Siirry suoraan sisältöön

Matkailun koulutus

Tutkinto:
Matkailu- ja ravitsemisalan ammattikorkeakoulututkinto

Tutkintonimike:
Restonomi (AMK)

Laajuus:
210 op

Yleistä

Matkailualan koulutuksessa päivätoteutuksen opiskelija suorittaa matkailu- ja ravitsemisalan ammattikorkeakoulututkinnon. Tutkintonimikkeenä on restonomi (AMK). Opintojen laajuus on 210 opintopistettä ja koulutuksen kesto 3,5 vuotta. Koulutus muodostuu perusopinnoista, ammattiopinnoista, vaihtoehtoisista ammattiopinnoista, vapaasti valittavista opinnoista, harjoittelusta ja opinnäytetyöstä.

Monimuotototeutuksessa matkailun koulutuksen painopisteenä on matkailupalvelujen kehittämis- ja johtamisosaaminen. Koulutuksessa painotetaan myös yhteistyötä työelämän kanssa. Opintojen laajuus on 210 opintopistettä ja koulutuksen kesto on 3 vuotta.

Vuositeemat

1. vuosi. Matkailualan havainnoija
- peruskäsitteiden hallinta
- tietää matkailualan toimijat
- hallitsee matkailualan asiakaspalvelun perustaidot

2. ja 3. vuosi. Matkailupalveluiden toteuttaja ja osaaja
- tuntee keskeiset matkailualan tietosisällöt
- pystyy toimimaan asiakasrajapinnassa ja erilaisissa matkailutoimijoiden verkostoissa
- osaa toimia matkailualan työtehtävissä ja hallitsee keskeiset työmenetelmät
- kehittyy tiedonhakijana ja tiimien jäsenenä
- osaa suunnitella ja toteuttaa matkailutuotteita

3. ja 4. vuosi. Matkailupalvelujen kehittäjä
- osaa soveltaa uusinta tietoa matkailutuotteiden ja alan kehittämiseen
- kehittää ja arvioida asiakaslähtöistä ja vastuullista matkailuliiketoimintaa

Yleiset tavoitteet ja ammatillinen osaaminen

Koulutuksen tavoitteena on, että opiskelijasta kehittyy monialaiseen yhteistyöhön kykenevä matkailualan osaaja. Opintojen läpikulkevana teemana ovat luovuuden, vastuullisen matkailuyrittäjyyden, kansainvälisyyden ja itsetuntemuksen kehittäminen sekä elämyksellisyys matkailupalvelujen tuotekehityksessä. Erilaisissa oppimistehtävissä tehdään tiivistä yhteistyötä alan elinkeinoelämän ja toimijoiden kanssa.

Opintojen alussa keskitytään perustaitojen ja tietämyksen kartuttamiseen, jonka jälkeen siirrytään opitun soveltamiseen. Opiskelet asiakaslähtöistä ja kokonaisvaltaista tuotekehitys- ja markkinointiosaamista sekä opit tuntemaan eri kulttuureja kansainvälistä matkailua varten. Matkailupalvelut koostuvat monista eri osista, kuten majoitus-, ravitsemis-, liikenne-, tapahtuma- ja ohjelmapalveluista sekä kokous- ja kongressipalveluista. Opintojen lopussa korostuu osaamisen hyödyntäminen käytännössä.

Tapahtumaosaaminen
Opit suunnittelemaan ja toteuttamaan vastuullisia ja kannattavia tapahtumia huomioiden alueen kulttuuriset erityispiirteet sekä ympäristön tarjoamat mahdollisuudet.Opit ymmärtämään elämyksen ja tarinallistamisen merkityksen tapahtumatuotannossa sekä tarjoilun merkityksen osana tapahtumakokemusta.

Majoitusliiketoimintaosaaminen
Opit ymmärtämään majoitusalan monimuotoisuuden sekä muuttuvan toimintaympäristön vaikutukset alaan. Opit kehittämään majoituspalvelutoimintaa asiakaslähtöisesti.

Ruokapalveluosaaminen
Opit ymmärtämään kokonaisvaltaisesti ruokapalvelujen merkityksen matkailussa sekä arvioimaan laatuun vaikuttavien tekijöiden merkityksen. Samalla opit toteuttamaan ruokapalveluita erilaisissa asiakastilanteissa verkostoja hyödyntäen.

Yhteiset osaamistavoitteet (kompetenssit)

Ammattikorkeakoulut ovat yhteistyössä työelämän edustajien kanssa määritelleet ne valmiudet eli kompetenssit, joita ammattikorkeakoulusta valmistuneen tulisi omata.

Kompetenssit ovat laajoja osaamiskokonaisuuksia, jotka kuvaavat pätevyyttä, suorituspotentiaalia ja kykyä suoriutua ammattiin kuuluvista työtehtävistä. Kompetenssit jaetaan koulutusohjelmakohtaisiin (ammatillisiin) ja yhteisiin kompetensseihin. Yhteiset kompetenssit ovat eri koulutusohjelmille yhteisiä osaamisalueita, mutta niiden erityispiirteet ja tärkeys voivat vaihdella eri ammateissa ja työtehtävissä. Yhteiset kompetenssit luovat perustan työelämässä toimimiselle, yhteistyölle ja asiantuntijuuden kehittymiselle.
Ammatilliset kompetenssit esitetään opinto-oppaassa erikseen kunkin koulutusohjelman kohdalla.

OPPIMISEN TAIDOT
- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta

EETTINEN OSAAMINEN
- kykenee ottamaan vastuun omasta toiminnastaan ja sen seurauksista
- osaa toimia alansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- osaa ottaa erilaiset toimijat huomioon työskentelyssään
- osaa soveltaa tasa-arvoisuuden periaatteita
- osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita
- kykenee vaikuttamaan yhteiskunnallisesti osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin perustuen

TYÖYHTEISÖOSAAMINEN
- osaa toimia työyhteisön jäsenenä ja edistää yhteisön hyvinvointia
- osaa toimia työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa
- osaa hyödyntää tieto- ja viestintätekniikkaa oman alansa tehtävissä
- kykenee luomaan henkilökohtaisia työelämäyhteyksiä ja toimimaan verkostoissa
- osaa tehdä päätöksiä ennakoimattomissa tilanteissa
- kykenee työn johtamiseen ja itsenäiseen työskentelyyn asiantuntijatehtävissä
- omaa valmiuksia yrittäjyyteen

INNOVAATIOOSAAMINEN
- kykenee luovaan ongelmanratkaisuun ja työtapojen kehittämiseen
- osaa työskennellä projekteissa
- osaa toteuttaa tutkimus- ja kehittämishankkeita soveltaen alan olemassa olevaa tietoa ja menetelmiä
- osaa etsiä asiakaslähtöisiä, kestäviä ja taloudellisesti kannattavia ratkaisuja

KANSAINVÄLISTYMISOSAAMINEN
- omaa alansa työtehtävissä ja niissä kehittymisessä tarvittavan kielitaidon
- kykenee monikulttuuriseen yhteistyöhön
- osaa ottaa työssään huomioon alansa kansainvälisyyskehityksen vaikutuksia ja mahdollisuuksia

Koulutuskohtaiset osaamistavoitteet ( kompetenssit)

Palvelukulttuuriosaaminen
-ymmärtää vieraanvaraisuuden (hospitality) alan keskeisenä arvona ja menestystekijänä
-osaa huomioida esteettiset ja eettiset näkökulmat palvelutoiminnassa (tilat ja palvelutuotteet, viestintä)
-tuntee kuluttajakäyttäytymisen periaatteet ja osaa hyödyntää niitä palvelukehityksessä

Palvelujärjestelmäosaaminen
-osaa suunnitella, tuottaa ja kehittää palveluja toimintaympäristön vaatimusten mukaan
-osaa kuvata, ohjata ja arvioida palveluprosesseja (tuotesuunnittelu, toiminnan kannattavuus, työn organisointi, ohjaus ja kehittäminen)
-osaa kehittää palveluja tuotekehityksen ja tuotteistamisen keinoin
tuntee omaan toimialaansa liittyvät turvallisuusvaatimukset ja osaa soveltaa niitä työssään

Palvelujohtamisosaaminen
-tuntee ja ymmärtää yrityksen strategiat ja osaa hyödyntää niitä palvelutoiminnan ohjauksen työvälineenä
-osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida oman ja yksikön päivittäistä lähijohtamista
-osaa organisoida työyhteisön toimintaa ja hyödyntää yksilöiden, tiimien ja yhteisöjen osaamista

Liiketoimintaosaaminen
-osaa analysoida asiakkuuksia palveluliiketoiminnan kehittämisen näkökulmasta
-ymmärtää liiketoiminnan keskeiset käsitteet ja omaa liiketaloudellisen ajattelun perusteet
-osaa ennakoida vaihtoehtoisten toimintatapojen vaikutuksia taloudelliseen tulokseen ja kilpailukykyyn
-osaa soveltaa yrittäjyysperiaatteita yrittäjänä ja työntekijänä
-osaa toimia erilaisissa verkostoissa sekä hyödyntää ja kehittää niitä

Matkailupalvelujen palveluympäristöosaaminen
-ymmärtää kansainvälisyyden, globalisaation ja erilaisten kulttuurien merkityksen palvelukulttuurille ja alan kehitykselle
-osaa toimia erilaisissa kansainvälisissä toimintaympäristöissä
-osaa hyödyntää kansallisen kulttuurin ominaispiirteitä matkailun kehittämisessä

MATKAILUN KOULUTUS 2024K
Tunnus
(AMM24K)
MATKAILUN KOULUTUS 2023K
Tunnus
(AMM23K)
MATKAILUN KOULUTUS 2022K
Tunnus
(AMM22K)
MATKAILUN KOULUTUS 2021K
Tunnus
(AMM21K)
fi
Ilmoittautumisaika

01.01.2024 - 31.03.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.05.2024

Opintopistemäärä

1 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Annamaija Juntunen
Ryhmät
  • VAPVAL2024
    VAPVAL2024

Tavoitteet

The student has mastered the regulations regarding the serving of alcoholic beverages. The student demonstrates his knowledge with a test.

Sisältö

Alcohol legislation
Anniskelulainsäädäntö

Arviointiasteikko

0 - 5

Lisätiedot

The lecture and test on the Alcohol legislation are organized once in the spring and once in the fall.
20 students/semester are admitted to the course in order of registration. The registration for the course in PAKKI.
The test cannot be taken remotely.
The course fee is 10 euros. Payment is made in KUAS online shop. Alcohol passport test is available only to Bachelor degree students in KUAS.

Registration for the spring course is open from 1 March to 31 March 2024.

Spring info: on Tuesday 23.4. between 16-17 in class TA12L117
Spring tests:
1 time: on Tuesday 7.5.between 14.15-15.15 in class TA12L119
2nd time: on Tuesday 14.5. between 16-17 in class TA12L119
3 times: on Tuesday 21.5. between 16-17 in class TA12L119

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

30.10.2023 - 15.12.2023

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Annamaija Juntunen
Ryhmät
  • AMA23S
    AMA23S

Tavoitteet

Opiskelija: osaa selittää palvelun ja vieraanvaraisuuden käsitteenä ja soveltaa niitä käytännössä. Tunnistaa oman roolinsa palvelutehtävissä ja osaa muokata asiakaspalveluvalmiuksia erilaisissa asiakastilanteissa. Osaa arvioida asiakkaan palvelupolkua.

Sisältö

Palvelun ominaispiirteet (palvelujärjestelmän osatekijät)
Vieraanvaraisuus – Hospitality
Asiakaspalvelija ja palveluntuottaja -roolit työssä
Ensivaikutelman merkitys, mm. äänentuotto, nonverbaalinen ja verbaalinen viestintä.
Asiakkaan kohtaaminen ja haasteelliset asiakaspalvelutilanteet
Vakuuttavan esiintymisen perusteet, mm. aseman merkitys, asianhallinta, vuorovaikutteisuus ja persoonallisuus
Asiakkaan palvelupolku
Mystery Shopping

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty:
Opiskelija osaa palvelutilanteissa toimia asiakaslähtöisesti, omatoimisesti, tavoitteellisesti ja työelämää kehittävästi. Opiskelija osaa selittää palvelupolun sekä arvioida sitä asiakkaan näkökulmasta. Opiskelija osaa johdattaa vuorovaikutusta asiakaslähtöisesti erilaisissa asiakaspalvelutilanteissa.

Hylätty:
Opiskelija ei osaa toimia palvelutilanteissa eikä ymmärrä palvelujärjestelmän kokonaisuutta.

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Annamaija Juntunen
Ryhmät
  • AMM24K
    AMM24K

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Iina Korhonen
Ryhmät
  • AMM23K
    AMM23K

Tavoitteet

Opiskelija pystyy viestimään suullisesti ja kirjallisesti matkailualan ja yleisesti liike-elämän vaatimissa tilanteissa eri viestintävälineitä ja asiakaspalvelukanavia käyttäen. Opiskelija pystyy hakemaan työpaikkaa ulkomailta.

Sisältö

Matkailuyrittämiseen liittyvä englanninkielinen ammattisanasto
Liike-elämään liittyvä viestintä (kysely, tarjouspyyntö, tarjous, tilausvahvistus)
Matkailuyrityksen viestintä (varaukset, vahvistukset, peruutukset, muutokset, reklamaatiot, maksuliikenne)
Kokoukset ja neuvottelut
Työpaikan haku (CV, hakukirje)

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa kommunikoida sujuvasti sekä kirjallisesti että suullisesti alaan liittyvistä aiheista.
Opiskelija osaa ääntää selvästi.
Opiskelija osaa reagoida asianmukaisesti ja nopeasti.
Opiskelija ymmärtää pääasiat ja yksityiskohdat tekstistä ja osaa analysoida tekstiä. Opiskelija osaa käyttää tuottamassaan tekstissä sujuvasti ja oikein kielen rakenteita. Opiskelija osaa kirjoittaa taidokkaasti liikekirjeitä ja käyttää luontevasti liikekielen ilmaisuja ja fraaseja.
Opiskelija osaa argumentoida, tehdä ehdotuksia ja vastaehdotuksia luontevasti sekä laatia yhteenvetoja kokous- ja neuvottelutyyppisistä tapaamisista.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa kommunikoida kohtuullisesti alaan liittyvistä aiheista. Opiskelija osaa reagoida oikein, vaikka hitaammin.
Opiskelija osaa ääntää kohtuullisen ymmärrettävästi.
Opiskelija ymmärtää pääasiat tekstistä ja pystyy jossain määrin analysoimaan sitä. Opiskelijan tuottaman tekstin rakenteissa on jonkin verran virheitä.
Opiskelija osaa kirjoittaa suhteellisen hyvin liikekirjeitä, mutta fraasien käyttö vähäisempää.
Opiskelija osaa argumentoida jonkin verran ja tehdä ehdotuksia kokous- ja neuvottelutyyppisissä tapaamisissa sekä laatimaan lyhyen perusyhteenvedon.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa kommunikoida kirjallisesti ja jonkin verran myös suullisesti.
Opiskelijan ääntäminen on heikkoa, mikä vaikeuttaa puheen ymmärrettävyyttä.
Opiskelija osaa reagoida hitaasti ja ehkä ei-asianmukaisestikin.
Opiskelija ymmärtää tekstiä vain rajallisesti.
Opiskelijan tuottaman tekstin rakenteissa on paljon virheitä.
Opiskelija kirjoittaa lyhyitä peruskirjeitä, mutta fraasit puuttuvat tai niitä on vähän.
Opiskelija osaa argumentoida ja tehdä ehdotuksia heikosti, mutta pystyy laatimaan muutaman rivin yhteenvedon.

Arvosana 1 edellyttää, että opintojakson kaikki arvioitavat tehtävät on suoritettu hyväksytysti ja mahdollisen tenttisuorituksen pistemäärä on vähintään 50%.

Esitietovaatimukset

Eurooppalainen viitekehys taitotaso B2

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Englanti
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Kaisa Enticknap-Seppänen
Ryhmät
  • ASL23S
    ASL23S

Tavoitteet

Opiskelija hallitsee liike- ja työelämän englannin perusteet suullisesti ja kirjallisesti.

Sisältö

Työelämän viestintä ja asiakaspalvelu
Koulutus ja opinnot
Työnhaku
Liikeviestintä
Yritysesittely

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa selittää toisin sanoin ja korvata sanaston puutteet huomaamattomasti. Opiskelija ymmärtää ja käyttää täsmällisesti liike- ja työelämän sanastoa. Opiskelija osaa viestiä taitavasti vaativissakin vuorovaikutustilanteissa.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa tarvittaessa ilmaista asian toisin sanoin. Opiskelija ymmärtää ja käyttää liike- ja työelämän sanastoa melko täsmällisesti. Opiskelija osaa viestiä selkeästi keskeisissä vuorovaikutustilanteissa.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija käyttää liike- ja työelämän perussanastoa niin, että olennainen viesti välittyy. Opiskelija osaa viestiä ymmärrettävästi yksinkertaisissa, rutiiniluonteisissa vuorovaikutustilanteissa.

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Kaisa Enticknap-Seppänen
  • Erja Karppinen
Ryhmät
  • LLM22S
    LLM22S

  • LLT23SH
    LLT23SH

Aika ja paikka

8.1-23.4.2024

Oppimateriaalit

Isaacs, C., Pesso, P., Rasimus, R., Rönkä, I. (2022). Eye for Business. Edita Publishing Oy.

Opetusmenetelmät

Lähiopetus ja itsenäinen opiskelu

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Suullinen yritysesittely työelämäjakson jälkeen

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

23.4.2024
Kaksi uusintakertaa syksyllä 2024

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

60 h lähiopetusta, 70 h itsenäistä opiskelua

Sisällön jaksotus

Communicating with style
Career in business
Business basics
Writing in business/Purchasing process
Describing business trends
News item presentations
Networking
Meetings and negotiations, memo, and minutes
Corporate social responsibility
Company presentation

  • LLT23SM
    LLT23SM

  • Nina Jyrkäs
Ryhmät
  • ATA23S
    ATA23S

  • LBE23S
    LBE23S

  • LBI23S
    LBI23S

01.01.2024 - 01.03.2024

Opintopistemäärä

1 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Riitta Sievänen
Ryhmät
  • AMA23S
    AMA23S

Aika ja paikka

TA20L121-EA
23.2.2024 klo 8-16
1.3.2024 klo 8-16

Oppimateriaalit

Korte, H. & Myllyrinne, K. 2017. Ensiapu. Keuruu. Otavan kirjapaino Oy.

Terveyskirjasto: Ensiapuopas. https://www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p_teos=spr

SPR Uudet ensiapu- ja elvytysohjeet: https://www.punainenristi.fi/ensiapu/ensiapuohjeet/

Opetusmenetelmät

EAI (1 op)

Aktivoivat luennot (20%)
Ohjatut harjoitukset (80%)

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Tunneilla on 100% läsnäolovelvoite.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

EAI lähiopetus 16h

Sisällön jaksotus

Sisältö

Aihealueet:
Auttamistoiminta onnettomuudessa tai sairauskohtauksessa
Hätäensiavun perusteet
Tajuttomalle annettava ensiapu
Peruselvytys, Defibrillaattorin käyttö
Vierasesine hengitysteissä
Verenkierron häiriötila (sokki)
Erilaiset haavat
Sairauskohtaukset: Aivoverenkierron häiriön oireet, pyörtyminen, rintakipu, epilepsia, diabetes, kouristukset, hengitysvaikeudet (astma, allergia)
Palovammat ja sähkön aiheuttamat vammat
Nivelvammat ja murtumat
Myrkytykset

Lisätietoja opiskelijoille

Jos opiskelijalla on tuore (alle 1v suoritettu) ea1-, ea2 - tai hätäensiapu-kurssi:
a. opiskelija esittää viimeistään ensimmäisillä oppitunneilla dokumentin (opintokortti tai ea- todistus) aiemmasta suorituksesta
ja
b. osallistuu PPE-D- oppitunneille
Tekee hyväksiluvun AHOT-lomakkeella.
Vastuuopettajaksi merkitään Riitta Sievänen
Liitteeksi dokumentti todistuksesta (valokuva, skannattu todistus tms.)
Lomake löytyy Pakista.

Edellytyksenä EA2-kurssille osallistumiselle on EA1-kurssin suorittaminen.

Arviointiasteikko

Hylätty/Hyväksytty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

100% läsnäolo harjoitustunneilla.
Aktiivinen osallistuminen tunneilla/harjoituksissa.

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 01.03.2024

Opintopistemäärä

1 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Riitta Sievänen
Ryhmät
  • AMA21S
    AMA21S

Oppimateriaalit

Suomeksi
Korte, H. & Myllyrinne, K. 2017. Ensiapu. Keuruu. Otavan kirjapaino Oy.
SPR Ensiapuohjeet. https://www.punainenristi.fi/ensiapuohjeet
Terveyskirjasto: Ensiapuopas. https://www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p_teos=spr
SPR Uudet ensiapu- ja elvytysohjeet: https://rednet.punainenristi.fi/node/36969

Opetusmenetelmät

EAI (1 op)
Aktivoivat luennot (20%)
Ohjatut harjoitukset (80%)

EAII (1 op):
Aktivoivat luennot (20%)
Ohjatut harjoitukset (80%)

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

EAI lähiopetus 16h

EAII lähiopetus 16h

Sisällön jaksotus

EA1

Toiminta onnettomuuden ja sairauskohtauksen sattuessa
- Liikenneonnettomuus, työpaikalla mahdollisesti tapahtuva tapaturma ja tyypillinen sairauskohtaus sekä muita harjoituksia kohderyhmän mukaan.
- Näin auttaminen aloitetaan: Mitä on tapahtunut? Lisävaarat / pelastaminen. Kuinka monta loukkaantunutta /auttamisjärjestys (triage). Vammat? Ensiapu. Avun hälyttäminen.
- Olisiko tilanne voitu estää? Miten?
Hätäpuhelu.
Reagoimattomalle, normaalisti hengittävälle henkilölle (tajuton) annettava ensiapu.
Harjoituksia.

Painelu-puhalluselvytys ja neuvovan defibrillaatorin käyttö. (Sydäniskurin käyttöä harjoitellaan kahdella auttajalla.)
Suuren, ulkoisen verenvuodon tyrehdyttäminen, sisäisen verenvuodon epäily ja verenvuotosokki
Vierasesine hengitysteissä, ensiapu.
Harjoituksia.

Sairauskohtaukset (rintakipu, diabetes, kouristus, AVH, allerginen reaktio, astma).
Haavat ja niiden ensiapu.
Palovammat, sähkötapaturmat ja niiden ensiapu.
Harjoituksia.

Raajamurtumat ja ensiapu.
Nivelvammat (nivelsidevamma ja nivelen sijoiltaan meno) ja ensiapu.
Myrkytykset (nielty, hengitetty, imeytynyt iholta /limakalvoilta, pistetty).
Loppuharjoituksia, joissa hätäensiavun aiheet sekä kaikki muut kurssin aiheet.

Ensiapu 2

Ensiavun taktiikka: Auttaminen liikenneonnettomuudessa, tapaturmassa ja sairauskohtauksessa, auttamisen ketju, triage (monipotilastilanteessa luokittelu kts. ea-ohjeet 2016). Varoittaminen / pelastaminen / lisävaaran arviointi. Soitto 112. Vammojen selvittäminen: henkeä uhkaavat vammat, muuta. Ensiaputoimenpiteiden aloittaminen.
Hätäilmoitus.
Elvytystapahtuma: aikuisen peruselvytys (PPE-D), leikki-ikäisen elvytys (PPE), vauvan elvytys (PPE).
Ensiapu, kun hengitysteissä on tuke: aikuinen, leikki-ikäinen, vauva.
Verenvuodot (sisäinen ja ulkoinen), sisäelinvammat ja sokki.
Vierasesine hengitysteissä, ensiapu: aikuinen, leikki-ikäinen, vauva.

Ensiapu sairauskohtauksissa, kertaaminen.
Vammamekanismi ja sen seurauksena syntyvät vammat, kuten putoaminen > ranka-kallovammat.
Loukkaantuneen tutkiminen hätäensiapua varten, tarkkailu ammattiavun saapumista varten.
Rintakehän vammat, hengitysvaikeudet, kylkiluun murtumat.
Vatsan ja lantion vammat, sisäiset verenvuodot, sokki.
Rankavammat (tajuissaan / tajuton).
Pään- ja kasvojen vammat (lievä ja vakava pään vamma).

Loukkaantuneen tarkkailu
Ensiapuasennot, siirrot.
Raajojen murtumien kertausta ja lastoittamisen harjoittelu.
Lämmön aiheuttamat sairastumiset ja ensiapu.
Hypotermia ja paikalliset paleltumat, näiden ensiapu.

Ensiaputoimenpiteiden kertausta ja loppuharjoituksia.

Lisätietoja opiskelijoille

. Jos opiskelijalla on tuore (alle 1 v suoritettu) ea1-, ea2 - tai hätäensiapu-kurssi.
a. opiskelija esittää viimeistään ensimmäisillä oppitunneilla dokumentin (opintokortti tai ea- todistus) aiemmasta suorituksesta
b. osallistuu PPE-D- oppitunneille
Tekee hyväksiluvun AHOT-lomakkeella.
Vastuuopettajaksi laitetaan Riitta Sievänen.
Liitteeksi dokumentti todistuksesta (valokuva, skannattu todistus tms.)

EA-kortin saa sähköpostiin pyydettäessä opettajalta.
Edellytyksenä EA2-kurssille osallistumiselle on EA1-kurssin suorittaminen.

Arviointiasteikko

0 - 5

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

12 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Mika Pietarinen
  • Annamaija Juntunen
Ryhmät
  • AMM24K
    AMM24K

Tavoitteet

Opiskelija perehtyy alansa suorittavan tason työtehtäviin ja palvelutuotantoon. Opiskelija osaa ottaa harjoittelussa käytäntöönsä perus- ja ammattiopinnoissa hankittuja tietoja. Hän osallistuu aktiivisesti työtehtäviin ja reflektoi omaa osaamistaan teorian kautta.

Sisältö

Harjoitteluinfot ennen harjoittelua
Ennakkotehtävien ja harjoittelusopimuksen hyväksyttäminen
Harjoittelu alaan liittyvässä työtehtävissä
Harjoittelun raportointi

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty:
Opiskelija osaa etsiä annettujen ohjeiden mukaisesti matkailualan harjoittelupaikan joka tukee hänen ammatillista suuntautumista. Lisäksi hän on osallistunut harjoitteluinfoihin, tehnyt ennakkotehtävät, asettanut tavoitteet ja toimittanut allekirjoitetun harjoittelusopimuksen harjoittelukoordinaattorille.
Opiskelija osaa kuvata harjoittelupaikkansa erilaiset työtehtävät ja tarjottavat palvelut sekä osaa perehdyttämisen jälkeen työskennellä harjoittelupaikan suorittavissa työtehtävissä itsenäisesti. Opiskelija osaa arvioida harjoittelupaikassa oppimiaan asioita suhteessa perus- ja ammattiopinnoissa hankittuun tietoon sekä osaa reflektoida ammatillista kehittymistään. Opiskeli- ja on laatinut ja palauttanut kirjallisen harjoitteluraportin annettujen ohjeiden mukaisesti. Opiskelija osaa toteuttaa ohjatusti laajuudeltaan rajatun kehittämistehtävän työpaikan tarpeiden mukaan.

Hylätty:
Opiskelija ei osaa etsiä annettujen ohjeiden mukaisesti matkailualan harjoittelupaikkaa joka tukisi hänen ammatillista suuntautumista. Hän ei ole osallistunut harjoitteluinfoihin, ei ole tehnyt ennakkotehtäviä, ei ole asettanut tavoitteet ja ei ole toimittanut allekirjoitettua harjoittelusopimusta harjoittelukoordinaattorille.
Opiskelija ei osaa kuvata harjoittelupaikkansa erilaisia työtehtäviä ja tarjottavia palveluja sekä ei osaa perehdyttämisen jälkeen työskennellä harjoittelupaikan suorittavissa työtehtävissä itsenäisesti. Opiskelija ei osaa arvioida harjoittelupaikassa oppimiaan asioita suhteessa perus- ja ammattiopinnoissa hankittuun tietoon sekä ei osaa reflektoida ammatillista kehittymistään.
Opiskelija ei ole laatinut ja palauttanut kirjallista harjoitteluraporttia annettujen ohjeiden mukaisesti.
Opiskelija ei ole toteuttanut vaadittavaa kehittämistehtävää.

Esitietovaatimukset

Suoritettu perusopinnot ja riittävä määrä ammattiopintoja.

Lisätiedot

Opintojakso voidaan AHOToida joko kokonaan tai osittain

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

18 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Mika Pietarinen
  • Annamaija Juntunen
Ryhmät
  • AMM22K
    AMM22K

Tavoitteet

Opiskelija osaa selittää esimiehen roolin ja merkityksen työyhteisössä. Opiskelija osaa ottaa harjoittelussa käyttöönsä ja soveltaa ammatti- ja syventävissä opinnoissa hankittuja taitoja sekä soveltaa uusinta tietoa matkailupalvelujen kehittämiseen. Hän osaa arvioida osaamistaan ja reflektoi osaamistaan teorian kautta.

Sisältö

Harjoitteluinfo ennen harjoittelua
Ennakkotehtävien ja harjoittelusopimuksen hyväksyttäminen
Harjoittelu alaan liittyvässä esimiestehtävissä
Harjoittelun raportointi

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty:
Opiskelija osaa etsiä itsenäisesti kotimaasta tai ulkomailta harjoittelupaikan, joka tukee hänen ammatillista suuntautumista. Lisäksi hän on osallistunut harjoitteluinfoon, tehnyt ennakkotehtävät, asettanut tavoitteet ja toimittanut allekirjoitetun harjoittelusopimuksen harjoittelukoordinaattorille.
Opiskelija osaa ottaa itsenäisesti selvää harjoittelupaikan erilaisista tehtävistä ja tarjottavista palveluista. Opiskelija osaa työskennellä harjoittelupaikan erilaisissa työtehtävissä käyttäen hyväksi ammatti- ja syventävissä opinnoissa hankittuja tietoja.
Opiskelija osaa ohjattuna osallistua esimiehen työnkuvaan kuuluviin tehtäviin sekä tunnistaa esimiehen roolin ja merkityksen työyhteisössä.
Opiskelija osaa reflektoida ja esittää ammatillista kehittymistään ja esimiesvalmiuksiaan teoriatiedon kautta.
Opiskelija laatii harjoitteluraportin annettujen ohjeiden mukaisesti.

Hylätty:
Opiskelija ei osaa etsiä ohjatusti kotimaasta tai ulkomailta harjoittelupaikan, joka tukisi
hänen ammatillista suuntautumista. Lisäksi hän ei ole osallistunut harjoitteluinfoon, ei ole tehnyt ennakkotehtäviä, ei ole asettanut tavoitteita ja ei ole toimittanut allekirjoitettua harjoittelusopimusta harjoittelukoordinaattorille.
Opiskelija ei osaa ottaa ohjatusti selvää harjoittelupaikan erilaisista tehtävistä ja tarjottavista palveluista. Opiskelija ei osaa työskennellä ohjatusti harjoittelupaikan erilaisissa työtehtävissä käyttäen hyväksi ammatti- ja syventävissä opinnoissa hankittuja tietoja.
Opiskelija ei osaa ohjattuna osallistua esimiehen työnkuvaan kuuluviin tehtäviin sekä tunnistaa esimiehen roolin ja merkityksen työyhteisössä.
Opiskelija ei osaa reflektoida ja esittää ammatillista kehittymistään ja esimiesvalmiuksiaan teoriatiedon kautta.
Opiskelija ei ole laatinut harjoitteluraporttia annettujen ohjeiden mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Ammattiopintoja riittävä määrä suoritettuna

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.05.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Päivi Auno
Ryhmät
  • LLT21SM
    LLT21SM
  • LLT21SH
    LLT21SH

Tavoitteet

Kaikki koulutukset (3op): Opiskelija ymmärtää henkilöstövoimavarojen merkityksen ja tuntee määrän säätelyyn, tarvittavan osaamisen varmistamiseen sekä henkilöstön hyvinvoinnin ja motivaation ylläpitoon tarvittavia toimenpiteitä.

Liiketalouden koulutus (2op): Opiskelija osaa laatia opintojakson alussa sovittavan HRM suunnitelman.

Liikunnan ja matkailun koulutukset (2op): Työoikeus.

Sisältö

Kaikille yhteinen osio (3op):
Henkilöstösuunnittelu ja rekrytointi
Perehdyttäminen ja työnopastus
Työn organisointi ja muotoilu
Henkilöstön kehittäminen
Palkitseminen.

Liiketalouden koulutus (2op): Erikseen sovittu HRM suunnitelma (esim. Perehdyttämissuunnitelma).

Liikunnan- ja matkailun koulutukset (2op): Työoikeus.

Aika ja paikka

Ajankohta opiskelijan vapaasti valittavissa, orientaatiotunnit tammikuussa.

Oppimateriaalit

Kirjallisuus on ilmoitettu Repussa. Kirjallisuus koostuu verkossa olevista materiaaleista ja KAMK kirjaston e-kirjoista.

Opetusmenetelmät

Oppimistehtävät löytyvät Repusta, avain welcome
Itsenäisesti suoritettava opintojakso

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Opiskelija reflektoi oppisisältöjä tuntemansa organisaation käytänteisiin.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojaksossa ei ole aikataulutettua tenttiä.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Opintojakso voidaan AHOToida henkilöstöhallinnon vaativissa työtehtävissä työskentelyn pohjalta.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

5 op itsenäistä työtä eli 135 tuntia opiskelutyötä

Sisällön jaksotus

Sisällön tarkempi jaksotus löytyy Moodlesta.

Kaikille opiskelijoille yhteinen osio 3 op Henkilöstövoimvarojen kokonaisuus
- henkilöstösuunnittelu ja rekrytointi
- perehdyttäminen ja työnopastus
- työnorganisointi ja muotoilu
- henkilöstön kehittäminen
- palkitseminen

Eriytyvä osio 2 op liiketalous
- HRM- suunnitelmat, suunnitelman teoria ja suunnitelman laadinta

Eriytyvä osio 2 op: matkailu ja liikunta
- työoikeus, itsenäinen ja itsenäisesti aikataulutettava tentti

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa soveltaa perustellusti ja eri yhteyksissä henkilöstöjohtamisen käsitteistöä, selittää prosessien strategisia kytkentöjä kilpailukyvyn kannalta ja eri tekijöiden merkityksiä.
Opiskelija osaa analysoida henkilöstöprosesseja ja esittää vaihtoehtoja.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa kuvata ja selittää perustellusti eri toimijoiden rooleja ja merkitystä henkilöstöprosessien toteuttajina sekä henkilöstöprosessien ja strategian välistä yhteyttä.
Opiskelija osaa jakaa tietoa henkilöstöasiantuntijan roolissa.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa kuvata yrityksen tärkeimmät henkilöstöprosessit pääpiirteissään sekä henkilöstöjohtamisen ja strategian kytkennän.
Opiskelija osaa ohjatusti hankkia tietoa henkilöstöasiantuntijan roolissa ja pystyy käyttämään henkilöstöjohtamisen keskeisiä käsitteitä pääosin oikealla tavalla.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tutkielmaesseen arviointikriteerien perusteella 3 op

Tutkielmaesseen arviointikriteerien perusteella liiketalous 2 op
Matkailu ja liikunta - 2 op - tentti, jossa automatiikan arvioimia kysymyksiä

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.05.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

TKI-osuus

3 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Päivi Auno
Ryhmät
  • LLM21S
    LLM21S

  • ALM21K2
    ALM21K2
  • ALM21K
    ALM21K

Itsenäisesti, opiskelijan oman aikataulun mukainen opiskelu.

Oppimateriaalit

Kirjallisuus on ilmoitettu Moodlessa. Kirjallisuus koostuu verkossa olevista materiaaleista ja KAMK kirjaston e-kirjoista.

Opetusmenetelmät

Oppimistehtävät löytyvät Moodlesta, avain welcome
Itsenäisesti suoritettava opintojakso

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojaksossa ei ole tenttiä.Palautettaviin tehtäviin voidaan pyytää täydennyksiä.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Opintojakso voidaan AHOToida henkilöstöhallinnon vaativissa työtehtävissä toiminnan pohjalta.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

5 op itsenäistä työtä eli 135 tuntia opiskelutyötä

Sisällön jaksotus

Sisällön tarkempi jaksotus löytyy Moodlesta.

Kaikille opiskelijoille yhteinen osio 3 op Henkilöstövoimavarojen kokonaisuus, tutkielmaessee
- henkilöstösuunnittelu ja rekrytointi
- perehdyttäminen ja työnopastus
- työnorganisointi ja muotoilu
- henkilöstön kehittäminen
- palkitseminen

Eriytyvä osio 2 op liiketalous
- HRM- suunnitelmat, raportti

Eriytyvä osio 2 op: matkailu ja liikunta
- työoikeus, nettitentti

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa soveltaa perustellusti ja eri yhteyksissä henkilöstöjohtamisen käsitteistöä, selittää prosessien strategisia kytkentöjä kilpailukyvyn kannalta ja eri tekijöiden merkityksiä.
Opiskelija osaa analysoida henkilöstöprosesseja ja esittää vaihtoehtoja.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa kuvata ja selittää perustellusti eri toimijoiden rooleja ja merkitystä henkilöstöprosessien toteuttajina sekä henkilöstöprosessien ja strategian välistä yhteyttä.
Opiskelija osaa jakaa tietoa henkilöstöasiantuntijan roolissa.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa kuvata yrityksen tärkeimmät henkilöstöprosessit pääpiirteissään sekä henkilöstöjohtamisen ja strategian kytkennän.
Opiskelija osaa ohjatusti hankkia tietoa henkilöstöasiantuntijan roolissa ja pystyy käyttämään henkilöstöjohtamisen keskeisiä käsitteitä pääosin oikealla tavalla.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tutkielmaesseen arviointikriteerit, henkilöstövoimavarojen johtaminen 3 op ja 2 op HRM-suunnitelmat
Työoikeus 2 op nettitentti

fi
Ilmoittautumisaika

22.03.2024 - 31.12.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Päivi Auno
Ryhmät
  • VAPVAL2024
    VAPVAL2024

Tavoitteet

Kaikki koulutukset (3op): Opiskelija ymmärtää henkilöstövoimavarojen merkityksen ja tuntee määrän säätelyyn, tarvittavan osaamisen varmistamiseen sekä henkilöstön hyvinvoinnin ja motivaation ylläpitoon tarvittavia toimenpiteitä.

Liiketalouden koulutus (2op): Opiskelija osaa laatia opintojakson alussa sovittavan HRM suunnitelman.

Liikunnan ja matkailun koulutukset (2op): Työoikeus.

Sisältö

Kaikille yhteinen osio (3op):
Henkilöstösuunnittelu ja rekrytointi
Perehdyttäminen ja työnopastus
Työn organisointi ja muotoilu
Henkilöstön kehittäminen
Palkitseminen.

Liiketalouden koulutus (2op): Erikseen sovittu HRM suunnitelma (esim. Perehdyttämissuunnitelma).

Liikunnan- ja matkailun koulutukset (2op): Työoikeus.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa soveltaa perustellusti ja eri yhteyksissä henkilöstöjohtamisen käsitteistöä, selittää prosessien strategisia kytkentöjä kilpailukyvyn kannalta ja eri tekijöiden merkityksiä.
Opiskelija osaa analysoida henkilöstöprosesseja ja esittää vaihtoehtoja.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa kuvata ja selittää perustellusti eri toimijoiden rooleja ja merkitystä henkilöstöprosessien toteuttajina sekä henkilöstöprosessien ja strategian välistä yhteyttä.
Opiskelija osaa jakaa tietoa henkilöstöasiantuntijan roolissa.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa kuvata yrityksen tärkeimmät henkilöstöprosessit pääpiirteissään sekä henkilöstöjohtamisen ja strategian kytkennän.
Opiskelija osaa ohjatusti hankkia tietoa henkilöstöasiantuntijan roolissa ja pystyy käyttämään henkilöstöjohtamisen keskeisiä käsitteitä pääosin oikealla tavalla.

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Päivi Auno
Ryhmät
  • AMA21S
    AMA21S
  • ALK21S
    ALK21S

Tavoitteet

Kaikki koulutukset (3op): Opiskelija ymmärtää henkilöstövoimavarojen merkityksen ja tuntee määrän säätelyyn, tarvittavan osaamisen varmistamiseen sekä henkilöstön hyvinvoinnin ja motivaation ylläpitoon tarvittavia toimenpiteitä.

Liiketalouden koulutus (2op): Opiskelija osaa laatia opintojakson alussa sovittavan HRM suunnitelman.

Liikunnan ja matkailun koulutukset (2op): Työoikeus.

Sisältö

Kaikille yhteinen osio (3op):
Henkilöstösuunnittelu ja rekrytointi
Perehdyttäminen ja työnopastus
Työn organisointi ja muotoilu
Henkilöstön kehittäminen
Palkitseminen.

Liiketalouden koulutus (2op): Erikseen sovittu HRM suunnitelma (esim. Perehdyttämissuunnitelma).

Liikunnan- ja matkailun koulutukset (2op): Työoikeus.

Aika ja paikka

Ajankohta opiskelijan vapaasti valittavissa, orientaatiotunnit tammikuussa.

Oppimateriaalit

Kirjallisuus on ilmoitettu Repussa. Kirjallisuus koostuu verkossa olevista materiaaleista ja KAMK kirjaston e-kirjoista.

Opetusmenetelmät

Oppimistehtävät löytyvät Repusta, avain welcome
Itsenäisesti suoritettava opintojakso

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Opiskelija reflektoi oppisisältöjä tuntemansa organisaation käytänteisiin.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Opintojaksossa ei ole aikataulutettua tenttiä.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Opintojakso voidaan AHOToida henkilöstöhallinnon vaativissa työtehtävissä työskentelyn pohjalta.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

5 op itsenäistä työtä eli 135 tuntia opiskelutyötä

Sisällön jaksotus

Sisällön tarkempi jaksotus löytyy Moodlesta.

Kaikille opiskelijoille yhteinen osio 3 op Henkilöstövoimvarojen kokonaisuus
- henkilöstösuunnittelu ja rekrytointi
- perehdyttäminen ja työnopastus
- työnorganisointi ja muotoilu
- henkilöstön kehittäminen
- palkitseminen

Eriytyvä osio 2 op liiketalous
- HRM- suunnitelmat, suunnitelman teoria ja suunnitelman laadinta

Eriytyvä osio 2 op: matkailu ja liikunta
- työoikeus, itsenäinen ja itsenäisesti aikataulutettava tentti

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa soveltaa perustellusti ja eri yhteyksissä henkilöstöjohtamisen käsitteistöä, selittää prosessien strategisia kytkentöjä kilpailukyvyn kannalta ja eri tekijöiden merkityksiä.
Opiskelija osaa analysoida henkilöstöprosesseja ja esittää vaihtoehtoja.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa kuvata ja selittää perustellusti eri toimijoiden rooleja ja merkitystä henkilöstöprosessien toteuttajina sekä henkilöstöprosessien ja strategian välistä yhteyttä.
Opiskelija osaa jakaa tietoa henkilöstöasiantuntijan roolissa.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa kuvata yrityksen tärkeimmät henkilöstöprosessit pääpiirteissään sekä henkilöstöjohtamisen ja strategian kytkennän.
Opiskelija osaa ohjatusti hankkia tietoa henkilöstöasiantuntijan roolissa ja pystyy käyttämään henkilöstöjohtamisen keskeisiä käsitteitä pääosin oikealla tavalla.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tutkielmaesseen arviointikriteerien perusteella 3 op

Tutkielmaesseen arviointikriteerien perusteella liiketalous 2 op
Matkailu ja liikunta - 2 op - tentti, jossa automatiikan arvioimia kysymyksiä

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

1 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Ryhmät
  • AMM23K
    AMM23K

Tavoitteet

Opiskelija hallitsee elintarvikehygienian perusasiat, jotta osaa käsitellä ruokaa elintarvikealalla turvallisesti. Opiskelija osoittaa hallitsevansa elintarvikelainsäädännön testillä.

Sisältö

Elintarvikelainsäädäntö

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Ilmoitetaan opintojakson alussa.

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.05.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Mika Pietarinen
  • Eija Pekkonen
Ryhmät
  • AMA22S
    AMA22S

Tavoitteet

Opiskelija osaa laatia ja hyväksikäyttää yrityksen johdon päätöksentekoa tukevia taloutta ja erityisesti
kannattavuutta koskevia laskelmia.

Opintojakso on yhteinen liikunnanohjaaja-, liiketalouden tradenomi- ja restonomiopiskelijoille 3 op verran.

Sisältö

Yhteinen osa 3 op:
Kannattavuuden hallinta
Talouden suunnittelu
Toimintolaskenta kustannuslaskentamenetelmänä

Liiketalous 2 op:
Lisäyslaskenta kustannuslaskentamenetelmänä
Investointien kannattavuuden arviointi

Matkailu 2 op:
Hinnoittelu ja arvonlisävero
Taloudellisen tilanteen analysointi tilinpäätöstietojen avulla

Aika ja paikka

Työjärjestyksen mukaan

Oppimateriaalit

Oppikirjat:
Selander K. & Valli V. Hinnoittelu ja kannattavuus matkailu- ja ravitsemisalalla.
Teos saatavana myös e-kirjana, https://www.selanderoy.fi/digikirja/
käyttäjätunnus että salasana ovat kamkfi
Jomakka R., Koivusalo K., Lappalainen J. & Niskanen M. 2021. Laskentatoimi. Edita.

Oheismateriaalia:
Niskavaara E. 2017.Yritystaloutta esimiehille. Alma Talent
Pellinen J. 2017. Talousjohtaminen. Alma Talent.
Alhola. K. 2016. Toimintolaskenta. Alma Talent.

