Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Yleistä
Insinöörikoulutukset johtavat tekniikan ammattikorkeakoulututkintoon, josta käytetään insinöörin (AMK) nimikettä. Opintojen laajuus on 240 opintopistettä. Opinnot kestävät noin 4 vuotta.
Erityistietoja
Kaikissa tekniikan alan koulutuksissa ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille järjestetään matematiikassa, fysiikassa ja englannissa aiemman opintomenestyksen perusteella eriytettyä opetusta. Opetuksessa kerrataan opiskelussa välttämättömien matemaattisten työkalujen teoriaa sekä käydään läpi fysiikan ja matematiikan käytännön harjoituksia. Englannin kielessä hankitaan perusta tekniikan alan kirjallisuuden ym. seuraamiseksi.
Puolustusvoimien antama erikoiskoulutus hyväksytään soveltuvin osin vapaasti valittaviin opintoihin.
Vuositeemat
1. vuosi: Tutustuminen
Insinöörin opinnoissa ja työssä tarvittavien perustietojen, matemaattis-luonnontieteellisen ajattelun ja kommunikointi- ja tiedonhankintataitojen kehittäminen.
2. vuosi: Perehtyminen
Perustietojen ja taitojen täydentäminen. Ryhmätyöskentelytaitojen kehittäminen ja projektimaisiin työskentelytapoihin tutustuminen.
3. vuosi: Syventäminen ja harjoittelu
Suuntautumisvaihtoehtoon liittyvien perustietojen hankinta. Tietojen ja taitojen soveltaminen sekä kartuttaminen työelämään tutustumisen avulla.
4. vuosi: Erikoituminen ja soveltaminen
Tietojen ja taitojen syventäminen työelämän tarpeita ja työelämään siirtymistä varten. Oppiminen itsenäiseen työskentelyyn insinööreille tyypillisissä työtehtävissä.
Yleiset tavoitteet ja ammatillinen osaaminen
YLEISET TAVOITTEET
Insinöörikoulutuksen yleisenä tavoitteena on:
1) antaa perustiedot kyseessä olevan suuntautumisvaihtoehdon mukaisella alalla käytettävien laitteiden, järjestelmien ja menetelmien toimintaperiaatteista ja rakenteista sekä suunnittelun, toteutuksen ja kunnossa¬pidon menetelmistä.
2) kehittää taitoa soveltaa opintoja siten, että henkilö pystyy lyhyen työkokemuksen jälkeen itsenäisesti, oma-aloitteisesti ja yhteistyökykyisesti hoitamaan alan tehtäviä.
3) antaa markkinointi-, hallinto- ja johtotehtäviin tarvittavat tuotantotalouden, henkilöstöasiain, kansain-välisen yhteistyön ja ympäristönsuojelun perustiedot.
4) luoda edellytykset alan jatko- ja täydennyskoulutukseen osallistumiselle.
Opiskelijat saavat koulutuksessa valmiudet alan käyttö- ja ylläpitosuunnittelu-, johtamis- ja asian-tuntijatehtäviin sekä yrittäjyyteen. Koulutuksen tulee lisäksi luoda teknillinen kokonaisnäkemys, jonka pohjalta insinööri osaa tehdä päätöksiä ja ottaa vastuuta taloudellisuuden, työvoiman, ympäristönsuojelun, energian taloudellisen käytön sekä yhteiskunnan vaatimukset huomioon ottaen.
Yhteiset osaamistavoitteet (kompetenssit)
Ammattikorkeakoulut ovat yhteistyössä työelämän edustajien kanssa määritelleet ne valmiudet eli kompetenssit, joita ammattikorkeakoulusta valmistuneen tulisi omata.
Kompetenssit ovat laajoja osaamiskokonaisuuksia, jotka kuvaavat pätevyyttä, suorituspotentiaalia ja kykyä suoriutua ammattiin kuuluvista työtehtävistä. Kompetenssit jaetaan koulutusohjelmakohtaisiin (ammatillisiin) ja yhteisiin kompetensseihin. Yhteiset kompetenssit ovat eri koulutusohjelmille yhteisiä osaamisalueita, mutta niiden erityispiirteet ja tärkeys voivat vaihdella eri ammateissa ja työtehtävissä. Yhteiset kompetenssit luovat perustan työelämässä toimimiselle, yhteistyölle ja asiantuntijuuden kehittymiselle.
Ammatilliset kompetenssit esitetään opinto-oppaassa erikseen kunkin koulutusohjelman kohdalla.
OPPIMISEN TAIDOT
- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta
EETTINEN OSAAMINEN
- kykenee ottamaan vastuun omasta toiminnastaan ja sen seurauksista
- osaa toimia alansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- osaa ottaa erilaiset toimijat huomioon työskentelyssään
- osaa soveltaa tasa-arvoisuuden periaatteita
- osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita
- kykenee vaikuttamaan yhteiskunnallisesti osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin perustuen
TYÖYHTEISÖOSAAMINEN
- osaa toimia työyhteisön jäsenenä ja edistää yhteisön hyvinvointia
- osaa toimia työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa
- osaa hyödyntää tieto- ja viestintätekniikkaa oman alansa tehtävissä
- kykenee luomaan henkilökohtaisia työelämäyhteyksiä ja toimimaan verkostoissa
- osaa tehdä päätöksiä ennakoimattomissa tilanteissa
- kykenee työn johtamiseen ja itsenäiseen työskentelyyn asiantuntijatehtävissä
- omaa valmiuksia yrittäjyyteen
INNOVAATIOOSAAMINEN
- kykenee luovaan ongelmanratkaisuun ja työtapojen kehittämiseen
- osaa työskennellä projekteissa
- osaa toteuttaa tutkimus- ja kehittämishankkeita soveltaen alan olemassa olevaa tietoa ja menetelmiä
- osaa etsiä asiakaslähtöisiä, kestäviä ja taloudellisesti kannattavia ratkaisuja
KANSAINVÄLISTYMISOSAAMINEN
- omaa alansa työtehtävissä ja niissä kehittymisessä tarvittavan kielitaidon
- kykenee monikulttuuriseen yhteistyöhön
- osaa ottaa työssään huomioon alansa kansainvälisyyskehityksen vaikutuksia ja mahdollisuuksia
Koulutuskohtaiset osaamistavoitteet ( kompetenssit)
Tietojärjestelmät osaamisalue
Kajaanin ammattikorkeakoulussa Tietojärjestelmät osaamisalue muodostuu Tieto-ja viestintätekniikan (insinööri) ja Tietojenkäsittelyn (tradenomi) koulutuksista ja se on osa CEMIS osaamiskeskusta, jonka yhtenä tavoitteena on koulutuksen, tutkimus- ja kehittämistoiminnan kilpailukyvyn, vetovoiman, laadun sekä vaikuttavuuden parantaminen. Tieto- ja viestintätekniikan ja Tietojenkäsittelyn opetuksellisissa sisällöissä on yhteneväisyyksiä, jotka tullaan toteuttamaan koulutusten välisinä yhteisinä opintoina. Tieto- ja viestintätekniikan koulutuksen tavoitteen mukainen osaaminen sisältää seuraavat ydinosaamisalueet:
Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen
•kykenee loogis-matemaattiseen ajatteluun ja lähestymistapaan teknisessä ongelmanratkaisus-sa
•osaa hyödyntää matemaattisia periaatteita, menetelmiä ja työkaluja
•tuntee alan sovelluksissa tärkeät fysiikan lainalaisuudet ja kestävän kehityksen periaatteet
•kykenee jakamaan edelleen oppimaansa työyhteisössä
Laitetekninen osaaminen
•hallitsee sähkötekniikan ja sähkötyöturvallisuuden perusteet
•tuntee elektroniikan tärkeimmät komponentit, niiden toiminnan ja peruskytkennät
•hallitsee sähkötekniset perusmittaukset
•ymmärtää elektroniikan suunnittelu- ja toteutusprosessin
•tuntee tietokoneen laitearkkitehtuurin ja ydinkomponenttien toimintaperiaatteen
•ymmärtää elektroniikan suunnittelu- ja toteutusprosessin
•omaa tietotekniikan perustaidot
•osaa käyttää simulointi- ja suunnitteluohjelmistoja
•ymmärtää IP-pohjaisten tietoverkkojen ja niiden aktiivilaitteiden toiminnan sekä osaa suunnitel-la, toteuttaa ja ylläpitää yksinkertaisia verkkoja
Ohjelmistotekninen osaaminen
•hallitsee ohjelmointitekniikan; ymmärtää ohjelmoinnin logiikan sekä tuntee tavallisimmat algo-ritmit ja tietorakenteet
•osaa tulkita ohjelmakoodia ja hyödyntää ohjelmointia ongelmanratkaisussa
•tuntee oliosuunnittelun ja -ohjelmoinnin perusteet
•osaa toimia ohjelmistoprojektissa huomioiden yrityksen ja asiakkaan tarpeet
•osaa laiteläheisen ohjelmoinnin perusteet
•tuntee tietoliikennesovellusten suunnittelun ja ohjelmoinnin perusteet
Tietotekninen suunnittelutaito
•tuntee oman sovellusalansa (l. suuntautumisvaihtoehto tms. suunnittelutaito painopistealue) teoreettiseen perustan
•osaa etsiä, yhdistellä ja soveltaa alansa viimeisintä teknistä tietämystä hyödyntäen alalle tyy-pillisiä suunnittelumenetelmiä ja käytänteitä sekä osaa dokumentoida työnsä tulokset
•kykenee kurinalaiseen tuotekehitystyöhön sekä itsenäisesti että projektityöryhmän jäsenenä
Mittausjärjestelmäosaaminen
•ymmärtää mittausjärjestelmän yleisen rakenteen
•tuntee sähköisten perussuureiden mittausmenetelmät
•ymmärtää mittausten tilastollisen luonteen ja niiden luotettavuuskysymykset
•tuntee mittauksiin liittyvät häiriötekijät
•tuntee yleisimpien suureiden mittauksessa käytetyt anturit ja osaa toteuttaa niissä tarvittavia elektroniikkaratkaisuja
•osaa toteuttaa mittausjärjestelmiä käyttäen hyväksi graafisia ohjelmointiympäristöjä
Signaalinkäsittelyosaaminen
•tuntee signaaleihin liittyvät peruskäsitteet
•tuntee signaaleille suoritettavia muunnoksia
•osaa signaalin perusmuokkausmenetelmät
•osaa soveltaa signaalinkäsittelyä digitaalisten suodattimien toteuttamisessa
Sovelletun elektroniikan osaaminen
•osaa suunnitella, toteuttaa ja testata sekä dokumentoida mikrokontrolleripohjaisia elektroniik-kasovelluksia vaativiin olosuhteisiin (ajoneuvo- ja teollisuusympäristö)
•tuntee elektroniikkatuotteen piiri-, yksikkö- ja laitetason testaus- ja vikadiagnostiikkamene-telmät ja osaa soveltaa niitä
•tuntee ajoneuvo- ja teollisuussovellusten yleisimmät tiedonsiirtoväylät
Tuotekehitysosaaminen (Omatuote-projekti)
•ymmärtää asiakaslähtöisen tuotekehityksen pääperiaatteet
•tuntee tuotekehitysprosessin vaiheistuksen ja ymmärtää projektisuunnittelun ja -dokumentoinnin merkityksen projektin edetessä
•osaa toimia tuotekehitysprojektissa eri rooleissa ja ymmärtää niiden erilaiset vaatimukset
•tuntee sekä tuotteen että tuotekehitysprojektin laadunvarmistusmenetelmät ja pystyy sovel-tamaan niitä
•kykenee pitkäjänteiseen ja suunnitelmalliseen työskentelyyn tuotekehitysprojektissa
•hallitsee perusteet tuotekehitykseen liittyvästä lainsäädännöstä ja immateriaalioikeuksista
Tietojärjestelmäosaaminen
•ymmärtää tietojärjestelmät kokonaisuutena ja niiden tuottamis-, hankinta- ja käyttöönottopro-sessin sekä tiedonhallinnan periaatteet toiminnan kehittämisen näkökulmasta
ICT-projektiosaaminen
•ymmärtää erilaisten ict-projektien luonteen ja projektitoiminnan kokonaisuuden organisaa-tiossa
•ymmärtää systemaattisen toimintatavan merkityksen projektityössä ja osaa toimia ict-projektissa vastuullisesti
•osaa käyttää ja soveltaa ict-projektien suunnittelun ja hallinnan menetelmiä
•osaa tunnistaa ict-projektitoiminnan riskejä ja varautua niihin
Liiketoimintaosaaminen
•ymmärtää liiketoiminnan keskeiset prosessit ja toiminnot
•ymmärtää tietotekniikan merkityksen osana organisaation toimintaa ja sen roolin toiminnan kehittämisessä
•osaa kehittää liiketoiminnan prosesseja ja etsiä tukea ratkaisuihin tietotekniikasta
•ymmärtää sopimusten, tarjousten, lisenssien ja tekijänoikeuksien merkityksen omassa työs-sään
•osaa palvella asiakasta
ICT- erikoisosaaminen
•osaa soveltaa tietojaan ja taitojaan jollakin ict:n osa-alueella sekä analysoida, arvioida ja ke-hittää toimintaa tällä alueella
TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN KOULUTUS PELITEKNOLOGIA 2025
TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN KOULUTUS ÄLYKKÄÄT JÄRJESTELMÄT 2025
TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKKA: OHJELMISTOKEHITYS JA KYBERTURVALLISUUS (S2025) RAAHE
TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN KOULUTUS PELITEKNOLOGIA 2023
TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN KOULUTUS ÄLYKKÄÄT JÄRJESTELMÄT 2023
TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKKA: OHJELMISTOKEHITYS JA KYBERTURVALLISUUS (S2023) RAAHE
TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN KOULUTUS DATASTA TEKOÄLYYN 2022
TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN KOULUTUS PELITEKNOLOGIA 2022
TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN KOULUTUS ÄLYKKÄÄT JÄRJESTELMÄT 2022
TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN KOULUTUS DATASTA TEKOÄLYYN 2021
TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN KOULUTUS PELITEKNOLOGIA 2021
TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN KOULUTUS ÄLYKKÄÄT JÄRJESTELMÄT 2021
TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN KOULUTUS DATASTA TEKOÄLYYN 2020
TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN KOULUTUS PELITEKNOLOGIA 2020
TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN KOULUTUS ÄLYKKÄÄT JÄRJESTELMÄT 2020
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Pekka Huttunen
- Jani Sourander
- Jaakko Vanhala
Ryhmät
-
TTM22SAITTM22SAI
Tavoitteet
Asiakasprojektin tavoitteena on vahvistaa opiskelijan ammatillista osaamista ja asiantuntijuutta työelämälähtöisessä projektissa. Projektin pääasiallisena tavoitteena on soveltaa käytäntöön aiemmissa opinnoissa omaksuttuja tietoja ja taitoja sekä syventää datainsinöörin osaamista projektin edellyttämillä osa-alueilla. Projektit ovat vaihtuvasisältöisiä.
Sisältö
Työelämälähtöinen projektitoiminta
Projektinhallinta
Ohjelmointi ja ohjelmistokehitys
Liiketoiminta-ajattelu
Datan hallinta, data-analytiikka ja tekoäly
Arviointiasteikko
0 - 5
Lisätiedot
Projektit arvioidaan tilannekohtaisesti joko numeerisesti (0-5) tai asteikolla hyvksytty/hylätty. Arviointiasteikko ja -perusteet ilmoitetaan opiskelijalle ennen projektia.
Oletusarvoisesti 1 opintopiste vastaa 27 tuntia opiskelijan työtä. Lisäksi opiskelijalta vaaditaan asianmukainen dokumentaatio, tuntikrijanpito ja oppimispäiväkirja.
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Pekka Huttunen
- Jani Sourander
- Jaakko Vanhala
Vastuuopettaja
Jani Sourander
Ryhmät
-
TTV22SAITTV22SAI

19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 24.11.2024
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Virpi Saastamoinen
- Katja Komulainen
Ryhmät
-
TTV24SPTTV24SP
-
TTV24SATTV24SA
Tavoitteet
Lukion ja ammatillisten oppilaitosten algebran perusteiden osittainen
kertaaminen ja täydentäminen. Kurinalaiseen ja määrätietoiseen työskentelyyn oppiminen sekä vuorovaikutustaitojen kehittäminen.
Sisältö
Lukujoukot ja laskutoimitukset
Lausekkeet ja funktiot
Yhtälöt ja yhtälöryhmät
Eksponenttifunktio ja logaritmi
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija hallitsee sanallisten tehtävien kuvaamisen matematiikan kielellä ja osaa tulkita saamiensa tuloksien merkitystä ammattiaineissa esiintyviin probleemoihin.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa ratkaista toisen asteen yhtälön ja esittää kuvaajia graafisesti. Opiskelija hallitsee yhtälöparien ja yhtälöryhmien ratkaisemisen. Opiskelija hallitsee ammattiaineissa tarvittavan eksponentti- ja logaritmilaskennan.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija hallitsee lausekkeiden tavanomaiset lavennukset ja sievennykset. Opiskelija osaa potenssi- ja juurilausekkeiden muokkaamisen ja osaa ratkaista ensimmäisen asteen yhtälöitä.
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Tommi Kauppinen
Ryhmät
-
TTM24SAITTM24SAI

2 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Markku Karppinen
Ryhmät
-
TTV24SPTTV24SP
-
TTV24SATTV24SA
Tavoitteet
Opiskelija hallitsee analogiaelektroniikan peruskomponentit ja -kytkennät. Opiskelija osaa soveltaa
sähköopin peruslakeja pienimuotoisiin kytkentöihin. Teorian soveltaminen käytäntöön toteutetaan kurssissa Projektiopinnot 1.
Sisältö
Sähköopin peruslait
Passiiviset komponentit, RC-piiri ja RC-suodattimien perusteet
Diodit ja sen peruskytkennät
Oppimateriaalit
Oppimateriaali REPPU:ssa
Opetusmenetelmät
Lähiopetus, palautettavat harjoitustyöt, Itsenäinen opiskelu
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Lopputenttti Joulukuussa, Uusinnat seuraavassa jaksossa
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Lähiopetus: 27 h
Itsenäinen opiskelu: 27 h
Sisällön jaksotus
Sähköopin peruslait
Passiiviset komponentit
Elektroniikan mittalaitteet
RC-piiri ja RC-suodattimien perusteet
Puolijohteet, diodit ja sen peruskytkennät
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa suunnitella, mitoittaa ja analysoida elektroniikan peruskytkentöjä.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija ymmärtää tavanomaisten elektronisten kytkentöjen toimintaperiaatteen. Opiskelija osaa laskea ja mitoittaa ko. kytkentöjä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija hallitsee elektroniikan piirrosmerkit ja osaa piirtää/analysoida yksinkertaisia piirikaavioita.
Opiskelija hallitsee sähköopin peruslait ja suureet yksiköineen.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Palautettavien harjoitustehtävien osuus arvioinnista: 30%
Tentin osuus arvioinnista: 70%
Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)

Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)

Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Opiskelija tuntee elektroniikan piirrosmerkit ja osaa piirtää/analysoida yksinkertaisia piirikaavioita.

- Ali Hosseini
Ryhmät
-
TTM23SAITTM23SAI
Tavoitteet
Kurssin tavoitteena on ymmärtää, kuka on käyttäjä ja kuka asiakas, miten suunnitellaan tuotteita käyttäjälähtöisesti sekä mitä menetelmiä ja työkaluja siihen voi käyttää. Kurssilla opitaan mm. mitä tarkoittavat termit MVP, Fail Fast ja UML. Kurssin käytyäsi ymmärrät käyttäjälähtöisen suunnittelun perusteet ja osaat lähestyä tuotteen suunnittelua myös loppukäyttäjän näkökulmasta.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Arvosanaan 5 vaaditaan kaikkien kurssin harjoitusten suorittaminen ja palauttaminen sekä kiitettävästi tehty pohdinta harjoituksista. Lisäksi tähän arvosanaan odotetaan myös aktiivista osallistumista luennoilla.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arvosanaan 1 vaaditaan että palauttamistasi kurssin harjoituksista käy ilmi, että muodostaa tuotteelle MVP mallin ja määrittää sen vaatimukset.
Esitietovaatimukset
-
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Englanti
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Janne Remes
Ryhmät
-
TTM23SAITTM23SAI
Tavoitteet
Opintojaksolla opiskelija kasvattaa osaamistaan ja ymmärrystään koulutusalansa ajankohtaisista aiheista osallistumalla asiantuntijaluennoille, webinaareihin, tilaisuuksiin, tapahtumiin ja seminaareihin. Opintojasolla opiskelija saa itse valita kiinnostavat aihepiirit ja vahvistaa asiantuntijuuttaan valitsemillaan osa-alueilla. Opintojaksosta tehdään raportti sekä laaditaan lyhyt esitys.
Sisältö
Opintojaksolle voi sisällyttää
-Kaikki opintojen teemaan sopivat luennot, seminaarit, tapahtumat ja webinaarit hyväksytään
-Mukaan lasketaan myös tapahtumajärjestelyihin osallistuminen, koulutuksen esittelyt, seminaarien järjestelyt, avoimet ovet, tms.
-Asiantuntijaluennoiksi lasketaan esim. YouTubesta tai muilta alustoilta löytyvät relevantit videot/luennot/esitykset
-Opintojaksolle voi myös sisällyttää "mini-/lyhytkursseja", joiden kesto on esim. 1-20 tuntia
-Teemojen ei tarvitse välttämättä liittyä suoraan datan hallintaan, data-analytiikkaan tai tekoälyyn, vaan aiheet voivat liittyä välillisesti koulutusalaan: IoT, kyberturvallisuus, liiketoiminta, lohkoketjut, uudet teknologiat, AI:n sovelluskohteet, jne.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hyväksytysti suoeitettu raportointi ja loppuesitys.
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Jani Sourander
Ryhmät
-
TTV22SAITTV22SAI
Tavoitteet
Kurssin tavoitteena on antaa opiskelijoille perustiedot ja -taidot big data -analytiikan merkityksestä ja soveltamisesta liiketoiminnassa. Opiskelijat ymmärtävät big data -analytiikan roolin päätöksenteossa ja liiketoiminnan kehittämisessä eri toimialoilla. Lisäksi tavoitteena on tutustuttaa opiskelijat big data -analytiikkaan liittyviin käytännön sovelluksiin ja yrityscaseihin eri toimialoilta joko vierailevien luennoitsijoiden tai roundtable-webinaarien pohjalta.
Sisältö
Big data -analytiikka liittyy organisaatioiden käyttämiin strategioihin suurten tietomäärien keräämiseksi, järjestämiseksi ja analysoimiseksi arvokkaiden liiketoimintaan liittyvien oivallusten löytämiseksi, jotka muuten eivät olisi mahdollisia perinteisten järjestelmien avulla.
Kurssilla käsitellään seuraavia teemoja:
- Big data -analytiikan perusteet ja käsitteet
- Big data -analytiikan rooli liiketoiminnassa
- Big data -analytiikan soveltaminen eri toimialoilla
- Eettiset ja juridiset näkökulmat
- Tulevaisuuden suuntaukset ja mahdollisuudet
Oppimateriaalit
Linkit oppimateriaaliin, mahdollisiin luentojen tallenteisiin sekä lukuvinkit löytyvät Reppu-alustan "Aloita tästä"-osiosta. Kurssin kannalta tärkein teos löytyy Alma Talent bisneskirjastosta. Tämä teos on: Listenmaa, J. *Laita tieto töihin: tiedolla johtamisen käsikirja* [e-kirja]. Helsinki: Alma Talent. 2023.
Opetusmenetelmät
Oppimispäiväkirja, lähiluennot, vierailijaluennot tai niiden tallenteet. Oppimispäiväkirja on laadittava Oppimispäiväkirja 101 -ohjeen mukaisesti käyttäen. Ohje sijaitsee osoitteesta: https://sourander.github.io/oat/
Kurssi on jaettu viikoittain kuuteen eri teemaan. Opiskelijat kirjoittavat teemojen aiheesta oppimispäiväkirjamerkinnän, noin 500-1000 sanaa, jonka avulla osoittavat osaamisensa. Useimmilla viikoilla on ulkopuolinen yritysvieras: luennot ovat monimuotoryhmän kalenterin mukaisesti (maanantai-)iltaisin. Vierailijaluennot taltioidaan, jotta opiskelijoilla on niihin pääsy, vaikka olisi estynyt tulemaan kyseiseen ajankohtaan paikalle.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ota yhteyttä opettajaan.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Luennoille osallitumisen tai niiden tallenteiden katsomisen lisäksi opiskelijan oletetaan käyttävän viikoittain kurssin laajuutta vastaava määrä tunteja tehtävien tekemiseen, itsensä kehittämiseen ja tämän prosessin dokumentointiin oppimispäiväkirjamuodossa.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija todistaa vahvaa näyttöä taidoista ja niiden kehittymisestä oppimispäiväkirjassaan. Päiväkirja on virheetöntä asiatyyliä ja sisälllöltään argumentoiva sekä oivaltava. Oppimispäiväkirjaan on todistettavasti lisätty viikoittain merkintä, jonka sisällön laajuus ja taso vastaa työmäärältään kurssin ajankäytön mukaista työtä. Lähdeaineisto on kriittisesti arvioitu ja punnittu.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija reflektoi tai analysoi taitojensa kehittymistä oppimispäiväkirjassaan. Oppimispäiväkirjan asiasisältö on huoliteltua ja selkeää tai sujuvaa ja lähes virheetöntä asiatyyliä. Työtä on tehty välillä joko toinen viikko tai useimpina viikkoina. Lähdeaineiston käyttö on systemaattista, lukijalle selkeää ja lähdeaineisto on monipuolista sekä tarkoituksenmukaista.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija listaa tai soveltaa perustaitoja oppimispäiväkirjassaan. Oppimispäiväkirjan asiasisältö on jäsentymätöntä tai tyylillisesti epätasaista. Oppimispäiväkirjaa ei ole päivitetty asianmukaisesti viikoittain vaan merkittävin osa työstä on tehty viikossa. Lähdeluettelo on laadittu, mutta runkotekstin ja lähteiden yhteys on vähäinen tai olematon.
Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija todistaa vahvaa näyttöä taidoista ja niiden kehittymisestä oppimispäiväkirjassaan. Päiväkirja on virheetöntä asiatyyliä ja sisälllöltään argumentoiva sekä oivaltava. Oppimispäiväkirjaan on todistettavasti lisätty viikoittain merkintä, jonka sisällön laajuus ja taso vastaa työmäärältään kurssin ajankäytön mukaista työtä. Lähdeaineisto on kriittisesti arvioitu ja punnittu.
Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)
Opiskelija reflektoi tai analysoi taitojensa kehittymistä oppimispäiväkirjassaan. Oppimispäiväkirjan asiasisältö on huoliteltua ja selkeää tai sujuvaa ja lähes virheetöntä asiatyyliä. Työtä on tehty välillä joko toinen viikko tai useimpina viikkoina. Lähdeaineiston käyttö on systemaattista, lukijalle selkeää ja lähdeaineisto on monipuolista sekä tarkoituksenmukaista.
Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Opiskelija listaa tai soveltaa perustaitoja oppimispäiväkirjassaan. Oppimispäiväkirjan asiasisältö on jäsentymätöntä tai tyylillisesti epätasaista. Oppimispäiväkirjaa ei ole päivitetty asianmukaisesti viikoittain vaan merkittävin osa työstä on tehty viikossa. Lähdeluettelo on laadittu, mutta runkotekstin ja lähteiden yhteys on vähäinen tai olematon.
Esitietovaatimukset
Kurssilla ei vaadita aiempaa osaamista. Liiketoimintaosaaminen ja tietovarastojen ymmärrys on kuitenkin hyödyksi.
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Opintopistemäärä
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Leena Vidqvist
Ryhmät
-
TTV24SPTTV24SP
Tavoitteet
Kurssin tavoitteena on antaa opiskelijalle kokonaiskuva C++ -ohjelmointikielestä ja sen käytöstä ammattimaisessa olio- ja järjestelmäohjelmoinnissa.
Sisältö
Opiskelija hallitsee C++-kielen perusteet ja erityisesti luokkien käytön. Opiskelija osaa toteuttaa C++-kielellä laajoja oliopohjaisia ohjelmia.
Sisältöä:
STL-standardikirjastot
Operaattoreiden kuormitus
Funktorit ja lambdat
Aika ja paikka
Lukujärjestyksen mukaisesti
Oppimateriaalit
Kaikki opetusmateriaalit saatavilla DevMoodlessa.
Opetusmenetelmät
Luennot, harjoitukset ja itsenäisesti tehtävät harjoitukset.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
-
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Tentti kurssin viimeisellä viikolla lukujärjestyksen mukaisesti.
Kansainvälisyys
-
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Kurssi on mahdollista suorittaa itsenäisesti, jos opiskelijalla on perustiedot C++-ohjelmoinnista.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Luennot ja harjoitukset 54 h, itsenäinen opiskelu 54 h.
Sisällön jaksotus
Kertausta osoittimista ja luokista
STL-luokkakirjasto
Binääritiedostojen käsittely
Operaattoreiden ylikuormittaminen, funktorit ja lambdat
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa soveltaa C++-kieltä monipuolisesti erilaisissa ohjelmointitehtävissä
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa hyödyntää C++-kieltä erilaisissa ohjelmointitehtävissä
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija ymmärtää C++-kielellä toteutettuja ohjelmia ja osaa toteuttaa oliopohjaisia yksinkertaisia ohjelmia
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Tentti, tuntiaktiivisuus ja vapaaehtoiset palautettavat tehtävät.

Opiskelija osaa hyödyntää kurssin aiheita monipuolisesti ja innovatiivisesti erilaisissa ohjelmointitehtävissä

Opiskelija osaa hyödyntää kurssin aiheita erilaisissa ohjelmointitehtävissä

Opiskelijalla on perustiedot kurssin aiheista
Esitietovaatimukset
Ohjelmoinnin perusteet ja olio-ohjelmoinnin perusteet
Lisätiedot
Kurssiin kuuluuvat viikkoharjoitukset, harjoitustyö ja konetentti

- Mika Sorsa
Ryhmät
-
TTV23SPTTV23SP
Tavoitteet
Opiskelija oppii käyttämään C++-kielen edistyneempiä tekniikoita.
Sisältö
Aliohjelmamallit
Luokkamallit
Poikkeuskäsittely, moniperintä
Älykkäät osoittimet
Aika ja paikka
Lukujärjestyksen mukaan
Oppimateriaalit
Kaikki materiaali löytyy Moodlesta, kurssiavaimen saa opettajalta
Opetusmenetelmät
Luennot ja tehtävät lähiopetuksena, läsnäolo ei pakollinen, mutta vaaditaan tuntitehtävien suoritus, välitentit sekä lopputentti ja/tai laajempi ohjelmoinnin harjoitustyö
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
-
Kansainvälisyys
-
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
itsenäinen opiskelu
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
26 h lähiopetusta, 26 h itseopiskelua
Sisällön jaksotus
Kertausta C++:sta: luokkien määrittely, konstruktorit, periminen ja koostaminen
Aliohjelmamallit
Luokkamallit
Älykkäät osoittimet
Moniperintä, nimiavaruudet, poikkeuskäsittely ja komentoriviparametrit
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa soveltaa C++-kieltä laajasti erilaisissa ohjelmointitehtävissä.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa ratkaista ohjelmointitehtäviä C++-kieltä ja sen olio-ominaisuuksia käyttäen.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija ymmärtää C++-kielellä kirjoitettua ohjelmakoodia ja osaa rakentaa yksinkertaisia olio-ohjelmoinnin periaatteita hyödyntäviä ohjelmia.
Esitietovaatimukset
Ohjelmoinnin perusteet
Olio-ohjelmoinnin perusteet
C++ ohjelmointi
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Ali Hosseini
- Jani Sourander
Ryhmät
-
TTM23SAITTM23SAI
Tavoitteet
Opiskelija ymmärtää data-alustojen tarpeen liiketoiminnan menestyksen lähtökohdista. Opiskelija osaa hyödyntää ja kehittää nykyaikaisia data-alustoja ja automatisoida datan käsittelyn ja data-analyysin työnkulkuja (MLOps, DataOps) tehostaakseen työvaiheita ja parantaakseen analyysin laatua.
Sisältö
Data-alustojen kehittämisen parhaita käytäntöjä, datan käsittelyn työvaiheiden automatisointia ja data-alustojen arkkitehtuurin suunnittelua.
Oppimateriaalit
Linkit oppimateriaaliin, mahdollisiin luentojen tallenteisiin sekä lukuvinkit löytyvät Reppu-alustan "Aloita tästä"-osiosta.
Opetusmenetelmät
Teams-luennot, etukäteen nauhoitetut tutoriaalit sekä itsenäisesti tehtävät harjoitukset. Luentojen tallennekäytäntö sovitaan kurssin alussa yhteisesti.
Sisällön jaksotus
Kurssin ensimmäinen puolisko (noin 6 viikkoa) on Alin osuus; hankittu osaaminen todennetaan tentin avulla. Kurssin toinen puolisko (noin 4 viikkoa) on Janin osuus; hankittu osaaminen näytetään 10 minuutin videon avulla, jossa esittelet toteuttamasi, tehtävänannon mukaisen data-alustan.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija ymmärtää data-alustan merkityksen liiketoiminnalle ja osaa toteuttaa liiketoimintaa tukevan data-alustan. Opiskelija osaa automatisoida datan käsittelyn työvaiheita ja jalostaa raakadatasta monipuolisen data-alustan.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija ymmärtää data-alustan merkityksen, työvaiheiden automatisoinnin ja osaa kehittää yrityksen tarpeisiin soveltuvan data-alustan.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija ymmärtää data-alustan merkityksen liiketoiminnalle ja osaa avustettuna kehittää yksinkertaisen data-alustan.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Kurssin arvioitavia artefakteja ovat tentti ja luentovideo. Kummastakin tulee saada arvosana 1 tai parempi; lopullinen arvosana on näiden arvosanojen keskiarvo.
Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti ammattialansa käsitteitä sekä yhdistää niitä kokonaisuuksiksi. Opiskelija osaa analysoida, reflektoida ja arvioida kriittisesti omaa osaamistaan ja ammattialansa toimintatapoja hankkimansa tiedon avulla. Opiskelija osaa myös valita ja arvioida kriittisesti ammattialansa tekniikoita ja malleja sekä käyttää niitä toiminnassaan ja soveltaa kriittisesti ammattieettisiä periaatteita toiminnassaan.
Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)
Opiskelija käyttää johdonmukaisesti ammattialansa käsitteitä ja osaa nimetä, kuvailla ja perustella ammattialansa perustiedot. Opiskelija valitsee tarkoituksenmukaisia toimintatapoja hankkimansa tiedon ja ohjeistuksen perusteella sekä soveltaa tarkoituksenmukaisesti ammattialansa toimintaan soveltuvia tekniikoita ja malleja. Opiskelija arvioi ja reflektoida omaa osaamistaan ja osaa perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.
Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Opiskelija käyttää asianmukaisesti keskeisiä kurssin aihepiirin käsitteitä ja osaa nimetä ammattialansa perustiedot. Opiskelija toimii tarkoituksenmukaisesti, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa ja vaatii ohjausta. Opiskelija käyttää toiminnassaan tarkoituksenmukaisesti ammattialansa tekniikoita ja malleja sekä toimii ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Vesa Vaihoja
Ryhmät
-
TTV23SRAATTV23SRAA
Tavoitteet
Opiskelija osaa hakea tietoa erilaisista datalähteistä. Opiskelija ymmärtää rakenteisen ja ei-rakenteisen datan erot ja merkityksen. Opiskelija hallitsee eri tyyppisten tietokantojen peruskäytön. Opiskelija osaa hallinnoida sujuvasti erilaisia data-alustoja Docker-säiliöteknologian avulla.
Sisältö
Avoin data ja datalähteet
SQL-kieli
Relaatiotietokannat
Dokumenttitietokannat (NoSQL)
Aikasarjainen data
Docker-säiliöt
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa hyödyntää monipuolisesti erilaisia datalähteitä datan taltionnissa. Opiskelija osaa hyödyntää monipuolisesti Docker-säiliöitä data-alustojen hallinnoinnissa. Opiskelija tuntee relaatiotietokantojen periaatteet ja osaa muodostaa monipuolisia SQL-kyselyjä.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija ymmärtää eri tyyppisiä tietokantoja ja datalähteitä. Opiskelija osaa tehdä SQL-kyselyjä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija ymmärtää datalähteiden merkityksen ja keskeiset erot eri tyyppisissä tietokannoissa. Opiskelija osaa muodostaa relaatiotietokannan ja luoda yksinkertaisia kyselyjä SQL-kielen avulla.
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Opintopistemäärä
5 op
Virtuaaliosuus
5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
15 - 50

Teams-opetus viikottain lukujärjestyksen mukaisesti kolmannessa periodissa.
Oppimateriaalit
Opintojakson materiaali löytyy Reppu-ympäristöstä.
Opetusmenetelmät
Opintojakso koostuu yhteisistä luennoista, joihin liittyy yhteisesti ja itsenäisesti suoritettavia oppimistehtäviä. Opintojakson materiaali löytyy Reppu-ympäristöstä.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
-
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Opintojaksoa ei voi suorittaa tenttimällä.
Kansainvälisyys
-
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei vaihtoehtoisia suoritustapoja. Opintojaksoa ei voi suorittaa tenttimällä.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson työmäärä jakautuu tasaisesti koko opintojakson suoritusajalle. Opintojakson ihanteellinen suoritusaika on kahdeksan viikkoa. Opintojakson kokonaistyömäärä (135 tuntia) jakautuu seuraavalla tavalla:
- luennot 24 tuntia,
- itsenäinen työskentely 111 tuntia.
Sisällön jaksotus
Opintojaksolla on viikottaiset aiheet, joiden käsittely tapahtuu luennoilla, pienryhmissä tai itsenäisesti. Opintojakson aiheet on esitetty opintojakson Reppu-ympäristössä.
Lisätietoja opiskelijoille
Tekoälyn käyttö on sallittu Kajaanin ammattikorkeakoulun ohjeistuksen mukaisesti: https://libguides.kamk.fi/c.php?g=712843
Tekoälyn hyödyntämisestä on mainittava opintojakson oppimispäiväkirjassa.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa hyödyntää monipuolisesti erilaisia datalähteitä datan taltionnissa. Opiskelija osaa hyödyntää monipuolisesti Docker-säiliöitä data-alustojen hallinnoinnissa. Opiskelija tuntee relaatiotietokantojen periaatteet ja osaa muodostaa monipuolisia SQL-kyselyjä.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija ymmärtää eri tyyppisiä tietokantoja ja datalähteitä. Opiskelija osaa tehdä SQL-kyselyjä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija ymmärtää datalähteiden merkityksen ja keskeiset erot eri tyyppisissä tietokannoissa. Opiskelija osaa muodostaa relaatiotietokannan ja luoda yksinkertaisia kyselyjä SQL-kielen avulla.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakson aiheista kirjoitetaan oppimispäiväkirja. Oppimispäiväkirjan tulee sisältää kurssin aikana käsitellyt asiat, sekä oman oppimisen reflektointia. Oppimispäiväkirja on pääasiallinen arvioinnissa käytettävä dokumentti.
Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa hyödyntää monipuolisesti erilaisia datalähteitä datan koostamisessa ja taltioinnissa. Opiskelija osaa hyödyntää monipuolisesti Docker-säiliöitä data-alustojen hallinnoinnissa. Opiskelija tuntee relaatiotietokantojen periaatteet ja osaa muodostaa monipuolisia SQL-kyselyjä.
Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)
Opiskelija ymmärtää eri tyyppisiä tietokantoja ja datalähteitä. Opiskelija osaa tehdä SQL-kyselyjä.
Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Opiskelija ymmärtää datalähteiden merkityksen ja keskeiset erot eri tyyppisissä tietokannoissa. Opiskelija osaa muodostaa relaatiotietokannan ja luoda yksinkertaisia kyselyjä SQL-kielen avulla.
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Ali Hosseini
Ryhmät
-
TTM24SAITTM24SAI
Tavoitteet
Opintojakson tavoitteena on perehdyttää opiskelija yritys- ja liiketoiminnan perusteisiin, datalähtöiseen liiketoimintaan ja Business Intelligence -ajatteluun.
Opintojakson suoritettuaan opiskelija
- on sisäistänyt yrittäjämäisen asenteen ja osaa käyttää yritystoiminnan peruskäsitteitä asianmukaisesti
- ymmärtää liiketoimintapotentiaalien tunnistamisen ja luomisen merkityksen yhteiskunnan kehitykseen ja hyvinvointiin
- osaa kuvata yrityksen perustoiminnot ja ymmärtää kannattavan liiketoiminnan perusteet
- ymmärtää myös, miten moderni organisaatio hyödyntää dataa ja analytiikkaa datalähtöisessä päätöksenteossa ja liiketoiminnassa
Sisältö
• Yritystoiminnan merkitys yhteiskunnassa
• Yrittäjyys ja yritystoiminta
• Liikeidea, liiketoimintamalli ja liiketoimintasuunnitelma
• Yritysrahoitus ja yritystalouden perusteet
• Tilinpäätös ja tilinpäätösanalyysi
• Ulkoisen ja sisäisen laskentatoimen perusteet
• Myynti ja markkinointi
• Johtaminen ja organisaatiorakenteet
• Data, analytiikka, BI ja tekoäly liiketoiminnassa
• Datastrategia ja datan käyttötapauksen määrittely
• Data- ja AI-perustaiset liiketoimintamallit
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti yritystalouden käsitteitä sekä yhdistää niitä kokonaisuuksiksi. Opiskelija osaa analysoida, vertailla ja arvioida kriittisesti yritystalouden osaamistaan ja yritystalouden toimintatapoja hankkimansa tiedon perusteella. Opiskelija osaa sujuvasti ja perustellusti soveltaa teoriatietoa yrityksen toiminnan analysoimiseen.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija käyttää johdonmukaisesti liiketoimintaosaamisen käsitteitä. Opiskelija osaa nimetä, kuvailla ja perustella yritystalouden ja yrittäjyyden toimintatapoja. Hän osaa toimia itsenäisesti tiedon ja ohjeistuksen perusteella ja soveltaa yritystalouden toimintaan liittyviä tekniikoita ja malleja. Opiskelija kykenee soveltamaan teoriatietoa yrityksen toiminnan analysoimiseen.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa määritellä ja käyttää yritystalouden peruskäsitteitä asianmukaisesti. Hän osaa nimetä ja kuvailla yritystalouden perustiedot. Hän osaa toimia tarkoituksenmukaisesti ja kykenee analysoimaan yritysten toimintaa pintapuolisesti.
Esitietovaatimukset
Ei esitietovaatimuksia.
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Pekka Huttunen
Ryhmät
-
TTM24SAITTM24SAI
Tavoitteet
Kurssin tavoitteena on tutustua datan käsittelyn kehittyneisiin menetelmiin, käyttäen python-kirjastoja NumPy, Pandas, ja Matplotlib. Kurssilla käydään läpi datan ominaisuuksien (characteristic) laskemista, data-jakaumia, datana visualisointia ja säännöllisten lausekkeiden (regular expression, regex) käyttöä. Kurssilla tutustutaan myös datan klusterointiin.
Näitä menetelmiä käyttäen kurssilla luodaan datankäsittelyketju (pipeline), jolla tehdään datasta ominaisuussuunnittelua (feature engineering).
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Kurssi muodostuu useista harjoitustehtävistä. Arvosanaan 5 kurssin harjoituspisteistä täytyy kertyä vähintään 92%.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Kurssi muodostuu useista harjoitustehtävistä. Arvosanaan 1 kurssin harjoituspisteistä täytyy kertyä vähintään 50%.
Esitietovaatimukset
Python-ohjelmointi, Nykyaikainen ohjelmistokehitys, Algebra

- Hoa Ngo
Ryhmät
-
TTM24SAITTM24SAI
Tavoitteet
Opiskelija hallitsee todennäköisyyslaskennan peruskäsitteet ja osaa soveltaa niitä käytännön ongelmiin.
Opiskelija hallitsee tilastotieteen peruskäsitteet ja -menetelmät ja pystyy soveltamaan niitä aineistojen analysoinnissa.
Sisältö
- todennäköisyyslaskennan perusteet
- satunnaismuuttujat
- Bayesin verkot
- tilastotieteen perusteet
Arviointiasteikko
0 - 5
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Tommi Kauppinen
Ryhmät
-
TTM23SAITTM23SAI
Tavoitteet
Opiskelija hallitsee lineaarialgebran perusteet (vektorit ja matriisit) ja pystyy soveltamaan niitä käytännössä.
Opiskelija hallitsee derivaatan käsitteen ja osaa soveltaa derivointia mm. ääriarvo-ongelmissa
Sisältö
- vektorit ja matriisit sovelluksineen
- derivaatta ja sen sovelluksia
Arviointiasteikko
0 - 5
Esitietovaatimukset
Datatieteen matematiikka 1
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Englanti
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Tommi Kauppinen
Ryhmät
-
TTM23SAITTM23SAI
Tavoitteet
Opiskelija hallitsee integraalin käsitteen ja pystyy soveltamaan sitä mm. satunnaismuuttujien jakaumille
Opiskelija hallitsee usean muuttujan funktioiden peruskäsitteet, kuten osittaisderivaatan ja gradientin, ja pystyy soveltamaan niitä esimerkiksi optimointi-ongelmissa.
Sisältö
- integraali ja sen sovelluksia
- usean muuttujan funktiot
- optimointi
Arviointiasteikko
0 - 5
Esitietovaatimukset
Datatieteen matematiikka 1 ja 2
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Tommi Kauppinen
Ryhmät
-
TTM23SAITTM23SAI
Tavoitteet
Opiskelija hallitsee tärkeimmät numeeriset menetelmät esim. yhtälöiden ratkaisussa, interpoloinnissa ja integroinnissa
Opiskelija hallitsee differentiaaliyhtälöiden perusteet, osaa muodostaa ja ratkaista yksinkertaisia käytännön ongelmiin liittyviä yhtälöitä sekä osaa käyttää tärkeimpiä numeerisia differentiaaliyhtälöiden ratkaisumenetelmiä.
Sisältö
- numeeriset menetelmät
- differentiaaliyhtälöt
Arviointiasteikko
0 - 5
Esitietovaatimukset
Datatieteen matematiikka 1,2 ja 3
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Eero Huusko
Ryhmät
-
TTV23SRAATTV23SRAA
Tavoitteet
Kurssin päätteeksi opiskelijalla on perustavanlaatuinen käsitys DevSecOpsista, mukaan lukien yleiset verkkosovellusten tietoturvaongelmat, kuten OWASP Top 10, Linux-tietoturva, DevSecOps-työkalujen käyttö ja käyttöönotto sekä tärkeimmät projektit ja organisaatiot, jotta opiskelija voi ymmärtää ja priorisoida tärkeimmät haavoittuvuudet, jotka löytyvät DevSecOps CI/CD prosessin mukaisesta ohjelmistokehityksessä.
Sisältö
Mitä DevOps on ja miten aloitetaan DecOps ohjelmistokehitys.
Mitä DevSecOps on ja miten aloitetaan DecSecOps ohjelmistokehitys.
Käytännön esittelyt ja tärkeiden työkalujen esittelyt, kuten SAST, DAST ja SCA.
Miten muutetaan DevOps-putki DevSecOps-putkeksi (GitLab YAML-putkistojen esimerkkejä YAML:n mukana).
Tunkeutumistestaus ja haavoittuvuustestaus sekä niiden yhteensovittaminen DevSecOpsiin.
Tärkeimmät turvallisuusperiaatteet, kuten CIA-kolmio, OAuth.
Tärkeimmät tietoturvaorganisaatiot, kuten OWASP, CIS ja CISA.
Tärkeimmät tietoturvaprojektit, kuten OWASP Top 10 2021, OWASP ZAP, OWASP ASVS, CVE's, CVSS.
Verkkosovellusten tietoturvaongelmat käsitellään demojen avulla.
Linuxin tietoturvan perusteet, jotka kattavat esimerkiksi sudo, SSH, tiedostojen käyttöoikeudet ja ohjelmistopäivitykset.
Docker ja sen käytännön esittelyt, mukaan lukien omien Docker konttien rakentaminen ja suosituksia niiden turvallisen toiminnan varmistamiseksi (sisältää myös ladattavan lähdekoodin oman Docker-kontin rakentamiseen testaamista varten!).
Terraform ja käytännön demo ja tietoturvallinen käyttö.
Oppimateriaalit
Tämä kurssi kattaa DevSecOpsin peruselementit. Kurssi koostuu käytännön demoista, lukumateriaalista, osaamista mittaavista kysymyksistä ja luennoista. Kurssi sisältää myös lähdekoodit ja linkit kaikkiin mainittuihin työkaluihin ja sivustoihin, jotta opiskelijat voivat käyttää niitä omassa ympäristössään.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa toteuttaa itsenäisesti DevSecOps-prosessin mukaisen CI/CD pipelinetesteihin perustuvan ohjelmistokehitysprojektin, osaa CI/CD pipeline testitapausten kirjoittamisen, osaa käyttää eri testausmenetelmiä ja osaa analysoida testaustulokset. Opiskelija ymmärtää ja priorisoi DevSecOps CI/CD -pipelinetesteistä löytyviä tärkeimpiä ongelmia.
Opiskelija osaa myös dokumentoida, raportoida testaustulokset ja esittää tietoturvahaavoittuvuuksia korjaavia ratkaisuja.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa toteuttaa DevSecOps-prosessin mukaisen CI/CD pipelinetesteihin perustuvan ohjelmistokehitysprojektin, osaa CI/CD pipeline testitapausten kirjoittamisen. Opiskelija ymmärtää DevSecOps CI/CD -pipelinetesteistä ongelmia.
Opiskelija osaa myös dokumentoida, raportoida testaustulokset ja esittää tietoturvahaavoittuvuuksia korjaavia ratkaisuja.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa toteuttaa valmiin DevSecOps-prosessin mukaisen CI/CD pipelinetesteihin perustuvan ohjelmistokehitysprojektin,
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija ei osaa toteuttaa DevSecOps-prosessin mukaista CI/CD pipelinetesteihin perustuvaa ohjelmistokehitysprojektin haavoittuvuustestausta,
Esitietovaatimukset
Tietoturvan ja kyberturvallisuuden perusteet -kurssin hyväksytty suorittaminen
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Vesa Vaihoja
Ryhmät
-
TTV23SRAATTV23SRAA
Tavoitteet
Laskuteknisten taitojen ohella opiskelija ymmärtää differentiaali- ja integraalilaskennan lähtökohdat ja osaa soveltaa niitä tekniikassa esiintyviin tehtäviin.
Sisältö
Perusalgebran laskutaitojen kertaamista
Derivaatta ja funktion kasvunopeus
Funktion kuvaajan tutkiminen
Ääriarvot ja virheenarviointi
Määräämätön ja määrätty integraali
Pinta-alan ja tilavuuden laskeminen
Sovelluksia tekniikan alalta
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija ymmärtää syvällisesti derivaatan, differentiaalin ja integraalin käsitteet. Opiskelija osaa käyttää aihealueen matematiikkaa sujuvasti soveltaviin tehtäviin.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija hallitsee tekniikassa esiintyvien perusfunktioiden derivointi- ja integrointisäännöt sujuvasti. Opiskelija osaa muotoilla sanallisia tehtäviä aihealueen matematiikan kielelle, soveltaa ko. matematiikkaa niihin ja tarkastella tuloksia kriittisesti. Opiskelija ymmärtää virheenarvioinnin perusteet.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija hallitsee derivaatan, differentiaalin ja integraalin käsitteet, perusfunktioiden derivointi- ja integrointisäännöt ja niiden soveltamisen perustehtäviin.
Esitietovaatimukset
Algebra
Geometria
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Virpi Saastamoinen
- Katja Komulainen
Ryhmät
-
TTV23SPTTV23SP
-
TTV23SATTV23SA

- Taneli Rantaharju
Ryhmät
-
TTV21SATTV21SA
Tavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija tuntee digitaalisten signaalien yleiset ominaisuudet ja digitaalisen signaalinkäsittelyn perusmenetelmät, sekä hallitsee diskreettiaikaisten systeemien perusteet . Lisäksi opiskelija oppii hyödyntämään signaalinkäsittelyä käytännössä. Opintojakson jälkeen opiskelija kykenee 1) tarkastelemaan digitaalisia signaaleja aika- ja taajuustasossa, 2) luomaan ja tulkitsemaan spektriesityksiä, 3) sekä soveltamaan opittuja menetelmiä yksinkertaisten digitaalisten suodattimien suunnittelussa ja toteuttamisessa.
Sisältö
- Signaalien kuvaaminen ja ominaisuudet
- Diskreetti Fourier-muunnos
- Signaalien spektri
- Diskreettiaikaiset systeemit
- Diskreetti konvoluutio
- Digitaaliset suodattimet
- PID-säädin
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa sujuvasti hyödyntää signaalinkäsittelyä käytännön signaalien analysoinnissa ja
kykenee suunnittelemaan tarkoituksenmukaisia digitaalisia suodattimia. Lisäksi opiskelija hallitsee systeemien kuvauksen ja tuntee systeemien teorian.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija tuntee Fourier-analyysin ja systeemien teoriaa sekä osaa muodostaa signaalin spektrin ja toteuttaa yksinkertaisia digitaalisia suodattimia.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija tuntee signaalinkäsittelyn perusteet ja systeemien teoriaa sekä hallitsee signaalin spektrin muodostamisen.

