:
Opetuskeskustelut, käänteinen luokkaopetus, pedagogiset pelit, teknologiatuetut oppimismenetelmät, verkko-opiskelu, simulaatiot, taitopajat, tutkimusklubi, kehittämissuunnitelma, oppimispäiväkirja, testit

Arviointimenetelmät ja arviointiperusteet:
Läsnäolovelvollisille tunneille osallistuminen
- 80% läsnäolovelvollisuus/ active participation ICC-opintojaksolla
- 100% läsnäolovelvollisuus / active participation in international perspectives
- 100% läsnäolovelvollisuus/ active participation pajoissa
- Yhteistoiminnallinen osaamisen näyttö

Opintojaksolle suoritettavat tehtävät hyväksytysti suoritettuna

Aika ja paikka

12.9.2024 Orientaatio Teams
Kaikille yhteiset työpajat
12.9.2024 Lääkehoito ja kliininen farmakologia
18.9.2024 Kriittisesti sairaan tunnistaminen
26.9.2024 Dialogisuus ja kriisissä olevan ihmisen kohtaaminen Teams

Eriävät työpajat molemmille suuntautumisvaihtoehdoillle:
YleSh: 19.9., 20.9., 27.9. (teemat Repussa)
Miepä: Kajaanin ryhmän SMM22K mukana (teemat ko. ryhmän Repussa)

Communication across cultures: tunnit ryhmäjaon mukaisesti lukujärjestykseen merkittyinä aikoina.
Mini-KV-viikko 22.-23.10.2024

Kehittämissuunnitelmien esitys 11.10.2024 (YleSh) ja 22.10.2024 (Miepä).
Yhteistoiminnallinen osaamisen näytön aika sovitaan opintojakson alussa.

Oppimateriaalit

Opintojakson materiaali on Reppu -ympäristössä.

Opetusmenetelmät

Opetuskeskustelut, käänteinen luokkaopetus, pedagogiset pelit, teknologiatuetut oppimismenetelmät, verkko-opiskelu, simulaatiot, taitopajat, tutkimusklubi, kehittämissuunnitelma, oppimispäiväkirja, testit

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

5.9.2024 lääkelaskennan koe. Ensimmäinen uusinta 18.9.työpajan jälkeen. Tämän jälkeen lääkelaskennan uusinnat yleisissä lääkelaskennan uusintatenteissä.

x.x.2024 yhteistoiminnallinen osaamisen näyttö.
Uusinta yksilötenttinä yleisessä uusinnassa x.12.2024 tai tammikuussa -25. Uusintatenttiin ilmoittautuminen viimeistään viikkoa ennen tenttiä sähköisellä lomakkeella Taina Romppaselle.

Kansainvälisyys

Mini kv-viikko

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

- lähiopetus 60 h
- itsenäinen opiskelu 210 h (valmistautuminen työpajoihin ja tunneille sekä opintojakson tehtävät)

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakson hyväksytty suorittaminen edellyttää 100 % läsnäoloa työpajoissa.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa
* käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti hoitotyön käsitteitä sekä yhdistää niitä kokonaisuuksiksi
* analysoida, vertailla, yhdistellä ja valita tietoa sekä esittää vaihtoehtoisia toimintatapoja hoitotyön päätöksentekoa vaativissa tilanteissa
* analysoida, reflektoida ja arvioida kriittisesti omaa osaamistaan ja hoitotyön toimintatapoja hankkimansa tiedon avulla
* toimia itsenäisesti, vastuullisesti, aloitteellisesti ja joustavasti erilaissa hoitotyön ympäristössä
* valita ja arvioida kriittisesti hoitotyön auttamismenetelmiä ja malleja sekä hyödyntää niitä toiminnassaan
* kehittää työelämää asiakaslähtöisesti ja tavoitteellisesti
* toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa
* soveltaa kriittisesti ammattieettisiä periaatteita toiminnassaan

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa…
* käyttää johdonmukaisesti hoitotyön käsitteitä
* nimetä, kuvailla ja perustella hoitotyön perustiedot
* valita tarkoituksenmukaisia hoitotyön toimintatapoja hankkimansa tiedon ja ohjeistuksen perusteella
* osaa arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan ja hoitotyön toimintatapoja
* toimia itsenäisesti ja vastuullisesti erilaisissa hoitotyön ympäristöissä
* soveltaa tarkoituksenmukaisesti hoitotyön auttamismenetelmiä ja malleja
* osaa soveltaa asiakaslähtöisiä ja tavoitteellisia työelämän kehittämismenetelmiä
* toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi
* perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa…
* käyttää asianmukaisesti keskeisiä/yksittäisiä hoitotyön käsitteitä
* nimetä ja kuvailla hoitotyön perustiedot
* toimia tarkoituksenmukaisesti hoitotyössä, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa
* osaa arvioida omaa osaamistaan
* toimia asianmukaisesti hoitotyön ympäristössä
* käyttää toiminnassaan tarkoituksenmukaisesti hoitotyön auttamismenetelmiä ja malleja
* tunnistaa työelämän kehittämiskohteita ja tekee asiakaslähtöisen kehittämissuunnitelman
* toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut ryhmän jäsenet huomioon
* toimia ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

fi
Ilmoittautumisaika

19.08.2024 - 22.09.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

15 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Tiina Poranen
  • Liisa Kemppainen
  • Teija Ravelin
  • Taina Romppanen
  • Maarit Leinonen
  • Heikki Kattainen
  • Raila Arpala
Ryhmät
  • SHS21S
    SHS21S

Tavoitteet

Opiskelija työskentelee asiakaslähtöisesti ja potilasturvallisesti asiakkaan/potilaan hyvinvointia edistäen ja näyttöön perustuvaa tietoa hyödyntäen. Opiskelija työskentelee kustannustietoisesti sekä ympäristövastuisen hoitotyön periaatteita noudattaen. Opiskelija osaa toimia itsenäisesti ja vastuullisesti sairaanhoitajan työssä, monialaisissa ja moniammatillisissa työryhmissä. Opiskelija tunnistaa työyhteisön kanssa reflektoiden oman työn kehittämistarpeita. Opiskelija osaa kehittää omaa työtään hyödyntäen sairaanhoitajan ammatillisen osaamisen kuvauksia.

Sisältö

Ohjattu harjoittelu. Työnohjaus mielenterveys- ja päihdehoitotyön yksiköissä.

Arviointiasteikko

Hylätty/Hyväksytty

fi
Ilmoittautumisaika

02.12.2024 - 31.12.2024

Ajoitus

01.01.2025 - 31.07.2025

3.5 op

Toteutustapa

30 % Lähiopetus, 70 % Etäopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Taina Romppanen
  • Maarit Leinonen
  • Heikki Kattainen
Ryhmät
  • SMM22K2
    SMM22K2
  • SMM22K1
    SMM22K1

Tavoitteet

Opiskelija syventää asiantuntijuuttaan valitsemallaan hoitotyön alueella, joka voi olla Akuuttihoitotyö, Ikääntyneiden hoitotyö, Mielenterveyshoitotyö, Palliatiivinen hoitotyö, Palveluohjausosaaminen, Perioperatiivinen hoitotyö, Sisätauti-kirurginen hoitotyö tai Vastaanotto-polikliininen hoitotyö sekä Sairaanhoitajan etävastaanotto.

Sisältö

Sisältö ja opetusmenetelmät: Kunkin opintojakson sisällöt, alustavat suunnitelmat opetusmenetelmistä ja arviointikriteerit löytyvät DevMoodlen kurssilta SH-opiskelijat: Vehto-/Suuntaavat ammattiopinnot.

Aika ja paikka

Syksy -24, harjoittelut pääasiassa kevät -25.

Oppimateriaalit

Suositeltava kirjallisuus:
Akuuttihoito-opas. www-julkaisu: Terveysportti.
Käypä hoito-suositukset.
Oireista työdiagnoosiin. Ensihoitopotilaan tutkiminen ja arviointi. Alanen, Jormakka, Kosonen & Saikko. Uusin painos.
Teho- ja valvontahoitotyön opas. Ritmala-Castrén, Lönn, Lundgrén-Laine, Meriläinen & Peltomaa (toim.). Uusin painos.
Repusta löytyvät materiaalit
Muut aiheeseen liittyvät relevantit lähteet

Opetusmenetelmät

Lähiopetus: ohjatut keskustelut, ohjatut harjoitukset
Verkko-/digiopiskelu: mm. Repun tehtävät ja oppitunneille valmistavat tentit, etäopetus Teamsissa
Simulaatio-opetus
Pelit
Oppimispäiväkirja
Muut mahdolliset opetusmenetelmät

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Syventävän harjoittelun yksiköt, joissa toteutetaan akuuttia hoitotyötä.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Oppitunneille valmistavat tentit
Yhteistoiminnallinen osaamisen näyttö (kts. erillinen ohje), uusinnat kotitentillä (aika sovitaan näytön jälkeen).

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Oppitunnit toteutuvat lähtökohtaisesti lähiopetuksena. Jos opiskelija on perustellusta syystä estynyt osallistumasta lähiopetustunneille, hän voi sopia etäosallistumismahdollisuudesta opettajien kanssa. Edellytyksenä tälle on toimiva kuva- ja ääniyhteys Teamsissa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakson laajuus on 5 op: 5x27 h= 135 h
Oppitunnit: 40 h
Itsenäinen opiskelu: 95 h

Sisällön jaksotus

18.11. 8 h
Orientaatio opintojaksolle: Taina & Heikki
I
Kriittisesti sairaan potilaan tunnistaminen: (c)ABCDEF, potilaan tutkiminen, triage, hoidon tarpeen arviointi, raportointi ja kirjaaminen: Heikki
I
Hengitys: Heikki
I
19.11. 8 h
Happoemästasapaino, rabdomyolyysi, AKI, DKA, verikaasuanalyysinäytteen ottaminen, IABP: Taina
I
26.11. 8 h
Nestehoito ja verensiirto, elektrolyytit, laskimoyhteydet (perifeerinen/CVK): Taina
I
Sydän: Heikki
I
27.11. 8 h
Sepsis (akuutti vatsa: pankreatiitti): Taina
I
Akuutti vatsa ja neurologia: Heikki
I
3.12. 8 h
8–11.30 Hoitoelvytys, postresuskitaatiohoito ja elinluovutus: Heikki ja Taina
I
12.30–15.45 osaamisen näyttö: Heikki ja Taina

Lisätietoja opiskelijoille

Lähiopetustunneille hoitopuvut
I
HUOM! Opintojaksolla voidaan tehdä ns. ketteriä kokeiluja eli esim. kokeilla uusia opetusmenetelmiä

Arviointiasteikko

0 - 5

Hylätty (0)

Opiskelija ei saavuta tyydyttävän tason osaamista.

Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa...
Tiedot:
* käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti akuuttihoitotyön käsitteitä sekä yhdistää niitä kokonaisuuksiksi

Taidot:
* analysoida, vertailla, yhdistellä ja valita tietoa sekä esittää vaihtoehtoisia toimintatapoja
* analysoida, reflektoida ja arvioida kriittisesti omaa osaamistaan ja akuuttihoitotyön toimintatapoja hankkimansa tiedon avulla
* toimia itsenäisesti, vastuullisesti, aloitteellisesti ja joustavasti akuuttihoitotyön ympäristössä
* valita ja arvioida kriittisesti akuuttihoitotyön tekniikoita ja malleja sekä käyttää niitä toiminnassaan

Asenne:
* toimia asiakaslähtöisesti, tavoitteellisesti ja työelämää kehittävästi
* toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa
* soveltaa kriittisesti ammattieettisiä periaatteita toiminnassaan

Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Opiskelija osaa...
Tiedot:
* käyttää johdonmukaisesti akuuttihoitotyön käsitteitä
* nimetä, kuvailla ja perustella akuuttihoitotyön perustiedot

Taidot:
* valita tarkoituksenmukaisia toimintatapoja hankkimansa tiedon ja ohjeistuksen perusteella
* osaa arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan ja akuuttihoitotyön toimintatapoja
* toimia itsenäisesti ja vastuullisesti akuuttihoitotyön ympäristössä
* soveltaa tarkoituksenmukaisesti akuuttihoitotyön toimintaan soveltuvia tekniikoita ja malleja

Asenne:
* toimia ammatillisesti asiakastilanteissa
* toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi

Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Opiskelija osaa...
Tiedot:
* käyttää asianmukaisesti keskeisiä/yksittäisiä akuuttihoitotyön käsitteitä
* nimetä ja kuvailla akuuttihoitotyön perustiedot

Taidot:
* toimia tarkoituksenmukaisesti, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa
* osaa arvioida omaa osaamistaan
* toimia asianmukaisesti akuuttihoitotyön ympäristössä
* käyttää toiminnassaan tarkoituksenmukaisesti akuuttihoitotyön tekniikoita ja malleja

Asenne:
* ottaa toiminnassaan asiakkaan huomioon
* toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut ryhmän jäsenet huomioon
* toimia ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
* perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

fi
Ilmoittautumisaika

19.08.2024 - 22.09.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Taina Romppanen
  • Heikki Kattainen
Ryhmät
  • SMM22KKuu
    SMM22KKuu

Tavoitteet

Opiskelija syventää asiantuntijuuttaan valitsemallaan hoitotyön alueella, joka voi olla Akuuttihoitotyö, Ikääntyneiden hoitotyö, Mielenterveyshoitotyö, Palliatiivinen hoitotyö, Palveluohjausosaaminen, Perioperatiivinen hoitotyö, Sisätauti-kirurginen hoitotyö tai Vastaanotto-polikliininen hoitotyö sekä Sairaanhoitajan etävastaanotto.

Sisältö

Sisältö ja opetusmenetelmät: Kunkin opintojakson sisällöt, alustavat suunnitelmat opetusmenetelmistä ja arviointikriteerit löytyvät DevMoodlen kurssilta SH-opiskelijat: Vehto-/Suuntaavat ammattiopinnot.

Aika ja paikka

Syksy -24, harjoittelut pääasiassa kevät -25.

Oppimateriaalit

Suositeltava kirjallisuus:
Akuuttihoito-opas. www-julkaisu: Terveysportti.
Käypä hoito-suositukset.
Oireista työdiagnoosiin. Ensihoitopotilaan tutkiminen ja arviointi. Alanen, Jormakka, Kosonen & Saikko. Uusin painos.
Teho- ja valvontahoitotyön opas. Ritmala-Castrén, Lönn, Lundgrén-Laine, Meriläinen & Peltomaa (toim.). Uusin painos.
Repusta löytyvät materiaalit
Muut aiheeseen liittyvät relevantit lähteet

Opetusmenetelmät

Lähiopetus: ohjatut keskustelut, ohjatut harjoitukset
Verkko-/digiopiskelu: mm. Repun tehtävät ja oppitunneille valmistavat tentit, etäopetus Teamsissa
Simulaatio-opetus
Pelit
Oppimispäiväkirja
Muut mahdolliset opetusmenetelmät

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Syventävän harjoittelun yksiköt, joissa toteutetaan akuuttia hoitotyötä.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Oppitunneille valmistavat tentit
Yhteistoiminnallinen osaamisen näyttö Teamsissa (kts. erillinen ohje), uusinnat kotitentillä (aika sovitaan näytön jälkeen).

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Oppitunnit toteutuvat lähi-, etä- ja mahdollisesti hybridiopetuksena. Jos opiskelija on perustellusta syystä estynyt osallistumasta lähiopetustunneille, hän voi sopia etäosallistumismahdollisuudesta opettajien kanssa. Edellytyksenä tälle on toimiva kuva- ja ääniyhteys Teamsissa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakson laajuus on 5 op: 5x27 h= 135 h
Oppitunnit: 40 h
Itsenäinen opiskelu: 95 h

Sisällön jaksotus

14.11. 8 h Teams
Orientaatio opintojaksolle: Taina & Heikki
I
Kriittisesti sairaan potilaan tunnistaminen: (c)ABCDEF, potilaan tutkiminen, triage, hoidon tarpeen arviointi, raportointi ja kirjaaminen: Heikki
I
Happoemästasapaino, rabdomyolyysi, AKI: Taina
I
15.11. 8 h Teams
I
21.11. 4 h Teams
I
28.11. 8 h Kajaani
Heikki ja Taina
I
29.11. 8 h Kajaani
Heikki ja Taina
I
4.12. 4 h Teams
Osaamisen näyttö: Heikki ja Taina

Lisätietoja opiskelijoille

Lähiopetustunneille hoitopuvut
I
HUOM! Opintojaksolla voidaan tehdä ns. ketteriä kokeiluja eli esim. kokeilla uusia opetusmenetelmiä

Arviointiasteikko

0 - 5

Hylätty (0)

Opiskelija ei saavuta tyydyttävän tason osaamista.

Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa...
Tiedot:
* käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti akuuttihoitotyön käsitteitä sekä yhdistää niitä kokonaisuuksiksi

Taidot:
* analysoida, vertailla, yhdistellä ja valita tietoa sekä esittää vaihtoehtoisia toimintatapoja
* analysoida, reflektoida ja arvioida kriittisesti omaa osaamistaan ja akuuttihoitotyön toimintatapoja hankkimansa tiedon avulla
* toimia itsenäisesti, vastuullisesti, aloitteellisesti ja joustavasti akuuttihoitotyön ympäristössä
* valita ja arvioida kriittisesti akuuttihoitotyön tekniikoita ja malleja sekä käyttää niitä toiminnassaan

Asenne:
* toimia asiakaslähtöisesti, tavoitteellisesti ja työelämää kehittävästi
* toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa
* soveltaa kriittisesti ammattieettisiä periaatteita toiminnassaan

Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Opiskelija osaa...
Tiedot:
* käyttää johdonmukaisesti akuuttihoitotyön käsitteitä
* nimetä, kuvailla ja perustella akuuttihoitotyön perustiedot

Taidot:
* valita tarkoituksenmukaisia toimintatapoja hankkimansa tiedon ja ohjeistuksen perusteella
* osaa arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan ja akuuttihoitotyön toimintatapoja
* toimia itsenäisesti ja vastuullisesti akuuttihoitotyön ympäristössä
* soveltaa tarkoituksenmukaisesti akuuttihoitotyön toimintaan soveltuvia tekniikoita ja malleja

Asenne:
* toimia ammatillisesti asiakastilanteissa
* toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi

Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Opiskelija osaa...
Tiedot:
* käyttää asianmukaisesti keskeisiä/yksittäisiä akuuttihoitotyön käsitteitä
* nimetä ja kuvailla akuuttihoitotyön perustiedot

Taidot:
* toimia tarkoituksenmukaisesti, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa
* osaa arvioida omaa osaamistaan
* toimia asianmukaisesti akuuttihoitotyön ympäristössä
* käyttää toiminnassaan tarkoituksenmukaisesti akuuttihoitotyön tekniikoita ja malleja

Asenne:
* ottaa toiminnassaan asiakkaan huomioon
* toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut ryhmän jäsenet huomioon
* toimia ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
* perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

fi
Ilmoittautumisaika

25.01.2025 - 23.02.2025

Ajoitus

24.02.2025 - 31.05.2025

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • OPE_SOTE_Raahe OPE_SOTE_Raahe
  • Maarit Leinonen
Ryhmät
  • SMM22SPy
    SMM22SPy

Tavoitteet

Opiskelija syventää asiantuntijuuttaan valitsemallaan hoitotyön alueella. Valittu hoitotyön alue voi olla Akuuttihoitotyö, Ikääntyneiden hoitotyö, Mielenterveyshoitotyö, Palliatiivinen hoitotyö, Palveluohjausosaaminen, Perioperatiivinen hoitotyö, Sisätauti-kirurginen hoitotyö, Vastaanotto-polikliininen hoitotyö tai Sairaanhoitajan etävastaanotto.

Sisältö

Kunkin opintojakson sisällöt, alustavat suunnitelmat opetusmenetelmistä ja arviointikriteerit löytyvät DevMoodlen kurssilta SH-opiskelijat: Suuntaavat ammattiopinnot.

02.09.2024 - 20.10.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Tiina Poranen
  • Karimi Ngui
Ryhmät
  • SMM24S
    SMM24S
  • SMT24S
    SMT24S
  • SEHM24S
    Ensihoitaja SEHM24S

Tavoitteet

Opiskelija:
Omaksuu hoitotyön arvoperustan ja eettiset ohjeet sekä potilaiden oikeuksia ja velvollisuuksia koskevan lainsäädännön.
Perehtyy sairaanhoitajan ammatillisen osaamisen kuvauksiin ja osaamisen keskeisiin sisältöihin.
Osaa kuvata näyttöön perustuvan toiminnan -käsitteen ja näyttöön perustuvan toiminnan merkityksen sosiaali- ja terveydenhuollossa.
Ymmärtää sairaanhoitajan työskentelyn perustuvan näyttöön ja sitoutuu toteuttamaan sitä.
Osaa kirjata tarkoituksenmukaisesti asiakkaan/ potilaan hoitoprosessinmukaisesti FinnCC-luokitusta hyödyntäen.
Osaa tietojen luomisessa, käytössä, säilyttämisessä ja hävittämisessä noudattaa sosiaali- ja terveydenhuollon tietosuoja- ja turvallisuusvaatimuksia sekä niitä ohjaavia säädöksiä.
Osaa käyttää terveydenhuollon informaatioteknologiaa ja raportointityökaluja.

Sisältö

Sairaanhoitajan ammatti ja sen erityispiirteet
Sairaanhoitajan osaamisvaatimuskuvaukset
Näyttöön perustuva toiminta
Terveydenhuoltoa ohjaava ajankohtainen lainsäädäntö
Hoitotyön arvot, periaatteet sekä ammattieettiset ohjeet ja Hoitotyön filosofiset perusteet Eettisten ongelmien tunnistaminen ja käsittely
Asiantuntijuustoimintamalli
Asiakaslähtöisyys ja osallisuus
Kollegiaalisuus hoitotyössä
Hoitoprosessi ja hoitotyön prosessi FinCC-luokituskokonaisuus (SHTaL, SHToL, SHTuL) ja sen hyödyntäminen
Tietosuoja ja -turva ja niihin liittyvä lainsäädäntö. Omatietovaranto

Aika ja paikka

9.1.-27.2.2024

Oppimateriaalit

Rautava-Nurmi, H., Westergård, A., Henttonen, T., Ojala, M. & Vuorinen, S. 2022. Hoitotyön taidot ja toiminnot. Sanoma Pro. (soveltuvin osin)
Repusta löytyvät materiaalit
Skhole -kurssit: Sairaanhoitajan ammatti, Hoitotyön etiikka, Asiakaslähtöisyys ja asiakkaan kohtaaminen, Näyttöön perustuva toiminta ja Hoitotyön kirjaaminen

Opetusmenetelmät

Opintojakson aloitus lähitapaamisena koululla. Muu opetus verkossa (sisältää ryhmän yhteisiä tapaamisia Teamsissä)

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Opintokäynti opiskelijan valitsemassa terveydenhuollon toimiyksikössä.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Ryhmätentti Teamsissä 27.2.2024

Uusintatentit yleisinä uusintatenttipäivinä:
I uusinta 4.4.2024
II uusinta 7.5.2024
Ilmoittautuminen uusintatentteihin yleisten tenttikäytänteiden mukaisesti sähköisesti viimeistään viikkoa ennen uusintatenttipäivää opintojakson opettajalle

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

sovitaan opiskelijakohtaisesti erikseen

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

5op, joka vastaa noin 135 tuntia opiskelijan työtä.

Sisällön jaksotus

1. Opintojakson aloitus koululla 9.1.2024

2. "Minä tuleva sairaanhoitaja" -teema: itsenäinen opiskelu verkossa 9.-14.1.2024, teemaan liittyvien itsenäisten tehtävien palautus viimeistään 14.1.2024 Reppuun

3. "Arvot ja etiikka hoitotyössä" -teema: itsenäinen opiskelu verkossa 15.1.-21.1.2024, teemaan liittyvä Teams-opetus 23.1.2023, teemaan liittyvien itsenäisten tehtävien palautus Reppuun viimeistään 21.1.2024

4. "Lainsäädäntö ohjaa toimintaami" -teema: itsenäinen opiskelu verkossa 24.-28.1.2024, teemaan liittyvien tehtävien palautus Repussa viimeistään 28.1.2024

5. "Näyttöön perustuva toiminta hoitoytössä" -teema itsenäinen opiskelu verkossa 29.1.-31.1.2024, teemaan liittyvän itsenäisen tehtävän palautus Reppuun viimeistään 31.1.2024

6. "Hoitotyön kirjaaminen"-teema: itsenäinen opiskelu verkossa 1.2.-4.2.2024, aiheeseen liittyvä Teams-opetus 6.2.2024, hoitosuunnitelmatehtävän palautus viimeistään 18.2.2024 Reppuun

7. "Yhteenveto opistusta - Opintokäynti ja sen reflektointi" teema: opintokäynti omavalintaisena ajankohtana omavalintaisessa paikassa, kuitenkin viimeistään 20.2.2024, videokooste opintokäynnistä ja oma reflektio oppimisesta palautetaan Reppuun viimeistään 25.2.2024

8. Ryhmätentti Teamsissä 27.2.2024

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakson tehtävät ja aikataulutus käydään läpi tarkemmin opintojakson aloituskerralla. Tarkemmat ohjeet itsenäisten tehtävien tekemiseen on kuvattuna Repussa.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty:

Opiskelija osaa:
Käyttää johdonmukaisesti ammattialansa käsitteitä.
Nimetä, kuvailla ja perustella ammattialansa perustiedot.
Valita tarkoituksenmukaisia toimintatapoja hankkimansa tiedon ja ohjeistuksen perusteella.
Arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan ja ammattialansa toimintatapoja.
Perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

Opiskelija on suorittanut kaikki opintojakson itsenäiset tehtävät hyväksytysti.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakson arvosana määräytyy tentin arvosanan perusteella. Itsenäiset tehtävät arivoidaan asteikolla hyväksytty/hylätty/täydennettävä. Opintojakson hyväksynnän edelletyksenä on sekä itsenäisten tehtävien että tentin hyväksytty-suoritus.

fi
Ilmoittautumisaika

19.08.2024 - 22.09.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 20.10.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
  • Ensihoitajakoulutus
Opettaja
  • Jaana Kemppainen
Ryhmät
  • SMM24SRAA
    SMM24SRAA

Tavoitteet

Opiskelija:
Omaksuu hoitotyön arvoperustan ja eettiset ohjeet sekä potilaiden oikeuksia ja velvollisuuksia koskevan lainsäädännön.
Perehtyy sairaanhoitajan ammatillisen osaamisen kuvauksiin ja osaamisen keskeisiin sisältöihin.
Osaa kuvata näyttöön perustuvan toiminnan -käsitteen ja näyttöön perustuvan toiminnan merkityksen sosiaali- ja terveydenhuollossa.
Ymmärtää sairaanhoitajan työskentelyn perustuvan näyttöön ja sitoutuu toteuttamaan sitä.
Osaa kirjata tarkoituksenmukaisesti asiakkaan/ potilaan hoitoprosessinmukaisesti FinnCC-luokitusta hyödyntäen.
Osaa tietojen luomisessa, käytössä, säilyttämisessä ja hävittämisessä noudattaa sosiaali- ja terveydenhuollon tietosuoja- ja turvallisuusvaatimuksia sekä niitä ohjaavia säädöksiä.
Osaa käyttää terveydenhuollon informaatioteknologiaa ja raportointityökaluja.

Sisältö

Sairaanhoitajan ammatti ja sen erityispiirteet
Sairaanhoitajan osaamisvaatimuskuvaukset
Näyttöön perustuva toiminta
Terveydenhuoltoa ohjaava ajankohtainen lainsäädäntö
Hoitotyön arvot, periaatteet sekä ammattieettiset ohjeet ja Hoitotyön filosofiset perusteet Eettisten ongelmien tunnistaminen ja käsittely
Asiantuntijuustoimintamalli
Asiakaslähtöisyys ja osallisuus
Kollegiaalisuus hoitotyössä
Hoitoprosessi ja hoitotyön prosessi FinCC-luokituskokonaisuus (SHTaL, SHToL, SHTuL) ja sen hyödyntäminen
Tietosuoja ja -turva ja niihin liittyvä lainsäädäntö. Omatietovaranto

Aika ja paikka

27.8.-22.10.2024

27.8.2024 yhteinen aloitus Teams-opetuskerta
10.9.2024 Teams-opetuskerta
24.9.2024 Teams-opetuskerta
22.10.2024 ryhmätentti Teamsissä
Teams-opetuskertojen välissä viikottain itsenäistä opiskelua ja oppimistehtäviä verkossa. Repusta löytyvän tarkemman ohjeistuksen ja palautusaikataulun mukaisesti.

Oppimateriaalit

Tenttimateriaali
• Rautava-Nurmi, H., Westergård, A., Henttonen, T., Ojala, M. & Vuorinen, S. 2022. Hoitotyön taidot ja toiminnot. Sanoma Pro. (soveltuvin osin)
• Repusta löytyvät materiaalit
• Skhole -kurssit: Sairaanhoitajan ammatti, Hoitotyön etiikka, Asiakaslähtöisyys ja asiakkaan kohtaaminen, Näyttöön perustuva toiminta ja Hoitotyön kirjaaminen

Opetusmenetelmät

Verkko-opetus, itsenäiset tehtävät, Skhole -materiaali ja tehtävät

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Opintokäynti opiskelijan itse valitsemaan terveydenhuollon toimintayksikköön.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Ryhmätentti 22.10.2024
Uusintatentit yksilötenttejä yleisinä uusintatenttipäivinä, I uusinta 2.11.2024 ja II uusinta 3.12.2024.
Ilmoittautuminen uusintatentteihin yleisten uusintatenttikäytäntöjen mukaisesti viimeistään viikkoa ennen uusintatenttiä opintojakson opettajalle sähköisellä tenttiin ilmoittautumislomakkeella.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Sovitaan tarvittaessa erikseen opiskelijakohtaisesti.

Arviointiasteikko

Hylätty/Hyväksytty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty:

Opiskelija osaa:
Käyttää johdonmukaisesti ammattialansa käsitteitä.
Nimetä, kuvailla ja perustella ammattialansa perustiedot.
Valita tarkoituksenmukaisia toimintatapoja hankkimansa tiedon ja ohjeistuksen perusteella.
Arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan ja ammattialansa toimintatapoja.
Perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

Opiskelija on suorittanut kaikki opintojakson itsenäiset tehtävät hyväksytysti.

fi
Ilmoittautumisaika

02.12.2024 - 31.12.2024

Ajoitus

01.01.2025 - 31.05.2025

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
  • Ensihoitajakoulutus
Opettaja
  • Jaana Kemppainen
  • Karimi Ngui
Ryhmät
  • SMM25K2
    SMM25K2
  • SMM25K1
    SMM25K1

Tavoitteet

Opiskelija:
Omaksuu hoitotyön arvoperustan ja eettiset ohjeet sekä potilaiden oikeuksia ja velvollisuuksia koskevan lainsäädännön.
Perehtyy sairaanhoitajan ammatillisen osaamisen kuvauksiin ja osaamisen keskeisiin sisältöihin.
Osaa kuvata näyttöön perustuvan toiminnan -käsitteen ja näyttöön perustuvan toiminnan merkityksen sosiaali- ja terveydenhuollossa.
Ymmärtää sairaanhoitajan työskentelyn perustuvan näyttöön ja sitoutuu toteuttamaan sitä.
Osaa kirjata tarkoituksenmukaisesti asiakkaan/ potilaan hoitoprosessinmukaisesti FinnCC-luokitusta hyödyntäen.
Osaa tietojen luomisessa, käytössä, säilyttämisessä ja hävittämisessä noudattaa sosiaali- ja terveydenhuollon tietosuoja- ja turvallisuusvaatimuksia sekä niitä ohjaavia säädöksiä.
Osaa käyttää terveydenhuollon informaatioteknologiaa ja raportointityökaluja.

Sisältö

Sairaanhoitajan ammatti ja sen erityispiirteet
Sairaanhoitajan osaamisvaatimuskuvaukset
Näyttöön perustuva toiminta
Terveydenhuoltoa ohjaava ajankohtainen lainsäädäntö
Hoitotyön arvot, periaatteet sekä ammattieettiset ohjeet ja Hoitotyön filosofiset perusteet Eettisten ongelmien tunnistaminen ja käsittely
Asiantuntijuustoimintamalli
Asiakaslähtöisyys ja osallisuus
Kollegiaalisuus hoitotyössä
Hoitoprosessi ja hoitotyön prosessi FinCC-luokituskokonaisuus (SHTaL, SHToL, SHTuL) ja sen hyödyntäminen
Tietosuoja ja -turva ja niihin liittyvä lainsäädäntö. Omatietovaranto

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty:

Opiskelija osaa:
Käyttää johdonmukaisesti ammattialansa käsitteitä.
Nimetä, kuvailla ja perustella ammattialansa perustiedot.
Valita tarkoituksenmukaisia toimintatapoja hankkimansa tiedon ja ohjeistuksen perusteella.
Arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan ja ammattialansa toimintatapoja.
Perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

Opiskelija on suorittanut kaikki opintojakson itsenäiset tehtävät hyväksytysti.

fi
Ilmoittautumisaika

19.08.2024 - 22.09.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 03.11.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Taina Romppanen
  • OPE_Sote OPE_Sote
Ryhmät
  • SMM23K2
    SMM23K2
  • SMM23K1
    SMM23K1

Tavoitteet

Opiskelija:
On selvillä ikääntyneen palveluja ohjaavasta lainsäädännöstä, strategioista, suosituksista ja osaa kuvata ikäystävällisen palvelurakenteen.
Osaa arvioida ikääntyneen fyysistä, psyykkistä, sosiaalista ja kognitiivista toimintakykyä ja tunnistaa toimintakyvyn riskitekijöitä sekä toteuttaa kuntouttavaa hoitotyötä moniammatillisessa yhteistyössä.
Ymmärtää RAI-järjestelmän merkityksen ikääntyneen palvelutarpeiden selvittämisessä.
Osaa selittää näyttöön perustuen keskeiset geriatriset sairaudet ja osaa toteuttaa ikääntyneen kokonaisvaltaista hoitotyötä.
Ymmärtää ikääntyneen lääkehoidon erityispiirteet ja osaa toteuttaa ja arvioida ikääntyneen lääkehoitoa.
Osaa edistää ikääntyneen terveyttä ja toteuttaa ikääntyneen hoitotyötä hänen itsemääräämisoikeuttaan ja osallisuuttaan tukien.
Osaa hyödyntää ikä- ja terveysteknologiaa osana ikääntyneen hoitotyötä.