Opetusmenetelmät

Luennot ja harjoitukset
Palautettava tehtävä, LTS

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty
Opiskelija osaa tulkita liiketoiminnan suunnittelun ja johdon laskennan taustalla olevaa teoriaa
Opiskelija laatii oma-aloitteisesti pienryhmässä kannattavuuden suunnitteluun ja hallintaan liittyviä laskelmia
Opiskelija osallistuu toimintaan yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi ryhmässä ja tiimeissä

Sisällön jaksotus

Liiketoiminnan suunnittelu

Hinnoittelu
(Yrityksen taloudellisen tilanteen analystointi)

Arviointiasteikko

Hylätty/Hyväksytty

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa tulkita ja soveltaa johdon laskennan taustalla olevaa teoriaa
Opiskelija laatii itsenäisesti vaativia kannattavuuden suunnitteluun ja hallintaan liittyviä laskelmia
Opiskelija toimii ryhmän ja tiimin kehittäjänä ja hengen luojana

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa tulkita johdon laskennan taustalla olevaa teoriaa
Opiskelija laatii itsenäisesti kannattavuuden suunnitteluun ja hallintaan liittyviä laskelmia
Opiskelija osallistuu toimintaan yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi ryhmässä ja tiimeissä

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija tunnistaa johdon laskennan taustalla olevaa teoriaa
Opiskelija laatii ohjatusti kannattavuuden suunnitteluun ja hallintaan liittyviä laskelmia
Opiskelija osallistuu toimintaan ryhmässä (luokka)

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

LTS:n kirjallinen ja suullinen esitys pienryhmässä sekä opponointi.

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Eija Pekkonen
Ryhmät
  • LLT22SH
    LLT22SH

  • Maritta Seppälä
Ryhmät
  • LLT22SM
    LLT22SM

15.09.2023 - 31.12.2024

Ajoitus

01.09.2023 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

15 op

Virtuaaliosuus

15 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Rea Stricker
Ajoitusryhmät
  • Avoin AMK 1 (Koko: 100. Avoin AMK: 100.)
Ryhmät
  • AVOINAMK2024
    AVOINAMK2024
  • AVOINAMK2023
    AVOINAMK2023
  • AAMK
    Avoin AMK
Pienryhmät
  • Avoin AMK 1

Tavoitteet

KAMKstart matkailu -opinnoissa suoritetaan opinnot, jotka ovat osa Kajaanin ammattikorkeakoulun matkailualan restonomitutkinto-opintoja.

Suorittamalla KAMKstart matkailu -opinnot 15 op, saat oikeuden hakea Kajaanin ammattikorkeakoulun erillishaussa matkailun restonomitutkintokoulutukseen.

Sisältö

Tämä KAMKstart opintokokonaisuus auttaa toisen asteen opiskelijoita saamaan paremman käsityksen matkailun restonomikoulutuksesta sekä antaa heille valmiuksia ammattikorkeakouluopintoihin. KAMKstart opintokokonaisuus tarjoaa mahdollisuuden oman kiinnostuksen syventämiseen matkailun monipuolisella toimialalla.

Arviointiasteikko

0 - 5

Lisätiedot

KAMKstart opinnot on tarkoitettu toisen asteen opiskelijoille. Ennen KAMKstart opintoihin ilmoittautumista, keskustelethan suoritettavista opinnoista toisen asteen opinto-ohjaajasi kanssa.

Huomiothan myös, sinun tulee liittää toisen asteen opiskelutodistus ilmoittautumislomakkeelle.

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 15.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Sami Malm
Ryhmät
  • AMM21K
    AMM21K

Tavoitteet

Opiskelija osaa laatia ja hyväksikäyttää yrityksen johdon päätöksentekoa tukevia laskentatointa, taloutta ja kannattavuutta koskevia laskelmia. Yrityksen tuloksellisuus mittaamisen, analysoinnin, raportoinnin ja seurannan kohteena.

Sisältö

Talouden hallinta ja kirjanpito
Yrityksen kausi- ja tilinpäätösraporttien analysointi Investointien kannattavuuden arviointi
Kannattavuuden suunnittelu erilaisissa matkailu- ja ravitsemisalan yrityksissä Balanced Scorecard
Tuloksellisuuden mittaaminen ja analysointi

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa suunnitella yrityksen kannattavaa toimintaa laskentamenetelmiä käyttäen. Hän käyttää toiminnassaan itsenäisesti talouden seurannan tekniikoita ja malleja ja arvioi niitä kriittisesti sekä toimii ryhmän ja tiimin kehittäjänä ja hengen luojana.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa soveltaa kannattavuuden suunnittelussa ja hallinnassa käytettäviä laskentamenetelmiä ja hän käyttää niitä itsenäisesti toiminnassaan.
Opiskelija osallistuu toimintaan yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi ryhmässä ja tiimeissä.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija tuntee kannattavuuden suunnittelussa ja hallinnassa käytettäviä laskentamenetelmiä ja hän käyttää niitä ohjatusti toiminnassaan.
Opiskelija osallistuu toimintaan ryhmässä.

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.05.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Mika Pietarinen
  • Eija Pekkonen
Ryhmät
  • AMM22K
    AMM22K

Tavoitteet

Opiskelija osaa laatia ja hyväksikäyttää yrityksen johdon päätöksentekoa tukevia laskentatointa, taloutta ja kannattavuutta koskevia laskelmia. Yrityksen tuloksellisuus mittaamisen, analysoinnin, raportoinnin ja seurannan kohteena.

Sisältö

Talouden hallinta ja kirjanpito
Yrityksen kausi- ja tilinpäätösraporttien analysointi Investointien kannattavuuden arviointi
Kannattavuuden suunnittelu erilaisissa matkailu- ja ravitsemisalan yrityksissä Balanced Scorecard
Tuloksellisuuden mittaaminen ja analysointi

Oppimateriaalit

Oppikirjat:
Selander K. & Valli V. Hinnoittelu ja kannattavuus matkailu- ja ravitsemisalalla.
Teos saatavana myös e-kirjana, https://www.selanderoy.fi/digikirja/
käyttäjätunnus että salasana ovat kamkfi
Jomakka R., Koivusalo K., Lappalainen J. & Niskanen M. 2021. Laskentatoimi. Edita.

Oheismateriaalia:
Niskavaara E. 2017.Yritystaloutta esimiehille. Alma Talent
Pellinen J. 2017. Talousjohtaminen. Alma Talent.
Alhola. K. 2016. Toimintolaskenta. Alma Talent.

Opetusmenetelmät

Itsenäinen opiskelu
Luennot Teams:ssa

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Itsenäinen opiskelu verkossa.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty
Opiskelija osaa tulkita liiketoiminnan suunnittelun ja johdon laskennan taustalla olevaa teoriaa
Opiskelija laatii oma-aloitteisesti pienryhmässä kannattavuuden suunnitteluun ja hallintaan liittyviä laskelmia
Opiskelija osallistuu toimintaan yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi ryhmässä ja tiimeissä

Sisällön jaksotus

Liiketoiminnan suunnittelu
Kannattavuuden hallinta
Talouden suunnittelu
Toimintolaskenta kustannuslaskentamenetelmänä
Hinnoittelu

(Yrityksen taloudellisen tilanteen analystointi)

Arviointiasteikko

Hylätty/Hyväksytty

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa suunnitella yrityksen kannattavaa toimintaa laskentamenetelmiä käyttäen. Hän käyttää toiminnassaan itsenäisesti talouden seurannan tekniikoita ja malleja ja arvioi niitä kriittisesti sekä toimii ryhmän ja tiimin kehittäjänä ja hengen luojana.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa soveltaa kannattavuuden suunnittelussa ja hallinnassa käytettäviä laskentamenetelmiä ja hän käyttää niitä itsenäisesti toiminnassaan.
Opiskelija osallistuu toimintaan yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi ryhmässä ja tiimeissä.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija tuntee kannattavuuden suunnittelussa ja hallinnassa käytettäviä laskentamenetelmiä ja hän käyttää niitä ohjatusti toiminnassaan.
Opiskelija osallistuu toimintaan ryhmässä.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

LTS:n kirjallinen ja suullinen esitys pienryhmässä sekä opponointi.

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.09.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Anne Määttä
  • Mika Pietarinen
Ryhmät
  • LLT22SM
    LLT22SM
  • AMA22S
    AMA22S
  • LLT22SH
    LLT22SH

Tavoitteet

Opiskelija osaa suunnitella turvallisen, vastuullisen ja liiketoiminnallisesti kannattavan tapahtuman.

Sisältö

Tapahtumien sisällöllinen, tekninen ja taloudellinen tuotanto
Tapahtumien aluetaloudelliset vaikutukset
Tapahtumien ekosysteemi
Tapahtumamarkkinointi
Turvallinen ja vastuullinen tapahtuma

Arviointiasteikko

0 - 5

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liiketalouden koulutusohjelma
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
  • Ari Teirilä
Ryhmät
  • LLT23SM
    LLT23SM
  • LLT23SH
    LLT23SH

Tavoitteet

Opiskelija hallitsee yritysmaailmassa tarvittavat matematiikan perustaidot sekä osaa käyttää ja soveltaa niitä. Opiskelija osaa hyödyntää myös digitaalisia apuvälineitä.

Sisältö

Matematiikan perusasioiden kertaaminen ja matemaattisten valmiuksien luominen
Kate ja arvonlisävero
Indeksit
Valuutat
Korkolasku sovelluksineen
Koronkorkolasku sovelluksineen
Jaksolliset suoritukset
Luotot
Investointimenetelmät
Talouselämän funktiot (käyttöä, optimointia)

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Osaa määritellä ja selittää kaikki kurssin keskeiset käsitteet ja laskuperiaatteet. Osaa johtaa tai todistaa kurssin aikana esitetyt tulokset ja perustella niiden käyttökelpoisuus.

Osaa soveltaa kurssin tietoja myös uusiin, oivaltamista vaativiin tehtäviin, joista ei ole käyty esimerkkejä aikaisemmin kurssin aikana. Laskuissa ei esiinny virheitä.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Osaa esittää ja luetella sekä käyttää keskeisten laskuperiaatteiden taustalla olevia ideoita. Osaa tulkita laskujen tulosten järkevyyttä ja merkitystä.

Osaa vertailla eri laskumenetelmiä ja valita kulloiseenkin tilanteeseen sopivan laskumenetelmän. Laskeminen on pääosin virheetöntä.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Tunnistaa kurssin keskeiset käsitteet ja laskuperiaatteet.
- prosenttilaskenta sovelluksineen
- indeksit ja rahan arvo
- korkolaskenta
- luotot
- investointimenetelmät
Osaa ratkaista tenttitilanteessa pääosan tunneilla aikaisemmin käytyjen esimerkkitilanteiden mukaisia laskuja laskukaavoja käyttäen. Pienet, ei periaatteelliset virheet, ovat mahdollisia.

Lisätiedot

Vaihtoehtoinen suoritustapa monimuodossa

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.05.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liiketalouden koulutusohjelma
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
  • Ari Teirilä
Ryhmät
  • LLM23S
    LLM23S

Opiskelija hallitsee yritysmaailmassa tarvittavat matematiikan perustaidot sekä osaa käyttää ja soveltaa niitä käytännön tilanteissa.

Korkolaskenta sovelluksineen

01.01.2024 - 30.11.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Virtuaaliosuus

3 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Vastuuopettaja

Ari Teirilä

Ajoitusryhmät
  • Avoin AMK 1 (Koko: 50. Avoin AMK: 50.)
Ryhmät
  • AVOINAMK2024
    AVOINAMK2024
  • AAMK
    Avoin AMK
Pienryhmät
  • Avoin AMK 1

Tavoitteet

Opiskelija hallitsee yritysmaailmassa tarvittavat matematiikan perustaidot sekä osaa käyttää ja soveltaa niitä käytännön tilanteissa.

Sisältö

Matematiikan perusasioiden kertaaminen ja matemaattisten valmiuksien luominen
Kate ja arvonlisävero
Korkolaskenta sovelluksineen
Luotot

Aika ja paikka

Opintojakson voi suorittaa itsenäisesti omien aikataulujen mukaan Reppu-oppimisympäristössä.

Opetusmenetelmät

Verkko-oppimisympäristössä tapahtuva itsenäinen opiskelu (esitietokysely, tehtävät) ja
verkkokeskusteluihin osallistuminen.

Opintojakson voi suorittaa kokonaisuudessaan itsenäisesti.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Opintojakso on 3 opintopisteen laajuinen. 3 opintopistettä vastaa n. 81 opiskelijan työtuntia.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Osaa määritellä ja selittää kaikki kurssin keskeiset käsitteet ja laskuperiaatteet. Osaa johtaa tai todistaa kurssin aikana esitetyt tulokset ja perustella niiden käyttökelpoisuus.

Osaa soveltaa kurssin tietoja myös uusiin, oivaltamista vaativiin tehtäviin, joista ei ole käyty esimerkkejä aikaisemmin kurssin aikana. Laskuissa ei esiinny virheitä.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Osaa esittää ja luetella sekä käyttää keskeisten laskuperiaatteiden taustalla olevia ideoita. Osaa tulkita laskujen tulosten järkevyyttä ja merkitystä.

Osaa vertailla eri laskumenetelmiä ja valita kulloiseenkin tilanteeseen sopivan laskumenetelmän. Laskeminen on pääosin virheetöntä.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Tunnistaa kurssin keskeiset käsitteet ja laskuperiaatteet.
- prosenttilaskenta sovelluksineen
- korkolaskenta
- luotot
Osaa ratkaista tenttitilanteessa pääosan tunneilla aikaisemmin käytyjen esimerkkitilanteiden mukaisia laskuja laskukaavoja käyttäen. Pienet, ei periaatteelliset virheet, ovat mahdollisia.

Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Tunnistaa kurssin keskeiset käsitteet ja laskuperiaatteet.
- prosenttilaskenta sovelluksineen
- korkolaskenta
- luotot
Osaa ratkaista tenttitilanteessa pääosan tunneilla aikaisemmin käytyjen esimerkkitilanteiden mukaisia laskuja laskukaavoja käyttäen. Pienet, ei periaatteelliset virheet, ovat mahdollisia.

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Maritta Seppälä
  • Pia Kuittinen
Ryhmät
  • LLT23SM
    LLT23SM
  • LLT23SH
    LLT23SH

Tavoitteet

Opiskelija on sisäistänyt yrittäjämäisen asenteen. Hän osaa käyttää yritystoiminnan peruskäsitteitä asianmukaisesti. Hän ymmärtää liiketoimintapotentiaalien tunnistamisen ja luomisen merkityksen yhteiskunnan kehitykseen ja hyvinvointiin. Lisäksi opiskelija osaa kuvata yrityksen perustoiminnot ja ymmärtää kannattavan liiketoiminnan perusteet.

Opiskelija osaa keskustella yritystoiminnasta ja soveltaa oppimiaan asioita käytäntöön

Kaikissa koulutuksissa on yhteistä sisältöä ja koulutuksittain eriytyvää sisältöä.

Liiketalalouden koulutuksessa opiskelija tutustuu käytännönläheisesti liiketoimintaan.

Liikunnan ja vapaa-ajan koulutuksessa opiskelija tutustuu käytännönläheisesti toimialansa yritystoimintaan,

Matkailun koulutuksessa opiskelija tutustuu käytännönläheisesti matkailualan yritystoimintaan.

Sisältö

Opintojakson yhteiset:

Yritystoiminnan merkitys yhteiskunnassa
Yrittäjämäinen tapa toimia
Toiminta-ajatus ja liikeidea
Yritystoiminnan perusmalli
Sidosryhmät ja verkostoituminen
Yritysmuodot
Markkinoinnin peruskilpailukeinot
Liiketoiminnan kannattavuuden perusteet

Liiketalouden koulutuksessa päivätoteutuksessa opintojaksoon kuuluu yrityshaastattelu sekä esitys ja
työelämäjakso. Liiketalouden monimuotototeutuksessa opintojaksoon kuuluu yrityshaastattelu sekä esitys ja sekä raportti opiskelijaa kiinnostavan toimialan esittely TEM:n toimialaraporttien pohjalta.

Matkailun koulutuksessa kuuluu käytännönläheistä tutustumista matkailualan yritystoimintaan.

Aika ja paikka

Syyslukukausi 2023
Kajaanin kampuksella
Työelämäjakso kevät 2024

Oppimateriaalit

Oppikirja: Liiketoimintaosaaminen; Menestyvän liiketoiminnan perusta
Tekijät: Viitala R, Jylhä E.
Kustantaja: Edita. Kirja on saatavana Kajaanin ammattikorkeakoulun kirjastosta myös e-kirjana.

Opetusmenetelmät

Lähiopetus, luennot, ohjatut harjoitukset, yhteistoiminnallinen opiskelu (esim. ryhmätyöskentely)

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Keväällä 2024 suoritettava työelämäjakso 1 op.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Sovitaan opintojakson alussa.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Sovitaan opettajan kanssa tapauskohtaisesti KAMKin pääperiaatteiden mukaisesti:
- Aiemmat yrityksen perusteita käsittelevät korkeakoulusuoritukset voidaan hyväksilukea tapauskohtaisesti.
- Työelämässä aiemmin hankittua osaamista tunnistetaan (AHOT) tapauskohtaisesti.
- Opinnollistaminen eli nykyisessä työssä hankittava ja osoitettava yritystoiminnan osaaminen.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

1 op on 27 tuntia, yhteensä 5 * 27 h = 135 tuntia

Sisällön jaksotus

Syksy 2023 lähiopetus kampuksella 4 op ja kevät 2024 työelämäjakso 1 op.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti yritystalouden käsitteitä sekä yhdistää niitä kokonaisuuksiksi. Opiskelija osaa analysoida, vertailla ja arvioida kriittisesti yritystalouden osaamistaan ja yritystalouden toimintatapoja hankkimansa tiedon perusteella. Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija käyttää johdonmukaisesti liiketoimintaosaamisen käsitteitä. Opiskelija osaa nimetä, kuvailla ja perustella yritystalouden ja yrittäjyyden toimintatapoja. Hän osaa toimia itsenäisesti tiedon ja ohjeistuksen perusteella ja soveltaa yritystalouden toimintaan liittyviä tekniikoita ja malleja. Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteiden saavuttamiseksi ja perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa määritellä ja käyttää yritystalouden peruskäsitteitä asianmukaisesti ammattieettisten periaatteiden mukaisesti. Hän osaa nimetä ja kuvailla yritytalouden perustiedot. Hän osaa toimia tarkoituksenmukaisesti, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa.

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Pia Kuittinen
Ryhmät
  • LLM23S
    LLM23S

Tavoitteet

Opiskelija on sisäistänyt yrittäjämäisen asenteen. Hän osaa käyttää yritystoiminnan peruskäsitteitä asianmukaisesti. Hän ymmärtää liiketoimintapotentiaalien tunnistamisen ja luomisen merkityksen yhteiskunnan kehitykseen ja hyvinvointiin. Lisäksi opiskelija osaa kuvata yrityksen perustoiminnot ja ymmärtää kannattavan liiketoiminnan perusteet.

Opiskelija osaa keskustella yritystoiminnasta ja soveltaa oppimiaan asioita käytäntöön

Kaikissa koulutuksissa on yhteistä sisältöä ja koulutuksittain eriytyvää sisältöä.

Liiketalalouden koulutuksessa opiskelija tutustuu käytännönläheisesti liiketoimintaan.

Liikunnan ja vapaa-ajan koulutuksessa opiskelija tutustuu käytännönläheisesti toimialansa yritystoimintaan,

Matkailun koulutuksessa opiskelija tutustuu käytännönläheisesti matkailualan yritystoimintaan.

Sisältö

Opintojakson yhteiset:

Yritystoiminnan merkitys yhteiskunnassa
Yrittäjämäinen tapa toimia
Toiminta-ajatus ja liikeidea
Yritystoiminnan perusmalli
Sidosryhmät ja verkostoituminen
Yritysmuodot
Markkinoinnin peruskilpailukeinot
Liiketoiminnan kannattavuuden perusteet

Liiketalouden koulutuksessa päivätoteutuksessa opintojaksoon kuuluu yrityshaastattelu sekä esitys ja
työelämäjakso. Liiketalouden monimuotototeutuksessa opintojaksoon kuuluu yrityshaastattelu sekä esitys ja sekä raportti opiskelijaa kiinnostavan toimialan esittely TEM:n toimialaraporttien pohjalta.

Liikunnan ja vapaa-ajan koulutuksessa opiskelija tutustuu käytännönläheisesti toimialansa yritystoimintaan,

Matkailun koulutuksessa kuuluu käytännönläheistä tutustumista matkailualan yritystoimintaan.

Aika ja paikka

Lähi- ja etäopetus lukujärjestyksen mukaisesti syyslukukauden 2023 aikana

Oppimateriaalit

Oppikirja: Liiketoimintaosaaminen; Menestyvän liiketoiminnan perusta. Tekijät: Viitala R, Jylhä E. Kustantaja: Edita. Kirja on saatavana Kajaanin ammattikorkeakoulun kirjastosta myös e-kirjana.
Myös muut liiketalouden oppikirjat käyvät, sillä perusasiat on kaikissa kirjoissa samat.

Reppu-verkko-oppimisympäristön aineistot ja testit.

Opetusmenetelmät

Luennot, ohjatut harjoitukset, yhteistoiminnallinen opiskelu (esim. ryhmätyöskentely)

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Yrittäjän haastattelu on yksi opintojakson tehtävä.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

1 op on 27 tuntia, yhteensä 5 * 27 h = 135 tuntia

Sisällön jaksotus

Syksylukukauden 2023 aikana

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti yritystalouden käsitteitä sekä yhdistää niitä kokonaisuuksiksi. Opiskelija osaa analysoida, vertailla ja arvioida kriittisesti yritystalouden osaamistaan ja yritystalouden toimintatapoja hankkimansa tiedon perusteella. Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija käyttää johdonmukaisesti liiketoimintaosaamisen käsitteitä. Opiskelija osaa nimetä, kuvailla ja perustella yritystalouden ja yrittäjyyden toimintatapoja. Hän osaa toimia itsenäisesti tiedon ja ohjeistuksen perusteella ja soveltaa yritystalouden toimintaan liittyviä tekniikoita ja malleja. Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteiden saavuttamiseksi ja perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa määritellä ja käyttää yritystalouden peruskäsitteitä asianmukaisesti ammattieettisten periaatteiden mukaisesti. Hän osaa nimetä ja kuvailla yritytalouden perustiedot. Hän osaa toimia tarkoituksenmukaisesti, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa.

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 15.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Mika Pietarinen
Ryhmät
  • AMM23K
    AMM23K

Tavoitteet

Opiskelija on sisäistänyt yrittäjämäisen asenteen. Hän osaa käyttää yritystoiminnan peruskäsitteitä asianmukaisesti. Hän ymmärtää liiketoimintapotentiaalien tunnistamisen ja luomisen merkityksen yhteiskunnan kehitykseen ja hyvinvointiin. Lisäksi opiskelija osaa kuvata yrityksen perustoiminnot ja ymmärtää kannattavan liiketoiminnan perusteet.

Sisältö

Yritystoiminnan merkitys yhteiskunnassa
Ulkoinen ja sisäinen yrittäjyys

Toiminta-ajatus ja liikeidea
Yritystoiminnan perusmalli ja älykkäät prosessit
Sidosryhmät ja verkostoituminen
Yritysmuodot
Markkinointi ja asiakaslähtöinen toimintatapa
Liiketoiminnan kannattavuus
Liiketoimintapotentiaalit

Opiskelija käyttää johdonmukaisesti liiketoimintaosaamisen käsitteitä. Opiskelija osaa nimetä, kuvailla ja perustella yritystalouden ja yrittäjyyden toimintatapoja. Hän osaa toimia itsenäisesti tiedon ja ohjeistuksen perusteella ja soveltaa yritystalouden toimintaan liittyviä tekniikoita ja malleja.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteiden saavuttamiseksi ja perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa määritellä ja käyttää yritystalouden peruskäsitteitä asianmukaisesti ammattieettisten periaatteiden mukaisesti. Hän osaa nimetä ja kuvailla yritystalouden perustiedot. Hän osaa toimia tarkoituksenmukaisesti, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa.

  • Anne Karhu
Ryhmät
  • ALK23S
    ALK23S

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa suunnitella liikunta-alan liiketoimintaa, osaa kuvailla asiakasymmärryksen merkityksen liiketoiminnassa ja kertoa alan yrittäjyyden mahdollisuuksista.

Sisältö

Perehtyminen oman mielenkiinnon mukaisesti yrittäjyyteen / liiketoimintaan / johtamiseen
Asiakasymmärrys
Liiketoiminnan suunnittelu
Liikunta-alan yrittäjyyden mahdollisuudet
Tekoälyn hyödyntäminen ideoinnissa

Aika ja paikka

Kajaani
Kevätlukukausi 2024

Oppimateriaalit

Osoitettu Repussa

Opetusmenetelmät

Lähiopetus
Itsenäinen ja ryhmätyöskentely

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Liikunta-alan yrittäjyyteen perehtyminen

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Ei tenttiä

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Lähiopetustoteutus on opintojakson ensisijainen suoritustapa. Opiskelija voi pyytää mahdollisuutta vaihtoehtoiseen, täysin itsenäiseen suoritustapaan.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

5 op = 133 h opiskelijan työtä

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty

Opiskelija osallistuu aktiivisesti lähiopetustunneilla. Opiskelija osaa suunnitella liiketoimintaa ja kuvata asiakasymmärrystään. Opiskelija huolehtii vastuullisesti itsenäisten tehtävien suorittamisesta. Opiskelija toimii aktiivisena ryhmän jäsenenä edistäen ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamista.

Sisällön jaksotus

Osoitetaan Repussa

Arviointiasteikko

Hylätty/Hyväksytty

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti yritystalouden käsitteitä sekä yhdistää niitä kokonaisuuksiksi. Opiskelija osaa analysoida, vertailla ja arvioida kriittisesti yritystalouden osaamistaan ja yritystalouden toimintatapoja hankkimansa tiedon perusteella. Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija käyttää johdonmukaisesti liiketoimintaosaamisen käsitteitä. Opiskelija osaa nimetä, kuvailla ja perustella yritystalouden ja yrittäjyyden toimintatapoja. Hän osaa toimia itsenäisesti tiedon ja ohjeistuksen perusteella ja soveltaa yritystalouden toimintaan liittyviä tekniikoita ja malleja. Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteiden saavuttamiseksi ja perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa määritellä ja käyttää yritystalouden peruskäsitteitä asianmukaisesti ammattieettisten periaatteiden mukaisesti. Hän osaa nimetä ja kuvailla yritytalouden perustiedot. Hän osaa toimia tarkoituksenmukaisesti, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Opiskelija osallistuu aktiivisesti lähiopetustunneilla. Opiskelija osaa suunnitella liiketoimintaa ja kuvata asiakasymmärrystään. Opiskelija huolehtii vastuullisesti itsenäisten tehtävien suorittamisesta. Opiskelija toimii aktiivisena ryhmän jäsenenä edistäen ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamista.

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

28.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Katja-Mari Kärkkäinen
Ryhmät
  • AMA23S
    AMA23S

Tavoitteet

Opiskelija osaa kuvata Suomen ja maailman majoitustoimintaa ja selittää eri majoitustoiminnan tarjoamat muodot. Opiskelija ymmärtää majoitustoiminnan sisäistä ja ulkoista toimintaympäristöä sekä hallitsee keskeisimmät majoitusliikkeen työtehtävät.

Sisältö

Majoitustoiminnan historia
Majoitustoiminta ja sen muodot
Majoitusliikkeen toimintaympäristöt
Majoitusliikkeen puhtaanapito
Sähköinen liiketoiminta ja markkinoinnin merkitys
Majoitusliikkeen varausohjelmistot ja -järjestelmät

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa laaja-alaisesti kuvata ja analysoida Suomen ja maailman majoitustoiminnan historian pääpiirteet ja vaiheet tähän päivään saakka. Hän osaa myös selittää kiitettävästi majoitustoiminnan tarjonnan eri muodot sekä analysoida majoitusliikkeen toimintaympäristön. Opiskelija osaa käyttää kiitettävästi ja laaja-alaisesti hotellivarausohjelmaa sekä hallitsee kiitettävästi ja laaja-alaisesti majoitusliikkeen puhtaanapidon perusteet. Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa sekä osaa soveltaa

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa hyvin kuvata Suomen ja maailman majoitustoiminnan historian pääpiirteet ja vaiheet tähän päivään saakka. Hän osaa myös selittää hyvin majoitustoiminnan tarjonnan eri muodot sekä kuvata majoitusliikkeen toimintaympäristön. Opiskelija osaa käyttää hyvin hotellivarausohjelmaa sekä hallitsee hyvin majoitusliikkeen puhtaanapidon perusteet. Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi sekä osaa perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa tyydyttävästi kuvata Suomen ja maailman majoitustoiminnan historian pääpiirteet ja vaiheet tähän päivään saakka. Hän osaa myös pintapuolisesti selittää majoitustoiminnan tarjonnan eri muodot sekä kuvata majoitusliikkeen toimintaympäristöä. Opiskelija osaa käyttää pääpiirteittäin hotellivarausohjelmaa sekä hallitsee tyydyttävästi majoitusliikkeen puhtaanapidon perusteet.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut ryhmän jäsenet huomioon sekä toimii ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Ei ole esitietovaatimuksia

Opiskelija osaa laaja-alaisesti kuvata ja analysoida Suomen ja maailman majoitustoiminnan historian pääpiirteet ja vaiheet tähän päivään saakka. Hän osaa myös selittää kiitettävästi majoitustoiminnan tarjonnan eri muodot sekä analysoida majoitusliikkeen toimintaympäristön. Opiskelija hallitsee kiitettävästi ja laaja-alaisesti majoitusliikkeen puhtaanapidon perusteet. Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa sekä osaa soveltaa

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa hyvin kuvata Suomen ja maailman majoitustoiminnan historian pääpiirteet ja vaiheet tähän päivään saakka. Hän osaa myös selittää hyvin majoitustoiminnan tarjonnan eri muodot sekä kuvata majoitusliikkeen toimintaympäristön. Opiskelija osaa hyvin majoitusliikkeen puhtaanapidon perusteet. Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi sekä osaa perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa tyydyttävästi kuvata Suomen ja maailman majoitustoiminnan historian pääpiirteet ja vaiheet tähän päivään saakka. Hän osaa myös pintapuolisesti selittää majoitustoiminnan tarjonnan eri muodot sekä kuvata majoitusliikkeen toimintaympäristöä. Opiskelija hallitsee tyydyttävästi majoitusliikkeen puhtaanapidon perusteet.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut ryhmän jäsenet huomioon sekä toimii ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Arto Heikkinen
Ryhmät
  • AMM23K
    AMM23K

Tavoitteet

Opiskelija perehtyy matkailumarkkinoinnin erityispiirteisiin huomioiden markkinoinnin suunnittelun perusperiaatteet. Hän tuntee markkinoinnin ja myynnin lähtökohtina erilaiset markkinoinnin kilpailukeinot sekä asiakasnäkökulman ja asiakasymmärryksen merkityksen. Opiskelija osaa hankkia ja soveltaa asiakastietoa sekä hyödyntää markkinoinnin kilpailukeinoja.

Sisältö

Matkailumarkkinointi, markkinoinnin suunnittelu, palvelujen markkinointi, sähköinen markkinointi, brändi, markkinointikanavat, yhteismarkkinointi

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa matkailumarkkinoinnin suunnittelun asiakaslähtöisesti ja matkailun erityispiirteet huomioiden.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa matkailumarkkinoinnin suunnittelun, asiakaslähtöisyyttä on jonkin verran ja matkailun erityispiirteet tiedetään, ja ne näkyvät suunnittelussa jossain määrin.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa matkailumarkkinoinnin suunnittelun periaatteet ja tietää asiakaslähtöisyyden. Opiskelija osaa tuottaa matkailun markkinointisuunnitelman vähimmäisvaatimukset huomioiden.

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 29.10.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Katja-Mari Kärkkäinen
  • Mika Pietarinen
Ryhmät
  • AMA22S
    AMA22S

Tavoitteet

Opiskelija ymmärtää matkustajakuljetusten merkityksen matkailun klusterissa. Hän hahmottaa kuljetuspalveluiden tarpeellisuuden matkailupalveluiden saatavuuden kannalta. Opiskelija perehtyy matkailualan kannalta keskeisiin myynti- ja varauspalveluihin. Hän ymmärtää sähköisen liiketoiminnen periaatteet ja sen merkityksen matkailussa.

Sisältö

Saavutettavuus ja kuljetusten merkitys
Eri kuljetusmuodot – lento-, laiva-, rautatie-, maantie
Matkailupalvelujen jakelujärjestelmät ja toimijat
Matkailun sähköinen liiketoiminta
Sosiaalisen median hyödyntäminen

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija ymmärtää kiitettävästi matkustajakuljetusten merkityksen matkailun klusterissa. Hän hahmottaa syvällisesti kuljetuspalveluiden tarpeellisuuden matkailupalveluiden saatavuuden kannalta. Opiskelija perehtyy kiitettävästi matkailualan kannalta keskeisiin myynti- ja varauspalveluihin. Hän ymmärtää kiitettävästi sähköisen liiketoiminnen periaatteet ja sen merkityksen matkailussa.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija ymmärtää hyvin matkustajakuljetusten merkityksen matkailun klusterissa. Hän hahmottaa hyvin kuljetuspalveluiden tarpeellisuuden matkailupalveluiden saatavuuden kannalta. Opiskelija perehtyy hyvin matkailualan kannalta keskeisiin myynti- ja varauspalveluihin. Hän ymmärtää hyvin sähköisen liiketoiminnen periaatteet ja sen merkityksen matkailussa.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija ymmärtää matkustajakuljetusten merkityksen matkailun klusterissa. Hän hahmottaa tyydyttävästi kuljetuspalveluiden tarpeellisuuden matkailupalveluiden saatavuuden kannalta. Opiskelija perehtyy tyydyttävästi matkailualan kannalta keskeisiin myynti- ja varauspalveluihin. Hän ymmärtää sähköisen liiketoiminnen periaatteet ja sen merkityksen matkailussa.

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 15.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Katja-Mari Kärkkäinen
  • Mika Pietarinen
Ryhmät
  • AMA22S
    AMA22S
  • AMM22K
    AMM22K

Tavoitteet

Opiskelija ymmärtää matkustajakuljetusten merkityksen matkailun klusterissa. Hän hahmottaa kuljetuspalveluiden tarpeellisuuden matkailupalveluiden saatavuuden kannalta. Opiskelija perehtyy matkailualan kannalta keskeisiin myynti- ja varauspalveluihin. Hän ymmärtää sähköisen liiketoiminnan periaatteet ja sen merkityksen matkailussa.

Opiskelija ymmärtää erinomaisesti kuljetusten, myynnin, varauspalveluiden sekä jakelukanavien merkityksen matkailun klusterissa. Opiskelija tuntee hyvin ja osaa hyödyntää sosiaalisen median tärkeimpiä sovelluksia.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija ymmärtää kuljetusten, myynnin, varauspalveluiden sekä jakelukanavien merkityksen
matkailun klusterissa. Opiskelija tietää ja osaa hyödyntää sosiaalisen median tärkeimpiä sovelluksia.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija ymmärtää tyydyttävästi kuljetusten, myynnin, varauspalveluiden sekä jakelukanavien merkityksen matkailun klusterissa. Opiskelija tietää sosiaalisen median tärkeimpiä sovelluksia

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 29.10.2023

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Tero Korhonen
Ryhmät
  • AMA21S
    AMA21S

Tavoitteet

Opiskelija osaa keskeiset matkailualan toimintaa säätelevät lainsäädännöt ja tiedostaa hyvien liiketapojen merkityksen matkailuliiketoiminnassa. Opiskelija osaa etsiä lisätietoja aihealueesta ja soveltaa oikeusnormeja matkailuyrityksen oikeudellisissa asioissa.

Sisältö

Sopimus ja kauppaoikeus
Sopimusoikeuden yleiset opit
Sopimuksen syntyminen
Edustus
Matkailuoikeus
Valmismatkalaki

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa asiantuntevasti keskeiset matkailualan toimintaa säätelevät lainsäädännöt ja tiedostaa hyvien liiketapojen merkityksen matkailuliiketoiminnassa. Opiskelija osaa toimia kehittäen ryhmän toimintaa yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi sekä soveltaa kriittisesti ammattieettisiä periaatteita toiminnassaan

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa hyvin keskeiset matkailualan toimintaa säätelevät lainsäädännöt ja tiedostaa hyvien liiketapojen merkityksen matkailuliiketoiminnassa.
Opiskelija osaa itsenäisesti etsiä lisätietoja aihealueesta ja soveltaa oikeusnormeja matkailuyrityksen oikeudellisissa asioissa.
Opiskelija osaa hyvin ottaa huomioon toiminnassaan muut ryhmän jäsenet yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi sekä perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa tyydyttävästi keskeiset matkailualan toimintaa säätelevät lainsäädännöt ja tiedostaa hyvien liiketapojen merkityksen matkailuliiketoiminnassa.
Opiskelija osaa ohjatusti etsiä lisätietoja aihealueesta ja soveltaa oikeusnormeja matkailuyrityksen oikeudellisissa asioissa.
Opiskelija osaa tyydyttävästi ottaa huomioon toiminnassaan muut ryhmän jäsenet sekä toimia ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

Lisätiedot

Toteutus voi olla osin/kokonaan yhdessä englanninkielisen tourism-ryhmän kanssa

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.09.2023 - 29.10.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Mika Pietarinen
Ryhmät
  • AMA23S
    AMA23S

Tavoitteet

Opiskelija osaa selittää matkailun keskeiset käsitteet (matkailu, matkailija, matkailun eri muodot) sekä kestävän kehityksen kytkeytymisen matkailutoimialaan. Opiskelija tietää matkailun historiallisen kehityksen pääpiirteet. Hän osaa luokitella työntö- ja vetovoimatekijöitä sekä tunnistaa Kainuun, Suomen ja Euroopan keskeiset matkailualueet. Opiskelija tunnistaa erilaiset matkailijasegmentit ja osaa luokitella matkailijoita teoreettisten mallien pohjalta. Opiskelija osaa määritellä matkailupalveluiden keskeiset piirteet. Opiskelija osaa selittää matkailuklusterin avulla matkailualan kytkeytymisen muihin toimialoihin sekä matkailun aluetaloudellisen merkityksen. Opiskelija ymmärtää eritasoisten verkostojen tärkeyden matkailussa. Hän osaa luetella matkailualan keskeiset toimijat Suomessa ja maailmalla sekä osaa kertoa niiden tärkeimmät tehtävät.

Sisältö

Matkailun peruskäsitteistö
Lähtöalueet, reitit ja kohdealueet + työntö- ja vetovoimatekijät käsitteinä
Turistin muotokuva (matkailijasegmentit)
Matkailutuotteet ja -palvelut
Matkailun motivaatiotekijät
Matkailuklusteri ja aluetaloudelliset vaikutukset
Keskeiset organisaatiot

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija ymmärtää ja osaa kiitettävästi ja asiantuntevasti nimetä ja kuvailla matkailun peruskäsitteet, lähtöalueet, reitit ja kohdealueet sekä työntö- ja vetovoimatekijät. Hän myös osaa kiitettävästi kuvailla turistin muotokuvaa sekä matkailun motivaatiotekijöitä.
Opiskelija tuntee asiantuntevasti matkailutuotteet ja –palvelut sekä keskeiset organisaatiot että matkailun taloudellisen merkityksen.
Opiskelija osaa toimia kiitettävästi erilaisissa oppimis- ja toimintaympäristöissä. Lisäksi hän osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa. Opiskelija osaa kriittisesti analysoida matkailukentän ilmiöitä.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija ymmärtää ja osaa hyvin nimetä ja kuvailla matkailun peruskäsitteet, lähtöalueet, reitit ja kohdealueet sekä työntö- ja vetovoimatekijät. Hän myös osaa hyvin kuvailla turistin muotokuvaa sekä matkailun motivaatiotekijöitä. Opiskelija tuntee hyvin matkailutuotteet ja –palvelut sekä keskeiset organisaatiot että matkailun taloudellisen merkityksen. Opiskelija osaa toimia hyvin erilaisissa oppimis- ja toimintaympäristöissä. Lisäksi hän osaa toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija ymmärtää ja osaa tyydyttävästi nimetä ja kuvailla matkailun peruskäsitteet, lähtöalueet, reitit ja kohdealueet sekä työntö- ja vetovoimatekijät. Hän myös osaa tyydyttävästi kuvailla turistin muotokuvaa sekä matkailun motivaatiotekijöitä.
Opiskelija tuntee pintapuolisesti matkailutuotteet ja –palvelut sekä keskeiset organisaatiot että matkailun taloudellisen merkityksen.
Opiskelija osaa toimia ohjattuna asianmukaisesti erilaisissa oppimis- ja toimintaympäristöissä. Lisäksi hän osaa toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut ryhmän jäsenet huomioon.

Esitietovaatimukset

Opintojaksolla ei ole esitietovaatimuksia.

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Mika Pietarinen
Ryhmät
  • AMM24K
    AMM24K

Tavoitteet

Opiskelija osaa selittää matkailun keskeiset käsitteet (matkailu, matkailija, matkailun eri muodot, aktiviteettimatkailu) sekä kestävän kehityksen kytkeytymisen matkailutoimialaan. Opiskelija tietää matkailun historiallisen kehityksen pääpiirteet. Hän osaa luokitella työntö- ja vetovoimatekijöitä sekä tunnistaa Kainuun, Suomen ja Euroopan keskeiset matkailualueet. Opiskelija tunnistaa erilaiset matkailijasegmentit ja osaa luokitella matkailijoita teoreettisten mallien pohjalta. Opiskelija osaa määritellä aktiviteettimatkailutuotteiden ja -palveluiden keskeiset piirteet. Opiskelija osaa selittää matkailuklusterin avulla matkailualan kytkeytymisen muihin toimialoihin sekä matkailun aluetaloudellisen merkityksen. Opiskelija ymmärtää eritasoisten verkostojen tärkeyden matkailussa. Hän osaa luetella matkailualan keskeiset toimijat Suomessa ja maailmalla sekä osaa kertoa niiden tärkeimmät tehtävät.

Sisältö

Matkailun peruskäsitteistö - aktiviteettimatkailu osana matkailua Lähtöalueet, reitit ja kohdealueet + työntö- ja vetovoimatekijät käsitteinä Turistin muotokuva (matkailijasegmentit)
Matkailutuotteet ja -palvelut Matkailun motivaatiotekijät
Matkailuklusteri ja aluetaloudelliset vaikutukset
Keskeiset organisaatiot

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija ymmärtää ja osaa kiitettävästi ja asiantuntevasti nimetä ja kuvailla matkailun
peruskäsitteet, lähtöalueet, reitit ja kohdealueet sekä työntö- ja vetovoimatekijät. Hän myös osaa kiitettävästi kuvailla turistin muotokuvaa sekä matkailun motivaatiotekijöitä.

Opiskelija tuntee asiantuntevasti matkailutuotteet ja –palvelut sekä keskeiset organisaatiot että matkailun taloudellisen merkityksen.
Opiskelija osaa toimia kiitettävästi erilaisissa oppimis- ja toimintaympäristöissä. Lisäksi hän osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa.
Opiskelija osaa kriittisesti analysoida matkailukentän ilmiöitä.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija ymmärtää ja osaa hyvin nimetä ja kuvailla matkailun peruskäsitteet, lähtöalueet, reitit ja kohdealueet sekä työntö- ja vetovoimatekijät. Hän myös osaa hyvin kuvailla turistin muotokuvaa sekä matkailun motivaatiotekijöitä.
Opiskelija tuntee hyvin matkailutuotteet ja –palvelut sekä keskeiset organisaatiot että matkailun taloudellisen merkityksen.
Opiskelija osaa toimia hyvin erilaisissa oppimis- ja toimintaympäristöissä. Lisäksi hän osaa toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija ymmärtää ja osaa tyydyttävästi nimetä ja kuvailla matkailun peruskäsitteet, lähtöalueet, reitit ja kohdealueet sekä työntö- ja vetovoimatekijät. Hän myös osaa tyydyttävästi kuvailla turistin muotokuvaa sekä matkailun motivaatiotekijöitä.
Opiskelija tuntee pintapuolisesti matkailutuotteet ja –palvelut sekä keskeiset organisaatiot että matkailun taloudellisen merkityksen.
Opiskelija osaa toimia ohjattuna asianmukaisesti erilaisissa oppimis- ja toimintaympäristöissä. Lisäksi hän osaa toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut ryhmän jäsenet huomioon

fi
Ilmoittautumisaika

13.09.2023 - 31.12.2024

Ajoitus

01.09.2023 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Mika Pietarinen
Ajoitusryhmät
  • Avoin AMK 1 (Koko: 100. Avoin AMK: 100.)
Ryhmät
  • AVOINAMK2024
    AVOINAMK2024
  • AVOINAMK2023
    AVOINAMK2023
  • AAMK
    Avoin AMK
Pienryhmät
  • Avoin AMK 1

Tavoitteet

Opiskelija osaa selittää matkailun keskeiset käsitteet (matkailu, matkailija, matkailun eri muodot) sekä kestävän kehityksen kytkeytymisen matkailutoimialaan. Opiskelija tietää matkailun historiallisen kehityksen pääpiirteet. Hän osaa luokitella työntö- ja vetovoimatekijöitä sekä tunnistaa Kainuun, Suomen ja Euroopan keskeiset matkailualueet. Opiskelija tunnistaa erilaiset matkailijasegmentit ja osaa luokitella matkailijoita teoreettisten mallien pohjalta. Opiskelija osaa määritellä matkailupalveluiden keskeiset piirteet. Opiskelija osaa selittää matkailuklusterin avulla matkailualan kytkeytymisen muihin toimialoihin sekä matkailun aluetaloudellisen merkityksen. Opiskelija ymmärtää eritasoisten verkostojen tärkeyden matkailussa. Hän osaa luetella matkailualan keskeiset toimijat Suomessa ja maailmalla sekä osaa kertoa niiden tärkeimmät tehtävät.