- Yleiset tilastolliset tunnusluvut
- Diskreetti Fourier-muunnos
- Signaalin spektri
- Diskreettiaikaiset systeemit
- Diskreetti konvoluutio
- Digitaaliset suodattimet
- Digitaalisen signaalinkäsittelyn soveltaminen käytäntöön
-Octave-ohjelman hyödyntäminen signaalinkäsittelyssä
Oppimateriaalit
Opettajan osoittama oppimateriaali
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa sujuvasti hyödyntää digitaalista signaalinkäsittelyä käytännön signaalien analysoinnissa ja kykenee suunnittelemaan tarkoituksenmukaisia digitaalisia suodattimia. Lisäksi opiskelija hallitsee systeemien kuvauksen ja teorian.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija tuntee digitaalisen signaalinkäsittelyn perusmenetelmät ja systeemien teoriaa sekä osaa muodostaa signaalin spektrin ja toteuttaa yksinkertaisia digitaalisia suodattimia.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija tuntee digitaalisen signaalinkäsittelyn perusteet ja hallitsee signaalin spektrin muodostamisen.
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Harri Honkanen
Ryhmät
-
TTV24SPTTV24SP
-
TTV24SATTV24SA
Tavoitteet
Opiskelija hallitsee digitaalitekniikan perusteet ja komponentit sekä osaa
suunnitella ja analysoida digitaalisia kytkentöjä. Teorian soveltaminen käytäntöön toteutetaan Digitaalitekniikka laboraatiot -kurssissa.
Sisältö
Lukujärjestelmät
Boolean algebra
Digitaalielektroniikka
Kombinaatiologiikka
Kellotetun logiikan periaatteet
Aika ja paikka
Luennot KAMK:lla, kurssirunko ja tehtävät verkossa, REPPU:ssa
Oppimateriaalit
Kurssimateriaali REPPU:ssa
Opetusmenetelmät
Luennot ja harjoitustyöt
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Tentit lokakuussa ja marraskuussa
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Lähiopetus ( Luennot ja ohjatut harjoitustyöt ) : 36 h
Tentit : 4 h
Itsenäinen opiskelu : 40 h
Sisällön jaksotus
Kurssin esittely
Lukujärjestelmät
Boolean algebra
Digitaalielektroniikka
Kombinaatiologiikka
Sekvenssilogiikka
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa hankkia itsenäisesti tietoa ja soveltaa niitä digitaalitekniikan kytkentöihin.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa suunnitella ja analysoida digitaalitekniikan peruskytkentöjä
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa digitaalitekniikan perusteet
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Kurssiarviointi:
Palautettavat harjoitustyöt: 20% painoarvo
Tentit : 80 % painoarvo
Läpäisyraja: 50 % kokonaispisteistä
Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa hankkia itsenäisesti tietoa ja soveltaa niitä digitaalitekniikan kytkentöihin.
Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)
Opiskelija osaa suunnitella ja analysoida digitaalitekniikan peruskytkentöjä.
Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Opiskelija osaa digitaalitekniikan perusteet.
Esitietovaatimukset
Ei esitietovaatimuksia
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
2 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Harri Honkanen
Ryhmät
-
TTV24SPTTV24SP
-
TTV24SATTV24SA
Tavoitteet
Opiskelija oppii käyttämään perusmittalaitteita ja kykenee rakentamaan yksinkertaisia digitaalitekniikan kytkentöjä.
Sisältö
Mittalaitteisiin tutustuminen ja perusmittausten tekeminen
Kombinaatiologiikan ja sekvenssilogiikan peruskytkentöjen rakentaminen ja testaus
Piirisuunnitteluohjelmien perusteet (Micro-Cap)
Oppimateriaalit
Kurssin REPPU -materiaali
Valmistajien datalehdet
Opetusmenetelmät
Laboratoriossa suoritettavat laboraatiotyöt, työselostus ja laboraatiokoe
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Laboraatiokoe Joulukuussa
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Laboratoriotyöskentely: 24 h
Laboraatiokoe: 2 h
Itsenäinen työskentely ( mm. työselosten laatiminen ) : 27 h
Sisällön jaksotus
Laboraatiotyöt ( 6 kpl )
Laboraatiokoe
Lisätietoja opiskelijoille
Työohjeet REPPU:ssa, Digitaalitekniikan kurssimateriaalissa
Työt suoritetaan pääsääntöisesti ryhmätöinä, ensimmäinen työ poikkeuksellisesti henkilökohtaisesti
Hyväksytyn arvosanan saamiseksi kurssin kaikki työt on suoritettava
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa soveltaa itsenäisesti teoriassa opittuja asioita annettuihin töihin.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa annetut työt. Opiskelija palauttaa ajallaan työhön liittyvät selostukset.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa käyttää perusmittalaitteita ja raportoida tekemänsä työt.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Kurssin suorittamiseksi kaikkien kurssin töiden tulee olla hyväksytysti suoritetut.
Opintojakson arviointikriteeri, kiitettävä (5)

Opintojakson arviointikriteeri, hyvä (3-4)

Opintojakson arviointikriteeri, tyydyttävä (1-2)
Opiskelija osaa käyttää perusmittalaitteita ja raportoida tekemänsä työt.
Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa soveltaa itsenäisesti teoriassa opittuja asioita annettuihin töihin.
Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)
Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa annetut työt. Opiskelija palauttaa ajallaan työhön liittyvät selostukset.
Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Opiskelija osaa käyttää perusmittalaitteita ja raportoida tekemänsä työt.
Esitietovaatimukset
Ei esitietovaatimuksia
Lisätiedot
TKI opintopisteet: 1
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.05.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Englanti
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Eero Huusko
Ryhmät
-
TTV22SATTV22SA
Tavoitteet
Python 3 on microcontrollers and small embedded systems (Micro Python) using ESP32 devkit
Learning outcomes of the course:
After taking this course, students know how to use Python professionally. This course includes quizzes, tests, and homework assignments as well as projects to create a Python project portfolio. This course will teach Python in a practical manner, with every lecture comes a full coding screencast and a corresponding code notebook.
Learn advanced Python features, like the collections module and how to work with time series databases, and send sensor data to different databases and MQTT broker.
Oppimateriaalit
The learning materials are in Reppu. There are three exercises in the Embedded Python section of the material. When you get the Python Basics section read, you will get ESP32 development kit and DHT11 temperature-humidity sensor. You can keep the development kit and sensor to yourself. The development kit must be powered on. If you have a standard USB cable, you can power on the USB port on your PC or laptop.
Arviointiasteikko
0 - 5
Esitietovaatimukset
Participants should have background in Operating Systems, primarily in Linux Operating systems.
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
26.08.2024 - 15.12.2024
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Simo Määttä
Ryhmät
-
TTV23SATTV23SA
Tavoitteet
Opiskelija tutustuu fysiikan ilmiöihin kokeellisesti, oppii mittaustekniikan alkeita ja kirjallista raportointia.
Sisältö
Laboraatiotöitä liittyen fysiikan aiheisiin, jota on opiskeltu kursseilla Fysiikka 1 ja 2.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa analysoida ko.ongelmia ja tuottaa vaihtoehtoisia ratkaisumenetelmiä.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa tehdä johtopäätöksiä ko. ongelmissa. Opiskelija osaa jakaa ongelmanratkaisun sopiviin osiin ja ratkaista.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Mittaukset tehdään ohjeiden mukaan.Opiskelija löytää ongelmien ratkaisuissa tarvittavat yhtälöt.
Esitietovaatimukset
Fysiikka 1 ja 2
Lisätiedot
TKI-pisteet 3
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
21.10.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Simo Määttä
- Katja Komulainen
Ryhmät
-
TTV24SPTTV24SP
-
TTV24SATTV24SA
Tavoitteet
Opiskelija saa koulutusalan muissa opintojaksoissa tarvittavat fysiikan osaamiseen liittyvät valmiudet.
Sisältö
Fysiikan suure- ja yksikköjärjestelmä
Liikeoppi, liikevoimaoppi
Työ, teho ja energia
Impulssi ja liikemäärä
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa analysoida aihealueen ongelmia ja tuottaa niiden ratkaisuja vaihtoehtoisilla menetelmillä.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa tehdä päätelmiä aihealueen ongelmista ja tuotaa niihin perustuvia ratkaisuja johdonmukaisilla menetelmillä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija tunnistaa aihealueen suureet ja yksiköt sekä osaa siihen liittyvien ongelmien ratkaisumenetelmiä.
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
28.10.2024 - 31.12.2024

Koulutusohjelman muissa opintojaksoissa tarvittavan fysikaalisen taustan
antaminen.
Sisältö
Ympyräliike ja pyörimisliike
Staattinen tasapaino
Nesteiden ja kaasujen mekaniikka
Lämpöoppi
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa analysoida aihealueen ongelmia ja tuottaa vaihtoehtoisia ratkaisumenetelmiä.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa tehdä johtopäätöksiä aihealueen ongelmissa. Opiskelija osaa jakaa ongelmanratkaisun sopiviin osiin ja ratkaista niihin liittyviä yhtälöitä ja yhtälöryhmiä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija löytää aihealueen ongelmien ratkaisuissa tarvittavat yhtälöt ja osaa ratkaista tarvittavat lineaariset yhtälöt.
Esitietovaatimukset
Fysiikka 1
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 18.05.2025

Momentti 1 Insinöörifysiikka, Inkinen, Tuohi,Otava
Kurssilla jaettava materiaali

Generatiiviset kilpailevat verkostot (Generative Adversarial Networks, GAN) ovat kaiken nykyisen ”deep fake”-nimityksen mukaisen kuva- ja videomanipulaation taustalla. Tällä kurssilla opiskelijat pääsevät tutustumaan GAN-tekoälyyn sekä käytännön että teorian näkökulmasta. Kurssi on Moodlessa itsenäisesti tai ryhmässä suoritettava kurssi, ja se sisältää sekä koodausta että kirjallisia töitä. Alun aiheeseen tutustumisen jälkeen kurssilla koodataan kuvamanipulaattori, jolla voi tuottaa keinotekoisen kuvan, joka muistuttaa täysin aitoa. Lisäksi kurssilla analysoidaan manipuloituja kuvia ja pyritään erottamaan ne aidoista. Kurssin aikana tehdyistä löydöksistä kirjoitetaan loppuraportti. Kurssi arvioidaan arvosanalla 1-5.
Sisältö
Kurssilla tehdään alkuessee ja tutustutaan opetusmateriaaliin ja GAN-verkkoja käsitteleviin tieteellisiin julkaisuihin. Kurssilla ohjelmoidaan kaksi GAN-koodia, joista toinen on täydennettävä itse ja toinen tehdään alusta saakka. Lopuksi kirjoitetaan loppuraportti kurssin aikana tehdyistä havainnoista.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Loppuraportti on selkeä ja osoittaa erinomaista ymmärrystä sekä GAN-verkkojen teoriasta että koodaamisesta. Deep fake -tunnistamisesta tehdyt havainnot ovat oikeat ja täsmällisesti selitetty.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Loppuraportti on kohtuullisen selkeä ja osoittaa hyvää ymmärrystä sekä GAN-verkkojen teoriasta että koodaamisesta. Deep fake -tunnistamisesta tehdyt havainnot ovat jossain määrin oikeita ja ymmärrettävästi selitetty.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Loppuraportti on ymmärrettävä ja osoittaa riittävää ymmärrystä sekä GAN-verkkojen teoriasta että koodaamisesta. Deep fake -tunnistamisesta tehdyt havainnot ovat välillä oikeita ja jossain määrin selitetty.
Esitietovaatimukset
Kurssilla tarvitaan riittävä ymmärrys tekoälystä, joten se on sopiva 3. ja 4. vuosikurssin opiskelijoille.
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 18.05.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Virpi Saastamoinen
Ryhmät
-
TTV24SPTTV24SP
Tavoitteet
Lukion ja ammatillisten oppilaitosten geometrian perusteiden osittainen
kertaaminen ja täydentäminen. Kurinalaiseen ja määrätietoiseen työskentelyyn oppiminen sekä vuorovaikutustaitojen kehittäminen.
Sisältö
Tavallisimpien tasokuvioiden geometriaa
Trigonometriaa
Vektorilaskentaa
Determinantit ja matriisit
Kompleksiluvut
Oppimateriaalit
Insinöörin matematiikka, Tuomenlehto, Holmlund, Huuskonen, Makkonen, Surakka, Edita
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa soveltaa trigonometriaa, vektorialgebraa ja kompleksilukuja vaativimpiin tehtäviin.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija kykenee ratkaisemaan trigonometrisia yhtälöitä.
Opiskelija hallitsee vektorien piste-, risti- ja kolmoistulon ja niiden merkityksen.
Opiskelija ymmärtää kompleksilukujen perusteet ja determinantin ja matriisin perusasiat.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija hallitsee tasokuvioihin ja kolmiulotteisiin kappaleisiin liittyvät peruslaskutoimitukset.
Opiskelija hallitsee trigonometristen funktioiden perusteet.
Opiskelija ymmärtää vektorin käsitteen.

- Mikko Romppainen
Ryhmät
-
TTV23SPTTV23SP
Tavoitteet
Opiskelija osaa määritellä, suunnitella, toteuttaa ja testata yksinkertaisen 2D-grafiikkamoottorin käyttäen OpenGL 2 -grafiikkarajapintaa.
Sisältö
Eri grafiikkarajapinnat
Ikkunan luominen
Verteksi- ja fragmenttivarjostin
Primitiivien piirtäminen
Teksturointi
Syvyyspuskurointi
Pelimoottorin testisovelluksen tekeminen
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa määritellä, suunnitella, toteuttaa ja testata itsenäisesti kompleksisen 2D-grafiikkamoottorin käyttäen OpenGL-grafiikkarajapintaa. Opiskelija osoittaa hyvää ongelmanratkaisukykyä ja osaa itsenäisesti soveltaa taitojaan.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa määritellä, suunnitella, toteuttaa ja testata itsenäisesti yksinkertaisen 2D-grafiikkamoottorin käyttäen OpenGL-grafiikkarajapintaa.
Opiskelija osaa toimia aloitteellisesti ja vastuullisesti annetuissa tehtävissä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa määritellä, suunnitella, toteuttaa ja testata ohjatusti yksinkertaisen 2D-grafiikkamoottorin käyttäen OpenGL-grafiikkarajapintaa.
Esitietovaatimukset
Johdanto pelimoottoriohjelmointiin
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
30 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Ali Hosseini
- Markku Karppinen
- Pekka Huttunen
- Jaakko Vanhala
Ryhmät
-
TTV21SAITTV21SAI
Tavoitteet
Työharjoittelun myötä saadaan hyvät valmiudet siirtyä valmistumisen jälkeen työelämään. Oman ammattialan tyypilliset käytänteet tulevat tutuiksi. Opiskelija tutustuu ohjatusti suuntautumisvaihtoehtonsa mukaisen alan työkokonaisuuksiin, työtapoihin ja laitteisiin sekä ammattiterminologiaan todellisessa työympäristössä.
Sisältö
800 työtunnin, kestoltaan noin viiden kuukauden jakson harjoittelu työelämässä.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Ilmoitetaan opintojakson alussa.
Esitietovaatimukset
Ennen harjoitteluun lähtemistä on opintoja oltava suoritettuna 112 op.
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
30 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- OPE_Tietojenkäsittely OPE_Tietojenkäsittely
- Markku Karppinen
Ryhmät
-
TTV21SPTTV21SP

01.08.2024 - 27.10.2024
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Niko Kinnunen
Ryhmät
-
TTV22SPTTV22SP
Tavoitteet
Opiskelija tietää hyötypeleissä tarvittavia laitteistoja, tekniikoita ja työkaluja. Opiskelija osaa soveltaa jotakin peliteknologiaa hyötyohjelmissa tai toteuttaa hyötypelin.
Sisältö
Saatavilla olevat laitteistot ja tekniikat.
Hyötypeliprojektin määrittely, suunnittelu ja toteutus.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija tietää syvällisesti hyötypeleissä tarvittavia laitteistoja, tekniikoita ja työkaluja.
Opiskelija osaa soveltaa oppimaansa ja toteuttaa hyötypelin itsenäisesti osoittaen erinomaista osaamista.

Opiskelija osaa soveltaen toteuttaa hyötypelin itsenäisesti.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija tietää hyötypeleissä tarvittavia laitteistoja, tekniikoita ja työkaluja.
Opiskelija osaa toteuttaa ohjatusti hyötypelin.
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
3 op
Virtuaaliosuus
1 op
Toteutustapa
67 % Lähiopetus, 33 % Etäopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- roo.sv
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Marjaana Seppi
Ryhmät
-
TTM23SAITTM23SAI
Tavoitteet
Opiskelija kehittää toisen kotimaisen kielen suullista ja kirjallista taitoa oman ammattialansa näkökulmasta.
Sisältö
Tekniikan kielen rakenteelliset erityispiirteet, oman tekniikan alan keskeinen sanasto ja kielenkäyttötilanteet.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa suullisesti ja kirjallisesti soveltaa ja muokata kieltä työelämän tarpeisiin käyttäen alansa sanastoa, ajankohtaisia sisältöjä käsitteleviä aiheita sekä monipuolisia lauserakenteita.
Opiskelija hallitsee alan perusterminologian.
Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa kattavan ja luontevan suullisen esityksen alaansa liittyvästä asiasta.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija pystyy tuottamaan arjessa ja työelämän perustilanteissa peruslauserakenteita suullisesti ja kirjallisesti.
Opiskelija tunnistaa ja kykenee käyttämään alan perusterminologiaa.
Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa tukimateriaalia apuna käyttäen sujuvahkon suullisen esityksen alaansa liittyvästä asiasta, kielioppi- ja ääntämisvirheitä esiintyy ajoittain.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija pystyy tuottamaan arjessa ja työelämän perustilanteissa yksinkertaisia lauserakenteita suullisesti ja kirjallisesti.
Opiskelija tunnistaa alan perusterminologiaan liittyviä termejä.
Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa tukimateriaalia apuna käyttäen suullisen esityksen alaansa liittyvästä asiasta, kielioppi- ja ääntämisvirheitä esiintyy.
Esitietovaatimukset
Lähtötasotesti ja Bygg Upp Din Svenska -kurssi tarvittaessa
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- roo.sv
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Jaana Bäckman

02.12.2024 - 31.12.2024
Ajoitus
01.01.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
1 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn koulutus
- Rakennus- ja yhdyskuntatekniikan koulutus
- Konetekniikan koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Tavoitteet
Opintojakso on insinöörikoulutuksen valintakokeeseen valmentava opintojakso.
Sisältö
Matematiikka:
peruslaskutoimitukset,
lausekkeiden sieventäminen ja
yhtälön ratkaiseminen,
geometria
Fysiikka:
liikeyhtälöt,
perusmekaniikka,
sähköoppi ja lämpöoppi.
Arviointiasteikko
0 - 5
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Englanti
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Nina Jyrkäs
Ryhmät
-
TTV24SATTV24SA
Tavoitteet
Opiskelijan kulttuurienvälinen viestintäkompetenssi kehittyy niin, että hän tunnistaa kulttuurieroja, ymmärtää niitä ja osaa sopeuttaa viestintätyylinsä tilanteen vaatimalla tavalla. Opiskelija syventää valmiuksiaan toimia kansainvälisen ja monikulttuurisen työelämän englanninkielisissä suullisissa ja kirjallisissa vuorovaikutustilanteissa.
Sisältö
Kulttuurin ja viestinnän käsitteitä
Kulttuurieroja viestinnässä
Toiseen kulttuuriin sopeutuminen
Suullista ja kirjallista viestintää monikulttuurisessa ympäristössä, esim. yrityksen, tuotannon/ tuotteiden esittely, kokous- ja neuvottelutilanteet
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija osaa vertailla kulttuureja ja kuvailla kulttuurienvälisiä eroja yleisesti. Opiskelija ymmärtää oman kulttuuritaustansa vaikutuksen viestinnässään ja osaa arvioida oman kulttuurienvälisen viestintäkompetenssinsa kehitystä.
Esitietovaatimukset
Eurooppalainen viitekehys taitotaso B2
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Englanti
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Iina Korhonen

Ajoitusryhmät
- KAMK Avoin AMK 1 (Koko: 100. Avoin AMK: 100.)
Ryhmät
-
AAMKAvoin AMK
Pienryhmät
- KAMK Avoin AMK 1
Tavoitteet
Johdanto lohkoketjuihin -opintojakson tavoitteena tutustuttaa opiskelija lohkoketjuteknologiaan ja esitellä samalla lohkoketjujen käyttöä finanssialalla, hallinnossa, lainsäädännössä ja liiketaloudessa. Opintojakson sisällöt on jaksotettu siten, että tekniset osiot vuorottelevat soveltavien aiheiden kanssa. Kurssin ensisijainen tarkoitus on tarjota opiskelijalle yleishyödyllinen johdatus lohkoketjujen toimintaan ja soveltamiseen.
Sisältö
Opintojakso käsittelee lohkoketjujen keskeisiä toimintaperiaatteita sekä lohkoketjujen eri sovellusalueita.
Opintojakson aihepiirit:
Lohkoketjujen tekninen toiminta (ei-teknisenä esityksenä)
salausmenetelmät (esim. ECDSA)
älysopimukset
lohkoketjujen koodaamisen perusteet
lohkoketjujen sovelluksia, kuten
finanssiala
logistiikka
turismi
hallinto
lainsäädäntö
liiketoiminta, ja
lohkoketjujen tulevaisuus
Aika ja paikka
verkkokurssi
Oppimateriaalit
Verkkokurssilla määritellyt oppimateriaalit.
Opetusmenetelmät
Kurssi järjestetään kokonaan Edukamu-oppimisalustalla verkossa, ja se käydään omaan, vapaaseen tahtiin kurssin toteutusajan puitteissa
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Verkkotentti on opiskelijan saatavilla heti, kun hän on käynyt läpi kaiken kurssimateriaalin verkossa.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei vaihtoehtoisia suoritustapoja.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Laajuus 5op, mikä tarkoittaa opiskelijan työtä noin 135 tuntia.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Arviointi perustuu opintojakson lopuksi verkossa tehtävään, koneellisesti tarkastettavaan tenttiin, jonka kysymykset käsittelevät opintojakson keskeisiä asioita. Kurssin läpäiseminen edellyttää vähintään 50 prosenttia oikeita vastauksia.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Kurssi arvioidaan verkkotentin perusteella
Esitietovaatimukset
Opintojaksolla ei ole esitietovaatimuksia.
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 27.10.2024
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Mikko Romppainen
Ryhmät
-
TTV23SPTTV23SP
Tavoitteet
Opiskelija ymmärtää erilaiset peli- ja välikerrosmoottoreiden tyypit ja arkkitehtuurit. Opiskelija osaa käyttää yhtä tai useampaa pelimoottoria yksinkertaisen pelisovelluksen tekemiseen.
Sisältö
Pelimoottorityypit
Pelimoottorien arkkitehtuurit
Pelimoottoreihin tutustuminen ohjelmoimalla.
Oman tuotoksen esittely
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija tuntee hyvin erilaiset peli- ja välikerrosmoottoreiden tyypit ja arkkitehtuurit.
Opiskelija osaa käyttää useampaa pelimoottoria kompleksisen pelisovelluksen tekemiseen itsenäisesti ja kehittäen toimintaansa.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija tuntee hyvin erilaiset peli- ja välikerrosmoottoreiden tyypit ja arkkitehtuurit.
Opiskelija osaa käyttää useampaa pelimoottoria yksinkertaisen pelisovelluksen tekemiseen itsenäisesti.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija ymmärtää erilaiset peli-ja välikerrosmoottoreiden tyypit ja arkkitehtuurit.
Opiskelija osaa käyttää yhtä pelimoottoria yksinkertaisen pelisovelluksen tekemiseen ohjatusti.
Esitietovaatimukset
C++ -ohjelmointi
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Jani Sourander
Ryhmät
-
TTM23SAITTM23SAI
Tavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija hallitsee tyypillisimpiä koneoppimistekniikoita ja ymmärtää niiden hyödyntämismahdollisuudet. Teoriaymmärryksen lisäksi opiskelija kykenee soveltamaan oppimiaan menetelmiä käytännön ongelmien ratkaisemiseen sekä omaa perusnäkemyksen koneoppimis- ja tekoälysovellusten toteuttamiseen liittyvistä hyvistä käytänteistä.
Sisältö
- Johdatus koneoppimiseen
- Työnkulun tyypilliset vaiheet
- Datan käsittelyn alkeet (Z-score, Box-Cox, jne.)
- Mallin suorituskyvyn mittaus (MSE, F1 jne.)
- Useita eri algoritmeja, kuten:
- Naive Bayes
- Päätöspuu
- k-NN
- k-Means
- Linear Regression (Hill Climbing ja/tai Gradient Descent)
Oppimateriaalit
Linkit oppimateriaaliin, mahdollisiin luentojen tallenteisiin sekä lukuvinkit löytyvät Reppu-alustan "Aloita tästä"-osiosta. Kirja "An Introduction to Statistical Learning with Application in Python" toimii virallisen kurssimateriaalin tukevana kirjallisuutena. Lisäksi oppimispäiväkirjan tueksi on suositeltavaa etsiä muuta kirjallisuutta omatoimisesti.
Opetusmenetelmät
Oppimispäiväkirja, luennot, ja itsenäisesti tehtävät harjoitukset. Luentojen tallennekäytäntö sovitaan kurssin alussa yhteisesti. Oppimispäiväkirja on laadittava Oppimispäiväkirja 101 -ohjeen mukaisesti käyttäen. Ohje sijaitsee osoitteesta: https://sourander.github.io/oat/
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ota yhteyttä opettajaan, mikäli on tarve AHOT-prosessiin tai muutoin vaihtoehtoiseen tapaan osoittaa kurssilla vaadittu osaaminen.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Luennoille osallistumisen tai niiden tallenteiden katsomisen lisäksi opiskelijan oletetaan käyttävän viikoittain kurssin laajuutta vastaava määrä tunteja tehtävien tekemiseen, itsensä kehittämiseen ja tämän prosessin dokumentointiin oppimispäiväkirjamuodossa.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti ammattialansa käsitteitä sekä yhdistää niitä kokonaisuuksiksi. Opiskelija osaa analysoida, reflektoida ja arvioida kriittisesti omaa osaamistaan ja ammattialansa toimintatapoja hankkimansa tiedon avulla. Opiskelija osaa myös valita ja arvioida kriittisesti ammattialansa tekniikoita ja malleja sekä käyttää niitä toiminnassaan ja soveltaa kriittisesti ammattieettisiä periaatteita toiminnassaan.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija käyttää johdonmukaisesti ammattialansa käsitteitä ja osaa nimetä, kuvailla ja perustella ammattialansa perustiedot. Opiskelija valitsee tarkoituksenmukaisia toimintatapoja hankkimansa tiedon ja ohjeistuksen perusteella sekä soveltaa tarkoituksenmukaisesti ammattialansa toimintaan soveltuvia tekniikoita ja malleja. Opiskelija arvioi ja reflektoida omaa osaamistaan ja osaa perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija käyttää asianmukaisesti keskeisiä kurssin aihepiirin käsitteitä ja osaa nimetä ammattialansa perustiedot. Opiskelija toimii tarkoituksenmukaisesti, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa ja vaatii ohjausta. Opiskelija käyttää toiminnassaan tarkoituksenmukaisesti ammattialansa tekniikoita ja malleja sekä toimii ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.
Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija todistaa vahvaa näyttöä taidoista ja niiden kehittymisestä oppimispäiväkirjassaan. Päiväkirja on virheetöntä asiatyyliä ja sisälllöltään argumentoiva sekä oivaltava. Oppimispäiväkirjaan on todistettavasti lisätty viikoittain merkintä, jonka sisällön laajuus ja taso vastaa työmäärältään kurssin ajankäytön mukaista työtä. Lähdeaineisto on kriittisesti arvioitu ja punnittu.
Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)
Opiskelija reflektoi tai analysoi taitojensa kehittymistä oppimispäiväkirjassaan. Päiväkirjan asiasisältö on huoliteltua ja selkeää tai sujuvaa ja lähes virheetöntä asiatyyliä. Työtä on tehty välillä joko toinen viikko tai useimpina viikkoina. Lähdeaineiston käyttö on systemaattista, lukijalle selkeää ja lähdeaineisto on monipuolista sekä tarkoituksenmukaista.
Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Opiskelija listaa tai soveltaa perustaitoja oppimispäiväkirjassaan. Päiväkirjan asiasisältö on jäsentymätöntä tai tyylillisesti epätasaista. Oppimispäiväkirjaa ei ole päivitetty asianmukaisesti viikoittain vaan merkittävin osa työstä on tehty viikossa. Lähdeluettelo on laadittu, mutta runkotekstin ja lähteiden yhteys on vähäinen tai olematon.
Esitietovaatimukset
Git-, Python- ja Jupyter Notebook -osaaminen oltava vähintään perusteiden tasolla.
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Juha Hauhia
Ryhmät
-
TTV24SPTTV24SP
Tavoitteet
Kurssin suoritettuaan opiskelija osaa ohjelmistotuotannon pääperiaatteet, määritellä avainkäsitteet sekä käyttää opinoissaan ammattiterminologiaa. Opiskelija osaa hyödyntää ohjelmistotuotannon käytäntöjä ja työkaluja, toimia SCRUM-prosessimallin mukaisesti sekä valita soveltuvat suunnittelutyökalut ohjelmistoprosessin eri vaiheissa. Opiskelija osaa tunnistaa ja soveltaa keskeisiä ohjelmistotuotannon suunnittelumalleja (Design Patterns) ja niihin liittyviä menetelmiä ja työkaluja. Opiskelija ymmärtää kurssin käytyään jatkuvan oppimisen ja ammatillisen kehityksen välttämättömyyden ohjelmistotuotannon alalla.
Sisältö
Ammattimaisen ohjelmistotuotannon periaatteet
Ohjelmistoprosessit
Ketterä ohjelmistokehitys (Scrum), Gitlab (Scrumban-taulu, Issue, Scrum-tiimin roolit, vastuut ja työtavat)
Vaatimusmäärittely ja se jäsentäminen Scrum-projektin tuotevaatimuksiksi
Järjestelmän mallintaminen (UML-notaatio), Luokkakaavio, Tilakaavio, Sekvenssikaavio
Arkkitehtuurisuunnittelun periaatteet, Arkkitehtuurimallien pääpiirteittäinen läpikäynti
Suunnittelu ja toteutus
Ohjelmistoprojekti lähtien vaatimusmäärittelystä testaukseen
Ohjelmistotestauksen periaatteet (CI/CD)
Ohjelmiston evoluutio ja elinkaariajattelu
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa toimia monimutkaisissa työtilanteissa, organisoida ja ohjata ryhmän toimintaa ja toimia vastuullisesti.
Opiskelija osaa itsenäisesti hakea työtehtävien vaatimaa tietoa ja noudattaa ohjeistusta.
Opiskelija osaa raportoida työnsä raportointiohjeen mukaisesti.
Opiskelija pystyy suorittamaan tehtävät suunnitellun aikataulun mukaisesti.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa soveltaa ammatillista osaamistaan eri työtehtävissä, toimia itsenäisesti ja vastuullisesti ja toimii ryhmässä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi
Opiskelija osaa raportoida työnsä pääosin raportointiohjeen mukaisesti.
Opiskelija pystyy suorittamaan tehtävät suunnitellun aikataulun mukaisesti.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osoittaa perehtyneisyytensä alan tietoperustaan, toimii annetuissa tehtävissä asianmukaisesti, osallistuu ryhmän toimintaan omalla osaamisellaan.
Opiskelija osaa raportoida työnsä.

Kurssin tavoitteena on ymmärtää, mihin järjestelmäsuunnittelua tarvitaan ja ymmärtää järjestelmäsuunnittelussa käytettyjä menetelmiä sekä työkaluja. Kurssin käytyäsi osaat luoda järjestelmän vaatimusmäärittely ja arkkitehtuurikuvaus dokumentit sekä toiminnallisen kuvauksen käyttäen UML-kuvausta. Lisäksi osaat järjestää arkkitehtuurikatselmointeja ja jakaa järjestelmäsuunnittelutehtäviä SCRUM/projektinhallinta -menetelmiä käyttäen.
Sisältö
1. Järjestelmäsuunnitteluprosessi ja työkalut
2. Tuotteen elinkaari
3. Järjestelmän vaatimusmäärittely
4. Järjestelmän arkkitehtuurimäärittely -dokumentti
- Arkkitehtuurisuunnittelu ja rajapinnat
5. Toiminnallinen kuvaus ja UML-kaaviot
6. Testaussuunnittelu ja testaus
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Arvosanaan 5 vaaditaan n. 95% kurssin harjoitusten pisteistä. Tämä tarkoittaa, että vastaukset ovat selkeitä ja harjoitusten pohdinta-osiot on tehty kiitettävästi.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arvosanaan 1 vaaditaan kaikkien tehtävien palautus ja 50% kurssin pisteistä. Lisäksi palauttamistasi kurssin harjoituksista on käytävä ilmi, että osaat muodostaa järjestelmälle vaatimusmäärittely dokumentin ja järjestelmäkuvaus dokumentin.
Esitietovaatimukset
-
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
7 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Jussi Ala-Hiiro
- Markku Karppinen
Ryhmät
-
TTV21SATTV21SA
Tavoitteet
Opiskelija hallitsee IoT-laitesuunnittelun pääpiirteet ja kykenee hyödyntämään ohjelmistotyökaluja suunnitteluprosessin eri vaiheissa.
Opiskelija ymmärtää standardien mukaisten testausten suunnittelun ja toteutuksen laboratoriossa sekä tuntee ongelmatilanteet EMC-häiriöiden osalta ja niiden ratkaiseminen.
Sisältö
- IoT-Järjestelmän suunnittelu, dokumentointi, hankinta ja testaaminen
- Piirikaavio, simulointi, piirilevysuunnittelu, hankintadokumentaatio, kokoonpano ja testaus
- Luotettavuuden arvioiminen
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa analysoida aihealueen ongelmia sekä tuottaa niihin ratkaisuja vaihtoehtoisilla menetelmillä ja ohjelmistotyökaluilla.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa tehdä päätelmiä aihealueen ongelmista ja tuottaa niihin perustuvia ratkaisuja johdonmukaisilla menetelmillä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija tunnistaa aihealueen suureet ja yksiköt sekä osaa siihen liittyvien ongelmien ratkaisumenetelmiä.
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Eero Huusko
Ryhmät
-
TTV23SRAATTV23SRAA
Tavoitteet
Opiskelija:
- Tuntee hyökkäyspintojen ja -vektorien ja niihin liittyvien toimijoiden perusteet
- Tuntee hyökkäysohjelmistojen ja -laitteiden käytön ja periatteet
- Osaa tehdä laboratoriotehtäviä, kuten penetraatiotestausta ja hyökkäysvektorien skannausta
- Tuntee keskeiset rajapinnat
- Osaa suunnitella kyberhyökkäysten vastatoimia
Sisältö
Johdanto hyökkäyspintoihin ja -vektoreihin sekä niihin liittyviin toimijoihin
Hyökkäystyökalujen ja skannaustyökalujen käyttö ja toimintaperiaatteet
Heikkouksien löytäminen ja niihin liittyvät tietokokoelmat
Rajapintojen perusteet
Vastatoimet
Laboratoriotehtävät
Oppimateriaalit
Kurssilla jaettava materiaali, verkkolähteet, viranomaislähteet, verkko-opetusjärjestelmä
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija tuntee erinomaisesti hyökkäyspintojen ja -vektorien ja niihin liittyvien toimijoiden perusteet. Opiskelija osaa hyökkäysohjelmistojen ja -laitteiden käytön periatteet. Opiskelija osaa tehdä erinomaisesti laboratoriotehtäviä, kuten penetraatiotestausta ja hyökkäysvektorien skannausta ja tuntee keskeiset rajapinnat. Opiskelija osaa suunnitella monipuolisia hyökkäysten vastatoimia.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija tuntee hvyin hyökkäyspintojen ja -vektorien ja niihin liittyvien toimijoiden perusteet. Opiskelija osaa hyökkäysohjelmistojen ja -laitteiden käytön periatteet. Opiskelija osaa tehdä sujuvasti laboratoriotehtäviä, kuten penetraatiotestausta ja hyökkäysvektorien skannausta ja tuntee keskeiset rajapinnat. Opiskelija osaa suunnitella peruslaatuisia hyökkäysten vastatoimia.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija tuntee hyökkäyspintojen ja -vektorien ja niihin liittyvien toimijoiden perusteet. Opiskelija osaa hyökkäysohjelmistojen ja -laitteiden käytön periatteet. Opiskelija osaa tehdä peruslaatuisia laboratoriotehtäviä, kuten penetraatiotestausta ja hyökkäysvektorien skannausta ja tuntee keskeiset rajapinnat. Opiskelija osaa suunnitella jonkinlaisia hyökkäysten vastatoimia.
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija tuntee hyökkäyspintojen ja -vektorien ja niihin liittyvien toimijoiden perusteet, opiskelija osaa hyökkäysohjelmistojen ja -laitteiden käytön periatteet, opiskelija osaa tehdä laboratoriotehtäviä, kuten penetraatiotestausta ja hyökkäysvektorien skannausta ja tuntee keskeiset rajapinnat ja opiskelija osaa suunnitella hyökkäysten vastatoimia siten, että hän kykenee suoriutumaan myöhemmin opinto-ohjelmassa olevista kursseista hyväksytysti.
Esitietovaatimukset
Tietoturvan ja kyberturvallisuuden perusteet 5 op
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Eero Huusko
Ryhmät
-
TTV23SATTV23SA
Tavoitteet
Opintojen jälkeen opiskelija osaa luokitella, soveltaa ja vertailla langattomia protokollia ja IoT arkkitehtuureja eri sovellusalueiden tarpeisiin perustuen ja osaa myös suunnitella ja toteuttaa yksinkertaisen, langattomaan teknologiaan perustuvan mittaussovelluksen tietylle sovellusalueelle. Opiskelija osaa myös selittää ja perustella langattomien teknologioiden tulevaisuuden kehitystrendejä.
Osaa selittää sensoriverkkojen synkronoinnin ja paikannuksen tavoitteet ja perusratkaisut sekä osaa valita sovelluksen tarpeisiin soveltuvan ratkaisun. Osaa selittää sensoriverkkojen käyttöjärjestelmän ja ohjelmoinnin erityispiirteet sekä osaa suunnitella ja ohjelmoida yksinkertaisia sensoriverkkosovelluksia.
Sisältö
Kurssi antaa yleiskuvan nykyisistä langattomista teknologioista. Luennoilla
käsitellään mm. radiosignaalin etenemiseen vaikuttavia tekijöitä,
modulaatiotekniikoita, kanavanvarausmekanismeja sekä
matkapuhelinverkon perusteita. Lisäksi luennoilla luodaan
katsaus lyhyen kantaman langattomiin sensoriverkkoihin ja niiden ominaisuuksiin.
Johdanto sensorinoodin arkkitehtuurimalleihin, sensoriverkon reititysprotokollat.
Sensoriverkon aikasynkronointi ja paikannus.
Sensoriverkon ohjelmistokehitys.
Käyttöjärjestelmät ja sensoriverkkojen ohjelmistokehityksestä.
Aika ja paikka
Luentotallenteet ja luokkaopetus
Oppimateriaalit
Luentokalvot ja luentovideot sekä oppimistehtäviin liittyvät tieteelliset artikkelit.
Opetusmenetelmät
Luentovideot, luokkaopetus, ohjatut harjoituket, itsenöisesti tehtävät harjoitukset.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Kurssin kuormitus:
Kurssin laajuus 5 op
Laskennallinen opiskelijan työaika 135 h
Kurssiin sisältyy
– lähiopetusta 40h
– 9-10 kpl harjoituksia
Sisällön jaksotus
Sensoriverkkojen perusteet:
Johdanto, sensorinoodin arkkitehtuuri, sensoriverkon protokollat (linkkien ja antureiden kattavuus, mac-protokollat, reititysprotokollat).
Sensoriverkon palvelut: Aikasynkronointi ja paikannus.
Sensoriverkon ohjelmistokehitys: Käyttöjärjestelmät ja sensoriverkkojen ohjelmistokehityksestä.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Osaa suunnitella ja toteuttaa yksinkertaisen, langatomaan teknologiaan perustuvan mittaussovelluksen tietylle sovellusalueelle. Opiskelija osaa selittää ja perustella langattomien teknologioiden tulevaisuuden kehitystrendejä.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Osaa luokitella ja vertailla langattomia protokollia ja IoT arkkitehtuureja eri sovellusalueiden tarpeisiin perustuen.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Osaa selittää aihealueeseen liittyviä keskeisiä peruskäsitteitä, osaa selittää langattomien teknologioiden suorituskykyominaisuuksia ja rajoituksia.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Hyväksytty suoritus edellyttää kaikkien kirjallisten oppimistehtävien ja vertaisarviointien palauttamista sekä hyväksyttyä suorittamista. Vertaisarvioinnit arvioidaan joko hylätty tai hyväksytty. Oppimistehtävät pisteytetään ja näistä saatu pistemäärä määrittää kurssin arvosanan.
Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Osaa suunnitella ja toteuttaa yksinkertaisen, langatomaan teknologiaan perustuvan mittaussovelluksen tietylle sovellusalueelle. Opiskelija osaa selittää ja perustella langattomien teknologioiden tulevaisuuden kehitystrendejä.
Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)
Osaa luokitella ja vertailla langattomia protokollia ja IoT arkkitehtuureja eri sovellusalueiden tarpeisiin perustuen.
Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Osaa selittää aihealueeseen liittyviä keskeisiä peruskäsitteitä, osaa selittää langattomien teknologioiden suorituskykyominaisuuksia ja rajoituksia.
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Ali Hosseini
Ryhmät
-
TTV24SPTTV24SP
Tavoitteet
Opiskelija on sisäistänyt yrittäjämäisen asenteen. Hän osaa käyttää yritystoiminnan peruskäsitteitä asianmukaisesti. Hän ymmärtää liiketoimintapotentiaalien tunnistamisen ja luomisen merkityksen yhteiskunnan kehitykseen ja hyvinvointiin. Lisäksi opiskelija osaa kuvata yrityksen perustoiminnot ja ymmärtää kannattavan liiketoiminnan perusteet.
Sisältö
Yritystoiminnan merkitys yhteiskunnassa
Ulkoinen ja sisäinen yrittäjyys
Toiminta-ajatus ja liikeidea
Yritystoiminnan perusmalli ja älykkäät prosessit
Sidosryhmät ja verkostoituminen
Yritysmuodot
Markkinointi ja asiakaslähtöinen toimintatapa
Liiketoiminnan kannattavuus
Liiketoimintapotentiaalit
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti yritystalouden käsitteitä sekä yhdistää niitä kokonaisuuksiksi. Opiskelija osaa analysoida, vertailla ja arvioida kriittisesti yritystalouden osaamistaan ja yritystalouden toimintatapoja hankkimansa tiedon perusteella. Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija käyttää johdonmukaisesti liiketoimintaosaamisen käsitteitä. Opiskelija osaa nimetä, kuvailla ja perustella yritystalouden ja yrittäjyyden toimintatapoja. Hän osaa toimia itsenäisesti tiedon ja ohjeistuksen perusteella ja soveltaa yritystalouden toimintaan liittyviä tekniikoita ja malleja. Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteiden saavuttamiseksi ja perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa määritellä ja käyttää yritystalouden peruskäsitteitä asianmukaisesti ammattieettisten periaatteiden mukaisesti. Hän osaa nimetä ja kuvailla yritytalouden perustiedot. Hän osaa toimia tarkoituksenmukaisesti, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa.
Lisätiedot
PA 25.4.2016
AH/MS 3.5.2016