Sisältö

Sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävä ikääntyneen palvelujärjestelmä ja sitä ohjaava lainsäädäntö ja suositukset.
Ikääntyneen hoitotyön eettiset kysymykset ja arvoperusta.
Moniammatillinen yhteistyö ja yhteistyö omaisten/läheisten kanssa.
Asiakas- ja palveluohjausmalli. Hoito- ja palvelusuunnitelma.
Toimintakyky ja sen arviointi. RAI-järjestelmä.
Ikääntyminen, ikääntymismuutokset.
Terveen ja toimintakykyisen ikääntymisen edistäminen ja voimavarojen tukeminen.
Turvallinen lääkehoidon toteutus, lääkelaskut.
Keskeiset geriatriset sairaudet ja niiden hoitotyö.
Akuutit tilanteet ikääntyneiden hoitotyössä.
Esteettömyys, älykäs talotekniikka, kotiapurobotit ja erilaiset teknologiasovellukset. Yhteydenpitoteknologia. Sähköiset palvelut.

Aika ja paikka

5.9. klo 11.00-15.45 Orientaatio, palvelujärjestelmä ja toimintakyky sekä lääkelaskut (teknologia)
13.9. klo 8.00-11.30 Muistisairaanhoitotyö, turvallisuuskävely (Teams)
20.9. klo 12.30-15.45 Ikääntyneen turvallinen lääkehoito (Teams)
3.10. klo 8.00-11.30 RAI, teknologia (Teams)
4.10. klo 8.00-11.30 K1 Simulaatiot Studio K, lääkelaskujen uusinta klo 11.45
4.10. klo 12.30.15.45 K2 Simulaatiot Studio K, lääkelaskujen uusinta klo 11.45

Oppimateriaalit

Reppu ympäristöstä löytyy kaikki tarvittava materiaalit ja linkit

Opetusmenetelmät

Itsenäisen opiskelu
Yhteistoiminnalliset tunnit
Case opetus
Simulaatiot

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Lääkelaskutentti 5.9 klo 14.45-15.15 (15.25)
1. uusinta 4.10.24 klo 11.40

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

5 op= 135 t opiskelua

Lähiopetusta vähän 20 t , joten itsenäistä opiskelua paljon 105 t

Opintojakson tehtävät

Ennakkotehtävät tunneille
Ikäihmisen palvelujärjestelmää ohjaava lainsäädäntö (monivalinta)
Ikääntyneiden hoitoon liittyvät eettiset kysymykset: (keskustele ja kommentoi)
THL Rai verkkokoulu
Geriatria tentti (Skhole oppimisympäristössä)
Pohdintatehtävät opintojakson aiheista: itsenäisiä ja oppimispäiväkirjamainen
Artikkelitehtävä
Näyttöön perustuva lopputehtävä

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Tiedot:
Tulkitsee RAI-järjestelmän avulla asiakkaiden palvelutarpeita.
Osaa soveltaa näyttöön perustuvaa tietoa geriatrisista sairauksista ihmislähtöisessä ikääntyneen hoitotyössä.
Osaa arvioida ikäihmisen terveyttä edistäviä menetelmiä ja soveltaa niitä hoitotyössä ikäihmisen itsemääräämisoikeutta ja osallisuutta tukien eri toimintaympäristöissä.
Osaa kehittää menetelmiä, joilla edistetään ikäihmisen asumiseen ja yhteydenpitoon liittyvän teknologian sekä terveydentilan seurantaan ja palveluja tukevan teknologian käyttöönottoa.
Osaa arvioida ikäihmisen lääkehoidon kokonaisuutta ja osoittaa hallitsevansa sairaanhoitajan toimenkuvan lääkehoitoprosessissa.
Osaa kehittää ratkaisuja ikääntyneen perushoidon erityishaasteisiin esim. suun- ja jalkojen hoito.

Taidot:
Osaa soveltaa ikäihmisten palveluja ohjaavaa lainsäädäntöä, strategioita ja suosituksia arvioidessaan palvelurakenteen ikäystävällisyyttä.
Osaa soveltaa näyttöön perustuvaa tietoa ikäihmisen fyysisestä, psyykkisestä, sosiaalisesta ja kognitiivisesta toimintakyvystä ja toimintakyvyn riskitekijöistä suunnitellessaan kuntouttavaa hoitotyötä monialaisesti

Asenteet:
Osaa analysoida, reflektoida ja arvioida kriittisesti omaa ikääntyneen hoitotyön osaamistaan.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Tiedot:
Osaa käyttää RAI-järjestelmää asiakkaiden palvelutarpeiden selvittämisessä.
Osaa käyttää näyttöön perustuvaa tietoa geriatrisista sairauksista ihmislähtöisessä ikääntyneen hoitotyössä.
Osaa kuvata ikäihmisen terveyttä edistäviä menetelmiä ja käyttää niitä hoitotyössä ikäihmisen itsemääräämisoikeutta ja osallisuutta tukien eri toimintaympäristöissä.
On selvillä asumiseen ja yhteydenpitoon liittyvästä sekä terveydentilan seurantaan ja palvelujen tuottamiseen käytettävästä teknologista.
Osaa selittää ikäihmisen lääkehoidon kokonaisuutta ja osaa kuvata sairaanhoitajan toimenkuvan lääkehoitoprosessissa.
Osaa vastata ikääntyneen perushoidon erityishaasteisiin esim. suun- ja jalkojen hoito.

Taidot:
Osaa kuvata ikäihmisten palveluja ohjaavaa lainsäädäntöä, strategioita ja suosituksia ja osaa selittää ikäystävällisen palvelurakenteen ja ikääntyneen palvelujärjestelmän.
Osaa selittää ikäihmisen fyysisen, psyykkisen, sosiaalisen ja kognitiivisen toimintakyvyn ja toimintakyvyn riskitekijöitä ja suunnitella kuntouttavaa hoitotyötä monialaisessa yhteistyössä.

Asenteet:
Osaa reflektoida ja arvioida omaa ikääntyneen hoitotyön osaamistaan

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Tiedot:
Osaa listata RAI-järjestelmän perusteella asiakkaiden palvelutarpeita.
Osaa noudattaa keskeisten geriatristen sairauksien hoito-ohjeita ikääntyneen ihmislähtöisessä hoitotyössä.
On selvillä ikäihmisen terveyttä edistävistä menetelmistä ja tietää niiden käytöstä hoitotyössä ikäihmisen itsemääräämisoikeutta ja osallisuutta tukien eri toimintaympäristöissä.
Osaa listata asumisen ja yhteydenpidon teknologiaa sekä terveydentilan seurantaan ja palvelujen tuottamiseen käytettävää teknologiaa.
Tuntee ikäihmisen lääkehoidon erityispiirteitä ja osaa kuvata sairaanhoitajan tehtävät lääkehoitoprosessissa.
Osaa tunnistaa ikääntyneen perushoidon erityishaasteita esim. suun- ja jalkojen hoito.

Taidot:
Hahmottaa ikäihmisten palveluja ohjaavaa lainsäädäntöä, strategioita ja suosituksia. Osaa listata ikäystävälliseen palvelurakenteeseen ja ikääntyneen palvelujärjestelmään kuuluvia piirteitä.
Tietää ikäihmisen fyysisestä, psyykkisestä, sosiaalisesta ja kognitiivisesta toimintakyvystä ja luettelee toimintakyvyn riskitekijöitä sekä osallistuu kuntouttavan hoitotyön suunnitteluun monialaisessa yhteistyössä.

Asenteet:
Osaa kuvata omaa ikääntyneen hoitotyön osaamistaan.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Lääkelaskut Hyväksytty/Hylätty
Skhole tentti: Geriatria Hyväksytty/Hylätty
Näyttöön perustuva lopputehtävä pienryhmissä (numeraalinen 1-5)
Reppu tehtävät
Simulaatioon osallistuminen 100%
Tunnit 80% läsnäolo

Lisätiedot

Opintojakso sisältää 1 op kokonaisuuden, joka opiskellaan Skhole verkkoympäristössä, Geriatria: Ikääntyneiden yleisimmät sairaudet.

fi
Ilmoittautumisaika

14.03.2025 - 13.04.2025

Ajoitus

14.04.2025 - 31.05.2025

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
  • Ensihoitajakoulutus
Opettaja
  • Susanna Veteläinen
  • Sannamari Kortelainen
Ryhmät
  • SHS23S
    SHS23S
  • SHT23S
    SHT23S

Tavoitteet

Opiskelija:
On selvillä ikääntyneen palveluja ohjaavasta lainsäädännöstä, strategioista, suosituksista ja osaa kuvata ikäystävällisen palvelurakenteen.
Osaa arvioida ikääntyneen fyysistä, psyykkistä, sosiaalista ja kognitiivista toimintakykyä ja tunnistaa toimintakyvyn riskitekijöitä sekä toteuttaa kuntouttavaa hoitotyötä moniammatillisessa yhteistyössä.
Ymmärtää RAI-järjestelmän merkityksen ikääntyneen palvelutarpeiden selvittämisessä.
Osaa selittää näyttöön perustuen keskeiset geriatriset sairaudet ja osaa toteuttaa ikääntyneen kokonaisvaltaista hoitotyötä.
Ymmärtää ikääntyneen lääkehoidon erityispiirteet ja osaa toteuttaa ja arvioida ikääntyneen lääkehoitoa.
Osaa edistää ikääntyneen terveyttä ja toteuttaa ikääntyneen hoitotyötä hänen itsemääräämisoikeuttaan ja osallisuuttaan tukien.
Osaa hyödyntää ikä- ja terveysteknologiaa osana ikääntyneen hoitotyötä.

Sisältö

Sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävä ikääntyneen palvelujärjestelmä ja sitä ohjaava lainsäädäntö ja suositukset.
Ikääntyneen hoitotyön eettiset kysymykset ja arvoperusta.
Moniammatillinen yhteistyö ja yhteistyö omaisten/läheisten kanssa.
Asiakas- ja palveluohjausmalli. Hoito- ja palvelusuunnitelma.
Toimintakyky ja sen arviointi. RAI-järjestelmä.
Ikääntyminen, ikääntymismuutokset.
Terveen ja toimintakykyisen ikääntymisen edistäminen ja voimavarojen tukeminen.
Turvallinen lääkehoidon toteutus, lääkelaskut.
Keskeiset geriatriset sairaudet ja niiden hoitotyö.
Akuutit tilanteet ikääntyneiden hoitotyössä.
Esteettömyys, älykäs talotekniikka, kotiapurobotit ja erilaiset teknologiasovellukset. Yhteydenpitoteknologia. Sähköiset palvelut.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Tiedot:
Tulkitsee RAI-järjestelmän avulla asiakkaiden palvelutarpeita.
Osaa soveltaa näyttöön perustuvaa tietoa geriatrisista sairauksista ihmislähtöisessä ikääntyneen hoitotyössä.
Osaa arvioida ikäihmisen terveyttä edistäviä menetelmiä ja soveltaa niitä hoitotyössä ikäihmisen itsemääräämisoikeutta ja osallisuutta tukien eri toimintaympäristöissä.
Osaa kehittää menetelmiä, joilla edistetään ikäihmisen asumiseen ja yhteydenpitoon liittyvän teknologian sekä terveydentilan seurantaan ja palveluja tukevan teknologian käyttöönottoa.
Osaa arvioida ikäihmisen lääkehoidon kokonaisuutta ja osoittaa hallitsevansa sairaanhoitajan toimenkuvan lääkehoitoprosessissa.
Osaa kehittää ratkaisuja ikääntyneen perushoidon erityishaasteisiin esim. suun- ja jalkojen hoito.

Taidot:
Osaa soveltaa ikäihmisten palveluja ohjaavaa lainsäädäntöä, strategioita ja suosituksia arvioidessaan palvelurakenteen ikäystävällisyyttä.
Osaa soveltaa näyttöön perustuvaa tietoa ikäihmisen fyysisestä, psyykkisestä, sosiaalisesta ja kognitiivisesta toimintakyvystä ja toimintakyvyn riskitekijöistä suunnitellessaan kuntouttavaa hoitotyötä monialaisesti

Asenteet:
Osaa analysoida, reflektoida ja arvioida kriittisesti omaa ikääntyneen hoitotyön osaamistaan.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Tiedot:
Osaa käyttää RAI-järjestelmää asiakkaiden palvelutarpeiden selvittämisessä.
Osaa käyttää näyttöön perustuvaa tietoa geriatrisista sairauksista ihmislähtöisessä ikääntyneen hoitotyössä.
Osaa kuvata ikäihmisen terveyttä edistäviä menetelmiä ja käyttää niitä hoitotyössä ikäihmisen itsemääräämisoikeutta ja osallisuutta tukien eri toimintaympäristöissä.
On selvillä asumiseen ja yhteydenpitoon liittyvästä sekä terveydentilan seurantaan ja palvelujen tuottamiseen käytettävästä teknologista.
Osaa selittää ikäihmisen lääkehoidon kokonaisuutta ja osaa kuvata sairaanhoitajan toimenkuvan lääkehoitoprosessissa.
Osaa vastata ikääntyneen perushoidon erityishaasteisiin esim. suun- ja jalkojen hoito.

Taidot:
Osaa kuvata ikäihmisten palveluja ohjaavaa lainsäädäntöä, strategioita ja suosituksia ja osaa selittää ikäystävällisen palvelurakenteen ja ikääntyneen palvelujärjestelmän.
Osaa selittää ikäihmisen fyysisen, psyykkisen, sosiaalisen ja kognitiivisen toimintakyvyn ja toimintakyvyn riskitekijöitä ja suunnitella kuntouttavaa hoitotyötä monialaisessa yhteistyössä.

Asenteet:
Osaa reflektoida ja arvioida omaa ikääntyneen hoitotyön osaamistaan

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Tiedot:
Osaa listata RAI-järjestelmän perusteella asiakkaiden palvelutarpeita.
Osaa noudattaa keskeisten geriatristen sairauksien hoito-ohjeita ikääntyneen ihmislähtöisessä hoitotyössä.
On selvillä ikäihmisen terveyttä edistävistä menetelmistä ja tietää niiden käytöstä hoitotyössä ikäihmisen itsemääräämisoikeutta ja osallisuutta tukien eri toimintaympäristöissä.
Osaa listata asumisen ja yhteydenpidon teknologiaa sekä terveydentilan seurantaan ja palvelujen tuottamiseen käytettävää teknologiaa.
Tuntee ikäihmisen lääkehoidon erityispiirteitä ja osaa kuvata sairaanhoitajan tehtävät lääkehoitoprosessissa.
Osaa tunnistaa ikääntyneen perushoidon erityishaasteita esim. suun- ja jalkojen hoito.

Taidot:
Hahmottaa ikäihmisten palveluja ohjaavaa lainsäädäntöä, strategioita ja suosituksia. Osaa listata ikäystävälliseen palvelurakenteeseen ja ikääntyneen palvelujärjestelmään kuuluvia piirteitä.
Tietää ikäihmisen fyysisestä, psyykkisestä, sosiaalisesta ja kognitiivisesta toimintakyvystä ja luettelee toimintakyvyn riskitekijöitä sekä osallistuu kuntouttavan hoitotyön suunnitteluun monialaisessa yhteistyössä.

Asenteet:
Osaa kuvata omaa ikääntyneen hoitotyön osaamistaan.

Lisätiedot

Opintojakso sisältää 1 op kokonaisuuden, joka opiskellaan Skhole verkkoympäristössä, Geriatria: Ikääntyneiden yleisimmät sairaudet.

fi
Ilmoittautumisaika

19.08.2024 - 22.09.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

10 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Tiina Poranen
  • Terhi Kukkonen
  • Katja Räisänen
Ryhmät
  • SHT22S
    SHT22S
  • SHS22S
    SHS22S

Tavoitteet

Eettisyys, ammatillisuus ja asiakaslähtöisyys:
• Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida voimavaralähtöistä hoitotyötä yhdessä ikääntyneen ja hänen läheistensä kanssa.
• Opiskelija osaa perustella toimintaansa sairaanhoitajan ammattieettisten arvojen ja periaatteiden sekä ammatinharjoittamista koskevan lainsäädännön mukaisesti.

Kommunikointi ja moniammatillisuus, potilas- ja asiakasturvallisuus, informaatioteknologia ja kirjaaminen:
• Osaa suunnitella, toteuttaa, arvioida kuntouttavaa hoitotyötä asiakasturvallisesti moniammatillisessa yhteistyössä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmä, johtaminen ja työntekijyys osaaminen, laadun varmistus sekä yrittäjyys ja kehittäminen:
• Opiskelija hyödyntää palvelujärjestelmää ja hoitotyön prosesseja asiakkaan hoito- ja palveluketjussa.

Kliininen hoitotyö, ohjaus- ja opetusosaaminen sekä omahoidon tukeminen, terveyden ja toimintakyvyn edistäminen:
• Opiskelija osaa määritellä hoitotyön tarpeen, suunnitella, toteuttaa ja arvioida ikääntyneen hoitotyötä näyttöön perustuen.

Näyttöön perustuva toiminta, tutkimustiedon hyödyntäminen ja päätöksenteko:
• Opiskelija osaa soveltaa näyttöön perustuvia hoitosuosituksia ikääntyneen hoitotyössä.

Sisältö

Ohjattu harjoittelu ikääntyneiden hoitotyön kodinomaisissa yksiköissä. Julkinen, kolmas ja yksityinen sektori.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty:

Eettisyys, ammatillisuus ja asiakaslähtöisyys
• Opiskelija tunnistaa ikääntyneen voimavarat ja toteuttaa yksilöllistä sekä voimavaralähtöistä hoitotyötä.
• Hoitotyön arvot ja periaatteet ohjaavat opiskelijan toimintaa ja hän osaa selittää niiden merkityksen ikääntyneen hoitotyössä.
• Opiskelija on valinnut ja muokannut henkilökohtaiset oppimistavoitteensa kyseessä olevaan toimintayksikköön ja potilasryhmään sopiviksi.
• Opiskelija reflektoi osaamisensa kehittymistä suhteessa henkilökohtaisiin osaamistavoitteisiin ja arviointikriteereihin.
• Opiskelijan reflektiivinen itsearviointi pohjautuu näyttöön perustuvaan tietoon.

Kommunikointi ja moniammatillisuus, potilas- ja asiakasturvallisuus, informaatioteknologia ja kirjaaminen
• Opiskelija edistää potilas- ja asiakasturvallisuutta hoitoprosessin kaikissa vaiheissa.
• Opiskelija osaa toteuttaa dokumentointia ja raportointia asianmukaisesti.
• Opiskelija tunnistaa moniammatillisen yhteistyön merkityksen ikääntyneen kuntouttavassa hoitotyössä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmä, johtaminen ja työntekijyys osaaminen, laadun varmistus sekä yrittäjyys ja kehittäminen
• Opiskelija tunnistaa ikääntyneen palvelujärjestelmän ja osaa kuvata hoito- ja palveluketjun esimerkein.
• Opiskelija osaa arvioida yhdessä ohjaajan kanssa ikääntyneen palveluntarpeen.

Kliininen hoitotyö, ohjaus- ja opetusosaaminen sekä omahoidon tukeminen, terveyden ja toimintakyvyn edistäminen
• Opiskelija käyttää ja perustelee asiakaslähtöisesti kliinisessä hoitotyössä tarvittavia hoitotoimintoja.
• Opiskelija toteuttaa ikääntyneen lääkehoitoa annettujen valtuuksien mukaisesti ja ymmärtää oman vastuunsa niiden toteutuksessa.
• Opiskelija tunnistaa ikääntyneen lääkehoidon erityispiirteet ja osaa toteuttaa ja arvioida ikääntyneen lääkehoitoa.
• Opiskelija käyttää asiakkaan ohjaukseen soveltuvia menetelmiä ja ohjaus on asiakaslähtöistä.

Näyttöön perustuva toiminta, tutkimustiedon hyödyntäminen ja päätöksenteko
• Opiskelija soveltaa näyttöön perustuvia hoitosuosituksia osana päätöksentekoa.
• Opiskelija osaa etsiä näyttöön perustuvaa tietoa luotettavista tietokannoista.

Hylätty:

Eettisyys, ammatillisuus ja asiakaslähtöisyys
• Opiskelija jättää huomiotta ikääntyneen voimavarat ja kohtaa ikääntyneen tai läheiset välinpitämättömästi.
• Opiskelija rikkoo salassapitovelvollisuutta.
• Opiskelija toimii sairaanhoitajan ammattieettisten arvojen ja periaatteiden sekä ammatinharjoittamista koskevan lainsäädännön vastaisesti.
• Opiskelijan henkilökohtaiset osaamistavoitteet puuttuvat tai itsearviointi on pintapuolisesti kuvattu.

• Opiskelija vaarantaa toiminnallaan potilasturvallisuuden.
• Dokumentointi ja raportointi on puutteellista.
• Opiskelija ei tunnista moniammatillisen yhteistyön merkitystä ikääntyneen hoitotyössä.

• Opiskelija ei tunnista palvelujärjestelmän merkitystä ikääntyneen hoitotyössä.

• Valitut hoitotyön toiminnot eivät vastaa asiakkaan hoidon tarvetta tai ne eivät pohjaudu näyttöön perustuvaan tietoon.
• Opiskelija toimii välinpitämättömästi toteuttaessaan ikääntyneen lääkehoitoa.
• Ikääntyneen asiakaslähtöinen ohjauksen tarve jää tunnistamatta sekä toteuttamatta.

• Hoitosuositukset jäävät hyödyntämättä ikääntyneen ohjauksessa ja päätöksenteossa.

  • Riitta Sievänen

  • Tuula Kallioniemi
  • Leena Lerssi
  • Gitta Palomäki
Ryhmät
  • SMM22K2
    SMM22K2
  • SMM22K1
    SMM22K1

Tavoitteet

Opiskelija osaa soveltaa johtamisen teorioita ja hyödyntää tutkittua tietoa ja kehittämisen työkaluja hoitotyön kehittämisessä ja johtamisessa. 
Opiskelija osaa soveltaa viestinnän ja markkinoinnin periaatteita ja asiakaslähtöistä toimintatapaa sosiaali- ja terveysalalla.
Opiskelija ymmärtää sote-johtamisen ydinkysymykset ja rekrytoinnin periaatteet.
Opiskelija on sisäistänyt yrittäjämäisen asenteen ja ymmärtää yrittäjyyden merkityksen yhteiskunnassa ja sosiaali- ja terveysalalla.
Opiskelija ymmärtää yrittäjän strategisen toiminnan periaatteet ja ymmärtää vetovoimaisen yrityskuvan keskeiset käsitteet ja elementit.
Opiskelija osaa soveltaa yritystoiminnan keskeisiä käsitteitä ja ymmärtää liiketoimintasuunnitelman periaatteet.

Sisältö

Johtaminen
1)    Johtamisen käsitteet: itsensä johtaminen, strateginen johtaminen, osaamisen johtaminen, tiedolla johtaminen ja etäjohtaminen.
2)    Henkilöstön veto- ja pitovoima, rekrytointi ja työhyvinvoinnin elementit
3)    Terveyspalveluiden markkinointi sosiaalisessa mediassa
4)    Mahdollisuuksien maailma ja megatrendit
5)    Palvelumuotoilu kehittämisen työkaluina
6)    KVTES
Yrittäjyysosaaminen
1)    Yrittäjyys sosiaali- ja terveysalalla, Sisäinen ja ulkoinen yrittäjyys, yrittäjämäinen asenne
2)    Yritysmuodot ja Liiketoimintasuunnitelman tekeminen
3)    Vetovoimainen yrityskuva, käsitteet brändi, visio ja missio
Työsuojelu osana johtamista

Aika ja paikka

Orientaatioluento Teamsissa , muuten verkkototeutus.

Oppimateriaalit

Materiaali jaetaan verkkokurssilla.

Opetusmenetelmät

Reppu - verkkokurssi; löytyy nimellä Johtaminen ja yrittäjyysosaaminen sotealla syksy2024, tämä on 4 op. (Opettajat Gitta Palomäki ja Tuula Kallioniemi.)Lisäksi löydät repusta Työsuojelu osana johtamista Repusta. ( 1op , Lehtori Leena Lerssi).
Opintojakso suoritetaan pääosin itsenäisesti verkossa.

Orientaatioluennot ovat 1.10. klo 10:00 -14:00. Orientaatioluentoon saat teams-linkin viimeistään viikkoa ennen. Huom! Orientaatioluennot kestävät yleensä 4 h eli tähän saattaa tulla vielä muutoksia.
Kurssiavaimen saat oritentaatioluennolla.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Kaikki tehtävät tehdään verkossa opintojakson aikana.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakso yhteensä 5 op
Johtaminen ja yrittäjyysosaaminen 4 x 27h
Työsuojelu osana johtamista 1x 27h

Sisällön jaksotus

Opintojaksoa suoriteen omatoimisesti Repussa edeten. Lisäksi yhteinen orientaatioluento.
Johtaminen ja yrittäjyysosaamisen 4 op sisältö jakautuu seuraavasti:
Johtamisen käsitteet: itsensä johtaminen, strateginen johtaminen, osaamisen johtaminen, tiedolla johtaminen ja etäjohtaminen.
Henkilöstön veto- ja pitovoima, rekrytointi ja työhyvinvoinnin elementit
Terveyspalveluiden markkinointi sosiaalisessa mediassa
Mahdollisuuksien maailma ja megatrendit
Palvelumuotoilu kehittämisen työkaluina
KVTES/Sotesopimus
Yrittäjyysosaaminen
Yrittäjyys sosiaali- ja terveysalalla, Sisäinen ja ulkoinen yrittäjyys, yrittäjämäinen asenne
Yritysmuodot ja Liiketoimintasuunnitelman tekeminen
Vetovoimainen yrityskuva, käsitteet brändi, visio ja missio

Työsuojelu osana johtamista kokonaisuus 1 op suoritetaan Leena Lerssille. Suoritus kokonaan verkon kautta, Orientointitunnit tulevat lukujärjestykseen..

Tavoitteet:
Opiskelija:Tunnistaa työhyvinvointia ylläpitäviä ja heikentäviä tekijöitä sekä osaa toimia työhyvinvoinnin kehittämiseksi. Tunnistaa työsuojelun keskeisen lainsäädännön ja perehdyttämisen merkityksen työhyvinvoinnin tukemisessa.
• Sisältö

1 op:Työsuojelu osana johtamista: Työsuojelun keskeinen lainsäädäntö ja sen tuomat velvoitteet. Toimijat ja heidän roolinsa työhyvinvoinnin tukemisessa. Perehdyttäminen osana työhyvinvointia. Haasteita työhyvinvoinnille 2000 -luvulla.

Toteutus
Nauhoitetut luennot ja tentti. Vaarojen arviointi harjoitus ja työhyvinvointisuunnitelman tekeminen. Oman saadun perehdyttämisen arviointi harjoittelussa tai työpaikalla. Oman oppimisen arviointi.

Lisätietoja opiskelijoille

Saat elokuun lopussa teams-kutsun orientaatiokerralle, joka on 1.10. klo 10:00 - 14:00.Huom! Tähän saattaa tulla muutoksia, normaalisti orientaatiokerta on 4h.
Orientaatiokerralla saat kurssiavaimen Reppuun.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija arvioi työyhteisön toimintaa ja kehittää sitä näyttöön perustuen.
Opiskelija osaa arvioida ja kehittää laadunhallintaa työyhteisön toiminnassa.
Opiskelija osaa soveltaa organisaation strategiaa kehittämistyössään.
Opiskelija osaa arvioida työyhteisön työhyvinvointia ja kehittää sitä.
Opiskelija osaa käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti yritystalouden käsitteitä sekä yhdistää niitä kokonaisuuksiksi. Opiskelija osaa analysoida, vertailla ja arvioida kriittisesti yritystalouden osaamistaan ja yritystalouden toimintatapoja hankkimansa tiedon perusteella

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija arvioi työyhteisön toimintaa ja pyrkii kehittämään sitä näyttöön perustuen.
Opiskelija hallitsee osan laadunhallinnan työkaluista ja osaa soveltaa niitä omassa toiminnassaan.
Opiskelija pyrkii kehittämään työyhteisön toimintaa organisaation strategian mukaisesti.
Opiskelija toimii työhyvinvointia edistäen.
Opiskelija käyttää johdonmukaisesti liiketoimintaosaamisen käsitteitä. Opiskelija osaa nimetä, kuvailla ja perustella yritystalouden ja yrittäjyyden toimintatapoja. Hän osaa toimia itsenäisesti tiedon ja ohjeistuksen perusteella ja soveltaa yritystalouden toimintaan liittyviä tekniikoita ja malleja.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija tunnistaa hoitotyön johtamisen merkityksen ja osaa käyttää siihen liittyviä käsitteitä.
Opiskelija ymmärtää laadunhallinnan perusteet.
Opiskelija ymmärtää kehittämisen perustuvan organisaation strategiaan.
Opiskelija tunnistaa työhyvinvointiin vaikuttavia asioita.
Opiskelija osaa määritellä ja käyttää yritystalouden peruskäsitteitä asianmukaisesti ammattieettisten periaatteiden mukaisesti. Hän osaa nimetä ja kuvailla yritystalouden perustiedot.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Hyväksytty/ Hylätty

Hyväksytty suoritus edellyttää kaikkien tehtävien palauttamisen hyväksytyksi ja verkkotentin läpäisemisen. Verkkotentissä tulee olla 70% oikein.

Tarkemmat kuvakset löydät tiilikohtaisesti. Tehtävienantoa tulee noudattaa. Tarkistathan ennen palauttamista vielä tehtäväksiannon. Tämä jouhevoittaa merkinnän saamistasi.

fi
Ilmoittautumisaika

19.08.2024 - 22.09.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Tuula Kallioniemi
  • Leena Lerssi
  • Gitta Palomäki
Ryhmät
  • SMM22KKuu
    SMM22KKuu

Tavoitteet

Opiskelija osaa soveltaa johtamisen teorioita ja hyödyntää tutkittua tietoa ja kehittämisen työkaluja hoitotyön kehittämisessä ja johtamisessa. 
Opiskelija osaa soveltaa viestinnän ja markkinoinnin periaatteita ja asiakaslähtöistä toimintatapaa sosiaali- ja terveysalalla.
Opiskelija ymmärtää sote-johtamisen ydinkysymykset ja rekrytoinnin periaatteet.
Opiskelija on sisäistänyt yrittäjämäisen asenteen ja ymmärtää yrittäjyyden merkityksen yhteiskunnassa ja sosiaali- ja terveysalalla.
Opiskelija ymmärtää yrittäjän strategisen toiminnan periaatteet ja ymmärtää vetovoimaisen yrityskuvan keskeiset käsitteet ja elementit.
Opiskelija osaa soveltaa yritystoiminnan keskeisiä käsitteitä ja ymmärtää liiketoimintasuunnitelman periaatteet.

Sisältö

Johtaminen
1)    Johtamisen käsitteet: itsensä johtaminen, strateginen johtaminen, osaamisen johtaminen, tiedolla johtaminen ja etäjohtaminen.
2)    Henkilöstön veto- ja pitovoima, rekrytointi ja työhyvinvoinnin elementit
3)    Terveyspalveluiden markkinointi sosiaalisessa mediassa
4)    Mahdollisuuksien maailma ja megatrendit
5)    Palvelumuotoilu kehittämisen työkaluina
6)    KVTES
Yrittäjyysosaaminen
1)    Yrittäjyys sosiaali- ja terveysalalla, Sisäinen ja ulkoinen yrittäjyys, yrittäjämäinen asenne
2)    Yritysmuodot ja Liiketoimintasuunnitelman tekeminen
3)    Vetovoimainen yrityskuva, käsitteet brändi, visio ja missio
Työsuojelu osana johtamista

Aika ja paikka

Orientaatioluento Teamsissa , muuten verkkototeutus.

Oppimateriaalit

Materiaali jaetaan verkkokurssilla.

Opetusmenetelmät

Reppu - verkkokurssi; löytyy nimellä Johtaminen ja yrittäjyysosaaminen sotealla syksy2024, tämä on 4 op. (Opettajat Gitta Palomäki ja Tuula Kallioniemi.)Lisäksi löydät repusta Työsuojelu osana johtamista Repusta. ( 1op , Lehtori Leena Lerssi).
Opintojakso suoritetaan pääosin itsenäisesti verkossa.

Orientaatioluennot ovat 10.10. klo 12:30 - 15:45. Orientaatioluentoon saat teams-linkin viimeistään viikkoa ennen.
Kurssiavaimen saat orientaatioluennolla.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Kaikki tehtävät tehdään verkossa opintojakson aikana.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakso yhteensä 5 op
Johtaminen ja yrittäjyysosaaminen 4 x 27h
Työsuojelu osana johtamista 1x 27h

Sisällön jaksotus

Opintojaksoa suoriteen omatoimisesti Repussa edeten. Lisäksi yhteinen orientaatioluento.
Johtaminen ja yrittäjyysosaamisen 4 op sisältö jakautuu seuraavasti:
Johtamisen käsitteet: itsensä johtaminen, strateginen johtaminen, osaamisen johtaminen, tiedolla johtaminen ja etäjohtaminen.
Henkilöstön veto- ja pitovoima, rekrytointi ja työhyvinvoinnin elementit
Terveyspalveluiden markkinointi sosiaalisessa mediassa
Mahdollisuuksien maailma ja megatrendit
Palvelumuotoilu kehittämisen työkaluina
KVTES/Sotesopimus
Yrittäjyysosaaminen
Yrittäjyys sosiaali- ja terveysalalla, Sisäinen ja ulkoinen yrittäjyys, yrittäjämäinen asenne
Yritysmuodot ja Liiketoimintasuunnitelman tekeminen
Vetovoimainen yrityskuva, käsitteet brändi, visio ja missio

Työsuojelu osana johtamista kokonaisuus 1 op suoritetaan Leena Lerssille. Suoritus kokonaan verkon kautta, Orientointitunnit tulevat lukujärjestykseen..