Sisältö

Matkailun peruskäsitteistö
Lähtöalueet, reitit ja kohdealueet + työntö- ja vetovoimatekijät käsitteinä
Turistin muotokuva (matkailijasegmentit)
Matkailutuotteet ja -palvelut
Matkailun motivaatiotekijät
Matkailuklusteri ja aluetaloudelliset vaikutukset
Keskeiset organisaatiot

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija ymmärtää ja osaa kiitettävästi ja asiantuntevasti nimetä ja kuvailla matkailun peruskäsitteet, lähtöalueet, reitit ja kohdealueet sekä työntö- ja vetovoimatekijät. Hän myös osaa kiitettävästi kuvailla turistin muotokuvaa sekä matkailun motivaatiotekijöitä.
Opiskelija tuntee asiantuntevasti matkailutuotteet ja –palvelut sekä keskeiset organisaatiot että matkailun taloudellisen merkityksen.
Opiskelija osaa toimia kiitettävästi erilaisissa oppimis- ja toimintaympäristöissä. Lisäksi hän osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa. Opiskelija osaa kriittisesti analysoida matkailukentän ilmiöitä.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija ymmärtää ja osaa hyvin nimetä ja kuvailla matkailun peruskäsitteet, lähtöalueet, reitit ja kohdealueet sekä työntö- ja vetovoimatekijät. Hän myös osaa hyvin kuvailla turistin muotokuvaa sekä matkailun motivaatiotekijöitä. Opiskelija tuntee hyvin matkailutuotteet ja –palvelut sekä keskeiset organisaatiot että matkailun taloudellisen merkityksen. Opiskelija osaa toimia hyvin erilaisissa oppimis- ja toimintaympäristöissä. Lisäksi hän osaa toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija ymmärtää ja osaa tyydyttävästi nimetä ja kuvailla matkailun peruskäsitteet, lähtöalueet, reitit ja kohdealueet sekä työntö- ja vetovoimatekijät. Hän myös osaa tyydyttävästi kuvailla turistin muotokuvaa sekä matkailun motivaatiotekijöitä.
Opiskelija tuntee pintapuolisesti matkailutuotteet ja –palvelut sekä keskeiset organisaatiot että matkailun taloudellisen merkityksen.
Opiskelija osaa toimia ohjattuna asianmukaisesti erilaisissa oppimis- ja toimintaympäristöissä. Lisäksi hän osaa toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut ryhmän jäsenet huomioon.

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 15.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Teija Vainikka
  • Annamaija Juntunen
Ryhmät
  • AMM23K
    AMM23K

Tavoitteet

Opiskelija osaa selittää matkailun ruokapalveluihin liittyvät strategiat ja tuotesuositukset ja osaa käyttää näitä matkailun ruokapalveluiden kehittämisessä. Opiskelija osaa erotella keskeisimmät matkailualalla tarjottavat ateriapalvelut sekä ymmärtää vastuullisuuden ulottuvuudet palveluiden toteuttamisessa. Hän osaa ottaa huomioon esimerkiksi kulttuurista, terveydellisistä tai muista syistä johtuvia ruokaan liittyviä rajoituksia sekä selittää palveluiden tuottamisen taloudelliset edellytykset.

Sisältö

Suomen ruokamatkailustrategia, Ruokamatkailun tuotesuositukset
Ateriasuunnittelun perusteet
Vastuullisuus
Suomalainen ruokakulttuuri
Ravitsemuksellinen laatu
Ruokaturvallisuus
Keittiö ja sali toimintaympäristönä

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa käyttää laaja-alaisesti ruokapalvelun keskeisiä käsitteitä sekä osaa yhdistellä ruokapalvelun, ravitsemuksen, tarjoilun, anniskelun ja ruokaturvallisuuden perustiedot kokonaisuuksiksi.
Opiskelija osaa toimia itsenäisesti, vastuullisesti, aloitteellisesti ja joustavasti erilaisissa oppimisympäristöissä sekä osaa valita ja käyttää tarvittavia työvälineitä joustavasti.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa ja yhteisiä pelisääntöjä noudattaen.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa käyttää johdonmukaisesti ruokapalveluiden keskeisiä käsitteitä sekä selittää ja perustella ruokapalvelun, ravitsemuksen, tarjoilun, anniskelun ja ruokaturvallisuuden perustiedot. Opiskelija osaa toimia oma-aloitteisesti ja vastuullisesti erilaisissa oppimisympäristöissä sekä osaa käyttää tarvittavia työvälineitä tarkoituksenmukaisesti.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi ja yhteisiä pelisääntöjä noudattaen.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa käyttää ruokapalvelun keskeisiä käsitteitä asianmukaisesti sekä esittää ruokapalveluiden, ravitsemuksen, tarjoilun, anniskelun ja ruokaturvallisuuden perustiedot. Opiskelija osaa toimia ohjattuna asianmukaisesti erilaisissa toimintaympäristöissä sekä osaa ohjatusti käyttää tarvittavia työvälineitä.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ja noudattaa yhteisiä pelisääntöjä.

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 15.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Pasi Korhonen
Ryhmät
  • AMA21S
    AMA21S

Tavoitteet

Opiskelija osaa selittää strategiaprosessin pääpiirteet, niihin liittyvät keskeiset käsitteet sekä keskeiset strategiset toimijat matkailun suunnittelussa.
Opiskelija osaa selittää Suomen (TEM & Finpro/VisitFinland) ja alueellisten matkailustrategioiden merkityksen matkailun kotimaisessa ja kansainvälisessä kehittämisessä sekä niiden vaikutukset matkailuyritysten toiminnassa että kehittämisessä.
Opiskelija osaa selittää ennakointiosaamisen ja proaktiivisen ajattelun sekä toiminnan tärkeyden matkailun strategisessa suunnittelussa. Opiskelija tuntee tulevaisuuden haltuunoton keskeisimmät menetelmät ja käsitteet.
Opiskelija osaa selittää hanketoiminnan merkityksen matkailun kehittämisessä.

Sisältö

Kulttuuriosaaminen
Kansainvälinen matkailu ja sen merkitys Suomen matkailuelinkeinolle
Suomalaisen kulttuurin ja luonnon hyödyntäminen matkailupalveluissa
Kestävän ja vastuullisen matkailun periaatteiden soveltaminen
Matkailun tulevaisuusajattelu ja tulevaisuudentutkimuksen peruskäsitteet
Matkailun hanketoiminta

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa kiitettävästi strategiaprosessin pääpiirteet, niihin liittyvät keskeiset käsitteet sekä keskeiset strategiset toimijat matkailun suunnittelussa. Opiskelija osaa kiitettävästi Suomen (TEM & Finpro/VisitFinland) ja alueellisten matkailustrategioiden merkityksen matkailun kotimaisessa ja kansainvälisessä kehittämisessä sekä niiden vaikutukset matkailuyritysten toiminnassa että kehittämisessä.
Opiskelija osaa kiitettävästi ennakointiosaamisen ja proaktiivisen ajattelun sekä toiminnan tärkeyden matkailun strategisessa suunnittelussa. Opiskelija tuntee kiitettävästi tulevaisuuden haltuunoton keskeisimmät menetelmät ja käsitteet. Opiskelija osaa selittää kiitettävästi hanketoiminnan merkityksen matkailun kehittämisessä.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa hyvin strategiaprosessin pääpiirteet, niihin liittyvät keskeiset käsitteet sekä keskeiset strategiset toimijat matkailun suunnittelussa. Opiskelija osaa hyvin Suomen (TEM & Finpro/VisitFinland) ja alueellisten matkailustrategioiden merkityksen matkailun kotimaisessa ja kansainvälisessä kehittämisessä sekä niiden vaikutukset matkailuyritysten toiminnassa että kehittämisessä.
Opiskelija osaa hyin ennakointiosaamisen ja proaktiivisen ajattelun sekä toiminnan tärkeyden matkailun strategisessa suunnittelussa. Opiskelija tuntee hyvin tulevaisuuden haltuunoton keskeisimmät menetelmät ja käsitteet. Opiskelija osaa selittää hyvin hanketoiminnan merkityksen matkailun kehittämisessä.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa tyydyttävästi strategiaprosessin pääpiirteet, niihin liittyvät keskeiset käsitteet sekä keskeiset strategiset toimijat matkailun suunnittelussa. Opiskelija osaa tyydyttävästi Suomen (TEM & Finpro/VisitFinland) ja alueellisten matkailustrategioiden merkityksen matkailun kotimaisessa ja kansainvälisessä kehittämisessä sekä niiden vaikutukset matkailuyritysten toiminnassa että kehittämisessä.
Opiskelija osaa tyydyttävästi ennakointiosaamisen ja proaktiivisen ajattelun sekä toiminnan tärkeyden matkailun strategisessa suunnittelussa. Opiskelija tuntee tyydyttävästi tulevaisuuden haltuunoton keskeisimmät menetelmät ja käsitteet. Opiskelija osaa selittää tyydyttävästi hanketoiminnan merkityksen matkailun kehittämisessä.

Opiskelija osaa selittää Suomen (TEM & Finpro/VisitFinland) ja alueellisten matkailustrategioiden merkityksen matkailun kotimaisessa ja kansainvälisessä kehittämisessä sekä niiden vaikutukset matkailuyritysten toiminnassa, että kehittämisessä.

Opiskelija osaa kuvata Suomen matkailumaantieteellisen jaon ja miten matkailu eroaa eri osissa maata vetovoimatekijöiltään. Opiskelija osaa kuvata tutkimusaineistojen avulla, miten ulkomaalaiset matkustavat Suomessa ja missä matkailijat matkustavat maailmalla. Opiskelija osaa määritellä ja rajata matkailun ohjelmapalvelujen toimialan ja osaa kytkeä sen osaksi matkailuklusteria. Opiskelija tunnistaa luontomatkailun (keskeiset kesäaktiviteetit: vaellus, sauvakävely, pyöräily, ratsastus, wildlife, melonta ja kalastus; keskeiset talviaktiviteetit: hiihto, lumikenkäily, talvikalastus), liikuntamatkailun (aktiivinen ja passiivinen), kulttuurimatkailun (kulttuurin tarjoamat voimavarat) ja hyvinvointimatkailun (hyvinvointimatkailu terveysmatkailun kentässä) ohjelmapalvelut.

Opiskelija osaa määritellä ja kuvata millaiset ovat luonto-, liikunta, kulttuuri- ja hyvinvointimatkailun ohjelmapalvelujen erityispiirteet. Opiskelija osaa määritellä millaiset luonto-, liikunta, kulttuuri- ja hyvinvointimatkailun ohjelmapalvelujen palvelumuodot ja tuotteet soveltuvat erityisesti Pohjois-Pohjanmaan alueelle.

Opiskelija ymmärtää matkailun kannattavana liiketoiminnallisena elinkeinona.

Sisältö

Suomi matkailumaana
Suomen matkailualueet ja niiden tärkeimmät vetovoimatekijät
Kansainvälinen matkailu Suomeen ja Suomesta ulkomaille
Maailma matkailualueena
Tulevaisuuden matkailu
Matkailun ohjelmapalvelujen yrityskentän rakenne
Ohjelmapalvelumarkkinat ja niiden kehitys
Luonto-, liikunta-, kulttuuri-, hyvinvointi-, ja seikkailumatkailun ohjelmapalvelut
Tapahtumamatkailu

Aika ja paikka

Lähiopetus lukujärjestyksessä merkityn mukaisesti. Etäopetus lukujärjestyksen mukaisesti. Ei hybridiopetusta.

Oppimateriaalit

-Vuoristo, K. & Vesterinen, N. 2009. Lumen ja Suven maa: Suomen matkailumaantiede
-Vuoristo, K. 2001. Matkailun maailma: kansainvälisen matkailun maantiede
-Edelheim, J. & Ilola, H. 2017. Matkailututkimuksen avainkäsitteet (ulapland.fi)
-https://www.oecd.org/industry/tourism/
-https://www.unwto.org/
-https://www.businessfinland.fi/492562/globalassets/finnish-customers/02-build-your-network/visit-finland/julkaisut/visit-finland-strategia-2021-2025-suomi.pdf

Opetuskieli: Suomi

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tentti 24.5.2024. (viimeinen lähiopetuskerta)

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Toteutus annettujen ohjeiden mukaisesti

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Kurssin laajuus 5 op. (yht. 135h, joista noin 11h kontaktiopetusta, itsenäinen opiskelu 124h)

Sisällön jaksotus

Jakso 1. 26.1.-24.5.2024.

Lisätietoja opiskelijoille

Opettaja: Katja-Mari Kärkkäinen (katja-mari.karkkainen@kamk.fi)
Puh: +358 40 4823 993

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija tunnistaa laaja-alaisesti ja kiitettävästi Suomen matkailualueet ja niiden keskeiset erot sekä osaa kuvata laaja-alaisesti Suomen matkailumaantieteellisen jaon ja vetovoimatekijät alueittain. Opiskelija osaa kuvata ja analysoida laaja-alaisesti tutkimuksien avulla matkailijakäyttäytymistä.
Opiskelija osaa kytkeä matkailun ohjelmapalvelujen toimialan osaksi matkailuklusteria. Hän osaa määritellä millaiset luonto-, liikunta, kulttuuri- ja hyvinvointimatkailun ohjelmapalvelujen palvelumuodot ja tuotteet soveltuvat erityisesti Pohjois-Pohjanmaan alueelle.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa sekä osaa soveltaa kriittisesti ammattieettisiä periaatteita toiminnassaan.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija tunnistaa hyvin Suomen matkailualueet ja niiden keskeiset erot sekä osaa kuvata Suomen matkailumaantieteellisen jaon ja vetovoimatekijät alueittain. Opiskelija osaa kuvata ja analysoida hyvin tutkimuksien avulla matkailijakäyttäytymistä. Opiskelija osaa määritellä ja rajata matkailun ohjelmapalvelujen toimialan. Hän osaa määritellä ja kuvata millaiset ovat luonto-, liikunta, seikkailu-, kulttuuri- ja hyvinvointimatkailun ohjelmapalvelujen erityispiirteet.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi sekä osaa perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija tunnistaa Suomen matkailualueet ja niiden keskeiset erot sekä osaa pintapuolisesti kuvata Suomen matkailumaantieteellisen jaon ja vetovoimatekijät alueittain. Opiskelija osaa kuvata ja analysoida tyydyttävästi tutkimuksien avulla matkailijakäyttäytymistä. Opiskelija osaa luetella matkailun ohjelmapalvelujen toimialaklusterin osia. Hän osaa luokitella luontomatkailun (keskeiset kesäaktiviteetit: vaellus, sauvakävely, pyöräily, ratsastus, wildlife, melonta ja kalastus; keskeiset talviaktiviteetit: hiihto, lumikenkäily, talvikalastus), liikuntamatkailun (aktiivinen ja passiivinen), seikkailumatkailun (seikkailun eri tasot), kulttuurimatkailun (kulttuurin tarjoamat voimavarat) ja hyvinvointimatkailun (hyvinvointimatkailu terveysmatkailun kentässä) ohjelmapalvelut.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut ryhmän jäsenet huomioon sekä toimii ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi 0-5

Hylätty (0)

Hylätty 0. Opiskelija ei ole selviynyt kurssin vähimmäistavoitteista, kts. kuvaukset alla.
Opiskelija laiminlyö opintosuorituksiaan toistuvasti.

Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Kiitettävä (5) Opiskelija tunnistaa laaja-alaisesti ja kiitettävästi Suomen matkailualueet ja niiden keskeiset erot sekä osaa kuvata laaja-alaisesti Suomen matkailumaantieteellisen jaon ja vetovoimatekijät alueittain. Opiskelija osaa kuvata ja analysoida laaja-alaisesti tutkimuksien avulla matkailijakäyttäytymistä.
Opiskelija osaa kytkeä matkailun ohjelmapalvelujen toimialan osaksi matkailuklusteria. Hän osaa määritellä millaiset luonto-, liikunta, kulttuuri- ja hyvinvointimatkailun ohjelmapalvelujen palvelumuodot ja tuotteet soveltuvat erityisesti Pohjois-Pohjanmaan alueelle.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa sekä osaa soveltaa kriittisesti ammattieettisiä periaatteita toiminnassaan.

Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Hyvä (4-3) Opiskelija tunnistaa laaja-alaisesti ja kiitettävästi Suomen matkailualueet ja niiden keskeiset erot sekä osaa kuvata laaja-alaisesti Suomen matkailumaantieteellisen jaon ja vetovoimatekijät alueittain. Opiskelija osaa kuvata ja analysoida laaja-alaisesti tutkimuksien avulla matkailijakäyttäytymistä.
Opiskelija osaa kytkeä matkailun ohjelmapalvelujen toimialan osaksi matkailuklusteria. Hän osaa määritellä millaiset luonto-, liikunta, kulttuuri- ja hyvinvointimatkailun ohjelmapalvelujen palvelumuodot ja tuotteet soveltuvat erityisesti Pohjois-Pohjanmaan alueelle.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa sekä osaa soveltaa kriittisesti ammattieettisiä periaatteita toiminnassaan.

Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Tyydyttävä (2-1) Opiskelija tunnistaa Suomen matkailualueet ja niiden keskeiset erot sekä osaa pintapuolisesti kuvata Suomen matkailumaantieteellisen jaon ja vetovoimatekijät alueittain. Opiskelija osaa kuvata ja analysoida tyydyttävästi tutkimuksien avulla matkailijakäyttäytymistä. Opiskelija osaa luetella matkailun ohjelmapalvelujen toimialaklusterin osia. Hän osaa luokitella luontomatkailun (keskeiset kesäaktiviteetit: vaellus, sauvakävely, pyöräily, ratsastus, wildlife, melonta ja kalastus; keskeiset talviaktiviteetit: hiihto, lumikenkäily, talvikalastus), liikuntamatkailun (aktiivinen ja passiivinen), seikkailumatkailun (seikkailun eri tasot), kulttuurimatkailun (kulttuurin tarjoamat voimavarat) ja hyvinvointimatkailun (hyvinvointimatkailu terveysmatkailun kentässä) ohjelmapalvelut. Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut ryhmän jäsenet huomioon sekä toimii ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 30.04.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Katja-Mari Kärkkäinen
Ryhmät
  • AMA23S
    AMA23S

Tavoitteet

Opiskelija osaa kuvata Suomen matkailumaantieteellisen jaon ja miten matkailu eroaa eri osissa maata vetovoimatekijöiltään. Opiskelija osaa kuvata tutkimusaineistojen avulla miten ulkomaalaiset matkustavat Suomessa ja missä matkailijat matkustavat maailmalla. Opiskelija osaa määritellä ja rajata matkailun ohjelmapalvelujen toimialan ja osaa kytkeä sen osaksi matkailuklusteria.

Opiskelija ymmärtää matkailun kannattavana liiketoiminnallisena elinkeinona.

Sisältö

Suomi matkailumaana
Suomen matkailualueet ja niiden tärkeimmät vetovoimatekijät
Kansainvälinen matkailu Suomeen ja Suomesta ulkomaille
Maailma matkailualueena
Tulevaisuuden matkailu

Oppimateriaalit

Vuoristo, K. & Vesterinen, N. 2009. Lumen ja Suven maa: Suomen matkailumaantiede

-Vuoristo, K. 2003. Matkailun maailma: Kansainvälisen matkailun maantiede
-Edelheim, J. & Ilola, H. 2017. Matkailututkimuksen avainkäsitteet (ulapland.fi)
-https://www.oecd.org/industry/tourism/
-https://www.unwto.org/
-https://www.businessfinland.fi/492562/globalassets/finnish-customers/02-build-your-network/visit-finland/julkaisut/visit-finland-strategia-2021-2025-suomi.pdf
-https://www.businessfinland.fi/492562/globalassets/finnish-customers/02-build-your-network/visit-finland/julkaisut/visit-finland-strategia-2021-2025-suomi.pdf

Opetusmenetelmät

Opetus tapahtuu suomeksi

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Työelämäjakso huomioidaan työelämäyhteytenä Matkailun toimintaympäristöt- kurssilla. Kurssin puitteissa hankittu teoriatieto yhdistetään työelämäjaksolla toteutuvaan toimintaympäristökokemukseen.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tentti 17.4.2024.

Kansainvälisyys

Opiskelijat osallistuivat Matkamessuille Matkailun toimintaympäristön englanninkielisen ryhmän mukana.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

-

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Laajuus 3 op. Joista noin noin 25h lähipopetusta ja 56h itsenäistä työskentelyä.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty: Opiskelija on saavuttanut vähintään riittävällä tasolla annetut kurssin tavoitteet

Hylätty: Opiskelija on jäänyt alle vähimmäistavoitteiden ja / tai osallistuminen on ollut puutteellista

Sisällön jaksotus

Kurssi toteutuu jaksolla 1-2.

Arviointiasteikko

Hylätty/Hyväksytty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Hyväksytty-Hylätty

Lisätiedot

Toteutus voi olla osin/kokonaan yhdessä englanninkielisen tourism-ryhmän kanssa

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Anne Määttä
Ryhmät
  • AMM23K
    AMM23K

Tavoitteet

Opiskelija osaa soveltaa asiakkaan kanssa tehtävän matkailun tuotekehityksen periaatteita.

Sisältö

Matkailun tuotekehitysprosessi, Lean - menetelmä, palvelumuotoilu
Suorittaminen: Tuotekehitystehtävän toteuttaminen ja raportointi

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa toteuttaa, reflektoida ja raportoida matkailun tuotekehityksen toteuttamisen asiakkaan kanssa matkailun erityispiirteet ja opintojakson menetelmät huomioiden.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa toteuttaa, reflektoida ja raportoida matkailun tuotekehityksen toteuttamisen periaatteet. Opiskelija tietää asiakkaan kanssa tehtävän kehittämisen periaatteet, mutta toteutus on vaihtelevaa. Opiskelija tietää opintojakson menetelmien käytön.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa matkailun tuotekehityksen toteuttamisen perusteet. Opiskelija tietää asiakkaan kanssa tehtävän kehittämisen periaatteet, mutta periaatteet eivät kulkeudu käytäntöön. Opiskelija tuntee opintojakson menetelmien käytön.

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 15.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Katja-Mari Kärkkäinen
Ryhmät
  • AMA22S
    AMA22S

Tavoitteet

Opiskelija osaa matkailupalvelujen myyntiprosessien suunnittelun ja toteutuksen. Opiskelija osaa matkailuyrityksen tuloksekkaan myyntityön käytännön toteutuksen.

Sisältö

Matkailupalvelujen myyntiprosessit, myyntikanavat, kohderyhmät, myyntityö, myynnin johtaminen, myyntityön tuloksellisuus

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa toteuttaa ja reflektoida matkailuyrityksen myyntiprosessien suunnittelun ja toteuttamisen asiakaslähtöisesti. Opiskelija osaa soveltaa niitä matkailuyrityksen toimintaan. Opiskelija osaa matkailuyrityksen myyntityön käytännön toteutuksen.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija tietää matkailuyrityksen myyntiprosessien suunnittelun ja toteuttamisen periaatteet asiakaslähtöisesti. Opiskelija osaa soveltaa niitä matkailuyrityksen toimintaan.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija tietää matkailuyrityksen myyntiprosessien suunnittelun ja toteuttamisen periaatteet asiakaslähtöisesti

Lähiopetus / Teamsopetus

Opiskelija osaa kannattavan matkailuyrityksen toiminnan johtamisen periaatteet ja tietää matkailuyrityksen erityispiirteet. Opiskelija osaa analysoida matkailunyrityksen toimintaa.

Sisältö

Matkailuyritys ilmiönä ja käytänteinä, yritystoiminnan perusta, liiketoimintaprosessit, yrityksen johtamisen periaatteet, yrityksen tuloksellisuus, kannattava yritystoiminta
Suorittaminen: Liiketoiminta-analyysi, CASE – harjoitukset tai muut vastaavat tehtävät

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa matkailuyrityksen toiminnan periaatteet erityispiirteet huomioiden. Opiskelija osaa analysoida matkailuyrityksen toimintaa.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija tietää matkailuyrityksen toiminnan periaatteet erityispiirteet huomioiden. Opiskelija tietää matkailuyrityksen analysoinnin periaatteet.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija tuntee matkailuyrityksen toiminnan periaatteet ja erityispiirteet. Opiskelija tuntee matkailuyrityksen analysoinnin periaatteet.

Lisätiedot

Toteutus voi olla osin/kokonaan yhdessä englanninkielisen tourism-ryhmän kanssa

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 15.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Katja-Mari Kärkkäinen
Ryhmät
  • AMM21K
    AMM21K

Tavoitteet

Opiskelija osaa matkailuyrityksen vastuullisen johtamisen periaatteet.

Sisältö

Eettisyys, vastuullinen liiketoiminta, kestävä kehitys, ekologisuus, hyvä johtaminen

Opetusmenetelmät

Etäopetus, itsenäinen työskentely, yhteistoiminnallinen oppiminen, harjoitustehtävät yms.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa matkailuyrityksen vastuullisen johtamisen periaatteet ja osaa soveltaa niitä yrityksen toimintaan sekä reflektoida toimintaansa.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija tietää matkailuyrityksen vastuullisen johtamisen periaatteet ja osaa soveltaa niitä yrityksen toimintaan

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija tietää matkailuyrityksen vastuullisen johtamisen periaatteet

Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Kiitettävä (5)
Opiskelija osaa matkailuyrityksen vastuullisen johtamisen periaatteet ja osaa soveltaa niitä analyyttisesti yrityksen toimintaan sekä reflektoida toimintaansa. Kirjalliset tehtäväpalautukset / raportit ovat asettelelultaan siistit, kielellinen rakenne ja tekstisisältö noudattaa hyviä ja eettisiä periaatteita, ja on lähes virheetöntä asiatekstiä, jossa noudatetaan lähde- ja viittausmerkintöjä Kamk:n ohjeiden mukaisesti.

Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Hyvä (4-3)
Opiskelija tietää matkailuyrityksen vastuullisen johtamisen periaatteet ja osaa soveltaa niitä yrityksen toimintaan.
Kirjalliset tuotokset ovat pääosin rakenteeltaan hyvää asiatekstiä, lähde- ja viitemerkinnät ovat asianmukaisesti kunnossa.

Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Tyydyttävä (2-1)
Opiskelija tietää matkailuyrityksen vastuullisen johtamisen periaatteet. Kirjalliset tuotokset sisältävät rakenteellisia puutteita ja tai kielellisesti ei täytä hyvää ja johdonmukaista asiatekstiä.

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.05.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Katja-Mari Kärkkäinen
Ryhmät
  • AMA22S
    AMA22S

Tavoitteet

Opiskelija osaa matkailuyrityksen vastuullisen johtamisen periaatteet.

Sisältö

Eettisyys, vastuullinen liiketoiminta, kestävä kehitys, ekologisuus, hyvä johtaminen

Aika ja paikka

Ajanjaksolla 22.1.-14.5.24.

Oppimateriaalit

Bärlund & Perko. 2013. Kestävä johtajuus, bisneksen uusi elinehto.
Harmaala & Jallinoja. 2012. Yritysvastuu ja menestyvä liiketoiminta.
Koipijärvi & Kuvaja. 2017. Yritysvastuu, johtamisen uusi normaali.
Mitronen & Raikaslehto. 2019. Voittajan strategia.
Viitala & Jylhä. 2019. Johtaminen ja keskeiset käsitteet, teoriat ja trendit.

Opetusmenetelmät

Opetus on suomen kielellä

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tentti 7.5.24.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Laajuus 5 op. (itsenäistä opiskelua noin 90 h, kontaktiopetusta noin 45 h)

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa matkailuyrityksen vastuullisen johtamisen periaatteet ja osaa soveltaa niitä yrityksen toimintaan sekä reflektoida toimintaansa.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija tietää matkailuyrityksen vastuullisen johtamisen periaatteet ja osaa soveltaa niitä yrityksen toimintaan

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija tietää matkailuyrityksen vastuullisen johtamisen periaatteet

Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Kiitettävä (5)
Opiskelija osaa matkailuyrityksen vastuullisen johtamisen periaatteet ja osaa soveltaa niitä yrityksen toimintaan sekä reflektoida toimintaansa.

Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Hyvä (4-3)
Opiskelija tietää matkailuyrityksen vastuullisen johtamisen periaatteet ja osaa soveltaa niitä yrityksen toimintaan.

Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Tyydyttävä (2-1)
Opiskelija tietää matkailuyrityksen vastuullisen johtamisen periaatteet.

Lisätiedot

Toteutus voi olla osin/kokonaan yhdessä englanninkielisen tourism-ryhmän kanssa

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Annamaija Juntunen
Ryhmät
  • AMM23K
    AMM23K
  • AMM22K
    AMM22K

Tavoitteet

Opiskelija tunnistaa eri viini- ja oluttyyppejä, oppii niiden valmistusmenetelmät ja tärkeimmät tuotantoalueet sekä ymmärtää makuun, laatuun ja säilyvyyteen vaikuttavat tekijät. Opiskelija hallitsee viinien ja oluiden tarjoiluetiketin sekä tutustuu viinitermistöön ja aistinvaraiseen arviointiin.
Ymmärtää ruoka- ja juomayhdistelmien merkityksen asiakaskokemuksen rakentamisessa.

Sisältö

Tärkeimmät viini- ja oluttyypit
Valmistusmenetelmät
Juomien tuotantoalueet
Juomien tarjoilu
Vastuullisuus
Ruoan ja juoman yhdistäminen

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Osaa suunnitella asiakaslähtöisen juomatarjoilun nykytrendien näkökulmat huomioiden sekä osaa arvioida oman tieto/taitonsa kehittymistä.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Osaa kuvailla ja analyisoida oluiden ja viinien makuominaisuuksia sekä soveltaa osaamistaan asiakaslähtöisesti.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Osaa maistaa ja tunnistaa erilaisia oluita ja viinejä sekä ymmärtää niiden tarjoilun periaatteet. Tunnistaa yleisimmät juoma-trendit.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty/Hylätty

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Anne Määttä
  • Iina Korhonen
  • Annamaija Juntunen
Ryhmät
  • AMM22K
    AMM22K

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuaan opiskelija on perehtynyt monikulttuurisuuteen liittyviin käsitteisiin. Hän ymmärtää monikulttuurisuudesta johtuvia viestintäeroja ja niiden haasteita työelämässä, sekä hahmottaa eri kulttuuritaustaisten yhteistyön vaikuttavia tekijöitä.

Sisältö

- Moninaisuuteen ja monikulttuurisuuteen liittyvät käsitteet ja yhteydet
- Kulttuuriset erot työyhteisöjen kommunikoinnissa
- Moninaisuusosaamisen kehittäminen
- Monikulttuuristen työympäristöjen erityiskysymykset

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty = taso H3
Opiskelija tuntee erinomaisesti kulttuureihin liittyviä arvoja sekä viestintään ja kulttuuriin liittyviä piirteitä. Työn laatu on hyvä ja osallistuminen on aktiivista.
Valmistautuminen ennakkoon, tehtävien palautus aikataulussa ja aktiivinen osallistuminen lähi- ja etäopetustunneille.

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

15 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Päivi Dahl
  • Kaisa Enticknap-Seppänen
  • Helka Leimu-Pelkonen
  • Teija Vainikka
  • Mika Pietarinen
  • Annamaija Juntunen
  • Eeva Mutanen
Ryhmät
  • AMM21K
    AMM21K

Tavoitteet

Opiskelija kehittää ja osoittaa valmiuksiaan soveltaa tietojaan ja taitojaan ammattiopintoihin liittyvässä käytännön asiantuntijatehtävässä. Hän syventää ammatillista osaamistaan T&K- toiminnasta yhteistyössä prosessiin osallistuvien kanssa. Opiskelija osoittaa hallitsevansa kriittisen, tutkimuksellisen, kehittävän ja eettisen ajattelun asiantuntijuutensa kehittymisen perustana.

Sisältö

Osa 1. Opinnäytetyön aiheanalyysi 3 op
Opinnäytetyön tavoitteet, aiheen valinta ja rajaus, ohjaus ja vertaisohjaus, sitoutuminen, aiheanalyysin esittäminen pienryhmässä, tiedonhankintataidot.

Osa 2. Opinnäytetyösuunnitelma 5 op, yhteistyö toimeksiantajan kanssa, toimeksiantosopimus ja tekijänoikeudet, arviointikäytänteet, opinnäytetyösuunnitelma ja sen esitys.

Osa 3. Opinnäytetyön toteutus, esitys ja raportointi 7 op.

Arviointiasteikko

0 - 5

Esitietovaatimukset

Tutkimus- ja kehittämistoiminta 5 op hyväksytysti suoritettu ennen aiheanalyysi-vaihetta. Aiheanalyysi hyväksytty ennen opinnäytetyösuunnitelman esittämistä. Opinnäytetyösuunnitelma hyväksytty ennen opinnäytetyön tekemistä ja esittämistä. Opinnäytetyö esitetty ennen kypsyysnäytteen kirjoittamista.

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.08.2023 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

15 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Tuula Rajander
  • Anne Määttä
  • Kaisa Enticknap-Seppänen
  • Teija Vainikka
  • Mika Pietarinen
  • Annamaija Juntunen
  • Eeva Mutanen
Ryhmät
  • AMA21S
    AMA21S

Tavoitteet

Opiskelija kehittää ja osoittaa valmiuksiaan soveltaa tietojaan ja taitojaan ammattiopintoihin liittyvässä käytännön asiantuntijatehtävässä. Hän syventää ammatillista osaamistaan T&K-toiminnasta yhteistyössä prosessiin osallistuvien kanssa. Opiskelija osoittaa hallitsevansa kriittisen, tutkimuksellisen , kehittävän ja eettisen ajattelun asiantuntijuutensa kehittymisen perustana.

Tutkimus- ja kehittämistoiminta 3 op hyväksytysti suoritettu ennen aiheanalyysi-vaihetta. Aiheanalyysi hyväksytty ennen opinnäytetyösuunnitelman esittämistä. Opinnäytetyösuunnitelma hyväksytty ennen opinnäytetyön tekemistä ja esittämistä.Opinnäytetyö esitetty ennen kypsyysnäytteen kirjoittamista.

  • Mervi Väisänen
  • Teija Vainikka
  • Eija Pekkonen
  • Erja Karppinen
  • Anne Karhu
Ryhmät
  • AMA20S
    AMA20S
  • ALK20S
    ALK20S
  • LLT20SH
    LLT20SH
  • LLT20SM
    LLT20SM

Tavoitteet

Opiskelija osaa seurata ammatillisen osaamisensa kehittymistä ja osaa viestiä siitä.

Opintojakso on yhteinen liikunnanohjaaja-, liiketalouden tradenomi- ja restonomiopiskelijoille.

Sisältö

Työelämäjakso 6 op 1.vuoden keväällä (huom. LLM-ryhmillä ei ole tätä)

Osaajana kehittyminen 4x1op
1.vuodet kevät
2.vuoden syksy ja kevät
3.vuoden syksy

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty: Opiskelija on osallistunut kehityskeskusteluihin ja koonnut ammatillista kasvua kuvaavan verkkoportfolion.

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.08.2023 - 31.07.2025

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Maritta Seppälä
  • Pia Kuittinen
Ryhmät
  • LLM23S
    LLM23S

Tavoitteet

Opiskelija osaa seurata ammatillisen osaamisensa kehittymistä ja osaa viestiä siitä.

Opintojakso on yhteinen liikunnanohjaaja-, liiketalouden tradenomi- ja restonomiopiskelijoille.

Sisältö

Työelämäjakso 6 op 1.vuoden keväällä (huom. LLM-ryhmillä ei ole tätä)

Osaajana kehittyminen 4x1op
1.vuodet kevät
2.vuoden syksy ja kevät
3.vuoden syksy

Aika ja paikka

1.8.2023 - 31.12.2026

Opetusmenetelmät

Lähiopetus kampuksella, Teams-tapaamiset

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

1 op on opiskelijan työt 27 tuntia, yhteensä 3 * 27 h = 81 tuntia

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty: Opiskelija on osallistunut kehityskeskusteluihin ja koonnut ammatillista kasvua kuvaavan verkkoportfolion.

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.07.2026

Opintopistemäärä

10 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Kirsi Huotari
Ryhmät
  • ALM23K
    ALM23K

Tavoitteet

Opiskelija tutustuu liikunta-alan työkenttään ja alalla tarvittavaan osaamiseen. Opiskelija osaa hakea omaa urasuunnittelua tukevan työelämäjaksopaikan. Opiskelija havainnoi työpaikan erilaisia työtehtäviä ja arvioi niissä tarvittavia tietoja, taitoja ja asenteita suhteessa omaan osaamiseen ja kiinnostuksen kohteisiin. Opiskelija toimii omaa osaamistaan vastaavissa työtehtävissä liikunta-alalla. Opiskelija osaa seurata ammatillisen osaamisensa kehittymistä ja osaa viestiä siitä.

Sisältö

Työelämäjakso (6 op) 1.vuoden loppupuolella

Osaajana kehittyminen (4 op):
Päiväryhmät:
1. kevät (1 op)
2. syksy ja kevät (1+1 op)
3. lukuvuosi (1. op)

Monimuoto:
1. syksy (1 op)
2. kevät ja syksy (1+1 op)
3. lukuvuosi (1. op)

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty: Opiskelija on osallistunut tulo-, kehitys- ja päättökeskusteluihin, suorittanyt työelämään tutustumisjakson hyväksytysti ja koonnut ammatillista kasvua kuvaavan verkkoportfolion.

Lisätiedot

Työelämään tutustumisjakso: opiskelija etsii/valitsee paikan itse. Paikka hyväksytettävä etukäteen tuutoropettajalla. HUOM! Harjoittelusopimus on laadittava ennen työelämään tutustumisen aloittamista. Työelämään tutustumisjakson edellytyksenä on 25 op:n opintosuoritukset.

Opintojakso sisältää itsenäisesti verkossa suoritettavia (digi) opintoja 3 op.

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2025

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Teija Vainikka
Ryhmät
  • AMA23S
    AMA23S

Tavoitteet

Opiskelija osaa toimia ammattikorkeakouluympäristössä ja tietää tarjolla olevat ohjaus- ja tukipalvelut. Hän osaa suunnitella omaa opintopolkua ja käyttää suunnittelussa tarvittavia työkaluja. Opiskelija osaa asettaa oman oppimisen tavoitteita ja sekä osaa arvioida tavoitteiden toteutumista. Hän oppii tunnistamaan omat vahvuudet ja kehittämiskohteet oppijana sekä löytämään omaa oppimista tukevia työtapoja. Opiskelija oppii edistämään koko ryhmän yhteishenkeä ja osaamisen jakamista.
Opiskelija osaa käyttää ura- ja rekrypalveluita sekä alumnivierailuita oman työllistymisen ja jatko-opiskelumahdollisuuksien suunnittelussa.

Sisältö

Perehtyminen ammattikorkeakouluopiskeluun
Ryhmäytyminen
Vahvuuksien tunnistaminen
Työelämän osaamisvaatimukset ja oman opintopolun suunnittelu
Opiskelutaidot
Urasuunnittelu

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty: Opiskelija on palauttanut sovitut harjotustehtävät, osallistunut kehityskeskusteluihin ja ryhmälle järjestettyihin ura- ja rekrytapahtumiin ja alumnitapaamisiin.

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

10 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Joonas Rissanen

Hyväksytty: Opiskelija on osallistunut kontaktiopetukseen (80%), palauttanut sovitut harjotustehtävät sekä osallistunut tulo- ja kehityskeskusteluihin.

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Tero Korhonen
  • Pia Kuittinen
Ryhmät
  • LLT22SM
    LLT22SM
  • LLT22SH
    LLT22SH

Tavoitteet

Opiskelija ymmärtää palveluliiketoimintaa, jossa palvelu muodostaa arvonluonnin perustan. Tavoitteena on, että opiskelija tunnistaa erilaisia palveluihin liittyviä prosesseja sekä kehittämistarpeita. Opiskelija tuntee palvelujen markkinoinnin erityispiirteet ja ymmärtää asiakastyytyväisyyden sekä asiakassuhdeajattelun merkityksen osana kannattavan liiketoiminnan toteutusta. Opiskelija myös omaksuu palvelun ja asiakaskokemuksen tärkeyden ja vahvistaa osaamistaan palvelujen käyttäjälähtöisessä kehittämisessä. Opiskelija tuntee palvelumyynnin vaiheet ja myynnin johtamisen kokonaisuuden.

Sisältö

Palvelut ja palvelujen tuottaminen
Palvelukonseptit ja asiakaskokemus
Palvelujen laatu
Palvelujen markkinointi ja myynti

Aika ja paikka

Syyslukukausi 2023 eli syys-joulukuu
Lähiopetus kerran viikossa 2,5 tuntia

Oppimateriaalit

- Grönroos, Christian (2010 tai uudempi). Palvelujen johtaminen ja markkinointi. Saatavilla KAMK:n kirjasto
- Ahvenainen & Gylling & Leino (2016) Viiden tähden asiakaskokemus. Saatavana e-kirjana: KAMK kirjasto > Finna > Kauppakamaritieto > Ammattikirjasto > Myynti, markkinointi ja viestintä. (kirjautuminen KAMK-tunnuksilla).
- Paavola & Uusikylä (2013) Rajatonta rohkeutta: tarinoita palveluliiketoiminnan edelläkävijöistä. Tekes. Saatavillä Moodlessa "Palautettavat ryhmätehtävät" -osiossa.

Opetusmenetelmät

Luennot, ohjatut harjoitukset, yhteistoiminnallinen opiskelu (esim. pari- ja ryhmätyöskentely) ja itsenäinen opiskelu

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Luennoilla mahdolliset (yrittäjä)vierailijat ja ohjatuttuina harjoituksina yrityksille tehtävät projektit.
Mahdolliset yritysvierailut lähialueen yrityksiin.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tenttiajankohta sovitaan yhdessä opintojakson alussa. Uusinta yleisinä uusintapäivinä.

Kansainvälisyys

Luennoilla mahdolliset (yrittäjä)vierailijat ja/tai luennoitsijat ulkomaisista yrityksistä ja/tai oppilaitoksista

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Sovitaan opettajan kanssa tapauskohtaisesti KAMKin pääperiaatteiden mukaisesti:
- Aiemmat palvelujen markkinointi ja myyntiosaamisen korkeakoulusuoritukset voidaan hyväksilukea tapauskohtaisesti.
- Työelämässä aiemmin hankittua osaamista tunnistetaan (AHOT) tapauskohtaisesti.
- Opinnollistaminen eli nykyisessä työssä hankittava ja osoitettava palvelujen markkinointi ja myyntiosaaminen.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

5 op = 135 h opiskelijan työtä

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa hyödyntää ja soveltaa monipuolisesti aihealueen käsitteitä käytännön työ- ja tehtävätilanteiden ratkaisuissa. Käsitteiden käyttö on perusteltua ja asiantuntevaa.
Opiskelija osaa itsenäisesti ja kriittisesti hyödyntää ja vertailla eri teoriataustoja käytännön tilanteissa, ohjata tehtäväkokonaisuuden toteutusta, toimia itseohjautuvasti sekä reflektoida oppimaansa.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Käsitteiden käyttö ja hyödyntäminen on johdonmukaista ja loogista.
Opiskelija osaa itsenäisesti hyödyntää teoriataustoja käytännön tilanteissa, perustella tehtäväkokonaisuuden toteutusta ja ratkaisujen valintaa sekä arvioida ratkaisujen onnistuneisuutta.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija kykenee kuvaamaan aihealueen peruskäsitteet ja pääelementtien sisällöt. Kuvaus vielä irrallista ja kokonaisuuden muodostaminen puutteellista.
Opiskelija osaa valita tilanteeseen sopivia keinoja ja kanavia sekä hyödyntää ainakin osittain eri teoriataustoja käytännön tehtävässä.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Opintojakson arvosana (1-5) perustuu osasuoritusten kokonaispisteisiin (max 100 p.).
- Osallistuminen lähiopetukseen, palautettavien ryhmätehtävien (3 kpl) tekeminen ja esitykset (pisteet 10+20+20, max 50 p.)
- Itsenäinen tehtävä: Myyntineuvotteluun liittyvä tehtävä (max 30 p.)
- Tentti Moodlessa (max 20 p.)

Opintojakson hyväksytty suoritus edellyttää, että opiskelija saavuttaa 50 % pisteistä, joka antaa arvosanan 1.

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.05.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

2 op

Toteutustapa

60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Tero Korhonen
  • Pia Kuittinen
Ryhmät
  • LLM23S
    LLM23S

Tavoitteet

Opiskelija ymmärtää palveluliiketoimintaa, jossa palvelu muodostaa arvonluonnin perustan. Tavoitteena on, että opiskelija tunnistaa erilaisia palveluihin liittyviä prosesseja sekä kehittämistarpeita. Opiskelija tuntee palvelujen markkinoinnin erityispiirteet ja ymmärtää asiakastyytyväisyyden sekä asiakassuhdeajattelun merkityksen osana kannattavan liiketoiminnan toteutusta. Opiskelija myös omaksuu palvelun ja asiakaskokemuksen tärkeyden ja vahvistaa osaamistaan palvelujen käyttäjälähtöisessä kehittämisessä. Opiskelija tuntee palvelumyynnin vaiheet ja myynnin johtamisen kokonaisuuden.

Sisältö

Palvelut ja palvelujen tuottaminen
Palvelukonseptit ja asiakaskokemus
Palvelujen laatu
Palvelujen markkinointi ja myynti

Aika ja paikka

pe 26.1. lähiopetus
pe 23.2. Teams
la 23.3. lähiopetus
la 27.4. Teams
pe 24.5. lähiopetus

Kellonajat näkyvät lukujärjestyksessä.

Oppimateriaalit

- Grönroos, Christian (2010 tai uudempi). Palvelujen johtaminen ja markkinointi. Saatavilla KAMK:n kirjasto
- Ahvenainen & Gylling & Leino (2016) Viiden tähden asiakaskokemus. Saatavana e-kirjana: KAMK kirjasto > Finna > Kauppakamaritieto > Ammattikirjasto > Myynti, markkinointi ja viestintä. (kirjautuminen KAMK-tunnuksilla).
- Paavola & Uusikylä (2013) Rajatonta rohkeutta: tarinoita palveluliiketoiminnan edelläkävijöistä. Tekes. Saatavillä Moodlessa "Palautettavat ryhmätehtävät" -osiossa.