Opintojaksolla käydään läpi laiteajurin (device driver) ohjelmointi ja Linux-kerneliin lisättävän ns. ladattavan kernel-moduulin (LKM, loadable kernel module) tekemiseen liittyvät erityispiirteet. Opintojaksolla opetellaan myös kernelin konfigurointi, kernelin kääntäminen ja asennus sulautettuun laitteeseen.
Sisältö
• Linux-laiteajurien perusteet
• Linux-laiteajurien kehittäminen käytännössä
• Laitteiden lisääminen Linux-ytimeen
• Linux-järjestelmässä olevien HW-komponenttien havaitseminen
• Laiteajurien tarkoitus, toiminta ja toiminnallisuudet
• Laiteajurien kääntäminen, konfiguroiminen ja yhdistäminen
• Ladattavien moduulien ja kerneliin käännettyjen laiteajurien väliset erot
Arviointiasteikko
0 - 5
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
3 op
Virtuaaliosuus
1 op
TKI-osuus
1 op
Toteutustapa
67 % Lähiopetus, 33 % Etäopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Mika Keränen
Ryhmät
-
TTV22SPTTV22SP
Sisältö
Linux-systeemiohjelmointi kurssin sisältö painottuu UNIX/POSIX-ympäristössä tapahtuvaan ohjelmointiin käyttäen ANSI C:tä.
Erityinen painopiste on Linux/Posix-järjestelmän vaatimissa systeemikutsuissa, prosessinohjauksessa, säikeistyksessä ja prosessien välisessä kommunikoinnissa.
Eri I / O-tekniikkoiden läpikäynti, standardi-C-kirjaston I/O-toiminnot ja Unix/Linux systeemikutsut esitellään yksityiskohtaisesti.
Oppimateriaalit
Luentomateriaalit ja verkko-oppimisympäristössä oleva materiaali.
Opetusmenetelmät
Luennot, ohjatut ja itsenäisesti tehtävät viikkoharjoitukset. Tentti ja harjoitustyö.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Kurssin laajuus 5 op, opiskelijan laskennallinen työaika 135 h.
Sisällön jaksotus
Linux-systeemiohjelmointi kurssin sisältö painottuu UNIX / POSIX-ympäristössä tapahtuvaan ohjelmointiin käyttäen ANSI C:tä. Erityinen painopiste on Linux / Posix-järjestelmän vaatimissa systeemikutsuissa, prosessinohjauksessa, säikeistyksessä ja prosessien välisessä kommunikoinnissa. Eri I / O-tekniikkoiden läpikäynti, standardi-C-kirjaston I / O-toiminnot ja Unix/Linux systeemikutsut esitellään yksityiskohtaisesti.
Program Development Review
Multiprocessing & Multithreading
Posix Signal Handling
Linux Memory Management
UNIX/POSIX Files and File System
- File I/O
Local Interprocess Communication
- Using Signals for Interprocess Communication
- Kernel IPC Facilities
- Shared Memory
- Semaphores
- Mutex
- Message Queues
- Managing Kernel IPC Resources
- Pipes
- System calls
- Signals
Socket programming
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Harjoitustyökirjan tehtävien palautus max 280 p (Vapaavalintainen, mutta vaikuttaa oleellisesti kurssin arvosanaan)
Tentti (Labrakoe) (Moodlessa), maksimi 125 p (Pakollinen)
Maksimipistemäärä harjoitustyökirjan tehtävistä on 280 p.
Harjoitustyökirjan tehtäviestä saadut pisteet lasketaan yhteen tentistä saatujen pisteiden kanssa ja kurssin arvosana muodostuu tentin ja harjoitustyökirjan yhteispisteiden perusteella.
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Jani Sourander
Ryhmät
-
TTV23SATTV23SA
Tavoitteet
Opiskelija ymmärtää Linux-käyttöjärjestelmän toimintaperiaatteen ja sen perusteet. Opiskelija osaa asentaa Linux-käyttöjärjestelmän, konfiguroimaan sen ja tekemään siihen perus ylläpitotehtäviä. Opiskelija ymmärtää myös käyttöjärjestelmään liittyvän ekosysteemin ja osaa tarvittaessa hyödyntää sitä.
Sisältö
Käyttöönotto: Terminologia, eri jakelut ja käyttöjärjestelmän asentaminen
Graafinen käyttöympäristö: eri käyttöympäristöt, ohjelmistojen asentaminen, toimistosovellukset ja päivitykset
Hakemistorakenne: FHS, Hakemistorakenteessa liikkuminen ja tiedostojen muokkaaminen
Tekstipohjainen käyttöliittymä: Komentotulkki, bash, komennot, ohjelmistojen asentaminen ja edistyneempi käyttö
Käyttäjien hallinta: Käyttäjät, ryhmät, root käyttäjä ja sudo-komento
Ohjelmistojen jakelu
Prosessit: Käsite, käytäntö ja hallinta
Edistyneempi käyttö: IO ja putkittaminen, Skriptaus ja ohjelmointi
Oppimateriaalit
Linkit oppimateriaaliin, mahdollisiin luentojen tallenteisiin sekä lukuvinkit löytyvät Reppu-alustan "Aloita tästä"-osiosta.
Opetusmenetelmät
Oppimispäiväkirja, luennot, tallennetut teorialuennot ja itsenäisesti tehtävät harjoitukset. Oppimispäiväkirja on laadittava Oppimispäiväkirja 101 -ohjeen mukaisesti käyttäen. Ohje sijaitsee osoitteesta: https://sourander.github.io/oat/
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ota yhteyttä opettajaan.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Luennoille osallistumisen tai niiden tallenteiden katsomisen lisäksi opiskelijan oletetaan käyttävän viikoittain kurssin laajuutta vastaava määrä tunteja tehtävien tekemiseen, itsensä kehittämiseen ja tämän prosessin dokumentointiin oppimispäiväkirjamuodossa
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa kiitettävästi kurssilla aihealueeseen liittyvät tekniset asiat ja pystyy kertomaan osaamisestaan sujuvasti ja kattavasti oppimispäiväkirjassa.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa kurssin aihealueeseen liittyvät tekniset asiat hyvin ja pystyy kertomaan osaamisestaan sujuvasti oppimispäiväkirjassa.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija saa yli puolet aihealueen teknistä osaamista mittaavasta tentistä ja pystyy kertomaan osaamisestaan oppimispäiväkirjassa.
Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija todistaa vahvaa näyttöä taidoista ja niiden kehittymisestä oppimispäiväkirjassaan. Päiväkirja on virheetöntä asiatyyliä ja sisälllöltään argumentoiva sekä oivaltava. Oppimispäiväkirjaan on todistettavasti lisätty viikoittain merkintä, jonka sisällön laajuus ja taso vastaa työmäärältään kurssin ajankäytön mukaista työtä. Lähdeaineisto on kriittisesti arvioitu ja punnittu.
Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)
Opiskelija reflektoi tai analysoi taitojensa kehittymistä oppimispäiväkirjassaan. Oppimispäiväkirjan asiasisältö on huoliteltua ja selkeää tai sujuvaa ja lähes virheetöntä asiatyyliä. Työtä on tehty välillä joko toinen viikko tai useimpina viikkoina. Lähdeaineiston käyttö on systemaattista, lukijalle selkeää ja lähdeaineisto on monipuolista sekä tarkoituksenmukaista.
Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Opiskelija listaa tai soveltaa perustaitoja oppimispäiväkirjassaan. Oppimispäiväkirjan asiasisältö on jäsentymätöntä tai tyylillisesti epätasaista. Oppimispäiväkirjaa ei ole päivitetty asianmukaisesti viikoittain vaan merkittävin osa työstä on tehty viikossa. Lähdeluettelo on laadittu, mutta runkotekstin ja lähteiden yhteys on vähäinen tai olematon
Esitietovaatimukset
Ei esitietovaatimuksia.
Lisätiedot
Kurssi voidaan toteuttaa myös lähiopetuksessa.
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Simo Määttä
Ryhmät
-
TTV23SPTTV23SP
Tavoitteet
Opiskelija hallitsee tietokonegrafiikan taustalla olevia matemattisia perusteita ja menetelmiä. Opiskelija osaa käyttää numeerisia menetelmiä differentiaaliyhtälöiden ratkaisemiseen. Opiskelija hallitsee ja osaa laskea voiman vaikutuksen kappaleen liiketilaan erityisesti pyörivässä liikkeessä ja kaksiulotteisissa törmäyksissä.
Sisältö
Matematiikka osa:
Vektorit
Matriisit
Vektorien ja matriisien soveltaminen grafiikassa
- Rotaatio, siirto, skaalaus (sis. projektio)
Kompleksiluvut ja kvaterniot
Differentiaaliyhtälöt
Fysiikka osa:
Väliaineen vastus
Jousivoima ja harmoninen liike
Ympyrä- ja pyörimisliike, liikemäärämomentti
2D -törmäykset, impulssi
Numeerisia menetelmiä
Oppimateriaalit
Luentomateriaalit
Oheislukemisena esimerkiksi (ei pakollinen):
Flynt, J., P, Kodicek D.: Mathematics and Physics for Programmers, Course tecnology, 2013
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
90-100% kokeen pisteistä --> Arvosana 5
Arviointikriteerit, hyvä (3)
80-89% kokeen pisteistä --> Arvosana 4
70-79% kokeen pisteistä --> Arvosana 3
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
60-69% kokeen pisteistä --> Arvosana 2
50-59% kokeen pisteistä --> Arvosana 1
Esitietovaatimukset
Algebra, Geometria, Differentiaalilaskenta, sekä Fysiikka 1 ja 2
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Vesa Vaihoja
Ryhmät
-
TTV23SRAATTV23SRAA
Tavoitteet
Opiskelija hallitsee tietoturvan matemaattisen perustan ja osaa soveltaa oppimaansa ohjelmoinnissa.
Sisältö
Matematiikkaa:
- alkuluvut
- Boolen algebra
- joukko-oppia
- lukuteoriaa
- eksponentit ja logaritmit
- matriisit
- imaginääriluvut
Ohjelmointiharjoituksia
Oppimateriaalit
Kurssilla jaettava materiaali, verkkolähteet, ja verkko-opetusjärjestelmä.
Insinöörin matematiikka, Tuomenlehto, Holmlund, Huuskonen, Makkonen, Surakka, Edita
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Yli 90% kokonaispistemäärästä
Arviointikriteerit, hyvä (3)
70%-90% kokonaispistemäärästä
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
50%-70% kokonaispistemäärästä
Esitietovaatimukset
Algebra
Ohjelmoinnin perusteet
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Markku Karppinen
Ryhmät
-
TTV23SATTV23SA
Tavoitteet
Opiskelija tunnistaa mikrokontrollerin sisäiset toimintalohkot ja osaa suunnitella ulkoiset kytkennät ja ottaa ne käyttöön.
Laiteläheinen ohjelmointi (rekisteriperustainen) C-kielellä. Opiskelija osaa ja ymmärtää sulauttettujen järjestelmien keskeiset mittalaitteet.
Sisältö
Sulautettujenjärjestelmien keskeiset mittalaitteet.
Mikrokontrollerin sisäiset toimintalohkot, käyttöönotto ja soveltaminen
Laskurit / Ajastimet (Counter / Timer)
Pulssinleveysmodulaatio (PWM)
Tiedonsiirtoväylät
- 1-johdin väylä (1-wire), 2 johdin väylä (TWI, I2C) ja SPI
- sarjaliikenne (sarjaportti RS232)
Virransäästötilat, keskeytykset
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa analysoida aihealueen ongelmia ja tuottaa niiden ratkaisuja vaihtoehtoisilla menetelmillä.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa tehdä päätelmiä aihealueen ongelmista ja tuottaa niihin perustuvia ratkaisuja johdonmukaisilla menetelmillä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija tunnistaa aihealueen suureet ja yksiköt sekä osaa siihen liittyvien ongelmien ratkaisumenetelmiä.
Esitietovaatimukset
Mikrokontrolleritekniikka 1 tai vastaan opintojakson tiedot ja taidot.
C-ohjelmointikielen perusteet.
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Taneli Rantaharju
Ryhmät
-
TTV23SATTV23SA
Tavoitteet
Opiskelija saa perustiedot sähköisistä mittauksista ja niihin liittyvistä virhe- ja häiriötekijöistä sekä mittausten automatisoinnista
Sisältö
Mitta-asteikot, mittausvirheet
SI-järjestelmä, mittanormaalit, kalibrointi
Digitaalinen yleismittari, oskilloskoopit
Mittauksiin liittyvät häiriöt
Yleisimmät anturit
Mittausten automatisointi
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa hyödyntää yleisimpiä sähköisiä mittausmenetelmiä.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija tuntee yleisimmät sähköiset mittausmenetelmät ja niiden soveltamisessa huomioitavat tekijät.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija tuntee yleisimmät sähköiset mittausmenetelmät ja -laitteet.
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Mika Keränen
Ryhmät
-
TTV22SATTV22SA
Tavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa Android-ohjelmoinnin perusteet. Opiskelija hallitsee kehitysympäristön käytön ja osaa tehdä yksinkertaisen sovelluksen, joka tallentaa ja näyttää tietoa. Kurssilla toteutetaan Android-sovellus, joka kommunikoi ulkoisen rajapinnan kanssa.
Sisältö
Kurssiin kuuluu itsenäisesti toteutettava harjoitustyö (Android-sovelluskehitys projekti)
Johdanto Android-ohjelmointiin ja sovelluskehitysympäristön asennus
Java-ohjelmoinnin kertaus
Aktiviteetit/Fragmentit
Aktiviteettien/Fragmenttien välillä siirtyminen
Toast-notifikaatiot
Widgetit
Tallentaminen paikallisesti SharedPreferences
Datan tuominen ulkoisesta rajapinnasta Android-sovellukseen
Android-puhelimen HW- ja Software sensorit ja niiden käyttö
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa kehittää joko oman realistisen ideansa tai opettajan antaman idean sovellukseksi. Sovellus ei saa olla liian yksinkertainen. Sovelluksen tulee käyttää puhelimen sensoreita ja/tai hakea/tallentaa dataa ulkoisesta rajapinnasta
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija hallitsee edellisten lisäksi tallentamisen paikallisesti puhelimen muistiin ja osaa tuoda sovellukseen dataa ulkoisesta rajapinnasta. Opiskelija osaa luoda interaktiivisen käyttöliittymän mobiilisovellukseen.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija hallitsee Android Studio -kehitysalustan perustoiminnot ja osaa käynnistää yksinkertaisen sovelluksen mobiililaitteessa ja emulaattorissa.
Hallitsee käyttöliittymäelementtien käytön ainakin jollakin tasolla. Pystyy toistamaan aktiviteetti-sovellusesimerkin itsenäisesti. Osaa Java-ohjelmoinnin perusteet.
Opiskelijan pitää korkeampiin arvosanoihin kuin 1 osoittaa kykyä itsenäiseen työskentelyyn Android -sovelluskehitys projektissa.
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Janne Remes
Ryhmät
-
TTV23SPTTV23SP
Tavoitteet
Students will understand the limitations and constraints of mobile platforms in game programming. They will be able to identify the differences between different mobile platforms and understand the requirements of code portability. Students will be able to implement game or other real time graphics applications in a mobile device.
Sisältö
Different mobile platforms and differences between them.
Code portability and constraints.
Use of different SDKs
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
The students are able to apply their learning in variety of ways to different types of tasks.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
The students are able to use methods they have learnt during the course as required.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
The students are familiar with and proficient in the basic concepts of the course.
Esitietovaatimukset
C++ programming
Lisätiedot
Opetuskielenä voi olla suomi tai englanti.
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Jaakko Vanhala
Ryhmät
-
TTM24SAITTM24SAI
Tavoitteet
Opiskelija ymmärtää ohjelmistoprojektin eri vaiheet vaatimusmäärittelystä testaukseen. Opiskelija osaa käyttää tarvittavia ohjelmistoja ja työkaluja, joita tyypillisesti tarvitaan ketterässä projektityöskentelyssä. Opiskelija hallitsee UML-kielen luokka-, käyttötapaus- ja aktiviteettikaavion käytön. Opiskelija tutustuu Linux-käyttöjärjestelmään ja komentorivityöskentelyyn (bash). Opiskelija perehtyy ajanseurantaan, projektinhallintaan, versionhallintaan ja dokumentointiin soveltuvien työkalujen avulla. Opiskelija oppii ohjelmistokehittäjän arkeen soveltuvia työnkulkuja.
Sisältö
- Ketterä ohjelmistokehitys
- Vaatimusmäärittely ja testaus
- Dokumenttien ja koodin katselmointi
- Versionhallinnan tarkoitus ja perusperiaatteet
- Versionhallintaohjelmistot
- Projektin versionhallinta ja moduulien versiointi
- Projektin muutosten hallinta
- Yksikkötestaus ja testauksen automatisointi
- Linuxin komentorivin hallinta
- Ajanhallinta ja -seuranta
- Dokumentointi ja oppimispäiväkirjan kirjoittaminen Markdown-kielen avulla
- UML-kielen luokka-, käyttötapaus ja aktiviteettikaaviot
- Docker-kontit
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa itsenäisesti soveltaa taitoja ja hyödyntää monipuolisesti tietoa ongelman ratkaisussa.
Opiskelija ymmärtää ohjelmistoprojektin eri vaiheet ja osaa soveltaa taitoja käytännössä.
Opiskelija hallitsee versionhallinnan käytön erinomaisesti.
Opiskelija osaa mallintaa järjestelmän toimintaa käyttötapaus- ja aktiviteettikaavion avulla.
Opiskelija osaa käyttää Linuxin komentoriviä ohjelmistokehitystyössä.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa valita ohjelmistoprojektiin sopivia, tarkoituksenmukaisia ohjelmistoja ja työkaluja ohjeistuksen perusteella.
Opiskelija hallitsee versionhallinnan käytön.
Opiskelija toimii itsenäisesti ja vastuullisesti erilaisissa tehtävissä annettujen ohjeiden mukaisesti.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa toimia ohjattuna asianmukaisesti, noudattaen annettuja sääntöjä ja ohjeita.
Opiskelija käyttää toiminnassaan tarkoituksenmukaisesti tarvittavia ohjelmistoja ja työkaluja sekä versionhallintaa.
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Jaakko Vanhala
Ryhmät
-
TTV24SPTTV24SP
-
TTV24SATTV24SA
Tavoitteet
Opiskelija ymmärtää ohjelmistoprojektin eri vaiheet vaatimusmäärittelystä testaukseen. Opiskelija osaa käyttää tarvittavia ohjelmistoja ja työkaluja, joita tyypillisesti tarvitaan ketterässä projektityöskentelyssä.
Sisältö
Ketterät ohjelmistonkehitysmenetelmät
Vaatimusmäärittely ja testaus
Dokumenttien ja koodin katselmointi
Versionhallinnan tarkoitus ja perusperiaatteet
Versionhallintaohjelmistot
Projektin versionhallinta ja moduulien versiointi
Projektin muutosten hallinta
Testauksen automatisointi

Opiskelija ymmärtää ohjelmistoiprojektin eri vaiheet ja osaa soveltaa taitoja käytännössä.

Kurssi arvoidaan verkkotentin ja harjoitustyön perusteella.
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Vesa Vaihoja
Ryhmät
-
TTV23SRAATTV23SRAA
Tavoitteet
Opiskelija ymmärtää olio-ohjelmoinnin peruskäsitteet, terminologian ja osaa soveltaa tekemällä oppimisen taitoja ohjelmistojen suunnittelussa ja toteutuksessa.
Sisältö
Luokka ja olio
Näkyvyysmääreet
Olion elinkaari
Olio-ominaisuudet
Luokkien erityistapaukset
Muistinhallinta
Ohjelmointiharjoituksia
Oppimateriaalit
Kurssilla jaettava materiaali, verkkolähteet, ja verkko-opetusjärjestelmä
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Yli 90% kokonaispistemäärästä
Arviointikriteerit, hyvä (3)
70%-90% kokonaispistemäärästä
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
50%-70% kokonaispistemäärästä
Esitietovaatimukset
Ohjelmoinnin perusteet
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 27.10.2024
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Leena Vidqvist
Ryhmät
-
TTV24SPTTV24SP
-
TTV24SATTV24SA
Tavoitteet
Opiskelija hallitsee perustiedot ja -taidot C/C++ -kielisen tietokoneohjelman laatimisessa ja ohjelmointitekniikassa.
Sisältö
Ohjelmointi ja tietokoneohjelman suunnittelu.
C/C++-kielen ja VisualStudio-ohjelmointiympäristön perusteet
C/C++-kielen perustietotyypit, kontrollirakenteet ja taulukot
aliohjelmat, tietueet ja osoittimet.
Aika ja paikka
Lukujärjestyksen mukaisesti
Oppimateriaalit
Kurssin materiaali saatavilla Repussa. Kurssiavaimen saa opettajalta ensimmäisellä tunnilla.
Opetusmenetelmät
Lähiopetus sekä ohjelmointiharjoitukset
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Loppukokeen päivämäärät näkyvät kurssin Reppu-sivulla
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Kurssin voi suorittaa itsenäisesti opiskellen, jos ohjelmointi on tuttua. Loppukokeesen on joka tapauksessa osallistuttava.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Lähiopetus ja harjoitukset 40 h. Itsenäinen opiskelu 40 h.
Sisällön jaksotus
C++-kielen perusteet, ohjelman kääntäminen ja ajaminen.
Perustietotyypit ja muuttujat.
Kontrollirakenteet.
Taulukot ja osoittimet.
Aliohjelmat ja tietueet.
Lisätietoja opiskelijoille
Kurssi edellyttää aktiivista verkkomateriaalin itseopiskelua.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa soveltaa monipuolisesti oppimaansa erilaisissa ohjelmointitehtävissä.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa käyttää ohjelmoinnin menetelmiä tarkoituksenmukaisella tavalla.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija tuntee ja hallitsee ohjelmointiin liittyvät peruskäsitteet ja menetelmät.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Tentti ja vapaaehtoiset palautettavat harjoitustyöt
Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa soveltaa monipuolisesti oppimaansa erilaisissa ohjelmointitehtävissä.
Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)
Opiskelija osaa käyttää ohjelmoinnin menetelmiä tarkoituksenmukaisella tavalla.
Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Opiskelija tuntee ja hallitsee ohjelmointiin liittyvät peruskäsitteet ja menetelmät.
Lisätiedot
Kurssi arvioidaan konetentin, palautettavan harjoitustyön ja läsnäolon perusteella.
Vaihtoehtoinen suoritustapa: kurssin voi suorittaa itsenäisesti verkko-opintoina tekemällä harjoitustyön ja osallistumalla tentiin.
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Jaakko Vanhala
Ryhmät
-
TTM24SAITTM24SAI
Tavoitteet
Opiskelija hallitsee monipuolisesti Python-kielen käytön erilaisten ohjelmointitehtävien ratkaisemiseksi. Opiskelija hallitsee keskeiset kehitystyökalut (koodieditori, debuggeri, Python-tulkki) ja osaa kirjoittaa omia ohjelmamoduleja.
Sisältö
Tunnet keskeistä ohjelmoinnin termistöä
Tunnistat tyypillisiä poikkeuksia Pythonissa
Tiedät mitä tarkoitetaan totuusarvoilla
Tiedät mitä lista tarkoittaa ohjelmoinnissa
Tiedät mitä tarkoitetaan iteroinnilla
Tiedät miten for-silmukka toimii
Tiedät miten print-komennon tulostusta saa muokattua parametrien avulla
Tiedät mitä tarkoittaa merkkijonon muuttumattomuus
Tiedät miten listoja voi käyttää tiedon ryhmittelyyn
Tiedät mitä tarkoitetaan viittaustyyppisellä muuttujalla
Tiedät että samaan olioon voi olla useampia viittauksia
Tiedät mitä tarkoitetaan funktion sivuvaikutuksella
Tiedät millainen tietorakenne on sanakirja
Tunnet joitakin sanakirjan käyttötarkoituksia ohjelmoinnissa
Tiedät millainen tietorakenne on tuple
Tiedät mitä eroa on tuplella ja listalla
Tiedät esimerkkejä tyypillisistä tavoista käyttää tuplea
Tiedät miten tiedoston sisällön voi lukea Pythonissa
Tiedät mitä ovat tekstitiedosto ja CSV-tiedosto
Tiedät miten virheellisiä syötteitä voidaan käsitellä
Tiedät mitä tarkoitetaan poikkeuksella ohjelmoinnissa
Tiedät mitä tarkoitetaan paikallisella muuttujalla
Tiedät miten muuttujan näkyvyysalue vaikuttaa sen käyttöön
Tiedät mitä Pythonissa tekee avainsana global
Tiedät mikä on moduuli
Tiedät tavan käsitellä päivämääriä ja kellonaikoja Pythonissa
Tiedät mitä Pythonin muuttuja __name__ ja sen arvo __main__ merkitsevät
Tiedät lauseen ja lausekkeen eron
Tiedät mitä silmukka tarkoittaa ohjelmoinnissa
Tiedät miten toisto voidaan katkaista break-komennolla
Tiedät mitä tarkoittaa merkkijonon indeksointi
Tiedät milloin break-komentoa tarvitaan silmukan keskeyttämiseen
Tiedät sisäkkäisen silmukan toiminnan
Tiedät mikä on funktion parametri
Osaat kirjoittaa ohjelman joka lukee tietoa käyttäjältä
Osaat etsiä virheitä debuggauksen avulla
Osaat käyttää muuttujaa syötteen lukemisessa ja tulostamisessa
Osaat yhdistää merkkijonoja toisiinsa
Osaat käyttää muuttujia laskutoimitusten kanssa
Osaat käsitellä käyttäjän antamia lukuarvoja
Osaat muuntaa arvoja eri perustyyppien välillä
Osaat käyttää yksinkertaista ehtorakennetta ohjelmoinnissa
Osaat palauttaa arvon funktiosta ja käyttää sitä kutsukohdassa
Osaat merkitä tyyppivihjeet parametreille ja paluuarvolle
Osaat viitata listan yksittäisiin alkioihin
Osaat lisätä ja poistaa listan alkioita
Osaat hyödyntää valmiita funktioita ja metodeita listojen käsittelyyn
Osaat käyttää for-silmukkaa listojen ja merkkijonojen läpikäyntiin
Osaat käyttää f-merkkijonoja tulosteen muotoilussa
Osaat käyttää metodeita count ja replace
Osaat luoda listoja joissa on erityyppistä tietoa
Osaat tallentaa matriisin kaksiulotteisena listana
Osaat käyttää listoja funktioiden parametreina
Osaat käyttää sanakirjaa erityyppisten avainten ja arvojen kanssa
Osaat käydä läpi sanakirjan sisällön
Osaat muodostaa tuplen erityyppisistä arvoista
Osaat purkaa ja käsitellä CSV-tiedoston sisällön ohjelmassa
Osaat luoda itse tiedoston Pythonilla
Osaat kirjoittaa tekstimuotoista tietoa tiedostoon
Osaat kirjoittaa CSV-muotoisen tiedoston omasta datastasi
Osaat käsitellä poikkeuksia omissa ohjelmissa
Osaat käyttää paikallisia ja globaaleja muuttujia oikein
Osaat ottaa käyttöön moduulin import-lauseella
Osaat hyödyntää satunnaisuutta omissa ohjelmissasi
Osaat muodostaa ja käyttää datetime-olioita
Osaat vertailla päivämääriä ja kellonaikoja toisiinsa ja laskea niiden erotuksia
Osaat käyttää moduulia CSV-tiedoston käsittelyyn
Osaat käyttää moduulia JSON-tiedoston käsittelyyn
Osaat hakea netissä olevan tiedoston sisällön
Osaat luoda oman moduulin
Osaat muodostaa ehtoja vertailuoperaattoreiden avulla
Osaat selvittää lausekkeen arvon tyypin
Osaat käyttää and- or- ja not-operaattoreita ehdoissa
Osaat kirjoittaa sisäkkäisiä ehtolauseita
Osaat käyttää while True -silmukkaa osana ohjelmaasi
Osaat käyttää operaattoreita + ja * merkkijonojen kanssa
Osaat laskea merkkijonon pituuden
Osaat etsiä osajonoja merkkijonosta
Osaat siirtyä silmukan seuraavalle kierrokselle continue-komennolla
Osaat luoda oman funktion ja kutsua sitä
Osaat käyttää parametreja omissa funktioissa
Osaat käyttää Visual studio Code -editoria kurssin tehtävien tekemiseen
Osaat suorittaa koodia interaktiivisen Python-tulkin avulla
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa soveltaa monipuolisesti oppimaansa erilaisissa ohjelmointitehtävissä.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa käyttää ohjelmoinnin menetelmiä tarkoituksenmukaisella tavalla. Arvosana määräytyy kurssin harjoitustehtävistä ja harjoitustyöstä saavutettujen pisteiden mukaan. Tehtävien määrä ja pisteytys ilmoitetaan kurssin toteutuskerran alussa.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija tuntee ja hallitsee ohjelmointiin liittyvät peruskäsitteet ja menetelmät. Arvosana määräytyy kurssin harjoitustehtävistä ja harjoitustyöstä saavutettujen pisteiden mukaan. Tehtävien määrä ja pisteytys ilmoitetaan kurssin toteutuskerran alussa.
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
28.10.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Leena Vidqvist
Ryhmät
-
TTV24SPTTV24SP
-
TTV24SATTV24SA
Tavoitteet
Opiskelija ymmärtää olio-ohjelmoinnin peruskäsitteet, terminologian ja osaa soveltaa tekemällä oppimisen taitoja ohjelmistojen suunnittelussa ja toteutuksessa.
Sisältö
Olio-ohjelmoinnin perusteet, luokat ja oliot, luokkien väliset yhteydet sekä luokkakaaviot. Ohjelmointikielenä C++.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa soveltaa monipuolisesti oppimaansa erilaisissa ohjelmointi- ja suunnittelutehtävissä.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa käyttää olio-ohjelmoinnin menetelmiä tarkoituksenmukaisella tavalla.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija tuntee ja hallitsee olio-ohjelmointiin liittyvät peruskäsitteet ja menetelmät.
Esitietovaatimukset
Ohjelmoinnin perusteet
Lisätiedot
Kurssi arvioidaan tentin (konetentti), palautettavan harjoitustyön ja tunneilla läsnäolon perusteella.
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Pekka Huttunen
- Jani Sourander
Ryhmät
-
TTM22SAITTM22SAI
Tavoitteet
Opiskelija osaa luoda neuroverkon online oppimiseen sekä ottaa sen käyttöön palvelimella ja julkaista sen. Opiskelija osaa säätää neuroverkon hyperparametreja niin, että neuroverkko oppii lisää käyttäjädatasta. (Esim. suosittelijaneuroverkot tai ruuhkaisuutta ennustavat neuroverkot.)
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Arvosanaan 5 vaaditaan kaikkien kurssin harjoitusten suorittaminen ja palauttaminen sekä kiitettävästi tehty pohdinta harjoituksista.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arvosanaan 1 vaaditaan että palautetuista kurssin harjoituksista käy ilmi, että opiskelija osaa ottaa käyttöön valmiin neuroverkon online ympäristössä.
Esitietovaatimukset
Syväoppiminen 1
Syväoppiminen 2
Ilmoittautumisaika
02.07.2024 - 31.07.2024

02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 01.08.2025
Opintopistemäärä
15 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Mika Keränen
- Eero Huusko
- Jussi Ala-Hiiro
- Markku Karppinen
- Taneli Rantaharju
- Jani Sourander
Ryhmät
-
TTV21SATTV21SA
Tavoitteet
Opinnäytetyön tavoitteena on kehittää ja osoittaa opiskelijan valmiuksia soveltaa tietojaan ja taitojaan ammattiopintojen ja oman osaamisalan mukaisissa asiantuntijatehtävissä. Opinnäytetyö tehdään yleensä työelämän tarpeisiin toimeksiantajan kanssa sovitusta aiheesta, ja se osaltaan tukee opiskelijan kasvamista oman alansa ammattilaiseksi. Opinnäytteet ovat monipuolisia osoituksia tekijöidensä osaamisesta.
Sisältö
Aiheen haku yrityselämästä
Tarvittavien dokumenttien tekeminen
Hyväksymisvaiheen prosessit
Ohjaajien valinta
Työn toteutus
Opinnäytetyön esittely
Kypsyysnäyte
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
1 - 5, erillinen arviointikriteeristö
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Opintopistemäärä
15 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Niko Kinnunen
- Eero Huusko
- Mikko Romppainen
- Vesa Vaihoja
Ryhmät
-
TTV21SPTTV21SP
Tavoitteet
Opinnäytetyön tavoitteena on kehittää ja osoittaa opiskelijan valmiuksia soveltaa tietojaan ja taitojaan ammattiopintojen ja oman osaamisalan mukaisissa asiantuntijatehtävissä. Opinnäytetyö tehdään yleensä työelämän tarpeisiin toimeksiantajan kanssa sovitusta aiheesta, ja se osaltaan tukee opiskelijan kasvamista oman alansa ammattilaiseksi. Opinnäytteet ovat monipuolisia osoituksia tekijöidensä osaamisesta.
Sisältö
Aiheen haku yrityselämästä
Tarvittavien dokumenttien tekeminen
Hyväksymisvaiheen prosessit
Ohjaajien valinta
Työn toteutus
Opinnäytetyön esittely
Kypsyysnäyte
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
1 - 5, erillinen arviointikriteeristö
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Opintopistemäärä
15 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Tommi Kauppinen
- OPE_Tieto_ja_viestintätekniikka

- Teija Mursula
Ryhmät
-
TTV21SATTV21SA
Tavoitteet
Opintojakson tavoitteena on antaa opiskelijalle ymmärrys opinnäytetyöprosessin sisältämistä vaiheista sekä valmiudet opinnäytetyöprosessin aloittamiseen ja loppuunsaattamiseen.
Sisältö
- Opinnäytetyöhön liittyviä vaatimuksia
- Opinnäytetyöhön liittyvä etiikka
- Opinnäytetyöprosessin vaiheet
- Tiedonhaku ja lähteiden käyttö
- Kirjoittaminen
- Projektinhallinta ja tutkimustoiminta
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Kiitettävässä arvioitavassa tekstissä yhdistyvät taitavasti lähdeaineiston monipuolinen käyttö ja oma valittu näkökulma. Aihetta käsitellään jäsennellysti ja uusiakin näkökohtia kehitellen. Johtopäätökset ja pohdinnat on perusteltu hyvin selkeästi ja johdonmukaisesti. Kielenkäyttö on täsmällistä, huoliteltua ja tyylillisesti yhtenäistä. Lähdemerkinnät ja muu esseen muoto ovat viimeisteltyjä.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Hyvässä tekstissä lähdeaineistoa on käytetty riitävän laajasti ja melko asiantuntevasti. Oma ja lähteistä lainattu erottuvat selvästi toisistaan, ja lähteiden käyttö on luontevaa. Kielenkäyttö on hyvää ja suhteellisen yhtenäistä. Lähdemerkinnät on tehty ja teksti on selkeää, mutta merkinnöissä tai muussa ulkoasussa saattaa olla joitakin puutteita.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Tyydyttävässä tekstissä lähdeaineistoa käytetään melko vähäisesti tai niukasti ja sen käsittelyssä on selkeitä puutteita. Lähdemerkintöjä ei ole tai ne ovat epäselviä. Kokonaisuus on hajanainen tai teorian käsittely on heikkoa. Tekstissä on huomattavia, erilaisia ja ymmärtämistä vaikeuttavia oikeakielisyys- tai rakennepuutteita.

Opiskelija osaa peleissä hyödynnettävän fysiikan perusteet ja osaa soveltaa niitä pelimoottoreissa
Sisältö
Kinematiikka
Hiukkasen dynamiikka
Pyörimisliike
Törmäykset
Numeeristen menetelmien soveltaminen fysiikassa
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa analysoida aihealueen ongelmia ja tuottaa niiden ratkaisuja numeerisilla menetelmillä.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa tehdä päätelmiä aihealueen ongelmista ja tuotaa niihin perustuvia ratkaisuja johdonmukaisilla menetelmillä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa aihealueeseen liittyvien ongelmien ratkaisumenetelmiä ja tuntee numeeristen menetelmien perusteet.
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Mikko Romppainen
Ryhmät
-
TTV23SPTTV23SP
Tavoitteet
Opiskelija ymmärtää pelien tekoälyssä yleisesti käytetyt tekniikat ja osaa soveltaa oppimaansa pelien kehityksessä.
Sisältö
Johdatus pelien tekoälyyn
Äärelliset tilakoneet
Polunetsintä
Hajautettu tekoäly ja parvitekniikat
Tilanneanalyysi ja päätöksentekoarkkitehtuurit
Oppiva tekoäly
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa soveltaa monipuolisesti oppimaansa erilaisissa tehtävissä.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa käyttää kurssilla opeteltuja menetelmiä tarkoituksenmukaisella tavalla.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija tuntee ja hallitsee kurssiin liittyvät peruskäsitteet.
Esitietovaatimukset
Tietorakenteet ja algoritmit
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Janne Remes
Ryhmät
-
TTV23SPTTV23SP
Tavoitteet
Kurssi syventää opiskelijan ymmärrystä pelialan toimintatavoista ja kulttuurista. Opiskelija osaa toimia aktiivisesti erilaisissa pelialan tapahtumissa ja pelijameissa. Opiskelija syventää ajankohtaista osaamistaan seminaarien tai konferenssien kautta.
Sisältö
Osallistuminen pelialan tapahtumiin/konferensseihin/seminaareihin Suomessa ja kansainvälisesti
Osallistuminen pelijameihin tai hackathoniin
Toimeksiannot
Yritysvierailut/-luennot
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija on osallistunut pelialan tapahtumiin/konferensseihin/seminaareihin ja pelijameihin tai toiminut aktiivisesti toimeksiannoissa vähintään 81 tunnin ajan. Opiskelija on todentanut osallistumisensa ja toimittanut vaaditun dokumentaation riittävässä laajuudessa.
Lisätiedot
Opintojaksoa voi suorittaa koko opintojen ajan.
OPINTOJAKSON SUORITUSOHJEET tarkennetaan Johdatus tietojenkäsittelyn opintoihin - kurssin aikana.
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Janne Remes
Ryhmät
-
TTV23SPTTV23SP
Tavoitteet
Students will understand and know how to design and implement high level gameplay components into a game engine. They will be able to use these components to develop a simple game.
Sisältö
Game loop and timing
Game object models
Scripting
Artificial intelligence basics
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Students will demonstrate a deep knowledge of how to design high level gameplay components for a game engine. They will be able to implement the components into a game engine independently and use them efficiently in game development.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Students will understand and know how to design high level gameplay components for a game engine. They will be able to implement the components into a game engine independently and use them in game development.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Students will be able to implement high level gameplay components for a game engine. They will be able to implement the components into a game engine and use them in game development.
Lisätiedot
Ei vastaa KAT- ja TTK-ryhmän Game Programming II -kurssia.
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Mikko Romppainen
- Janne Remes
Ryhmät
-
TTV22SPTTV22SP
Tavoitteet
Säteenseurantatekniikat.
Opiskelija tietää säteenjäljityksen (ray trace) teorian perusteet. Opiskelija osaa tehdä grafiikkaohjelmointia hyödyntäen jotakin säteenjäljitystekniikkaa.
Sisältö
Image order algoritmit ja säteenjäljityksen matematiikkaa
Ray tracing/casting
Volume ray casting
Valaisun/varjojen laskeminen
Image Effects
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa toteuttaa ja dokumentoida säteenjäljitystä käyttävän sovelluksen, jossa on joko hyödynnetty monimutkaisempia tapoja määrittää primitiivejä tai työssä on käytetty monipuolisesti eri renderöintitekniikoita tai tehosteita. Opiskelija osaa dokumentoida työnsä erinomaisesti.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa toteuttaa ja dokumentoida säteenjäljitystä käyttävän sovelluksen, jossa on yksinkertaisten primitiivien piirron lisäksi hyödynnetty jotakin monimutkaisempaa renderöintitekniikkaa. Opiskelija osaa dokumentoida työnsä hyvin.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa toteuttaa ja dokumentoida yksinkertaisen säteenjäljitystä käyttävän sovelluksen yksinkertaisilla primitiiveillä. Opiskelija osaa dokumentoida työnsä auttavasti.
Esitietovaatimukset
Reaaliaikagrafiikan ohjelmointi
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Mika Keränen
- Janne Remes
Ryhmät
-
TTV22SPTTV22SP
Tavoitteet
Ohjelmointitaide.
Opiskelija osaa ohjelmoida ja dokumentoida grafiikkademon tai vastaavan sovelluksen, jonka toteuttamisessa on pitänyt ottaa huomioon keinotekoiset taiteelliset rajoitteet.
Sisältö
Harjoitustyön määrittely, suunnittelu, toteutus, testaus, dokumentointi ja julkaisu. Harjoitustyössa pitää määrittää tehtävälle projektille keinotekoinen rajoite, jonka rajoissa ohjelmiston pitää toimia. Hyviä rajoitteita on esimerkiksi:
- Joku vanha laite, esim Commodore 64, Amiga 500, Sulautettu käyttöjärjestelmä tai vastaava
- Suoritettavan binäärin kokorajoitus (esim. 2K, 4K, 64K)
- Software renderöijän tekeminen (käytössä vain pikselin piirtäminen ruudulle)
- Pelikonsolille, esim PS4 tehty demo
- Muuten teknisesti haastava demo, esim Grafiikkademo käyttäen oskilloskooppia
- Jonkin laitteiston emulaattorin toteutus
- Jollakin harvinaisella ohjelmointikielellä toteutettu demo
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija on onnistunut tekemään julkaisukelpoisen demon, joka on toteutettu ennalta määriteltyjen rajojen puitteissa. Rajoitteet ovat olleet erittäin haastavia tai julkaistu tuotos on erittäin laadukas. Opiekelija osaa dokumentoida tekemänsä tuotoksen erinomaisesti.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija on onnistunut tekemään julkaisukelpoisen demon, joka on toteutettu ennalta määriteltyjen rajojen puitteissa. Opiekelija osaa dokumentoida tekemänsä tuotoksen hyvin.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija on yrittänyt tehdä sovellusta jonkin rajoitteen puitteissa. Työstä ei kuitenkaan ole saatu tehtyä mitään julkaisukelpoista, mutta opiskelija on saanut kokemusta ja osaa analysoida epäonnistumisen syyt. Opiekelija osaa dokumentoida tekemänsä tuotoksen välttävästi.
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Mikko Romppainen
- Janne Remes
Ryhmät
-
TTV22SPTTV22SP
Tavoitteet
Modernit grafiikkarajapinnat.
Opiskelija oppii käyttämään jotakin uutta grafiikkarajapintaa, kuten DirectX tai Vulcan. Opiskelija osaa hyödyntää rajapinnan tarjoamia toiminnallisuuksia demon/pelin/moottorin tekemiseen.
Sisältö
Itsenäinen työskentely ja harjoitustyön tekeminen.
Arviointiasteikko
0 - 5
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
6 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Niko Kinnunen
- Mikko Romppainen
Ryhmät
-
TTV23SPTTV23SP
Tavoitteet
Opiskelija osaa tiimin jäsenenä suunnitella ja toteuttaa yksinkertaisen grafiikkamoottorin.
Sisältö
Grafiikkamoottorin suunnittelu ja toteutus tiimeissä.
Liittyy kurssiiin "Grafiikkamoottorin ohjelmointi".
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa itsenäisesti soveltaa taitoja ja hyödyntää monipuolisesti tietoa ongelmanratkaisussa. Opiskelija toimii kehitystiimin jäsenenä edistäen ja kehittäen tiimin toimintaa.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa valita projektiin sopivia, tarkoituksenmukaisia toimintatapoja hankkimansa tiedon ja ohjeistuksen perusteella. Opiskelija toimii itsenäisesti ja vastuullisesti erilaisissa tehtävissä annettujen ohjeiden mukaisesti.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa toimia ohjattuna asianmukaisesti, noudattaen annettuja sääntöjä ja ohjeita. Opiskelija käyttää toiminnassaan tarkoituksenmukaisesti pelialan tekniikoita ja malleja.
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opintosuoritus hylätään, mikäli opiskelija ei osallistu aktiivisesti tiimin toimintaan.
Esitietovaatimukset
Ohjelmoinnin perusteet
Olio-ohjelmoinnin perusteet
C++
Projektiopinnot 1
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Opintopistemäärä
10 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Niko Kinnunen
- Mikko Romppainen
Ryhmät
-
TTV23SPTTV23SP
Tavoitteet
Opiskelija hallitsee kehitystehtävän toteutuksen projektina. Opiskelija osaa suunnitella, laatia, testata ja dokumentoida ohjelmiston.
Opiskelija tunnistaa projektin asiantuntijaroolin ja osaa toimia asiantuntijana. Opiskelija hallitsee edistyneet ohjelmointitaidot. Opiskelija hahmottaa sopimusten ja sopimusoikeuden sekä immaterialististen oikeuksien merkityksen liiketoiminnassa.
Sisältö
Suomeksi
Projektinhallintataidot
Vaatimusmäärittely
Suunnittelu
Pelimoottorin, pelin tai muun peliteknologian toimeksiannon toteuttaminen
Testaus
Julkaisu
Projektin asiantuntijuus
Ohjelmointitaidot
Omaan erikoistumisalaan liittyvä projektityö (esim. tekoäly, 3D grafiikkaohjelmointi tms.)
Lakiasiat ja IP
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Moitteeton ohjelma, joka ylittää vaatimukset ja noudattaa erinomaisia ohjelmointikäytäntöjä.
Projektin aikataulu ja suunnitelma ovat täysin hallinnassa, ja tiimi reagoi nopeasti muutoksiin.
Saumaton yhteistyö, aktiivinen osallistuminen ja rakentava ongelmanratkaisu.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Ohjelma täyttää vaatimukset, ja koodi on siistiä ja dokumentoitu hyvin.
Projekti etenee suunnitellusti, ja tiimin kommunikaatio ja riskien hallinta ovat hyviä.
Tiimi työskentelee pääosin yhdessä, osallistuminen on hyvää, ja ongelmiin reagoidaan kohtuullisen nopeasti.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Ohjelma ei täysin täytä vaatimuksia, ja koodissa ja dokumentaatiossa on puutteita.
Projektin eteneminen ei ole suunnitellussa tahdissa, ja kommunikaatio sekä riskien hallinta ovat puutteellisia.
Tiimissä on haasteita yhteistyössä, osallistuminen on puutteellista, ja ongelmiin reagoidaan hitaasti tai epäkonstruktiivisesti.
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opintosuoritus hylätään, mikäli opiskelija ei osallistu aktiivisesti tiimin toimintaan.
Esitietovaatimukset
Peliteknologian projekti 1
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 27.10.2024
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Janne Remes
Ryhmät
-
TTV23SPTTV23SP
Tavoitteet
- Opiskelija ymmärtää pelituottajan työtoimenkuvan ja roolin
- Opiskelija osaa peliprojektin elinkaaren eri vaiheineen
- Opiskelija osaa prototypoinnin perusteet
- Opiskelija osaa projektinhallinan metodeja:
- Scrum
- Kanban
- Scrumban
Sisältö
Pelituottajan roolin ja työtoimenkuvan esittely
Peliprojektin elinkaaren esittely (pre-production, production, post-production jne.)
Projektinhallinnan metodit
- Miksi ja miten käytetään
- Miten ne eroavat
Prototypoinnin perusteet (miksi tehdään, millä tavalla)
- Harjoitustehtävä: Lautapeli
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija hallitsee pelituotannon eri vaiheet ja osaa soveltaa oppimaansa käytännössä.
Opiskelija osaa toimia vastuullisesti sekä esimerkillisesti ja soveltaa KAMK:in pelituotannon käytänteitä.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa hyvin pelituotannon eri vaiheet.
Opiskelija hallitsee KAMK:in pelituotannossa käytettävän projektinhallinnan käytänteet.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija hahmottaa pelituotannon eri vaiheet.
Opiskelija tuntee KAMK:in pelituotannossa käytettävän projektinhallinnan perusteet.
Lisätiedot
Kurssissa voidaan hyödyntää 10 Polkua verkko-opetusmateriaalia "Pelituotannon perusteet"
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Eero Huusko
- Jussi Ala-Hiiro
Ryhmät
-
TTV23SRAATTV23SRAA
Tavoitteet
Opiskelija:
- Osallistuu kyberturvallisuusharjoitukseen
- Ymmärtää tiimin toiminnan merkityksen harjoituksen ja organisaation kannalta
- Osaa reflektoida harjoituksen antia
Sisältö
Kyberturvallisuusharjoitus
Blue team, red team ja white team -toiminta
Harjoituksen suunnittelu, osallistuminen ja purku
Oppimateriaalit
Kurssilla jaettava materiaali, verkkolähteet, viranomaislähteet, verkko-opetusjärjestelmä
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija osallistuu kyberturvallisuusharjoituksen suunnitteluun, toteutukseen ja purkuun sekä raportointiin roolinsa edellyttämällä tavalla.
Esitietovaatimukset
Kyberturvallisuus 4 - Auditointi ja raportointi
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Eero Huusko
- Mikko Romppainen
Ryhmät
-
TTV23SRAATTV23SRAA
Tavoitteet
Kurssin päätteeksi opiskelija tunnistaa nimeltä yleisimmät tietoturvaongelmat, sekä osaa kertoa keinoja, joilla nämä ongelmat voidaan korjata tai niiden syntyminen voidaan estää. Opiskelija pystyy tunnistamaan yksinkertaisesta lähdekoodista potentiaalisia tietoturvaongelmia, havainnollistaa niiden toiminnan käytännössä, sekä korjata ne. Opiskelija osaa toteuttaa DecSecOps -prosessimallin mukaisen testauksen. Opiskelija osaa testata ohjelmakoodin sisältämät avoimen lähdekoodin riippuvuudet ja niihin mahdollisesti sisältyvät haavoittuvuudet.
Sisältö
Tarkat kurssin aihealueet vaihtelevat vuosittaisten kyberturvallisuuteen kohdistuvien tarpeiden mukaan, mutta käymme läpi tämänkaltaisia aiheita:
* Puskurin ylivuoto
* Erilaiset injektiohyökkäykset
* Käyttöoikeuksien ongelmat
* Salasanojen säilytys ja autentikointi
* Avoimen lähdekoodin riippuvuudet ja niiden mahdolliset haavoittuvuudet
* CI/CD pipeline testaus ml. tietoturvatestaus
* Docker konttien hyödyntäminen tieto- ja kyberturvatestauksessa
* Gitlab runner asennus ja käyttöönotto
* DevSecOps -kurssilla opittujen taitojen hyödyntäminen testitapausten kirjoittamisessa
* Syötetiedon oikeaoppinen jäsentäminen.
Oppimateriaalit
Ilmoitetaan kurssin alkaessa, kurssin opetusmateriaaleina käytetään toteutusajankohdan osaamisvaatimuksia tukevia materiaaleja.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Kurssi arvioidaan tentin sekä kurssitehtävien laadun ja ajoissa palautettujen harjoitustehtävien mukaan. Mikäli suoritus perustuu harjoitustyöhön, arviointi tehdään sen perusteella.
Arvosanaan vaikuttaa myös tehtävien palautus ajoissa ja muut erityiset näytöt esimerkiksi yrityslähtöisessä harjoitustyössä.
Arvosana 5 annetaan opiskelijoille, joilla on yksityiskohtainen ymmärrys kurssilla esitellyistä tietoturvaongelmista ja jotka ovat käytännön ongelmissa ja ohjelmiston tietoturvatestauksesta suoriutuneet erinomaisesti.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Arvosana 3 tai 4 annetaan opiskelijoille, jotka ymmärtävät kurssilla esitellyt tietoturvaongelmat sillä tasolla, että kykenevät käytännössä korjaamaan niistä ainakin yksinkertaisimmat haavoittuvuudet ja osaavat esimerkkien avulla suorittaa CI/CD pipeline testauksen.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arvosana 1 tai 2 annetaan opiskelijoille, jotka lähinnä tunnistavat nimeltä kurssilla käsitellyt tietoturvaongelmat ja osaavat yleisellä tasolla kertoa, miten niiltä suojaudutaan. Lisäksi vaaditaan näyttöä edes vähäisestä asioiden käytäntöön viemisestä
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Kurssin harjoitustehtävien tekemättä jättäminen, hylätty tenttitulos.
Esitietovaatimukset
Osallistujan täytyy osata ohjelmoida C - , C# - ja Python ohjelmointikielillä ja osata lukea akateemista, englanninkielistä tekstiä.Käyttöjärjestelmien ja verkkoliikenteen osaaminen on ehdoton edellytys.
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Englanti
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Niko Kinnunen
- Johanna Puirava
- Tommi Helin
Ryhmät
-
TBIT24STBIT24S
Tavoitteet
Projektitoiminnan perusteet
Ryhmäytyminen, tutustuminen alaan ja oppilaitoksen toimintaan.
Sisältö
Pienryhmissä toteutettuja harjoituksia ja projektityö (ryhmässä).
Arviointiasteikko
Hylätty/Hyväksytty
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Opintopistemäärä
5 op
Virtuaaliosuus
5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 50
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Pekka Huttunen
- Jaakko Vanhala
Ryhmät
-
TTM24SAITTM24SAI
Tavoitteet
Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja dokumentoida järjestelmän, joka taltioi määrämuotoista dataa tietokantaan. Opiskelija ymmärtää datan sisällön ja osaa visualisoida siihen liittyviä keskeisiä piirteitä ja ominaisuuksia eri tavoin. Kurssi toteutetaan projektimuotoisena hyödyntäen nykyaikaisia ketteriä työskentelytapoja ja työkaluja.
Sisältö
- Ketterä projektinhallinta
- SCRUM-menetelmä
- Datan rakenteen kuvaus
- Data-alustan muodostaminen ja hyödyntäminen
- Rajapinta dataan (esimerkiksi websocket, REST tai GraphQL)
- Käyttöliittymä tai Dashboard datan visualisointiin
Aika ja paikka
Kevään 2025 aikana projektiryhmän ja lukujärjestyksen aikataulujen mukaisesti.
Oppimateriaalit
Opintojakson suoritukseen liittyvät ohjeet löytyvät Reppu-ympäristöstä.
Opetusmenetelmät
Projektimuotoinen oppiminen projektiryhmissä.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Opintojaksoa ei ole mahdollista suorittaa tenttimällä.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei valinnaisia suoritustapoja.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson laajuus 5 opintopistettä vastaa noin 133 tunnin työpanosta.
Sisällön jaksotus
Projektit organisoituvat itsenäisesti ja sopivat aikatauluista projektiryhmiensä kanssa.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija työskentelee omassa roolissaan aktiivisesti sovittujen toimintatapojen mukaisesti.
Opiskelija raportoi tekemänsä työn sovitulla tapaa.
Opiskelijan työpanos on riittävä suhteessa muihin projektin jäseniin.
Opiskelija suorittaa itse- ja vertaisarvioinnin sovitun mukaisesti.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arviointikriteerit on esitetty opintojakson Reppu-työtilassa. Arvioinnissa painotetaan projektityön organisointia, henkilökohtaista työpanosta ja työn laatua.
Hylätty (0)
Arviointikriteerit on esitetty opintojakson Reppu-työtilassa. Arvioinnissa painotetaan projektityön organisointia, henkilökohtaista työpanosta ja työn laatua.
Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Arviointikriteerit on esitetty opintojakson Reppu-työtilassa. Arvioinnissa painotetaan projektityön organisointia, henkilökohtaista työpanosta ja työn laatua.
Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)
Arviointikriteerit on esitetty opintojakson Reppu-työtilassa. Arvioinnissa painotetaan projektityön organisointia, henkilökohtaista työpanosta ja työn laatua.
Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Arviointikriteerit on esitetty opintojakson Reppu-työtilassa. Arvioinnissa painotetaan projektityön organisointia, henkilökohtaista työpanosta ja työn laatua.
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Mikko Romppainen
- Jani Sourander
Ryhmät
-
TTM23SAITTM23SAI
Tavoitteet
Kurssilla opiskelijat oppivat soveltamaan koneoppimisen menetelmiä todellisissa käytännön tehtävissä. Osana kurssia opiskelijat työskentelevät pienryhmissä kehittääkseen koneoppimista hyödyntävän sovelluksen. Projektin aikana opiskelijat laativat kattavan projektisuunnitelman, analysoivat ja ymmärtävät annettua dataa, suorittavat datan esikäsittelyn ja tallennuksen, sekä soveltavat sopivia koneoppimismalleja datasetin analysointiin sekä raportoivat projektinsa tulokset.
Arviointiasteikko
0 - 5
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Mika Keränen
- Markku Karppinen
Ryhmät
-
TTV22SATTV22SA
Tavoitteet
Projektiopinnoissa sovelletaan tässä samassa moduulissa olevien teoriapainotteisten opintojaksojen tietoja. Tavoitteena on, että opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja testata yksinkertaisia, osittain valmiisiin hw- ja sw-ratkaisuihin perustuvia älykkäiden antureiden ja toimilaitteiden älykkäitä toimintoja.
Projektiopinnoissa opetellaan myös työelämätaitoja.
Sisältö
- älykkään anturin ominaisuuksien suunnittelu, toteutus, testaus ja dokumentointi
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Arviointi suoritetaan ryhmäarviointimenetelmällä. Arvioinnissa arvioidaan projektiopintojen tuloksia ja
saavutuksia ja verrataan niitä projektiopintojen tavoitteisiin. Arviointiin osallistuvat projektiopiontoihin
osallistuneet opettajat, opiskelijat ja mahdolliset muut osapuolet (esim. yritysten edustajat). Myös
työelämävalmiuksia arvioidaan.
Arvosana 5
Osallistuu erittäin aktiivisesti työskentelyyn ja on mukana 100 % opintojakson opetuksesta ja toteutuksesta.
Saavuttaa kiitettävällä tavalla kaikki oppimistavoitteet. Osaa toimia itsenäisesti. Omaa kiitettävät
työelämävalmiudet kaikilla osa-alueilla.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Osallistuu hyvin ryhmän toimintaan. Saavuttaa hyvin kaikki oppimistavoitteet. Osaa toimia melko
itsenäisesti. Omaa melko hyvät työelämävalmiudet kaikilla osa-alueilla.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Osallistuu melko vähän ryhmän toimintaan. Saavuttaa tyydyttävällä tavalla kaikki oppimistavoitteet.
Vähäinen itsenäinen toiminta. Omaa kohtalaiset työelämävalmiudet kaikilla osa-alueilla.
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Luvattomat poissaolot ovat peruste opintojakson suorituksen hylkämiselle.
Lisätiedot
Opintojaksolla on läsnäolopakko. Pelisäännöt sovitaan opintojakson alussa.
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Tommi Kauppinen
- Jani Sourander
Ryhmät
-
TTM23SAITTM23SAI
Tavoitteet
Kolmannessa AI projektikurssissa jatketaan asiakasprojekteja. Tässä kurssissa tavoitteena on ottaa vastaan yritykseltä data-aineisto ja tutkimuskysymys, johon pyritään löytää vastaus käyttäen tekoälyä.
Lisäksi kurssissa lisätään suunnittelun osuutta tekemällä projektin aluksi projektisuunnitelma ja arkkitehtuurisuunnitelma.
Sisältö
1. Suunnittelu
- Projektista tehdään projektisuunnitelma
- Projektin datankäsittelyarkkitehtuurin suunnitelma
2. Datan esikäsittely
- Data tallennetaan tietokantaan/versionhallintaan
- Data esikäsitellään sellaiseen muotoon, että sen voi syötää tekoälyalgoritmeille
3. Ennustaminen käyttäen tekoälyä
- Valitaan ennustamiseen kokeiltavat algoritmit
- Testataan valittujen algoritmien toiminta
- Raportoidaan tulokset
4. Mahdollinen säätö, jos ennustaminen onnistuu
- Valitaan säätämiseen kokeiltavat algoritmit
- Testataan valittujen algoritmien toiminta
- Raportoidaan tulokset
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelijaryhmältä odotetaan kiitettävää suoritusta seuraavilla osa-alueilla:
- SCRUM-menetelmän käyttö, kommunikaatio ja yhteishenki
- Projektin toimitukset on tehty ajallaan
- Projektin raporttien laatu
- Projektissa saadut tulokset ja niiden ansiokas pohdinta
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelijaryhmältä odotetaan projektin suorittamista loppuun saakka.
- Ryhmä on tehnyt palautukset kaikkiin projektin osatehtäviin viimeistään kurssin viimeisenä palautuspäivänä tyydyttävällä tasolla.
- Lisäksi opiskelijaryhmä pystyy osoittamaan projektiin käytetyn riittävän työajan ja että pystyvät työskentelemään yhtenä tiiminä.
Esitietovaatimukset
Project studies 2 - Machine learning applications
Syväoppiminen 1
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Eero Huusko
- Markku Karppinen
Ryhmät
-
TTV21SATTV21SA
Tavoitteet
Projektiopinnot hyväksytysti suoritettuaan opiskelija osaa määritellä ja spesifioida, suunnitella, toteuttaa ja testata yksinkertaisen älykkään langattomaan anturiverkkoon perustuvan mittaussovelluksen ja osaa ottaa huomioon suunnittelussa sovellusalueen vaativat käyttöympäristöt ja niiden aiheuttamat häiriöt. Lisäksi opiskelija osaa itsenäisesti soveltaa edeltävissä opintojaksoissa niitä omaksumiaan asioita, joita tarvitaan mittaussovelluksen suunnittelussa.
Projektiopintojen tavoitteena on myös opiskella työelämävalmiuksia, kuten aloitteellisuutta, yhteistyö- ja kommunikointitaitoja, innovatiivisuutta sekä täsmällisyyttä ja luotettavuutta.
Projektiopinnot 4 on mahdollista suorittaa myös yrityksille tehtävillä toimeksiannoilla.
Sisältö
• langattoman ohjausjärjestelmän määrittely ja spesifiointi
• järjestelmän toteutus ja testaus
• työelämävalmiudet
• projektinhallinta ja dokumentointi
• IoT
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Arviointi suoritetaan ryhmäarviointimenetelmällä. Arvioinnissa arvioidaan projektiopintojen tuloksia ja saavutuksia ja verrataan niitä projektiopintojen tavoitteisiin. Arviointiin osallistuvat projektiopiontoihin osallistuneet opettajat, opiskelijat ja mahdolliset muut osapuolet (esim. yritysten edustajat). Myös työelämävalmiuksia arvioidaan.
Arvosana 5
Osallistuu erittäin aktiivisesti työskentelyyn ja on mukana 100 % opintojakson opetuksesta. Saavuttaa kiitettävällä tavalla kaikki oppimistavoitteet. Osaa toimia itsenäisesti. Omaa kiitettävät työelämävalmiudet kaikilla osa-alueilla..
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Osallistuu hyvin ryhmän toimintaan. Saavuttaa hyvin kaikki oppimistavoitteet. Osaa toimia melko itsenäisesti. Omaa melko hyvät työelämävalmiudet kaikilla osa-alueilla.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Osallistuu melko vähän ryhmän toimintaan. Saavuttaa tyydyttävällä tavalla kaikki oppimistavoitteet. Vähäinen itsenäinen toiminta. Omaa kohtalaiset työelämävalmiudet kaikilla osa-alueilla.
Lisätiedot
TKI 4 op
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
9 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Niko Kinnunen
- Mikko Romppainen
Ryhmät
-
TTV22SPTTV22SP
Tavoitteet
Opiskelija osaa toimia asiakasrajapinnassa.
Sisältö
Opiskelijat jatkokehittävät Projektiopinnot 3 -kurssilla tehtyä pelimoottoria ja auttavat pelinkehitystiimiä pelin kehittämisessä. Vaihtoehtoisesti opiskelija voi toteuttaa peliteknologiaan liittyvän toimeksiannon.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa itsenäisesti soveltaa taitoja ja hyödyntää monipuolisesti tietoa ongelman ratkaisussa. Opiskelija toimii kehitystiimin jäsenenä edistäen ja kehittäen tiimin toimintaa.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa valita peliprojektiin sopivia, tarkoituksenmukaisia toimintatapoja hankkimansa tiedon ja ohjeistuksen perusteella. Opiskelija toimii itsenäisesti ja vastuullisesti erilaisissa tehtävissä annettujen ohjeiden mukaisesti.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa toimia ohjattuna asianmukaisesti, noudattaen annettuja sääntöjä ja ohjeita. Opiskelija käyttää toiminnassaan tarkoituksenmukaisesti pelialan tekniikoita ja malleja.
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opintosuoritus hylätään, mikäli opiskelija ei osallistu aktiivisesti kehitystiimin toimintaan.
Esitietovaatimukset
Projektiopinnot 1-3.
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
28.10.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
6 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Jani Sourander
- Jaakko Vanhala
Ryhmät
-
TTM22SAITTM22SAI
Tavoitteet
Neljännessä AI projektikurssissa jatketaan asiakasprojekteja. Tässä kurssissa tavoitteena on luoda digitaalinen palvelu käyttäen tekoälyä. Tällainen voi olla esimerkiksi hyötykasveja tunnistava sovellus puhelimeen.
Lisäksi kurssissa lisätään testauksen osuutta tekemällä projektin aluksi testaussuunnitelma ja lopussa testiraportti.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelijaryhmältä odotetaan kiitettävää suoritusta seuraavilla osa-alueilla:
- SCRUM-menetelmän käyttö, kommunikaatio ja yhteishenki
- Projektin toimitukset on tehty ajallaan
- Projektin raporttien laatu
- Projektissa saadut tulokset ja niiden ansiokas pohdinta
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelijaryhmältä odotetaan projektin suorittamista loppuun saakka.
- Ryhmä on tehnyt palautukset kaikkiin projektin osatehtäviin viimeistään kurssin viimeisenä palautuspäivänä tyydyttävällä tasolla.
- Lisäksi opiskelijaryhmä pystyy osoittamaan projektiin käytetyn riittävän työajan ja että pystyvät työskentelemään yhtenä tiiminä.
Esitietovaatimukset
Projekti 3 - tekoälyn soveltaminen
Web-sovelluskehitys
Online learning