Tavoitteet:
Opiskelija:Tunnistaa työhyvinvointia ylläpitäviä ja heikentäviä tekijöitä sekä osaa toimia työhyvinvoinnin kehittämiseksi. Tunnistaa työsuojelun keskeisen lainsäädännön ja perehdyttämisen merkityksen työhyvinvoinnin tukemisessa.
• Sisältö

1 op:Työsuojelu osana johtamista: Työsuojelun keskeinen lainsäädäntö ja sen tuomat velvoitteet. Toimijat ja heidän roolinsa työhyvinvoinnin tukemisessa. Perehdyttäminen osana työhyvinvointia. Haasteita työhyvinvoinnille 2000 -luvulla.

Toteutus
Nauhoitetut luennot ja tentti. Vaarojen arviointi harjoitus ja työhyvinvointisuunnitelman tekeminen. Oman saadun perehdyttämisen arviointi harjoittelussa tai työpaikalla. Oman oppimisen arviointi.
Englanniksi

Lisätietoja opiskelijoille

Saat elokuun lopussa teams-kutsun orientaatiokerralle, joka on 10.10. klo 12:30 - 15:45.
Orientaatiokerralla saat kurssiavaimen Reppuun.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija arvioi työyhteisön toimintaa ja kehittää sitä näyttöön perustuen.
Opiskelija osaa arvioida ja kehittää laadunhallintaa työyhteisön toiminnassa.
Opiskelija osaa soveltaa organisaation strategiaa kehittämistyössään.
Opiskelija osaa arvioida työyhteisön työhyvinvointia ja kehittää sitä.
Opiskelija osaa käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti yritystalouden käsitteitä sekä yhdistää niitä kokonaisuuksiksi. Opiskelija osaa analysoida, vertailla ja arvioida kriittisesti yritystalouden osaamistaan ja yritystalouden toimintatapoja hankkimansa tiedon perusteella

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija arvioi työyhteisön toimintaa ja pyrkii kehittämään sitä näyttöön perustuen.
Opiskelija hallitsee osan laadunhallinnan työkaluista ja osaa soveltaa niitä omassa toiminnassaan.
Opiskelija pyrkii kehittämään työyhteisön toimintaa organisaation strategian mukaisesti.
Opiskelija toimii työhyvinvointia edistäen.
Opiskelija käyttää johdonmukaisesti liiketoimintaosaamisen käsitteitä. Opiskelija osaa nimetä, kuvailla ja perustella yritystalouden ja yrittäjyyden toimintatapoja. Hän osaa toimia itsenäisesti tiedon ja ohjeistuksen perusteella ja soveltaa yritystalouden toimintaan liittyviä tekniikoita ja malleja.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija tunnistaa hoitotyön johtamisen merkityksen ja osaa käyttää siihen liittyviä käsitteitä.
Opiskelija ymmärtää laadunhallinnan perusteet.
Opiskelija ymmärtää kehittämisen perustuvan organisaation strategiaan.
Opiskelija tunnistaa työhyvinvointiin vaikuttavia asioita.
Opiskelija osaa määritellä ja käyttää yritystalouden peruskäsitteitä asianmukaisesti ammattieettisten periaatteiden mukaisesti. Hän osaa nimetä ja kuvailla yritystalouden perustiedot.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Hyväksytty/ Hylätty

Hyväksytty suoritus edellyttää kaikkien tehtävien palauttamisen hyväksytyksi ja verkkotentin läpäisemisen. Verkkotentissä tulee olla 70% oikein.

Tarkemmat kuvakset löydät tiilikohtaisesti. Tehtävienantoa tulee noudattaa. Tarkistathan ennen palauttamista vielä tehtäväksiannon. Tämä jouhevoittaa merkinnän saamistasi

fi
Ilmoittautumisaika

02.12.2024 - 31.12.2024

Ajoitus

01.01.2025 - 31.05.2025

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
  • Ensihoitajakoulutus
Opettaja
  • Leena Lerssi
  • Gitta Palomäki
Ryhmät
  • SHT22S
    SHT22S
  • SHS22S
    SHS22S

Tavoitteet

Opiskelija:
Osaa arvioida ja kehittää johtamisen ja päätöksenteon tukena sosiaali- ja terveysalan työtä näyttöön ja kerättyyn tietoon perustuen sosiaali- ja terveysalan toimintaympäristössä.
Ymmärtää itsensä ja hyvän johtamisen merkityksen organisaation/työyhteisön tuloksekkaan toiminnan johtamiseksi.
Osaa arvioida hoitotyön laatua ja perehtyy palvelujen kehittämisen mahdollisuuksiin.
Ymmärtää ja tunnistaa yrittäjyystoiminnan peruslainalaisuudet ja osaa soveltaa niitä sosiaali- ja terveysialalla.

Tunnistaa työhyvinvointia ylläpitäviä ja heikentäviä tekijöitä sekä osaa toimia työhyvinvoinnin kehittämiseksi. Tunnistaa työsuojelun keskeisen lainsäädännön ja perehdyttämisen merkityksen työhyvinvoinnin tukemisessa.

Sisältö

4 op: Hyvä johtajuus; näyttöön perustuva toiminta, tiedolla johtaminen, itsensä johtaminen
Asiakaslähtöisten palvelujen laatu ja niiden kehittäminen
Yritystoiminnan perusteet; palvelujen markkinointi, kehittäminen ja sosiaaliset alustat

1 op:Työsuojelu osana johtamista: Työsuojelun keskeinen lainsäädäntö ja sen tuomat velvoitteet. Toimijat ja heidän roolinsa työhyvinvoinnin tukemisessa. Perehdyttäminen osana työhyvinvointia. Haasteita työhyvinvoinnille 2000 -luvulla.

Oppimateriaalit

Työsuojelu osana johtamista: (Kaksi vaihtoehtoa, joista käytettävä vaihtoehto ilmoitetaan etenemissuunnitelmassa)
1) Lähiopetusksessa esitettävät diat ja ryhmätyöt.
2) Verkko-optuksessa: Äänitetyt diat verkossa, lisäksi voi perehtyä keskeisiin lakeihin Finlexin kautta ja perehdyttämiseen työturvallisuuskeskuksen verkkosivuilla.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty:
Opiskelija arvioi työyhteisön toimintaa ja pyrkii kehittämään sitä näyttöön perustuen.
Opiskelija pyrkii kehittämään työyhteisön toimintaa organisaation strategian mukaisesti.
Opiskelija osaa arvioida ja soveltaa laadunhallintaa omassa toiminnassaan.
Opiskelija osaa toimia työhyvinvointia edistäen ja tiedostaa työsuojelulainsaadännön tuomat vaateet. Tiedostaa perehdyttämisen merkityksen osana työhyvinvointia.
Opiskelija käyttää liiketoimintaosaamisen käsitteitä.
Opiskelija osaa nimetä, kuvailla ja perustella yrittäjyyden toimintatapoja.

Hylätty:
Opiskelija ei osaa arvioida työyhteisön toimintaa eikä osaa kehittää sitä näyttöön perustuen.
Opiskelija ei tunne strategian merkitystä työyhteisön toiminnan kehittämisessä eikä osaa hyödyntää sitä toiminnan kehittämisessä.
Opiskelija ei osaa arvioida ja soveltaa laadunhallinnan menetelmiä oman ja työyhteisön toiminnan kehittämiseksi.
Opiskelija ei osaa edistää työhyvinvointia omalla toiminnallaan, eikä tunnista keskeisiä työsuojelun lainsäädännön tuomia velvoitteita eikä perehdyttämisen merkitystä työhyvinvoinnissa.
Opiskelija ei tunne liiketoimintaosaamisen käsitteitä.
Opiskelija ei osaa nimetä, kuvailla ja perustella yrittäjyyden toimintatapoja.

Lisätiedot

Kurssilla on kaksi opettajaa, joista toinen opettaa 4 op johtamisen ja yrittäjyyden ja toinen 1 op työsuojelun osuuden.

fi
Ilmoittautumisaika

08.12.2024 - 06.01.2025

Ajoitus

07.01.2025 - 31.05.2025

0 - 10

Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Maarit Leinonen
Ryhmät
  • VAPVAL2024
    VAPVAL2024

Tavoitteet

Opintojakson kokonaistavoite on, että tämän opintojakson suoritettuasi sinulla on valmiuksia ammatilliseen vuorovaikutukseen eri-ikäisten kehitysvammaisten kanssa sekä osaat kohdata heitä sekä heidän perheitänsä erilaisissa sosiaali-ja terveysalan toimintaympäristöissä.
Osatavoitteita opintojaksolle ovat, että opintojakson suoritettuasi:
Osaat kuvata kehitysvammaisuuteen vaikuttavia tekijöitä ja ymmärrät, millaisia eettisiä kysymyksiä voi liittyä kehitysvammaisuuden syiden ehkäisyyn.
Ymmärrät eri toiminta- ja palveluyksikköjen tuottamien palveluiden merkityksen eri-ikäisille kehitysvammaisille ja heidän perheilleen osana kehitysvammaisten hoito- ja palveluketjua.
Osaat soveltaa oman alasi arvoperustaa ja ammattieettisiä periaatteita asiakaslähtöisesti kohdatessasi eri-ikäisiä kehitysvammaisia ihmisiä asiakas- ja potilastyössä erilaisissa kehitysvammaisten asumis-, kuntoutus- ja hoitoyksiköissä.
Osaat tukea ja soveltaa ohjauksen ja opetuksen filosofisia, eettisiä ja pedagogisia lähtökohtia toteuttaessasi asiakaslähtöistä opetus-ohjaus- ja auttamismenetelmiä eri-ikäisten kehitysvammaisten hoitotyössä.
Osaat ohjata eri-ikäisten kehitysvammaisten toimintakykyä ja osallisuutta heidän hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn saavuttamisessa ja säilyttämisessä.

Sisältö

- Kuka on kehitysvammainen? Perheeseen syntyy kehitysvammainen lapsi: missä-kenessä vika vai onko se kenenkään syy?
- Onko kehitysvammaisen lapsen syntymä sattumaa vai seurausta jostakin? Voidaanko sitä mitenkään ehkäistä ja onko sitä tarpeellista ehkäistä?
- Kehitysvammainen ja hänen perheensä: - Selviytyminen moniammatillisessa yhteistyön viidakossa... apua, tukea, ohjausta, hoitoa, kuntoutusta... millioin, mistä, missä ja keneltä ?
- Miten tulla ymmärretyksi ja kuulluksi ? Selkokieli, symbolit, AAC-menetelmät... haasteita vuorovaikutukseen vai voiko olla vaan hiljaa ?
- Onko kehitysvammainen sairas vai terve ? Vaikuttaako kehitysvammaisuus terveyteen ja hyvinvointiin ?
- Tuoko kehitysvammaisuus haasteita kehitysvammaiselle itselleen mielenterveyden, käyttäytymisen, seksuaaliterveyden, ravitsemuksen, liikkumisen jne. näkökulmasta vai tuovatko erilaiset haasteet rikkautta kehitysvammaisten kohtaamiseen ja hoitotyöhön ?

Aika ja paikka

Verkko-opintojakso. Opintojakson ollessa avoinna sitä voi suorittaa itsenäisesti milloin tahansa. Toiminnallisen osuuden opiskelija suorittaa opintojakson aikana sopien erikseen tapaamisten ajankohdat henkilön (tai hänen läheistensä/ohjaajiensa) kanssa.
Suorita vaaditut osiot viimeiseen avoinna olo päivään 31.12.2024 mennessä.

Oppimateriaalit

Oppimateriaalit ja suositeltava kirjallisuus ilmoitetaan opintojakson Reppu moodlessa.

Opetusmenetelmät

Opintojakso kokonaisuudessaan verkko -toteutuksena.
Opintojaksolla opiskelija laatii reflektoivan oppimispäiväkirjan ja osallistuu verkkokeskusteluihin. Opintojaksoon kuuluu toiminnallinen osuus (1 op), jossa opiskelija viettää aikaa henkilön, jolla kehitysvamma, kanssa.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Jos aiemmin työelämässä tai harjoittelussa on ohjannut/hoitanut henkilöä, jolla kehitysvamma, niin tätä kokemusta ja osaamista voi hyödyntää toiminnallisessa osuudessa.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Ei tenttiä. Opintojaksolla arvioidaan oppimispäiväkirja, johon liittyen on tehtäviä ja toiminnallinen osuus. Pakollinen verkkokeskustelu.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Oppimispäiväkirjan voi laatia tekstinä tai äänitallenteena tai videona tai näiden yhdistelmänä.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

1 op = 27 h opiskelijan ajankäyttö, 5 op = 135 h

Lisätietoja opiskelijoille

Suorita vaaditut osiot viimeiseen avoinna olo päivään mennessä. Opettaja on tavoitettavissa Repun keskustelupalstan kautta, jolloin myös muut osallistujat pääsevät kysymykset ja vastaukset näkemään. Opettajien vapaajaksojen aikana, viikot 42, 52 opettaja ei vastaa kysymyksiin eikä laita suoritusmerkintöjä.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Arviointi tapahtuu hyväksytty/ täydennettävä / hylätty-periaatteella.

Arvioinnissa kiinnitetään huomiota opiskelijan oppimisen ja oman työskentelyn reflektointiin. Millä tasolla opiskelija on pystynyt arvioimaan omaa oppimistaan suhteessa käyttämiinsä teorialähteisiin ?

HYVÄKSYTTY:
Oppimispäiväkirjassaan opiskelija osoittaa kykyä itsenäiseen ajatteluun, tiedon analysointiin ja integrointiin. Opiskelija kykenee osoittamaan oman osaamisensa kehittymisen kehitysvammaisuudesta ja kehitysvammaisten kohtaamisesta hoitotyössä. Opiskelijalla on kokonaisnäkemys kehitysvammaishuollon palvelujärjestelmästä.

Opiskelija on saavuttanut itse itselleen asettamansa tavoitteet.

Oppimispäiväkirjan ulkoasu vastaa annettuja ohjeita ja lähdemerkinnät on merkitty oikein.

HYLÄTTY:

Oppimispäiväkirjassa opiskelija tarkastelee keskeisiä opintojakson sisältöalueita: kehitysvammaisuutta, ennaltaehkäisyä, vuorovaikutustilanteita, ohjaamista, opettamista ja palvelujärjestelmää pinnallisesti. Tavoitteiden saavuttaminen ja kuvailu on yksinomaan referointia, reflektointi ja perustelut puuttuvat kokonaan tai jäävät toteavalle tasolle.

Opiskelija ei kuvaa arvioinnissa itselleen asettamiensa tavoitteiden saavuttamista.

Oppimispäiväkirjan ulkoasu ei vastaa annettuja ohjeita ja lähdemerkinnät ovat puutteelliset.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakson hyväksyttyyn suoritukseen vaaditaan määräaikaan palautettu hyväksytty teoriaa ja osaamista reflektoiva oppimispäiväkirja, jossa osoitetut tehtäväalueet on hyväksytysti suoritettu ja pohdittu.
Oppimispäiväkirja koostuu: opintojaksolle annetut tavoitteet sekä opiskelijan omat tavoitteet ohjaavat oppimista, on huomioitu sisältökokonaisuudet ja tehty annetut tehtävät mukaan lukien toiminnallisen osuuden kuvaus ja pohdinta. Lisäksi vaaditaan hyväksytty osallistuminen verkkokeskusteluun annetusta aiheesta.
Arviointikriteerit ohjaavat arviointia, arviointiasteikko 0-5.

Hylätty (0)

Opiskelija ei osaa kuvailla ja nimetä kehitysvammaisuuteen liittyviä ja kehitysvammatyössä käytettäviä käsitteitä ja perustietoja. Opiskelija ei osaa kuvailla ja kertoa keskeisestä vammais- ja kehitysvammatyötä määrittelevästä lainsäädännöstä.
Opiskelija ei osaa kertoa tietoa asiakkaan palveluihin ohjaamisessa ja ei tunnista näyttöön perustuvan tiedon osuutta asiakkaan palveluissa, niiden järjestämisessä ja osallisuuden tukemisessa. Opiskelija osaa toimia tarkoituksenmukaisesti, joskin toiminta hyvin epävarmaa. Toimii asiakastilanteissa epäammatillisesti ja ryhmän jäsenet huomioon ottamisessa on vaikeuksia.
Opiskelija toimii epäammattieettisesti.

Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti kehitysvammaisuuteen liittyviä ja kehitysvammatyössä käytettäviä käsitteitä ja osaa soveltaa monipuolisesti ja kriittisesti näyttöön perustuvaa tietoa asiakkaan, hänen läheistensä/ohjaajiensa kanssa, tukien asiakkaan osallisuutta ja itsemääräämisoikeutta.
Opiskelija osaa kuvata keskeisen vammais- ja kehitysvammatyötä määrittelevän lainsäädännön sekä palvelujärjestelmän ja soveltaa tätä tietoa osana asiakkaan palveluprosessia.
Opiskelija osaa soveltaa tietoa itsenäisesti, vastuullisesti, aloitteellisesti ja joustavasti sekä perustella omaa toimintaansa asiakkaan ja hänen perheensä/ohjaajiensa kanssa toimiessaan sekä palveluihin ohjaamisessa.
Opiskelija osaa analysoida, reflektoida ja arvioida kriittisesti omaa osaamistaan ja kehitysvamma-alan toimintatapoja hankkimansa tiedon avulla. Opiskelija soveltaa kriittisesti ammattieettisiä periaatteita toiminnassaan.

Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Opiskelija osaa nimetä, kuvailla ja perustella kehitysvammaisuuteen liittyviä käsitteitä ja kehitysvammatyön perustiedot. Osaa käyttää johdonmukaisesti keskeisiä kehitysvammaistyössä käytettäviä käsitteitä ja osaa soveltaa näyttöön perustuvaa tietoa asiakkaan, hänen läheistensä/ohjaajiensa kanssa, tukien asiakkaan osallisuutta ja itsemääräämisoikeutta.
Opiskelija osaa kuvata keskeisen vammais- ja kehitysvammatyötä määrittelevän lainsäädännön ja palvelujärjestelmän.
Opiskelija osaa toimia asiakaslähtöisesti, tavoitteellisesti sekä soveltaa tietoa asiakkaan palveluihin ohjaamisessa sekä kykenee valitsemaan tarkoituksenmukaisia toimintatapoja hankkimansa tiedon ja ohjeistuksen perusteella. Osaa soveltaa näyttöön perustuvaa tietoa asiakkaan palveluissa, niiden järjestämisessä ja osallisuuden tukemisessa. Opiskelija osaa arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan ja kehitysvamma-alan toimintatapoja.
Osaa perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Opiskelija osaa kuvailla ja nimetä kehitysvammaisuuteen liittyviä ja kehitysvammatyössä käytettäviä käsitteitä ja perustietoja sekä käyttää keskeisiä käsitteitä ja perustietoja asianmukaisesti. Opiskelija osaa kuvailla ja kertoa keskeisestä vammais- ja kehitysvammatyötä määrittelevästä lainsäädännöstä.
Opiskelija osaa kertoa tietoa asiakkaan palveluihin ohjaamisessa ja tunnistaa tarkoituksenmukaisesti näyttöön perustuvan tiedon osuuden asiakkaan palveluissa, niiden järjestämisessä ja itsemääräämisoikeuden sekä osallisuuden tukemisessa. Opiskelija osaa toimia tarkoituksenmukaisesti, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa. Toimii asiakastilanteissa ammatillisesti ja ottaa toiminnassaan muut mahdolliset ryhmän jäsenet huomioon. Opiskelija osaa arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan.
Opiskelija toimii ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

fi
Ilmoittautumisaika

19.08.2024 - 22.09.2024

Ajoitus

04.11.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Anna-Kaisa Korpinen
  • Heikki Kattainen
  • Karimi Ngui
Ryhmät
  • SMM24K1
    SMM24K1
  • SMM24K2
    SMM24K2

Tavoitteet

Opiskelija:
Osaa soveltaa hoitotyössä lääketieteellistä tietoa anestesiologiasta ja yleisimmistä kirurgista hoitoa vaativista sairauksista.
Ymmärtää kirurgisen potilaan hoitopolun ja perioperatiivisen hoitoprosessin vaiheet.
Tietää ja käyttää keskeisiä hoitotyön menetelmiä kirurgisen potilaan hoitoympäristöissä.
Osaa soveltaa kivun hoidon periaatteita kirurgisen potilaan hoidon eri vaiheissa.
Osaa toteuttaa potilaan turvallisen lääkehoidon, nestehoidon ja verensiirron.
Osaa ohjata kirurgista potilasta ja hänen läheisiään potilaan toipumisen, kuntoutumisen sekä omahoitoon sitoutumisen näkökulmista.

Sisältö

Kirurgian ja anestesiologian keskeisin lääketieteellinen perusta
Kirurgisen potilaan hoitopolku ja perioperatiivinen hoitoprosessi
Kirurgisen potilaan hoitotyön toiminnot eri hoitoympäristöissä
Kirurgisen potilaan kivun mekanismit, tunnistaminen ja arviointi
Kirurgisen potilaan lääke- ja nestehoito sekä verensiirto
Kirurgisen potilaan ja hänen läheistensä ohjaaminen ja tukeminen

Aika ja paikka

Opinnot alkavat 7.10 orientaatiotunneilla.
Sisällön jaksotus -kohdasta löytyy tarkempi etenemissuunnitelma.

Oppimateriaalit

Repussa jaetaan pääosin oppimateriaali.

Skolen kurssit: Kirurgiset sairaudet ja vammat.

Suositellaan lainattavaksi, vanhemmatkin painokset käyvät.
Ahonen, O., Blek-Vehkaluoto, M., Buure, T., Ekola S., Partamies, S. & Sulosaari, V. (2020). Kliininen hoitotyö. Sisätauteja, kirurgisia sairauksia ja syöpätauteja sairastavan hoitotyö. Helsinki: Sanoma Pro Oy.

Jos olet kiinnostunut leikkaussalityöstä, voit lisäksi hankkia: Aura, S & Kinnunen, T. (2022) Perioperatiivinen hoitotyö. Helsinki: Sanoma Pro Oy.

Opetusmenetelmät

Oppimiskeskustelut
Virtuaaliopetus: Reppu, Skhole-lääketieteelliset tehtävät
Ohjatut harjoitukset
Simulaatio-opetus

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Harjoittelet kirurgista ja perioperatiivista hoitotyötä kirurgisen potilaan hoitoympäristöissä.

Harjoitteluinfoissa käydään läpi harjoitteluun liittyvät yksityiskohdat.

Voit esittää toiveesi harjoittelupaikasta. Vastuu opettaja Anna-Kaisa Korpinen ja harjoittelukoordinaattori Tiina Poranen suunnittelee harjoittelupaikat.
Saatuasi tiedon harjoittelupaikastasi varaat sen Jobiilista varausjärjestelmän avauduttua (pieni osa harjoittelupaikoista ei ole Jobiilissa).

Harjoittelun aloittamisen ehtona on, että kuukautta ennen harjoittelun alkua olet suorittanut hyväksytysti:
- opintojakson lääkelaskut
- peruslaskut ja
- lääkehoidon teoriatentin.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Alustava tenttiajankohta 9.12. klo 8 -11.30 (päivittyy myöhemmin)

SKHOLE- lääketieteelliset tehtävät avautuvat 7.10 klo12.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

AHOT-menettelystä tai opintojakson opinnollistamisesta keskustellaan vastuuopettajan kanssa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

1 op = 27 h opiskelijan työtä.
Kokonaistyöskentelyaika 5 op = 135h.

Sisällön jaksotus

7.10. klo 8.15 -9.45 Orientaatio opintojaksolle
28.10. klo 8 - 9 Kirurgian lääkelaskut 1. suoritus
28.10 klo 9 -16 opetusta/harjoittelua
4.11. klo 9 - 16 opetusta/harjoittelua, lääkelaskut 2. suoritus
11.11. klo 9 -16 opetusta/harjoittelua
25.11. klo 9-16 opetusta/harjoittelua
9.12. klo8 -11.30 tentti ? varmistuu myöhemmin opintojakson kuluessa.

Lisätietoja opiskelijoille

Harjoitus/simulaatio tunneille pukeudutaan hoitotyöhön soveltuviin työvaatteisiin ja työkenkiin.
Tunneille tullaan ilman käsikoruja, kelloja, älyrannekkeita, sormuksia ja kynsilakkaa.
Ota kaikille harjoitustunneille mukaan kirja Kliininen hoitotyö ja kannettava tietokone.
Puhelinta ei tunneilla tarvita.

Opintojakson kokonaisarvosanan saaminen (=opintojakso suoritettu) edellyttää, että opiskelija on:

- Ilmoittautunut opintojaksolle Pakissa.

- Paikalla opintojakson aloitustunneilla. Poissaoloista keskustellaan vastuuopettajan kanssa anna-kaisa.korpinen@kamk.fi

- Suorittanut hyväksytysti kaikki seuraavat: lääkelaskut, tietotestit, ABO -verkkokurssin ja lääketieteelliset tehtävät.

- Osallistunut harjoitus/simulaatiotunneilla aktiivisesti

- Osallistunut tenttiin ja suoriutunut siitä hyväksytysti

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa suhteessa osaamistavoitteisiin:
• käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti ammattialansa käsitteitä sekä yhdistää niitä
kokonaisuuksiksi.
• analysoida, yhdistellä ja valita kriittisesti tietoa sekä esittää vaihtoehtoisia hoitotyön toimintamalleja.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa suhteessa osaamistavoitteisiin:
• käyttää johdonmukaisesti ammattialansa käsitteitä.
• nimetä, kuvailla ja perustella ammattialansa perustiedot.
• soveltaa tarkoituksenmukaisesti ammattialansa hoitotyön toimintamalleja.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa suhteessa osaamistavoitteisiin:
• käyttää asianmukaisesti keskeisiä/yksittäisiä ammattialansa käsitteitä.
• nimetä ja kuvailla ammattialansa perustiedot.
• käyttää tarkoituksenmukaisesti ammattialansa hoitotyön toimintamalleja.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Ei saavuta arviointikriteeristön tasoa tyydyttävä.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi opintojaksosta on numeraalinen 1-5.
Kaikki opintojaksolla olevat tehtävät arvioidaan.

Lisätiedot

Täysin digitaalisesti suoritettava osasuoritus: Kirurgiset sairaudet ja vammat 1 op.

fi
Ilmoittautumisaika

14.03.2025 - 13.04.2025

Ajoitus

14.04.2025 - 31.05.2025

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
  • Ensihoitajakoulutus
Opettaja
  • Anna-Kaisa Korpinen
  • Sannamari Kortelainen
  • Karimi Ngui
Ryhmät
  • SMM24S
    SMM24S
  • SMT24S
    SMT24S
  • SEHM24S
    Ensihoitaja SEHM24S

Tavoitteet

Opiskelija:
Osaa soveltaa hoitotyössä lääketieteellistä tietoa anestesiologiasta ja yleisimmistä kirurgista hoitoa vaativista sairauksista.
Ymmärtää kirurgisen potilaan hoitopolun ja perioperatiivisen hoitoprosessin vaiheet.
Tietää ja käyttää keskeisiä hoitotyön menetelmiä kirurgisen potilaan hoitoympäristöissä.
Osaa soveltaa kivun hoidon periaatteita kirurgisen potilaan hoidon eri vaiheissa.
Osaa toteuttaa potilaan turvallisen lääkehoidon, nestehoidon ja verensiirron.
Osaa ohjata kirurgista potilasta ja hänen läheisiään potilaan toipumisen, kuntoutumisen sekä omahoitoon sitoutumisen näkökulmista.

Sisältö

Kirurgian ja anestesiologian keskeisin lääketieteellinen perusta
Kirurgisen potilaan hoitopolku ja perioperatiivinen hoitoprosessi
Kirurgisen potilaan hoitotyön toiminnot eri hoitoympäristöissä
Kirurgisen potilaan kivun mekanismit, tunnistaminen ja arviointi
Kirurgisen potilaan lääke- ja nestehoito sekä verensiirto
Kirurgisen potilaan ja hänen läheistensä ohjaaminen ja tukeminen

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa suhteessa osaamistavoitteisiin:
• käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti ammattialansa käsitteitä sekä yhdistää niitä
kokonaisuuksiksi.
• analysoida, yhdistellä ja valita kriittisesti tietoa sekä esittää vaihtoehtoisia hoitotyön toimintamalleja.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa suhteessa osaamistavoitteisiin:
• käyttää johdonmukaisesti ammattialansa käsitteitä.
• nimetä, kuvailla ja perustella ammattialansa perustiedot.
• soveltaa tarkoituksenmukaisesti ammattialansa hoitotyön toimintamalleja.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa suhteessa osaamistavoitteisiin:
• käyttää asianmukaisesti keskeisiä/yksittäisiä ammattialansa käsitteitä.
• nimetä ja kuvailla ammattialansa perustiedot.
• käyttää tarkoituksenmukaisesti ammattialansa hoitotyön toimintamalleja.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Ei saavuta arviointikriteeristön tasoa tyydyttävä.

Lisätiedot

Täysin digitaalisesti suoritettava osasuoritus: Kirurgiset sairaudet ja vammat 1 op.

fi
Ilmoittautumisaika

14.03.2025 - 13.04.2025

Ajoitus

14.04.2025 - 31.05.2025

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
  • Ensihoitajakoulutus
Opettaja
  • Anna-Kaisa Korpinen
  • Sannamari Kortelainen
Ryhmät
  • SMM24SRAA
    SMM24SRAA

Tavoitteet

Opiskelija:
Osaa soveltaa hoitotyössä lääketieteellistä tietoa anestesiologiasta ja yleisimmistä kirurgista hoitoa vaativista sairauksista.
Ymmärtää kirurgisen potilaan hoitopolun ja perioperatiivisen hoitoprosessin vaiheet.
Tietää ja käyttää keskeisiä hoitotyön menetelmiä kirurgisen potilaan hoitoympäristöissä.
Osaa soveltaa kivun hoidon periaatteita kirurgisen potilaan hoidon eri vaiheissa.
Osaa toteuttaa potilaan turvallisen lääkehoidon, nestehoidon ja verensiirron.
Osaa ohjata kirurgista potilasta ja hänen läheisiään potilaan toipumisen, kuntoutumisen sekä omahoitoon sitoutumisen näkökulmista.

Sisältö

Kirurgian ja anestesiologian keskeisin lääketieteellinen perusta
Kirurgisen potilaan hoitopolku ja perioperatiivinen hoitoprosessi
Kirurgisen potilaan hoitotyön toiminnot eri hoitoympäristöissä
Kirurgisen potilaan kivun mekanismit, tunnistaminen ja arviointi
Kirurgisen potilaan lääke- ja nestehoito sekä verensiirto
Kirurgisen potilaan ja hänen läheistensä ohjaaminen ja tukeminen

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa suhteessa osaamistavoitteisiin:
• käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti ammattialansa käsitteitä sekä yhdistää niitä
kokonaisuuksiksi.
• analysoida, yhdistellä ja valita kriittisesti tietoa sekä esittää vaihtoehtoisia hoitotyön toimintamalleja.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa suhteessa osaamistavoitteisiin:
• käyttää johdonmukaisesti ammattialansa käsitteitä.
• nimetä, kuvailla ja perustella ammattialansa perustiedot.
• soveltaa tarkoituksenmukaisesti ammattialansa hoitotyön toimintamalleja.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa suhteessa osaamistavoitteisiin:
• käyttää asianmukaisesti keskeisiä/yksittäisiä ammattialansa käsitteitä.
• nimetä ja kuvailla ammattialansa perustiedot.
• käyttää tarkoituksenmukaisesti ammattialansa hoitotyön toimintamalleja.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Ei saavuta arviointikriteeristön tasoa tyydyttävä.

Lisätiedot

Täysin digitaalisesti suoritettava osasuoritus: Kirurgiset sairaudet ja vammat 1 op.

fi
Ilmoittautumisaika

19.08.2024 - 22.09.2024

Ajoitus

16.09.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

10 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Tiina Poranen
Ryhmät
  • SHS23S
    SHS23S
  • SHT23S
    SHT23S

Tavoitteet

Eettisyys, ammatillisuus ja asiakaslähtöisyys:
• Osaa ohjata ja tukea kirurgista potilasta eettisten periaatteiden ja lainsäädännön mukaisesti huomioiden potilaan erityispiirteet ja avuntarpeen.
• Osaa kohdata ja kohdella kirurgista potilasta ammatillisesti ja asiakaslähtöisesti.
• Osaa arvioida ja reflektoida omaa oppimistaan ja kehittymistä suhteessa henkilökohtaisiin osaamistavoitteisiinsa.

Kommunikointi ja moniammatillisuus, potilas- ja asiakasturvallisuus sekä informaatio teknologia ja kirjaaminen:
• Osaa raportoida ja kirjata asianmukaisesti kirurgisen potilaan hoitotyötä huomioiden hoidon turvallisuuden ja jatkuvuuden.
• Osaa toimia potilasturvallisesti ja ehkäistä komplikaatioita ja vaaratapahtumia kirurgisen potilaan hoitoprosessin eri vaiheissa.
• Tietää potilaan tarpeen mukaisen moniammatillisen verkoston.
• Osaa kommunikoida asiakkaan ja hänen läheistensä kanssa sekä työyhteisössä potilasturvallisuutta edistäen.

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmä, johtaminen ja työntekijyys osaaminen, laadun varmistus sekä yrittäjyys ja kehittäminen:
• Tietää eri toiminta- ja palveluyksikköjen tehtävät osana kirurgisen potilaan hoito- ja palveluketjua.
• Osaa toimia työyhteisön jäsenenä aloitteellisesti ja kollegiaalisesti muuttuvissa tilanteissa.

Kliininen hoitotyö, ohjaus- ja opetusosaaminen sekä omahoidon tukeminen, terveyden ja toimintakyvyn edistäminen:
• Osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida asiakaslähtöistä kirurgisen potilaan hoitotyötä ja ohjausta.

Näyttöön perustuva toiminta, tutkimustiedon hyödyntäminen ja päätöksenteko:
• Osaa hyödyntää näyttöön perustuvaa tietoa hoitotyön päätöksenteossa.