Opetusmenetelmät

Luennot, ohjatut harjoitukset, yhteistoiminnallinen opiskelu (esim. pari- ja ryhmätyöskentely) ja itsenäinen opiskelu

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Luennoilla mahdolliset (yrittäjä)vierailijat ja ohjatuttuina harjoituksina yrityksille tehtävät projektit.
Mahdolliset yritysvierailut lähialueen yrityksiin ja tapahtumiin.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tentti on Repussa avoinna 2.5. (klo 8) - 17.5. (klo 20).
Uusintatentti on KAMKin uusintatenttipäivinä.

Kansainvälisyys

Luennoilla mahdolliset webinaarit ja (yrittäjä)vierailijat ja/tai luennoitsijat ulkomaisista yrityksistä ja/tai oppilaitoksista.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Sovitaan opettajan kanssa tapauskohtaisesti KAMKin pääperiaatteiden mukaisesti:
- Aiemmat palvelujen markkinointi ja myyntiosaamisen korkeakoulusuoritukset voidaan hyväksilukea tapauskohtaisesti.
- Työelämässä aiemmin hankittua osaamista tunnistetaan (AHOT) tapauskohtaisesti.
- Opinnollistaminen eli nykyisessä työssä hankittava ja osoitettava palvelujen markkinointi ja myyntiosaaminen.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

5 op = 135 h opiskelijan työtä

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa hyödyntää ja soveltaa monipuolisesti aihealueen käsitteitä käytännön työ- ja tehtävätilanteiden ratkaisuissa. Käsitteiden käyttö on perusteltua ja asiantuntevaa.
Opiskelija osaa itsenäisesti ja kriittisesti hyödyntää ja vertailla eri teoriataustoja käytännön tilanteissa, ohjata tehtäväkokonaisuuden toteutusta, toimia itseohjautuvasti sekä reflektoida oppimaansa.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Käsitteiden käyttö ja hyödyntäminen on johdonmukaista ja loogista.
Opiskelija osaa itsenäisesti hyödyntää teoriataustoja käytännön tilanteissa, perustella tehtäväkokonaisuuden toteutusta ja ratkaisujen valintaa sekä arvioida ratkaisujen onnistuneisuutta.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija kykenee kuvaamaan aihealueen peruskäsitteet ja pääelementtien sisällöt. Kuvaus vielä irrallista ja kokonaisuuden muodostaminen puutteellista.
Opiskelija osaa valita tilanteeseen sopivia keinoja ja kanavia sekä hyödyntää ainakin osittain eri teoriataustoja käytännön tehtävässä.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Suoritukset
Opintojaksolla suoritetaan seuraavat tehtävät:

2 op = 40 p. Ryhmätehtävä: Kehittämistehtävän kirjallinen raportointi ja sen esittäminen
1 op = 30 p. Tentti
1 op = 30 p. Tehtävät (3 kpl. Arviointi: hyväkysytty - täydennettävä - hylätty):
Tehtävä 1: Osallistuminen Big Friday -tapahtumaan Kajaanihallilla ja raportti (max 5 p.): Kuka luennoi ja mistäääääää
Tehtävä 2: Videoluennon "Myyntipsykologia ja myyntihenkisyys" raportointi (max 5 p.)
Tehtävä 3: Myyntineuvotteluun liittyvä tehtävä (max 20 p.)

Arviointi
Opintojakson arviointi (1-5) perustuu suorituksista saatuun kokonaispistemäärään (max 100 ). Arvosana määräytyy kokonaispisteisiin alla olevan taulukon mukaisesti. Opintojakson hyväksytty suoritus edellyttää, että opiskelija saavuttaa 50 % pisteistä (arvosana 1).

85 - 100 5
77 - 84 4
64 - 76 3
51 - 63 2
46 - 50 1 ja tentti läpi eli vähintään 15 pistettä

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 15.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Marjaana Seppi
Ryhmät
  • AMA22S
    AMA22S

Tavoitteet

Opiskelija osaa toimia englanniksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa sekä kansainvälisissä että monikulttuurisissa työtehtävissä.

Opintojakso on yhteinen liikunnanohjaaja-, liiketalouden tradenomi- ja restonomiopiskelijoille.

Sisältö

Oman alan keskeiset käsitteet ja viestintätilanteet
Asiatekstin tuottaminen ja ymmärtäminen
Monikulttuurinen työelämä

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa suullisesti ja kirjallisesti soveltaa ja muokata kieltä työelämän tarpeisiin käyttäen alansa sanastoa, ajankohtaisia sisältöjä käsitteleviä aiheita sekä monipuolisia lauserakenteita.
Opiskelija hallitsee alan perusterminologian.
Opiskelija osaa keskustella ja kirjoittaa alaan liittyvistä teemoista oikeaa terminologiaa käyttäen.
Opiskelija ääntää ja artikuloi selvästi ja sujuvasti.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija pystyy tuottamaan arjessa ja työelämän perustilanteissa peruslauserakenteita suullisesti ja kirjallisesti.
Opiskelija tunnistaa ja kykenee käyttämään alan perusterminologiaa.
Opiskelija ääntää ja artikuloi jokseenkin selvästi, vaikka virheitä esiintyykin.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija pystyy tuottamaan arjessa ja työelämän perustilanteissa yksinkertaisia lauserakenteita suullisesti ja kirjallisesti, vaikkakin ääntämis- ja kielioppivirheitä esiintyy.
Opiskelija tunnistaa alan perusterminologiaan liittyviä termejä.

Arvosana 1 edellyttää, että opintojakson kaikki arvioitavat tehtävät on suoritettu hyväksytysti ja mahdollisen tenttisuorituksen pistemäärä on vähintään 50%.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso B2

  • Jaana Bäckman
Ryhmät
  • ALK22S
    ALK22S

Opiskelija osaa selittää matkailun ruokapalveluihin liittyvät strategiat ja tuotesuositukset ja osaa käyttää näitä matkailun ruokapalveluiden kehittämisessä. Opiskelija osaa erotella keskeisimmät matkailualalla tarjottavat ateriapalvelut sekä ymmärtää vieraanvaraisuuden eri elementtien soveltamisen palveluiden toteuttamisessa. Hän osaa ottaa huomioon esimerkiksi kulttuurista, terveydellisistä tai muista syistä johtuvia ruokaan liittyviä rajoituksia sekä selittää palveluiden tuottamisen taloudelliset edellytykset ja lainsäädännölliset vaatimukset.

Sisältö

Suomen ruokamatkailustrategia, Ruokamatkailun tuotesuositukset
Voimaannuttava vieraanvaraisuus - käsikirja vieraanvaraisen palvelukulttuurin rakentamiseen
Ateriasuunnittelun perusteet
Vastuullisuus
Suomalainen ruokakulttuuri
Ravitsemuksellinen laatu
Ruokaturvallisuus
Keittiö ja sali toimintaympäristönä, käytännön harjoitukset
Anniskelu- ja hygieniapassi

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa käyttää laaja-alaisesti ruokapalvelun keskeisiä käsitteitä sekä osaa yhdistellä ruokapalvelun, ravitsemuksen, tarjoilun, anniskelun ja ruokaturvallisuuden perustiedot kokonaisuuksiksi.
Opiskelija osaa toimia itsenäisesti, vastuullisesti, aloitteellisesti ja joustavasti erilaisissa oppimisympäristöissä sekä osaa valita ja käyttää tarvittavia työvälineitä joustavasti.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa ja yhteisiä pelisääntöjä noudattaen.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa käyttää johdonmukaisesti ruokapalveluiden keskeisiä käsitteitä sekä selittää ja perustella ruokapalvelun, ravitsemuksen, tarjoilun, anniskelun ja ruokaturvallisuuden perustiedot. Opiskelija osaa toimia oma-aloitteisesti ja vastuullisesti erilaisissa oppimisympäristöissä sekä osaa käyttää tarvittavia työvälineitä tarkoituksenmukaisesti.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi ja yhteisiä pelisääntöjä noudattaen.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa käyttää ruokapalvelun keskeisiä käsitteitä asianmukaisesti sekä esittää ruokapalveluiden, ravitsemuksen, tarjoilun, anniskelun ja ruokaturvallisuuden perustiedot. Opiskelija osaa toimia ohjattuna asianmukaisesti erilaisissa toimintaympäristöissä sekä osaa ohjatusti käyttää tarvittavia työvälineitä.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ja noudattaa yhteisiä pelisääntöjä.

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Iina Korhonen
Ryhmät
  • LLT23SM
    LLT23SM
  • LLT23SH
    LLT23SH

Tavoitteet

Opiskelija kehittää valmiuttaan käyttää ruotsin kieltä oman alansa työtehtävissä. Opiskelija osaa toimia kirjallisesti ja suullisesti ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa.

Sisältö

Työelämän viestintä ja asiakaspalvelu
Koulutus ja opinnot
Työnhaku
Yritys- ja tuote-esittelyt
Oman alan keskeiset käsitteet ja sanasto

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija kykenee etsimään tietoa itsenäisesti eri medioista ja tuottaa kielellisesti ja sisällöllisesti monipuolisia, virheettömiä esityksiä.
Opiskelija hallitsee oman alansa keskeisen sanaston sekä pystyy keskustelemaan ajankohtaisista asioista spontaanisti.
Kykenee edustamaan työpaikkaansa erinomaisesti.
Opiskelijan suullinen kielitaito on sujuvaa ja johdonmukaista, ääntämis- tai kielioppivirheitä ei esiinny mainittavasti.
Opiskelijan viesti välittyy monipuolisin rakentein ja sanastoin ongelmitta.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija kykenee etsimään tietoa ohjeiden ja apuvälineiden kanssa eri medioista, ja käyttää ammattikieltä hyvin niiden esittämisessä.
Opiskelija osaa oman alansa keskeisen sanaston sekä pystyy keskustelemaan ajankohtaisista asioista valmistautumalla aiheeseen etukäteen.
Opiskelija kykenee hyvin edustamaan työpaikkaansa, mutta voi tarvita tukea ja valmistautumista.
Opiskelijan suullinen kielitaito on johdonmukaista, mutta ääntämis- tai kielioppivirheitä esiintyy.
Opiskelijan viesti välittyy hyvin perusrakentein ja perussanastolla.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija kykenee kattavien ohjeiden ja apuvälineiden kanssa etsimään tietoa eri medioista, asioiden esittäminen voi olla sisällöltään yksinkertaista ja peruskieltä.
Opiskelija ymmärtää oman alansa keskeisen sanaston mutta niistä keskusteleminen on hankalaa.
Opiskelijan suullinen kielitaito on katkonaista ja sanoja hakevaa, ääntämis- tai kielioppivirheitä esiintyy usein.
Opiskelijan yksinkertaiset viestit välittyvät, rakenteissa ja sanastossa on virheitä.

Arvosana 1 edellyttää, että opintojakson kaikki arvioitavat tehtävät on suoritettu hyväksytysti ja tenttisuorituksen pistemäärä on vähintään 50%.

Esitietovaatimukset

Eurooppalainen viitekehys B1

Lisätiedot

Suoritettuaan tämän opintojakson hyväksytysti opiskelija saavuttaa sellaisen ruotsin kielen taidon, joka julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003) mukaan vaaditaan korkeakoulututkintoa edellyttävään virkaan kaksikielisellä virka-alueella ja joka ammattikorkeakouluista annetun asetuksen (1129/2014 §7) mukaan on ammatin harjoittamisen ja ammatillisen kehityksen kannalta tarpeellinen.

Julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittava ruotsin kielen taito arvioidaan asetuksen (481/2003 § 16 ja 17) mukaan arvosanalla hyvä tai tyydyttävä. Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan opintojaksolla erikseen ja niistä annetaan erilliset arvosanat.

Opintojakson suoritusten arvosanat 1, 2 ja 3 vastaavat tyydyttävää ja 4 ja 5 hyvää.

Opiskelija oppii projektimaisen työtavan ja projektin hallinnan. Opiskelija tuntee tapahtumatyypit. Hän hahmottaa tapahtumien merkityksen alueelle. Opiskelija osaa suunnitella tapahtuman järjestämiseen liittyviä toimintoja huomioiden monimuotoisten toimintaympäristöjen tarjoamat mahdollisuudet. Hän saa valmiudet toimia eri rooleissa tapahtuman toteuttamisessa.

Sisältö

Projektin käsite ja hallinta
Tapahtumanjärjestämisen tietoperusta
Tapahtumatyypit
Tapahtuman operationaalinen ja strateginen ulottuvuus

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa itsenäisesti, oma-aloitteisesti, vastuullisesti suunnitella ja järjestää käytännössä tapahtuman alusta loppuun saakka noudattaen onnistuneen tapahtuman järjestämisen periaatteita. Opiskelija osaa toimia kiitettävästi edistäen ryhmän toimintaa jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut tapahtumatiimin jäsenet huomioon. Opiskelija osaa analysoida tapahtumien merkityksen matkailun vetovoimatekijänä. Lisäksi hän osaa laajasti perustella tapahtumien taloudellisen merkityksen yhteiskunnalle.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa itsenäisesti suunnitella ja järjestää käytännössä tapahtuman alusta loppuun saakka noudattaen onnistuneen tapahtuman järjestämisen periaatteita. Opiskelija osaa toimia hyvin ryhmän jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut tapahtumatiimin jäsenet huomioon. Opiskelija osaa arvioida yleisötapahtumien merkityksen matkailun vetovoimatekijänä. Lisäksi hän osaa hyvin perustella tapahtumien taloudellisen merkityksen yhteiskunnalle.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa ohjattuna suunnitella ja järjestää käytännössä mukaisen tapahtuman alusta loppuun saakka noudattaen onnistuneen tapahtuman järjestämisen periaatteita. Opiskelija osaa toimia tyydyttävästi ryhmän jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut tapahtumatiimin jäsenet huomioon. Opiskelija osaa tyydyttävästi arvioida yleisötapahtumien merkityksen matkailun vetovoimatekijänä. Lisäksi hän osaa pintapuolisesti kuvailla tapahtumien taloudellisen merkityksen yhteiskunnalle.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

.

  • Hannele Siipola

Opiskelija hahmottaa tapahtumien aseman matkailussa ja niiden alueellisen merkityksen. Opiskelija tuntee tapahtumatyypit. Hän ymmärtää tapahtumanjärjestäjän näkökulmasta tapahtuman välineellisyyden ja osaa soveltaa oppimaansa käytännössä. Opiskelija osaa suunnitella tapahtuman järjestämiseen liittyviä toimintoja huomioiden monimuotoisten toimintaympäristöjen tarjoamat mahdollisuudet. Hänellä on valmiudet ottaa aktiivinen rooli toimijana tapahtuman toteutuksessa.

Sisältö

Tapahtuma-ala
Tapahtuman aluevaikuttavuus
Erilaiset tapahtumat
Tapahtuman operationaalinen ja strateginen ulottuvuus (tapahtuman suunnittelu)
Tapahtuman vastuullisuus
Tapahtuman järjestäminen (vastuullinen rooli tapahtumassa)

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa itsenäisesti, oma-aloitteisesti, vastuullisesti suunnitella ja järjestää käytännössä tapahtuman alusta loppuun saakka noudattaen onnistuneen tapahtuman järjestämisen periaatteita. Opiskelija osaa toimia kiitettävästi edistäen ryhmän toimintaa jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut tapahtumatiimin jäsenet huomioon. Opiskelija osaa analysoida tapahtumien merkityksen matkailun vetovoimatekijänä. Lisäksi hän osaa laajasti perustella tapahtumien taloudellisen merkityksen yhteiskunnalle.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa itsenäisesti suunnitella ja järjestää käytännössä tapahtuman alusta loppuun saakka noudattaen onnistuneen tapahtuman järjestämisen periaatteita. Opiskelija osaa toimia hyvin ryhmän jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut tapahtumatiimin jäsenet huomioon. Opiskelija osaa arvioida yleisötapahtumien merkityksen matkailun vetovoimatekijänä. Lisäksi hän osaa hyvin perustella tapahtumien taloudellisen merkityksen yhteiskunnalle.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa ohjattuna suunnitella ja järjestää käytännössä mukaisen tapahtuman alusta loppuun saakka noudattaen onnistuneen tapahtuman järjestämisen periaatteita. Opiskelija osaa toimia tyydyttävästi ryhmän jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut tapahtumatiimin jäsenet huomioon. Opiskelija osaa tyydyttävästi arvioida yleisötapahtumien merkityksen matkailun vetovoimatekijänä. Lisäksi hän osaa pintapuolisesti kuvailla tapahtumien taloudellisen merkityksen yhteiskunnalle.

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.09.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Katja-Mari Kärkkäinen
  • Annamaija Juntunen
Ryhmät
  • LLT22SM
    LLT22SM
  • AMA22S
    AMA22S
  • LLT22SH
    LLT22SH

Tavoitteet

Opiskelija ymmärtää elämyksen ja tarinallistamisen merkityksen tapahtumatuotannossa sekä tarjoilun osana tapahtumakokemusta.
Opiskelija osaa suunnitella vastuullisia tapahtumia huomioiden alueen kulttuuriset erityispiirteet sekä ympäristön tarjoamat mahdollisuudet.

Sisältö

Elämys
Tarinallistaminen
Tarjoilut osana tapahtumia
Kulttuuriset erityispiirteet

Arviointiasteikko

0 - 5

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 15.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Katja-Mari Kärkkäinen
Ryhmät
  • AMM22K
    AMM22K
  • AMM21K
    AMM21K

Oppimateriaalit

- Kalliomäki, A. 2014. Tarinallistaminen palvelukokemuksen punainen lanka. Alma Talent.
- Malmelin, N. & Hakala, J. 2007. Radikaali brändi. Karisto.
- Malmelin, N. & Hakala, J. 2005. Yhdessä. Viestinnän ja markkinoinnin integraatio.
- Pine, B. J. & Gilmore, J. H. 2011. The Experience Economy. Boston: Harvard Business School Press.
- Rauhala, M. & Vikström, T. 2014. Storytelling työkaluna: vaikuta tarinoilla bisneksessä. Talentum Oyj.
- Rope, T. & Mether, J. 2001. Tavoitteena menestysbrandi – onnistu mielikuvamarkkinoinnilla. WSOY.
- Torkki, J. 2014.Tarinan valta: kertomus luolamiehen paluusta. Otava.

Opetusmenetelmät

Kurssi muodostuu etä- ja lähiopetuksesta. Kurssilla opiskelija suorittaa annetut harjoitustehtävät, osana kurssia teemme asiakastoimeksiantona tarinallistamisen yrityscaset. Itsenäinen opiskelu, yhteistoiminnallinen opiskelu.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Yritysyhteistyö tarinallistamisen caset yritystoimeksiantoihin.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Ei tenttiä.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

Kurssin laajuus: 5 op, josta Itsenäistä työskentelyä noin 119 h, kontaktiopetusta noin 16h.

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty:
- Opiskelija noudattaa annettuja aikatauluja ja tuottaa tehtäväharjoitteet / toimeksiannot opiskelualustalle, täyttäen vaaditut, tehtäväkohtaiset tavoitteet
- opiskelija pitää huolen tehtävien asianmukaisesta ja huolellisesta kirjallisesta rakenteesta
- opiskelija osallistuu opetustilanteisiin
- Opiskelija osaa tunnistaa / eriyttää tarinan elementit
- opiskelija ymmärtää tarinallistamisen tarkoituksen yritystoiminnassa ja osana markkinointia
- opiskelija osaa tuottaa tarinallistettua asiasisältöä analyyttisesti ja jäsennellysti
- opiskelija ymmärtää tarinan merkityksen osanana elämyspalvelua ja osaa suunnitella pitkäjänteistä ja harkittua aineistoa yrityksen sisäisen toiminnan tehosteeksi.

Hylätty:

- opiskelija laimin lyö tehtäväharjoitteet / velvoitteet
- opiskelija ei osallistu opetukseen
- opiskelija ei hahmota tarinan ja tarinallistamisen peruselementtejä

Sisällön jaksotus

Kurssi toteutuu ajalla: 08 / 23 - 11 / 23.

Lisätietoja opiskelijoille

Tavoitteet:
Opiskelija oppii hyödyntämään tarinallistamisen keinoja elämyksen elementteinä, palvelukokemuksen tukimuotona, markkinoinnin tehokkaana työkaluna ja yrityksen sisäisenä sidostekijänä.
Opiskelija oppii suunnittelemaan ja kehittämään yrityksen toimintaa tarinalähtöisen palvelumuotoilun
(story based service design, storification) keinoin.

Opiskelija ymmärtää tarinankerronnan vetovoiman ja roolin markkinoinnissa sekä tehokkaana kilpailukeinona matkailussa. Hän osaa käyttää tarinallista elämys- ja palvelumuotoilua liiketoiminnan edistäjänä ja vaikuttimena muuttuvassa toimintaympäristössä.

Sisältö:
Tavoitteellinen tarinan kerronta. Mitä eroa on tarinan kerronnalla ja tarinallistamisella? Yrityksen ydintarinan ja tarinaelementtien tunnistaminen. Yksittäisten palvelujen tarinat ja tarinallistaminen. Visuaalinen tarinankerronta tarinallistamisen tukena. Tarinallistamisen merkitys yritystoiminnassa, henkilöstön sitouttamisessa ja aitoudessa.

Arviointiasteikko

Hylätty/Hyväksytty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi hyväksytty / hylätty.

Hylätty (0)

Opiskelija ei täytä kurssin annettuja edellytyksiä, jättää osallistumatta tehtäväantoihin tai harjoitustehtävien / toimeksiantojen suoritus on puutteellista.

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 15.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Erja Karppinen
Ryhmät
  • AMM23K
    AMM23K

Tavoitteet

Opiskelija osaa käyttää matkailun keskeistä sanastoa englanniksi. Opiskelija pystyy toimimaan vuorovaikutustilanteissa eri kulttuureista tulevien asiakkaiden kanssa sekä pystyy esittelemään matkailukohteen ympäristöä palveluineen asiakkaille.

Sisältö

Matkailun englanninkielinen sanasto
Alan asiakaspalvelutilanteita eri kulttuureista tuleville matkailijoille
Matkailukeskukset ja -kohteet
Suomen matkailualueet

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa keskustella sujuvasti alaansa liittyvistä aiheista käyttäen täsmällisesti alan käsitteitä.
Opiskelija osaa reagoida nopeasti ja asianmukaisesti. Opiskelija osaa viestiä tilanteeseen sopivalla tyylillä.
Opiskelija osaa kirjoittaa sujuvasti ja käyttää monipuolisia rakenteita lähes virheettömästi. Opiskelija osaa ääntää luontevasti ja artikuloida selkeästi.
Opiskelija osaa ymmärtää alan teksteistä paitsi pääsisällön myös yksityiskohdat. Opiskelija osaa kommunikoida sujuvasti asiakaspalvelutilanteissa, löytää ratkaisuja ongelmatilanteissa ja osaa viestiä ne asiakkaalle luontevasti.
Opiskelija osaa etsiä tietoa ja käyttää tiedon etsintään eri lähteitä.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa keskustella alaansa liittyvistä aiheista kohtuullisen sujuvasti käyttäen joitakin alan käsitteitä.
Opiskelija osaa reagoida pääosin asianmukaisesti.
Opiskelija osaa viestiä useimmiten tilanteeseen sopivalla tyylillä. Opiskelija osaa kirjoittaa melko sujuvasti ja selkeästi.
Opiskelija osaa ääntää ja artikuloida kohtuullisen selkeästi.
Opiskelija osaa ymmärtää alansa teksteistä pääsisällön ja joitakin yksityiskohtia.
Opiskelija osaa käyttää rakenteita pääosin oikein ja oikaisee itse mahdolliset väärinkäsityksiä aiheuttavat virheelliset ilmaisut.
Opiskelija osaa kommunikoi kohtuullisesti asiakaspalvelutilanteissa, löytää pääasiassa ratkaisuja ongelmatilanteissa ja pystyy ymmärrettävästi viestimään ne asiakkaalle luontevasti.
Opiskelija osaa etsimään tarvittaessa tietoja käyttäen muutamia lähteitä.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa selviytyä yksinkertaisista keskustelutilanteista käyttäen jossain määrin yksittäisiä alan käsitteitä.
Opiskelija osaa reagoida yksinkertaisissa rutiinitilanteissa sopivalla tavalla.
Opiskelija osaa tiedostaa jossain määrin erityyppisten tekstien asettamat tyylivaatimukset. Opiskelija osaa kirjoittaa jota kuin ymmärrettävästi.
Opiskelija osaa ymmärtää pääasiat normaalitempoisesta puheesta tutussa asiayhteydessä. Opiskelija osaa ääntää ymmärrettävästi, vaikka artikulointi puutteellista.
Opiskelija osaa kommunikoi asiakaspalvelutilanteissa niin että viesti välittyy jotenkin, ongelmatilanteiden ratkaisuista viestiminen minimaalista.
Opiskelija osaa käyttää helpoimmin saatavia lähteitä.
Opiskelija osaa käyttää yksinkertaisia rakenteita tai mikäli käyttää edistyneempiä, niissä on paljon virheitä.

Arvosana 1 edellyttää, että opintojakson kaikki arvioitavat tehtävät on suoritettu hyväksytysti ja mahdollisen tenttisuorituksen pistemäärä on vähintään 50%.

Esitietovaatimukset

Eurooppalainen viitekehys taitotaso B2

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.09.2023 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Anne Määttä
  • Katja-Mari Kärkkäinen
  • Teija Vainikka
  • Mika Pietarinen
  • Annamaija Juntunen
Ryhmät
  • LLT22SM
    LLT22SM
  • AMA22S
    AMA22S
  • LLT22SH
    LLT22SH

Tavoitteet

Opiskelija osallistuu tapahtuman tuottamiseen. Opiskelija osaa toimia tapahtuman eri rooleissa vastuullisena ja asiantuntevana sekä arvioida tapahtuman onnistumista.

Sisältö

Tapahtuman käsikirjoittaminen ja tuotantoon osallistuminen.
Matkamessuille osallistuminen.

Arviointiasteikko

0 - 5

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Aki Kortelainen
Ryhmät
  • LLT21SM
    LLT21SM
  • LLT21SH
    LLT21SH

Tavoitteet

Opiskelijalla on asiantuntijaksi oppimisen perusvalmiudet erilaisten tutkimus- ja kehittämishankkeiden tekemiseksi ja hän ymmärtää niiden merkityksen ammatillisen osaamisen kehittymisessä. Osaa soveltaa tutkimusmentelmiä yrityksen toiminnan kehittämisessä. Lisäksi opiskelija osaa arvioida tutkimus- ja kehittämistyön avulla tuotettua tietoa kriittisesti.

Sisältö

- Tutkimus- ja kehittämistoiminnan lähtökohdat,
- Laadullinen tutkimusprosessi,
- Määrällinen tutkimusprosessi,
- Tutkimusaineiston analyysi ja tulkinta

Oppimateriaalit

Kirjallisuus on ilmoitettu Moodlessa. Kirjallisuus koostuu verkossa olevista materiaaleista ja luentomateriaalista.

Opetusmenetelmät

Opetus on toteutettu lähitoteutuksena. Luennot, itsenäiset harjoitustehtävät ja ryhmätyöskentely. Kurssipohja löytyy Moodlesta.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tenttien ajankohdat ilmoitetaan Moodlessa.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

AHOT tarkastellaan tapauskohtaisesti.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

5 op itsenäistä työtä eli 135 tuntia opiskelutyötä.

Sisällön jaksotus

Määrällinen tutkimus (2 op)
-Tutkimus- ja kehittämistoiminnan lähtökohdat
-Aineiston analyysi ja tulkinta

Laadullinen tutkimus (3 op)
-Tutkimus- ja kehittämistoiminnan lähtökohdat
-Aineiston analyysi ja tulkinta

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija käyttää asiantuntevasti ja monipuolisesti tutkimus- ja kehittämistoiminnan sekä laadunhallinnan käsitteitä.
Opiskelija osaa analysoida ja arvioida kriittisesti valmiita tutkimuksia.
Opiskelija osaa analysoida, vertailla, yhdistellä ja valita tietoa sekä esittää vaihtoehtoisia toimintatapoja tutkimus-, kehittämis- ja laadunhallintaprosesseissa.
Opiskelija osaa analysoida, reflektoida ja arvioida kriittisesti omaa osaamistaan.
Opiskelija osaa toimia itsenäisesti, vastuullisesti ja aloitteellisesti.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Opiskelija soveltaa kriittisesti eettisiä periaatteita toiminnassaan.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija käyttää johdonmukaisesti keskeisiä tutkimus- ja kehittämistoiminnan käsitteitä.
Opiskelija osaa kuvata tutkimus- ja kehittämistoiminnan eri prosessit ja perustella niihin liittyvät ratkaisut.
Opiskelija osaa analysoida valmiin tutkimuksen.
Opiskelija osaa valita tarkoituksenmukaisia toimintatapoja tutkimus- ja kehittämistyöhön sekä laadunhallintaan hankkimansa tiedon perusteella.
Opiskelija osaa arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan.
Opiskelija osaa toimia itsenäisesti ja vastuullisesti.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Opiskelija osaa perustella toimintansa eettisten periaatteiden mukaisesti.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija käyttää asianmukaisesti keskeisiä tutkimus- ja kehittämistoiminnan käsitteitä.
Opiskelija osaa kuvata pääpiirteissään tutkimus- ja kehittämistoiminnan yleisprosessin.
Opiskelija osaa tehdä yhteenvedon valmiista tutkimuksesta.
Opiskelija osaa suunnitella tarkoituksenmukaisesti tutkimusprosessiin liittyvän/liittyvien menetelmien toteutuksen, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa.
Opiskelija osaa ohjattuna käyttää asianmukaisesti tutkimus- ja kehittämismenetelmiä sekä laatutyökaluja.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa vastuun omasta toiminnastaan sekä ottaa muut ryhmän jäsenet huomioon.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Määrällinen tutkimus (2 op) (Arviointi: 0-5)
-Tentti

Laadullinen tutkimus (3 op) (Arviointi: 0-5)
-Laadullinen tutkimustehtävä
-Kyselytutkimuksen laatiminen
-Tutkimusraportti

Kurssin arvosana lasketaan painotetun keskiarvon mukaan määrällisen ja laadullisen tutkimuksen arvosanojen pohjalta.
Tarkemmat arviointiperusteet eri tehtävien osalta on ilmoitettu Moodlessa.

Opetus on toteutettu etä- ja lähitoteutuksena. Pääpaino etäopetuksessa ja itsenäisessä opiskelussa. Kurssipohja löytyy Moodlesta.

-Tuotteistamisprosessi

-Opinnäytetyöanalyysi

Kajaani syksy 2023

Oppimateriaalit

Kirjallisuus on ilmoitettu Moodlessa.

Opetusmenetelmät

Opetus toteutetaan lähiopetuksena.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tenttien ajankohdat ilmoitetaan Moodlessa.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

AHOT tarkastellaan tapauskohtaisesti.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

5 op itsenäistä työtä eli 135 tuntia opiskelutyötä.

Sisällön jaksotus

Tutkimuksellinen ja toiminnallinen opinnäytetyö: AMK-opinnäytetyön analysointi 1,5 op (Anne)
Tutkimus- ja kehittämistoiminnan menetelmät: 1 op (Anne)
Laadullisen aineiston analysointi 0,5 op (Anne)
Määrällinen tutkimus (2 op) (Aki)

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija käyttää asiantuntevasti ja monipuolisesti tutkimus- ja kehittämistoiminnan sekä laadunhallinnan käsitteitä.
Opiskelija osaa analysoida ja arvioida kriittisesti valmiita tutkimuksia.
Opiskelija osaa analysoida, vertailla, yhdistellä ja valita tietoa sekä esittää vaihtoehtoisia toimintatapoja tutkimus-, kehittämis- ja laadunhallintaprosesseissa.
Opiskelija osaa analysoida, reflektoida ja arvioida kriittisesti omaa osaamistaan.
Opiskelija osaa toimia itsenäisesti, vastuullisesti ja aloitteellisesti.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Opiskelija soveltaa kriittisesti eettisiä periaatteita toiminnassaan.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija käyttää johdonmukaisesti keskeisiä tutkimus- ja kehittämistoiminnan käsitteitä.
Opiskelija osaa kuvata tutkimus- ja kehittämistoiminnan eri prosessit ja perustella niihin liittyvät ratkaisut.
Opiskelija osaa analysoida valmiin tutkimuksen.
Opiskelija osaa valita tarkoituksenmukaisia toimintatapoja tutkimus- ja kehittämistyöhön sekä laadunhallintaan hankkimansa tiedon perusteella.
Opiskelija osaa arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan.
Opiskelija osaa toimia itsenäisesti ja vastuullisesti.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Opiskelija osaa perustella toimintansa eettisten periaatteiden mukaisesti.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija käyttää asianmukaisesti keskeisiä tutkimus- ja kehittämistoiminnan käsitteitä.
Opiskelija osaa kuvata pääpiirteissään tutkimus- ja kehittämistoiminnan yleisprosessin.
Opiskelija osaa tehdä yhteenvedon valmiista tutkimuksesta.
Opiskelija osaa suunnitella tarkoituksenmukaisesti tutkimusprosessiin liittyvän/liittyvien menetelmien toteutuksen, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa.
Opiskelija osaa ohjattuna käyttää asianmukaisesti tutkimus- ja kehittämismenetelmiä sekä laatutyökaluja.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa vastuun omasta toiminnastaan sekä ottaa muut ryhmän jäsenet huomioon.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Tutkimuksellinen ja toiminnallinen opinnäytetyö: AMK-opinnäytetyön analyysitehtävä HYV/HYL
Tutkimus- ja kehittämistoiminnan menetelmät: tentti (arviointi 0-5)
Laadullinen aineiston analyysi HYV/HYL
Määrällinen tutkimus: tentti (arviointi: 0-5)
Tarkempi arviointi on Moodlessa.

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Aki Kortelainen
  • Anne Karhu
Ryhmät
  • ALM22K
    ALM22K

Tavoitteet

Opiskelijalla on asiantuntijaksi oppimisen perusvalmiudet erilaisten tutkimus- ja kehittämishankkeiden tekemiseksi ja hän ymmärtää niiden merkityksen ammatillisen osaamisen kehittymisessä. Osaa soveltaa tutkimusmentelmiä yrityksen toiminnan kehittämisessä. Lisäksi opiskelija osaa arvioida tutkimus- ja kehittämistyön avulla tuotettua tietoa kriittisesti.

Sisältö

- Tutkimus- ja kehittämistoiminnan lähtökohdat,
- Laadullinen tutkimusprosessi,
- Määrällinen tutkimusprosessi,
- Tutkimusaineiston analyysi ja tulkinta

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija käyttää asiantuntevasti ja monipuolisesti tutkimus- ja kehittämistoiminnan sekä laadunhallinnan käsitteitä.
Opiskelija osaa analysoida ja arvioida kriittisesti valmiita tutkimuksia.
Opiskelija osaa analysoida, vertailla, yhdistellä ja valita tietoa sekä esittää vaihtoehtoisia toimintatapoja tutkimus-, kehittämis- ja laadunhallintaprosesseissa.
Opiskelija osaa analysoida, reflektoida ja arvioida kriittisesti omaa osaamistaan.
Opiskelija osaa toimia itsenäisesti, vastuullisesti ja aloitteellisesti.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Opiskelija soveltaa kriittisesti eettisiä periaatteita toiminnassaan.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija käyttää johdonmukaisesti keskeisiä tutkimus- ja kehittämistoiminnan käsitteitä.
Opiskelija osaa kuvata tutkimus- ja kehittämistoiminnan eri prosessit ja perustella niihin liittyvät ratkaisut.
Opiskelija osaa analysoida valmiin tutkimuksen.
Opiskelija osaa valita tarkoituksenmukaisia toimintatapoja tutkimus- ja kehittämistyöhön sekä laadunhallintaan hankkimansa tiedon perusteella.
Opiskelija osaa arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan.
Opiskelija osaa toimia itsenäisesti ja vastuullisesti.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Opiskelija osaa perustella toimintansa eettisten periaatteiden mukaisesti.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija käyttää asianmukaisesti keskeisiä tutkimus- ja kehittämistoiminnan käsitteitä.
Opiskelija osaa kuvata pääpiirteissään tutkimus- ja kehittämistoiminnan yleisprosessin.
Opiskelija osaa tehdä yhteenvedon valmiista tutkimuksesta.
Opiskelija osaa suunnitella tarkoituksenmukaisesti tutkimusprosessiin liittyvän/liittyvien menetelmien toteutuksen, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa.
Opiskelija osaa ohjattuna käyttää asianmukaisesti tutkimus- ja kehittämismenetelmiä sekä laatutyökaluja.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa vastuun omasta toiminnastaan sekä ottaa muut ryhmän jäsenet huomioon.

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 15.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Ari Teirilä
  • Aki Kortelainen
Ryhmät
  • AMM22K
    AMM22K

Tavoitteet

Opiskelijalla on asiantuntijaksi oppimisen perusvalmiudet erilaisten tutkimus- ja kehittämishankkeiden tekemiseksi ja hän ymmärtää niiden merkityksen ammatillisen osaamisen kehittymisessä. Lisäksi opiskelija osaa arvioida tutkimus- ja kehittämistyön avulla tuotettua tietoa kriittisesti.

Sisältö

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan lähtökohdat
Laadullinen tutkimusprosessi
Määrällinen tutkimusprosessi
Tuotteistamisprosessi
Tutkimusaineiston analyysi ja tulkinta

Oppimateriaalit

Kirjallisuus on ilmoitettu Moodlessa. Kirjallisuus koostuu verkossa olevista materiaaleista ja luentomateriaalista.

Opetusmenetelmät

Opetus on toteutettu etä- ja lähitoteutuksena. Pääpaino etäopetuksessa ja itsenäisessä opiskelussa. Kurssipohja löytyy Moodlesta.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Tenttien ajankohdat ilmoitetaan Moodlessa.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

AHOT tarkastellaan tapauskohtaisesti.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

5 op itsenäistä työtä eli 135 tuntia opiskelutyötä.

Sisällön jaksotus

Määrällinen tutkimus (2 op)
-Tutkimus- ja kehittämistoiminnan lähtökohdat
-Aineiston analyysi ja tulkinta

Laadullinen tutkimus (3 op)
-Tutkimus- ja kehittämistoiminnan lähtökohdat
-Aineiston analyysi ja tulkinta
-Tuotteistamisprosessi

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija käyttää asiantuntevasti ja monipuolisesti tutkimus- ja kehittämistoiminnan käsitteitä. Opiskelija osaa analysoida ja arvioida kriittisesti valmiita tutkimuksia.
Opiskelija osaa analysoida, vertailla, yhdistellä ja valita tietoa sekä esittää vaihtoehtoisia toimintatapoja tutkimus- ja kehittämisprosesseissa.
Opiskelija osaa analysoida, reflektoida ja arvioida kriittisesti omaa osaamistaan. Opiskelija osaa toimia itsenäisesti, vastuullisesti ja aloitteellisesti.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Opiskelija osaa soveltaa kriittisesti eettisiä periaatteita toiminnassaan.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa käyttää johdonmukaisesti keskeisiä tutkimus- ja kehittämistoiminnan käsitteitä. Opiskelija osaa kuvata tutkimus- ja kehittämistoiminnan eri prosessit ja perustella niihin liittyvät ratkaisut.
Opiskelija osaa analysoida valmiin tutkimuksen.

Opiskelija osaa valita tarkoituksenmukaisia toimintatapoja tutkimus- ja kehittämistyöhön hankkimansa tiedon perusteella.
Opiskelija osaa osaa arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan.
Opiskelija osaa toimia itsenäisesti ja vastuullisesti.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Opiskelija osaa perustella toimintansa eettisten periaatteiden mukaisesti.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa käyttää asianmukaisesti keskeisiä tutkimus- ja kehittämistoiminnan käsitteitä. Opiskelija osaa kuvata pääpiirteissään tutkimus- ja kehittämistoiminnan yleisprosessin.
Opiskelija osaa tehdä yhteenvedon valmiista tutkimuksesta.
Opiskelija osaa suunnitella tarkoituksenmukaisesti tutkimusprosessiin liittyvän/liittyvien menetelmien toteutuksen, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa.
Opiskelija osaa ohjattuna käyttää asianmukaisesti tutkimus- ja kehittämismenetelmiä.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa vastuun omasta toiminnastaan sekä ottaa muut ryhmän jäsenet huomioon.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Määrällinen tutkimus (2 op) (Arviointi: 0-5)
-Tentti

Laadullinen tutkimus (3 op) (Arviointi: 0-5)
-Opinnäytetyöanalyysi
-Laadullinen tutkimustehtävä
-Kyselytutkimuksen laatiminen

Kurssin arvosana lasketaan painotetun keskiarvon mukaan määrällisen ja laadullisen tutkimuksen arvosanojen pohjalta.
Tarkemmat arviointiperusteet eri tehtävien osalta on ilmoitettu Moodlessa.

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 15.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Päivi Dahl
Ryhmät
  • AMA23S
    AMA23S
  • ASL23S
    ASL23S
  • ATA22S
    ATA22S

Tavoitteet

Opiskelija tutustuu työelämäviestinnän ja vuorovaikutuksen perusteisiin. Opiskelija arvioi omaa viestintä- ja vuorovaikutusosaamistaan osana ammattitaitoaan ja kehittää sitä edelleen hyödyntäen yhteisöllisyyttä ja digitaalisuutta. Opiskelija valmistautuu opintojen ja työelämän erilaisiin vuorovaikutus- ja viestintätilanteisiin sekä oppii tuottamaan niihin liittyviä dokumentteja ja suullisia esityksiä. Opiskelija ilmaisee itseään selkeästi ja tavoitteellisesti niin suullisesti kuin kirjallisesti eri viestintätilanteissa ja kykenee argumentoimaan vaikuttavasti. Opiskelija hankkii ja arvioi kriittisesti alaansa koskevaa tietoa ja soveltaa sitä uusissa tilanteissa.

Osasuoritukset:
Puheviestintä 2 op
Kokous- ja neuvottelutaito 1 op
Kirjallinen viestintä 2 op

Opintojakso on yhteinen liikunnanohjaaja-, liiketalouden tradenomi- ja restonomiopiskelijoille.

Sisältö

Viestinnän ja vuorovaikutuksen perusteet.

Vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot, ryhmäviestintä, kokoukset, neuvottelut.

Opiskeluiden ja työelämän suullisen viestinnän tilanteet (esitykset, puheet).

Työelämän keskeiset asiatekstit (asiakirjastandardi, liikekirjeet, kokous- ja neuvotteluasiakirjat, työnhakuasiakirjat).

Hyvän asiatekstin laadinta ja ominaisuudet (esseet, raportit, mallipohjat, kielenhuolto).

Lähdeviitteiden käyttö ja lähdeluettelon laadinta osana omaa kirjoittamista.

Aika ja paikka

Syksy 2023

Oppimateriaalit

Kortetjärvi-Nurmi, S. & Murtola, K. (2016). Areena - yritysviestinnän käsikirja. Edita Publishing
Lohtaja-Ahonen, S. & Kaihovirta-Rapo, M. (2012). Tehoa työelämän viestintään. Talentum.

Opetusmenetelmät

Lähiopetus, harjoitukset, itsenäinen opiskelu.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon kuuluu organisaation viestinnän kuvaus, joka tehdään johonkin työpaikkaan. Mahdolliset työelämävierailut.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Ei varsinaisia tenttejä.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

5 op = 135 tuntia opiskelijan omaa työtä.

Sisällön jaksotus

Opintojakson aloitus, tutustuminen ja ryhmäytyminen
Kirjaston tiedonhaun info, lähdeviitteet, esseen kirjoittaminen
Puheviestintä
Kokous- ja neuvottelutaidot
Palautetta esseistä

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Käsitteiden käyttö on monipuolista ja asiantuntevaa ja opintojakson oppimistavoitteet on saavutettu itsenäisesti ja itseohjautuvasti. Opiskelija ymmärtää kielen merkityksen osana ammatillista osaamista ja jakaa asiantuntijuuttaan yhteisössä tilanteeseen sopivalla tavalla.
Opiskelija hakee aktiivisesti palautetta ja hän osaa analysoida, reflektoida ja arvioida kriittisesti omaa vuorovaikutus- ja viestintäosaamistaan.
Opiskelija toimii ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa.
Opiskelijat tuottaa täysin julkaisukelpoista tekstiä eri asiakirjoihin ja viestintäkanaviin. Opiskelija pystyy referoimaan lähteitä siten, että kokonaisuus muodostaa uuden, tuoreen ajatuksen ja osaa muokata tieteellisen tekstin toiseen viestintäkontekstiin sopivaan muotoon.
Opiskelija esiintyy vakuuttavasti opintojen ja työelämän esiintymistilanteissa ja hän argumentoi monipuolisesti, tehokkaasti ja tilanteen mukaisesti.
Opiskelija hakee itsenäisesti alan uusinta tietoa ja suhtautuu uuteen tietoon uteliaasti.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija käyttää johdonmukaisesti vuorovaikutuksen käsitteitä sekä osaa nimetä ja kuvailla niitä sekä perustella niiden käyttöä. Opiskelija on saavuttanut opintojakson osaamistavoitteet. Opiskelija ymmärtää käytetyn kielimuodon merkityksen ammatillisessa toiminnassa.
Opiskelija osaa arvioida ja reflektoida omaa vuorovaikutusosaamistaan ja eritellä heikkouksiaan ja vahvuuksiaan viestijänä. Opiskelija ottaa vastaan ja antaa rakentavaa palautetta.
Opiskelija toimii ryhmän jäsenenä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Opiskelija tuottaa lähes julkaisukelpoista tekstiä eri asiakirjoihin ja viestintäkanaviin. Opiskelija hyödyntää oman alansa lähdetekstejä monipuolisesti ja kriittisesti osana omaa tekstiään ja yhdistää lähteiden ajatuksia omiin ajatuksiinsa tyylillisesti yhtenäiseksi ja ehjäksi kokonaisuudeksi.
Opiskelija esiintyy luontevasti opintojen ja työelämän esiintymistilanteissa ja kykenee argumentoimaan viestejään.
Opiskelija hakee itsenäisesti alan uusinta tietoa.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija käyttää asianmukaisesti vuorovaikutuksen käsitteitä sekä osaa nimetä ja kuvailla niitä. Opiskelija on saavuttanut opintojakson osaamistavoitteet. Opiskelija on tietoinen oman viestintätyylinsä vaikutuksesta viestintäprosessissa.
Opiskelija pyrkii arvioimaan ja reflektoimaan omaa vuorovaikutusosaamistaan. Hän ottaa vastaan palautetta.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä asiallisesti ja muut huomioiden.
Opiskelija tuottaa jossain määrin julkaisukelpoista tekstiä eri asiakirjoihin ja viestintäkanaviin. Opiskelija noudattaa teksteissään asiatyyliä ja keskeisiä kielenhuollon normeja. Opiskelija erottaa oman ajattelun lähteestä lainatusta aineksesta, mutta lähteiden referointi on mekaanista.
Opiskelija esiintyy tyydyttävästi opintojen esiintymistilanteissa.
Opiskelija hakee oman alan tietoa.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointikriteerit: http://opinto-opas.kamk.fi/index.php/fi/68146/fi/68094/LLT23SH/year/2023

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Päivi Dahl
Ryhmät
  • LBI22S
    LBI22S
  • LLT23SM
    LLT23SM
  • LLT23SH
    LLT23SH
  • LBE22S
    LBE22S

Syksy 2023.