Opintojakson jälkeen opiskelija osaa lukea ja kirjoittaa Python-kielisiä ohjelmia. Opiskelija ymmärtää Python-kielen mahdollisuudet ja rajoitteet sekä selainpohjaisten että sulautettujen laitteiden ohjelmien ohjelmointikielenä.
Kurssiin sisältyy useita eri tasoisia ohjelmointiharjoituksia.
Sisältö
Johdanto Python-kurssille, Python-kielen perusasiat, valintarakenne if-elif-else, toistorakenteet, tiedostot Python-kielessä, alifunktiot, moduulit, virheenkorjaus, tietotyypit ja tietorakenteet, olio-ohjelmointi Pythonilla, tietovarastoihin tapahtuva tiedon tallennus, laiteläheisen Python-ohjelmoinnin perusteet.
Oppimateriaalit
Kurssimateriaali Moodlessa, tunneilla jaettava materiaali.
Opetusmenetelmät
Lähiopetus, koodausharjoitukset, tentti ja harjoitustyö.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Tentti on avoinna 11.3.2024 12:30 - 15:30. Tenttiaikaa 2h.
Uusinta konekoeuusintana.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Kurssin voi suorittaa oman aikataulun mukaan ja tehtäviä voi myös palauttaa oman aikataulun mukaan. Huomioi, että tehtävien määräaika on viikolla vuoden 2024 toteutuksessa viikolla 12.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Kurssin laajuus 3 op.
Sisällön jaksotus
Kurssin sisältö 3 op:
• Opetellaan Pythonin-ohjelmoinnin perusteita.
• Opetellaan käyttämään olio-ohjelmointia osana Python ohjelmointia
• Perehdytään suunnittelumallien mukaiseen ohjelmointiin, esim decoraattorit.
• Opetellaan käyttämään Jupyter-notebook ympäristöä ja docker-kontteja Python ohjelmoinnissa.
Lisätietoja opiskelijoille
Kurssin oppimistulokset:
Kurssin jälkeen opiskelija osaa käyttää Pythonia ammattimaisesti. Tämä kurssi sisältää tietokilpailuja, testejä ja kotitehtäviä sekä projekteja Python-projektiportfolion luomiseksi. Tällä kurssilla opetetaan Pythonia käytännönläheisesti.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Arviointi:
Harjoitustyö (koodausharjoitus). Arviointi asteikolla 0 - 5. Painoarvo 50%
Tentti Moodlessa. Arviointi asteikolla 0-5, Tentin painoarvo 50 %
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Arviointi:
Harjoitustyö (koodausharjoitus). Arviointi asteikolla 0 - 5. Painoarvo 50%
Tentti Moodlessa. Arviointi asteikolla 0-5, Tentin painoarvo 50 %
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointi:
Harjoitustyö (koodausharjoitus). Arviointi asteikolla 0 - 5. Painoarvo 50%
Tentti Moodlessa. Arviointi asteikolla 0-5, Tentin painoarvo 50 %
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Harjoitustyö (koodausharjoitus). Arviointi asteikolla 0 - 5. Painoarvo 50%
Tentti Moodlessa. Arviointi asteikolla 0-5, Tentin painoarvo 50 %
Tenttiin tulee ohjelmointi- ja monivalintatehtäviä Python-perusteet osiosta.
Esitietovaatimukset
Ei esitietovaatimuksia.
Lisätiedot
Kurssille tulee ilmoittautua ennakkoon. Kurssi toteutetaan syys- ja kevätlukausilla sekä vapaasti valittavana kesäopintoina.
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Jaakko Vanhala
Ryhmät
-
TTM24SAITTM24SAI
Tavoitteet
Opiskelija hallitsee monipuolisen Python-ohjelmoinnin, valinta- ja toistorakenteen, tiedostojen käsittelyn, funktiot, luokkarakenteen, modulit, sekä virheiden ja tietokantojen käsittelyn. Opiskelija tutustuu myös monipuolisesti erilaisten ohjelmakirjastojen käyttöön ja kykenee ratkaisemaan laajojakin ohjelmointitehtäviä Python-kielen avulla.
Sisältö
Python-kielisen ohjelman rakenne
Toisto- ja ehtorakenteet
Valmiit ja itse määritellyt tietotyypit
Funktiot ja luokat
Säännölliset lausekkeet
Tietokantojen käsittely
Ohjelmakirjastojen käyttö
- Numpy
- Pandas
- Matplotlib
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Arvosana määräytyy kurssin harjoitustehtävistä ja harjoitustyöstä saavutettujen pisteiden mukaan. Tehtävien pisteytys ilmoitetaan kurssin toteutuskerran alussa.

Nykyaikainen ohjelmistokehitys

https://jakevdp.github.io/PythonDataScienceHandbook/

Qt on monialustainen sovelluskehityskehys. Qt:tä voidaan käyttää graafisten käyttöliittymien rakentamiseen, joita voidaan käyttää Windows-, MacOS-, Linux-, mobiilialustoilla, kuten Android ja IoS. Qt käyttöliittymät yleistyvät myös sulautetuissa laitteissa.
Tämä kurssi keskittyy Qt-widgettien käyttöön luomaan vankkoja monialustaisia ??työpöytäsovelluksia, jotka pystyvät toimimaan hyvin suurissa työpöytäkäyttöjärjestelmissä, kuten Windowsissa, Macissa ja Linuxissa.
Qt-widget -ohjelmoinnin lisäksi kurssilla tutustutaan QML-käyttöliittymäkehitykseen.
Kurssi ei edellytä aiempaa kokemusta graafisen käyttöliittymän kehittämisestä. Kurssi antaa valmiuksia ammattimaiseen C++ -ohjelmistokehitykseen Qt-ympäristössä.
Kurssin materiaali on englanniksi, mutta opetus suomeksi.
Sisältö
Course content:
* Installation of the Qt application development environment for different operating systems.
* Running first Qt console application and understanding the main function
* Qt Streams that help write and read data from C++ applications
* Qt styles variables and data yypes
* Basic C++ Operators and Control flow where among other things you learn about if clauses and loops
* Building your first Qt C++ GUI Application
* Building a GUI Version of your Number guessing game
* Qt concept signals and slots and lambda functions and how to use these function singal-slot syntax
* Different ways to connect signals to slots in Qt
* Qt Widgets and some of the most important widget classes in Qt
* QDialog and how to build own custom dialog class from scratch
* Qt Resource System , Styling Qt applications with QStyle, QPalette and Style Sheets
* Working with Files and Directories using QFile and QDir
* Model View Architecture of the Qt framework
* QML Basics
Arviointiasteikko
0 - 5
Esitietovaatimukset
C++ - ja Olio-ohjelmointikurssien hyväksytty suoritus.

Opiskelija osaa määritellä, suunnitella, toteuttaa ja testata yksinkertaisen 3D-grafiikkamoottorin käyttäen OpenGL-grafiikkarajapintaa
Sisältö
3D-pipeline
Koordinaattimuunnokset
3D-objektit
Mallien lataaminen tiedostosta
Materiaalit
Pelimoottorin testisovelluksen tekeminen
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa määritellä, suunnitella, toteuttaa ja testata itsenäisesti kompleksisen 3D-grafiikkamoottorin käyttäen OpenGL-grafiikkarajapintaa.
Opiskelija osoittaa asiantuntijuutta ja pystyy soveltamaan oppimaansa sekä kehittämään uutta tavoitteellisesti.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa määritellä, suunnitella, toteuttaa ja testata itsenäisesti yksinkertaisen 3D-grafiikkamoottorin käyttäen OpenGL-grafiikkarajapintaa.
Opiskelija toimii aloitteellisesti ja tavoitteellisesti annetuissa tehtävissä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa määritellä, suunnitella, toteuttaa ja testata ohjatusti yksinkertaisen 3D-grafiikkamoottorin käyttäen OpenGL-grafiikkarajapintaa.
Esitietovaatimukset
Grafiikkamoottorin ohjelmointi
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Eero Huusko
Ryhmät
-
TTV22SATTV22SA
Tavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa reaaliaikaohjelmistojen suunnitteluun ja toteutukseen liittyvät tekniikat ja ohjelmistoteollisuudessa käytettävät ohjelmistotyökalut. Opiskelija pystyy myös ohjelmistokehitystyöhön ympäristössä, jossa systeemi muodostuu useista rinnakkain toimivista ja keskenään kommunikoivista prosesseista tai säikeistä. Hän osaa suunnitella ja toteuttaa reaaliaikasovelluksia, jotka toimivat luotettavasti ja joissa on varauduttu erilaisten asynkronisten tapausten aiheuttamiin ongelmatilanteisiin.
Kurssin käytyään opiskelija hallitsee reaaliaikajärjestelmän ominaispiirteet sekä osaa suunnitella ja ohjelmoida mittaussovelluksen ja tarvittavat laiteajurit Linux-käyttöjärjestelmää hyödyntäen osaksi teollisuuden tietojärjestelmää. Ohjelmistoprojekti antaa valmiudet käyttää em. tyyppisessä projektissa tarvittavia ohjelmointityökaluja.
Sisältö
Kurssin sisältö koostuu reaaliaikaisen ohjelman kehityksestä Linux-ympäristössä, reaaliaikaisuuden toteutuksesta linux-ympäristössä. Ohjatuilla harjoitustöillä opetellaan prosessit ja niiden vuorovaikutus, prosessien synkronointitarve ja -välineet, reaaliaikasignalointi, putket ja FIFOt, synkroninen ja multipleksattu I/O, ajoitukset, timerit ja timeoutit. Lisäksi kurssilla käydään harjoitustehtävien avulla läpi semaforit, jaetun muistin käyttö, viestijonot, säikeet ja niiden synkronointi, soketit ja erilaiset skedulointipolitiikat reaaliaikajärjestelmissä.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Kurssiin kuuluvan harjoitustyön avulla arvioidaan osaako opiskelija arvioida erilaisten toteutustekniikoiden sopivuutta eri tilanteisiin ja valita kulloinkin tilanteeseen parhaiten sopivan sekä osaako opiskelija toteuttaa sovelluksen kaikilla POSIX-rajapinnan tarjoamilla tekniikoilla. Kiitettävään arvosana edellyttää myös opiskelijalta laaja-alaista ymmärrystä reaaliaikasovellusten luotettavuuden ja toimintavarmuuden analysoinnissa.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Kurssiin kuuluvan harjoitustyön avulla arvioidaan osaako opiskelija välittää tietoa prosessien ja säikeiden välillä ja ymmärtääkö opiskelija tiedon välittämiseen liittyvät synkronointiongelmat. Opiskelijan tulee osata myös välttää synkronointiongelmat jollakin menelmällä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Kurssiin kuuluvan harjoitustyön avulla arvioidaan ymmärtääkö opiskelija miksi ja millä periaatteella tietokone vuorontaa tehtäviä sekä ymmärtääkö opiskelija prosessin ja säikeen ominaisuudet ja erot. Harjoitustyössä arvioidaan myös osaako opiskelija kirjoittaa sovelluksen, jossa käytetään prosesseja tai säikeitä.
Esitietovaatimukset
C-ohjelmointi ja Systeemiohjelmointikurssin suoritus.
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
28.10.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Niko Kinnunen
Ryhmät
-
TTV22SPTTV22SP
Tavoitteet
Opiskelija tutustuu simulaatioympäristöissä käytettävien erityisefektien toteuttamiseen.
Sisältö
Ihmisen aistit
Kiihtyvään liikkeeseen liittyvän tunnetilan luominen
Audiovisuaaliset efektit
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija on teoreettiset valmiudet simulaatioefektien tuottamiseen liikelaitteistoympäristössä.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa liikelaitteistoympäristössä toteutettavien simulaatioefektien periaatteet.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija tuntee simulaatioefektien tuottamisen liikelaitteistoympäristössä.
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 27.10.2024
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Niko Kinnunen
Ryhmät
-
TTV22SPTTV22SP
Tavoitteet
Opiskelija tutustuu simulaatioympäristöjen toteuttamisessa tarvittaviin laitteistoratkaisuihin.
Sisältö
Liiketiedon hyödyntämisessä tavittava matematiikka
Liikelaitteistot
Liiketiedon anturointi
Liiketiedon ohjaaminen
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelijalla on teoreettiset valmiudet hyödyntää liikelaitteistoja simulaatioiden toteuttamisessa.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa liiketiedon perusteet ja tuntee liikelaitteistojen toteutuksessa käytettävät rakenteet ja komponentit.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija tuntee liiketiedon perusteet ja liikelaitteistojen rakenteen ja rajoitukset.
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
5 op
TKI-osuus
1 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Harri Honkanen
Ryhmät
-
TTV23SATTV23SA
Tavoitteet
Opiskelija osaa operaatiovahvistimien perustopologiat ja niiden perusominaisuudet sekä osaa käyttää niitä analogisen anturin sovittamiseen mikrokontrollerille ja analogisen signaalin muokkaamiseen älykkäissä mittaussovelluksissa (esim. esineiden internetsovellukset, älykkäiden järjestelmien sovellukset). Opiskelija osaa spesifioida, suunnitella ja toteuttaa analogisen anturin sovituskytkennän ja osaa myös käyttää tarvittavia simulointi- ja web-työkaluja. Opiskelija osaa hyödyntää matematiikkaa (mm.lineaarisia funktioita) sovellusten mallintamisessa, analogisten antureiden sovituksissa sekä mitattavan fysikaalisen suureen ohjelmistollisessa käsittelyssä. Opiskelija osaa myös suunnitella ja toteuttaa yksinkertaisen mittausohjelmiston, esim. Arduino-alustalla.
Sisältö
Elektroniikkasuunnitteluun liittyvät perusasiat, elektroniikansuunnitteluprosessi ja sen keskeiset vaiheet. Operaatiovahvistimet ja niiden soveltaminen mittaussovelluksissa. Analogisen anturin sovittaminen mikrokontrollerille/analogia-digitaalimuuntimelle ja tähän liittyviä eritasoisia itsenäisesti/pienryhmissä toteutettavia harjoitus- ja suunnittelutehtäviä. Kytkentöjen simulointi. Tarvittavien mittausohjelmistojen suunnittelu, toteutus ja testaus esim. Arduino-alustalla.
Aika ja paikka
KAMK
Oppimateriaalit
Oppimateriaali REPPU:ssa
Komponenttivalmistajien datasivut
Opetusmenetelmät
Luennot, laboraatioharjoitukset ja välikokeet ( 2 kpl )
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Välikokeet loka- ja joulukuussa. Uusinnat keväällä
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Lähiopetus, harjoitustyöt ja laboraatiot: : 61 h
Tentit: 4 h
Itsenäinen opiskelu: 70 h
Sisällön jaksotus
Opintojakson sisältö
- Elektroniikkasuunnitteluun liittyvät perusasiat, elektroniikansuunnitteluprosessi ja sen keskeiset vaiheet.
- Operaatiovahvistimet ja niiden soveltaminen mittaussovelluksissa.
- Analogisen anturin sovittaminen mikrokontrollerille/analogia-digitaalimuuntimelle
- Teholähdesuunnittelu
- Aiheisiin liittyviä eritasoisia itsenäisesti/pienryhmissä toteutettavia harjoitus- ja suunnittelutehtäviä.
Kytkentöjen simulointi.
- Tarvittavien mittausohjelmistojen suunnittelu, toteutus ja testaus esim. Arduino-alustalla.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Osaa kiitettävällä tavalla spesifioida, suunnitella, toteuttaa ja testata aiheeseen liittyviä vaativia suunnittelutehtäviä, jotka sisältävät myös ohjelmistosuunnittelua. Osaa kiitettävällä tavalla käyttää matemaattisia työkaluja ja simulointityökaluja suunnittelun apuvälineinä.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Osaa kohtalaisen hyvin spesifioida, suunnitella, toteuttaa ja testata aiheeseen liittyviä vaativia suunnittelutehtäviä, jotka sisältävät myös ohjelmistosuunnittelua. Osaa kohtalaisen hyvin käyttää matemaattisia työkaluja ja simulointityökaluja suunnittelun apuvälineinä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Osaa tyydyttävästi spesifioida, suunnitella, toteuttaa ja testata aiheeseen liittyviä vaativia suunnittelutehtäviä, jotka sisältävät myös ohjelmistosuunnittelua. Osaa tyydyttävästi käyttää matemaattisia työkaluja ja simulointityökaluja suunnittelun apuvälineinä.
Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Osaa suunitella ja simuloida vaativia elektroniikkatoteutuksia
Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)
Osaa suunitella ja simuloida perustason elektroniikkatoteutuksia
Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Osaa suunitella ja simuloida pienehköjä elektroniikkatoteutuksia

Sulautettu C-ohjelmointikurssilla käydään läpi sulautettujen laitteiden C-kielisen ohjelman perusteet. Ohjelmoinissa keskitytään ohjelman siirrettävyyteen eri laitealustoille ja ohjelman jäsenneltyyn suunnitteluun. Kurssi koostuu tärkeimmistä C -kielen elementeistä, mukaan lukien perustietoyypit, aliohjelmien käyttö ja standardi- ja ohjelman suorituksen aikaisten kirjastojen hyödyntäminen sulautetujen laitteiden ohjelmoinnissa.
Kurssilla opetellaan myös dynaamisen muistin allokointi, syöttö- ja luku operaatiot ( I / O), makrojen määrittely ja käyttö. Lisäksi kurssilla opetellaan osoittimien ja viittausten käyttö, bittioperaatiot ja sulautettujen laitteiden rekistereiden perusteet.
Sisältö
Sulautetun ohjelmoinnin C-kielen syntaksi ja rakenteisen ohjelman semantiikka.
Sulautettujen ohjelmistojen ja reaaliaikaisen ohjelman rakenne ja ohjelmointiperiaatteet.
Sulautetun mikrokontrollerin ohjelmointi C -kielellä.
C-ohjelman debuggaus kohdelaitteessa.
Sulautteujen laitteiden mikrokontrollerin rekisterit.
Keskeytyskäsitelyt sulautetussa ohjelmassa.
Johdanto pienitehoiseen ohjelmistojen suunnitteluun.
Sulautetun ohjelmoinnin parhaat käytännöt.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa soveltaa monipuolisesti oppimaansa erilaisissa ohjelmointitehtävissä. Ohjelmoinnin tentistä kiitettävä arvosana.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa käyttää ohjelmoinnin menetelmiä tarkoituksenmukaisella tavalla. Osaaminen perustuu malliratkaisujen mukaiseen suoritukseen. Ohjelmoinnin tentistä hyvä arvosana.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija tuntee ja hallitsee ohjelmointiin liittyvät peruskäsitteet ja menetelmät. Opiskelija osaa toistaa malliratkaisujen mukaiset harjoitukset. Ohjelmoinnin tentistä välttävä arvosana.
Esitietovaatimukset
Ohjelmoinnin perusteet, C++ -ohjelmointikurssien suorittaminen tai vastaava osaaminen.
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Eero Huusko
Ryhmät
-
TTV23SATTV23SA
Tavoitteet
Linux-käyttöjärjestelmä ja sen sulautettu versio, mukaan lukien palvelinohjelmat, ovat kriittisiä komponentteja nykypäivän avainasemassa olevassa hajautetussa ja verkottuneessa esineiden internetissä (Internet of Things).
Alan ammattitaitoisten Linux-kehittäjien kysyntä kasvaa jatkuvasti. Kurssin tavoitteena on antaa opiskelijalle kaksi oleellista osaamista:
1.Hyvä teoreettinen perusta ja käytännöllinen, teollisuuden kannalta merkityksellinen tieto, joka kattaa Linux-järjestelmän ohjelmointialueen.
2. Sulautetun linux-järjestelmän (Embedded Linux) ohjelmointiosaamisen, mukaan lukien järjestelmäarkkitehtuurin, virtuaalimuistin, prosessien luomisen ja hallinnan, prosessien välisen signaloinnin, timerien käytön, monisäikeisen ohjelmoinnin, prosessien scheduloinnin ja tiedostojen I / O- ja socket-ohjelmointiin liittyvän osaamisen.
Sanaa sulautettu Linux (Embedded Linux)ei ole määritelty hyvin. Mutta sitä voidaan käyttää käyttöjärjestelmänä monenlaisissa laitteissa termostaateista tukiasemiin, Wi-Fi-reitittimiin ja teollisiin ohjausyksiköihin. Kurssilla opitaan, että sulautetulla Linuxilla on tärkeä tehtävä esineiden Internetissä (Internet of Things).
Sulautetun Linux ohjelmointi -kurssin opiskelija oppii Linux-arkkitehtuurin, Linux-ytimen rakenteen ja tehokkaiden sovellusten toteuttamisen C-kielellä sulautettuihin laitteisiin, joissa on PSoC piiri. Kurssin käytyään opiskelija hallitsee myös moniajojärjestelmään toteutettavien sovellusten suunnittelun ja toteutuksen sekä asiakas-palvelin ohjelmien toteutuksen.
Sisältö
Sulautetun Linux ohjelmointi -kurssin sisältö painottuu UNIX / POSIX-ympäristössä tapahtuvaan ohjelmointiin käyttäen ANSI C:tä. Erityinen painopiste on Linux / Posix-järjestelmän vaatimissa systeemikutsuissa, prosessinohjauksessa, säikeistyksessä ja prosessien välisessä kommunikoinnissa. Eri I / O-tekniikkoiden läpikäynti, standardi-C-kirjaston I / O-toiminnot ja Unix/Linux systeemikutsut esitellään yksityiskohtaisesti.
Program Development Review
Multiprocessing & Multithreading
Posix Signal Handling
Linux Memory Management
UNIX/POSIX Files and File System
- File I/O
Local Interprocess Communication
- Using Signals for Interprocess Communication
- Kernel IPC Facilities
- Shared Memory
- Semaphores
- Mutex
- Message Queues
- Managing Kernel IPC Resources
- Pipes
- System calls
Socket programming
Timers
Boot to Qt (Raspberry pi)
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Kurssi arvioidaan sekä tentin että palauttettujen harjoitusten perusteella.
Arvosana 5 edellyttää yli 90 % tehtävien palautusta ja kiitettävää arvosanaa tentistä.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Kurssi arvioidaan sekä tentin että palauttettujen harjoitusten perusteella.
Arvosanat 3 tai 4 edellyttävää yli 70-80 % tehtävien palautusta ja arvosanaa hyvä tentistä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Kurssi arvioidaan sekä tentin että palauttettujen harjoitusten perusteella.
Arvosanat 1 tai 2 edellyttävää yli 50 - 60 % tehtävien palautusta ja arvosanaa välttävä tentistä.
Esitietovaatimukset
Esitietoina vaaditaan Linuxin perusosaaminen ja C-ohjelmointikurssin suoritus.
Lisätiedot
Kurssimateriaali on englanninkielinen. Kurssiin kuuluu itsenäisesti tehtävät harjoitukset.
TKI pisteet 2.
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Eero Huusko
- Markku Karppinen
Ryhmät
-
TTV23SATTV23SA
Tavoitteet
Kurssin käytyään opiskelija hallitsee sulautetun laitteen ohjelmoinnin ja ohjelman suunnittelun perustiedot. Opiskelija osaa kirjoittaa pieniä ohjelmia mikro-ohjaimiin rekisteriperustaista C-ohjelmointia käyttämällä.
Sisältö
Kurssin tavoitteena on oppia C-ohjelmointia sulautetulla C-kielellä sekä laiteläheisen ohjelman suunnittelua tietokoneavusteisella suunnitteluohjelmalla. Kurssin opetusympäristönä käytetään mikrokontrollerilla varustettua piirikorttia.
Opetuskortin avulla käydään läpi mm. mikrokontrollerin tyypillisimmät rekisterit ja rekistereiden alustukset, keskeytyskäsittely, ohjelman rakenne, sulautetun C-kielen muuttujat, ohjelman debuggaaminen, ohjelman kääntäminen ja asennus mikrokontrollerille ja oheislaitteiden liittäminen piirikortille. Kurssin kuluessa käydään läpi myös yleisimmän väyläratkaisut.
Kurssi sisältää ohjattuja harjoituksia, harjoitustyön ja soveltavaa osaamista vaativan tentin.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa itsenäisesti toteuttaa harjoitustyön ja osaa soveltaa oppimaansa lisäominaisuuksien lisäämisessä harjoitustyöhön. Opiskelija on palauttanut vaadittavat ohjelmointiharjoitukset.
Opiskelja saa tentistä kiitettävän arvosanan.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa ohjatusti toteuttaa harjoitustyön ja on palauttanut vaadittavat ohjelmointiharjoitukset.
Opiskelja saa tentistä arvosanan hyvä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arvosana edellyttää tunneilla tehtävien harjoitustehtävien ja malliratkaisun pohjalta tehdyn harjoitustyön palautusta. Opiskelja saa tentistä arvosanan välttävä.
Esitietovaatimukset
Ohjelmoinnin perusteiden hallinta, C-ohjelmoinnin osaaminen.
Lisätiedot
Kurssi suorittaminen edellyttää aktiivista läsnäoloa.
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Englanti
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Ryhmät
-
TTV22SAITTV22SAI
Tavoitteet
Syventävän projektin tavoitteena on vahvistaa opiskelijan ammatillista osaamista ja asiantuntijuutta koulutusalaan liittyvissä teemoissa. Projektin aihepiireillä voi olla suora yhteys datasta tekoälyyn -koulutuksen ydinteemoihin, kuten datan hallintaan, tekoälyyn tai data-analytiikkaan. Vaihtoehtoisesti projekti voi liittyä teemoihin, jotka välillisesti tukevat opiskelijan ammattitaidon ja asiantuntijuuden kehittymistä esim. datalähtöisessä liiketoiminnassa, kyberturvallisuudessa, lohkoketjuissa, IoT-ratkaisuissa, ohjelmoinnissa ja ohjelmistokehityksessä, alustateknologioissa, jne.
Sisältö
Kyseessä on vaihtuvasisältöinen opintojakso, jonka osa-aluuet ja teemat määräytyvät tapauskohtaisesti. Sisältöalueita voivat olle esimerkiksi:
Työelämälähtöinen projektitoiminta
Projektinhallinta
Ohjelmointi ja ohjelmistokehitys
Liiketoiminta
Datan hallinta, data-analytiikka ja tekoäly
Uudet teknologiat
Kyberturvallisuus
lohkoketjut
IoT-ratkaisut

0 - 100
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Pekka Huttunen
Ryhmät
-
TTM23SAITTM23SAI
Tavoitteet
Opiskelija ymmärtää syväoppimisen ja neuroverkkojen perusteet ja niiden opettamiseen liittyvät rajoitukset ja mahdollisuudet. Opiskelija osaa soveltaa syväoppimisessa käytettäviä menetelmiä Pytorch ympäristössä.
Sisältö
- Keinotekoiset neuronit ja neuroverkot
- Syväoppiminen neuroverkoilla
- Neuroverkkojen opettaminen
- Opetettujen neuroverkkojen käyttö
- Neuroverkkojen hyperparametrit
- Pytorch ympäristön käyttö
- CNN neuroverkot (Convolutional Neural Networks)
- RNN neuroverkot (Recurrent Neural Networks)
- Luonnollisen kielen käsittelyn (NLP) perusteet
Aika ja paikka
Opintojakso järjestetään verkkototeutuksena kevätlukukaudella, lukujärjestyksen mukaisesti.
Aloitusluento viikolla 2
Q&A luennot n. 2 viikon välein klo 17 jälkeen
Suositeltu suoritusaika jakso 3 (1.1.-16.3.2025)
Sallittu suoritusaika 1.1.-30.4.2025
Opetusmenetelmät
Kurssin sisältö ja ohjeistus käydään lävitse aloitusluennolla (n. 2h), joka on katsottavissa myös tallenteena myöhemmin. Kurssilla ei ole erillisiä luentoja, vaan kurssin luentomateriaalit on saatavilla videoina. Kurssin materiaalit ja tehtävät ovat Moodlen Reppu-ympäristössä, luentovideot Youtubessa.
Kurssilla ei ole erillistä tenttiä, vaan kurssin suoritus perustuu kurssin harjoitusten palauttamiseen. Harjoitukset tehdään jupyterlab -ympäristössä. Kurssin läpäisy edellyttää kurssin kaikkien tehtävien palauttamisen.
Kurssin aikana järjestetään erillisiä kysy-vastaa -sessioita, joissa voi kysyä epäselvistä asioista ja saada apua tehtävien kanssa. Kurssin keskustelu tapahtuu kurssin discord -kanavalla.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Ei sisällä tenttiä. Harjoitustehtävien palautus 30.4.2025 mennessä.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei vaihtoehtoista suoritustapaa.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson laajuus on 5op, mikä vastaa n. 135 tuntia opiskelijan työtä.
Sisällön jaksotus
Kuvataan Repussa.
Arviointiasteikko
0 - 5
Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Arvosanaan 5 vaaditaan n. 90% kurssin harjoitusten pisteistä. Tämä tarkoittaa käytännössä, että kaikki palautettu koodi toimii ja harjoitusten pohdinta-osiot on tehty kiitettävästi.
Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)
Arvosanaan 3-4 vaaditaan kaikkien tehtävien palautus ja n. 70% kurssin harjoitusten pisteistä. Palautetut tehtävät toimivat ja harjoitusten pohdinta-osiot on tehty.
Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Arvosanaan 1 vaaditaan kaikkien tehtävien palautus ja 50% kurssin pisteistä. Lisäksi palautetuista kurssin harjoituksista on käytävä ilmi, että opiskelija osaa ottaa käyttöön Pytorch -ympäristön, ladata siihen valmiiksi opetetun mallin ja ajaa sitä.
Esitietovaatimukset
Datatieteen matematiikka 1 (tilastotieteen peruskäsitteet)
Datatieteen matematiikka 2 (matriisialgebra)
Python-ohjelmointi
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Pekka Huttunen
Ryhmät
-
TTM22SAITTM22SAI
Tavoitteet
Opiskelija osaa soveltaa syväoppimisessa käytettäviä menetelmiä Keras/TensorFlow -ympäristössä. Lisäksi opiskelija osaa hyödyntää GPU laskentaa ja CSC supertietokoneita neuroverkkojen koulutuksessa ja osaa ottaa käyttöön valmiiksi opetettuja neuroverkkoja nettiselaimessa.
Sisältö
- Keras/TensorFlow ympäristön käyttö
- Hajautettu koulutus usealla GPU:lla
- CSC:n supertietokoneiden käyttö neuroverkkojen koulutuksessa
- Suurien kielimallien (LLM) perusteet
- Neuroverkkojen ajo erilaisissa ympäristöissä (deployment)
- Koulutetun neuroverkon käyttöönotto nettiselaimessa
- MLops perusteet
- Tekoäly ja etiikka
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Arvosanaan 5 vaaditaan n. 90% kurssin harjoitusten pisteistä. Tämä tarkoittaa käytännössä, että kaikki palautettu koodi toimii ja harjoitusten pohdinta-osiot on tehty kiitettävästi.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arvosanaan 1 vaaditaan kaikkien tehtävien palautus ja 50% kurssin pisteistä. Lisäksi palautetuista kurssin harjoituksista on käytävä ilmi, että opiskelija osaa ottaa käyttöön Keras/Tensorflow -ympäristön, ladata siihen mallin ja opettaa ja käyttää sitä.

26.08.2024 - 27.10.2024
Opintopistemäärä
2 - 3
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Business
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennus- ja yhdyskuntatekniikan koulutus
- Konetekniikan koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Veera Kilpeläinen
- Mika Pietarinen
- Kimmo Kemppainen
Ryhmät
-
VAPVAL2024VAPVAL2024
Tavoitteet
Opiskelija osaa suunnitella, markkinoida ja toteuttaa yleisölle avoimen tapahtuman. Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa:
- toimia tapahtuman avustustehtävissä
- ottaa vastuun saamiensa tehtävien toteuttamisesta
-nähdä oman merkityksensä tapahtuman onnistumisessa
- osaa esiintyä roolinsa mukaisesti tapahtumaan liittyvissä tehtävissä
Sisältö
Tapahtuman suunnittelu
Lainsäädännön vaatimukset, tapahtuman turvallisuus ja ympäristövastuut
Tapahtuman valmistelu ja toteutus
Markkinointi ja tiedottaminen
Palautteen kerääminen ja käsittely
Oppimispäiväkirja ja Raportointi
Oppimateriaalit
Reppu- materiaali
Arviointiasteikko
0 - 5
Esitietovaatimukset
Ei vaatimuksia.
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
26.08.2024 - 27.10.2024
Opintopistemäärä
2 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennus- ja yhdyskuntatekniikan koulutus
- Konetekniikan koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Veera Kilpeläinen
- Kimmo Kemppainen
Ryhmät
-
KKT23SKKT23S

Opiskelija hallitsee alansa keskeisimpien aihe-alueiden sanaston ja osaa soveltaa sitä sekä suullisesti että kirjallisesti. Opiskelija osaa raportoida esim. projektityön suullisesti ja kirjallisesti asiatyyliä käyttäen.
Sisältö
Asiatyyli
Oman alan keskeinen sanastotyö
Oman alan ajankohtaiset aihealueet ja niiden materiaalien analysointi
Dokumentaatio ja raportointi
Suullinen esittäminen erilaisissa alaan liittyvissä tilanteissa
Suullisia ja kirjallisia harjoituksia omaan alaan liittyen
Kurssin tehtävät integroidaan soveltuvin osin substanssiaineisiin.
Oppimateriaalit
verkkomateriaali Moodlessa
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa taitavasti mukauttaa viestintätyyliään tilanteen ja viestintäkumppanin kulttuurin mukaan. Opiskelija osaa suullisesti ja kirjallisesti soveltaa ja muokata kieltä työelämän tarpeisiin käyttäen alansa sanastoa, ajankohtaisia sisältöjä käsitteleviä aiheita sekä monipuolisia lauserakenteita. Opiskelija hallitsee alan perusterminologian. Opiskelija osaa hakea alaansa kuuluvaa ajankohtaista kirjallisuutta ja prosessoida sitä. Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa kattavan ja luontevan suullisen esityksen prosessoimastaan tekstistä ja alaansa liittyvästä asiasta. Opiskelija osaa ääntää ja artikuloida selvästi.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa mukauttaa viestintätyyliään tilanteen ja viestintäkumppanin kulttuurin mukaan. Opiskelija pystyy tuottamaan arjessa ja työelämän perustilanteissa peruslauserakenteita suullisesti ja kirjallisesti. Opiskelija tunnistaa ja kykenee käyttämään alan perusterminologiaa. Opiskelija osaa hakea alaansa kuuluvaa ajankohtaista kirjallisuutta ja muokata sitä. Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa suullisen esityksen muokkaamastaan tekstistä. Opiskelija ääntää ja artikuloi jokseenkin selvästi, vaikka virheitä esiintyykin.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa taitavasti mukauttaa viestintätyyliään tilanteen ja viestintäkumppanin kulttuurin mukaan. Opiskelija osaa suullisesti ja kirjallisesti soveltaa ja muokata kieltä työelämän tarpeisiin käyttäen alansa sanastoa, ajankohtaisia sisältöjä käsitteleviä aiheita sekä monipuolisia lauserakenteita. Opiskelija hallitsee alan perusterminologian. Opiskelija osaa hakea alaansa kuuluvaa ajankohtaista kirjallisuutta ja prosessoida sitä. Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa kattavan ja luontevan suullisen esityksen prosessoimastaan tekstistä ja alaansa liittyvästä asiasta. Opiskelija osaa ääntää ja artikuloida selvästi.
Esitietovaatimukset
Eurooppalainen viitekehys taitotaso B2
Lisätiedot
Mahdollinen aiemman vastaavan opintojakson hyväksiluku, AHOT tai opinnollistaminen, yhteyshenkilö on lehtori Marjaana Seppi

Kirjallisten ja suullisten viestintätaitojen kehittäminen tekniikan alan työtehtäviin
Sisältö
Viestinnän yleiset perusteet
Tekniikan alan asiakirjoittamisen muotoja
Puhetilanteiden valmistelu, toteutus ja analysointi
Tekniikan tutkimusdokumentointi
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija ymmärtää kielen merkityksen oman ammatillisen identiteettinsä luojana ja vahvistajana ja hyödyntää kieltä osana ammatillisuuttaan.
Opiskelija hakeutuu palautetilanteisiin aktiivisesti ja rakentavasti.
Opiskelija jakaa asiantuntijuuttaan yhteisössä tilanteeseen sopivimmalla tavalla ja viestintävälineellä ja laatii asiantuntijuutta osoittavan tavoitteellisen esityksen.
Opiskelija argumentoi monipuolisesti, tehokkaasti ja tilanteen mukaisesti.
Opiskelija osaa myös kyseenalaistaa yhteisön omaksumia kielellisiä käytänteitä ja pyrkii perustellusti muokkaamaan niitä.
Opiskelija hakee itsenäisesti alan uusinta tietoa ja suhtautuu uuteen tietoon uteliaasti.
Opiskelija kykenee arvioimaan asiantuntijatyötä eettisestä ja kulttuurisesta näkökulmasta ja luomaan kannustavan ilmapiirin.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa eritellä heikkouksiaan ja vahvuuksiaan viestijänä.
Opiskelija arvioi oman toimintansa merkitystä osana viestintäprosessia ja ottaa vastaan ja antaa rakentavaa palautetta.
Opiskelija ymmärtää käytetyn kielimuodon merkityksen ammatillisessa toiminnassa.
Opiskelija ottaa huomioon esitystilanteissa kohderyhmän ja hyödyntää eri viestintävälineitä.
Opiskelija osaa laatia oman alansa tekstejä tiiviillä, yksiselitteisellä, havainnollisella ja selkokielisellä tavalla ja ottaa huomioon lukijan.
Opiskelija tuntee organisaation tavat tuottaa tekstejä ja noudattaa tapaa.
Opiskelija hyödyntää oman alansa lähdetekstejä monipuolisesti ja kriittisesti osana omaa tekstiään ja yhdistää lähteiden ajatuksia omiin ajatuksiinsa tyylillisesti yhtenäiseksi ja ehjäksi kokonaisuudeksi.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Tyydyttävä (1-2):
Opiskelija on tietoinen oman viestintätyylinsä vaikutuksesta viestintäprosessissa.
Opiskelija osaa laatia työelämän tekstin annetulle kohderyhmälle.
Opiskelija pystyy esittelemään oman alansa aiheita ja havainnollistamaan esitystä.
Opiskelija noudattaa teksteissään asiatyyliä ja keskeisiä kielenhuollon normeja.
Opiskelija erottaa oman ajattelun lähteestä lainatusta.
Opiskelija osaa laatia rakenteeltaan ehjän, ongelmaperustaisen tekstin.
Opiskelija osaa kuvata kulttuurin vaikutusta viestintätilanteessa.