Sisältö

Harjoittelu

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Eettisyys, ammatillisuus ja asiakaslähtöisyys:

Hyväksytty
• Hoitotyön arvot ja periaatteet ohjaavat opiskelijan toimintaa ja hän osaa kuvata niiden mukaista toimintaansa esimerkein.
• Opiskelijan toiminnassa on nähtävissä hoitotyön lakiperustan mukainen toiminta.
• Asiakaslähtöisyys ohjaa opiskelijan toimintaa hoitotyön prosessin eri vaiheissa.
• Opiskelija on valinnut ja muokannut henkilökohtaiset oppimistavoitteensa kyseessä olevaan toimintayksikköön ja potilasryhmään sopiviksi.
• Opiskelija reflektoi osaamisensa kehittymistä suhteessa henkilökohtaisiin osaamistavoitteisiin ja arviointikriteereihin.
• Opiskelijan reflektiivinen itsearviointi pohjautuu näyttöön perustuvaan tietoon.

Hylätty
• Opiskelijan toiminta on päämäärätöntä ja epäasiallista.
• Toiminnassaan opiskelija toistuvasti rikkoo harjoittelupaikan arvoja, periaatteita ja lainsäädäntöä.
• Opiskelija kohtelee potilaita epäammatillisesti.
• Kirjalliset henkilökohtaiset tavoitteet puuttuvat tai ne jäävät huomioimatta opiskelijan toiminnassa.
• Opiskelijan kirjallinen ja/tai suullinen itsearviointi on suppea, toteava tai epärealistinen ja opiskelija ei täydennä itsearviointia pyydettäessä.

• Opiskelija raportoi ja kirjaa työyksikön ohjeiden mukaisesti huomioiden hoidon turvallisuuden ja jatkuvuuden.
• Opiskelijan toiminta on potilasturvallisuutta edistävää potilaan hoitoprosessin kaikissa vaiheissa.
• Kuvailee potilaan tarpeen mukaista moniammatillista verkostoa esimerkein.
• Opiskelija kommunikoi asiakkaan ja hänen läheistensä kanssa sekä työyhteisössä potilasturvallisesti.

Hylätty
• Opiskelija laiminlyö toistuvasti työyksikön hoitotyön kirjaamiseen ja raportointiin liittyvää ohjeistusta.
• Opiskelija vaarantaa toistuvasti potilasturvallisuuden, läheltä piti –tilanteita on useita.
• Ei tunnista potilaan tarpeen mukaista moniammatillista verkostoa.
• Opiskelijan kommunikointi on jatkuvasti puutteellista ja se vaarantaa potilasturvallisuuden.

• Antaa esimerkkejä toiminta- ja palveluyksikköjen tehtävistä kirurgisen potilaan hoito- ja palveluketjussa.
• Opiskelijan työskentely on kollegiaalista työyhteisössä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Hylätty
• Opiskelijan tiedot kirurgisen potilaan hoito- ja palveluketjusta ovat täysin puutteelliset.
• Opiskelija ei noudata ohjeita, käyttäytyy työyhteisössä epäasiallisesti ja laiminlyö toistuvasti sovittuja tehtäviä.

• Opiskelija toimii ohjattuna hoitotyön prosessin mukaisesti.
• Infektioiden torjunnan periaatteet näkyvät opiskelijan toiminnassa.
• Toimii ohjattuna kirurgisen potilaan lääke- ja nestehoidossa tiedostaen opiskelijan vastuut ja velvollisuudet.
• Arvioi kirurgisen potilaan kipua, hoitaa sitä ja arvioi kivun hoidon vaikuttavuutta ohjattuna.
• Opiskelija tarkkailee ja arvioi elintoimintoja ja reagoi mahdollisiin muutoksiin.

Hylätty
• Hoitotyön prosessin vaiheet jäävät toistuvasti palautteesta huolimatta huomioimatta.
• Opiskelija ei noudata toiminnassaan infektioiden torjunnan periaatteita ml. tavanomaiset varotoimet ja käsihygienia.
• Vaarantaa tietoisesti tai toistuvasti potilaan turvallisen lääkehoidon.
• Opiskelija jättää toistuvasti potilaan kivun täysin huomiotta.
• Opiskelija ei osaa arvioida ja tarkkailla keskeisiä vitaalielintoimintoja eikä tunnista elintoimintoja vaarantavia muutoksia.

• Opiskelija käyttää näyttöön perustuvaa tietoa potilaan hoitotyön prosessin eri vaiheisiin liittyvässä päätöksenteossa.

Hylätty
• Näyttöön perustuva tieto jää hyödyntämättä täysin sekä hoitotyössä että itsearvioinnissa.

01.01.2025 - 23.02.2025

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
  • Ensihoitajakoulutus
Opettaja
  • Terhi Kukkonen
  • Riitta Sievänen
  • Karimi Ngui
  • OPE_SOTE_Jukk2 OPE_SOTE_Jukk2
Ryhmät
  • SMM24S
    SMM24S
  • SMT24S
    SMT24S
  • SEHM24S
    Ensihoitaja SEHM24S

Tavoitteet

Opiskelija:
Osaa arvioida asiakkaan /potilaan hoitotyön tarpeita ja käyttää tarkoituksenmukaisia hoitotyön menetelmiä tarpeisiin vastaamisessa.
Osaa toimia aseptisesti oikein.
Osaa tunnistaa asiakkaan/ potilaan ravitsemustilan ja soveltaa eri ikä- ja kohderyhmille suunnattuja ravitsemus- ja hoitosuosituksia sekä toteuttaa enteraalisen ravitsemuksen potilasturvallisesti.
Osaa toimia hoitotyön eettisten periaatteiden mukaisesti kohdatessaan kuolevan potilaan ja hänen läheisensä.
Osaa tunnistaa ensiapua tarvitsevan henkilön ja toimia tarkoituksenmukaisesti ensiapua vaativissa tilanteissa.

Sisältö

Teema 1
Asiakkaan/ potilaan yksilöllinen ja kokonaishoidon periaatteen mukainen päivittäisissä toiminnoissa avustaminen
Ihon perushoito
Hygienia, suun ja hampaiden hoito sekä jalkojen hoito
Kuolevan potilaan ja hänen läheisten kohtaaminen
Kuolevan ihmisen hyvä hoito,arvokas kuolema ja vainajasta huolehtimine
Psykososiaalinen tuki

Teema 2
Erittämisen tarkkailu
Aseptinen ja potilasturvallinen toiminta erittämisen apuvälineitä käytettäessä
Kerta- ja kestokatetrointi ja katetroidun potilaan hoito

Teema 3
Ravitsemussuositukset ja erilaiset ruokavaliot
Ravitsemustilaa mittaavat testit
Ravitsemushoidon tarpeen tunnistaminen ja suunnitelmallinen toteutus osana asiakkaan/ potilaan hoitoa
Nenämahaletkun asettaminen ja letkuravitsemus

Teema 4
Ensiapu

Oppimateriaalit

Rautava-Nurmi, H. ym. ( 2016 ) Hoitotyön taidot ja toiminnot. Tai SanomaPro., osittain
- Päivittäiset toiminnot, osat: Ihon perushoito. Hoitoympäristön puhtaudesta ja turvallisuudesta huolehtiminen. Peseytymisessä ja pukeutumisessa avustaminen. Suun ja hampaiden hoito. Jalkojen hoito.
Ravitsemus, osat: Nenä-mahaletkun laitto ja letkuruokinta. Ravitseminen mahalaukkuavanteen kautta.
Erittäminen, osat: Ulostaminen, ummetuspotilaan hoito
Virtsaaminen, virtsateiden kerta- ja kestokatetroinnit sekä virtsanpidätyskyvyttömyyden hoito (pois kappaleet: Virtsan tarkkailu ja virtsan kemialliset perustutkimukset)
- Lisäksi itsenäisesti opiskeltavaksi:
Aktiviteetti, osat: Uni- valvetilan seuranta, uneen ja lepoon liittyvät ongelmat ja unta edistävä toiminta
Ravitsemus, osa Ruokailun järjestäminen
Erittäminen, osa Ripuloivan potilaan hoito
Kuoleman kohtaaminen

Opetusmenetelmät

Ohjatut harjoitustunnit koululla 100% läsnäolo, korvaus seuraavan ryhmän mukana
Tietotesti tehdään hyväksytysti ennen ensimmäisten harjoitustuntien alkua Repussa.
Läpimeno 70% (14/20).

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tietotesti ennen ensimmäsiä harjoitustunteja itsenäisesti Repussa.
100% osallistuminen harjoitustunneille.

Sisällön jaksotus

Opettajat:
Kaikille yhteiset tunnit:
Info_Kliinisen hoitotyön perusteet
EA teoria kaikille Teams
EA teoria kaikille Teams
Suun hoito, Miia Torvinen Teams

Ryhmäjako DevMoodlessa.

Lisätietoja opiskelijoille

Tunneille Suojavaatteet (ei ensiapu)

Arviointiasteikko

Hylätty/Hyväksytty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty
Opiskelija:
Arvioi asiakkaan /potilaan hoitotyön tarpeita ja käyttää tarkoituksenmukaisia hoitotyön menetelmiä tarpeisiin vastaamisessa.
Toimii aseptisesti oikein.
Tunnistaa asiakkaan/ potilaan ravitsemustilan ja soveltaa eri ikä- ja kohderyhmille suunnattuja ravitsemus- ja hoitosuosituksia sekä toteuttaa enteraalisen ravitsemuksen potilasturvallisesti.
Toimii hoitotyön eettisten periaatteiden mukaisesti kohdatessaan kuolevan potilaan ja hänen läheisensä.
Tunnistaa ensiapua tarvitsevan henkilön ja toimii tarkoituksenmukaisesti ensiapua vaativissa tilanteissa.

Hylätty
Opiskelija:
Ei tunnista asiakkaan /potilaan hoitotyön tarpeita, eikä käytä tarkoituksenmukaisia hoitotyön menetelmiä tarpeisiin vastaamisessa.
Ei osaa toimia aseptisesti.
Ei tunnista asiakkaan/ potilaan ravitsemustilaam, eikä soveltaa eri ikä- ja kohderyhmille suunnattuja ravitsemus- ja hoitosuosituksia. Ei osaa toteuttaa enteraalista ravitsemusta potilasturvallisesti.
Ei osaa toimia hoitotyön eettisten periaatteiden mukaisesti kohdatessaan kuolevan potilaan ja hänen läheisensä.
Ei tunnista ensiapua tarvitsevaa henkilöä, eikä toimi tarkoituksenmukaisesti ensiapua vaativissa tilanteissa.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tietotesti: Hyväksytty / hylätty. Hyväksytty raja 70 %.
Tunneilla läsnäolo 100%.

Info Kliinisen hoitotyön perusteet
EA teoria Teams

  • Anna-Leena Eklund
  • Sirpa Parviainen
  • Sari Pyykkönen
Ryhmät
  • SMM24SRAA
    SMM24SRAA

Tavoitteet

Opiskelija hallitsee tiedot ja taidot keskeisistä diagnostisista tutkimuksista.

Sisältö

Keskeiset laboratoriotutkimukset ja näytteiden ottaminen
Keskeiset radiologiset tutkimukset
Säteilyturvallisuus

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa toteuttaa kliinisiä perustutkimuksia sekä analysoida ja arvioida niiden tuottamaa tietoa. Opiskelija toimii asiakaslähtöisesti, tavoitteellisesti ja potilasturvallisesti työryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa. Opiskelija analysoi, reflektoi ja arvioi kriittisesti omaa osaamistaan.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa nimetä, kuvailla ja toteuttaa kliinisiä perustutkimuksia ja perustella niiden tarpeen. Opiskelija toimii asiakaslähtöisesti ja potilasturvallisesti osana työryhmää omaa toimintaansa reflektoiden.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa nimetä ja toteuttaa kliinisiä perustutkimuksia ja perustella niiden tarpeen. Opiskelija toimii asiakaslähtöisesti, tavoitteellisesti ja potilasturvallisesti työryhmän jäsenenä.

Opiskelija ei osaa nimetä eikä toteuttaa kliinisiä perustutkimuksia. Opiskelija ei huomioi toiminnassaan asiakas- eikä potilasturvallisuutta eikä osaa toimia työryhmän jäsenenä.

fi
Ilmoittautumisaika

02.12.2024 - 31.12.2024

Ajoitus

01.01.2025 - 31.05.2025

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Eeva Kähkönen
  • Sari Pyykkönen
  • Sirpa Parviainen
  • Anna-Leena Eklund
Ryhmät
  • SMM25K2
    SMM25K2
  • SMM25K1
    SMM25K1

Tavoitteet

Opiskelija hallitsee tiedot ja taidot keskeisistä diagnostisista tutkimuksista.

Sisältö

Keskeiset laboratoriotutkimukset ja näytteiden ottaminen
Keskeiset radiologiset tutkimukset
Säteilyturvallisuus

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa toteuttaa kliinisiä perustutkimuksia sekä analysoida ja arvioida niiden tuottamaa tietoa. Opiskelija toimii asiakaslähtöisesti, tavoitteellisesti ja potilasturvallisesti työryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa. Opiskelija analysoi, reflektoi ja arvioi kriittisesti omaa osaamistaan.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa nimetä, kuvailla ja toteuttaa kliinisiä perustutkimuksia ja perustella niiden tarpeen. Opiskelija toimii asiakaslähtöisesti ja potilasturvallisesti osana työryhmää omaa toimintaansa reflektoiden.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa nimetä ja toteuttaa kliinisiä perustutkimuksia ja perustella niiden tarpeen. Opiskelija toimii asiakaslähtöisesti, tavoitteellisesti ja potilasturvallisesti työryhmän jäsenenä.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty
Opiskelija osaa nimetä, kuvailla ja toteuttaa kliinisiä perustutkimuksia ja perustella niiden tarpeen. Opiskelija toimii asiakaslähtöisesti ja potilasturvallisesti osana työryhmää omaa toimintaansa reflektoiden.

Hylätty
Opiskelija ei osaa nimetä eikä toteuttaa kliinisiä perustutkimuksia. Opiskelija ei huomioi toiminnassaan asiakas- eikä potilasturvallisuutta eikä osaa toimia työryhmän jäsenenä.

fi
Ilmoittautumisaika

25.01.2025 - 23.02.2025

Ajoitus

24.02.2025 - 13.04.2025

Opintopistemäärä

10 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Tiina Poranen
  • Eeva Kähkönen
  • Virpi Neuvonen
  • Sari Pyykkönen
  • Sirpa Parviainen
  • Anna-Leena Eklund
  • Tuula Kallioniemi
  • Anu Piirainen
  • Jaana Kemppainen
  • Anna-Kaisa Korpinen
  • Jutta Keränen
  • Maarit Leinonen
  • Heikki Kattainen
  • Anna-Leena Luukkonen
  • Minna Alatalo
  • Riitta Sievänen
  • Teija Ravelin
  • Sannamari Kortelainen
  • Taina Romppanen
  • Karimi Ngui
  • OPE_SOTE_Jukk2 OPE_SOTE_Jukk2
Ryhmät
  • SMM24S
    SMM24S
  • SMT24S
    SMT24S

Tavoitteet

Opiskelija:

Eettisyys, ammatillisuus ja asiakaslähtöisyys
• Osaa työskennellä hoitotyön arvojen, eettisten periaatteiden ja ohjeiden mukaisesti sekä tunnistaa niiden toteutumista päivittäisessä työskentelyssä.
• Osaa työskennellä voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti.
• On omaksunut sairaanhoitajan ammatti-identiteetin ja sitoutunut palveluammatin periaatteisiin.
• Arvostaa asiakasta/potilasta ja kohtaa hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana elämänkaaren eri vaiheissa

Kommunikointi ja moniammatillisuus, potilas- ja asiakasturvallisuus sekä informaatio teknologia ja kirjaaminen
• Kykenee ammatilliseen ja hoidolliseen vuorovaikutukseen eri ikäisten ja eri taustaisten asukkaiden/potilaiden sekä heidän läheistensä kanssa
• Osaa työskennellä potilas- ja asiakasturvallisuuden huomioiden sekä tunnistaa potilas- ja asiakasturvallisuuteen vaikuttavia tekijöitä.
• Osaa kirjata tarkoituksenmukaisesti asiakkaan/potilaan hoitoprosessin hoitokertomukseen.

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmä, johtaminen ja työntekijyys osaaminen, laadun varmistus sekä yrittäjyys ja kehittäminen
• Ymmärtää sosiaali- ja terveydenhuollon organisoinnin, palvelujen tuottamisen ja järjestämisen tavat.
• Osaa antaa ja vastaanottaa palautetta sekä kehittää omaa toimintaansa saamansa palautteen perusteella

Kliininen hoitotyö, ohjaus- ja opetusosaaminen sekä omahoidon tukeminen, terveyden ja toimintakyvyn edistäminen
• Osaa huomioida asiakkaan/potilaan yksilölliset hoidontarpeet sekä suunnittelee, toteuttaa ja arvioi sopivan ja yksilöllisen hoidon.
• Osaa käyttää hoitotyössä tarvittavia hoitotyönmenetelmiä osana asiakkaan/potilaan kokonaishoitoa.
Näyttöön perustuva toiminta, tutkimustiedon hyödyntäminen ja päätöksenteko
• Osaa soveltaa eri ikä- ja kohderyhmille suunnattuja näyttöön perustuvia hoitosuosituksia.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty:

Eettisyys, ammatillisuus ja asiakaslähtöisyys
- Hoitotyön arvot ja periaatteet ohjaavat opiskelijan toimintaa ja hän osaa kuvata niiden mukaista toimintaa esimerkein.
- Opiskelijan toiminnassa on nähtävissä hoitotyön lakiperustan mukainen toiminta.
- Asiakaslähtöisyys ohjaa opiskelijan toimintaa hoitotyön prosessin eri vaiheissa.

- Opiskelija on aidosti kiinnostunut potilaastaan ja vuorovaikutus on vastavuoroista.
- Opiskelija osaa työskennellä potilasturvallisesti ja kuvata potilasturvallista toimintaansa esimerkein.
- Dokumentointi asiakas- tai potilaskertomuksiin on kansallisen kirjaamisen mallin mukaista

- Ohjaussuhde oma ohjaajan kanssa on vastavuoroinen ja opiskelija osaa tarkastella asioita suhteessa oma tieto- , taito- ja hoitotyön arvoperusta.
- Opiskelija toimii kollegiaalisesti.
- Opiskelija ottaa vastaan ja antaa rakentavaa palautetta suhteessa omaan tieto-taitoon ja arvoperustaansa.
- Opiskelijan harjoittelun tavoitteet ohjaavat harjoittelua.

- Opiskelija kykenee arvioimaan oman toimintansa aseptisuutta.
- Opiskelija osaa valita ja käyttää hoitotyössä tarvittavia hoitotoimintoja osana potilaan kokonaishoitoa yhteistyössä muiden potilaan hoitoon osallistuvien kanssa.

- Opiskelija käyttää näyttöön perustuvaa tietoa potilaan hoitotyönprosessin eri vaiheisiin liittyvässä päätöksenteossa.

Hylätty

Eettisyys, ammatillisuus ja asiakaslähtöisyys
- Opiskelijan toiminta on päämäärätöntä ja opiskelija ei ymmärrä hoitotyön arvojen ja periaatteiden merkitystä
- Toiminnassaan opiskelija toistuvasti rikkoo harjoittelupaikan arvoja, periaatteita ja lainsäädäntöä.
- Opiskelijan suhtautuminen potilaaseen ja työyhteisöön on epäammatillista ja väheksyvää.

- Vuorovaikutustilanteissa opiskelijan käytös osoittaa välinpitämättömyyttä asiakasta /potilasta kohtaan
- Opiskelija vaarantaa toistuvasti potilasturvallisuuden, läheltä piti –tilanteita on useita.
- Opiskelija kirjaaminen on tehtyjen toimintojen kirjaamista ilman asiakas/potilaslähtöisyyttä

- Opiskelija ei noudata sovittuja työaikoja ja laiminlyö sovittuja tehtäviä.
- Palautteen vastaanottotaito on puutteellinen ja opiskelijan toiminta ei muutu saadusta palautteesta huolimatta.
- Opiskelijan harjoittelun tavoitteet jäävät irrallisiksi ja ohjauskeskustelussa opiskelija ei pysty yhdistämään tavoitteita ja tavoitteiden saavuttamiseen liittyviä keinoja oman osaamisen kehittämisessä.

- Opiskelija ei noudata toiminnassaan tarvittavia varotoimia ja laiminlyö käsihygienian.
- Opiskelija toteuttaa hoitotoimintoja rutiininomaista eikä niiden valinta perustu potilaan yksilöllisiin tarpeisiin.
- Opiskelijan hoitotyöntaidot ovat puutteellisia.

- Näyttöön perustuvan tiedon hyödyntäminen on puutteellista opiskelijan toiminnassa.

Osaa kuvailla perhehoitotyön periaatteita sekä menetelmiä ja soveltaa niitä hoitotyön ympäristöissä.
Tietää raskauden, synnytyksen ja lapsivuodeajan normaalin kulun ja seurannan ja käyttää tietoa hoitotyössä.
Osaa ohjata ja tukea perhettä vanhemmuudessa. Osaa kohdata lapsen, nuoren ja perheen osallisuutta ja voimavaroja tukien.
Osaa soveltaa tietojaan keskeisimmistä lasten ja nuorten fyysisistä ja psyykkisistä sairauksista toteuttaessaan hoitotyötä.

Sisältö

Monialaisen sekä kokonaisvaltaisen perhehoitotyön periaatteet ja menetelmät.
Äidin ja perheen hoitotyö raskauden, synnytyksen ja lapsivuodeajan aikana.
Eri-ikäisten lasten ja nuorten kasvu, fyysinen, psyykkinen kehitys ja sosiaalinen sekä niiden vaikutus hoitotyön tarpeen määrittämiseen, hoitoon ja arviointiin; lasten ja nuorten näyttöön perustuvan hoitotyön erityispiirteet.
Leikki lapsen kehityksen tukena ja auttamismenetelmänä.
Lapsi ja nuori sairaana: vitaalielintoiminnot ja niiden seuranta, kivun ilmeneminen, arviointi ja hoito, lasten ja nuorten neste-ja lääkehoito, yleisimpiä mielenterveyden häiriöitä, lapsen ja perheen ohjaaminen.
Raskauteen, synnytykseen ja lapsivuodeaikaan kuuluva lääketiede (obstetriikka) ja lasten sairauksien lääketiede (pediatria).

Aika ja paikka

Opintojakson aloitus harjoitteluinfolla 6.9. klo 8 - 9.30
Varsinainen opetus alkaa oreintaatiotunneilla 19.9. klo 8-> TEAMS:illä.
Muut opetuksen ajankohdat löytyy ´Sisällön jaksotus kohdasta.

Oppimateriaalit

Storvik-Sydänmaa ym ( 2019 ) Lapsen ja perheen hoitotyö tai vanhempi versio
Botha&Ryttyläinen-Korhonen (2016) Naisen hoitotyö (soveltuvin osin)

Opetusmenetelmät

Lasten, nuorten ja perheen 5op koostuu äitiyshuollosta, lasten ja nuorten- hoitotyön osuudesta, lääketieteen osuudesta sekä harjoituksista. Viitekehys kokonaisuuteen muodostuu instruktioluennoissa Repussa.

Hoitotyön osuudessa opetusmenetelminä ovat mm opetuskeskustelut, harjoitukset ja simulaatio/osaamisen näyttö. Lääketieteen osuus on verkko-opintototeutus skholessa. .

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Hyväksytty lasten, nuorten ja perheen hoitotyö -opintokokonaisuuden lääkelaskukokeen suoritus ( n. 1 kk ennen harjoittelun alkamista ) on harjoittelun aloittamisen edeltävyysehto.

Lääkehoito ja farmakologia -opintojakson lääkehoitotentti ja peruslääkelaskutenttti tulee olla hyväksytysti suoritettu ennen harjoittelun aloittamista. Myös nämä lääkehoidon opintojen suoritukset tulee olla hyväksytysti suoritettu n 1 kk ennen harjoittelua.

Kliinistä harjoittelua voi suorittaa myös työtä opinnollistaen.

Harjoitteluun liittyvistä yksityiskohdista järjestetään harjoittelu-infot

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tenttialueet:
Raskaus ja synnytys osio perustuu kurssikirjaan Botha&Ryttyläinen-Korhonen (2016) Naisen hoitotyö , josta suoritetaan: luku 1 Naisen terveys (kursoorisesti), luku 2 Naisen hedelmällisyys ss 45-48, luku 5 Nainen äitinä ss 127 - 176. Repussa oleva Raskaus ja synnytys - osio materiaali on myös tenttiin tulevaa.

Lasten ja nuorten ht osuudesta hoitotyön suoritus pohjautuu kurssikirjaan + moodlen/Repun materiaaleihin: Storvik-Sydänmaa ym ( 2019 ) Lapsen ja perheen hoitotyö tai vanhempi versio

SKHOLE-KOE:
Skhole-kokeet ovat avoinna 6.9. klo12 - 22.11. klo15 välisenä aikana. Kunkin kokeen voi uusia tuona aikana neljä kertaa niin, että suoritusten välillä tulee olla 4 tuntia. Läpimenoraja on 70%. Harjoituskokeen lisäksi on tehtävä koodin takaa löytyvä koe, joka näkyy suorituksena. Alla koe-koodit.

Skhole -koealueina ovat seuraavat kaksi kurssia Skholessa:
-lastentaudit ( sisältää 14 luentoa , 3h15min) - F7E92U
-raskaus ja synnytys ( sisältää 16 luentoa, 4h1min) - KG2FNT

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

AHOT mahdollisuus tulee keskustella asiantuntijaopettajan kanssa.

Opintojen opinnollistaminen keskustellaan myös asiantuntijaopettajan kanssa

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

1op =27 opiskelijan työtuntia.
Harjoituksissa ja simulaatiossa/osaamisen näytöissä on läsnäolovelvoite. Poissaolo korvataan joko oman ryhmän toisen pienryhmän mukana tai seuraavina lukukausina. Huomio mahdolliset ops muutokset, mikäli läsnäolovelvollisia osuuksia jää oman ryhmän mukana suorittamatta.

Sisällön jaksotus

6.9. klo 8.00 - 9.30 harjoitteluinfo luokassa TA21L149
19.9. klo 8.00 - 9.30 Orientaatio opintojaksolle TEAMS
19.9. klo12.30 - 15.45 lasten ja nuorten hoitotyö TEAMS
2.10. klo10.00 - 14.00 lasten ja nuorten hoitotyö TEAMS
10.10. klo15.15 - 16.45 harjoitteluinfo ? (tarkentuu vielä)
11.10. klo12.30 - 14.00 äitiyshuolto ja synnytys TEAMS
31.10. klo 8.00 - 15.45 Työpajat/harjoitustunnit (Ryhmä 1)
1.11. klo 8.00 - 15.45 Työpajat/harjoitustunnit (Ryhmä 2)
14.11. klo 8.00 - 15.45 Simulaatio-harjoitukset (Ryhmä1)
15.11. klo 8.00 - 15.45 Simulaatio-harjoitukset (Ryhmä 2)
22.11. klo10.00 - 11.30 Harkkainfo
Tenttiajankohta sovitaan myöhemmin opintojakson aikana

Lisätietoja opiskelijoille

Opintojakson opettajat:
Äitiyshuolto ja synnytys, Karimi Ngui
Lasten ja nuorten hoitotyö, Anna-Kaisa Korpinen

Ryhmäjako toteutetaan orientaatiotunnin yhteydessä!

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa käyttää keskeisiä lapsen, nuoren ja perheen hoitotyössä käytettäviä ammattikäsitteitä asiantuntevasti ja edistää lapsiperheen hyvinvointia.
Opiskelija osaa soveltaa näyttöön perustuvaa tietoa eri-ikäisen lapsen ja nuoren sekä hänen perheensä ohjaamisessa ja soveltaa monipuolisesti ja kriittisesti näyttöön perustuvaa tietoa hoitamisessa.
Opiskelija osaa kuvata monipuolisesti ja kriittisesti lasten sairauksien lääketieteellistä hoitoa. Opiskelija osaa toteuttaa turvallisesta lasten ja nuorten neste- ja lääkehoitoa ja käyttää tarkoituksenmukaisia hoitotyön toimintoja.
Opiskelija osaa kuvata raskauden, synnytyksen ja lapsivuodeajan normaalin kulun ja seurannan sekä osaa selittää vastasyntyneen hoitoon liittyviä erityispiirteitä.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa käyttää keskeisiä lapsen, nuoren ja perheen hoitotyössä käytettäviä ammattikäsitteitä johdonmukaisesti ja tukea lapsiperheen hyvinvointia.
Opiskelija osaa soveltaa näyttöön perustuvaa tietoa eri-ikäisen lapsen ja nuoren sekä hänen perheensä ohjaamisessa ja hoitamisessa.
Opiskelija osaa kuvata monipuolisesti lasten sairauksien lääketieteellistä hoitoa.
Opiskelija osaa toteuttaa turvallisesta lasten ja nuorten neste- ja lääkehoitoa ja käyttää tarkoituksenmukaisia hoitotyön toimintoja.
Opiskelija osaa kuvata raskauden, synnytyksen ja lapsivuodeajan normaalin kulun ja seurannan sekä vastasyntyneen hoitoon liittyviä erityispiirteitä.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa käyttää keskeisiä lapsen, nuoren ja perheen hoitotyössä käytettäviä ammattikäsitteitä ja tietää lapsiperheen hyvinvointia tukevia menetelmiä.
Opiskelija osaa käyttää näyttöön perustuvaa tietoa eri-ikäisen lapsen ja nuoren sekä hänen perheensä ohjaamisessa ja hoitamisessa.
Opiskelija osaa kuvata lasten sairauksien lääketieteellistä hoitoa.
Opiskelija osaa toteuttaa turvallisesta lasten ja nuorten lääkehoitoa ja käyttää tarkoituksenmukaisia hoitotyön toimintoja.
Opiskelija osaa nimetä raskauden, synnytyksen ja lapsivuodeajan normaalin kulun ja seurannan sekä vastasyntyneen hoitoon liittyviä erityispiirteitä.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Lääkelaskut 100% oikein
Verkko-opinnot arvioidaan hyväksytty – hylätty. Hyväksytyn suorituksen taso on 70% oikein
Oppimistehtävä / tentti arvioidaan hyväksytty – hylätty SOLO taksonomiaa käyttäen
Opinnollistamiseen liittyvät näytöt ovat suoritettu hyväksytysti.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tentti, sovitut ennakkotehtävät, ryhmätehtävät ja muut tehtävät.
Arvioinnissa hyödynnetään myös laadullisia arviointimenetelmiä (solo taksonomia).
Skole kokeiden hyväksymisraja on 70% oikeita vastauksia.
Hoitotyön harjoitustunneilla ja simulaatioissa/osaamisen näytössä 100%:nen läsnäolo, joita ei voi korvata kirjallisilla tehtävillä.

Opintojakson kokonaisarvosana edellyttää kaikkien sisältö-osien hyväksyttyä suoritusta.
Kokonaisarvosana on T1-K5.

Hylätty (0)

Tyydyttävä tason arviointikrieerit eivät täyty. Opiskelija ei pysty osoittamaan opintojakson sisällön mukaista osaamista. Osaamisessa on potilasturvallisuuden vaarantavia puutteita näyttöön perustuvassa toiminnassa.

Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa käyttää keskeisiä lapsen, nuoren ja perheen hoitotyössä käytettäviä ammattikäsitteitä asiantuntevasti ja edistää lapsiperheen hyvinvointia.
Opiskelija osaa soveltaa näyttöön perustuvaa tietoa eri-ikäisen lapsen ja nuoren sekä hänen perheensä ohjaamisessa ja soveltaa monipuolisesti ja kriittisesti näyttöön perustuvaa tietoa hoitamisessa.
Opiskelija osaa kuvata monipuolisesti ja kriittisesti lasten sairauksien lääketieteellistä hoitoa. Opiskelija osaa toteuttaa turvallisesta lasten ja nuorten neste- ja lääkehoitoa ja käyttää tarkoituksenmukaisia hoitotyön toimintoja.
Opiskelija osaa kuvata raskauden, synnytyksen ja lapsivuodeajan normaalin kulun ja seurannan sekä osaa selittää vastasyntyneen hoitoon liittyviä erityispiirteitä.

Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Opiskelija osaa käyttää keskeisiä lapsen, nuoren ja perheen hoitotyössä käytettäviä ammattikäsitteitä johdonmukaisesti ja tukea lapsiperheen hyvinvointia.
Opiskelija osaa soveltaa näyttöön perustuvaa tietoa eri-ikäisen lapsen ja nuoren sekä hänen perheensä ohjaamisessa ja hoitamisessa.
Opiskelija osaa kuvata monipuolisesti lasten sairauksien lääketieteellistä hoitoa.
Opiskelija osaa toteuttaa turvallisesta lasten ja nuorten neste- ja lääkehoitoa ja käyttää tarkoituksenmukaisia hoitotyön toimintoja.
Opiskelija osaa kuvata raskauden, synnytyksen ja lapsivuodeajan normaalin kulun ja seurannan sekä vastasyntyneen hoitoon liittyviä erityispiirteitä.

Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Opiskelija osaa käyttää keskeisiä lapsen, nuoren ja perheen hoitotyössä käytettäviä ammattikäsitteitä ja tietää lapsiperheen hyvinvointia tukevia menetelmiä.
Opiskelija osaa käyttää näyttöön perustuvaa tietoa eri-ikäisen lapsen ja nuoren sekä hänen perheensä ohjaamisessa ja hoitamisessa.
Opiskelija osaa kuvata lasten sairauksien lääketieteellistä hoitoa.
Opiskelija osaa toteuttaa turvallisesta lasten ja nuorten lääkehoitoa ja käyttää tarkoituksenmukaisia hoitotyön toimintoja.
Opiskelija osaa nimetä raskauden, synnytyksen ja lapsivuodeajan normaalin kulun ja seurannan sekä vastasyntyneen hoitoon liittyviä erityispiirteitä.

fi
Ilmoittautumisaika

02.12.2024 - 31.12.2024

Ajoitus

01.01.2025 - 23.02.2025

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
  • Ensihoitajakoulutus
Opettaja
  • Eeva Kähkönen
  • Anna-Kaisa Korpinen
  • Karimi Ngui
Ryhmät
  • SHS23S
    SHS23S
  • SHT23S
    SHT23S

Tavoitteet

Opiskelija:
Osaa kuvailla perhehoitotyön periaatteita sekä menetelmiä ja soveltaa niitä hoitotyön ympäristöissä.
Tietää raskauden, synnytyksen ja lapsivuodeajan normaalin kulun ja seurannan ja käyttää tietoa hoitotyössä.
Osaa ohjata ja tukea perhettä vanhemmuudessa. Osaa kohdata lapsen, nuoren ja perheen osallisuutta ja voimavaroja tukien.
Osaa soveltaa tietojaan keskeisimmistä lasten ja nuorten fyysisistä ja psyykkisistä sairauksista toteuttaessaan hoitotyötä.

Sisältö

Monialaisen sekä kokonaisvaltaisen perhehoitotyön periaatteet ja menetelmät.
Äidin ja perheen hoitotyö raskauden, synnytyksen ja lapsivuodeajan aikana.
Eri-ikäisten lasten ja nuorten kasvu, fyysinen, psyykkinen kehitys ja sosiaalinen sekä niiden vaikutus hoitotyön tarpeen määrittämiseen, hoitoon ja arviointiin; lasten ja nuorten näyttöön perustuvan hoitotyön erityispiirteet.
Leikki lapsen kehityksen tukena ja auttamismenetelmänä.
Lapsi ja nuori sairaana: vitaalielintoiminnot ja niiden seuranta, kivun ilmeneminen, arviointi ja hoito, lasten ja nuorten neste-ja lääkehoito, yleisimpiä mielenterveyden häiriöitä, lapsen ja perheen ohjaaminen.
Raskauteen, synnytykseen ja lapsivuodeaikaan kuuluva lääketiede (obstetriikka) ja lasten sairauksien lääketiede (pediatria).

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa käyttää keskeisiä lapsen, nuoren ja perheen hoitotyössä käytettäviä ammattikäsitteitä asiantuntevasti ja edistää lapsiperheen hyvinvointia.
Opiskelija osaa soveltaa näyttöön perustuvaa tietoa eri-ikäisen lapsen ja nuoren sekä hänen perheensä ohjaamisessa ja soveltaa monipuolisesti ja kriittisesti näyttöön perustuvaa tietoa hoitamisessa.
Opiskelija osaa kuvata monipuolisesti ja kriittisesti lasten sairauksien lääketieteellistä hoitoa. Opiskelija osaa toteuttaa turvallisesta lasten ja nuorten neste- ja lääkehoitoa ja käyttää tarkoituksenmukaisia hoitotyön toimintoja.
Opiskelija osaa kuvata raskauden, synnytyksen ja lapsivuodeajan normaalin kulun ja seurannan sekä osaa selittää vastasyntyneen hoitoon liittyviä erityispiirteitä.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa käyttää keskeisiä lapsen, nuoren ja perheen hoitotyössä käytettäviä ammattikäsitteitä johdonmukaisesti ja tukea lapsiperheen hyvinvointia.
Opiskelija osaa soveltaa näyttöön perustuvaa tietoa eri-ikäisen lapsen ja nuoren sekä hänen perheensä ohjaamisessa ja hoitamisessa.
Opiskelija osaa kuvata monipuolisesti lasten sairauksien lääketieteellistä hoitoa.
Opiskelija osaa toteuttaa turvallisesta lasten ja nuorten neste- ja lääkehoitoa ja käyttää tarkoituksenmukaisia hoitotyön toimintoja.
Opiskelija osaa kuvata raskauden, synnytyksen ja lapsivuodeajan normaalin kulun ja seurannan sekä vastasyntyneen hoitoon liittyviä erityispiirteitä.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa käyttää keskeisiä lapsen, nuoren ja perheen hoitotyössä käytettäviä ammattikäsitteitä ja tietää lapsiperheen hyvinvointia tukevia menetelmiä.
Opiskelija osaa käyttää näyttöön perustuvaa tietoa eri-ikäisen lapsen ja nuoren sekä hänen perheensä ohjaamisessa ja hoitamisessa.
Opiskelija osaa kuvata lasten sairauksien lääketieteellistä hoitoa.
Opiskelija osaa toteuttaa turvallisesta lasten ja nuorten lääkehoitoa ja käyttää tarkoituksenmukaisia hoitotyön toimintoja.
Opiskelija osaa nimetä raskauden, synnytyksen ja lapsivuodeajan normaalin kulun ja seurannan sekä vastasyntyneen hoitoon liittyviä erityispiirteitä.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Lääkelaskut 100% oikein
Verkko-opinnot arvioidaan hyväksytty – hylätty. Hyväksytyn suorituksen taso on 70% oikein
Oppimistehtävä / tentti arvioidaan hyväksytty – hylätty SOLO taksonomiaa käyttäen
Opinnollistamiseen liittyvät näytöt ovat suoritettu hyväksytysti.

fi
Ilmoittautumisaika

19.08.2024 - 22.09.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

10 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Tiina Poranen
  • Eeva Kähkönen
  • Sirpa Parviainen
  • Tuula Kallioniemi
  • Anu Piirainen
  • Anna-Kaisa Korpinen
  • Karimi Ngui
Ryhmät
  • SHT22S
    SHT22S
  • SHS22S
    SHS22S

Tavoitteet

Eettisyys, ammatillisuus ja asiakaslähtöisyys
• Osaa kohdata lapsen ja perheen hoitotyön asiakkaana ja toimia perhehoitotyön arvojen ja eettisten periaatteiden ohjaamana

Kommunikointi ja moniammatillisuus, potilas- ja asiakasturvallisuus sekä informaatio teknologia ja kirjaaminen
• Osaa kommunikoida ammatillisesti eri-ikäisten ja eritaustaisten asiakkaiden, potilaiden ja perheiden kanssa sekä työskennellä moniammatillisissa tiimeissä ja toimintaympäristöissä hyvien työyhteisötaitojen mukaisesti
• Osaa toimia potilas- ja työturvallisuutta edistäen ja ehkäistä vaaratapahtumia potilaan hoitoprosessin kaikissa vaiheissa
• Osaa kirjata tarkoituksenmukaisesti hoitoprosessin eri vaiheissa potilastietojärjestelmään.

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmä, johtaminen ja työntekijyys osaaminen, laadun varmistus sekä yrittäjyys ja kehittäminen
• Osaa kuvata eri toiminta- ja palveluyksikköjen tehtäviä ja toimia lapsen ja perheen hoito- ja palveluketjussa.
• Osaa reflektoida omaa osaamistaan ja työn kehittämiskohteita ja muutoksen tarpeita lapsen ja perheen hoitotyössä.

Kliininen hoitotyö, ohjaus- ja opetusosaaminen sekä omahoidon tukeminen, terveyden ja toimintakyvyn edistäminen
• Osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida eri-ikäisen lapsen, perheen ja raskaana olevan ja synnyttäneen hoitoa ja perustella toimintaa näyttöön perustuvalla tiedolla
• Osaa ohjata lapsia ja perheitä ottaen huomioon hoidon tarpeet, voimavarat ja ohjattavan vastuun omahoidossa
• Osaa tunnistaa ja analysoida lasten ja perheiden terveysuhkia ja -ongelmia ja ottaa nämä huomioon terveyden edistämisessä

Näyttöön perustuva toiminta, tutkimustiedon hyödyntäminen ja päätöksenteko
• Opiskelija käyttää näyttöön perustuvaa tietoa lasten ja nuorten kasvusta ja kehityksestä, niihin vaikuttavista tekijöistä, perhehoitotyöstä ja lasten sairauksista.

Sisältö

Harjoittelu

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Harjoittelu harjoittelun tavoitteiden mukaisessa oppimisympäristössä

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Harjoittelu 10 op = 7vk, yhteensä 268h

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty:

Eettisyys, ammatillisuus ja asiakaslähtöisyys:
• Hoitotyön ja perhehoitotyön arvot ja periaatteet ohjaavat opiskelijan toimintaa ja hän osaa perustella niiden mukaista toimintaansa
• Opiskelija toimii asiakas- ja perhelähtöisesti hoitotyön prosessin eri vaiheissa

Kommunikointi ja moniammatillisuus, potilas- ja asiakasturvallisuus sekä informaatio teknologia ja kirjaaminen:
• Opiskelija toimii ammatillisesti, aloitteellisesti ja joustavasti eri-ikäisten ja eritaustaisten asiakkaiden, potilaiden ja perheiden kanssa sekä moniammatillisissa työryhmissä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
• Opiskelija toimii potilas- ja työturvallisesti hoitoprosessin eri vaiheissa.
• Opiskelija kirjaa potilastietojärjestelmään kansallisen, rakenteisen, kirjaamisohjeen mukaisesti.

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmä, johtaminen ja työntekijyys osaaminen, laadun varmistus sekä yrittäjyys ja kehittäminen:
• Opiskelija kertoo esimerkkejä eri toiminta- ja palveluyksikköjen tehtävistä hoito- ja palveluketjussa ja toimii hoito- ja palveluketjun mukaisesti.
• Opiskelija tunnistaa hoitotyön kehittämiskohteita ja muutoksen tarpeita ja ottaa niitä puheeksi.
• Opiskelija toimii tavoitteiden mukaisesti ja itsearviointi on reflektiivistä ja tavoitteisiin pohjautuvaa.

Kliininen hoitotyö, ohjaus- ja opetusosaaminen sekä omahoidon tukeminen, terveyden ja toimintakyvyn edistäminen:
• Opiskelija osaa määritellä hoitotyön tarpeen sekä suunnitella, toteuttaa ja arvioida hoitotyötä päätöksentekoprosessin mukaisesti.
• Opiskelija toteuttaa lasten- ja nuorten lääkehoitoa annettujen valtuuksien mukaisesti ja ymmärtää oman vastuunsa niiden toteutuksessa.
• Opiskelija ohjaa lasta ja perhettä voimavaralähtöisesti ja omahoitoa tukien.
• Opiskelija nimeää esimerkein lapsen kasvuun ja kehitykseen liittyviä terveysuhkia ja -ongelmia.

Näyttöön perustuva toiminta, tutkimustiedon hyödyntäminen ja päätöksenteko:
• Opiskelija käyttää näyttöön perustuvaa tietoa hoitotyön päätöksenteossa.

Hylätty:

Eettisyys, ammatillisuus ja asiakaslähtöisyys:
• Opiskelija toimii perhehoitotyön arvojen ja eettisten periaatteiden vastaisesti
• Opiskelija kohtaa asiakkaat välinpitämättömästi
• Opiskelijan rikkoo salassapitovelvollisuutta

• Opiskelijan kommunikointi on epäammatillista tai viestintä työyhteisössä on puutteellista.
• Opiskelija ei hakeudu tiimityöskentelyyn ja yhdessä työskentely ei onnistu.
• Opiskelija vaarantaa toiminnallaan toistuvasti potilas- tai työturvallisuuden.
• Opiskelijan kirjaaminen potilastietojärjestelmään on puutteellista.

• Opiskelijan tiedot lasten, nuorten ja perheen palveluketjusta on puutteelliset.
• Opiskelijan oman työn ja hoitotyön kehittämiskohteiden ja muutoksen tarpeiden tunnistaminen on epärealistista.
• Itsearviointi on epärealistista tai se puuttuu kokonaan, opiskelija ei pysty vastaanottamaan ja hyödyntämään palautetta.

• Opiskelija ei pysty ohjattunakaan toteuttamaan hoitotyötä tai ohjausta.
• Opiskelija vaarantaa toistuvasti potilaan turvallisen lääkehoidon.
• Opiskelija ei tunnista lapsen kasvuun ja kehitykseen liittyviä terveysuhkia ja -ongelmia.

• Näyttöön perustuva tieto jää hyödyntämättä täysin sekä hoitotyössä.

04.11.2024 - 16.02.2025

Opintopistemäärä

8 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Anna-Leena Eklund
  • Liisa Kemppainen
  • Jutta Keränen
  • Karimi Ngui
Ryhmät
  • SMM24S
    SMM24S
  • SMT24S
    SMT24S
  • SEHM24S
    Ensihoitaja SEHM24S

Tavoitteet

Opiskelija tietää keskeisen lääkehoitoa ohjaavan lainsäädännön ja informaatio-ohjauksen sekä ymmärtää niiden merkityksen lääkehoidon kokonaisprosessissa.
Opiskelija osaa arvioida lääkehoidon kokonaisprosessin kriittisiä kohtia toteuttaakseen lääkärin määräämän turvallisen lääkehoidon.
Opiskelija osaa selittää eri tavoilla annetun lääkkeen vaiheet elimistössä.
Opiskelija hallitsee virheettömän lääkelaskennan.
Opiskelija osaa käyttää keskeistä farmakologista tietoperustaa lääkehoidon suunnittelussa, toteuttamisessa, ohjauksessa ja arvioinnissa.

Sisältö

Lääkehoitoa ohjaava säädösperusta
Lääkehoitosuunnitelma
Sairaanhoitajan rooli, tehtävät ja vastuu lääkehoidossa
Itselääkitys
Lääkehoitoteknologia
Lääkelaskenta
Lääkehoidon toteuttaminen eri antoreittejä käyttäen
Lääkkeen vaiheet ja vaikutukset elimistössä
Lääkehoidon vaikutusten seuranta, kirjaaminen, lääkehoidon tarkistus ja arviointi
Lääkkeiden terapeuttiset vaikutukset, haitta- ja yhteisvaikutukset, yhteisvaikutusmekanismit
Farmakologian perusteet
Tavallisimmat lääkeaineryhmät ja niiden käyttöalueet, vaikutusmekanismit ja antotavat

Oppimateriaalit

Nikkola, R., Nurkka, N. & Paloposki, S. 2021. Annos oivallusta. Harjoittelemalla lääkelaskennan osaajaksi. Sanoma Pro Oy. Helsinki.

Saano, S. & Taam-Ukkonen, M. 2020. Lääkehoidon käsikirja. Otava. Helsinki.

Verkkomateriaali Repussa.

Lisämateriaalia opiskelun tueksi:
Oppiportin ja Skholen lääkehoidon, lääkelaskennan ja farmakologian verkkokurssit
Terveyskylä: Lääketalo

Opetusmenetelmät

Opetuskeskustelu, ohjatut harjoitukset, verkkotehtävät.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Lääkehoitopassi aktivoidaan ja se on käytössä ammattiopintojen harjoittelujen aikana.

Lääkehoidon teoriatentti ja ns peruslääkelaskut, jotka sisältyvät Lääkehoito ja farmakologia -opintojaksoon, tulee olla hyväksytty viimeistään kuukausi ennen ammattiopintojen harjoittelun aloittamista. Harjoittelun aloittamisen edeltävyysehtona on edellisten lisäksi aina harjoitteluun liittyvien ammattiopintojen lääkelaskujen hyväksytty suoritus viimeistään kuukausi ennen harjoittelun alkamista.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

LÄÄKELASKENNAN TENTTI: 30.9.24
1. uusinta: 22.10.24
Lääkelaskennan tentti ja yksi uusinta toteutuu opintojakson oppitunneilla (ei erillistä ilmoittautumista). Uusinnat tämän jälkeen lääkelaskennan yleisissä uusintatenteissä.

TIETOTESTIT
Repussa olevat tietotestit tulee olla suoritettuna ennen harjoitustunteja.

LÄÄKEHOITO, TEORIATENTTI: 2.12.24
Tenttialue: Saano & Taam-Ukkonen: Lääkehoidon käsikirja (2020) osa I luvut 1, 2, 4-6, 8-12.
1. uusinta: 9.1.25
2. uusinta: 13.2.25
Uusintatenttiin ilmoittautuminen sähköisellä lomakkeella Anna-Leena Eklundille, vähintään viikkoa ennen tenttipäivää.

FARMAKOLOGIA, TENTTI: xx.xx.2025
Farmakologian tentti muodostuu yksilö- ja paritentistä. Farmakologian arvosana muodostuu yksilö- ja paritentin yhteispistemäärän perusteella.
Uusintatentti on yksilötentti.
Tentissä käytetään Safe Exam Browser -selainta.
Farmakologia, tenttialue: Saano & Taam-Ukkonen (2020) osa II: luvut 1-6, luku 8 ja luvut 10-15.
1. uusinta: xx.xx.2025
2. uusinta: xx.xx.2025
Uusintatenttiin ilmoittautuminen sähköisellä lomakkeella Liisa Kemppaiselle, vähintään viikkoa ennen tenttipäivää.

Kliinisen farmakologian Reppu-tehtävän palautus viimeistään xx.xx.2025.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Lääkehoito 5 op (135 h)
- lähiopetus 14 h
- itsenäinen opiskelu 121 h (verkkotehtävät, tentteihin, tietotesteihin ja tunneille valmistautuminen)

Farmakologia 3 op (81 h)
- lähiopetus 12 h
- itsenäinen opiskelu 69 h (Moodle-tehtävä sekä tunneille ja tenttiin valmistautuminen)

Sisällön jaksotus

3.9.24 klo 10.00-11.30 TEAMS: INFO Opintojakson sisältö ja eteneminen

ITSENÄINEN OPISKELU (Reppu-kurssin aikataulun mukaisesti)
Lääkehoidon keskeiset käsitteet ja tietolähteet
Sairaanhoitajan lääkehoidon osaaminen, Lääkehoitopassi
Lääkehuolto eri toimintaympäristöissä

Lääkelaskenta:
Luonnollista tietä annettavat lääkkeet
Injektiona annettavat lääkkeet
Lääkkeen annostus painon tai ihon pinta-alan mukaan
Lääkkeelliset kaasut
Liuosten pitoisuus suhteellisina pitoisuuksina
Liuosten valmistaminen kiinteästä aineesta
Liuosten laimentaminen
Infuusioliuosten antonopeus
Harjoitustentit

30.9. klo 8-9.30 Lääkelaskennan tentti
22.10. klo 8-9.30 Lääkelaskennan tentti, 1.uusinta

ITSENÄINEN OPISKELU (Reppu-kurssin aikataulun mukaisesti)
Lääke elimistössä
Lääkkeiden haitta- ja yhteisvaikutukset
Lääkehoitoon vaikuttavia tekijöitä
Sairaanhoitaja turvallisen lääkehoidon toteuttajana
Lääkehoidon turvallisuuden edistäminen

HARJOITUSTUNNIT
Ryhmä A_29.10.24 Lääkkeen anto luonnollista reittiä, Lääkkeenanto injektiona
Ryhmä B_6.11.24 Lääkkeen anto luonnollista reittiä, Lääkkeenanto injektiona
Ryhmä C_7.11.24 Lääkkeen anto luonnollista reittiä, Lääkkeenanto injektiona
Ryhmä D_21.11.24 Lääkkeen anto luonnollista reittiä, Lääkkeenanto injektiona
Ryhmä E_22.11.24 Lääkkeen anto luonnollista reittiä, Lääkkeenanto injektiona

2.12.24 TENTTI
Tenttiaika 1h 30 min, lisäaika todistuksella 30 min.

KLIININEN FARMAKOLOGIA, kevät 2025

Sydän- ja verisuonisairauksien lääkehoito, kivun lääkehoito
Tyypin 2 diabeteksen lääkehoito, mikrobilääkkeet, ruoansulatuselimistön sairauksien lääkehoito

Itsenäinen opiskelu Repun aikataulun mukaisesti:
Mielenterveyteen ja vireyteen vaikuttava lääkehoito
Neurologisten sairauksien lääkehoito
Nivelreuman, nivelrikon ja osteoporoosin lääkehoito
Hengityselinsairauksien lääkehoito
Ihosairauksien lääkehoito
Kilpirauhassairauksien lääkehoito
Virtsaelinsairauksien lääkehoito
Aistinelinsairauksien lääkehoito

xx.xx. Farmakologian tentti

Lisätietoja opiskelijoille

Oma tietokone tulee olla mukana kaikissa opintojakson tenteissä.

Harjoitustunneilla pukeutuminen kuten potilastyössä sairaalassa.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti lääkehoidon turvallisuuskäsitteitä sekä yhdistää niitä kokonaisuuksiksi. Opiskelija osaa arvioida lääkehoidon kokonaisprosessiin liittyviä kriittisiä kohtia. Opiskelija toimii vastuullisesti lääkehoidon kokonaisprosessin eri vaiheissa. Opiskelija osaa virheettömän lääkelaskennan. Opiskelija toimii vastuullisesti, aloitteellisesti ja joustavasti kulloisessakin oppimis- ja toimintaympäristössä turvallisen lääkehoidon toteuttamiseksi.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa kuvata lääkeaineryhmittäin lääkkeiden
vaiheet ja vaikutusmekanismit elimistössä. Opiskelija osaa kuvata verituotteet ja niiden käyttötarkoituksen. Opiskelija osaa kuvata lääkehoitoon vaikuttavien säädösten keskeisen sisällön. Opiskelija osaa virheettömän lääkelaskennan. Opiskelija osaa käyttää elektronisia tietokantoja ja analysoida niiden antamaa tietoa. Opiskelija osaa käyttää lääkkeen annossa tarvittavia apuvälineitä potilaslähtöisesti.
Opiskelija käyttää lääkehoidon päätöksentekoprosessissa eettistä tietoperustaa. Opiskelija tunnistaa lääkehoidon eettisiä kysymyksiä. Opiskelija osaa kuvata oman vastuunsa potilaan lääkehoidon toteutuksessa.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa nimetä keskeiset lääkehoitoon vaikuttavat säädökset. Opiskelija osaa selittää eri tavoin annetun lääkkeen vaiheet elimistössä. Opiskelija osaa kuvata sairaanhoitajan vastuun verensiirron toteuttamisessa. Opiskelija osaa virheettömän lääkelaskennan.
Opiskelija osaa nimetä keskeiset lääkeaineryhmät. Opiskelija osaa laatia lääkehoidon toteuttamissuunnitelman. Opiskelija osaa antaa lääkkeen luonnollista tietä oikein. Opiskelija osaa toteuttaa verensiirron lääkärin määräyksen mukaisesti.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hylätty
Opiskelija ei saavuta tyydyttävää tasoa.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Ohjatut harjoitukset läsnäolo 100%.

Reppu-tehtävät (hyväksytty/täydennettävä)
Lääkelaskennan tentti (hyväksytty/hylätty)
Lääkehoito-osion teoriatentti (0-5)
Farmakologia-osion teoriatentti (0-5)

Opintojakson kokonaisarvosana on keskiarvo opintojakson numeraalisesti arvioitavista tenteistä.

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2024 - 28.09.2024

Ajoitus

04.11.2024 - 16.02.2025

Opintopistemäärä

8 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
  • Ensihoitajakoulutus
Opettaja
  • Anna-Leena Eklund
  • Liisa Kemppainen
  • Jutta Keränen
  • Karimi Ngui
Ryhmät
  • SMM24SRAA
    SMM24SRAA

Tavoitteet

Opiskelija tietää keskeisen lääkehoitoa ohjaavan lainsäädännön ja informaatio-ohjauksen sekä ymmärtää niiden merkityksen lääkehoidon kokonaisprosessissa.
Opiskelija osaa arvioida lääkehoidon kokonaisprosessin kriittisiä kohtia toteuttaakseen lääkärin määräämän turvallisen lääkehoidon.
Opiskelija osaa selittää eri tavoilla annetun lääkkeen vaiheet elimistössä.
Opiskelija hallitsee virheettömän lääkelaskennan.
Opiskelija osaa käyttää keskeistä farmakologista tietoperustaa lääkehoidon suunnittelussa, toteuttamisessa, ohjauksessa ja arvioinnissa.

Sisältö

Lääkehoitoa ohjaava säädösperusta
Lääkehoitosuunnitelma
Sairaanhoitajan rooli, tehtävät ja vastuu lääkehoidossa
Itselääkitys
Lääkehoitoteknologia
Lääkelaskenta
Lääkehoidon toteuttaminen eri antoreittejä käyttäen
Lääkkeen vaiheet ja vaikutukset elimistössä
Lääkehoidon vaikutusten seuranta, kirjaaminen, lääkehoidon tarkistus ja arviointi
Lääkkeiden terapeuttiset vaikutukset, haitta- ja yhteisvaikutukset, yhteisvaikutusmekanismit
Farmakologian perusteet
Tavallisimmat lääkeaineryhmät ja niiden käyttöalueet, vaikutusmekanismit ja antotavat

Oppimateriaalit

Nikkola, R., Nurkka, N. & Paloposki, S. 2021. Annos oivallusta. Harjoittelemalla lääkelaskennan osaajaksi. Sanoma Pro Oy. Helsinki.

Saano, S. & Taam-Ukkonen, M. 2020. Lääkehoidon käsikirja. Otava. Helsinki.

Verkkomateriaali Repussa.

Lisämateriaalia opiskelun tueksi:
Oppiportin ja Skholen lääkehoidon, lääkelaskennan ja farmakologian verkkokurssit
Terveyskylä: Lääketalo

Opetusmenetelmät

Opetuskeskustelu, ohjatut harjoitukset, verkkotehtävät.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Lääkehoitopassi aktivoidaan ja se on käytössä ammattiopintojen harjoittelujen aikana.

Lääkehoidon teoriatentti ja ns peruslääkelaskut, jotka sisältyvät Lääkehoito ja farmakologia -opintojaksoon, tulee olla hyväksytty viimeistään kuukausi ennen ammattiopintojen harjoittelun aloittamista. Harjoittelun aloittamisen edeltävyysehtona on edellisten lisäksi aina harjoitteluun liittyvien ammattiopintojen lääkelaskujen hyväksytty suoritus viimeistään kuukausi ennen harjoittelun alkamista.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

LÄÄKELASKENNAN TENTTI: 23.10.24
1. uusinta: 5.11.24
Lääkelaskennan tentti ja yksi uusinta toteutuu opintojakson oppitunneilla (ei erillistä ilmoittautumista). Uusinnat tämän jälkeen lääkelaskennan yleisissä uusintatenteissä.

TIETOTESTIT
Repussa olevat tietotestit tulee olla suoritettuna ennen harjoitustunteja.

LÄÄKEHOITO, TEORIATENTTI: 10.12.24
Tenttialue: Saano & Taam-Ukkonen: Lääkehoidon käsikirja (2020) osa I luvut 1, 2, 4-6, 8-12.
1. uusinta: 9.1.25
2. uusinta: 13.2.25
Uusintatenttiin ilmoittautuminen sähköisellä lomakkeella Anna-Leena Eklundille, vähintään viikkoa ennen tenttipäivää.

FARMAKOLOGIA, TENTTI: xx.xx.2025
Farmakologian tentti muodostuu yksilö- ja paritentistä. Farmakologian arvosana muodostuu yksilö- ja paritentin yhteispistemäärän perusteella.
Uusintatentti on yksilötentti.
Tentissä käytetään Safe Exam Browser -selainta.
Farmakologia, tenttialue: Saano & Taam-Ukkonen (2020) osa II: luvut 1-6, luku 8 ja luvut 10-15.
1. uusinta: xx.xx.2025
2. uusinta: xx.xx.2025
Uusintatenttiin ilmoittautuminen sähköisellä lomakkeella Liisa Kemppaiselle, vähintään viikkoa ennen tenttipäivää.

Kliinisen farmakologian Reppu-tehtävän palautus viimeistään xx.xx.2025.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Lääkehoito 5 op (135 h)
- lähiopetus 16 h
- itsenäinen opiskelu 119 h (verkkotehtävät, tentteihin, tietotesteihin ja tunneille valmistautuminen)

Farmakologia 3 op (81 h)
- lähiopetus 12 h
- itsenäinen opiskelu 69 h (Moodle-tehtävä sekä tunneille ja tenttiin valmistautuminen)

Sisällön jaksotus

24.9.24 klo 14.15-15.45 TEAMS: INFO Opintojakson sisältö ja eteneminen

ITSENÄINEN OPISKELU (Reppu-kurssin aikataulun mukaisesti)
Lääkehoidon keskeiset käsitteet ja tietolähteet
Sairaanhoitajan lääkehoidon osaaminen, Lääkehoitopassi
Lääkehuolto eri toimintaympäristöissä

Lääkelaskenta:
Luonnollista tietä annettavat lääkkeet
Injektiona annettavat lääkkeet
Lääkkeen annostus painon tai ihon pinta-alan mukaan
Lääkkeelliset kaasut
Liuosten pitoisuus suhteellisina pitoisuuksina
Liuosten valmistaminen kiinteästä aineesta
Liuosten laimentaminen
Infuusioliuosten antonopeus
Harjoitustentit
9.10.24 klo 14.15-15.45 TEAMS: Tukea lääkelaskentaan

23.10.24 klo 10-11.30 RAAHE Lääkelaskennan tentti
5.11.24. klo 8-9 RAAHE Lääkelaskennan tentti, 1.uusinta

ITSENÄINEN OPISKELU (Reppu-kurssin aikataulun mukaisesti)
Lääke elimistössä
Lääkkeiden haitta- ja yhteisvaikutukset
Lääkehoitoon vaikuttavia tekijöitä
Sairaanhoitaja turvallisen lääkehoidon toteuttajana
Lääkehoidon turvallisuuden edistäminen

HARJOITUSTUNNIT Kajaanissa
19.11.24 Lääkkeen anto luonnollista reittiä, Lääkkeenanto injektiona
20.11.24 Lääkkeen anto luonnollista reittiä, Lääkkeenanto injektiona

10.12.24 TENTTI
Tenttiaika 1h 30 min, lisäaika todistuksella 30 min.

KLIININEN FARMAKOLOGIA, kevät 2025

Sydän- ja verisuonisairauksien lääkehoito, kivun lääkehoito
Tyypin 2 diabeteksen lääkehoito, mikrobilääkkeet, ruoansulatuselimistön sairauksien lääkehoito

Itsenäinen opiskelu Repun aikataulun mukaisesti:
Mielenterveyteen ja vireyteen vaikuttava lääkehoito
Neurologisten sairauksien lääkehoito
Nivelreuman, nivelrikon ja osteoporoosin lääkehoito
Hengityselinsairauksien lääkehoito
Ihosairauksien lääkehoito
Kilpirauhassairauksien lääkehoito
Virtsaelinsairauksien lääkehoito
Aistinelinsairauksien lääkehoito

Farmakologian tentti

Lisätietoja opiskelijoille

Oma tietokone tulee olla mukana kaikissa opintojakson tenteissä.

Harjoitustunneilla pukeutuminen kuten potilastyössä sairaalassa.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti lääkehoidon turvallisuuskäsitteitä sekä yhdistää niitä kokonaisuuksiksi. Opiskelija osaa arvioida lääkehoidon kokonaisprosessiin liittyviä kriittisiä kohtia. Opiskelija toimii vastuullisesti lääkehoidon kokonaisprosessin eri vaiheissa. Opiskelija osaa virheettömän lääkelaskennan. Opiskelija toimii vastuullisesti, aloitteellisesti ja joustavasti kulloisessakin oppimis- ja toimintaympäristössä turvallisen lääkehoidon toteuttamiseksi.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa kuvata lääkeaineryhmittäin lääkkeiden
vaiheet ja vaikutusmekanismit elimistössä. Opiskelija osaa kuvata verituotteet ja niiden käyttötarkoituksen. Opiskelija osaa kuvata lääkehoitoon vaikuttavien säädösten keskeisen sisällön. Opiskelija osaa virheettömän lääkelaskennan. Opiskelija osaa käyttää elektronisia tietokantoja ja analysoida niiden antamaa tietoa. Opiskelija osaa käyttää lääkkeen annossa tarvittavia apuvälineitä potilaslähtöisesti.
Opiskelija käyttää lääkehoidon päätöksentekoprosessissa eettistä tietoperustaa. Opiskelija tunnistaa lääkehoidon eettisiä kysymyksiä. Opiskelija osaa kuvata oman vastuunsa potilaan lääkehoidon toteutuksessa.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa nimetä keskeiset lääkehoitoon vaikuttavat säädökset. Opiskelija osaa selittää eri tavoin annetun lääkkeen vaiheet elimistössä. Opiskelija osaa kuvata sairaanhoitajan vastuun verensiirron toteuttamisessa. Opiskelija osaa virheettömän lääkelaskennan.
Opiskelija osaa nimetä keskeiset lääkeaineryhmät. Opiskelija osaa laatia lääkehoidon toteuttamissuunnitelman. Opiskelija osaa antaa lääkkeen luonnollista tietä oikein. Opiskelija osaa toteuttaa verensiirron lääkärin määräyksen mukaisesti.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hylätty
Opiskelija ei saavuta tyydyttävää tasoa.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Ohjatut harjoitukset läsnäolo 100%.

Reppu-tehtävät (hyväksytty/täydennettävä)
Lääkelaskennan tentti (hyväksytty/hylätty)
Lääkehoito-osion teoriatentti (0-5)
Farmakologia-osion teoriatentti (0-5)

Opintojakson kokonaisarvosana on keskiarvo opintojakson numeraalisesti arvioitavista tenteistä.

fi
Ilmoittautumisaika

02.12.2024 - 31.12.2024

Ajoitus

01.01.2025 - 31.12.2025

Opintopistemäärä

8 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
  • Ensihoitajakoulutus
Opettaja
  • Anna-Leena Eklund
  • Liisa Kemppainen
  • Anna-Leena Luukkonen
  • Jutta Keränen
Ryhmät
  • SMM25K2
    SMM25K2
  • SMM25K1
    SMM25K1

Tavoitteet

Opiskelija tietää keskeisen lääkehoitoa ohjaavan lainsäädännön ja informaatio-ohjauksen sekä ymmärtää niiden merkityksen lääkehoidon kokonaisprosessissa.
Opiskelija osaa arvioida lääkehoidon kokonaisprosessin kriittisiä kohtia toteuttaakseen lääkärin määräämän turvallisen lääkehoidon.
Opiskelija osaa selittää eri tavoilla annetun lääkkeen vaiheet elimistössä.
Opiskelija hallitsee virheettömän lääkelaskennan.
Opiskelija osaa käyttää keskeistä farmakologista tietoperustaa lääkehoidon suunnittelussa, toteuttamisessa, ohjauksessa ja arvioinnissa.