Oppimateriaalit

Kortetjärvi-Nurmi, S. & Murtola, K. (2016). Areena - yritysviestinnän käsikirja. Edita Publishing
Lohtaja-Ahonen, S. & Kaihovirta-Rapo, M. (2012). Tehoa työelämän viestintään. Talentum.

Opetusmenetelmät

Lähiopetus, harjoitukset, itsenäinen opiskelu.
Ensimmäisellä lähiopetuskerralla käydään läpi tehtävät sekä annetaan avain moodle-kurssille.

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Opintojaksoon kuuluu organisaation viestinnän kuvaus, joka tehdään johonkin työpaikkaan. Mahdolliset työelämävierailut.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Ei varsinaisia tenttejä.

Kansainvälisyys

-

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Kokonaan itsenäinen suoritus.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

5 op = 135 tuntia opiskelijan omaa työtä.

Sisällön jaksotus

Opintojakson aloitus, tutustuminen ja ryhmäytyminen
Kirjaston tiedonhaun info, lähdeviitteet, esseen kirjoittaminen
Puheviestintä
Palautetta esseistä
Puheviestintä

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Käsitteiden käyttö on monipuolista ja asiantuntevaa ja opintojakson oppimistavoitteet on saavutettu itsenäisesti ja itseohjautuvasti. Opiskelija ymmärtää kielen merkityksen osana ammatillista osaamista ja jakaa asiantuntijuuttaan yhteisössä tilanteeseen sopivalla tavalla.
Opiskelija hakee aktiivisesti palautetta ja hän osaa analysoida, reflektoida ja arvioida kriittisesti omaa vuorovaikutus- ja viestintäosaamistaan.
Opiskelija toimii ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa.
Opiskelijat tuottaa täysin julkaisukelpoista tekstiä eri asiakirjoihin ja viestintäkanaviin. Opiskelija pystyy referoimaan lähteitä siten, että kokonaisuus muodostaa uuden, tuoreen ajatuksen ja osaa muokata tieteellisen tekstin toiseen viestintäkontekstiin sopivaan muotoon.
Opiskelija esiintyy vakuuttavasti opintojen ja työelämän esiintymistilanteissa ja hän argumentoi monipuolisesti, tehokkaasti ja tilanteen mukaisesti.
Opiskelija hakee itsenäisesti alan uusinta tietoa ja suhtautuu uuteen tietoon uteliaasti.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija käyttää johdonmukaisesti vuorovaikutuksen käsitteitä sekä osaa nimetä ja kuvailla niitä sekä perustella niiden käyttöä. Opiskelija on saavuttanut opintojakson osaamistavoitteet. Opiskelija ymmärtää käytetyn kielimuodon merkityksen ammatillisessa toiminnassa.
Opiskelija osaa arvioida ja reflektoida omaa vuorovaikutusosaamistaan ja eritellä heikkouksiaan ja vahvuuksiaan viestijänä. Opiskelija ottaa vastaan ja antaa rakentavaa palautetta.
Opiskelija toimii ryhmän jäsenenä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Opiskelija tuottaa lähes julkaisukelpoista tekstiä eri asiakirjoihin ja viestintäkanaviin. Opiskelija hyödyntää oman alansa lähdetekstejä monipuolisesti ja kriittisesti osana omaa tekstiään ja yhdistää lähteiden ajatuksia omiin ajatuksiinsa tyylillisesti yhtenäiseksi ja ehjäksi kokonaisuudeksi.
Opiskelija esiintyy luontevasti opintojen ja työelämän esiintymistilanteissa ja kykenee argumentoimaan viestejään.
Opiskelija hakee itsenäisesti alan uusinta tietoa.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija käyttää asianmukaisesti vuorovaikutuksen käsitteitä sekä osaa nimetä ja kuvailla niitä. Opiskelija on saavuttanut opintojakson osaamistavoitteet. Opiskelija on tietoinen oman viestintätyylinsä vaikutuksesta viestintäprosessissa.
Opiskelija pyrkii arvioimaan ja reflektoimaan omaa vuorovaikutusosaamistaan. Hän ottaa vastaan palautetta.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä asiallisesti ja muut huomioiden.
Opiskelija tuottaa jossain määrin julkaisukelpoista tekstiä eri asiakirjoihin ja viestintäkanaviin. Opiskelija noudattaa teksteissään asiatyyliä ja keskeisiä kielenhuollon normeja. Opiskelija erottaa oman ajattelun lähteestä lainatusta aineksesta, mutta lähteiden referointi on mekaanista.
Opiskelija esiintyy tyydyttävästi opintojen esiintymistilanteissa.
Opiskelija hakee oman alan tietoa.

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Arviointi perustuu seuraaviin palautettaviin suorituksiin:
1. Oman viestijäkuvan laatiminen (hyv/hyl)
2. Videotehtävä (organisaation viestintä) (0 - 5)
3. Rooli- ja toimintatyylipohdinta (hyv/hyl)
4. Kokous- ja neuvottelutaidon tentti (0 - 5)
5. Palautettavat liikekirjeet (0 - 5)
6. Palautettava essee (0 - 5)

Hylätty (0)

Arviointiasteikon kriteerit arvosanalle 1 eivät täyty.

Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Käsitteiden käyttö on monipuolista ja asiantuntevaa ja opintojakson oppimistavoitteet on saavutettu itsenäisesti ja itseohjautuvasti. Opiskelija ymmärtää kielen merkityksen osana ammatillista osaamista ja jakaa asiantuntijuuttaan yhteisössä tilanteeseen sopivalla tavalla.
Opiskelija hakee aktiivisesti palautetta ja hän osaa analysoida, reflektoida ja arvioida kriittisesti omaa vuorovaikutus- ja viestintäosaamistaan.
Opiskelija toimii ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa.
Opiskelijat tuottaa täysin julkaisukelpoista tekstiä eri asiakirjoihin ja viestintäkanaviin. Opiskelija pystyy referoimaan lähteitä siten, että kokonaisuus muodostaa uuden, tuoreen ajatuksen ja osaa muokata tieteellisen tekstin toiseen viestintäkontekstiin sopivaan muotoon.
Opiskelija esiintyy vakuuttavasti opintojen ja työelämän esiintymistilanteissa ja hän argumentoi monipuolisesti, tehokkaasti ja tilanteen mukaisesti.
Opiskelija hakee itsenäisesti alan uusinta tietoa ja suhtautuu uuteen tietoon uteliaasti.

Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Opiskelija käyttää johdonmukaisesti vuorovaikutuksen käsitteitä sekä osaa nimetä ja kuvailla niitä sekä perustella niiden käyttöä. Opiskelija on saavuttanut opintojakson osaamistavoitteet. Opiskelija ymmärtää käytetyn kielimuodon merkityksen ammatillisessa toiminnassa.
Opiskelija osaa arvioida ja reflektoida omaa vuorovaikutusosaamistaan ja eritellä heikkouksiaan ja vahvuuksiaan viestijänä. Opiskelija ottaa vastaan ja antaa rakentavaa palautetta.
Opiskelija toimii ryhmän jäsenenä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Opiskelija tuottaa lähes julkaisukelpoista tekstiä eri asiakirjoihin ja viestintäkanaviin. Opiskelija hyödyntää oman alansa lähdetekstejä monipuolisesti ja kriittisesti osana omaa tekstiään ja yhdistää lähteiden ajatuksia omiin ajatuksiinsa tyylillisesti yhtenäiseksi ja ehjäksi kokonaisuudeksi.
Opiskelija esiintyy luontevasti opintojen ja työelämän esiintymistilanteissa ja kykenee argumentoimaan viestejään.
Opiskelija hakee itsenäisesti alan uusinta tietoa.

Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)

Opiskelija käyttää asianmukaisesti vuorovaikutuksen käsitteitä sekä osaa nimetä ja kuvailla niitä. Opiskelija on saavuttanut opintojakson osaamistavoitteet. Opiskelija on tietoinen oman viestintätyylinsä vaikutuksesta viestintäprosessissa.
Opiskelija pyrkii arvioimaan ja reflektoimaan omaa vuorovaikutusosaamistaan. Hän ottaa vastaan palautetta.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä asiallisesti ja muut huomioiden.
Opiskelija tuottaa jossain määrin julkaisukelpoista tekstiä eri asiakirjoihin ja viestintäkanaviin. Opiskelija noudattaa teksteissään asiatyyliä ja keskeisiä kielenhuollon normeja. Opiskelija erottaa oman ajattelun lähteestä lainatusta aineksesta, mutta lähteiden referointi on mekaanista.
Opiskelija esiintyy tyydyttävästi opintojen esiintymistilanteissa.
Opiskelija hakee oman alan tietoa.

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Kirsi Huotari
  • Iina Korhonen
Ryhmät
  • ALK23S
    ALK23S

Tavoitteet

Opiskelija tutustuu työelämäviestinnän ja vuorovaikutuksen perusteisiin. Opiskelija arvioi omaa viestintä- ja vuorovaikutusosaamistaan osana ammattitaitoaan ja kehittää sitä edelleen. Opiskelija valmistautuu opintojen ja työelämän erilaisiin vuorovaikutus- ja viestintätilanteisiin sekä oppii tuottamaan niihin liittyviä dokumentteja ja suullisia esityksiä. Opiskelija ilmaisee itseään selkeästi ja tavoitteellisesti niin suullisesti kuin kirjallisesti eri viestintätilanteissa ja kykenee argumentoimaan vaikuttavasti. Opiskelija hankkii ja arvioi kriittisesti alaansa koskevaa tietoa ja soveltaa sitä uusissa tilanteissa.

Sisältö

Viestinnän ja vuorovaikutuksen perusteet.
Tunne- ja vuorovaikutustaidot viestinnässä, ryhmäytyminen
Ryhmäviestintä, kokoukset, neuvottelut.
Opiskeluiden ja työelämän suullisen viestinnän tilanteet (esitykset, puheet).
Työelämän keskeiset asiatekstit (asiakirjastandardi, liikekirjeet, kokous- ja neuvotteluasiakirjat, työnhakuasiakirjat).
Hyvän asiatekstin laadinta ja ominaisuudet (esseet, raportit, mallipohjat, kielenhuolto).
Lähdeviitteiden käyttö ja lähdeluettelon laadinta osana omaa kirjoittamista.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Käsitteiden käyttö on monipuolista ja asiantuntevaa ja opintojakson osaamistavoitteet on saavutettu itseohjautuvasti. Opiskelija ymmärtää kielen merkityksen osana ammatillista osaamista ja jakaa asiantuntijuuttaan yhteisössä tilanteeseen sopivalla tavalla.

  • ALM24K
    ALM24K

Viestijäkuva
Kirjallinen viestintä, APA6
Kokous- ja viestintätaidot

Aika ja paikka

Lähiopetus Kajaanissa / etäopetus Teamsissa

Oppimateriaalit

Lohtaja-Ahonen S, Kaihovirta-Rapo M. (2012). Tehoa työelämän viestintään. Talentum.
Löytyy sähköisenä opiskelijoiden käyttöön Almatalent verkkokirjahyllystä. https://kamezproxy01.kamit.fi:2219/teos/BAXBBXATEFJFG#/kohta:1/piste:b3918

Opetusmenetelmät

Kontaktiopetus: lähiopetus tai teams-opetus verkossa sekä opiskelijan itsenäistä opiskelua. Tehtävien laatimista määräaikoihin mennessä.

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Ei tenttiä, vaan esseen kirjoitus sekä puhe-esityksen laatiminen.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

2 op
Viestijäkuva
Kirjallinen viestintä, APA7
Työnhakuasiakirjat
Puhe-esitys

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Katso opinto-opas

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.05.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Kirsi Huotari
  • Kaisa Loikkanen
Ryhmät
  • LLT21SM
    LLT21SM
  • LLT21SH
    LLT21SH

Tavoitteet

Opiskelija tunnistaa työhyvinvoinnin keskeiset periaatteet.
Opiskelija tunnistaa turvalliseen työympäristöön liittyviä tekijöitä ja osaa soveltaa tietämystään työelämäyhteyksissä
Opiskelija osaa kehittää/parantaa omaa hyvinvointiaan opintojensa aikana

Sisältö

Työhyvinvoinnin teoria
Työhyvinvoinnin edistäminen
Turvallinen työympäristö

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Tiedot:
• käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti ammattialansa käsitteitä sekä yhdistää niitä
kokonaisuuksiksi.

Taidot:
• analysoida, vertailla, yhdistellä ja valita tietoa sekä esittää vaihtoehtoisia toimintatapoja
• analysoida, reflektoida ja arvioida kriittisesti omaa osaamistaan ja ammattialansa
toimintatapoja hankkimansa tiedon avulla
• toimia itsenäisesti, vastuullisesti, aloitteellisesti ja joustavasti kulloisessakin oppimis- ja
• toimintaympäristössä
• valita ja arvioida kriittisesti ammattialansa tekniikoita ja malleja sekä käyttää niitä
toiminnassaan.

Asenteet:
• toimia asiakaslähtöisesti, tavoitteellisesti ja työelämää kehittävästi
• toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa
• soveltaa kriittisesti ammattieettisiä periaatteita toiminnassaan.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Tiedot:
• käyttää johdonmukaisesti ammattialansa käsitteitä
• nimetä, kuvailla ja perustella ammattialansa perustiedot.

Taidot:
• valita tarkoituksenmukaisia toimintatapoja hankkimansa tiedon ja ohjeistuksen perusteella
• arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan ja ammattialansa toimintatapoja
• toimia itsenäisesti ja vastuullisesti erilaisissa tehtävissä kulloisessakin oppimis- ja
toimintaympäristössä
• soveltaa tarkoituksenmukaisesti ammattialansa toimintaan soveltuvia tekniikoita ja malleja.

• toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi
• perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Tiedot:
• käyttää asianmukaisesti keskeisiä/yksittäisiä ammattialansa käsitteitä
• nimetä ja kuvailla ammattialansa perustiedot.

Taidot:
• toimia tarkoituksenmukaisesti, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa
• toimia ohjattuna asianmukaisesti erilaisissa oppimis- ja toimintaympäristöissä
• käyttää toiminnassaan tarkoituksenmukaisesti ammattialansa tekniikoita ja malleja.

Asenteet:
• toimia ammatillisesti asiakastilanteissa
• toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut ryhmän jäsenet huomioon
• toimia ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

30.07.2024 - 28.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Teija Vainikka
Ryhmät
  • AMM23K
    AMM23K
  • AMM22K
    AMM22K

Tavoitteet

Opiskelija tunnistaa työhyvinvoinnin keskeiset periaatteet.
Opiskelija tunnistaa työn tekemiseen vaikuttavat ergonomiset ja työsuojelulliset näkökohdat ja osaa huomioida ne työelämässä sekä soveltaa tietämystään ohjatessaan esim. työyhteisön jäseniä.
Opiskelija osaa hyödyntää teknologiaa osana työhyvinvointia.

Sisältö

Työhyvinvointipalvelut
Ergonomia (Istuma-, nosto- ja toistotyön ergonomiset ja työsuojelulliset näkökohdat, työn kuormittavuuteen vaikuttavat tekijät, työn ergonominen kehittäminen)
Hyvinvointiteknologia

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Arviointikriteerit määritellään opintojakson alussa.

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Kirsi Huotari
  • Kaisa Loikkanen
Ryhmät
  • AMA21S
    AMA21S
  • ALK21S
    ALK21S

Tavoitteet

Opiskelija tunnistaa työhyvinvoinnin keskeiset periaatteet.
Opiskelija tunnistaa turvalliseen työympäristöön liittyviä tekijöitä ja osaa soveltaa tietämystään työelämäyhteyksissä
Opiskelija osaa kehittää/parantaa omaa hyvinvointiaan opintojensa aikana

Sisältö

Työhyvinvoinnin teoria
Työhyvinvoinnin edistäminen
Turvallinen työympäristö

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Tiedot:
• käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti ammattialansa käsitteitä sekä yhdistää niitä
kokonaisuuksiksi.

Taidot:
• analysoida, vertailla, yhdistellä ja valita tietoa sekä esittää vaihtoehtoisia toimintatapoja
• analysoida, reflektoida ja arvioida kriittisesti omaa osaamistaan ja ammattialansa
toimintatapoja hankkimansa tiedon avulla
• toimia itsenäisesti, vastuullisesti, aloitteellisesti ja joustavasti kulloisessakin oppimis- ja
• toimintaympäristössä
• valita ja arvioida kriittisesti ammattialansa tekniikoita ja malleja sekä käyttää niitä
toiminnassaan.

Asenteet:
• toimia asiakaslähtöisesti, tavoitteellisesti ja työelämää kehittävästi
• toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa
• soveltaa kriittisesti ammattieettisiä periaatteita toiminnassaan.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Tiedot:
• käyttää johdonmukaisesti ammattialansa käsitteitä
• nimetä, kuvailla ja perustella ammattialansa perustiedot.

Taidot:
• valita tarkoituksenmukaisia toimintatapoja hankkimansa tiedon ja ohjeistuksen perusteella
• arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan ja ammattialansa toimintatapoja
• toimia itsenäisesti ja vastuullisesti erilaisissa tehtävissä kulloisessakin oppimis- ja
toimintaympäristössä
• soveltaa tarkoituksenmukaisesti ammattialansa toimintaan soveltuvia tekniikoita ja malleja.

Asenteet:
• toimia asiakaslähtöisesti, tavoitteellisesti ja työelämää kehittävästi
• toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi
• perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Tiedot:
• käyttää asianmukaisesti keskeisiä/yksittäisiä ammattialansa käsitteitä
• nimetä ja kuvailla ammattialansa perustiedot.

Taidot:
• toimia tarkoituksenmukaisesti, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa
• toimia ohjattuna asianmukaisesti erilaisissa oppimis- ja toimintaympäristöissä
• käyttää toiminnassaan tarkoituksenmukaisesti ammattialansa tekniikoita ja malleja.

Asenteet:
• toimia ammatillisesti asiakastilanteissa
• toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut ryhmän jäsenet huomioon
• toimia ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

18.03.2024 - 31.05.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Teija Vainikka
Ryhmät
  • AMA23S
    AMA23S

Tavoitteet

Opiskelija osaa hakea omaa urasuunnittelua tukevan työelämäjaksopaikan. Opiskelija havainnoi työpaikan erilaisia työtehtäviä ja arvioi niissä tarvittavia tietoja, taitoja ja asenteita suhteessa omaan osaamiseen ja kiinnostuksen kohteisiin. Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä majoitus-, ruoka- ja ohjelmapalveluiden asiakaspalvelutilanteissa.

Sisältö

Työpaikan hakeminen
Työskentely alan perustehtävissä
Työelämäjakson raportointi

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty
Opiskelija osaa hakea työelämäjakson työpaikan. Hän osallistuu erilaisten suorittavan tason työtehtävien tekemiseen työryhmän mukana työelämän pelisääntöjä ja turvallisuusmääräyksiä noudattaen sekä työryhmän muut jäsenet huomioon ottaen. Opiskelija havainnoi matkailukenttää omien opintojen suunnittelun näkökulmasta. Opiskelija raportoi suorittamansa työtunnit eri tehtävissä ja laatii kirjallisen raportin ohjeiden mukaisesti. Hän arvioi osaamisensa kehittymistä kompetenssien kautta.
Hylätty
Opiskelija ei hae työpaikkaa tai ei raportoi työelämäjaksoa ohjeiden mukaisesti.

Lisätiedot

Työelämäjakso

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

18.03.2024 - 31.05.2024

Opintopistemäärä

3 op

Virtuaaliosuus

1 op

Toteutustapa

67 % Lähiopetus, 33 % Etäopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Taneli Rantaharju
Ryhmät
  • LLT22SM
    LLT22SM
  • AMA22S
    AMA22S
  • LLT22SH
    LLT22SH

Tavoitteet

Kurssin tavoitteena on johdattaa opiskelija uusiin teknologioihin, niiden synnyttämiin liiketoimintamahdollisuuksiin sekä oppia uusien teknologioiden termistöä sekä historiaa. Opiskelija osaa soveltaa uusia teknologioita omalla koulutusalallaan sekä tunnistaa niiden erityispiirteet. Opiskelijalle syntyy kuva teknologian nykytilanteesta sekä tulevaisuuden mahdollisuuksista.

Sisältö

• Digitalisaation vaikutukset
• Älypuhelimet ja mobiilisovellukset
• Pilvipalvelut ja Big Data
• Internet of Things (IoT)
• Virtuaalitodellisuus (VR) ja lisätty todellisuus (AR)
• Tekoäly ja koneoppiminen
• Lohkoketju eli blockchain

Aika ja paikka

Opetus lukujärjestyksen mukaisissa luokissa.
Viikot 11-13 (teoriaosuus): kaikki ryhmät yhdessä (LLT22SM, AMA22S, LLT22SH)
Viikot 14-20 (soveltava osuus): kaksi erillistä opetusryhmää (LLT22SH & AMA22S+LLT22SM)

Oppimateriaalit

Reppu-alueella osoitettu materiaali.

Opetusmenetelmät

Lähiopetus lukujärjestyksen mukaisesti. Itsenäiseen opiskeluun soveltuvaa materiaalia (luentodiat, linkit, videot, jne.) tarjolla Repussa.

Opintojakson sisältöjä on muutettu kevään 2024 toteutukselle. Uusi formaatti pitää sisällään teoriaosuuden ja soveltavan Power BI-osuuden.

Tavoitteet

Opintojakson tavoitteena on johdattaa opiskelija uusiin teknologioihin ja niiden synnyttämiin hyödyntämis- ja liiketoimintamahdollisuuksiin. Opintojaksolla perehdytään uusien teknologioiden keskeiseen termistöön ja yleisiin toimintaperiaatteisiin sekä opitaan tunnistamaan uusien teknologioiden sovellus- ja käyttökohteita sekä erityispiirteitä omalla koulutusalalla. Tavoitteena on synnyttää opiskelijoille kokonaiskuva teknologian nykytilanteesta sekä tulevaisuuden mahdollisuuksista. Opintojakson soveltavassa osuudessa tutustutaan liiketoimintatiedon hallintaan ja visualisoimiseen (Business Intelligence, BI) Microsoftin Power BI Desktop -työkalun avulla.

Sisältö

Teoriaosuuden (1 op) sisältöalueet
• Älypuhelimet ja mobiilisovellukset
• Pilvipalvelut ja Big Data
• Internet of Things (IoT)
• Business Intelligence (BI)
• Data-analytiikka ja tekoäly
• Lohkoketjut (blockchain)

Soveltavan Power BI -osuuden (2 op) sisältöalueet
• Microsoft Power BI Desktop -sovelluksen ominaisuudet ja asentaminen
• Datan käsittelyn perusteet
• Datamallien luomisen perusteet
• Datan analysoinnin ja DAX-kielen perusteet
• Visuaalisten ja interaktiivisten raporttien luominen

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Teoriaosuudesta (1 op) Reppu-tentti, jossa hyväksytyn suorituksen raja on 70 % maksimipistemäärästä. Tentin läpäisyyn rajoittamaton määrä yrityskertoja.
Soveltava osuus (2 op): harjoitustehtävien/harjoitustyön suorittaminen hyväksytysti (vähintään 70 % maksimipisteistä). Yksityiskohtaiset harjoitustyön arviointikriteerit esitellään soveltavan osuuden alussa.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Esitellään ensimmäisellä luentokerralla:
- Suorittaminen itsenäisesti
- AHOT
- Osittainen hyväksilukeminen
- Opinnollistaminen

Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty

Teoriaosuuden verkkotentti ja harjoitustyö suoritettava hyväksytysti.

Teoriaosuus: verkkotenteissä hyväksytyn suorituksen raja on 70 % maksimipistemäärästä.
Soveltava osuus: harjoitustehtävien/harjoitustyön suorittaminen hyväksytysti (vähintään 70 % maksimipisteistä).

Sisällön jaksotus

Opetus lukujärjestyksen mukaisissa luokissa.
Viikot 11-13 (teoriaosuus): kaikki ryhmät yhdessä (LLT22SM, AMA22S, LLT22SH)
Viikot 14-20 (soveltava osuus): kaksi erillistä opetusryhmää (LLT22SH & AMA22S+LLT22SM)

Lisätietoja opiskelijoille

Soveltavan osuuden suorittaminen edellyttää omaa kannettavaa tietokonetta, jossa on Windows-käyttöjärjestelmä. Mikäli Windows-konetta ei löydy, pyritään MAC-käyttäjille tarjoamaan virtualisoitu ajoympäristö Power BI -sovellukselle.

Arviointiasteikko

Hylätty/Hyväksytty

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Hyväksytty/Hylätty

Teoriaosuus: verkkotenteissä hyväksytyn suorituksen raja on 70 % maksimipistemäärästä.
Soveltava osuus: harjoitustehtävien/harjoitustyön suorittaminen hyväksytysti (vähintään 70 % maksimipisteistä).

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

01.08.2023 - 31.12.2023

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Mika Sorsa
Ryhmät
  • LLM22S
    LLM22S

Tavoitteet

Kurssin tavoitteena on johdattaa opiskelija uusiin teknologioihin, niiden synnyttämiin liiketoimintamahdollisuuksiin sekä oppia uusien teknologioiden termistöä sekä historiaa. Opiskelija osaa soveltaa uusia teknologioita omalla koulutusalallaan sekä tunnistaa niiden erityispiirteet. Opiskelijalle syntyy kuva teknologian nykytilanteesta sekä tulevaisuuden mahdollisuuksista.

Sisältö

• Digitalisaation vaikutukset
• Älypuhelimet ja mobiilisovellukset
• Pilvipalvelut ja Big Data
• Internet of Things (IoT)
• Virtuaalitodellisuus (VR) ja lisätty todellisuus (AR)
• Tekoäly ja koneoppiminen
• Lohkoketju eli blockchain

Arviointiasteikko

0 - 5

fi
Ilmoittautumisaika

01.08.2023 - 30.09.2023

Ajoitus

05.08.2023 - 31.12.2023

02.12.2023 - 31.12.2023

Ajoitus

01.01.2024 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus

Arviointiasteikko

0 - 5

fi
Ilmoittautumisaika

01.12.2023 - 31.01.2024

Ajoitus

01.01.2024 - 31.07.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Teija Vainikka
  • Annamaija Juntunen
Ryhmät
  • AMM23K
    AMM23K
  • AMM22K
    AMM22K

Arviointiasteikko

0 - 5

fi
Ilmoittautumisaika

15.09.2023 - 31.12.2024

Ajoitus

01.09.2023 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

4 op

Virtuaaliosuus

4 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Tuula Rajander
Ajoitusryhmät
  • Avoin AMK 1 (Koko: 100. Avoin AMK: 100.)
Ryhmät
  • AVOINAMK2024
    AVOINAMK2024
  • AVOINAMK2023
    AVOINAMK2023
Pienryhmät
  • Avoin AMK 1

Sisältö

Kirjallinen viestintä 3 op
Puheviestintä 1 op

Arviointiasteikko

0 - 5

fi
Ilmoittautumisaika

19.08.2024 - 22.09.2024

Ajoitus

01.09.2024 - 27.10.2024

Opintopistemäärä

1 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus

Tavoitteet

The student has mastered the regulations regarding the serving of alcoholic beverages. The student demonstrates his knowledge with a test.

Sisältö

Alcohol legislation
Anniskelulainsäädäntö

Oppimateriaalit

Announced at the beginning of the study period.

Arviointiasteikko

0 - 5

Lisätiedot

The lecture and test on the Alcohol legislation are organized once in the spring and once in the fall.
20 students/semester are admitted to the course in order of registration. The registration for the course in PAKKI.
The test cannot be taken remotely.
The course fee is 10 euros. Payment is made in KUAS online shop. Alcohol passport test is available only to Bachelor degree students in KUAS.

Registration for the spring course is open from 1 March to 31 March 2024.

Spring info: on Tuesday 23.4. between 16-17 in class TA12L117
Spring tests:
1 time: on Tuesday 7.5.between 14.15-15.15 in class TA12L119
2nd time: on Tuesday 14.5. between 16-17 in class TA12L119
3 times: on Tuesday 21.5. between 16-17 in class TA12L119

fi
Ilmoittautumisaika

28.09.2024 - 27.10.2024

Ajoitus

28.10.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Annamaija Juntunen
Ryhmät
  • AMA24S
    AMA24S

Tavoitteet

Opiskelija: osaa selittää palvelun ja vieraanvaraisuuden käsitteenä ja soveltaa niitä käytännössä. Tunnistaa oman roolinsa palvelutehtävissä ja osaa muokata asiakaspalveluvalmiuksia erilaisissa asiakastilanteissa. Osaa arvioida asiakkaan palvelupolkua.

Sisältö

Palvelun ominaispiirteet (palvelujärjestelmän osatekijät)
Vieraanvaraisuus – Hospitality
Asiakaspalvelija ja palveluntuottaja -roolit työssä
Ensivaikutelman merkitys, mm. äänentuotto, nonverbaalinen ja verbaalinen viestintä.
Asiakkaan kohtaaminen ja haasteelliset asiakaspalvelutilanteet
Vakuuttavan esiintymisen perusteet, mm. aseman merkitys, asianhallinta, vuorovaikutteisuus ja persoonallisuus
Asiakkaan palvelupolku
Mystery Shopping

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty:
Opiskelija osaa palvelutilanteissa toimia asiakaslähtöisesti, omatoimisesti, tavoitteellisesti ja työelämää kehittävästi. Opiskelija osaa selittää palvelupolun sekä arvioida sitä asiakkaan näkökulmasta. Opiskelija osaa johdattaa vuorovaikutusta asiakaslähtöisesti erilaisissa asiakaspalvelutilanteissa.

Hylätty:
Opiskelija ei osaa toimia palvelutilanteissa eikä ymmärrä palvelujärjestelmän kokonaisuutta.

fi
Ilmoittautumisaika

02.12.2024 - 31.12.2024

Ajoitus

01.01.2025 - 31.05.2025

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Iina Korhonen
Ryhmät
  • AMM24K
    AMM24K

Tavoitteet

Opiskelija pystyy viestimään suullisesti ja kirjallisesti matkailualan ja yleisesti liike-elämän vaatimissa tilanteissa eri viestintävälineitä ja asiakaspalvelukanavia käyttäen. Opiskelija pystyy hakemaan työpaikkaa ulkomailta.

Sisältö

Matkailuyrittämiseen liittyvä englanninkielinen ammattisanasto
Liike-elämään liittyvä viestintä (kysely, tarjouspyyntö, tarjous, tilausvahvistus)
Matkailuyrityksen viestintä (varaukset, vahvistukset, peruutukset, muutokset, reklamaatiot, maksuliikenne)
Kokoukset ja neuvottelut
Työpaikan haku (CV, hakukirje)

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa kommunikoida sujuvasti sekä kirjallisesti että suullisesti alaan liittyvistä aiheista.
Opiskelija osaa ääntää selvästi.
Opiskelija osaa reagoida asianmukaisesti ja nopeasti.
Opiskelija ymmärtää pääasiat ja yksityiskohdat tekstistä ja osaa analysoida tekstiä. Opiskelija osaa käyttää tuottamassaan tekstissä sujuvasti ja oikein kielen rakenteita. Opiskelija osaa kirjoittaa taidokkaasti liikekirjeitä ja käyttää luontevasti liikekielen ilmaisuja ja fraaseja.
Opiskelija osaa argumentoida, tehdä ehdotuksia ja vastaehdotuksia luontevasti sekä laatia yhteenvetoja kokous- ja neuvottelutyyppisistä tapaamisista.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa kommunikoida kohtuullisesti alaan liittyvistä aiheista. Opiskelija osaa reagoida oikein, vaikka hitaammin.
Opiskelija osaa ääntää kohtuullisen ymmärrettävästi.
Opiskelija ymmärtää pääasiat tekstistä ja pystyy jossain määrin analysoimaan sitä. Opiskelijan tuottaman tekstin rakenteissa on jonkin verran virheitä.
Opiskelija osaa kirjoittaa suhteellisen hyvin liikekirjeitä, mutta fraasien käyttö vähäisempää.
Opiskelija osaa argumentoida jonkin verran ja tehdä ehdotuksia kokous- ja neuvottelutyyppisissä tapaamisissa sekä laatimaan lyhyen perusyhteenvedon.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa kommunikoida kirjallisesti ja jonkin verran myös suullisesti.
Opiskelijan ääntäminen on heikkoa, mikä vaikeuttaa puheen ymmärrettävyyttä.
Opiskelija osaa reagoida hitaasti ja ehkä ei-asianmukaisestikin.
Opiskelija ymmärtää tekstiä vain rajallisesti.
Opiskelijan tuottaman tekstin rakenteissa on paljon virheitä.
Opiskelija kirjoittaa lyhyitä peruskirjeitä, mutta fraasit puuttuvat tai niitä on vähän.
Opiskelija osaa argumentoida ja tehdä ehdotuksia heikosti, mutta pystyy laatimaan muutaman rivin yhteenvedon.

Arvosana 1 edellyttää, että opintojakson kaikki arvioitavat tehtävät on suoritettu hyväksytysti ja mahdollisen tenttisuorituksen pistemäärä on vähintään 50%.

Esitietovaatimukset

Eurooppalainen viitekehys taitotaso B2

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Kaisa Enticknap-Seppänen
  • Erja Karppinen
Ryhmät
  • LLM23S
    LLM23S

Tavoitteet

Opiskelija hallitsee liike- ja työelämän englannin perusteet suullisesti ja kirjallisesti.

Sisältö

Työelämän viestintä ja asiakaspalvelu
Koulutus ja opinnot
Työnhaku
Liikeviestintä
Yritysesittely

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa selittää toisin sanoin ja korvata sanaston puutteet huomaamattomasti. Opiskelija ymmärtää ja käyttää täsmällisesti liike- ja työelämän sanastoa. Opiskelija osaa viestiä taitavasti vaativissakin vuorovaikutustilanteissa.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa tarvittaessa ilmaista asian toisin sanoin. Opiskelija ymmärtää ja käyttää liike- ja työelämän sanastoa melko täsmällisesti. Opiskelija osaa viestiä selkeästi keskeisissä vuorovaikutustilanteissa.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija käyttää liike- ja työelämän perussanastoa niin, että olennainen viesti välittyy. Opiskelija osaa viestiä ymmärrettävästi yksinkertaisissa, rutiiniluonteisissa vuorovaikutustilanteissa.

Arvosana 1 edellyttää, että opintojakson kaikki arvioitavat tehtävät on suoritettu hyväksytysti ja mahdollisen tenttisuorituksen pistemäärä on vähintään 50%.

Esitietovaatimukset

Eurooppalainen viitekehys taitotaso B2

fi
Ilmoittautumisaika

02.12.2024 - 31.12.2024

Ajoitus

01.01.2025 - 27.05.2025

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Sote

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • OPE_Kielet_Viestintä OPE_Kielet_Viestintä
Ryhmät
  • ASL24S
    ASL24S

01.01.2025 - 31.07.2025

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Erja Karppinen
Ryhmät
  • LLT24SM
    LLT24SM
  • LLT24SH
    LLT24SH

  • ATA24S
    ATA24S

30 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Anne Määttä
  • Teija Vainikka
  • Annamaija Juntunen
Ryhmät
  • AMA21S
    AMA21S

Tavoitteet

Opiskelija perehtyy oman alansa suorittavan ja esihenkilö -tason työtehtäviin ja palvelutuotantoon. Opiskelija osaa ottaa harjoittelussa käytäntöönsä perus- ja ammattiopinnoissa hankittuja tietoja. Hän osallistuu aktiivisesti työtehtäviin ja reflektoi omaa osaamistaan.

Opiskelija osaa selittää esimiehen roolin ja merkityksen työyhteisössä. Opiskelija osaa ottaa harjoittelussa käyttöönsä ja soveltaa ammatti- ja syventävissä opinnoissa hankittuja taitoja sekä soveltaa uusinta tietoa matkailupalvelujen kehittämiseen. Hän osaa arvioida osaamistaan ja reflektoi osaamistaan teorian kautta.

Sisältö

Harjoitteluinfot ennen harjoittelua
Ennakkotehtävien ja harjoittelusopimuksen hyväksyttäminen
Harjoittelu alaan liittyvässä työtehtävissä
Harjoittelun raportointi
Ennakkotehtävien ja harjoittelusopimuksen hyväksyttäminen
Harjoittelu alaan liittyvässä esihenkilötehtävissä
Harjoittelun raportointi

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Hyväksytty:

Opiskelija osaa etsiä itsenäisesti kotimaasta tai ulkomailta harjoittelupaikan, joka tukee
hänen ammatillista suuntautumista. Lisäksi hän on osallistunut harjoitteluinfoihin, tehnyt
ennakkotehtävät, asettanut tavoitteet ja toimittanut allekirjoitetun harjoittelusopimuksen
harjoittelukoordinaattorille.

Opiskelija osaa ottaa itsenäisesti selvää harjoittelupaikan erilaisista tehtävistä ja tarjottavista
palveluista. Opiskelija osaa työskennellä harjoittelupaikan erilaisissa työtehtävissä käyttäen
hyväksi ammatti- ja syventävissä opinnoissa hankittuja tietoja.

Opiskelija osaa ohjattuna osallistua esimiehen työnkuvaan kuuluviin tehtäviin sekä tunnistaa
esimiehen roolin ja merkityksen työyhteisössä. Opiskelija osaa reflektoida ja esittää ammatillista kehittymistään ja esimiesvalmiuksiaan teoriatiedon kautta.

Opiskelija laatii harjoitteluraportin annettujen ohjeiden mukaisesti ja osallistuu
palauteseminaariin.

Hylätty:

Opiskelija ei osaa etsiä ohjatusti kotimaasta tai ulkomailta harjoittelupaikan, joka tukisi
hänen ammatillista suuntautumista. Lisäksi hän ei ole osallistunut harjoitteluinfoihin, ei ole tehnyt
ennakkotehtäviä, ei ole asettanut tavoitteita ja ei ole toimittanut allekirjoitettua
harjoittelusopimusta harjoittelukoordinaattorille.

Opiskelija ei osaa ottaa ohjatusti selvää harjoittelupaikan erilaisista tehtävistä ja tarjottavista
palveluista. Opiskelija ei osaa työskennellä ohjatusti harjoittelupaikan erilaisissa työtehtävissä
käyttäen hyväksi ammatti- ja syventävissä opinnoissa hankittuja tietoja.

Opiskelija ei osaa ohjattuna osallistua esimiehen työnkuvaan kuuluviin tehtäviin sekä tunnistaa
esimiehen roolin ja merkityksen työyhteisössä. Opiskelija ei osaa reflektoida ja esittää ammatillista kehittymistään ja esimiesvalmiuksiaan teoriatiedon kautta.

Opiskelija ei ole laatinut harjoitteluraporttia annettujen ohjeiden mukaisesti ja
ei ole osallistunut palauteseminaariin.

Esitietovaatimukset

Suoritettu perusopinnot ja riittävä määrä ammattiopintoja.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2025

Opintopistemäärä

18 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Mika Pietarinen
  • Annamaija Juntunen
Ryhmät
  • AMM23K
    AMM23K

Tavoitteet

Opiskelija osaa selittää esimiehen roolin ja merkityksen työyhteisössä. Opiskelija osaa ottaa harjoittelussa käyttöönsä ja soveltaa ammatti- ja syventävissä opinnoissa hankittuja taitoja sekä soveltaa uusinta tietoa matkailupalvelujen kehittämiseen. Hän osaa arvioida osaamistaan ja reflektoi osaamistaan teorian kautta.

Sisältö

Harjoitteluinfo ennen harjoittelua
Ennakkotehtävien ja harjoittelusopimuksen hyväksyttäminen
Harjoittelu alaan liittyvässä esimiestehtävissä
Harjoittelun raportointi

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty:
Opiskelija osaa etsiä itsenäisesti kotimaasta tai ulkomailta harjoittelupaikan, joka tukee hänen ammatillista suuntautumista. Lisäksi hän on osallistunut harjoitteluinfoon, tehnyt ennakkotehtävät, asettanut tavoitteet ja toimittanut allekirjoitetun harjoittelusopimuksen harjoittelukoordinaattorille.
Opiskelija osaa ottaa itsenäisesti selvää harjoittelupaikan erilaisista tehtävistä ja tarjottavista palveluista. Opiskelija osaa työskennellä harjoittelupaikan erilaisissa työtehtävissä käyttäen hyväksi ammatti- ja syventävissä opinnoissa hankittuja tietoja.
Opiskelija osaa ohjattuna osallistua esimiehen työnkuvaan kuuluviin tehtäviin sekä tunnistaa esimiehen roolin ja merkityksen työyhteisössä.
Opiskelija osaa reflektoida ja esittää ammatillista kehittymistään ja esimiesvalmiuksiaan teoriatiedon kautta.
Opiskelija laatii harjoitteluraportin annettujen ohjeiden mukaisesti.

Hylätty:
Opiskelija ei osaa etsiä ohjatusti kotimaasta tai ulkomailta harjoittelupaikan, joka tukisi
hänen ammatillista suuntautumista. Lisäksi hän ei ole osallistunut harjoitteluinfoon, ei ole tehnyt ennakkotehtäviä, ei ole asettanut tavoitteita ja ei ole toimittanut allekirjoitettua harjoittelusopimusta harjoittelukoordinaattorille.
Opiskelija ei osaa ottaa ohjatusti selvää harjoittelupaikan erilaisista tehtävistä ja tarjottavista palveluista. Opiskelija ei osaa työskennellä ohjatusti harjoittelupaikan erilaisissa työtehtävissä käyttäen hyväksi ammatti- ja syventävissä opinnoissa hankittuja tietoja.
Opiskelija ei osaa ohjattuna osallistua esimiehen työnkuvaan kuuluviin tehtäviin sekä tunnistaa esimiehen roolin ja merkityksen työyhteisössä.
Opiskelija ei osaa reflektoida ja esittää ammatillista kehittymistään ja esimiesvalmiuksiaan teoriatiedon kautta.
Opiskelija ei ole laatinut harjoitteluraporttia annettujen ohjeiden mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Ammattiopintoja riittävä määrä suoritettuna

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Virtuaaliosuus

5 op

Toteutustapa

Etäopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Päivi Auno
  • Sami Malm
Ryhmät
  • ALM22K
    ALM22K

Tavoitteet

Kaikki koulutukset (3op): Opiskelija ymmärtää henkilöstövoimavarojen merkityksen ja tuntee määrän säätelyyn, tarvittavan osaamisen varmistamiseen sekä henkilöstön hyvinvoinnin ja motivaation ylläpitoon tarvittavia toimenpiteitä.

Liiketalouden koulutus (2op): Opiskelija osaa laatia opintojakson alussa sovittavan HRM suunnitelman.

Liikunnan ja matkailun koulutukset (2op): Työoikeus.

Sisältö

Kaikille yhteinen osio (3op):
Henkilöstösuunnittelu ja rekrytointi
Perehdyttäminen ja työnopastus
Työn organisointi ja muotoilu
Henkilöstön kehittäminen
Palkitseminen.

Liiketalouden koulutus (2op): Erikseen sovittu HRM suunnitelma (esim. Perehdyttämissuunnitelma).

Liikunnan- ja matkailun koulutukset (2op): Työoikeus.

Opetusmenetelmät

Oppimistehtävät löytyvät Moodlesta, avain welcome
Itsenäisesti suoritettava opintojakso
Moodlessa olevan ohjeen mukainen tutkielmaessee (HRM) 3 op ja työoikeuden nettitentti 2 op

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa soveltaa perustellusti ja eri yhteyksissä henkilöstöjohtamisen käsitteistöä, selittää prosessien strategisia kytkentöjä kilpailukyvyn kannalta ja eri tekijöiden merkityksiä.
Opiskelija osaa analysoida henkilöstöprosesseja ja esittää vaihtoehtoja.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa kuvata ja selittää perustellusti eri toimijoiden rooleja ja merkitystä henkilöstöprosessien toteuttajina sekä henkilöstöprosessien ja strategian välistä yhteyttä.
Opiskelija osaa jakaa tietoa henkilöstöasiantuntijan roolissa.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa kuvata yrityksen tärkeimmät henkilöstöprosessit pääpiirteissään sekä henkilöstöjohtamisen ja strategian kytkennän.
Opiskelija osaa ohjatusti hankkia tietoa henkilöstöasiantuntijan roolissa ja pystyy käyttämään henkilöstöjohtamisen keskeisiä käsitteitä pääosin oikealla tavalla.

fi
Ilmoittautumisaika

02.12.2024 - 31.12.2024

Ajoitus

01.01.2025 - 31.07.2025

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Päivi Auno
Ryhmät
  • LLM22S
    LLM22S

Tavoitteet

Kaikki koulutukset (3op): Opiskelija ymmärtää henkilöstövoimavarojen merkityksen ja tuntee määrän säätelyyn, tarvittavan osaamisen varmistamiseen sekä henkilöstön hyvinvoinnin ja motivaation ylläpitoon tarvittavia toimenpiteitä.