TTK24SPTTK24SP
Tavoitteet
Ryhmäytyminen, tutustuminen alaan ja oppilaitoksen toimintaan.
Sisältö
Pienryhmissä toteutettuja harjoituksia ja projektityö (ryhmässä).
Arviointiasteikko
Hylätty/Hyväksytty
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn ja liiketoimintaosaamisen koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- OPE_Tietojenkäsittely OPE_Tietojenkäsittely
Ryhmät
-
TTK24SDTTK24SD
Tavoitteet
Ryhmäytyminen, tutustuminen alaan ja oppilaitoksen toimintaan.
Opiskelija rakentaa toteuttaa projektiryhmässä oma valinnaisen laite tai ohjelmisto projektin . Työskentely tapahtuu opiskelijoista muodostettavissa projektiryhmissä ja ryhmät saavat itse keksiä sovelluskohteen teknologialle.
Sisältö
Pienryhmissä toteutettuja harjoituksia ja projektityö (ryhmässä).
Kurssilla tutustutaa Kamk:n tietojärjestelmien opetuksen sisältöön pajatyyppisessä toteutuksessa. Järjestelmän osat ovat:
* Älykkäät Järjestelmät.
* Eletroniikka
* Peli Teknologia AR / VR.
* DataCenter.
* PeliOhjelmionti.
* YrittäjyysPolku
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Osallistuminen paja ryhmiin ja projektiryhmän toimintaan
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn ja liiketoimintaosaamisen koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Harri Honkanen
- Mika Keränen
- Eero Huusko
- Markku Karppinen
- Mika Sorsa
- Jani Sourander
- Miika Knuutinen

Kurssin tavoitteena on johdattaa opiskelija tekoälyn käsitemaailmaan sekä keskeisiin tekoälyyn liittyviin menetelmiin. Opiskelija ymmärtää tekoälyn alkeet ja tietää, mistä tekoälyssä on kyse. Lisäksi opiskelija ymmärtää muutaman yksinkertaisen tekoälytekniikan perusteet.
Sisältö
Tekoälyn määrittely ja filosofia
Ongelmanratkaisu tekoälyn avulla
Tekoälyn käytännön sovelluksia
Tutustuminen tekoälymenetelmiin
Tekoäly yhteiskunnassa
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Määräytyvät verkkokurssin (Elements of AI) arviointikriteerien perusteella.
Lisätiedot
Vastuuopettaja antaa suoritusohjeet opintojakson alussa.
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Mika Keränen
Ryhmät
-
TTV21SATTV21SA
Tavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija tuntee tärkeimmät älykkäisiin antureihin ja menetelmiin perustuvat teollisuuden mittaussovellukset ja niitä tukevat kehittyneet teknologiat sekä älykkääseen tehtaaseen liittyvät peruskäsitteet ja teknologiat.
Sisältö
• MEMS teknologia anturisovelluksissa
• Nanoteknologia anturisovelluksissa
• Älykäs koneiden ja laitteiden kunnonvalvonta ja vikadiagnostiikka
• Älykäs tehdas
• IoT-teknologia
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija kykenee itsenäiseen tiedonhankintaan ja soveltamaan sitä käytännössä. Hänellä on erinomaiset tiedot ja taidot opintojakson aihealueesta. On suorittanut hyväksytysti ajallaan kaikki oppimistehtävät.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija kykenee itsenäiseen tiedonhankintaan ja soveltamaan sitä ohjatusti. Hänellä on hyvät tiedot ja taidot opintojakson aihealueesta. On suorittanut hyväksytysti ajallaan vähintään puolet annetuista oppimistehtävistä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija kykenee ohjatusti tiedonhankintaan ja soveltamaan sitä. Hänellä on perustiedot ja –taidot opintojakson aihealueesta. On suorittanut hyväksytysti ajallaan vähintään 1/3 osan annetuista oppimistehtävistä.
Lisätiedot
TKI 2 op
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Eero Huusko
Ryhmät
-
TTV23SATTV23SA
Tavoitteet
Opiskelija tuntee relaatiotietokantojen ja ei relaatioteitokantojen periaatteet, osaa suunnitella ja toteuttaa yksinkertaisen tietokannan, osaa käyttää tietokantaohjelmistoja ja valmista tietokantaa tietokannan edellyttämällä kyselykielellä.
Opintojakson jälkeen opiskelija ymmärtää tietokantojen keskeisen roolin tietojärjestelmissä. Opiskelija ymmärtää myös tietokantojen kasvavan merkityksen laitteistojen, ohjelmistojen ja tiedonsiirtokapasiteetin kasvun ja paranemisen myötä. Keskeisiä toimintoympäristöjä ovat WWW, elektroninen kaupankäynti, sensoriverkkojen tuottama data, Internet of Things ja mobiiliympäristöt.
Sisältö
Tietokantojen peruskäsitteitä
(E)ER-mallinnus
SQL:n perustoimintoja
SQL käskyt
SQL ja ohjelmointikieli
Relaatiomallin perusteet
Relaatioalgebran perusoperaatioita
Relaatioharjoitukset
MySQL harjoitukset, tietokannan luonti MySQL-serverille
NoSql tietokannat, reaaliaikaiset tietokannat
HARJOITUSTYÖ (Oppimistehtävä) (Suunnittelu, ER- Malli, Tietokannan luonti, Tietojen lisäys, Client-Server-ohjelman toteuttaminen, jolla hallitaan tietokantatapahtumia)
Oppimateriaalit
Kurssimameriaali gitlab-versionhallinassa.
Opetusmenetelmät
Lähiopetus ja itsenäinen työskentely.
Tunneilla läsnäolo suotavaa.
Itsenäinen työskentely kattaa harjoituksia pääosin harjoitustietokantoja käyttäen.
Lisäksi pakollisia palautettavia harjoituksia
Kurssin lopuksi tentti.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Kurssin laajuus 3 op.
Sisällön jaksotus
3op kurssilla pidetään 9 teorialähiopetuskertaa. Lähiopetuksessa tuntien sisällöt voivat vaihdella hieman, mutta pyrimme noudattamaan seuraavaa runkoa:
01: Jupyterhub ympäristön käyttöönotto
02: MariaDB docker asennus (EXTRA)
03: Johdantoa tietokantoihin
04: Normalisointi ja ER suunnittelu
05: Tietokannan hallinta
MySQL - Osa 1 - Tietokannan hallinta
06: Relaatiotietokantojen perusteita
MySQL - Osa 2 - Relaatiotietokantojen perusteita
MySQL - Osa 3 - Tietokantakyselyt
MySQL - Osa 4 - Tietokantakyselyt
07: Vaativammat tietokantakyselyt
MySQL - Osa 5 - Vaativammat tietokantakyselyt
08: Transaktiot ja Näkymät
MySQL - Osa 6 - Indeksien aloitus ja Transaktiot
MySQL - Osa 7 - Näkymät - VIEWS
09: Indeksit ja Tietokannan optimointi
10: Palautettavat harjoitukset (PAKOLLINEN)
11: Tentti
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa suunnitella ja rakentaa 3. normaalimuodossa olevan relaatiotietokannan annetusta kohteesta ja noudattaa työssä annettuja teoreettisia sääntöjä.
Opiskelija osaa suorittaa vaativiakin hakuja tietokannasta sql-lausein.
Opiskelija hallitsee tietokannan päivittämisen sql-lausein.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa selittää relaatiotietokannan rakenteen, avaimet ja viiteavaimet.
Opiskelija osaa piirtää ER-kaavion annetusta kohteesta ja määrittää kaaviosta tietokannan taulut,taulujen attribuutit ja avaimet.
Opiskelija osaa selittää normalisoinnin tarkoituksen ja osaa alustavasti normalisoida tietokannan 3. normaalimuotoon.
Opiskelija osaa hakea annetusta tietokannasta tietoja SQL-lausein erilaisin ehdoin ja päivittää tietokantaa SQL-lausein.
Opiskelija osaa muodostaa yksinkertaisen tietokannan jollakin tietokannan hallintaohjelmistolla.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa määritellä, mikä on relaatiotietokanta.
Opiskelija osaa nimetä valmiista ER-kaaviosta entiteetit, attribuutit ja käsitteet.
Opiskelija osaa piirtää yksinkertaisen ER-kaavion annetusta kohteesta ja määritellä kaaviosta taulut.
Opiskelija osaa antaa esimerkkejä taulujen avaimista ja viiteavaimista.
Opiskelija osaa kirjoittaa yksinkertaisia SQL-lauseita.
Opiskelija osaa ohjatusti muodostaa yksinkertaisen tietokannan jollakin tietokannan hallintaohjelmistolla.
Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Arvosana 5
Opiskelija osaa suunnitella ja rakentaa 3. normaalimuodossa olevan relaatiotietokannan annetusta kohteesta ja noudattaa työssä annettuja teoreettisia sääntöjä.
Opiskelija osaa suorittaa vaativiakin hakuja tietokannasta sql-lausein.
Opiskelija hallitsee tietokannan päivittämisen sql-lausein.
Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)
Arvosana 3-4

Arvosana 1-2
Opiskelija osaa määritellä, mikä on relaatiotietokanta.
Opiskelija osaa nimetä valmiista ER-kaaviosta entiteetit, attribuutit ja käsitteet.
Opiskelija osaa piirtää yksinkertaisen ER-kaavion annetusta kohteesta ja määritellä kaaviosta taulut.
Opiskelija osaa antaa esimerkkejä taulujen avaimista ja viiteavaimista.
Opiskelija osaa kirjoittaa yksinkertaisia SQL-lauseita.
Opiskelija osaa ohjatusti muodostaa yksinkertaisen tietokannan jollakin tietokannan hallintaohjelmistolla.
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Opintopistemäärä
5 op
Virtuaaliosuus
5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Jussi Ala-Hiiro
- Jaakko Vanhala
Ryhmät
-
TTM24SAITTM24SAI
Tavoitteet
Opiskelija ymmärtää keskeisiä internet-protokollia. Opiskelija ymmärtää tyyppillisiä internet-sovellusten arkkitehtuureja ja osaa toteuttaa yksinkertaisen kolmikerrosarkkitehtuurin mukaisen sovelluksen HTML-, CSS- ja JavaScript-kielten avulla. Opiskelija ymmärtää hajautetun järjestelmän lainalaisuuksia ja viestintämekanismeja (esim. MQTT).
Sisältö
- Ohjelmoijan kannalta keskeiset internet-protokollat: Telnet, SSH, TCP, UDP, HTTP, Websocket, MQTT
- Yksinkertaisen asiakassovelluksen toteutus
- Yksinkertaisen palvelinsovelluksen toteutus
- Tietokannan merkitys internet-sovelluksissa
Aika ja paikka
Teams-opetus viikottain lukujärjestyksen mukaisesti kolmannessa periodissa.
Oppimateriaalit
Opintojakson materiaali löytyy Reppu-ympäristöstä.
Opetusmenetelmät
Opintojakso koostuu yhteisistä luennoista, joihin liittyy yhteisesti ja itsenäisesti suoritettavia oppimistehtäviä. Opintojakson materiaali löytyy Reppu-ympäristöstä.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson työmäärä jakautuu tasaisesti koko opintojakson suoritusajalle. Opintojakson ihanteellinen suoritusaika on kahdeksan viikkoa.
Sisällön jaksotus
Opintojaksolla on viikottaiset aiheet, joiden käsittely tapahtuu luennoilla, pienryhmissä tai itsenäisesti. Opintojakson aiheet on esitetty opintojakson Reppu-ympäristössä.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Tunnet internet-liikenteen keskeisiä protokollia ja osaat hyödyntää niitä tehokkaasti web-kehityksessä. Osaat toteuttaa kolmikerrosarkkitehtuurin mukaisen web-sovelluksen.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Osaat suunnitella ja toteuttaa web-sovelluksen HTML-ja JavaScript-kielten avulla. Ymmärrät CSS-kielen merkityksen ja osaat tehdä sillä yksinkertaisia määrittelyjä. Tunnet keskeisiä internet-protokollia.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Ymmärrät yksinkertaisen web-sovelluksen rakenteen ja periaatteet.
Esitietovaatimukset
Ohjelmoinnin perusteet
Nykyaikainen ohjelmistokehitys
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Janne Remes
Ryhmät
-
TTM23SAITTM23SAI
Tavoitteet
Opiskelija ymmärtää valmiiden algoritmien hyödyntämisen merkityksen ja osaa soveltaa yleisimpiä algoritmeja. Opiskelija tuntee yleisimmin käytössä olevat tietorakenteet ja osaa käyttää niitä tehokkaasti.
Sisältö
- Tietorakenteiden perusteet
- Järjestäminen ja haku algoritmit
- Puurakenteet
- Astar
- Stanford Research Institute Problem Solver (STRIPS)
Aika ja paikka
Tiistaisin kello 17.00-20.00 Microsoft Teams
29.10-10.12.2024
Oppimateriaalit
Essential Algorithms : A Practical Approach to Computer Algorithms, Kappaleet 1 – 13
saatavilla ilmaiseksi Kamk Finna / Ebook Centralista, ohje reppu alustalla
Opetusmenetelmät
Käänteinen opetus
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
-
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
-
Kansainvälisyys
-
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Kurssi on mahdollista korvata Helsingin yliopiston Tietorakenteet ja Algoritmit 5 op Mooc kurssilla.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Ohjaustunnit järjestetään 7 kertaa 3h eli yhteensä 21h
Itseopiskeltava osuus, teoriaan perehtyminen, tehtävät noin 114h
Sisällön jaksotus
1.Tietorakenteiden perusteet
2.Järjestäminen ja haku algoritmit
3.Puurakenteet
4.Astar
5.Stanford Research Institute Problem Solver (STRIPS)
6.Tehtävien jatkamista
7.Tehtävien jatkamista
Lisätietoja opiskelijoille
Teams kanava Tietorakenteet ja Algoritmit TTM23SAI, verkkotunnit
Discord, Opiskelijoiden väliseen keskusteluun
Reppu alustalla kurssin materiaali
Kamk Finna / Ebook Central, kurssi kirja
Yhteysopettajaan sähköpostitse tai Teamsin kautta
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Koodit toimivat ja ovat kommentoitu.
Tehtävät1 suoritettu: Arvosana 1
Tehtävät2 ja aikaisemmat tehtävät suoritettu: Arvosana 2
Tehtävät3 ja aikaisemmat tehtävät suoritettu: Arvosana 3
Tehtävät4 ja aikaisemmat tehtävät suoritettu: Arvosana 4
Tehtävät5 ja aikaisemmat tehtävät suoritettu: Arvosana 5
Hylätty (0)
Tehtäviä ei ole palautettu kurssin loppuun mennessä
Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Arvosana 5: Tehtäväkokonaisuudet 1, 2, 3, 4 ja 5 ovat suoritettu
Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)
Arvosana 3: Tehtäväkokonaisuudet 1, 2 ja 3 ovat suoritettu
Arvosana 4: Tehtäväkokonaisuudet 1, 2, 3 ja 4 ovat suoritettu
Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Arvosana 1: Tehtäväkokonaisuus 1 suoritettu
Arvosana 2: Tehtäväkokonaisuudet 1 ja 2 suoritettu
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 27.10.2024
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Leena Vidqvist
Ryhmät
-
TTV23SPTTV23SP
Tavoitteet
Opiskelija ymmärtää valmiiden algoritmien hyödyntämisen merkityksen ja osaa soveltaa yleisimpiä algoritmeja. Opiskelija tuntee yleisimmin käytössä olevat tietorakenteet ja osaa käyttää niitä tehokkaasti.
Sisältö
Valmiiden algoritmien soveltamisen perusteet
Lajittelualgoritmit
Yleisimpiä tietorakenteita:
-Pinot, jonot ja listat
-Puurakenteet ja keot
Algoritmien vaativuusluokkien merkitys, arviointi ja mittaaminen
Aika ja paikka
Lukujärjestyksen mukaisesti
Oppimateriaalit
ilmoitetaan kurssin ensimmäisellä tunnilla
Opetusmenetelmät
Luennot, tuntitehtävät ja harjoitustyöt
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Itsenäinen opiskelu ja harjoitustöiden tekeminen
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Lähiopetus 40 h, itsenäinen opiskelu 40 h
Sisällön jaksotus
Algoritmien aikavaativuus
Järjestäminen ja etsiminen
Linkitetty lista
Jono
Pino
Binääripuut
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa soveltaa monipuolisesti oppimaansa erilaisissa ohjelmointitehtävissä.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa käyttää kurssilla esiteltyjä tietorakenteita ja algoritmeja tarkoituksenmukaisella tavalla.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija tuntee ja hallitsee tietorakenteisiin ja algoritmeihin liittyvät käsitteet.

Opiskelija saa tietojen käsittelyssä ja -siirrossa tarvittavaan matematiikkaan liittyvän osaamisen perusteet.
Sisältö
Differentiaaliyhtälöt
Laplace-muunnos
Potenssisarjat
Fourier'n sarja ja Fourier´n muunnos
Tilastomatematiikan perusteet
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa hyödyntää differentiaaliyhtälöitä ja sarjoja sekä Fourier-analyysiä tietotekniikan ongelmien ratkaisemisessa.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa ratkaista 1. ja 2. kertaluvun differentiaaliyhtälöitä Laplace-muunnoksen avulla ja osaa Fourier-analyysin perusteet.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija tunnistaa differentiaaliyhtälöiden tyypit ja osaa ratkaista 1. ja 2. kertaluvun differentiaaliyhtälöitä. Opiskelija tunnistaa Fourier-analyysin perusteet.
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Eero Huusko
- Jussi Ala-Hiiro
Ryhmät
-
TTV22SATTV22SA
Tavoitteet
Kurssilla opiskeijat saavat IoT (Internet of Things) ratkaisujen tietoturvaa ja tietosuojaa koskevan perusosaamisen. Kurssilla käsitellään IoT verkkojen aiheuttamia organisatorisia riskejä ja Iaavoittuvuuksien periaatteita. Kurssilla perehdytään myös teollisuuden IoT-sovelluksien tietoturvaan.
Opiskelijat saavat myös ymmärryksen yleisistä tietoturva-arkkitehtuurimalleista, joita voidaan soveltaa IoT -järjestelmiin, samoin opiskelijat perehtyvät IoT -verkkojen tietoturvaan liittyviin sääntöihin ja standardeihin.
Erityisesti kurssin loppuun mennessä opiskelijoiden tulee kyetä:
- kerätä ja analysoida laitteiden, älypuhelinsovellusten ja palvelimien välillä lähetettyä liikennettä,
- ymmärtää yleisesti käytetyt verkkoprotokollat ja pystyä testaamaan niiden käytön heikkouksia,
- Toteuttamaan Reverse Engineering -koodia viestintäprotokollien ja yleisten heikkouksien etsimiseksi,
- suorittaa yksinkertaisen IoT-laitteen penetraatiotestin ja löytää yleisiä haavoittuvuuksia,
- esittää penetraatiotestin tulokset raportin ja esityksen muodossa.
- toteuttaa kohdelaitteen tai järjestelmän uhkamallinnusprosessi.
Sisältö
1. IoT-arkkitehtuurimalien ja IoT -verkon toimilaitteiden tietoturva.
2. IoT ja verkkoprotokolliin liittyvä toiminnallisuus ja haavoittuvuudet.
3. Analysoidaan IoT - ja tietoverkkojen haavoittuvuuksia (penetraatiotestaus)
4. IoT -tietoturvastandardien soveltaminen IoT -ekosysteemeihin, kuten kodin IoT laitteiden tietoturva, Selaipohjaisten sovellusten tietoturva, Mobiililaitteiden tietoturva.
5. Uhmallinnusprossi
6. Ohjelmakoodin haavoittuvuudet
7. Tilannekuvatehtävä
8. Eettinen hakkerointi ja dark web
Kurssin aikana suoritettavat tehtävät vaihtelevat toteutuskerroittain.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Essee 0 - 25 pistettä ja tenttiarvosana 5.
21 - 25 pistettä: Julkaisukelpoinen artikkeli, joka sisältää uutta tieteellistä sisältöä.
Demotehtävien suoritus ja oppimisraportin palautus.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Essee: 15 -20 pistettä: Sujuvasti kirjoitettu ja sisältää myös omaa pohdintaa ja tenttiarvosana 3 tai 4.
Demotehtävien suoritus ja palautus väh. 70 % tehtävistä
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Esseestä on saatava vähintään 5 pistettä kurssin suorittamiseksi.
0 - hylätty kurssisuoritus
5 - 14 pistettä: Perusmuotoinen oppimispäiväkirja ja tenttiarvosana 1 tai 2.
Demotehtävien suoritus ja palautus väh. 50 % tehtävistä
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 16.03.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Jussi Ala-Hiiro
Ryhmät
-
TTM24SAITTM24SAI
Tavoitteet
Suoritettuasi opintojakson olet sisäistänyt kyberturvallisuuden merkityksen ja tunnet yleisimmät kyberuhat ja niiden torjuntakeinot päivittäisten tietoteknisten laitteiden käytössä. Opintojaksolla tutustutaan myös datalähtöisen toiminnan eettisiin periaatteisiin ja tietosuojaan.
Sisältö
Johdanto tietoturvallisuuteen ja kyberturvallisuuteen
Uhkien kartoittaminen ja suojautumiskeinot
Eettisyys, tietosuoja ja GDPR (General Data Protection Regulation)
Arviointiasteikko
0 - 5
Lisätiedot
Opintojakson tietoja sovelletaan projektiopinnoissa.
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Jussi Ala-Hiiro
Ryhmät
-
TTV23SATTV23SA
Tavoitteet
Opiskelija saa perustiedot tietoverkoista, erityisesti lähiverkoista ja osaa hyödyntää osaamistaan mm. IoT-projekteissa.
Sisältö
- WAN
- TCP/IP
- LAN / WLAN / VLAN
- Internet
Arviointiasteikko
0 - 5
Lisätiedot
Opintojakson tietoja sovelletaan projektiopinnoissa
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.05.2025 - 31.08.2025
Opintopistemäärä
3 - 5
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn koulutus
- Rakennus- ja yhdyskuntatekniikan koulutus
- Konetekniikan koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Miia Rönkkö
Ryhmät
-
KKT24SKKT24S
Tavoitteet
Tavoitteena on tutustua työelämän peruspelisääntöihin jo opintojensa alkuvaiheessa, ennen varsinaista harjoittelua.
Sisältö
Työelämän toimintatavat.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Kirjallinen loppuraportti harjoittelujaksosta.
Esitietovaatimukset
Vähintään 1. vuoden opinnot.
Voi suorittaa vain kerran opintojen aikana.

- OPE_Kone OPE_Kone
Ryhmät
-
KKT24SRaaKKT24SRaa
Tavoitteet
Tavoitteena on tutustua työelämän peruspelisääntöihin jo opintojensa alkuvaiheessa, ennen varsinaista harjoittelua.
Sisältö
Työelämän toimintatavat.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Kirjallinen loppuraportti harjoittelujaksosta.
Esitietovaatimukset
Vähintään 1. vuoden opinnot.
Voi suorittaa vain kerran opintojen aikana.
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Mika Keränen
Ryhmät
-
TTV21SATTV21SA
Tavoitteet
Opiskelija suorittaa älykkäisiin ratkaisuihin ja uusiin teknologioihin liittyviä opintojaksoja, harjoitustöitä tai yrityksille tehtäviä toimeksiantoja.
Sisältö
Opintojakso on vaihtuvasisältöinen. Opiskelija suorittaa opintojakson työelämässä tai osallistumalla ajankohtaisiin aihepiirin koulutuksiin ja projekteihin. Suoritettavat koulutukset, opintojaksot tai itseopiskeltavat sisällöt sovitaan etukäteen kurssin vastuuopettajan kanssa
Arviointiasteikko
0 - 5
Lisätiedot
Opintojakson arviointikriteerit määräytyvät suoritus- ja toteutustavan perusteella, ja ne ilmoitetaan opiskelijoille opintojakson alussa.
Arviointiasteikkona on joko numeroarviointi (1-5) tai hyväksytty/hylätty.
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Jarkko Tolonen

Opintojakson suoritettuaan opiskelija hallitsee perusteet puu- ja verkkorakenteista ja niiden yhteydessä käytettyistä algoritmeistä. Teoriaymmärryksen lisäksi opiskelija kykenee osaa soveltaa puu- ja verkkorakenteita käytännön ongelmien ratkaisemiseen.
Sisältö
- Kertausta: Hakualgoritmit puissa ja verkoissa
- Peliteoriaa
- Suunnittelualgoritmit
- Vahvistusoppiminen
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija hallitsee ja ymmärtää kaikkien opintojaksolla läpikäytävien menetelmien teoriaperustan osaten lisäksi soveltaa tekniikoita sujuvasti käytännön ongelmien ratkaisemiseen. Opiskelija on myös palauttanut vaaditut tehtävät ajoissa.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija ymmärtää opintojaksolla läpikäytävien menetelmien teoriaperustan pääpiirteissään sekä kykenee soveltamaan suurinta osaa niistä käytännön ongelmien ratkaisemiseen. Opiskelija on palauttanut valtaosan (70 %) vaadituista tehtävät ajoissa.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija tuntee opintojaksolla läpikäytävien menetelmien teoriaperustan pintapuolisesti sekä kykenee välttävästi soveltamaan osaa tekniikoista käytännön ongelmien ratkaisemiseen. Opiskelija on palauttanut osan (50 %) vaadituista tehtävät ajoissa.
Esitietovaatimukset
Tietorakenteet ja algoritmit
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Janne Remes
Ryhmät
-
TTV22SPTTV22SP
Tavoitteet
Opiskelija ymmärtää verkkopelien tyypit ja ominaispiirteet sekä osaa kehittää yksinkertaisen monen pelaajan verkkopelin.
Sisältö
Verkkopelien eri tyypit
Verkkoarkkitehtuurit, protokollat ja tiedonsiirto
Tilan synkronointi ja ennustaminen
Verkkoarkkitehtuurit
Verkkopelien tietoturvaongelmat ja huijausten ja hyökkäysten estäminen
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa soveltaa monipuolisesti oppimaansa erilaisissa tehtävissä.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa käyttää kurssilla opeteltuja menetelmiä tarkoituksenmukaisella tavalla.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija tuntee ja hallitsee kurssiin liittyvät peruskäsitteet.
Esitietovaatimukset
Peliohjelmointi
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Ali Hosseini
Ryhmät
-
TTM22SAITTM22SAI
Tavoitteet
Opiskelija ymmärtää monipuolisesti erilaisia verkkosovelluskehyksiä ja -arkkitehtuureja. Opiskelija osaa toteuttaa nykyaikaisen skaalautuvan mikropalveluarkkitehtuuriin perustuvan sovelluksen HTML-, CSS- ja JavaScript- tai Python-kielen avulla. Opiskelija osaa hyödyntää relaatio- tai dokumenttitietokantaa osana verkkosovellusta.
Sisältö
- Full-stack-sovellusten kehittäminen: käyttöliittymä, palvelinsovellus, tietokanta
- REST-rajapinnat
- Mikropalveluarkkitehtuuri
- Docker Swarm tai Kubernetes
- MongoDB, MariaDB, InfluxDB
- JavaScript-ohjelmistokehykset
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa, dokumentoida ja testata nykyaikaisen verkkosovelluksen.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa nykyaikaisen verkkosovelluksen.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija ymmärtää nykyaikaisen verkkosovelluksen periaatteita ja osaa avustettuna toteuttaa yksinkertaisen verkkosovelluksen.
Esitietovaatimukset
Ohjelmoinnin perusteet
Python-ohjelmointi
Nykyaikainen ohjelmistokehitys
Tietoliikenneohjelmointi
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Englanti
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Ali Hosseini
Ryhmät
-
TTV21SATTV21SA
Tavoitteet
Kurssilla tutustutaan JavaScriptilla tapahtuvaan moderniin websovelluskehitykseen. Pääpaino on React-kirjaston avulla toteutettavissa single page -sovelluksissa, ja niitä tukevissa Node.js:llä toteutetuissa REST-rajapinnoissa.
Kurssilla käsitellään myös sovellusten testaamista, konfigurointia ja suoritusympäristöjen hallintaa sekä MongoDB-tietokannan tai aikasarjaisen datan käyttöä sovelluksen tietojen tallettamiseen
Sisältö
Koulutukseen sisältyy kolme moduulia:
- Moduuli 1: Web -sovelluksen ja React perusteet
- Moduuli 2: Palvelimen ohjelmointi Node.js Express kirjastolla, Express sovellusten testaaminen ja käyttäjän hallinta.
- Moduuli 3: React-sovelluksen testaaminen, custom hookit, Sovelluksen tilan hallinta Redux-kirjastolla, React router, tyylikirjastot ja webpack ja Bootstrap perusteet.
Opintojaksoon kuuluu itsenäisesti tehtävät, moduulikohtaiset harjoitukset. Harjoitustyössä toteutetaan vapaavalintainen sovellus Reactilla ja/tai Nodella. Myös React Nativella toteutettu mobiilisovellus on mahdollinen.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opintojakson hyväksytty suoritus edellyttää moduulikohtaisten harjoitustöiden palauttamista.
Esitietovaatimukset
Osallistujilta edellytetään vahvaa ohjelmointirutiinia, tietokantojen perustuntemusta, git-versionhallintajärjestelmän peruskäytön hallintaa, kykyä itsenäiseen työskentelyyn sekä valmiutta ongelmanratkaisuun.
Lisätiedot
Opintojakso toteutetaan sekä syys- että kevät lukukausilla. Opintojaksolle tulee ilmoittautua ennakkoon.

Opintokokonaisuuden hyväksytysti suoritettuaan opiskelija tuntee älykkään langattoman anturisolmun ja toimilaitteen perusteknologiat. Hän osaa myös spesifioida, suunnitella, toteuttaa ja testata yksinkertaisia, osittain valmiisiin hw- ja sw-ratkaisuihin perustuvia älykkäitä antureita ja toimilaitteita. Opiskelija osaa soveltaa oppimiaan asioita projektiopinnoissa, joissa pääpaino on terveyden ja hyvinvoinnin sovelluksissa.
Sisältö
• Älykkään anturin ja toimilaitteen (älykkäät) ominaisuudet
• Kaupalliset älykkäät anturit ja toimilaitteet ja niiden ominaisuudet ja niiden käyttöönotto
• Terveyden ja hyvinvoinnin sovellukset
• Langattomat anturiverkot ja protokollat.
• Sulautettu ohjelmointi
• Datan käsittely ja analysointi
• Hajautettu tietojen käsittely
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija kykenee itsenäiseen tiedonhankintaan ja soveltamaan sitä käytännössä. Osaa itsenäisesti spesifioida, simuloida, suunnitella ja testata tekemiään sovelluksia sekä dokumentoida suunnitteluprosessin. Hänellä on erinomaiset tiedot ja taidot opintojakson aihealueesta. On suorittanut ajallaan hyväksytysti kaikki oppimistehtävät.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija kykenee itsenäiseen tiedonhankintaan ja soveltamaan sitä ohjatusti. Osaa ohjatusti simuloida, suunnitella ja toteuttaa sovelluksia. Hänellä on hyvät tiedot ja taidot opintojakson aihealueesta. On suorittanut ajallaan hyväksytysti vähintään puolet annetuista oppimistehtävistä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija kykenee ohjatusti tiedonhankintaan ja soveltamaan sitä. Osaa ohjatusti simuloida, suunnitella ja toteuttaa yksinkertaisia sovelluksia. Hänellä on perustiedot ja –taidot opintojakson aihealueesta. On suorittanut hyväksytysti ajallaan vähintään 1/3 osan annetuista oppimistehtävistä.
Esitietovaatimukset
Mittaustekniikan perusteet, Tietoliikenneteknikka, Käyttöliittymän ohjelmointi, Ohjelmoinnin perusteet, Tietorakenteet ja algoritmit.
Lisätiedot
TKI 2 op
Ilmoittautumisaika
19.08.2024 - 22.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Markku Karppinen
Ryhmät
-
TTV23SATTV23SA
Tavoitteet
Opiskelija osaa itsenäisesti ottaa käyttöön kehitysalustan ja tuntee tarvittavan ohjelmointiympäristön (IDE) perustoiminnot. Opiskelija ymmärtää kehitysalustan ja osaa liittää laajennuskortin sekä ottaa sen käyttöön.
Ohjelmionti C-kielellä.
Kurssilla käytetään Arduino Uno kehitysalustaa sekä valmiita demoalustoja ja laitekirjastoja.
Sisältö
Osa 1/2 palautettavat labraatio harjoitukset
Osa 2/2 Projektityö
Ryhmätyö 2-3 hlö / ryhmä
Oppimateriaalit
Verkko-opetusmateriaali, valmistajan verkkosivut ja alan kirjallisuus.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Läsnäolo / palautetut laboraatiot
Projektityö
* Suunnitelma
* Työskentely
* Seminaariesitys
Esitietovaatimukset
non
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Mika Keränen
- Markku Karppinen
Ryhmät
-
TTV23SATTV23SA
Tavoitteet
Opiskelija osaa itsenäisesti ottaa käyttöön kehitysalustan, suunnitella ja toteuttaa tarvittavat kytkennät. Opiskelija oppii suunnittelemaan, ohjelmoimaan, rakentamaan ja testaamaan mikrokontrolleripohjaisen laitteen ja käyttämään ohjelmointityökaluja. Opiskelija ymmärtää sulautetun laitteen käyttöliittymän toiminnollisuuden toteutuksen perusteet.
Projektityössä toimitaan ryhmässä opiskelija tuntee ryhmän roolituksen, tehtävät ja vastuut.
Ohjelmionti C-kielellä.
Innovaatio ja innovointi on osa projektitoimintaa, missä korostuvat seuraavat asiat
- Kriittinen ajattelu (critical thinking)
- Aloitteellisuus (Initiative)
- Luovuus (Creativity)
- Ryhmätyötaidot (Team work)
- Verkostoituminen (Networking)
Sisältö
Projektityön dokumentaatio pyritään tekemään GIT-Lab alustalle. Dokumentaatio oppimispäiväkirja muotoinen Wiki dokumentaatio tai perinteinen opinnäytetyö pohjainen.
* Suunnitelma
* Työskentely
* Seminaariesitys
Oppimateriaalit
Verkko-opetusmateriaali, valmistajan verkkosivut ja alan kirjallisuus.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Innovaatio ja innovointi on osa projektitoimintaa, missä korostuvat seuraavat asiat
- Kriittinen ajattelu (critical thinking)
- Aloitteellisuus (Initiative)
- Luovuus (Creativity)
- Ryhmätyötaidot (Team work)
- Verkostoituminen (Networking)
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Projektin tavoitteiden saavuttaminen itsearvoiden,
- laadun ja tulosten osalta
- aikataulun noudattamiseen.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Projektidokumentaatio ja ryhmän sisäinen tehtävät selkeästi jakutuneet.
Esitietovaatimukset
Projektiopinnot 1
Lisätiedot
Mahdollisuus toteuttaa myös oppilaitoksen ulkopuolisia toimeksiantoja.
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Virpi Saastamoinen
Ryhmät
-
TTV25SATTV25SA
Tavoitteet
Lukion ja ammatillisten oppilaitosten algebran perusteiden osittainen
kertaaminen ja täydentäminen. Kurinalaiseen ja määrätietoiseen työskentelyyn oppiminen sekä vuorovaikutustaitojen kehittäminen.
Sisältö
Lukujoukot ja laskutoimitukset
Lausekkeet ja funktiot
Yhtälöt ja yhtälöryhmät
Eksponenttifunktio ja logaritmi
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija hallitsee sanallisten tehtävien kuvaamisen matematiikan kielellä ja osaa tulkita saamiensa tuloksien merkitystä ammattiaineissa esiintyviin probleemoihin.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa ratkaista toisen asteen yhtälön ja esittää kuvaajia graafisesti. Opiskelija hallitsee yhtälöparien ja yhtälöryhmien ratkaisemisen. Opiskelija hallitsee ammattiaineissa tarvittavan eksponentti- ja logaritmilaskennan.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija hallitsee lausekkeiden tavanomaiset lavennukset ja sievennykset. Opiskelija osaa potenssi- ja juurilausekkeiden muokkaamisen ja osaa ratkaista ensimmäisen asteen yhtälöitä.
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Katja Komulainen
Ryhmät
-
TTV25SPTTV25SP