Sisältö

Lääkehoitoa ohjaava säädösperusta
Lääkehoitosuunnitelma
Sairaanhoitajan rooli, tehtävät ja vastuu lääkehoidossa
Itselääkitys
Lääkehoitoteknologia
Lääkelaskenta
Lääkehoidon toteuttaminen eri antoreittejä käyttäen
Lääkkeen vaiheet ja vaikutukset elimistössä
Lääkehoidon vaikutusten seuranta, kirjaaminen, lääkehoidon tarkistus ja arviointi
Lääkkeiden terapeuttiset vaikutukset, haitta- ja yhteisvaikutukset, yhteisvaikutusmekanismit
Farmakologian perusteet
Tavallisimmat lääkeaineryhmät ja niiden käyttöalueet, vaikutusmekanismit ja antotavat

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti lääkehoidon turvallisuuskäsitteitä sekä yhdistää niitä kokonaisuuksiksi. Opiskelija osaa arvioida lääkehoidon kokonaisprosessiin liittyviä kriittisiä kohtia. Opiskelija toimii vastuullisesti lääkehoidon kokonaisprosessin eri vaiheissa. Opiskelija osaa virheettömän lääkelaskennan. Opiskelija toimii vastuullisesti, aloitteellisesti ja joustavasti kulloisessakin oppimis- ja toimintaympäristössä turvallisen lääkehoidon toteuttamiseksi.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa kuvata lääkeaineryhmittäin lääkkeiden
vaiheet ja vaikutusmekanismit elimistössä. Opiskelija osaa kuvata verituotteet ja niiden käyttötarkoituksen. Opiskelija osaa kuvata lääkehoitoon vaikuttavien säädösten keskeisen sisällön. Opiskelija osaa virheettömän lääkelaskennan. Opiskelija osaa käyttää elektronisia tietokantoja ja analysoida niiden antamaa tietoa. Opiskelija osaa käyttää lääkkeen annossa tarvittavia apuvälineitä potilaslähtöisesti.
Opiskelija käyttää lääkehoidon päätöksentekoprosessissa eettistä tietoperustaa. Opiskelija tunnistaa lääkehoidon eettisiä kysymyksiä. Opiskelija osaa kuvata oman vastuunsa potilaan lääkehoidon toteutuksessa.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa nimetä keskeiset lääkehoitoon vaikuttavat säädökset. Opiskelija osaa selittää eri tavoin annetun lääkkeen vaiheet elimistössä. Opiskelija osaa kuvata sairaanhoitajan vastuun verensiirron toteuttamisessa. Opiskelija osaa virheettömän lääkelaskennan.
Opiskelija osaa nimetä keskeiset lääkeaineryhmät. Opiskelija osaa laatia lääkehoidon toteuttamissuunnitelman. Opiskelija osaa antaa lääkkeen luonnollista tietä oikein. Opiskelija osaa toteuttaa verensiirron lääkärin määräyksen mukaisesti.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hylätty
Opiskelija ei saavuta tyydyttävää tasoa.

fi
Ilmoittautumisaika

02.12.2024 - 31.12.2024

Ajoitus

01.01.2025 - 23.02.2025

Opintopistemäärä

2 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Virpi Saastamoinen
Ryhmät
  • SMM25K2
    SMM25K2
  • SMM25K1
    SMM25K1

Tavoitteet

Opiskelija hallitsee tarvittavat matematiikan perustaidot ja osaa käyttää ja soveltaa niitä hoitotyössä.

Sisältö

Matematiikan perusasioiden kertaus ja matemaattisten valmiuksien luominen lääkehoitoon

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty
Opiskelija kykenee osoittamaan hallitsevansa matematiikan perustaidot ja soveltamaan niitä opiskelun ja työelämän vaatimusten mukaisesti lääkematematiikkaan soveltaen. Opiskelijan osaaminen arvioidaan lopputentin sekä palautettavien harjoitusten perusteella.

Esitietovaatimukset

Lähtötasotesti

fi
Ilmoittautumisaika

19.08.2024 - 22.09.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 31.10.2024

40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Teija Ravelin
  • Maarit Leinonen
Ryhmät
  • SMM23K2
    SMM23K2
  • SMM23K1
    SMM23K1

Tavoitteet

Opiskelija:
Kykenee dialogiin täysi-ikäisen kriisissä olevan, mielenterveysongelmasta ja riippuvuusongelmasta kärsivän ihmisen kanssa.
Osaa tukea häntä tarpeenmukaisesti, voimavaralähtöisesti ja osallisuutta vahvistaen hoidon suunnittelussa, toteuttamisessa ja arvioinnissa yhteistyössä hoitoon osallistuvien kanssa.
Opiskelija ymmärtää, mitä lähisuhdeväkivallan käsite tarkoittaa, tunnistaa mahdollisen lähisuhdeväkivallan ja osaa ohjata asiakasta, potilasta tilanteessa
Osaa hyödyntää sähköisiä terveyspalveluja.

Sisältö

Mielenterveys- ja päihdehoitotyön lähtökohtia:
Positiivinen mielenterveys ja mielenterveyden edistäminen
Transaktioanalyyttinen vuorovaikutusteoria (Abstract in English)
Lainsäädäntö
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön palvelut (julkinen, yksityinen, kolmas sektori, sähköiset palvelut)

Kriisissä olevan ihmisen tukeminen:
Kriisityö
Mielenterveysongelmasta ja/tai riippuvuusongelmasta kärsivän ihmisen voimavaralähtöinen hoitotyö (osa materiaalista englanninkielisenä):
Masentuneen ihmisen hoitotyö
Itsetuhoisen ihmisen hoitotyö
Syömishäiriöisen ihmisen hoitotyö
Riippuvuusongelmaisen ihmisen hoitotyö
Psykoottisesti oireilevan ja psykoosisairaan ihmisen hoitotyö

Mielenterveys- ja päihdehoitotyön voimavaralähtöiset auttamismenetelmät (osa materiaalista englanninkielisenä):
Dialogisuus
Motivoiva keskustelu
Hoitosuhdetyöskentely
Mini-interventio
Psykoedukaatio
Omahoitoa tukevat sähköiset menetelmät
Psyykenlääkehoito

Potilasturvallisuusosaaminen mielenterveys- ja päihdehoitotyössä:
Aggressiivisen ihmisen kohtaaminen ja toimintamallit eri tilanteissa
Lähisuhdeväkivallan tunnistaminen ja ohjausosaaminen tilanteessa

Psykiatria ja päihdelääketiede:
Riippuvuusongelmat
Psyykkiset sairaudet

Aika ja paikka

Syksy 2024. Tarkempi suunnitelma kts. sisällön jaksotus, eteneminen.
Lähiopetus Kajaanin amk. Verkko-opetus Reppu.

Oppimateriaalit

Skholessa opiskellaan itsenäisesti:
Psykiatriset sairaudet https://app.skhole.fi/fi-FI/courses/psykiatriset-sairaudet
Mielenterveyshäiriöiden ja päihderiippuvuuksien lääkehoito -perusteet https://app.skhole.fi/fi-FI/courses/psykiatrinen-laakehoito-perusteet
Tenttialue:
Oppikirja Hämäläinen, Kanerva, Kuhanen, C., Schubert, C., Seuri, T. 2017. Mielenterveyshoitotyö. SanomaPro.(Oppikirjasta ei tenttiin ss. 65-72 ja ss. 83-101)
Opintojakson Reppu-materiaalit
Skhole-materiaalit (em. kurssit)
Päihdelääketieteen Käypä hoito -suositukset (3)

Opetusmenetelmät

Harjoitustunnit ja simulaatio-opetus.
Opiskelu toteutuu sekä verkko- että lähiopetuksena. Opinnot on suunniteltu etenevän tietyssä järjestyksessä, jotta osaaminen kehittyy perusteista soveltavaan tasoon.

Verkkotehtävistä osa toteutuu pakollisina (transaktioanalyysi, tietotesti), osa vapaaehtoisina (verkkokeskustelut) tehtävinä. Huomaathan, että verkko-opintojen avulla oppikirja tulee käydyksi läpi.
Lähiopetustunneilla on läsnäolovelvollisuus P -merkityillä simulaatiotunneilla.

Ohje simulaatio opiskeluun:
Simulaatioissa harjoittelet sairaanhoitajana toimimista simulaatioympäristössä
Simulaatioissa tavoitteena
osaat tunnistaa ja arvioida asiakkaan/potilaan (mielen)terveyttä uhkaavan tilan
osaat turvata asiakkaan fyysisen ja psyykkisen turvallisuuden
osaat arvioida hoidon tarpeen
osaat tarvittaessa konsultoida muita terveydenhuollon asiantuntijoita
Valmistaudu simulaatioon opiskelemalla teoria ja kertaamalla ISBAR.
Simulaatiot siviilivaatetuksessa.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Harjoittelun edeltävyysehtona ovat yleiset edeltävyysehdot sekä ko. ammattiaineen hyväksytysti suoritetut lääkelaskut. Harjoittelu pääsääntöisesti teoriaopetuksen jälkeisenä lukukautena.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Yhteistoiminnallinen tentti 12.12.24.
1. uusinta 9.1.2025
2. uusinta 23.1.2025

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Valinnaiset suoritustavat ilmoitetaan Repussa opintojakson toteutussuunnitelmassa.

Opiskelija voi valita, tekeekö yhteistoiminnallisen tentin ilmoitettuna tenttiajankohtana vai
yksilötenttinä ennakkoon ilmoitettuna uusinta-aikana.

Voit opiskella itsenäisesti ne opinnot, jotka eivät ole etenemissuunnitelmassa merkittynä P = pakollinen läsnäolo.

Korvaustehtävät harjoitustuntipoissaoloista.

Simulaatiokorvaukset seuraavan/toisen ryhmän mukana.

Sisällön jaksotus

vko 41. 10.10.24 klo 13.15-15.00 TEAMS Orientaatio, itsenäisen opiskelun ohjaus pedagogisen käsikirjoituksen mukaisesti. TA-tehtävän ohjeistus. Maarit

vko 43. 24.10.24 klo 8.00-9.30 Lääkelaskut 1. Mt-käsite. Maarit

vko 44. Itsenäinen opiskelu. Repussa osio 1

vko 45. 7.11.24 Klo 10.00-11.30 Tahdosta riippumaton hoitoprosessi mielenterveyslaissa.
Lääkelaskut 2. Teija

Tee Tietotesti Repussa

vko 45. 8.11.24 Klo 8.00-9.30 Riippuvuusongelmista kärsivän ihmisen hoitotyö. Mini-interventio, motivoiva keskustelu. Maarit

vko 46. Itsenäinen opiskelu/TA-tehtävän palautus 17.11.24 mennessä

vko 47. 21.11.24 klo 8.00-9.30 Psykoottisesti oireilevan ihmisen hoitotyö Teija
21.11.24 klo 10.00-11.30 Psyykenlääkehoito Maarit

vko 48. Itsenäinen opiskelu.

vko 49. 4.12.24 Klo 8.00-11.30 Harjoitustunnit:
Dialogisuus. Hoitosuhdetyöskentely. Psykoedukaatio.
4.12.23 Klo 12.30-15.45 Kertauspajat ja simulaatiot:
Kriisissä olevan ihmisen kohtaaminen
Masentuneen ihmisen hoitotyö
Itsetuhoisen ihmisen hoitotyö Teija, Maarit

vko 50. 12.12.24 klo 8.00-11.30
4h tentti Yhteistoiminnallinen tentti Maarit

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa käyttää keskeisiä mielenterveys- ja päihdehoitotyössä käytettäviä käsitteitä.
Opiskelija osaa kuvata keskeisen mielenterveyshoitotyötä ja päihdehoitotyötä määrittelevän lainsäädännön ja soveltaa tätä tietoa osana asiakkaan/potilaan hoitoprosessin kuvausta.
Opiskelija osaa soveltaa tietoa asiakkaan/potilaan hoitoon ohjaamisessa ja soveltaa monipuolisesti ja kriittisesti näyttöön perustuvaa tietoa asiakkaan/potilaan monialaisessa hoitamisessa ja omahoidon tukemisessa.
Opiskelija osaa selittää kriisien kulun ja analysoida sen yhteyttä mielenterveyteen.
Opiskelija osaa kuvata lähisuhdeväkivaltaa ilmiönä ja osaa soveltaa palvelujärjestelmätietoa asiakkaan/potilaan tarpeenmukaisessa hoitoon ohjaamisessa.

Opiskelija osaa kuvata monipuolisesti ja kriittisesti psyykkisten sairauksien ja päihdeongelmien lääketieteellistä hoitoa.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa käyttää keskeisiä mielenterveys- ja päihdehoitotyössä käytettäviä käsitteitä.
Opiskelija osaa kuvata keskeisen mielenterveyshoitotyötä ja päihdehoitotyötä määrittelevän lainsäädännön.
Opiskelija osaa soveltaa tietoa asiakkaan/potilaan hoitoon ohjaamisessa ja soveltaa näyttöön perustuvaa tietoa asiakkaan/potilaan monialaisessa hoitamisessa ja omahoidon tukemisessa.
Opiskelija osaa selittää kriisien kulun ja sen yhteyden mielenterveyteen.
Opiskelija osaa kuvata psyykkisten sairauksien ja päihdeongelmien lääketieteellistä hoitoa.'
Opiskelija osaa kuvata lähisuhdeväkivallan ilmenemistä ja osaa ohjata asiakasta/potilasta tarpeenmukaisesti tilanteessa.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa kuvata keskeiset mielenterveys- ja päihdehoitotyössä käytettävät käsitteet.
Opiskelija osaa kertoa keskeisestä mielenterveyshoitotyötä ja päihdehoitotyötä määrittelevästä lainsäädännöstä.
Opiskelija osaa kertoa asiakkaan/potilaan hoitoon ohjaamisen prosessin ja tunnistaa näyttöön perustuvaa tiedon osuuden asiakkaan/potilaan hoitamisessa ja omahoidon tukemisessa.
Opiskelija osaa kuvata kriisien kulun.
Opiskelija osaa kertoa yleisimpien psyykkisten sairauksien ja päihdeongelmien lääketieteellisestä hoidosta.
Opiskelija osaa kuvata lähisuhdeväkivallan käsitteen.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hylätty
Opiskelija ei osaa kuvata keskeisiä mielenterveys- ja päihdehoitotyössä käytettäviä käsitteitä.
Opiskelija ei osaa kertoa keskeisestä mielenterveyshoitotyötä ja päihdehoitotyötä määrittelevästä lainsäädännöstä.
Opiskelija ei osaa kertoa asiakkaan/potilaan hoitoon ohjaamisen prosessia eikä tunnista näyttöön perustuvan tiedon osuutta asiakkaan/potilaan hoitamisessa ja omahoidon tukemisessa.
Opiskelija ei osaa kertoa yleisimpien psyykkisten sairauksien ja päihdeongelmien lääketieteellisestä hoidosta.
Opiskelija ei osaa kertoa lähisuhdeväkivallan ilmenemisestä eikä hoitoon ohjaamisesta.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Yhteistoiminnallinen tentti arvioidaan 0-5. Mikäli ei halua osallistua yhteistoiminnalliseen tenttiin, voi ilmoittautua yksilötenttiin uusintapäivänä.
Muut osasuoritukset hyväksytty (H3) - hylätty.

Opintojakson kokonaisarvosana muodostuu tentin arvosanasta.
Opintojakso on hyväksytty, kun kaikki osasuoritukset ovat koossa hyväksyttyinä.

Arviointikriteerit löytyvät opetussuunnitelmasta.

fi
Ilmoittautumisaika

25.01.2025 - 23.02.2025

Ajoitus

24.02.2025 - 13.04.2025

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
  • Ensihoitajakoulutus
Opettaja
  • Teija Ravelin
  • Maarit Leinonen
Ryhmät
  • SHS23S
    SHS23S
  • SHT23S
    SHT23S

Tavoitteet

Opiskelija:
Kykenee dialogiin täysi-ikäisen kriisissä olevan, mielenterveysongelmasta ja riippuvuusongelmasta kärsivän ihmisen kanssa.
Osaa tukea häntä tarpeenmukaisesti, voimavaralähtöisesti ja osallisuutta vahvistaen hoidon suunnittelussa, toteuttamisessa ja arvioinnissa yhteistyössä hoitoon osallistuvien kanssa.
Opiskelija ymmärtää, mitä lähisuhdeväkivallan käsite tarkoittaa, tunnistaa mahdollisen lähisuhdeväkivallan ja osaa ohjata asiakasta, potilasta tilanteessa
Osaa hyödyntää sähköisiä terveyspalveluja.

Sisältö

Mielenterveys- ja päihdehoitotyön lähtökohtia:
Positiivinen mielenterveys ja mielenterveyden edistäminen
Transaktioanalyyttinen vuorovaikutusteoria (Abstract in English)
Lainsäädäntö
Mielenterveys- ja päihdehoitotyön palvelut (julkinen, yksityinen, kolmas sektori, sähköiset palvelut)

Kriisissä olevan ihmisen tukeminen:
Kriisityö
Mielenterveysongelmasta ja/tai riippuvuusongelmasta kärsivän ihmisen voimavaralähtöinen hoitotyö (osa materiaalista englanninkielisenä):
Masentuneen ihmisen hoitotyö
Itsetuhoisen ihmisen hoitotyö
Syömishäiriöisen ihmisen hoitotyö
Riippuvuusongelmaisen ihmisen hoitotyö
Psykoottisesti oireilevan ja psykoosisairaan ihmisen hoitotyö

Mielenterveys- ja päihdehoitotyön voimavaralähtöiset auttamismenetelmät (osa materiaalista englanninkielisenä):
Dialogisuus
Motivoiva keskustelu
Hoitosuhdetyöskentely
Mini-interventio
Psykoedukaatio
Omahoitoa tukevat sähköiset menetelmät
Psyykenlääkehoito

Potilasturvallisuusosaaminen mielenterveys- ja päihdehoitotyössä:
Aggressiivisen ihmisen kohtaaminen ja toimintamallit eri tilanteissa
Lähisuhdeväkivallan tunnistaminen ja ohjausosaaminen tilanteessa

Psykiatria ja päihdelääketiede:
Riippuvuusongelmat
Psyykkiset sairaudet

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa käyttää keskeisiä mielenterveys- ja päihdehoitotyössä käytettäviä käsitteitä.
Opiskelija osaa kuvata keskeisen mielenterveyshoitotyötä ja päihdehoitotyötä määrittelevän lainsäädännön ja soveltaa tätä tietoa osana asiakkaan/potilaan hoitoprosessin kuvausta.
Opiskelija osaa soveltaa tietoa asiakkaan/potilaan hoitoon ohjaamisessa ja soveltaa monipuolisesti ja kriittisesti näyttöön perustuvaa tietoa asiakkaan/potilaan monialaisessa hoitamisessa ja omahoidon tukemisessa.
Opiskelija osaa selittää kriisien kulun ja analysoida sen yhteyttä mielenterveyteen.
Opiskelija osaa kuvata lähisuhdeväkivaltaa ilmiönä ja osaa soveltaa palvelujärjestelmätietoa asiakkaan/potilaan tarpeenmukaisessa hoitoon ohjaamisessa.

Opiskelija osaa kuvata monipuolisesti ja kriittisesti psyykkisten sairauksien ja päihdeongelmien lääketieteellistä hoitoa.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa käyttää keskeisiä mielenterveys- ja päihdehoitotyössä käytettäviä käsitteitä.
Opiskelija osaa kuvata keskeisen mielenterveyshoitotyötä ja päihdehoitotyötä määrittelevän lainsäädännön.
Opiskelija osaa soveltaa tietoa asiakkaan/potilaan hoitoon ohjaamisessa ja soveltaa näyttöön perustuvaa tietoa asiakkaan/potilaan monialaisessa hoitamisessa ja omahoidon tukemisessa.
Opiskelija osaa selittää kriisien kulun ja sen yhteyden mielenterveyteen.
Opiskelija osaa kuvata psyykkisten sairauksien ja päihdeongelmien lääketieteellistä hoitoa.'
Opiskelija osaa kuvata lähisuhdeväkivallan ilmenemistä ja osaa ohjata asiakasta/potilasta tarpeenmukaisesti tilanteessa.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa kuvata keskeiset mielenterveys- ja päihdehoitotyössä käytettävät käsitteet.
Opiskelija osaa kertoa keskeisestä mielenterveyshoitotyötä ja päihdehoitotyötä määrittelevästä lainsäädännöstä.
Opiskelija osaa kertoa asiakkaan/potilaan hoitoon ohjaamisen prosessin ja tunnistaa näyttöön perustuvaa tiedon osuuden asiakkaan/potilaan hoitamisessa ja omahoidon tukemisessa.
Opiskelija osaa kuvata kriisien kulun.
Opiskelija osaa kertoa yleisimpien psyykkisten sairauksien ja päihdeongelmien lääketieteellisestä hoidosta.
Opiskelija osaa kuvata lähisuhdeväkivallan käsitteen.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hylätty
Opiskelija ei osaa kuvata keskeisiä mielenterveys- ja päihdehoitotyössä käytettäviä käsitteitä.
Opiskelija ei osaa kertoa keskeisestä mielenterveyshoitotyötä ja päihdehoitotyötä määrittelevästä lainsäädännöstä.
Opiskelija ei osaa kertoa asiakkaan/potilaan hoitoon ohjaamisen prosessia eikä tunnista näyttöön perustuvan tiedon osuutta asiakkaan/potilaan hoitamisessa ja omahoidon tukemisessa.
Opiskelija ei osaa kertoa yleisimpien psyykkisten sairauksien ja päihdeongelmien lääketieteellisestä hoidosta.
Opiskelija ei osaa kertoa lähisuhdeväkivallan ilmenemisestä eikä hoitoon ohjaamisesta.

fi
Ilmoittautumisaika

19.08.2024 - 22.09.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

10 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Tiina Poranen
  • Tuula Kallioniemi
  • Anu Piirainen
  • Sanni Vuorinen
  • Teija Ravelin
  • Minna Alatalo
  • Maarit Leinonen
  • Karimi Ngui
  • Raila Arpala
Ryhmät
  • SHT22S
    SHT22S
  • SHS22S
    SHS22S

Tavoitteet

Eettisyys, ammatillisuus ja asiakaslähtöisyys:
• Opiskelija osaa työskennellä hoitotyön arvojen, ammattieettisten ja sairaanhoitajan palveluammatin periaatteiden mukaisesti, sekä tietää mielenterveys- ja päihdehoitotyön perustana olevan lainsäädännön vaikutuksen toimintaan.

Kommunikointi ja moniammatillisuus, potilas- ja asiakasturvallisuus, informaatioteknologia ja kirjaaminen:
• Opiskelija osaa toimia ammatillisessa ja hoidollisessa vuorovaikutuksessa eri-ikäisten ja eri taustaisten asiakkaiden/ potilaiden sekä heidän läheistensä kanssa.
• Opiskelija osaa toimia monialaisesti ja moniammatillisesti erilaisissa verkostoissa.
• Opiskelija osaa kirjata tarkoituksenmukaisesti asiakkaan/ potilaan hoitoprosessin.
• Opiskelija osaa ennakoida potilasturvallisuutta uhkaavia tilanteita ja toimia niissä asianmukaisesti

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmä, johtaminen ja työntekijyys osaaminen, laadun varmistus sekä yrittäjyys ja kehittäminen:
• Opiskelija tietää ja osaa kuvata oman hoitosuhdeasiakkaan hoitoprosessiin (tai ko. alueen) liittyviä julkisia, yksityisiä ja kolmannen sektorin mielenterveys- ja päihdehoitotyön palveluja (palvelujärjestelmä) ja tuntee AA/NA-vertaisryhmän toimintaa (Keino: osallistuu AA/NA-avoimeen ryhmään).

Kliininen hoitotyö, ohjaus- ja opetusosaaminen sekä omahoidon tukeminen, terveyden ja toimintakyvyn edistäminen:
• Opiskelija osaa ja perustelee ohjaus- ja hoitotoimintoja (mm. hoitosuhdetyöskentely, mini-interventio, motivoiva keskustelu, dialogisuus, liikunta, ravitsemus, kulttuuri, luonto) asiakaslähtöisesti asiakkaan voimavaroja ja osallisuutta edistäen
• Opiskelija toteuttaa asiakkaan lääkehoitoa annettujen valtuuksien mukaisesti ja osaa kuvata psyykelääkeryhmät ja niihin liittyviä erityispiirteitä.

Näyttöön perustuva toiminta, tutkimustiedon hyödyntäminen ja päätöksenteko:
• Opiskelija osaa määritellä hoitotyön tarpeen, suunnitella, toteuttaa ja arvioida hoitosuhdeasiakkaansa hoitoa näyttöön perustuen sekä osaa tutkimustietoa hyödyntäen toteuttaa Tutkimusklubin (yhteistyössä yksikön työntekijöiden kanssa).

Sisältö

Mielenterveys- ja päihdehoitotyö harjoittelu

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Harjoittelu mielenterveys- ja/tai päihdeyksikössä.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

10 op=7vk eli 268h

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty

Eettisyys, ammatillisuus ja asiakaslähtöisyys:
- Opiskelijan toimintaa ohjaavat hoitotyön arvot ja periaatteet sekä ammatinharjoittamista koskeva lainsäädäntö. Hän perustelee niiden merkityksen mielenterveys- ja päihdehoitotyössä.
- Opiskelija reflektoi osaamisensa kehittymistä suhteessa laatimiinsa henkilökohtaisiin osaamistavoitteisiin ja arviointikriteereihin.
- Opiskelijan reflektiivinen itsearviointi pohjautuu näyttöön perustuvaan tietoon, näyttö (lähteet) on esitetty itsearvioinnissa.

Kommunikointi ja moniammatillisuus, potilas- ja asiakasturvallisuus, informaatioteknologia ja kirjaaminen:
- opiskelija toimii luottamusta herättäen asiakaslähtöisessä vuorovaikutuksessa
- Opiskelija toimii monialaisessa ja moniammatillisessa yhteistyössä.
- Opiskelija dokumentoi ja raportoi tarkoituksenmukaisesti huomioiden kirjaamiseen liittyvän lainsäädännön ja ohjeistukset.
- Opiskelija edistää ja varmistaa potilas- ja asiakasturvallisuutta hoitoprosessin kaikissa vaiheissa.

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmä, johtaminen ja työntekijyys osaaminen, laadun varmistus sekä yrittäjyys ja kehittäminen:
- Opiskelija tunnistaa ja ymmärtää mielenterveys- ja päihdehoitotyön palvelujärjestelmän merkityksen ja osaa kuvata hoito- ja palveluketjun esimerkein.
- Opiskelija on osallistunut avoimeen AA/NA-ryhmään ja tunnistaa vertaisryhmän toiminnan

Kliininen hoitotyö, ohjaus- ja opetusosaaminen sekä omahoidon tukeminen, terveyden ja toimintakyvyn edistäminen:
- Opiskelija tunnistaa asiakkaan voimavarat ja toteuttaa yksilöllistä sekä voimavaralähtöistä hoitotyötä. -Opiskelija käyttää asiakkaan ohjaukseen soveltuvia menetelmiä ja ohjaus on asiakaslähtöistä.
- Opiskelija osaa toteuttaa ja arvioida mielenterveys- ja päihdeasiakkaan lääkehoitoa annettujen valtuuksien mukaisesti ja ymmärtää oman vastuunsa niiden toteutuksessa.
- Opiskelija tunnistaa psyykelääkeryhmät ja psyykelääkehoidon erityispiirteitä.
- Opiskelija soveltaa tietojaan keskeisimmistä mielenterveyshäiriöistä, psykiatrisista sairauksista ja niihin liittyvistä hoitotyönmenetelmistä.

Näyttöön perustuva toiminta, tutkimustiedon hyödyntäminen ja päätöksenteko:
- Opiskelija soveltaa näyttöön perustuvia hoitosuosituksia toimiessaan ja osana päätöksentekoa.
- Opiskelija etsii näyttöön perustuvaa tietoa luotettavista tietokannoista ja toteuttaa tutkimusklubin.
- Opiskelija määrittelee ohjaajansa avustamana hoitosuhdeasiakkaalleen hoitotyön tarpeen sekä suunnittelee, toteuttaa ja arvioi hoitoa.

Hylätty

Eettisyys, ammatillisuus ja asiakaslähtöisyys:
- Opiskelija rikkoo salassapitovelvollisuutta.
- Opiskelija toimii sairaanhoitajan ammattieettisten arvojen ja periaatteiden sekä ammatinharjoittamista koskevan lainsäädännön vastaisesti.
- Opiskelijan henkilökohtaiset osaamistavoitteet puuttuvat tai itsearviointi on pintapuolisesti kuvattu, ilman näyttöön perustuvia lähteitä.

Kommunikointi, moniammatillisuus ja kirjaaminen:
- opiskelija on välinpitämätön vuorovaikutustilanteissa
- Opiskelija ei kykene toimimaan monialaisessa ja moniammatillisessa yhteistyössä.
- Dokumentointi ja raportointi on puutteellista eikä vastaa yksikön ohjeistusta.
- Opiskelija vaarantaa toiminnallaan potilasturvallisuuden jatkuvasti ja toimii tilanteissa turvallisuuden näkökulmasta välinpitämättömästi .

- Opiskelija ei tunnista palvelujärjestelmän merkitystä mielenterveys- ja päihdehoitotyössä.
- Opiskelija ei ole osallistunut avoimeen AA/NA-ryhmään

- Opiskelija jättää huomiotta asiakkaan voimavarat ja kohtaa asiakkaan tai läheiset välinpitämättömästi.
- Valitut hoitotyön toiminnot eivät vastaa asiakkaan hoidon tarvetta tai ne eivät pohjaudu näyttöön perustuvaan tietoon.
- Opiskelija toimii välinpitämättömästi toteuttaessaan lääkehoitoa. Asiakaslähtöinen ohjauksen tarve jää tunnistamatta sekä toteuttamatta.

- Opiskelija jättää hyödyntämättä hoitosuositukset ohjauksessa, päätöksenteossa ja hoitoprosessin vaiheissa.
- Tutkimusklubi jää toteuttamatta.

Opiskelija ymmärtää Word-, Excel-, PowerPoint-, ja Teams-ohjelmistojen perusteet sekä pystyy käyttämään niitä ammattimaisella otteella itsenäisesti opinnoissaan sekä työelämässä.

Sisältö

Kolmen opintopisteen laajuus kattaa Office-ohjelmistojen Perusteet-, Edistynyt- sekä Pro-tasot.

Perusteet:
- Tekstinkäsittelyn perusteet
- Taulukkolaskennan perusteet
- Diaesitysten perusteet
- Teams ja kokoukseen osallistuminen

Edistynyt:
- Pitkät asiakirjat
- Excelin edistynyt käyttö
- Hyvän esityksen avaimet

Pro:
- Wordin edistynyt käyttö
- PowerPoint-esityksen elävöittäminen
- Data-aineiston analysointi

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Opiskelija palauttaa kaikki yhdeksän tehtävää hyväksytysti. Tehtävän hyväksytty suoritus vaatii myös palautteessa mahdollisesti ilmenevät korjaukset.

Lisätiedot

Opiskelija saa rekisteröitymisohjeet verkkokurssille sähköpostitse.

fi
Ilmoittautumisaika

02.12.2024 - 31.12.2024

Ajoitus

01.01.2025 - 09.02.2025

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Sari Pyykkönen
Ryhmät
  • SMM24K1
    SMM24K1
  • SMM24K2
    SMM24K2

Tavoitteet

Opiskelija osaa:
Suunnitella ja toteuttaa terveyden ja toimintakyvyn edistämisen interventioita yksilöille ja ryhmille asiakkaiden/ potilaiden kanssa ja moniammatillisessa yhteistyössä.
Käyttää asiakas/ potilaslähtöisiä opetus- ja ohjausmenetelmiä.
Arvioida asiakkaan/ potilaan tarpeet, voimavarat sekä oman vastuun ohjauksen suunnittelussa ja omahoidossa.
Arvioida ohjauksen tuloksia yhdessä asiakkaan/ potilaan, läheisten ja terveydenhuollon henkilöstön kanssa.
Suunnitella, toteuttaa ja arvioida asiakkaan/ potilaan omahoitoa tukevaa ohjausta pedagogisesti ja eettisesti perustellen.
Tukea asiakasta/ potilasta ja läheisiä hoitoon sitoutumisessa.

Sisältö

Ohjaamista tukeva lainsäädäntö
Ohjauksen eettisyys
Asiakkaan ohjauksen näyttöön perustuva tietosisältö
Asiakkaan ohjauksen näyttöön perustuvat pedagogiset menetelmät
Erilaiset ohjausmenetelmät: suullinen ja kirjallinen ohjaus, demonstrointi, puhelin- ja audiovisuaalinen ohjaus, ryhmäohjaus ja yksilöohjaus
Omanhoidon tukeminen ja hoitoon sitoutuminen
Ohjauksen vaikuttavuus, laatu ja riittävyys

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty

Opiskelija osaa:
Käyttää johdonmukaisesti ammattialansa käsitteitä.
Nimetä, kuvailla ja perustella ammattialansa perustiedot.
Valita tarkoituksenmukaisia toimintatapoja hankkimansa tiedon ja ohjeistuksen perusteella.
Arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan ja ammattialansa toimintatapoja.
Toimia itsenäisesti ja vastuullisesti erilaisissa tehtävissä kulloisessakin oppimis- ja toimintaympäristössä.
Soveltaa tarkoituksenmukaisesti ammattialansa toimintaan soveltuvia tekniikoita ja malleja.
Toimia ammatillisesti asiakastilanteissa.
Toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

Hylätty
Opiskelija:
Ei käytä asianmukaisesti keskeisiä/yksittäisiä ammattialansa käsitteitä.
Ei osaa nimetä ja kuvailla ammattialansa perustietoja.
Ei toimi tarkoituksenmukaisesti.
Ei osaa toimia ohjattuna asianmukaisesti erilaisissa oppimis- ja toimintaympäristöissä.
Ei käytä toiminnassaan tarkoituksenmukaisesti ammattialansa tekniikoita ja malleja.
Ei ota toiminnassaan asiakkaita huomioon.
Ei toimi ryhmän jäsenenä eikä ota toiminnassaan muita ryhmän jäseniä huomioon.
Ei toimi ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2025

Opintopistemäärä

15 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Maija-Liisa Punta-Saastamoinen
  • Anna-Leena Eklund
  • Sirpa Parviainen
  • Anna-Kaisa Korpinen
  • Taina Romppanen
  • Heikki Kattainen
Ryhmät
  • SMM23K2
    SMM23K2
  • SMM23K1
    SMM23K1

Tavoitteet

Opiskelija syventää ammatillista osaamistaan tutkimus-, kehittämis - ja innovaatiotoiminnasta yhteistyössä prosessiin osallistuvien kanssa. Opiskelija osoittaa hallitsevansa kriittisen, tutkimuksellisen, kehittävän ja eettisen ajattelun asiantuntijuutensa kehittymisen perustana.