Liiketalouden koulutus (2op): Opiskelija osaa laatia opintojakson alussa sovittavan HRM suunnitelman.

Liikunnan ja matkailun koulutukset (2op): Työoikeus.

Sisältö

Kaikille yhteinen osio (3op):
Henkilöstösuunnittelu ja rekrytointi
Perehdyttäminen ja työnopastus
Työn organisointi ja muotoilu
Henkilöstön kehittäminen
Palkitseminen.

Liiketalouden koulutus (2op): Erikseen sovittu HRM suunnitelma (esim. Perehdyttämissuunnitelma).

Liikunnan- ja matkailun koulutukset (2op): Työoikeus.

Oppimateriaalit

Oppimateriaalit ovat KAMK kirjaston e-kirjoja ja muita verkossa olevia materiaaleja.

  • OPE_Liiketoiminta OPE_Liiketoiminta
Ryhmät
  • AMA22S
    AMA22S
  • ALK22S
    ALK22S

Tavoitteet

Kaikki koulutukset (3op): Opiskelija ymmärtää henkilöstövoimavarojen merkityksen ja tuntee määrän säätelyyn, tarvittavan osaamisen varmistamiseen sekä henkilöstön hyvinvoinnin ja motivaation ylläpitoon tarvittavia toimenpiteitä.

Liiketalouden koulutus (2op): Opiskelija osaa laatia opintojakson alussa sovittavan HRM suunnitelman.

Liikunnan ja matkailun koulutukset (2op): Työoikeus.

Sisältö

Kaikille yhteinen osio (3op):
Henkilöstösuunnittelu ja rekrytointi
Perehdyttäminen ja työnopastus
Työn organisointi ja muotoilu
Henkilöstön kehittäminen
Palkitseminen.

Liiketalouden koulutus (2op): Erikseen sovittu HRM suunnitelma (esim. Perehdyttämissuunnitelma).

Liikunnan- ja matkailun koulutukset (2op): Työoikeus.

Oppimateriaalit

Oppimateriaalit ovat KAMK kirjaston e-kirjoja ja muita verkossa olevia materiaaleja.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa soveltaa perustellusti ja eri yhteyksissä henkilöstöjohtamisen käsitteistöä, selittää prosessien strategisia kytkentöjä kilpailukyvyn kannalta ja eri tekijöiden merkityksiä.
Opiskelija osaa analysoida henkilöstöprosesseja ja esittää vaihtoehtoja.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa kuvata ja selittää perustellusti eri toimijoiden rooleja ja merkitystä henkilöstöprosessien toteuttajina sekä henkilöstöprosessien ja strategian välistä yhteyttä.
Opiskelija osaa jakaa tietoa henkilöstöasiantuntijan roolissa.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa kuvata yrityksen tärkeimmät henkilöstöprosessit pääpiirteissään sekä henkilöstöjohtamisen ja strategian kytkennän.
Opiskelija osaa ohjatusti hankkia tietoa henkilöstöasiantuntijan roolissa ja pystyy käyttämään henkilöstöjohtamisen keskeisiä käsitteitä pääosin oikealla tavalla.

fi
Ilmoittautumisaika

02.12.2024 - 31.12.2024

Ajoitus

01.01.2025 - 31.05.2025

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • OPE_Liiketoiminta OPE_Liiketoiminta
  • Päivi Auno
Ryhmät
  • LLT22SM
    LLT22SM
  • LLT22SH
    LLT22SH

Tavoitteet

Kaikki koulutukset (3op): Opiskelija ymmärtää henkilöstövoimavarojen merkityksen ja tuntee määrän säätelyyn, tarvittavan osaamisen varmistamiseen sekä henkilöstön hyvinvoinnin ja motivaation ylläpitoon tarvittavia toimenpiteitä.

Liiketalouden koulutus (2op): Opiskelija osaa laatia opintojakson alussa sovittavan HRM suunnitelman.

Liikunnan ja matkailun koulutukset (2op): Työoikeus.

Sisältö

Kaikille yhteinen osio (3op):
Henkilöstösuunnittelu ja rekrytointi
Perehdyttäminen ja työnopastus
Työn organisointi ja muotoilu
Henkilöstön kehittäminen
Palkitseminen.

Liiketalouden koulutus (2op): Erikseen sovittu HRM suunnitelma (esim. Perehdyttämissuunnitelma).

Liikunnan- ja matkailun koulutukset (2op): Työoikeus.

Oppimateriaalit

Oppimateriaalit ovat KAMK kirjaston e-kirjoja ja muita verkossa olevia materiaaleja.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa soveltaa perustellusti ja eri yhteyksissä henkilöstöjohtamisen käsitteistöä, selittää prosessien strategisia kytkentöjä kilpailukyvyn kannalta ja eri tekijöiden merkityksiä.
Opiskelija osaa analysoida henkilöstöprosesseja ja esittää vaihtoehtoja.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa kuvata ja selittää perustellusti eri toimijoiden rooleja ja merkitystä henkilöstöprosessien toteuttajina sekä henkilöstöprosessien ja strategian välistä yhteyttä.
Opiskelija osaa jakaa tietoa henkilöstöasiantuntijan roolissa.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa kuvata yrityksen tärkeimmät henkilöstöprosessit pääpiirteissään sekä henkilöstöjohtamisen ja strategian kytkennän.
Opiskelija osaa ohjatusti hankkia tietoa henkilöstöasiantuntijan roolissa ja pystyy käyttämään henkilöstöjohtamisen keskeisiä käsitteitä pääosin oikealla tavalla.

fi
Ilmoittautumisaika

19.08.2024 - 22.09.2024

Ajoitus

01.09.2024 - 27.10.2024

Opintopistemäärä

1 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Opetuskielet
  • Englanti
Koulutus
  • Matkailun koulutus

Arviointiasteikko

0 - 5

fi
Ilmoittautumisaika

02.12.2024 - 31.12.2024

Ajoitus

01.01.2025 - 31.05.2025

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Mika Pietarinen
  • Eija Pekkonen
Ryhmät
  • AMA23S
    AMA23S

Tavoitteet

Opiskelija osaa laatia ja hyväksikäyttää yrityksen johdon päätöksentekoa tukevia taloutta ja erityisesti
kannattavuutta koskevia laskelmia.

Opintojakso on yhteinen liikunnanohjaaja-, liiketalouden tradenomi- ja restonomiopiskelijoille 3 op verran.

Sisältö

Yhteinen osa 3 op:
Kannattavuuden hallinta
Talouden suunnittelu
Toimintolaskenta kustannuslaskentamenetelmänä

Liiketalous 2 op:
Lisäyslaskenta kustannuslaskentamenetelmänä
Investointien kannattavuuden arviointi

Matkailu 2 op:
Hinnoittelu ja arvonlisävero
Taloudellisen tilanteen analysointi tilinpäätöstietojen avulla

Aika ja paikka

Työjärjestyksen mukaan

Oppimateriaalit

Selander K. & Valli V. Hinnoittelu ja kannattavuus matkailu- ja ravitsemisalalla.
Teos saatavana myös e-kirjana, https://www.selanderoy.fi/digikirja/
käyttäjätunnus että salasana ovat kamkfi

Opetusmenetelmät

Luennot ja harjoitukset
Palautettava tehtävä, LTS

Sisällön jaksotus

Liiketoiminnan suunnittelu
Kannattavuuden hallinta
Talouden suunnittelu
Toimintolaskenta kustannuslaskentamenetelmänä
Hinnoittelu ja arvonlisävero

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa tulkita ja soveltaa johdon laskennan taustalla olevaa teoriaa
Opiskelija laatii itsenäisesti vaativia kannattavuuden suunnitteluun ja hallintaan liittyviä laskelmia
Opiskelija toimii ryhmän ja tiimin kehittäjänä ja hengen luojana

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa tulkita johdon laskennan taustalla olevaa teoriaa
Opiskelija laatii itsenäisesti kannattavuuden suunnitteluun ja hallintaan liittyviä laskelmia
Opiskelija osallistuu toimintaan yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi ryhmässä ja tiimeissä

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija tunnistaa johdon laskennan taustalla olevaa teoriaa
Opiskelija laatii ohjatusti kannattavuuden suunnitteluun ja hallintaan liittyviä laskelmia
Opiskelija osallistuu toimintaan ryhmässä (luokka)

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

LTS:n kirjallinen ja suullinen esitys pienryhmässä sekä opponointi.

Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Kiitettävä
Opiskelija osaa tulkita ja soveltaa liiketoiminnan suunnittelun ja johdon laskennan taustalla olevaa teoriaa
Opiskelija laatii oma-aloitteisesti pienryhmässä vaativia kannattavuuden suunnitteluun ja hallintaan liittyviä laskelmia
Opiskelija toimii ryhmän ja tiimin kehittäjänä ja hengen luojana
Hyvä
Opiskelija osaa tulkita liiketoiminnan suunnittelun ja johdon laskennan taustalla olevaa teoriaa
Opiskelija laatii oma-aloitteisesti pienryhmässä kannattavuuden suunnitteluun ja hallintaan liittyviä laskelmia
Opiskelija osallistuu toimintaan yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi ryhmässä ja tiimeissä
Tyydyttävä
Opiskelija tunnistaa liiketoiminnan suunnittelun ja johdon laskennan taustalla olevaa teoriaa
Opiskelija laatii ohjatusti pienryhmässä kannattavuuden suunnitteluun ja hallintaan liittyviä laskelmia
Opiskelija osallistuu toimintaan ryhmässä

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Eija Pekkonen
Ryhmät
  • LLT23SM
    LLT23SM
  • LLT23SH
    LLT23SH

Tavoitteet

Opiskelija osaa laatia ja hyväksikäyttää yrityksen johdon päätöksentekoa tukevia taloutta ja erityisesti
kannattavuutta koskevia laskelmia.

Opintojakso on yhteinen liikunnanohjaaja-, liiketalouden tradenomi- ja restonomiopiskelijoille 3 op verran.

Sisältö

Yhteinen osa 3 op:
Kannattavuuden hallinta
Talouden suunnittelu
Toimintolaskenta kustannuslaskentamenetelmänä

Liiketalous 2 op:
Lisäyslaskenta kustannuslaskentamenetelmänä
Investointien kannattavuuden arviointi

Matkailu 2 op:
Hinnoittelu ja arvonlisävero
Taloudellisen tilanteen analysointi tilinpäätöstietojen avulla

Aika ja paikka

Työjärjestyksen mukaan

Oppimateriaalit

Jormakka, Koivusalo, Lappalainen, Niskanen: Laskentatoimi
Opintojakson alussa sovittu muu kirjallisuus.
Opettajan laatima materiaali

Opetusmenetelmät

Lähiopetus
Harjoitukset

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Kurssin etenemissuunnitelman mukaan.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Verkko-opinnot.

Sisällön jaksotus

Kannattavuuden hallinta
Talouden suunnittelu
Kustannuslaskenta
Investointien kannattavuuden arviointi

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa tulkita ja soveltaa johdon laskennan taustalla olevaa teoriaa
Opiskelija laatii itsenäisesti vaativia kannattavuuden suunnitteluun ja hallintaan liittyviä laskelmia
Opiskelija toimii ryhmän ja tiimin kehittäjänä ja hengen luojana

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa tulkita johdon laskennan taustalla olevaa teoriaa
Opiskelija laatii itsenäisesti kannattavuuden suunnitteluun ja hallintaan liittyviä laskelmia
Opiskelija osallistuu toimintaan yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi ryhmässä ja tiimeissä

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija tunnistaa johdon laskennan taustalla olevaa teoriaa
Opiskelija laatii ohjatusti kannattavuuden suunnitteluun ja hallintaan liittyviä laskelmia
Opiskelija osallistuu toimintaan ryhmässä (luokka)

Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet

Palautettavat tehtävät 50%
Tentti 50%

19.02.2024 - 25.02.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Anne Määttä
  • Mika Pietarinen
Ryhmät
  • AMA23S
    AMA23S
  • LLT23SM
    LLT23SM
  • LLT23SH
    LLT23SH

Tavoitteet

Opiskelija osaa suunnitella turvallisen, vastuullisen ja liiketoiminnallisesti kannattavan tapahtuman.

Sisältö

Tapahtumien sisällöllinen, tekninen ja taloudellinen tuotanto
Tapahtumien aluetaloudelliset vaikutukset
Tapahtumien ekosysteemi
Tapahtumamarkkinointi
Turvallinen ja vastuullinen tapahtuma

Arviointiasteikko

0 - 5

fi
Ilmoittautumisaika

02.12.2024 - 31.12.2024

Ajoitus

01.01.2025 - 31.05.2025

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liiketalouden koulutusohjelma
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
  • Ari Teirilä
Ryhmät
  • LLT24SM
    LLT24SM
  • LLT24SH
    LLT24SH

Tavoitteet

Opiskelija hallitsee yritysmaailmassa tarvittavat matematiikan perustaidot sekä osaa käyttää ja soveltaa niitä. Opiskelija osaa hyödyntää myös digitaalisia apuvälineitä.

Sisältö

Matematiikan perusasioiden kertaaminen ja matemaattisten valmiuksien luominen
Kate ja arvonlisävero
Indeksit
Valuutat
Korkolasku sovelluksineen
Koronkorkolasku sovelluksineen
Jaksolliset suoritukset
Luotot
Investointimenetelmät
Talouselämän funktiot (käyttöä, optimointia)

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Osaa määritellä ja selittää kaikki kurssin keskeiset käsitteet ja laskuperiaatteet. Osaa johtaa tai todistaa kurssin aikana esitetyt tulokset ja perustella niiden käyttökelpoisuus.

Osaa soveltaa kurssin tietoja myös uusiin, oivaltamista vaativiin tehtäviin, joista ei ole käyty esimerkkejä aikaisemmin kurssin aikana. Laskuissa ei esiinny virheitä.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Osaa esittää ja luetella sekä käyttää keskeisten laskuperiaatteiden taustalla olevia ideoita. Osaa tulkita laskujen tulosten järkevyyttä ja merkitystä.

Osaa vertailla eri laskumenetelmiä ja valita kulloiseenkin tilanteeseen sopivan laskumenetelmän. Laskeminen on pääosin virheetöntä.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Tunnistaa kurssin keskeiset käsitteet ja laskuperiaatteet.
- prosenttilaskenta sovelluksineen
- indeksit ja rahan arvo
- korkolaskenta
- luotot
- investointimenetelmät
Osaa ratkaista tenttitilanteessa pääosan tunneilla aikaisemmin käytyjen esimerkkitilanteiden mukaisia laskuja laskukaavoja käyttäen. Pienet, ei periaatteelliset virheet, ovat mahdollisia.

Lisätiedot

Vaihtoehtoinen suoritustapa monimuodossa

fi
Ilmoittautumisaika

02.12.2024 - 31.12.2024

Ajoitus

01.01.2025 - 31.05.2025

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
  • Ari Teirilä
Ryhmät
  • AMA24S
    AMA24S

Tavoitteet

Opiskelija hallitsee yritysmaailmassa tarvittavat matematiikan perustaidot sekä osaa käyttää ja soveltaa niitä käytännön tilanteissa.

Sisältö

Matematiikan perusasioiden kertaaminen ja matemaattisten valmiuksien luominen
Kate ja arvonlisävero
Korkolaskenta sovelluksineen
Luotot

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Osaa määritellä ja selittää kaikki kurssin keskeiset käsitteet ja laskuperiaatteet. Osaa johtaa tai todistaa kurssin aikana esitetyt tulokset ja perustella niiden käyttökelpoisuus.

Osaa soveltaa kurssin tietoja myös uusiin, oivaltamista vaativiin tehtäviin, joista ei ole käyty esimerkkejä aikaisemmin kurssin aikana. Laskuissa ei esiinny virheitä.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Osaa esittää ja luetella sekä käyttää keskeisten laskuperiaatteiden taustalla olevia ideoita. Osaa tulkita laskujen tulosten järkevyyttä ja merkitystä.

Osaa vertailla eri laskumenetelmiä ja valita kulloiseenkin tilanteeseen sopivan laskumenetelmän. Laskeminen on pääosin virheetöntä.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Tunnistaa kurssin keskeiset käsitteet ja laskuperiaatteet.
- prosenttilaskenta sovelluksineen
- korkolaskenta
- luotot
Osaa ratkaista tenttitilanteessa pääosan tunneilla aikaisemmin käytyjen esimerkkitilanteiden mukaisia laskuja laskukaavoja käyttäen. Pienet, ei periaatteelliset virheet, ovat mahdollisia.

fi
Ilmoittautumisaika

02.12.2024 - 31.12.2024

Ajoitus

01.01.2025 - 31.05.2025

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
Opettaja
  • Ari Teirilä
Ryhmät
  • AMM24K
    AMM24K

Tavoitteet

Opiskelija hallitsee yritysmaailmassa tarvittavat matematiikan perustaidot sekä osaa käyttää ja soveltaa niitä käytännön tilanteissa.

Sisältö

Matematiikan perusasioiden kertaaminen ja matemaattisten valmiuksien luominen
Kate ja arvonlisävero
Korkolaskenta sovelluksineen
Luotot

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Osaa määritellä ja selittää kaikki kurssin keskeiset käsitteet ja laskuperiaatteet. Osaa johtaa tai todistaa kurssin aikana esitetyt tulokset ja perustella niiden käyttökelpoisuus.

Osaa soveltaa kurssin tietoja myös uusiin, oivaltamista vaativiin tehtäviin, joista ei ole käyty esimerkkejä aikaisemmin kurssin aikana. Laskuissa ei esiinny virheitä.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Osaa esittää ja luetella sekä käyttää keskeisten laskuperiaatteiden taustalla olevia ideoita. Osaa tulkita laskujen tulosten järkevyyttä ja merkitystä.

Osaa vertailla eri laskumenetelmiä ja valita kulloiseenkin tilanteeseen sopivan laskumenetelmän. Laskeminen on pääosin virheetöntä.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Tunnistaa kurssin keskeiset käsitteet ja laskuperiaatteet.
- prosenttilaskenta sovelluksineen
- korkolaskenta
- luotot
Osaa ratkaista tenttitilanteessa pääosan tunneilla aikaisemmin käytyjen esimerkkitilanteiden mukaisia laskuja laskukaavoja käyttäen. Pienet, ei periaatteelliset virheet, ovat mahdollisia.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Anne Karhu
Ryhmät
  • ALM24K
    ALM24K

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa suunnitella liikunta-alan liiketoimintaa, osaa kuvailla asiakasymmärryksen merkityksen liiketoiminnassa ja kertoa alan yrittäjyyden mahdollisuuksista.

Sisältö

Perehtyminen oman mielenkiinnon mukaisesti yrittäjyyteen / liiketoimintaan / johtamiseen
Asiakasymmärrys
Liiketoiminnan suunnittelu
Liikunta-alan yrittäjyyden mahdollisuudet
Tekoälyn hyödyntäminen ideoinnissa

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti yritystalouden käsitteitä sekä yhdistää niitä kokonaisuuksiksi. Opiskelija osaa analysoida, vertailla ja arvioida kriittisesti yritystalouden osaamistaan ja yritystalouden toimintatapoja hankkimansa tiedon perusteella. Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija käyttää johdonmukaisesti liiketoimintaosaamisen käsitteitä. Opiskelija osaa nimetä, kuvailla ja perustella yritystalouden ja yrittäjyyden toimintatapoja. Hän osaa toimia itsenäisesti tiedon ja ohjeistuksen perusteella ja soveltaa yritystalouden toimintaan liittyviä tekniikoita ja malleja. Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteiden saavuttamiseksi ja perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa määritellä ja käyttää yritystalouden peruskäsitteitä asianmukaisesti ammattieettisten periaatteiden mukaisesti. Hän osaa nimetä ja kuvailla yritytalouden perustiedot. Hän osaa toimia tarkoituksenmukaisesti, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Opiskelija osallistuu aktiivisesti lähiopetustunneilla. Opiskelija osaa suunnitella liiketoimintaa ja kuvata asiakasymmärrystään. Opiskelija huolehtii vastuullisesti itsenäisten tehtävien suorittamisesta. Opiskelija toimii aktiivisena ryhmän jäsenenä edistäen ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamista.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Maritta Seppälä
  • Pia Kuittinen
Ryhmät
  • LLT24SM
    LLT24SM
  • LLT24SH
    LLT24SH

Tavoitteet

Opiskelija on sisäistänyt yrittäjämäisen asenteen. Hän osaa käyttää yritystoiminnan peruskäsitteitä asianmukaisesti. Hän ymmärtää liiketoimintapotentiaalien tunnistamisen ja luomisen merkityksen yhteiskunnan kehitykseen ja hyvinvointiin. Lisäksi opiskelija osaa kuvata yrityksen perustoiminnot ja ymmärtää kannattavan liiketoiminnan perusteet.

Opiskelija osaa keskustella yritystoiminnasta ja soveltaa oppimiaan asioita käytäntöön

Kaikissa koulutuksissa on yhteistä sisältöä ja koulutuksittain eriytyvää sisältöä.

Liiketalalouden koulutuksessa opiskelija tutustuu käytännönläheisesti liiketoimintaan.

Liikunnan ja vapaa-ajan koulutuksessa opiskelija tutustuu käytännönläheisesti toimialansa yritystoimintaan,

Matkailun koulutuksessa opiskelija tutustuu käytännönläheisesti matkailualan yritystoimintaan.

Sisältö

Opintojakson yhteiset:

Yritystoiminnan merkitys yhteiskunnassa
Yrittäjämäinen tapa toimia
Toiminta-ajatus ja liikeidea
Yritystoiminnan perusmalli
Sidosryhmät ja verkostoituminen
Yritysmuodot
Markkinoinnin peruskilpailukeinot
Liiketoiminnan kannattavuuden perusteet

Liiketalouden koulutuksessa päivätoteutuksessa opintojaksoon kuuluu yrityshaastattelu sekä esitys ja
työelämäjakso. Liiketalouden monimuotototeutuksessa opintojaksoon kuuluu yrityshaastattelu sekä esitys ja sekä raportti opiskelijaa kiinnostavan toimialan esittely TEM:n toimialaraporttien pohjalta.

Liikunnan ja vapaa-ajan koulutuksessa opiskelija tutustuu käytännönläheisesti toimialansa yritystoimintaan,

Matkailun koulutuksessa kuuluu käytännönläheistä tutustumista matkailualan yritystoimintaan.

Aika ja paikka

Syyslukukaudella 2024 lähiopetukset kerran viikossa (2,5 h) Kajaanin kampuksella (4 op).
Keväällä 2025 työelämäjakso (1 op).

Oppimateriaalit

Oppikirja: Liiketoimintaosaaminen; Menestyvän liiketoiminnan perusta
Tekijät: Viitala R, Jylhä E.
Kustantaja: Edita. Kirja on saatavana Kajaanin ammattikorkeakoulun kirjastosta myös e-kirjana.

Myös muut liiketalouden oppikirjat käyvät, sillä perusasiat on kaikissa kirjoissa samat.

Reppu-verkko-oppimisympäristön aineistot ja testit.

Opetusmenetelmät

Lähiopetus, luennot, ohjatut harjoitukset, yhteistoiminnallinen opiskelu (esim. ryhmätyöskentely)

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Keväällä 2025 suoritettava työelämäjakso (1 op).

Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet

Sovitaan opintojakson alussa.

Toteutuksen valinnaiset suoritustavat

Sovitaan opettajan kanssa tapauskohtaisesti KAMKin pääperiaatteiden mukaisesti:
- Aiemmat yrityksen perusteita käsittelevät korkeakoulusuoritukset voidaan hyväksilukea tapauskohtaisesti.
- Työelämässä aiemmin hankittua osaamista tunnistetaan (AHOT) tapauskohtaisesti.
- Opinnollistaminen eli nykyisessä työssä hankittava ja osoitettava yritystoiminnan osaaminen sovitaan tapauskohtaisesti.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

1 op on 27 tuntia, yhteensä 5 * 27 h = 135 tuntia

Sisällön jaksotus

Syksy 2024 lähiopetus kampuksella 4 op ja kevät 2025työelämäjakso 1 op.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti yritystalouden käsitteitä sekä yhdistää niitä kokonaisuuksiksi. Opiskelija osaa analysoida, vertailla ja arvioida kriittisesti yritystalouden osaamistaan ja yritystalouden toimintatapoja hankkimansa tiedon perusteella. Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija käyttää johdonmukaisesti liiketoimintaosaamisen käsitteitä. Opiskelija osaa nimetä, kuvailla ja perustella yritystalouden ja yrittäjyyden toimintatapoja. Hän osaa toimia itsenäisesti tiedon ja ohjeistuksen perusteella ja soveltaa yritystalouden toimintaan liittyviä tekniikoita ja malleja. Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteiden saavuttamiseksi ja perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa määritellä ja käyttää yritystalouden peruskäsitteitä asianmukaisesti ammattieettisten periaatteiden mukaisesti. Hän osaa nimetä ja kuvailla yritytalouden perustiedot. Hän osaa toimia tarkoituksenmukaisesti, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Pia Kuittinen
Ryhmät
  • LLM24SE
    LLM24SE
  • LLM24SH
    LLM24SH

Tavoitteet

Opiskelija on sisäistänyt yrittäjämäisen asenteen. Hän osaa käyttää yritystoiminnan peruskäsitteitä asianmukaisesti. Hän ymmärtää liiketoimintapotentiaalien tunnistamisen ja luomisen merkityksen yhteiskunnan kehitykseen ja hyvinvointiin. Lisäksi opiskelija osaa kuvata yrityksen perustoiminnot ja ymmärtää kannattavan liiketoiminnan perusteet.

Opiskelija osaa keskustella yritystoiminnasta ja soveltaa oppimiaan asioita käytäntöön

Kaikissa koulutuksissa on yhteistä sisältöä ja koulutuksittain eriytyvää sisältöä.

Liiketalalouden koulutuksessa opiskelija tutustuu käytännönläheisesti liiketoimintaan.

Liikunnan ja vapaa-ajan koulutuksessa opiskelija tutustuu käytännönläheisesti toimialansa yritystoimintaan,

Matkailun koulutuksessa opiskelija tutustuu käytännönläheisesti matkailualan yritystoimintaan.

Sisältö

Opintojakson yhteiset:

Yritystoiminnan merkitys yhteiskunnassa
Yrittäjämäinen tapa toimia
Toiminta-ajatus ja liikeidea
Yritystoiminnan perusmalli
Sidosryhmät ja verkostoituminen
Yritysmuodot
Markkinoinnin peruskilpailukeinot
Liiketoiminnan kannattavuuden perusteet

Liiketalouden koulutuksessa päivätoteutuksessa opintojaksoon kuuluu yrityshaastattelu sekä esitys ja
työelämäjakso. Liiketalouden monimuotototeutuksessa opintojaksoon kuuluu yrityshaastattelu sekä esitys ja sekä raportti opiskelijaa kiinnostavan toimialan esittely TEM:n toimialaraporttien pohjalta.

Liikunnan ja vapaa-ajan koulutuksessa opiskelija tutustuu käytännönläheisesti toimialansa yritystoimintaan,

Matkailun koulutuksessa kuuluu käytännönläheistä tutustumista matkailualan yritystoimintaan.

Aika ja paikka

Lähi- ja etäopetus lukujärjestyksen mukaisesti syyslukukauden 2024 aikana.

Oppimateriaalit

Oppikirja: Liiketoimintaosaaminen; Menestyvän liiketoiminnan perusta.
Tekijät: Viitala R, Jylhä E. Kustantaja: Edita. Kirja on saatavana Kajaanin ammattikorkeakoulun kirjastosta myös e-kirjana.

Myös muut liiketalouden oppikirjat käyvät, sillä perusasiat on kaikissa kirjoissa samat.

Reppu-verkko-oppimisympäristön aineistot ja testit.

Opetusmenetelmät

Luennot, ohjatut harjoitukset, yhteistoiminnallinen opiskelu (esim. ryhmätyöskentely)

Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö

Yrittäjän haastattelu on yksi opintojakson tehtävä.

Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus

1 op on 27 tuntia, yhteensä 5 * 27 h = 135 tuntia

Sisällön jaksotus

Syksylukukauden 2024 aikana

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti yritystalouden käsitteitä sekä yhdistää niitä kokonaisuuksiksi. Opiskelija osaa analysoida, vertailla ja arvioida kriittisesti yritystalouden osaamistaan ja yritystalouden toimintatapoja hankkimansa tiedon perusteella. Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija käyttää johdonmukaisesti liiketoimintaosaamisen käsitteitä. Opiskelija osaa nimetä, kuvailla ja perustella yritystalouden ja yrittäjyyden toimintatapoja. Hän osaa toimia itsenäisesti tiedon ja ohjeistuksen perusteella ja soveltaa yritystalouden toimintaan liittyviä tekniikoita ja malleja. Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteiden saavuttamiseksi ja perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa määritellä ja käyttää yritystalouden peruskäsitteitä asianmukaisesti ammattieettisten periaatteiden mukaisesti. Hän osaa nimetä ja kuvailla yritytalouden perustiedot. Hän osaa toimia tarkoituksenmukaisesti, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Mika Pietarinen
Ryhmät
  • AMM24K
    AMM24K

Tavoitteet

Opiskelija on sisäistänyt yrittäjämäisen asenteen. Hän osaa käyttää yritystoiminnan peruskäsitteitä asianmukaisesti. Hän ymmärtää liiketoimintapotentiaalien tunnistamisen ja luomisen merkityksen yhteiskunnan kehitykseen ja hyvinvointiin. Lisäksi opiskelija osaa kuvata yrityksen perustoiminnot ja ymmärtää kannattavan liiketoiminnan perusteet.

Sisältö

Yritystoiminnan merkitys yhteiskunnassa
Ulkoinen ja sisäinen yrittäjyys

Toiminta-ajatus ja liikeidea
Yritystoiminnan perusmalli ja älykkäät prosessit
Sidosryhmät ja verkostoituminen
Yritysmuodot
Markkinointi ja asiakaslähtöinen toimintatapa
Liiketoiminnan kannattavuus
Liiketoimintapotentiaalit

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti yritystalouden käsitteitä sekä yhdistää niitä kokonaisuuksiksi. Opiskelija osaa analysoida, vertailla ja arvioida kriittisesti yritystalouden osaamistaan ja yritystalouden toimintatapoja hankkimansa tiedon perusteella. Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija käyttää johdonmukaisesti liiketoimintaosaamisen käsitteitä. Opiskelija osaa nimetä, kuvailla ja perustella yritystalouden ja yrittäjyyden toimintatapoja. Hän osaa toimia itsenäisesti tiedon ja ohjeistuksen perusteella ja soveltaa yritystalouden toimintaan liittyviä tekniikoita ja malleja.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteiden saavuttamiseksi ja perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa määritellä ja käyttää yritystalouden peruskäsitteitä asianmukaisesti ammattieettisten periaatteiden mukaisesti. Hän osaa nimetä ja kuvailla yritystalouden perustiedot. Hän osaa toimia tarkoituksenmukaisesti, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa.

fi
Ilmoittautumisaika

02.12.2024 - 31.12.2024

Ajoitus

01.01.2025 - 31.05.2025

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Mika Pietarinen
Ryhmät
  • AMA24S
    AMA24S

Tavoitteet

Opiskelija on sisäistänyt yrittäjämäisen asenteen. Hän osaa käyttää yritystoiminnan peruskäsitteitä asianmukaisesti. Hän ymmärtää liiketoimintapotentiaalien tunnistamisen ja luomisen merkityksen yhteiskunnan kehitykseen ja hyvinvointiin. Lisäksi opiskelija osaa kuvata yrityksen perustoiminnot ja ymmärtää kannattavan liiketoiminnan perusteet.

Opiskelija osaa keskustella yritystoiminnasta ja soveltaa oppimiaan asioita käytäntöön

Kaikissa koulutuksissa on yhteistä sisältöä ja koulutuksittain eriytyvää sisältöä.

Liiketalalouden koulutuksessa opiskelija tutustuu käytännönläheisesti liiketoimintaan.

Liikunnan ja vapaa-ajan koulutuksessa opiskelija tutustuu käytännönläheisesti toimialansa yritystoimintaan,

Matkailun koulutuksessa opiskelija tutustuu käytännönläheisesti matkailualan yritystoimintaan.

Sisältö

Opintojakson yhteiset:

Yritystoiminnan merkitys yhteiskunnassa
Yrittäjämäinen tapa toimia
Toiminta-ajatus ja liikeidea
Yritystoiminnan perusmalli
Sidosryhmät ja verkostoituminen
Yritysmuodot
Markkinoinnin peruskilpailukeinot
Liiketoiminnan kannattavuuden perusteet

Liiketalouden koulutuksessa päivätoteutuksessa opintojaksoon kuuluu yrityshaastattelu sekä esitys ja
työelämäjakso. Liiketalouden monimuotototeutuksessa opintojaksoon kuuluu yrityshaastattelu sekä esitys ja sekä raportti opiskelijaa kiinnostavan toimialan esittely TEM:n toimialaraporttien pohjalta.

Liikunnan ja vapaa-ajan koulutuksessa opiskelija tutustuu käytännönläheisesti toimialansa yritystoimintaan,

Matkailun koulutuksessa kuuluu käytännönläheistä tutustumista matkailualan yritystoimintaan.

Oppimateriaalit

Luentomateriaali ja muu materiaali ilmoitetaan opintojakson alussa.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti yritystalouden käsitteitä sekä yhdistää niitä kokonaisuuksiksi. Opiskelija osaa analysoida, vertailla ja arvioida kriittisesti yritystalouden osaamistaan ja yritystalouden toimintatapoja hankkimansa tiedon perusteella. Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija käyttää johdonmukaisesti liiketoimintaosaamisen käsitteitä. Opiskelija osaa nimetä, kuvailla ja perustella yritystalouden ja yrittäjyyden toimintatapoja. Hän osaa toimia itsenäisesti tiedon ja ohjeistuksen perusteella ja soveltaa yritystalouden toimintaan liittyviä tekniikoita ja malleja. Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteiden saavuttamiseksi ja perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa määritellä ja käyttää yritystalouden peruskäsitteitä asianmukaisesti ammattieettisten periaatteiden mukaisesti. Hän osaa nimetä ja kuvailla yritytalouden perustiedot. Hän osaa toimia tarkoituksenmukaisesti, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa.

fi
Ilmoittautumisaika

28.09.2024 - 27.10.2024

Ajoitus

28.10.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Anne Määttä
Ryhmät
  • AMA24S
    AMA24S

Tavoitteet

Opiskelija osaa kuvata Suomen ja maailman majoitustoimintaa ja selittää eri majoitustoiminnan tarjoamat muodot. Opiskelija ymmärtää majoitustoiminnan sisäistä ja ulkoista toimintaympäristöä sekä hallitsee keskeisimmät majoitusliikkeen työtehtävät.

Sisältö

Majoitustoiminnan historia
Majoitustoiminta ja sen muodot
Majoitusliikkeen toimintaympäristöt
Majoitusliikkeen puhtaanapito
Sähköinen liiketoiminta ja markkinoinnin merkitys
Majoitusliikkeen varausohjelmistot ja -järjestelmät

Oppimateriaalit

Ilmoitetaan opintojaksolla.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa laaja-alaisesti kuvata ja analysoida Suomen ja maailman majoitustoiminnan historian pääpiirteet ja vaiheet tähän päivään saakka. Hän osaa myös selittää kiitettävästi majoitustoiminnan tarjonnan eri muodot sekä analysoida majoitusliikkeen toimintaympäristön. Opiskelija osaa käyttää kiitettävästi ja laaja-alaisesti hotellivarausohjelmaa sekä hallitsee kiitettävästi ja laaja-alaisesti majoitusliikkeen puhtaanapidon perusteet. Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa sekä osaa soveltaa

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa hyvin kuvata Suomen ja maailman majoitustoiminnan historian pääpiirteet ja vaiheet tähän päivään saakka. Hän osaa myös selittää hyvin majoitustoiminnan tarjonnan eri muodot sekä kuvata majoitusliikkeen toimintaympäristön. Opiskelija osaa käyttää hyvin hotellivarausohjelmaa sekä hallitsee hyvin majoitusliikkeen puhtaanapidon perusteet. Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi sekä osaa perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa tyydyttävästi kuvata Suomen ja maailman majoitustoiminnan historian pääpiirteet ja vaiheet tähän päivään saakka. Hän osaa myös pintapuolisesti selittää majoitustoiminnan tarjonnan eri muodot sekä kuvata majoitusliikkeen toimintaympäristöä. Opiskelija osaa käyttää pääpiirteittäin hotellivarausohjelmaa sekä hallitsee tyydyttävästi majoitusliikkeen puhtaanapidon perusteet.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut ryhmän jäsenet huomioon sekä toimii ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

Esitietovaatimukset

Ei ole esitietovaatimuksia

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Anne Määttä
Ryhmät
  • AMM24K
    AMM24K

Tavoitteet

Opiskelija osaa kuvata Suomen ja maailman majoitustoimintaa ja selittää eri majoitustoiminnan tarjoamat muodot. Opiskelija ymmärtää majoitustoiminnan sisäistä ja ulkoista toimintaympäristöä sekä hallitsee keskeisimmät majoitusliikkeen työtehtävät.

Sisältö

Majoitustoiminnan historia
Majoitustoiminta ja sen muodot
Majoitusliikkeen toimintaympäristöt
Majoitusliikkeen puhtaanapito
Sähköinen liiketoiminta ja markkinoinnin merkitys

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa laaja-alaisesti kuvata ja analysoida Suomen ja maailman majoitustoiminnan historian pääpiirteet ja vaiheet tähän päivään saakka. Hän osaa myös selittää kiitettävästi majoitustoiminnan tarjonnan eri muodot sekä analysoida majoitusliikkeen toimintaympäristön. Opiskelija hallitsee kiitettävästi ja laaja-alaisesti majoitusliikkeen puhtaanapidon perusteet. Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa sekä osaa soveltaa

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa hyvin kuvata Suomen ja maailman majoitustoiminnan historian pääpiirteet ja vaiheet tähän päivään saakka. Hän osaa myös selittää hyvin majoitustoiminnan tarjonnan eri muodot sekä kuvata majoitusliikkeen toimintaympäristön. Opiskelija osaa hyvin majoitusliikkeen puhtaanapidon perusteet. Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi sekä osaa perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa tyydyttävästi kuvata Suomen ja maailman majoitustoiminnan historian pääpiirteet ja vaiheet tähän päivään saakka. Hän osaa myös pintapuolisesti selittää majoitustoiminnan tarjonnan eri muodot sekä kuvata majoitusliikkeen toimintaympäristöä. Opiskelija hallitsee tyydyttävästi majoitusliikkeen puhtaanapidon perusteet.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut ryhmän jäsenet huomioon sekä toimii ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

fi
Ilmoittautumisaika

02.12.2024 - 31.12.2024

Ajoitus

01.01.2025 - 31.05.2025

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Arto Heikkinen
Ryhmät
  • AMM24K
    AMM24K

Tavoitteet

Opiskelija perehtyy matkailumarkkinoinnin erityispiirteisiin huomioiden markkinoinnin suunnittelun perusperiaatteet. Hän tuntee markkinoinnin ja myynnin lähtökohtina erilaiset markkinoinnin kilpailukeinot sekä asiakasnäkökulman ja asiakasymmärryksen merkityksen. Opiskelija osaa hankkia ja soveltaa asiakastietoa sekä hyödyntää markkinoinnin kilpailukeinoja.

Sisältö

Matkailumarkkinointi, markkinoinnin suunnittelu, palvelujen markkinointi, sähköinen markkinointi, brändi, markkinointikanavat, yhteismarkkinointi

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa matkailumarkkinoinnin suunnittelun asiakaslähtöisesti ja matkailun erityispiirteet huomioiden.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa matkailumarkkinoinnin suunnittelun, asiakaslähtöisyyttä on jonkin verran ja matkailun erityispiirteet tiedetään, ja ne näkyvät suunnittelussa jossain määrin.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa matkailumarkkinoinnin suunnittelun periaatteet ja tietää asiakaslähtöisyyden. Opiskelija osaa tuottaa matkailun markkinointisuunnitelman vähimmäisvaatimukset huomioiden.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 27.10.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Mika Pietarinen
Ryhmät
  • AMA23S
    AMA23S

Tavoitteet

Opiskelija ymmärtää matkustajakuljetusten merkityksen matkailun klusterissa. Hän hahmottaa kuljetuspalveluiden tarpeellisuuden matkailupalveluiden saatavuuden kannalta. Opiskelija perehtyy matkailualan kannalta keskeisiin myynti- ja varauspalveluihin. Hän ymmärtää sähköisen liiketoiminnen periaatteet ja sen merkityksen matkailussa.

Sisältö

Saavutettavuus ja kuljetusten merkitys
Eri kuljetusmuodot – lento-, laiva-, rautatie-, maantie
Matkailupalvelujen jakelujärjestelmät ja toimijat
Matkailun sähköinen liiketoiminta
Sosiaalisen median hyödyntäminen

Oppimateriaalit

Ilmoitetaan opintojaksolla.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija ymmärtää kiitettävästi matkustajakuljetusten merkityksen matkailun klusterissa. Hän hahmottaa syvällisesti kuljetuspalveluiden tarpeellisuuden matkailupalveluiden saatavuuden kannalta. Opiskelija perehtyy kiitettävästi matkailualan kannalta keskeisiin myynti- ja varauspalveluihin. Hän ymmärtää kiitettävästi sähköisen liiketoiminnen periaatteet ja sen merkityksen matkailussa.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija ymmärtää hyvin matkustajakuljetusten merkityksen matkailun klusterissa. Hän hahmottaa hyvin kuljetuspalveluiden tarpeellisuuden matkailupalveluiden saatavuuden kannalta. Opiskelija perehtyy hyvin matkailualan kannalta keskeisiin myynti- ja varauspalveluihin. Hän ymmärtää hyvin sähköisen liiketoiminnen periaatteet ja sen merkityksen matkailussa.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija ymmärtää matkustajakuljetusten merkityksen matkailun klusterissa. Hän hahmottaa tyydyttävästi kuljetuspalveluiden tarpeellisuuden matkailupalveluiden saatavuuden kannalta. Opiskelija perehtyy tyydyttävästi matkailualan kannalta keskeisiin myynti- ja varauspalveluihin. Hän ymmärtää sähköisen liiketoiminnen periaatteet ja sen merkityksen matkailussa.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Mika Pietarinen
Ryhmät
  • AMM23K
    AMM23K

Tavoitteet

Opiskelija ymmärtää matkustajakuljetusten merkityksen matkailun klusterissa. Hän hahmottaa kuljetuspalveluiden tarpeellisuuden matkailupalveluiden saatavuuden kannalta. Opiskelija perehtyy matkailualan kannalta keskeisiin myynti- ja varauspalveluihin. Hän ymmärtää sähköisen liiketoiminnan periaatteet ja sen merkityksen matkailussa.

Sisältö

Saavutettavuus ja kuljetusten merkitys
Eri kuljetusmuodot – lento-, laiva-, rautatie-, maantie
Matkailupalvelujen jakelujärjestelmät ja toimijat
Matkailun sähköinen liiketoiminta
Sosiaalisen median hyödyntäminen

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija ymmärtää erinomaisesti kuljetusten, myynnin, varauspalveluiden sekä jakelukanavien merkityksen matkailun klusterissa. Opiskelija tuntee hyvin ja osaa hyödyntää sosiaalisen median tärkeimpiä sovelluksia.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija ymmärtää kuljetusten, myynnin, varauspalveluiden sekä jakelukanavien merkityksen
matkailun klusterissa. Opiskelija tietää ja osaa hyödyntää sosiaalisen median tärkeimpiä sovelluksia.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija ymmärtää tyydyttävästi kuljetusten, myynnin, varauspalveluiden sekä jakelukanavien merkityksen matkailun klusterissa. Opiskelija tietää sosiaalisen median tärkeimpiä sovelluksia

fi
Ilmoittautumisaika

28.09.2024 - 27.10.2024

Ajoitus

28.10.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Sami Malm
Ryhmät
  • AMA22S
    AMA22S

Tavoitteet

Opiskelija osaa keskeiset matkailualan toimintaa säätelevät lainsäädännöt ja tiedostaa hyvien liiketapojen merkityksen matkailuliiketoiminnassa. Opiskelija osaa etsiä lisätietoja aihealueesta ja soveltaa oikeusnormeja matkailuyrityksen oikeudellisissa asioissa.

Sisältö

Sopimus ja kauppaoikeus
Sopimusoikeuden yleiset opit
Sopimuksen syntyminen
Edustus
Matkailuoikeus
Valmismatkalaki

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa asiantuntevasti keskeiset matkailualan toimintaa säätelevät lainsäädännöt ja tiedostaa hyvien liiketapojen merkityksen matkailuliiketoiminnassa. Opiskelija osaa toimia kehittäen ryhmän toimintaa yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi sekä soveltaa kriittisesti ammattieettisiä periaatteita toiminnassaan

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa hyvin keskeiset matkailualan toimintaa säätelevät lainsäädännöt ja tiedostaa hyvien liiketapojen merkityksen matkailuliiketoiminnassa.
Opiskelija osaa itsenäisesti etsiä lisätietoja aihealueesta ja soveltaa oikeusnormeja matkailuyrityksen oikeudellisissa asioissa.
Opiskelija osaa hyvin ottaa huomioon toiminnassaan muut ryhmän jäsenet yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi sekä perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa tyydyttävästi keskeiset matkailualan toimintaa säätelevät lainsäädännöt ja tiedostaa hyvien liiketapojen merkityksen matkailuliiketoiminnassa.
Opiskelija osaa ohjatusti etsiä lisätietoja aihealueesta ja soveltaa oikeusnormeja matkailuyrityksen oikeudellisissa asioissa.
Opiskelija osaa tyydyttävästi ottaa huomioon toiminnassaan muut ryhmän jäsenet sekä toimia ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

Lisätiedot

Toteutus voi olla osin/kokonaan yhdessä englanninkielisen tourism-ryhmän kanssa

fi
Ilmoittautumisaika

15.08.2024 - 15.09.2024

Ajoitus

23.08.2024 - 20.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Pekka Vaarala
Ryhmät
  • AMM22K
    AMM22K

Tavoitteet

Opiskelija osaa keskeiset matkailualan toimintaa säätelevät lainsäädännöt ja tiedostaa hyvien liiketapojen merkityksen matkailuliiketoiminnassa. Opiskelija osaa etsiä lisätietoja aihealueesta ja soveltaa oikeusnormeja matkailuyrityksen oikeudellisissa asioissa.