TTM25SAITTM25SAI

26.07.2025 - 24.08.2025
Ajoitus
25.08.2025 - 14.12.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Kari Mikkola
Ryhmät
-
TTV25SRAATTV25SRAA
Tavoitteet
Lukion ja ammatillisten oppilaitosten algebran perusteiden osittainen
kertaaminen ja täydentäminen. Kurinalaiseen ja määrätietoiseen työskentelyyn oppiminen sekä vuorovaikutustaitojen kehittäminen.
Sisältö
Lukujoukot ja laskutoimitukset
Lausekkeet ja funktiot
Yhtälöt ja yhtälöryhmät
Eksponenttifunktio ja logaritmi
Oppimateriaalit
Insinöörin matematiikka, Tuomenlehto, Holmlund, Huuskonen, Makkonen, Surakka, Edita
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija hallitsee sanallisten tehtävien kuvaamisen matematiikan kielellä ja osaa tulkita saamiensa tuloksien merkitystä ammattiaineissa esiintyviin probleemoihin.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa ratkaista toisen asteen yhtälön ja esittää kuvaajia graafisesti. Opiskelija hallitsee yhtälöparien ja yhtälöryhmien ratkaisemisen. Opiskelija hallitsee ammattiaineissa tarvittavan eksponentti- ja logaritmilaskennan.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija hallitsee lausekkeiden tavanomaiset lavennukset ja sievennykset. Opiskelija osaa potenssi- ja juurilausekkeiden muokkaamisen ja osaa ratkaista ensimmäisen asteen yhtälöitä.
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
2 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Markku Karppinen
Ryhmät
-
TTV25SPTTV25SP
-
TTV25SATTV25SA
Tavoitteet
Opiskelija hallitsee analogiaelektroniikan peruskomponentit ja -kytkennät. Opiskelija osaa soveltaa
sähköopin peruslakeja pienimuotoisiin kytkentöihin. Teorian soveltaminen käytäntöön toteutetaan kurssissa Projektiopinnot 1.
Sisältö
Sähköopin peruslait
Passiiviset komponentit, RC-piiri ja RC-suodattimien perusteet
Diodit ja sen peruskytkennät
Oppimateriaalit
Oppimateriaali REPPU:ssa
Opetusmenetelmät
Lähiopetus, palautettavat harjoitustyöt, Itsenäinen opiskelu
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Lopputenttti Joulukuussa, Uusinnat seuraavassa jaksossa
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Lähiopetus: 27 h
Itsenäinen opiskelu: 27 h
Sisällön jaksotus
Sähköopin peruslait
Passiiviset komponentit
Elektroniikan mittalaitteet
RC-piiri ja RC-suodattimien perusteet
Puolijohteet, diodit ja sen peruskytkennät
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa suunnitella, mitoittaa ja analysoida elektroniikan peruskytkentöjä.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija ymmärtää tavanomaisten elektronisten kytkentöjen toimintaperiaatteen. Opiskelija osaa laskea ja mitoittaa ko. kytkentöjä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija hallitsee elektroniikan piirrosmerkit ja osaa piirtää/analysoida yksinkertaisia piirikaavioita.
Opiskelija hallitsee sähköopin peruslait ja suureet yksiköineen.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Palautettavien harjoitustehtävien osuus arvioinnista: 30%
Tentin osuus arvioinnista: 70%
Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa suunnitella, mitoittaa ja analysoida elektroniikan peruskytkentöjä.
Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)
Opiskelija ymmärtää tavanomaisten elektronisten kytkentöjen toimintaperiaatteen. Opiskelija osaa laskea ja mitoittaa ko. kytkentöjä.
Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Opiskelija tuntee elektroniikan piirrosmerkit ja osaa piirtää/analysoida yksinkertaisia piirikaavioita.
Opiskelija hallitsee sähköopin peruslait ja suureet yksiköineen.
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
1 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Janne Remes
Ryhmät
-
TTM24SAITTM24SAI
Tavoitteet
Opintojaksolla opiskelija kasvattaa osaamistaan ja ymmärrystään koulutusalansa ajankohtaisista aiheista osallistumalla asiantuntijaluennoille, webinaareihin, tilaisuuksiin, tapahtumiin ja seminaareihin. Opintojasolla opiskelija saa itse valita kiinnostavat aihepiirit ja vahvistaa asiantuntijuuttaan valitsemillaan osa-alueilla. Opintojaksosta tehdään raportti sekä laaditaan lyhyt esitys.
Sisältö
Opintojaksolle voi sisällyttää
• Kaikki opintojen teemaan sopivat luennot, seminaarit, tapahtumat ja webinaarit hyväksytään
• Mukaan lasketaan myös tapahtumajärjestelyihin osallistuminen, koulutuksen esittelyt, seminaarien järjestelyt, avoimet ovet, tms.
• Asiantuntijaluennoiksi lasketaan esim. YouTubesta tai muilta alustoilta löytyvät relevantit videot/luennot/esitykset
• Opintojaksolle voi myös sisällyttää "mini-/lyhytkursseja", joiden kesto on esim. 1-20 tuntia
• Teemojen ei tarvitse välttämättä liittyä suoraan datan hallintaan, data-analytiikkaan tai tekoälyyn, vaan aiheet voivat liittyä välillisesti koulutusalaan: IoT, kyberturvallisuus, liiketoiminta, lohkoketjut, uudet teknologiat, AI:n sovelluskohteet, jne.
Arviointiasteikko
0 - 5
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Jani Sourander
Ryhmät
-
TTM23SAITTM23SAI
Tavoitteet
Kurssin tavoitteena on antaa opiskelijoille perustiedot ja -taidot big data -analytiikan merkityksestä ja soveltamisesta liiketoiminnassa. Opiskelijat ymmärtävät big data -analytiikan roolin päätöksenteossa ja liiketoiminnan kehittämisessä eri toimialoilla. Lisäksi tavoitteena on tutustuttaa opiskelijat big data -analytiikkaan liittyviin käytännön sovelluksiin ja yrityscaseihin eri toimialoilta joko vierailevien luennoitsijoiden tai roundtable-webinaarien pohjalta.
Sisältö
Big data -analytiikka liittyy organisaatioiden käyttämiin strategioihin suurten tietomäärien keräämiseksi, järjestämiseksi ja analysoimiseksi arvokkaiden liiketoimintaan liittyvien oivallusten löytämiseksi, jotka muuten eivät olisi mahdollisia perinteisten järjestelmien avulla.
Kurssilla käsitellään seuraavia teemoja:
- Big data -analytiikan perusteet ja käsitteet
- Big data -analytiikan rooli liiketoiminnassa
- Big data -analytiikan soveltaminen eri toimialoilla
- Eettiset ja juridiset näkökulmat
- Tulevaisuuden suuntaukset ja mahdollisuudet
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija todistaa vahvaa näyttöä taidoista ja niiden kehittymisestä oppimispäiväkirjassaan. Päiväkirja on virheetöntä asiatyyliä ja sisälllöltään argumentoiva sekä oivaltava. Oppimispäiväkirjaan on todistettavasti lisätty viikoittain merkintä, jonka sisällön laajuus ja taso vastaa työmäärältään kurssin ajankäytön mukaista työtä. Lähdeaineisto on kriittisesti arvioitu ja punnittu.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija reflektoi tai analysoi taitojensa kehittymistä oppimispäiväkirjassaan. Oppimispäiväkirjan asiasisältö on huoliteltua ja selkeää tai sujuvaa ja lähes virheetöntä asiatyyliä. Työtä on tehty välillä joko toinen viikko tai useimpina viikkoina. Lähdeaineiston käyttö on systemaattista, lukijalle selkeää ja lähdeaineisto on monipuolista sekä tarkoituksenmukaista.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija listaa tai soveltaa perustaitoja oppimispäiväkirjassaan. Oppimispäiväkirjan asiasisältö on jäsentymätöntä tai tyylillisesti epätasaista. Oppimispäiväkirjaa ei ole päivitetty asianmukaisesti viikoittain vaan merkittävin osa työstä on tehty viikossa. Lähdeluettelo on laadittu, mutta runkotekstin ja lähteiden yhteys on vähäinen tai olematon.
Esitietovaatimukset
Kurssilla ei vaadita aiempaa osaamista. Liiketoimintaosaaminen ja tietovarastojen ymmärrys on kuitenkin hyödyksi.
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
2 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Leena Vidqvist
Ryhmät
-
TTV24SPTTV24SP
Tavoitteet
Opiskelija oppii käyttämään C++-kielen edistyneempiä tekniikoita.
Sisältö
Aliohjelmamallit
Luokkamallit
Poikkeuskäsittely, moniperintä
Älykkäät osoittimet
Aika ja paikka
Lukujärjestyksen mukaan
Oppimateriaalit
Kaikki materiaali löytyy Moodlesta, kurssiavaimen saa opettajalta
Opetusmenetelmät
Luennot ja tehtävät
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
-
Kansainvälisyys
-
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
itsenäinen opiskelu
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
26 h lähiopetusta, 26 h itseopiskelua
Sisällön jaksotus
Kertausta C++:sta: luokkien määrittely, konstruktorit, periminen ja koostaminen
Aliohjelmamallit
Luokkamallit
Älykkäät osoittimet
Moniperintä, nimiavaruudet, poikkeuskäsittely ja komentoriviparametrit
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa soveltaa C++-kieltä laajasti erilaisissa ohjelmointitehtävissä.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa ratkaista ohjelmointitehtäviä C++-kieltä ja sen olio-ominaisuuksia käyttäen.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija ymmärtää C++-kielellä kirjoitettua ohjelmakoodia ja osaa rakentaa yksinkertaisia olio-ohjelmoinnin periaatteita hyödyntäviä ohjelmia.
Esitietovaatimukset
Ohjelmoinnin perusteet
Olio-ohjelmoinnin perusteet
C++ ohjelmointi
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 100
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Ali Hosseini
- Jani Sourander
Ryhmät
-
TTM24SAITTM24SAI
Tavoitteet
Opiskelija ymmärtää data-alustojen tarpeen liiketoiminnan menestyksen lähtökohdista. Opiskelija osaa hyödyntää ja kehittää nykyaikaisia data-alustoja ja automatisoida datan käsittelyn ja data-analyysin työnkulkuja (MLOps, DataOps) tehostaakseen työvaiheita ja parantaakseen analyysin laatua.
Sisältö
Data-alustojen kehittämisen parhaita käytäntöjä, datan käsittelyn työvaiheiden automatisointia ja data-alustojen arkkitehtuurin suunnittelua.
Oppimateriaalit
Linkit oppimateriaaliin, mahdollisiin luentojen tallenteisiin sekä lukuvinkit löytyvät Reppu-alustan "Aloita tästä"-osiosta.
Opetusmenetelmät
Teams-luennot, etukäteen nauhoitetut tutoriaalit sekä itsenäisesti tehtävät harjoitukset. Luentojen tallennekäytäntö sovitaan kurssin alussa yhteisesti.
Sisällön jaksotus
Kurssin ensimmäinen puolisko (noin 6 viikkoa); hankittu osaaminen todennetaan tentin avulla. Kurssin toinen puolisko (noin 4 viikkoa); hankittu osaaminen näytetään 10 minuutin videon avulla, jossa esittelet toteuttamasi, tehtävänannon mukaisen data-alustan.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija ymmärtää data-alustan merkityksen liiketoiminnalle ja osaa toteuttaa liiketoimintaa tukevan data-alustan. Opiskelija osaa automatisoida datan käsittelyn työvaiheita ja jalostaa raakadatasta monipuolisen data-alustan.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija ymmärtää data-alustan merkityksen, työvaiheiden automatisoinnin ja osaa kehittää yrityksen tarpeisiin soveltuvan data-alustan.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija ymmärtää data-alustan merkityksen liiketoiminnalle ja osaa avustettuna kehittää yksinkertaisen data-alustan.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Kurssin arvioitavia artefakteja ovat tentti ja luentovideo. Kummastakin tulee saada arvosana 1 tai parempi; lopullinen arvosana on näiden arvosanojen keskiarvo.
Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti ammattialansa käsitteitä sekä yhdistää niitä kokonaisuuksiksi. Opiskelija osaa analysoida, reflektoida ja arvioida kriittisesti omaa osaamistaan ja ammattialansa toimintatapoja hankkimansa tiedon avulla. Opiskelija osaa myös valita ja arvioida kriittisesti ammattialansa tekniikoita ja malleja sekä käyttää niitä toiminnassaan ja soveltaa kriittisesti ammattieettisiä periaatteita toiminnassaan.
Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)
Opiskelija käyttää johdonmukaisesti ammattialansa käsitteitä ja osaa nimetä, kuvailla ja perustella ammattialansa perustiedot. Opiskelija valitsee tarkoituksenmukaisia toimintatapoja hankkimansa tiedon ja ohjeistuksen perusteella sekä soveltaa tarkoituksenmukaisesti ammattialansa toimintaan soveltuvia tekniikoita ja malleja. Opiskelija arvioi ja reflektoida omaa osaamistaan ja osaa perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.
Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Opiskelija käyttää asianmukaisesti keskeisiä kurssin aihepiirin käsitteitä ja osaa nimetä ammattialansa perustiedot. Opiskelija toimii tarkoituksenmukaisesti, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa ja vaatii ohjausta. Opiskelija käyttää toiminnassaan tarkoituksenmukaisesti ammattialansa tekniikoita ja malleja sekä toimii ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Tommi Kauppinen
Ryhmät
-
TTM24SAITTM24SAI
Tavoitteet
Opiskelija hallitsee lineaarialgebran perusteet (vektorit ja matriisit) ja pystyy soveltamaan niitä käytännössä.
Opiskelija hallitsee derivaatan käsitteen ja osaa soveltaa derivointia mm. ääriarvo-ongelmissa
Sisältö
- vektorit ja matriisit sovelluksineen
- derivaatta ja sen sovelluksia
Arviointiasteikko
0 - 5
Esitietovaatimukset
Datatieteen matematiikka 1
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Englanti
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Tommi Kauppinen
Ryhmät
-
TTM24SAITTM24SAI
Tavoitteet
Opiskelija hallitsee integraalin käsitteen ja pystyy soveltamaan sitä mm. satunnaismuuttujien jakaumille
Opiskelija hallitsee usean muuttujan funktioiden peruskäsitteet, kuten osittaisderivaatan ja gradientin, ja pystyy soveltamaan niitä esimerkiksi optimointi-ongelmissa.
Sisältö
- integraali ja sen sovelluksia
- usean muuttujan funktiot
- optimointi
Arviointiasteikko
0 - 5
Esitietovaatimukset
Datatieteen matematiikka 1 ja 2
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Katja Komulainen
Vastuuopettaja
Arja Sirviö
Ryhmät
-
TTV24SPTTV24SP
Tavoitteet
Laskuteknisten taitojen ohella opiskelija ymmärtää differentiaali- ja integraalilaskennan lähtökohdat ja osaa soveltaa niitä tekniikassa esiintyviin tehtäviin.
Sisältö
Perusalgebran laskutaitojen kertaamista
Derivaatta ja funktion kasvunopeus
Funktion kuvaajan tutkiminen
Ääriarvot ja virheenarviointi
Määräämätön ja määrätty integraali
Pinta-alan ja tilavuuden laskeminen
Sovelluksia tekniikan alalta
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija ymmärtää syvällisesti derivaatan, differentiaalin ja integraalin käsitteet. Opiskelija osaa käyttää aihealueen matematiikkaa sujuvasti soveltaviin tehtäviin.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija hallitsee tekniikassa esiintyvien perusfunktioiden derivointi- ja integrointisäännöt sujuvasti. Opiskelija osaa muotoilla sanallisia tehtäviä aihealueen matematiikan kielelle, soveltaa ko. matematiikkaa niihin ja tarkastella tuloksia kriittisesti. Opiskelija ymmärtää virheenarvioinnin perusteet.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija hallitsee derivaatan, differentiaalin ja integraalin käsitteet, perusfunktioiden derivointi- ja integrointisäännöt ja niiden soveltamisen perustehtäviin.
Esitietovaatimukset
Algebra
Geometria
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Simo Määttä
Ryhmät
-
TTV24SATTV24SA
Tavoitteet
Laskuteknisten taitojen ohella opiskelija ymmärtää differentiaali- ja integraalilaskennan lähtökohdat ja osaa soveltaa niitä tekniikassa esiintyviin tehtäviin.
Sisältö
Perusalgebran laskutaitojen kertaamista
Derivaatta ja funktion kasvunopeus
Funktion kuvaajan tutkiminen
Ääriarvot ja virheenarviointi
Määräämätön ja määrätty integraali
Pinta-alan ja tilavuuden laskeminen
Sovelluksia tekniikan alalta
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija ymmärtää syvällisesti derivaatan, differentiaalin ja integraalin käsitteet. Opiskelija osaa käyttää aihealueen matematiikkaa sujuvasti soveltaviin tehtäviin.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija hallitsee tekniikassa esiintyvien perusfunktioiden derivointi- ja integrointisäännöt sujuvasti. Opiskelija osaa muotoilla sanallisia tehtäviä aihealueen matematiikan kielelle, soveltaa ko. matematiikkaa niihin ja tarkastella tuloksia kriittisesti. Opiskelija ymmärtää virheenarvioinnin perusteet.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija hallitsee derivaatan, differentiaalin ja integraalin käsitteet, perusfunktioiden derivointi- ja integrointisäännöt ja niiden soveltamisen perustehtäviin.
Esitietovaatimukset
Algebra
Geometria
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Taneli Rantaharju
Ryhmät
-
TTV22SATTV22SA
Tavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija tuntee digitaalisten signaalien yleiset ominaisuudet ja digitaalisen signaalinkäsittelyn perusmenetelmät, sekä hallitsee diskreettiaikaisten systeemien perusteet . Lisäksi opiskelija oppii hyödyntämään signaalinkäsittelyä käytännössä. Opintojakson jälkeen opiskelija kykenee 1) tarkastelemaan digitaalisia signaaleja aika- ja taajuustasossa, 2) luomaan ja tulkitsemaan spektriesityksiä, 3) sekä soveltamaan opittuja menetelmiä yksinkertaisten digitaalisten suodattimien suunnittelussa ja toteuttamisessa.
Sisältö
- Signaalien kuvaaminen ja ominaisuudet
- Diskreetti Fourier-muunnos
- Signaalien spektri
- Diskreettiaikaiset systeemit
- Diskreetti konvoluutio
- Digitaaliset suodattimet
- PID-säädin
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa sujuvasti hyödyntää signaalinkäsittelyä käytännön signaalien analysoinnissa ja
kykenee suunnittelemaan tarkoituksenmukaisia digitaalisia suodattimia. Lisäksi opiskelija hallitsee systeemien kuvauksen ja tuntee systeemien teorian.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija tuntee Fourier-analyysin ja systeemien teoriaa sekä osaa muodostaa signaalin spektrin ja toteuttaa yksinkertaisia digitaalisia suodattimia.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija tuntee signaalinkäsittelyn perusteet ja systeemien teoriaa sekä hallitsee signaalin spektrin muodostamisen.
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Harri Honkanen
Ryhmät
-
TTV25SPTTV25SP
-
TTV25SATTV25SA
Tavoitteet
Opiskelija hallitsee digitaalitekniikan perusteet ja komponentit sekä osaa
suunnitella ja analysoida digitaalisia kytkentöjä. Teorian soveltaminen käytäntöön toteutetaan Digitaalitekniikka laboraatiot -kurssissa.
Sisältö
Lukujärjestelmät
Boolean algebra
Digitaalielektroniikka
Kombinaatiologiikka
Kellotetun logiikan periaatteet
Aika ja paikka
Luennot KAMK:lla, kurssirunko ja tehtävät verkossa, REPPU:ssa
Oppimateriaalit
Kurssimateriaali REPPU:ssa
Opetusmenetelmät
Luennot ja harjoitustyöt
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Tentit lokakuussa ja joulukuussa
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Lähiopetus ( Luennot ja ohjatut harjoitustyöt ) : 36 h
Tentit : 4 h
Itsenäinen opiskelu : 40 h
Sisällön jaksotus
Kurssin esittely
Lukujärjestelmät
Boolean algebra
Digitaalielektroniikka
Kombinaatiologiikka
Sekvenssilogiikka
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa hankkia itsenäisesti tietoa ja soveltaa niitä digitaalitekniikan kytkentöihin.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa suunnitella ja analysoida digitaalitekniikan peruskytkentöjä
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa digitaalitekniikan perusteet
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Kurssiarviointi:
Palautettavat harjoitustyöt: 20% painoarvo
Tentit : 80 % painoarvo
Läpäisyraja: 50 % kokonaispisteistä
Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa hankkia itsenäisesti tietoa ja soveltaa niitä digitaalitekniikan kytkentöihin.
Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)
Opiskelija osaa suunnitella ja analysoida digitaalitekniikan peruskytkentöjä.
Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Opiskelija osaa digitaalitekniikan perusteet.
Esitietovaatimukset
Ei esitietovaatimuksia
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
2 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Harri Honkanen
Ryhmät
-
TTV25SPTTV25SP
-
TTV25SATTV25SA
Tavoitteet
Opiskelija oppii käyttämään perusmittalaitteita ja kykenee rakentamaan yksinkertaisia digitaalitekniikan kytkentöjä.
Sisältö
Mittalaitteisiin tutustuminen ja perusmittausten tekeminen
Kombinaatiologiikan ja sekvenssilogiikan peruskytkentöjen rakentaminen ja testaus
Piirisuunnitteluohjelmien perusteet (Micro-Cap)
Oppimateriaalit
Digitaalitekniikka, P. Rantala, osa A ja B
Kurssin MOODLE -materiaali
Valmistajien datalehdet
Opetusmenetelmät
Laboratoriossa suoritettavat laboraatiotyöt, työselostus ja laboraatiokoe
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Laboraatiokoe Joulukuussa
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Laboratoriotyöskentely: 24 h
Laboraatiokoe: 2 h
Itsenäinen työskentely ( mm. työselosten laatiminen ) : 27 h
Sisällön jaksotus
Laboraatiotyöt ( 6 kpl )
Laboraatiokoe
Lisätietoja opiskelijoille
Työohjeet Moodlessa, Digitaalitekniikan kurssimateriaalissa
Työt suoritetaan pääsääntöisesti ryhmätöinä, ensimmäinen työ poikkeuksellisesti henkilökohtaisesti
Hyväksytyn arvosanan saamiseksi kurssin kaikki työt on suoritettava
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa soveltaa itsenäisesti teoriassa opittuja asioita annettuihin töihin.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa annetut työt. Opiskelija palauttaa ajallaan työhön liittyvät selostukset.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa käyttää perusmittalaitteita ja raportoida tekemänsä työt.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Kurssin suorittamiseksi kaikkien kurssin töiden tulee olla hyväksytysti suoritetut.
Opintojakson arviointikriteeri, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa soveltaa itsenäisesti teoriassa opittuja asioita annettuihin töihin.
Opintojakson arviointikriteeri, hyvä (3-4)
Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa annetut työt. Opiskelija palauttaa ajallaan työhön liittyvät selostukset.
Opintojakson arviointikriteeri, tyydyttävä (1-2)
Opiskelija osaa käyttää perusmittalaitteita ja raportoida tekemänsä työt.
Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa soveltaa itsenäisesti teoriassa opittuja asioita annettuihin töihin.
Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)
Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa annetut työt. Opiskelija palauttaa ajallaan työhön liittyvät selostukset.
Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Opiskelija osaa käyttää perusmittalaitteita ja raportoida tekemänsä työt.
Esitietovaatimukset
Ei esitietovaatimuksia
Lisätiedot
TKI opintopisteet: 1
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Jaana Bäckman
Ryhmät
-
TTV25SATTV25SA
Tavoitteet
Opiskelija kehittää valmiuttaan käyttää englannin kieltä oman alansa työtehtävissä. Opiskelija osaa toimia kirjallisesti ja suullisesti englannin kielellä työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa.
Sisältö
Alan keskeinen sanasto, suulliset ja kirjalliset vuorovaikutus- ja viestintätilanteet
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija viestii monipuolisesti sekä suullisesti että kirjallisesti alansa vaativissa viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija viestii hyvin sekä suullisesti että kirjallisesti alansa viestintä- ja vuorovaikutustilanteista.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija viestii pääosin ymmärrettävästi sekä suullisesti että kirjallisesti alansa rutiininomaisissa viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa.
Esitietovaatimukset
Eurooppalainen viitekehys: B2
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Jaana Bäckman
Ryhmät
-
TTV25SPTTV25SP
Tavoitteet
Opiskelija kehittää valmiuttaan käyttää englannin kieltä oman alansa työtehtävissä. Opiskelija osaa toimia kirjallisesti ja suullisesti englannin kielellä työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa.
Sisältö
Alan keskeinen sanasto, suulliset ja kirjalliset vuorovaikutus- ja viestintätilanteet
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija viestii monipuolisesti sekä suullisesti että kirjallisesti alansa vaativissa viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija viestii hyvin sekä suullisesti että kirjallisesti alansa viestintä- ja vuorovaikutustilanteista.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija viestii pääosin ymmärrettävästi sekä suullisesti että kirjallisesti alansa rutiininomaisissa viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa.
Esitietovaatimukset
Eurooppalainen viitekehys: B2
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Jaana Bäckman
Ryhmät
-
TTM25SAITTM25SAI
Tavoitteet
Opiskelija kehittää valmiuttaan käyttää englannin kieltä oman alansa työtehtävissä. Opiskelija osaa toimia kirjallisesti ja suullisesti englannin kielellä työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa.
Sisältö
Alan keskeinen sanasto, suulliset ja kirjalliset vuorovaikutus- ja viestintätilanteet
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija viestii monipuolisesti sekä suullisesti että kirjallisesti alansa vaativissa viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija viestii hyvin sekä suullisesti että kirjallisesti alansa viestintä- ja vuorovaikutustilanteista.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija viestii pääosin ymmärrettävästi sekä suullisesti että kirjallisesti alansa rutiininomaisissa viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa.
Esitietovaatimukset
Eurooppalainen viitekehys: B2
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Jaana Bäckman
Ryhmät
-
TTV25SRAATTV25SRAA
Tavoitteet
Opiskelija kehittää valmiuttaan käyttää englannin kieltä oman alansa työtehtävissä. Opiskelija osaa toimia kirjallisesti ja suullisesti englannin kielellä työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa.
Sisältö
Alan keskeinen sanasto, suulliset ja kirjalliset vuorovaikutus- ja viestintätilanteet
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija viestii monipuolisesti sekä suullisesti että kirjallisesti alansa vaativissa viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija viestii hyvin sekä suullisesti että kirjallisesti alansa viestintä- ja vuorovaikutustilanteista.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija viestii pääosin ymmärrettävästi sekä suullisesti että kirjallisesti alansa rutiininomaisissa viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa.
Esitietovaatimukset
Eurooppalainen viitekehys: B2
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Simo Määttä
Ryhmät
-
TTV24SATTV24SA
Tavoitteet
Opiskelija tutustuu fysiikan ilmiöihin kokeellisesti, oppii mittaustekniikan alkeita ja kirjallista raportointia.
Sisältö
Laboraatiotöitä liittyen fysiikan aiheisiin, jota on opiskeltu kursseilla Fysiikka 1 ja 2.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa analysoida ko.ongelmia ja tuottaa vaihtoehtoisia ratkaisumenetelmiä.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa tehdä johtopäätöksiä ko. ongelmissa. Opiskelija osaa jakaa ongelmanratkaisun sopiviin osiin ja ratkaista.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Mittaukset tehdään ohjeiden mukaan.Opiskelija löytää ongelmien ratkaisuissa tarvittavat yhtälöt.
Esitietovaatimukset
Fysiikka 1 ja 2
Lisätiedot
TKI-pisteet 3
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
27.10.2025 - 31.01.2026
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Katja Komulainen
Ryhmät
-
TTV25SATTV25SA
Tavoitteet
Opiskelija saa koulutusalan muissa opintojaksoissa tarvittavat fysiikan osaamiseen liittyvät valmiudet.
Sisältö
Fysiikan suure- ja yksikköjärjestelmä
Liikeoppi, liikevoimaoppi
Työ, teho ja energia
Impulssi ja liikemäärä
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa analysoida aihealueen ongelmia ja tuottaa niiden ratkaisuja vaihtoehtoisilla menetelmillä.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa tehdä päätelmiä aihealueen ongelmista ja tuotaa niihin perustuvia ratkaisuja johdonmukaisilla menetelmillä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija tunnistaa aihealueen suureet ja yksiköt sekä osaa siihen liittyvien ongelmien ratkaisumenetelmiä.
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
27.10.2025 - 31.01.2026
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Simo Määttä
Ryhmät
-
TTV25SPTTV25SP
Tavoitteet
Opiskelija saa koulutusalan muissa opintojaksoissa tarvittavat fysiikan osaamiseen liittyvät valmiudet.
Sisältö
Fysiikan suure- ja yksikköjärjestelmä
Liikeoppi, liikevoimaoppi
Työ, teho ja energia
Impulssi ja liikemäärä
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa analysoida aihealueen ongelmia ja tuottaa niiden ratkaisuja vaihtoehtoisilla menetelmillä.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa tehdä päätelmiä aihealueen ongelmista ja tuotaa niihin perustuvia ratkaisuja johdonmukaisilla menetelmillä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija tunnistaa aihealueen suureet ja yksiköt sekä osaa siihen liittyvien ongelmien ratkaisumenetelmiä.
Ilmoittautumisaika
27.09.2025 - 26.10.2025
Ajoitus
27.10.2025 - 31.12.2025