Sisältö

Osa 1. Opinnäytetyön aiheanalyysi (1 op): Opinnäytetyön tavoitteet, aiheen valinta ja rajaus. Ohjaus ja vertaisohjaus. Sitoutuminen, vastuu ja velvollisuus. Aiheanalyysi ja tiedonhankintataidot. Toimeksiantosopimus ja tekijänoikeudet.
Osa 2. Opinnäytetyösuunnitelma (7 op): Yhteistyö toimeksiantajan kanssa. Arviointikäytänteet. Sisältää 1op. Tieteellinen kirjoittaminen. Opinnäytetyösuunnitelma ja sen esitys.
Osa 3. Opinnäytetyön toteutus, esitys ja raportointi (7 op): Opinnäytetyön esitys ja hyödyntäminen. Seminaarit ja eposteri. Julkaiseminen ja markkinointi.
Osa 4. Kypsyysnäyte: Asetus amk-opinnoista 352/2003

Lisäksi mahdollisuus osallistua ohjaukseen oparipajoissa (menetelmäohjaus, tiedonhakuohjaus ja tieteellinen kirjoittaminen).

Aika ja paikka

Lukukausittain järjestään orientaatiotunnit ja työpajatyöskentely opinnäytetyö vaiheessa olevan ryhmän aikataulutuksella ja opetusmuodolla.

Syksyllä 2024 opinnäytetyöprosessi alkaa ryhmälle SMM23K.
Ensimmäinen tapaaminen on 6.9.2024 klo 10-11.30 KAMK kampuksella; opinnäytetyöprosessi käynnistyy.
Toinen tapaaminen on teamsissa 19.9.2024 klo 16-16.45 opinnäytetöiden aiheiden tilanteen tarkastelu.
Kolmas tapaaminen on teamsissa 11.10.2024 klo 10 - 10.30 opinnäytetyön aiheanalyysi työpaja. Työpajan toteuttaa opinnäytetyön ohjaava opettaja.
Neljäs tapaaminen on teamsissa 24.10.2024 klo 12.30 - 14 opinnäytetyön suunnitelmavaiheen info.
Viides tapaaminen on 8.11.2024 klo 10 -14 KAMK kampuksella opinnäytetyösuunnitelma työpaja. Työpajassa ovat mukana opinnäytetyön ohjaavat opettajat, informaatikko ja opinnäyteyöprosessin vastuuopettaja.

KAMK intrassa Opiskelija -> opinnäytetyö exell taulusta löydät ryhmäkohtaiset aikataulut

Oppimateriaalit

Tutkimus- ja kehittämistoiminta opintojaksolla esitellään tutkimuskirjallisuutta. Opinnäytetyön substanssikirjallisuus on aihe kohtaista.

Opetusmenetelmät

Repussa on kurssi " Opinnäytetyö sote" , joka koostuu opinnäytetyöprosessin kokonaisuudesta aina aiheesta valmiin opinnäytetyöprossin raportointiin.

Opetusmenetelminä käytetään orientaatio- ja infotunteja ja työpajatyöskentelyä. Opinnäytetyöprosessin aikana valmistuva opinnäytetyö vaatii opiskelijalta itsenäistä opiskelua. Prosessin aikatauluttamista suositellaan, koska se sitouttaa tekemiseen.

Opiskelija laatii opinnäytetyön seurantalomakkeen aiheanalyysivaiheessa.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opinnäytetyöprosessin aikataulu on nähtävillä KAMK intra opinnäytetyö aiheet ja tärkeät päivämäärät exell -taulussa.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Valinnaiset suoritustavat keskustellaan ja sovitaan opinnäytetyöprosessin vastuuopettajan ja opinnäytetyökoordinaattorin kanssa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opinnäytetyö on laajuudeltaan 15 op/ 405h ( 1 op =27h opiskelijan työtä).

Sisällön jaksotus

Opinnäytetyön aIheanalyysi 1 op
Opinnäytetyön suunnitelma 7op
Opinnäytetyön toteutus, esitys ja raportointi 7 op
Kypsyysnäyte

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Arviointikriteerit: http://www.kamk.fi/opari/Opinnaytetyopakki/Etusivu

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opinnäytetyö arvioidaan T1-K5 käyttäen opinnäytetyön arviointityökalua. Arviointityökalu on käytössä opinnäytetyötä ohjaavalla opettajalla ja opinnäytetyöprosessin vastuuopettajalla.

Lisäksi arviointiin osallistuvat opinnäytetyön tekijät laatimalla henkilökohtaisen itsearvioinnin, opinnäytetyön vertaiset laatimaalla vertaispalautteen. Opinnäytetyön toimeksiantaja laatii palautteen omasta näkökulmasta käsin.
Opinnäytetyöseuranatalomakkeella on lomakkeet mainittuihin arviointeihin.

Esitietovaatimukset

Opinnäytetyöprosessi voidaan aloittaa, kun ensimmäisen, toisen ja kolmannen lukukauden opinnot on pääosin suoritettu.
Aiheanalyysi hyväksytty ennen opinnäytetyösuunnitelman aloittamista.
Opinnäytetyösuunnitelma hyväksytty ennen opinnäytetyön tekemistä ja esittämistä.
Tutkimustoiminta 5op. suoritettu hyväksytysti ennen opinnäytetyön toteutusvaihetta.
Opinnäytetyö esitetty ennen kypsyysnäytteen kirjoittamista

fi
Ilmoittautumisaika

02.12.2024 - 31.12.2024

Ajoitus

01.01.2025 - 31.07.2026

Opintopistemäärä

15 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
  • Ensihoitajakoulutus
Opettaja
  • Maija-Liisa Punta-Saastamoinen
  • Sari Pyykkönen
  • Liisa Kemppainen
  • Terhi Kukkonen
  • Anna-Kaisa Korpinen
  • Jutta Keränen
  • Sannamari Kortelainen
  • Taina Romppanen
  • OPE_Sote OPE_Sote
Ryhmät
  • SHS23S
    SHS23S
  • SHT23S
    SHT23S

Tavoitteet

Opiskelija syventää ammatillista osaamistaan tutkimus-, kehittämis - ja innovaatiotoiminnasta yhteistyössä prosessiin osallistuvien kanssa. Opiskelija osoittaa hallitsevansa kriittisen, tutkimuksellisen, kehittävän ja eettisen ajattelun asiantuntijuutensa kehittymisen perustana.

Sisältö

Osa 1. Opinnäytetyön aiheanalyysi (1 op): Opinnäytetyön tavoitteet, aiheen valinta ja rajaus. Ohjaus ja vertaisohjaus. Sitoutuminen, vastuu ja velvollisuus. Aiheanalyysi ja tiedonhankintataidot. Toimeksiantosopimus ja tekijänoikeudet.
Osa 2. Opinnäytetyösuunnitelma (7 op): Yhteistyö toimeksiantajan kanssa. Arviointikäytänteet. Sisältää 1op. Tieteellinen kirjoittaminen. Opinnäytetyösuunnitelma ja sen esitys.
Osa 3. Opinnäytetyön toteutus, esitys ja raportointi (7 op): Opinnäytetyön esitys ja hyödyntäminen. Seminaarit ja eposteri. Julkaiseminen ja markkinointi.
Osa 4. Kypsyysnäyte: Asetus amk-opinnoista 352/2003

Lisäksi mahdollisuus osallistua ohjaukseen oparipajoissa (menetelmäohjaus, tiedonhakuohjaus ja tieteellinen kirjoittaminen).

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Arviointikriteerit: http://www.kamk.fi/opari/Opinnaytetyopakki/Etusivu

Esitietovaatimukset

Opinnäytetyöprosessi voidaan aloittaa, kun ensimmäisen, toisen ja kolmannen lukukauden opinnot on pääosin suoritettu.
Aiheanalyysi hyväksytty ennen opinnäytetyösuunnitelman aloittamista.
Opinnäytetyösuunnitelma hyväksytty ennen opinnäytetyön tekemistä ja esittämistä.
Tutkimustoiminta 5op. suoritettu hyväksytysti ennen opinnäytetyön toteutusvaihetta.
Opinnäytetyö esitetty ennen kypsyysnäytteen kirjoittamista

fi
Ilmoittautumisaika

02.12.2024 - 31.12.2024

Ajoitus

01.01.2025 - 31.05.2028

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Liisa Kemppainen
  • Riitta Sievänen
Ryhmät
  • SMM25K2
    SMM25K2
  • SMM25K1
    SMM25K1

Tavoitteet

Osaa tunnistaa, arvioida ja kehittää opiskelutaitojaan ja edistää omaa ja opiskeluyhteisönsä hyvinvointia.
Kykenee tunnistamaan ja arvioimaan omaa ammatillista osaamistaan ja sen kehittymistä.
Tunnistaa jaksamisensa rajat, osaa hakea tukea ja käyttää saatavilla olevia tukimuotoja.
Saa valmiuksia omaksua alakohtaisen ammatti-identiteetin ja sitoutuu työelämän yleisiin periaatteisiin.
Ymmärtää oman alansa urakehitysmahdollisuudet.

Sisältö

Perehtyminen amk-opiskeluun
Opiskelutaidot ja -kyvykkyys
Ryhmäytyminen oman opiskeluryhmän kanssa
Oma ammatillinen kehittyminen ja urasuunnittelu
Oman osaamisen reflektointi sekä sen sanoittaminen

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty suoritus:
Starttipaketin suorittaminen
Aktiivinen osallistuminen tuutoritunneille
Sovittujen oppimistehtävien suorittaminen
Tulo-, kehitys- ja päättökeskusteluihin osallistuminen ja lomakkeiden täyttäminen

Hylätty suoritus:
Edelliset suoritukset eivät täyty

fi
Ilmoittautumisaika

09.12.2024 - 07.01.2025

Ajoitus

24.02.2025 - 13.04.2025

Opintopistemäärä

2 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • OPE_SOTE_Jukk2 OPE_SOTE_Jukk2
Ryhmät
  • SHT22S
    SHT22S
  • SHS22S
    SHS22S

Tavoitteet

Opiskelija:
- Osaa tunnistaa potilaan palliatiivisen hoidon tai saattohoidon tarpeen.
- Osaa tehdä elämän loppuvaiheen hoitosuunnitelman yhteistyössä potilaan ja hänen läheistensä, hoitavan lääkärin sekä muun moniammatillisen tiimin kanssa.
- Osaa toteuttaa oireenmukaista ja inhimillistä palliatiivista hoitotyötä ja saattohoitoa.
- Osaa kohdata ja hoitaa kuolevaa potilasta ja tukea hänen läheisiään.
- Osaa käyttää erilaisia menetelmiä potilaan ja hänen läheistensä psykososiaalisten ja vakaumuksellisten tarpeiden tukemiseen.

Sisältö

- Palliatiivinen hoitotyö ja saattohoitotyö
- Elämän loppuvaiheen ennakoiva hoitosuunnitelma
- Sairaanhoitajana toimiminen palliatiivisessa hoitotyössä ja saattohoidossa ja moniammatillinen yhteistyö
- Kokonaisvaltainen oirehoito palliatiivisessa hoidossa ja saattohoidossa
- Lähestyvän kuoleman merkit
- Vuorovaikutus palliatiivisessa hoidossa ja saattohoidossa
- Potilaan ja läheisten kokonaisvaltainen kohtaaminen ja tukeminen

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty
Opiskelija:
Osaa nimetä, kuvailla ja käyttää johdonmukaisesti palliatiivisen hoidon ja saattohoidon keskeisiä käsitteitä.
Tietää palliatiivista hoitoa ja saattohoitoa hoitoa ohjaavat lait ja suositukset.
Tietää elämän loppuvaiheen ennakoivan hoitosuunnitelman merkityksen palliatiivisessa hoitotyössä.
Tietää hoidon porrastuksen ja palliatiivisen hoidon palvelujärjestelmän sekä osaa kuvata, mistä voi saada asiantuntija-apua.
Tunnistaa palliatiivisen hoidon ja saattohoidon tarpeen.
Tietää palliatiivisen potilaan ja saattohoitopotilaan yleisimpien oireiden oirehoidon.
Tietää psykososiaalisen ja eksistentiaalisen tuen menetelmiä ja niiden merkityksen hoitotyössä.
Tietää lähestyvän kuoleman merkit.
Tietää arvostavan kohtaamisen merkityksen hoitotyössä.

Hylätty
Opiskelija:
Ei osaa nimetä, kuvailla ja käyttää johdonmukaisesti palliatiivisen hoidon ja saattohoidon keskeisiä käsitteitä.
Ei tiedä palliatiivista hoitoa ja saattohoitoa ohjaavia lakeja ja suosituksia.
Ei tunne elämän loppuvaiheen ennakoivan hoitosuunnitelman merkitystä palliatiivisessa hoitotyössä.
Ei osaa kuvata palliatiivisen hoidon palvelujärjestelmää tai tiedä, mistä voi kysyä asiantuntija-apua.
Ei tunnista palliatiivisen hoidon ja saattohoidon tarvetta.
Ei tiedä, mitä ovat palliatiivisen potilaan ja saattohoitopotilaan yleisimmät oireet sekä kuinka niitä hoidetaan.
Ei tiedä, mitä ovat psykososiaalisen ja eksistentiaalisen tuen menetelmät palliatiivisessa hoidossa ja saattohoidossa.
Ei tiedä, mitä ovat lähestyvän kuoleman merkit.
Ei ymmärrä arvostavan kohtaamisen merkitystä hoitotyössä.

Lisätiedot

Opetusmenetelmät
- Opetuskeskustelut
- Verkkotehtävät
- Simulaatio

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
- Verkkotentit hyväksytty – hylätty, hyväksytty 70 % oikein
- Simulaatiot läsnäolo 100 %

01.03.2024 - 05.08.2024

Ajoitus

26.08.2024 - 29.09.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Terhi Kukkonen
Ajoitusryhmät
  • Avoin AMK 1 (Koko: 50. Avoin AMK: 50.)
Ryhmät
  • AVOINAMK2024
    AVOINAMK2024
  • AAMK
    Avoin AMK
Pienryhmät
  • Avoin AMK 1

Tavoitteet

Opiskelija:
• Osaa selittää palliatiivisen hoidon ja saattohoidon keskeiset käsitteet ja niiden väliset suhteet
• Osaa soveltaa palliatiivista ja saattohoitoa määrittäviä keskeisiä lakeja ja säädöksiä
• Osaa määritellä eettisiä ja juridisia kysymyksiä sekä osaa toimia eettisten arvojen ja periaatteiden mukaisesti palliatiivisessa ja saattohoidossa
• Ymmärtää palliatiivisen ja saattohoidon linjaukset ja hoidon rajaukset sekä ymmärtää ennakoivan hoitosuunnitelman ja hoitotahdon merkityksen potilaan hoidossa
• Tietää palliatiivisen ja saattohoitopotilaan keskeiset palveluketjut ja hoidon tasot
• Osaa arvioida eri potilasryhmien yksilöllisiä palliatiivisen hoidon tarpeita ja soveltaa osaamistaan työssään
• Ymmärtää ammatillisen osaamisen kehittämisen merkityksen palliatiivisessa hoidossa
• Osaa tukea potilaan toimintakykyä ja tietää kuntoutuksen menetelmien merkityksen palliatiivisessa hoidossa

Sisältö

Opintojakson keskeinen sisältö:
• Palliatiivisen hoidon sekä saattohoidon keskeiset käsitteet
• Palliatiivista ja saattohoitoa säätelevä lainsäädäntö ja suositukset
• Eettiset ja juridiset näkökulmat
• Eutanasia ilmiönä
• Palliatiivisen hoidon tasot ja palveluketjut
• Kotisaattohoito
• Julkisen/yksityisen/3. sektorin ja vapaaehtoisten rooli palliatiivisessa hoidossa
• Hoidon linjaukset, rajaukset, ennakoiva hoitosuunnitelma, hoitoneuvottelu, hoitotahto
• Toimintakyvyn tukeminen ja kuntoutuksen menetelmät palliatiivisessa hoidossa
• Erilaiset potilasryhmät palliatiivisessa ja saattohoidossa

Oppimateriaalit

Saarto T., Hänninen J., Antikainen, R. & Vainio, A. (toim.) 2015. Palliatiivinen hoito. Duodecim, Helsinki.

Käypä hoito suositus: Palliatiivinen hoito ja saattohoito.2018. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Palliatiivisen Lääketieteen yhdistyksen asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2018.

Palliatiivinen talo.fi https://www.terveyskyla.fi/palliatiivinentalo

Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon tila Suomessa. 2019. Alueellinen kartoitus ja ehdotuksia laadun ja saatavuuden parantamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2019:14.

Suositus palliatiivisen hoidon palveluiden tuottamisesta ja laadun parantamisesta Suomessa. 2019. Palliatiivisen hoidon asiantuntijaryhmän loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistiota 2019:68

Opetusmenetelmät

Verkossa tapahtuva opetus, webinaarit, itsenäisen opiskelu, ryhmätehtävä

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakson laajuus on 5 op = 135 h
- Webinaarit 12 h
- Oppimispäiväkirja 20 h
- Itsenäinen opiskelu (Ennakkotehtävä, videoluennot / diat, kirjallisuuteen perehtyminen, eutanasia -tehtävä ja keskustelu potilastapauksista) 46 h
- Opintojakson kokoava pienryhmätehtävä 30 h
- Saattohoitopassi 27 h

Arviointiasteikko

Hylätty/Hyväksytty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty - täydennettävä; hyväksytty suoritus vastaa hyvää tasoa, joka tarkoittaa vähintää 70 % asetetuista tavoitteista

Opintojakson hyväksytty suoritus edellyttää hyväksytysti suoritettuja osatehtäviä sekä osallistumista läsnäolovelvollisuutta vaativiin webinaareihin

Arviointikriteerit on kerrottu kunkin tehtävän kohdalla.

fi
Ilmoittautumisaika

19.08.2024 - 22.09.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
  • Ensihoitajakoulutus
Opettaja
  • Virpi Neuvonen
  • Anna-Leena Eklund
Ryhmät
  • SMM24S
    SMM24S
  • SMT24S
    SMT24S
  • SEHM24S
    Ensihoitaja SEHM24S

Tavoitteet

Opiskelija:
Hallitsee potilas- ja asiakasturvallisuuden keskeisen tietoperustan.
Osaa edistää potilasturvallisuutta ja ehkäistä vaaratapahtumia potilaan hoitoprosessin kaikissa vaiheissa.
Osaa noudattaa työturvallisuusohjeita.
Tietää potilassiirtojen ja potilaan liikkumisen avustamisen periaatteet ja osaa toteuttaa potilassiirtoja potilaan voimavarat ja potilasturvallisuuden huomioon ottaen.
Tunnistaa potilaan siirtymisen avustamiseen liittyvät riskit omassa toiminnassaan ja osaa soveltaa turvallisia siirtotapoja hyödyntäen tavallisimpia potilaan siirtymisen apuvälineitä. Tietää ja tunnistaa hoitotyön fyysiset kuormitustekijät sekä ymmärtää ergonomian merkityksen työn sujuvuuden ja turvallisuuden edistämisessä.
Hallitsee infektioiden torjunnan periaatteet (tavanomaiset varotoimet) ja osaa soveltaa tietojaan toteuttaessaan infektioiden torjuntaa.

Sisältö

Potilasturvallisuuden osa-alueet: laiteturvallisuus, hoitoturvallisuus, hoitomenetelmien turvallisuus, lääketurvallisuus ja lääkitysturvallisuus
Potilasturvallisuuskulttuuri
Strukturoitu raportointimenetelmä (ISBAR)
Työhyvinvointi ja sen tukeminen
Turvalliset ja ergonomiset potilassiirrot hoitotyössä
Työergonomia
Aseptiikka, tavanomaiset varotoimet ja varotoimiluokat

Aika ja paikka

Syksy 2024

Oppimateriaalit

Repusta löytyvät materiaalit, Oppiportin Potilastuvallisuuteen liittyvät verkkokurssit

Opetusmenetelmät

Lähiopetus:
Opetuskeskustelut
Käytännön harjoitukset
Verkko-opiskelu

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tentti 8.11.24 klo.8-9.30
1. uusinta 3.12.24
2. uusinta 23.1.25
Uusintatentit yleisenä uusintatenttipäivinä, ilmoittautuminen uusintatenttilomakkeella lehtori Virpi Neuvoselle. Sen jälkeen uusinnat seuraavan ryhmän mukana.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

5 op = 135 h

Lähiopetus 22 h: infot (4h), ohjatut harjoitukset (16h), tentti (2h)

Itsenäinen opiskelu 113 h: Potilasturvallisuus ja tavanomaiset varotoimet 1 op - verkkokurssi (27 h), Ergonomia ja potilassiirrot 1 op- verkkokurssi (27h), harjoitustunneille valmistautuminen (32h) ja tenttiin valmistautuminen (27h)

Sisällön jaksotus

4.9.24 klo:10-11.30, TEAMS
Opintojakson aloitus, sisältö ja eteneminen. Johdatus potilasturvallisuuteen.

HARJOITUSTUNNIT:
Tavanomaiset varotoimet TA20L164-HT, Anna-Leena
Ryhmä A_27.9. klo: 8-15.30
Ryhmä B_1.10.24 klo: 8-15.30
Ryhmä C_3.10.24 klo: 8-15.30
Ryhmä D_4.10.24 klo: 8-15.30
Ryhmä E_7.10.24 klo: 8-15.30

18.9.24 klo: 10.45 -11.30 TEAMS
Ergonomia ja turvalliset potilassiirrot INFO (läsnäolovelvoite), Itsenäinen verkko-opiskelu ennen harjoitustunteja alkaa

HARJOITUSTUNNIT:
Ergonomia ja turvalliset potilassiirrot TA21L169-HT, Virpi
Ryhmä A_24.10.24 klo: 8-15.30
Ryhmä B_25.10.24 klo: 8-15.30
Ryhmä C_28.10.24 klo: 8-15.30
Ryhmä D_31.10.24 klo: 8-15.30
Ryhmä E_1.11.24 klo: 8-15.30

8.11.24 Tentti klo: 8-9.30

Lisätietoja opiskelijoille

Harjoitustunneille pukeudutaan hoitotyön suojavaatteisiin ja työkenkiin

Arviointiasteikko

Hylätty/Hyväksytty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty:
Opiskelija osaa:
Käyttää johdonmukaisesti ammattialansa käsitteitä.
Nimetä, kuvailla ja perustella ammattialansa perustiedot.
Valita tarkoituksenmukaisia toimintatapoja hankkimansa tiedon ja ohjeistuksen perusteella.
Arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan ja ammattialansa toimintatapoja.
Toimia itsenäisesti ja vastuullisesti erilaisissa tehtävissä kulloisessakin oppimis- ja toimintaympäristössä.
Soveltaa tarkoituksenmukaisesti ammattialansa toimintaan soveltuvia tekniikoita ja malleja.
Toimia ammatillisesti asiakastilanteissa.
Toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

Hylätty:
Opiskelija ei osaa:

Nimetä, kuvailla ja perustella ammattialansa perustietoja.

Opintojakson kokonaisarvosana muodostuu:
- 100% läsnäolo ja aktiivinen osallistuminen info- ja harjoitustunneille
- Verkkokurssien tehtävät suoritettu hyväksytysti ennen harjoitustunteja
- Tentti (hyv/hyl)

Korvaaminen seuraavan ryhmän mukana

fi
Ilmoittautumisaika

19.08.2024 - 22.09.2024

Ajoitus

02.09.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Virpi Neuvonen
  • Anna-Leena Eklund
Ryhmät
  • SMM24SRAA
    SMM24SRAA

Tavoitteet

Opiskelija:
Hallitsee potilas- ja asiakasturvallisuuden keskeisen tietoperustan.
Osaa edistää potilasturvallisuutta ja ehkäistä vaaratapahtumia potilaan hoitoprosessin kaikissa vaiheissa.
Osaa noudattaa työturvallisuusohjeita.
Tietää potilassiirtojen ja potilaan liikkumisen avustamisen periaatteet ja osaa toteuttaa potilassiirtoja potilaan voimavarat ja potilasturvallisuuden huomioon ottaen.
Tunnistaa potilaan siirtymisen avustamiseen liittyvät riskit omassa toiminnassaan ja osaa soveltaa turvallisia siirtotapoja hyödyntäen tavallisimpia potilaan siirtymisen apuvälineitä. Tietää ja tunnistaa hoitotyön fyysiset kuormitustekijät sekä ymmärtää ergonomian merkityksen työn sujuvuuden ja turvallisuuden edistämisessä.
Hallitsee infektioiden torjunnan periaatteet (tavanomaiset varotoimet) ja osaa soveltaa tietojaan toteuttaessaan infektioiden torjuntaa.

Sisältö

Potilasturvallisuuden osa-alueet: laiteturvallisuus, hoitoturvallisuus, hoitomenetelmien turvallisuus, lääketurvallisuus ja lääkitysturvallisuus
Potilasturvallisuuskulttuuri
Strukturoitu raportointimenetelmä (ISBAR)
Työhyvinvointi ja sen tukeminen
Turvalliset ja ergonomiset potilassiirrot hoitotyössä
Työergonomia
Aseptiikka, tavanomaiset varotoimet ja varotoimiluokat

Aika ja paikka

Syksy 2024

Oppimateriaalit

Repusta löytyvät materiaalit, Oppiportin Potilastuvallisuuteen liittyvät verkkokurssit

Opetusmenetelmät

Lähiopetus:
Opetuskeskustelut
Käytännön harjoitukset
Verkko-opiskelu

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tentti 4.12.24 klo.8-9.30 Raahe
1. uusinta 23.1.25
2. uusinta 13.2.25
Uusintatentit yleisenä uusintatenttipäivinä, ilmoittautuminen uusintatenttilomakkeella lehtori Virpi Neuvoselle. Sen jälkeen uusinnat seuraavan ryhmän mukana.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

5 op = 135 h

Lähiopetus 22 h: infot (4h), ohjatut harjoitukset (16h), tentti (2h)

Itsenäinen opiskelu 113 h: Potilasturvallisuus ja tavanomaiset varotoimet 1 op - verkkokurssi (27 h), Ergonomia ja potilassiirrot 1 op- verkkokurssi (27h), harjoitustunneille valmistautuminen (32h) ja tenttiin valmistautuminen (27h)

Sisällön jaksotus

10.9.24 klo: 12.30 - 14 Teams.Opintojakson aloitus, sisältö ja eteneminen. Johdatus potilasturvallisuuteen.

HARJOITUSTUNNIT:
Tavanomaiset varotoimet, Raahe, Anna-Leena
25.9.24 klo: 9-16.45 A
26.9.24 klo: 8-15.45 B

23.10.24 klo: 14.15 - 15.30 Teams. Ergonomia ja turvalliset potilassiirrot INFO sekä johdatus aiheeseen (läsnäolovelvoite), Itsenäinen verkko-opiskelu ennen harjoitustunteja alkaa

HARJOITUSTUNNIT:
Ergonomia ja turvalliset potilassiirrot, Kamk TA21L169-HT, Virpi
19.11.24 klo: 10-17.30 A
20.11.24 klo: 8-15.30 B

Tentti 4.12.24 klo.8-9.30 Raahe

Lisätietoja opiskelijoille

Harjoitustunneille pukeudutaan hoitotyön suojavaatteisiin ja työkenkiin

Arviointiasteikko

Hylätty/Hyväksytty

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty:
Opiskelija osaa:
Käyttää johdonmukaisesti ammattialansa käsitteitä.
Nimetä, kuvailla ja perustella ammattialansa perustiedot.
Valita tarkoituksenmukaisia toimintatapoja hankkimansa tiedon ja ohjeistuksen perusteella.
Arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan ja ammattialansa toimintatapoja.
Toimia itsenäisesti ja vastuullisesti erilaisissa tehtävissä kulloisessakin oppimis- ja toimintaympäristössä.
Soveltaa tarkoituksenmukaisesti ammattialansa toimintaan soveltuvia tekniikoita ja malleja.
Toimia ammatillisesti asiakastilanteissa.
Toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

Hylätty:
Opiskelija ei osaa:
Käyttää johdonmukaisesti ammattialansa käsitteitä.
Nimetä, kuvailla ja perustella ammattialansa perustietoja.
Valita tarkoituksenmukaisia toimintatapoja hankkimansa tiedon ja ohjeistuksen perusteella.
Arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan ja ammattialansa toimintatapoja.
Toimia itsenäisesti ja vastuullisesti erilaisissa tehtävissä kulloisessakin oppimis- ja toimintaympäristössä.
Soveltaa tarkoituksenmukaisesti ammattialansa toimintaan soveltuvia tekniikoita ja malleja.
Toimia ammatillisesti asiakastilanteissa.
Toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakson kokonaisarvosana muodostuu:
- 100% läsnäolo ja aktiivinen osallistuminen info- ja harjoitustunneille
- Verkkokurssien tehtävät suoritettu hyväksytysti ennen harjoitustunteja
- Tentti (hyv/hyl)

Korvaaminen seuraavan ryhmän mukana

fi
Ilmoittautumisaika

02.12.2024 - 31.12.2024

Ajoitus

01.01.2025 - 31.05.2025

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
  • Ensihoitajakoulutus
Opettaja
  • Virpi Neuvonen
  • OPE_SOTE_Raahe OPE_SOTE_Raahe
Ryhmät
  • SMM25K2
    SMM25K2
  • SMM25K1
    SMM25K1

Tavoitteet

Opiskelija:
Hallitsee potilas- ja asiakasturvallisuuden keskeisen tietoperustan.
Osaa edistää potilasturvallisuutta ja ehkäistä vaaratapahtumia potilaan hoitoprosessin kaikissa vaiheissa.
Osaa noudattaa työturvallisuusohjeita.
Tietää potilassiirtojen ja potilaan liikkumisen avustamisen periaatteet ja osaa toteuttaa potilassiirtoja potilaan voimavarat ja potilasturvallisuuden huomioon ottaen.
Tunnistaa potilaan siirtymisen avustamiseen liittyvät riskit omassa toiminnassaan ja osaa soveltaa turvallisia siirtotapoja hyödyntäen tavallisimpia potilaan siirtymisen apuvälineitä. Tietää ja tunnistaa hoitotyön fyysiset kuormitustekijät sekä ymmärtää ergonomian merkityksen työn sujuvuuden ja turvallisuuden edistämisessä.
Hallitsee infektioiden torjunnan periaatteet (tavanomaiset varotoimet) ja osaa soveltaa tietojaan toteuttaessaan infektioiden torjuntaa.

Sisältö

Potilasturvallisuuden osa-alueet: laiteturvallisuus, hoitoturvallisuus, hoitomenetelmien turvallisuus, lääketurvallisuus ja lääkitysturvallisuus
Potilasturvallisuuskulttuuri
Strukturoitu raportointimenetelmä (ISBAR)
Työhyvinvointi ja sen tukeminen
Turvalliset ja ergonomiset potilassiirrot hoitotyössä
Työergonomia
Aseptiikka, tavanomaiset varotoimet ja varotoimiluokat

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty:
Opiskelija osaa:
Käyttää johdonmukaisesti ammattialansa käsitteitä.
Nimetä, kuvailla ja perustella ammattialansa perustiedot.
Valita tarkoituksenmukaisia toimintatapoja hankkimansa tiedon ja ohjeistuksen perusteella.
Arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan ja ammattialansa toimintatapoja.
Toimia itsenäisesti ja vastuullisesti erilaisissa tehtävissä kulloisessakin oppimis- ja toimintaympäristössä.
Soveltaa tarkoituksenmukaisesti ammattialansa toimintaan soveltuvia tekniikoita ja malleja.
Toimia ammatillisesti asiakastilanteissa.
Toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

Hylätty:
Opiskelija ei osaa:
Käyttää johdonmukaisesti ammattialansa käsitteitä.
Nimetä, kuvailla ja perustella ammattialansa perustietoja.
Valita tarkoituksenmukaisia toimintatapoja hankkimansa tiedon ja ohjeistuksen perusteella.
Arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan ja ammattialansa toimintatapoja.
Toimia itsenäisesti ja vastuullisesti erilaisissa tehtävissä kulloisessakin oppimis- ja toimintaympäristössä.
Soveltaa tarkoituksenmukaisesti ammattialansa toimintaan soveltuvia tekniikoita ja malleja.
Toimia ammatillisesti asiakastilanteissa.
Toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

fi
Ilmoittautumisaika

19.08.2024 - 22.09.2024

Ajoitus

04.11.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Virpi Neuvonen
  • Anna-Leena Eklund
  • Anna-Leena Luukkonen
Ryhmät
  • SMM24K1
    SMM24K1
  • SMM24K2
    SMM24K2

Tavoitteet

Opiskelija:
Osaa soveltaa keskeisintä lääketieteellistä tietoa sisätaudeista ja syöpäsairauksista toteuttaessaan hoitotyötä.
Osaa arvioida järjestelmällisesti potilaan hoidon tarpeen ja osaa toimia tilanteen edellyttämällä tavalla myös akuuteissa hätätilanteissa.
Osaa keskeiset sisätauti- ja syöpäpotilaan hoidossa käytettävät hoitotoimenpiteet ja hoitotyön menetelmät.
Osaa perustellen ja hoitoon sitoutumista tukien ohjata sisätauti- ja syöpäpotilaita sekä heidän omaisiaan.
Osaa haavanhoidon periaatteet ja osaa soveltaa tietojaan potilaan kroonisen haavan hoidossa.