Sisältö

Sopimus ja kauppaoikeus
Sopimusoikeuden yleiset opit
Sopimuksen syntyminen
Edustus
Matkailuoikeus
Valmismatkalaki

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa asiantuntevasti keskeiset matkailualan toimintaa säätelevät lainsäädännöt ja tiedostaa hyvien liiketapojen merkityksen matkailuliiketoiminnassa. Opiskelija osaa toimia kehittäen ryhmän toimintaa yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi sekä soveltaa kriittisesti ammattieettisiä periaatteita toiminnassaan.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa hyvin keskeiset matkailualan toimintaa säätelevät lainsäädännöt ja tiedostaa hyvien liiketapojen merkityksen matkailuliiketoiminnassa.
Opiskelija osaa itsenäisesti etsiä lisätietoja aihealueesta ja soveltaa oikeusnormeja matkailuyrityksen oikeudellisissa asioissa.
Opiskelija osaa hyvin ottaa huomioon toiminnassaan muut ryhmän jäsenet yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi sekä perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa tyydyttävästi keskeiset matkailualan toimintaa säätelevät lainsäädännöt ja tiedostaa hyvien liiketapojen merkityksen matkailuliiketoiminnassa.
Opiskelija osaa ohjatusti etsiä lisätietoja aihealueesta ja soveltaa oikeusnormeja matkailuyrityksen oikeudellisissa asioissa.
Opiskelija osaa tyydyttävästi ottaa huomioon toiminnassaan muut ryhmän jäsenet sekä toimia ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

fi
Ilmoittautumisaika

02.08.2024 - 31.08.2024

Ajoitus

01.09.2024 - 27.10.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Mika Pietarinen
Ryhmät
  • AMA24S
    AMA24S

Tavoitteet

Opiskelija osaa selittää matkailun keskeiset käsitteet (matkailu, matkailija, matkailun eri muodot) sekä kestävän kehityksen kytkeytymisen matkailutoimialaan. Opiskelija tietää matkailun historiallisen kehityksen pääpiirteet. Hän osaa luokitella työntö- ja vetovoimatekijöitä sekä tunnistaa Kainuun, Suomen ja Euroopan keskeiset matkailualueet. Opiskelija tunnistaa erilaiset matkailijasegmentit ja osaa luokitella matkailijoita teoreettisten mallien pohjalta. Opiskelija osaa määritellä matkailupalveluiden keskeiset piirteet. Opiskelija osaa selittää matkailuklusterin avulla matkailualan kytkeytymisen muihin toimialoihin sekä matkailun aluetaloudellisen merkityksen. Opiskelija ymmärtää eritasoisten verkostojen tärkeyden matkailussa. Hän osaa luetella matkailualan keskeiset toimijat Suomessa ja maailmalla sekä osaa kertoa niiden tärkeimmät tehtävät.

Sisältö

Matkailun peruskäsitteistö
Lähtöalueet, reitit ja kohdealueet + työntö- ja vetovoimatekijät käsitteinä
Turistin muotokuva (matkailijasegmentit)
Matkailutuotteet ja -palvelut
Matkailun motivaatiotekijät
Matkailuklusteri ja aluetaloudelliset vaikutukset
Keskeiset organisaatiot

Oppimateriaalit

Ilmoitetaan opintojaksolla.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija ymmärtää ja osaa kiitettävästi ja asiantuntevasti nimetä ja kuvailla matkailun peruskäsitteet, lähtöalueet, reitit ja kohdealueet sekä työntö- ja vetovoimatekijät. Hän myös osaa kiitettävästi kuvailla turistin muotokuvaa sekä matkailun motivaatiotekijöitä.
Opiskelija tuntee asiantuntevasti matkailutuotteet ja –palvelut sekä keskeiset organisaatiot että matkailun taloudellisen merkityksen.
Opiskelija osaa toimia kiitettävästi erilaisissa oppimis- ja toimintaympäristöissä. Lisäksi hän osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa. Opiskelija osaa kriittisesti analysoida matkailukentän ilmiöitä.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija ymmärtää ja osaa hyvin nimetä ja kuvailla matkailun peruskäsitteet, lähtöalueet, reitit ja kohdealueet sekä työntö- ja vetovoimatekijät. Hän myös osaa hyvin kuvailla turistin muotokuvaa sekä matkailun motivaatiotekijöitä. Opiskelija tuntee hyvin matkailutuotteet ja –palvelut sekä keskeiset organisaatiot että matkailun taloudellisen merkityksen. Opiskelija osaa toimia hyvin erilaisissa oppimis- ja toimintaympäristöissä. Lisäksi hän osaa toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija ymmärtää ja osaa tyydyttävästi nimetä ja kuvailla matkailun peruskäsitteet, lähtöalueet, reitit ja kohdealueet sekä työntö- ja vetovoimatekijät. Hän myös osaa tyydyttävästi kuvailla turistin muotokuvaa sekä matkailun motivaatiotekijöitä.
Opiskelija tuntee pintapuolisesti matkailutuotteet ja –palvelut sekä keskeiset organisaatiot että matkailun taloudellisen merkityksen.
Opiskelija osaa toimia ohjattuna asianmukaisesti erilaisissa oppimis- ja toimintaympäristöissä. Lisäksi hän osaa toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut ryhmän jäsenet huomioon.

Esitietovaatimukset

Opintojaksolla ei ole esitietovaatimuksia.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Teija Vainikka
  • Annamaija Juntunen
Ryhmät
  • AMM24K
    AMM24K

Tavoitteet

Opiskelija osaa selittää matkailun ruokapalveluihin liittyvät strategiat ja tuotesuositukset ja osaa käyttää näitä matkailun ruokapalveluiden kehittämisessä. Opiskelija osaa erotella keskeisimmät matkailualalla tarjottavat ateriapalvelut sekä ymmärtää vastuullisuuden ulottuvuudet palveluiden toteuttamisessa. Hän osaa ottaa huomioon esimerkiksi kulttuurista, terveydellisistä tai muista syistä johtuvia ruokaan liittyviä rajoituksia sekä selittää palveluiden tuottamisen taloudelliset edellytykset.

Sisältö

Suomen ruokamatkailustrategia, Ruokamatkailun tuotesuositukset
Ateriasuunnittelun perusteet
Vastuullisuus
Suomalainen ruokakulttuuri
Ravitsemuksellinen laatu
Ruokaturvallisuus
Keittiö ja sali toimintaympäristönä

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa käyttää laaja-alaisesti ruokapalvelun keskeisiä käsitteitä sekä osaa yhdistellä ruokapalvelun, ravitsemuksen, tarjoilun, anniskelun ja ruokaturvallisuuden perustiedot kokonaisuuksiksi.
Opiskelija osaa toimia itsenäisesti, vastuullisesti, aloitteellisesti ja joustavasti erilaisissa oppimisympäristöissä sekä osaa valita ja käyttää tarvittavia työvälineitä joustavasti.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa ja yhteisiä pelisääntöjä noudattaen.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa käyttää johdonmukaisesti ruokapalveluiden keskeisiä käsitteitä sekä selittää ja perustella ruokapalvelun, ravitsemuksen, tarjoilun, anniskelun ja ruokaturvallisuuden perustiedot. Opiskelija osaa toimia oma-aloitteisesti ja vastuullisesti erilaisissa oppimisympäristöissä sekä osaa käyttää tarvittavia työvälineitä tarkoituksenmukaisesti.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi ja yhteisiä pelisääntöjä noudattaen.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa käyttää ruokapalvelun keskeisiä käsitteitä asianmukaisesti sekä esittää ruokapalveluiden, ravitsemuksen, tarjoilun, anniskelun ja ruokaturvallisuuden perustiedot. Opiskelija osaa toimia ohjattuna asianmukaisesti erilaisissa toimintaympäristöissä sekä osaa ohjatusti käyttää tarvittavia työvälineitä.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ja noudattaa yhteisiä pelisääntöjä.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Pasi Korhonen
  • Mika Pietarinen
Ryhmät
  • AMA22S
    AMA22S

Tavoitteet

Opiskelija osaa selittää strategiaprosessin pääpiirteet, niihin liittyvät keskeiset käsitteet sekä keskeiset strategiset toimijat matkailun suunnittelussa.
Opiskelija osaa selittää Suomen (TEM & Finpro/VisitFinland) ja alueellisten matkailustrategioiden merkityksen matkailun kotimaisessa ja kansainvälisessä kehittämisessä sekä niiden vaikutukset matkailuyritysten toiminnassa että kehittämisessä.
Opiskelija osaa selittää ennakointiosaamisen ja proaktiivisen ajattelun sekä toiminnan tärkeyden matkailun strategisessa suunnittelussa. Opiskelija tuntee tulevaisuuden haltuunoton keskeisimmät menetelmät ja käsitteet.
Opiskelija osaa selittää hanketoiminnan merkityksen matkailun kehittämisessä.

Sisältö

Kulttuuriosaaminen
Kansainvälinen matkailu ja sen merkitys Suomen matkailuelinkeinolle
Suomalaisen kulttuurin ja luonnon hyödyntäminen matkailupalveluissa
Kestävän ja vastuullisen matkailun periaatteiden soveltaminen
Matkailun tulevaisuusajattelu ja tulevaisuudentutkimuksen peruskäsitteet
Matkailun hanketoiminta

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa kiitettävästi strategiaprosessin pääpiirteet, niihin liittyvät keskeiset käsitteet sekä keskeiset strategiset toimijat matkailun suunnittelussa. Opiskelija osaa kiitettävästi Suomen (TEM & Finpro/VisitFinland) ja alueellisten matkailustrategioiden merkityksen matkailun kotimaisessa ja kansainvälisessä kehittämisessä sekä niiden vaikutukset matkailuyritysten toiminnassa että kehittämisessä.
Opiskelija osaa kiitettävästi ennakointiosaamisen ja proaktiivisen ajattelun sekä toiminnan tärkeyden matkailun strategisessa suunnittelussa. Opiskelija tuntee kiitettävästi tulevaisuuden haltuunoton keskeisimmät menetelmät ja käsitteet. Opiskelija osaa selittää kiitettävästi hanketoiminnan merkityksen matkailun kehittämisessä.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa hyvin strategiaprosessin pääpiirteet, niihin liittyvät keskeiset käsitteet sekä keskeiset strategiset toimijat matkailun suunnittelussa. Opiskelija osaa hyvin Suomen (TEM & Finpro/VisitFinland) ja alueellisten matkailustrategioiden merkityksen matkailun kotimaisessa ja kansainvälisessä kehittämisessä sekä niiden vaikutukset matkailuyritysten toiminnassa että kehittämisessä.
Opiskelija osaa hyin ennakointiosaamisen ja proaktiivisen ajattelun sekä toiminnan tärkeyden matkailun strategisessa suunnittelussa. Opiskelija tuntee hyvin tulevaisuuden haltuunoton keskeisimmät menetelmät ja käsitteet. Opiskelija osaa selittää hyvin hanketoiminnan merkityksen matkailun kehittämisessä.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa tyydyttävästi strategiaprosessin pääpiirteet, niihin liittyvät keskeiset käsitteet sekä keskeiset strategiset toimijat matkailun suunnittelussa. Opiskelija osaa tyydyttävästi Suomen (TEM & Finpro/VisitFinland) ja alueellisten matkailustrategioiden merkityksen matkailun kotimaisessa ja kansainvälisessä kehittämisessä sekä niiden vaikutukset matkailuyritysten toiminnassa että kehittämisessä.
Opiskelija osaa tyydyttävästi ennakointiosaamisen ja proaktiivisen ajattelun sekä toiminnan tärkeyden matkailun strategisessa suunnittelussa. Opiskelija tuntee tyydyttävästi tulevaisuuden haltuunoton keskeisimmät menetelmät ja käsitteet. Opiskelija osaa selittää tyydyttävästi hanketoiminnan merkityksen matkailun kehittämisessä.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Pasi Korhonen
Ryhmät
  • AMM23K
    AMM23K

Tavoitteet

Opiskelija osaa selittää strategiaprosessin pääpiirteet, niihin liittyvät keskeiset käsitteet sekä keskeiset strategiset toimijat matkailun suunnittelussa.
Opiskelija osaa selittää Suomen (TEM & Finpro/VisitFinland) ja alueellisten matkailustrategioiden merkityksen matkailun kotimaisessa ja kansainvälisessä kehittämisessä sekä niiden vaikutukset matkailuyritysten toiminnassa, että kehittämisessä.
Opiskelija osaa selittää ennakointiosaamisen ja proaktiivisen ajattelun sekä toiminnan tärkeyden matkailun strategisessa suunnittelussa. Opiskelija tuntee tulevaisuuden haltuunoton keskeisimmät menetelmät ja käsitteet.
Opiskelija osaa selittää hanketoiminnan merkityksen matkailun kehittämisessä.

Sisältö

Kulttuuriosaaminen
Kansainvälinen matkailu ja sen merkitys Suomen matkailuelinkeinolle
Suomalaisen kulttuurin ja luonnon hyödyntäminen matkailupalveluissa
Kestävän ja vastuullisen matkailun periaatteiden soveltaminen
Matkailun tulevaisuusajattelu ja tulevaisuudentutkimuksen peruskäsitteet
Matkailun hanketoiminta

Arviointiasteikko

0 - 5

fi
Ilmoittautumisaika

02.12.2024 - 31.12.2024

Ajoitus

01.01.2025 - 30.04.2025

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • OPE_Matkailu OPE_Matkailu
Ryhmät
  • AMA24S
    AMA24S

Tavoitteet

Opiskelija osaa kuvata Suomen matkailumaantieteellisen jaon ja miten matkailu eroaa eri osissa maata vetovoimatekijöiltään. Opiskelija osaa kuvata tutkimusaineistojen avulla miten ulkomaalaiset matkustavat Suomessa ja missä matkailijat matkustavat maailmalla. Opiskelija osaa määritellä ja rajata matkailun ohjelmapalvelujen toimialan ja osaa kytkeä sen osaksi matkailuklusteria.

Opiskelija ymmärtää matkailun kannattavana liiketoiminnallisena elinkeinona.

Sisältö

Suomi matkailumaana
Suomen matkailualueet ja niiden tärkeimmät vetovoimatekijät
Kansainvälinen matkailu Suomeen ja Suomesta ulkomaille
Maailma matkailualueena
Tulevaisuuden matkailu

Arviointiasteikko

0 - 5

Lisätiedot

Toteutus voi olla osin/kokonaan yhdessä englanninkielisen tourism-ryhmän kanssa

fi
Ilmoittautumisaika

02.12.2024 - 31.12.2024

Ajoitus

01.01.2025 - 31.05.2025

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Anne Määttä
Ryhmät
  • AMM24K
    AMM24K

Tavoitteet

Opiskelija osaa soveltaa asiakkaan kanssa tehtävän matkailun tuotekehityksen periaatteita.

Sisältö

Matkailun tuotekehitysprosessi, Lean - menetelmä, palvelumuotoilu
Suorittaminen: Tuotekehitystehtävän toteuttaminen ja raportointi

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa toteuttaa, reflektoida ja raportoida matkailun tuotekehityksen toteuttamisen asiakkaan kanssa matkailun erityispiirteet ja opintojakson menetelmät huomioiden.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa toteuttaa, reflektoida ja raportoida matkailun tuotekehityksen toteuttamisen periaatteet. Opiskelija tietää asiakkaan kanssa tehtävän kehittämisen periaatteet, mutta toteutus on vaihtelevaa. Opiskelija tietää opintojakson menetelmien käytön.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa matkailun tuotekehityksen toteuttamisen perusteet. Opiskelija tietää asiakkaan kanssa tehtävän kehittämisen periaatteet, mutta periaatteet eivät kulkeudu käytäntöön. Opiskelija tuntee opintojakson menetelmien käytön.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Anne Määttä
Ryhmät
  • AMA23S
    AMA23S

Tavoitteet

Opiskelija osaa matkailupalvelujen myyntiprosessien suunnittelun ja toteutuksen. Opiskelija osaa matkailuyrityksen tuloksekkaan myyntityön käytännön toteutuksen.

Sisältö

Matkailupalvelujen myyntiprosessit, myyntikanavat, kohderyhmät, myyntityö, myynnin johtaminen, myyntityön tuloksellisuus

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa toteuttaa ja reflektoida matkailuyrityksen myyntiprosessien suunnittelun ja toteuttamisen asiakaslähtöisesti. Opiskelija osaa soveltaa niitä matkailuyrityksen toimintaan. Opiskelija osaa matkailuyrityksen myyntityön käytännön toteutuksen.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija tietää matkailuyrityksen myyntiprosessien suunnittelun ja toteuttamisen periaatteet asiakaslähtöisesti. Opiskelija osaa soveltaa niitä matkailuyrityksen toimintaan.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija tietää matkailuyrityksen myyntiprosessien suunnittelun ja toteuttamisen periaatteet asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

Toteutus voi olla osin/kokonaan yhdessä englanninkielisen tourism-ryhmän kanssa

fi
Ilmoittautumisaika

02.12.2024 - 31.12.2024

Ajoitus

01.01.2025 - 31.05.2025

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • OPE_Matkailu OPE_Matkailu
Ryhmät
  • AMM23K
    AMM23K

Tavoitteet

Opiskelija osaa matkailupalvelujen myyntiprosessien suunnittelun ja toteutuksen. Opiskelija osaa matkailuyrityksen tuloksekkaan myyntityön käytännön toteutuksen.

Sisältö

Matkailupalvelujen myyntiprosessit, myyntikanavat, kohderyhmät, myyntityö, myynnin johtaminen, myyntityön tuloksellisuus

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa toteuttaa ja reflektoida matkailuyrityksen myyntiprosessien suunnittelun ja toteuttamisen asiakaslähtöisesti. Opiskelija osaa soveltaa niitä matkailuyrityksen toimintaan. Opiskelija osaa matkailuyrityksen myyntityön käytännön toteutuksen.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija tietää matkailuyrityksen myyntiprosessien suunnittelun ja toteuttamisen periaatteet asiakaslähtöisesti. Opiskelija osaa soveltaa niitä matkailuyrityksen toimintaan.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija tietää matkailuyrityksen myyntiprosessien suunnittelun ja toteuttamisen periaatteet asiakaslähtöisesti

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Mika Pietarinen
Ryhmät
  • AMM23K
    AMM23K

Tavoitteet

Opiskelija osaa kannattavan matkailuyrityksen toiminnan johtamisen periaatteet ja tietää matkailuyrityksen erityispiirteet. Opiskelija osaa analysoida matkailunyrityksen toimintaa.

Sisältö

Matkailuyritys ilmiönä ja käytänteinä, yritystoiminnan perusta, liiketoimintaprosessit, yrityksen johtamisen periaatteet, yrityksen tuloksellisuus, kannattava yritystoiminta

Suorittaminen: Liiketoiminta-analyysi, CASE – harjoitukset tai muut vastaavat tehtävät

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa matkailuyrityksen toiminnan periaatteet erityispiirteet huomioiden. Opiskelija osaa analysoida matkailuyrityksen toimintaa.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija tietää matkailuyrityksen toiminnan periaatteet erityispiirteet huomioiden. Opiskelija tietää matkailuyrityksen analysoinnin periaatteet.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija tuntee matkailuyrityksen toiminnan periaatteet ja erityispiirteet. Opiskelija tuntee matkailuyrityksen analysoinnin periaatteet.

fi
Ilmoittautumisaika

02.12.2024 - 31.12.2024

Ajoitus

01.01.2025 - 31.05.2025

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Mika Pietarinen
Ryhmät
  • AMA23S
    AMA23S

Tavoitteet

Opiskelija osaa kannattavan matkailuyrityksen toiminnan johtamisen periaatteet ja tietää matkailuyrityksen erityispiirteet. Opiskelija osaa analysoida matkailunyrityksen toimintaa.

Sisältö

Matkailuyritys ilmiönä ja käytänteinä, yritystoiminnan perusta, liiketoimintaprosessit, yrityksen johtamisen periaatteet, yrityksen tuloksellisuus, kannattava yritystoiminta
Suorittaminen: Liiketoiminta-analyysi, CASE – harjoitukset tai muut vastaavat tehtävät

Oppimateriaalit

Luentomateriaali

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa matkailuyrityksen toiminnan periaatteet erityispiirteet huomioiden. Opiskelija osaa analysoida matkailuyrityksen toimintaa.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija tietää matkailuyrityksen toiminnan periaatteet erityispiirteet huomioiden. Opiskelija tietää matkailuyrityksen analysoinnin periaatteet.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija tuntee matkailuyrityksen toiminnan periaatteet ja erityispiirteet. Opiskelija tuntee matkailuyrityksen analysoinnin periaatteet.

Lisätiedot

Toteutus voi olla osin/kokonaan yhdessä englanninkielisen tourism-ryhmän kanssa

fi
Ilmoittautumisaika

02.12.2024 - 31.12.2024

Ajoitus

01.01.2025 - 31.05.2025

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • OPE_Matkailu OPE_Matkailu
Ryhmät
  • AMM22K
    AMM22K

Tavoitteet

Opiskelija osaa matkailuyrityksen vastuullisen johtamisen periaatteet.

Sisältö

Eettisyys, vastuullinen liiketoiminta, kestävä kehitys, ekologisuus, hyvä johtaminen

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa matkailuyrityksen vastuullisen johtamisen periaatteet ja osaa soveltaa niitä yrityksen toimintaan sekä reflektoida toimintaansa.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija tietää matkailuyrityksen vastuullisen johtamisen periaatteet ja osaa soveltaa niitä yrityksen toimintaan

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija tietää matkailuyrityksen vastuullisen johtamisen periaatteet

fi
Ilmoittautumisaika

02.12.2024 - 31.12.2024

Ajoitus

01.01.2025 - 31.05.2025

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Anne Määttä
  • Iina Korhonen
Ryhmät
  • AMM23K
    AMM23K

Tavoitteet

Opintojakson suoritettuaan opiskelija on perehtynyt monikulttuurisuuteen liittyviin käsitteisiin. Hän ymmärtää monikulttuurisuudesta johtuvia viestintäeroja ja niiden haasteita työelämässä, sekä hahmottaa eri kulttuuritaustaisten yhteistyön vaikuttavia tekijöitä.

Sisältö

- Moninaisuuteen ja monikulttuurisuuteen liittyvät käsitteet ja yhteydet
- Kulttuuriset erot työyhteisöjen kommunikoinnissa
- Moninaisuusosaamisen kehittäminen
- Monikulttuuristen työympäristöjen erityiskysymykset

Oppimateriaalit

Oppimateriaalit ovat saatavilla Moodlessa.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty = taso H3
Opiskelija tuntee erinomaisesti kulttuureihin liittyviä arvoja sekä viestintään ja kulttuuriin liittyviä piirteitä. Työn laatu on hyvä ja osallistuminen on aktiivista.
Valmistautuminen ennakkoon, tehtävien palautus aikataulussa ja aktiivinen osallistuminen lähi- ja etäopetustunneille.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 30.06.2025

Opintopistemäärä

15 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Päivi Dahl
  • Anne Määttä
  • Teija Vainikka
  • Mika Pietarinen
Ryhmät
  • AMA22S
    AMA22S

Tavoitteet

Opiskelija kehittää ja osoittaa valmiuksiaan soveltaa tietojaan ja taitojaan ammattiopintoihin liittyvässä käytännön asiantuntijatehtävässä. Hän syventää ammatillista osaamistaan T&K-toiminnasta yhteistyössä prosessiin osallistuvien kanssa. Opiskelija osoittaa hallitsevansa kriittisen, tutkimuksellisen , kehittävän ja eettisen ajattelun asiantuntijuutensa kehittymisen perustana.

Sisältö

Osa 1. Opinnäytetyön aiheanalyysi 3 op
Opinnäytetyön tavoitteet, aiheen valinta ja rajaus, ohjaus ja vertaisohjaus, sitoutuminen, aiheanalyysin esittäminen pienryhmässä, tiedonhankintataidot.
Osa 2. Opinnäytetyösuunnitelma 5 op, yhteistyö toimeksiantajan kanssa, toimeksiantosopimus ja tekijänoikeudet, arviointikäytänteet, opinnäytetyösuunnitelma ja sen esitys.
Osa 3. Opinnäytetyön toteutus, esitys ja raportointi 7 op.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Ilmoitetaan opintojakson alussa.

Esitietovaatimukset

Tutkimus- ja kehittämistoiminta 3 op hyväksytysti suoritettu ennen aiheanalyysi-vaihetta. Aiheanalyysi hyväksytty ennen opinnäytetyösuunnitelman esittämistä. Opinnäytetyösuunnitelma hyväksytty ennen opinnäytetyön tekemistä ja esittämistä.Opinnäytetyö esitetty ennen kypsyysnäytteen kirjoittamista.

fi
Ilmoittautumisaika

02.12.2024 - 31.12.2024

Ajoitus

01.01.2025 - 31.07.2026

Opintopistemäärä

15 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Ryhmät
  • AMM23K
    AMM23K

Tavoitteet

Opiskelija kehittää ja osoittaa valmiuksiaan soveltaa tietojaan ja taitojaan ammattiopintoihin liittyvässä käytännön asiantuntijatehtävässä. Hän syventää ammatillista osaamistaan T&K- toiminnasta yhteistyössä prosessiin osallistuvien kanssa. Opiskelija osoittaa hallitsevansa kriittisen, tutkimuksellisen, kehittävän ja eettisen ajattelun asiantuntijuutensa kehittymisen perustana.

Sisältö

Osa 1. Opinnäytetyön aiheanalyysi 3 op
Opinnäytetyön tavoitteet, aiheen valinta ja rajaus, ohjaus ja vertaisohjaus, sitoutuminen, aiheanalyysin esittäminen pienryhmässä, tiedonhankintataidot.

Osa 2. Opinnäytetyösuunnitelma 5 op, yhteistyö toimeksiantajan kanssa, toimeksiantosopimus ja tekijänoikeudet, arviointikäytänteet, opinnäytetyösuunnitelma ja sen esitys.

Osa 3. Opinnäytetyön toteutus, esitys ja raportointi 7 op.

Arviointiasteikko

0 - 5

Esitietovaatimukset

Tutkimus- ja kehittämistoiminta 5 op hyväksytysti suoritettu ennen aiheanalyysi-vaihetta. Aiheanalyysi hyväksytty ennen opinnäytetyösuunnitelman esittämistä. Opinnäytetyösuunnitelma hyväksytty ennen opinnäytetyön tekemistä ja esittämistä. Opinnäytetyö esitetty ennen kypsyysnäytteen kirjoittamista.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

10 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Kaisa Loikkanen
Ryhmät
  • ALM24K
    ALM24K

Tavoitteet

Opiskelija tutustuu liikunta-alan työkenttään ja alalla tarvittavaan osaamiseen. Opiskelija osaa hakea omaa urasuunnittelua tukevan työelämäjaksopaikan. Opiskelija havainnoi työpaikan erilaisia työtehtäviä ja arvioi niissä tarvittavia tietoja, taitoja ja asenteita suhteessa omaan osaamiseen ja kiinnostuksen kohteisiin. Opiskelija toimii omaa osaamistaan vastaavissa työtehtävissä liikunta-alalla. Opiskelija osaa seurata ammatillisen osaamisensa kehittymistä ja osaa viestiä siitä.

Sisältö

Työelämäjakso (6 op) 1.vuoden loppupuolella

Osaajana kehittyminen (4 op):
Päiväryhmät:
1. kevät (1 op)
2. syksy ja kevät (1+1 op)
3. lukuvuosi (1. op)

Monimuoto:
1. syksy (1 op)
2. kevät ja syksy (1+1 op)
3. lukuvuosi (1. op)

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty: Opiskelija on osallistunut tulo-, kehitys- ja päättökeskusteluihin, suorittanyt työelämään tutustumisjakson hyväksytysti ja koonnut ammatillista kasvua kuvaavan verkkoportfolion.

Lisätiedot

Työelämään tutustumisjakso: opiskelija etsii/valitsee paikan itse. Paikka hyväksytettävä etukäteen tuutoropettajalla. HUOM! Harjoittelusopimus on laadittava ennen työelämään tutustumisen aloittamista. Työelämään tutustumisjakson edellytyksenä on 25 op:n opintosuoritukset.

Opintojakso sisältää itsenäisesti verkossa suoritettavia (digi) opintoja 3 op.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

3 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Teija Vainikka
Ryhmät
  • AMA24S
    AMA24S

Tavoitteet

Opiskelija osaa toimia ammattikorkeakouluympäristössä ja tietää tarjolla olevat ohjaus- ja tukipalvelut. Hän osaa suunnitella omaa opintopolkua ja käyttää suunnittelussa tarvittavia työkaluja. Opiskelija osaa asettaa oman oppimisen tavoitteita ja sekä osaa arvioida tavoitteiden toteutumista. Hän oppii tunnistamaan omat vahvuudet ja kehittämiskohteet oppijana sekä löytämään omaa oppimista tukevia työtapoja. Opiskelija oppii edistämään koko ryhmän yhteishenkeä ja osaamisen jakamista.
Opiskelija osaa käyttää ura- ja rekrypalveluita sekä alumnivierailuita oman työllistymisen ja jatko-opiskelumahdollisuuksien suunnittelussa.

Sisältö

Perehtyminen ammattikorkeakouluopiskeluun
Ryhmäytyminen
Vahvuuksien tunnistaminen
Työelämän osaamisvaatimukset ja oman opintopolun suunnittelu
Opiskelutaidot
Urasuunnittelu

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

Hyväksytty: Opiskelija on palauttanut sovitut harjotustehtävät, osallistunut kehityskeskusteluihin ja ryhmälle järjestettyihin ura- ja rekrytapahtumiin ja alumnitapaamisiin.

fi
Ilmoittautumisaika

03.07.2024 - 01.08.2024

Ajoitus

02.08.2024 - 30.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Mervi Väisänen
  • Pia Kuittinen
Ryhmät
  • LLT23SM
    LLT23SM
  • LLT23SH
    LLT23SH

Tavoitteet

Opiskelija ymmärtää palveluliiketoimintaa, jossa palvelu muodostaa arvonluonnin perustan. Tavoitteena on, että opiskelija tunnistaa erilaisia palveluihin liittyviä prosesseja sekä kehittämistarpeita. Opiskelija tuntee palvelujen markkinoinnin erityispiirteet ja ymmärtää asiakastyytyväisyyden sekä asiakassuhdeajattelun merkityksen osana kannattavan liiketoiminnan toteutusta. Opiskelija myös omaksuu palvelun ja asiakaskokemuksen tärkeyden ja vahvistaa osaamistaan palvelujen käyttäjälähtöisessä kehittämisessä. Opiskelija tuntee palvelumyynnin vaiheet ja myynnin johtamisen kokonaisuuden.

Sisältö

Palvelut ja palvelujen tuottaminen
Palvelukonseptit ja asiakaskokemus
Palvelujen laatu
Palvelujen markkinointi ja myynti

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa hyödyntää ja soveltaa monipuolisesti aihealueen käsitteitä käytännön työ- ja tehtävätilanteiden ratkaisuissa. Käsitteiden käyttö on perusteltua ja asiantuntevaa.
Opiskelija osaa itsenäisesti ja kriittisesti hyödyntää ja vertailla eri teoriataustoja käytännön tilanteissa, ohjata tehtäväkokonaisuuden toteutusta, toimia itseohjautuvasti sekä reflektoida oppimaansa.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Käsitteiden käyttö ja hyödyntäminen on johdonmukaista ja loogista.
Opiskelija osaa itsenäisesti hyödyntää teoriataustoja käytännön tilanteissa, perustella tehtäväkokonaisuuden toteutusta ja ratkaisujen valintaa sekä arvioida ratkaisujen onnistuneisuutta.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija kykenee kuvaamaan aihealueen peruskäsitteet ja pääelementtien sisällöt. Kuvaus vielä irrallista ja kokonaisuuden muodostaminen puutteellista.
Opiskelija osaa valita tilanteeseen sopivia keinoja ja kanavia sekä hyödyntää ainakin osittain eri teoriataustoja käytännön tehtävässä.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Anne Määttä
  • Annamaija Juntunen
Ryhmät
  • AMM23K
    AMM23K
  • AMM22K
    AMM22K

Arviointiasteikko

0 - 5

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Erja Karppinen
Ryhmät
  • LLT23SH
    LLT23SH

Tavoitteet

Opiskelija osaa toimia englanniksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa sekä kansainvälisissä että monikulttuurisissa työtehtävissä.

Opintojakso on yhteinen liikunnanohjaaja-, liiketalouden tradenomi- ja restonomiopiskelijoille.

Sisältö

Oman alan keskeiset käsitteet ja viestintätilanteet
Asiatekstin tuottaminen ja ymmärtäminen
Monikulttuurinen työelämä

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa suullisesti ja kirjallisesti soveltaa ja muokata kieltä työelämän tarpeisiin käyttäen alansa sanastoa, ajankohtaisia sisältöjä käsitteleviä aiheita sekä monipuolisia lauserakenteita.
Opiskelija hallitsee alan perusterminologian.
Opiskelija osaa keskustella ja kirjoittaa alaan liittyvistä teemoista oikeaa terminologiaa käyttäen.
Opiskelija ääntää ja artikuloi selvästi ja sujuvasti.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija pystyy tuottamaan arjessa ja työelämän perustilanteissa peruslauserakenteita suullisesti ja kirjallisesti.
Opiskelija tunnistaa ja kykenee käyttämään alan perusterminologiaa.
Opiskelija ääntää ja artikuloi jokseenkin selvästi, vaikka virheitä esiintyykin.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija pystyy tuottamaan arjessa ja työelämän perustilanteissa yksinkertaisia lauserakenteita suullisesti ja kirjallisesti, vaikkakin ääntämis- ja kielioppivirheitä esiintyy.
Opiskelija tunnistaa alan perusterminologiaan liittyviä termejä.

Arvosana 1 edellyttää, että opintojakson kaikki arvioitavat tehtävät on suoritettu hyväksytysti ja mahdollisen tenttisuorituksen pistemäärä on vähintään 50%.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso B2

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Erja Karppinen
Ryhmät
  • LLT23SM
    LLT23SM

Tavoitteet

Opiskelija osaa toimia englanniksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa sekä kansainvälisissä että monikulttuurisissa työtehtävissä.

Opintojakso on yhteinen liikunnanohjaaja-, liiketalouden tradenomi- ja restonomiopiskelijoille.

Sisältö

Oman alan keskeiset käsitteet ja viestintätilanteet
Asiatekstin tuottaminen ja ymmärtäminen
Monikulttuurinen työelämä

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa suullisesti ja kirjallisesti soveltaa ja muokata kieltä työelämän tarpeisiin käyttäen alansa sanastoa, ajankohtaisia sisältöjä käsitteleviä aiheita sekä monipuolisia lauserakenteita.
Opiskelija hallitsee alan perusterminologian.
Opiskelija osaa keskustella ja kirjoittaa alaan liittyvistä teemoista oikeaa terminologiaa käyttäen.
Opiskelija ääntää ja artikuloi selvästi ja sujuvasti.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija pystyy tuottamaan arjessa ja työelämän perustilanteissa peruslauserakenteita suullisesti ja kirjallisesti.
Opiskelija tunnistaa ja kykenee käyttämään alan perusterminologiaa.
Opiskelija ääntää ja artikuloi jokseenkin selvästi, vaikka virheitä esiintyykin.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija pystyy tuottamaan arjessa ja työelämän perustilanteissa yksinkertaisia lauserakenteita suullisesti ja kirjallisesti, vaikkakin ääntämis- ja kielioppivirheitä esiintyy.
Opiskelija tunnistaa alan perusterminologiaan liittyviä termejä.

Arvosana 1 edellyttää, että opintojakson kaikki arvioitavat tehtävät on suoritettu hyväksytysti ja mahdollisen tenttisuorituksen pistemäärä on vähintään 50%.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso B2

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Iina Korhonen
Ryhmät
  • AMA23S
    AMA23S

Tavoitteet

Opiskelija osaa toimia englanniksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa sekä kansainvälisissä että monikulttuurisissa työtehtävissä.

Opintojakso on yhteinen liikunnanohjaaja-, liiketalouden tradenomi- ja restonomiopiskelijoille.

Sisältö

Oman alan keskeiset käsitteet ja viestintätilanteet
Asiatekstin tuottaminen ja ymmärtäminen
Monikulttuurinen työelämä

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa suullisesti ja kirjallisesti soveltaa ja muokata kieltä työelämän tarpeisiin käyttäen alansa sanastoa, ajankohtaisia sisältöjä käsitteleviä aiheita sekä monipuolisia lauserakenteita.
Opiskelija hallitsee alan perusterminologian.
Opiskelija osaa keskustella ja kirjoittaa alaan liittyvistä teemoista oikeaa terminologiaa käyttäen.
Opiskelija ääntää ja artikuloi selvästi ja sujuvasti.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija pystyy tuottamaan arjessa ja työelämän perustilanteissa peruslauserakenteita suullisesti ja kirjallisesti.
Opiskelija tunnistaa ja kykenee käyttämään alan perusterminologiaa.
Opiskelija ääntää ja artikuloi jokseenkin selvästi, vaikka virheitä esiintyykin.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija pystyy tuottamaan arjessa ja työelämän perustilanteissa yksinkertaisia lauserakenteita suullisesti ja kirjallisesti, vaikkakin ääntämis- ja kielioppivirheitä esiintyy.
Opiskelija tunnistaa alan perusterminologiaan liittyviä termejä.

Arvosana 1 edellyttää, että opintojakson kaikki arvioitavat tehtävät on suoritettu hyväksytysti ja mahdollisen tenttisuorituksen pistemäärä on vähintään 50%.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso B2

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • OPE_Kielet_Viestintä OPE_Kielet_Viestintä
Ryhmät
  • ALK23S
    ALK23S

Tavoitteet

Opiskelija osaa toimia englanniksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa sekä kansainvälisissä että monikulttuurisissa työtehtävissä.

Opintojakso on yhteinen liikunnanohjaaja-, liiketalouden tradenomi- ja restonomiopiskelijoille.

Sisältö

Oman alan keskeiset käsitteet ja viestintätilanteet
Asiatekstin tuottaminen ja ymmärtäminen
Monikulttuurinen työelämä

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa suullisesti ja kirjallisesti soveltaa ja muokata kieltä työelämän tarpeisiin käyttäen alansa sanastoa, ajankohtaisia sisältöjä käsitteleviä aiheita sekä monipuolisia lauserakenteita.
Opiskelija hallitsee alan perusterminologian.
Opiskelija osaa keskustella ja kirjoittaa alaan liittyvistä teemoista oikeaa terminologiaa käyttäen.
Opiskelija ääntää ja artikuloi selvästi ja sujuvasti.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija pystyy tuottamaan arjessa ja työelämän perustilanteissa peruslauserakenteita suullisesti ja kirjallisesti.
Opiskelija tunnistaa ja kykenee käyttämään alan perusterminologiaa.
Opiskelija ääntää ja artikuloi jokseenkin selvästi, vaikka virheitä esiintyykin.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija pystyy tuottamaan arjessa ja työelämän perustilanteissa yksinkertaisia lauserakenteita suullisesti ja kirjallisesti, vaikkakin ääntämis- ja kielioppivirheitä esiintyy.
Opiskelija tunnistaa alan perusterminologiaan liittyviä termejä.

Arvosana 1 edellyttää, että opintojakson kaikki arvioitavat tehtävät on suoritettu hyväksytysti ja mahdollisen tenttisuorituksen pistemäärä on vähintään 50%.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso B2

fi
Ilmoittautumisaika

08.12.2024 - 06.01.2025

Ajoitus

07.01.2025 - 15.12.2025

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • OPE_Kielet_Viestintä OPE_Kielet_Viestintä
Ryhmät
  • ALM24K
    ALM24K

Tavoitteet

Opiskelija osaa toimia englanniksi työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa sekä kansainvälisissä että monikulttuurisissa työtehtävissä.

Opintojakso on yhteinen liikunnanohjaaja-, liiketalouden tradenomi- ja restonomiopiskelijoille.

Sisältö

Oman alan keskeiset käsitteet ja viestintätilanteet
Asiatekstin tuottaminen ja ymmärtäminen
Monikulttuurinen työelämä

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa suullisesti ja kirjallisesti soveltaa ja muokata kieltä työelämän tarpeisiin käyttäen alansa sanastoa, ajankohtaisia sisältöjä käsitteleviä aiheita sekä monipuolisia lauserakenteita.
Opiskelija hallitsee alan perusterminologian.
Opiskelija osaa keskustella ja kirjoittaa alaan liittyvistä teemoista oikeaa terminologiaa käyttäen.
Opiskelija ääntää ja artikuloi selvästi ja sujuvasti.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija pystyy tuottamaan arjessa ja työelämän perustilanteissa peruslauserakenteita suullisesti ja kirjallisesti.
Opiskelija tunnistaa ja kykenee käyttämään alan perusterminologiaa.
Opiskelija ääntää ja artikuloi jokseenkin selvästi, vaikka virheitä esiintyykin.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija pystyy tuottamaan arjessa ja työelämän perustilanteissa yksinkertaisia lauserakenteita suullisesti ja kirjallisesti, vaikkakin ääntämis- ja kielioppivirheitä esiintyy.
Opiskelija tunnistaa alan perusterminologiaan liittyviä termejä.

Arvosana 1 edellyttää, että opintojakson kaikki arvioitavat tehtävät on suoritettu hyväksytysti ja mahdollisen tenttisuorituksen pistemäärä on vähintään 50%.

Esitietovaatimukset

Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso B2

fi
Ilmoittautumisaika

02.12.2024 - 31.12.2024

Ajoitus

01.01.2025 - 31.05.2025

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Teija Vainikka
  • OPE_Matkailu OPE_Matkailu
Ryhmät
  • AMA24S
    AMA24S

Tavoitteet

Opiskelija osaa selittää matkailun ruokapalveluihin liittyvät strategiat ja tuotesuositukset ja osaa käyttää näitä matkailun ruokapalveluiden kehittämisessä. Opiskelija osaa erotella keskeisimmät matkailualalla tarjottavat ateriapalvelut sekä ymmärtää vieraanvaraisuuden eri elementtien soveltamisen palveluiden toteuttamisessa. Hän osaa ottaa huomioon esimerkiksi kulttuurista, terveydellisistä tai muista syistä johtuvia ruokaan liittyviä rajoituksia sekä selittää palveluiden tuottamisen taloudelliset edellytykset ja lainsäädännölliset vaatimukset.

Sisältö

Suomen ruokamatkailustrategia, Ruokamatkailun tuotesuositukset
Voimaannuttava vieraanvaraisuus - käsikirja vieraanvaraisen palvelukulttuurin rakentamiseen
Ateriasuunnittelun perusteet
Vastuullisuus
Suomalainen ruokakulttuuri
Ravitsemuksellinen laatu
Ruokaturvallisuus
Keittiö ja sali toimintaympäristönä, käytännön harjoitukset
Anniskelu- ja hygieniapassi

Oppimateriaalit

Oppimateriaalit ovat saatavilla Moodlessa.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa käyttää laaja-alaisesti ruokapalvelun keskeisiä käsitteitä sekä osaa yhdistellä ruokapalvelun, ravitsemuksen, tarjoilun, anniskelun ja ruokaturvallisuuden perustiedot kokonaisuuksiksi.
Opiskelija osaa toimia itsenäisesti, vastuullisesti, aloitteellisesti ja joustavasti erilaisissa oppimisympäristöissä sekä osaa valita ja käyttää tarvittavia työvälineitä joustavasti.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa ja yhteisiä pelisääntöjä noudattaen.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa käyttää johdonmukaisesti ruokapalveluiden keskeisiä käsitteitä sekä selittää ja perustella ruokapalvelun, ravitsemuksen, tarjoilun, anniskelun ja ruokaturvallisuuden perustiedot. Opiskelija osaa toimia oma-aloitteisesti ja vastuullisesti erilaisissa oppimisympäristöissä sekä osaa käyttää tarvittavia työvälineitä tarkoituksenmukaisesti.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi ja yhteisiä pelisääntöjä noudattaen.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa käyttää ruokapalvelun keskeisiä käsitteitä asianmukaisesti sekä esittää ruokapalveluiden, ravitsemuksen, tarjoilun, anniskelun ja ruokaturvallisuuden perustiedot. Opiskelija osaa toimia ohjattuna asianmukaisesti erilaisissa toimintaympäristöissä sekä osaa ohjatusti käyttää tarvittavia työvälineitä.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ja noudattaa yhteisiä pelisääntöjä.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • OPE_Kielet_Viestintä OPE_Kielet_Viestintä
  • Iina Korhonen
Ryhmät
  • LLT24SM
    LLT24SM
  • LLT24SH
    LLT24SH

Tavoitteet

Opiskelija kehittää valmiuttaan käyttää ruotsin kieltä oman alansa työtehtävissä. Opiskelija osaa toimia kirjallisesti ja suullisesti ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa.