30.08.2025 - 28.09.2025
Ajoitus
29.09.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Kari Mikkola
Ryhmät
-
TTV25SRAATTV25SRAA
Tavoitteet
Opiskelija saa koulutusalan muissa opintojaksoissa tarvittavat fysiikan osaamiseen liittyvät valmiudet.
Sisältö
Fysiikan suure- ja yksikköjärjestelmä
Liikeoppi, liikevoimaoppi
Työ, teho ja energia
Impulssi ja liikemäärä
Oppimateriaalit
Momentti 1, Inkinen, Tuohi, Otava
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa analysoida aihealueen ongelmia ja tuottaa niiden ratkaisuja vaihtoehtoisilla menetelmillä.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa tehdä päätelmiä aihealueen ongelmista ja tuotaa niihin perustuvia ratkaisuja johdonmukaisilla menetelmillä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija tunnistaa aihealueen suureet ja yksiköt sekä osaa siihen liittyvien ongelmien ratkaisumenetelmiä.
Ilmoittautumisaika
02.12.2025 - 31.12.2025
Ajoitus
01.01.2026 - 10.05.2026
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- OPE_LUMA, Teknologia
Ryhmät
-
TTV25SRAATTV25SRAA
Tavoitteet
Koulutusohjelman muissa opintojaksoissa tarvittavan fysikaalisen taustan
antaminen.
Sisältö
Ympyräliike ja pyörimisliike
Staattinen tasapaino
Nesteiden ja kaasujen mekaniikka
Lämpöoppi
Oppimateriaalit
Momentti 1 Insinöörifysiikka, Inkinen, Tuohi,Otava
Kurssilla jaettava materiaali
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa analysoida aihealueen ongelmia ja tuottaa vaihtoehtoisia ratkaisumenetelmiä.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa tehdä johtopäätöksiä aihealueen ongelmissa. Opiskelija osaa jakaa ongelmanratkaisun sopiviin osiin ja ratkaista niihin liittyviä yhtälöitä ja yhtälöryhmiä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija löytää aihealueen ongelmien ratkaisuissa tarvittavat yhtälöt ja osaa ratkaista tarvittavat lineaariset yhtälöt.
Esitietovaatimukset
Fysiikka 1
Ilmoittautumisaika
02.12.2025 - 31.12.2025
Ajoitus
01.01.2026 - 10.05.2026
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- OPE_LUMA, Teknologia
Ryhmät
-
TTV25SRAATTV25SRAA
Tavoitteet
Lukion ja ammatillisten oppilaitosten geometrian perusteiden osittainen
kertaaminen ja täydentäminen. Kurinalaiseen ja määrätietoiseen työskentelyyn oppiminen sekä vuorovaikutustaitojen kehittäminen.
Sisältö
Tavallisimpien tasokuvioiden geometriaa
Trigonometriaa
Vektorilaskentaa
Determinantit ja matriisit
Kompleksiluvut
Oppimateriaalit
Insinöörin matematiikka, Tuomenlehto, Holmlund, Huuskonen, Makkonen, Surakka, Edita
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa soveltaa trigonometriaa, vektorialgebraa ja kompleksilukuja vaativimpiin tehtäviin.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija kykenee ratkaisemaan trigonometrisia yhtälöitä.
Opiskelija hallitsee vektorien piste-, risti- ja kolmoistulon ja niiden merkityksen.
Opiskelija ymmärtää kompleksilukujen perusteet ja determinantin ja matriisin perusasiat.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija hallitsee tasokuvioihin ja kolmiulotteisiin kappaleisiin liittyvät peruslaskutoimitukset.
Opiskelija hallitsee trigonometristen funktioiden perusteet.
Opiskelija ymmärtää vektorin käsitteen.
Esitietovaatimukset
Algebra
Ilmoittautumisaika
27.09.2025 - 26.10.2025
Ajoitus
27.10.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Mikko Romppainen
Ryhmät
-
TTV24SPTTV24SP
Tavoitteet
Opiskelija osaa määritellä, suunnitella, toteuttaa ja testata yksinkertaisen 2D-grafiikkamoottorin käyttäen OpenGL 2 -grafiikkarajapintaa.
Sisältö
Eri grafiikkarajapinnat
Ikkunan luominen
Verteksi- ja fragmenttivarjostin
Primitiivien piirtäminen
Teksturointi
Syvyyspuskurointi
Pelimoottorin testisovelluksen tekeminen
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa määritellä, suunnitella, toteuttaa ja testata itsenäisesti kompleksisen 2D-grafiikkamoottorin käyttäen OpenGL-grafiikkarajapintaa. Opiskelija osoittaa hyvää ongelmanratkaisukykyä ja osaa itsenäisesti soveltaa taitojaan.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa määritellä, suunnitella, toteuttaa ja testata itsenäisesti yksinkertaisen 2D-grafiikkamoottorin käyttäen OpenGL-grafiikkarajapintaa.
Opiskelija osaa toimia aloitteellisesti ja vastuullisesti annetuissa tehtävissä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa määritellä, suunnitella, toteuttaa ja testata ohjatusti yksinkertaisen 2D-grafiikkamoottorin käyttäen OpenGL-grafiikkarajapintaa.
Esitietovaatimukset
Johdanto pelimoottoriohjelmointiin
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
30 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- OPE_Tieto_ja_viestintätekniikka
- Markku Karppinen
- Pekka Huttunen
Ryhmät
-
TTM22SAITTM22SAI
Tavoitteet
Työharjoittelun myötä saadaan hyvät valmiudet siirtyä valmistumisen jälkeen työelämään. Oman ammattialan tyypilliset käytänteet tulevat tutuiksi. Opiskelija tutustuu ohjatusti suuntautumisvaihtoehtonsa mukaisen alan työkokonaisuuksiin, työtapoihin ja laitteisiin sekä ammattiterminologiaan todellisessa työympäristössä.
Sisältö
800 työtunnin, kestoltaan noin viiden kuukauden jakson harjoittelu työelämässä.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Ilmoitetaan opintojakson alussa.
Esitietovaatimukset
Ennen harjoitteluun lähtemistä on opintoja oltava suoritettuna 112 op.
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
30 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Mika Keränen
- Markku Karppinen
Ryhmät
-
TTV22SPTTV22SP
Tavoitteet
Työharjoittelun myötä saadaan hyvät valmiudet siirtyä valmistumisen jälkeen työelämään. Oman ammattialan tyypilliset käytänteet tulevat tutuiksi. Opiskelija tutustuu ohjatusti suuntautumisvaihtoehtonsa mukaisen alan työkokonaisuuksiin, työtapoihin ja laitteisiin sekä ammattiterminologiaan todellisessa työympäristössä.
Sisältö
800 työtunnin, kestoltaan noin viiden kuukauden jakson harjoittelu työelämässä.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Ilmoitetaan opintojakson alussa.
Esitietovaatimukset
Ennen harjoitteluun lähtemistä on opintoja oltava suoritettuna 112 op.
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 26.10.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Niko Kinnunen
Ryhmät
-
TTV23SPTTV23SP
Tavoitteet
Opiskelija tietää hyötypeleissä tarvittavia laitteistoja, tekniikoita ja työkaluja. Opiskelija osaa soveltaa jotakin peliteknologiaa hyötyohjelmissa tai toteuttaa hyötypelin.
Sisältö
Saatavilla olevat laitteistot ja tekniikat.
Hyötypeliprojektin määrittely, suunnittelu ja toteutus.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija tietää syvällisesti hyötypeleissä tarvittavia laitteistoja, tekniikoita ja työkaluja.
Opiskelija osaa soveltaa oppimaansa ja toteuttaa hyötypelin itsenäisesti osoittaen erinomaista osaamista.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija tietää syvällisesti hyötypeleissä tarvittavia laitteistoja, tekniikoita ja työkaluja.
Opiskelija osaa soveltaen toteuttaa hyötypelin itsenäisesti.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija tietää hyötypeleissä tarvittavia laitteistoja, tekniikoita ja työkaluja.
Opiskelija osaa toteuttaa ohjatusti hyötypelin.
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- roo.sv
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Marjaana Seppi
Ryhmät
-
TTM24SAITTM24SAI
Tavoitteet
Opiskelija kehittää toisen kotimaisen kielen suullista ja kirjallista taitoa oman ammattialansa näkökulmasta.
Sisältö
Tekniikan kielen rakenteelliset erityispiirteet, oman tekniikan alan keskeinen sanasto ja kielenkäyttötilanteet.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa suullisesti ja kirjallisesti soveltaa ja muokata kieltä työelämän tarpeisiin käyttäen alansa sanastoa, ajankohtaisia sisältöjä käsitteleviä aiheita sekä monipuolisia lauserakenteita.
Opiskelija hallitsee alan perusterminologian.
Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa kattavan ja luontevan suullisen esityksen alaansa liittyvästä asiasta.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija pystyy tuottamaan arjessa ja työelämän perustilanteissa peruslauserakenteita suullisesti ja kirjallisesti.
Opiskelija tunnistaa ja kykenee käyttämään alan perusterminologiaa.
Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa tukimateriaalia apuna käyttäen sujuvahkon suullisen esityksen alaansa liittyvästä asiasta, kielioppi- ja ääntämisvirheitä esiintyy ajoittain.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija pystyy tuottamaan arjessa ja työelämän perustilanteissa yksinkertaisia lauserakenteita suullisesti ja kirjallisesti.
Opiskelija tunnistaa alan perusterminologiaan liittyviä termejä.
Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa tukimateriaalia apuna käyttäen suullisen esityksen alaansa liittyvästä asiasta, kielioppi- ja ääntämisvirheitä esiintyy.
Esitietovaatimukset
Lähtötasotesti ja Bygg Upp Din Svenska -kurssi tarvittaessa
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 26.10.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Mikko Romppainen
Ryhmät
-
TTV24SPTTV24SP
Tavoitteet
Opiskelija ymmärtää erilaiset peli- ja välikerrosmoottoreiden tyypit ja arkkitehtuurit. Opiskelija osaa käyttää yhtä tai useampaa pelimoottoria yksinkertaisen pelisovelluksen tekemiseen.
Sisältö
Pelimoottorityypit
Pelimoottorien arkkitehtuurit
Pelimoottoreihin tutustuminen ohjelmoimalla.
Oman tuotoksen esittely
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija tuntee hyvin erilaiset peli- ja välikerrosmoottoreiden tyypit ja arkkitehtuurit.
Opiskelija osaa käyttää useampaa pelimoottoria kompleksisen pelisovelluksen tekemiseen itsenäisesti ja kehittäen toimintaansa.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija tuntee hyvin erilaiset peli- ja välikerrosmoottoreiden tyypit ja arkkitehtuurit.
Opiskelija osaa käyttää useampaa pelimoottoria yksinkertaisen pelisovelluksen tekemiseen itsenäisesti.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija ymmärtää erilaiset peli-ja välikerrosmoottoreiden tyypit ja arkkitehtuurit.
Opiskelija osaa käyttää yhtä pelimoottoria yksinkertaisen pelisovelluksen tekemiseen ohjatusti.
Esitietovaatimukset
C++ -ohjelmointi
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Jani Sourander
Ryhmät
-
TTM24SAITTM24SAI
Tavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija hallitsee tyypillisimpiä koneoppimistekniikoita ja ymmärtää niiden hyödyntämismahdollisuudet. Teoriaymmärryksen lisäksi opiskelija kykenee soveltamaan oppimiaan menetelmiä käytännön ongelmien ratkaisemiseen sekä omaa perusnäkemyksen koneoppimis- ja tekoälysovellusten toteuttamiseen liittyvistä hyvistä käytänteistä.
Sisältö
- Johdatus koneoppimiseen
- Työnkulun tyypilliset vaiheet
- Datan käsittelyn alkeet (Z-score, Box-Cox, jne.)
- Mallin suorituskyvyn mittaus (MSE, F1 jne.)
- Useita eri algoritmeja, kuten:
- Naive Bayes
- Päätöspuu
- k-NN
- k-Means
- Linear Regression (Hill Climbing ja/tai Gradient Descent)
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti ammattialansa käsitteitä sekä yhdistää niitä kokonaisuuksiksi. Opiskelija osaa analysoida, reflektoida ja arvioida kriittisesti omaa osaamistaan ja ammattialansa toimintatapoja hankkimansa tiedon avulla. Opiskelija osaa myös valita ja arvioida kriittisesti ammattialansa tekniikoita ja malleja sekä käyttää niitä toiminnassaan ja soveltaa kriittisesti ammattieettisiä periaatteita toiminnassaan.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija käyttää johdonmukaisesti ammattialansa käsitteitä ja osaa nimetä, kuvailla ja perustella ammattialansa perustiedot. Opiskelija valitsee tarkoituksenmukaisia toimintatapoja hankkimansa tiedon ja ohjeistuksen perusteella sekä soveltaa tarkoituksenmukaisesti ammattialansa toimintaan soveltuvia tekniikoita ja malleja. Opiskelija arvioi ja reflektoida omaa osaamistaan ja osaa perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija käyttää asianmukaisesti keskeisiä kurssin aihepiirin käsitteitä ja osaa nimetä ammattialansa perustiedot. Opiskelija toimii tarkoituksenmukaisesti, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa ja vaatii ohjausta. Opiskelija käyttää toiminnassaan tarkoituksenmukaisesti ammattialansa tekniikoita ja malleja sekä toimii ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.
Esitietovaatimukset
Git-, Python- ja Jupyter Notebook -osaaminen oltava vähintään perusteiden tasolla.
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Jani Sourander
Ryhmät
-
TTV23SRAATTV23SRAA
Arviointiasteikko
0 - 5
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
7 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Jussi Ala-Hiiro
- Markku Karppinen
Ryhmät
-
TTV22SATTV22SA
Tavoitteet
Opiskelija hallitsee IoT-laitesuunnittelun pääpiirteet ja kykenee hyödyntämään ohjelmistotyökaluja suunnitteluprosessin eri vaiheissa.
Opiskelija ymmärtää standardien mukaisten testausten suunnittelun ja toteutuksen laboratoriossa sekä tuntee ongelmatilanteet EMC-häiriöiden osalta ja niiden ratkaiseminen.
Sisältö
- IoT-Järjestelmän suunnittelu, dokumentointi, hankinta ja testaaminen
- Piirikaavio, simulointi, piirilevysuunnittelu, hankintadokumentaatio, kokoonpano ja testaus
- Luotettavuuden arvioiminen
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa analysoida aihealueen ongelmia sekä tuottaa niihin ratkaisuja vaihtoehtoisilla menetelmillä ja ohjelmistotyökaluilla.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa tehdä päätelmiä aihealueen ongelmista ja tuottaa niihin perustuvia ratkaisuja johdonmukaisilla menetelmillä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija tunnistaa aihealueen suureet ja yksiköt sekä osaa siihen liittyvien ongelmien ratkaisumenetelmiä.
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Jani Sourander
Ryhmät
-
TTV23SPTTV23SP
Arviointiasteikko
0 - 5
Ilmoittautumisaika
01.05.2025 - 30.09.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Eero Huusko
Ryhmät
-
TTV23SRAATTV23SRAA
Tavoitteet
Opiskelija:
- Tietää ja tuntee keskeiset järjestelmien tietoturvakontrollit
- Osaa suorittaa järjestelmän haavoittuvuuksien etsintään ja koventamiseen liittyvät laboratoriotehtävät
- Osaa dokumentoida järjestelmän koventamisen ja uudelleentestata kovennetun järjestelmän
Sisältö
Järjestelmien tietoturvakontrollit
Tietojärjestelmien haavoittuvuuksien etsintä ja korjaaminen/koventaminen
Laboratoriotehtävät
Järjestelmien koventamisen dokumentointi ja uudelleentestaus
Oppimateriaalit
Kurssilla jaettava materiaali, verkkolähteet, viranomaislähteet, verkko-opetusjärjestelmä
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija tietää ja tuntee keskeiset järjestelmien tietoturvakontrollit erinomaisesti, osaa suorittaa järjestelmän haavoittuvuuksien etsintään ja koventamiseen liittyvät laboratoriotehtävät kiitettävällä tasolla, osaa dokumentoida järjestelmän koventamisen ja uudelleentestata kovennetun järjestelmän kiitettävällä tasolla.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija tietää ja tuntee keskeiset järjestelmien tietoturvakontrollit pääosin, osaa suorittaa järjestelmän haavoittuvuuksien etsintään ja koventamiseen liittyvät laboratoriotehtävät hyvällä tasolla, osaa dokumentoida järjestelmän koventamisen ja uudelleentestata kovennetun järjestelmän hyvällä tasolla.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija tietää ja tuntee yleisimmät järjestelmien tietoturvakontrollit, osaa suorittaa järjestelmän haavoittuvuuksien etsintään ja koventamiseen liittyvät laboratoriotehtävät tyydyttävällä tasolla, osaa dokumentoida järjestelmän koventamisen ja uudelleentestata kovennetun järjestelmän perustiedot ja -toiminnot.
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija tietää ja tuntee keskeiset järjestelmien tietoturvakontrollit, osaa suorittaa järjestelmän haavoittuvuuksien etsintään ja koventamiseen liittyvät laboratoriotehtävät, osaa dokumentoida järjestelmän koventamisen ja uudelleentestata kovennetun järjestelmän siten, että hän voi suorittaa myöhemmin opinto-ohjelmassa seuraavat kurssit hyväksytysti.
Esitietovaatimukset
Kyberturvallisuus 1 - Hyökkäyspinnat ja -vektorit 5 op
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Johanna Puirava
- Marika Mustalahti
Ryhmät
-
TTV23SRAATTV23SRAA
Tavoitteet
Opiskelija on sisäistänyt yrittäjämäisen asenteen. Hän osaa käyttää yritystoiminnan peruskäsitteitä asianmukaisesti. Hän ymmärtää liiketoimintapotentiaalien tunnistamisen ja luomisen merkityksen yhteiskunnan kehitykseen ja hyvinvointiin. Lisäksi opiskelija osaa kuvata yrityksen perustoiminnot ja ymmärtää kannattavan liiketoiminnan perusteet.
Sisältö
Yritystoiminnan merkitys yhteiskunnassa
Ulkoinen ja sisäinen yrittäjyys
Toiminta-ajatus ja liikeidea
Yritystoiminnan perusmalli ja älykkäät prosessit
Sidosryhmät ja verkostoituminen
Yritysmuodot
Markkinointi ja asiakaslähtöinen toimintatapa
Liiketoiminnan kannattavuus
Liiketoimintapotentiaalit
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa käyttää asiantuntevasti ja laaja-alaisesti yritystalouden käsitteitä sekä yhdistää niitä kokonaisuuksiksi. Opiskelija osaa analysoida, vertailla ja arvioida kriittisesti yritystalouden osaamistaan ja yritystalouden toimintatapoja hankkimansa tiedon perusteella. Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä edistäen ja kehittäen ryhmän toimintaa.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija käyttää johdonmukaisesti liiketoimintaosaamisen käsitteitä. Opiskelija osaa nimetä, kuvailla ja perustella yritystalouden ja yrittäjyyden toimintatapoja. Hän osaa toimia itsenäisesti tiedon ja ohjeistuksen perusteella ja soveltaa yritystalouden toimintaan liittyviä tekniikoita ja malleja. Opiskelija osaa toimia ryhmän jäsenenä ryhmän yhteisen tavoitteiden saavuttamiseksi ja perustella toimintansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa määritellä ja käyttää yritystalouden peruskäsitteitä asianmukaisesti ammattieettisten periaatteiden mukaisesti. Hän osaa nimetä ja kuvailla yritytalouden perustiedot. Hän osaa toimia tarkoituksenmukaisesti, joskin toiminta voi olla vielä epävarmaa.
Lisätiedot
PA 25.4.2016
AH/MS 3.5.2016
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Jani Sourander
Ryhmät
-
TTV24SATTV24SA
Tavoitteet
Opiskelija ymmärtää Linux-käyttöjärjestelmän toimintaperiaatteen ja sen perusteet. Opiskelija osaa asentaa Linux-käyttöjärjestelmän, konfiguroimaan sen ja tekemään siihen perus ylläpitotehtäviä. Opiskelija ymmärtää myös käyttöjärjestelmään liittyvän ekosysteemin ja osaa tarvittaessa hyödyntää sitä.
Sisältö
Käyttöönotto: Terminologia, eri jakelut ja käyttöjärjestelmän asentaminen
Graafinen käyttöympäristö: eri käyttöympäristöt, ohjelmistojen asentaminen, toimistosovellukset ja päivitykset
Hakemistorakenne: FHS, Hakemistorakenteessa liikkuminen ja tiedostojen muokkaaminen
Tekstipohjainen käyttöliittymä: Komentotulkki, bash, komennot, ohjelmistojen asentaminen ja edistyneempi käyttö
Käyttäjien hallinta: Käyttäjät, ryhmät, root käyttäjä ja sudo-komento
Ohjelmistojen jakelu
Prosessit: Käsite, käytäntö ja hallinta
Edistyneempi käyttö: IO ja putkittaminen, Skriptaus ja ohjelmointi
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa kiitettävästi kurssilla aihealueeseen liittyvät tekniset asiat ja pystyy kertomaan osaamisestaan sujuvasti ja kattavasti oppimispäiväkirjassa.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa kurssin aihealueeseen liittyvät tekniset asiat hyvin ja pystyy kertomaan osaamisestaan sujuvasti oppimispäiväkirjassa.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija saa yli puolet aihealueen teknistä osaamista mittaavasta tentistä ja pystyy kertomaan osaamisestaan oppimispäiväkirjassa.
Esitietovaatimukset
Ei esitietovaatimuksia.
Lisätiedot
Kurssi voidaan toteuttaa myös lähiopetuksessa.
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Mikko Romppainen
Ryhmät
-
TTV23SPTTV23SP
Tavoitteet
Opiskelija osaa hallitsee matemattisia perusteita ja menetelmiä ja osaa ohjelmoida matemaattisia algoritmejä, joita tyypillisesti tarvitaan peleien ja simulaatioiden toteutuksessa. Opiskelija osaa ohjelmoida numeerisia menetelmiä differentiaaliyhtälön ratkaisemiseksi. Opiskelija oppii ohjelmoimaan lineaarialgebran (vektorit+matriisit) peruslaskutoimitukset. Opiskelija osaa soveltaa lineaarialgebraa peleissä ja simulaatioissa, sisältäen törmäysten havaitsemisen, törmäyksiin reagoinnin ja numeerisen integroinnin. Opiskelija pystyy soveltamaan oppimaansa ohjelmoimalla yksinkertaisen jäykän kappaleen simulaation.
Sisältö
- Moderni funktionaalinen C++
- Matemaattisten funktioiden visualisointi
- Numeerinen derivointi ja integrointi ohjelmoimalla
- Lineaarialgebran peruslaskutoimitusten ohjelmointi
- Lineaarialgebran soveltaminen: Törmäyksien tunnistaminen, Peiliheijastus
- Voimat, kiihtyvyys ja impulssi.
- Ympyrä ja pyörimisliikkeen ohjelmointi
- Jäykän kappaleen mekaniikka (sisältäen törmäyksien havainnoinnin ja reagoinnin + integroinnin massallisilla kappaleilla)
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija hallitsee matemaattisen ohjelmoinnin erinomaisesti ja osaa osaa ohjelmoida täydellisesti toimivan fysiikkasimulaation, jossa on otettu pyörimisliike huomioon. 90% vaadituista ominaisuuksista on tehty. Koodi on laadukasta.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa matemaattisen ohjelmoinnin alkeet ja osaa ohjelmoida toimivan fysiikkasimulaation, jossa on otettu pyörimisliike huomioon. 75% vaadituista ominaisuuksista on tehty. Koodi on laadukasta.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa matemaattisen ohjelmoinnin alkeet ja osaa ohjelmoida yksinkertaisen ja toimivan fysiikkasimulaation. 50% vaadituista ominaisuuksista on tehty. Koodin laadussa on merkittävästi parannettavaa.
Esitietovaatimukset
Matematiikkaa ja fysiikkaa peliohjelmoijille, C++ Ohjelmointi
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Markku Karppinen
Ryhmät
-
TTV24SATTV24SA
Tavoitteet
Opiskelija tunnistaa mikrokontrollerin sisäiset toimintalohkot ja osaa suunnitella ulkoiset kytkennät ja ottaa ne käyttöön.
Laiteläheinen ohjelmointi (rekisteriperustainen) C-kielellä. Opiskelija osaa ja ymmärtää sulauttettujen järjestelmien keskeiset mittalaitteet.
Sisältö
Sulautettujenjärjestelmien keskeiset mittalaitteet.
Mikrokontrollerin sisäiset toimintalohkot, käyttöönotto ja soveltaminen
Laskurit / Ajastimet (Counter / Timer)
Pulssinleveysmodulaatio (PWM)
Tiedonsiirtoväylät
- 1-johdin väylä (1-wire), 2 johdin väylä (TWI, I2C) ja SPI
- sarjaliikenne (sarjaportti RS232)
Virransäästötilat, keskeytykset
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa analysoida aihealueen ongelmia ja tuottaa niiden ratkaisuja vaihtoehtoisilla menetelmillä.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa tehdä päätelmiä aihealueen ongelmista ja tuottaa niihin perustuvia ratkaisuja johdonmukaisilla menetelmillä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija tunnistaa aihealueen suureet ja yksiköt sekä osaa siihen liittyvien ongelmien ratkaisumenetelmiä.
Esitietovaatimukset
Mikrokontrolleritekniikka 1 tai vastaan opintojakson tiedot ja taidot.
C-ohjelmointikielen perusteet.
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Jussi Ala-Hiiro
Ryhmät
-
TTV24SATTV24SA
Tavoitteet
Opiskelija saa perustiedot sähköisistä mittauksista ja niihin liittyvistä virhe- ja häiriötekijöistä sekä mittausten automatisoinnista
Sisältö
Mitta-asteikot, mittausvirheet
SI-järjestelmä, mittanormaalit, kalibrointi
Digitaalinen yleismittari, oskilloskoopit
Mittauksiin liittyvät häiriöt
Yleisimmät anturit
Mittausten automatisointi
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa hyödyntää yleisimpiä sähköisiä mittausmenetelmiä.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija tuntee yleisimmät sähköiset mittausmenetelmät ja niiden soveltamisessa huomioitavat tekijät.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija tuntee yleisimmät sähköiset mittausmenetelmät ja -laitteet.
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Mika Keränen
Ryhmät
-
TTV23SATTV23SA
Tavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa Android-ohjelmoinnin perusteet. Opiskelija hallitsee kehitysympäristön käytön ja osaa tehdä yksinkertaisen sovelluksen, joka tallentaa ja näyttää tietoa. Kurssilla toteutetaan Android-sovellus, joka kommunikoi ulkoisen rajapinnan kanssa.
Sisältö
Kurssiin kuuluu itsenäisesti toteutettava harjoitustyö (Android-sovelluskehitys projekti)
Johdanto Android-ohjelmointiin ja sovelluskehitysympäristön asennus
Java-ohjelmoinnin kertaus
Aktiviteetit/Fragmentit
Aktiviteettien/Fragmenttien välillä siirtyminen
Toast-notifikaatiot
Widgetit
Tallentaminen paikallisesti SharedPreferences
Datan tuominen ulkoisesta rajapinnasta Android-sovellukseen
Android-puhelimen HW- ja Software sensorit ja niiden käyttö
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa kehittää joko oman realistisen ideansa tai opettajan antaman idean sovellukseksi. Sovellus ei saa olla liian yksinkertainen. Sovelluksen tulee käyttää puhelimen sensoreita ja/tai hakea/tallentaa dataa ulkoisesta rajapinnasta
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija hallitsee edellisten lisäksi tallentamisen paikallisesti puhelimen muistiin ja osaa tuoda sovellukseen dataa ulkoisesta rajapinnasta. Opiskelija osaa luoda interaktiivisen käyttöliittymän mobiilisovellukseen.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija hallitsee Android Studio -kehitysalustan perustoiminnot ja osaa käynnistää yksinkertaisen sovelluksen mobiililaitteessa ja emulaattorissa.
Hallitsee käyttöliittymäelementtien käytön ainakin jollakin tasolla. Pystyy toistamaan aktiviteetti-sovellusesimerkin itsenäisesti. Osaa Java-ohjelmoinnin perusteet.
Opiskelijan pitää korkeampiin arvosanoihin kuin 1 osoittaa kykyä itsenäiseen työskentelyyn Android -sovelluskehitys projektissa.
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Mika Keränen
Ryhmät
-
TTV23SRAATTV23SRAA
Tavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa Android-ohjelmoinnin perusteet. Opiskelija hallitsee kehitysympäristön käytön ja osaa tehdä yksinkertaisen sovelluksen, joka tallentaa ja näyttää tietoa. Kurssilla toteutetaan Android-sovellus, joka kommunikoi ulkoisen rajapinnan kanssa.
Sisältö
Kurssiin kuuluu itsenäisesti toteutettava harjoitustyö (Android-sovelluskehitys projekti)
Johdanto Android-ohjelmointiin ja sovelluskehitysympäristön asennus
Java-ohjelmoinnin kertaus
Aktiviteetit/Fragmentit
Aktiviteettien/Fragmenttien välillä siirtyminen
Toast-notifikaatiot
Widgetit
Tallentaminen paikallisesti SharedPreferences
Datan tuominen ulkoisesta rajapinnasta Android-sovellukseen
Android-puhelimen HW- ja Software sensorit ja niiden käyttö
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa kehittää joko oman realistisen ideansa tai opettajan antaman idean sovellukseksi. Sovellus ei saa olla liian yksinkertainen. Sovelluksen tulee käyttää puhelimen sensoreita ja/tai hakea/tallentaa dataa ulkoisesta rajapinnasta
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija hallitsee edellisten lisäksi tallentamisen paikallisesti puhelimen muistiin ja osaa tuoda sovellukseen dataa ulkoisesta rajapinnasta. Opiskelija osaa luoda interaktiivisen käyttöliittymän mobiilisovellukseen.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija hallitsee Android Studio -kehitysalustan perustoiminnot ja osaa käynnistää yksinkertaisen sovelluksen mobiililaitteessa ja emulaattorissa.
Hallitsee käyttöliittymäelementtien käytön ainakin jollakin tasolla. Pystyy toistamaan aktiviteetti-sovellusesimerkin itsenäisesti. Osaa Java-ohjelmoinnin perusteet.
Opiskelijan pitää korkeampiin arvosanoihin kuin 1 osoittaa kykyä itsenäiseen työskentelyyn Android -sovelluskehitys projektissa.
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Jaakko Vanhala
Ryhmät
-
TTM25SAITTM25SAI
Tavoitteet
Opiskelija ymmärtää ohjelmistoprojektin eri vaiheet vaatimusmäärittelystä testaukseen. Opiskelija osaa käyttää tarvittavia ohjelmistoja ja työkaluja, joita tyypillisesti tarvitaan ketterässä projektityöskentelyssä. Opiskelija hallitsee UML-kielen luokka-, käyttötapaus- ja aktiviteettikaavion käytön. Opiskelija tutustuu Linux-käyttöjärjestelmään ja komentorivityöskentelyyn (bash). Opiskelija perehtyy ajanseurantaan, projektinhallintaan, versionhallintaan ja dokumentointiin soveltuvien työkalujen avulla. Opiskelija oppii ohjelmistokehittäjän arkeen soveltuvia työnkulkuja.
Sisältö
- Ketterä ohjelmistokehitys
- Vaatimusmäärittely ja testaus
- Dokumenttien ja koodin katselmointi
- Versionhallinnan tarkoitus ja perusperiaatteet
- Versionhallintaohjelmistot
- Projektin versionhallinta ja moduulien versiointi
- Projektin muutosten hallinta
- Yksikkötestaus ja testauksen automatisointi
- Linuxin komentorivin hallinta
- Ajanhallinta ja -seuranta
- Dokumentointi ja oppimispäiväkirjan kirjoittaminen Markdown-kielen avulla
- UML-kielen luokka-, käyttötapaus ja aktiviteettikaaviot
- Docker-kontit
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa itsenäisesti soveltaa taitoja ja hyödyntää monipuolisesti tietoa ongelman ratkaisussa.
Opiskelija ymmärtää ohjelmistoprojektin eri vaiheet ja osaa soveltaa taitoja käytännössä.
Opiskelija hallitsee versionhallinnan käytön erinomaisesti.
Opiskelija osaa mallintaa järjestelmän toimintaa käyttötapaus- ja aktiviteettikaavion avulla.
Opiskelija osaa käyttää Linuxin komentoriviä ohjelmistokehitystyössä.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa valita ohjelmistoprojektiin sopivia, tarkoituksenmukaisia ohjelmistoja ja työkaluja ohjeistuksen perusteella.
Opiskelija hallitsee versionhallinnan käytön.
Opiskelija toimii itsenäisesti ja vastuullisesti erilaisissa tehtävissä annettujen ohjeiden mukaisesti.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa toimia ohjattuna asianmukaisesti, noudattaen annettuja sääntöjä ja ohjeita.
Opiskelija käyttää toiminnassaan tarkoituksenmukaisesti tarvittavia ohjelmistoja ja työkaluja sekä versionhallintaa.
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- OPE_Tieto_ja_viestintätekniikka
Ryhmät
-
TTV25SRAATTV25SRAA
Tavoitteet
Opiskelija ymmärtää ohjelmistoprojektin eri vaiheet vaatimusmäärittelystä testaukseen. Opiskelija osaa käyttää tarvittavia ohjelmistoja ja työkaluja, joita tyypillisesti tarvitaan ketterässä projektityöskentelyssä. Opiskelija hallitsee UML-kielen luokka-, käyttötapaus- ja aktiviteettikaavion käytön. Opiskelija tutustuu Linux-käyttöjärjestelmään ja komentorivityöskentelyyn (bash). Opiskelija perehtyy ajanseurantaan, projektinhallintaan, versionhallintaan ja dokumentointiin soveltuvien työkalujen avulla. Opiskelija oppii ohjelmistokehittäjän arkeen soveltuvia työnkulkuja.
Sisältö
- Ketterä ohjelmistokehitys
- Vaatimusmäärittely ja testaus
- Dokumenttien ja koodin katselmointi
- Versionhallinnan tarkoitus ja perusperiaatteet
- Versionhallintaohjelmistot
- Projektin versionhallinta ja moduulien versiointi
- Projektin muutosten hallinta
- Yksikkötestaus ja testauksen automatisointi
- Linuxin komentorivin hallinta
- Ajanhallinta ja -seuranta
- Dokumentointi ja oppimispäiväkirjan kirjoittaminen Markdown-kielen avulla
- UML-kielen luokka-, käyttötapaus ja aktiviteettikaaviot
- Docker-kontit
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa itsenäisesti soveltaa taitoja ja hyödyntää monipuolisesti tietoa ongelman ratkaisussa.
Opiskelija ymmärtää ohjelmistoprojektin eri vaiheet ja osaa soveltaa taitoja käytännössä.
Opiskelija hallitsee versionhallinnan käytön erinomaisesti.
Opiskelija osaa mallintaa järjestelmän toimintaa käyttötapaus- ja aktiviteettikaavion avulla.
Opiskelija osaa käyttää Linuxin komentoriviä ohjelmistokehitystyössä.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa valita ohjelmistoprojektiin sopivia, tarkoituksenmukaisia ohjelmistoja ja työkaluja ohjeistuksen perusteella.
Opiskelija hallitsee versionhallinnan käytön.
Opiskelija toimii itsenäisesti ja vastuullisesti erilaisissa tehtävissä annettujen ohjeiden mukaisesti.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa toimia ohjattuna asianmukaisesti, noudattaen annettuja sääntöjä ja ohjeita.
Opiskelija käyttää toiminnassaan tarkoituksenmukaisesti tarvittavia ohjelmistoja ja työkaluja sekä versionhallintaa.
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Jonna Kalermo-Poranen
Ryhmät
-
TTV25SATTV25SA
Tavoitteet
Opiskelija ymmärtää Word-, Excel-, PowerPoint-, ja Teams-ohjelmistojen perusteet sekä pystyy käyttämään niitä ammattimaisella otteella itsenäisesti opinnoissaan sekä työelämässä.
Sisältö
Kolmen opintopisteen laajuus kattaa Office-ohjelmistojen Perusteet-, Edistynyt- sekä Pro-tasot.
Perusteet:
- Tekstinkäsittelyn perusteet
- Taulukkolaskennan perusteet
- Diaesitysten perusteet
- Teams ja kokoukseen osallistuminen
Edistynyt:
- Pitkät asiakirjat
- Excelin edistynyt käyttö
- Hyvän esityksen avaimet
Pro:
- Wordin edistynyt käyttö
- PowerPoint-esityksen elävöittäminen
- Data-aineiston analysointi
Oppimateriaalit
Kurssin oppimateriaalit ovat opiskelijalle saatavilla kurssisivustolla.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija palauttaa kaikki yhdeksän tehtävää hyväksytysti. Tehtävän hyväksytty suoritus vaatii myös palautteessa mahdollisesti ilmenevät korjaukset.
Lisätiedot
Opiskelija saa rekisteröitymisohjeet verkkokurssille sähköpostitse.
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Jonna Kalermo-Poranen
Ryhmät
-
TTV25SPTTV25SP
Tavoitteet
Opiskelija ymmärtää Word-, Excel-, PowerPoint-, ja Teams-ohjelmistojen perusteet sekä pystyy käyttämään niitä ammattimaisella otteella itsenäisesti opinnoissaan sekä työelämässä.
Sisältö
Kolmen opintopisteen laajuus kattaa Office-ohjelmistojen Perusteet-, Edistynyt- sekä Pro-tasot.
Perusteet:
- Tekstinkäsittelyn perusteet
- Taulukkolaskennan perusteet
- Diaesitysten perusteet
- Teams ja kokoukseen osallistuminen
Edistynyt:
- Pitkät asiakirjat
- Excelin edistynyt käyttö
- Hyvän esityksen avaimet
Pro:
- Wordin edistynyt käyttö
- PowerPoint-esityksen elävöittäminen
- Data-aineiston analysointi
Oppimateriaalit
Kurssin oppimateriaalit ovat opiskelijalle saatavilla kurssisivustolla.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija palauttaa kaikki yhdeksän tehtävää hyväksytysti. Tehtävän hyväksytty suoritus vaatii myös palautteessa mahdollisesti ilmenevät korjaukset.
Lisätiedot
Opiskelija saa rekisteröitymisohjeet verkkokurssille sähköpostitse.
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Jonna Kalermo-Poranen
Ryhmät
-
TTM25SAITTM25SAI
Tavoitteet
Opiskelija ymmärtää Word-, Excel-, PowerPoint-, ja Teams-ohjelmistojen perusteet sekä pystyy käyttämään niitä ammattimaisella otteella itsenäisesti opinnoissaan sekä työelämässä.
Sisältö
Kolmen opintopisteen laajuus kattaa Office-ohjelmistojen Perusteet-, Edistynyt- sekä Pro-tasot.
Perusteet:
- Tekstinkäsittelyn perusteet
- Taulukkolaskennan perusteet
- Diaesitysten perusteet
- Teams ja kokoukseen osallistuminen
Edistynyt:
- Pitkät asiakirjat
- Excelin edistynyt käyttö
- Hyvän esityksen avaimet
Pro:
- Wordin edistynyt käyttö
- PowerPoint-esityksen elävöittäminen
- Data-aineiston analysointi
Oppimateriaalit
Kurssin oppimateriaalit ovat opiskelijalle saatavilla kurssisivustolla.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija palauttaa kaikki yhdeksän tehtävää hyväksytysti. Tehtävän hyväksytty suoritus vaatii myös palautteessa mahdollisesti ilmenevät korjaukset.
Lisätiedot
Opiskelija saa rekisteröitymisohjeet verkkokurssille sähköpostitse.
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Jonna Kalermo-Poranen
Ryhmät
-
TTV25SRAATTV25SRAA
Tavoitteet
Opiskelija ymmärtää Word-, Excel-, PowerPoint-, ja Teams-ohjelmistojen perusteet sekä pystyy käyttämään niitä ammattimaisella otteella itsenäisesti opinnoissaan sekä työelämässä.
Sisältö
Kolmen opintopisteen laajuus kattaa Office-ohjelmistojen Perusteet-, Edistynyt- sekä Pro-tasot.
Perusteet:
- Tekstinkäsittelyn perusteet
- Taulukkolaskennan perusteet
- Diaesitysten perusteet
- Teams ja kokoukseen osallistuminen
Edistynyt:
- Pitkät asiakirjat
- Excelin edistynyt käyttö
- Hyvän esityksen avaimet
Pro:
- Wordin edistynyt käyttö
- PowerPoint-esityksen elävöittäminen
- Data-aineiston analysointi
Oppimateriaalit
Kurssin oppimateriaalit ovat opiskelijalle saatavilla kurssisivustolla.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija palauttaa kaikki yhdeksän tehtävää hyväksytysti. Tehtävän hyväksytty suoritus vaatii myös palautteessa mahdollisesti ilmenevät korjaukset.
Lisätiedot
Opiskelija saa rekisteröitymisohjeet verkkokurssille sähköpostitse.
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Mika Keränen
Ryhmät
-
TTV25SATTV25SA
Tavoitteet
Opiskelija ymmärtää ohjelmistoprojektin eri vaiheet vaatimusmäärittelystä testaukseen. Opiskelija osaa käyttää tarvittavia ohjelmistoja ja työkaluja, joita tyypillisesti tarvitaan ketterässä projektityöskentelyssä.
Sisältö
Ketterät ohjelmistonkehitysmenetelmät
Vaatimusmäärittely ja testaus
Dokumenttien ja koodin katselmointi
Versionhallinnan tarkoitus ja perusperiaatteet
Versionhallintaohjelmistot
Projektin versionhallinta ja moduulien versiointi
Projektin muutosten hallinta
Testauksen automatisointi
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa itsenäisesti soveltaa taitoja ja hyödyntää monipuolisesti tietoa ongelman ratkaisussa.
Opiskelija ymmärtää ohjelmistoiprojektin eri vaiheet ja osaa soveltaa taitoja käytännössä.
Opiskelija hallitsee versionhallinnan käytön erinomaisesti.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa valita ohjelmistoprojektiin sopivia, tarkoituksenmukaisia ohjelmistoja ja työkaluja ohjeistuksen perusteella.
Opiskelija hallitsee versionhallinnan käytön.
Opiskelija toimii itsenäisesti ja vastuullisesti erilaisissa tehtävissä annettujen ohjeiden mukaisesti.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa toimia ohjattuna asianmukaisesti, noudattaen annettuja sääntöjä ja ohjeita.
Opiskelija käyttää toiminnassaan tarkoituksenmukaisesti tarvittavia ohjelmistoja ja työkaluja sekä versionhallintaa.
Lisätiedot
Kurssi arvoidaan verkkotentin ja harjoitustyön perusteella.
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Mikko Keränen
Ryhmät
-
TTV25SPTTV25SP
Tavoitteet
Opiskelija ymmärtää ohjelmistoprojektin eri vaiheet vaatimusmäärittelystä testaukseen. Opiskelija osaa käyttää tarvittavia ohjelmistoja ja työkaluja, joita tyypillisesti tarvitaan ketterässä projektityöskentelyssä.
Sisältö
Ketterät ohjelmistonkehitysmenetelmät
Vaatimusmäärittely ja testaus
Dokumenttien ja koodin katselmointi
Versionhallinnan tarkoitus ja perusperiaatteet
Versionhallintaohjelmistot
Projektin versionhallinta ja moduulien versiointi
Projektin muutosten hallinta
Testauksen automatisointi
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa itsenäisesti soveltaa taitoja ja hyödyntää monipuolisesti tietoa ongelman ratkaisussa.
Opiskelija ymmärtää ohjelmistoiprojektin eri vaiheet ja osaa soveltaa taitoja käytännössä.
Opiskelija hallitsee versionhallinnan käytön erinomaisesti.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa valita ohjelmistoprojektiin sopivia, tarkoituksenmukaisia ohjelmistoja ja työkaluja ohjeistuksen perusteella.
Opiskelija hallitsee versionhallinnan käytön.
Opiskelija toimii itsenäisesti ja vastuullisesti erilaisissa tehtävissä annettujen ohjeiden mukaisesti.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa toimia ohjattuna asianmukaisesti, noudattaen annettuja sääntöjä ja ohjeita.
Opiskelija käyttää toiminnassaan tarkoituksenmukaisesti tarvittavia ohjelmistoja ja työkaluja sekä versionhallintaa.
Lisätiedot
Kurssi arvoidaan verkkotentin ja harjoitustyön perusteella.
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 26.10.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Leena Vidqvist
Ryhmät
-
TTV25SATTV25SA
Tavoitteet
Opiskelija hallitsee perustiedot ja -taidot C/C++ -kielisen tietokoneohjelman laatimisessa ja ohjelmointitekniikassa.
Sisältö
Ohjelmointi ja tietokoneohjelman suunnittelu.
C/C++-kielen ja VisualStudio-ohjelmointiympäristön perusteet
C/C++-kielen perustietotyypit, kontrollirakenteet ja taulukot
aliohjelmat, tietueet ja osoittimet.
Oppimateriaalit
Kurssin materiaali saatavilla Moodlessa. Kurssiavain:
Opetusmenetelmät
Verkkomateriaali, lähiopetus sekä ohjelmointiharjoitukset
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Lukujärjestyksen mukaisesti kurssin viimeisellä viikolla.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Lähiopetukseen ei ole välttämätöntä osallistua. Kurssin voi suorittaa itsenäisesti opiskellen, jos ohjelmointi on tuttua. Loppukokeesen on joka tapauksessa osallistuttava.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Lähiopetus ja harjoitukset 40 h. Itsenäinen opiskelu 40 h.
Sisällön jaksotus
C++-kielen perusteet, ohjelman kääntäminen ja ajaminen.
Perustietotyypit ja muuttujat.
Kontrollirakenteet.
Taulukot ja osoittimet.
Aliohjelmat ja tietueet.
Lisätietoja opiskelijoille
Kurssi edellyttää aktiivista verkkomateriaalin itseopiskelua.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa soveltaa monipuolisesti oppimaansa erilaisissa ohjelmointitehtävissä.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa käyttää ohjelmoinnin menetelmiä tarkoituksenmukaisella tavalla.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija tuntee ja hallitsee ohjelmointiin liittyvät peruskäsitteet ja menetelmät.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Tentti
Lisätiedot
Kurssi arvioidaan konetentin, palautettavan harjoitustyön ja läsnäolon perusteella.
Vaihtoehtoinen suoritustapa: kurssin voi suorittaa itsenäisesti verkko-opintoina tekemällä harjoitustyön ja osallistumalla tentiin.
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 26.10.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Leena Vidqvist
Ryhmät
-
TTV25SPTTV25SP
Tavoitteet
Opiskelija hallitsee perustiedot ja -taidot C/C++ -kielisen tietokoneohjelman laatimisessa ja ohjelmointitekniikassa.
Sisältö
Ohjelmointi ja tietokoneohjelman suunnittelu.
C/C++-kielen ja VisualStudio-ohjelmointiympäristön perusteet
C/C++-kielen perustietotyypit, kontrollirakenteet ja taulukot
aliohjelmat, tietueet ja osoittimet.
Oppimateriaalit
Kurssin materiaali saatavilla Moodlessa. Kurssiavain:
Opetusmenetelmät
Verkkomateriaali, lähiopetus sekä ohjelmointiharjoitukset
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Lukujärjestyksen mukaisesti kurssin viimeisellä viikolla.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Lähiopetukseen ei ole välttämätöntä osallistua. Kurssin voi suorittaa itsenäisesti opiskellen, jos ohjelmointi on tuttua. Loppukokeesen on joka tapauksessa osallistuttava.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Lähiopetus ja harjoitukset 40 h. Itsenäinen opiskelu 40 h.
Sisällön jaksotus
C++-kielen perusteet, ohjelman kääntäminen ja ajaminen.
Perustietotyypit ja muuttujat.
Kontrollirakenteet.
Taulukot ja osoittimet.
Aliohjelmat ja tietueet.
Lisätietoja opiskelijoille
Kurssi edellyttää aktiivista verkkomateriaalin itseopiskelua.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa soveltaa monipuolisesti oppimaansa erilaisissa ohjelmointitehtävissä.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa käyttää ohjelmoinnin menetelmiä tarkoituksenmukaisella tavalla.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija tuntee ja hallitsee ohjelmointiin liittyvät peruskäsitteet ja menetelmät.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Tentti
Lisätiedot
Kurssi arvioidaan konetentin, palautettavan harjoitustyön ja läsnäolon perusteella.
Vaihtoehtoinen suoritustapa: kurssin voi suorittaa itsenäisesti verkko-opintoina tekemällä harjoitustyön ja osallistumalla tentiin.
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Jaakko Vanhala
Ryhmät
-
TTM25SAITTM25SAI
Tavoitteet
Opiskelija hallitsee monipuolisesti Python-kielen käytön erilaisten ohjelmointitehtävien ratkaisemiseksi. Opiskelija hallitsee keskeiset kehitystyökalut (koodieditori, debuggeri, Python-tulkki) ja osaa kirjoittaa omia ohjelmamoduleja.
Sisältö
Tunnet keskeistä ohjelmoinnin termistöä
Tunnistat tyypillisiä poikkeuksia Pythonissa
Tiedät mitä tarkoitetaan totuusarvoilla
Tiedät mitä lista tarkoittaa ohjelmoinnissa
Tiedät mitä tarkoitetaan iteroinnilla
Tiedät miten for-silmukka toimii
Tiedät miten print-komennon tulostusta saa muokattua parametrien avulla
Tiedät mitä tarkoittaa merkkijonon muuttumattomuus
Tiedät miten listoja voi käyttää tiedon ryhmittelyyn
Tiedät mitä tarkoitetaan viittaustyyppisellä muuttujalla
Tiedät että samaan olioon voi olla useampia viittauksia
Tiedät mitä tarkoitetaan funktion sivuvaikutuksella
Tiedät millainen tietorakenne on sanakirja
Tunnet joitakin sanakirjan käyttötarkoituksia ohjelmoinnissa
Tiedät millainen tietorakenne on tuple
Tiedät mitä eroa on tuplella ja listalla
Tiedät esimerkkejä tyypillisistä tavoista käyttää tuplea
Tiedät miten tiedoston sisällön voi lukea Pythonissa
Tiedät mitä ovat tekstitiedosto ja CSV-tiedosto
Tiedät miten virheellisiä syötteitä voidaan käsitellä
Tiedät mitä tarkoitetaan poikkeuksella ohjelmoinnissa
Tiedät mitä tarkoitetaan paikallisella muuttujalla
Tiedät miten muuttujan näkyvyysalue vaikuttaa sen käyttöön
Tiedät mitä Pythonissa tekee avainsana global
Tiedät mikä on moduuli
Tiedät tavan käsitellä päivämääriä ja kellonaikoja Pythonissa
Tiedät mitä Pythonin muuttuja __name__ ja sen arvo __main__ merkitsevät
Tiedät lauseen ja lausekkeen eron
Tiedät mitä silmukka tarkoittaa ohjelmoinnissa
Tiedät miten toisto voidaan katkaista break-komennolla
Tiedät mitä tarkoittaa merkkijonon indeksointi
Tiedät milloin break-komentoa tarvitaan silmukan keskeyttämiseen
Tiedät sisäkkäisen silmukan toiminnan
Tiedät mikä on funktion parametri
Osaat kirjoittaa ohjelman joka lukee tietoa käyttäjältä
Osaat etsiä virheitä debuggauksen avulla
Osaat käyttää muuttujaa syötteen lukemisessa ja tulostamisessa
Osaat yhdistää merkkijonoja toisiinsa
Osaat käyttää muuttujia laskutoimitusten kanssa
Osaat käsitellä käyttäjän antamia lukuarvoja
Osaat muuntaa arvoja eri perustyyppien välillä
Osaat käyttää yksinkertaista ehtorakennetta ohjelmoinnissa
Osaat palauttaa arvon funktiosta ja käyttää sitä kutsukohdassa
Osaat merkitä tyyppivihjeet parametreille ja paluuarvolle
Osaat viitata listan yksittäisiin alkioihin
Osaat lisätä ja poistaa listan alkioita
Osaat hyödyntää valmiita funktioita ja metodeita listojen käsittelyyn
Osaat käyttää for-silmukkaa listojen ja merkkijonojen läpikäyntiin
Osaat käyttää f-merkkijonoja tulosteen muotoilussa
Osaat käyttää metodeita count ja replace
Osaat luoda listoja joissa on erityyppistä tietoa
Osaat tallentaa matriisin kaksiulotteisena listana
Osaat käyttää listoja funktioiden parametreina
Osaat käyttää sanakirjaa erityyppisten avainten ja arvojen kanssa
Osaat käydä läpi sanakirjan sisällön
Osaat muodostaa tuplen erityyppisistä arvoista
Osaat purkaa ja käsitellä CSV-tiedoston sisällön ohjelmassa
Osaat luoda itse tiedoston Pythonilla
Osaat kirjoittaa tekstimuotoista tietoa tiedostoon
Osaat kirjoittaa CSV-muotoisen tiedoston omasta datastasi
Osaat käsitellä poikkeuksia omissa ohjelmissa
Osaat käyttää paikallisia ja globaaleja muuttujia oikein
Osaat ottaa käyttöön moduulin import-lauseella
Osaat hyödyntää satunnaisuutta omissa ohjelmissasi
Osaat muodostaa ja käyttää datetime-olioita
Osaat vertailla päivämääriä ja kellonaikoja toisiinsa ja laskea niiden erotuksia
Osaat käyttää moduulia CSV-tiedoston käsittelyyn
Osaat käyttää moduulia JSON-tiedoston käsittelyyn
Osaat hakea netissä olevan tiedoston sisällön
Osaat luoda oman moduulin
Osaat muodostaa ehtoja vertailuoperaattoreiden avulla
Osaat selvittää lausekkeen arvon tyypin
Osaat käyttää and- or- ja not-operaattoreita ehdoissa
Osaat kirjoittaa sisäkkäisiä ehtolauseita
Osaat käyttää while True -silmukkaa osana ohjelmaasi
Osaat käyttää operaattoreita + ja * merkkijonojen kanssa
Osaat laskea merkkijonon pituuden
Osaat etsiä osajonoja merkkijonosta
Osaat siirtyä silmukan seuraavalle kierrokselle continue-komennolla
Osaat luoda oman funktion ja kutsua sitä
Osaat käyttää parametreja omissa funktioissa
Osaat käyttää Visual studio Code -editoria kurssin tehtävien tekemiseen
Osaat suorittaa koodia interaktiivisen Python-tulkin avulla
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa soveltaa monipuolisesti oppimaansa erilaisissa ohjelmointitehtävissä.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa käyttää ohjelmoinnin menetelmiä tarkoituksenmukaisella tavalla. Arvosana määräytyy kurssin harjoitustehtävistä ja harjoitustyöstä saavutettujen pisteiden mukaan. Tehtävien määrä ja pisteytys ilmoitetaan kurssin toteutuskerran alussa.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija tuntee ja hallitsee ohjelmointiin liittyvät peruskäsitteet ja menetelmät. Arvosana määräytyy kurssin harjoitustehtävistä ja harjoitustyöstä saavutettujen pisteiden mukaan. Tehtävien määrä ja pisteytys ilmoitetaan kurssin toteutuskerran alussa.
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Vesa Vaihoja
Ryhmät
-
TTV25SRAATTV25SRAA
Tavoitteet
Ohjelmoinnin perusteet kurssilla opitaan perusteet ohjelmoinnista. Ohjelmointikielenä käytetään C#-ohjelmointikieltä.
Sisältö
1. Yleistä ohjelmoinnista
2. Työkalut
2.1 Kääntäjä ja tulkki
2.2 Tekstinkäsittelijä
2.3 Virheenjäljitin
2.4 Versionhallinta
3. Muuttujat, osa 1
3.1 Muuttujan käsite
3.2 Perustietotyypit
4. Kontrollirakenteet
4.1 If
4.2 Switch-case
4.3 While / Do-while
4.4 For
4.5 Exceptions / Poikkeukset
5. Aliohjelmat / funktiot / metodit
5.1 Metodit
6. Muuttujat, osa 2
6.1 Arrays / taulukot
6.2 Tietueet
6.3 Pointer / references
7. Dokumentaatio
7.1 Koodin dokumentointi
7.2 Kehitysympäristöt, kirjastot ja API:t
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
yli 95% kokonaispistemäärästä.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
65% - 95% kokonaispistemäärästä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
50% - 65% kokonaispistemäärästä.
Esitietovaatimukset
Kurssin suorittaminen ei vaadi edeltävää ohjelmointiosaamista.
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Pekka Huttunen
- Jani Sourander
Ryhmät
-
TTM23SAITTM23SAI
Tavoitteet
Opiskelija osaa luoda neuroverkon online oppimiseen sekä ottaa sen käyttöön palvelimella ja julkaista sen. Opiskelija osaa säätää neuroverkon hyperparametreja niin, että neuroverkko oppii lisää käyttäjädatasta. (Esim. suosittelijaneuroverkot tai ruuhkaisuutta ennustavat neuroverkot.)
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Arvosanaan 5 vaaditaan kaikkien kurssin harjoitusten suorittaminen ja palauttaminen sekä kiitettävästi tehty pohdinta harjoituksista.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arvosanaan 1 vaaditaan että palautetuista kurssin harjoituksista käy ilmi, että opiskelija osaa ottaa käyttöön valmiin neuroverkon online ympäristössä.
Esitietovaatimukset
Syväoppiminen 1
Syväoppiminen 2
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
2 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Teija Mursula
Ryhmät
-
TTV22SATTV22SA
Tavoitteet
Opintojakson tavoitteena on antaa opiskelijalle ymmärrys opinnäytetyöprosessin sisältämistä vaiheista sekä valmiudet opinnäytetyöprosessin aloittamiseen ja loppuunsaattamiseen.
Sisältö
- Opinnäytetyöhön liittyviä vaatimuksia
- Opinnäytetyöhön liittyvä etiikka
- Opinnäytetyöprosessin vaiheet
- Tiedonhaku ja lähteiden käyttö
- Kirjoittaminen
- Projektinhallinta ja tutkimustoiminta
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Kiitettävässä arvioitavassa tekstissä yhdistyvät taitavasti lähdeaineiston monipuolinen käyttö ja oma valittu näkökulma. Aihetta käsitellään jäsennellysti ja uusiakin näkökohtia kehitellen. Johtopäätökset ja pohdinnat on perusteltu hyvin selkeästi ja johdonmukaisesti. Kielenkäyttö on täsmällistä, huoliteltua ja tyylillisesti yhtenäistä. Lähdemerkinnät ja muu esseen muoto ovat viimeisteltyjä.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Hyvässä tekstissä lähdeaineistoa on käytetty riitävän laajasti ja melko asiantuntevasti. Oma ja lähteistä lainattu erottuvat selvästi toisistaan, ja lähteiden käyttö on luontevaa. Kielenkäyttö on hyvää ja suhteellisen yhtenäistä. Lähdemerkinnät on tehty ja teksti on selkeää, mutta merkinnöissä tai muussa ulkoasussa saattaa olla joitakin puutteita.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Tyydyttävässä tekstissä lähdeaineistoa käytetään melko vähäisesti tai niukasti ja sen käsittelyssä on selkeitä puutteita. Lähdemerkintöjä ei ole tai ne ovat epäselviä. Kokonaisuus on hajanainen tai teorian käsittely on heikkoa. Tekstissä on huomattavia, erilaisia ja ymmärtämistä vaikeuttavia oikeakielisyys- tai rakennepuutteita.
Ilmoittautumisaika
02.12.2024 - 31.12.2024
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Mikko Romppainen
Ryhmät
-
TTV25SPTTV25SP
Tavoitteet
Osaa tunnistaa, arvioida ja kehittää opiskelutaitojaan ja edistää omaa ja opiskeluyhteisönsä hyvinvointia. Kykenee tunnistamaan ja arvioimaan omaa ammatillista osaamistaan ja sen kehittymistä. Tunnistaa jaksamisensa rajat, osaa hakea tukea ja käyttää saatavilla olevia tukimuotoja. Saa valmiuksia omaksua alakohtaisen ammatti-identiteetin ja sitoutuu työelämän yleisiin periaatteisiin. Ymmärtää oman alansa urakehitysmahdollisuudet.
Sisältö
Perehtyminen amk-opiskeluun
Opiskelutaidot ja -kyvykkyys
Ryhmäytyminen oman opiskeluryhmän kanssa
Oma ammatillinen kehittyminen ja urasuunnittelu
Oman osaamisen reflektointi sekä sen sanoittaminen
Oppimateriaalit
Reppu-kurssi
Muu opettajan osoittama materiaali
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hyväksytty suoritus:
Starttipaketin suorittaminen
Aktiivinen osallistuminen tuutoritunneille
Sovittujen oppimistehtävien suorittaminen
Tulo-, kehitys- ja päättökeskusteluihin osallistuminen ja lomakkeiden täyttäminen
Hylätty suoritus:
Edelliset suoritukset eivät täyty
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2027
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Jussi Ala-Hiiro
Ryhmät
-
TTV25SATTV25SA
Tavoitteet
Osaa tunnistaa, arvioida ja kehittää opiskelutaitojaan ja edistää omaa ja opiskeluyhteisönsä hyvinvointia. Kykenee tunnistamaan ja arvioimaan omaa ammatillista osaamistaan ja sen kehittymistä. Tunnistaa jaksamisensa rajat, osaa hakea tukea ja käyttää saatavilla olevia tukimuotoja. Saa valmiuksia omaksua alakohtaisen ammatti-identiteetin ja sitoutuu työelämän yleisiin periaatteisiin. Ymmärtää oman alansa urakehitysmahdollisuudet.
Sisältö
Perehtyminen amk-opiskeluun
Opiskelutaidot ja -kyvykkyys
Ryhmäytyminen oman opiskeluryhmän kanssa
Oma ammatillinen kehittyminen ja urasuunnittelu
Oman osaamisen reflektointi sekä sen sanoittaminen
Oppimateriaalit
Reppu-kurssi
Muu opettajan osoittama materiaali
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hyväksytty suoritus:
Starttipaketin suorittaminen
Aktiivinen osallistuminen tuutoritunneille
Sovittujen oppimistehtävien suorittaminen
Tulo-, kehitys- ja päättökeskusteluihin osallistuminen ja lomakkeiden täyttäminen
Hylätty suoritus:
Edelliset suoritukset eivät täyty
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Tommi Kauppinen
Ryhmät
-
TTM25SAITTM25SAI
Tavoitteet
Osaa tunnistaa, arvioida ja kehittää opiskelutaitojaan ja edistää omaa ja opiskeluyhteisönsä hyvinvointia. Kykenee tunnistamaan ja arvioimaan omaa ammatillista osaamistaan ja sen kehittymistä. Tunnistaa jaksamisensa rajat, osaa hakea tukea ja käyttää saatavilla olevia tukimuotoja. Saa valmiuksia omaksua alakohtaisen ammatti-identiteetin ja sitoutuu työelämän yleisiin periaatteisiin. Ymmärtää oman alansa urakehitysmahdollisuudet.
Sisältö
Perehtyminen amk-opiskeluun
Opiskelutaidot ja -kyvykkyys
Ryhmäytyminen oman opiskeluryhmän kanssa
Oma ammatillinen kehittyminen ja urasuunnittelu
Oman osaamisen reflektointi sekä sen sanoittaminen
Oppimateriaalit
Reppu-kurssi
Muu opettajan osoittama materiaali
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hyväksytty suoritus:
Starttipaketin suorittaminen
Aktiivinen osallistuminen tuutoritunneille
Sovittujen oppimistehtävien suorittaminen
Tulo-, kehitys- ja päättökeskusteluihin osallistuminen ja lomakkeiden täyttäminen
Hylätty suoritus:
Edelliset suoritukset eivät täyty
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Vesa Vaihoja
Ryhmät
-
TTV25SRAATTV25SRAA
Tavoitteet
Osaa tunnistaa, arvioida ja kehittää opiskelutaitojaan ja edistää omaa ja opiskeluyhteisönsä hyvinvointia. Kykenee tunnistamaan ja arvioimaan omaa ammatillista osaamistaan ja sen kehittymistä. Tunnistaa jaksamisensa rajat, osaa hakea tukea ja käyttää saatavilla olevia tukimuotoja. Saa valmiuksia omaksua alakohtaisen ammatti-identiteetin ja sitoutuu työelämän yleisiin periaatteisiin. Ymmärtää oman alansa urakehitysmahdollisuudet.
Sisältö
Perehtyminen amk-opiskeluun
Opiskelutaidot ja -kyvykkyys
Ryhmäytyminen oman opiskeluryhmän kanssa
Oma ammatillinen kehittyminen ja urasuunnittelu
Oman osaamisen reflektointi sekä sen sanoittaminen
Oppimateriaalit
Reppu-kurssi
Muu opettajan osoittama materiaali
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Hyväksytty suoritus:
Starttipaketin suorittaminen
Aktiivinen osallistuminen tuutoritunneille
Sovittujen oppimistehtävien suorittaminen
Tulo-, kehitys- ja päättökeskusteluihin osallistuminen ja lomakkeiden täyttäminen
Hylätty suoritus:
Edelliset suoritukset eivät täyty
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Janne Remes
Ryhmät
-
TTV24SPTTV24SP
Tavoitteet
Kurssi syventää opiskelijan ymmärrystä pelialan toimintatavoista ja kulttuurista. Opiskelija osaa toimia aktiivisesti erilaisissa pelialan tapahtumissa ja pelijameissa. Opiskelija syventää ajankohtaista osaamistaan seminaarien tai konferenssien kautta.
Sisältö
Osallistuminen pelialan tapahtumiin/konferensseihin/seminaareihin Suomessa ja kansainvälisesti
Osallistuminen pelijameihin tai hackathoniin
Toimeksiannot
Yritysvierailut/-luennot
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opiskelija on osallistunut pelialan tapahtumiin/konferensseihin/seminaareihin ja pelijameihin tai toiminut aktiivisesti toimeksiannoissa vähintään 81 tunnin ajan. Opiskelija on todentanut osallistumisensa ja toimittanut vaaditun dokumentaation riittävässä laajuudessa.