Sisältö

Tavallisimmat sisätaudit ja syöpäsairaudet
Infektiosairaudet
Diabetesta sairastavan hoitotyö
Sydän- ja verisuonisairautta sairastavan potilaan hoitotyö
Hengityselinsairauksia sairastavan hoitotyö
Munuaissairauksia sairastavan hoitotyö
Reumasairauksia sairastavan hoitotyö
Neurologista sairautta sairastavan hoitotyö
Sisätautipotilaan hoidossa käytettävät toimenpiteet ja menetelmät
Hoitoelvytys

Oppimateriaalit

Huovinen, A ym. uudistettu painos 2023, Kliininen hoitotyö.
Repussa oleva materiaali
Skhole: Sisätaudit

Opetusmenetelmät

Tietoiskut
Verkko-opiskelu
Opetuskeskustelut
Harjoitustunnit
Simulaatiot

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Harjoittelut suoritetaan sisätautien hoidon yksiköissä. Harjoittelupaikat suunnitellaan opettajien (Virpi Neuvonen ja Tiina Poranen) toimesta ja varataan pääsääntöisesti Jobilista. Edellytyksenä harjoitteluiden aloittamiselle on, että sisätautien hoitotyön lääkelaskut, peruslaskut ja lääkehoidon teoriatentti on suoritettu hyväksytysti kuukautta ennen harjoittelun alkua.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Lääkelaskut 30.9, 1 uusinta 30.10, 2 uusinta yleisenä lääkelaskennan tenttiaikana (katso erillinen ohje). Aikaa yhden tentin tekemiseen (4 laskua) on 30 min.
Opiskelija, jolla on todistus lisäajan tarpeesta saa tehdä tenttiä 40 min.

LÄÄKETIEDE ja LÄÄKETIETEELLISET TEHTÄVÄT (1 op)
Opiskelu tapahtuu Skhole tunnuksillasi.
Tunnuksiin liittyvissä asioissa ota tarvittaessa yhteyttä Tiina Poraseen.
Opiskeltava kurssi: "Sisätaudit"

Kurssin opiskelun jälkeen suoritetaan lääketieteelliset tehtävät Moodlessa. Tehtävät ovat auki 14.10-3.11.24.
Katso tarkemmat suoritusohjeet Repusta.

Sisätautien lääketieteellisistä tehtävistä vastaava opettaja: Virpi Neuvonen

HUOM!
Edellisten ryhmien opiskelijat joilla puuttuu hyväksytty suoritus lääketieteellisistä tehtävistä:
laita sähköpostia lehtori Virpi Neuvoselle, joka antaa ohjeet missä alustalla tehtävät suoritetaan.

HOITOTYÖN TENTTI 26.11.24 klo.9-11
Tentti tehdään omalla kannettavalla tietokoneella
1. uusintatentti 23.1.24
2. uusintatentti 13.2.24
Uusintatentteihin ilmoittautuminen lehtori: Virpi Neuvonen, sähköisellä lomakkeella

Ilmoitettujen aikojen jälkeen mikäli opiskelija on käyttänyt kaikki tenttikerrat, hän neuvottelee opettajan kanssa, missä laajuudessa hän osallistuu vastaavan opintojakson opetukseen ja mitkä osiot hän suorittaa uudelleen. Pääsääntö on, että opiskelija suorittaa opintojakson uudelleen sitten kun se seuraavan kerran järjestetään.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

5op=135 h

Lähiopetus 34 h
Itsenäinen opiskelu 101 h: Lääketiede (Skhole) (27h) oppitunneille valmistautuminen, oppimisen työkirja (47h), hoitotyön tenttiin valmistautuminen (27h)

Sisällön jaksotus

30.9. klo. 12.30-14 Orientoituminen opintojaksoon, sisätautien hoitotyön lääkelaskut

21.10
klo. 8-9 lääkelaskujen kertaus
klo. 9-15.45 Sydän- ja verisuonisairauksien hoitotyö

30.10
klo. 8-9 lääkelaskujen 1 uusintatentti
klo. 9-15.45 Diabetesta sairastavan hoitotyö, reumasairauksien ja kilpirauhasen toimintahäiriöiden hoitotyö, alaraajojen tukkiva valtimotauti; haavanhoito

5.11 klo. 9-15.45
Neurologisten sairauksien hoitotyö, keuhkosairauksien hoitotyö

12.11 klo. 9-15.45
Hoitoelvytys, munuaisten vajaatoimintaa sairastavan hoitotyö, verisairauksien hoitotyö

26.11 klo.9-11 Sisätautien hoitotyön tentti, työkirjojen palautus (kts. tarkemmat ohjeet moodlesta)

Lisätietoja opiskelijoille

Harjoitustunneille pukeudutaan suojavaatteisiin ja työkenkiin

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa:
Käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti sisätautien hoitotyön käsitteitä sekä yhdistää niitä kokonaisuuksiksi.
Analysoida, vertailla, yhdistellä ja valita tietoa sekä esittää vaihtoehtoisia toimintatapoja
Analysoida, reflektoida ja arvioida kriittisesti omaa osaamistaan ja sisätautien hoitotyön toimintatapoja hankkimansa tiedon avulla.
Toimia itsenäisesti, vastuullisesti, aloitteellisesti ja joustavasti sisätautien hoitotyön ympäristössä.
Valita ja arvioida kriittisesti sisätautien hoitotyön tekniikoita ja malleja sekä käyttää niitä toiminnassaan.
Toimia asiakaslähtöisesti, tavoitteellisesti ja työelämää kehittävästi.
Toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa.
Soveltaa kriittisesti ammattieettisiä periaatteita toiminnassaan.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa:
Käyttää johdonmukaisesti sisätautien hoitotyön käsitteitä.
Nimetä, kuvailla ja perustella sisätautien hoitotyön perustiedot.
Valita tarkoituksenmukaisia toimintatapoja hankkimansa tiedon ja ohjeistuksen perusteella.
Osaa arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan ja sisätautien hoitotyön toimintatapoja.
Toimia itsenäisesti ja vastuullisesti sisätautien hoitotyön ympäristössä.
Soveltaa tarkoituksenmukaisesti sisätautien hoitotyön toimintaan soveltuvia tekniikoita ja malleja.
Toimia ammatillisesti asiakastilanteissa.
Toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa:
Käyttää asianmukaisesti keskeisiä/yksittäisiä sisätautien hoitotyön käsitteitä.
Nimetä ja kuvailla sisätautien hoitotyön perustiedot.
Toimia tarkoituksenmukaisesti, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa.
Osaa arvioida omaa osaamistaan.
Toimia asianmukaisesti sisätautien hoitotyön ympäristössä.
Käyttää toiminnassaan tarkoituksenmukaisesti sisätautien hoitotyön tekniikoita ja malleja.
Ottaa toiminnassaan asiakkaan huomioon.
Toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut ryhmän jäsenet huomioon.
Toimia ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.
Perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hylätty
Opiskelija:
Ei osaa käyttää asianmukaisesti keskeisiä/yksittäisiä sisätautien hoitotyön käsitteitä.
Ei osaa nimetä ja kuvailla sisätautien hoitotyön perustiedot.
Ei toimi tarkoituksenmukaisesti.
Ei osaa arvioida omaa osaamistaan.
Ei toimi asianmukaisesti sisätautien hoitotyön ympäristössä.
Ei osaa käyttää toiminnassaan tarkoituksenmukaisesti sisätautien hoitotyön tekniikoita ja malleja.
Ei ota asiakasta huomioon toiminnassaan.
Ei toimi ryhmän jäsenenä ja eikä ota toiminnassaan huomioon muita ryhmän jäseniä.
Ei toimi ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.
Ei osaa perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakson kokonaisarvosana muodostuu:
- Hoitotyön tentti (hyl-K5)
- 100% osallistuminen tunneille
- Oppimisen työkirja (hyv/hyl)
- Lääketieteelliset tehtävät (hyv/hyl)
- Lääkelaskut (hyv/hyl)

fi
Ilmoittautumisaika

14.03.2025 - 13.04.2025

Ajoitus

14.04.2025 - 31.05.2025

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
  • Ensihoitajakoulutus
Opettaja
  • Tuula Kallioniemi
  • Anna-Leena Luukkonen
  • OPE_SOTE_Jukk2 OPE_SOTE_Jukk2
Ryhmät
  • SMM24S
    SMM24S
  • SMT24S
    SMT24S
  • SEHM24S
    Ensihoitaja SEHM24S

Tavoitteet

Opiskelija:
Osaa soveltaa keskeisintä lääketieteellistä tietoa sisätaudeista ja syöpäsairauksista toteuttaessaan hoitotyötä.
Osaa arvioida järjestelmällisesti potilaan hoidon tarpeen ja osaa toimia tilanteen edellyttämällä tavalla myös akuuteissa hätätilanteissa.
Osaa keskeiset sisätauti- ja syöpäpotilaan hoidossa käytettävät hoitotoimenpiteet ja hoitotyön menetelmät.
Osaa perustellen ja hoitoon sitoutumista tukien ohjata sisätauti- ja syöpäpotilaita sekä heidän omaisiaan.
Osaa haavanhoidon periaatteet ja osaa soveltaa tietojaan potilaan kroonisen haavan hoidossa.

Sisältö

Tavallisimmat sisätaudit ja syöpäsairaudet
Infektiosairaudet
Diabetesta sairastavan hoitotyö
Sydän- ja verisuonisairautta sairastavan potilaan hoitotyö
Hengityselinsairauksia sairastavan hoitotyö
Munuaissairauksia sairastavan hoitotyö
Reumasairauksia sairastavan hoitotyö
Neurologista sairautta sairastavan hoitotyö
Sisätautipotilaan hoidossa käytettävät toimenpiteet ja menetelmät
Hoitoelvytys

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa:
Käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti sisätautien hoitotyön käsitteitä sekä yhdistää niitä kokonaisuuksiksi.
Analysoida, vertailla, yhdistellä ja valita tietoa sekä esittää vaihtoehtoisia toimintatapoja
Analysoida, reflektoida ja arvioida kriittisesti omaa osaamistaan ja sisätautien hoitotyön toimintatapoja hankkimansa tiedon avulla.
Toimia itsenäisesti, vastuullisesti, aloitteellisesti ja joustavasti sisätautien hoitotyön ympäristössä.
Valita ja arvioida kriittisesti sisätautien hoitotyön tekniikoita ja malleja sekä käyttää niitä toiminnassaan.
Toimia asiakaslähtöisesti, tavoitteellisesti ja työelämää kehittävästi.
Toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa.
Soveltaa kriittisesti ammattieettisiä periaatteita toiminnassaan.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa:
Käyttää johdonmukaisesti sisätautien hoitotyön käsitteitä.
Nimetä, kuvailla ja perustella sisätautien hoitotyön perustiedot.
Valita tarkoituksenmukaisia toimintatapoja hankkimansa tiedon ja ohjeistuksen perusteella.
Osaa arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan ja sisätautien hoitotyön toimintatapoja.
Toimia itsenäisesti ja vastuullisesti sisätautien hoitotyön ympäristössä.
Soveltaa tarkoituksenmukaisesti sisätautien hoitotyön toimintaan soveltuvia tekniikoita ja malleja.
Toimia ammatillisesti asiakastilanteissa.
Toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa:
Käyttää asianmukaisesti keskeisiä/yksittäisiä sisätautien hoitotyön käsitteitä.
Nimetä ja kuvailla sisätautien hoitotyön perustiedot.
Toimia tarkoituksenmukaisesti, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa.
Osaa arvioida omaa osaamistaan.
Toimia asianmukaisesti sisätautien hoitotyön ympäristössä.
Käyttää toiminnassaan tarkoituksenmukaisesti sisätautien hoitotyön tekniikoita ja malleja.
Ottaa toiminnassaan asiakkaan huomioon.
Toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut ryhmän jäsenet huomioon.
Toimia ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.
Perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hylätty
Opiskelija:
Ei osaa käyttää asianmukaisesti keskeisiä/yksittäisiä sisätautien hoitotyön käsitteitä.
Ei osaa nimetä ja kuvailla sisätautien hoitotyön perustiedot.
Ei toimi tarkoituksenmukaisesti.
Ei osaa arvioida omaa osaamistaan.
Ei toimi asianmukaisesti sisätautien hoitotyön ympäristössä.
Ei osaa käyttää toiminnassaan tarkoituksenmukaisesti sisätautien hoitotyön tekniikoita ja malleja.
Ei ota asiakasta huomioon toiminnassaan.
Ei toimi ryhmän jäsenenä ja eikä ota toiminnassaan huomioon muita ryhmän jäseniä.
Ei toimi ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.
Ei osaa perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

fi
Ilmoittautumisaika

14.03.2025 - 13.04.2025

Ajoitus

14.04.2025 - 31.05.2025

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
  • Ensihoitajakoulutus
Opettaja
  • Tuula Kallioniemi
  • Anna-Leena Luukkonen
  • OPE_SOTE_Jukk2 OPE_SOTE_Jukk2
Ryhmät
  • SMM24SRAA
    SMM24SRAA

Tavoitteet

Opiskelija:
Osaa soveltaa keskeisintä lääketieteellistä tietoa sisätaudeista ja syöpäsairauksista toteuttaessaan hoitotyötä.
Osaa arvioida järjestelmällisesti potilaan hoidon tarpeen ja osaa toimia tilanteen edellyttämällä tavalla myös akuuteissa hätätilanteissa.
Osaa keskeiset sisätauti- ja syöpäpotilaan hoidossa käytettävät hoitotoimenpiteet ja hoitotyön menetelmät.
Osaa perustellen ja hoitoon sitoutumista tukien ohjata sisätauti- ja syöpäpotilaita sekä heidän omaisiaan.
Osaa haavanhoidon periaatteet ja osaa soveltaa tietojaan potilaan kroonisen haavan hoidossa.

Sisältö

Tavallisimmat sisätaudit ja syöpäsairaudet
Infektiosairaudet
Diabetesta sairastavan hoitotyö
Sydän- ja verisuonisairautta sairastavan potilaan hoitotyö
Hengityselinsairauksia sairastavan hoitotyö
Munuaissairauksia sairastavan hoitotyö
Reumasairauksia sairastavan hoitotyö
Neurologista sairautta sairastavan hoitotyö
Sisätautipotilaan hoidossa käytettävät toimenpiteet ja menetelmät
Hoitoelvytys

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa:
Käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti sisätautien hoitotyön käsitteitä sekä yhdistää niitä kokonaisuuksiksi.
Analysoida, vertailla, yhdistellä ja valita tietoa sekä esittää vaihtoehtoisia toimintatapoja
Analysoida, reflektoida ja arvioida kriittisesti omaa osaamistaan ja sisätautien hoitotyön toimintatapoja hankkimansa tiedon avulla.
Toimia itsenäisesti, vastuullisesti, aloitteellisesti ja joustavasti sisätautien hoitotyön ympäristössä.
Valita ja arvioida kriittisesti sisätautien hoitotyön tekniikoita ja malleja sekä käyttää niitä toiminnassaan.
Toimia asiakaslähtöisesti, tavoitteellisesti ja työelämää kehittävästi.
Toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa.
Soveltaa kriittisesti ammattieettisiä periaatteita toiminnassaan.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa:
Käyttää johdonmukaisesti sisätautien hoitotyön käsitteitä.
Nimetä, kuvailla ja perustella sisätautien hoitotyön perustiedot.
Valita tarkoituksenmukaisia toimintatapoja hankkimansa tiedon ja ohjeistuksen perusteella.
Osaa arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan ja sisätautien hoitotyön toimintatapoja.
Toimia itsenäisesti ja vastuullisesti sisätautien hoitotyön ympäristössä.
Soveltaa tarkoituksenmukaisesti sisätautien hoitotyön toimintaan soveltuvia tekniikoita ja malleja.
Toimia ammatillisesti asiakastilanteissa.
Toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa:
Käyttää asianmukaisesti keskeisiä/yksittäisiä sisätautien hoitotyön käsitteitä.
Nimetä ja kuvailla sisätautien hoitotyön perustiedot.
Toimia tarkoituksenmukaisesti, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa.
Osaa arvioida omaa osaamistaan.
Toimia asianmukaisesti sisätautien hoitotyön ympäristössä.
Käyttää toiminnassaan tarkoituksenmukaisesti sisätautien hoitotyön tekniikoita ja malleja.
Ottaa toiminnassaan asiakkaan huomioon.
Toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut ryhmän jäsenet huomioon.
Toimia ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.
Perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hylätty
Opiskelija:
Ei osaa käyttää asianmukaisesti keskeisiä/yksittäisiä sisätautien hoitotyön käsitteitä.
Ei osaa nimetä ja kuvailla sisätautien hoitotyön perustiedot.
Ei toimi tarkoituksenmukaisesti.
Ei osaa arvioida omaa osaamistaan.
Ei toimi asianmukaisesti sisätautien hoitotyön ympäristössä.
Ei osaa käyttää toiminnassaan tarkoituksenmukaisesti sisätautien hoitotyön tekniikoita ja malleja.
Ei ota asiakasta huomioon toiminnassaan.
Ei toimi ryhmän jäsenenä ja eikä ota toiminnassaan huomioon muita ryhmän jäseniä.
Ei toimi ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.
Ei osaa perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

fi
Ilmoittautumisaika

19.08.2024 - 22.09.2024

Ajoitus

16.09.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

10 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Tiina Poranen
  • Virpi Neuvonen
  • Jutta Keränen
  • Karimi Ngui
Ryhmät
  • SHS23S
    SHS23S
  • SHT23S
    SHT23S

Tavoitteet

Eettisyys, ammatillisuus ja asiakaslähtöisyys
• Osaa työskennellä hoitotyön arvojen, eettisten periaatteiden ja ohjeiden mukaisesti sekä osaa arvioida niiden toteutumista päivittäisessä työskentelyssä.
• Osaa arvostaa asiakasta/ potilasta ja kohdata hänet oman elämänsä asiantuntijana ja toimijana huomioiden myös läheiset.

Kommunikointi ja moniammatillisuus, potilas- ja asiakasturvallisuus sekä informaatio teknologia ja kirjaaminen
• Osaa viestiä sisätautipotilaiden sekä heidän läheistensä kanssa ammatillisesti.
• Osaa työskennellä moniammatillisissa työryhmissä ja toimintaympäristöissä hyvien työyhteisötaitojen mukaisesti.
• Osaa toimia potilasturvallisuutta edistäen ja ehkäistä vaaratapahtumia potilaan hoitoprosessin kaikissa vaiheissa.
• Osaa kirjata tarkoituksenmukaisesti asiakkaan/ potilaan hoitoprosessin eri vaiheissa potilastietojärjestelmään.

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmä, johtaminen ja työntekijyys osaaminen, laadun varmistus sekä yrittäjyys ja kehittäminen
• Osaa kuvata eri toiminta- ja palveluyksikköjen tehtäviä sisätautipotilaan hoito- ja palveluketjussa.
• Osaa reflektoida oman työn kehittämiskohteita ja muutoksen tarpeita.

Kliininen hoitotyö, ohjaus- ja opetusosaaminen sekä omahoidon tukeminen, terveyden ja toimintakyvyn edistäminen
• Osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida sisätautipotilaan hoitoa ja perustella toimintaa näyttöön perustuvalla tiedolla.
• Osaa ohjata sisätautipotilasta ottaen huomioon hoidon tarpeet, voimavarat ja potilaan vastuun omahoidossa.

Näyttöön perustuva toiminta, tutkimustiedon hyödyntäminen ja päätöksenteko
• Osaa hyödyntää hoitosuosituksia ja yhtenäisiä käytäntöjä sisätautipotilaan hoitotyön päätöksenteossa.

Sisältö

Harjoittelu

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Eettisyys, ammatillisuus ja asiakaslähtöisyys:

Hyväksytty
• Hoitotyön arvot ja periaatteet ohjaavat opiskelijan toimintaa ja hän osaa perustella niiden mukaista toimintaansa
• Opiskelija toimii asiakaslähtöisesti hoitotyön prosessin eri vaiheissa
• opiskelija toimii tavoitteiden mukaisesti ja itsearviointi on monipuolista ja tavoitteisiin pohjautuvaa

Hylätty
• Opiskelija toimii hoitotyön arvojen ja eettisten periaatteiden vastaisesti
• opiskelija kohtaa asiakkaat välinpitämättömästi
• opiskelijan salassapitovelvollisuus ei toteudu
• opiskelija ei noudata työelämänpelisääntöjä
• lähtötason kuvaus ja tavoitteet puuttuvat
• Itsearviointi on epärealistista tai se puuttuu kokonaan, opiskelija ei pysty vastaanottamaan ja hyödyntämään vastaanottamaansa palautetta

Kommunikointi ja moniammatillisuus, potilas- ja asiakasturvallisuus sekä informaatio teknologia ja kirjaaminen:

Hyväksytty
• Opiskelija viestii asiakkaan/potilaan ja hänen läheistensä kanssa ammatillisesti.
• Opiskelija toimii aloitteellisesti ja joustavasti moniammatillisissa työryhmissä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
• Opiskelija toimii potilasturvallisuutta edistäen potilaanhoitoprosessin eri vaiheissa.
• Opiskelija kirjaa potilastietojärjestelmään yksikön ohjeistusten mukaisesti.

Hylätty
• Opiskelijan viestintä asiakkaan/potilaan tai hänen läheistensä kanssa on epäammatillista tai viestintä työyhteisössä on puutteellista.
• Opiskelija ei hakeudu ryhmätyöskentelyyn /tilanteisiin ja yhdessä työskentely ei onnistu.
• Opiskelija vaarantaa toiminnallaan toistuvasti potilasturvallisuuden.
• Opiskelijan kirjaaminen potilastietojärjestelmään on virheellistä ja opiskelija ei noudata kirjaamisessa yksikön ohjeistusta.

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmä, johtaminen ja työntekijyys osaaminen, laadun varmistus sekä yrittäjyys ja kehittäminen:

Hyväksytty
• Opiskelija kertoo esimerkkejä eri toiminta- ja palveluyksikköjen tehtävistä sisätautipotilaan hoito- ja palveluketjussa.
• Opiskelija tunnistaa oman työn kehittämiskohteita ja muutoksen tarpeita realistisesti.

Hylätty
• Opiskelijan tiedot kirurgisen potilaan hoito- ja palveluketjusta ovat täysin puutteelliset.
• Opiskelija oman työn kehittämiskohteiden ja muutoksen tarpeiden tunnistaminen on epärealistista.

Kliininen hoitotyö, ohjaus- ja opetusosaaminen sekä omahoidon tukeminen, terveyden ja toimintakyvyn edistäminen:

Hyväksytty
• Opiskelija osaa määritellä hoitotyön tarpeen, suunnitella, toteuttaa ja arvioida hoitotyötä päätöksentekoprosessin mukaisesti.
• Opiskelija tarkkailee ja arvioi elintoimintoja ja reagoi mahdollisiin muutoksiin.
• Opiskelija tunnistaa sisätautipotilaan komplikaatioriskejä.
• Opiskelija toteuttaa lääkehoitoa annettujen valtuuksien mukaisesti ja ymmärtää oman vastuunsa niiden toteutuksessa.
• Opiskelija huomioi sisätautipotilaan hoidon tarpeen, voimavarat ja potilaan vastuut toteuttaessaan potilasohjausta.

Hylätty
• Opiskelija ei pysty ohjattunakaan toteuttamaan hoitotyötä tai ohjausta.
• Opiskelija ei osaa arvioida ja tarkkailla keskeisiä vitaalielintoimintoja eikä tunnista elintoimintoja vaarantavia muutoksia.
• Opiskelija ei tunnista asiakkaan mahdollisia komplikaatioriskejä.
• Opiskelija vaarantaa tietoisesti tai toistuvasti potilaan turvallisen lääkehoidon.

Näyttöön perustuva toiminta, tutkimustiedon hyödyntäminen ja päätöksenteko:

Hyväksytty
• Opiskelija käyttää näyttöön perustuvaa tietoa sisätautipotilaan hoitotyön päätöksenteossa.

04.11.2024 - 22.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Terveydenhoitajakoulutus
  • Sairaanhoitajakoulutus
Opettaja
  • Riitta Sievänen
  • Heikki Kattainen
Ryhmät
  • SMM24S
    SMM24S
  • SMT24S
    SMT24S
  • SEHM24S
    Ensihoitaja SEHM24S

Tavoitteet

Opiskelija:
Ymmärtää sosiaali- ja terveydenhuollon organisoinnin, palvelujen tuottamisen ja järjestämisen tavat
sekä ohjauksen ja valvonnan Suomessa.
Ymmärtää eri toiminta- ja palveluyksikköjen tehtävät osana hoito- ja palveluketjua.
Osaa työskennellä uudistuvissa toimintaympäristöissä ja osaa toteuttaa palveluohjausta.
Ymmärtää oman roolinsa asiakkaanpalvelukokemuksen luomisessa.
Osaa hyödyntää sähköisiä palveluita osana asiakkaan / potilaan kokonaishoitoa.
Ymmärtää oman ja toisten sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten vastuut sekä hallitun ja joustavan työnjaon merkityksen asiakkaan/ potilaan kokonaishoidon toteuttamisessa.

Sisältö

Sosiaali- ja terveydenhuollon lähtökohdat
Lainsäädäntö ja muu ohjaus palveluiden tuottamisessa
Erilaiset terveys- ja sosiaalipalveluiden tarjoajat ja niiden yhteistoiminta
Asiakkaan palvelutarpeen arviointi
Asiakas- ja palveluohjaus
Digitaaliset palvelut ja asiointi
Terveysteknologia
Tietosuoja ja -turva
Sosiaalinen media hoitotyössä
Terveys- ja sosiaalialan ammattilaisten roolit ja vastuut asiakkaiden hoidossa palveluketjun eri vaiheissa

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Lopputentissä 50% oikein=1

Osaa kuvata tutkimus- ja kehittämishankkeiden lähtökohdat, erilaiset tutkimus- ja kehittämisprosessit.
Ymmärtää tutkimus- ja kehittämistyön merkityksen ammatillisen osaamisen kehittymisessä. Kehittää kirjallisen viestinnän osaamistaan ja ymmärtää kirjallisen viestinnän merkityksen asiantuntijaksi kehittymisessä.
Osaa kehittää organisaation strategiaa tukevaa toimintaa näyttöön perustuen.
Osaa tunnistaa ja hyödyntää alueen mahdollisuuksia innovatiiviseen, monialaiseen työelämäyhteyksien luomiseen yhteistyöverkostoissa monialaisten projektien kautta.
Hallitsee tiedonhaun yleisimmistä terveystieteiden tietokannoista.
Osaa lukea ja arvioida kriittisesti tieteellisiä julkaisuja.

Sisältö

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan lähtökohdat
Laadullinen tutkimusprosessi
Määrällinen tutkimusprosessi
Tuotteistamisprosessi
Palvelumuotoilu
Kirjallisuuskatsaus
Tutkimusaineiston analyysi ja tulkinta
Terveystieteiden yleisimpien tietokantojen käyttö
Tieteellisten julkaisujen lukeminen ja kriittinen arviointi

Aika ja paikka

Opintojakso aloitetaan KAMK kampuksella 6.9.2024.

Oppimateriaalit

Kurssikirjana on:
Hirsjärvi, Remes & Sajavaara (uusin mahdollinen painos) Tutki ja kirjoita.

Lisäksi kurssimateriaalia on:
Reppu kurssilla Tutkimus- ja kehittämistoiminta. Kurssille ei vaadita kurssiavainta.

Opetusmenetelmät

Opetusmenetelmä käytetään keskustelevaa opetusta ja sisältöaiheita havainnollistetaan pienimuotoisten harjoitustehtävien avulla.

Tutkimus- ja kehittämistoiminta opintojakso integroidaan opinnäytetyöprosessiin.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojakson arvioitavat suoritukset ovat tentti (numeerinen arviointi, 0 - K5) ja pro gradu -tutkielman analyysi (hylätty - täydennettävä - hyväksytty).

Opintojakson tentin voi suorittaa yksilö- tai paritenttinä. Mikäli suoritustapa on paritentti, on suositeltava laatia pro gradu -tutkielman analyysi saman parin kanssa. Uusinnat ovat yksilötenttejä ja tutkimusanalyysi voi olla vain paperitulosteena mukana tenttisuorituksissa.

Yksilötentti 11.10 klo 8.00 -9.30, tentti avataan Repussa.
Pro gradu -tutkielma palautetaan ennen tenttin avautumista Repun palautuslaatikkoon.
.

1. ja 2. uusinta ovat KAMK:n yleisinä uusintatenttipäivinä ja ovat yksilötenttejä.
1. uusinta 7.11.2024 (viim.ilm.pv. 31.10.2024)
2. uusinta 21.11.2024 (viim.ilm.pv. 14.11.2024)

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Tutkimus- ja kehittämistoiminta opintojakson valinnaisista suoritustavoista tai suorittamisesta toisaalla esim. DigiCampus, toinen ammattikorkeakoulu, yliopisto, tulee keskustella opintojakson vastuuopettajien kanssa.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakso on laajuudeltaan 5 op, opiskelijan työtunneiksi muutettuna 135 tuntia (1 op / 27 tuntia).

Ajankäyttö ja kuormitus jakautuu:
- opetuskeskustelut 17 tuntia,
- aihesisältöihin itsenäinen perehtyminen, itsenäisen opiskelun tehtävät ja tenttiin valmistautuminen 86 tuntia
Huom! Edistymisen seuranta on liitetty osaan tehtävistä.
- Pro gradu -tutkielman analyysin laadinta tutkimusteoreettisesti perustellen 30 tuntia

- tentti 2 tuntia
Opintojen mitoituslaskurilla tarkastellen noin 4,8 op/ 5 op. Mitoitus ok.

Sisällön jaksotus

Opetuskeskusteluna:
6.9.2024 Orientaatio opintoihin; sisältö, eteneminen ja suoritukset. Läsnäolovelvoite.
19.9.2024 Tutkimustoiminta - tutkimusprosessin perusidea. Arkitiedosta tieteelliseen tietoon. Pro gradu -tutkielma analyysien "check"
20.9.2024 Mistä löytää luotettavan tiedon? Mukana kirjastonjohtaja Riitta-Liisa Karjalainen. Läsnäolovelvoite.
2.10.2024 Kvalitatiivinen tutkimusprosessi - eettiset kysymykset ja luotettavuuden arviointi.
3.10.2024 Kirjallisuuskatsaus - eettiset kysymykset ja luotettavuuden arviointi
10.10.2024 Kvantitatiivinen tutkimusprosessi - eettiset kysymykset ja luotettavuuden arviointi
10.10.2024Tuotteistamisprosessi - tutkimuksellinen kehittäminen ja eettiset kysymykset ja luotettavuuden arviointi
11.10. 2024 Tentti ( ks ed )
Tentin arvioinnin perusteet ja tentin palautus - aika sovitaan erikseen.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa:
Käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti tutkimus- ja kehittämistoiminnan käsitteitä sekä yhdistää niitä kokonaisuuksiksi.
Analysoida, vertailla, yhdistellä ja valita tietoa sekä esittää vaihtoehtoisia toimintatapoja.
Analysoida, reflektoida ja arvioida kriittisesti omaa osaamistaan hankkimansa tiedon avulla.
Arvioida kriittisesti tutkimus- ja kehittämistoiminnassa käytettäviä menetelmiä sekä käyttää niitä toiminnassaan.
Soveltaa kriittisesti tutkimustietoa toiminnassaan.

Tyydyttävä (1-2)
Opiskelija osaa suhteessa osaamistavoitteisiin:
Tiedot:
* käyttää asianmukaisesti keskeisiä/yksittäisiä ammattialansa käsitteitä
* nimetä ja kuvailla ammattialansa perustiedot
Taidot:
* toimia tarkoituksenmukaisesti, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa
* toimia ohjattuna asianmukaisesti erilaisissa oppimis- ja toimintaympäristöissä
* käyttää toiminnassaan tarkoituksenmukaisesti ammattialansa tekniikoita ja malleja
Asenteet:
*ottaa toiminnassaan asiakkaat huomioon
*toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut ryhmän jäsenet huomioon
* toimia ammattieettisten periaatteiden mukaisesti

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa:
Käyttää johdonmukaisesti tutkimus- ja kehittämistoiminnan käsitteitä.
Valita tarkoituksenmukaisia toimintatapoja hankkimansa tiedon ja ohjeistuksen perusteella.
Osaa arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan ja tutkimus- ja kehittämistoiminnan toimintatapoja.
Perustella toimintaansa tutkittuun tietoon perustuen.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa:
Käyttää asianmukaisesti tutkimus- ja kehittämistoiminnan käsitteitä.
Nimetä ja kuvailla tutkimus- ja kehittämistoiminnan perustiedot.
Valita tarkoituksenmukaisia toimintatapoja hankkimansa tiedon ja ohjeistuksen perusteella.
Osaa arvioida omaa osaamistaan ja tutkimus- ja kehittämistoiminnan toimintatapoja.
Perustella osittain toimintaansa tutkittuun tietoon perustuen.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hylätty
Opiskelija ei osaa:
Käyttää asianmukaisesti tutkimus- ja kehittämistoiminnan käsitteitä.
Nimetä ja kuvailla tutkimus- ja kehittämistoiminnan perustietoja.
Valita tarkoituksenmukaisia toimintatapoja hankkimansa tiedon ja ohjeistuksen perusteella.
Osaa arvioida omaa osaamistaan ja tutkimus- ja kehittämistoiminnan toimintatapoja.
Perustella lainkaan toimintaansa tutkittuun tietoon perustuen.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tentti arvioidaan numeerisesti (0- K5).

Tutkimusanalyysi arvioidaan hylätty - täydennettävä -hyväksytty. Hyväksytty suoritus on tasoa H3.

Opintojakson arvosana on tentin arvosana. Arvosana edellyttää tutkimusanalyysin hyväksytyn laadinnan. Tutkimus- ja kehittämistoiminta opintojakson suorittaminen edellyttää myös edistymisen seuranta - tehtävien laadinnan.

Hylätty (0)

Ks. OPS

Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Ks.OPS