Sisältö

Työelämän viestintä ja asiakaspalvelu
Koulutus ja opinnot
Työnhaku
Yritys- ja tuote-esittelyt
Oman alan keskeiset käsitteet ja sanasto

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija kykenee etsimään tietoa itsenäisesti eri medioista ja tuottaa kielellisesti ja sisällöllisesti monipuolisia, virheettömiä esityksiä.
Opiskelija hallitsee oman alansa keskeisen sanaston sekä pystyy keskustelemaan ajankohtaisista asioista spontaanisti.
Kykenee edustamaan työpaikkaansa erinomaisesti.
Opiskelijan suullinen kielitaito on sujuvaa ja johdonmukaista, ääntämis- tai kielioppivirheitä ei esiinny mainittavasti.
Opiskelijan viesti välittyy monipuolisin rakentein ja sanastoin ongelmitta.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija kykenee etsimään tietoa ohjeiden ja apuvälineiden kanssa eri medioista, ja käyttää ammattikieltä hyvin niiden esittämisessä.
Opiskelija osaa oman alansa keskeisen sanaston sekä pystyy keskustelemaan ajankohtaisista asioista valmistautumalla aiheeseen etukäteen.
Opiskelija kykenee hyvin edustamaan työpaikkaansa, mutta voi tarvita tukea ja valmistautumista.
Opiskelijan suullinen kielitaito on johdonmukaista, mutta ääntämis- tai kielioppivirheitä esiintyy.
Opiskelijan viesti välittyy hyvin perusrakentein ja perussanastolla.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija kykenee kattavien ohjeiden ja apuvälineiden kanssa etsimään tietoa eri medioista, asioiden esittäminen voi olla sisällöltään yksinkertaista ja peruskieltä.
Opiskelija ymmärtää oman alansa keskeisen sanaston mutta niistä keskusteleminen on hankalaa.
Opiskelijan suullinen kielitaito on katkonaista ja sanoja hakevaa, ääntämis- tai kielioppivirheitä esiintyy usein.
Opiskelijan yksinkertaiset viestit välittyvät, rakenteissa ja sanastossa on virheitä.

Arvosana 1 edellyttää, että opintojakson kaikki arvioitavat tehtävät on suoritettu hyväksytysti ja tenttisuorituksen pistemäärä on vähintään 50%.

Esitietovaatimukset

Eurooppalainen viitekehys B1

Lisätiedot

Suoritettuaan tämän opintojakson hyväksytysti opiskelija saavuttaa sellaisen ruotsin kielen taidon, joka julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003) mukaan vaaditaan korkeakoulututkintoa edellyttävään virkaan kaksikielisellä virka-alueella ja joka ammattikorkeakouluista annetun asetuksen (1129/2014 §7) mukaan on ammatin harjoittamisen ja ammatillisen kehityksen kannalta tarpeellinen.

Julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittava ruotsin kielen taito arvioidaan asetuksen (481/2003 § 16 ja 17) mukaan arvosanalla hyvä tai tyydyttävä. Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan opintojaksolla erikseen ja niistä annetaan erilliset arvosanat.

Opintojakson suoritusten arvosanat 1, 2 ja 3 vastaavat tyydyttävää ja 4 ja 5 hyvää.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • OPE_Kielet_Viestintä OPE_Kielet_Viestintä
  • Iina Korhonen
Ryhmät
  • LLM24SE
    LLM24SE
  • LLM24SH
    LLM24SH

Tavoitteet

Opiskelija kehittää valmiuttaan käyttää ruotsin kieltä oman alansa työtehtävissä. Opiskelija osaa toimia kirjallisesti ja suullisesti ruotsin kielellä työelämän viestintätilanteissa.

Sisältö

Työelämän viestintä ja asiakaspalvelu
Koulutus ja opinnot
Työnhaku
Yritys- ja tuote-esittelyt
Oman alan keskeiset käsitteet ja sanasto

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija kykenee etsimään tietoa itsenäisesti eri medioista ja tuottaa kielellisesti ja sisällöllisesti monipuolisia, virheettömiä esityksiä.
Opiskelija hallitsee oman alansa keskeisen sanaston sekä pystyy keskustelemaan ajankohtaisista asioista spontaanisti.
Kykenee edustamaan työpaikkaansa erinomaisesti.
Opiskelijan suullinen kielitaito on sujuvaa ja johdonmukaista, ääntämis- tai kielioppivirheitä ei esiinny mainittavasti.
Opiskelijan viesti välittyy monipuolisin rakentein ja sanastoin ongelmitta.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija kykenee etsimään tietoa ohjeiden ja apuvälineiden kanssa eri medioista, ja käyttää ammattikieltä hyvin niiden esittämisessä.
Opiskelija osaa oman alansa keskeisen sanaston sekä pystyy keskustelemaan ajankohtaisista asioista valmistautumalla aiheeseen etukäteen.
Opiskelija kykenee hyvin edustamaan työpaikkaansa, mutta voi tarvita tukea ja valmistautumista.
Opiskelijan suullinen kielitaito on johdonmukaista, mutta ääntämis- tai kielioppivirheitä esiintyy.
Opiskelijan viesti välittyy hyvin perusrakentein ja perussanastolla.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija kykenee kattavien ohjeiden ja apuvälineiden kanssa etsimään tietoa eri medioista, asioiden esittäminen voi olla sisällöltään yksinkertaista ja peruskieltä.
Opiskelija ymmärtää oman alansa keskeisen sanaston mutta niistä keskusteleminen on hankalaa.
Opiskelijan suullinen kielitaito on katkonaista ja sanoja hakevaa, ääntämis- tai kielioppivirheitä esiintyy usein.
Opiskelijan yksinkertaiset viestit välittyvät, rakenteissa ja sanastossa on virheitä.

Arvosana 1 edellyttää, että opintojakson kaikki arvioitavat tehtävät on suoritettu hyväksytysti ja tenttisuorituksen pistemäärä on vähintään 50%.

Esitietovaatimukset

Eurooppalainen viitekehys B1

Lisätiedot

Suoritettuaan tämän opintojakson hyväksytysti opiskelija saavuttaa sellaisen ruotsin kielen taidon, joka julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003) mukaan vaaditaan korkeakoulututkintoa edellyttävään virkaan kaksikielisellä virka-alueella ja joka ammattikorkeakouluista annetun asetuksen (1129/2014 §7) mukaan on ammatin harjoittamisen ja ammatillisen kehityksen kannalta tarpeellinen.

Julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittava ruotsin kielen taito arvioidaan asetuksen (481/2003 § 16 ja 17) mukaan arvosanalla hyvä tai tyydyttävä. Suullinen ja kirjallinen kielitaito arvioidaan opintojaksolla erikseen ja niistä annetaan erilliset arvosanat.

Opintojakson suoritusten arvosanat 1, 2 ja 3 vastaavat tyydyttävää ja 4 ja 5 hyvää.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Erja Karppinen
Ryhmät
  • LBI24S
    LBI24S
  • ASL24S
    ASL24S
  • AMA24S
    AMA24S
  • LBE24S
    LBE24S

Opiskelija tutustuu projekti-/ hanketyöskentelyyn. Hän ymmärtää projektitoiminnan vaiheet ja siihen liittyvän terminologian sekä osaa arvioida projektiin mahdollisesti liittyviä riskejä (riskianalyysi).

Opintojakson suoritettuaan opiskelija ymmärtää kansallisen ja kansainvälisen hankerahoituksen merkityksen Suomen aluetaloudelle.

Opiskelija osaa luetella rahoituslähteitä ja laatia hankehakemuksen. Opiskelija osaa kuvata hankkeen toteutusprosessin.

Sisältö

- Projekti-/ hankesuunnittelu
- Hankehakemuksen arviointi
- Rahoituskanavat

Arviointiasteikko

0 - 5

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Helka Leimu-Pelkonen
Ryhmät
  • ALK23S
    ALK23S

Tavoitteet

Opiskelija oppii projektimaisen työtavan ja projektin hallinnan. Opiskelija tuntee tapahtumatyypit. Hän hahmottaa tapahtumien merkityksen alueelle. Opiskelija osaa suunnitella tapahtuman järjestämiseen liittyviä toimintoja huomioiden monimuotoisten toimintaympäristöjen tarjoamat mahdollisuudet. Hän saa valmiudet toimia eri rooleissa tapahtuman toteuttamisessa.

Sisältö

Projektin käsite ja hallinta
Tapahtumanjärjestämisen tietoperusta
Tapahtumatyypit
Tapahtuman operationaalinen ja strateginen ulottuvuus

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa itsenäisesti, oma-aloitteisesti, vastuullisesti suunnitella ja järjestää käytännössä tapahtuman alusta loppuun saakka noudattaen onnistuneen tapahtuman järjestämisen periaatteita. Opiskelija osaa toimia kiitettävästi edistäen ryhmän toimintaa jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut tapahtumatiimin jäsenet huomioon. Opiskelija osaa analysoida tapahtumien merkityksen matkailun vetovoimatekijänä. Lisäksi hän osaa laajasti perustella tapahtumien taloudellisen merkityksen yhteiskunnalle.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa itsenäisesti suunnitella ja järjestää käytännössä tapahtuman alusta loppuun saakka noudattaen onnistuneen tapahtuman järjestämisen periaatteita. Opiskelija osaa toimia hyvin ryhmän jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut tapahtumatiimin jäsenet huomioon. Opiskelija osaa arvioida yleisötapahtumien merkityksen matkailun vetovoimatekijänä. Lisäksi hän osaa hyvin perustella tapahtumien taloudellisen merkityksen yhteiskunnalle.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa ohjattuna suunnitella ja järjestää käytännössä mukaisen tapahtuman alusta loppuun saakka noudattaen onnistuneen tapahtuman järjestämisen periaatteita. Opiskelija osaa toimia tyydyttävästi ryhmän jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut tapahtumatiimin jäsenet huomioon. Opiskelija osaa tyydyttävästi arvioida yleisötapahtumien merkityksen matkailun vetovoimatekijänä. Lisäksi hän osaa pintapuolisesti kuvailla tapahtumien taloudellisen merkityksen yhteiskunnalle.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Mika Pietarinen
  • Annamaija Juntunen
Ryhmät
  • AMA24S
    AMA24S

Tavoitteet

Opiskelija oppii projektimaisen työtavan ja projektin hallinnan. Opiskelija tuntee tapahtumatyypit. Hän hahmottaa tapahtumien merkityksen alueelle. Opiskelija osaa suunnitella tapahtuman järjestämiseen liittyviä toimintoja huomioiden monimuotoisten toimintaympäristöjen tarjoamat mahdollisuudet. Hän saa valmiudet toimia eri rooleissa tapahtuman toteuttamisessa.

Sisältö

Projektin käsite ja hallinta
Tapahtumanjärjestämisen tietoperusta
Tapahtumatyypit
Tapahtuman operationaalinen ja strateginen ulottuvuus

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa itsenäisesti, oma-aloitteisesti, vastuullisesti suunnitella ja järjestää käytännössä tapahtuman alusta loppuun saakka noudattaen onnistuneen tapahtuman järjestämisen periaatteita. Opiskelija osaa toimia kiitettävästi edistäen ryhmän toimintaa jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut tapahtumatiimin jäsenet huomioon. Opiskelija osaa analysoida tapahtumien merkityksen matkailun vetovoimatekijänä. Lisäksi hän osaa laajasti perustella tapahtumien taloudellisen merkityksen yhteiskunnalle.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa itsenäisesti suunnitella ja järjestää käytännössä tapahtuman alusta loppuun saakka noudattaen onnistuneen tapahtuman järjestämisen periaatteita. Opiskelija osaa toimia hyvin ryhmän jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut tapahtumatiimin jäsenet huomioon. Opiskelija osaa arvioida yleisötapahtumien merkityksen matkailun vetovoimatekijänä. Lisäksi hän osaa hyvin perustella tapahtumien taloudellisen merkityksen yhteiskunnalle.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa ohjattuna suunnitella ja järjestää käytännössä mukaisen tapahtuman alusta loppuun saakka noudattaen onnistuneen tapahtuman järjestämisen periaatteita. Opiskelija osaa toimia tyydyttävästi ryhmän jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut tapahtumatiimin jäsenet huomioon. Opiskelija osaa tyydyttävästi arvioida yleisötapahtumien merkityksen matkailun vetovoimatekijänä. Lisäksi hän osaa pintapuolisesti kuvailla tapahtumien taloudellisen merkityksen yhteiskunnalle.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

.

fi
Ilmoittautumisaika

02.12.2024 - 31.12.2024

Ajoitus

01.01.2025 - 31.05.2025

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Anne Määttä
Ryhmät
  • LLT24SM
    LLT24SM
  • LLT24SH
    LLT24SH

Tavoitteet

Opiskelija oppii projektimaisen työtavan ja projektin hallinnan. Opiskelija tuntee tapahtumatyypit. Hän hahmottaa tapahtumien merkityksen alueelle. Opiskelija osaa suunnitella tapahtuman järjestämiseen liittyviä toimintoja huomioiden monimuotoisten toimintaympäristöjen tarjoamat mahdollisuudet. Hän saa valmiudet toimia eri rooleissa tapahtuman toteuttamisessa.

Sisältö

Projektin käsite ja hallinta
Tapahtumanjärjestämisen tietoperusta
Tapahtumatyypit
Tapahtuman operationaalinen ja strateginen ulottuvuus

Oppimateriaalit

Oppimateriaalit ovat saatavilla Moodlessa.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa itsenäisesti, oma-aloitteisesti, vastuullisesti suunnitella ja järjestää käytännössä tapahtuman alusta loppuun saakka noudattaen onnistuneen tapahtuman järjestämisen periaatteita. Opiskelija osaa toimia kiitettävästi edistäen ryhmän toimintaa jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut tapahtumatiimin jäsenet huomioon. Opiskelija osaa analysoida tapahtumien merkityksen matkailun vetovoimatekijänä. Lisäksi hän osaa laajasti perustella tapahtumien taloudellisen merkityksen yhteiskunnalle.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa itsenäisesti suunnitella ja järjestää käytännössä tapahtuman alusta loppuun saakka noudattaen onnistuneen tapahtuman järjestämisen periaatteita. Opiskelija osaa toimia hyvin ryhmän jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut tapahtumatiimin jäsenet huomioon. Opiskelija osaa arvioida yleisötapahtumien merkityksen matkailun vetovoimatekijänä. Lisäksi hän osaa hyvin perustella tapahtumien taloudellisen merkityksen yhteiskunnalle.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa ohjattuna suunnitella ja järjestää käytännössä mukaisen tapahtuman alusta loppuun saakka noudattaen onnistuneen tapahtuman järjestämisen periaatteita. Opiskelija osaa toimia tyydyttävästi ryhmän jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut tapahtumatiimin jäsenet huomioon. Opiskelija osaa tyydyttävästi arvioida yleisötapahtumien merkityksen matkailun vetovoimatekijänä. Lisäksi hän osaa pintapuolisesti kuvailla tapahtumien taloudellisen merkityksen yhteiskunnalle.

Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty

.

fi
Ilmoittautumisaika

19.02.2024 - 25.02.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Anne Määttä
  • Annamaija Juntunen
Ryhmät
  • AMA23S
    AMA23S

Tavoitteet

Opiskelija ymmärtää elämyksen ja tarinallistamisen merkityksen tapahtumatuotannossa sekä tarjoilun osana tapahtumakokemusta.
Opiskelija osaa suunnitella vastuullisia tapahtumia huomioiden alueen kulttuuriset erityispiirteet sekä ympäristön tarjoamat mahdollisuudet.

Sisältö

Elämys
Tarinallistaminen
Tarjoilut osana tapahtumia
Kulttuuriset erityispiirteet

Arviointiasteikko

0 - 5

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Erja Karppinen
Ryhmät
  • AMM24K
    AMM24K

Tavoitteet

Opiskelija osaa käyttää matkailun keskeistä sanastoa englanniksi. Opiskelija pystyy toimimaan vuorovaikutustilanteissa eri kulttuureista tulevien asiakkaiden kanssa sekä pystyy esittelemään matkailukohteen ympäristöä palveluineen asiakkaille.

Sisältö

Matkailun englanninkielinen sanasto
Alan asiakaspalvelutilanteita eri kulttuureista tuleville matkailijoille
Matkailukeskukset ja -kohteet
Suomen matkailualueet

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija osaa keskustella sujuvasti alaansa liittyvistä aiheista käyttäen täsmällisesti alan käsitteitä.
Opiskelija osaa reagoida nopeasti ja asianmukaisesti. Opiskelija osaa viestiä tilanteeseen sopivalla tyylillä.
Opiskelija osaa kirjoittaa sujuvasti ja käyttää monipuolisia rakenteita lähes virheettömästi. Opiskelija osaa ääntää luontevasti ja artikuloida selkeästi.
Opiskelija osaa ymmärtää alan teksteistä paitsi pääsisällön myös yksityiskohdat. Opiskelija osaa kommunikoida sujuvasti asiakaspalvelutilanteissa, löytää ratkaisuja ongelmatilanteissa ja osaa viestiä ne asiakkaalle luontevasti.
Opiskelija osaa etsiä tietoa ja käyttää tiedon etsintään eri lähteitä.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa keskustella alaansa liittyvistä aiheista kohtuullisen sujuvasti käyttäen joitakin alan käsitteitä.
Opiskelija osaa reagoida pääosin asianmukaisesti.
Opiskelija osaa viestiä useimmiten tilanteeseen sopivalla tyylillä. Opiskelija osaa kirjoittaa melko sujuvasti ja selkeästi.
Opiskelija osaa ääntää ja artikuloida kohtuullisen selkeästi.
Opiskelija osaa ymmärtää alansa teksteistä pääsisällön ja joitakin yksityiskohtia.
Opiskelija osaa käyttää rakenteita pääosin oikein ja oikaisee itse mahdolliset väärinkäsityksiä aiheuttavat virheelliset ilmaisut.
Opiskelija osaa kommunikoi kohtuullisesti asiakaspalvelutilanteissa, löytää pääasiassa ratkaisuja ongelmatilanteissa ja pystyy ymmärrettävästi viestimään ne asiakkaalle luontevasti.
Opiskelija osaa etsimään tarvittaessa tietoja käyttäen muutamia lähteitä.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa selviytyä yksinkertaisista keskustelutilanteista käyttäen jossain määrin yksittäisiä alan käsitteitä.
Opiskelija osaa reagoida yksinkertaisissa rutiinitilanteissa sopivalla tavalla.
Opiskelija osaa tiedostaa jossain määrin erityyppisten tekstien asettamat tyylivaatimukset. Opiskelija osaa kirjoittaa jota kuin ymmärrettävästi.
Opiskelija osaa ymmärtää pääasiat normaalitempoisesta puheesta tutussa asiayhteydessä. Opiskelija osaa ääntää ymmärrettävästi, vaikka artikulointi puutteellista.
Opiskelija osaa kommunikoi asiakaspalvelutilanteissa niin että viesti välittyy jotenkin, ongelmatilanteiden ratkaisuista viestiminen minimaalista.
Opiskelija osaa käyttää helpoimmin saatavia lähteitä.
Opiskelija osaa käyttää yksinkertaisia rakenteita tai mikäli käyttää edistyneempiä, niissä on paljon virheitä.

Arvosana 1 edellyttää, että opintojakson kaikki arvioitavat tehtävät on suoritettu hyväksytysti ja mahdollisen tenttisuorituksen pistemäärä on vähintään 50%.

Esitietovaatimukset

Eurooppalainen viitekehys taitotaso B2

fi
Ilmoittautumisaika

19.02.2024 - 25.02.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Anne Määttä
  • Teija Vainikka
  • Mika Pietarinen
  • Annamaija Juntunen
Ryhmät
  • AMA23S
    AMA23S

Tavoitteet

Opiskelija osallistuu tapahtuman tuottamiseen. Opiskelija osaa toimia tapahtuman eri rooleissa vastuullisena ja asiantuntevana sekä arvioida tapahtuman onnistumista.

Sisältö

Tapahtuman käsikirjoittaminen ja tuotantoon osallistuminen.
Matkamessuille osallistuminen.

Arviointiasteikko

0 - 5

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 15.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Aki Kortelainen
Ryhmät
  • AMA22S
    AMA22S

Tavoitteet

Opiskelijalla on asiantuntijaksi oppimisen perusvalmiudet erilaisten tutkimus- ja kehittämishankkeiden tekemiseksi ja hän ymmärtää niiden merkityksen ammatillisen osaamisen kehittymisessä. Osaa soveltaa tutkimusmentelmiä yrityksen toiminnan kehittämisessä. Lisäksi opiskelija osaa arvioida tutkimus- ja kehittämistyön avulla tuotettua tietoa kriittisesti.

Sisältö

- Tutkimus- ja kehittämistoiminnan lähtökohdat,
- Laadullinen tutkimusprosessi,
- Määrällinen tutkimusprosessi,
- Tutkimusaineiston analyysi ja tulkinta

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija käyttää asiantuntevasti ja monipuolisesti tutkimus- ja kehittämistoiminnan sekä laadunhallinnan käsitteitä.
Opiskelija osaa analysoida ja arvioida kriittisesti valmiita tutkimuksia.
Opiskelija osaa analysoida, vertailla, yhdistellä ja valita tietoa sekä esittää vaihtoehtoisia toimintatapoja tutkimus-, kehittämis- ja laadunhallintaprosesseissa.
Opiskelija osaa analysoida, reflektoida ja arvioida kriittisesti omaa osaamistaan.
Opiskelija osaa toimia itsenäisesti, vastuullisesti ja aloitteellisesti.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Opiskelija soveltaa kriittisesti eettisiä periaatteita toiminnassaan.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija käyttää johdonmukaisesti keskeisiä tutkimus- ja kehittämistoiminnan käsitteitä.
Opiskelija osaa kuvata tutkimus- ja kehittämistoiminnan eri prosessit ja perustella niihin liittyvät ratkaisut.
Opiskelija osaa analysoida valmiin tutkimuksen.
Opiskelija osaa valita tarkoituksenmukaisia toimintatapoja tutkimus- ja kehittämistyöhön sekä laadunhallintaan hankkimansa tiedon perusteella.
Opiskelija osaa arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan.
Opiskelija osaa toimia itsenäisesti ja vastuullisesti.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Opiskelija osaa perustella toimintansa eettisten periaatteiden mukaisesti.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija käyttää asianmukaisesti keskeisiä tutkimus- ja kehittämistoiminnan käsitteitä.
Opiskelija osaa kuvata pääpiirteissään tutkimus- ja kehittämistoiminnan yleisprosessin.
Opiskelija osaa tehdä yhteenvedon valmiista tutkimuksesta.
Opiskelija osaa suunnitella tarkoituksenmukaisesti tutkimusprosessiin liittyvän/liittyvien menetelmien toteutuksen, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa.
Opiskelija osaa ohjattuna käyttää asianmukaisesti tutkimus- ja kehittämismenetelmiä sekä laatutyökaluja.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa vastuun omasta toiminnastaan sekä ottaa muut ryhmän jäsenet huomioon.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Aki Kortelainen
Ryhmät
  • LLT22SM
    LLT22SM
  • LLT22SH
    LLT22SH

Tavoitteet

Opiskelijalla on asiantuntijaksi oppimisen perusvalmiudet erilaisten tutkimus- ja kehittämishankkeiden tekemiseksi ja hän ymmärtää niiden merkityksen ammatillisen osaamisen kehittymisessä. Osaa soveltaa tutkimusmentelmiä yrityksen toiminnan kehittämisessä. Lisäksi opiskelija osaa arvioida tutkimus- ja kehittämistyön avulla tuotettua tietoa kriittisesti.

Sisältö

- Tutkimus- ja kehittämistoiminnan lähtökohdat,
- Laadullinen tutkimusprosessi,
- Määrällinen tutkimusprosessi,
- Tutkimusaineiston analyysi ja tulkinta

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija käyttää asiantuntevasti ja monipuolisesti tutkimus- ja kehittämistoiminnan sekä laadunhallinnan käsitteitä.
Opiskelija osaa analysoida ja arvioida kriittisesti valmiita tutkimuksia.
Opiskelija osaa analysoida, vertailla, yhdistellä ja valita tietoa sekä esittää vaihtoehtoisia toimintatapoja tutkimus-, kehittämis- ja laadunhallintaprosesseissa.
Opiskelija osaa analysoida, reflektoida ja arvioida kriittisesti omaa osaamistaan.
Opiskelija osaa toimia itsenäisesti, vastuullisesti ja aloitteellisesti.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Opiskelija soveltaa kriittisesti eettisiä periaatteita toiminnassaan.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija käyttää johdonmukaisesti keskeisiä tutkimus- ja kehittämistoiminnan käsitteitä.
Opiskelija osaa kuvata tutkimus- ja kehittämistoiminnan eri prosessit ja perustella niihin liittyvät ratkaisut.
Opiskelija osaa analysoida valmiin tutkimuksen.
Opiskelija osaa valita tarkoituksenmukaisia toimintatapoja tutkimus- ja kehittämistyöhön sekä laadunhallintaan hankkimansa tiedon perusteella.
Opiskelija osaa arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan.
Opiskelija osaa toimia itsenäisesti ja vastuullisesti.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Opiskelija osaa perustella toimintansa eettisten periaatteiden mukaisesti.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija käyttää asianmukaisesti keskeisiä tutkimus- ja kehittämistoiminnan käsitteitä.
Opiskelija osaa kuvata pääpiirteissään tutkimus- ja kehittämistoiminnan yleisprosessin.
Opiskelija osaa tehdä yhteenvedon valmiista tutkimuksesta.
Opiskelija osaa suunnitella tarkoituksenmukaisesti tutkimusprosessiin liittyvän/liittyvien menetelmien toteutuksen, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa.
Opiskelija osaa ohjattuna käyttää asianmukaisesti tutkimus- ja kehittämismenetelmiä sekä laatutyökaluja.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa vastuun omasta toiminnastaan sekä ottaa muut ryhmän jäsenet huomioon.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Aki Kortelainen
Ryhmät
  • LLM22S
    LLM22S

Tavoitteet

Opiskelijalla on asiantuntijaksi oppimisen perusvalmiudet erilaisten tutkimus- ja kehittämishankkeiden tekemiseksi ja hän ymmärtää niiden merkityksen ammatillisen osaamisen kehittymisessä. Osaa soveltaa tutkimusmentelmiä yrityksen toiminnan kehittämisessä. Lisäksi opiskelija osaa arvioida tutkimus- ja kehittämistyön avulla tuotettua tietoa kriittisesti.

Sisältö

- Tutkimus- ja kehittämistoiminnan lähtökohdat,
- Laadullinen tutkimusprosessi,
- Määrällinen tutkimusprosessi,
- Tutkimusaineiston analyysi ja tulkinta

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija käyttää asiantuntevasti ja monipuolisesti tutkimus- ja kehittämistoiminnan sekä laadunhallinnan käsitteitä.
Opiskelija osaa analysoida ja arvioida kriittisesti valmiita tutkimuksia.
Opiskelija osaa analysoida, vertailla, yhdistellä ja valita tietoa sekä esittää vaihtoehtoisia toimintatapoja tutkimus-, kehittämis- ja laadunhallintaprosesseissa.
Opiskelija osaa analysoida, reflektoida ja arvioida kriittisesti omaa osaamistaan.
Opiskelija osaa toimia itsenäisesti, vastuullisesti ja aloitteellisesti.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Opiskelija soveltaa kriittisesti eettisiä periaatteita toiminnassaan.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija käyttää johdonmukaisesti keskeisiä tutkimus- ja kehittämistoiminnan käsitteitä.
Opiskelija osaa kuvata tutkimus- ja kehittämistoiminnan eri prosessit ja perustella niihin liittyvät ratkaisut.
Opiskelija osaa analysoida valmiin tutkimuksen.
Opiskelija osaa valita tarkoituksenmukaisia toimintatapoja tutkimus- ja kehittämistyöhön sekä laadunhallintaan hankkimansa tiedon perusteella.
Opiskelija osaa arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan.
Opiskelija osaa toimia itsenäisesti ja vastuullisesti.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Opiskelija osaa perustella toimintansa eettisten periaatteiden mukaisesti.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija käyttää asianmukaisesti keskeisiä tutkimus- ja kehittämistoiminnan käsitteitä.
Opiskelija osaa kuvata pääpiirteissään tutkimus- ja kehittämistoiminnan yleisprosessin.
Opiskelija osaa tehdä yhteenvedon valmiista tutkimuksesta.
Opiskelija osaa suunnitella tarkoituksenmukaisesti tutkimusprosessiin liittyvän/liittyvien menetelmien toteutuksen, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa.
Opiskelija osaa ohjattuna käyttää asianmukaisesti tutkimus- ja kehittämismenetelmiä sekä laatutyökaluja.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa vastuun omasta toiminnastaan sekä ottaa muut ryhmän jäsenet huomioon.

fi
Ilmoittautumisaika

18.07.2024 - 19.09.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Aki Kortelainen
  • Anne Karhu
Ryhmät
  • ALK22S
    ALK22S

Tavoitteet

Opiskelijalla on asiantuntijaksi oppimisen perusvalmiudet erilaisten tutkimus- ja kehittämishankkeiden tekemiseksi ja hän ymmärtää niiden merkityksen ammatillisen osaamisen kehittymisessä. Osaa soveltaa tutkimusmentelmiä yrityksen toiminnan kehittämisessä. Lisäksi opiskelija osaa arvioida tutkimus- ja kehittämistyön avulla tuotettua tietoa kriittisesti.

Sisältö

- Tutkimus- ja kehittämistoiminnan lähtökohdat,
- Laadullinen tutkimusprosessi,
- Määrällinen tutkimusprosessi,
- Tutkimusaineiston analyysi ja tulkinta

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija käyttää asiantuntevasti ja monipuolisesti tutkimus- ja kehittämistoiminnan sekä laadunhallinnan käsitteitä.
Opiskelija osaa analysoida ja arvioida kriittisesti valmiita tutkimuksia.
Opiskelija osaa analysoida, vertailla, yhdistellä ja valita tietoa sekä esittää vaihtoehtoisia toimintatapoja tutkimus-, kehittämis- ja laadunhallintaprosesseissa.
Opiskelija osaa analysoida, reflektoida ja arvioida kriittisesti omaa osaamistaan.
Opiskelija osaa toimia itsenäisesti, vastuullisesti ja aloitteellisesti.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Opiskelija soveltaa kriittisesti eettisiä periaatteita toiminnassaan.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija käyttää johdonmukaisesti keskeisiä tutkimus- ja kehittämistoiminnan käsitteitä.
Opiskelija osaa kuvata tutkimus- ja kehittämistoiminnan eri prosessit ja perustella niihin liittyvät ratkaisut.
Opiskelija osaa analysoida valmiin tutkimuksen.
Opiskelija osaa valita tarkoituksenmukaisia toimintatapoja tutkimus- ja kehittämistyöhön sekä laadunhallintaan hankkimansa tiedon perusteella.
Opiskelija osaa arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan.
Opiskelija osaa toimia itsenäisesti ja vastuullisesti.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Opiskelija osaa perustella toimintansa eettisten periaatteiden mukaisesti.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija käyttää asianmukaisesti keskeisiä tutkimus- ja kehittämistoiminnan käsitteitä.
Opiskelija osaa kuvata pääpiirteissään tutkimus- ja kehittämistoiminnan yleisprosessin.
Opiskelija osaa tehdä yhteenvedon valmiista tutkimuksesta.
Opiskelija osaa suunnitella tarkoituksenmukaisesti tutkimusprosessiin liittyvän/liittyvien menetelmien toteutuksen, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa.
Opiskelija osaa ohjattuna käyttää asianmukaisesti tutkimus- ja kehittämismenetelmiä sekä laatutyökaluja.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa vastuun omasta toiminnastaan sekä ottaa muut ryhmän jäsenet huomioon.

fi
Ilmoittautumisaika

02.12.2024 - 31.12.2024

Ajoitus

01.01.2025 - 31.05.2025

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
Opettaja
  • Ari Teirilä
  • Aki Kortelainen
Ryhmät
  • AMM23K
    AMM23K

Tavoitteet

Opiskelijalla on asiantuntijaksi oppimisen perusvalmiudet erilaisten tutkimus- ja kehittämishankkeiden tekemiseksi ja hän ymmärtää niiden merkityksen ammatillisen osaamisen kehittymisessä. Lisäksi opiskelija osaa arvioida tutkimus- ja kehittämistyön avulla tuotettua tietoa kriittisesti.

Sisältö

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan lähtökohdat
Laadullinen tutkimusprosessi
Määrällinen tutkimusprosessi
Tuotteistamisprosessi
Tutkimusaineiston analyysi ja tulkinta

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Opiskelija käyttää asiantuntevasti ja monipuolisesti tutkimus- ja kehittämistoiminnan käsitteitä. Opiskelija osaa analysoida ja arvioida kriittisesti valmiita tutkimuksia.
Opiskelija osaa analysoida, vertailla, yhdistellä ja valita tietoa sekä esittää vaihtoehtoisia toimintatapoja tutkimus- ja kehittämisprosesseissa.
Opiskelija osaa analysoida, reflektoida ja arvioida kriittisesti omaa osaamistaan. Opiskelija osaa toimia itsenäisesti, vastuullisesti ja aloitteellisesti.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Opiskelija osaa soveltaa kriittisesti eettisiä periaatteita toiminnassaan.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija osaa käyttää johdonmukaisesti keskeisiä tutkimus- ja kehittämistoiminnan käsitteitä. Opiskelija osaa kuvata tutkimus- ja kehittämistoiminnan eri prosessit ja perustella niihin liittyvät ratkaisut.
Opiskelija osaa analysoida valmiin tutkimuksen.

Opiskelija osaa valita tarkoituksenmukaisia toimintatapoja tutkimus- ja kehittämistyöhön hankkimansa tiedon perusteella.
Opiskelija osaa osaa arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan.
Opiskelija osaa toimia itsenäisesti ja vastuullisesti.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Opiskelija osaa perustella toimintansa eettisten periaatteiden mukaisesti.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija osaa käyttää asianmukaisesti keskeisiä tutkimus- ja kehittämistoiminnan käsitteitä. Opiskelija osaa kuvata pääpiirteissään tutkimus- ja kehittämistoiminnan yleisprosessin.
Opiskelija osaa tehdä yhteenvedon valmiista tutkimuksesta.
Opiskelija osaa suunnitella tarkoituksenmukaisesti tutkimusprosessiin liittyvän/liittyvien menetelmien toteutuksen, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa.
Opiskelija osaa ohjattuna käyttää asianmukaisesti tutkimus- ja kehittämismenetelmiä.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa vastuun omasta toiminnastaan sekä ottaa muut ryhmän jäsenet huomioon.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

4 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Kirsi Huotari
  • Iina Korhonen
Ryhmät
  • ALK24S
    ALK24S

Tavoitteet

Opiskelija tutustuu työelämäviestinnän ja vuorovaikutuksen perusteisiin. Opiskelija arvioi omaa viestintä- ja vuorovaikutusosaamistaan osana ammattitaitoaan ja kehittää sitä edelleen. Opiskelija valmistautuu opintojen ja työelämän erilaisiin vuorovaikutus- ja viestintätilanteisiin sekä oppii tuottamaan niihin liittyviä dokumentteja ja suullisia esityksiä. Opiskelija ilmaisee itseään selkeästi ja tavoitteellisesti niin suullisesti kuin kirjallisesti eri viestintätilanteissa ja kykenee argumentoimaan vaikuttavasti. Opiskelija hankkii ja arvioi kriittisesti alaansa koskevaa tietoa ja soveltaa sitä uusissa tilanteissa.

Sisältö

Viestinnän ja vuorovaikutuksen perusteet.
Tunne- ja vuorovaikutustaidot viestinnässä, ryhmäytyminen
Ryhmäviestintä, kokoukset, neuvottelut.
Opiskeluiden ja työelämän suullisen viestinnän tilanteet (esitykset, puheet).
Työelämän keskeiset asiatekstit (asiakirjastandardi, liikekirjeet, kokous- ja neuvotteluasiakirjat, työnhakuasiakirjat).
Hyvän asiatekstin laadinta ja ominaisuudet (esseet, raportit, mallipohjat, kielenhuolto).
Lähdeviitteiden käyttö ja lähdeluettelon laadinta osana omaa kirjoittamista.

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Käsitteiden käyttö on monipuolista ja asiantuntevaa ja opintojakson osaamistavoitteet on saavutettu itseohjautuvasti. Opiskelija ymmärtää kielen merkityksen osana ammatillista osaamista ja jakaa asiantuntijuuttaan yhteisössä tilanteeseen sopivalla tavalla.
Opiskelija hakee aktiivisesti palautetta ja hän osaa analysoida, reflektoida ja arvioida kriittisesti omaa vuorovaikutus- ja viestintäosaamistaan.
Opiskelija toimii ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa.
Opiskelijat tuottaa täysin julkaisukelpoista tekstiä eri asiakirjoihin ja viestintäkanaviin. Opiskelija pystyy referoimaan lähteitä siten, että kokonaisuus muodostaa uuden, tuoreen ajatuksen ja osaa muokata tieteellisen tekstin toiseen viestintäkontekstiin sopivaan muotoon.
Opiskelija esiintyy vakuuttavasti opintojen ja työelämän esiintymistilanteissa ja hän argumentoi monipuolisesti, tehokkaasti ja tilanteen mukaisesti.
Opiskelija hakee itsenäisesti alan uusinta tietoa ja suhtautuu uuteen tietoon uteliaasti.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Opiskelija käyttää johdonmukaisesti vuorovaikutuksen käsitteitä sekä osaa nimetä ja kuvailla niitä sekä perustella niiden käyttöä. Opiskelija on saavuttanut opintojakson osaamistavoitteet. Opiskelija ymmärtää käytetyn kielimuodon merkityksen ammatillisessa toiminnassa.
Opiskelija osaa arvioida ja reflektoida omaa vuorovaikutusosaamistaan ja eritellä heikkouksiaan ja vahvuuksiaan viestijänä. Opiskelija ottaa vastaan ja antaa rakentavaa palautetta.
Opiskelija toimii ryhmän jäsenenä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Opiskelija tuottaa lähes julkaisukelpoista tekstiä eri asiakirjoihin ja viestintäkanaviin. Opiskelija hyödyntää oman alansa lähdetekstejä monipuolisesti ja kriittisesti osana omaa tekstiään ja yhdistää lähteiden ajatuksia omiin ajatuksiinsa tyylillisesti yhtenäiseksi ja ehjäksi kokonaisuudeksi.
Opiskelija esiintyy luontevasti opintojen ja työelämän esiintymistilanteissa ja kykenee argumentoimaan viestejään.
Opiskelija hakee itsenäisesti alan uusinta tietoa.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Opiskelija käyttää asianmukaisesti vuorovaikutuksen käsitteitä sekä osaa nimetä ja kuvailla niitä. Opiskelija on saavuttanut opintojakson osaamistavoitteet. Opiskelija on tietoinen oman viestintätyylinsä vaikutuksesta viestintäprosessissa.
Opiskelija pyrkii arvioimaan ja reflektoimaan omaa vuorovaikutusosaamistaan. Hän ottaa vastaan palautetta.
Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä asiallisesti ja muut huomioiden.
Opiskelija tuottaa jossain määrin julkaisukelpoista tekstiä eri asiakirjoihin ja viestintäkanaviin. Opiskelija noudattaa teksteissään asiatyyliä ja keskeisiä kielenhuollon normeja. Opiskelija erottaa oman ajattelun lähteestä lainatusta aineksesta, mutta lähteiden referointi on mekaanista.
Opiskelija esiintyy tyydyttävästi opintojen esiintymistilanteissa.
Opiskelija hakee oman alan tietoa.

fi
Ilmoittautumisaika

02.07.2024 - 31.07.2024

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Päivi Dahl
Ryhmät
  • ATA23S
    ATA23S
  • ASL24S
    ASL24S
  • AMA24S
    AMA24S

Tavoitteet

Opiskelija tutustuu työelämäviestinnän ja vuorovaikutuksen perusteisiin. Opiskelija arvioi omaa viestintä- ja vuorovaikutusosaamistaan osana ammattitaitoaan ja kehittää sitä edelleen hyödyntäen yhteisöllisyyttä ja digitaalisuutta. Opiskelija valmistautuu opintojen ja työelämän erilaisiin vuorovaikutus- ja viestintätilanteisiin sekä oppii tuottamaan niihin liittyviä dokumentteja ja suullisia esityksiä. Opiskelija ilmaisee itseään selkeästi ja tavoitteellisesti niin suullisesti kuin kirjallisesti eri viestintätilanteissa ja kykenee argumentoimaan vaikuttavasti. Opiskelija hankkii ja arvioi kriittisesti alaansa koskevaa tietoa ja soveltaa sitä uusissa tilanteissa.

Osasuoritukset:
Puheviestintä 2 op
Kokous- ja neuvottelutaito 1 op
Kirjallinen viestintä 2 op

Opintojakso on yhteinen liikunnanohjaaja-, liiketalouden tradenomi- ja restonomiopiskelijoille.

Sisältö

Viestinnän ja vuorovaikutuksen perusteet.

Vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot, ryhmäviestintä, kokoukset, neuvottelut.

Opiskeluiden ja työelämän suullisen viestinnän tilanteet (esitykset, puheet).

Työelämän keskeiset asiatekstit (asiakirjastandardi, liikekirjeet, kokous- ja neuvotteluasiakirjat, työnhakuasiakirjat).

Hyvän asiatekstin laadinta ja ominaisuudet (esseet, raportit, mallipohjat, kielenhuolto).

Lähdeviitteiden käyttö ja lähdeluettelon laadinta osana omaa kirjoittamista.

Oppimateriaalit

Kuvataan toteutussuunnitelmassa.

02.05.2023 - 31.07.2023

Ajoitus

01.08.2024 - 31.12.2024

Opintopistemäärä

5 op

Toteutustapa

Lähiopetus

Yksikkö

Business

Opetuskielet
  • Suomi
Koulutus
  • Matkailun koulutus
  • Liikunnan ja vapaa-ajan koulutus
  • Liiketalouden koulutus
Opettaja
  • Kirsi Huotari
  • Kaisa Loikkanen
Ryhmät
  • ALM22K
    ALM22K

Tavoitteet

Opiskelija tunnistaa työhyvinvoinnin keskeiset periaatteet.
Opiskelija tunnistaa turvalliseen työympäristöön liittyviä tekijöitä ja osaa soveltaa tietämystään työelämäyhteyksissä
Opiskelija osaa kehittää/parantaa omaa hyvinvointiaan opintojensa aikana

Sisältö

Työhyvinvoinnin teoria
Työhyvinvoinnin edistäminen
Turvallinen työympäristö

Arviointiasteikko

0 - 5

Arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Tiedot:
• käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti ammattialansa käsitteitä sekä yhdistää niitä
kokonaisuuksiksi.

Taidot:
• analysoida, vertailla, yhdistellä ja valita tietoa sekä esittää vaihtoehtoisia toimintatapoja
• analysoida, reflektoida ja arvioida kriittisesti omaa osaamistaan ja ammattialansa
toimintatapoja hankkimansa tiedon avulla
• toimia itsenäisesti, vastuullisesti, aloitteellisesti ja joustavasti kulloisessakin oppimis- ja
• toimintaympäristössä
• valita ja arvioida kriittisesti ammattialansa tekniikoita ja malleja sekä käyttää niitä
toiminnassaan.

Asenteet:
• toimia asiakaslähtöisesti, tavoitteellisesti ja työelämää kehittävästi
• toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa
• soveltaa kriittisesti ammattieettisiä periaatteita toiminnassaan.

Arviointikriteerit, hyvä (3)

Tiedot:
• käyttää johdonmukaisesti ammattialansa käsitteitä
• nimetä, kuvailla ja perustella ammattialansa perustiedot.

Taidot:
• valita tarkoituksenmukaisia toimintatapoja hankkimansa tiedon ja ohjeistuksen perusteella
• arvioida ja reflektoida omaa osaamistaan ja ammattialansa toimintatapoja
• toimia itsenäisesti ja vastuullisesti erilaisissa tehtävissä kulloisessakin oppimis- ja
toimintaympäristössä
• soveltaa tarkoituksenmukaisesti ammattialansa toimintaan soveltuvia tekniikoita ja malleja.

Asenteet:
• toimia asiakaslähtöisesti, tavoitteellisesti ja työelämää kehittävästi
• toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi
• perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)

Tiedot:
• käyttää asianmukaisesti keskeisiä/yksittäisiä ammattialansa käsitteitä
• nimetä ja kuvailla ammattialansa perustiedot.

Taidot:
• toimia tarkoituksenmukaisesti, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa
• toimia ohjattuna asianmukaisesti erilaisissa oppimis- ja toimintaympäristöissä
• käyttää toiminnassaan tarkoituksenmukaisesti ammattialansa tekniikoita ja malleja.

Asenteet:
• toimia ammatillisesti asiakastilanteissa
• toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa toiminnassaan muut ryhmän jäsenet huomioon
• toimia ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.

fi
Ilmoittautumisaika

02.12.2024 - 31.12.2024

Ajoitus

01.01.2025 - 30.05.2025

Opiskelija osaa määritellä työhyvinvoinnin käsitteen. Hän osaa luetella työhyvinvointiin vaikuttavat tekijät sekä osaa selittää eri osapuolten ja toimijoiden vastuut työhyvinvoinnin edistämisessä. Opiskelija osaa kuvailla työhyvinvoinnin merkitykset työntekijän ja työnantajan näkökulmasta. Opiskelija osaa ottaa käyttöön työhyvinvoinnin edistämiseen tarkoitettuja menetelmiä/palveluita.

Sisältö

Työhyvinvointi -käsitteenä
Työhyvinvointia ohjaavat säädökset ja sopimukset
Työn muutos ja sen vaikutukset työhyvinvointiin
Työhyvinvoinnin edistäminen
Työhyvinvointia tukevat palvelun tarjoajat

Oppimateriaalit

Kuvataan Moodle-alustalla.

Arviointiasteikko

0 - 5

fi
Ilmoittautumisaika

15.02.2025 - 16.03.2025

Ajoitus

17.03.2025 - 31.05.2025