Lisätiedot
Opintojaksoa voi suorittaa koko opintojen ajan.
OPINTOJAKSON SUORITUSOHJEET tarkennetaan Johdatus tietojenkäsittelyn opintoihin - kurssin aikana.
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
6 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Niko Kinnunen
- Mikko Romppainen
Ryhmät
-
TTV24SPTTV24SP
Tavoitteet
Opiskelija osaa tiimin jäsenenä suunnitella ja toteuttaa yksinkertaisen grafiikkamoottorin.
Sisältö
Grafiikkamoottorin suunnittelu ja toteutus tiimeissä.
Liittyy kurssiiin "Grafiikkamoottorin ohjelmointi".
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa itsenäisesti soveltaa taitoja ja hyödyntää monipuolisesti tietoa ongelmanratkaisussa. Opiskelija toimii kehitystiimin jäsenenä edistäen ja kehittäen tiimin toimintaa.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa valita projektiin sopivia, tarkoituksenmukaisia toimintatapoja hankkimansa tiedon ja ohjeistuksen perusteella. Opiskelija toimii itsenäisesti ja vastuullisesti erilaisissa tehtävissä annettujen ohjeiden mukaisesti.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa toimia ohjattuna asianmukaisesti, noudattaen annettuja sääntöjä ja ohjeita. Opiskelija käyttää toiminnassaan tarkoituksenmukaisesti pelialan tekniikoita ja malleja.
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opintosuoritus hylätään, mikäli opiskelija ei osallistu aktiivisesti tiimin toimintaan.
Esitietovaatimukset
Ohjelmoinnin perusteet
Olio-ohjelmoinnin perusteet
C++
Projektiopinnot 1
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
6 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Niko Kinnunen
- Mikko Romppainen
Ryhmät
-
TTV23SPTTV23SP
Tavoitteet
Opiskelija osaa toimia asiakasrajapinnassa.
Sisältö
Opiskelijat jatkokehittävät Peliteknologian projekti 2 -kurssilla tehtyä pelimoottoria ja auttavat pelinkehitystiimiä pelin kehittämisessä. Vaihtoehtoisesti opiskelija voi toteuttaa peliteknologiaan liittyvän toimeksiannon.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Moitteeton ohjelma, joka ylittää vaatimukset ja noudattaa erinomaisia ohjelmointikäytäntöjä.
Projektin aikataulu ja suunnitelma ovat täysin hallinnassa, ja tiimi reagoi nopeasti muutoksiin.
Saumaton yhteistyö, aktiivinen osallistuminen ja rakentava ongelmanratkaisu.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Ohjelma täyttää vaatimukset, ja koodi on siistiä ja dokumentoitu hyvin.
Projekti etenee suunnitellusti, ja tiimin kommunikaatio ja riskien hallinta ovat hyviä.
Tiimi työskentelee pääosin yhdessä, osallistuminen on hyvää, ja ongelmiin reagoidaan kohtuullisen nopeasti.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Ohjelma ei täysin täytä vaatimuksia, ja koodissa ja dokumentaatiossa on puutteita.
Projektin eteneminen ei ole suunnitellussa tahdissa, ja kommunikaatio sekä riskien hallinta ovat puutteellisia.
Tiimissä on haasteita yhteistyössä, osallistuminen on puutteellista, ja ongelmiin reagoidaan hitaasti tai epäkonstruktiivisesti.
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opintosuoritus hylätään, mikäli opiskelija ei osallistu aktiivisesti tiimin toimintaan.
Esitietovaatimukset
Peliteknologian projekti 1–2
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 26.10.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Janne Remes
Ryhmät
-
TTV24SPTTV24SP
Tavoitteet
- Opiskelija ymmärtää pelituottajan työtoimenkuvan ja roolin
- Opiskelija osaa peliprojektin elinkaaren eri vaiheineen
- Opiskelija osaa prototypoinnin perusteet
- Opiskelija osaa projektinhallinan metodeja:
- Scrum
- Kanban
- Scrumban
Sisältö
Pelituottajan roolin ja työtoimenkuvan esittely
Peliprojektin elinkaaren esittely (pre-production, production, post-production jne.)
Projektinhallinnan metodit
- Miksi ja miten käytetään
- Miten ne eroavat
Prototypoinnin perusteet (miksi tehdään, millä tavalla)
- Harjoitustehtävä: Lautapeli
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija hallitsee pelituotannon eri vaiheet ja osaa soveltaa oppimaansa käytännössä.
Opiskelija osaa toimia vastuullisesti sekä esimerkillisesti ja soveltaa KAMK:in pelituotannon käytänteitä.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa hyvin pelituotannon eri vaiheet.
Opiskelija hallitsee KAMK:in pelituotannossa käytettävän projektinhallinnan käytänteet.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija hahmottaa pelituotannon eri vaiheet.
Opiskelija tuntee KAMK:in pelituotannossa käytettävän projektinhallinnan perusteet.
Lisätiedot
Kurssissa voidaan hyödyntää 10 Polkua verkko-opetusmateriaalia "Pelituotannon perusteet"
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
2 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Harri Honkanen
Ryhmät
-
TTV23SATTV23SA
Tavoitteet
Opiskelija osaa suunnittella piirikaaviosta piirilevyn ja pystyy soveltamaan taitojaan omaan tuotteeseen
Sisältö
Suunnitteluohjelmalla laaditaan piirikaavioita ja niiden perusteella luodaan piirilevyjä.
Tutustutaan komponenttikirjaston muokkaamiseen, uuden komponentin luontiin, häiriöiden eliminointiin, erityyppisten kappaleiden mitoitukseen sekä protolevyjen valmistukseen.
Aika ja paikka
KAMK mikroluokka 6
Oppimateriaalit
PADS -classic -ohjelmisto
Opetusmenetelmät
TOTEUTUS:
Syksi 2023
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty
Harjoitustyön hyväksytty suoritus
Sisällön jaksotus
- Piirilevyn rakenne
- EMC -vaatimusten huomioiminen piirilevyrakenteessa
- Ohjelmiston rakenne ja tiedostohallinta
- Piirikaavioeditorin käyttö
- Piirilevyeditorin käyttö
- Piirilevyääriviivan määrittely
- Automaattisen reitityksen käyttö
- Uuden komponentin luonti järjestelmään
- Simulaatio-ominaisuuksien esittely
- Harjoitustyö
Arviointiasteikko
Hylätty/Hyväksytty
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija kykenee suunnittelemaan monimuotoisia piirilevyjä, luomaan ohjelmistoon myös vaativia komponentteja ja hallitsee ohjelmiston kirjastohallinan monipuolisesti.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija kykenee suunnittelemaan piirilevyn ja luomaan ohjelmistoon uusia komponentteja
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija kykenee suunnittelemaan yksinkertaisen piirilevyn ohjelmiston komponenttikirjaston komponenteista.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Harjoitustyö
Lisätiedot
TKI opintopisteet: 1 op
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Niko Kinnunen
- Johanna Puirava
- Tommi Helin
Ryhmät
-
TBIT25SPTBIT25SP
Tavoitteet
Projektitoiminnan perusteet
Ryhmäytyminen, tutustuminen alaan ja oppilaitoksen toimintaan.
Sisältö
Pienryhmissä toteutettuja harjoituksia ja projektityö (ryhmässä).
Arviointiasteikko
0 - 5
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- OPE_Tieto_ja_viestintätekniikka
Ryhmät
-
TTV25SRAATTV25SRAA
Tavoitteet
Ryhmäytyminen, tutustuminen alaan ja oppilaitoksen toimintaan. Opiskelija suunnittelee ja toteuttaa projektiryhmässä oma valinnaisen laite- tai ohjelmistoprojektin. Työskentely tapahtuu opiskelijoista muodostettavissa projektiryhmissä ja ryhmät saavat itse keksiä sovelluskohteen teknologialle.
Sisältö
Harjoituksia ja projektityö.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Osallistuminen projektiryhmän toimintaan ja projektin dokumentaatio.
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Eero Huusko
- Mikko Romppainen
- Jussi Ala-Hiiro
Ryhmät
-
TTV23SRAATTV23SRAA
Tavoitteet
Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja dokumentoida järjestelmän, joka taltioi määrämuotoista dataa tietokantaan. Opiskelija ymmärtää datan sisällön ja osaa visualisoida siihen liittyviä keskeisiä piirteitä ja ominaisuuksia eri tavoin. Kurssi toteutetaan projektimuotoisena hyödyntäen nykyaikaisia ketteriä työskentelytapoja ja työkaluja.
Sisältö
- Ketterä projektinhallinta
- SCRUM-menetelmä
- Datan rakenteen kuvaus
- Data-alustan muodostaminen ja hyödyntäminen
- Rajapinta dataan (esimerkiksi websocket, REST tai GraphQL)
- Käyttöliittymä tai Dashboard datan visualisointiin
Arviointiasteikko
0 - 5
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Mikko Romppainen
- Jani Sourander
Ryhmät
-
TTM24SAITTM24SAI
Tavoitteet
Kurssilla opiskelijat oppivat soveltamaan koneoppimisen menetelmiä todellisissa käytännön tehtävissä. Osana kurssia opiskelijat työskentelevät pienryhmissä kehittääkseen koneoppimista hyödyntävän sovelluksen. Projektin aikana opiskelijat laativat kattavan projektisuunnitelman, analysoivat ja ymmärtävät annettua dataa, suorittavat datan esikäsittelyn ja tallennuksen, sekä soveltavat sopivia koneoppimismalleja datasetin analysointiin sekä raportoivat projektinsa tulokset.
Arviointiasteikko
0 - 5
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Eero Huusko
- Markku Karppinen
Ryhmät
-
TTV22SATTV22SA
Tavoitteet
Projektiopinnot hyväksytysti suoritettuaan opiskelija osaa määritellä ja spesifioida, suunnitella, toteuttaa ja testata yksinkertaisen älykkään langattomaan anturiverkkoon perustuvan mittaussovelluksen ja osaa ottaa huomioon suunnittelussa sovellusalueen vaativat käyttöympäristöt ja niiden aiheuttamat häiriöt. Lisäksi opiskelija osaa itsenäisesti soveltaa edeltävissä opintojaksoissa niitä omaksumiaan asioita, joita tarvitaan mittaussovelluksen suunnittelussa.
Projektiopintojen tavoitteena on myös opiskella työelämävalmiuksia, kuten aloitteellisuutta, yhteistyö- ja kommunikointitaitoja, innovatiivisuutta sekä täsmällisyyttä ja luotettavuutta.
Projektiopinnot 4 on mahdollista suorittaa myös yrityksille tehtävillä toimeksiannoilla.
Sisältö
• langattoman ohjausjärjestelmän määrittely ja spesifiointi
• järjestelmän toteutus ja testaus
• työelämävalmiudet
• projektinhallinta ja dokumentointi
• IoT
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Arviointi suoritetaan ryhmäarviointimenetelmällä. Arvioinnissa arvioidaan projektiopintojen tuloksia ja saavutuksia ja verrataan niitä projektiopintojen tavoitteisiin. Arviointiin osallistuvat projektiopiontoihin osallistuneet opettajat, opiskelijat ja mahdolliset muut osapuolet (esim. yritysten edustajat). Myös työelämävalmiuksia arvioidaan.
Arvosana 5
Osallistuu erittäin aktiivisesti työskentelyyn ja on mukana 100 % opintojakson opetuksesta. Saavuttaa kiitettävällä tavalla kaikki oppimistavoitteet. Osaa toimia itsenäisesti. Omaa kiitettävät työelämävalmiudet kaikilla osa-alueilla..
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Osallistuu hyvin ryhmän toimintaan. Saavuttaa hyvin kaikki oppimistavoitteet. Osaa toimia melko itsenäisesti. Omaa melko hyvät työelämävalmiudet kaikilla osa-alueilla.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Osallistuu melko vähän ryhmän toimintaan. Saavuttaa tyydyttävällä tavalla kaikki oppimistavoitteet. Vähäinen itsenäinen toiminta. Omaa kohtalaiset työelämävalmiudet kaikilla osa-alueilla.
Lisätiedot
TKI 4 op
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
6 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Pekka Huttunen
- Jaakko Vanhala
Ryhmät
-
TTM23SAITTM23SAI
Tavoitteet
Neljännessä AI projektikurssissa jatketaan asiakasprojekteja. Tässä kurssissa tavoitteena on luoda digitaalinen palvelu käyttäen tekoälyä. Tällainen voi olla esimerkiksi hyötykasveja tunnistava sovellus puhelimeen.
Lisäksi kurssissa lisätään testauksen osuutta tekemällä projektin aluksi testaussuunnitelma ja lopussa testiraportti.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelijaryhmältä odotetaan kiitettävää suoritusta seuraavilla osa-alueilla:
- SCRUM-menetelmän käyttö, kommunikaatio ja yhteishenki
- Projektin toimitukset on tehty ajallaan
- Projektin raporttien laatu
- Projektissa saadut tulokset ja niiden ansiokas pohdinta
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelijaryhmältä odotetaan projektin suorittamista loppuun saakka.
- Ryhmä on tehnyt palautukset kaikkiin projektin osatehtäviin viimeistään kurssin viimeisenä palautuspäivänä tyydyttävällä tasolla.
- Lisäksi opiskelijaryhmä pystyy osoittamaan projektiin käytetyn riittävän työajan ja että pystyvät työskentelemään yhtenä tiiminä.
Esitietovaatimukset
Projekti 3 - tekoälyn soveltaminen
Web-sovelluskehitys
Online learning
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Eero Huusko
Ryhmät
-
TTV24SATTV24SA
Tavoitteet
Opintojakson jälkeen opiskelija osaa lukea ja kirjoittaa Python-kielisiä ohjelmia. Opiskelija ymmärtää Python-kielen mahdollisuudet ja rajoitteet sekä selainpohjaisten että sulautettujen laitteiden ohjelmien ohjelmointikielenä.
Kurssiin sisältyy useita eri tasoisia ohjelmointiharjoituksia.
Sisältö
Johdanto Python-kurssille, Python-kielen perusasiat, valintarakenne if-elif-else, toistorakenteet, tiedostot Python-kielessä, alifunktiot, moduulit, virheenkorjaus, tietotyypit ja tietorakenteet, olio-ohjelmointi Pythonilla, tietovarastoihin tapahtuva tiedon tallennus, laiteläheisen Python-ohjelmoinnin perusteet.
Oppimateriaalit
Kurssimateriaali Moodlessa, tunneilla jaettava materiaali.
Opetusmenetelmät
Lähiopetus, koodausharjoitukset, tentti ja harjoitustyö.
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
Tentti on avoinna 11.3.2024 12:30 - 15:30. Tenttiaikaa 2h.
Uusinta konekoeuusintana.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Kurssin voi suorittaa oman aikataulun mukaan ja tehtäviä voi myös palauttaa oman aikataulun mukaan. Huomioi, että tehtävien määräaika on viikolla vuoden 2024 toteutuksessa viikolla 12.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Kurssin laajuus 3 op.
Sisällön jaksotus
Kurssin sisältö 3 op:
• Opetellaan Pythonin-ohjelmoinnin perusteita.
• Opetellaan käyttämään olio-ohjelmointia osana Python ohjelmointia
• Perehdytään suunnittelumallien mukaiseen ohjelmointiin, esim decoraattorit.
• Opetellaan käyttämään Jupyter-notebook ympäristöä ja docker-kontteja Python ohjelmoinnissa.
Lisätietoja opiskelijoille
Kurssin oppimistulokset:
Kurssin jälkeen opiskelija osaa käyttää Pythonia ammattimaisesti. Tämä kurssi sisältää tietokilpailuja, testejä ja kotitehtäviä sekä projekteja Python-projektiportfolion luomiseksi. Tällä kurssilla opetetaan Pythonia käytännönläheisesti.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Arviointi:
Harjoitustyö (koodausharjoitus). Arviointi asteikolla 0 - 5. Painoarvo 50%
Tentti Moodlessa. Arviointi asteikolla 0-5, Tentin painoarvo 50 %
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Arviointi:
Harjoitustyö (koodausharjoitus). Arviointi asteikolla 0 - 5. Painoarvo 50%
Tentti Moodlessa. Arviointi asteikolla 0-5, Tentin painoarvo 50 %
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arviointi:
Harjoitustyö (koodausharjoitus). Arviointi asteikolla 0 - 5. Painoarvo 50%
Tentti Moodlessa. Arviointi asteikolla 0-5, Tentin painoarvo 50 %
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Harjoitustyö (koodausharjoitus). Arviointi asteikolla 0 - 5. Painoarvo 50%
Tentti Moodlessa. Arviointi asteikolla 0-5, Tentin painoarvo 50 %
Tenttiin tulee ohjelmointi- ja monivalintatehtäviä Python-perusteet osiosta.
Esitietovaatimukset
Ei esitietovaatimuksia.
Lisätiedot
Kurssille tulee ilmoittautua ennakkoon. Kurssi toteutetaan syys- ja kevätlukausilla sekä vapaasti valittavana kesäopintoina.
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Eero Huusko
Ryhmät
-
TTV23SPTTV23SP
Arviointiasteikko
0 - 5
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Jaakko Vanhala
Ryhmät
-
TTM25SAITTM25SAI
Tavoitteet
Opiskelija hallitsee monipuolisen Python-ohjelmoinnin, valinta- ja toistorakenteen, tiedostojen käsittelyn, funktiot, luokkarakenteen, modulit, sekä virheiden ja tietokantojen käsittelyn. Opiskelija tutustuu myös monipuolisesti erilaisten ohjelmakirjastojen käyttöön ja kykenee ratkaisemaan laajojakin ohjelmointitehtäviä Python-kielen avulla.
Sisältö
Python-kielisen ohjelman rakenne
Toisto- ja ehtorakenteet
Valmiit ja itse määritellyt tietotyypit
Funktiot ja luokat
Säännölliset lausekkeet
Tietokantojen käsittely
Ohjelmakirjastojen käyttö
- Numpy
- Pandas
- Matplotlib
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Arvosana määräytyy kurssin harjoitustehtävistä ja harjoitustyöstä saavutettujen pisteiden mukaan. Tehtävien pisteytys ilmoitetaan kurssin toteutuskerran alussa.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Arvosana määräytyy kurssin harjoitustehtävistä ja harjoitustyöstä saavutettujen pisteiden mukaan. Tehtävien pisteytys ilmoitetaan kurssin toteutuskerran alussa.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arvosana määräytyy kurssin harjoitustehtävistä ja harjoitustyöstä saavutettujen pisteiden mukaan. Tehtävien pisteytys ilmoitetaan kurssin toteutuskerran alussa.
Esitietovaatimukset
Ohjelmoinnin perusteet
Nykyaikainen ohjelmistokehitys
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Mika Sorsa
Ryhmät
-
TTV23SATTV23SA
Tavoitteet
Qt on monialustainen sovelluskehityskehys. Qt:tä voidaan käyttää graafisten käyttöliittymien rakentamiseen, joita voidaan käyttää Windows-, MacOS-, Linux-, mobiilialustoilla, kuten Android ja IoS. Qt käyttöliittymät yleistyvät myös sulautetuissa laitteissa.
Tämä kurssi keskittyy Qt-widgettien käyttöön luomaan vankkoja monialustaisia ??työpöytäsovelluksia, jotka pystyvät toimimaan hyvin suurissa työpöytäkäyttöjärjestelmissä, kuten Windowsissa, Macissa ja Linuxissa.
Qt-widget -ohjelmoinnin lisäksi kurssilla tutustutaan QML-käyttöliittymäkehitykseen.
Kurssi ei edellytä aiempaa kokemusta graafisen käyttöliittymän kehittämisestä. Kurssi antaa valmiuksia ammattimaiseen C++ -ohjelmistokehitykseen Qt-ympäristössä.
Kurssin materiaali on englanniksi, mutta opetus suomeksi.
Sisältö
Course content:
* Installation of the Qt application development environment for different operating systems.
* Running first Qt console application and understanding the main function
* Qt Streams that help write and read data from C++ applications
* Qt styles variables and data yypes
* Basic C++ Operators and Control flow where among other things you learn about if clauses and loops
* Building your first Qt C++ GUI Application
* Building a GUI Version of your Number guessing game
* Qt concept signals and slots and lambda functions and how to use these function singal-slot syntax
* Different ways to connect signals to slots in Qt
* Qt Widgets and some of the most important widget classes in Qt
* QDialog and how to build own custom dialog class from scratch
* Qt Resource System , Styling Qt applications with QStyle, QPalette and Style Sheets
* Working with Files and Directories using QFile and QDir
* Model View Architecture of the Qt framework
* QML Basics
Arviointiasteikko
0 - 5
Esitietovaatimukset
C++ - ja Olio-ohjelmointikurssien hyväksytty suoritus.
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Eero Huusko
Ryhmät
-
TTV23SATTV23SA
Tavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa reaaliaikaohjelmistojen suunnitteluun ja toteutukseen liittyvät tekniikat ja ohjelmistoteollisuudessa käytettävät ohjelmistotyökalut. Opiskelija pystyy myös ohjelmistokehitystyöhön ympäristössä, jossa systeemi muodostuu useista rinnakkain toimivista ja keskenään kommunikoivista prosesseista tai säikeistä. Hän osaa suunnitella ja toteuttaa reaaliaikasovelluksia, jotka toimivat luotettavasti ja joissa on varauduttu erilaisten asynkronisten tapausten aiheuttamiin ongelmatilanteisiin.
Kurssin käytyään opiskelija hallitsee reaaliaikajärjestelmän ominaispiirteet sekä osaa suunnitella ja ohjelmoida mittaussovelluksen ja tarvittavat laiteajurit Linux-käyttöjärjestelmää hyödyntäen osaksi teollisuuden tietojärjestelmää. Ohjelmistoprojekti antaa valmiudet käyttää em. tyyppisessä projektissa tarvittavia ohjelmointityökaluja.
Sisältö
Kurssin sisältö koostuu reaaliaikaisen ohjelman kehityksestä Linux-ympäristössä, reaaliaikaisuuden toteutuksesta linux-ympäristössä. Ohjatuilla harjoitustöillä opetellaan prosessit ja niiden vuorovaikutus, prosessien synkronointitarve ja -välineet, reaaliaikasignalointi, putket ja FIFOt, synkroninen ja multipleksattu I/O, ajoitukset, timerit ja timeoutit. Lisäksi kurssilla käydään harjoitustehtävien avulla läpi semaforit, jaetun muistin käyttö, viestijonot, säikeet ja niiden synkronointi, soketit ja erilaiset skedulointipolitiikat reaaliaikajärjestelmissä.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Kurssiin kuuluvan harjoitustyön avulla arvioidaan osaako opiskelija arvioida erilaisten toteutustekniikoiden sopivuutta eri tilanteisiin ja valita kulloinkin tilanteeseen parhaiten sopivan sekä osaako opiskelija toteuttaa sovelluksen kaikilla POSIX-rajapinnan tarjoamilla tekniikoilla. Kiitettävään arvosana edellyttää myös opiskelijalta laaja-alaista ymmärrystä reaaliaikasovellusten luotettavuuden ja toimintavarmuuden analysoinnissa.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Kurssiin kuuluvan harjoitustyön avulla arvioidaan osaako opiskelija välittää tietoa prosessien ja säikeiden välillä ja ymmärtääkö opiskelija tiedon välittämiseen liittyvät synkronointiongelmat. Opiskelijan tulee osata myös välttää synkronointiongelmat jollakin menelmällä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Kurssiin kuuluvan harjoitustyön avulla arvioidaan ymmärtääkö opiskelija miksi ja millä periaatteella tietokone vuorontaa tehtäviä sekä ymmärtääkö opiskelija prosessin ja säikeen ominaisuudet ja erot. Harjoitustyössä arvioidaan myös osaako opiskelija kirjoittaa sovelluksen, jossa käytetään prosesseja tai säikeitä.
Esitietovaatimukset
C-ohjelmointi ja Systeemiohjelmointikurssin suoritus.
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Niko Kinnunen
Ryhmät
-
TTV23SPTTV23SP
Tavoitteet
Opiskelija tutustuu simulaatioympäristöissä tarvittaviin laitteistoratkaisuihin ja simulaatioefektien toteuttamiseen.
Sisältö
Liiketiedon hyödyntämisessä tarvittava matematiikka
Liikelaitteistot
Liiketiedon anturointi
Liiketiedon ohjaaminen
Erityisefektien hyödyntäminen
Ihmisen aistit
Kiihtyvään liikkeeseen liittyvän tunnetilan luominen
Audiovisuaaliset efektit
Partikkeliefektit
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelijalla on teoreettiset valmiudet hyödyntää liikelaitteistoja ja toteuttaa erilaisia efektejä simulaatioympäristöihin.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa liiketiedon perusteet ja tuntee liikelaitteistojen toteutuksessa käytettävät rakenteet, komponentit ja erilaisten efektien hyödyntämisen.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija tuntee liiketiedon perusteet ja liikelaitteistojen rakenteen ja rajoitukset sekä simulaatioefektien tuottamisen perusteet.
Esitietovaatimukset
Ohjelmoinnin perusteet
Olio-ohjelmointi
Peliohjelmointi
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Eero Huusko
Ryhmät
-
TTV24SATTV24SA
Tavoitteet
Sulautettu C-ohjelmointikurssilla käydään läpi sulautettujen laitteiden C-kielisen ohjelman perusteet. Ohjelmoinissa keskitytään ohjelman siirrettävyyteen eri laitealustoille ja ohjelman jäsenneltyyn suunnitteluun. Kurssi koostuu tärkeimmistä C -kielen elementeistä, mukaan lukien perustietoyypit, aliohjelmien käyttö ja standardi- ja ohjelman suorituksen aikaisten kirjastojen hyödyntäminen sulautetujen laitteiden ohjelmoinnissa.
Kurssilla opetellaan myös dynaamisen muistin allokointi, syöttö- ja luku operaatiot ( I / O), makrojen määrittely ja käyttö. Lisäksi kurssilla opetellaan osoittimien ja viittausten käyttö, bittioperaatiot ja sulautettujen laitteiden rekistereiden perusteet.
Sisältö
Sulautetun ohjelmoinnin C-kielen syntaksi ja rakenteisen ohjelman semantiikka.
Sulautettujen ohjelmistojen ja reaaliaikaisen ohjelman rakenne ja ohjelmointiperiaatteet.
Sulautetun mikrokontrollerin ohjelmointi C -kielellä.
C-ohjelman debuggaus kohdelaitteessa.
Sulautteujen laitteiden mikrokontrollerin rekisterit.
Keskeytyskäsitelyt sulautetussa ohjelmassa.
Johdanto pienitehoiseen ohjelmistojen suunnitteluun.
Sulautetun ohjelmoinnin parhaat käytännöt.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa soveltaa monipuolisesti oppimaansa erilaisissa ohjelmointitehtävissä. Ohjelmoinnin tentistä kiitettävä arvosana.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa käyttää ohjelmoinnin menetelmiä tarkoituksenmukaisella tavalla. Osaaminen perustuu malliratkaisujen mukaiseen suoritukseen. Ohjelmoinnin tentistä hyvä arvosana.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija tuntee ja hallitsee ohjelmointiin liittyvät peruskäsitteet ja menetelmät. Opiskelija osaa toistaa malliratkaisujen mukaiset harjoitukset. Ohjelmoinnin tentistä välttävä arvosana.
Esitietovaatimukset
Ohjelmoinnin perusteet, C++ -ohjelmointikurssien suorittaminen tai vastaava osaaminen.
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Mika Keränen
Ryhmät
-
TTV24SATTV24SA
Tavoitteet
Kurssin käytyään opiskelija hallitsee sulautetun laitteen ohjelmoinnin ja ohjelman suunnittelun perustiedot. Opiskelija osaa kirjoittaa pieniä ohjelmia mikro-ohjaimiin rekisteriperustaista C-ohjelmointia käyttämällä.
Sisältö
Kurssin tavoitteena on oppia C-ohjelmointia sulautetulla C-kielellä sekä laiteläheisen ohjelman suunnittelua tietokoneavusteisella suunnitteluohjelmalla. Kurssin opetusympäristönä käytetään mikrokontrollerilla varustettua piirikorttia.
Opetuskortin avulla käydään läpi mm. mikrokontrollerin tyypillisimmät rekisterit ja rekistereiden alustukset, keskeytyskäsittely, ohjelman rakenne, sulautetun C-kielen muuttujat, ohjelman debuggaaminen, ohjelman kääntäminen ja asennus mikrokontrollerille ja oheislaitteiden liittäminen piirikortille. Kurssin kuluessa käydään läpi myös yleisimmän väyläratkaisut.
Kurssi sisältää ohjattuja harjoituksia, harjoitustyön ja soveltavaa osaamista vaativan tentin.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa itsenäisesti toteuttaa harjoitustyön ja osaa soveltaa oppimaansa lisäominaisuuksien lisäämisessä harjoitustyöhön. Opiskelija on palauttanut vaadittavat ohjelmointiharjoitukset.
Opiskelja saa tentistä kiitettävän arvosanan.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa ohjatusti toteuttaa harjoitustyön ja on palauttanut vaadittavat ohjelmointiharjoitukset.
Opiskelja saa tentistä arvosanan hyvä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arvosana edellyttää tunneilla tehtävien harjoitustehtävien ja malliratkaisun pohjalta tehdyn harjoitustyön palautusta. Opiskelja saa tentistä arvosanan välttävä.
Esitietovaatimukset
Ohjelmoinnin perusteiden hallinta, C-ohjelmoinnin osaaminen.
Lisätiedot
Kurssi suorittaminen edellyttää aktiivista läsnäoloa.
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 100
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Pekka Huttunen
Ryhmät
-
TTM23SAITTM23SAI
Tavoitteet
Opiskelija osaa soveltaa syväoppimisessa käytettäviä menetelmiä Keras/TensorFlow -ympäristössä. Lisäksi opiskelija osaa hyödyntää GPU laskentaa ja CSC supertietokoneita neuroverkkojen koulutuksessa ja osaa ottaa käyttöön valmiiksi opetettuja neuroverkkoja nettiselaimessa.
Sisältö
- Keras/TensorFlow ympäristön käyttö
- Hajautettu koulutus usealla GPU:lla
- CSC:n supertietokoneiden käyttö neuroverkkojen koulutuksessa
- Suurien kielimallien (LLM) perusteet
- Neuroverkkojen ajo erilaisissa ympäristöissä (deployment)
- Koulutetun neuroverkon käyttöönotto nettiselaimessa
- MLops perusteet
- Tekoäly ja etiikka
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Arvosanaan 5 vaaditaan n. 90% kurssin harjoitusten pisteistä. Tämä tarkoittaa käytännössä, että kaikki palautettu koodi toimii ja harjoitusten pohdinta-osiot on tehty kiitettävästi.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Arvosanaan 1 vaaditaan kaikkien tehtävien palautus ja 50% kurssin pisteistä. Lisäksi palautetuista kurssin harjoituksista on käytävä ilmi, että opiskelija osaa ottaa käyttöön Keras/Tensorflow -ympäristön, ladata siihen mallin ja opettaa ja käyttää sitä.
Esitietovaatimukset
Syväoppiminen 1
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
25.08.2025 - 31.10.2025
Opintopistemäärä
2 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennus- ja yhdyskuntatekniikan koulutus
- Konetekniikan koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Veera Kilpeläinen
- Kimmo Kemppainen
Ryhmät
-
KKT24SKKT24S
Tavoitteet
Opiskelija osaa suunnitella, markkinoida ja toteuttaa yleisölle avoimen tapahtuman. Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa:
- toimia tapahtuman avustustehtävissä
- ottaa vastuun saamiensa tehtävien toteuttamisesta
-nähdä oman merkityksensä tapahtuman onnistumisessa
- osaa esiintyä roolinsa mukaisesti tapahtumaan liittyvissä tehtävissä
Sisältö
Tapahtuman suunnittelu
Lainsäädännön vaatimukset, tapahtuman turvallisuus ja ympäristövastuut
Tapahtuman valmistelu ja toteutus
Markkinointi ja tiedottaminen
Palautteen kerääminen ja käsittely
Oppimispäiväkirja ja Raportointi
Oppimateriaalit
Reppu- materiaali
Arviointiasteikko
0 - 5
Esitietovaatimukset
Ei vaatimuksia.
Ilmoittautumisaika
30.12.2024 - 26.01.2025
Ajoitus
25.08.2025 - 31.10.2025
Opintopistemäärä
2 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Rakennus- ja yhdyskuntatekniikan koulutus
- Konetekniikan koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Veera Kilpeläinen
- Kimmo Kemppainen
Ryhmät
-
KKT24SRaaKKT24SRaa
Tavoitteet
Opiskelija osaa suunnitella, markkinoida ja toteuttaa yleisölle avoimen tapahtuman. Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa:
- toimia tapahtuman avustustehtävissä
- ottaa vastuun saamiensa tehtävien toteuttamisesta
-nähdä oman merkityksensä tapahtuman onnistumisessa
- osaa esiintyä roolinsa mukaisesti tapahtumaan liittyvissä tehtävissä
Sisältö
Tapahtuman suunnittelu
Lainsäädännön vaatimukset, tapahtuman turvallisuus ja ympäristövastuut
Tapahtuman valmistelu ja toteutus
Markkinointi ja tiedottaminen
Palautteen kerääminen ja käsittely
Oppimispäiväkirja ja Raportointi
Oppimateriaalit
Reppu- materiaali
Arviointiasteikko
0 - 5
Esitietovaatimukset
Ei vaatimuksia.
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Marjaana Seppi
Ryhmät
-
TTV24SPTTV24SP
Tavoitteet
Opiskelija hallitsee alansa keskeisimpien aihe-alueiden sanaston ja osaa soveltaa sitä sekä suullisesti että kirjallisesti. Opiskelija osaa raportoida esim. projektityön suullisesti ja kirjallisesti asiatyyliä käyttäen.
Sisältö
Asiatyyli
Oman alan keskeinen sanastotyö
Oman alan ajankohtaiset aihealueet ja niiden materiaalien analysointi
Dokumentaatio ja raportointi
Suullinen esittäminen erilaisissa alaan liittyvissä tilanteissa
Suullisia ja kirjallisia harjoituksia omaan alaan liittyen
Kurssin tehtävät integroidaan soveltuvin osin substanssiaineisiin.
Oppimateriaalit
verkkomateriaali Moodlessa
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa taitavasti mukauttaa viestintätyyliään tilanteen ja viestintäkumppanin kulttuurin mukaan. Opiskelija osaa suullisesti ja kirjallisesti soveltaa ja muokata kieltä työelämän tarpeisiin käyttäen alansa sanastoa, ajankohtaisia sisältöjä käsitteleviä aiheita sekä monipuolisia lauserakenteita. Opiskelija hallitsee alan perusterminologian. Opiskelija osaa hakea alaansa kuuluvaa ajankohtaista kirjallisuutta ja prosessoida sitä. Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa kattavan ja luontevan suullisen esityksen prosessoimastaan tekstistä ja alaansa liittyvästä asiasta. Opiskelija osaa ääntää ja artikuloida selvästi.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa mukauttaa viestintätyyliään tilanteen ja viestintäkumppanin kulttuurin mukaan. Opiskelija pystyy tuottamaan arjessa ja työelämän perustilanteissa peruslauserakenteita suullisesti ja kirjallisesti. Opiskelija tunnistaa ja kykenee käyttämään alan perusterminologiaa. Opiskelija osaa hakea alaansa kuuluvaa ajankohtaista kirjallisuutta ja muokata sitä. Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa suullisen esityksen muokkaamastaan tekstistä. Opiskelija ääntää ja artikuloi jokseenkin selvästi, vaikka virheitä esiintyykin.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa taitavasti mukauttaa viestintätyyliään tilanteen ja viestintäkumppanin kulttuurin mukaan. Opiskelija osaa suullisesti ja kirjallisesti soveltaa ja muokata kieltä työelämän tarpeisiin käyttäen alansa sanastoa, ajankohtaisia sisältöjä käsitteleviä aiheita sekä monipuolisia lauserakenteita. Opiskelija hallitsee alan perusterminologian. Opiskelija osaa hakea alaansa kuuluvaa ajankohtaista kirjallisuutta ja prosessoida sitä. Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa kattavan ja luontevan suullisen esityksen prosessoimastaan tekstistä ja alaansa liittyvästä asiasta. Opiskelija osaa ääntää ja artikuloida selvästi.
Esitietovaatimukset
Eurooppalainen viitekehys taitotaso B2
Lisätiedot
Mahdollinen aiemman vastaavan opintojakson hyväksiluku, AHOT tai opinnollistaminen, yhteyshenkilö on lehtori Marjaana Seppi
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Niko Kinnunen
- Johanna Puirava
- Tommi Helin
Ryhmät
-
TTK25SPTTK25SP
Tavoitteet
Ryhmäytyminen, tutustuminen alaan ja oppilaitoksen toimintaan.
Sisältö
Pienryhmissä toteutettuja harjoituksia ja projektityö (ryhmässä).
Arviointiasteikko
0 - 5
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn ja liiketoimintaosaamisen koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Eero Huusko
- Mika Keränen
- Harri Honkanen
- Markku Karppinen
- Jani Sourander
- Miika Knuutinen
Ryhmät
-
TTV25SPTTV25SP
-
TTV25SATTV25SA
Tavoitteet
Ryhmäytyminen, tutustuminen alaan ja oppilaitoksen toimintaan.
Opiskelija rakentaa toteuttaa projektiryhmässä oma valinnaisen laite tai ohjelmisto projektin . Työskentely tapahtuu opiskelijoista muodostettavissa projektiryhmissä ja ryhmät saavat itse keksiä sovelluskohteen teknologialle.
Sisältö
Pienryhmissä toteutettuja harjoituksia ja projektityö (ryhmässä).
Kurssilla tutustutaa Kamk:n tietojärjestelmien opetuksen sisältöön pajatyyppisessä toteutuksessa. Järjestelmän osat ovat:
* Älykkäät Järjestelmät.
* Eletroniikka
* Peli Teknologia AR / VR.
* DataCenter.
* PeliOhjelmionti.
* YrittäjyysPolku
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Osallistuminen paja ryhmiin ja projektiryhmän toimintaan
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn ja liiketoimintaosaamisen koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Ryhmät
-
TTK25SDTTK25SD
Tavoitteet
Ryhmäytyminen, tutustuminen alaan ja oppilaitoksen toimintaan.
Opiskelija rakentaa toteuttaa projektiryhmässä oma valinnaisen laite tai ohjelmisto projektin . Työskentely tapahtuu opiskelijoista muodostettavissa projektiryhmissä ja ryhmät saavat itse keksiä sovelluskohteen teknologialle.
Sisältö
Pienryhmissä toteutettuja harjoituksia ja projektityö (ryhmässä).
Kurssilla tutustutaa Kamk:n tietojärjestelmien opetuksen sisältöön pajatyyppisessä toteutuksessa. Järjestelmän osat ovat:
* Älykkäät Järjestelmät.
* Eletroniikka
* Peli Teknologia AR / VR.
* DataCenter.
* PeliOhjelmionti.
* YrittäjyysPolku
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Osallistuminen paja ryhmiin ja projektiryhmän toimintaan
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
2 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Janne Remes
Ryhmät
-
TTM25SAITTM25SAI
Tavoitteet
Kurssin tavoitteena on johdattaa opiskelija tekoälyn käsitemaailmaan sekä keskeisiin tekoälyyn liittyviin menetelmiin. Opiskelija ymmärtää tekoälyn alkeet ja tietää, mistä tekoälyssä on kyse. Lisäksi opiskelija ymmärtää muutaman yksinkertaisen tekoälytekniikan perusteet.
Sisältö
Tekoälyn määrittely ja filosofia
Ongelmanratkaisu tekoälyn avulla
Tekoälyn käytännön sovelluksia
Tutustuminen tekoälymenetelmiin
Tekoäly yhteiskunnassa
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Määräytyvät verkkokurssin (Elements of AI) arviointikriteerien perusteella.
Lisätiedot
Vastuuopettaja antaa suoritusohjeet opintojakson alussa.
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Mika Keränen
Ryhmät
-
TTV22SATTV22SA
Tavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija tuntee tärkeimmät älykkäisiin antureihin ja menetelmiin perustuvat teollisuuden mittaussovellukset ja niitä tukevat kehittyneet teknologiat sekä älykkääseen tehtaaseen liittyvät peruskäsitteet ja teknologiat.
Sisältö
• MEMS teknologia anturisovelluksissa
• Nanoteknologia anturisovelluksissa
• Älykäs koneiden ja laitteiden kunnonvalvonta ja vikadiagnostiikka
• Älykäs tehdas
• IoT-teknologia
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija kykenee itsenäiseen tiedonhankintaan ja soveltamaan sitä käytännössä. Hänellä on erinomaiset tiedot ja taidot opintojakson aihealueesta. On suorittanut hyväksytysti ajallaan kaikki oppimistehtävät.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija kykenee itsenäiseen tiedonhankintaan ja soveltamaan sitä ohjatusti. Hänellä on hyvät tiedot ja taidot opintojakson aihealueesta. On suorittanut hyväksytysti ajallaan vähintään puolet annetuista oppimistehtävistä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija kykenee ohjatusti tiedonhankintaan ja soveltamaan sitä. Hänellä on perustiedot ja –taidot opintojakson aihealueesta. On suorittanut hyväksytysti ajallaan vähintään 1/3 osan annetuista oppimistehtävistä.
Lisätiedot
TKI 2 op
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Juha Hauhia
Ryhmät
-
TTV23SPTTV23SP
Tavoitteet
Opiskelija tuntee relaatiotietokantojen ja ei relaatioteitokantojen periaatteet, osaa suunnitella ja toteuttaa yksinkertaisen tietokannan, osaa käyttää tietokantaohjelmistoja ja valmista tietokantaa tietokannan edellyttämällä kyselykielellä.
Opintojakson jälkeen opiskelija ymmärtää tietokantojen keskeisen roolin tietojärjestelmissä. Opiskelija ymmärtää myös tietokantojen kasvavan merkityksen laitteistojen, ohjelmistojen ja tiedonsiirtokapasiteetin kasvun ja paranemisen myötä. Keskeisiä toimintoympäristöjä ovat WWW, elektroninen kaupankäynti, sensoriverkkojen tuottama data, Internet of Things ja mobiiliympäristöt.
Sisältö
Tietokantojen peruskäsitteitä
(E)ER-mallinnus
SQL:n perustoimintoja
SQL käskyt
SQL ja ohjelmointikieli
Relaatiomallin perusteet
Relaatioalgebran perusoperaatioita
Relaatioharjoitukset
MySQL harjoitukset, tietokannan luonti MySQL-serverille
NoSql tietokannat, reaaliaikaiset tietokannat
HARJOITUSTYÖ (Oppimistehtävä) (Suunnittelu, ER- Malli, Tietokannan luonti, Tietojen lisäys, Client-Server-ohjelman toteuttaminen, jolla hallitaan tietokantatapahtumia)
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa suunnitella ja rakentaa 3. normaalimuodossa olevan relaatiotietokannan annetusta kohteesta ja noudattaa työssä annettuja teoreettisia sääntöjä.
Opiskelija osaa suorittaa vaativiakin hakuja tietokannasta sql-lausein.
Opiskelija hallitsee tietokannan päivittämisen sql-lausein.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa selittää relaatiotietokannan rakenteen, avaimet ja viiteavaimet.
Opiskelija osaa piirtää ER-kaavion annetusta kohteesta ja määrittää kaaviosta tietokannan taulut,taulujen attribuutit ja avaimet.
Opiskelija osaa selittää normalisoinnin tarkoituksen ja osaa alustavasti normalisoida tietokannan 3. normaalimuotoon.
Opiskelija osaa hakea annetusta tietokannasta tietoja SQL-lausein erilaisin ehdoin ja päivittää tietokantaa SQL-lausein.
Opiskelija osaa muodostaa yksinkertaisen tietokannan jollakin tietokannan hallintaohjelmistolla.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija osaa määritellä, mikä on relaatiotietokanta.
Opiskelija osaa nimetä valmiista ER-kaaviosta entiteetit, attribuutit ja käsitteet.
Opiskelija osaa piirtää yksinkertaisen ER-kaavion annetusta kohteesta ja määritellä kaaviosta taulut.
Opiskelija osaa antaa esimerkkejä taulujen avaimista ja viiteavaimista.
Opiskelija osaa kirjoittaa yksinkertaisia SQL-lauseita.
Opiskelija osaa ohjatusti muodostaa yksinkertaisen tietokannan jollakin tietokannan hallintaohjelmistolla.
Ilmoittautumisaika
01.08.2024 - 15.09.2024
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Janne Remes
Ryhmät
-
TTM24SAITTM24SAI
Tavoitteet
Opiskelija ymmärtää valmiiden algoritmien hyödyntämisen merkityksen ja osaa soveltaa yleisimpiä algoritmeja. Opiskelija tuntee yleisimmin käytössä olevat tietorakenteet ja osaa käyttää niitä tehokkaasti.
Sisältö
- Tietorakenteiden perusteet
- Järjestäminen ja haku algoritmit
- Puurakenteet
- Astar
- Stanford Research Institute Problem Solver (STRIPS)
Aika ja paikka
Tiistaisin kello 17.00-20.00 Microsoft Teams
29.10-10.12.2024
Oppimateriaalit
Essential Algorithms : A Practical Approach to Computer Algorithms, Kappaleet 1 – 13
saatavilla ilmaiseksi Kamk Finna / Ebook Centralista, ohje reppu alustalla
Opetusmenetelmät
Käänteinen opetus
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
-
Tenttien ajankohdat ja uusintamahdollisuudet
-
Kansainvälisyys
-
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Kurssi on mahdollista korvata Helsingin yliopiston Tietorakenteet ja Algoritmit 5 op Mooc kurssilla.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Ohjaustunnit järjestetään 7 kertaa 3h eli yhteensä 21h
Itseopiskeltava osuus, teoriaan perehtyminen, tehtävät noin 114h
Sisällön jaksotus
1.Tietorakenteiden perusteet
2.Järjestäminen ja haku algoritmit
3.Puurakenteet
4.Astar
5.Stanford Research Institute Problem Solver (STRIPS)
6.Tehtävien jatkamista
7.Tehtävien jatkamista
Lisätietoja opiskelijoille
Teams kanava Tietorakenteet ja Algoritmit TTM23SAI, verkkotunnit
Discord, Opiskelijoiden väliseen keskusteluun
Reppu alustalla kurssin materiaali
Kamk Finna / Ebook Central, kurssi kirja
Yhteysopettajaan sähköpostitse tai Teamsin kautta
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Koodit toimivat ja ovat kommentoitu.
Tehtävät1 suoritettu: Arvosana 1
Tehtävät2 ja aikaisemmat tehtävät suoritettu: Arvosana 2
Tehtävät3 ja aikaisemmat tehtävät suoritettu: Arvosana 3
Tehtävät4 ja aikaisemmat tehtävät suoritettu: Arvosana 4
Tehtävät5 ja aikaisemmat tehtävät suoritettu: Arvosana 5
Hylätty (0)
Tehtäviä ei ole palautettu kurssin loppuun mennessä
Toteutuksen arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Arvosana 5: Tehtäväkokonaisuudet 1, 2, 3, 4 ja 5 ovat suoritettu
Toteutuksen arviointikriteerit, hyvä (3-4)
Arvosana 3: Tehtäväkokonaisuudet 1, 2 ja 3 ovat suoritettu
Arvosana 4: Tehtäväkokonaisuudet 1, 2, 3 ja 4 ovat suoritettu
Toteutuksen arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2)
Arvosana 1: Tehtäväkokonaisuus 1 suoritettu
Arvosana 2: Tehtäväkokonaisuudet 1 ja 2 suoritettu
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Vesa Vaihoja
Ryhmät
-
TTV23SRAATTV23SRAA
Tavoitteet
Opiskelija ymmärtää valmiiden algoritmien hyödyntämisen merkityksen ja osaa soveltaa yleisimpiä algoritmeja. Opiskelija tuntee yleisimmin käytössä olevat tietorakenteet ja osaa käyttää niitä tehokkaasti.
Sisältö
- Tietorakenteiden perusteet
- Järjestäminen ja haku algoritmit
- Puurakenteet
- Astar
- Stanford Research Institute Problem Solver (STRIPS)
Arviointiasteikko
0 - 5
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 26.10.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Leena Vidqvist
Ryhmät
-
TTV24SPTTV24SP
Tavoitteet
Opiskelija ymmärtää valmiiden algoritmien hyödyntämisen merkityksen ja osaa soveltaa yleisimpiä algoritmeja. Opiskelija tuntee yleisimmin käytössä olevat tietorakenteet ja osaa käyttää niitä tehokkaasti.
Sisältö
Valmiiden algoritmien soveltamisen perusteet
Lajittelualgoritmit
Yleisimpiä tietorakenteita:
-Pinot, jonot ja listat
-Puurakenteet ja keot
Algoritmien vaativuusluokkien merkitys, arviointi ja mittaaminen
Aika ja paikka
Lukujärjestyksen mukaisesti
Oppimateriaalit
ilmoitetaan kurssin ensimmäisellä tunnilla
Opetusmenetelmät
Luennot, tuntitehtävät ja harjoitustyöt
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Itsenäinen opiskelu ja harjoitustöiden tekeminen
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Lähiopetus 40 h, itsenäinen opiskelu 40 h
Sisällön jaksotus
Algoritmien aikavaativuus
Järjestämien ja etsiminen
Linkitetty lista
Jono
Pino
Binääripuut
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa soveltaa monipuolisesti oppimaansa erilaisissa ohjelmointitehtävissä.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa käyttää kurssilla esiteltyjä tietorakenteita ja algoritmeja tarkoituksenmukaisella tavalla.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija tuntee ja hallitsee tietorakenteisiin ja algoritmeihin liittyvät käsitteet.
Esitietovaatimukset
Ohjelmoinnin perusteet
C++ -ohjelmointi
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Simo Määttä
Ryhmät
-
TTV23SATTV23SA
Tavoitteet
Opiskelija saa tietojen käsittelyssä ja -siirrossa tarvittavaan matematiikkaan liittyvän osaamisen perusteet.
Sisältö
Differentiaaliyhtälöt
Laplace-muunnos
Potenssisarjat
Fourier'n sarja ja Fourier´n muunnos
Tilastomatematiikan perusteet
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa hyödyntää differentiaaliyhtälöitä ja sarjoja sekä Fourier-analyysiä tietotekniikan ongelmien ratkaisemisessa.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa ratkaista 1. ja 2. kertaluvun differentiaaliyhtälöitä Laplace-muunnoksen avulla ja osaa Fourier-analyysin perusteet.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija tunnistaa differentiaaliyhtälöiden tyypit ja osaa ratkaista 1. ja 2. kertaluvun differentiaaliyhtälöitä. Opiskelija tunnistaa Fourier-analyysin perusteet.
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Eero Huusko
- Jussi Ala-Hiiro
Ryhmät
-
TTV23SATTV23SA
Tavoitteet
Kurssilla opiskeijat saavat IoT (Internet of Things) ratkaisujen tietoturvaa ja tietosuojaa koskevan perusosaamisen. Kurssilla käsitellään IoT verkkojen aiheuttamia organisatorisia riskejä ja Iaavoittuvuuksien periaatteita. Kurssilla perehdytään myös teollisuuden IoT-sovelluksien tietoturvaan.
Opiskelijat saavat myös ymmärryksen yleisistä tietoturva-arkkitehtuurimalleista, joita voidaan soveltaa IoT -järjestelmiin, samoin opiskelijat perehtyvät IoT -verkkojen tietoturvaan liittyviin sääntöihin ja standardeihin.
Erityisesti kurssin loppuun mennessä opiskelijoiden tulee kyetä:
- kerätä ja analysoida laitteiden, älypuhelinsovellusten ja palvelimien välillä lähetettyä liikennettä,
- ymmärtää yleisesti käytetyt verkkoprotokollat ja pystyä testaamaan niiden käytön heikkouksia,
- Toteuttamaan Reverse Engineering -koodia viestintäprotokollien ja yleisten heikkouksien etsimiseksi,
- suorittaa yksinkertaisen IoT-laitteen penetraatiotestin ja löytää yleisiä haavoittuvuuksia,
- esittää penetraatiotestin tulokset raportin ja esityksen muodossa.
- toteuttaa kohdelaitteen tai järjestelmän uhkamallinnusprosessi.
Sisältö
1. IoT-arkkitehtuurimalien ja IoT -verkon toimilaitteiden tietoturva.
2. IoT ja verkkoprotokolliin liittyvä toiminnallisuus ja haavoittuvuudet.
3. Analysoidaan IoT - ja tietoverkkojen haavoittuvuuksia (penetraatiotestaus)
4. IoT -tietoturvastandardien soveltaminen IoT -ekosysteemeihin, kuten kodin IoT laitteiden tietoturva, Selaipohjaisten sovellusten tietoturva, Mobiililaitteiden tietoturva.
5. Uhmallinnusprossi
6. Ohjelmakoodin haavoittuvuudet
7. Tilannekuvatehtävä
8. Eettinen hakkerointi ja dark web
Kurssin aikana suoritettavat tehtävät vaihtelevat toteutuskerroittain.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Essee 0 - 25 pistettä ja tenttiarvosana 5.
21 - 25 pistettä: Julkaisukelpoinen artikkeli, joka sisältää uutta tieteellistä sisältöä.
Demotehtävien suoritus ja oppimisraportin palautus.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Essee: 15 -20 pistettä: Sujuvasti kirjoitettu ja sisältää myös omaa pohdintaa ja tenttiarvosana 3 tai 4.
Demotehtävien suoritus ja palautus väh. 70 % tehtävistä
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Esseestä on saatava vähintään 5 pistettä kurssin suorittamiseksi.
0 - hylätty kurssisuoritus
5 - 14 pistettä: Perusmuotoinen oppimispäiväkirja ja tenttiarvosana 1 tai 2.
Demotehtävien suoritus ja palautus väh. 50 % tehtävistä
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Mika Keränen
Ryhmät
-
TTV22SATTV22SA
Tavoitteet
Opiskelija suorittaa älykkäisiin ratkaisuihin ja uusiin teknologioihin liittyviä opintojaksoja, harjoitustöitä tai yrityksille tehtäviä toimeksiantoja.
Sisältö
Opintojakso on vaihtuvasisältöinen. Opiskelija suorittaa opintojakson työelämässä tai osallistumalla ajankohtaisiin aihepiirin koulutuksiin ja projekteihin. Suoritettavat koulutukset, opintojaksot tai itseopiskeltavat sisällöt sovitaan etukäteen kurssin vastuuopettajan kanssa
Arviointiasteikko
0 - 5
Lisätiedot
Opintojakson arviointikriteerit määräytyvät suoritus- ja toteutustavan perusteella, ja ne ilmoitetaan opiskelijoille opintojakson alussa.
Arviointiasteikkona on joko numeroarviointi (1-5) tai hyväksytty/hylätty.
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Mikko Romppainen
Ryhmät
-
TTM24SAITTM24SAI
Tavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija hallitsee perusteet puu- ja verkkorakenteista ja niiden yhteydessä käytettyistä algoritmeistä. Teoriaymmärryksen lisäksi opiskelija kykenee osaa soveltaa puu- ja verkkorakenteita käytännön ongelmien ratkaisemiseen.
Sisältö
- Kertausta: Hakualgoritmit puissa ja verkoissa
- Peliteoriaa
- Suunnittelualgoritmit
- Vahvistusoppiminen
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija hallitsee ja ymmärtää kaikkien opintojaksolla läpikäytävien menetelmien teoriaperustan osaten lisäksi soveltaa tekniikoita sujuvasti käytännön ongelmien ratkaisemiseen. Opiskelija on myös palauttanut vaaditut tehtävät ajoissa.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija ymmärtää opintojaksolla läpikäytävien menetelmien teoriaperustan pääpiirteissään sekä kykenee soveltamaan suurinta osaa niistä käytännön ongelmien ratkaisemiseen. Opiskelija on palauttanut valtaosan (70 %) vaadituista tehtävät ajoissa.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija tuntee opintojaksolla läpikäytävien menetelmien teoriaperustan pintapuolisesti sekä kykenee välttävästi soveltamaan osaa tekniikoista käytännön ongelmien ratkaisemiseen. Opiskelija on palauttanut osan (50 %) vaadituista tehtävät ajoissa.
Esitietovaatimukset
Tietorakenteet ja algoritmit
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Janne Remes
Ryhmät
-
TTV23SPTTV23SP
Tavoitteet
Opiskelija ymmärtää verkkopelien tyypit ja ominaispiirteet sekä osaa kehittää yksinkertaisen monen pelaajan verkkopelin.
Sisältö
Verkkopelien eri tyypit
Verkkoarkkitehtuurit, protokollat ja tiedonsiirto
Tilan synkronointi ja ennustaminen
Verkkoarkkitehtuurit
Verkkopelien tietoturvaongelmat ja huijausten ja hyökkäysten estäminen
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa soveltaa monipuolisesti oppimaansa erilaisissa tehtävissä.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa käyttää kurssilla opeteltuja menetelmiä tarkoituksenmukaisella tavalla.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija tuntee ja hallitsee kurssiin liittyvät peruskäsitteet.
Esitietovaatimukset
Peliohjelmointi
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- OPE_Tieto_ja_viestintätekniikka
Ryhmät
-
TTV23SRAATTV23SRAA
Tavoitteet
Opiskelija osaa toteuttaa nykyaikaisen mikropalveluarkkitehtuurin mukaisen järjestelmän.
Sisältö
- Full stack -sovellusten kehittäminen
- REST-rajapinnat
- Mikropalveluarkkitehtuuri
- Keskitetty lokipalvelu
- Traefik- tai nginx-etupalvelimen hallinnointi
- Aikasarjaisen datan hallinnointi ja visualisointi
Arviointiasteikko
0 - 5
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- OPE_Tieto_ja_viestintätekniikka
Ryhmät
-
TTM23SAITTM23SAI
Tavoitteet
Opiskelija ymmärtää monipuolisesti erilaisia verkkosovelluskehyksiä ja -arkkitehtuureja. Opiskelija osaa toteuttaa nykyaikaisen skaalautuvan mikropalveluarkkitehtuuriin perustuvan sovelluksen HTML-, CSS- ja JavaScript- tai Python-kielen avulla. Opiskelija osaa hyödyntää relaatio- tai dokumenttitietokantaa osana verkkosovellusta.
Sisältö
- Full-stack-sovellusten kehittäminen: käyttöliittymä, palvelinsovellus, tietokanta
- REST-rajapinnat
- Mikropalveluarkkitehtuuri
- Docker Swarm tai Kubernetes
- MongoDB, MariaDB, InfluxDB
- JavaScript-ohjelmistokehykset
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa, dokumentoida ja testata nykyaikaisen verkkosovelluksen.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa nykyaikaisen verkkosovelluksen.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija ymmärtää nykyaikaisen verkkosovelluksen periaatteita ja osaa avustettuna toteuttaa yksinkertaisen verkkosovelluksen.
Esitietovaatimukset
Ohjelmoinnin perusteet
Python-ohjelmointi
Nykyaikainen ohjelmistokehitys
Tietoliikenneohjelmointi
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Englanti
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Ali Hosseini
Ryhmät
-
TTV22SATTV22SA
Tavoitteet
Kurssilla tutustutaan JavaScriptilla tapahtuvaan moderniin websovelluskehitykseen. Pääpaino on React-kirjaston avulla toteutettavissa single page -sovelluksissa, ja niitä tukevissa Node.js:llä toteutetuissa REST-rajapinnoissa.
Kurssilla käsitellään myös sovellusten testaamista, konfigurointia ja suoritusympäristöjen hallintaa sekä MongoDB-tietokannan tai aikasarjaisen datan käyttöä sovelluksen tietojen tallettamiseen
Sisältö
Koulutukseen sisältyy kolme moduulia:
- Moduuli 1: Web -sovelluksen ja React perusteet
- Moduuli 2: Palvelimen ohjelmointi Node.js Express kirjastolla, Express sovellusten testaaminen ja käyttäjän hallinta.
- Moduuli 3: React-sovelluksen testaaminen, custom hookit, Sovelluksen tilan hallinta Redux-kirjastolla, React router, tyylikirjastot ja webpack ja Bootstrap perusteet.
Opintojaksoon kuuluu itsenäisesti tehtävät, moduulikohtaiset harjoitukset. Harjoitustyössä toteutetaan vapaavalintainen sovellus Reactilla ja/tai Nodella. Myös React Nativella toteutettu mobiilisovellus on mahdollinen.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Opintojakson hyväksytty suoritus edellyttää moduulikohtaisten harjoitustöiden palauttamista.
Esitietovaatimukset
Osallistujilta edellytetään vahvaa ohjelmointirutiinia, tietokantojen perustuntemusta, git-versionhallintajärjestelmän peruskäytön hallintaa, kykyä itsenäiseen työskentelyyn sekä valmiutta ongelmanratkaisuun.
Lisätiedot
Opintojakso toteutetaan sekä syys- että kevät lukukausilla. Opintojaksolle tulee ilmoittautua ennakkoon.
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Mika Keränen
Ryhmät
-
TTV23SATTV23SA
Tavoitteet
Opintokokonaisuuden hyväksytysti suoritettuaan opiskelija tuntee älykkään langattoman anturisolmun ja toimilaitteen perusteknologiat. Hän osaa myös spesifioida, suunnitella, toteuttaa ja testata yksinkertaisia, osittain valmiisiin hw- ja sw-ratkaisuihin perustuvia älykkäitä antureita ja toimilaitteita. Opiskelija osaa soveltaa oppimiaan asioita projektiopinnoissa, joissa pääpaino on terveyden ja hyvinvoinnin sovelluksissa.
Sisältö
• Älykkään anturin ja toimilaitteen (älykkäät) ominaisuudet
• Kaupalliset älykkäät anturit ja toimilaitteet ja niiden ominaisuudet ja niiden käyttöönotto
• Terveyden ja hyvinvoinnin sovellukset
• Langattomat anturiverkot ja protokollat.
• Sulautettu ohjelmointi
• Datan käsittely ja analysointi
• Hajautettu tietojen käsittely
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteerit, kiitettävä (5)
Opiskelija kykenee itsenäiseen tiedonhankintaan ja soveltamaan sitä käytännössä. Osaa itsenäisesti spesifioida, simuloida, suunnitella ja testata tekemiään sovelluksia sekä dokumentoida suunnitteluprosessin. Hänellä on erinomaiset tiedot ja taidot opintojakson aihealueesta. On suorittanut ajallaan hyväksytysti kaikki oppimistehtävät.
Arviointikriteerit, hyvä (3)
Opiskelija kykenee itsenäiseen tiedonhankintaan ja soveltamaan sitä ohjatusti. Osaa ohjatusti simuloida, suunnitella ja toteuttaa sovelluksia. Hänellä on hyvät tiedot ja taidot opintojakson aihealueesta. On suorittanut ajallaan hyväksytysti vähintään puolet annetuista oppimistehtävistä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1)
Opiskelija kykenee ohjatusti tiedonhankintaan ja soveltamaan sitä. Osaa ohjatusti simuloida, suunnitella ja toteuttaa yksinkertaisia sovelluksia. Hänellä on perustiedot ja –taidot opintojakson aihealueesta. On suorittanut hyväksytysti ajallaan vähintään 1/3 osan annetuista oppimistehtävistä.
Esitietovaatimukset
Mittaustekniikan perusteet, Tietoliikenneteknikka, Käyttöliittymän ohjelmointi, Ohjelmoinnin perusteet, Tietorakenteet ja algoritmit.
Lisätiedot
TKI 2 op
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Markku Karppinen
Ryhmät
-
TTV24SATTV24SA
Tavoitteet
Opiskelija osaa itsenäisesti ottaa käyttöön kehitysalustan ja tuntee tarvittavan ohjelmointiympäristön (IDE) perustoiminnot. Opiskelija ymmärtää kehitysalustan ja osaa liittää laajennuskortin sekä ottaa sen käyttöön.
Ohjelmionti C-kielellä.
Kurssilla käytetään Arduino Uno kehitysalustaa sekä valmiita demoalustoja ja laitekirjastoja.
Sisältö
Osa 1/2 palautettavat labraatio harjoitukset
Osa 2/2 Projektityö
Ryhmätyö 2-3 hlö / ryhmä
Oppimateriaalit
Verkko-opetusmateriaali, valmistajan verkkosivut ja alan kirjallisuus.
Arviointiasteikko
0 - 5
Arviointikriteeri, hyväksytty/hylätty
Läsnäolo / palautetut laboraatiot
Projektityö
* Suunnitelma
* Työskentely
* Seminaariesitys
Esitietovaatimukset
non
Ilmoittautumisaika
02.07.2025 - 31.07.2025
Ajoitus
01.08.2025 - 31.12.2025
Opintopistemäärä
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Teknologia
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tieto- ja viestintätekniikan koulutus
Opettaja
- Mika Keränen
- Markku Karppinen
Ryhmät
-
TTV23SATTV23SA
Tavoitteet
Opintojaksolla toteutetaan tyypillinen IoT-kokonaisuus ja tutustutaan sen osiin.
Toimilaite <> Tiedonkerräminen <> Tiedonvarastointi <> Tiedon jakelu (UI)
Opiskelija osaa hyödyntää projektiryhmän sisäistä roolitusta ja tiedostaa versionhallinnan merkityksen projektitoiminnassa.
Tehtävänanto tulee valmiina ja pyritään hyödyntämään oppilaitoksen ulkopuolisia toimeksiantoja.
Sisältö
Projektityön dokumentaatio tehdää GIT-Lab alustalle. Dokumentaatio oppimispäiväkirja muotoinen Wiki dokumentaatio tai perinteinen opinnäytetyö pohjainen.
* Suunnitelma
* Työskentely
* Seminaariesitys
Arviointiasteikko
0 - 5